7
Säännöskohtaiset perustelut
1 §.Lain soveltamisala. Pykälässä todettaisiin, että laissa säädetään tuesta, jonka tavoite on estää merkittävä hiilivuodon riski korvaamalla päästökaupasta sähkönhintaan aiheutuvia välillisiä kustannuksia, ja jonka tavoite on ohjata tukeen oikeutetuilla toimialoilla toimivia toiminnanharjoittajia kehittämään tuotantoaan hiilineutraalimmaksi. Päästökauppadirektiivin 10 a artiklan 6 kohdan nojalla jäsenvaltioiden tulisi ottaa käyttöön taloudellisia toimenpiteitä sellaisten toimialojen tai toimialojen osien hyväksi, jotka ovat alttiita todelliselle hiilivuodon riskille sen vuoksi, että sähkön hintoihin siirretyistä kasvihuonekaasupäästöihin liittyvistä kustannuksista aiheutuu merkittäviä välillisiä kustannuksia. Hiilivuodolla tarkoitetaan mahdollista kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjen lisääntymistä, kun yritykset siirtävät tuotantoa EU:n ulkopuolelle, koska ne eivät pysty siirtämään EU:n päästökauppajärjestelmän kustannuksia asiakkailleen ilman markkinaosuuden merkittävää vähentymistä. Hiilivuodon riskiin puututtaisiin auttamalla toiminnanharjoittajia vähentämään altistumistaan tälle kustannukselle. Tämä palvelee ympäristötavoitetta, koska tuen tarkoituksena olisi estää se, että kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt lisääntyvät, kun tuotantoa siirretään EU:n ulkopuolelle. Käyttöön otettavien taloudellisten toimenpiteiden on oltava valtiontukisääntöjen mukaisia eivätkä ne saa aiheuttaa aiheettomia kilpailun vääristymiä sisämarkkinoilla.
Tukea hakeville toiminnanharjoittajille ja myönnetyn tuen käytölle asetettaisiin laissa ehtoja, joilla varmistuttaisiin, että tuki ohjaa toiminnanharjoittajia siirtymään kohti hiilineutraaleja ja energiatehokkaita tuotantomenetelmiä. Jotta tukea voitaisiin myöntää, tulisi toiminnanharjoittajan noudattaa energiatehokkuuslain 2 luvun mukaista velvoitetta tehdä energiakatselmus, lisäksi toiminnanharjoittajan tulisi osoittaa, että vähintään 30 prosenttia sen sähkönkulutuksesta on hiilettömillä lähteillä tuotettua sähköä. Toiminnanharjoittajan tulisi kohdistaa tämän lain mukaisesti myönnetystä tuesta vähintään 50 prosenttia kehittämistoimiin. Kehittämistoimilla tarkoitettaisiin toiminnanharjoittajan toimia, joilla se edistää toimintansa muuttumista hiilineutraaliksi. Toimet voivat kohdistua esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, energiankäytön tehostamiseen, uusiutuvan energian käytön lisäämiseen tai toimintansa sähköistämiseen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että tukeen olisi oikeus toiminnanharjoittajalla, joka toimii valtiontukisuuntaviivoissa luetellulla toimialalla tai toimialan osalla ja valmistaa laitoksellaan tukikelpoisia tuotteita. Näiden sähköintensiivisten toimialojen ja toimialojen osien katsotaan olevan alttiita merkittävälle hiilivuodon riskille EU:n päästökauppajärjestelmän aiheuttamien sähkön hintoihin siirrettyjen kustannusten vuoksi. Tukeen olisivat oikeutettuja kaikki päästökaupan valtiontukisuuntaviivojen I liitteessä mainitut toimialat ja toimialojen osat. Tukeen oikeutetut toimialat ja toimialojen osat lueteltaisiin lain 1 liitteessä. Tukikelpoiset tuotteet jaoteltaisiin NACE-koodien perusteella. Sovellettavat NACE-koodit olisivat Euroopan yhteisön tilastollisesta toimialaluokituksesta annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3037/90 muuttamisesta annetun Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1893/2006 mukaiset. Tukikelpoisella toimialalla tukea myönnettäisiin yhtenevin periaattein kaikille samalla toimialalla toimiville kilpailijoille, jos ne ovat samanlaisessa tilanteessa.
2 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälässä säädettäisiin lain suhteesta valtionavustuslakiin. Pykälä olisi luonteeltaan informatiivinen. Valtionavustuslain 3 §:ssä säädetään valtionavustuslain suhteesta muuhun lainsäädäntöön. Valtionavustuslain 3 §:n 3 momentissa säädetään julkisen tuen muodoista, joihin valtionavustuslakia ei sovelleta toissijaisena yleislakina. Valtionavustuslain 3 §:n 3 momentin 1 kohdan nojalla valtionavustuslaki ei koske lakisääteistä tukea, korvausta tai muuta etuutta, jos oikeus sen saamiseen perustuu lakiin ja myönnettävän määrän määräytymisperuste säädetään yksityiskohtaisesti laissa. Lakiesityksen katsotaan täyttävän nämä molemmat kohdat ja näin ollen valtionavustuslaki ei tulisi sovellettavaksi toissijaisena yleislakina.
Lakiehdotuksen 1 ja 4 §:ssä säädetään yksityiskohtaisesti toiminnanharjoittajan oikeudesta saada tukea. Oikeus tukeen olisi esityksen 1 liitteessä määritetyillä toimialoilla toimivilla toiminnanharjoittajilla, jotka täyttävät 4 §:n mukaiset edellytykset tuen myöntämiselle. Energiavirastolla ei olisi tarkoituksenmukaisuuteen liittyvää harkintavaltaa päättäessään tuen myöntämisestä.
Maksettavan tuen suuruudesta säädetään yksityiskohtaisesti ehdotuksen 2 luvussa koskien tuen määrää. Energiavirasto määrittelisi 8 §:n mukaisesti tuen laskennassa sovellettavan päästöoikeuden hinnan eikä Energiavirastolla olisi asiassa harkintavaltaa. Esityksen 7 §:n 2 momentin mukaan Energiavirasto määrittelisi tuki-intensiteetin tilanteessa, missä haetun tuen kokonaismäärä ylittää 150 miljoonaa euroa. Energiavirastolla ei olisi tuen määrän suhteen omaa harkintavaltaa, vaan kyse olisi talousarvion toimeenpanosta.
Siten kokonaisuudessaan Energiavirastolla ei olisi tarkoituksenmukaisuuteen tai talousarvion toimeenpanoon liittyvää harkintavaltaa sen päättäessä maksettavan tuen määrästä. Valtionavustuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 63/2001 vp) mukaan laki voisi toimia mallina tukien käyttöä, valvontaa ja tarkastusta sekä palauttamista ja takaisinperintää koskeville säännöksille, vaikka kyse olisi sellaisesta valtionavustuslain 3 §:ssä tarkoitetusta etuudesta, johon lakia ei sovelleta. Edelleen perustelujen mukaan tarvittaessa erityislainsäädännössä voidaan ottaa viittaussäännöksellä sovellettavaksi tarkoitukseen soveltuvat valtionavustuslain säännökset. Lakiehdotuksen 22 §:n 3 momentissa ja 23 §:ssä olisi viittaus valtionavustuslain sovellettavaksi tarkoitettuun säännökseen. Muutoin valtionavustuslaki ei tulisi sovellettavaksi.
3 §.Määritelmät. Pykälän 1 kohdan mukaan toiminnanharjoittajalla tarkoitettaisiin tässä laissa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla on tosiasiallinen määräysvalta laitoksen toiminnasta ja tämän lain mukaisesti myönnetyn tuen käytöstä. Keskeistä olisi, kuka tai mikä taho vastaisi laitoksen käytöstä tai ohjaisi laitoksen toimintaa käytännössä. Keskeistä olisi myös, kuka tai mikä taho tosiasiallisesti ohjaisi laitoksen liiketoimintaa. Pelkällä yhtiöoikeudellisella järjestelyllä eriytetty toiminta ei poistaisi tosiasiallista määräysvaltaa käyttävän toiminnanharjoittajan velvollisuuksia. Esimerkiksi konserniyrityksissä, missä emoyritys yhdessä tytäryritysten kanssa muodostavat konserniyrityksen, tosiasiallinen määräysvalta tytäryritykseen voi olla emoyrityksellä. Tosiasiallinen määräysvalta voi muuttua esimerkiksi yrityskauppojen tai fuusioiden yhteydessä taikka omistusosuuksien muuttuessa. Toiminnanharjoittaja vastaisi tuen 14 §:n mukaisesta käytöstä niiden vuosien osalta, jolle sitä on myönnetty. Mikäli tosiasiallisen määräysvallan muutos estäisi toiminnanharjoittajaa käyttämästä tukea lain tavoitteiden mukaisesti, olisi Energiavirastolla mahdollista arvioida täyttyvätkö 22 §:n 2 momentin mukaiset edellytykset tuen takaisinperinnälle.
