1.1  Tausta

Työeläkejärjestelmän rahoitustekniikan uudistamistarpeita on selvitetty vuodesta 2019 lähtien työeläkejärjestelmän piirissä. Muun muassa Eläketurvakeskuksen tekemillä selvityksillä on pyritty löytämään keinoja, joilla parannettaisiin samanaikaisesti sekä eläkelaitosten riskinkantokykyä että riskinottokykyä. 

Työeläkevakuutusmaksuun sisältyvien hoitokustannusosan ja asiakashyvitysten muodostamaa kokonaisuutta on myös selvitetty ja arvioitu usean vuoden ajan. Selvitystä on tehty niin kilpailun ja tehokkuuden lisäämisen kuin selkeyttämisenkin näkökulmasta. 

Työmarkkinakeskusjärjestöjen eläkeneuvotteluryhmä esitti keväällä 2021 sosiaali- ja terveysministeriölle, että tämä käynnistäisi valmistelun, jossa arvioitaisiin työntekijän eläkelain (395/2006; TyEL) rahoitusta koskevia sääntöjä. Arviointi koskisi TyEL:n rahoitustekniikkaa sekä hoitokustannusten ja hyvitysten määräytymistapaa. Valmistelun lähtökohtana oli arvioida, voidaanko rahastointia joustavoittaa siten, että huonojen sijoitustuottojen oloissa eläkelaitosten rahastoonsiirtovelvoite olisi nykyistä pienempi ja hyvien tuottojen oloissa vastaavasti nykyistä suurempi. Rahastoonsiirtovelvoite eli tuottovaatimus määrittelee sen, miten paljon eläkelaitosten tulee vuosittain hyvittää eläkerahastoja. Lisäksi tulisi arvioida voisiko työeläkevakuutusmaksuun sisältyvä hoitokustannusosa jatkossa määräytyä yhtiökohtaisesti ja mitä vaikutuksia tällä olisi työeläkemaksuun sisältyviin asiakashyvityksiin. 

Muutoksilla tavoiteltaisiin pitkän aikavälin rahoituksen kestävyyden vahvistamista sekä työeläkevakuutusmaksun selkeyden ja läpinäkyvyyden parantamista. 

1.2  Valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Valmisteluun ovat osallistuneet sosiaali- ja terveysministeriön lisäksi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, STTK ry, Akava, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Työeläkevakuuttajat TELA, Finanssiala ja Eläketurvakeskus. 

Valmistelua on tehty aiemmin tehtyjen Eläketurvakeskuksen ja Työeläkevakuuttajat Telan selvitysten ja työmarkkinakeskusjärjestöjen eläkeneuvotteluryhmän esityksen pohjalta. Aiemmin tehtyjä selvityksiä ovat muun muassa Eläketurvakeskuksen ja Telan Työeläkkeiden rahoitusselvitys, Eläketurvakeskuksen julkaisema Jukka Rantalan tekemä Esiselvitys yksityisen sektorin työeläkevarojen sijoitustuottojen kohentamismahdollisuuksista sekä Telan julkaisema Reijo Vanteen ja Jari Sokan Selvitys työeläkekilpailusta TyEL-järjestelmän taloudessa. 

Hallituksen esityksestä on pyydetty lausuntoa Finanssivalvonnalta ja Kilpailu- ja kuluttajavirastolta. Hallituksen esityksestä ei ole pyydetty muita kirjallisia lausuntoja, koska asian valmistelussa ovat olleet mukana asian kannalta keskeiset tahot. 

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa https://stm.fi/hankkeet tunnuksella STM084:00/2021. 

2.1  Yleistä työeläkejärjestelmästä

Yksityisten alojen työntekijöitä koskevia eläkelakeja ovat TyEL ja merimieseläkelaki (1290/2006; MEL). Yrittäjät vakuutetaan yrittäjän eläkelain (1272/2006; YEL) tai maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006; MYEL) mukaan. Työeläkejärjestelmä perustuu ansaintaperiaatteelle eli eläke karttuu työansioiden perusteella. Samojen työansioiden perusteella määräytyy työeläkevakuutusmaksu. Mitä suuremmista ansioista on kyse, sitä suurempi on työeläke ja työeläkevakuutusmaksu. 

Yksityisten alojen työeläkelakien toimeenpano on hajautettu useiden yksityisoikeudellisten eläkelaitosten hoidettavaksi. Hajautetulla toimeenpanolla tavoitellaan riskien hajautusta sekä kilpailun mukanaan tuomia hyötyjä, kuten parempia sijoitustuottoja ja kehittyneitä palveluja. 

TyEL:n mukaisen työeläketurvan toimeenpanosta huolehtivat työeläkevakuutusyhtiöistä annetussa laissa (354/1997) tarkoitetut työeläkevakuutusyhtiöt sekä eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetussa laissa (946/2021) tarkoitetut lakisääteistä eläkevakuutusta harjoittavat eläkekassat ja eläkesäätiöt. Työnantaja valitsee, missä eläkelaitoksessa työntekijöiden eläketurva järjestetään. Työeläkevakuutusyhtiöt kilpailevat keskenään toiminnan tehokkuudella, sijoitustoiminnan onnistumisella ja palvelun laadulla. Eläkesäätiöt ja -kassat hoitavat vain niihin kuuluvien työnantajien eläketurvaa. Yksityisen sektorin vakuutetuista 97 prosenttia on vakuutettu työeläkevakuutusyhtiöissä ja muut eläkesäätiöissä ja eläkekassoissa. Vakuutusmaksutulolla mitatut markkinaosuudet ovat lähes samat. Vuoden 2020 lopussa työeläkevakuutusyhtiöitä oli 4, lakisääteistä työeläketurvaa hoitavia eläkesäätiöitä 10 ja eläkekassoja 4. Työeläkevakuutusyhtiöiden hoidossa olevat markkinat ovat keskittyneet siten, että kolmen suurimman työeläkevakuutusyhtiön markkinaosuus on 96 prosenttia työeläkevakuutusyhtiöiden maksutulosta. 

Hajautetusta toimeenpanosta huolimatta eläkettä voi hakea yhdellä eläkehakemuksella. Yleensä koko työeläketurva maksetaan vain yhdestä eläkelaitoksesta, vaikka eläkkeensaajan eläketurva olisikin työuran aikana järjestetty useassa yksityisten tai julkisten alojen eläkelaitoksessa. Tätä periaatetta kutsutaan viimeisen eläkelaitoksen periaatteeksi. Työntekijän oikeudet ja toisaalta eläkelaitoksen velvollisuudet vakuutettua kohtaan on kirjattu TyEL:iin, jossa todetaan muun muassa, että eläkelaitoksen on ratkaistava eläkehakemus viipymättä saatuaan tarpeelliset selvitykset. 

Yksityisten alojen työntekijöiden työeläkkeet rahoitetaan osittain rahastoivalla periaatteella. Osa työntekijöiden ansaitsemista, tulevaisuudessa maksettavista eläkkeistä rahastoidaan vuo-sittain etukäteen ja loppuosa rahoitetaan aikanaan eläkettä maksettaessa työssäkäyvältä väes-töltä kerättävistä työeläkevakuutusmaksuista. Jälkimmäistä rahoitustapaa kutsutaan jakojärjestelmäksi. Osittain rahastoivassa järjestelmässä osa työeläkevakuutusmaksusta siis menee rahastoitavaksi ja osa sinä vuonna maksettavien eläkkeiden maksuun. Vuonna 2020 tulevia eläkkeitä varten rahastoitiin noin 2,7 miljardia euroa, joka on noin 20 prosenttia eläkemaksusta. Vuoden 2020 yksityisen sektorin eläkemeno oli 18,8 miljardia euroa ja noin 27 prosenttia eläkemenosta kustannettiin rahastoiduilla varoilla. Yrittäjien eläkejärjestelmä perustuu kokonaan jakojärjestelmään. 

Yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän TyEL-MEL -eläkemenosta vuonna 2020 noin 80 prosenttia oli eläkelaitosten yhteisesti kustannettavaa. Tämä yhdessä osittain rahastoivan järjestelmän, vakuutustuotteen yhdenmukaisuuden ja työeläkejärjestelmän sosiaaliturvaluonteen kanssa asettavat kilpailulle rajoitteita verrattuna muuhun yksityisissä vakuutusyhtiöissä harjoitettuun vakuutustoimintaan. Jotta voidaan varmistaa, että hajautettu malli on tehokkaasti järjestetty, työeläkevakuutusyhtiöillä tulee olla riittävästi mahdollisuuksia kilpailla palvelun yleisen laadun lisäksi osittain myös vakuutusten hinnoilla. 

Suomen liittyessä Euroopan yhteisöön liittymissopimukseen kirjattiin, ettei Suomen työeläkeyhtiöihin sovelleta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä henkivakuutuksesta 2002/83/EY. Kirjaus edellytti sitä, että eläkevakuutustoimintaa harjoitetaan muuhun vakuutustoimintaan nähden oikeudellisesti erillisissä yksiköissä, joilla on erilliset kirjanpito- ja hallintojärjestelmät. Työntekijän eläkelain ja yrittäjän eläkelain mukaista toimintaa harjoittavien eläkesäätiöiden ja eläkekassojen sääntely on kansallista. 

2.2  Yleistä työeläkevakuutusmaksusta

Yksityisen sektorin työeläkejärjestelmän rahoituksesta vastaavat työnantajat ja työntekijät TyEL 152 § ja MEL 141 § mukaan. Valtio osallistuu MEL:n mukaisten eläkkeiden kustantamiseen MEL 152 § mukaan. 

Työntekijät ja työnantajat maksavat työeläkevakuutusmaksua, joka lasketaan prosentteina työntekijän palkasta. Vuonna 2022 TyEL:n mukainen keskimääräinen maksu on yhteensä 24,85 prosenttia palkasta, josta työnantajan maksama osuus on keskimäärin 17,4 prosenttia. Työntekijältä perittävä maksuosuus vaihtelee iän mukaan; alle 53-vuotiaiden ja 63 vuotta täyttäneiden työntekijöiden maksama maksu on 7,15 prosenttia ja 53─62 vuotiaiden 8,65 prosenttia. Työntekijältä perittävä maksuosuus määritellään TyEL 153 §:ssä. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa asetuksella vuosittain työntekijän työeläkevakuutusmaksuprosentin määrän. 

Työnantajat tilittävät työntekijöidensä puolesta työeläkevakuutusmaksut omille eläkelaitoksil-leen. Eläkelaitokset kustantavat työeläkevakuutusmaksuilla kulloinkin vastuullaan olevia työeläkkeitä ja toisaalta varautuvat työeläkevakuutusmaksuja rahastoimalla myös tulevien eläkkeiden maksamiseen. Eläkelaitosten on sijoitettava työeläkevakuutusmaksuista rahastoimansa osuudet mahdollisimman turvaavasti ja tuottavasti. 

Työeläkevakuutusmaksu ei ole kaikille työnantajille saman suuruinen. Jos työnantaja on hoi-tanut työeläkevakuuttamisen eläkesäätiössä tai eläkekassassa, vakuutusmaksu määräytyy eri perustein ja on siten erisuuruinen kuin työeläkevakuutusyhtiöstä otettuna. 

Myös niiden työnantajien, jotka ottavat vakuutuksen työeläkevakuutusyhtiöstä, työeläkevakuutusmaksut vaihtelevat riippuen yrityksen koosta, työkyvyttömyysriskistä ja asiakashyvitysten suuruudesta. Jos työnantaja on valinnut eläketurvan järjestämisen työeläkevakuutusyhtiössä, työeläkevakuutusmaksu määräytyy TyEL 166 §:ssä mainittujen laskuperusteiden mukaisesti. Työeläkeyhtiöt hakevat vahvistuksen laskuperusteille sosiaali- ja terveysministeriöltä. Lain mukaan työeläkevakuutusyhtiöiden on toimittava yhteistyössä laskuperusteita laadittaessa, ja käytännössä työeläkevakuutusmaksu määräytyykin kaikissa työeläkevakuutusyhtiöissä pääosin samoin perustein. Työeläkevakuutusyhtiöt antavat kuitenkin tietyin edellytyksin asiakasyrityksilleen asiakashyvityksiä toimintansa ylijäämästä, minkä johdosta työnantajan työeläkevakuutusmaksu on eri suuruinen eri työeläkevakuutusyhtiöissä. Vakuutusmaksut määrätään etukäteen ja ne on lain mukaan määriteltävä vakuutetut edut turvaavalla tavalla. Muun muassa tämän turvaavuusperiaatteen vuoksi ylijäämän syntyminen on mahdollista. Lain mukaan ylijäämästä kohtuullinen osuus on palautettava asiakkaille eli työnantajille asiakashyvityksinä. Asiakashyvitysten suuruus riippuu eläkkeiden toimeenpanosta kertyvästä niin sanotusta hoitokustannusylijäämästä ja työeläkeyhtiön vakavaraisuudesta, johon vaikuttaa työeläkevakuutusyhtiön saamat sijoitustuotot. 

2.3  Yleistä rahastoinnista

Yksittäinen eläkelaitos vastaa eläkkeestä vain siltä osin kuin se on rahastoitu kyseessä olevassa eläkelaitoksessa. Loppuosasta eläkelaitokset vastaavat yhteisesti niin kutsuttuina tasauseläkkeinä. Eläkkeiden rahastointiperiaatteet vaihtelevat eläkelajeittain. Rahastoituja eläkeosia on vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeissä. Vanhuuseläkkeiden osalta tasauseläkemeno on noin 80 prosenttia ja työkyvyttömyyseläkkeiden osalta noin 45 prosenttia eläkemenosta. Perhe-eläkkeet, osittain varhennetut vanhuuseläkkeet ja työuraeläkkeet kustannetaan kokonaan tasausjärjestelmästä. Yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkkeitä ei rahastoida etukäteen vaan ne kustannetaan yrittäjiltä ja maatalousyrittäjiltä perityillä vakuutusmaksuilla ja valtion osuudella. 

TyEL:n ja MEL:n mukaisia vanhuuseläkkeitä varten eläkelaitokset rahastoivat 0,4 prosentin vuotuista eläkekarttumaa vastaavan määrän ansiotuloista. Tämän lisäksi vanhuuseläkkeiden rahastointia täydennetään korottamalla vuosittain eläkkeiden rahastoituja osia tietyillä korotuskertoimilla. Työkyvyttömyyseläkkeitä varten eläkelaitos rahastoi vasta kunkin eläkkeen alkaessa vakuutusmatemaattisin periaattein lasketun erän alkavan eläkkeen maksamista varten vanhuuseläkeikään saakka. 

