1.1.1  Apteekin perustaminen

Apteekkitoiminnasta säädetään lääkelaissa (395/1987). Apteekki perustetaan lääkelain 41 §:n 2 momentin mukaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean (jäljempänä Fimea) päätöksellä kuntaan tai sen osaan lääkkeiden saatavuuden sitä edellyttäessä. Päätös tehdään keskuksen omasta tai asianomaisen kunnan aloitteesta. Lääkkeen saatavuutta arvioitaessa on otettava huomioon alueen väestömäärä, alueella jo olevat apteekkipalvelut ja muiden terveydenhuollon palvelujen sijoittuminen. Keskus voi myös päättää apteekin sijaintialueen muuttamisesta ja apteekin siirtämisestä kunnan osasta toiseen, jos se on tarpeen apteekkipalveluiden turvaamiseksi. 

Fimean on julistettava uusi tai avoimeksi tullut apteekkilupa haettavaksi lääkelain 43 §:n mukaan. Apteekkiliikettä saa harjoittaa lääkelain 40 §:n mukaan Fimean luvalla eli apteekkiluvalla. Apteekkilupa voidaan myöntää laillistetulle proviisorille, jota ei ole asetettu konkurssiin, jolle ei ole määrätty edunvalvojaa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu. Lupa myönnetään tietyn apteekkiliikkeen harjoittamiseen kunnassa tai sen osassa. Apteekkiliikettä ei saa harjoittaa muualla kuin lääkelaissa tarkoitetussa apteekissa, sivuapteekissa, apteekin palvelupisteessä ja apteekin verkkopalvelussa. Apteekkitoimintaa saavat suoraan lääkelain nojalla harjoittaa myös Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot. Varsinaisten apteekkien lisäksi lääkkeitä voidaan myydä väestölle sivuapteekeista, palvelupisteistä ja apteekin verkkopalvelusta. Apteekkien toiminnasta säädetään myös valtioneuvoston lääkeasetuksessa (693/1987) ja Fimean määräyksissä. 

Lääkelain 52 §:n mukaan apteekkari voi perustaa sivuapteekin Fimean luvalla, jos alueella lääkkeiden saatavuuden turvaamiseksi tarvitaan apteekkipalveluja, eikä itsenäiselle apteekille ole riittäviä toimintaedellytyksiä. Lääkelain 52 a §:ssä säädetään mahdollisuudesta perustaa palvelupiste haja-asutusalueelle tai kyläkeskukseen, jos siellä ei ole riittäviä toimintaedellytyksiä sivuapteekin pitämiselle. Apteekin palvelupiste voidaan perustaa erityisestä syystä myös muualle turvaamaan lääkkeiden saatavuutta. Lain 52 b §:ssä säädetään lisäksi edellytyksistä, joiden perusteella apteekkari ja yliopistolliset apteekit voivat tarjota apteekin palveluita myös apteekin verkkopalvelun välityksellä. 

Vuoden 2017 lopussa yksityisiä apteekkeja oli 614 kappaletta, jonka lisäksi Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoilla on omat apteekit. Sivuapteekkeja toimi vuoden 2017 lopussa 180 kappaletta. Lisäksi Helsingin yliopiston apteekilla on 16 sivuapteekkia. Lääkelaissa ei säädetä apteekkitoiminnan harjoittamisesta (omistamisesta) tietyssä yhtiömuodossa, mutta lääkelakia on vakiintuneesti tulkittu siten, että apteekkiliikettä voi harjoittaa vain toiminimellä. Lääkelaki rajaa, ettei apteekkarilla voi olla samanaikaisesti kuin yksi apteekkilupa. Yliopistollisella apteekilla on oltava hoitaja, joka on proviisori. 

1.1.2  Apteekkiasioinnin erilaiset palveluväylät ja –muodot

Apteekkien verkkopalvelutoiminnasta on säädetty lääkelaissa. Toisin kuin muuten lääkkeiden vähittäisjakelua koskeva sääntely, joka pääosin on kansallista alkuperää, verkkopalvelutoimintaa koskeva sääntely perustuu EU-sääntelyyn eli Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2001/83/EY ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä (lääkedirektiivi). 

Lääkelain 52 b §:ssä säädetään apteekin verkkopalvelutoiminnasta. Mahdollisuus tarjota apteekin palveluita verkkopalvelun välityksellä on sidottu apteekkilupaan. Apteekin verkkopalvelun ylläpitämisestä on tehtävä ennakkoilmoitus Fimealle, joka voi pyytää tarvittaessa asiasta lisäselvityksiä tai kieltää toiminnan aloittamisen. Myös verkkoapteekkitoiminnan kannalta olennaisista muutoksista on ilmoitettava Fimealle. Fimea voi kieltää toiminnan tai määrätä verkkopalvelun lakkautettavaksi, jos 52 b §:ssä säädetyt apteekin verkkopalvelutoimintaa koskevat edellytykset eivät täyty. Apteekin verkkopalvelun ylläpitäjällä tulee olla internetsivut ja siellä tulee olla linkki Fimean ylläpitämään ajantasaiseen luetteloon laillisista apteekin verkkopalveluista sekä lääkedirektiivin mukainen Euroopan unionissa käytössä oleva yhteinen tunnus. 

Apteekin verkkopalvelusta voi toimittaa reseptilääkkeitä, jos lääkemääräys on tehty sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (61/2007) mukaisella sähköisellä lääkemääräyksellä. Verkkopalvelun toimintaan sovelletaan lääkelain verkkopalveluita koskevien edellytysten lisäksi kuluttajansuojalain (38/1978) 6 luvun mukaisia etämyynnin säännöksiä. 

Apteekin verkkopalvelulla tarkoitetaan lääkelain 38 §:n 5 kohdan mukaan lääkkeiden myyntiä asiakkaan internetin välityksellä tekemän tilauksen perusteella. Ottaen huomioon kansallinen ja sen taustalla oleva lääkedirektiivin sääntely, näiden säännösten tulkitaan koskevan muitakin etäviestimen avulla tarjottavia palveluja kuin varsinaisia verkkokauppoja. Tällä hetkellä joillain apteekeilla on käytössä esimerkiksi apteekin chat-palvelu ja muita etäyhteydellä toteutettavia palveluja, jotka mahdollistavat kanssakäynnin apteekin henkilökunnan kanssa asiakkaan olinpaikasta riippumatta. Sovelluksissa voidaan myös suorittaa lääkevalmisteen ostotapahtuma. 

Apteekit tarjoavat myös lääkkeiden kuljetuspalvelua sekä omana palvelunaan, että yhteistyössä kolmansien osapuolien kanssa. Apteekkitoiminnassa on otettu käyttöön erilaisia palvelumuotoja, joiden avulla asiakas voi saada apteekkipalvelua riippumatta kivijalka-apteekin aukiolosta. Käytössä on esimerkiksi lääkkeiden välityspalveluita, kuten noutoautomaatteja, joissa hyödynnetään teknologisia ratkaisuja. Lokerikkomaiset automaatit ovat usein sijoitettuna apteekkitoimipisteiden välittömään läheisyyteen. Asiakas voi hakea lokerikosta jo ostamansa lääkevalmisteen apteekin ollessa jo kiinni. 

Farmaseuttinen toimittaminen merkitsee kokonaisuutta reseptin käsittelystä lääkkeen luovuttamiseen asiakkaalle. Siten toimittaminen ei ole pelkästään lääkkeen luovuttamista fyysisesti asiakkaalle, vaan oleellinen osa on varmistus lääkemääräyksen oikeellisuudesta, lääkehoidon sopivuudesta, lääkehoidon oikeasta ja turvallisesta toteuttamisesta, lääkehoidon vaikutusten seurannan tukeminen sekä lääkevalmisteen moitteettomuuden ja laadun varmistaminen. Vastaavasti itsehoitolääkkeen kohdalla on tarvittaessa tehtävä hoitotarpeen arvio, tuettava lääkevalmisteen valinnassa ja neuvottava valmisteen oikeanlaisessa ja turvallisessa käytössä. 

Asiakas valitsee itsehoitolääkettä verkkopalvelusta ostaessaan, haluaako hän apteekin ottavan yhteyttä lääkeneuvonnan saamiseksi vai ei. Jos asiakas on ilmoittanut haluavansa neuvontaa, tulee apteekin farmaseuttisen henkilökunnan olla yhteydessä asiakkaaseen ennen verkkopalvelun välityksellä tehtävän tilauksen maksamista tai muuta vahvistamista. Kun verkkopalvelun kautta toimitetaan lisäneuvontaa vaativia itsehoitolääkkeitä, tulee asiakkaan aina saada lääkeneuvontaa. 

Verkkopalvelua harjoittavan apteekin farmaseutin tai proviisorin tulee varmistua ennen lääkemääräystä edellyttävän lääkkeen lähettämistä lääkeneuvonnan avulla siitä, että lääkkeen käyttäjä on selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä. Lääke- ja hintaneuvonta annetaan pääosin puhelimitse, mutta myös suojatun chat-yhteyden välityksellä. Farmaseutin tai proviisorin tulee dokumentoida kaikki yhteydenotot asiakkaaseen. 

