7.1
Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta
11 §.Yleiset säännökset. Pykälän 5 momentissa säädetään, että tekijänoikeuden rajoituksen nojalla ei saa valmistaa kappaleita sellaisesta teoksen kappaleesta, joka on valmistettu tai saatettu yleisön saataviin 2 §:n vastaisesti tai jota suojaava tekninen toimenpide on 50 a §:n 1 momentin vastaisesti kierretty. Momentin viimeiseen virkkeeseen, joka koskee poikkeuksia tästä pääsäännöstä lisättäisiin viittaus, 16 h §:ään, jossa säädettäisiin tekijänoikeuden rajoitussäännöksestä koskien kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttämistä kulttuuriperintölaitoksissa. Tämä merkitsee mahdollisuutta laitoksille saada käyttöönsä teoksia riippumatta niiden lähteestä.
13 b §.Teosten kappaleiden valmistaminen tekstin- ja tiedonlouhintaa varten. Pykälän 1 momentin mukaan teoksesta saisi valmistaa kappaleita käytettäväksi tekstin- ja tiedonlouhintaa varten. Momentin säännökset soveltuvat kaikkeen muuhun tiedonlouhintaan kuin tieteellistä tutkimusta varten tehtävään tiedonlouhintaan. Tiedonlouhintaa voidaan 1 momentin mukaisesti toteuttaa myös yrityksissä ja ansiotarkoituksessa, esimerkiksi yrityksen toiminnan kehittämiseksi.
Tekstin- ja tiedonlouhinnalla tarkoitetaan direktiivin 2 artiklan 2 kohdan mukaan automaattista analyysitekniikkaa, jonka tarkoituksena on analysoida digitaalisessa muodossa olevaa tekstiä ja dataa tietojen, esimerkiksi muttei yksinomaan mallien, suuntausten tai korrelaatioiden, tuottamiseksi.
Tällä uudella säännöksellä rajoitetaan tekijän oikeutta teoksen kappaleiden valmistamiseen.
Voi olla tapauksia, joissa tekstin- ja tiedonlouhintaan ei sisälly kappaleen valmistamista. Voi olla myös tapauksia, joissa toteutettuun kappaleen valmistamiseen sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 5 artiklan 1 kohdassa säädettyä tilapäistä kappaleen valmistamista koskevaa pakollista rajoitusta (11 a §), jota olisi edelleen sovellettava niihin tekstin- ja tiedonlouhintatekniikoihin, joihin ei sisälly kyseisen rajoituksen soveltamisalaa pidemmälle menevää kappaleen valmistamista. Ehdotetulla uudella rajoitusäännöksellä ei olisi vaikutusta 11 a §:n soveltamiseen tilanteissa, joissa tiedonlouhinnassa valmistetaan teoksista vain väliaikaisia kappaleita. Väliaikaisten kappaleiden valmistamista ei olisi mahdollista jatkossakaan rajoittaa sopimuksin.
Direktiivin 9 johdantokappaleen mukaan tekstin- ja tiedonlouhintaa voidaan harjoittaa myös digitaalisessa muodossa olevista pelkistä tosiasioista tai tiedoista, jotka eivät ole tekijänoikeudella suojattuja, eikä tällaisissa tapauksissa tekijänoikeuslainsäädännön mukaista lupaa tarvita.
Edellytyksenä on, että teokseen on laillinen pääsy. Laillinen pääsy olisi direktiivin 14 johdantokappaleen mukaisesti ymmärrettävä siten, että se kattaa pääsyn sisältöön avointa saatavuutta koskevien toimintaperiaatteiden (open access policy) perusteella taikka oikeudenhaltijoiden ja tutkimusorganisaatioiden tai kulttuuriperintölaitosten sopimusjärjestelyjen, kuten tilausten, perusteella taikka muilla laillisilla keinoilla. Tapauksissa, joissa tilauksia ovat tehneet tutkimusorganisaatiot tai kulttuuriperintölaitokset, olisi esimerkiksi katsottava, että laillinen pääsy on niihin yhteydessä olevilla, näiden tilausten kattamilla henkilöillä. Laillisen pääsyn olisi katettava myös pääsy verkossa vapaasti saatavissa olevaan sisältöön.
Pykälän 1 momentin mukaisesti valmistettuja kappaleita saisi säilyttää yksinomaan tekstin- ja tiedonlouhintatarkoitusta varten. Kappaleita ei siten olisi sallittua säilyttää pysyvästi vaan ainoastaan tiedonlouhintatarkoituksen edellyttämän ajan. Säännöksen nojalla valmistettuja teosten kappaleita ei saisi myöskään saattaa yleisön saataviin.
Tiedonlouhinta edellyttää usein louhittavan aineiston neutralisoimista eli muuttamista sellaiseen muotoon, jota voidaan teknisin menetelmin analysoida. Tällöin aineistosta valmistetaan kappaleita.
Direktiivin tavoitteena on ollut varmistaa, että tiedonlouhintaa koskevalla tekijänoikeuden rajoituksella ei olisi kielteistä vaikutusta esimerkiksi sellaisiin kustantajien liiketoimintamalleihin, joissa yrityksille tarjotaan lisensioituja tieteellisiä artikkelitietokantoja valmiiksi neutralisoituina sekä soveltuvin tiedonlouhintavälinein. Direktiivin mukaisesti oikeuden pidätyksen voi tehdä myös oikeudenhaltija. Oikeudenhaltijana pidetään henkilöä, jolle tekijä on oikeutensa siirtänyt, esimerkiksi teoksen kustantajaa.
Rajoitussäännös ei ole ehdoton. Kappaleen valmistaminen 1 momentin mukaista tiedonlouhintaa varten on mahdollista estää tai rajoittaa. Tekijällä on säännöksen mukaan mahdollisuus asianmukaisella tavalla pidättää itselleen kappaleen valmistamista koskeva oikeus. Tämä vastaa direktiivin 4 artiklan mukaista edellytystä.
Oikeuden pidätyksen tulee direktiivin mukaan tapahtua nimenomaisesti ja asianmukaisella tavalla. Käytännössä kysymys voi olla sisältöpalvelun tilausehtoihin sisältyvästä ehdosta tai koneluettavassa muodossa olevasta ehdosta. Direktiivin 18 johdantokappaleen mukaan, kun sisältö on saatettu yleisön saataviin verkossa, asianmukaiseksi olisi katsottava kyseisten oikeuksien pidättäminen ainoastaan koneluettavilla keinoilla, mukaan lukien metatiedot ja verkkosivuston tai palvelun ehdot. Kaiken aikaa kehitetään uusia tiedon käsittelyn teknologioita, jotka mahdollistavat teoksia, tekijöitä ja yksinoikeuksia koskevien tunnisteiden ja muun metadatan käyttämisen oikeuksien pidätyksiä tehtäessä.
Ehdotettavaan 13 b §:n 1 momenttiin sovellettaisiin myös voimassa olevan lain 11 §:n 5 momentin säännöstä, jonka mukaan tekijänoikeuden rajoituksen nojalla ei saa valmistaa kappaleita sellaisesta teoksen kappaleesta, joka on valmistettu tai saatettu yleisön saataviin tekijänoikeuslain vastaisesti tai jota suojaava tekninen toimenpide on lain vastaisesti kierretty. Ehdotettava 13 b §:n 1 momentti soveltuisi sekä teoksiin, jotka käyttäjä on hankkinut ostamalla tai lisensioimalla, että teoksiin, jotka on saatettu tekijän luvalla vapaasti yleisön saataviin tietoverkoissa.
Pykälän 1 momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 4 artikla.
Ehdotettavassa 13 b §:n 2 momentissa säädettäisiin tekstin- ja tiedonlouhinnasta tieteellistä tutkimusta varten. Kun kysymys on tieteellisessä tarkoituksessa tapahtuvasta tiedonlouhinnasta, oikeuksien pidättäminen ei olisi sallittua.
Edellytyksenä on, että teokseen on laillinen pääsy. Sitä, mitä laillisella pääsyllä tarkoitetaan, on käsitelty edellä pykälän 1 momentin kohdalla.
Säännöksellä turvataan se, että tutkimusorganisaatioilla ja kulttuuriperintölaitoksilla ja niiden tutkijoilla on mahdollisuus suorittaa tekstin- ja tiedonlouhintaa esimerkiksi tieteellisistä aikakauslehdistä tai muista aineistoista tieteellistä tarkoitusta varten.
Tutkimusorganisaatioihin kuuluu monenlaisia yhteisöjä, joiden ensisijaisena tavoitteena on tehdä tieteellistä tutkimusta tai tehdä tätä koulutuspalvelujen tarjoamisen ohella. Erilaisista oikeudellisista muodoista ja rakenteista huolimatta tutkimusorganisaatioille on yleensä yhteistä se, että ne toimivat joko voittoa tavoittelematta tai toteuttaen samalla valtion tunnustamaa yleisen edun mukaista tehtävää. Tutkimusorganisaatioiksi ei sitä vastoin katsota organisaatioita, joissa liikeyrityksillä on ratkaiseva vaikutusvalta, jonka perusteella tällaiset liikeyritykset voivat käyttää määräysvaltaa joko osakkeenomistajina tai osakkaina.
Kulttuuriperintölaitoksia ovat yleisölle avoimet kirjastot ja museot riippumatta siitä, minkä tyyppisiä teoksia tai muuta suojattua aineistoa niillä on pysyvissä kokoelmissaan, sekä arkistot ja elokuva- tai äänitearkistot. Niihin kuuluvat myös muun muassa kansalliskirjastot ja kansallisarkistot sekä, siltä osin kuin kyse on niiden arkistoista ja yleisölle avoimista kirjastoista, oppilaitokset, tutkimusorganisaatiot ja julkisen sektorin yleisradio-organisaatiot.
Direktiivin 11 johdantokappaleen mukaisesti tutkimusorganisaatiot ja kulttuuriperintölaitokset voivat käyttää yksityisiä kumppaneitaan tekstin- ja tiedonlouhinnan suorittamisessa, myös käyttämällä niiden tarjoamia teknisiä välineitä.
Pykälän 2 momentin säännös sallisi tiedonlouhintaa varten valmistettujen teoksen kappaleiden säilyttämisen tutkimustulosten todentamista varten edellyttäen, että teoksen kappaleet ovat vain siihen oikeutettujen saatavilla. Säännöksen nojalla tiedonlouhinta-aineiston pysyvä säilyttäminen olisi siten sallittua. Aineistoa ei kuitenkaan saisi saattaa yleisön saataville, vaan pääsy aineistoon tulisi rajoittaa asianmukaisesti. Pääsy aineistoon voitaisiin kuitenkin tarjota tutkimustulosten todentamista varten, kunhan ensin on varmistettu, että vain aineistoon oikeutetulla on siihen pääsy. Tämän varmistamiseksi teoksista valmistetut kappaleet olisi säilytettävä asianmukaista suojaustasoa käyttäen. Tutkimusorganisaatioiden ja teosten tekijöiden olisi tarpeen edistää käytännesääntöjä siitä, miten parhaiten turvataan asianmukainen suojaustaso.
Siitä, mitä 2 momentissa on säädetty kappaleiden valmistamisesta tiedonlouhintaa varten, ei voida poiketa sopimuksella. Tämän vuoksi sopimusehto, joka rajoittaa kappaleiden valmistamista tieteelliseen tarkoitukseen tapahtuvaa tiedonlouhintaa varten, olisi täytäntöönpanokelvoton. Myöskään tekninen suojakeino, jolla tekijä rajoittaa tai estää kappaleiden valmistamista, ei saisi direktiivin 7 artiklan mukaista oikeudellista suojaa.
Direktiivin vaatimukset menevät kuitenkin tätäkin pidemmälle. Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan oikeudenhaltijoiden on voitava soveltaa toimenpiteitä, joilla varmistetaan niiden verkkojen ja tietokantojen turvallisuus ja eheys, joissa teoksia ja muuta suojattua aineistoa säilytetään. Tällaiset toimenpiteet eivät kuitenkaan saisi ylittää sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Kyseinen direktiivin säännös tulee nähdä sitä taustaa vasten, että tieteellisten lehtien kustantajilla on voinut olla käytössä toimintatapoja, joilla on eri tavoin pyritty rajoittamaan mahdollisuutta suorittaa tiedonlouhintaa, ja tavoitteena on tältä osin ollut varmistaa, että kustantajat eivät jatkossa voisi käyttää tällaisia toimenpiteitä, jotka tosiallisesti rajoittavat tiedonlouhinnan mahdollisuutta. Kustantajat eivät siten saisi esimerkiksi edellyttää jonkin tietyn tiedonlouhintasovelluksen käyttämistä, rajoittaa tiedonlouhintaa määrällisesti tai tahallaan hidastaa sitä. Kustantajien ja tutkimuslaitosten olisi direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi syytä yhteisin toimin edistää käytännesääntöjä siitä, millä tavoin kustantajat voivat suojata verkkojaan ja tietokantojaan ilman, että tästä aiheutuu vaikeuksia tiedonlouhinnalle.
Mikäli tekstin- ja tiedonlouhinnan suunniteltu pohja-aineisto on 1 tai 2 momentin tarkoittamissa tapauksissa suojattu teknisesti, sovelletaan direktiivin 2001/29/EY 6 artiklan 4 kohdan ensimmäistä, kolmatta ja viidettä alakohtaa. Tämä tarkoittaa sitä, että rajoitussäännöksen hyödyntäjällä tulee 50 c §:ssa säädetyllä tavalla olla mahdollisuus käyttää teosta teknisestä suojauksesta riippumatta mainitun ensimmäisen alakohdan tarjoamin keinoin.