Pykälän 2 kohdan mukaan laitoksella tarkoitettaisiin lain soveltamisalaan kuuluvaa laitosta, jonka tietojen perusteella tukea haettaisiin. Laitoksella tarkoitettaisiin kiinteää toiminnallista kokonaisuutta, jossa tuotetaan yhtä tai useampaa lain 1 liitteessä mainittujen toimialojen tai toimialan osien tuotteista, sekä siihen teknisesti ja toiminnallisesti kiinteästi liittyvää toimintaa.
Pykälän 3 kohdan mukaisesti tarkasteluvuodella tarkoitettaisiin kalenterivuotta, jonka tietojen perusteella tukea haetaan.
Pykälän 4 kohdan mukaan hiilidioksidin päästökertoimella tarkoitettaisiin valtiontukisuuntaviivojen mukaisesti fossiilisista polttoaineista eri maantieteellisillä alueilla tuotetun sähkön hiilidioksidi-intensiteetin painotettua keskiarvoa, joka ilmaistaan tonneina hiilidioksidia megawattituntia kohti (tCO2/MWh). Painotus vastaa näiden fossiilisten polttoaineiden tuotantoyhdistelmää kyseisellä maantieteellisellä alueella. Hiilidioksidin päästökerroin lasketaan jakamalla energiateollisuuden hiilidioksidiekvivalentteina ilmoittama päästöjen määrä fossiilisista polttoaineista saadun sähkön bruttotuotannolla, joka ilmaistaan terawattitunteina (TWh). Valtiontukisuuntaviivojen mukaisesti maantieteellisiksi alueiksi katsotaan alueet, a) jotka koostuvat sähköpörssien kautta yhteen kytketyistä osamarkkinoista, tai b) joiden sisällä ei ole ilmoitettu ylikuormituksesta, ja molemmissa tapauksissa tuntikohtaiset seuraavaa vuorokautta koskevat sähköpörssien hinnat alueen sisällä poikkeavat toisistaan euroina (Euroopan keskuspankin päivittäiskurssi) enintään yhden prosentin merkittävässä määrässä kaikkia yhden vuoden tunteja. Tällainen alueellinen erottelu osoittaa, miten tärkeitä fossiilisia polttoaineita käyttävät voimalat ovat loppuhinnan määräytymiselle tukkumarkkinoilla ja mikä niiden asema on marginaalilaitoksina. Pelkkä sähkökauppa kahden jäsenvaltion välillä ei tarkoita automaattisesti, että ne muodostavat ylikansallisen alueen. Koska jäsenvaltioiden alueista ei ole tarpeeksi asiaa koskevia tietoja, maantieteellisiin alueisiin kuuluu yhden tai useamman jäsenvaltion koko alue. Valtiontukisuuntaviivojen mukaisesti Suomi ja Ruotsi muodostavat yhdessä maantieteellisen alueen, mihin sovelletaan yhtenevää kerrointa. Samaa sähköntuotannon päästökerrointa sovelletaan kaikkiin sähkönhankinnan muotoihin ja kaikkiin tuenhakijoihin, jotta voidaan varmistaa sähkönhankinnan lähteiden tasavertainen kohtelu ja välttää väärinkäyttömahdollisuudet.
Pykälän 5 kohdan mukaan toteutuneella tuotoksella tarkoitettaisiin laitoksen tukeen oikeutettua toteutunutta tukikelpoisten tuotteiden tuotantoa tarkasteluvuonna ilmaistuna tonneina vuodessa.
Pykälän 6 kohdan mukaan toteutuneella sähkönkulutuksella megawattitunteina ilmaistuna tarkoitettaisiin laitoksen tukeen oikeutettua toteutunutta sähkönkulutusta, mukaan lukien ulkoistetun tukikelpoisen tuotannon sähkönkulutus, tarkasteluvuonna.
Pykälän 7 kohdan mukaan kehittämistoimella tarkoitettaisiin toiminnanharjoittajalle suoria kustannuksia aiheuttavaa investointia tai muuta toimenpidettä, jonka avulla toiminnanharjoittaja kehittää tuotantoaan hiilineutraalimmaksi. Investoinneilla tarkoitettaisiin aineettomia investointeja sekä investointeja aineelliseen käyttöomaisuuteen. Kehittämistoimi katsottaisiin hiilineutraaliutta edistäväksi, mikäli sen toteuttamisella pyritään kasvihuonekaasupäästöjen välttämiseen tai vähentämiseen, energian- tai materiaalien käytön tehostumiseen, uusiutuvan energian käytön lisäämiseen tai edellä mainittujen yhdistelmään laitoksella.
4 §.Tuen myöntämisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin tuen myöntämisen edellytyksistä. Valtiontukisuuntaviivojen 54 kohdan mukaisesti jäsenvaltioiden tulee sitoutua varmistamaan, että tuensaaja noudattaa velvoitetta tehdä energiatehokkuusdirektiivin 8 artiklassa tarkoitettu energiakatselmus. Energiatehokkuusdirektiivi on pantu kansallisesti täytäntöön energiatehokkuuslailla. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin toiminnanharjoittajan velvollisuudesta tehdä energiatehokkuuslain mukainen energiakatselmus tai velvollisuudesta osoittaa, että se on vapautettu energiakatselmuksen tekemisestä energiatehokkuuslain 7 §:n nojalla. Velvoite tulisi täyttää, vaikkei toiminnanharjoittaja olisi energiatehokkuuslain 3 §:n 6 kohdan mukainen suuri yritys. Energiakatselmus kohdistuu aina yritykseen kokonaisuudessaan. Se voi kohdistua myös kahden tai useamman yrityksen muodostamaan konserniin. Siinä selvitetään koko yrityksen tai konsernin energiankulutusprofiili. Yrityksellä voi olla useita yksittäisiä energiankäyttökohteita, kuten rakennuksia, tuotantolaitoksia ja kuljetuksia. Niiden kaikkien energiankäyttö, mukaan lukien muun muassa lämpö, sähkö, polttoaineet, sisältyy yrityksen energiakatselmukseen.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin, että toiminnanharjoittajan tulisi osoittaa, että vähintään 30 prosenttia sen kuluttamasta sähköstä on tuotettu hiilettömillä lähteillä. Hiilettömillä lähteillä tarkoitettaisiin sähköä, joka on tuotettu uusiutuvalla energialla tai ydinenergialla. Edellytyksen täyttymistä arvioitaisiin niiden laitosten sähkönkulutuksen osalta, joiden tietojen perusteella toiminnanharjoittaja hakee tukea. Valtiontukisuuntaviivat edellyttävät, että niiden mukaista tukea myöntävät jäsenvaltiot sitoutuvat seuraamaan, että tuensaajat, jotka kuuluvat energiatehokkuusdirektiivin 8 artiklan 4 kohdan mukaisesti energiakatselmuksen tekemistä koskevan velvoitteen piiriin, noudattavat valtiontukisuuntaviivojen 55 kohdan vaihtoehtoisia vaatimuksia. Sähköistämistuen edellytyksenä olisi vaihtoehto b: pienentävät sähkönkulutuksensa hiilijalanjälkeä siten, että ne kattavat vähintään 30 prosenttia sähkönkulutuksestaan hiilettömistä lähteistä tuotetulla sähköllä. Suuntaviivojen 55 kohdan vaihtoehtoisia vaatimuksia ja niihin liittyviä kansallisia ominaispiirteitä ja soveltuvuutta Suomen tukijärjestelmään tarkastellaan laajemmin hallituksen esityksen perusteluosiossa. Sähköistämistukijärjestelmässä edellytettäisiin, että toiminnanharjoittajan tulisi 11 §:n mukaisessa hakemuksessa toimittaa selvitys kuluttamansa sähkön hiilettömän sähkön osuudesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että muun kuin energiatehokkuuslain 3 §:n 6 kohdassa tarkoitetun suuren yrityksen tulisi täyttää tämän pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu velvoite viimeistään tuen myöntämistä seuraavana vuonna tukea ensimmäisen kerran haettaessa. Velvoite katselmoinnin tekoon tulisi uutena muutamille pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka ovat oikeutettuja hakemaan sähköistämistukea. Riittäisi, että pienet ja keskisuuret yritykset osoittaisivat täyttäneensä velvoitteen ensimmäistä tuen myöntämisvuotta seuraavana vuonna.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tuen myöntämisestä tilanteessa, jossa laitos lopettaa toimintansa. Tukea ei myönnettäisi toiminnanharjoittajalle, jos laitos lopettaa toimintansa ennen tuen myöntämistä. Laitoksen tulee olla toiminnassa ja tuottaa tukikelpoista tuotetta tuen hakemisen sekä myöntämisen ajankohtana. Laitoksen katsottaisiin lopettaneen toimintansa, jos toiminnan uudelleen aloittaminen ei olisi teknisesti mahdollista. Teknisesti mahdotonta olisi aloittaa uudelleen toiminta tilanteissa, joissa laitoksen toiminnan kannalta keskeisiä laitteistoja ei enää pidettäisi toimintakuntoisina. Jos toiminnan aloittaminen olisi teknisesti mahdollista, toiminnanharjoittajan olisi osoitettava, että laitos aloittaisi toimintansa uudelleen kuuden kuukauden kuluessa toiminnan lopettamisesta. Tällöin toiminnanharjoittajan olisi mahdollista saada tuki edelleen, jos laitoksen toimintaa jatkettaisiin. Tukea ei olisi tarkoituksenmukaista maksaa toimintansa lopettaneelle laitokselle koska se ei tällöin enää täyttäisi esityksen 1 §:ssä asetettua tavoitteitta hiilivuotoriskin hillinnälle.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, ettei tukea myönnettäisi yrityksille, joiden toiminta on taloudellisissa vaikeuksissa. Kannattamattomien yritysten poistuminen markkinoilta on tavanomainen osa markkinoiden toimintaa, ja niiden tukeminen valtion toimenpitein voi vääristää kilpailua merkittävästi. Tämän takia valtiontuen myöntäminen vaikeuksissa oleville yrityksille on EU:n valtiontukisääntelyn puitteissa mahdollista ainoastaan hyvin rajoitetuissa tilanteissa. Vaikeuksissa olevana pidetään EU:n valtiontukisäännöissä yleisesti ottaen yritystä, jonka toiminnan katsotaan loppuvan lähes varmasti lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä ilman viranomaisten tukitoimia. Suuntaviivoissa valtiontuesta rahoitusalan ulkopuolisten vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen (EUVL C 249, 31.7.2014) on määritelty yksityiskohtaiset kriteerit, joiden nojalla yrityksen katsotaan olevan vaikeuksissa.