1.1.3  Muutoksenhaku eräistä Fimean päätöksistä

Lääkelain 102 §:ssä säädetään muutoksenhausta lääkelain mukaisista Fimean päätöksistä. Pykälässä on eroteltu ne päätökset, joiden ensimmäisenä muutoksenhakukeinona on vaatia oikaisua Fimealta hallintolain (434/2003) säännösten mukaisesti niistä päätöksistä, joissa ensimmäisen vaiheen muutoksenhakukeino on valitus hallinto-oikeuteen. 

Yleissäännökset oikaisuvaatimuksen tekemisestä ja sen käsittelyssä noudatettavasta menettelystä lisättiin hallintolakiin vuonna 2010. Siitä, millaisissa asioissa oikaisuvaatimus on käytössä, säädetään erikseen eri hallinnonalojen lainsäädännössä. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään ja hallinto-oikeuden päätöksestä voi hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Lääkelain muutoksenhakusäännöksiä muutettiin vuonna 2016. Muutoksenhakusäännösten muuttamista koskeva lääkelain muutoslaki (1039/2015) perustui hallituksen esitykseen HE 230/2014 vp, jossa muutettiin laajalti eräiden hallintoasioiden muutoksenhakusäännöksiä. Kyseisellä muutoksella laajennettiin oikaisuvaatimusmenettely koskemaan muun muassa uusien apteekkien perustamista koskevia päätöksiä. Tätä ennen asianosainen sai hakea muutosta uusien apteekkien perustamista koskeviin päätöksiin valittamalla suoraan hallinto-oikeuteen. 

Lääkelain 102 §:n säännösten perusteella uuden apteekin perustamista, apteekin sijaintialueen muuttamista, apteekin siirtämistä kunnan osasta toiseen ja apteekin lakkauttamisesta ensimmäisenä muutoksenhakuvaiheena on oikaisuvaatimuksen tekeminen Fimealle. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. 

Hallintolain 49 b §:n mukaan laissa säädetään erikseen, jos päätökseen saa vaatia oikaisua. Tällöin päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisua saa vaatia se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Viranomainen saa lisäksi vaatia oikaisua, jos laissa niin säädetään tai jos muutoksenhakuoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 49 c §:n mukaan 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jos oikaisuvaatimusta ei ole tehty määräajassa, se jätetään tutkimatta. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti suoraan päätöksen tehneelle viranomaiselle ja kirjelmässä on ilmoitettava päätös, johon oikaisua vaaditaan, sekä se, millaista oikaisua vaaditaan ja millä perusteella. Vaatimus on käsiteltävä kiireellisenä, eikä päätöstä saa panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa tai muussa laissa säädetään. 

Fimea voi oikaisuvaatimuksen saatuaan hallintolain 49 g §:n mukaisesti muuttaa hallintopäätöstä, kumota päätöksen tai hylätä oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuspäätöksessä on annettava perusteltu ratkaisu oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun, sekä mainittava sovelletut säännökset. 

1.1.4  Lääkkeen hinta

Lääkelain 58 §:ssä säädetään perusteet lääkkeen hinnalle. Lääkkeen vähittäismyyntihintana on pykälän mukaan käytettävä valtioneuvoston asetuksella säädettävän lääketaksan mukaista hintaa. Lääketaksan mukaisen hinnan tulee perustua lääkevalmisteen myyntiluvan haltijan ilmoittamaan valtakunnallisesti käytössä olevaan tukkuhintaan, tukkuhinnan perusteella laskettavaan myyntikatteeseen ja arvonlisäveroon. 

Lääkkeen hinta muodostuu tukkuhinnasta, apteekin katteesta ja arvonlisäverosta. Tukkuhinnan asettaa lääkeyritys. Tukkuhinta on hinta, jolla lääke myydään apteekeille. Tukkuhinta sisältää lääkeyrityksen ja tukkuliikkeen osuuden lääkkeen hinnasta. Suomessa tukkuliikkeen katetta ei säädellä lainsäädännössä. Tukkuliikkeen osuus perustuu lääkeyrityksen ja tukkuliikkeen väliseen luottamukselliseen sopimukseen eikä marginaalin suuruudesta ole käytettävissä tietoa. 

Lääketaksasta (lääkkeen hinnan tarkemmasta muodostumisesta) säädetään valtioneuvoston asetuksessa lääketaksasta (713/2013). Apteekin saama kate lääkkeen hinnasta lasketaan eri taulukkojen mukaan reseptilääkkeille ja itsehoitolääkkeille. Lääkkeen hintaan lisätään arvolisäverolain (1501/1993) 85 a §:n mukainen arvonlisävero, joka lääkkeiden osalta on 10 prosenttia veron perusteesta. Lääkelain 58 § 1 momentin mukaan tukkuhinnan perusteella laskettava yksittäisen lääkevalmisteen myyntikate voi olla pienempi kuin apteekkiverolain (770/2016) 6 §:n mukaan määräytyvä veroprosentti. 

Itsehoitolääkkeen hinta määräytyy lääketaksa-asetuksen 4 §:n mukaan. Myytäessä apteekista itsehoitolääkkeitä tulee niiden vähittäismyyntihintana käyttää seuraavan laskentakaavan mukaan määräytyvää hintaa: 

Ostohintana käytetään lääkevalmisteen myyntipäivänä valtakunnallisesti käytössä olevaa lääkevalmisteen myyntiluvan haltijan ilmoittamaa tukkuhintaa. Jos itsehoitolääke toimitetaan lääkemääräyksellä, lääkkeen vähittäismyyntihintaan lisätään toimituseräkohtainen toimitusmaksu 2,17 euroa.  

Lääketaksa-asetuksessa säädetään eräistä alennuksista henkilöille, joilla on rintamasotilastunnus, rintamapalvelustunnus, rintamatunnus, veteraanitunnus ja eräille muille Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleille. Lisäksi apteekkari voi päätöksensä mukaan myöntää alennuksia sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksille ja myöntää kanta-asiakasalennuksia itsehoitolääkkeen hinnasta. Lääkeostojen perusteella ei saa antaa hyvityksiä tai etuja muualla kuin apteekeissa. 

Myyntiluvan saanutta lääkettä voidaan Suomessa myydä ilman viranomaisen vahvistamaa tukkuhintaa. Mikäli myyntiluvan haltija haluaa lääkkeensä sairausvakuutuksesta korvattavaksi, siirtyy lääke hintasääntelyn alaiseksi. Korvattavalle lääkkeelle asetettava tukkuhinta voi olla enintään viranomaisen kyseiselle lääkkeelle vahvistama tukkuhinta. Jos lääke ei ole korvattava, lääkeyritys voi asettaa tukkuhinnan vapaasti. Suomessa lääkehinnastoja päivitetään kaksi kertaa kuukaudessa, jolloin lääkeyrityksillä on mahdollisuus muuttaa tukkuhintojaan. Lääkkeiden tukkuhinnan asettamista ohjaavat lisäksi lääkkeen korvattavuus, siihen liittyvä viitehintajärjestelmä sekä lääkevaihto, jotka koskevat erityisesti reseptillä toimitettavia lääkkeitä. Lääkelain 57 b-d §:ssä ja sairausvakuutuslaissa (1224/2004) säädetyssä lääkevaihdossa ja viitehintajärjestelmässä lääkeyrityksen lääkkeelleen asettamaan tukkuhintaan vaikuttaa myös lääkevalmisteen terapia-alueen kilpailutilanne. Itsehoitolääkkeiksi luokiteltavien lääkevalmisteiden joukossa on sellaisia lääkkeitä, joista on mahdollista saada reseptillä toimitettaessa korvausta sairasvakuutuslain mukaisesti. 

Lääkkeen tukkuhinnan on oltava lääkelain 37 a §:n mukaan kaikille apteekeille ja sivuapteekeille sama. Tukkuhinnassa on otettava huomioon kaikki alennukset, ostohyvitykset ja muut apteekeille ja sivuapteekeille myönnettävät etuudet. Tukkuhinta on ilmoitettava lääkkeiden hintatietoja ylläpitäville tahoille. Sääntely ei koske sellaisten lääkevalmisteiden tukkuhintoja, joita saa myydä myös muualla kuin apteekeissa. Myös lääkkeiden koneellista annosjakelua tekevälle saa antaa alennusta annosjakeluun käytettävästä lääkkeestä, joka kuuluu 57 c §:ssä tarkoitettuun vaihtokelpoisten lääkkeiden luetteloon ja sairausvakuutuslaissa 6 luvun 18 §:ssä tarkoitettuun viitehintaryhmään. Alennuksen saa antaa, jos vahvistettu viitehinta muuttuu ja muutoksen voimaan tullessa annosjakelussa käytetty lääkevalmiste on kalliimpi kuin uusi viitehinta. Alennuksen saa antaa enintään 30 päivän ajan viitehinnan muutoksen jälkeen. 

Lääkelain 57 §:n mukaan osana lääkeneuvontaa lääkkeen ostajalle tulee antaa tietoa lääkevalmisteiden hinnoista ja muista lääkevalmisteiden valintaan vaikuttavista seikoista. Lääkemääräyksellä toimitettavan lääkkeen hintaneuvontaan tulee sisältyä tieto toimitushetkellä tosiasiallisesti halvimmasta lääkevalmisteesta. Lääkelain 55 §:n mukaan apteekissa on pidettävä sen tavanomaisen asiakaskunnan tarvetta vastaava määrä lääkkeitä ja lääkkeiden käyttöön tarvittavia välineitä ja tarvikkeita sekä sidetarpeita. 

