1
Sopimuksen sisältö
I osa Soveltamisala ja ilmaisujen tulkinta
1—2 artikla. Artiklan 1 mukaan yleissopimus mukauttaa kaikkia soveltamisalan verosopimuksia. Artiklan 2 ensimmäisen kappaleen a kohdassa määritellään sopimuksen keskeisiä käsitteitä oleva soveltamisalan verosopimus. Se tarkoittaa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehtyä sopimusta, joka on voimassa kahden tai useamman yleissopimuksen osapuolen välillä ja jonka jokainen osapuoli on ilmoittanut tallettajalle sopimuksena, jonka se haluaa kuuluvan yleissopimuksen soveltamisalaan. Määritelmän ilmaisussa ”on voimassa kahden tai useamman osapuolen välillä” ja ”jokainen osapuoli” on otettu huomioon se, että verosopimus voi olla kahden tai useamman osapuolen välinen. Suomen osalta verosopimusten luetteloon esitettäisiin vain kahdenvälisiä verosopimuksia, joten määritelmän lisäksi muuallakin yleissopimuksessa toistuva verosopimuksen osapuoliin viittaava ilmaisu ”jokainen osapuoli” tarkoittaisi käytännössä kahdenvälisen verosopimuksen molempia osapuolia.
Yleissopimuksen ilmoituksia koskevan 29 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan yleissopimuksen osapuolen on ilmoitettava verosopimuksensa, jotka se haluaa kuuluvan yleissopimuksen soveltamisalaan. Suomen ilmoitus sisältäisi 70 sopimuskumppania. Yleissopimuksen allekirjoituksen yhteydessä annettu väliaikainen luettelo sisälsi 71 sopimuskumppania eli se kattoi kaikki Suomen laajat tuloverosopimukset pois lukien pohjoismainen verosopimus ja Bulgarian kanssa tehty verosopimus. Pohjoismainen sopimus on monenvälinen ja sen muuttaminen toisella monenvälisellä sopimuksella tekisi kokonaisuudesta vaikeaselkoisen, joten Pohjoismaat sopivat kyseisen verosopimuksen muuttamisesta muutospöytäkirjalla. Nykyinen verosopimus Bulgarian kanssa on tehty vuonna 1985 eli se on melko vanha. Lisäksi se osin teknisesti yhteensopimaton yleissopimuksen kanssa. Tämän vuoksi BEPS-hankkeen verosopimuksia koskevat vähimmäisvaatimukset on suunniteltu toimeenpantavaksi Suomen ja Bulgarian välillä joko kokonaan uudella kahdenvälisellä verosopimuksella tai muuttamalla nykyistä kahdenvälistä sopimusta.
Väliaikaisen luettelon antamisen jälkeen Suomi allekirjoitti 24 päivänä toukokuuta 2018 verosopimuksen Hongkongin kanssa. Tämä sopimus sisältää BEPS-hankkeen verosopimuksia koskevien vähimmäisvaatimusten mukaiset määräykset, joten sitä ei esitetä otettavaksi verosopimusten luetteloon. Väliaikaiseen luetteloon otettua Saksan sopimusta ei esitetä otettavaksi lopulliseen luetteloon, koska Saksan aloitteesta on käynnistetty vähimmäisvaatimukset käsittävän muutospöytäkirjan neuvotteleminen kahdenväliseen verosopimukseen.
Yleissopimuksen soveltamisalaan tulevat siis vain ne voimassa olevat verosopimukset mahdollisine muutospöytäkirjoineen, joiden osalta molemmat verosopimuksen osapuolet ovat tehneet ilmoituksen siitä, että ne tahtovat verosopimuksen kuuluvan yleissopimuksen soveltamisalaan. Alla on lueteltu ne Suomen luetteloon esitettävät verosopimuskumppanit, jotka ovat allekirjoittaneet yleissopimuksen tätä esitystä laadittaessa (tilanne 1.10.2018) ja jotka ovat myös ottaneet Suomen kanssa tekemänsä verosopimuksen omaan verosopimusten luetteloonsa. Luettelo perustuu suurimmilta osin allekirjoittajien allekirjoitushetkellä antamiin luetteloihin, joihin voi tulla muutoksia allekirjoittajien sitoutuessa yleissopimukseen. Lisäksi allekirjoittajien varaumat rajoittavat yleissopimuksen vaikutuksia verosopimukseen.
1. Alankomaat | 18. Itävalta | 35. Ranska |
2. Arabiemiraattien liitto | 19. Japani | 36. Romania |
3. Argentiina | 20. Kanada | 37. Singapore |
4. Armenia | 21. Kazakstan | 38. Slovakia |
5. Australia | 22. Kiina | 39. Slovenia |
6. Barbados | 23. Korea | 40. Tšekin tasavalta |
7. Belgia | 24. Kreikka | 41. Turkki |
8. Egypti | 25. Kypros | 42. Ukraina |
9. Espanja | 26. Latvia | 43. Unkari |
10. Etelä-Afrikka | 27. Liettua | 44. Uruguay |
11. Georgia | 28. Luxemburg | 45. Uusi Seelanti |
12. Indonesia | 29. Malesia | 46. Venäjä |
13. Intia | 30. Malta | 47. Viro |
14. Irlanti | 31. Meksiko | 48. Kroatia |
15. Yhdistynyt kuningaskunta | 32. Pakistan | 49. Serbia |
16. Israel | 33. Portugali | |
17. Italia | 34. Puola | |
Sekä Suomen että Portugalin luettelossa on Suomen ja Portugalin välillä 7 päivänä marraskuuta 2016 allekirjoitettu verosopimus. Verosopimus ei ole vielä tullut voimaan, joten se ei ole yleissopimuksen mukainen soveltamisalan verosopimus. Jos kyseinen verosopimus tulee myöhemmin voimaan, tulee siitä myös yleissopimuksessa tarkoitettu soveltamisalan verosopimus. Voimaantulosta ilmoitettaisiin yleissopimuksen tallettajalle yleissopimuksen 29 artiklan 5 kappaleen mukaisesti.
Yllä olevassa luettelossa mainittujen verosopimuskumppaneiden lisäksi myös Sveitsi on allekirjoittanut yleissopimuksen, mutta se ei ole ottanut Suomen kanssa tehtyä verosopimusta omaan verosopimusten luetteloonsa. Suomen listalla olevista verosopimuskumppaneista 20 ei ole toistaiseksi allekirjoittanut yleissopimusta.
Artiklan 2 kappaleen 1 kohdissa b—d on määritelty osapuolen, verosopimusosapuolen ja allekirjoittajan käsitteet. Osapuolella tarkoitetaan yleissopimuksen osapuolta, verosopimusosapuolella soveltamisalan verosopimuksen osapuolta ja allekirjoittajalla yleissopimuksen allekirjoittajaa.
Artiklan 2 kappale 2 käsittää yleisen ilmaisujen tulkintaa koskevan määräyksen, jonka mukaan yleissopimusta jonakin ajankohtana sovellettaessa jokaisella sanonnalla, jota siinä ei ole määritelty, on, jollei asiayhteys muuta edellytä, se merkitys, joka sillä sinä ajankohtana on asiaa koskevan soveltamisalan verosopimuksen mukaan.
II osa Hybridit vastaamattomuustilanteet
3—5 artikla. Tämä osa ei sisällä vähimmäisvaatimuksia. Suomi tekee varaumat olla soveltamatta verosopimuksiinsa 3 artiklaa, joka käsittelee verotuksellisesti jaettavia yksiköitä ja 4 artiklaa, joka koskee yksiköitä, joilla on kaksi asuinpaikkaa.
Kaksinkertaisen verotuksen poistamismenetelmiä koskeva 5 artikla sisältää kolme vaihtoehtoa vapautusmenetelmästä johtuvien ongelmien ratkaisemiseksi. Valita voi jonkin kolmesta vaihtoehdosta (A, B tai C) tai voi olla valitsematta mitään näistä. Suomen osalta esitetään, että mitään artiklassa 5 tarjotuista vaihtoehdoista ei valittaisi. Pääosassa Suomen verosopimuksista Suomi asuinvaltiona noudattaa jo nykyisin päämenetelmänä hyvitysmenetelmää. Artiklassa on otettu huomioon se, että verosopimuksen osapuolet tyypillisesti valitsevat itse kaksinkertaisen verotuksen poistamisen menetelmän. Esimerkiksi kahdenvälisessä verosopimuksessa on voitu sopia, että toinen verosopimusosapuoli asuinvaltiona poistaa kaksinkertaisen verotuksen hyvitysmenetelmällä ja toinen vapautusmenetelmällä. Näin ollen oletuksena on, että kukin verosopimuksen osapuoli noudattaa valitsemaansa vaihtoehtoa. Artiklaan on mahdollista tehdä varauma, jolla estettäisiin toisen verosopimuksen osapuolen valinnan vaikutus. Suomi ei tekisi tätä varaumaa eli Suomi sallisi sen, että sen vapautusmenetelmää soveltava verosopimuskumppani mukauttaa itse soveltamaansa kaksinkertaisen verotuksen poistamismenetelmää jollakin artiklassa 5 tarjolla olevalla tavalla.
III osa Sopimusten väärinkäyttö
Verosopimuksen tarkoitusta koskeva 6 artikla ja verosopimusten väärinkäytön estämistä koskeva 7 artikla muodostavat sopimusten väärinkäytön estämistä koskevan vähimmäisvaatimuksen. Osan muut artiklat eivät sisällä vähimmäisvaatimuksia ja Suomi tekisi näiden artiklojen osalta varaumat olla soveltamatta niitä verosopimuksiinsa.