5 §.Viranomaistehtävät. Energiavirasto vastaisi lain noudattamisen valvonnasta. Energiavirasto vastaisi kaikista tuen myöntämiseen ja sen käytön seurataan ja valvontaan liittyvistä viranomaistehtävistä. Energiavirasto vastaisi tuen määrän laskemisesta, myöntämisestä, maksamisesta, tuen käytön valvonnasta, raportoinnista sekä muista ehdotetussa laissa säädetyistä viranomaistehtävistä. Energiavirasto vastaisi toiminnanharjoittajan toimittamien tietojen oikeellisuuden varmistamisesta. Energiavirasto vastaisi lisäksi tukea koskevan vuosittaisen raportin laatimisesta komissiolle neuvoston asetuksen (EU) 2015/1589 ja komission asetuksen (EY) N:o 794/2004 mukaisesti. Edellä mainituissa asetuksissa vahvistettujen vaatimusten lisäksi raportin tulisi sisältää valtiontukisuuntaviivoissa edellytetyt tiedot. Energiavirasto vastaisi myös tukijärjestelmään liittyvien tietojen julkaisusta ja raportoinnista siten, kun on valtiontukisuuntaviivoissa edellytetty. Energiavirasto vastaisi yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa päästökauppadirektiivin 10 a artiklan 6 kohdan mukaisesti julkaistavasta raportista.
6 §.Tuen määräytymisvuodet. Pykälässä säädettäisiin, että tukea voitaisiin myöntää tarkasteluvuosien 2021–2025 tietojen perusteella. Tuki maksettaisiin takautuvasti tarkasteluvuotta seuraavana vuonna. Ensimmäinen vuosi, jonka tietojen perusteella tukea voitaisiin myöntää, olisi 2021 ja sen perusteella myönnettävä tuki maksettaisiin vuonna 2022. Viimeinen vuosi, jonka tietojen perusteella tukea voitaisiin myöntää, olisi 2025 ja sen perusteella myönnettävä tuki tulisi maksuun vuonna 2026. Päästökaupan valtiontukisuuntaviivoja on mahdollista soveltaa neljännellä päästökauppakaudella eli vuosina 2021–2030. Mikäli jäsenvaltio haluaa myöntää tukea lyhyemmäksi ajaksi, sen olisi käytettävä viitejaksona tuensaajien tilikautta ja myönnettävä tukea vuosittain. Valtiontukisuuntaviivoissa todetaan, että kaikkia ilmastoon liittyviä poliittisia välineitä ja etenkin niitä, joista säädetään päästökauppadirektiivissä ja joilla on määrä saada aikaan kasvihuonekaasupäästöjen lisävähennyksiä vuoteen 2030 mennessä, tarkastellaan uudelleen ja muutetaan tarvittaessa. Tässä otetaan huomioon ilmastotavoitteita koskeva suunnitelma sekä hiilidioksidipäästöjen tullimekanismin perustamista koskeva aloite. Tämän jälkeen komissio tarkistaa, onko valtiontukisuuntaviivoja tarpeen muuttaa tai mukauttaa sen varmistamiseksi, että ne ovat johdonmukaisia ilmastoneutraaliustavoitteen kanssa, ja että niillä edistetään tämän tavoitteen saavuttamista toimintaedellytysten tasapuolisuudesta tinkimättä. Esityksen 14 §:n mukaisesti toiminnanharjoittajien tulisi käyttää vähintään 50 prosenttia tarkasteluvuosien aikana myönnetystä tuesta kehittämistoimiin, joilla ne edistävät toimintansa siirtymistä kohti hiilineutraalimpaa tuotantotapaa. Tuki tulisi käyttää kehittämistoimiin viimeistään 31.12.2028.
7 §.Tuen enimmäismäärä. Pykälässä säädettäisiin tämän lain nojalla vuosittain myönnettävän tuen enimmäismäärästä ja tuen määrän laskennassa sovellettavan tuki-intensiteetin tasosta. Tuki-intensiteetillä tarkoitettaisiin tuen osuutta tukikelpoisista kustannuksista. Valtiontukisuuntaviivojen mukaisesti tuki on oikeasuhteista ja sen kielteiset vaikutukset kilpailuun ja kauppaan ovat riittävän vähäiset, jos se on enintään 75 prosenttia aiheutuneista välillisistä päästökustannuksista. Kansallisesti päätetty tuki-intensiteetti olisi lähtökohtaisesti 25 prosenttia. Päästöoikeuden hinnan ja tukikelpoisen sähkönkulutuksen vaihtelusta johtuen olisi lisäksi tarpeen rajata tuen kokonaiskustannusten nousua ennakoitua suuremmisi. Tämän lain perusteella myönnetyn tuen vuosittaiset enimmäismenot valtiolle eivät saisi ylittää 150 miljoonaa euroa vuosina 2022-2026. Kansallinen tuki-intensiteetti olisi valtiontukisuuntaviivojen sallittua enimmäisintensiteettiä selvästi alhaisempi. Valtiontuen suuntaviivojen mukaan tuki on oikeasuhteista ja sen kielteiset vaikutukset kilpailuun ja kauppaan ovat riittävän vähäiset, jos se on enintään 75 prosenttia aiheutuneista välillisistä päästökustannuksista. Kansallisesti määritetty, suuntaviivojen enimmäismäärää alhaisempi tuki-intensiteetti rajaa tuen kokonaiskustannusta. Lisäksi voidaan varmistua, että tuki on oikeasuhteista ja sen kielteiset vaikutukset kilpailuun ja kauppaan ovat riittävän vähäiset. Kansallisesti sovellettava tuki-intensiteetti olisi 25 prosenttia, haetun tuen kokonaismäärän ollessa 150 miljoonaa euroa tai sen alle. Tämä olisi valtiontukisuuntaviivojen sallittua enimmäisintensiteettiä selvästi alhaisempi. Alhainen intensiteetti rajaa tuen kokonaiskustannusta. Vuosittain myönnettävän tuen määrään vaikuttavat keskeisesti päästöoikeuden hintakehitys sekä laitosten kuluttama sähkön määrä. Kumpaankin tekijään liittyy suurta epävarmuutta, mikä lisää epävarmuutta tuen kokonaismäärästä ja siten myös sen vaikutuksista valtion talouteen, huolimatta kansallisesti päätetystä tuki-intensiteetin tasosta. Tämän vuoksi ehdotetaan säädettäväksi vuosittainen budjettikatto 150 miljoonaa euroa, joka rajaisi vuosittain myönnettävän tuen kokonaismäärää riippumatta päästöoikeuden hinnan ja tukikelpoisen sähkönkulutuksen tasosta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tuki-intensiteetin määrittämisestä tilanteessa, jossa vuosittain haetun tuen kokonaismäärä tuki-intensiteetillä 25 prosenttia ylittäisi 150 miljoonaa euroa. Tällöin Energiaviraston tulisi määrittää tuen laskennassa sovellettava tuki-intensiteetti alhaisemmalle tasolle siten, että kyseisenä vuonna myönnettävä tuen kokonaismäärä ei ylittäisi 150 miljoonaa euroa. Määritetty tuki-intensiteetti tulisi pyöristää alaspäin lähimpään kokonaislukuun siten, että se rajaa myönnettävän tuen kokonaismäärän mahdollisimman tarkkarajaisesti 150 miljoonaan euroon, sitä kuitenkaan ylittämättä. Tuen laskennassa sovellettaisiin kaikille tukea hakeneille toiminnanharjoittajille samaa tuki-intensiteettiä riippumatta sen tasosta. Mahdollinen alhaisempi tuki-intensiteetti ei asettaisi toiminnanharjoittajia eriarvoiseen asemaan eikä Energiavirastolla olisi harkintavaltaa myönnettävän tuen määrästä.