Lähtökohtaisesti vain apteekit voivat myydä lääkkeitä. Poikkeuksena ovat lääkelain 54 a–e §:issä säädetyt poikkeukset koskien nikotiinivalmisteita, joita saa myydä apteekkien ulkopuolella sekä lääkelain 38 §:n nojalla perinteiset kasvirohdosvalmisteet ja homeopaattiset valmisteet, joiden osalta Fimea päättää myyntipaikasta. Lääkelain 58 §:n 2 momentin mukaan lääkkeen hintaa koskevaa sääntely ei koske sellaisia lääkevalmisteita, joita saa myydä myös muualla kuin apteekissa, sivuapteekissa ja lääkekaapeissa (palvelupisteissä). 

Lääkkeiden markkinointia säädellään lääkelaissa, lääkeasetuksessa ja kuluttajansuojalain markkinointia koskevissa säännöksissä. Lääkelain 91 §:n mukaan lääkemarkkinoinnissa on kannustettava lääkkeen asianmukaiseen käyttöön. Markkinoinnissa annettavien tietojen on oltava lääkkeen hyväksytyn valmisteyhteenvedon tietojen mukaisia. 

Lääkkeiden markkinointi ei saa houkutella väestöä lääkkeen tarpeettomaan käyttöön, antaa erheellistä tai liioittelevaa kuvaa valmisteen koostumuksesta, alkuperästä tai lääkkeellisestä merkityksestä taikka olla muulla vastaavalla tavalla epäasiallista. Lääkkeenä saa mainostaa tai markkinoida ainoastaan lääkelaissa tarkoitettuja lääkkeitä. Kiellettyä on sellaisen lääkevalmisteen markkinointi, jolla ei ole Suomessa voimassa olevaa myyntilupaa tai rekisteröintiä. Väestölle ei saa myöskään markkinoida lääkemääräyksellä toimitettavia eikä huumausaineita tai psykotrooppisia aineita sisältäviä lääkevalmisteita. 

Lääkemainonta ei saa sisältää perusteettomia terveysväittämiä eikä kohdistua lapsiin. Lääkemainonta ei muutoinkaan saa antaa liioiteltua tai harhaanjohtavaa kuvaa lääkkeen vaikutuksista. Myös lääkenäytteiden jakaminen väestölle myynninedistämistarkoituksessa on kielletty. 

Fimea valvoo lääkkeiden markkinoinnin asianmukaisuutta. Jos lääkkeen markkinoinnissa on menetelty säännösten vastaisesti, Fimea voi kieltää jatkamasta tai uudistamasta markkinointia sekä kohdistaa markkinoijaan muita valvonnallisia toimenpiteitä. 

1.2.1  Ruotsi

Ruotsissa lääkkeiden kauppaa säännellään lääkkeiden kaupasta annetulla lailla (Lag (2009:366) om handel med läkemedel). Apteekkien omistaminen on vapaata, ja se on sallittua kaikille muille paitsi lääkäreille ja lääkkeiden valmistajille. Sekä julkisesti että yksityisesti omistetut apteekit ovat sallittuja. Myös apteekkien horisontaalinen ja vertikaalinen integraatio on sallittua, eli apteekit voivat kuulua ketjuihin ja lääkkeiden tukkukauppiaat saavat omistaa apteekkeja. Apteekkien sijaintia tai määrää ei rajoiteta. Vuoden 2009 uudistuksen jälkeen apteekkien omistajuus on Ruotsissa keskittynyt kolmelle suurelle apteekkiketjulle, jotka omistavat noin 80 prosenttia apteekeista. Mikäli samalla toimijalla on lupa harjoittaa sekä apteekkitoimintaa että lääkkeiden tukkukauppaa, tulee toiminnot pitää erillään toisistaan. Eräitä reseptivapaita lääkkeitä saa myydä myös apteekkien ulkopuolella. 

Lääkkeiden hintoja säännellään Ruotsissa korvattavien reseptilääkkeiden enimmäishintojen ja apteekkipalkkioiden osalta. Lääkekorvausten piiriin kuulumattomien reseptilääkkeiden ja itsehoitolääkkeiden hinnoittelu sen sijaan on vapaata. 

Lääkekorvauksista annetun lain (Lag (2002:160) om läkemedelsförmåner m.m.) mukaan Ruotsin Hammashuolto- ja lääke-etuusvirasto (Tandvårds- och läkemedelsförmånsverket) määrää lääkkeiden ostohinnat ja vähittäismyyntihinnat, joita apteekeissa tulee soveltaa. Apteekkipalkkio muodostuu lääkkeen tukkuhinnan ja vähittäismyyntihinnan välisestä erotuksesta. 

Sellaisten lääkkeiden, joiden markkinat ovat kilpaillut rinnakkaisvalmisteilla, palkkiot ovat eri suuruiset kuin sellaisten lääkkeiden kohdalla, joita rinnakkaiskilpailu ei koske. Apteekkitaksat lasketaan seuraavien taulukoiden mukaisesti: 

Lääkkeet ilman rinnakkaiskilpailua 

Rinnakkaiskilpaillut lääkkeet 

Ruotsissa reseptilääkkeiden arvonlisävero on 0 prosenttia ja itsehoitolääkkeiden 25 prosenttia. 

1.2.2  Norja

Norjassa apteekkitoimintaa säännellään apteekkilailla (Lov om apotek). Kuka tahansa voi omistaa apteekin, eikä saman henkilön tai yrityksen omistamien apteekkien määrää säännellä. Lääkäreiltä ja lääkeyrityksiltä apteekkien omistaminen kuitenkin on kielletty. Lisäksi apteekin toiminnasta vastaavan henkilön tulee olla proviisori. Eräitä lääkkeitä saa myydä apteekkien ulkopuolella. 

Apteekkien ja lääketukkujen vertikaalinen integraatio ei ole kiellettyä, joten lääkkeiden tukkukauppiaat saavat omistaa apteekkeja. Apteekkien omistajuus on keskittynyt kolmelle suurelle vertikaalisesti integroituneelle ulkomaiselle apteekkiketjulle, jotka omistavat noin 80 prosenttia apteekeista. 

Lääkkeiden hinnoittelusta säädetään Norjan lääkelaissa sekä lääkeasetuksessa (Forskrift om legemidler). Norjan lääkevirasto määrittelee kaikille reseptilääkkeille enimmäishinnat, joilla niitä voidaan myydä. Hinnoittelu enimmäishintojen alle on vapaata. 

Ennen kuin reseptilääke voidaan saattaa markkinoille Norjassa, lääkkeen myyntiluvan haltijan on haettava sille enimmäisostohinta sekä enimmäisvähittäismyyntihinta Norjan lääkevirastolta. Lääkevirasto laskee lääkkeelle ensin enimmäishinnan, jolla apteekit voivat ostaa lääkkeitä (apteekkien enimmäisostohinta). Hinta määritetään tarkastelemalla lääkkeen markkinahintoja yhdeksässä vertailumaassa Euroopassa, tavallisesti Alankomaissa, Belgiassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Itävallassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa ja Tanskassa, ja laskemalla näiden maiden kolmen alhaisimman markkinahinnan keskiarvo (ns. kansainvälinen viitehinta). Reseptilääkkeitä voidaan myydä ainoastaan määritetyllä enimmäishinnalla tai sen alle. 

Lääkevirasto päättää lisäksi apteekkimarginaalin enimmäismäärän. Apteekkimarginaalin enimmäismäärä on vuonna 2018 2,25 prosenttia apteekkien enimmäisostohinnasta. Reseptilääkkeiden vähittäismyyntihintojen enimmäistaso muodostuu siten lääkeviraston määrittämistä apteekkien enimmäisostohinnasta ja apteekkimarginaalista. Tämän lisäksi vähittäismyyntihintaan lisätään kiinteä pakkauskohtainen toimitusmaksu sekä 25 prosentin suuruinen arvonlisävero. Apteekkien ostohinnasta peritään 0,55 prosentin suuruista lääkeveroa, joka koskee sekä reseptilääkkeitä että itsehoitolääkkeitä. Lääkkeiden tukkukauppiaat keräävät veron ja tilittävät sen viranomaisille. Lääkevirasto kerää lääkkeiden tukkukauppiailta lisäksi 0,6 prosentin suuruista veroa hinnoista, joilla lääkkeitä myydään tukkukauppiaille. Lisäksi lääkkeiden vähittäismyyntiä muualla kuin apteekeissa koskee 1,6 prosentin suuruinen vero, jonka lääkkeiden tukkukauppiaat maksavat. 

Rinnakkaislääkkeiden hintoja puolestaan säännellään niin sanotulla trinnpris-järjestelmällä, jossa lääkkeiden enimmäishinnat on porrastettu niiden myyntimäärien perusteella. Kun alkuperäislääkkeen patentti raukeaa ja kilpailu rinnakkaisvalmisteilla alkaa, alkuperäisen lääkkeen hintaa vähennetään 35 prosentilla. Tästä kuuden kuukauden kuluttua hintaa lasketaan 59–81 prosenttiin alkuperäisvalmisteen hinnasta patentin raukeamisen hetkellä. Kolmas alennus tehdään aikaisintaan 18 kuukauden kuluttua kilpailun alkamisesta 69–90 prosenttiin alkuperäisvalmisteen hinnasta patentin raukeamisen hetkellä. Hintojen alennuksen suuruus määräytyy lääkkeen liikevaihdon suuruuden perusteella ennen kilpailun alkamista. 