Rahastoonsiirtovelvoite määrittelee sen, miten eläkelaitoksen tulee vuosittain hyvittää rahastojaan. Rahastoonsiirtovelvoite koostuu rahastokorosta, täydennyskertoimesta ja osaketuottokertoimesta. Rahastokorko lasketaan kaikille vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkevastuille, kun taas täydennyskertoimen ja osaketuottosidonnaisen lisävakuutusvastuun ylitteen osalta täydennykset kohdistuvat tällä hetkellä vähintään 55-vuotiaiden vanhuuseläkerahastoihin. Täydennyskerrointa vastaava tuotto ohjautuu vanhuuseläkkeiden rahastoitujen osien kasvattamiseen suoraan, kun taas osaketuottokerrointa vastaavan tuoton viidesosa ohjautuu osaketuottosidonnaiseen lisävakuutusvastuuseen, josta varat ohjautuvat edelleen vanhuuseläkkeiden rahastoituihin osiin. Osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu voi olla positiivinen tai negatiivinen. Osaketuottosidonnainen lisävakuutusvastuu on suurimmillaan prosentti vastuuvelasta ja pienimmillään -20 prosenttia siitä. Tätä vastuuvelan osaa joko kasvatetaan tai pienennetään sen mukaan, kuinka eläkelaitosten toteutuneet osaketuotot kehittyvät keskimäärin. Ylärajan ylittävät varat siirretään yksilötason vanhuuseläkevastuuseen kasvattamalla rahastoituja eläkkeenosia. Alarajan alittaminen estetään purkamalla eläkelaitosten vakavaraisuuspääomaa. 

Täydennyskerroin määräytyy nykyisin eläkelaitosten keskimääräisen vakavaraisuuden perusteella. Osaketuottokerroin puolestaan määräytyy eläkelaitosten keskimääräisten osaketuottojen perusteella. Rahastokorko on kiinteä 3 prosenttia. 

2.4  Vakuutusmaksun laskuperusteet

TyEL 167 §:ssä säädetään vakuutusehtojen ja laskuperusteiden yhdenmukaisuudesta. Työeläkevakuutusmaksun laskuperusteiden laatimisen periaatteista on säädetty TyEL:n 168 ja 169 §:ssä. Vakuutusmaksujen laskuperusteet on laadittava ottaen huomioon ensisijaisesti työntekijöiden ja eläkkeensaajien etujen turvaaminen. Tämän ns. turvaavuusperiaatteen lisäksi lain 169 §:ssä todetaan, että vakuutusmaksujen laskuperusteista on käytävä ilmi, miten vakuutusmaksut lasketaan ja miten vakuutusmaksu jakautuu eri kululajeja varten perittäviin osiin. Samassa pykälässä säädetyn kohtuusperiaatteen mukaan työnantajalla on oikeus osuuteen vakuutusliikkeen mahdollisesti tuottamasta ylijäämästä. Ylijäämästä aiheutuville vakuutusmaksujen alennuksille tai muille vastaaville eduille laadittavissa laskuperusteissa on otettava kohtuullisessa määrin huomioon ylijäämän kokonaismäärä ja muodostumistapa. 

Yksityisen sektorin työnantajan työeläkevakuutusmaksu riippuu työnantajan koosta mitattuna vakuutetulla palkkasummalla. Keskimääräinen työeläkevakuutusmaksun suuruus vuonna 2022 on 24,85 prosenttia palkkasummasta. Työeläkemaksu muodostuu osista, joilla kullakin on tietty laskuperusteissa määritelty käyttötarkoitus. Kunkin maksunosan tuottoa ei siten tule käyttää muuhun kuin laskuperusteissa määriteltyyn käyttötarkoitukseen. Työeläkevakuutusmaksun sisältöä ja maksun osia ei yksityiskohtaisesti määritellä laissa, vaan työeläkevakuutusyhtiöiden hakemissa, sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamissa laskuperusteissa. Työeläkevakuutusmaksun merkittävimmät osat ovat vanhuus-, työkyvyttömyys- ja tasausosa. Maksun vanhuus- ja työkyvyttömyysosilla tehdään rahastointia tulevia eläkkeitä varten. Maksun tasausosalla rahoitetaan kunkin vuoden eläkkeistä se osa, jota ei ole rahastoitu. 

Pienten muutaman työntekijän työllistävien työnantajien vakuutusten hoito on suhteessa niiden tuomaan maksutuloon kalliimpaa kuin suurten yritysten kohdalla. Pienillä yrityksillä vakuutuksen hoidosta syntyvät kustannukset voivat olla huomattavan suuria verrattuna kokonaismaksuun, minkä vuoksi niistä syntyviä kustannuksia tasataan vakuutusmaksun tasausosan kautta, jotta näiden työnantajien vakuutusten hoitoa varten tarvittava maksu ei nousisi keskimääräistä työeläkevakuutusmaksua korkeammaksi. Työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutusratkaisujen määrät poikkeavat työeläkeyhtiöiden välillä ja siten palkkasummaan pohjautuva hoitokustannusmaksu ei ota riittävällä tavalla huomioon työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutusratkaisuista syntyvää kustannusrasitusta. Tämän vuoksi työkyvyttömyyseläkehakemusten ratkaisukuluja on katettu työkyvyttömyysosaan sisältyvällä korvaushakemusten ratkaisuista aiheutuvien kulujen kattamiseen käytettävällä määrällä. 

Koska työeläkemenosta suurin osa on yhteisesti kustannettavaa, laki velvoittaa käytännössä eläkelaitoksia hyvin laajaan yhteistyöhön, mikä todetaan myös suoraan laissa. TyEL 211 §:n mukaan eläkelaitosten on toimittava yhteistyössä työeläkelakien toimeenpanoon ja kehittämiseen liittyvissä asioissa. TyEL:n 166 §:n mukaan työeläkevakuutusyhtiön on haettava vakuutusmaksujen laskuperusteille sosiaali- ja terveysministeriön vahvistus. TyEL 167 §:n mukaan sosiaali- ja terveysministeriö ei saa ilman erityistä syytä vahvistaa laskuperusteisiin eroja, jotka vaikeuttavat lain toimeenpanoa tai eläkelaitosten yhteisten asioiden hoitamista. TyEL:n 172 §:n mukaan eläkelaitosten on toimittava yhteistyössä laskuperusteiden valmistelussa 167 §:ssä säädetyn tavoitteen saavuttamiseksi. Työeläkevakuutusyhtiöt ovat hakeneet laskuperusteet pääosin yhdenmukaisina. Poikkeuksen tähän ovat tehneet vuodesta 2018 lähtien asiakashyvitysten jakoon liittyvät laskuperusteet, jotka kukin työeläkevakuutusyhtiö on hakenut itsenäisesti. Ministeriö on vahvistanut asiakashyvitysten jakoperusteiden lisäksi yhtiökohtaisia laskuperusteita eräille työeläkevakuutusyhtiöille tietyissä tilanteissa. Tällöin yhtiökohtaiset laskuperusteet ovat koskeneet tiettyä osaa vakuutusmaksun tai vastuuvelan laskuperusteissa. 

2.5  Vakuutusmaksun hoitokustannusosa ja asiakashyvitykset

Hoitokustannusosaa mitoitettaessa otetaan huomioon se, minkälaisen osan työeläkevakuutusmaksusta työeläkevakuutusyhtiöt tarvitsevat kattaakseen toiminnastaan aiheutuneet liikekulut. Kulut muodostuvat vakuutusten hankinnasta sekä vakuutuskannan ja korvaustoiminnan hoidosta. Lisäksi ne kattavat yleiset hallintokustannukset. Tämä tarkoittaa käytännössä muun muassa tietojärjestelmä-, hallinto- ja palkkakustannuksia sekä myynnistä ja markkinoinnista syntyviä kuluja. Sijoitustoiminnasta aiheutuvat liikekulut katetaan sijoitustoiminnan tuotoista. Työeläkevakuutusyhtiöiden kokonaisliikekulut olivat vuonna 2020 noin 418 miljoonaa euroa, joista noin 47 miljoonaa euroa syntyi vakuutusten hankinnasta, 110 miljoonaa euroa vakuutusten hoidosta, 50 miljoonaa euroa hallinnosta, 92 miljoonaa euroa korvaustoiminnasta ja 90 miljoonaa euroa sijoitustoiminnasta. 