Pykälän 2 momentin säännöksillä pannaan täytäntöön direktiivin 3 artikla.
14 §.Teosten käyttäminen opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa. Pykälän mukaan julkistetusta teoksesta saa sopimuslisenssin nojalla, siten kuin 26 §:ssä säädetään, valmistaa teoksesta kappaleita ja saattaa teos yleisön saataviin opetustoimintaa tai tieteellistä tutkimusta varten.
Suomessa teosten käyttö opetustoimintaa tai tieteellistä tutkimusta varten on pääsääntöisesti järjestetty sopimuslisenssillä, joka on direktiivin 12 artiklan mukainen ”laajennettu kollektiivinen lupa”. Se on myös 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ”soveltuva lisenssi”. Direktiivin 12 artikla sallii kansallisten sopimuslisenssien säilyttämisen ja uusien mahdollisten sopimuslisenssien säätämisen. Tämän vuoksi on katsottu, että direktiivin 5 artiklan tavoitteet voidaan suurelta osin toteuttaa sopimalla käytöstä käyttäjän ja oikeudenhaltijoita edustavan yhteishallinnointiorganisaation kesken. Tekijä voi, kuten nykyisinkin, kieltää sopimuslisenssin mukaisen teoksen käytön. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi uusi rajoitussäännös, joka täydentäisi opetuskäyttöä tukevia sopimuslisenssisäännöksiä.
Edellytyksenä sopimuksiin perustuvan järjestelmän käyttämiselle on, että markkinoilla on helposti saatavilla soveltuvia lisenssejä, jotka kattavat opetustoiminnassa tarpeellisen teoksen käytön ja jotka ottavat huomioon oppilaitosten tarpeet ja erityispiirteet. Direktiivi edellyttää, että lisenssit ovat asianmukaisesti oppilaitosten saatavilla ja niiden näkyvillä. Opetustoimintaa koskeva sopimuslisenssijärjestelmä on ollut Suomessa käytössä yli 40 vuotta ja siitä on jatkuvasti ja systemaattisesti tiedotettu erityisesti sopimuslisenssiorganisaatioiden toimesta. Opetustoimintaan liittyvät tekijänoikeusasiat ja muun muassa käyttölupien ehtoja koskevat kysymykset on sisällytetty opettajankoulutuslaitosten opetussuunnitelmiin. Lisäksi sopimuslisenssiorganisaatiot tarjoavat vuosittain koulutusta tekijänoikeusasioista myös oppilaitostasolla. Käyttölupien saatavuus on siten oppilaitoksille yleisesti tiedossa.
Käyttölupien saatavilla olon ja näkyvyyden vahvistamiseksi sekä opettajien toiminnan tukemiseksi ja oikeusvarmuuden toteutumiseksi edellytetään, että sekä käyttölupia koskevaa yleistä tiedottamista että sopimuslisenssiehtojen tunnetuksi tekemistä vahvistetaan myös uuden rajoitussäännöksen osalta opetustoiminnan tarpeet ja erityispiirteet huomioon ottaen. Esimerkki kehitystoimista voisi olla jo olemassa olevien opetuskäyttöä tukevien sivustojen kehittäminen palvelemaan entistä paremmin opetuksen tarpeita. Ennen kaikkea olisi pyrittävä perustamaan opetusviranomaisten yhteyteen palvelu, jossa olisi tietoa ajantasaisten opetustoimintaa koskevien käyttölupien saatavuudesta ja uuden rajoitussäännöksen soveltamisen tilanteista.
Pykälän 1 momentissa sopimuslisenssisäännöksen soveltamisalaa ehdotetaan laajennettavaksi koskemaan ”teoksen saattamista yleisön saataviin”, joka on voimassa olevassa pykälässä olevaa yleisölle välittämisen soveltamisalaa laajempi. Muutoksen jälkeen säännös kattaisi kaikki relevantit tekijänoikeuden käyttötavat, mukaan luettuna teosten julkinen esittäminen ja näyttäminen.
Tekijänoikeuslain 21 §:n 1 momentin mukaan teosten julkinen esittäminen on sallittua opetuksen yhteydessä. Tämä tekijänoikeuden rajoitus ei pykälän 3 momentin mukaan kuitenkaan koske näytelmä- eikä elokuvateosta. Elokuvateoksia saadaan kuitenkin esittää julkisesti tutkimuksen ja korkeakoulutasoisen elokuvaopetuksen yhteydessä 16 c §:n mukaisesti. Perusteena 14 §:n 1 momentin sopimuslisenssisäännöksen soveltamisalan laajentamiselle myös julkiseen esittämiseen on audiovisuaalisten aineistojen käytön huomattava kasvu opetustoiminnassa.
Kuten ei nykyisinkään, säännöksen soveltaminen ei ulottuisi lähettämiseen radiossa ja televisiossa.
Pykälän 1 momentin säännös ei koskisi valokopioimalla tapahtuvaa teoksen kappaleiden valmistamista opetustoiminnassa. Valokopioinnista on erityissäännös lain 13 §:ssä, joka koskee kappaleiden valmistamista sopimuslisenssin perusteella myös opetustoimintaa varten. Mainitun pykälän mukaan julkaistusta teoksesta saa valmistaa kappaleita valokopioimalla tai vastaavin menetelmin sopimuslisenssin nojalla siten kuin 26 §:ssä säädetään. Opetustoiminnan kannalta todetaan selvyyden vuoksi, että opetustoimintaa koskevissa sopimuksissa tulostaminen rinnastetaan valokopiointiin. Paperikopion skannaaminen digitaaliseen muotoon on puolestaan rinnastettu digitaaliseen kappaleen valmistamiseen ja käyttöön. Näistä käytöistä on opetustoiminnan osalta yleensä sovittu samassa sopimuksessa, jossa sopimisen pohjana ovat sekä 13 § että 14 §:n 1 momentti.
Pykälän 2, 3 ja 4 momentit pysyisivät ennallaan.
14 a §.Teosten käyttäminen opetuksen havainnollistamiseen. Pykälän 1 momenttiin sisältyvä ehdotus uudeksi tekijänoikeuden rajoitussäännökseksi kattaisi sellaiset teoksen käytöt, jotka olisivat tarpeen opetustoimintaa varten mutta joita koskevia käyttölupia ei ole tarjolla lainkaan tai ne ovat vaikeasti saatavissa tai niitä ei ole helposti saatavissa. Säännös mahdollistaisi opetustoiminnassa tarpeellisen valokopioinnin sekä muun teoksen kappaleiden valmistamisen ja yleisön saataviin saattamisen opetuksen havainnollistamiseksi. Rajoitussäännös täydentäisi 13 §:n ja 14 §:n 1 momentin sopimuslisenssisäännöksiä, joiden mukaisesti tehtyjen sopimusten tulisi kattaa vähintään samat käyttötarkoitukset kuin rajoituksen nojalla sallitaan. Säännökset koskisivat myös etäopetusta ja etäyhteyksiä hyödyntävää opetustoimintaa sekä suoratoiston käyttöä opetuksessa.
Se, että käyttölupaa ei ole saatavissa lainkaan, kattaisi sekä tilanteen, jossa lupaa ei ole sen vuoksi saatavilla, etteivät järjestöt halua myöntää lupaa, että tilanteen, jossa järjestö ei ole riittävän edustava kyseisen teostyypin osalta myöntääkseen lupaa teoksen käyttämiseen. Tarkoitus ei ole, että rajoitussäännöksellä muutettaisiin vakiintunutta käytäntöä pyytää lupa opettajien itse tekemän materiaalin käyttöön.
Jos tekijä on 14 §:n 4 momentin mukaisesti kieltänyt teoksen käytön sopimuslisenssin nojalla, tulee arvioitavaksi, onko suoraan tekijältä edellytettävä käyttölupa helposti oppilaitoksen saatavilla. Direktiivin 23 johdantokappaleen mukaan olisi varmistettava, että silloin kun olemassa oleva käyttölupa kattaa vain osan rajoituksen nojalla sallitusta teoksen käytöstä, opetuksen havainnollistamiseen tarkoitettu käyttö olisi sallittu rajoitussäännöksen nojalla. Jos opetuksen käyttötarpeet kattavia käyttölupia ei ole sopimuslisenssin nojalla saatavilla, olisi opetuksen havainnollistamistarkoitukseen tapahtuvan käytön oltava mahdollista rajoitussäännöksen nojalla.
Direktiivin 5 artiklan 1 kohta edellyttää, että käytön yhteydessä mainitaan lähde ja myös tekijän nimi, jollei tämä osoittaudu mahdottomaksi. Tekijänoikeuslain 11 §:n 2 momentin mukaisesti tekijän nimi ja lähde on mainittava siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii, jos lain 2 luvun säännöksen nojalla teoksesta valmistetaan kappale tai teos saatetaan yleisön saataviin. Teosta ei saa tekijän suostumuksetta muuttaa enempää kuin sallittu käyttäminen edellyttää.
Tekijänoikeuden rajoituksen nojalla teoksia saataisiin käyttää päiväkotien ja oppilaitosten vastuulla toteutettavan kasvatus- ja opetustoiminnan yhteydessä päiväkodeissa ja oppilaitoksissa sekä muissa tiloissa, kuten ulkotiloissa, museossa, kirjastossa, tai muussa kulttuuriperintölaitoksessa ja siinä määrin kuin teosten käyttö on tarpeellista tätä toimintaa varten. Opetustoiminnan piiriin Suomessa katsotaan kuuluvan varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus, toisen asteen koulutus ja korkeakoulutus sekä taiteen perusopetus ja vapaa sivistystyö.
Opetustoiminnaksi katsottaisiin erilaisissa oppimisympäristöissä ja erilaisin opetusmenetelmin tapahtuva opetustoiminta mukaan lukien ylioppilastutkintoon kuuluvat kokeet ja niihin valmistautuminen sekä ammatillisen koulutuksen osalta myös oppi- tai koulutussopimukseen perustuva työpaikalla järjestettävä koulutus.
Opetus- ja oppimistoimintaa järjestetään fyysisissä ja digitaalisissa suojatuissa oppimisympäristössä. Opetustoiminta voi tapahtua päiväkodeissa ja oppilaitoksissa tai muissa paikoissa digitaalisin keinoin taikka etäopetuksena suojatuissa sähköisissä ympäristöissä. Suojattuja sähköisiä ympäristöjä ovat digitaaliset opetus- ja oppimisympäristöt, joihin pääsy rajataan oppilaitoksen tarkoittamalle rajatulle henkilöpiirille. Säännöksen mukainen käyttö ei edellyttäisi tunnistusmenetelmiä tai niiden tietynlaisia ominaisuuksia, vaan myös muunlainen rajaus oppilaitoksen toimesta olisi sallittu. Säännöstä ei sovellettaisi sellaisiin sähköisiin oppimisympäristöihin, kurssialustoihin tai opetukseen liittyviin materiaaleihin, joihin yleisöllä on vapaa pääsy.
Pykälä kattaisi teoksen kappaleiden valmistamisen ja teosten saataviin saattamisen millä tahansa tavalla. Direktiivin 5 artiklan mukaisesti uusi säännös ulottuisi erityisesti myös teoksen digitaaliseen käyttöön. Teoksia voidaan käyttää oppimistoiminnan tukemiseen, rikastuttamiseen tai täydentämiseen. Direktiivin 5 artikla sallii teoksen käyttämisen rajoituksen nojalla ”yksinomaan opetuksen havainnollistamiseen”.
Direktiivin 19 johdantokappaleen mukaisesti tavoitteena on, että oppilaitokset saavat täyden oikeusvarmuuden käyttäessään teoksia tai lähioikeuksien kohteena olevaa aineistoa digitaalisessa opetustoiminnassa. Tämä koskee myös teosten käyttöä tietoverkoissa. Direktiivin mukaisesti teoksia saadaan käyttää opetustoiminnassa myös siten, että teokset ovat saatavilla Euroopan talousalueeseen kuuluvissa valtioissa rajat ylittävästi.
Opetuksen havainnollistamisen katsotaan yleisesti tarkoittavan teoksen osien tai otteiden käyttöä. Vakiintuneen tulkinnan mukaan teoksen käyttö havainnollistamiseen muistuttaa siteerausta, mutta mahdollistaa siteerausta laajemman käytön. Silloin kun teos on lyhyt tai suppea, myös kokonaisia teoksia voidaan käyttää. Kokonaisen teoksen käyttö opetuksen havainnollistamisessa saattaa olla tarpeellista esimerkiksi video-ohjelmien, kuten verkossa olevien mainos-, valistus- tai lyhyt- ja dokumenttielokuvien ja muun av-materiaalien käytön osalta. Tällainen audiovisuaalinen teos on useimmiten sellainen yhtenäinen kokonaisuus, että sitä on perusteltua käyttää opetuksen havainnollistamisessa kokonaisuudessaan.
Direktiivin 21 johdantokappaleen mukaan pykälässä säädetyn tekijänoikeuden rajoituksen nojalla tapahtuva käyttö ei kuitenkaan saisi korvata ensisijaisesti koulutusmarkkinoille tarkoitetun materiaalin tai nuottien käyttöön hankkimista.
