2.1
Verojen maksujärjestely ja lykkäys
Veronkantolain (11/2018) 41 §:ssä säädetään verojen perintäkeinoista. Pykälän 1 momentissa on lueteltu keinoja, joihin Verohallinto voi verojen perimiseksi ryhtyä selvitettyään verovelvollisen maksukykyä ja tarkoituksenmukaista perintäkeinoa. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan Verohallinto voi ryhtyä verojen perimiseksi verojen maksujärjestelyyn.
Maksujärjestelyn edellytyksistä on säädetty tarkemmin lain 43 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto voi ryhtyä 41 §:ssä tarkoitettuun maksujärjestelyyn, jos verovelvollisen veronmaksukyky on tilapäisesti alentunut elatusvelvollisuuden, työttömyyden, sairauden tai heikentyneen maksuvalmiuden taikka muun erityisen syyn vuoksi. Pykälän 2 momentin mukaan maksujärjestely tehdään sillä ehdolla, että se ei estä palautusten käyttämistä maksujärjestelyn kohteena olevan määrän sekä sille mahdollisesti perittävän koron suoritukseksi. Pykälän 3 momentissa on säädetty, että maksujärjestely on erittäin painavista kohtuussyistä mahdollista tehdä myös siten, että korkoa ei peritä. Pykälän 4 momentti sisältää valtuutussäännöksen, jonka mukaan Verohallinto voi antaa tarkempia määräyksiä maksujärjestelyyn ryhtymisestä, maksuajasta, maksujärjestelyn turvaavasta vakuudesta sekä muusta maksujärjestelyssä noudatettavasta menettelystä.
Verohallinto on antanut päätöksen maksujärjestelyssä noudatettavasta menettelystä (1017/2019). Päätöksen 1 §:n mukaan Verohallinto voi verojen kerryttämiseksi ryhtyä maksujärjestelyyn tilapäisiin maksuvaikeuksiin joutuneen verovelvollisen kanssa sen sijaan, että verot lähetettäisiin ulosottoperintään tai ryhdyttäisiin muihin perintätoimiin. Maksujärjestely tehdään Verohallinnon kantamista veroista lukuun ottamatta valmisteverotuslaissa (182/2010) tai autoverolaissa (1482/1994) tarkoitettuja veroja, joita koskevat vastaavina järjestelyinä lykkäys veron maksamiselle ja suorittamiselle. Ryhtyessään maksujärjestelyyn Verohallinto laatii ja lähettää verovelvolliselle maksuaikataulun, jonka mukaisesti verot on suoritettava maksujärjestelyssä määriteltyinä tasaerinä.
Päätöksen 2 §:ssä on määräykset maksujärjestelyn esteistä. Maksujärjestelyyn ei ryhdytä, jos verovelvollisella on ulosotossa perittävänä veroja, verovastuisiin perustuvia verovelkoja tai muita Verohallinnon saatavia taikka aikaisemmin tehtyyn maksujärjestelyyn sisältyneitä veroja edelleen maksamatta tai verovelvollinen on laiminlyönyt verotusta koskevan ilmoittamisvelvollisuuden. Maksujärjestelyyn ei myöskään ryhdytä, jos verovelvollisella on voimassa yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) tai yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993) mukainen maksuohjelma, johon sisältyy Verohallinnon perittäväksi kuuluvia veroja. Verohallinto voi lisäksi olla ryhtymättä maksujärjestelyyn, jos lisämaksuajan myöntäminen ei muusta syystä ole tarkoituksenmukaista verojen kerryttämisen kannalta.
Päätöksen 4 §:n mukaan vakuudettoman maksujärjestelyn enimmäisaika on kaksi vuotta. Jos maksujärjestelylle on asetettu vakuus, maksuaika voi olla pidempi. Maksuaika on määriteltävä kuitenkin siten, että verot eivät vanhene maksujärjestelyn voimassaolon aikana. Päätöksen 5 §:n mukaan maksujärjestelyn ajalta peritään laissa säädetyt viive- tai viivästyskorot. Maksujärjestely voi olla erittäin painavista kuten luonnollisen henkilön kokonaistilanteeseen tai yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseen liittyvistä kohtuussyistä myös koroton.
Päätöksen 7 §:ssä on määrätty maksujärjestelyn raukeamisesta. Maksujärjestely raukeaa, jos verovelvollinen ei suorita maksuja maksuaikataulun mukaisesti, verovelvolliselle syntyy uutta verovelkaa tai jos verovelvollinen laiminlyö verotusta koskevan ilmoittamisvelvollisuuden. Verohallinto voi lisäksi rauettaa maksujärjestelyn muusta painavasta syystä, jos verojen kertymisen voidaan olettaa vaarantuvan. Päätöksen mukaan maksujärjestely voidaan uusia vain, jos maksujärjestelyn raukeaminen on johtunut viranomaisen virheestä tai muusta erittäin painavasta perustellusta syystä.