Kaikkien itsehoitolääkkeiden hinnoittelu on vapaata. Lääkevirasto voi kuitenkin päättää, että reseptilääkkeitä koskeva hinnoittelua on sovellettava myös itsehoitolääkkeisiin, mikäli ne kuuluvat lääkekorvausten piiriin. Lisäksi lääkevirasto voi periä 1,2 prosentin suuruisen maksun itsehoitolääkkeiden myynnistä apteekkien ulkopuolella kattamaan hallinnollisia ja valvonnasta aiheutuvia kuluja. Itsehoitolääkkeiden hinnat ovat olleet päivittäistavarakaupassa 10–20 % apteekin hintoja halvempia. 

1.2.3  Tanska

Tanskassa apteekkijärjestelmää säädellään apteekkilailla (Apotekerloven). Tanskassa toteutettiin vuonna 2015 apteekkijärjestelmän uudistaminen, jossa apteekit säilytettiin yksityishenkilöiden omistuksessa. Apteekin voi omistaa proviisorin koulutuksen saanut henkilö, joka on saanut luvan harjoittaa apteekkitoimintaa tietyssä paikassa. Apteekkien sijainti ja määrä ovat lailla säänneltyjä. Henkilölle myönnetty apteekkilupa on elinikäinen, ja lupia vapautuu yleensä apteekkarin kuollessa tai jäädessä eläkkeelle. Apteekkilupien myöntämisen prosessi on samankaltainen kuin Suomessa. Eräitä lääkkeitä saa myydä myös apteekkien ulkopuolella. Lääkkeiden hintasääntely koskee Tanskassa resepti- ja muita lääkeitä, joita voidaan myydä ainoastaan apteekeissa. Apteekkien ulkopuolella myytävien itsehoitolääkkeiden hinnoittelu sen sijaan on vapaata. Lääkkeet ovat kaikissa apteekeissa samanhintaisia eikä vähittäishinnoilla voi kilpailla. 

Lääkkeitä valmistavat tai maahantuovat yritykset asettavat lääkkeille kiinteät hinnat, jotka ne ilmoittavat Tanskan lääkevirastolle. Yritykset saavat vapaasti määrittää hintojen tason, ja niitä voidaan muuttaa kahden viikon välein. Lääkevirasto ei arvioi lääkkeiden hintojen kohtuullisuutta. Lääkevirasto tiedottaa apteekkeja ja muita sidosryhmiä sovellettavista lääkkeiden hinnoista (apteekkien ostohinta). Ennen kuin lääke voidaan saattaa markkinoille Tanskassa, lääkkeen hinnasta on tehtävä ilmoitus lääkevirastolle, minkä jälkeen lääkevirasto laskee lääkkeelle vähittäismyyntihinnan ja korvaushinnan. 

Apteekkien marginaaleja sen sijaan säännellään keskitetysti. Tanskan apteekkiyhdistys ja terveysministeriö neuvottelevat joka toinen vuosi kokonaisvoittomarginaalin, joka vastaa koko sektorin kaikkein tuotteiden ja palvelujen katetta. 

Apteekkien ostohinta (AIP) muunnetaan 1.1.2018 lähtien kuluttajahinnoiksi (ESP) kaavalla 

ESP = 10,00 + 1,25 × (AIP × 0,084 + AIP + 6,46), 

jossa 10,00 on vähittäishintaan sisältyvä lääkkeen arvonlisäverollinen toimitusmaksu. Apteekkien voittomarginaalit muodostuvat apteekkien ostohinnan ja vähittäismyyntihinnan välisenä erotuksena. 

1.2.4  Viro

Vuonna 1996 tuli voimaan lääkelaki, joka poisti apteekkien omistusrajoitukset. Sääntelyn vapauttaminen johti avoapteekkien lukumäärän nopeaan nousuun. Apteekkitoiminnan harjoittaminen edellyttää Viron lääkeviraston myöntämää lupaa. Apteekkien vertikaalinen ja horisontaalinen integraatio alkoi 1990-luvun lopulla, ja nykyään suurin osa avoapteekeista kuuluu apteekkiketjuihin. Suurin osa apteekkiketjuista on yhteydessä lääketukkuihin, ja jokaisella suurimmalla apteekilla on oma tukkukauppiaansa. Lääkkeiden myyminen apteekkien ulkopuolella ei pääsääntöisesti ole Virossa sallittua. Lääkevirasto voi kuitenkin apteekkiluvan haltijan pyynnöstä myöntää hänelle luvan myydä itsehoitolääkkeitä enintään viikon ajan massatapahtumissa sekä muissa poikkeuksellisissa tapauksissa. 

Vuonna 2015 Virossa toteutettiin kuitenkin lainsäädäntöuudistus, jolla apteekkien omistajuutta rajoitettiin. Lääkelain (Ravimiseadus) mukaan vuoteen 2020 mennessä Virossa palataan apteekkien proviisoriomistukseen, jolloin vain proviisorit voivat olla enemmistöosakkeenomistajina apteekeissa (yli 50 prosentin omistajuus). Apteekkien vertikaalinen ja horisontaalinen integraatio kiellettiin, eivätkä lääkkeiden valmistajat, tukkumyyjät ja lääkkeiden määräämiseen oikeutetut henkilöt saa omistaa apteekkien osakkeita. Muutoksen tarkoituksena on lisätä apteekkarien riippumattomuutta sekä vähentää painetta myydä lääkkeitä muista kuin terveyteen liittyvistä syistä. Lääkkeistä saatavia myyntikatteita säännellään Virossa asetuksella (Ravimite hulgi- ja jaemüügi juurdehindluse piirmäärad ning nende rakendamise kord), joka asettaa kynnysarvot lääkkeiden tukku- ja vähittäiskaupan myyntikatteille. Samat kynnysarvot koskevat sekä resepti- että itsehoitolääkkeitä. Lääkkeiden tukkukaupassa sovelletaan suhteellisia 3–20 prosentin myyntikatteita, joiden ei tule ylittää 6,39 euroa myyntipakkaukselta. 

Myyntikatteiden kynnysarvot lääkkeiden tukkukaupassa 

Lääkkeiden vähittäiskaupassa puolestaan sovelletaan suhteellisia 15–40 prosentin myyntikatteita ja kiinteitä myyntikatteita, joiden ei tule ylittää 6,39 euroa myyntipakkaukselta. Kalleimmille lääkkeille (yli 44,74 euroa) enimmäismyyntikate on 5,11 euroa. 

Myyntikatteiden kynnysarvo lääkkeiden vähittäiskaupassa 

Lääkkeistä maksettavan arvonlisäveron suuruus on 9 prosenttia. 

1.3.1  Yleistä

Lääkkeiden saatavuus ja apteekkialan kilpailu ovat olleet yhteiskunnallisessa keskustelussa esillä paljon viime aikoina. Hallituspuolueiden apteekkiryhmä teki 24.4.2017 linjauksia apteekkitoiminnan kehittämisestä (ks. jakso 2.1). Sosiaali- ja terveysministeriö antoi Fimealle toimeksiannon tehdä selvitys itsehoitolääkkeiden myyntikanavista (dnro 000753/00.04.05/2018). Lisäksi STM:n tilasi selvityshenkilön raportin lääkekorvausjärjestelmän kehittämisestä (Heikki Ruskoaho: Lääkekorvausjärjestelmän kehittäminen. Selvityshenkilön loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 20/2018). 

Myös yksityiset toimijat ovat tuottaneet selvityksiä apteekkitoiminnan kehittämismahdollisuuksista. Suomen Apteekkariliitto tilasi Aalto yliopiston professori Petri Kuoppamäeltä kilpailuoikeudellisen arvioinnin Lääkejakelua koskevan sääntelyn ja sen mahdollisten muutosten vaikutuksesta kilpailun ja lääkehuollon toimivuuteen (Petri Kuoppamäki, huhtikuu 2018). Asiantuntijaryhmä (puheenjohtaja Liisa Hyssälä) teki Päivittäistavarakauppa ry PTY:n toimeksiannosta ”Apteekkitoiminnan uudistamisen suuntaviivat, lääkejakeluselvitys” -loppuraportin 2018, jossa myös tehtiin ehdotuksia apteekkisääntelyn uudistamiseksi. 

1.3.2  Apteekkiasioinnin erilaiset palveluväylät ja -muodot

Lääkelaissa ja lääkeasetuksessa on sääntelyä verkkoapteekkien toiminnasta ja lääkkeiden kuljettamisesta. Lisäksi Fimea on antanut määräyksen lääkkeiden toimittamisesta (2/2016). Toimituksia tehdään enenevissä määrin apteekkien verkkopalveluiden kautta postitoimituksilla. 