Direktiivi mahdollistaa koulutusmarkkinoille suunnatun materiaalin ja nuottien sulkemisen rajoitussäännöksen ulkopuolelle. Pykälän 1 momentin 2 virkkeessä säädetään tämän mukaisesti, että rajoitussäännös ei koskisi nuotteja eikä koulutusmarkkinoille suunnattuja teoksia.
Oppilaitoksen näkökulmasta eräs sopimuslisenssijärjestelmän käytön keskeisistä kysymyksistä on ollut se, että oppilaitoksissa ja opettajien toiminnassa tulee soveltaa sopimuslisenssisopimusten ehtoja ja näiden ehtojen tulkitseminen voi olla oppilaitosten näkökulmasta vaativaa. Näihin kysymyksiin kuuluu myös se, minkä laajuisia otteita tai osia teoksista sopimusten ehtojen mukaan on lupa käyttää. Direktiivin mukaan rajoituksen soveltamisen asettaminen riippuvaiseksi käyttölupien saatavuudesta ei saa aiheuttaa oppilaitoksille oikeudellista epävarmuutta tai hallinnollista rasitusta.
Direktiivin 21 johdantokappaleen mukaisesti jäsenvaltiot voivat lainsäädännössään täsmentää sitä, kuinka suurta osuutta teoksesta voidaan käyttää opetuksen havainnollistamiseen. Ehdotukseen ei ole otettu tästä nimenomaista säännöstä. Se, kuinka suurta osaa teoksesta on tarve käyttää, riippuu asiayhteydestä ja käyttötilanteesta, ja siihen liittyvä harkinta on viime kädessä varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjien vastuulla. Opetuksen havainnollistaminen voi edellyttää, että tulee voida käyttää lyhyempiä tai pidempiä otteita tai koko teosta. Myös käytetyn teoslajin erityispiirteet vaikuttavat tähän.
Tässä pykälässä tarkoitettu käyttö olisi sallittua rajatussa henkilöpiirissä ja toisaalta suojatussa sähköisessä ympäristössä. Suojatussa sähköisessä ympäristössä tapahtuva teoksen käyttö rajautuu tässä tapauksessa asianomaisen opetustoiminnan piirissä olevaan henkilöjoukkoon.
Direktiivin 20 johdantokappaleen mukaisesti nyt säädettävän tekijänoikeuden rajoituksen olisi hyödytettävä kaikkia jäsenvaltion tunnustamia oppilaitoksia, myös alemman perusasteen, ylemmän perusasteen ja keskiasteen, ammatillisen ja korkea-asteen koulutuksen oppilaitoksia.
Suomessa suurin osa esiopetuksesta tapahtuu varhaiskasvatuksen yhteydessä. Esiopetus kuuluu perusopetuslain (628/1998) piiriin. Esiopetuksen toimintaa ohjaa lainsäädännön lisäksi Opetushallituksen julkaisema esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014). Lapsella on oikeus osallistua esiopetuksen lisäksi täydentävään varhaiskasvatukseen, jonka toimintaa säätelee varhaiskasvatuslaki. Varhaiskasvatuksen toimintaa ohjaavat lainsäädännön lisäksi varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, joiden mukaisesti varhaiskasvatukseen sisältyy kasvatusta sekä opetustilanteita. Vapaa sivistystyö on luvanvaraista toimintaa ja sisältää tutkintoon johtavaa ja tutkintoon johtamatonta koulutusta. Taiteen perusopetus on koulun ulkopuolista ensisijaisesti lapsille ja nuorille tarkoitettua taidekasvatusta.
Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti teoksen käyttö opetuksen havainnollistamiseen voidaan sallia siltä osin kuin käyttö on perusteltua tavoiteltavan ei-kaupallisen tarkoituksen vuoksi. Nyt ehdotettavan rajoitussäännöksen nojalla teosta saa käyttää missä tahansa opetustoiminnassa, joka tapahtuu ilman ansiotarkoitusta.
Direktiivin 21 johdantokappaleen mukaisesti näillä säännöksillä sallittujen käyttötarkoitusten olisi ymmärrettävä kattavan myös vammaisten henkilöiden erityiset saatavuustarpeet. Teosten saattamisesta saavutettavassa muodossa lukemisesteisten henkilöiden käyttöön on säädetty lain 17 b §:ssä. Pykälän säännökset soveltuvat myös teoksen käyttöön opetustoiminnassa.
Direktiivin 5 artiklassa säädetään ainoastaan käytöstä opetustoiminnassa. Voimassa olevassa tekijänoikeuslain opetustoimintaa koskevassa 14 §:n 1 momentissa sallitaan teosten käyttö sekä opetustoiminnassa että tieteellisessä tutkimuksessa. Tämä lähtökohta on tarkoitus säilyttää vain sopimuslisenssin perusteella tapahtuvan käytön osalta. Rajoitussäännöksen nojalla tapahtuva käyttö koskee opetuksen havainnollistamista, ja luonnollisesti myös korkeakouluissa tai tutkimustoiminnassa tapahtuva opetus kuuluu direktiivissä tarkoitetun opetuskäytön piiriin. Ei ole myöskään estettä sille, että teoksia voisi käyttää opetuksen havainnollistamiseen vapaamuotoisempien jatkotutkintoseminaarien ja muiden vastaavien tilaisuuksien piirissä.
Direktiivin 5 artiklassa oleva tekijänoikeuden rajoitus koskee teoksen välittämistä yleisölle, joka ei ole läsnä paikassa, josta välittäminen saa alkunsa. Ehdotettavat säännökset koskisivat etäopetusta ja etäyhteyksiä hyödyntävää opetustoimintaa sekä lisäksi suoratoiston käyttöä opetuksessa.
Direktiivi ei koske julkista esittämistä, jossa teos saatetaan esitystapahtumassa läsnä olevan yleisön katsottavaksi tai kuultavaksi. Pykälän soveltamisala ehdotetaan kuitenkin laajennettavaksi myös julkiseen esittämiseen. Tämä mahdollistaisi muun muassa verkossa, esimerkiksi Youtube-palvelun kaltaisissa suoratoistopalveluissa, vapaasti saatavilla olevien videoiden esityskäytön eli suoratoiston opetuksen havainnollistamiseksi. Näiden teosten osalta ei ole edustavaa sopimuslisenssijärjestöä, eikä käyttöä siksi voida sallia 14 §:n 1 momentin mukaisella sopimuslisenssillä.
Mikään Euroopan unionin direktiivi ei koske teoksen julkista esittämistä. Bernin yleissopimuksen osalta oikeudellisena perusteena rajoitussäännöksen soveltamisalan ulottamiselle myös julkiseen esittämiseen on se, että kyse on niin kutsutusta vähäisestä rajoituksesta (minor exception). Tätä on yleensä käytetty perusteena kansallisen tason vähämerkityksellisten käyttöjen sallimiseksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että tekijällä olisi oikeus korvaukseen säännöksen perusteella tapahtuvasta käytöstä. Momentin mukaan valtio maksaisi korvauksen. Korvaus suoritettaisiin tekijöitä edustavan organisaation välityksellä, joka olisi velvollinen jakamaan korvauksen tekijöille. Korvausta jakavasta järjestöstä säädettäisiin 19 a §:ssä. Korvauksen määrä ei saisi perustua yksittäisten käyttötapahtumien kirjaamiseen vaan tilastollisella tutkimuksella muodostettavaan käsitykseen eri aineistojen käytön määrästä. Säännös oikeudesta korvaukseen tulisi voimaan siirtymäajan jälkeen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että pykälässä säädetystä teoksen saattamisesta yleisön saataviin ja kappaleen valmistamisesta opetuksen havainnollistamista varten ei voida poiketa sopimuksella. Säännöksellä saatetaan voimaan direktiivin 7 artiklan 1 kohta.
Pykälän säännökset sallivat julkistetun teoksen käyttämisen opetuksen havainnollistamiseen. Tarkoitus ei ole, että säännöstä sovellettaisiin opettajien omaa opetustaan varten valmistamaan aineistoon. Opettajien tulisi, kuten tähänkin asti, pyytää lupa käyttää toisten opettajien laatimaa aineistoa.
Tekijänoikeuslain 12 §:n mukaan jokainen saa valmistaa julkistetusta teoksesta muutaman kappaleen yksityistä käyttöään varten. Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen. Nyt ehdotetulla pykälällä ei puututa yksityiseen käyttöön. Koulujen oppilaat ja oppilaitosten opiskelijat saavat valmistaa kappaleita teoksesta myös oman opiskelunsa yhteydessä.
Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 5 artiklan säännökset. Siltä osin kuin pykälä koskee suojatun aineiston digitaalista käyttöä, säännökset perustuvat direktiivin 5 artiklaan. Muilta osin säännökset perustuvat tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 3 kohdan a alakohtaan.
16 d §.Teosten käyttäminen sopimuslisenssin nojalla arkistoissa, kirjastoissa ja museoissa. Voimassa olevan pykälän mukaan teosten käyttäminen sopimuslisenssin nojalla on mahdollista kaikissa arkistoissa sekä yleisölle avoimissa kirjastoissa ja museoissa. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohtaan ehdotetaan lisättävän viittaus uuteen 16 g ja 16 h §:ään.
Muutoksella selvennetään, että arkisto, kirjasto tai museo saa valmistaa sopimuslisenssin nojalla kokoelmissaan olevasta teoksesta kappaleen ja välittää sen yleisön saataviin myös niissä tilanteissa, joissa ei ole mahdollista tukeutua 1 momentin 1 ja 2 kohdassa mainittuihin säännöksiin teoksen käyttämiseksi. Ehdotettu uusi 16 g § sisältää direktiivin mukaisesti sopimuslisenssisäännöksen kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käytön mahdollistamiseksi. Ehdotettu uusi 16 h § sisältää vastaavaa käyttöä koskevan rajoitussäännöksen. Lain 16 d §:ää ei sovelleta 16 g ja 16 h §:n mukaiseen käyttöön.
16 g §.Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttäminen sopimuslisenssin nojalla. Ehdotettavissa 16 g—16 j §:ssä säädettäisiin kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttämisestä eräissä kulttuuriperintölaitoksissa.
Ehdotetun 16 g §:n 1 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettävä arkisto ja yleisölle avoin kirjasto tai museo saisi muussa kuin taloudellisen tai kaupallisen edun tuottamistarkoituksessa käyttää omissa kokoelmissaan olevaa kaupallisesta jakelusta poistunutta teosta lain 26 §:ssä tarkoitetun sopimuslisenssin nojalla. Teosta saisi käyttää valmistamalla siitä kappaleita, levittämällä teoksen kappaleita ja välittämällä teoksen yleisölle siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana. Laitos voisi siten sopia sopimuslisenssillä laajasti erilaisista analogisista ja digitaalisista käyttötavoista.
Käyttöluvan myöntävän sopimuslisenssiorganisaation tulee olla opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä yhteishallinnointiorganisaatio. Organisaation tulee olla riittävän edustava käyttöluvan kohteena olevan teostyypin osalta. Hyväksymispäätöksellä organisaatio tulee olla hyväksytty nimenomaan myöntämään käyttölupia kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten osalta. Käyttöluvan myöntämistä harkitessaan organisaatio arvioi käytön mahdollisia vaikutuksia teoksen mahdolliseen muuhun tulevaan käyttöön nähden. Organisaatio arvioi myös käyttöluvan myöntämisen muut mahdolliset vaikutukset.
Pykälän 2 momentin mukaan käyttölupa sisältäisi oikeuden käyttää myös 16 §:ssä säädetyn tekijänoikeuden rajoituksen nojalla valmistettua teoksen kappaletta luvan mukaiseen käyttöön. Näin ollen sopimuslisenssiin perustuvassa luvassa ei tarvitsisi edellyttää, että laitos digitoi aikaisemmin aineiston säilyttämisen turvaamiseksi valmistetun teoksen kappaleen uudelleen, vaan kyseistä kappaletta voisi käyttää myös teoksen yleisön saataviin saattamiseen sopimuslisenssin perusteella.
Direktiivin 8 artiklan 5 kohdan mukaan teoksen katsotaan poistuneen kaupallisesta jakelusta, kun voidaan vilpittömässä mielessä olettaa, että koko teos ei ole yleisön saatavissa tavanomaisen kaupan kanavien välityksellä sen jälkeen, kun on toteutettu kohtuullisia toimia sen määrittämiseksi, onko se yleisön saatavissa. Koko teoksella tarkoitetaan esimerkiksi kirjaa, eikä arvioitavana olisi, ovatko kirjaan sisältyvät valokuvat tai muut teokset mahdollisesti jollain tavoin kaupallisesti saatavilla.
Pykälässä tarkoitetussa lisensiointimekanismissa olisi otettava huomioon teoksen ominaispiirteet: mitä todennäköisemmin voidaan olettaa, että aineistoon kohdistuu kaupallisia intressejä, sitä varovaisemmin tulisi suhtautua käyttöluvan myöntämiseen.
Jos lisensioitavaan aineistoon sisältyy suuressa määrin teoksia, joiden osalta yhteishallinnointiorganisaatio ei ole riittävän edustava, organisaatio ei voi myöntää käyttölupaa.