6 artikla. Artiklaan 1 kappaleeseen otettu verosopimusten tarkoitusta kuvaava johdantokappale käsittää kaksinkertaisen verotuksen poistamisen tavoitteen rinnalla nimenomaisen maininnan siitä, että tarkoitus on olla luomatta tilaisuuksia verottamatta jäämiseen tai alennettuun verotukseen veron kiertämisen tai välttämisen avulla. Lisäksi tässä johdantokappaleessa mainitaan nimenomaisesti sopimuskeinottelujärjestelyt esimerkkinä toimista, joihin veron kiertämisellä tai välttämisellä viitataan. Sopimuskeinottelu tarkoittaa erilaisia järjestelyjä, joissa henkilö, joka ei ole verosopimusvaltiossa asuva, pyrkii hankkimaan etuuksia, joita tämän valtion tekemissä verosopimuksissa annetaan tässä valtiossa asuville.
Kappaleen 2 yhteensovituslausekkeen mukaan 1 kappaleen teksti sisällytetään soveltamisalan verosopimukseen sellaisen johdantotekstin tilalle tai puuttuessa, jossa viitataan aikomukseen poistaa kaksinkertainen verotus, viittasivatpa tai eivät nämä sanat myös aikomukseen olla luomatta tilaisuuksia verottamatta jäämiseen tai alennettuun verotukseen.
Suomen verosopimusten johdantokappaleet eivät sisällä vähimmäisvaatimuksen mukaista ilmaisua, vaan niissä tyypillisesti todetaan ainoastaan verosopimusosapuolten haluavan tehdä sopimuksen tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi. Yleissopimuksen myötä näiden nykyisten johdannon sanojen tilalle sisällytetään yleissopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukainen ilmaisu.
Artiklan 3 kappaleen mukaan osapuoli voi vähimmäisvaatimuksen lisäksi halutessaan ottaa verosopimuksiinsa myös johdantotekstin muotoilun, joka viittaa haluun kehittää taloudellista suhdetta ja laajentaa yhteistyötä veroasioissa. Suomi ei ottaisi kyseistä ilmaisua verosopimuksiinsa.
Artiklan 4 kappaleen mukaan osapuoli voi varata oikeuden siihen, että 1 kappaleen mukaista johdantokappaletta ei sovelleta niihin sen verosopimuksiin, joissa jo on vähimmäisvaatimuksen täyttävä johdantokappale. Suomen verosopimuksissa ei ole 1 kappaleen kaltaisia johdantokappaleita, joten Suomi ei tekisi tätä varaumaa.
Artiklan 5 kappaleen ilmoituslauseke velvoittaa osapuolen ilmoittamaan verosopimustensa tämän artiklan 2 kappaleen mukaiset johdantokappaleet. Suomen ilmoitukseen otettaisiin kaikkien Suomen luetteloon sisällytettyjen verosopimusten johdantokappaleet. Yleissopimuksen neuvotelleen ad hoc -ryhmän laatimassa perusteluosissa todetaan, että mikäli verosopimuksen johdantokappale sisältää muutakin tekstiä kuin 2 kappaleessa mainitun, voidaan tämä tuoda esille ilmoituksessa. Suomen verosopimusten johdannoissa Arabiemiraattien liiton, Espanjan, Etelä-Afrikan, Intian, Marokon, Ranskan ja Unkarin kanssa on muutakin tekstiä kuin tämän artiklan 2 kappaleessa mainittu ja nämä osiot merkittäisiin sulkumerkein tämän esityksen liitteenä olevaan ilmoitukseen merkityn mukaisesti. Jos molemmat verosopimusosapuolet tekevät johdantotekstiä koskevan ilmoituksen, ilmoitettu teksti korvataan 1 kappaleen tekstillä. Muissa tapauksissa 1 kappaleessa kuvattu teksti sisällytetään lisäyksenä verosopimuksen nykyiseen johdantoon.
7 artikla. Sopimusten väärinkäytön estämistä koskevassa 7 artiklassa on tarjolla kaksi vaihtoehtoa vähimmäisvaatimuksen toimeenpanemiseksi. Vaihtoehtoina ovat pelkkä yleinen väärinkäytön estämistä koskeva määräys eli PPT-määräys (principal purpose test) ja PPT-määräys yhdessä yksinkertaistetun etuusrajoitusmääräyksen (simplified limitation of benefits) kanssa. Artiklan 1—4 kappaleessa käsitellään PPT-määräystä, 8—14 kappaleessa yksinkertaistettua etuuksien rajoittamista koskevaa määräystä ja 15—18 kappaleessa varaumia ja ilmoituksia.
Artiklan 1 kappaleeseen sisältyvän määräyksen mukaan verosopimukseen perustuvaa etuutta ei myönnetä, jos on kohtuullista päätellä ottaen huomioon kaikki asiaa koskevat tosiasiat ja olosuhteet, että tämän etuuden hankkiminen oli yksi sellaisen järjestelyn tai transaktion pääasiallisista tarkoituksista, joka välittömästi tai välillisesti johti tähän etuuteen, paitsi jos selvitetään, että tämän etuuden myöntäminen olisi näissä olosuhteissa soveltamisalan verosopimuksen asiaa koskevien määräysten tavoitteen ja tarkoituksen mukaista.
Määräys vahvistaa periaatteen, jonka mukaan verosopimuksen osapuolen ei tarvitse antaa verosopimusetuja verosopimuksen epäasiallisen käytön tilanteessa. Määräyksen alkuosan mukaan verosopimusetuutta ei anneta, jos on kohtuullista päätellä, että yksi järjestelyn tai transaktion pääasiallisista tarkoituksista oli verosopimusetuuden hankkiminen. Määräyksen jälkimmäisen osan mukaan henkilö, jolta etu ollaan epäämässä, voi kuitenkin selvittää, että edun myöntäminen kyseessä olevissa olosuhteissa on verosopimuksen asiaa koskevien määräysten tavoitteen ja tarkoituksen mukaista.
Artiklan 2 kappaleen yhteensovituslausekkeen mukaan 1 kappaleen määräystä sovelletaan verosopimuksissa jo olevien määräysten sijasta tai jos verosopimuksissa ei ole tällaisia määräyksiä.
PPT-määräyksen valitseva osapuoli voi lisäksi halutessaan ottaa 4 kappaleen mukaisen lisämääräyksen, jonka nojalla toimivaltainen viranomainen voisi kuitenkin antaa sopimusedun, vaikka PPT-määräys olisi tullut sovellettavaksi. Kyseinen lisämääräys ei ole osa vähimmäisvaatimusta.
Suomi valitsisi yleisen sopimusten väärinkäyttöä koskevan määräyksen, mutta ei 4 kappaleen lisämääräystä. Suomen verosopimuskumppani voi valita PPT-määräyksen ja yksinkertaistetun LOB-määräyksen yhdistelmän. Tällöin oletussääntönä on, että pelkkä PPT-määräys soveltuu, ellei yhdistelmän valinnut osapuoli tee varaumaa, jolla pelkän PPT-määräyksen soveltuminen estyy. Tällaisen varaumatilanteen varalta 7 kappaleessa on tarjolla vaihtoehto a) jolla PPT:n valinnut osapuoli suostuu toisin valinneen osapuolen valintaan tai b) jolla erilaiset valinnat johtavat siihen, että PPT:n valinnut soveltaa vain sitä ja yhdistelmän valinnut yhdistelmää. Suomi ei valitsisi kumpaakaan 7 kappaleen vaihtoehdoista. Tämä merkitsisi sitä, että mikäli yhdistelmän valinneelle osapuolelle ei sovi ratkaisuksi pelkkä PPT-määräys, yleissopimuksen 7 artikla ei mukauta verosopimusta. Näissä tapauksissa osapuolten on yritettävä päästä molemminpuolisesti tyydyttävään vähimmäisvaatimuksen täyttävään ratkaisuun. Käytännössä tämä merkitsisi kahdenvälisiä verosopimusneuvotteluja.
Tätä esitystä laadittaessa (tilanne 1.10.2018) kaikki yleissopimuksen allekirjoittajat ovat valinneet PPT-määräyksen. Lisäksi 13 on valinnut PPT-määräyksen lisäksi yksinkertaistetun LOB-määräyksen. Näille maille kuitenkin sopii ratkaisuksi myös pelkkä PPT-määräys, joten yleissopimuksen myötä PPT-määräys tulisi sovellettaviksi kaikkien niiden verosopimusten osalta, jotka tulevat yleissopimuksen soveltamisalaan.
Artiklan 17 kappaleen ilmoituslauseke velvoittaa PPT-määräyksen valinneen osapuolen ilmoittamaan verosopimuksissaan jo olevat PPT-määräykset. Määräykset voivat olla yleisiä koko sopimusta koskevia määräyksiä tai tietyissä tulotyyppiartikloissa olevia määräyksiä. Yleinen PPT-määräys on Espanjan, Intian, Portugalin, Singaporen, Sri Lankan ja Tadzhikistanin sopimuksissa. Tulotyyppikohtaisia määräyksiä puolestaan on Armenian, Australian, Irlannin, Yhdistyneen kuningaskunnan, Kazakstanin, Kiinan, Meksikon, Ukrainan, Uruguayn ja Uzbekistanin sopimuksissa. Suomen ilmoitukseen otettaisiin sekä yleiset että tulotyyppikohtaiset PPT-määräykset. Tarkemmat tiedot määräyksistä, jotka Suomi ilmoittaisi käyvät ilmi esityksen liitteestä.
Jos molemmat verosopimusosapuolet tekevät verosopimuksen PPT-määräyksen osalta tällaisen ilmoituksen, ilmoitettu määräys korvataan yleissopimuksen 7 artiklan 1 kappaleen määräyksillä. Muissa tapauksissa 1 kappaleen tekstille (eli PPT-määräykselle) annetaan etusija ennen soveltamisalan verosopimuksen määräyksiä vain siltä osin kuin ne ovat ristiriidassa 1 kappaleen kanssa.