Apteekin lokerikkoja käytetään, kun lääkkeitä on jäänyt saamatta normaalin apteekkiasioinnin yhteydessä ja lääkkeet voidaan noutaa vasta apteekin sulkemisajan jälkeen tai esimerkiksi viikonloppuna. Lisäksi niitä voidaan käyttää verkkopalvelun kautta toimitettujen lääkkeiden noutopisteinä. Tällöin lääkelain vaatima lääkeneuvonta on hoidettu apteekin toimesta suoraan potilaalle joko apteekissa käynnin yhteydessä tai tilauksen teon yhteydessä. Lainsäädännössä ei tunnisteta tällaista erillistä lääkevarastoa, mutta kuluttajanäkökulmasta tällainen mahdollisuus lääkkeiden välittämiseen on tarpeellinen. 

Yleisesti ottaen on tarve kehittää palveluita, joiden avulla ihmiset pääsevät apteekkipalveluiden piiriin riippumatta apteekin aukioloajoista tai sijainnista. Samalla on varmistettava, että uusissa palvelumalleissa toteutuu lääkkeiden farmaseuttisen toimittamisen laatuvaatimukset sekä vastuu koko palveluketjusta on yksiselitteisesti apteekkitoiminnan luvanhaltijalla riippumatta siitä, hyödynnetäänkö toiminnassa kolmansien osapuolien palvelutoimintaa tai teknologista ratkaisua. 

Apteekin verkkopalvelua koskevat säännökset astuivat voimaan helmikuussa 2011 (HE 94/2010 vp). Lääkelain apteekin verkkopalvelua koskevia säännöksiä sovelletaan erilaisten etäviestimien välityksellä tapahtuvaan lääkkeiden myyntiin. Esimerkkeinä etäviestimistä on lain esitöissä mainittu tietoverkko, puhelin, posti, televisio tai muu väline, jota voidaan käyttää sopimuksen tekemiseen ilman, että osapuolet ovat yhtä aikaa läsnä. Käsite on laadittu vastaamaan Euroopan parlamentin ja neuvoston kuluttajansuojasta etäsopimuksissa antaman direktiivin 97/7/EY säännöksiä. Koska apteekin verkkopalvelusta laadittujen säännösten säätämisen jälkeen teknologia ja sen mahdollistamat digitaaliset palvelut ovat ajan myötä kehittyneet ja apteekit ovat omaksumassa uusia palvelumuotoja, voidaan selvyyden vuoksi todeta, että apteekin verkkopalvelutoimintasäännösten soveltamisalan koskevan myös esimerkiksi apteekkien tarjoamia mobiilipalveluita, kuten sovellusten kautta tehtävää lääkemyyntiä. Näin ollen erilaisia etäviestimiin perustuvia apteekkien palvelumuotoja koskevat samat lain säännökset ja viranomaisten määräykset kuin apteekkien verkkopalvelutoimintaa. 

Hallituspuolueiden apteekkilinjauksissa todetaan, että selvitetään mahdollisuutta lääkkeiden apteekeista tapahtuvan kotiinkuljetuspalveluiden kilpailuun ottaen huomioon tulevaisuudessa yleistyvät teknologiat, katkeamaton lääkkeenkuljetuspalvelu ja lääketurvallisuus. Asiaa arvioitaessa katsottiin, että nykysääntely mahdollistaa lääkkeiden kuljetuspalvelun ja niihin liittyen toiminnan kehittämisen. Keskeistä uusien välitysmuotojen kehittämissä ja niiden aseman tunnistamisessa lainsäädännössä on lääketurvallisuuden takaaminen. Apteekkarin tulee huolehtia lääkevalmisteen asianmukaisesta käsittelystä ja kuljetus- sekä säilytysolosuhteista koko välitysketjun ajan siihen asti, kun lääkevalmiste on luovutettu asiakkaalle. Apteekkari ei voi siirtää vastuuta alihankkijalle, palvelun tuottajalle tai kuljettajalle, vaan hänen tulee varmistua lääkkeen asianmukaisesta käsittelystä, tarvittavasta osaamisesta sekä palvelun lainmukaisuudesta ja turvallisuudesta. Käytännössä apteekkarin apteekkitoiminnan harjoittamiseen liittyvä vastuu ja lääkehuollon suljetun ketjun laatujärjestelmä ulottuvat siihen saakka, kun asiakas vastaanottaa tilaamansa lääkevalmisteet. Näiden palvelujen mahdollistamiseksi ja toiminnan laatu- ja turvallisuustoiminnan takaamiseksi ei arvioida tarvittavan säännösmuutoksia, vaan siis toimintaan sovelletaan jo voimassa olevaa lainsäädäntöä. 

1.3.3  Muutoksenhaku eräistä Fimean päätöksistä

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen lääkelain muuttamiseksi (HE 99/2018 vp), jossa muutettaisiin apteekin perustamista koskevia edellytyksiä siten, että lääkkeiden saatavuutta ja apteekkipalveluiden riittävyyttä arvioitaessa on otettava huomioon ainakin alueella asuvan tai asioivan väestön määrä. Lisäksi apteekki olisi mahdollista perustaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikön yhteyteen. Esityksen tarkoituksena on lisätä apteekkien ja niiden toimipisteiden määrää apteekkipalvelujen alueellisen saatavuuden ja laadun parantamiseksi sekä kilpailun edistämiseksi. 

Fimean päätöksiä koskevat muutoksenhakuprosessit hidastavat uusien apteekkien perustamista. Tyypillisesti apteekin perustamista koskevaan päätökseen muutosta hakee lähialueella oleva apteekkari tai apteekkarit. Hallintolainkäyttölain 6 §:n mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Fimean tekemiin uuden apteekin perustamista koskeviin päätöksiin pääsääntöisesti on haettu muutosta. Lääkelakiin vuonna 2016 tehdyn muutoksenhakumenettelyuudistuksen jälkeen (HE 230/2014 vp) muutoksenhaun ensimmäinen vaihe on lääkelain 102 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen tekeminen Fimealle. Hallintolainkäyttölain 6 a §:n (582/2010) mukaan oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Lisäksi, jos hallintopäätöstä on oikaisuvaatimusmenettelyssä muutettu tai se on kumottu, oikaisuvaatimuspäätökseen saa hakea muutosta valittamalla myös se, jolla on 6 §:n tai muun lain mukaan valitusoikeus asiassa. 

Muutoksenhakumenettelyuudistusta koskevassa hallituksen esityksessä apteekkien perustamis- ja lakkauttamispäätökset sekä sijaintialueiden muuttamista koskevat päätökset sijoitettiin oikaisuvaatimusmenettelyn piiriin, kun taas menettelyn ulkopuolelle jäivät muun muassa päätökset, jotka perustuvat perusteelliseen valmisteluun. Myös sivuapteekkiluvat sijoitettiin oikaisuvaatimusmenettelyn ulkopuolelle, sillä päätöksessä voi olla useita asianosaisia. Lisäksi valitusmenettelyn piiriin on jätetty joidenkin lupien peruuttamista sekä esimerkiksi lääkelain 88 a § mukaisen lääketutkimuksen keskeyttämistä koskeva päätös perustellen, että näissä asioissa oikaisuvaatimusmenettely voisi aiheettomasti pidentää asian käsittelyn kokonaiskestoa. 

Oikeuskäytännössä on vakiintunut käytäntö, jonka mukaan perustettavan apteekin lähistön muilla apteekkareilla on asianosaisasema ja muutoksenhakuoikeus Fimean päätökseen. Hallintolainkäyttölain 31 §:n mukaan päätöstä, johon voidaan hakea muutosta valittamalla, ei saa panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana, jos laissa niin säädetään tai jos päätös on luonteeltaan sellainen, että se on pantava täytäntöön heti, tai jos päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä. Valitus ei kuitenkaan estä täytäntöönpanoa silloin, kun valituksen tekeminen edellyttää valituslupaa. Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi tai jos korkein hallinto-oikeus kieltää täytäntöönpanon. Uusien apteekkien perustamista koskeviin päätöksiin sovelletaan hallintolainkäyttölain pääsääntöä, jonka mukaisesti päätökset voidaan panna täytäntöön vasta lainvoimaisena. 

Oikaisuvaatimuksissa ja hallinto-oikeudelle tehdyissä valituksissa on vedottu Fimean lääkelain lainvastaiseen soveltamiseen. Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä apteekkareiden yleisimmät oikaisuvaatimuksen perusteet liittyvät siihen, että Fimea on soveltanut virheellisesti lääkelain säännöksiä uuden apteekin perustamisen edellytyksistä. Fimean käytännössä oikaisuvaatimukset ovat miltei poikkeuksetta johtaneet hylkäävään päätökseen. Fimea on apteekkia perustaessaan selvittänyt perustamisen edellytykset perusteellisesti, joten oikaisuvaatimusvaiheessa ei yleensä ilmene mitään asiaan vaikuttavaa uutta tietoa. Oikaisuvaatimusmenettelyä koskevassa ensivaiheen muutoksenhakumenettelyssä on pääasiassa siten kyse laintulkintaa koskevista erimielisyyksistä. Lisäksi Fimealla on velvoite kuulla asianmukaista kuntaa. Se kuulee myös alueen muita apteekkareita ennen päätöksentekoa. 