Maksujärjestelyssä maksuvaikeuksissa oleva verovelvollinen voi saada lisäaikaa erääntyneiden verojen maksamiselle. Jos verovelvollinen noudattaa maksujärjestelyn ehtoja, Verohallinto ei lähetä maksujärjestelyyn kuuluvaa veroa ulosottoon. Voimassa olevan maksujärjestelyn aikana yritystä ei myöskään poisteta ennakkoperintärekisteristä, eikä maksujärjestelyyn sisältyvää verovelkaa julkaista verovelkarekisterissä tai protestilistalla.
Maksujärjestelypyyntöä harkitessaan Verohallinto arvioi verovelvollisen aiempaa velvoitteiden noudattamista, maksuvaikeuksien tilapäisyyttä sekä verovelvollisen mahdollisuuksia noudattaa ehdotettua maksujärjestelyä. Maksujärjestelyä tehtäessä siihen sisällytetään kaikki erääntyneet verovelat sekä jo tiedossa olevat lähitulevaisuudessa erääntyvät verot. Maksujärjestelyn tekemisen jälkeen siihen ei voi lisätä uusia veroja, jotka eivät sisälly maksujärjestelyyn. Uusien maksujärjestelyn aikana erääntyvien verojen maksamista edellytetään niille säädettyinä eräpäivinä tai hyvin pian sen jälkeen, muuten maksujärjestely raukeaa. Maksujärjestelyssä maksuohjelmaan kuuluvia verovelkoja lyhennetään pääsääntöisesti kuukausittaisina tasaerinä. Vain yksityishenkilöillä lyhennysten väli voi olla pidempi. Maksujärjestelyn ensimmäisen lyhennyserän maksamista edellytetään aina enintään kuukauden kuluttua maksujärjestelyn tekemisestä.
Se, että veroja ei voida lisätä maksujärjestelyyn sen tekemisen jälkeen, perustuu maksuvaikeuksien tilapäisyyden arviointiin. Maksujärjestely on kertaluonteinen toimenpide, jolla maksuvaikeudet tulisi saada hallintaan ja uudet verot maksettua ajallaan. Vaatimus lyhennysten aloittamisesta enintään kuukauden kuluttua maksujärjestelyn tekemisestä perustuu edellytykseen, että verovelvollinen kykenee noudattamaan maksujärjestelyä siten, että vero kertyy muita perintätoimenpiteitä todennäköisemmin.
Valmisteverotuslain 105 §:n 3 momentin mukaan Verohallinto voi hakijasta riippumattomien poikkeuksellisten olosuhteiden tai veronmaksukyvyn olennaisen alentumisen takia tai muusta erityisestä syystä hakemuksesta myöntää veron maksamisen lykkäystä. Jos kyse on Tullin toimivaltaan kuuluvasta valmisteverotuksesta, maksunlykkäystä koskevan hakemuksen käsittelee Tulli. Lykkäys myönnetään ehdolla, että lykätyn määrän suorittamisesta annetaan lykättyä määrää vastaava vakuus. Lykkäys voidaan kuitenkin myöntää vakuutta vaatimatta maksettavan määrän vähäisyyden tai lykkäysajan lyhyyden takia taikka muusta erityisestä syystä. Lykätylle veron määrälle peritään korkoa, jonka määrään sovelletaan veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain (1556/1995) 4 §:ää. Lykkäys voidaan myöntää kuitenkin ilman korkoa, jos koron periminen olisi ilmeisen kohtuutonta. Pykälän 4 momentin mukaan valtiovarainministeriö voi ottaa periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.
Autoverolain 50 §:n 3 momentin mukaan Verohallinto voi erityisistä syistä valtiovarainministeriön määräämin ehdoin hakemuksesta myöntää lykkäystä veron suorittamiselle. Liikenne- ja viestintävirasto ratkaisee hakemuksen, joka koskee sen maksuunpanemaa veroa. Valtiovarainministeriö voi ottaa lykkäysasian ratkaistavakseen. Ministeriö määrää tällöin lykkäysehdot hakemukseen antamassaan päätöksessä.
Ajoneuvoverolain (1281/2003) 61 §:n mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voi erityisestä syystä hakemuksesta määräämillään ehdoilla kokonaan tai osittain vapauttaa tai myöntää lykkäyksen suoritetun tai suoritettavan ajoneuvoveron ja sille laskettavan koron suorittamisesta. Virasto tai valtiovarainministeriö on oikeutettu saamaan muilta veroviranomaisilta tarvittavat tiedot huojennusasian ratkaisemiseksi. Tulli ratkaisee ajoneuvoverolain 38 §:ssä tarkoitettua kiinteää ja kulutusveroa koskevat vapautus- tai lykkäyshakemukset. Veronmaksun lykkäys myönnetään valtiovarainministeriön määräämillä ehdoilla.