Työeläketurvan hoitamisesta aiheutuu tietty määrä liikekuluja työnantajan koosta riippumatta. Työeläkevakuutusmaksu määrätään prosentteina työnantajan palkkasummasta. Jos hoitokustannusosa määrättäisiin myös vain yhtenä samana prosenttina palkkasummasta, ei pienimmiltä työnantajilta perittävä hoitokustannusosa riittäisi vakuutusten aiheuttamien liikekulujen kattamiseen. Tästä syystä laskuperusteessa käytetään pienimmille vakuutuksille (vuonna 2022 rajana noin 127 000 euron vuosittainen palkkasumma; raja nousee vuosittain) hoitokustannusosana suhteellisesti suurempaa osuutta. Jotta kokonaismaksu ei tämän johdosta nousisi pienimmillä työnantajilla muita korkeammaksi, vaikutus poistetaan näillä työnantajilla niiden maksamasta kokonaismaksusta pienentämällä työeläkevakuutusmaksun tasausosan määrää. Näiden työnantajien osalta vaikutus työeläkevakuutusmaksun tasausosaan on kokonaisuudessaan noin 50 miljoonaa euroa. Lisäksi työeläkevakuutusmaksun työkyvyttömyyseläkeosasta käytetään korvaushakemusten ratkaisuista aiheutuvien liikekulujen kattamiseen määrä, joka on noin 305 euroa ratkaisupäätöstä kohti vuonna 2022. 

Hoitokustannusosan mitoitus pyritään nykyisin tekemään siten, että hoitokustannusosa kattaa myös sen työeläkevakuutusyhtiön liikekulut, jolla ne ovat tasoltaan suurimmat. Hoitokustannusosa on vuonna 2022 0,5 prosenttia palkkasummasta. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakuutuskanta ja kulurakenne eroavat kuitenkin merkittävästi toisistaan. Tämän johdosta työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosa ja sillä katettavaksi tarkoitetut liikekulut eivät aina vastaa toisiaan. Hoitokustannusliikkeestä syntyy pääsääntöisesti työeläkevakuutusyhtiöille ylijäämää. Jos työeläkevakuutusyhtiölle syntyy hoitokustannusylijäämää, se voi jakaa sen asiakashyvityksinä asiakasyrityksille. Jos taas hoitokustannuksiin kerätty maksu ei riitä hoitokustannuksiin, alijäämä katetaan työeläkevakuutusyhtiön vakavaraisuuspääomasta. 

Turvaavuus- ja kohtuusperiaatteen mukaan työeläkevakuutusyhtiön vakuutusmaksun ja vastuuvelan laskuperusteet on laadittava turvaavasti ja näin mahdollisesti syntyvästä ylijäämästä kohtuullinen osuus on palautettava työnantajille vakuutusmaksujen alennuksina. Näitä vakuutusmaksuun annettavia työnantajakohtaisia alennuksia kutsutaan asiakashyvityksiksi. Termiä asiakashyvitys on käytetty kuvaamaan sitä, että maksualennus annetaan jälkikäteen seuraavan vuoden työeläkevakuutusmaksusta. TyEL:n 169 §:n mukaan laskuperusteet vakuutusmaksujen alennuksille on laadittava siten, että ylijäämän kokonaismäärä ja muodostumistapa otetaan kohtuullisessa määrin huomioon. Asiakashyvityksiä voidaan antaa, jos työeläkevakuutusyhtiön vakavaraisuuspääoma ylittää vakavaraisuusrajan. 

Myös asiakashyvitysten enimmäismäärä määräytyy työeläkevakuutusyhtiöiden yhdenmukaisina hakemien ja sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien laskuperusteiden mukaisesti. Hyvitykset määräytyvät laskuperusteiden mukaan työeläkevakuutusyhtiön vakavaraisuuspääoman ja hoitokustannusliikkeen ylijäämän perusteella. Hyvityksen enimmäismäärä lasketaan siten, että enimmäismäärä on 1,0 prosenttia vakavaraisuuspääomasta lisättynä hoitokustannusliikkeen ylijäämällä. Eläkelaitoksen hallitus päättää hyvityssiirron määrästä, joka voi olla korkeintaan laskuperusteiden mukainen enimmäismäärä. Yksittäisen työnantajan saama osuus hyvityssiirrosta määräytyy yhtiökohtaisesti haettavissa ja vahvistettavissa laskuperusteissa. Hoitokustannusylijäämä oli vuonna 2020 noin 128 miljoonaa euroa, joka oli 36 prosenttia peritystä työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosasta. 

2.6  Nykytilan arviointi

4.1  Keskeiset ehdotukset

Työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosan laskuperusteiden periaatteiden täsmentäminen 

Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi työntekijän eläkelakiin niitä periaatteita, joiden mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voisi työeläkevakuutusyhtiön hakemuksesta vahvistaa eroja työeläkevakuutusyhtiöiden välille työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosaan liittyviin laskuperusteisiin. Erot työeläkevakuutusyhtiöiden hoitokustannusosassa voisivat tehostaa työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaa ja toisivat selkeyttä ja läpinäkyvyyttä työeläkevakuutusmaksuun. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi myös yleiset säännökset laskuperusteiden laatimisessa ja vahvistamisessa noudatettavista periaatteista. Ehdotuksen mukaan vakuutusmaksun laskuperusteita olisi sovellettava yhdenmukaisesti kaikkiin työnantajiin. Sosiaali- ja terveysministeriö voisi jatkossakin vahvistaa vain erityisestä syystä laskuperusteisiin eroja, jotka vaikeuttavat tämän lain toimeenpanoa tai eläkelaitosten yhteisten asioiden hoitamista. 

Yhtiökohtainen hoitokustannusosan laskuperuste mahdollistaisi jonkin verran nykyistä enemmän ja läpinäkyvämmin kilpailua työeläkevakuutusyhtiöiden välillä. Läpinäkyvyyttä lisää myös se, että hoitokustannusylijäämän käytännössä poistuessa muutoksen johdosta, tämän ylijäämän palautus asiakashyvityksinä loppuu ja asiakasyrityksen vakuutusmaksu mitoitettaisiin jo ennakolta vastaamaan mahdollisimman hyvin todellisia hoitokuluja. Muutos ei koskisi sijoitustoiminnasta aiheutuvia liikekuluja, jotka katettaisiin kuten nykyisinkin sijoitustoiminnan tuotoista. Jatkossa asiakashyvitykset määräytyisivät vain vakavaraisuuspääoman perusteella. 

Työeläkevakuutusyhtiölle ei kuitenkaan ole työeläkevakuutuksen lakisääteisyyden ja yhteisvastuun vuoksi perusteltua antaa täysin vapaata harkintavaltaa yhtiökohtaisen hoitokustannusosan määrittelyssä. Myös yhtiökohtaisen hoitokustannusosan laskuperusteet tulisi laatia TyEL 168 §:ssä säädetyn turvaavuusperiaatteen mukaisesti siten, että ne laaditaan ottaen huomioon ensisijaisesti työntekijöiden ja eläkkeensaajien edut. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoitokustannusosan on riitettävä työntekijöiden eläketurvan hoidosta ja eläkkeensaajien palveluista syntyviin kustannuksiin. 