Direktiivin 38 johdantokappaleesta ilmenee, että teosten saatavuutta kaupallisessa jakelussa voitaisiin arvioida esimerkiksi näytteen ottamisella. Teoskohtaista arviointia olisi edellytettävä vain silloin, kun sitä voidaan pitää kohtuullisena ottaen huomioon tietojen saatavuus, kaupallisen saatavuuden todennäköisyys ja odotettavissa olevat asian selvittämistä koskevat transaktiokustannukset. Saman johdantokappaleen mukaan asian arviointiin liittyviä toimia ei tulisi edellyttää toistettavan, mutta niissä olisi otettava huomioon helposti käytettävissä oleva näyttö siitä, että teokset ovat tulossa saataviin tavanomaisilla kaupan kanavilla. Olisi esimerkiksi mahdollista, että kirjankustantajat perustaisivat avoimen rekisterin, jota pidettäisiin ajan tasalla ja johon merkittäisiin kaikki tavanomaisissa kaupan kanavissa kaupallisesti saatavilla olevat teokset ja josta voitaisiin helposti selvittää, onko tietty kirja edelleen kaupallisessa jakelussa.
Painettujen kirjojen osalta kysymys olisi käytännössä siitä, ovatko kirjat saatavilla kirjakaupoista. Digitaalisten aineistojen osalta katsotaan, että aineiston saatavuus digitaalisissa palveluissa merkitsee tavanomaista kaupan kanavaa. Teoksen kaupallisen saatavuuden todentaminen tulisi lähtökohtaisesti toteuttaa siinä jäsenvaltiossa, johon kulttuuriperintölaitos on sijoittautunut.
Eräissä tapauksissa myös rajojen yli tapahtuvaa todentamista voitaisiin pitää kohtuullisena, esimerkiksi silloin, kun kirjallinen teos on julkaistu ensimmäisen kerran jollakin tietyllä kielellä jossain muussa jäsenvaltiossa. Suomen kannalta voitaisiin esimerkiksi katsoa, että kun ruotsinkielinen teos on ensimmäisen kerran julkaistu Ruotsissa, olisi tämän kaupallinen saatavuus selvitettävä myös Ruotsissa. Yhteismarkkinoilla teoksen tilaaminen Ruotsista on lähes yhtä helppoa kuin Suomessa. Tällaisissa tilanteissa teos olisi saatavilla Ruotsin markkinoilta.
Direktiivin 38 johdantokappaleessa kuitenkin nimenomaisesti todetaan, että teoksen rajallinen saatavuus esimerkiksi käytetyn tavaran myyntiliikkeessä ei tarkoita sitä, että teos olisi kaupallisesti saatavilla. Pelkästään teoreettista mahdollisuutta saada käyttölupa ei myöskään olisi pidettävä osoituksena siitä, että teos on saatavilla kaupan kanavilla. Lähtökohtaisesti teos olisi siten direktiivin tarkoittamalla tavalla kaupallisessa jakelussa, kun teoksen kappaleita on aktiivisessa myynnissä tai teos sisältyy kuluttajille tarkoitettuihin sisältöpalveluihin.
Yhteishallinnointiorganisaatiot eivät käytännössä myönnä lupia sellaiseen teosten käyttöön, joka on tekijöiden kaupallisten intressien vastaista.
Teokset, jotka eivät ole koskaan olleet myytävinä tai muutoin kaupallisessa jakelussa, ovat huonosti katsottavissa ”kaupallisesta jakelusta poistuneiksi teoksiksi”. Tällaisiin teoksiin voi 37 johdantokappaleen mukaan sisältyä julisteita, lehtisiä, rintamalehtiä tai amatöörien audiovisuaalisia teoksia mutta myös julkaisemattomia teoksia. Tällaiset teokset ja aineistot on yleensä tehty muuhun käyttöön kuin kaupallista hyödyntämistä varten. Ehdotetun 3 momentin mukaan tällaisia teoksia saataisiin käyttää pykälän mukaisiin tarkoituksiin, jos niiden sisällyttämisvuodesta laitoksen kokoelmiin on kulunut vähintään viisi vuotta. Yhteishallinnointiorganisaatiot eivät yleensä edusta kattavasti tällaisten teosten tekijöitä.
Säätämällä niin, että teoksen käyttäminen voisi tapahtua vasta viiden vuoden kuluttua siitä vuodesta, jolloin teos on sisällytetty laitoksen kokoelmaan, pyritään varmistamaan, ettei kulttuuriperintölaitoksille synny oikeutta käyttää sellaista teosta, jonka hyödyntämistä ei ole vielä ehditty aloittaa. Samalla määräaika on riittävän lyhyt, jotta laitokset voivat tehokkaasti käyttää hyväkseen mahdollisuuden tarjota yleisölle pääsyn kulttuuriperintöaineistoihin.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tekijän kielto-oikeudesta. Tekijällä olisi oikeus päättää, että yksittäinen teos, jotkin teokset tai tekijän kaikki teokset jäävät yhteishallinnointiorganisaation myöntämän käyttöluvan ulkopuolelle. Jos tekijä on käyttänyt kielto-oikeuttaan, voisi kulttuuriperintölaitos hankkia tarvitsemansa luvan suoraan tekijältä. Tekijä voisi myös yksipuolisella tahdonilmaisulla myöntää käyttöluvan tiettyä tai tiettyjä tarkoituksia varten, esimerkiksi kulttuuriperinnön saataville saattamiseksi.
Niissä tapauksissa, joissa yhteishallinnointiorganisaatio kuitenkin edustaa tekijää, jonka teos ei ole koskaan ollut kaupallisessa jakelussa, yhteishallinnointiorganisaatio on oikeutettu tekijän puolesta ilmoittamaan kielto-oikeuden käyttämisestä tai myöntämään arkistolle, kirjastolle tai museolle luvan teoksen käyttämiselle.
Kielto-oikeuden käyttämisestä säädettäisiin 16 i §:ssä.
16 h §.Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttäminen tekijänoikeuden rajoituksen nojalla eräissä tilanteissa. Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta käyttää teosta tekijänoikeuden rajoituksen nojalla eräissä tilanteissa, joissa ei ole mahdollista tukeutua 16 g §:n 1 momentin sopimuslisenssisäännökseen.
Tekijänoikeuden rajoitusta koskevan 16 h §:n 1 momentin mukaan arkisto ja yleisölle avoin kirjasto tai museo saisi, jollei tarkoituksena ole välittömän tai välillisen taloudellisen tai kaupallisen edun tuottaminen, käyttää teosta valmistamalla siitä kappaleita, levittämällä teoskappaleita ja välittämällä teoksen yleisölle siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana. Käytettävän teoksen tulee sisältyä laitoksen omaan kokoelmaan.
Pykälän 2 momentin mukaisesti 1 momentti on sovellettavissa, jos teoksen voidaan olettaa poistuneen kaupallisen jakelun piiristä. Kyseiset edellytykset on kuvattu edellä 16 g §:n yhteydessä.
Edellytyksenä on lisäksi, että Euroopan unionin teollisoikeuksien virastolle on ilmoitettu 16 j §:ssä säädetyt tiedot vähintään kuusi kuukautta ennen teoksen käyttämistä ja näin myös saatettu tekijöiden tietoon se, että teosta aiotaan käyttää tekijänoikeuden rajoituksen nojalla.
Pykälän 3 momentissa on erityissäännös tietokone- tai videopelien käyttämisestä. Peliä saataisiin käyttää, kun on kulunut seitsemän vuotta pelin julkaisuvuoden päättymisestä. Jos kuitenkin on tiedossa, että jokin tätä määräaikaa vanhempi peli on edelleen kaupallisen hyödyntämisen kohteena, ei teosta kuitenkaan tämänkään määräajan jälkeen saisi käyttää. Tietokone- ja videopelien osalta ei ole olemassa yhteishallinnointiorganisaatiota, joka olisi laajasti alan oikeudenhaltijoita edustava.
Tietokone- ja videopelejä hyödynnetään kaupallisesti usein vain lyhyen ajan. Siksi tällaiset teokset poistuvat myös kaupallisesta jakelusta verrattain nopeasti. Sillä, että laissa määritellään aika, jonka jälkeen tietokone- ja videopelejä saa käyttää, on tarkoitus tuoda ennakoitavuutta kulttuuriperintölaitosten toimintaan.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin määräajasta sellaisten teosten osalta, jotka eivät koskaan ole olleet kaupallisessa jakelussa. Direktiivin 37 johdantokappaleesta ilmenee, että sääntelyn tulee olla käytettävissä myös kuvataiteen alkuperäisteoksiin ja myös silloin, kun ne eivät ole olleet kaupallisessa jakelussa. Edellä sanotusta riippumatta kaupallisesta jakelusta poistuneita teoksia koskevat säännökset soveltuvat uniikkeihin teoksiin tai teoksen ainoisiin kappaleisiin erittäin huonosti. Tyypillinen esimerkki uniikeista teoksista ovat taidekauppojen myynnissä olevat kuvataiteen teokset. Pykälän 4 momentissa ehdotetaankin, että 1 momenttia ei tekijän elinaikana sovellettaisi ainoisiin teoskappaleisiin. Ainoina teoskappaleina olevien teosten osalta määräaika olisi tekijän eliniän pituinen. Käyttö olisi sallittua tekijän kuolinvuoden päätyttyä.
Pykälän 5 momentin mukaan pykälässä tarkoitettua tekijänoikeuden rajoitusta ei sovellettaisi teokseen, jonka tekijä on kieltänyt kappaleen valmistamisen ja yleisön saataviin saattamisen. Oikeus kieltää teoksen käyttö rajoitussäännöksen nojalla olisi siten mahdollista ainoastaan tässä erityistilanteessa. Momentti perustuu direktiivin 8 artiklan 4 kohtaan.
16 i §.Kielto-oikeuden käyttäminen. Pykälässä säädettäisiin tekijän kielto-oikeuden käyttämisestä silloin, kun on kysymys kaupallisesta jakelusta poistuneen teoksen käyttämisestä 16 g §:n sopimuslisenssisäännöksen tai 16 h §:n rajoitussäännöksen nojalla.
Pykälän 1 momentin mukaan tekijä ilmoittaisi kiellosta sopimuslisenssiorganisaatiolle tai sille arkistolle tai yleisölle avoimelle kirjastolle tai museolle, joka käyttää teosta sopimuslisenssisäännöksen nojalla.
Pykälän 2 momentin mukaan tekijä ilmoittaisi kiellosta sille arkistolle tai yleisölle avoimelle kirjastolle tai museolle, joka käyttää teosta tekijänoikeuden rajoituksen nojalla.
Pykälän 3 momentin mukaan kielto tulisi yksilöidä siten, että kiellon kohteena oleva teos tai teokset ovat tunnistettavissa. Säännöksen nojalla olisi mahdollista ilmoittaa kiellosta sekä tietyn teoksen osalta että tekijän laajemman tuotannon osalta.
16 j §.Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöä koskevien tietojen rekisteröinti. Pykälässä säädetään velvollisuudesta rekisteröidä eräitä tietoja Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) ylläpitämään rekisteriin.
Pykälän 1 momentin mukaan arkiston tai yleisölle avoimen kirjaston tai museon, joka aikoo käyttää teosta 16 g §:n 1 momentin tai 16 h §:n 1 momentin mukaisesti, olisi merkittävä momentissa luetellut tiedot EUIPO:n ylläpitämään rekisteriin vähintään kuusi kuukautta ennen kuin teosta käytetään. Rekisteriin merkittäviin tietoihin sisältyvät tieto teoksesta, johon käyttö kohdistuu, tieto käyttöluvasta tai tekijänoikeuden rajoituksesta, johon käyttö perustuu, tieto tekijän kielto-oikeuden käyttömahdollisuudesta, sekä tiedot käyttöluvan myöntäjästä ja luvan saajasta sekä tiedot käyttöluvan kattamista maantieteellisistä alueista ja käyttötarkoituksista.
Pykälän 2 momentin mukaan sopimuslisenssiorganisaatio, arkisto tai yleisölle avoin kirjasto tai museo, joka vastaanottaa 16 i §:ssä tarkoitetun yksilöidyn kiellon, olisi viipymättä velvollinen merkitsemään kiellon EUIPO:n ylläpitämään rekisteriin.
Pykälän 3 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin EUIPO:n ylläpitämään rekisteriin toimitettavista tiedoista ja tietojen toimittamisessa noudatettavista menettelyistä. Tällaisia tarkempia säännöksiä voi olla tarpeen säätää esimerkiksi silloin, jos myöhemmässä vaiheessa päätetään keskittää tietojen toimittaminen tai jos on tarpeen antaa tietojen formaattia tai tarkempia tietojen toimittamista koskevia menettelytapaohjeita.
19 a §.Korvausta hallinnoiva organisaatio. Pykälän otsikosta poistettaisiin sana ”lainaus”. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ehdotetun 14 a §:n 1 momentin mukaisen tekijänoikeuden rajoituksen nojalla tapahtuvasta opetuksen havainnollistamisesta suoritettaisiin korvaus tekijöitä edustavan organisaation välityksellä samalla tavalla kuin nykyisin 19 §:n 4 momentin mukaisesta lainaamisesta. Muutos tehtäisiin lisäämällä pykälään viittaus 14 a §:n 1 momentin mukaiseen käyttöön ja muuttamalla säännöksen kohta ”yleisistä kirjastoista ja korkeakoulukirjastoista lainattujen” muotoon ”kyseisiin tarkoituksiin käytettyjen”. Korvauksia 14 a §:n 1 momentin mukaisesta käytöstä maksettaisiin tekijöille ja niille, joille tekijä on siirtänyt oikeutensa, ja 19 §:n 4 momentissa tarkoitettua lainauskorvausta maksettaisiin vain alkuperäisille tekijöille, kuten tähänkin asti.