8 §.Päästöoikeuksien termiinihinnan määrittäminen. Pykälässä säädettäisiin Energiaviraston tehtävästä määrittää vuosittain tuen määrän laskennassa sovellettava Euroopan unionin päästöoikeuden termiinihinta. Euroopan unionin päästöoikeuksien termiinihinnalla tarkoitettaisiin EU:n päästöoikeuksien päivittäisten, toimituksesta tuen myöntämisvuoden joulukuussa maksettavien yhden vuoden termiinihintojen (viimeisin tarjoushinta) keskiarvoa euroina tietyssä EU:n hiilipörssissä tarkasteluvuotta edeltävänä vuonna 1. tammikuuta–31. joulukuuta. Esimerkiksi tarkasteluvuodelle 2023 myönnettävän tuen osalta se on tietyssä EU:n hiilipörssissä 1. tammikuuta–31. joulukuuta 2022 tarjottujen joulukuuta 2023 koskevien viimeisimpien tarjoushintojen keskiarvo. Määrityksessä tulisi käyttää kaupankäyntivolyymiltaan mahdollisimman edustavan ETA-alueella sijaitsevan päästöoikeuspörssin kaupankäyntitietoja.
9 §.Tuen määrän laskeminen sovellettaessa sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoa. Pykälässä säädettäisiin laskukaavasta, jonka perusteella tuen määrä laskettaisiin kun laitoksessa valmistettaville tuotteille on käytettävissä komission delegoidun asetuksen (EU) 2019/331 (jäljempänä komissionilmaisjakoasetus) mukaisesti määritelty sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvo. Tuen laskukaava noudattaisi valtiontukisuuntaviivoissa määritettyä. Vuosittaisen tuen määrä laskettaisiin seuraavasti: tuki-intensiteetti tarkasteluvuonna kertaa hiilidioksidin päästökerroin, jonka arvo on 0,58 kertaa Euroopan unionin päästöoikeuksien termiinihinta kertaa sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvo kertaa toteutunut tuotos.
Pykälän 2 momentin mukaan sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvolla, joka ilmaistaan megawattitunteina tuotostonnilta ja määritellään PRODCOM-tasolla, tarkoitettaisiin tuotekohtaista sähkönkulutusta sellaista tuotostonnia kohti, joka on saatu kaikkein sähkötehokkaimmalla, kyseiselle tuotteelle käytettävissä olevalla tuotantomenetelmällä. PRODCOM-tasolla viitataan Eurostatin ylläpitämään luetteloon teollisuuden tuotantonimikkeistä, jota käytetään tilastotietojen keräämisessä. PRODCOM-luettelon tuotenimikkeet ovat 8-numeroisia. Noudatettavat vertailuarvot olisivat päästökauppadirektiivin 10 a artiklan kohdan 2 mukaisia. Vuosille 20212025 ne on annettu komission täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2021/447 (jäljempänä vertailuarvoasetus). Sovellettavat vertailuarvot on lueteltu tämän lain 2 liitteessä. Sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoja pienennettäisiin vuosittain tarkasteluvuodesta 2022 alkaen kullekin vertailuarvolle valtiontukisuuntaviivoissa määritetyn vähennysprosentin mukaisesti. Vähennysprosentit on lueteltu lain 2 liitteessä. Soveltamalla sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoja varmistettaisiin, että tehottomille tuotantoprosesseille annettu tuki pysyy rajallisena, ja säilytettäisiin energiatehokkaimpien teknologioiden levittämiseen suunnattu kannustava vaikutus.
Pykälän 3 momentin mukaan niille laitoksessa valmistettaville tuotteille, joille on komission ilmaisjakoasetuksen 1 liitteen 2 kohdassa vahvistettu sähkön ja polttoaineen vaihdettavuus, sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvo määritettäisiin lain 3 liitteessä kuvatun mukaisesti. Näiden prosessien osalta tuotteiden vertailuarvot on vertailuarvoasetuksessa määritetty suorien päästöjen (energia- ja prosessipäästöt) summan ja sähkön vaihdettavissa olevan osan käytöstä aiheutuvien välillisten päästöjen perusteella. Sähkönkulutuksen vertailuarvo johdettaisiin tällöin tuotteen vertailuarvosta keskimääräisen eurooppalaisen päästötasokertoimen (0,376 t CO2 /MWh) avulla. Sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvo määriteltäisiin samojen järjestelmän rajojen sisällä siten, että tuen määrää määritettäessä huomioon otetaan vain sähkön osuus. Määritetyt sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvot laskisivat valtiontukisuuntaviivojen mukaisesti vuosittain tarkasteluvuodesta 2022 alkaen 1,09 prosenttia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että Energiavirasto vastaisi laitoskohtaisen tuen määrän laskennasta 1 momentin mukaisesti. Energiavirasto myös määrittäisi tuen laskennassa sovellettavan sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvon 2 ja 3 liitteiden mukaisesti tuen määrän laskennan yhteydessä.
Tarkempia säännöksiä tuen määrän laskemisesta annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
10 §.Tuen määrän laskeminen sovellettaessa toissijaista sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoa. Pykälässä säädettäisiin tuen määrän laskemisesta silloin, kun laitoksessa valmistettaville tuotteille ei ole käytettävissä komission ilmaisjakoasetuksen mukaisesti määriteltyä sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoa. Tuen laskukaava noudattaisi valtiontukisuuntaviivoissa määritettyä. Vuosittaisen tuen määrä laskettaisiin seuraavasti: tuki-intensiteetti tarkasteluvuonna kertaa hiilidioksidin päästökerroin, jonka arvo on 0,58 kertaa Euroopan unionin päästöoikeuksien termiinihinta kertaa toissijainen sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvo kertaa toteutunut sähkönkulutus. Jos laitoksessa valmistettaisiin lisäksi tuotteita, jotka eivät kuulu lain soveltamisalaan, tuen määrä laskettaisiin ainoastaan lain soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden sähkönkulutuksen osalta.
Pykälän 2 momentin mukaisesti toissijaisella sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvolla tarkoitettaisiin valtiontukisuuntaviivojen mukaisesti 80 prosentin osuutta toteutuneesta sähkönkulutuksesta. Valtiontukisuuntaviivojen mukaisesti se vastaisi sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoja soveltamalla saavutettua keskimääräistä vähennyspanosta (vertailuarvon mukainen sähkönkulutus / ennakoitu sähkönkulutus). Sitä sovellettaisiin kaikkiin tuotteisiin, jotka kuuluvat tukikelpoisiin toimialoihin, mutta joille ei ole määritelty omaa sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoa. Toissijaista sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoa pienennettäisiin vuosittain tarkasteluvuodesta 2022 alkaen 1,09 prosentilla.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että Energiavirasto vastaisi laitoskohtaisen tuen määrän laskennasta 1 momentin mukaisesti. Energiavirasto myös määrittäisi tuen laskennassa sovellettavan sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvon 2 momentin mukaisesti.
Tarkempia säännöksiä tuen määrän laskemisesta annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
11 §.Tuen hakeminen. Tukea saadakseen toiminnanharjoittajan olisi toimitettava Energiavirastolle hakemus. Valtiotukisuuntaviivojen mukaisesti tuki soveltuu sisämarkkinoille vain, jos sillä on kannustava vaikutus. Jotta tuella olisi kannustava vaikutus ja sillä voitaisiin tosiasiallisesti estää hiilivuotoa, tukea olisi haettava ja se olisi maksettava toiminnanharjoittajalle tarkasteluvuonna tai sitä seuraavana vuonna. Näin ollen tukihakemus tulisi toimittaa Energiavirastolle vuosittain valtioneuvoston asetuksessa säädettyyn määräaikaan mennessä, jotta se voitaisiin hyväksyä. Asetetun määräajan jälkeen tulleet hakemukset hylättäisiin. Hakemuksella toiminnanharjoittajan tulisi toimittaa tiedot laitoksesta sekä sen toiminnasta. Hakemusten toimittamista varten Energiavirasto ylläpitäisi sähköistä asiointijärjestelmää.
Tarkempia säännöksiä tuen hakemisen määräajasta, tukihakemuksen sisällöstä ja sen toimittamisen tavasta annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Tässä laissa säädetyn lisäksi sovellettaisiin hallinnon yleislakeja.
12 §.Tuen myöntäminen. Energiaviraston tulisi 11 § mukaista hakemusta käsitellessään tarkastaa, että hakemuksella ilmoitetut tiedot ovat uskottavia ja luotettavia sekä kattavuudeltaan ja tarkkuudeltaan riittäviä, jotta se voi varmistua, että 6-10 §:n mukaisesti määritetty tuki on laskettu oikein. Energiaviraston tulisi varmistua, että arviointia tehdessään sen toimintatavat ja tulkintatavat ovat yhtenevät, jotta varmistuttaisiin toiminnanharjoittajien yhdenmukaisesta ja tasapuolisesta kohtelusta. Energiavirasto voisi varmistusta tehdessään käyttää apunaan myös oman organisaationsa ulkopuolisia asiantuntijoita. Tämä voi olla tarpeen tilanteissa, joissa arvioinnin kohteena on erityistä, yksityiskohtaista toimialakohtaista osaamista vaativa laitos tai sen osa. Tällöinkin kokonaisvastuu toiminnanharjoittajan ilmoittamien tietojen oikeellisuuden arvioinnista olisi Energiavirastolla.