Fimean tekemät päätökset sijaintialueen muuttamisesta, apteekin siirtämisestä kunnan osasta toiseen ja apteekin lakkauttamisesta ovat menettelyllisesti samanlaisia kuin uusien apteekkien perustamista koskevat päätökset eli myös tällaiset päätökset perustuvat perusteelliseen selvitykseen. Päätös apteekkien sijaintialueen muuttamisesta tehdään usein samassa päätöksessä kuin uuden apteekin perustamista koskeva päätös, koska uusille perustettaville apteekeille on määriteltävä sijaintialue kyseisen kunnan alueella. Tämä tarkoittaa voimassa olevan apteekkien sijaintialuepäätöksen muuttamista. Koska molemmat päätökset tehdään usein samalla päätöksellä, on perusteltua, että muutoksenhakumenettely on yhtenevä molemmissa asioissa. Lisäksi sijaintialueen muuttamista koskevan päätöksen taustalla on vastaavanlaisia perusteellisia selvityksiä lääkkeiden saatavuudesta ja tarpeellisuusharkintaa sijaintialueen rajaamisesta. Apteekin lakkauttamispäätöksiä ja siirtopäätöksiä tehdään harvoin. Sijaintialueen muuttamista, apteekin siirtämistä ja apteekin lakkauttamista koskevissa asioissa selvitystyön yhteydessä kuullaan kuntaa ja muita asianosaisia. Päätökset perustuvat laajaan ja perusteelliseen selvitykseen ja päätökset on perusteltu yksityiskohtaisesti. 

Muutoksenhaku-uudistusta koskevan hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että oikaisuvaatimuksen soveltuvuus riippuu käsiteltävänä olevien asioiden laadusta. Oikaisuvaatimus nähtiin esityksessä etenkin varhaisen vaiheen itseoikaisun mahdollistajana. Jos kyseessä on asiaryhmä, jossa päätökset jo hallintomenettelyn ensi vaiheessa perustuvat laajaan ja perusteelliseen selvitykseen ja päätökset perustellaan yksityiskohtaisesti, oikaisuvaatimusvaihe ei yleensä esityksen mukaan tuo lisäarvoa asian käsittelyyn. Muutoksenhakuvaiheessa olisi tällöin tavallisesti kyse erimielisyydestä laintulkinnassa. Esityksessä myös todetaan, että oikaisuvaatimus voi myös hidastaa tarpeettomasti pääsyä tuomioistuimeen asioissa, joissa on kyse asianosaisen oikeusturvan kannalta erityisen merkittävistä asioista. 

Ennen lääkelain muutoksenhaku-uudistusta vuosien 2008-2016 aikana tehtiin 10 kappaletta uuden apteekin perustamista koskevia päätöksiä, joista seitsemästä valitettiin hallinto-oikeuteen. Vuoden 2016 jälkeen eli muutoksenhaku-uudistuksen jälkeen oikaisuvaatimuksen alaisia päätöksiä uuden apteekin perustamisesta on elokuun loppuun 2018 mennessä tehty 12 kappaletta, joista kolmesta ei ole tehty oikaisuvaatimusta. Keskeisenä argumenttina valittajilla on ollut, ettei perustettavan apteekin alueella ole sellaista puutetta lääkkeiden saatavuudessa, jonka vuoksi uusi apteekki olisi tullut perustaa. Lääkelain 41 §:ssä ei kuitenkaan ole tällaista puutetta koskevaa perustetta, vaan apteekin perustamispäätöksen taustalla on lääkkeiden saatavuuden parantamistarvetta koskeva kokonaisharkinta, jonka taustalla ovat perusteelliset selvitykset. 

Käytännössä Fimean päätökset ovat aina jääneet voimaan muutoksenhakuprosessista huolimatta. Muutoksenhaulla on mahdollista pitkittää Fimean päätöksen täytäntöönpanoa eli uuden apteekin tuloa alueelle. Fimean tekemän päätöksen jälkeen alkaa 30 päivän aika oikaisuvaatimuksen tekemiseen päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus käsitellään arviolta 3-4 kuukauden kuluessa oikaisuvaatimuksen saapumisesta. Oikaisuvaatimuksen ratkaisemista koskevan päätöksen valmistuttua alkaa uusi 30 päivän valitusaika hallinto-oikeuteen tehtävälle valitukselle. Näin ollen hallinto-oikeuden käsittelyä edeltävään oikaisuvaatimusta koskevaan muutoksenhakuvaiheeseen voi kulua jopa puoli vuotta. Hallinto-oikeuksien käsittelyajat vaihtelevat, ja niiden käsittelyaika on vaihdellut kuuden kuukauden ja yli vuoden välillä. Yhteensä Fimean päätöksen täytäntöönpanoon voi kulua aikaa 1-1,5 vuotta, jopa kolme vuotta. Oikaisuvaatimus viivästyttää tarpeettomasti muutoksenhakuprosessin kokonaiskestoa, eikä sen siten voida nähdä soveltuvan hyvin lääkelain 41 §:n mukaisten apteekkipäätösten ensiasteen muutoksenhauksi. 

1.3.4  Itsehoitolääkkeet

Suomen itsehoitolääkevalikoima on kehittynyt vuosien kuluessa. Nykyiseen itsehoitolääkkeiden verrattain laajaan apteekkivalikoimaan on päädytty viranomaisvalvonnan päätöksillä ja saatavilla on laaja itsehoitolääkevalikoima kaikilta terapia-alueilta. Tavoitteena on ollut, että valikoima kattaa ajanmukaisissa hoitosuosituksissa ensisijaisesti suositeltaviksi katsotut lääkkeet ja niiden tärkeimmät muut vaihtoehdot. Siten apteekin asiakkaan on mahdollista lääkeneuvonnan tukemana tehdä joka tilanteessa vaikuttavuuden ja taloudellisuuden suhteen rationaalinen valinta itsehoidon suhteen. 

Euroopan itsehoitolääketeollisuuden yhdistyksen (Association of the European Self-Medication Industry, AESGP) tilaston mukaan Tanskassa on itsehoidossa enemmän eri vaikuttavia aineita kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskassa on vaikuttavia aineita 108, Suomessa 93, Ruotsissa 85 ja Norjassa 82. AESGP:n tilastojen mukaan Suomi näyttää olevan keskivaiheilla sekä itsehoidossa olevien lääkeaineiden määrässä, että itsehoitovalmisteiden markkinassa. Tilastoista ei kuitenkaan voi vetää suoria johtopäätöksiä itsehoitolääkkeiden kulutuksesta päivittäishoitoannoksina. 

Itsehoitolääkkeiden valikoimaa täydentää apteekissa ei-lääkkeellisten tuotteiden ja ravintovalmisteiden kokonaisuus. Nämä ovat tuotteita, joista osa on myynnissä myös apteekkien ulkopuolella päivittäistavarakaupoissa tai esimerkiksi luontaistuotekaupoissa. Osa tuotteista on vain apteekeissa saatavilla. Tämä perustuu tuotteen markkinoijan päätökseen. Tällaisia valmisteita ovat muun muassa perusvoiteet ja vitamiinit. 

Myydyimpiä itsehoitolääkkeitä apteekeista ovat ruoansulatuskanavan sairauksien lääkkeet, kipulääkkeet, ihotautilääkkeet, vitamiinit, allergialääkkeet ja yskänlääkkeet. Itsehoitolääkkeiden osuus lääkkeiden kokonaismyynnistä oli 11 % (352 miljoonaa euroa, verollinen vähittäismyyntihinta; Suomen lääketilasto) vuonna 2016. Avoterveydenhuollon apteekeista tapahtunut myynti arvioidaan olevan 343 miljoonaa euroa vuonna 2017. Itsehoitolääkkeiden myynti on kasvanut merkittävästi 2000-luvulla. Myyntilukujen perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, onko käyttäjien lukumäärä kasvanut vai onko lääkkeitä käytetty useammin tai suurempina annoksina. 

Kuten kaikki lääkkeet, myös itsehoitolääkkeet ovat turvallisia ainoastaan oikein käytettyinä. Vaikka itsehoidossa käytettävien lääkkeiden tulee olla riittävän turvallisia itsehoitoon, voi niiden käyttöön liittyä haittavaikutuksia kuten minkä tahansa lääkkeen kohdalla. Yleensä mahdolliset haittavaikutukset ovat lieviä ja ohimeneviä, kuten pahoinvointia, vatsavaivoja tai väsymystä, ja niistä kerrotaan valmisteen pakkausselosteessa. Itsehoitovalmisteet on pääsääntöisesti tarkoitettu lyhytkestoiseen käyttöön. Kuitenkin joidenkin itsehoitolääkkeiden käytön yhteydessä voi ilmetä vakavia haittavaikutuksia jo varsin lyhyen ajan kuluessa tai lähellä suositellun maksimiannoksen ylärajaa. Esimerkkejä suuren riskin lääkevalmisteista, joita on saatavissa itsehoitolääkevalikoimassa, ovat särkylääkkeet, erityisesti asetyylisalisyylihappo ja parasetamoli. Tulehduskipulääkkeiden yleiseen haittavaikutukseen, ruoansulatuskanavien verenvuotoihin, kuolee vuosittain satoja ihmisiä, vaikka lääkkeiden käyttö pääsääntöisesti esimerkiksi nivelrikon ja reuman hoidossa tapahtuukin lääkärin määräyksestä (Terveysportti). Tulehduskipulääkkeiden ryhmään kuuluu useita itsehoitolääkevalikoiman vaikuttavia aineita. Ruotsissa parasetamolia sisältäviä särkylääkkeitä oli aiemmin saatavilla päivittäistavarakaupoissa, mutta ne on sittemmin keskitetty vain apteekkimyyntiin niihin liittyneiden kuolemantapausten vuoksi. 