Pykälän 2 momentissa muutettaisiin teknisenä muutoksena yhteishallinnointiorganisaation tai yhteishallinnointiorganisaatioiden yhdessä edustamien tekijöiden teosten käyttöä koskeva ilmaisu ”lainataan yleisistä kirjastoista ja korkeakoulukirjastoista” ilmaisuksi ”käytetään 14 a §:n 1 momentin mukaisesti tai 19 §:n 1 momentin nojalla siltä osin kuin kysymys on teoskappaleen lainaamisesta yleisölle”. Korvausta hallinnoivan yhteishallinnointiorganisaation tai yhteishallinnointiorganisaatioiden yhdessä tulisi edustaa merkittävää osaa niistä eri alojen teosten tekijöistä, joiden teoksia käytetään ehdotetun 14 a §:n 1 momentin mukaisen rajoitussäännöksen nojalla tai lainataan yleisestä kirjastosta tai korkeakoulukirjastosta voimassa olevan 19 §:n 1 momentin mukaisesti. Pykälän terminologiaa yhtenäistettäisiin tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista annetun lain ja direktiivin käsitteistön kanssa korvaamalla pykälän otsikosta ja 1 ja 2 momentista sana ”järjestö” sanalla ”yhteishallinnointiorganisaatio” tai sanalla ”organisaatio”.
Ehdotuksen mukaan korvaus 14 a §:n 1 momentin mukaisesta opetuskäytöstä suoritettaisiin samojen säännösten mukaisesti kuin voimassa olevan lain 19 §:n 4 momentissa tarkoitetusta lainaamisesta. Ehdotetun 14 a §:n mukaisesti sallittu käyttö kohdistuu opetuksen havainnollistamisessa tarvittavien teosten käyttöön. Tästä maksettavan korvauksen jakaminen yhteishallinnointiorganisaation kautta on perusteltua ja tekijöiden etujen mukaista.
Korvausoikeutta koskeva 14 a §:n 2 momentti tulisi voimaan noin yhden vuoden siirtymäajan jälkeen. Siirtymäajan tarkoitus on varata valtiolle riittävä aika korvausoikeuden kustannusvaikutuksiin varautumiselle. Vuoden 2022 valtion talousarviossa ei ole varauduttu korvausten maksamiseen.
21 §.Julkinen esittäminen. Pykälän uudessa 4 momentissa tehtäisiin viittaus 14 §:n 1 momentin mukaiseen sopimuslisenssiin ja uuteen 14 a §:n rajoitussäännökseen, joiden mukaisesti elokuvateoksia olisi mahdollista esittää opetustoiminnassa. Säännös selventäisi voimassa olevia erityissäännöksiä koskien elokuvateoksia.
23 a §.Teoksen käyttö parodiassa. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan teosta olisi lupa käyttää hyvän tavan mukaisesti parodiassa, karikatyyrissä tai pastississa. Teoksen käyttöä parodiassa on Suomessa pidetty sallittuna edellyttäen, että vapaan muuntelun tuloksena on itsenäinen teos. Sen sijaan tekijänoikeuslakiin ei ole sisällytetty tietoyhteiskuntadirektiivin (2001/29/EY) 5 artiklan 3 kohdan k alakohdan mukaista rajoitusta parodian, karikatyyrin ja pastissin hyväksi. Direktiivin 17 artiklan 7 kohdan b alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että palvelun käyttäjät voivat kussakin jäsenvaltiossa käyttää direktiivissä lueteltuja poikkeuksia tai rajoituksia, mukaan lukien käyttö karikatyyrissä, parodiassa ja pastississa, ladatessaan sisällönjakopalveluihin käyttäjälähtöistä sisältöä ja saattaessaan sitä yleisön saataviin näissä palveluissa.
Direktiivin hyväksymisen yhteydessä 26.3.2019 annetussa Euroopan parlamentin ja komission yhteisessä lausumassa (Statement/19/1839https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/STATEMENT_19_1839) todetaan, että direktiivi suojelee luovuutta digitaalisella aikakaudella ja varmistaa, että EU:n kansalaiset hyötyvät laajemmasta pääsystä sisältöön ja uusista takeista, joiden tavoitteena on suojella heidän sananvapauttansa verkossa. Lausumassa alleviivataan, että sananvapaus on keskeinen arvo Euroopan unionissa ja että direktiivi asettaa vahvoja takeita teosten käyttäjille, jotta nämä voisivat koko Euroopan alueella käyttää olemassa olevia teoksia lainaukseen, arvosteluun, selostukseen, karikatyyriin ja parodiaan. Yhteisessä lausumassa todetaan edelleen, että tämä merkitsee sitä, että meemejä ja vastaavia parodiaan liittyviä luomuksia voidaan käyttää vapaasti.
Meemit ovat verkossa leviäviä humoristisia, parodisia tai ajankohtaisia ilmiöitä kommentoivia kuvia, videoita, gif-animaatioita tai muuta aineistoa. Meemi voidaan valmistaa ottamalla olemassa olevasta teoksesta ote, jota käytetään alkuperäisestä yhteydestään irrallisena tai jota muokkaamalla aikaansaadaan tiettyä tunnetilaa tai reaktiota kuvaava lopputulos. Meemejä käytetään yleensä viestinnällisenä tehostekeinona hymiöiden tapaan, mutta niillä voi olla myös yhteiskuntakeskustelua tukeva tavoite.
Euroopan unionin tuomioistuimen Deckmyn-tuomiossa C-201/13 tuomioistuin on todennut, että parodia on EU-oikeuden käsite, jota tulee tulkita yhdenmukaisella tavalla unionin alueella. Parodian olennaisina tunnusmerkkeinä ovat yhtäältä se, että siinä viitataan olemassa olevaan teokseen mutta poiketaan siitä havaittavissa olevalla tavalla, ja toisaalta se, että se on huumorin tai pilailun ilmentymä.
Sen sijaan Euroopan unionin tuomioistuin on katsonut, että parodian ei tarvitse olla omaperäinen. Parodian käsitteeseen ei myöskään sovelleta edellytyksiä, joiden mukaan se on voitava kohtuudella yhdistää muuhun henkilöön kuin alkuperäisen teoksen tekijään, sen kohteena on oltava alkuperäinen teos tai että siinä on mainittava parodian kohteena olevan teoksen lähde.
Karikatyyri on liioiteltu tai yksinkertaistettu humoristinen kuva tai pilakuva, jolla kiinnitetään huomiota joko todellisen tai mielikuvituksellisen kohteen johonkin ominaisuuteen tai toimintaan. Eräs karikatyyrin tavanomainen ilmenemismuoto on poliittinen pilapiirros, jolla tekijä ottaa kantaa johonkin ajankohtaiseen aiheeseen.
Pastissi on teoksen tai tekijän tyylin jäljitelmä, jossa parodiasta poiketen ei ole humoristista tai pilailupyrkimystä. Pastissien tekeminen on yleisintä kuvaamataiteessa, jossa aiempien tunnustettujen tai kuuluisien tekijöiden kädenjälkeä jäljittelemällä luodaan aiempaa muuntelemalla tai yhdistelmällä jotain uutta. Pastisseille ominaista on, että ero alkuperäisen teoksen ja pastissin välillä voi olla aluksi silmämääräisesti vähäinen mutta kuitenkin havaittava. Plagiaatista pastissi eroaa siten olemalla selvästi mukaelma jäljittelynsä kohteesta eikä sen kopio. Tämä voi tulla ilmi myös pastissin signeerauksesta. Taideväärennöstä ei voida pitää hyvän tavan mukaisena pastissina ja siten lain nojalla sallittuna.
Tekijänoikeuden rajoitusten tulkintaperiaatteiden osalta Euroopan unionin tuomioistuin on yllä mainitussa Deckmyn-tuomiossa todennut, että tekijänoikeuden rajoituksia tulee tulkita niiden tarkoituksen mukaisesti siten, että niiden tarkoitus täyttyy ja että noudatetaan oikeudenmukaista tasapainoa yhtäältä tekijöiden ja näihin rinnastettavassa asemassa olevien etujen ja oikeuksien ja toisaalta suojatun teoksen käyttäjän etujen ja oikeuksien, tässä tapauksessa ilmaisunvapauden, välillä. Ilmaisunvapaudelle voi olla yksittäisessä tapauksessa kuitenkin omat rajoituksensa, esimerkiksi silloin, jos ilmaisulla välitetään viesti, joka on ristiriidassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan syrjinnän kiellon periaatteen kanssa. Hyvän tavan mukaisena ei siten voida pitää esimerkiksi sellaista parodiaa tai karikatyyriä, joka on sukupuolta, etnistä alkuperää, uskonnollista vakaumusta tai muulla tavoin syrjivä tai loukkaava.
Ehdotetussa pykälässä on siksi ehtona rajoituksen käytölle edellytys hyvän tavan mukaisuudesta. Hyvän tavan mukaisuus on lisäksi esimerkiksi laissa sallitun sitaatin kriteerinä. Hyvän tavan mukaisuus tarkoittaa näissä säännöksissä asiayhteyden mukaisesti eri asioita.
Ehdotetulla pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 7 kohta. Ehdotetun säännöksen sallii myös tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 3 kohdan k alakohta.
25 h §.Radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettäminen. Voimassa olevassa 25 h §:ssä säädetään siitä, miten tekijöiden luvat voidaan saada radio- tai televisiolähetyksen edelleen lähettämiseen.
Edelleen lähettämisellä tarkoitetaan alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen lähettämistä yleisön vastaanotettavaksi samanaikaisesti ja muuttamattomana alkuperäisen lähetyksen kanssa muun osapuolen kuin alkuperäisen lähetyksen lähettäjän toimesta.
Edelleen lähettämisen tilanteessa ei ole mahdollista hankkia tekijöiltä lupia samalla tavalla kuin alkuperäistä lähetystä varten. Tämä johtuu siitä, että edelleen lähettäminen tapahtuu samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa alkuperäistä lähetystä muuttamatta.
Tästä syystä tiettyjen satelliitin välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin ja kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen sovellettavien tekijänoikeutta sekä lähioikeuksia koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta annetun direktiivin 93/83/ETY (satelliitti- ja kaapelidirektiivi) 9 artiklassa lähdettiin siitä, että tekijöiden oikeuksia tulee hallinnoida pakollisen kollektiivisen lisensioinnin kautta. Näin voidaan varmistaa, että edelleen lähettäjät saavat kaikki edelleen lähettämiseen tarvitsemansa tekijöiden luvat oikea-aikaisesti ja keskitetysti. Pohjoismaissa 1986-1987 tehdyt edelleen lähettämistä koskevat lainsäädäntöratkaisut olivat tämän Euroopan unionin ratkaisun esikuvina.
Vuoden 2019 verkkolähetysdirektiivi sisältää uusia säännöksiä oikeuksien hankkimisesta edelleen lähettämiseen. Satelliitti- ja kaapelidirektiivin soveltamisalaan kuuluvat vain toisesta unionin jäsenvaltiosta peräisin olevien radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettäminen kaapeleitse. Tärkeä selvennys on, että verkkolähetysdirektiivin säännökset ulottavat vastaavien oikeuksien hankkimista koskevien periaatteiden soveltamisen millä tahansa tekniikalla tapahtuvaan edelleen lähettämiseen.
Verkkolähetysdirektiivin 2 artiklan 2 kohdassa on tämän direktiivin säännösten soveltamisalaa määrittelevä edelleen lähettämisen määritelmä. Sen mukaisesti direktiivissä tarkoitetaan:
”’edelleenlähetyksellä’ yleisön vastaanotettavaksi tarkoitetun toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen samanaikaista, muuttamatonta ja lyhentämätöntä yleisön vastaanotettavaksi tarkoitettua edelleenlähetystä, lukuun ottamatta direktiivissä 93/83/ETY määriteltyä edelleenlähetystä kaapeleitse, kun alkuperäinen lähetys tehdään johtimitse tai vapaasti etenevillä radioaalloilla, satelliittivälitys mukaan lukien mutta verkkolähetys pois lukien, edellyttäen että
a) edelleenlähetys suoritetaan muun osapuolen kuin sen lähetystoimintaa harjoittavan organisaation toimesta, jonka toimesta tai jonka valvonnassa ja vastuulla kyseinen alkuperäinen lähetys tehtiin, riippumatta tavasta, jolla edelleenlähetyksen toteuttava osapuoli saa ohjelmasignaalit lähetystoimintaa harjoittavalta organisaatiolta edelleenlähettämistä varten, ja
b) jos edelleenlähetys tapahtuu asetuksen (EU) 2015/2120 2 artiklan toisen kohdan 2 alakohdassa määritellyn internetyhteyspalvelun kautta, se tapahtuu hallinnoidussa ympäristössä.”
Määritelmän mukaan alkuperäinen lähetys voi tapahtua kaikilla tekniikoilla lukuun ottamatta verkkolähetyksiä (englanninkielisessä direktiivitekstissä ”online transmission”).
Toinen merkittävä selvennys on se, että a alakohdan mukaisesti edelleen lähettäjän on oltava muu toimija kuin alkuperäisen lähetyksen lähettäjä. Tämä on kansainvälisen järjestelmän vakiintunut piirre, josta unionin direktiiveissä ei aikaisemmin ole ollut nimenomaista säännöstä.