8—11 artikla. Suomi tekisi varaumat olla soveltamatta verosopimuksiinsa 8 artiklaa, joka koskee osingonsiirtotransaktioita ja 9 artiklaa, joka koskee pääasiassa kiinteästä omaisuudesta arvonsa saavien osakkeiden tai intressien luovutuksesta saatua voittoa. Lisäksi Suomi tekisi varaumat olla soveltamatta 10 artiklaa, joka käsittää kolmansilla lainkäyttöalueilla sijaitsevien kiinteiden toimipaikkojen väärinkäytösten estämistä koskevan säännön ja 11 artiklaa, joka koskee verosopimuksen osapuolen oikeutta verottaa tässä osapuolessa asuvia henkilöitä.
IV osa Kiinteän toimipaikan aseman välttäminen
12—15 artikla. Osan artiklat eivät sisällä vähimmäisvaatimuksia. Suomi tekisi varaumat olla soveltamatta verosopimuksiinsa kyseisen osan artikloja. Artiklat 12 ja 13 koskevat kiinteän toimipaikan aseman keinotekoista välttämistä komissionäärijärjestelyjen ja samanlaisten strategioiden avulla sekä erityisten toimintaa koskevien poikkeusten avulla. Artikla 14 koskee sopimusten osiin jakamista ja artiklassa 15 määritellään luvun artikloissa käytettyjä käsitteitä.
V osa Riitojenratkaisun parantaminen
16 artikla. Keskinäistä sopimusmenettelyä koskevassa artiklassa 16 on kyse vähimmäisvaatimuksesta. Artiklan määräykset vastaavat OECD:n malliverosopimuksen keskinäistä sopimusmenettelyä koskevan artiklan 1—3 kappaletta sellaisina kuin ne ovat vuoden 2017 malliverosopimuksessa. Aiempaa eli vuoden 2014 malliverosopimusta uudistettiin mainittujen kappaleiden osalta BEPS-hankkeessa siten, että verovelvollinen voi jatkossa saattaa keskinäisen sopimusmenettelyn vireille asuinvaltionsa lisäksi tulon lähdevaltiossa. Monissa Suomen verosopimuksissa on jo nykyisinkin OECD:n vuoden 2014 mallin mukainen määräys muutoin kuin kuvatun BEPS-raportin tuoman muutoksen osalta. Vanhemmissa verosopimuksissa määräykset ovat osin toisenlaisia, joten niiden osalta yleissopimus merkitsisi muitakin muutoksia.
Artiklan 1—3 kappaleet sisältävät keskinäistä sopimusmenettelyä koskevat määräykset OECD:n malliverosopimuksen mukaisesti. Ensimmäisen kappaleen mukaan, jos henkilö katsoo, että verosopimuksen osapuolen tai molempien osapuolten toimenpiteet johtavat tai tulevat johtamaan hänen osaltaan verotukseen, joka on verosopimuksen vastainen, tämä henkilö voi, sopimusvaltioiden sisäisessä lainsäädännössä olevista oikeusturvakeinoista riippumatta, saattaa asiansa jommankumman sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa ensimmäisestä sitä toimenpidettä koskevasta ilmoituksesta, joka aiheuttaa verosopimuksen määräyksen vastaisen verotuksen. Kolmen vuoden aikaraja oli OECD:n malliverosopimuksessa jo ennen BEPS-hanketta, jonka myötä siitä tuli vähimmäisvaatimus.
Kappaleen 2 mukaan, jos toimivaltainen viranomainen havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viranomaisen on pyrittävä toisen toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia verosopimuksen vastaisen verotuksen välttämiseksi. Tehty sopimus pannaan täytäntöön verosopimusvaltioiden sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajoista riippumatta.
Kappaleen 3 mukaan toimivaltaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan verosopimuksen tulkinnassa tai soveltamisessa syntyvät vaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset. Ne voivat myös neuvotella keskenään kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi sellaisissa tapauksissa, joita ei verosopimuksissa käsitellä.
Artiklan 4 kappale sisältää yleissopimuksen ja verosopimuksen suhdetta kuvaavat yhteensovituslausekkeet jokaisen kappaleeseen 1—3 sisältyvän kuuden virkkeen osalta. Artiklan 5 kappale sisältää varaumat, jotka artiklaan on mahdollista tehdä. Varaumia voi tehdä, jos aikoo toteuttaa vähimmäisvaatimuksen vaihtoehtoisella tavalla eli muutoin kuin ottamalla 1—3 kappaleiden mukaiset määräykset verosopimuksiinsa. Suomi ei tekisi mitään näistä varaumista, vaan Suomen valinta olisi ottaa kappaleen 1—3 mukaiset määräykset. Suomen tavoitteen eli verosopimusten keskinäistä sopimusmenettelyä koskevan artiklan 1—3 kappaleen yhdenmukaistamisen OECD:n vuoden 2017 verosopimusmallin mukaiseksi on riippuvainen siitä, tekevätkö Suomen verosopimuskumppanit artiklaan varaumia.
Artiklan 6 kappale sisältää ilmoituslausekkeet. Ensimmäisen kappaleen ensimmäisen virkkeen osalta on ilmoitettava sellaiset verosopimusmääräykset, joiden mukaan keskinäinen sopimusmenettely laitetaan vireille asuinvaltiossa. Suomen ilmoitus kattaisi kaikki Suomen 2 artiklan 1 kappaleen a kohdan ii alakohdan mukaiseen luetteloon sisällytettävät verosopimukset, sillä kaikissa luetteloon sisällytetyissä verosopimuksissa on kuvatun lainen määräys. Jos molemmat verosopimusosapuolet ovat tehneet ilmoituksen, verosopimuksen määräys korvataan yleissopimuksen määräyksellä. Muissa tapauksissa yleissopimuksen 16 artiklan 1 kappaleen ensimmäiselle virkkeelle annetaan etusija ennen soveltamisalan verosopimuksen määräyksiä vain siltä osin kuin ne ovat ristiriidassa kyseisen virkkeen kanssa.
Kappaleen 1 toisen virkkeen osalta annettaisiin kaksi ilmoitusta. Ensimmäinen ilmoitus koskisi sopimuksia, joissa määräaika keskinäisen sopimusmenettelyn vireille saattamiseen on vähemmän kuin kolme vuotta. Suomi ilmoittaisi verosopimukset Filippiinien, Italian ja Malesian kanssa. Jos molemmat verosopimusosapuolet ovat tehneet ilmoituksen, verosopimuksen määräys korvataan yleissopimuksen määräyksellä. Muissa tapauksissa yleissopimuksen 16 artiklan 1 kappaleen toiselle virkkeelle annetaan etusija ennen soveltamisalan verosopimuksen määräyksiä vain siltä osin kuin ne ovat ristiriidassa 1 kappaleen toisen virkkeen kanssa. Toinen ilmoitus koskisi sopimuksia, joissa määräaika on vähintään kolme vuotta. Suomi ilmoittaisi tässä 61 verosopimuskumppania. Ilmoitettavat sopimukset ja niiden määräykset käyvät ilmi esityksen liitteestä. Yleissopimuksen määräystä ei sovelleta verosopimukseen, jos jompikumpi verosopimusosapuoli on tehnyt tätä verosopimusta koskevan ilmoituksen.
Ilmoitusten ulkopuolelle jäävät sopimukset, joissa ei ole aikarajaa. Näitä ovat verosopimukset USA:n, Egyptin, UK:n, Japanin, Ranskan ja Tansanian kanssa. Näiden osalta sovellettavaksi tulee yleissopimuksen 16 artiklan 4 kappaleen a kohdan ii alakohta, jonka mukaan yleissopimuksen määräystä sovelletaan, jos verosopimuksesta puuttuu määräys, jossa kuvataan ajanjakso, jonka kuluessa asia on saatettava käsiteltäväksi.
Kappaleen 2 ja 3 kaikkien virkkeiden osalta ilmoitetaan verosopimukset, joista näiden virkkeiden mukaiset määräykset puuttuvat. Yleissopimuksen määräystä sovelletaan vain, jos molemmat verosopimusosapuolet ovat tehneet kyseisen verosopimuksen osalta puuttumista koskevan ilmoituksen. Kappaleen 2 ensimmäisen virkkeen osalta ilmoitettaisiin yksi verosopimus ja toisen virkkeen osalta 15 verosopimusta. Kappaleen 3 ensimmäisen virkkeen osalta ilmoitetaan kaksi verosopimusta ja toisen virkkeen osalta viisi verosopimusta. Myös nämä 2 ja 3 kappaleen mukaan ilmoitettavat sopimukset käyvät ilmi esityksen liitteestä.
17 artikla. Artiklan 1 kappaleen siirtohinnoittelun vastaoikaisua koskeva sisältömääräys on OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen mukainen. Toisen kappaleen yhteensovituslausekkeen mukaan 1 kappaleen vastaoikaisua koskevaa määräystä on sovellettava verosopimuksessa olevan määräyksen sijaan tai puuttuessa. Kappale 3 käsittää varaumat ja kappale 4 ilmoituslausekkeet.
Artiklan 1 kappaleen määräys eli OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen sisällyttäminen verosopimuksiin ei ole tarkalleen ottaen vähimmäisvaatimus, vaan se on niin kutsuttu hyvä käytänne (best practice). Sen sijaan vähimmäisvaatimus on, että riippumatta siitä, onko verosopimuksessa OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen määräystä vastaavaa määräystä, on verovelvollisella oltava pääsy keskinäiseen sopimusmenettelyyn siirtohinnoittelutapauksissa ja että keskinäiset sopimukset on pantava toimeen. Tämän vuoksi artiklaan voi tehdä vain rajoitetusti varaumia. Varaumia koskevan 3 kappaleen a kohdan mukaan osapuoli voi tehdä varauman, jonka mukaan yleissopimusta ei sovelleta sen verosopimuksiin, joissa jo on OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaletta vastaava määräys. Saman kappaleen b kohdan mukaan osapuoli voi myös tehdä varauman olla soveltamatta yleissopimuksen 17 artiklan 1 kappaletta, jos vastaoikaisumääräyksen puuttumisesta huolimatta tekee vasta oikaisun tai sen toimivaltainen viranomainen pyrkii ratkaisemaan asian keskinäisessä sopimusmenettelyssä.