Liikekulujen ja maksun vastaavuutta koskevan periaatteen merkitys korostuu yhtiökohtaisessa hoitokustannusosassa, minkä vuoksi laissa säädettäisiin nimenomaisesti, että hoitokustannusosan tuottojen ja kulujen tulee vastata toisiaan TyEL 168 §:n turvaavuusperiaate huomioiden. Työeläkevakuutusyhtiöiden tulisi siten kattaa hoitokustannusosalla kaikki liikekulunsa eikä liikekuluja pääsääntöisesti saisi kattaa työeläkevakuutusmaksun muiden osien tuotoilla. Muiden osien tuottoja voitaisiin käyttää vain erityisestä syystä. Tällaisia erityisiä syitä ovat nykyisin esimerkiksi pienten vakuutusten hallinnosta, hoidosta ja korvaustoiminnasta aiheutuvien kulujen kattaminen työeläkevakuutusmaksun tasausosalla, työkyvyttömyyseläkehakemuksien ratkaisuista aiheutuvien kulujen ja työkyvyttömyysriskin hallinnan kulujen kattaminen työeläkevakuutusmaksun työkyvyttömyysosalla ja lakisääteiset maksut, joille on oma maksun osansa. 

Lisäksi hoitokustannusosan laskuperusteet tulisi laatia siten, että työnantajalta perittävä maksu on kohtuullisessa suhteessa työnantajan vakuutuksista aiheutuviin liikekuluihin. Pääsääntönä on se, että kunkin työnantajan hoitokustannusmaksu vastaa aiheutuneita liikekuluja. Työeläkeyhtiön on kuitenkin mahdollista tarkastella esimerkiksi samankokoisia työnantajia ryhmänä ja tasoittaa hoitokustannusmaksua tämän ryhmän sisällä. 

Ehdotettu muutos koskisi vain työeläkevakuutusyhtiöiden vakuutusmaksun määritteleviä laskuperusteita. Eläkekassan vakuutusmaksu määriteltäisiin edelleen hakemuksesta sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamissa laskuperusteissa. Eläkesäätiöiden vakuutusmaksu määräytyisi edelleen laissa säädetyllä tavalla sen suuruiseksi, että maksu kattaa yhdessä eläkesäätiön tuottojen kanssa eläkemenon. 

Vanhuuseläkevastuiden joustaminen poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa 

Eläkelaitosten riskinkantokyvyn parantamiseksi poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa ehdotetaan työntekijän eläkelain muuttamista niin, että mahdollistetaan vanhuuseläkevastuiden joustaminen poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa, jossa eläkelaitosten vakavaraisuus on merkittävästi alentunut. Tavoitteena on mahdollistaa pitkäjänteistä sijoitustoimintaa ja hyvien sijoitustuottojen tavoittelua myös poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa. Tämä tukisi työeläkejärjestelmän pitkän aikavälin rahoituksen kestävyyden vahvistamista. 

Rahastoonsiirtovelvoite olisi tarkoituksenmukaista muuttaa sijoitusympäristöön paremmin sopivaksi. Joustavoittamalla rahastoonsiirtovelvoitetta täydennyskertoimen osalta voitaisiin parantaa sekä riskinkantokykyä että riskinottokykyä. Täydennyskertoimen määräytymistapaa ehdotettaisiin muutettavaksi niin, että se voisi poikkeuksellisen heikkojen tuottojen oloissa saada myös negatiivisia arvoja ja siten tuoda joustavuutta rahastointiin. Tämä tarkoittaa periaatteellista muutosta vanhuuseläkkeiden rahastoinnissa, joten täydennyskertoimen laskennan periaatteista säädettäisiin nykyistä tarkemmin. 

Olennaista muutoksessa olisi, että heikkojen tuottojen oloissa eläkelaitosten vakavaraisuus ei heikkenisi yhtä paljon kuin nykyisen tekniikan mukaan toimittaessa. Tämä parantaisi eläkelaitosten riskinkantokykyä ja mahdollistaisi sijoitusten riskitason säilyttämisen heikon sijoitusmarkkinatilanteen yli. Tämä mahdollistaisi hyvien sijoitustuottojen tavoittelun pitkäjänteisellä sijoitustoiminnalla myös poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa. Muutos mahdollistaisi myös välillisesti riskinottokyvyn kasvattamisen nykyisessä hyvässä vakavaraisuustilanteessa. Riskinottokyky nykytilanteessa saattaisi kasvaa, koska vakavaraisuusvaatimukset keventyisivät suhteessa nykyisiin markkinatilanteen heikentyessä ja vakavaraisuusraja saavutettaisiin myöhemmin. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että muutoksen seurauksena eläkelaitos kestäisi korkeammalla riskitasolla saman stressin kuin nykysäännöin alemmalla riskitasolla. 

Ehdotettu muutos ei lisäisi työeläkevaroja heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa, mutta pitkällä aikavälillä muutoksen tavoitteena on lisätä sijoitustuottojen ja työeläkevarojen määrää ja siten turvata pitkän aikavälin rahoitusta. 

Poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa eläkelaitosten vakavaraisuudet heikkenevät voimakkaasti. Tällaisessa tilanteessa, jossa eläkelaitosten keskimääräinen vakavaraisuus olisi voimakkaasti pienentynyt, täydennyskerroin voisi saada nykytilasta poikkeavasti myös negatiivisia arvoja. Täydennyskertoimen negatiivinen arvo ei kasvattaisi vanhuuseläkkeen rahastoitua osaa vaan pienentäisi sitä. Pääsääntönä on kuitenkin edelleen se, että täydennyskertoimen kautta lisätään rahastointia ja vain merkittävästi alentuneessa vakavaraisuustilanteessa tästä voidaan poiketa. Jatkossa laskuperusteisiin sisällytettäisiin täydennyskertoimen arvon määrittelevä kaava. 

Ehdotetussa muutoksessa täydennyskertoimen tarkastamisen tiheyttä muutettaisiin siten, että täydennyskertoimen muuttaminen olisi mahdollista myös tiheämmin kuin kerran neljännesvuodessa. Tämä mahdollisuus voisi tuoda joustavuutta poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa, jossa eläkelaitosten vakavaraisuustilanne muuttuu nopeasti. 

Muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa eläkelaitosten vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta annetun lain 28 §:n mukaan tehtyä soveltamiskäytäntöä poikkeuksellisista oloista, vaan tuoda tämän rinnalle rahastoonsiirtovelvoitteen joustamisen kautta automaattinen mekanismi poikkeuksellisen heikkoon sijoitusmarkkinatilanteeseen. Automaattinen mekanismi auttaisi välttämään eläkelaitosten epäedullisia sijoitusten realisointeja heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa ja siten auttaisi tilannetta mahdollisimman nopeasti verrattuna nykylainsäädännön mukaisiin erikseen arvioitaviin ja käyttöönotettaviin keinoihin. 

Muut muutokset 

Esityksessä ehdotetaan myös tehtäväksi muutamia teknisluonteisia tarkistuksia työntekijän eläkelakiin sekä eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annettuun lakiin (946/2021). Tarkistukset vastaisivat terminologiaa eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetussa laissa, jossa ilmaisu eläkesäätiön eläkevastuu korvattiin ilmaisulla eläkesäätiön vastuuvelka. Terminologian tarkistus tehtäisiin työntekijän eläkelain 166 §:ään ja 201 §:ään sekä eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetun lain 6 luvun 3 §:ään. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

7.1  Työntekijän eläkelaki

153 §. Työntekijän työeläkevakuutusmaksun määrä. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus 169 §:ään saatettaisiin vastaamaan tässä esityksessä ehdotettua muutosta. 