Kolmas merkittävä täydennys edelleen lähettämisen määritelmään on se, että edelleenlähetys on riippumaton siitä tavasta, jolla edelleenlähetyksen toteuttava osapuoli saa ohjelmasignaalin lähettämistoimintaa harjoittavalta organisaatiolta edelleenlähettämistä varten. Tästä ei ole aikaisemmin ollut unionin lainsäädännössä nimenomaista säännöstä, mutta periaatetta on saatettu jäsenvaltioiden lainsäädännöissä aikaisemminkin noudattaa.
Neljäs, tämän direktiivin laajennetun soveltamisalan pohjalta perusteltu edellytys on b alakohdan mukaan, että jos edelleenlähetys tapahtuu asetuksen (EU) 2015/2120 2 artiklan toisen kohdan 2 alakohdassa määritellyn internetyhteyspalvelun kautta, se tapahtuu hallinnoidussa ympäristössä.
Verkkolähetysdirektiivin edellä oleva määritelmä sulkee soveltamisalansa ulkopuolelle satelliitti- ja kaapelidirektiivin mukaisen kaapeleitse tapahtuvan edelleen lähettämisen.
Verkkolähetysdirektiivin 9 artiklassa muutetaan satelliitti- ja kaapelidirektiivin kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä koskeva määritelmä seuraavaksi:
”Tässä direktiivissä ’edelleenlähetyksellä kaapeleitse’ tarkoitetaan toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevien johtimitse tai vapaasti etenevillä radioaalloilla, myös satelliitin välityksellä, lähetettävän yleisön vastaanotettavaksi tarkoitetun alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen samanaikaista, muuttamatonta ja lyhentämätöntä edelleenlähetystä kaapeleitse tai mikroaalloilla toimivan lähetysjärjestelmän välityksellä yleisön vastaanotettavaksi, riippumatta siitä, millä tavalla kaapeleitse tapahtuvan edelleenlähetyspalvelun tarjoaja saa ohjelmasignaalit lähetystoimintaa harjoittavalta organisaatiolta edelleenlähetystä varten.”
Tärkein tarkennus määritelmässä on nimenomainen säännös siitä, että myöskään kaapeleitse tapahtuvassa edelleen lähettämisessä merkitystä ei ole sillä, millä tavalla edelleen lähettäjä saa ohjelmasignaalit lähetystoimintaa harjoittavalta organisaatiolta edelleenlähetystä varten.
Molempien direktiivien määritelmän mukaan edelleen lähettäjä voi siis saada signaalin siten, että signaali otetaan vapaasti etenevistä radioaalloista, tai se voi saada signaalin suoraan linkki- tai muilla yhteyksillä lähettäjäyritykseltä samanaikaisesti alkuperäisen lähetyksen kanssa.
Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan verkkolähetysdirektiivin vaatimuksia. Tärkein muutos koskee erityisesti sitä, että sääntelyn tulee olla neutraalia edelleen lähettämisessä käytettyyn tekniikkaan nähden.
Pykälän 1 momentti on jo nykyisessä muodossaan täysin neutraali suhteessa käytettyyn tekniikkaan. Se pohjautuu lain 26 §:ssä säädettyyn sopimuslisenssiin, jonka nojalla voidaan hankkia lupa millä tahansa tekniikalla tapahtuvaan edelleen lähettämiseen.
Säännös sisältää nykyisessä muodossaan lähettämisen määritelmän keskeiset kriteerit, ”lähetystä muuttamatta” ja ”samanaikaisesti”. Ilmaus ”lähetystä muuttamatta” kattaa myös direktiivien määritelmän vaatimuksen siitä, että edelleen lähetyksen on oltava myös ”lyhentämätön”.
Pykälän 1 momentissa oleva edelleen lähettämistä koskeva pääsäännös on voimassa olevassa muodossa täysin neutraali suhteessa sekä alkuperäisessä lähetyksessä että edelleen lähettämisessä käytettyyn tekniikkaan nähden. Näin ollen millä tekniikalla tahansa tapahtuvaa alkuperäistä lähetystä voidaan lähettää edelleen millä tahansa edelleen lähettämiseen soveltuvalla tekniikalla. Lähetykset voivat tapahtua muun muassa maanpäällisessä verkossa, kaapeleitse, satelliitin kautta tai verkkolähetyksenä.
Verkkolähetysdirektiivin antamisen jälkeen sekä tämän direktiivin että satelliitti- ja kaapelidirektiivin sisältämissä edelleenlähetyksen määritelmissä on edellä mainittu uusi ainesosa, jonka mukaan edelleenlähetys on riippumaton siitä tavasta, jolla edelleenlähetyksen toteuttava osapuoli saa ohjelmasignaalit lähetystoimintaa harjoittavalta organisaatiolta edelleenlähettämistä varten.
Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tätä koskeva säännös lisätään momentin viimeiseksi virkkeeksi. Säännös selventää edelleenlähetystä koskevien säännösten soveltamista. Direktiivin 14 johdantokappaleen mukaan edelleenlähetyspalvelujen tarjoajat voivat saada ohjelmasignaalit lähetystoimintaa harjoittavilta organisaatioilta eri keinoin, esimerkiksi kaappaamalla lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden lähettämiä signaaleja tai vastaanottamalla signaaleja suoraan niiltä suoran siirron menetelmällä.
Pykälän nykyisen 2 momentin säännöksen mukaan 1 momenttia ei sovelleta muusta Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta peräisin olevaan lähetykseen sisältyvän teoksen edelleen lähettämiseen kaapeleitse, jos sen tekijä on luovuttanut oikeuden sen edelleen lähettämiseen sille lähettäjäyritykselle, jonka lähetystä edelleenlähettäminen koskee.
Säännöksen perusteena on satelliitti- ja kaapelidirektivin 10 artikla, jonka mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava, että oikeuksien kollektiivista hallinnointia ei sovelleta lähetystoimintaa harjoittavan organisaation omia lähetyksiä koskeviin edelleenlähetysoikeuksiin siitä riippumatta, ovatko kyseiset oikeudet niiden omia vai ovatko muut oikeudenhaltijat siirtäneet kyseiset oikeudet niille. Sama vaatimus on verkkolähetysdirektiivin 5 artiklan 1 kohdassa. Esimerkkejä tapauksista, joissa tekijät ja lähioikeuksien haltijat ovat sopimuksilla luovuttaneet oikeudet lähettäjäyrityksille, voivat olla lähettäjäyritysten omat tuotannot. Lähettäjäyritysten omilla oikeuksilla tarkoitetaan niitä lähettäjäyritysten oikeuksia, joista säädetään lain 48 §:ssä.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että 2 momentista poistetaan kahdesta kohdasta määre ”kaapeleitse”. Tällä muutoksella säännöksestä tulee verkkolähetysdirektiivin edellyttämällä tavoin täysin neutraali suhteessa edelleen lähettämisessä käytettävään tekniikkaan.
Verkkolähetysdirektiivin 7 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että direktiivin edelleen lähettämistä koskevan luvun ja satelliitti- ja kaapelidirektiivin sääntöjä voidaan soveltaa myös tilanteisiin, joissa alkuperäinen lähetys ja edelleenlähetys tapahtuvat molemmat niiden alueella.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan tästä syystä muutettavaksi lisäksi siten, että säännöksen soveltamisalaan vaikuttavat sanat ”muusta Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta peräisin olevaan” poistetaan. Näin muutettuna 2 momentin säännös koskee sekä Suomesta että muista Euroopan talousalueeseen kuuluvista valtioista peräisin olevia alkuperäisiin lähetyksiin sisältyviä sellaisia teoksia, joiden oikeudenhaltijat ovat siirtäneet edelleenlähetysoikeudet lähettäjäyritykselle. Luvan näiden teosten edelleen lähettämiseen myöntää lähettäjäyritys.
Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin teknisluonteisia muutoksia. Jotta säännös olisi neutraali suhteessa käytettyyn tekniikkaan, momentista poistettaisiin viittaus kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen. Momentissa viitattaisiin 1 momentin lisäksi 2 momentin säännöksiin. Tämä poistaisi nykyiseen pykälään sisältyvän mahdollisen epäselvyyden siitä, mitkä luvat on myönnettävä samanaikaisesti.
Mainitulla 3 momentin säännöksellä on pyritty ja pyrittäisiin jatkossakin varmistamaan, että sopimuslisenssiorganisaation tai sopimuslisenssiorganisaatioiden sekä lähettäjäyrityksen luvat saadaan samanaikaisesti, sillä ilman molempia lupia edelleenlähetystoimintaa ei voida harjoittaa. Sopimuslisenssiorganisaatiot ja lähettäjäyritykset sopisivat keskenään noudatettavista menettelytavoista. Lähettäjäyritysten omien oikeuksien osalta 48 §:n 4 momenttiin ehdotetaan jäljempänä lisättäväksi viittaus 25 h §:n 3 momentin soveltamiseen.
Voimassa olevan 25 h §:n 4 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettuja sopimuslisenssisäännöksiä sovelletaan johtimitse lähetettävään radio- tai televisiolähetykseen vain, jos alkuperäinen lähetys on peräisin muusta Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta.
Säännös sulkee sopimuslisenssijärjestelmän ulkopuolelle Suomesta peräisin olevan alkuperäisen kaapelilähetyksen edelleen lähettämisen. Muilta osin sopimuslisenssin käyttäminen on ollut mahdollista jo nykyisin.
Lisäksi momentissa oleva rajaus vain johtimitse tapahtuviin alkuperäisiin lähetyksiin ei vastaa verkkolähetysdirektiivin teknologianeutraalisuuden vaatimuksia. Säännöksen viittaus johtimitse tapahtuvaan radio- tai televisiolähetykseen muutettaisiin viittaukseksi alkuperäiseen radio- tai televisiolähetykseen. Näin säännös olisi neutraali suhteessa siihen tekniikkaan, jolla alkuperäinen lähetys toteutetaan.
Säännöksen soveltamisalaan vaikuttavat sanat ”muusta Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta peräisin olevaan” ehdotetaan poistettaviksi samoin kuin edellä 2 momentin kohdalla. Tällä vahvistetaan, että 1 momentin mukaista sopimuslisenssisäännöstä sovelletaan myös kaapeleitse tapahtuvan Suomesta peräisin olevan alkuperäisen lähetyksen edelleenlähettämiseen ja tilanteissa, joissa on kysymys muista valtioista peräisin olevista alkuperäisistä lähetyksistä.
Edelleen lähettämiseen sovellettaisiin siis jatkossakin oikeuksien pakollista kollektiivista hallinnointia. Sekä satelliitti- ja kaapelidirektiivi että verkkolähetysdirektiivi edellyttävät, että oikeudenhaltijat voivat käyttää oikeuttaan edelleenlähettämiseen vain yhteishallinnointiorganisaation välityksellä. Suomessa edelleenlähettämisen yhteishallinnointi on toteutettu sopimuslisenssijärjestelmän avulla.
Luvan myöntävä sopimuslisenssiorganisaatio edustaa tekijöitä ja se myöntää luvat edustamiensa tekijöiden osalta. Lain 26 §:n säännösten mukaan sopimuksen ehtoja sovelletaan oikeuksiin myös niiden saman alan teosten tekijöiden osalta, joilta organisaatio ei ole saanut valtuutta oikeuksien hallinnointiin. Se, että edelleenlähettämiseen tarvitaan verkkolähetysdirektiivin 1 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan mukaan oikeudenhaltijoilta lupa, sisältää mainitun säännöksen pakollista yhteishallinnointia koskevan 2 alakohdan mukaan myös sen, että yhteishallinnointiorganisaatio voi joko myöntää tai evätä luvan. Sopimuslisenssiorganisaation toimivallassa ei siten ole vain korvausvaatimuksen esittäminen oikeudenhaltijoiden puolesta vaan myös oikeus sallia tai kieltää edelleenlähettäminen. Luvan myöntämisen yhteydessä osapuolet sopivat käytöstä maksettavista korvauksista.
Edellä sanottua vahvistaa Euroopan unionin tuomioistuimen Uradex-ratkaisu (C169/05). Tuomioistuimen päätöksen ratkaisulauselman mukaan ”Tiettyjen satelliitin välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin ja kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen sovellettavien tekijänoikeutta sekä lähioikeuksia koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta 27 päivänä syyskuuta 1993 annetun neuvoston direktiivin 93/83/ETY 9 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että kun yhteisvalvontajärjestöä pidetään oikeutettuna hallinnoimaan sellaisen tekijänoikeuden tai lähioikeuden haltijan oikeuksia, joka ei ole antanut oikeuksiaan yhteisvalvontajärjestön hallinnoitaviksi, tällä yhteisvalvontajärjestöllä on toimivalta käyttää kyseisen haltijan oikeutta myöntää kaapelilähetystoiminnan harjoittajalle lupa lähetyksen kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen tai evätä se, ja mainitun järjestön suorittama oikeuksien hallinnointi ei näin ollen rajoitu kyseisen oikeudenhaltijan raha-asioihin liittyvien oikeuksien hallinnointiin.”
Verkkolähetysdirektiivin 16 johdantokappaleen mukaisesti pakollinen yhteishallinnointi on järjestettävä niin, että niillä oikeudenhaltijoilla, jotka eivät ole siirtäneet oikeuden hallinnointia yhteishallinnointiorganisaatiolle, ei ole mahdollisuutta sulkea teoksiaan luvan myöntämismekanismin soveltamisen ulkopuolelle. Edelleenlähettämistä koskevissa sopimuslisenssiä koskevissa säännöksissä ei ole säädetty tekijän kieltomahdollisuudesta.