Tuki myönnettäisiin vain siltä osin, kuin toiminnanharjoittaja pystyy hakemuksessaan luotettavasti osoittamaan laitoksen tukikelpoisuuden. Energiavirasto hyväksyisi hakemuksen, jos siinä on osoitettu, että tässä laissa säädetyt edellytykset täyttyvät ja hyväksymiselle ei ole tässä laissa säädettyä estettä. Energiavirasto tekisi päätöksen 610 §:n mukaisesti lasketun tuen myöntämisestä. Valtiontukisuuntaviivojen mukaisesti, jotta tuella olisi kannustava vaikutus ja sillä voitaisiin tosiasiallisesti estää hiilivuotoa, sitä on haettava ja se on maksettava tuensaajalle tarkasteluvuonna tai sitä seuraavana vuonna. Näin ollen Energiaviraston tulisi käsitellä hakemus siten, että tuki voitaisiin maksaa toiminnanharjoittajalle 13 §:n mukaisesti saman kalenterivuoden aikana.
Tarkempia säännöksiä tuen myöntämistä koskevasta päätöksestä annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
13 §.Tuen maksaminen. Valtiontukisuuntaviivojen mukaisesti, jotta tuella olisi kannustava vaikutus ja sillä voitaisiin tosiasiallisesti estää hiilivuotoa, sitä on haettava ja se on maksettava tuensaajalle tarkasteluvuonna tai sitä seuraavana vuonna. Näin ollen Energiavirasto maksaisi tuen 12 §:n päätöksen mukaisesti viimeistään sen kalenterivuoden lopussa, jona tukea on haettu. Maksettavasta summasta Energiavirasto voisi kuitata takaisinperittävän tai palautettavan tuen taikka sen perusteella perittävän koron tai viivästyskoron 25 §:n mukaisesti.
Energiaviraston tulisi jättää tuki maksamatta, jos tuensaajaa koskee Euroopan komission valtiontukien alalla antamaan sellaiseen aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton takaisinperintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi.
14 §.Tuen käyttö. Toiminnanharjoittajan, jolle on 12 §:n mukaisesti myönnetty tukea, tulisi käyttää siitä vähintään 50 prosenttia yhteen tai useampaan kehittämistoimeen, joilla edistettäisiin lain 1 §:n mukaisten tavoitteiden toteutumista Suomessa. Kehittämistoimilla tarkoitettaisiin toiminnanharjoittajalle suoria kustannuksia aiheuttavaa investointia tai muuta toimenpidettä, jonka avulla toiminnanharjoittaja kehittää tuotantoaan hiilineutraalimmaksi. Toimet voivat kohdistua esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, energiankäytön tehostamiseen, uusiutuvan energian käytön lisäämiseen ja toiminnan sähköistämiseen. Tuki tulisi käyttää kehittämistoimiin viimeistään 31.12.2028. Tukiohjelma on viisivuotinen ja sen mukaista tukea maksetaan viimeisen kerran vuonna 2026. Koska vuosittain myönnettävän tuen määrään liittyy epävarmuutta, olisi tarpeen varata toiminnanharjoittajalle aikaa vielä vuoden 2026 jälkeen käyttää tuki tarkoituksenmukaisesti.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että kehittämistoimista syntyviin kustannuksiin, joihin tukea käytetään, ei tulisi kohdistua valtiontuiksi katsottavia tukia. Tällainen tuki on esimerkiksi energiatuki, joka on myönnetty valtioneuvoston asetuksen energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista vuosina 2018-2022 (1098/2017) nojalla. Valtiontuiksi katsottavien tukien ja sähköistämistuen käytön kohdistuminen samoihin kustannuksiin olisi tarpeen rajata pois, jotta varmistutaan, ettei valtiontukien kannustavuus laske ja ettei esimerkiksi energiatuen kohdalla julkisen tuen sallittu enimmäismäärä ylity. Valtiontuki määritetään SEUT:n 107 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltion myöntämäksi taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetyksi tueksi, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toiminnanharjoittajan velvoitteesta toimittaa Energiavirastolle suunnitelma, missä toiminnanharjoittaja kuvaa aiotut kehittämistoimet ja niistä syntyvät kustannukset, mihin tuki tullaan käyttämään. Tiedot tulisi toimittaa, jotta Energiavirasto voisi arvioida ja hyväksyä toiminnanharjoittajan suunnitelman tuen käytölle.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että toiminnanharjoittajan tulee toimitta tietoja, joilla Energiavirasto voi varmistua, että toiminnanharjoittaja täyttää velvoitteet koskien tuen käyttöä. Tiedot tulisi toimittaa, jotta Energiavirasto voisi varmistua, että toiminnanharjoittaja on käyttänyt tuen laissa edellytetyllä tavalla.
Tarkempia säännöksiä kehittämistoimista, niiden edellytyksistä ja hyväksyttävistä kustannuksista sekä kehittämistoimia ja niiden kustannuksia koskevien tietojen toimittamisesta ja käsittelystä annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
15 §.Tiedonsaantioikeus. Tehokas ja tarkoituksenmukainen valvonta edellyttää laissa turvattua oikeutta saada valvontaa varten tietoja. Energiavirastolla olisi 1 momentin mukaan oikeus saada lain säännösten noudattamisen valvontaa varten välttämättömät tiedot toiminnanharjoittajilta, sähköntuottajalta, joka toimittaa sähköä toiminnanharjoittajalle sekä verkonhaltijoilta. Valvontaa varten välttämättömillä tiedoilla tarkoitettaisiin sellaisia tietoja, jotka ovat sisällöllisesti paikkansa pitäviä ja jotka antavat oikean ja riittävän kuvan lain säännösten ja Energiaviraston päätöksissä annettujen määräysten noudattamisesta. Energiavirasto voisi määräyksellä velvoittaa antamaan tarvittavat tiedot ja tarvittaessa tehostaa määräystä 18 §:n 2 momentin nojalla uhkasakolla.
Energiavirastolla olisi 2 momentin mukaan oikeus viranomaisen toiminnan julkisuudesta säädetyssä laissa (621/1999) tai muualla laissa säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä saada tämän lain säännösten noudattamisen valvontaa varten välttämättömiä tietoja viranomaisilta. Nämä valvonnan kannalta välttämättömät tiedot voisivat koskea toiminnanharjoittajan sähkönkulutusta, tuotantoa ja tuen käyttöä (1 kohta), toiminnanharjoittajan saamia investointitukia ja muita valtiontukia (2 kohta) sekä toiminnanharjoittajaa koskevista muista kuin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuista olennaisista seikoista (3 kohta). Viimeksi mainitut seikat voivat koskea esimerkiksi toiminnanharjoittajan tuen alaisten tuotteiden tuottamista tai toiminnanharjoittajaa koskevia muita seikkoja, joilla on olennaista merkitystä tuen määräytymisen, maksamisen, käytön, takaisinperinnän tai tuensaajaan kohdistuvien velvoitteiden kannalta. Kyseisiä tietoja voi esimerkiksi olla veroviranomaisilla, tullilla ja Energiavirastolla itsellään.
16 §.Tietojen luovuttaminen. Pykälän mukaan salassapitosäännökset eivät estäisi Energiavirastoa luovuttamasta tietoja toimivaltaiselle Euroopan unionin toimielimelle tai unionin muulle elimelle, jos Euroopan unionin lainsäädännössä tai muussa Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa liittyvässä velvoitteessa sitä edellytetään. Tämän pykälän mukaisesti Energiavirasto olisi myös oikeutettu toimittamaan tukihakemuksessa sekä valvonnan yhteydessä saatuja tietoja työ- ja elinkeinoministeriölle. Pykälän 2 kohta liittyy keskeisesti EU:n valtiontukisääntelyn valvontaan, ja vastuutaho asiassa on työ- ja elinkeinoministeriö.
Syyttäjän oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä ja maksutta viranomaiselta virkatehtävien suorittamista varten tarpeelliset tiedot ja asiakirjat säädetään syyttäjälaitoksesta annetun lain (32/2019) 22 §:n 1 momentissa. Poliisin oikeudesta päällystöön kuuluvan poliisimiehen pyynnöstä saada viranomaiselta poliisille kuuluvan tehtävän suorittamiseksi tarpeelliset tiedot ja asiakirjat maksutta ja salassapitovelvollisuuden estämättä säädetään poliisilain (872/2011) 4 luvun 2 §:n 1 momentissa. Tämän johdosta ei ehdoteta säädettävän Energiaviraston velvollisuudesta luovuttaa näille tahoille tietoja.