166 §. Vakuutusmaksujen ja vastuuvelan laskuperusteet. Pykälän otsikkoon ja pykälän 2 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi lakitekninen muutos siten, että eläkevastuun sijasta käytettäisiin ilmaisua vastuuvelka. Muutos vastaisi eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetussa laissa (946/2021) käytettävää terminologiaa, jossa ilmaisu eläkesäätiön eläkevastuu on korvattu ilmaisulla eläkesäätiön vastuuvelka. Lisäksi 2 momenttiin tehtäisiin kielellisiä korjauksia. 

167 §. Ehtojen ja laskuperusteiden yhdenmukaisuus. Pykälän sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi. Uudella muotoilulla parannettaisiin sen kielellistä selkeyttä muuttamatta sen soveltamiskäytäntöä. Pykälän sanamuodon muotoilulla ei olisi tarkoitus muuttaa työeläkevakuutusyhtiön mahdollisuuksia saada nykyisen soveltamiskäytännön mukaisesti mahdollisille muille ehtojen ja laskuperusteiden eroille sosiaali- ja terveysministeriön vahvistus. 

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaisi jatkossakin eläkevakuutuksen ehtoihin tai laskuperusteisiin eroja, jos ne eivät vaikeuta tämän lain toimeenpanoa tai eläkelaitosten yhteisten asioiden hoitamista. Erityisestä syystä sosiaali- ja terveysministeriö voisi hyväksyä myös sellaisia eläkevakuutuksen ehtojen ja vakuutusmaksujen laskuperusteiden eroja, jotka vaikeuttavat lain toimeenpanoa ja eläkelaitosten yhteisten asioiden hoitamista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sosiaali- ja terveysministeriö voisi jatkossakin vahvistaa nykyisen soveltamiskäytännön mukaisesti yhtiökohtaisia eroja laskuperusteisiin esimerkiksi eläkelaitosten fuusion, selvitystilan, konkurssin tai muun yritysjärjestelyn yhteydessä. Lisäksi tämän lain 169 §:ssä säädetyn vakuutusliikkeen ylijäämän palautuksen yhtiökohtaisen kohdistamisen ei ole katsottu vaikeuttavan tämän lain toimeenpanoa tai eläkelaitosten yhteisten asioiden hoitamista, joten sosiaali- ja terveysministeriö on voinut vahvistaa eroja näihin työeläkevakuutusyhtiöiden laskuperusteisiin. 

Työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosa olisi jatkossa yhtiökohtainen ja tämän määrittelevistä laskuperusteista säädettäisiin erikseen tämän lain 169 §:ssä. 

169 §. Työeläkevakuutusyhtiölle maksettavien vakuutusmaksujen laskuperusteet. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi periaatteet, joiden mukaan vakuutusmaksun hoitokustannusosan laskuperusteet on laadittava. Työeläkevakuutusyhtiöiden liikekuluja kattava vakuutusmaksun hoitokustannusosa on luonteensa puolesta sellainen työeläkevakuutusmaksun osa, jonka perustuminen kunkin työeläkevakuutusyhtiön omaan kulurakenteeseen ja yhtiökohtaiseen laskuperusteiden hakemismalliin sopii. 

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa säilyisi voimassa olevan momentin ensimmäisessä virkkeessä säädetty vaatimus siitä, että vakuutusmaksujen laskuperusteista on käytävä ilmi, miten vakuutusmaksu lasketaan ja miten se jakautuu eri kululajeja varten perittäviin osiin. Muilta osin momentin sisältö siirrettäisiin 2 momenttiin. 

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi työnantajien yhdenmukaista kohtelua koskeva säännös. Lakisääteisessä sosiaalivakuutuksessa työnantajia on kohdeltava samalla tavoin. Hallintolain (434/2003) 6 §:ssä säädetään hallinnon oikeusperiaatteista, joiden mukaan kaikissa hallinnossa asioivia on kohdeltava tasapuolisesti. Pykälän uudessa 2 momentissa tarkennettaisiin tätä periaatetta. Työeläkevakuutusyhtiön olisi laadittava laskuperusteet siten, että työnantajia kohdellaan yhdenmukaisesti. Työeläkevakuutusyhtiön on kohdeltava samalla tavalla työnantajia, jotka ovat vakuutettuun riskiin ja liikekuluihin nähden samassa tilanteessa. Lisäksi 2 momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi muuttumattomana voimassa olevan 1 momentin säännös koskien mahdollisuutta laatia laskuperusteet siten, että työnantajan toteutunut työkyvyttömyyseläke- ja kuntoutusrahakorvausmeno otetaan huomioon vakuutusmaksua määrättäessä. 

Pykälän 3 momentiksi siirretään sisällöltään muuttumattomana voimassa olevan pykälän 2 momentti. Pykälän 3 momentin ruotsinkieliseen tekstiin ehdotetaan tehtäväksi tarkennus viittausäännökseen. 

Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että momentissa säädettäisiin tarkemmin työeläkevakuutusmaksun hoitokustannusosan ja sen laskuperusteiden määrittämisen periaatteista. Hoitokustannusosalla katettaisiin työeläkevakuutusyhtiön tämän lain mukaisen toiminnan liikekulut lukuun ottamatta sijoitustoiminnasta syntyviä liikekuluja sekä muilla työeläkevakuutusmaksun osilla katettavia kustannuksia. Näillä liikekuluilla tarkoitettaisiin siten vakuutustoiminnan hankinta- ja hoitokuluja, hallintokuluja ilman lakisääteisiä maksuja ja korvaustoiminnon hoitokuluja ilman työkyvyn ylläpitotoiminnan liikekuluja. 

Hoitokustannusosan tuoton tulee vastata työeläkevakuutusyhtiön tämän lain mukaisen toiminnan liikekuluja ja työnantajan maksun on oltava kohtuullisessa suhteessa vakuutuksista aiheutuviin hoitokuluihin. Hoitokustannusosan tuoton ja työeläkevakuutusyhtiön liikekulujen vastaavuus tarkoittaisi yhtäältä sitä, että hoitokustannusosa tulisi määrittää turvaavasti eli se turvaisi ensisijaisesti työntekijöiden ja eläkkeensaajien edut tämän lain 168 § 1 momentin mukaisesti. Toisaalta hoitokustannusosan ei tulisi olla ylimitoitettu, jotta maksu olisi kohtuullinen työnantajalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hoitokustannusosan on riitettävä työnantajille, työntekijöille ja eläkkeensaajille tarjottavien vakuuttamiseen, eläkeneuvontaan, korvauspäätöksiin ja eläkkeiden maksuun liittyvien palveluiden kustannuksiin. Lisäksi lakisääteisen vakuuttamisen luonne osana julkisen vallan käyttöä edellyttää työnantajien ja työntekijöiden tasapuolista kohtelua myös palveluja tarjottaessa. Nämä periaatteet on kirjattu myös hallintolakiin, jota sovelletaan myös työeläkelakien mukaiseen vakuutustoimintaan. Muutoinkin hoitokustannusosan laskuperusteet tulisi laatia siten, ettei lain toimeenpano vaarannu. 

Työnantajan hoitokustannusosan tulee olla myös kohtuullisessa suhteessa työnantajan vakuutuksista aiheutuviin liikekuluihin. Pääsääntönä on se, että kunkin työnantajan hoitokustannusmaksu vastaa aiheutuneita liikekuluja. Työeläkeyhtiön on kuitenkin mahdollista tarkastella esimerkiksi samankokoisia työnantajia ryhmänä ja tasoittaa hoitokustannusmaksua tämän ryhmän sisällä. Myös konsernin käsittely yhtenä työnantajana olisi mahdollista kuten nykyäänkin. Tilapäisille työnantajille hoitokustannusosa olisi mahdollista jatkossakin valmistella ja hakea työeläkeyhtiöiden yhdenmukaisilla laskuperusteilla. 