Edelleen lähettämistä koskevien oikeuksien käytön osalta verkkolähetysdirektiivin 4 artiklan 2 ja 3 kohdassa on säännöksiä yhteishallinnointiorganisaation edustavuudesta suhteessa oikeudenhaltijoihin, jotka eivät ole siirtäneet edelleenlähetysluvan myöntämis- ja epäämisoikeuden hallinnointia yhteishallinnointiorganisaatiolle, ja muun muassa organisaation edustamien ja ulkopuolisten oikeudenhaltijoiden yhtäläisestä kohtelusta. Nämä vaatimukset täyttävät säännökset sisältyvät jo voimassa olevaan 26 §:n sopimuslisenssisäännökseen ja laki vastaa tältä osin verkkolähetysdirektiivin yllä mainittuja säännöksiä.
Verkkolähetysdirektiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on lisäksi säädettävä, että lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden ja edelleen lähettäjien väliset neuvottelut direktiivin mukaisesta edelleenlähetystä koskevasta luvasta käydään aina vilpittömässä mielessä. Lisäksi verkkolähetysdirektiivin 6 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että on mahdollista pyytää yhden tai useamman välittäjän apua satelliitti- ja kaapelidirektiivin 11 artiklassa tarkoitetulla tavalla silloin, kun yhteishallinnointiorganisaatio ja edelleen lähettäjä tai edelleen lähettäjä ja lähettäjäyritys eivät tee sopimusta lähetysten edelleenlähetystä koskevasta luvasta. Satelliitti- ja kaapelidirektiivin 12 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on lisäksi huolehdittava siitä, että estetään neuvotteluaseman väärinkäyttö ja että neuvottelut käydään vilpittömästi.
Tarkoitus on, että lähettäjäyritys ei voisi mielivaltaisesti ja ilman perusteltua syytä kieltää lähetyksensä edelleen lähettämistä. Voimassa olevan 54 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan lähetyksen edelleen lähettämistä koskeva lähettäjäyrityksen lupa voidaan myöntää välimiesmenettelyssä, jos lähettäjäyritys kieltää edelleen lähettämisen kaapeleitse ilman perusteltua syytä tai asettaa sille kohtuuttomia ehtoja. Välimiesmenettelysäännös koskee myös 25 h §:ssä tarkoitetun tekijöitä ja muita oikeudenhaltijoita koskevan luvan myöntämistä.
Lain 25 h §:n säännöksiä sovelletaan eräitä lähioikeuksia koskevissa säännöksissä olevien viittaussäännösten mukaisesti asianomaisiin lähioikeuksiin.
Säännöksen muutoksilla pannaan täytäntöön verkkolähetysdirektiivin 4, 5 ja 7 artikla.
25 m §.Radio- ja televisio-ohjelmien suora siirto. Verkkolähetysdirektiivin 8 artiklan 1 kohdan loppuosan mukaisesti jäsenvaltiot voivat vahvistaa järjestelyt luvan saamiselle oikeudenhaltijoilta ohjelmien lähetykseen suoran siirron menetelmällä. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat säätää, että direktiivin 4, 5 ja 6 artiklaa sovelletaan soveltuvin osin sen oikeuden käyttöön, jonka nojalla oikeudenhaltijat myöntävät signaalien jakelijoille luvan suoran siirron menetelmällä tapahtuvaan lähetykseen jollakin satelliitti- ja kaapelidirektiivin tai verkkolähetysdirektiivin edelleenlähetyksen määritelmän kattamalla teknisellä keinolla, tai epäävät sen.
Lakiin ehdotetaan otettavaksi uusi 25 m §, joka koskee radio- ja televisio-ohjelmien suoraa siirtoa. Oikeuksien hankkiminen 50 f §:ssä tarkoitettuun teosten lähettämiseen suoran siirron menetelmällä voisi tapahtua 26 §:ssä tarkoitettua sopimuslisenssiä käyttäen. Lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot ja ohjelmasignaalin jakelijat voisivat tämän säännöksen nojalla saada luvan teosten lähettämiseen puheena olevalla menetelmällä.
Sopimuslisenssiä ei sovellettaisi teoksiin, joiden tekijä on kieltänyt lähettämisen. Oikeus käyttää lähetyksissä tällaisia teoksia hankittaisiin siis suoraan oikeuksien omistajilta myös suoran siirron menetelmällä tapahtuvaan lähettämiseen. Suoran siirron menetelmällä tapahtuvaa lähetystoimintaa ei Suomessa tällä hetkellä ole. Ilman sopimuslisenssijärjestelmän tukea ei tällaisen toiminnan aloittaminen Suomessa olisi myöskään mahdollista.
Säännös perustuu verkkolähetysdirektiivin 8 artiklan 1 kohdan loppuosaan.
25 n §.Lehtijulkaisuun sisältyvän teoksen käyttö. Pykälässä säädettäisiin menetelmästä, jolla lehtijulkaisuihin sisältyvien teosten käyttöoikeuksia voidaan hallinnoida kollektiivisesti. Ehdotetun pykälän mukaan lehtijulkaisuun sisältyvää teosta saa käyttää 50 §:n 1 momentissa säädetyin tavoin sopimuslisenssin mukaisesti siten kuin 26 §:ssä säädetään. Säännöksen soveltaminen ulotetaan 50 §:n 8 momentin mukaan myös lehtikustantajan oikeuteen.
Tekijällä olisi 50 §:n 1 momentissa tarkoitettuun teoksen käyttämiseen kielto-oikeus. Pykälän 2 momentissa säädetään, että mitä 1 momentissa säädetään, ei koske teosta, jos tekijä on kieltänyt kappaleen valmistamisen tai teoksen välittämisen. Kielto-oikeutta sovellettaisiin vastaavasti lehtikustantajan oikeuteen, mikäli sen käyttäminen järjestetään sopimuslisenssin nojalla.
Jos lehtikustantajat, tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien haltijat tai molemmat oikeudenhaltijaryhmät haluavat käyttää sopimuslisenssiä oikeuksiensa hallinnoinnissa, sopimuslisenssiorganisaation tai sopimuslisenssiorganisaatioiden tulee 26 §:n 1 momentin mukaisesti olla riittävän edustavia edustamiensa oikeudenhaltijoiden ryhmiin nähden.
Lehtikustantajan oikeuden käyttämisestä saatavien tulojen jakamisesta lehtikustantajille ja muille oikeudenhaltijoille ei ehdoteta lakiin otettavaksi säännöksiä. Saatavat tulot muodostuisivat uutisseurantapalveluja ja vastaavia ylläpitävien tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajien lehtikustantajille maksamista korvauksista. Järjestäytyessään mahdollisesti hallinnoimaan oikeuksiaan sopimuslisenssin tuella lehtikustantajat ja tekijät ja lähioikeuksien haltijat voisivat sopia myös oikeuksien käyttämisestä saatavien tulojen jakamisesta.
Tarvittavien käyttölupien myöntäminen, käytöstä maksettavien korvausten suuruus ja saatavien tulojen jakaminen jäävät näin asianomaisten oikeudenhaltijaryhmien välillä sovittaviksi sopimusvapauden periaatteen mukaisesti. Direktiivin 59 johdantokappaleessa todetaan, että sen, mitä direktiivissä on säädetty, ei pitäisi rajoittaa yhtäältä lehtijulkaisujen kustantajien ja toisaalta tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden välillä tehtäviä sopimusjärjestelyjä.
Lehtikustantajan oikeutta koskevaan 50 §:n 8 momenttiin on otettu viittaus 25 n §:ään. Tämän mukaisesti sopimuslisenssiä voidaan soveltaa tarvittaessa myös lehtikustantajan oikeuteen.
26 §.Sopimuslisenssi. Pykälä muutettaisiin yhteensopivaksi direktiivin 12 artiklan kanssa. Pykälään tehtäisiin myös eräitä teknisluontoisia ja rakenteellisia muutoksia. Pykälä sovitettaisiin lisäksi nykyistä paremmin yhteen yhteishallinnointilain kanssa.
Pykälän 1 momentti sisältää säännökset sopimuslisenssijärjestelmän peruskonstruktiosta. Momentissa ilmaisu ”tekijöitä edustava järjestö” muutettaisiin muotoon ”sopimuslisenssiorganisaatio”.
Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin sellaisten tekijöiden oikeusasemasta, jotka eivät ole antaneet sopimuslisenssiorganisaatiolle valtuutusta. Voimassa olevassa pykälässä vastaavat säännökset on sijoitettu 4 momenttiin. Momentissa käytettyä ilmaisua, jonka mukaan ”järjestö määrää” teoksen kappaleiden valmistamisesta taikka teoksen yleisön saataviin saattamisesta suoritettavien korvausten jakamisesta, selvennettäisiin muotoon ”sopimuslisenssiorganisaation yleiskokous päättää”. Korvausten jakamisesta päätetään yhteishallinnointilain mukaan yhteishallinnointiorganisaation yleiskokouksessa, eikä yhteishallinnointiorganisaation operatiivisen johdon toimesta.
Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin tekijän oikeudesta suoraan korvaukseen myös silloin, kun yhteishallinnointiorganisaatio on päättänyt korvausten käyttämisestä oikeudenhaltijoiden yhteisiin tarkoituksiin. Voimassa olevassa pykälässä vastaavat säännökset on sijoitettu 5 momenttiin. Säännöksiin tehtäisiin teknisluontoisia muutoksia siten, että ne vastaavat yhteishallinnointilain säännöksiä. Momentissa täsmennettäisiin myös korvauksen raukeamiseen liittyviä säännöksiä, sillä voimassa olevan lain mukainen laskukaava poikkeaa yhteishallinnointilain säännöksisistä. Yhteishallinnointilain 27 §:ssä säädetään, että jos oikeudenhaltijalle kuuluvaa tekijänoikeuskorvausta ei voida jakaa kolmen vuoden kuluessa sen tilikauden lopusta, jona tekijänoikeuskorvaus kerättiin, korvausta pidetään jakamatta jääneenä tekijänoikeuskorvauksena edellyttäen, että yhteishallinnointiorganisaatio on ryhtynyt riittäviin toimiin oikeudenhaltijoiden tunnistamiseksi yhteishallinnointilain 26 §:n mukaisesti. Jakamatta jääneitä korvauksia voidaan sen jälkeen käyttää siten kuin yhteishallinnointiorganisaation yleiskokous on päättänyt. Se, että korvauksen raukeamisen laskentaperuste on ollut laeissa erilainen, on johtanut siihen, että on syntynyt epävarmuutta siitä, milloin oikeus korvaukseen raukeaa ja milloin jakamattomat korvaukset voidaan käyttää muuhun tarkoitukseen.
Muutoksella selkeytetään tekijänoikeuslain ja yhteishallinnointilain välistä suhdetta ja varmistetaan, että yhteishallinnointilain mukainen vähimmäisaika toteutuu. Aika vaatia korvauksia voisi muodostua kohtuuttoman lyhyeksi yhteishallinnointilain mukaan laskettuna, sillä sopimuslisenssitilanteissa on hyvinkin mahdollista, että käytöstä maksetaan korvaus jo ennen kuin teoksen käyttäminen alkaa, erityisesti silloin, kun lain mukaan tekijällä ei ole kielto-oikeutta. Yleensä tekijä tulee tietoiseksi teoksen käyttämisestä vasta sen jälkeen, kun teosta on käytetty. Näin ollen ehdotettavan säännöksen mukaan oikeus korvaukseen raukeaisi joko kolmen vuoden kuluttua sen kalenterivuoden lopusta, jolloin teosta on käytetty, tai kolmen vuoden kuluttua sen tilikauden lopusta, jona teoksen käytöstä maksettava korvaus kerättiin, sen mukaan, kumpi näistä ajankohdista on myöhäisempi.
Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin sopimuslisenssiorganisaation hyväksymisen edellytyksistä. Voimassa olevassa laissa asiasta säädetään pykälän 2 momentissa. Momentin kirjoitustapaa muutettaisiin niin, että hyväksymisen edellytykset esitetään luettelomaisesti.
Pykälän 4 momentin 1 kohdassa ehdotetaan, että organisaation tulee olla tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista annetun lain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettujen tekijöiden antamien valtuutusten perusteella riittävän edustava Suomessa käytettyjen teosten tietyn alan tekijöiden suhteen sopimuksen kohteena olevan teostyypin ja oikeuksien osalta.
Voimassa olevan 26 §:n 1 momentissa organisaation edustavuus on ilmaistu vaatimuksella, että organisaation tulee edustaa lukuisia Suomessa käytettyjen tietyn alan teosten tekijöitä. Direktiivin 12 artiklassa edellytetään, että organisaation edustavuuden arviointi perustuu organisaation tekijöiltä saamiin valtuutuksiin kyseessä olevien teostyyppien tai oikeuksien suhteen.
Sopimuslisenssijärjestön edustavuuden arviointia koskevia säännöksiä täsmennettäisiin vastaamaan yhteishallinnointilain ja direktiivin 12 artiklan 3 kohdan mukaisia vaatimuksia siten, että organisaation tulee olla riittävän edustava yhteishallinnointilain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettujen tekijöiden antamien valtuutusten perusteella. Lisäksi osana edustavuuskriteeriä säilyisi se, että edustavuutta arvioitaisiin Suomessa käytettyjen eri alojen teosten tekijöiden suhteen.