Suomen verosopimuspolitiikkana on ottaa OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaletta vastaava määräys verosopimuksiinsa. Pääosassa Suomen verosopimuksista kyseinen määräys jo onkin, mutta erityisesti vanhimmista sopimuksista tämä määräys puuttuu. Näin ollen Suomi valitsisi OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen mukaisen määräyksen sovellettavaksi niihin verosopimuksiinsa, joista se tällä hetkellä puuttuu. Toisin sanoen, Suomi tekisi varauman, jonka mukaan yleissopimuksen 17 artiklan 1 kappaletta ei sovelleta niihin verosopimuksiin, joissa jo on kyseistä kappaletta vastaava määräys. Suomen tavoitteleman lopputuloksen eli OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen soveltumisen toteutuminen on riippuvainen siitä, tekevätkö Suomen verosopimuskumppanit artiklaan varaumia.
Edellisessä kappaleessa kuvattua varaumaa käyttävän yleissopimuksen osapuolen on artiklan 28 kappaleen 8 mukaisesti ilmoitettava varauman piirissä olevat verosopimukset. Ilmoituksessa on yksilöitävä verosopimuksessa oleva OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaletta vastaava määräys. Suomen ilmoitus kattaisi 49 sopimuskumppania. Suomen yleissopimuksen allekirjoituksen yhteydessä antama ilmoitus sisälsi 43 sopimuskumppania. Ilmoituksesta puuttuivat verosopimukset, joissa on OECD:n malliverosopimuksen 9 artiklan 2 kappaleen lisäksi määräys, jonka mukaan 2 kappaletta ei sovelleta, jos kyseessä on petos, tahallinen laiminlyönti tai huolimattomuus. Myös nämä verosopimukset sisältävät vastaoikaisuun velvoittavan määräyksen, joten sopimukset lisättäisiin Suomen ilmoitukseen. Ilmoitettavat sopimukset ja niiden määräykset käyvät ilmi esityksen liitteestä.
VI osa Välimiesmenettely
Yleissopimuksen VI osa koskee välimiesmenettelyä, jonka puitteissa verosopimuksen osapuolina olevien valtioiden välinen verosopimuksen tulkintaerimielisyys voidaan ratkaista saattamalla asia riippumattoman välimiespaneelin käsiteltäväksi, jos asiaa ei ole pystytty ratkaisemaan näiden kyseisten valtioiden välisissä neuvotteluissa. Välimiesmenettelyn käynnistämistä voi pyytää verovelvollinen, jonka verotus on verosopimuksen vastainen, jos verosopimuksen osapuolina olevat valtiot eivät ole päässeet asiassa ratkaisuun verosopimuksen mukaisessa keskinäisessä sopimusmenettelyssä.
18 artikla. Yleissopimuksen VI osa poikkeaa muista osista siten, että osapuolen joka haluaa soveltaa tätä osaa, on nimenomaisesti ilmoitettava tästä valinnasta. Välimiesmenettelyä koskevaa osaa sovelletaan tietyn verosopimuksen osalta vain, jos sen molemmat osapuolet ovat ilmoittaneet valitsevansa tämän osan soveltamisen. Suomi tekisi 18 artiklan mukaisen ilmoituksen välimiesmenettelyä koskevan VI osan soveltamisesta. Tätä esitystä laadittaessa (tilanne 1.10.2018) välimiesmenettelyä koskevan osan soveltamisen on Suomen lisäksi valinnut 27. Näistä 19 eli Australia, Itävalta, Barbados, Belgia, Kanada, Ranska, Kreikka, Irlanti, Italia, Japani, Luxemburg, Malta, Alankomaat, Uusi Seelanti, Portugali, Singapore, Slovenia, Espanja ja Yhdistynyt Kuningaskunta ovat valtioita, joiden kanssa tehty verosopimus sisältyisi Suomen 2 artiklan 1 kappaleen a kohdan ii alakohdan mukaiseen luetteloon ja jotka ovat myös ottaneet Suomen kanssa tekemänsä verosopimuksen omaan vastaavaan luetteloonsa. Muut 8 välimiesmenettelyä koskevan VI osan valinnutta ovat Andorra, Curacao, Fidzi, Saksa, Liechtenstein, Mauritius, Ruotsi ja Sveitsi. Myös nämä välimiesmenettelyä koskevan luvun osalta esitetyt luettelot ja lukumäärät perustuvat suurimmilta osin allekirjoittajien allekirjoitushetkellä antamiin luetteloihin, joihin voi tulla muutoksia allekirjoittajien sitoutuessa yleissopimukseen.
19 artikla. Kappale 1 sisältää välimiesmenettelyä koskevan keskeisimmän määräyksen. Ensimmäisen kappaleen mukaan, jos verovelvollinen on saattanut asian keskinäisessä sopimusmenettelyssä ratkaistavaksi eivätkä toimivaltaiset viranomaiset ole pystyneet asiaa määräajassa ratkaisemaan, ratkaisemattomat kysymykset on verovelvollisen pyynnöstä jätettävä välimiesmenettelyyn yleissopimuksen VI osassa kuvatulla tavalla ja toimivaltaisten viranomaisten 10 kappaleen määräysten nojalla sopimien sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti. Olettamamääräyksen mukaan määräaika saavuttaa neuvottelutulos olisi kaksi vuotta. Yleissopimuksen osapuoli voi kuitenkin tehdä 11 kappaleen mukaisen varauman, jolloin neuvotteluaika olisi kolme vuotta. Suomi ei käyttäisi tätä varaumamahdollisuutta neuvotteluajan pidentämisestä. Tästä huolimatta neuvotteluaika olisi kuitenkin kahden vuoden sijaan kolme vuotta, jos soveltamisalan verosopimuksen toinen osapuoli on tehnyt kyseisen varauman. Kappaleet 2—3 sisältävät määräajan kulumista koskevia määräyksiä.
Kappaleessa 4 todetaan, että välimiesmenettelyratkaisu on lopullinen ja se toteutetaan toimivaltaisten viranomaisten keskinäisellä sopimuksella. Välimiesmenettelyratkaisu sitoo kumpaakin verosopimusosapuolta lukuun ottamatta kolmea erikseen mainittua tapausta. Välimiesmenettelyratkaisu ei sido, jos henkilö, jota asia välittömästi koskee, ei hyväksy keskinäistä sopimusta välimiesmenettelyratkaisun täytäntöönpanosta. Tällaisessa tapauksessa toimivaltaiset viranomaiset eivät voi enää jatkaa tapauksen käsittelyä. Hyväksymättä jättämiseen rinnastetaan se, että verovelvollinen ei 60 päivän kuluessa vedä välimiesmenettelyssä ratkaistuja kysymyksiä pois muutoksenhausta tai muuten lopeta vireillä olevia menettelyitä. Välimiesmenettelyratkaisu ei myöskään sido, jos verosopimusosapuolen tuomioistuimen lopullisessa päätöksessä katsotaan, että välimiesmenettelyratkaisu on pätemätön. Välimiesmenettelyratkaisu ei myöskään sido, jos henkilö, jota asia välittömästi koskee, saattaisi välimiesmenettelyssä jo ratkaistun kysymyksen muutoksenhaun kohteeksi.
Kappaleet 5—9 käsittävät yksityiskohtaiset määräykset neuvotteluajan alkamispäivästä. Kappaleessa 10 asetetaan toimivaltaisille viranomaisille velvoite sopia keskinäisellä sopimuksella välimiesmenettelyä koskevaan osaan sisältyvien määräysten soveltamistavasta, mukaan lukien ne vähimmäistiedot, jotka ovat tarpeen jokaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle asian sisällön harkintaa varten. Näin ollen tässä tarkoitettu keskinäinen sopimus on tehtävä jokaisen sellaisen verosopimuksen osalta, johon yleissopimuksen välimiesmenettelyä koskevaa osaa sovelletaan. Tämä sopiminen tapahtuu kyseisen soveltamisalan verosopimuksen keskinäistä sopimusmenettelyä koskevan artiklan mukaisesti. Sopimus on tehtävä ennen päivää, jona asian ratkaisemattomat kysymykset voidaan ensimmäisen kerran jättää välimiesmenettelyyn, ja sitä voidaan mukauttaa aika ajoin sen jälkeen. Suomen tekemissä verosopimuksissa toimivaltaiseksi viranomaiseksi on Suomen osalta määritelty valtiovarainministeriö, sen valtuuttama edustaja tai se viranomainen, jonka valtiovarainministeriö määrää toimivaltaiseksi viranomaiseksi. Verotusmenettelystä annetun lain 88 §:n mukaan toimivaltainen viranomainen on Verohallinto. Verohallinto ratkaisee ensisijaisesti toimivaltaiselle viranomaiselle kuuluvan asian. Valtiovarainministeriö voi kuitenkin ottaa periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen. Kappaleen 10 mukaiset toimivaltaisten viranomaisten keskinäiset sopimukset julkaistaisiin.