Työeläkevakuutusyhtiön tämän lain mukaisen toiminnan liikekuluja ei pääsääntöisesti saisi kattaa työeläkevakuutusmaksun muiden osien tuotoilla. Muiden työeläkevakuutusmaksun osien tuottoja voitaisiin käyttää vain erityisestä syystä. Nykyisissä laskuperusteissa tällainen erityinen syy on työkyvyttömyyseläkeosaan sisältyvä korvaushakemusten ratkaisuista aiheutuvien kulujen kattamiseen käytettävä määrä ja työeläkevakuutusmaksun tasausosasta käytettävä määrä pienten työnantajien vakuutusten hallinnosta, hoidosta ja korvaustoiminnasta aiheutuvista perustehtävistä syntyviin välittömiin kuluihin. Muiden työeläkevakuutusmaksuosien tuotto käsittää nykyisen soveltamiskäytännön mukaisesti myös sen, että pienten työnantajien vakuutusten hallinnosta, hoidosta ja korvaustoiminnasta aiheutuvista perustehtävistä syntyviä välittömiä kuluja voitaisiin kattaa työeläkevakuutusmaksun kohtuullistamiseksi vastaavaan tapaan kuten nykyisinkin eläkelaitosten yhteisesti kustantaen. Eläkelaitoksen vastuusta yhteisesti kustannettavista etuuksista säädetään tämän lain 179 §:ssä. Tarkempia säännöksiä ja määräyksiä annetaan lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella, kustannustenjakoperusteissa sekä eläkelaitosten laskuperusteissa. Hoitokustannusosan tuottona huomioitaisiin edellä mainitut työeläkevakuutusmaksun työkyvyttömyyseläkeosasta ja yhteisesti kustannettavien kulujen puskurirahastosta, tämän pykälän mukaisissa laskuperusteissa määritellystä tasausvastuusta saadut tuotot. Myös muu vastaava, erityisestä syystä muista työeläkevakuutusmaksun osista saatu tuotto otettaisiin vastaavasti huomioon. Muiden työeläkevakuutusmaksun osien tuottojen käytöstä liikekulujen kattamiseen työeläkevakuutusyhtiön tulisi valmistella perusteet tämän lain 172 §:n mukaisessa yhteistyössä muiden eläkelaitosten kanssa. 

Käytännössä seuraavan vuoden liikekulujen tarkka arviointi on usein vaikeaa. Mahdollinen yli- tai alijäämä tulisi huomioida lähtökohtaisesti välittömästi seuraavien vuosien hoitokustannusosaa määritettäessä. Lyhyellä aikavälillä tuottojen ja kulujen vastaavuudesta voitaisiin siten vähäisessä määrin poiketa. Finanssivalvonnan tehtävänä olisi osana normaalia työeläkevakuutusyhtiöiden, talouden ja kirjanpidon lainmukaisuuden valvontaa valvoa hoitokustannusosan tuottojen ja liikekulujen vastaavuutta tilikausittain. Finanssivalvonta voisi osana valvojalle normaalisti kuuluvaa harkintavaltaa sallia vähäisiä poikkeamia edellä mainitusta pääsäännöstä edellyttäen, että tuottojen ja kulujen tasapaino saavutetaan seuraavina tilikausina. Edellä mainittu ei vaikuta 213 §:ssä tarkoitettuun eläkelaitoksen oikeuteen periä työnantajan pyynnöstä antamistaan erityisistä palveluista erillistä maksua. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, johon siirrettäisiin sisällöltään muuttumattomana voimassa olevan pykälän 3 momentti. Pykälän 5 momentin ruotsinkieliseen tekstiin ehdotetaan tehtäväksi kielellinen tarkennus. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 6 momentti. Momenttiin ehdotetaan siirrettäväksi voimassa olevan 4 momentin sisältö tarkistettuna siten, että momentissa oleva viittausäännös vastaa muutetun pykälän uutta sisältöä. 

171 §. Vanhuuseläkevastuun tarkistaminen. Poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa eläkelaitosten vakavaraisuudet heikkenevät voimakkaasti. Tällaisessa tilanteessa täydennyskerroin voisi saada nykytilasta poikkeavasti myös negatiivisia arvoja, joten 1 momentin sanamuotoa ehdotetaan muutettavan tätä vastaavaksi. Voimassa olevan pykälän 1 momentissa säädetään vanhuuseläkkeiden rahastoitujen osien täydentämisestä rahastoinnin lisäämiseksi. Täydennyskertoimen negatiivinen arvo ei kasvattaisi vanhuuseläkkeen rahastoitua osaa vaan pienentäisi sitä, joten momentista ehdotetaan poistettavaksi maininta rahastoinnin lisäämisestä. Momentissa käytetty sana täydentäminen ehdotetaan korvattavaksi sanalla tarkistaminen. Pääsääntönä olisi kuitenkin edelleen se, että tarkistamisella lisätään rahastointia ja vain merkittävästi alentuneessa vakavaraisuustilanteessa tästä voidaan poiketa. Vakavaraisuuden merkittävä alentuminen tarkoittaisi tilannetta, jossa eläkelaitosten keskimääräinen vakavaraisuusaste olisi laskenut vähintään tasolle 120 prosenttia. Lisäksi 1 momenttiin tehtäisiin kielellinen korjaus viittaussäännökseen. Myös pykälän otsikkoa ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että se vastaisi pykälän muutettua sisältöä. 

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan lisäksi muutettavan siten, että jatkossa laskuperusteisiin tulisi sisällyttää eläkevastuun täydennyskertoimen peruste aiemman eläkevastuun täydennyskertoimen arvon sijaan. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että laskuperusteisiin sisällytetään täydennyskertoimen arvon määrittelevä kaava. Myös momentin sanamuotoa täydennyskertoimen tarkastamisen tiheydestä ehdotetaan muutettavaksi siten, että uusi muotoilu mahdollistaa täydennyskertoimen muuttamisen myös tiheämmin kuin kerran neljännesvuodessa. Tämä mahdollisuus voisi tuoda joustavuutta poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa, jossa eläkelaitosten vakavaraisuustilanne muuttuu nopeasti. Koska jatkossa laskuperusteille haettaisiin muutosta vain silloin, kun täydennyskertoimen kaava muuttuisi, vahvistamismenettelyä voitaisiin näin keventää ja tuoda joustavuutta nopeasti muuttuvassa vakavaraisuustilanteessa. 

Pykälän 1 momentin mukaan vanhuuseläkkeen rahastoituja osia tarkistetaan vuosittain. Tämä tarkoittaa käytännössä vanhuuseläkkeiden rahastoitujen osien tarkistamista vuoden lopussa. Eläkelaitosten tulee kuitenkin laskea vakavaraisuutensa jatkuvasti, joten täydennyskertoimen tarkastamisen tihentämistä ja täydennyskertoimen mahdollista negatiivista arvoa voitaisiin hyödyntää tässä keskellä vuotta tehtävässä vakavaraisuuden laskennassa ja näin saada joustavuutta poikkeuksellisen heikossa vakavaraisuustilanteessa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin uutena myös Eläketurvakeskuksen velvollisuudesta laskea täydennyskertoimen arvo eläkelaitosten antamien tietojen perusteella. Tämä vastaisi nykyistä käytäntöä. Tämän lain 201 §:n mukaan Eläketurvakeskus määrittelisi sen, milloin ja miten täydennyskertoimen arvon laskemiseksi tarvittavat tiedot tulee toimittaa Eläketurvakeskukselle. 