Suomessa itsehoitolääkkeiden vähittäisjakelu (nikotiinivalmisteita sekä Fimean hyväksymiä perinteisiä kasvirohdosvalmisteita ja homeopaattisia lääkkeitä lukuun ottamatta) ja siihen liittyvä lääkeneuvonta on annettu apteekkien tehtäväksi. Apteekeissa lääkeneuvontaoikeus on rajoitettu laillistetuille proviisoreille ja farmaseuteille. Lääkelain 57 §:n mukaan lääkkeitä apteekin toimipisteestä toimitettaessa farmaseuttisen henkilökunnan on neuvoilla ja opastuksella pyrittävä varmistumaan siitä, että lääkkeen käyttäjä on selvillä lääkkeen oikeasta ja turvallisesta käytöstä. Farmaseutin tai proviisorin tulee antaa lääkeneuvontaa myös apteekin itsehoito- ja palveluvalintaosastoilla (Fimean määräys 2/2016). Apteekkihenkilökunnan on myös mahdollista kieltäytyä toimittamasta resepti- tai itsehoitolääkettä, mikäli on ilmeistä, että valmiste päätyisi väärinkäyttöön tai muutoin vakavasti virheelliseen käyttöön. 

Ohjauksessa ja neuvonnassa tulee ottaa huomioon myös se, että itsehoitolääke ei aina ole ratkaisu asiakkaan oireisiin ja että joissakin tilanteissa lääkkeetön hoito voi olla asiakkaalle parempi vaihtoehto. Lääkevalmisteiden teho- ja turvallisuusvaatimukset ovat muuttuneet sen jälkeen, kun monien jo pitkään itsehoitovalikoimaan kuuluneiden lääkevalmisteiden myyntiluvat on myönnetty. Vaikka nykyisen tieteellisen tiedon perusteella jotkin lääkevalmisteet ovatkin todennäköisesti tehottomia, tulee viranomaisen pystyä osoittamaan näiden valmisteiden merkittävä turvallisuusriski, jotta myyntilupa voitaisiin peruuttaa. Esimerkiksi nykyisistä itsehoitoyskänlääkkeistä tällaisia turvallisuussignaaleja ei ole Suomesta tullut. Farmasian ammattilaisten neuvonta ja lääkehoidon oikean valinnan tukeminen apteekissa onkin keskeisessä roolissa järkevän lääkehoidon toteutumiseksi. Tässä apuna on muun muassa Itselääkityksen Käypä hoito -suositus. Farmasian ammattilaisten tehtävä on tuoda esiin kaikki lääkehoidon valintaan vaikuttavat seikat eli esimerkiksi turvallisuuden lisäksi myös tehottomuus. Osa itsehoidon lääkevalmisteista on sijoitettu apteekissa siten, että niiden ostamiseksi joutuu pyytämään apua. Käytännössä tällöin on mahdollista varmistaa, että lääkkeen ostaja tietää ja tunnistaa kaikki lääkehoitoon liittyvät riskit ja huomioon otettavat seikat. Erityisen tärkeää on tunnistaa ne tilanteet, joissa asiakkaan oireet edellyttävät ohjausta lääkärin hoitoon. Neuvonnassa on huomioitava myös mahdollinen lääkkeeksi luokittelemattomien valmisteiden käyttö, koska näillä yleisillä kauppatavaroilla tai rohdosvalmisteilla voi myös olla haittavaikutuksia tai niillä voi olla yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa käytettynä. 

Apteekeissa on lääkeneuvonnan tueksi tarvittavat tietolähteet ja farmaseuttisella henkilöstöllä valmiudet niiden käyttöön. Fimean määräys velvoittaa apteekit myös laatimaan toimintaohjeen lääkeneuvonnasta. Apteekeissa työskentelevän farmaseuttisen henkilökunnan velvollisuutena on laillistettuina terveydenhuollon ammattihenkilöinä oman ammattitaitonsa ja osaamisensa ylläpitäminen. Lisäksi lääkelain 56 §:ssä velvoitetaan apteekkareita huolehtimaan siitä, että koko apteekin henkilökunta osallistuu riittävästi täydennyskoulutukseen. 

Fimean toteuttaman haamuasiakastutkimuksen (Fimea 14/2018) mukaan itsehoitolääkeneuvonta toteutuu apteekeissa vaihtelevasti, ja osin oston kohteena olevan lääkkeen mukaan. Tutkimuksessa tutkittiin 146 apteekin itsehoitolääkeneuvontaa kolmella eri haamuasiakastapauksella: tiettyä tunnettua kipulääkettä kauppanimellä hakeva asiakas, lisäinformaatiota vaativaa itsehoitolääkettä hakeva asiakas ja nenäsumutetta ilman kauppanimeä oireeseen hakeva asiakas. Suurin osa asiakkaista sai lääkeneuvontaa, kun asiakas kysyi tiettyyn tuoteryhmään kuuluvaa lääkevalmistetta (nenäsumutetta) tai kun asiakas oli ostamassa lisäneuvontaa vaativaa lääkevalmistetta. Lääkeneuvonnan sisältö vaihteli. Pelkästään tunnetulla kauppanimellä kipulääkettä pyytäneistä asiakkaista vain noin viidesosa sai lääkeneuvontaa. Lisäksi näille asiakkaille vain harvoin tarjottiin edullisempaa vaihtoehtoa. Lähes kaikille asiakkaille myytiin kaksi 30 kappaleen pakkausta kipulääkettä selvittämättä taustoja, mitä Fimean mukaan voidaan pitää riskinä lääkitysturvallisuuden näkökulmasta. Tutkimuksen mukaan hintaneuvonnassa ja erityisesti tietyllä kauppanimellä lääkettä hakevan asiakkaan neuvonnassa olisi tarvetta kehittämiselle ja lisäkoulutukselle. 

Vaikka omahoitoon ja itsehoitolääkkeiden käyttöön on saatavilla yhä enemmän tietoa ja tukea, on esimerkiksi internetissä saatavilla myös virheellistä tietoa ja lääkkeisiin liittyy vääriä uskomuksia. Itsehoitolääkkeet sisältävät pääasiassa samoja vaikuttavia aineita kuin reseptilääkkeet. Edes itsehoitolääkkeen lääkemuoto ja paikallinen antotapa eivät takaa lääkkeen turvallisuutta virheellisesti käytettynä. Virheellistä käyttöä voidaan ehkäistä itsehoitolääkkeen ostotapahtumaan ja käyttöön liittyvällä neuvonnalla sekä terveyskasvatuksella. Lääkkeen käyttäjän itsehoitolääkevalintoja voidaan ohjata mainonnalla. Tällä on suuri merkitys markkinaosuuksien välisessä kilpailussa ja erityisesti uusien tai uusiksi otsikoitujen lääkkeiden myynnissä. Lääkeneuvonnan avulla pystytään ainakin osa lääkkeen hankinnasta ohjaamaan oireen mukaiseen lääkitykseen. Kuluttajan käsitykset eri lääkeaineiden eroista ja farmakologisista vaikutuksista ovat yleensä vähäisiä, eikä lääkemainonta, niin säädeltyä kuin se onkin, anna aina riittävää tietoa siitä, mihin lääke soveltuu. 

Fimean keväällä 2013 toteuttaman väestökyselyn mukaan suomalaiset lääkkeiden käyttäjät kokevat, että itsehoitolääkkeitä on helppo hankkia tarvittaessa (93 %) ja että apteekkeja on riittävän lähellä, jotta itsehoitolääkkeitä saa vaivattomasti (80 %). Itsehoitolääkkeiden hankintaa ei myöskään koettu hankalaksi aukioloaikojen tai vähäisten ostopaikkojen vuoksi. Vuoden 2013 jälkeen verkkoapteekkitoiminta on kehittynyt ja laajentunut. Lisäksi uusia apteekin toimipisteitä on perustettu. Lääkehuollon näkökulmasta saatavuus lienee parantunut. 

1.3.5  Lääkkeen hinta

Suomessa on perinteisesti pidetty arvona lääkkeiden hinnan yhdenmukaisuutta kaikille potilaille. Tämä lisäksi lääketaksan mukaisella hintasääntelyllä vaikutetaan apteekkien taloudellisiin toimintaedellytyksiin ja sen myötä maankattavaan lääkejakelutoimintaan. Lääketaksan, apteekkiveron ja sijainnin sääntelyn perusteena on maan kattavan vähittäisjakeluverkoston ylläpito. Lääketaksa määrittää apteekin myyntikatteen lääkkeiden myynnistä. Käytännössä lääketaksaan perustuvalla katteella on mahdollistettu apteekkitoiminnan kannattavuus myös sellaisilla sijaintialueilla, joissa asiakasmäärät tai lääkkeiden myynninrakenne on poikkeava. Apteekkiverolla kohtuullistetaan lääkemyynnistä saatua apteekin katetta. 