Kappale 12 käsittää varauman, jonka mukaan välimiesmenettelyyn eivät pääse kysymykset, joista jommankumman verosopimusosapuolen tuomioistuin tai hallinnollinen muutoksenhakuelin on jo antanut päätöksen. Lisäksi, jos välimiesmenettelypyynnön tekemisen jälkeen ennen kuin välimiespaneeli on antanut päätöksensä, jommankumman verosopimusosapuolen tuomioistuin tai hallinnollinen muutoksenhakuelin antaa tätä kysymystä koskevan päätöksen, on välimiesmenettely lopetettava. Suomessa toimivaltainen viranomainen voi poiketa keskinäisessä sopimusmenettelyssä muutoksenhaussa annetusta päätöksestä. Suomen yleissopimuksen allekirjoituksen yhteydessä antama väliaikainen luettelo odotettavissa olevista varaumista ja ilmoituksista sisälsi tämän varauman. Varaumaa ei kuitenkaan ehdoteta tehtäväksi, koska Suomessa vallitsevan oikeustilan mukaan myös kysymykset, joista on jo tuomioistuimen päätös, voidaan saattaa välimiesmenettelyyn. Välimiesmenettelyä koskevan osan valinneista tämän varauman on tehnyt 18 (tilanne 1.10.2018). Varauma kattaa sekä varauman tehneessä valtiossa annetut päätökset että toisessa verosopimusvaltiossa annetut päätökset. Näin ollen myös suomalaisen tuomioistuimen antama päätös estää välimiesmenettelyyn pääsyn, jos verosopimuksen toinen osapuoli on tehnyt 12 kappaleen mukaisen varauman.
20 artikla. Artikla käsittää välimiesten nimeämiseen liittyvien menettelyiden olettamamääräykset, mutta sopimusosapuolten toimivaltaiset viranomaiset voivat sopia myös niistä poikkeavista menettelyistä. Artiklan olettamamääräysten mukaan välimiespaneeli koostuu kolmesta jäsenestä. Kukin toimivaltainen viranomainen valitsee 60 päivän määräajassa yhden jäsenen ja näin valitut jäsenet valitsevat puheenjohtajan. Jos toimivaltaiset viranomaiset eivät tee nimitystä määräajassa tai jos jäsenet eivät nimitä puheenjohtajaa määräajassa, nimityksen tekee OECD:n virkamies. Välimiespaneelin jäsenten on oltava asiantuntevia sekä riippumattomia ja puolueettomia.
21 artikla. Artikla sisältää määräykset välimiesmenettelyn salassapidosta. Artiklassa on määräykset tietojen ilmaisemisesta välimiespaneelin jäsenille sekä heidän salassapito- ja vaitiolovelvoitteestaan.
22 artikla. Artikla sisältää määräykset asian ratkaisemisesta ennen välimiesmenettelyn päättymistä. Välimiesmenettely lopetetaan, jos toimivaltaiset viranomaiset pääsevät keskinäiseen sopimukseen asian ratkaisemisesta ennen kuin välimiespaneeli on antanut päätöksensä. Välimiesmenettely lopetetaan myös silloin, jos asian käsiteltäväksi saattanut henkilö peruu pyyntönsä.
23 artikla. Kappaleet 1—3 sisältävät määräykset välimiesmenettelyn lajista ja kappaleet 4—7 verovelvollisen ja tämän neuvonantajan ilmaisukiellosta. Ensimmäinen kappale käsittää olettamasäännöt välimiesmenettelyn lajista, joita sovellettaisiin, elleivät toimivaltaiset viranomaiset keskenään sovi eri säännöistä. Olettamana on niin kutsuttu viimeisen tarjouksen menettely, jossa välimiespaneeli valitsee toimivaltaisten viranomaisten ratkaisuehdotuksista toisen. Ratkaisuehdotuksen tueksi voi antaa sitä tukevan kannanoton sekä vastineen toisen toimivaltaisen viranomaisen esittämään ratkaisuehdotukseen ja sitä tukevaan kannanottoon. Välimiespaneeli tekee valintansa yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Päätökseen ei sisällytetä perustelua tai muuta selitystä. Välimiesmenettelyratkaisulla ei ole ennakkotapausarvoa.
Jos yleissopimuksen osapuoli ei halua soveltaa 1 kappaleen olettamasääntöä välimiesmenettelyn lajista, voi tämä tehdä 2 kappaleen mukaisen varauman soveltaa niin kutsuttua vapaan harkinnan menettelyä. Tässä menettelyssä välimiespaneeli muotoilee vapaasti ratkaisun sille jätettyihin kysymyksiin. Jos toinen verosopimuksen osapuolista tekee 2 kappaleen mukaisen varauman, muuttaa se tämän verosopimuksen osalta olettamasäännöksi vapaan harkinnan menettelyn. Myöskään vapaan harkinnan menettelyssä annetulla välimiesmenettelyratkaisulla ei ole ennakkotapausarvoa.
Jos yleissopimuksen osapuoli, joka ei ole tehnyt 2 kappaleessa tarkoitettua varaumaa, ei halua olettamasäännöksi vapaan harkinnan menettelyä, voi tämä tehdä 3 kappaleen mukaisen varauman, jonka johdosta kumpaakaan olettamasääntöä ei sovelleta näiden verosopimuskumppaneiden välillä. Toimivaltaiset viranomaiset pyrkivät pääsemään sopimukseen välimiesmenettelyn lajista. Ennen kuin tällaiseen sopimukseen on päästy, 19 artiklaa (Pakollinen sitova välimiesmenettely) ei sovelleta.
Suomi ei tekisi 2 kappaleen mukaista varaumaa eli välimiesmenettelyn lajin olettamasääntö olisi viimeisen tarjouksen menettely. Suomen lisäksi samoin on valinnut 20 ja 23 artiklan 2 kappaleen mukaisen varauman on tehnyt 7 (tilanne 1.10.2018). Suomen yleissopimuksen allekirjoituksen yhteydessä antama väliaikainen luettelo odotettavissa olevista varaumista ja ilmoituksista sisälsi yleissopimuksen 23 artiklan 3 kappaleen mukaisen varauman. Varauma olisi merkinnyt sitä, että välimiesmenettelyä koskevan osan soveltuminen olisi riippuvainen toimivaltaisten viranomaisten sopimuksen syntymisestä. Suomen kanssa saman olettamasäännön eli parhaan tarjouksen menettelyn valinneista 20:sta on tätä 3 kappaleen mukaista varaumaa käyttänyt Suomen lisäksi 3. Varaumaa ei kuitenkaan ehdoteta tehtäväksi. Välimiesmenettelyn laji olisi viimeisen tarjouksen menettely 14 sopimuskumppanin kanssa ja vapaan harkinnan menettely 5 sopimuskumppanin kanssa (tilanne 1.10.2018).
Artiklaan sisältyy välimiesmenettelyn lajin ohella myös luottamuksellisuuteen liittyviä säännöksiä. Kappaleen 4 mukaan osapuoli voi päättää soveltaa 5 kappaleen ilmaisukieltoa koskevia määräyksiä ja tästä on ilmoitettava yleissopimuksen tallettajalle. Määräyksiä sovelletaan, jos jompikumpi verosopimusosapuoli on tehnyt tällaisen ilmoituksen. Ilmaisukieltoa koskevan määräyksen mukaan ennen välimiesmenettelyn aloittamista toimivaltaisten viranomaisten on varmistettava, että jokainen asian käsiteltäväksi saattanut henkilö ja heidän neuvonantajansa suostuvat kirjallisesti olemaan ilmaisematta muulle henkilölle välimiesmenettelyn kuluessa jommaltakummalta toimivaltaiselta viranomaiselta tai välimiespaneelilta saamiaan tietoja. Jos välimiesmenettelyn aikana tätä velvoitetta olennaisesti rikottaisiin, johtaisi se menettelyn keskeytymiseen. Osapuoli, joka ei päätä soveltaa 5 kappaletta eikä halua, että se tulee sovellettavaksi verosopimuksen toisen osapuolen tekemän valinnan johdosta, voi tehdä varauman olla soveltamatta edellä selostettuja luottamuksellisuuteen liittyviä määräyksiä. Tällöin se osapuoli, joka haluaa luottamuksellisuutta koskevia määräyksiä sovellettavan, voi tehdä varauman, jonka johdosta välimiesmenettelyä koskevaa yleissopimuksen osaa ei sovelleta kyseiseen verosopimukseen.
Keskinäisen sopimusmenettelyn ja välimiesmenettelyn luonteen vuoksi edellytettäisiin myös prosessien kuluessa saatujen tietojen osalta 23 artiklassa kuvattua luottamuksellisuutta. Suomi tekisi siten ilmoituksen 23 artiklan 4 kappaleen mukaisesti, kuten 16 muuta (tilanne 1.10.2018) VI osan valinneista. Vain yksi on tehnyt varauman 23 artiklan 6 kappaleen mukaisesti olla soveltamatta luottamuksellisuutta koskevia säännöksiä. Suomi tekisi lisäksi 23 artiklan 7 kappaleen mukaisen varauman, jonka mukaan VI osaa ei sovellettaisi niiden soveltamisalan verosopimusten osalta, joiden toinen osapuoli on tehnyt 23 artiklan 6 kappaleen mukaisen varauman olla soveltamatta luottamuksellisuutta koskevia määräyksiä. Tämän varauman on Suomen lisäksi tehnyt 6.
24 artikla. Tämän artiklan määräyksiä sovelletaan vain, jos verosopimuksen molemmat osapuolet päättävät niin ja ilmoittavat tästä tallettajalle. Määräyksen mukaan toimivaltaiset viranomaiset voisivat sopia välimiesmenettelyratkaisusta poikkeavasta ratkaisusta kolmen kalenterikuukauden kuluessa. Tämän määräyksen valinnut osapuoli voi lisäksi tehdä varauman, että määräystä sovelletaan vain niiden soveltamisalan verosopimusten osalta, joiden osalta välimiesmenettelyn laji on 23 artiklan 2 kappaleen mukainen eli vapaan harkinnan menettely. Välimiesmenettelyn valinneista 22 on tehnyt 1 kappaleen mukaisen ilmoituksen (tilanne 1.10.2018). Suomen yleissopimuksen allekirjoituksen yhteydessä antama väliaikainen luettelo odotettavissa olevista varaumista ja ilmoituksista ei sisältänyt ilmoitusta 24 artiklan määräysten soveltamisesta. Nyt ehdotetaan, että Suomi tekisi 24 artiklan 1 kappaleen soveltamista koskevan ilmoituksen.