Merkittävästi alentuneessa vakavaraisuustilanteessa täydennyskertoimen negatiivisuus voisi tarkoittaa jo rahastoitujen vanhuuseläkkeiden ja niistä muodostuneiden rahastojen pienentämistä, vaikka täydennyskerroin yhdessä rahastokoron kanssa tuottaisi pääsääntöisesti kuitenkin positiivisen lisäyksen vanhuuseläkerahastoihin. Muutos tarkoittaisi myös osittain maksuperusteisen rahastoinnin korostamista. Molemmat edellä mainitut syyt tarkoittavat periaatteellista muutosta vanhuuseläkkeiden rahastoinnissa, joten tästä poikkeuksellisesta tilanteesta olisi tarpeen säädellä. Tämän takia täydennyskertoimen laskennan periaatteista säädettäisiin nykyistä tarkemmin pykälän 1 momentissa. Ensisijaisesti täydennyskertoimella tuettaisiin vanhuuseläkkeiden rahoitusta ja vain poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa tästä voitaisiin poiketa ja tukea vanhuuseläkerahastojen täydentämisen joustavoittamisella eläkelaitosten pitkäjänteistä sijoitustoimintaa. Työeläkevakuutusyhtiöiden hakiessa ja sosiaali- ja terveysministeriön perusteita vahvistettaessa tulisi varmistua nykyisen laskuperustemenettelyn mukaisesti, että momentissa esitetyt reunaehdot toteutuisivat täydennyskertoimen osalta. 

Muutoksella joustavoitettaisiin rahastointia niin, että poikkeuksellisen heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa eläkelaitosten vakavaraisuus ei heikkenisi yhtä paljon kuin nykyisen tekniikan mukaan toimittaessa. Tämä parantaisi riskinkantokykyä ja toisaalta mahdollistaisi pitkäjänteisen sijoitustoiminnan ja hyvien sijoitustuottojen tavoittelun myös heikossa sijoitusmarkkinatilanteessa. 

Pykälän 2 ja 3 momentin sanamuotoja ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan 1 momenttiin ehdotettuja muutoksia. siten, että täydentämistä koskevat sanat korvattaisiin sanalla tarkistaminen, koska ehdotetun muutoksen myötä täydennyskerroin voisi saada myös negatiivisia arvoja. Muutoin 2 ja 3 momentin sisältö pysyisi ennallaan. 

174 §. Eläkelaitoksen vastuu vanhuuseläkkeestä. Pykälän 2 kohdan sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi siten, että se vastaisi tämän lain 171 §:ään ehdotettua muutosta. Koska jatkossa täydennyskerroin voisi saada sekä positiivisia että negatiivisia arvoja, täsmennettäisiin momentin sanamuotoa niin, että eläkelaitoksen vastuulle siirrettävän määrän sijaan puhuttaisiin tarkistetusta määrästä. 

194 §. Työnantajan oikeus saada tietoja. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi niin, että pykälään lisättäisiin säännös, jonka mukaan työnantajalla olisi oikeus saada välttämättömät tiedot eläkelaitokselta myös työnantajan omaan työeläkevakuutusmaksuun vaikuttavista tekijöistä ja niiden vaikutuksista työeläkevakuutusmaksun määrään. Tämä lisäys lakiin olisi tarpeen erityisesti siksi, kun 169 §:ssä säädetty työeläkevakuutusyhtiön hoitokustannusosan laskuperuste voisi jatkossa olla yhtiökohtainen. Lisäys olisi tärkeä hinnoittelurakenteiden läpinäkyvyyden ja objektiivisiin tekijöihin perustuvan kilpailun takaamiseksi. Pykälän muutoksella ei laajennettaisi työnantajan oikeutta saada tietoa myönnetystä eläkkeestä ja sen muodosta. 

201 §. Tiedot vanhuuseläkevastuiden tarkistamiseksi. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi lakitekninen muutos poistamalla säännöksestä tarpeettomana termi eläkevastuu, koska pykälässä käytettävä ilmaisu vastuuvelka kattaa myös poistettavan osan. Muutos vastaa eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetussa laissa (946/2021) käytettävää terminologiaa, jossa ilmaisu eläkesäätiön eläkevastuu korvattiin ilmaisulla eläkesäätiön vastuuvelka. Samalla pykälän otsikon sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan tässä esityksessä ehdotettua muutosta 171 §:ään. Lisäksi pykälässä tehtäisiin kielellisiä korjauksia viittaussäännöksiin. 

7.2  Laki työeläkevakuutusyhtiöistä

14 §. Vastuuvelka. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaukset työntekijän eläkelain 169 §:ään saatettaisiin vastaamaan tässä esityksessä ehdotettua muutosta. Lisäksi 2 momentin ruotsinkieliseen tekstiin ehdotetaan tehtäväksi kielellisiä korjauksia. 

18 §. Siirrot ositettuun ja osittamattomaan lisävakuutusvastuuseen. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että viittaus työntekijän eläkelain 169 §:ään saatettaisiin vastaamaan tässä esityksessä ehdotettua muutosta. Lisäksi 2 momentissa tehtäisiin kielellinen korjaus viittaussäännökseen. 

7.3  Laki eläkelaitoksen vakavaraisuusrajan laskemisesta ja sijoitusten hajauttamisesta

17 §. Tuottovaatimusriski ja vakuutusriski. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että 1 momentissa esitetty tuottovaatimusriskiluokan riskiarvon kaava muutettaisiin vastaamaan tässä esityksessä ehdotettua muutosta. Koska esityksen mukaan jatkossa työntekijän eläkelain 171 §:n mukainen täydennyskerroin voisi saada myös poikkeuksellisen matalassa eläkelaitosten vakavaraisuustilanteessa negatiivisia arvoja, muutettaisiin kaava siten, että se toimisi teknisesti myös negatiivisen täydennyskertoimen tapauksessa. Ehdotettu yhteenlaskumenetelmä olisi sovellettavissa myös matalan vakavaraisuuden tilanteissa, joissa nykyinen kertolaskumenetelmä ei johda tarkoituksenmukaisiin tuloksiin. Lisäksi 1 momentissa tehtäisiin kielellisiä korjauksia. 

Kertoimelle C asetettaisiin valtioneuvoston asetuksella uusi arvo vastaamaan kaavan muutosta. 

7.4  Merimieseläkelaki

154 §. Eläkekassan vastuu vanhuuseläkkeestä. Pykälän 2 kohdan sanamuotoa muutettaisiin vastaamaan tässä esityksessä ehdotettua työntekijän eläkelain 171 §:n muutosta. Pykälän 2 kohdasta poistettaisiin turhana viittaus sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamiin laskuperusteisiin. 

155 §. Vanhuuseläkevastuiden tarkistaminen eläkevastuun täydennyskertoimella. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen sisältö vastaisi tässä esityksessä ehdotettua työntekijän eläkelain 171 §:ään ehdotettua muutosta. Lisäksi pykälässä tehtäisiin kielellisiä korjauksia. 

7.5  Laki eläkesäätiöistä ja eläkekassoista

6 luku Tilinpäätös ja toimintakertomus

3 §. Tasaava ja osakaskohtainen kirjanpito eläkesäätiössä. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi lakitekninen muutos siten, että eläkevastuun sijasta käytettäisiin ilmaisua vastuuvelka. Muutos vastaisi eläkesäätiöistä ja eläkekassoista annetussa laissa (946/2021) muualla käytettävää terminologiaa.