17 §.Viranomaisen tarkastusoikeus. Pykälän 1 momentissa varmistettaisiin Energiaviraston tarkastusoikeus laitoksissa, tiloissa ja alueilla, joihin pääsy on laissa tarkoitetun valvonnan kannalta tarpeen. Tämä oikeus käsittäisi kaikki ne tilat ja alueet, joiden olosuhteilla on merkitystä arvioitaessa muun muassa 4 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttymistä. Tällaisia tiloja ja alueita voivat olla esimerkiksi toiminnanharjoittajan tukea saavan laitoksen tilat tai alue taikka sähköntuottajan hallitsema tila, joissa säilytetään tietoja toiminnanharjoittajalle toimitetusta sähköstä sekä verkonhaltijan mittarin sijaintipaikka. Energiavirastolla olisi myös oikeus tehdä kyseisissä tiloissa ja alueilla tarkastuksia ja ryhtyä muihin valvonnan edellyttämiin toimenpiteisiin. Perustuslain 10 §:n nojalla on turvattu kotirauha. Lailla voidaan kuitenkin säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Kotirauhan piirissä ovat viranomaistarkastukset mahdollisia, kun on aihetta epäillä tapahtuneen rikos, josta voi seuraamuksena olla vankeusrangaistus. Tämän vuoksi Energiaviraston toimivalta olisi 1 momentin nojalla rajoitettu, kun kyse on pysyväisluonteiseen asumiseen tarkoitetuista tiloista. Tällaisissa tiloissa valvontatoimenpiteet olisivat mahdollisia vain, jos on syytä epäillä, että on tehty rikoslain (39/1889) 16 luvun 8 §:ssä tarkoitettu rikos (väärän todistuksen antaminen viranomaiselle) taikka 29 luvun 5 tai 6 §:ssä tarkoitettu rikos (avustuspetos tai törkeä avustuspetos), ja tarkastus on välttämätön tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi. Kyseinen tilanne voisi tulla eteen, jos pääsy tarkastuksen kohteena oleviin tietoihin olisi mahdollista vain kotirauhan piirissä olevilta, esimerkiksi toiminnanharjoittajan omistamilta mutta työntekijän hallussa ja kotonaan säilyttämiltä laitteilta.
Pykälän 2 momentin nojalla Energiavirastolla olisi tarkastusta suorittaessaan oikeus ottaa tarkastuksen kohteena olevan toiminnanharjoittajan, sähköntuottajan tai verkonhaltijan aineisto haltuunsa. Haltuunotto voisi tulla kyseeseen silloin, kun asiaa ei voida tarkastuksen vaatimalla tavalla selvittää tarkastuksen yhteydessä ja aineiston haltuunotto olisi siksi tarkastuksen tavoitteiden toteuttamisen kannalta välttämätöntä. Haltuunoton kohteena voivat olla kaikki tarkastusoikeuden piirissä olevat asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto. Haltuunotto voisi olla välttämätöntä esimerkiksi tilanteessa, missä tallenteiden tai sähköisessä muodossa olevan aineiston tarkastaminen edellyttää tietoteknisten laitteiden käyttöä tai aineisto on huomattavan suuri. Aineisto olisi palautettava viipymättä, kun sitä ei enää tarvita tarkastuksen suorittamiseksi. Ratkaisevaa tarpeen kannalta on se, tarvitaanko aineistoa tarkastuksen tavoitteen edellyttämien lisätietojen hankkimiseksi tai tietojen oikeellisuuden tarkistamiseksi. Aineiston haltuunottoa ei esimerkiksi voitaisi jatkaa siihen asti, kunnes päätös tuen palauttamisesta on tehty.
18 §.Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen. Pykälässä säädettäisiin Energiaviraston käytettävissä olevista keinoista, kun lain säännöksiä taikka lain nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä ei noudateta. Energiavirasto voisi esimerkiksi vaatia 1 momentin perusteella toiminnanharjoittajaa toimittamaan 17 §:n 2 momentin mukaiset asiakirjat Energiavirastolle. Energiaviraston olisi ennen kiellon tai määräyksen antamista kuultava asianosaista. Kuulemiseen sovelletaan, mitä hallintolaissa (434/2003) säädetään. Kieltoa ja määräystä koskevan päätöksen tiedoksiantoon sovelletaan, mitä hallintolaissa säädetään. Kun päätös sisältää asianosaista velvoittavan ratkaisun, on päätös annettava tiedoksi hallintolain 60 §:n mukaisesti todisteellisena tiedoksiantona. Energiaviraston 1 momentin nojalla antamaa määräystä olisi 27 §:n 2 momentin nojalla muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.
Pykälän 2 momentin mukaan Energiavirasto voisi tehostaa 1 momentin nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla taikka teettämis- tai keskeyttämisuhalla siten kuin uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään. Pääsääntöisesti 1 momentin nojalla annettu päävelvoite ja uhkasakko määrättäisiin samalla päätöksellä. Kiellon tai määräyksen tehostaminen teettämis- tai keskeyttämisuhalla tulisi kyseeseen silloin kuin velvoitteen täyttäminen olisi kiireellistä. Näin voi olla esimerkiksi tilanteessa jossa, aineistoa ei olisi enää myöhemmin tarkastettavissa.
19 §.Virka-apu. Pykälässä olisi viittaus poliisilain (872/2011) 9 luvun 1 §:ään, jossa säädetään poliisin velvollisuudesta virka-apuun. Pykälässä annettaisiin tulliviranomaisille toimivaltuudet virka-avun antamiseen.
20 §.Viittaus rikoslakiin. Pykälässä olisi viittaus rikoslain (39/1889) 16 luvun 8 §:ään, jossa säädetään rangaistuksesta väärän todistuksen antamisesta viranomaiselle ja 29 luvun 5 ja 6 §:ään, joissa säädetään rangaistuksesta avustuspetoksesta.
21 §.Palauttaminen. Pykälässä säädettäisiin toiminnanharjoittajan velvollisuudesta palauttaa virheellisesti, liikaa tai muutoin ilmeisen perusteetta saamansa tuki taikka sen osa. Toiminnanharjoittajan olisi oma-aloitteisesti ja viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin saamansa perusteettoman edun palauttamiseksi. Virheellisesti tai liikaa saatuna tukena olisi pidettävä suoritusta, joka maksetaan perusteetta tai liian suurena. Liikaa saatua olisi esimerkiksi virheellisesti liian suureen toteutuneeseen tuotokseen tai toteutuneeseen sähkönkulutukseen perustuva tuki. Syynä virheellisesti, liikaa tai perusteetta maksetulle tuelle voi olla esimerkiksi toiminnanharjoittajan laiminlyönti, huolimattomuus tai vilpillinen menettely. Tällainen tilanne voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun toiminnanharjoittaja on rajannut tukikelpoiset toiminnot laitoksellaan virheellisesti. Toiminnanharjoittaja on voinut erehdyksessä tai tarkoituksella antaa Energiavirastolle väärän tai harhaanjohtavan tiedon seikasta, joka on vaikuttanut maksettavan tuen määrään, taikka salannut sellaisen seikan. Väärällä tiedolla tarkoitettaisiin tietoja, jotka eivät vastaa tosiasioita tiedon antamishetkellä, ja harhaanjohtavalla tiedolla tietoja ja esittämistapaa, joiden takia Energiavirasto ei saa olennaisilta osin oikeaa ja riittävää kuvaa maksettavan tuen määrään vaikuttavista seikoista. Perusteettoman edun palauttaminen saataisiin jättää tekemättä, jos palautettava määrä on enintään 100 euroa. Säännös vastaisi tältä osin valtionavustuslain (688/2001) 20 §:ssä ja muualla laissa omaksuttuja periaatteita siitä, milloin määrältään erittäin pieni julkisoikeudellinen maksuvelvollisuus voidaan jättää hoitamatta.
22 §.Takaisinperintä. Pykälässä säädettäisiin tuen takaisinperinnästä sekä siihen liittyvästä viranomaisharkinnasta.
Pykälän 1 momentin mukaan Energiavirastolla ei olisi takaisinperintään ryhtymisen suhteen harkintavaltaa, vaan sen olisi päätöksellään määrättävä jo maksettu tuki perittäväksi takaisin, kun kyse olisi 21 §:n mukaisen palautusvelvollisuuden laiminlyönnistä. Takaisinperintä olisi tällöin rajoitettava vastaavasti siihen määrään kuin 21 §:n mukaan olisi palautettava. Energiavirasto voisi tarvittaessa hallintopäätöksellä vahvistaa palautusvelvollisuuden olemassaolon ja määrän.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tuen harkinnanvaraisesta takaisinperinnästä. Energiavirasto voisi harkita, edellyttääkö julkisen edun turvaaminen takaisinperintää ja onko takaisinperintää pidettävä oikeasuhtaisena laiminlyöntiin nähden. Perusteet liittyvät tuen käyttöön kohdistuviin velvoitteisiin, joita ei aina olisi pidettävä 1 momentissa tarkoitetulla tavalla olennaisina siten, että niiden seurauksena pitäisi järjestelmällisesti olla takaisinperintä. Takaisinperintää olisi harkittava, jos toiminnanharjoittaja on menetellyt 14 §:n vastaisesti. Tällöin takaisinperintää olisi harkittava siltä osin, kun tuen 14 § mukaista käyttöä ei voida osoittaa. Takaisinperintä voisi tulla kyseeseen tilanteessa, missä olosuhteiden muutoksen johdosta myönnetyn tuen käyttö estyy. Takaisinperinnän perusteena voi olla tuen käytön kohteena olevan toiminnan olennainen supistaminen tai luovuttaminen toiselle. Yleensä tuen käyttötarkoituksen toteuttamisella on merkitystä sille taholle, joka on vastuussa kohteen toiminnasta. Tämän lain mukaisessa tuessa ei siten olisi yleensä kysymys edelleen siirrettävissä olevasta taloudellisesta etuudesta. Tuki olisi voitava periä takaisin, mikäli tuen käytön kohteena oleva toiminta siirretään toiselle henkilölle. Energiavirasto voisi kuitenkin päättää jättää avustuksen perimättä takaisin, jos tuki voitaisiin kyseisessä tilanteessa myöntää myös sille, jolle tuen käytön kohteena ollut toiminta on siirretty. Pienissä virheissä tai olosuhteiden muutoksissa tuen takaisinperintä olisi tavoiteltavaan julkiseen etuun nähden liian raskas toimenpide. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tuen käyttötarkoituksen toteutumista osittain estävän olosuhteiden muutoksen tulee olla hyväksyttävässä ja järkevässä suhteessa seuraamukseen.