25 artikla. Artikla sisältää välimiespaneelin jäseniin liittyviä kustannuksia sekä verosopimusosapuolille aiheutuvia kustannuksia koskevat olettamasäännökset, joista verosopimusosapuolet voivat keskinäisellä sopimuksella poiketa. Olettamasäännösten mukaan kukin verosopimusosapuoli vastaa omista ja nimeämänsä jäsenen kustannuksista. Puheenjohtajaan sekä muuhun johtamiseen liittyvät kustannukset jaetaan tasan.
26 artikla. Kappaleeseen 1 sisältyvän yhteensovituslausekkeen mukaan välimiesmenettelyä koskevaa osaa sovelletaan soveltamisalan verosopimusten välimiesmenettelyä koskevien määräysten sijaan tai puuttuessa. Välimiesmenettelyä koskevaa osaa soveltavan yleissopimuksen osapuolen on ilmoitettava verosopimuksiinsa sisältyvät välimiesmenettelyä koskevat määräykset. Lisäksi kappale 4 käsittää varauman, jolla yleissopimuksen osapuoli voi varata oikeuden siihen, että välimiesmenettelyä koskevaa osaa ei sovelleta yhteen tai useampaan yksilöityyn soveltamisalan verosopimukseen, jossa jo on välimiesmenettelyä koskeva määräys. Missään Suomen kahdenvälisessä verosopimuksessa ei ole välimiesmenettelyä koskevia säännöksiä, joten Suomi ei tekisi 1 kappaleen mukaista ilmoitusta tai 4 kappaleen mukaista varaumaa.
Kappaleessa 2 määrätään suhteesta muihin välimiesmenettelyihin. Kysymystä ei saa jättää välimiesmenettelyyn, jos kysymys kuuluu sellaisen asian alaan, jonka osalta on aikaisemmin asetettu välimiespaneeli tai vastaava elin sellaisen kahden- tai monenvälisen sopimuksen mukaisesti, jolla määrätään keskinäisen sopimusmenettelyn asiasta syntyvien ratkaisemattomien kysymysten pakollisesta sitovasta välimiesmenettelystä. Siten päällekkäisyyksien välttämiseksi, jos samassa asiassa on jo aiemmin perustettu välimiespaneeli tai vastaava, asiaa ei toimiteta yleissopimuksen välimiespaneeliin. Kappaleen 3 mukaan, jollei artiklan 1 kappaleesta muuta johdu, yleissopimuksen VI osa ei vaikuta sellaisten laajempien velvoitteiden täyttämiseen, jotka koskevat keskinäisen sopimusmenettelyn yhteydessä syntyvien ratkaisemattomien kysymysten välimiesmenettelyä ja jotka johtuvat muista sopimuksista, joiden osapuolia sopimusosapuolet ovat tai tulevat olemaan.
VII osa Loppumääräykset
27 artikla. Artiklassa määrätään yleissopimuksen allekirjoituksesta ja ratifioinnista tai hyväksymisestä. Yleissopimus on avoinna allekirjoitettavaksi 31 päivästä joulukuuta 2016 alkaen. Sen voivat valtioiden lisäksi allekirjoittaa lainkäyttöalueista Guernsey, Mansaari ja Jersey sekä muukin lainkäyttöalue, jolle on annettu lupa tulla osapuoleksi osapuolten ja allekirjoittajien yksimielisellä päätöksellä. Yleissopimus on valtioiden lisäksi avoin lainkäyttöalueille, koska verosopimuksia on voimassa sekä valtioiden että valtioiden ja lainkäyttöalueiden välillä. Näin myös jälkimmäiset voidaan saattaa yleissopimuksen alaan. Yleissopimus on ratifioitava tai hyväksyttävä. Kukin osapuoli noudattaa valtiosääntönsä mukaista menettelyä.
28—29 artikla. Yleissopimuksen 28 artiklassa määrätään varaumista. VI osaa (välimiesmenettely) lukuun ottamatta yleissopimukseen ei voi tehdä muita varaumia kuin ne, jotka yleissopimus erityisesti sallii. Artiklan 28 ensimmäiseen kappaleeseen on koottu luetteloksi kaikki sopimuksen aiemmissa artikloissa mainitut varaumat. Suomen osalta tehtäväksi esitettäviä varaumia on selostettu kunkin artiklan kohdalla. Artiklan 28 toisen kappaleen mukaan osapuoli, joka päättää soveltaa välimiesmenettelyä koskevaa VI osaa, voi muotoilla yhden tai useamman varauman niiden asioiden soveltamisalan osalta, jotka voidaan ottaa välimiesmenettelyyn VI osan määräysten mukaisesti. Nämä vapaasti muotoillut varaumat ovat hyväksymisenvaraisia. Varauma katsotaan toisen osapuolen hyväksymäksi, jos se ei ole ilmoittanut tallettajalle vastustavansa varaumaa sen kahdentoista kuukauden ajanjakson loppuun mennessä, joka alkaa päivänä, jona tallettaja ilmoittaa varaumasta, tai siihen päivään mennessä, jona se tallettaa sitoutumiskirjansa, sen mukaan kumpi on myöhempi. Jos osapuoli vastustaa VI osaa koskevaa vapaasti muotoiltua varaumaa, VI osaa ei miltään osin sovelleta vastustavan osapuolen ja varauman tehneen osapuolen välillä.
Välimiesmenettelyn osalta Suomi käyttäisi mahdollisuutta tehdä 28 artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaisia niin kutsuttuja vapaita varaumia. Suomen yleissopimuksen allekirjoituksen yhteydessä antama väliaikainen luettelo odotettavissa olevista varaumista ja ilmoituksista sisälsi viisi tässä kohdassa tarkoitettua vapaata varaumaa. Tehtäväksi esitettyjen varaumien sanamuodot käyvät ilmi esityksen liitteestä. Varaumien sanontoja on täsmennytty verrattuna allekirjoitushetken muotoiluihin. VI osaa sovellettaisiin ainoastaan silloin, kun kyse on muusta kuin väärinkäyttöä ja veronvälttämistä koskevasta tilanteesta tai kun kyse on kaksinkertaisesta verotuksesta. Varaumilla estettäisiin, että sama tapaus olisi käsittelyssä useammassa välimiesmenettelyssä. Suomen varaumat johtaisivat myös siihen, että VI osaa sovellettaisiin yhdenmukaisesti sen kanssa, miten verosopimusmuutokset saatetaan voimaan ja sovellettaviksi.
Suomen ensimmäisen varauman mukaan VI osaa ei sovellettaisi siltä osin kuin on kyse kumman tahansa verosopimusosapuolen veron välttämisen vastaisten kotimaisten sääntöjen soveltamisesta. Suomen osalta varauma kattaisi verotusmenettelystä annetun lain 27—30 §:t, jotka koskevat arvioverotusta, veronkiertoa, peiteltyä osinkoa ja selvittämätöntä omaisuuden lisäystä. Lisäksi varauma kattaisi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) osingon verovapauden rajoittamista koskevan 6 a §:n 8 momentin ja veronkiertoa yritysjärjestelytilanteissa koskevan 52 h §:n soveltamistilanteet sekä ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annetun lain (1217/1994) soveltamistilanteet. Varauma kattaisi edellä mainittuja säännöksiä koskevat mahdolliset lainsäädäntömuutokset ja niistä ilmoitettaisiin tallettajalle.
Toisen varauman mukaan VI osaa ei sovellettaisi myöskään sellaisiin asioihin, joissa tuomioistuin on todennut verovelvollisen tai verovelvollisen puolesta toimivan henkilön syylliseksi veropetokseen tai muuhun verotusta koskevaan rikokseen kummassa tahansa verosopimuksen osapuolena olevassa valtiossa. Suomen osalta varauma kattaisi rikoslain (39/1889) 29 luvun 1 §:n (veropetos), 2 §:n (törkeää veropetos), 3 §:n (lievä veropetos) ja 4 §:n (verorikkomus). Varauma kattaisi edellä mainittuja säännöksiä koskevat mahdolliset lainsäädäntömuutokset ja niistä ilmoitettaisiin tallettajalle.
Kolmannen varauman mukaan VI osan soveltamisalasta rajattaisiin myös pois tapaukset, joissa ei ole kyse kaksinkertaisesta verotuksesta. Kaksinkertaisella verotuksella tarkoitetaan tilannetta, jossa molemmat valtiot ovat määränneet veroa samaan tuloon kohdistuen sillä tavalla, että se johtaa lisäveron määräämiseen, verovelan kasvuun tai tappioiden määrän vähentymiseen.