Lääketaksan mukaisen lääkkeiden vähittäishinnan yhdenmukaisuusperiaatteen vuoksi hintakilpailua käydään tällä hetkellä tukkuhintatasolla. Lisäksi lainsäädännöllä ohjataan, että apteekkien tulee pitää valikoimassa eri hintaisia tuotteita ja apteekeissa on tarjottava edullista lääkettä. Reseptilääkkeille ja itsehoitolääkkeille on valtioneuvoston lääketaksa-asetuksessa erilliset hintamäärittelyt. 

Vuonna 2003 käyttöön otetun lääkevaihdon myötä lääkeyritykset ryhtyivät antamaan alennuksia apteekeille reseptilääkeostoista. Itsehoitolääkkeistä alennuksia oli annettu jo ennen lääkevaihtoakin. Alennuksilla pyrittiin vaikuttamaan apteekkien lääkevarastoihin ja -myyntivalikoimaan. Alennukset eivät kuitenkaan vaikuttaneet lääkkeiden vähittäismyyntihintoihin, vaan saatu hyöty kohdistui ainoastaan apteekkariin tai apteekkia ylläpitävään yliopistoon. Jotta lääkkeistä mahdollisesti apteekeille annettavat alennukset ja muut etuudet jatkossa siirtyisivät suoraan vähittäismyyntihintoihin, lisättiin lääkelakiin uusi 37 a § vuonna 2006 (22/2006), joka käytännössä määräsi yhdessä lääketaksan kanssa kaikkien apteekkien lääkemyyntikatteen saman suuruiseksi. Lakimuutoksen perusteluissa (HE 107/2005 vp) todettiin, että apteekit olivat eriarvoisessa asemassa siten, että apteekkiketjuilla ja suurilla apteekeilla oli parhaat mahdollisuudet suuriin alennuksiin. Joissakin tapauksissa alennuksen suuruus oli sidottu myynnin kasvuun ja alennuksen saaminen saattoi edellyttää apteekkia antamaan lääkkeelle näkyvän hyllytilan tai tarjoamaan tiettyjä tuotteita asiakkaille ensisijaisena vaihtoehtona. 

Samassa hallituksen esityksessä tuotiin ilmi, että alennukset voivat vaikuttaa epätarkoituksenmukaisesti apteekkien toimintaan niiden myydessä itsehoitolääkkeitä. Jos apteekki sopii lääkeyrityksen kanssa esimerkiksi näkyvästä hyllytilasta tai lääkkeen myynnin lisäämisestä, vaarantuu lääkelain 57 §:ssä apteekkihenkilöstölle säädetty velvoite antaa lääkkeen ostajalle tietoja lääkevalmisteiden valintaan vaikuttavista seikoista. Näin ollen yritysten ja apteekkien välisten alennussopimusten katsottiin vaarantavan väestön luottamusta lääkkeiden myynnin ja lääkeneuvonnan riippumattomuuteen. Yksittäisille apteekeille tarjottavien ostoalennuksien kiellon katsottiin tehostavan terveysnäkökohtiin perustuvaa lääkejakelua, koska tällöin apteekin lääkemyynti perustuisi aiempaa varmemmin asiakkaan terveydellisiin tarpeisiin. 

Apteekkitoiminnan kehittämistyöryhmä ehdotti vuonna 2011 (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:16), että apteekin katteen riippuvuutta lääkkeen hinnasta tulisi vähentää ja apteekin tarjoaman farmaseuttisen neuvonnan roolia apteekin ansaintalogiikassa nostaa. Ensimmäinen muutos tähän suuntaan tehtiin vuonna 2014 voimaan tulleella asetusmuutoksella. Fimea esittää itsehoitolääkkeiden myyntikanavia käsittelevässä selvityksessään (Fimea dnro 000753/00.04.05/2018), että lääketaksan rakennetta tulisi edelleen kehittää tähän suuntaan. Asia on tuotu esille toistuvasti myös vuosittaisessa apteekkien tilinpäätösanalyysissä (uusin Fimea 5/2018). Lääketaksan rakenteellisten muutostarpeiden taustalla on lääkemarkkinoiden muutokset: se, että viitehintajärjestelmän ja lääkevaihdon myötä osa lääkkeistä on tukkuhinnaltaan hyvin edullisia ja se, että uudet lääkevalmisteet ovat yhä kalliimpia. Nykyisestä lääketaksan rakenteesta johtuva lääkkeen toimittamiseen liittyvän katteen kohtuullisuus voidaan kyseenalaistaa erityisesti kalliiden lääkkeiden osalta. Lisäksi voidaan havaita, että tukkuhinnaltaan erityisen edullisten lääkevalmisteiden osalta lääketaksan mukainen apteekkitoiminnan kate ei vastaa lääkkeen toimittamisessa edellytettävän palvelun tuottamisen kustannuksia. Apteekkien lääkemyyntiä on pidetty kokonaisuutena, jolloin on hyväksytty, että eri segmentteihin jaettuna jokin osa myynnin rakenteesta voi olla katteeltaan negatiivista. Lääkelain 58 §:n mukaan yksittäisen lääkevalmisteen myyntikate voi olla pienempi, kuin apteekkiverolain mukainen veroprosentti. 

Kuluttajanäkökulmasta voidaan kyseenalaistaa perinteinen ajatus siitä, että lääkkeiden tulee olla kaikille samanhintaiset. On kuluttajalle hyödyksi, jos hänellä on mahdollisuus saada edullisempia lääkkeitä. Yhteiskunnallisesti on kuitenkin samalla tärkeää taata, että lääkkeiden hinnat pysyvät kohtuullisena. Tällöin tapa toteuttaa molemmat tavoitteet on säätää itsehoitolääkkeiden enimmäishinnasta, jota alemmalla hinnalla apteekit voivat myydä lääkkeitä. Vertailua voidaan tehdä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja koskevaan sääntelyyn (sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettu laki 734/1992 ja –asetus 912/1992), jossa asetetaan maksullisten palveluiden osalta enimmäishinta, jotka palvelut järjestävä kunta voi periä. On kunnan päätettävissä, jos ne perivät alempia maksuja. Luonnollisesti kunnallisten asiakasmaksujen sääntelyssä ei ole kyse hintakilpailun edistämisestä. Myöskään lääkkeiden hinnoittelussa ei ole tavoitteena lääkkeen käytön lisääminen. Sääntelymalli on kuitenkin järkevä lääkkeiden hintojen sääntelyssä. 

Fimea toteaa itsehoitolääkeselvityksessä (2018), että mikäli itsehoitolääkkeiden koko maan kattavasta yhtenäisestä hinnoittelusta luovutaan, apteekkien välinen kilpailu itsehoitolääkkeiden hinnoilla voitaisiin mahdollistaa sallimalla hinnan alennukset apteekin omaa myyntikatetta leikkaamalla. Apteekkariliiton Uusi apteekki-linjauksissa, Apteekkariliiton tilaamassa professori Kuoppamäen selvityksessä sekä Päivittäistavarakauppa ry:n tilaamassa lääkejakeluselvityksessä on katsottu, että varsinkin itsehoitolääkkeiden osalta lääketaksaa voitaisiin kehittää kohti enimmäishintaa (Kuoppamäki 2018, Lääkejakeluselvitys 2018). 

Jos lääketaksassa itsehoitolääkkeiden hinta muuttuisi enimmäishinnaksi, käytännössä apteekit voisivat kilpailla itsehoitolääkkeiden hinnoilla pienentämällä lääkemyynnistä saamaansa katetta, koska nykysääntelyn mukaisesti lääketukkujen myöntämät alennukset olisivat kielletty. Muutoksen seurauksena lääkkeiden hinnat voisivat vaihdella eri apteekkien välillä. Hinnat todennäköisesti ainakin jossain määrin eriytyisivät maantieteellisesti, sillä alueilla, joissa on tiheä apteekkiverkko lääkkeiden hinta voisi vaikuttaa asiointipaikan valintaan todennäköisemmin kuin alueilla, joissa apteekkitoimipisteiden välimatkat ovat suuret. 

Lääkkeiden hintakilpailusta tukkuhintatasolla tiedetään, että sellaisissa lääkevalmisteryhmissä, joissa on vastaavien valmisteiden välillä kilpailua, lääkkeiden vähittäishinnat ovat pysyneet vuosia samalla tasolla (kuten särkylääkkeet) tai laskeneet (kuten jotkut allergialääkkeet). Vastaavasti ryhmissä joissa ei ole kilpailua tuotteiden välillä, joidenkin valmisteiden hinnat ovat nousseet. Hintakilpailua on siten jo olemassa lääkevalmisteiden välillä. Itsehoitolääkkeiden enimmäishinnoittelu tarkoittaisi apteekkien välisen hintakilpailun mahdollistamista. 

Lääketaksan 7 §:n mukaan apteekit voivat antaa kanta-asiakasalennuksia itsehoitolääkkeen hinnasta.  Täten periaatteessa eräänlainen mahdollisuus alennuksien myöntämiseen asiakkaille mahdollistetaan jo voimassa olevassa sääntelyssä. Sääntelyä ei kuitenkaan ole tarkoitettu eikä sitä ole mielletty varsinaiseksi apteekkien väliseksi hintakilpailun välineeksi.