Pykälän 3 momentissa olisi viittaus valtionavustuslain 21 §:n 3 kohtaan. Energiavirastolla olisi velvollisuus tuen takaisinperintään, jos toiminnanharjoittaja on antanut Energiavirastolle väärän tai harhaanjohtavan tiedon seikasta, joka on ollut omiaan olennaisesti vaikuttamaan tuen saantiin tai määrään taikka salannut sellaisen seikan. Energiaviraston takaisinperintää koskevaan päätökseen olisi 26 §:n nojalla mahdollista hakea oikaisua. Energiaviraston oikaisupyynnön johdosta antamasta päätöksestä olisi mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen hallintolainkäyttölaissa säädetyssä järjestyksessä. Energiaviraston päätöstä olisi 27 §:n nojalla muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.
Tässä pykälässä tai edellä 21 §:ssä ei säädettäisi muille tukea saaneille toiminnanharjoittajille syntyvästä oikeudesta lisätukeen palautettavista tai takaisin perittävistä varoista.
23 §.Korko ja viivästyskorko. Pykälässä olisi viittaus valtionavustuslain 24 ja 25 §:ään. Toiminnanharjoittaja olisi velvollinen maksamaan palautettavalle ja takaisinperittävälle määrälle vuotuista korkoa. Koronmaksuvelvollisuus alkaisi palauttamis- tai takaisinperintätilanteissa siitä päivästä, jona tuki taikka sen osa on maksettu toiminnanharjoittajalle. Korkoa olisi maksettava siihen päivään saakka, jona tuki maksetaan takaisin ja enintään Energiaviraston takaisinmaksamiselle määräämään eräpäivään. Korkokanta olisi korkolain (633/1982) 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu korko lisättynä kolmella prosenttiyksiköllä. Takaisin perittävälle määrälle olisi maksettava viivästyskorkoa, kun toiminnanharjoittaja ei ole täyttänyt takaisinmaksuvelvollisuuttaan viimeistään Energiaviraston asettamassa määräajassa. Viivästyskoron korkokanta olisi valtionavustuslain 25 §:n mukaisesti korkolain 4 §:n 1 momentin mukainen yleinen viivästyskoron määrä.
24 §.Takaisinperinnän ja palauttamisen määräaika sekä vanhentumisaika. Energiaviraston tulisi pykälän 1 momentin mukaan tehdä tuen takaisinperintää koskeva päätös viipymättä sen jälkeen, kun sen perusteesta on saatu tieto. Päätöksen tekeminen lähtökohtaisesti viipymättä edellyttäisi, että takaisinperintää koskevan asian käsittelylle annettaisiin etusija verrattuna muihin tässä laissa tarkoitettuihin hallintoasioihin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin määräajasta, jonka jälkeen Energiavirasto ei saa enää ryhtyä tuen taikka sille maksettavan koron tai viivästyskoron takaisinperintään. Takaisinperintään ei saisi enää ryhtyä, kun on kulunut kymmenen vuotta kyseisen tuen myöntämisestä 12 §:n nojalla. Takaisinperinnän vanhentumisaika koskisi aina sitä tukimäärää joka toiminnanharjoittajalle on myönnetty kunakin vuonna, sekä sen perusteella perittäviä korkoja sekä viivästyskorkoja. Vastaavasti velvollisuus tuen palauttamiseen 21 §:n nojalla raukeaisi, kun kymmenen vuotta on kulunut kyseisen tuen myöntämisestä.
25 §.Kuittaus. Pykälän nojalla Energiavirasto voisi päättää, että 21 §:n mukaisesti palautettava tai 22 §:n mukaisesti takaisin perittävä määrä kuitataan Energiaviraston myöntämästä tuesta. Toiminnanharjoittajaa kuultaisiin hallintolain 34 §:n mukaisesti ennen päätöksen tekemistä. Tuki olisi mahdollista periä takaisin myös kuittaamalla se Energiaviraston muusta samalle toiminnanharjoittajalle maksamasta valtiotuesta. Kuittaus ei voisi koskea toiminnanharjoittajan muita erääntyneitä saatavia. Kuittauksessa on siten noudatettava valtion talousarvion tilijaottelussa vahvistettuja talousarvion eri momenttien käyttöoikeuksia.
Palautettavan tai takaisin perittävän määrän kuittauspäivä olisi päivä, jona päätös on tehty. Palautuskorko sekä viivästysseuraamukset laskettaisiin kuittauspäivään saakka. Muilta osin menettelyssä noudatettaisiin hallintolakia. Energiaviraston tulisi selvittää, onko kuittausperusteet riittävät ja perustella kuittauspäätös. Energiaviraston päätökseen tyytymätön toiminnanharjoittaja saisi hakea siihen oikaisua 26 §:n nojalla. Energiaviraston oikaisun johdosta tekemään päätökseen saisi hakea muutosta hallintolainkäyttölain mukaisesti. Energiaviraston tekemä päätös voitaisiin 27 §:n nojalla muutoksenhausta huolimatta panna täytäntöön, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.
26 §.Oikaisuvaatimus ja muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan asianosainen voisi tehdä oikaisuvaatimuksen Energiavirastolle Energiaviraston 12 §:n nojalla tekemästä päätöksestä koskien tuen myöntämistä, 14 §:n mukaisesta tuen käyttöä koskevan suunnitelman hyväksymispäätöksestä, 22 §:n mukaisesta päätöksestä tuen takaisinperinnästä ja 25 §:n mukaisesta päätöksestä tuen kuittauksesta. Energiaviraston olisi liitettävä päätöksiinsä oikaisuvaatimusohjeet. Yleiset säännökset oikaisuvaatimusmenettelystä ovat hallintolain 7 a luvussa.
Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhakuun sovellettaisiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettua lakia (808/2019). Valitusoikeus määräytyisi oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 7 §:n nojalla.
27 §.Päätöksen täytäntöönpano. Energiaviraston 12 §:n perusteella tekemä tuen myöntämistä koskeva päätös, 14 §:n perusteella tekemä hyväksymispäätös tuen käyttöä koskevalle suunnitelmalle ja 25 §:n 1 momentin perusteella tekemä kuittausta koskeva päätös olisivat 1 momentin mukaan pantavissa täytäntöön, vaikka asianosainen olisikin tehnyt oikaisuvaatimuksen asiassa. Täytäntöönpano ei tekisi näiden päätösten kyseessä ollen oikaisuvaatimusta ja muutoksenhakua hyödyttömiksi, eikä välittömän täytäntöönpanon arvioida aiheuttavan muitakaan haittavaikutuksia. Toisaalta välitön täytäntöönpano nopeuttaisi toiminnanharjoittajien hiilineutraaliutta edistäviä kehittämistoimia.
Vastaavasti 2 momentin mukaan Energiaviraston 18 §:n 1 nojalla antamaa kieltoa tai määräystä koskevaa päätöstä sekä 22 §:n nojalla tekemää päätöstä tuen takaisinperinnästä olisi muutoksenhausta huolimatta noudatettava. Muutoksenhakutuomioistuin voisi kuitenkin kieltää Energiaviraston 1 tai 2 momentissa tarkoitetun päätöksen täytäntöönpanon taikka määrätä sen keskeytettäväksi tai antaa muun täytäntöönpanoa koskevan määräyksen.
28 §.Maksut. Pykälän 1 momentissa olisi informatiivinen viittaus valtion maksuperustelakiin (150/1992), jonka nojalla Energiaviraston suoritteiden maksullisuuden ja suoritteista perittävien maksujen suuruuden yleiset perusteet sekä maksujen muut perusteet määräytyvät. Energiaviraston maksullisista suoritteista säädettäisiin työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa 1241/2019.
Pykälän 2 momentin nojalla tämän lain mukaiset maksut ja kustannukset saataisiin periä ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädetään. Siten esimerkiksi Energiaviraston tuen myöntämistä koskevista päätöksistä perittävät maksut olisivat suoraan ulosottokelpoisia.