Neljännen varauman mukaan VI osan soveltamisalaa rajattaisiin sen mukaan, mitä verovuotta asia koskee. Pääsääntönä olisi, että VI osan soveltamisalaan otettaisiin vain asiat, joissa on kyse yleissopimuksen soveltamisen alkamisen jälkeisistä verokausista. Tämä rajaus olisi linjassa sen kanssa, miten Suomen tekemissä verosopimuksissa tyypillisesti määrätään voimaantulosta ja soveltamisen alkamisesta. Lähteellä pidätettävien verojen osalta ulkopuolelle jäisivät asiat, joissa on kyse tapahtumista ennen kuin yleissopimus on tullut sovellettavaksi molempien soveltamisalan verosopimuksen osapuolten osalta. Muiden verojen osalta ulkopuolelle jäisivät verokaudet, jotka ovat alkaneet ennen kuin yleissopimusta on alettu soveltaa molempien soveltamisalan verosopimusten osalta. Yleissopimukseen sisäänrakennetun joustavuuden vuoksi on mahdollista, että yleissopimuksen osapuoli ilmoittaa välimiesmenettelyä koskevan osan valinnasta vasta sen jälkeen, kun se on jo tallettanut ratifioimiskirjansa. On myös mahdollista, että yleissopimus on tullut sovellettavaksi verosopimuksen rinnalla, mutta välimiesmenettelyä koskeva osa ei ole tullut sovellettavaksi, koska tämän soveltuminen estyy jommankumman osapuolen varauman vuoksi. Jos välimiesmenettelyä koskeva osa tulee sovellettavaksi uuden ilmoituksen tai varauman perumisen johdosta, sovellettaisiin sitä Suomen varauman mukaan vain tapauksiin, jotka koskevat lähdeveroja tai verokausia, jotka alkavat tammikuun 1 päivänä sen jälkeen, kun on kulunut 6 kuukautta tallettajan uutta ilmoitusta tai varauman perumista koskevasta ilmoituksesta. Välimiesmenettelyyn pääsevää tapausjoukkoa rajoittavat myös osapuolten tekemät vapaat varaumat ja yleissopimuksen 19 artiklan 12 kappaleen mukainen varauma. Vapaiden varaumien perumisen tai kaventamisen johdosta tai 19 artiklan 12 kappaleen varauman perumisen johdosta välimiesmenettelyyn tulisivat vain ne tapaukset, jotka koskevat lähdeveroja tai verokausia, jotka alkavat tammikuun 1 päivänä sen jälkeen, kun on kulunut 6 kuukautta tallettajan perumista tai korvaamista koskevasta ilmoituksesta.
Viidennen varauman mukaan IV osan ulkopuolelle jäisivät asiat, joissa on jätetty hakemus EU-arbitraatioyleissopimuksen tai muun EU-menettelyn, mukaan lukien kansallisen lain säännökset, joilla jokin EU-instrumentti on voimaan saatettu, perusteella. Varauma kattaisi siten myös veroriitojen ratkaisumekanismeista Euroopan unionissa annetun neuvoston direktiivin (EU) 2017/1852 mukaisen menettelyn.
VI osan valinneista 28 allekirjoittajasta (tilanne 1.10.2018) 17 on Suomen lisäksi tehnyt vapaita varaumia ja Suomen tekemät vapaat varaumat olisivat pääosin vastaavia muiden tekemiin varaumiin nähden. Muiden sopimusosapuolten vapaisiin varaumiin sisältyy lisäksi muun muassa rajoituksia sen osalta, mihin verosopimuksen artikloihin välimiesmenettely soveltuisi tai olisiko pääsy välimiesmenettelyyn riippuvainen siitä, pitävätkö toimivaltaiset viranomaiset tapausta soveliaana välimiesmenettelyyn. Suomen ja verosopimuskumppanin 28 artiklan 2 kappaleen mukaiset varaumat muodostavat yhdessä välimiesmenettelyä koskevan osan soveltamisalan rajoitukset. Vaikka asia Suomen vapaiden varaumien puolesta pääsisi välimiesmenettelyyn, sen pääsy välimiesmenettelyyn estyy, jos asia on sellainen, että toinen verosopimusosapuoli on sen omalla vapaalla varaumallaan rajannut välimiesmenettelyn ulkopuolelle.
Yleissopimuksen 28 artiklan 3 kappaleessa määrätään varauman vaikutuksista. Varauma mukauttaa, ellei yleissopimuksen asiaa koskevissa määräyksissä erityisesti toisin määrätä, varauman tekevän osapuolen osalta sen suhteissa toiseen osapuoleen niitä yleissopimuksen määräyksiä, joihin varauma liittyy varauman laajuuden mukaan. Lisäksi varauma mukauttaa näitä määräyksiä samassa laajuudessa toisen osapuolen osalta sen suhteissa varauman tekevään osapuoleen. Edellä kuvatut varauman vaikutuksia koskevat määräykset vastaavat Wienin valtiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen (SopS 32 ja 33/1980) määräyksiä varauman vaikutuksista.
Yleissopimuksen 28 artiklan 5—7 kappale koskee varaumien tekemisen ajankohtaa. Varaumat tehdään allekirjoitusajankohtana tai ratifioimis- tai hyväksymiskirjaa talletettaessa. Jos varaumia ei tehdä allekirjoitusajankohtana, tallettajalle on annettava kyseisenä ajankohtana väliaikainen luettelo odotettavissa olevista varaumista. Suomi antoi allekirjoitushetkellä väliaikaisen luettelon odotettavissa olevista varaumista. Suomi tekisi siten lopulliset varaumat hyväksymiskirjan tallettamisen yhteydessä. Artiklan 8 kappaleessa määrätään ilmoituksista, jotka koskevat varaumia olla soveltamatta yleissopimusta verosopimuksiin, joissa on jo tietty määräys. Tällaisten varaumien osalta yleissopimuksen osapuolen on varaumittain ilmoitettava ne verosopimustensa määräykset artikla- ja kappalenumeroilla yksilöiden, joiden se jo katsoo sisältävän varaumassa kuvatun mukaisen määräyksen. Nämä ilmoitukset ovat siten seuraus yleissopimuksen sisältöartikloihin tehdyistä varaumista. Näillä ilmoituksilla yleissopimuksen osapuoli yksilöi verosopimusmääräyksensä, jota yleissopimus ei mukauta. Suomi tekisi vain 17 artiklan kohdalla varauman olla soveltamatta tätä kyseistä artiklaa niihin verosopimuksiinsa, joissa jo on artiklassa tarkoitettu määräys. Tämä merkitsee, että Suomi antaisi vain 8 kappaleen m kohdassa tarkoitetun ilmoituksen. Ilmoitettavaksi ehdotetut määräykset käyvät ilmi esityksen liitteestä.
Yleissopimuksen 28 artiklan 9 kappale käsittää määräykset varauman peruuttamisesta ja supistamisesta, näistä toimista ilmoittamisesta ja niiden soveltamisen alkamisesta. Yleissopimuksen osapuoli voi siis osapuoleksi tulemisen jälkeen vain laajentaa yleissopimuksen vaikutusta verosopimuksiinsa. Yleissopimuksen osapuoli voi perua aiemman varaumansa kokonaan tai korvata sen uudella suppeammalla varaumalla. Esimerkiksi 28 artiklan 2 kappaleen mukaisen välimiesmenettelyn soveltamisalaa koskevan vapaan varauman voi peruuttaa kokonaan tai korvata suppeammalla varaumalla. Sen sijaan sellaista uutta varaumaa, joka rajaisi välimiesmenettelyn ulkopuolelle asioita, jotka alkuperäisten varaumien mukaan voisi jättää välimiesmenettelyyn, ei ole mahdollista tehdä.
Yleissopimuksen 29 artiklassa määrätään ilmoituksista. Kappaleeseen 1 on koottu yleissopimuksen määräykset, joiden alassa olevat verosopimusten määräykset on ilmoitettava. Suomi tekisi 1 kappaleen a kohdan mukaisen ilmoituksen verosopimuksista, jotka se haluaa yleissopimuksen soveltamisalaan. Ilmoituksen sisältöä on selostettu tarkemmin 2 artiklaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa. Suomi tekisi myös 1 kappaleen e, f ja n kohtien mukaiset ilmoitukset eli 6, 7 ja 16 artiklan määräysten alassa olevia verosopimusmääräyksiä koskevat ilmoitukset. Näitä ilmoituksia on selostettu tarkemmin mainittujen artiklojen yksityiskohtaisissa perusteluissa. Lisäksi Suomi tekisi välimiesmenettelyä koskevan osan osalta 1 kappaleen p, q ja r kohdissa tarkoitetut ilmoitukset. Näitä ilmoituksia on selostettu tarkemmin edellä välimiesmenettelyä koskevien artiklojen yhteydessä. Suomi tekisi myös 1 kappaleen t kohdan mukaisen ilmoituksen siitä, että se omalta osaltaan soveltaa 35 artiklan 4 kappaleen määräystä. Artiklassa tarkoitettujen ilmoitusten tekemisen ajankohtaa käsittelevät määräykset vastaavat varaumien tekemisen ajankohtaa käsitteleviä määräyksiä. Artiklan 5 ja 6 kappale käsittää määräykset lisäilmoituksista ja näiden ilmoitusten soveltamisen alkamisen ajankohdasta. Yleissopimuksen osapuoli voi esimerkiksi ilmoittaa laajentavansa omaa verosopimustensa luetteloa. Sen sijaan verosopimusten poistaminen luettelosta ei ole mahdollista.
30—33 artikla. Yleissopimuksen 30 artikla koskee soveltamisalan verosopimusten myöhempiä muutoksia. Yleissopimuksen määräykset eivät vaikuta soveltamisalan verosopimusten osapuolten myöhemmin verosopimukseen sopimiin muutoksiin. Määräyksen taustalla on ajatus siitä, että yleissopimuksella ei ole tarkoitus jäädyttää soveltamisalan verosopimuksia eli verosopimuksen osapuolet voivat sopia muutoksista verosopimuksiin myös tulevaisuudessa.
Yleissopimuksen 31 artiklassa määrätään osapuolten kokouksesta. Yleissopimuksen 32 artiklassa määrätään tulkinnasta ja täytäntöönpanosta. Artiklan 1 kappale koskee soveltamisalan verosopimusten yleissopimuksella mukautettujen määräysten tulkintaa ja 2 kappale yleissopimuksen määräysten tulkintaa. Yleissopimuksella mukautettujen soveltamisalan verosopimusten määräysten tulkinnassa syntyvät kysymykset ratkaistaan niiden verosopimusmääräysten nojalla, jotka koskevat verosopimuksen tulkinta- ja täytäntöönpanokysymysten ratkaisemista keskinäisellä sopimuksella. Näin ollen ratkaisun tekevät kahdenvälisen verosopimuksen toimivaltaiset viranomaiset. Sen sijaan yleissopimuksen tulkinnassa ja täytäntöönpanossa koskevia kysymyksiä voidaan käsitellä osapuolten kokouksessa.