Polttoainemaksusta annetun lain (1280/2003) 31 §:n 2 momentin mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voi hakemuksesta myöntää erityisistä syistä lykkäystä polttoainemaksun suorittamiselle valtiovarainministeriön määräämin ehdoin. Valtiovarainministeriö voi ottaa lykkäysasian ratkaistavakseen.
Valtiovarainministeriö on antanut asetuksen eräiden verojen lykkäyksen ehdoista (1044/2012) Asetusta sovelletaan autoverolain, ajoneuvoverolain ja polttoainemaksusta annetun lain perusteella käsiteltäviin maksunlykkäyksiin. Asetuksen 3 §:n mukaan verolle, maksulle tai vastaavanlaiselle suoritukselle, jonka maksamiselle on myönnetty lykkäystä, peritään lykkäysajalta korkoa, joka lasketaan siten kuin veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 4 §:ssä viivekorosta säädetään. Erityisen painavista kohtuussyistä lykkäys voidaan kuitenkin myöntää ilman korkoa.
Koronavirusepidemian vuoksi taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneiden yritysten tilanteessa maksuvaikeuksien tilapäisyyttä ja tarkoituksenmukaisinta perintäkeinoa on perusteltua arvioida normaalitilanteesta poikkeavasti. Yritysten myynnin supistuessa rajusti, niiden toimintaedellytysten turvaaminen saattaa vaatia tilapäisen jakson, jolloin veroja ei makseta lainkaan.
2.2
Viivästyskorko ja viivekorko
Viivästyskorosta ja sen laskemisesta säädetään veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 5 a ja 5 b §:ssä. Lain 5 a §:n 1 momentin mukaan maksamatta jätetylle veronkantolain soveltamisalaan kuuluvalle verolle sekä verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 57 §:ssä tarkoitetun verotuksen oikaisun yhteydessä määrättävälle verolle lasketaan viivästyskorkoa. Viivästyskorko on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä.
Lain 5 b §:n 1 momentin mukaan viivästyskorko lasketaan maksamatta olevalle verolle eräpäivää seuraavasta päivästä veron suorittamispäivään.
Koron laskemiseen valmisteverojen, autoveron, ajoneuvoveron tai polttoainemaksun maksunlykkäyksissä sovelletaan veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 4 §:ää. Lain 4 §:n mukaan maksuunpannulle ja maksettavaksi erääntyneelle maksamattomalle verolle lasketaan viivekorko, joka on määrältään kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä, yhteensä kuitenkin vähintään kolme euroa. Maksunlykkäysajalta perittävän koron peruste on siis pääsääntöisesti sama kuin muussa verotuksessa sovelletun viivästyskoron.
Korkolain 12 §:n mukaan tässä laissa tarkoitettu viitekorko on Euroopan keskuspankin viimeisimpään perusrahoitusoperaatioon ennen kunkin puolivuotiskauden ensimmäistä kalenteripäivää soveltama korko pyöristettynä ylöspäin lähimpään seuraavaan puoleen prosenttiyksikköön. Kyseisen puolivuotiskauden ensimmäisenä kalenteripäivänä voimassa olevaa viitekorkoa sovelletaan seuraavien kuuden kuukauden ajan. Lain 12 a §:n mukaan Suomen Pankin on viipymättä julkaistava Suomen säädöskokoelmassa ilmoitus 12 §:ssä tarkoitetusta viitekorosta ja sen voimassaoloajasta.
Suomen Pankin ilmoittama viitekorko ajalle 1.7.−31.12.2019 on 0 prosenttia (Suomen Pankin ilmoitus viitekorosta ja viivästyskorosta, 792/2019). Ajalle 1.7.2019−31.12.2019 ilmoitettua viitekorkoa sovelletaan verotuksessa 1.1.2020−31.12.2020. Veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 4 §:ssä tarkoitettu viivekorko ja 5 a §:ssä tarkoitettu viivästyskorko on ajalla 1.1.2020−31.12.2020 siten 7 prosenttia.
Maksujärjestelyssä verovelvollinen ei vapaudu viivästysseuraamusten maksamisesta. Maksujärjestelyn ajalta maksujärjestelyyn kuuluvista veroista peritään veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain 5 a §:ssä säädetty viivästyskorko, joka vuonna 2020 on 7 prosenttia. Vain erittäin painavista kohtuussyistä maksujärjestely on mahdollista tehdä myös siten, että viivästyskorkoa ei peritä. Viivästyskoron perimättä jättäminen on erittäin poikkeuksellista.