29 §.Tietojen säilyttäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toiminnanharjoittajan velvollisuudesta säilyttää tukeen liittyvä aineisto, muun muassa tuotantotiedot, sähkökulutustiedot sekä tuen käyttöön liittyvät tiedot. Tukeen liittyvän aineiston säilytysaika olisi kymmenen vuotta myöntämisajankohdasta. Säilytysajat olisivat vastaavat kuin 24 §:ssä tuen sekä niille maksettavan koron ja viivästyskoron takaisinperinnän vanhentumisaika. Säilytystavasta ei säädettäisi tarkemmin, mutta pykälässä tarkoitetun aineiston tulisi olla saatavilla pykälässä säädetyn ajan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Energiaviraston velvollisuudesta pitää yksityiskohtaista kirjanpitoa tuen myöntämisen kaikista toimenpiteistä valtiontukisuuntaviivojen edellyttämällä tavalla. Tällaisen kirjanpidon olisi sisällettävä kaikki tarvittavat tiedot sen osoittamiseksi, että edellytyksiä, jotka koskevat tukikelpoisia kustannuksia ja tuen sallittua enimmäisintensiteettiä, on noudatettu soveltuvin osin. Tiedot olisi säilytettävä 10 vuoden ajan tuen myöntämispäivämäärästä ja toimitettava pyynnöstä komissiolle.
30 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentti sisältäisi lain voimaan tulosäädöksen. Lain voimaan saattaminen edellyttää, että Euroopan komissio on hyväksynyt lakiehdotukseen sisältyvät valtiontuet.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että lakia sovellettaisiin kehittämistoimiin, joista aiheutuu toiminnanharjoittajalle kustannuksia lainvoimaantulon jälkeen. Myönnetty tuki tulisi 14 §:n mukaisesti kohdistaa kehittämistoimista aiheutuviin kustannuksiin, jotka ovat syntyneet lain voimaantulon jälkeen. Kustannusten aiheutumishetkenä pidettäisiin sitä hetkeä, jolloin kustannus kirjataan yrityksen kirjanpitoon. Kirjanpitolain 2 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisesti tämä hetki olisi lähtökohtaisesti menojen osalta tuotannontekijän vastaanottamishetki.
Pykälän 3 momentilla kumottaisiin päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten kompensoimisesta annettu laki (138/2017). Kyseisen lain mukaista tukea myönnetään viimeisen kerran vuonna 2021.
11
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Perustuslain 10 §:n mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu (1 momentti). Kotirauhan piiriin ulottuvista välttämättömistä toimenpiteistä voidaan säätää lailla perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi (3 momentti).
Lakiehdotuksessa esitetään Energiavirastolle toimivaltaa tietojen (mukaan lukien salassa pidettävien tietojen) saamiseen (15 §), niin ikään salassapitosäännösten estämättä tapahtuvaan tietojen luovuttamiseen (16 §), sekä tarkastusten tekemiseen toiminnanharjoittajan hallinnassa oleviin laitoksiin, tiloihin ja alueille (17 §). Näissä salassa pidettävien tietojen luovuttaminen olisi sidottu välttämättömyyskriteeriin. Vastaavasti tarkastusten tekeminen kotirauhan piiriin kuuluvalla alueella olisi sidottu välttämättömyyteen rikoksen selvittämisen kannalta.
Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojenluovuttamismahdollisuus ovat perustuslakivaliokunnan mukaan voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus tietojen välttämättömyydestä jonkin tarkoituksen kannalta (ks. esim. PeVL 10/2014 vp, s. 6/II ja siinä viitatut lausunnot). Jos siis viranomaisen tiedonsaantioikeus ja tietojen luovuttaminen liittyvät tietoihin, joita ei ole säännöksessä yksilöity, voivat tiedonsaanti ja -luovuttaminen tapahtua vain siinä tapauksessa, että se on välttämätöntä (ks. esim. PeVL 12/2019 vp s. 25, PeVL 17/2016 vp, s. 56 ja niissä viitatut lausunnot).
Tarkastusvaltuuksia on tarkasteltava pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa tapahtuvat tarkastukset salliessaan perustuslain 10 §:n 3 momentin kannalta. Niiden on siis oltava välttämättömiä joko perusoikeuksien turvaamisen tai rikosten selvittämisen kannalta. (PeVL 23/2020 vp). Perustuslakivaliokunta on käytännössään katsonut kotirauhan piiriin ulottuvan toimen olevan hyväksyttävä "rikosten selvittämiseksi", jos toimi sidotaan siihen, että on olemassa konkreettinen ja yksilöity syy epäillä lakia rikotun tai rikottavan. Sääntelyn oikeasuhtaisuuden näkökulmasta valiokunnan lähtökohtana on ollut, ettei kotirauhan suojaan tule puuttua enimmillään sakolla rangaistavien, moitittavuudeltaan vähäisten rikkomusten selvittämiseksi (ks. PeVL 12/2019 vp, s. 6, PeVL 40/2002 vp, s. 2). Valiokunta on toisaalta pitänyt kotirauhan piiriin ulottuvaa tarkastusta julkisista varoista myönnettyjen tukien ja avustusten asianmukaisen käytön valvomiseksi hyväksyttävänä sellaisiakin rangaistavaksi säädettyjä rikkomuksia koskevien perusteltujen epäilyjen johdosta, joista voi enimmillään seurata sakkorangaistus (ks. PeVL 69/2002 vp, s. 23, PeVL 6/2019 vp, PeVL 12/2019 s. 6). Koska esitetyssä sääntelyssä on kyse julkisista varoista myönnettävästä tuesta, on katsottu, että ehdotettu sääntely tältä osin olisi perustuslain kannalta hyväksyttävää.
Perustuslain 80 §:n mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia tässä perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Lakiehdotuksessa esitetään asetuksenantovaltuuksia lain 9 §:n 5 momenttiin, 10 §:n 4 momenttiin, 11 §:n 2 momenttiin, 12 §:n 3 momenttiin ja 14 §:n 5 momenttiin.
Lain 9 §:ssä säädettäisiin tuen määrän laskemisesta sovellettaessa sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoa. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä tuen määrän laskemisesta.
Lain 10 §:ssä säädettäisiin tuen määrän laskemisesta sovellettaessa toissijaista sähkönkulutuksen tehokkuuden vertailuarvoa. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä tuen määrän laskemisesta.
Lain 11 §:ssä säädettäisiin tuen hakemisessa noudatettavasta menettelystä. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin hakemuksen toimittamisen tavasta, määräajasta ja sisällöstä.
Lain 12 §:ssä säädettäisiin tuen myöntämisestä. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä tuen myöntämistä koskevasta päätöksestä.
Lain 14 §:ssä säädettäisiin myönnetyn tuen käyttämisestä. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä kehittämistoimista, niiden edellytyksistä ja hyväksyttävistä kustannuksista sekä kehittämistoimia ja niiden kustannuksia koskevien tietojen toimittamisesta ja käsittelystä annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
Energiaviraston maksullisista suoritteista annetussa työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa (1241/2019) olisi tarpeen säätää tukiviranomaisen päätösten hinnoista.
Perustuslakivaliokunta on käytännössään kohdistanut asetuksenantovaltuuksiin vaatimuksia sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta, ja korostanut paitsi sitä, ettei asetuksenantovaltuus saa olla liian avoin, myös riittävän tarkan laintasoisen perussäännöksen merkitystä valtuuksien tukemisessa lakiin (ks. PeVL 17/2018 vp, PeVL 15/2018 vp, s. 59, PeVL 45/2017, PeVL 26/2017, s. 26).
Valiokunta on myös kiinnittänyt huomiota siihen, että perustuslain säännökset rajoittavat suoraan valtuussäännösten tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten ja määräysten sisältöä (ks. PeVL 21/2018 vp, s. 2). Valiokunta on katsonut tämän merkitsevän sitä, että kun asetuksia voidaan antaa vain laissa säädetyn valtuuden nojalla eikä asetuksenantovaltaa voida antaa asioissa, joista perustuslain mukaan on säädettävä lailla, on lakiin otettava asetuksenantovaltuus laadittava niin, että valtuuden sisältö selvästi ilmenee laista, ja että se rajataan riittävän tarkasti.
Perustuslain 80 §:n takia on olennaista, että säänneltävästä asiasta on riittävät perussäännökset laissa ja että valtuus on syytä sijoittaa pääsääntöisesti lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen (ks. PeVL 26/2017 vp, s. 26, PeVL 10/2016 vp, s. 5 ja PeVL 49/2014 vp, s. 6).
Tässä esityksessä asetuksella säädettäviksi ehdotetut asiat eivät kosketa yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, vaan tuen määrän laskemisen, hakemuksen toimittamiseen ja kehittämistoimiin liittyvien teknisluontoisten yksityiskohtien kaltaisia seikkoja. Myöskään esitettävistä valtuussäännöksistä laajimman, 14 §:n 5 momentin, säännöksen nojalla ei annettaisi yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita koskevia tai muusta syystä lain tasolla säätämistä edellyttäviä säännöksiä, vaan ainoastaan täsmennettäisiin lain säännöksiä.
Myös muilta osin perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössään linjaamaa on noudatettu. Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.