Yleissopimuksen 33 artiklan 1 kappaleen mukaan yleissopimuksen osapuoli voi ehdottaa muutosta yleissopimukseen jättämällä tallettajalle muutosehdotuksen. Toisen kappaleen mukaan osapuolten kokous voidaan kutsua koolle harkitsemaan muutosta.
34—36 artikla. Yleissopimuksen 34 artiklassa määrätään sekä yleissopimuksen kansainvälisestä voimaantulosta (objektiivinen voimaantulo) että yleissopimuksen voimaantulosta sen kunkin allekirjoittajan osalta (subjektiivinen voimaantulo). Yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen kun on kulunut kolme kalenterikuukautta päivästä, jona viides ratifiointi- tai hyväksymiskirja on talletettu. Yleissopimuksen viisi ensimmäistä ratifioimis- tai hyväksymiskirjan tallettajaa olivat Itävalta (22.9.2017), Mansaari (19.10.2017), Jersey (15.12.2017), Puola (23.1.2018) ja Slovenia (22.3.2018). Näin ollen yleissopimus tuli voimaan 1 päivästä heinäkuuta 2018. Tämä on myös yleissopimuksen voimaantulopäivä viiden ensimmäisen ratifioimis- tai hyväksymiskirjan tallettajan osalta. Seuraavien ratifioimis- tai hyväksymiskirjan tallettajien osalta yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä sen jälkeen, kun on kulunut kolme kalenterikuukautta päivästä, jona tämä allekirjoittaja on tallettanut ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa.
Yleissopimuksen soveltamisen alkamisesta määrätään sen 35 ja 36 artiklassa. Yleissopimuksen 35 artiklan 1—3 kappale käsittävät yleiset määräykset yleissopimuksen soveltamisen alkamisesta. Yleissopimuksen soveltamisen alkamisen edellytyksenä on, että se on tullut voimaan molempien soveltamisalan verosopimusosapuolien osalta. Yleissopimuksessa on, kuten verosopimuksissakin, omat määräykset sekä lähteellä pidätettävien että muiden verojen osalta. Yleissopimuksen 35 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan yleissopimusta sovelletaan lähdeverojen osalta sen kalenterivuoden alusta lukien joka alkaa aikaisintaan jälkimmäisenä niistä päivistä, jona yleissopimus tulee voimaan soveltamisalan verosopimuksen osapuolien osalta. Esimerkiksi jos yleissopimus tulee voimaan ensimmäisen verosopimusosapuolen osalta 1 päivänä heinäkuuta 2018 lukien ja toisen verosopimusosapuolen osalta 1 päivänä heinäkuuta 2019 lukien, sovelletaan yleissopimusta lähdeverojen osalta 1 päivästä tammikuuta 2020 lukien. Yleissopimuksen 35 artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaan yleissopimusta sovelletaan kaikkien muiden verojen osalta verokausiin, jotka alkavat aikaisintaan kuuden kalenterikuukauden kuluttua jälkimmäisestä niistä päivistä jona yleissopimus tulee voimaan soveltamisalan verosopimuksen osapuolien osalta.
Yleissopimuksen 35 artiklan 2 ja 3 kappale sisältävät vaihtoehtoiset soveltamisen alkamista koskevat määräykset, joita yleissopimuksen osapuoli voi omalta osaltaan päättää soveltaa. Tämä vastaa verosopimuksissa toisinaan käytettyä tapaa ottaa sopimukseen molemmille osapuolille omat sopimuksen soveltamisen alkamista koskevat määräykset. Näin toimitaan erityisesti silloin, kun sopimusosapuolten sisäisen lainsäädännön verovuotta koskevat määräykset poikkeavat toisistaan. Artiklan 2 kappaleen mukaan osapuoli voi omalta osaltaan päättää korvata ilmaisun ”kalenterivuosi” ilmaisulla ”verokausi” soveltaessaan 1 kappaleen a kohtaa ja 5 kappaleen a kohtaa. Suomen tekemissä verosopimuksissa soveltamisen alkaminen on lähdeverojen osalta kytketty voimaantulovuotta lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivään, joten Suomi ei käyttäisi 2 kappaleen mukaista mahdollisuutta. Artiklan 3 kappaleen mukaan osapuoli voi omalta osaltaan päättää korvata ilmaisun ”verokausilta, jotka alkavat aikaisintaan … kalenterikuukauden kuluttua” ilmaisulla ”verokausilta, jotka alkavat aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta seuraavana vuonna, joka alkaa aikaisintaan … kalenterikuukauden kuluttua” soveltaessaan 1 kappaleen b kohtaa ja 5 kappaleen b kohtaa. Suomen tekemissä verosopimuksissa soveltamisen alkaminen on myös muiden kuin lähdeverojen osalta kytketty voimaantulovuotta lähinnä seuraavan kalenterivuoden tammikuun 1 päivään, joten Suomi käyttäisi 3 kappaleen mahdollisuutta. Näin ollen yleissopimuksen soveltamisen alkaminen olisi kytketty myös muiden kuin lähdeverojen osalta kalenterivuoden alkuun.
Yleissopimuksen 35 artiklan 4 kappaleessa määrätään 16 artiklan soveltamisen alkamisesta edellä kuvatuista määräyksistä poikkeavasti. Kappaleen mukaan keskinäistä sopimusmenettelyä koskevaa 16 artiklaa sovelletaan sellaisen asian osalta, joka on saatettu toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi aikaisintaan viimeisenä niistä päivistä tai sen jälkeen, jona yleissopimus tulee voimaan soveltamisalan verosopimuksen kunkin verosopimusosapuolen osalta, poikkeuksena asiat, jotka eivät sinä päivänä täyttäneet käsiteltäväksi saattamisen edellytyksiä soveltamisalan verosopimuksen nojalla ennen kuin yleissopimus mukautti sitä, ottamatta huomioon sitä verokautta, jota asia koskee. Artiklan 6 kappaleen mukaan osapuoli voi tehdä varauman, jonka mukaan 4 kappaletta ei sovelleta sen soveltamisalan verosopimusten osalta. Suomi tekisi tämän varauman. Varauman seurauksena myös keskinäistä sopimusmenettelyä koskeva artikla yleissopimuksen mukauttamassa muodossa tulisi sovellettavaksi voimaantulon jälkeisiin verokausiin.
Yleissopimuksen 35 artiklan 5 kappaleessa määrätään soveltamisen alkamisesta siinä tapauksessa, että yleissopimuksen osapuoli päättää laajentaa luetteloaan verosopimuksista, jotka se haluaa kuuluvan yleissopimuksen soveltamisalaan.
Yleissopimuksen 35 artiklan 7 kappale käsittää varauman, jolla yleissopimuksen osapuoli voi viivästää yleissopimuksen soveltamisen alkamista, kunnes tämä osapuoli on suorittanut voimaantulon osalta edellytetyt sisäiset toimenpiteet. Joidenkin yleissopimuksen osapuolien on muutettava kansallista lainsäädäntöään vastaamaan yleissopimuksen verosopimuksiin tuomia mukautuksia ja tämä varauma antaa näille osapuolille aikaa tehdä nämä muutokset ennen kuin yleissopimusta aletaan soveltaa. Jos osapuoli tekee tämän varauman, sovelletaan varauman mukaista viivästettyä soveltamisen alkamista myös toisen verosopimuksen osapuolen osalta.
Yleissopimuksen 36 artikla käsittää välimiesmenettelyä koskevan VI osan soveltamisen alkamiseen liittyvät määräykset. Näiden määräysten mukaan VI osan soveltaminen alkaisi aikaisemmin kuin sopimuksen muiden määräysten soveltaminen. Välimiesmenettelyn valitsevalla osapuolella on yleissopimuksen 28 artiklan 2 kappaleen mukainen mahdollisuus tehdä soveltamisalaa rajaavia vapaita varaumia. Kuten edellä 28 artiklan kohdalla on selostettu, Suomi rajaisi soveltamisalaa myös ajallisesti eli VI osaa sovellettaisiin vain tapauksiin, jotka koskevat yleissopimuksen soveltamisen alkamisen jälkeisiä lähdeveroja ja verokausia.
37—39 artikla. Yleissopimuksen 37 artiklan 1 kappaleen mukaan yleissopimuksen osapuoli voi irtisanoa yleissopimuksen milloin tahansa tallettajalle osoitetulla ilmoituksella. Toisen kappaleen mukaan irtisanominen tulee voimaan sinä päivänä, jona tallettaja vastaanottaa ilmoituksen. Edelleen toisen kappaleen mukaan tapauksissa, joissa yleissopimus on jo tullut voimaan molempien soveltamisalan verosopimuksen osapuolten osalta ennen irtisanomista, tämä verosopimus pysyy yleissopimuksella mukautettuna. Eli irtisanominen koskee vain niitä soveltamisalan verosopimuksia, joiden osalta yleissopimus ei ole vielä tullut voimaan. Ne soveltamisalan verosopimukset, joita yleissopimus on jo mukauttanut, pysyvät mukautettuna. Nämä määräykset vastaavat verosopimusten ja niiden muutospöytäkirjojen osalta noudatettua käytäntöä eli myöskään pelkän verosopimuksen muutospöytäkirjan yksipuolinen irtisanomien ei ole mahdollista.
Yleissopimuksen 38 artiklassa määrätään yleissopimuksen suhteesta pöytäkirjoihin ja 39 artiklassa määrätään tallettajasta. Tallettajana toimii taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) pääsihteeri. Tallettajan on ilmoitettava osapuolille ja allekirjoittajille yhden kuukauden kuluessa muun muassa allekirjoituksista, ratifioimis- ja hyväksymiskirjojen tallettamisista, varaumista ja ilmoituksista sekä irtisanomisista. Lisäksi tallettajan on pidettävä julkisesti saatavilla luetteloita soveltamisalan verosopimuksista sekä osapuolten tekemistä varaumista ja ilmoituksista.