Mikäli ministeriölle ei toimitettaisi riittävää tietoa organisaation edustavuudesta, ei olisi mahdollista direktiivin edellyttämällä tavalla varmistaa, että sopimuslisenssiorganisaatioksi hyväksytään vain sellainen organisaatio, jota voidaan pitää riittävän edustavana tekijöiltä saatujen valtuutusten perusteella ja ottaen huomioon kyseessä olevat teostyypit ja soveltuvat oikeudet.
Tekijöiden antamiin valtuutuksiin rinnastetaan myös toisen yhteishallinnointiorganisaation kanssa tehty sopimus, jonka nojalla sopimuslisenssiorganisaatioksi hakeva organisaatio on saanut toiselta organisaatiolta luvan edustaa kyseisen yhteishallinnointiorganisaation oikeudenhaltijoita.
Momentin 1 kohtaan lisättäisiin, että organisaation tulee hakemuksen yhteydessä antaa opetus- ja kulttuuriministeriölle riittävät tiedot edustavuutensa arvioimiseksi.
Pykälän 4 momentin 2 ja 3 kohdiksi ehdotettavat sopimuslisenssiorganisaation hyväksymisen edellytykset vastaavat nykyisessä laissa olevia ehtoja.
Ehdotetun 5 momentin mukaisesti hyväksytyn organisaation tulee esittää suunnitelma siitä, miten tekijöille tiedotetaan organisaation myöntämistä käyttöluvista, mahdollisuudesta hakea organisaatiolta korvauksia teosten käyttämisestä ja oikeudesta kieltää teoksen käyttö.
Tiedottamisvelvoitteen osalta direktiivin 12 artiklan 3 kohdan d alakohdassa edellytetään, että on huolehdittava siitä, että ennen kuin teoksia käytetään organisaation myöntämän käyttöluvan nojalla, tekijöille tiedotetaan kohtuullisen pituisen ajan organisaation mahdollisuudesta myöntää käyttölupa kansallisen lainsäädännön ja direktiivin mukaisesti sekä tekijän mahdollisuudesta käyttää kielto-oikeuttaan.
Direktiivin säännöksessä ei ole otettu huomioon tilanteita, joissa Suomessa käytetään sopimuslisenssijärjestelmää siten, että tekijöillä ei ole kielto-oikeutta. Niissä tilanteissa, joissa tekijöillä ei ole kielto-oikeutta, ei käytännössä myöskään voida asettaa sopimuslisenssiorganisaation hyväksymisen edellytykseksi sitä, että suoritetaan tiedottamistoimenpiteitä kielto-oikeuden käytöstä. Sen sijaan lain mukaan tekijöillä on näissäkin tapauksissa oikeus korvaukseen, jonka hakemisesta on syytä tiedottaa asianmukaisesti. Se, mitä tiedottamistoimenpiteitä voidaan kulloinkin pitää asianmukaisina, riippuu siitä käyttötilanteesta, jota sopimuslisenssi koskee. Direktiivin mukaan tiedottamistoimenpiteiden tulee olla vaikuttavia ilman, että niistä tarvitsee ilmoittaa kullekin tekijälle erikseen.
Pykälän 6 momentin mukaan hyväksyttäessä useampia yhteishallinnointiorganisaatioita myöntämään lupia tiettyyn teosten käyttöön olisi hyväksymispäätöksiin tarvittaessa otettava ehto, jonka mukaan luvat on myönnettävä samanaikaisesti ja yhteensopivin ehdoin. Hyväksymispäätöksessä voitaisiin sopimuslisenssiorganisaatiolle myös asettaa sopimustoimintaa yleisesti ohjaavia ehtoja. Voimassa olevassa laissa kyseiset säännökset sisältyvät pykälän 2 momenttiin.
Voimassa olevan lain 3 momentti siirtyy uudeksi 7 momentiksi.
Pykälän 8 momenttiin lisättäisiin myös selventävä säännös, että sopimuslisenssiorganisaation tulisi lisäksi noudattaa, mitä yhteishallinnointiorganisaatioiden toiminnasta on muilta osin säädetty yhteishallinnointilaissa.
Lisäykset perustuvat direktiivin 12 artiklaan.
27 §.Yleiset määräykset oikeuden luovutuksesta. Pykälän 3 momentissa olevaan viittaussäännökseen tehtäisiin ne muutokset, jotka direktiivin 18—23 artiklojen tekijän asemaa sopimustilanteissa koskevat uudet säännökset edellyttävät.
Pykälän 3 momentissa on viittaussäännös pykäliin, joissa säädetään tekijänoikeuden luovutuksesta eräissä tapauksissa. Momentin mukaan tekijänoikeuden luovutuksesta säännöksiä sisältäviä 30—40 ja 40 b §:ää sovelletaan vain, jollei toisin ole sovittu. Viittaussäännöksiin ehdotetaan tehtäväksi tekninen korjaus niin, että uudet 30 a ja 30 b § eivät tule sisältymään pykäläluetteloon. Tekijänoikeuden luovutuksesta eräissä tapauksissa säädettäisiin 3 momentin mukaan 30, 31—40 sekä 40 b §:ssä.
Uusien 28 a ja 30 a §:n osalta säädettäisiin, että pykälät ovat luonteeltaan pakottavia eikä niissä säädetyistä oikeuksista voitaisi poiketa sopimuksella.
Lisäksi lain 30 b §:ssä säädetystä oikeudenluovutuksen peruuttamisesta saisi poiketa vain, mikäli oikeudenluovutuksen sopimusehdot perustuvat kollektiiviseen sopimukseen. Säännös perustuu direktiivin 22 artiklan 5 kohtaan.
Ehdotetussa 27 §:n 3 momentissa säädettäisiin lisäksi, ettei 28 a, 30 a ja 30 b §:ssä säädettyjä oikeuksia sovelleta tietokoneohjelmadirektiivin (2009/24/EY) 2 artiklassa tarkoitettuun tietokoneohjelman tekijään. Säännös perustuu direktiivin 23 artiklan 2 kohtaan.
28 a §.Oikeus asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös, jonka mukaan tekijällä on oikeus asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen, kun hän luovuttaa yksinoikeuden tai yksinomaisen käyttöoikeuden teoksen hyödyntämiseen.
Direktiivin 18 artiklan 1 kohdan mukaan alkuperäiset tekijät ja esittävät taiteilijat ovat oikeutettuja asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen teostensa hyödyntämisestä.
Direktiivin 72 johdantokappaleen mukaan tekijät ja esittävät taiteilijat ovat yleensä heikommassa sopimusasemassa korvausta vastaan tapahtuvassa hyödyntämisessä, myös silloin kun he myöntävät lupia oman yrityksensä kautta. Nimenomaisella säännöksellä tuetaan tekijää korvausta koskevassa neuvottelussa ja varmistetaan, että sopimustilanteessa arvioidaan korvauksen asianmukaisuus ja oikeasuhtaisuus.
Direktiivin 73 johdantokappaleesta ilmenee, että korvauksen määräytymisessä olisi otettava huomioon tekijän panostus koko teoksessa ja kaikki muut tapauksen olosuhteet, kuten markkinakäytännöt tai teoksen tosiasiallinen hyödyntäminen.
Direktiivin 18 artiklan 2 kohdassa jäsenvaltioille jätetään liikkumavaraa käyttää erilaisia mekanismeja. On otettava huomioon sopimusvapauden periaate sekä oikeuksien ja etujen sopiva tasapaino. Sopimusvapaus on pääperiaate jatkossakin. Sopimuksen osapuolet voivat sopimustilanteessa tarkastella myös sellaisia kollektiivisia sopimuksia, joissa on määräyksiä korvausten tasoista. Tällaisia mekanismeja ei voida sitovalla tavalla ottaa lain tasolla käyttöön korvauksen tason vahvistamiseksi. Oikeuksien ja etujen tasapaino syntyy osapuolten välisissä neuvotteluissa.
Tekijälle maksettavat korvaukset voivat olla kiinteämääräisiä ja kertakaikkisia tai perustua teoksen käytön määrään, kuten tyypillisesti niin kutsutuissa rojaltisopimuksissa. Lisäksi on mahdollista, että korvauksia maksetaan palkkana tai palkkaan sisältyvänä. Korvaukset voivat olla myös palkan ja muulla tavoin määräytyvien korvausten yhdistelmiä.
Direktiivissä ei sinänsä suljeta pois sitä, että myös kertakaikkisia korvauksia pidetään joissain tilanteissa asianmukaisina ja oikeasuhtaisina mutta tämä ei saisi direktiivin mukaan olla pääsääntö. Rojaltisopimuksiin perustuvat korvaukset yleensä kasvavat teoksen kaupallisen menestyksen mukaisesti. Tällaiset sopimukset edellyttävät yksityiskohtaisen selvityksen tekemistä 30 a §:n mukaisesti.
29 §.Tekijänoikeuden luovutusta koskevan kohtuuttoman sopimusehdon sovittelu. Voimassa olevaan lakiin sisältyy direktiivin edellytykset täyttävä säännös, jonka nojalla on mahdollista sovitella paitsi korvausta myös mitä tahansa muita oikeudenluovutusta koskevia sopimusehtoja jälkikäteen. Säännöstä täydentää oikeustoimilain 36 §:ssä oleva yleinen sopimusehtojen sovittelua koskeva säännös. Arvioitaessa ehdon kohtuuttomuutta olisi otettava huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema sopimusta tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet ja muut seikat.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin direktiivin 20 artiklan edellyttämä maininta, että sopimusten ehtojen kohtuuttomuutta arvioitaessa olisi kiinnitettävä huomiota myös teoksen kaupalliseen arvoon ja korvauksen määräytymistapaan sekä tekijän luovaan panostukseen teokseen kokonaisuutena.
Direktiivin salliessa kansallista liikkumavaraa ehdotetaan säädettäväksi, että kokonaisarvioinnissa on otettava huomioon myös teoksen käyttötapa ja käytön määrä.
Tekijän luovan panostuksen huomioon ottaminen teoksen kokonaisuudessa liittyy yleensä tilanteisiin, joissa teoksella on useampi tekijä. Tällöin on selvää, että teoksen kaikkia tekijöitä olisi kohdeltava yhtäläisin perustein ja tekijän saaman korvauksen tulisi olla oikeassa suhteessa hänen luovaan panokseensa. Teoksen kaupallisen arvon määrittäminen voi joskus olla vaikeaa. Arvon määrittäminen liittyy kiinteästi korvauksen määräytymistapaan, joka taas perustuu teoksen käyttötapaan ja -määrään.
Direktiivin 20 artikla koskee mekanismia korvausten jälkiperäiseen eli muuttuneista olosuhteista johtuvaan korvausten kohtuullistamiseen. Direktiivi säätää oikeudesta saada lisäkorvaus tilanteessa, jossa kollektiivista sopimusta sopimusehtojen kohtuullistamisesta ei ole olemassa. Artiklan 1 kohdan loppuosan mukaisesti tekijöillä ja esittävillä taiteilijoilla tai heidän edustajillaan on oikeus vaatia asianmukainen ja sopiva lisäkorvaus osapuolelta, jonka kanssa he ovat tehneet sopimuksen oikeuksiensa hyödyntämisestä, tai tällaisen osapuolen seuraajalta, kun alun perin sovittu korvaus osoittautuu suhteettoman pieneksi verrattuna kaikkiin teosten tai esitysten hyödyntämisestä myöhemmin syntyneisiin merkityksellisiin tuloihin.
Tarvetta lainmuutokselle ei tältä osin ole, sillä tekijänoikeuslakiin sisältyvää kohtuuttoman sopimusehdon sovittelua koskevaa säännöstä sovelletaan riippumatta siitä, onko olemassa asiaa koskevaa kollektiivista sopimusta. Direktiivin 20 artiklan 2 kohdan mukaan kohtuullistamista koskevaa säännöstä ei sovelleta sopimuksiin, joita tekevät tekijänoikeuden yhteishallinnointia koskevan direktiivin (2014/26/EU) 3 artiklan a ja b alakohdassa määritellyt yhteisöt tai muut yhteisöt, jotka kuuluvat jo kyseisen direktiivin täytäntöönpanemiseksi annettujen kansallisten sääntöjen soveltamisalaan. Tästä ei ehdoteta otettavaksi nimenomaista säännöstä lakiin.
Pykälään ehdotettavilla muutoksilla pannaan täytäntöön direktiivin 20 artikla.
30 a §.Selvitys teoksen hyödyntämisestä. Ehdotettu uusi pykälä sisältäisi säännökset alkuperäisen tekijän oikeudesta saada selvitys teoksen hyödyntämisestä. Pykälän 1 momentin mukaan alkuperäisellä tekijällä olisi oikeus saada säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa, ajantasaiset, merkitykselliset ja kattavat tiedot teoksensa hyödyntämisestä siltä, jolle hän on luovuttanut oikeutensa tai yksinomaisen käyttöluvan.
Pykälän 1 momentissa mainitulla alkuperäisellä tekijällä tarkoitetaan sitä, joka on luonut teoksen. Pykälässä käytetty ilmaisu merkitsee sitä, että oikeus saada selvitystä ei siirry tekijänoikeuden luovutuksen mukana luovutuksen saajalle. Momentin mukaan oikeus saada selvitystä koskee tekijän sopimuskumppaneita tai oikeuksien luovutuksen saajia.
Direktiivin 72 ja 75 johdantokappaleen mukaan tekijät tarvitsevat tietoa arvioidakseen teoksen hyödyntämisestä syntyneen taloudellisen arvon. Direktiivin mukaan toimenpiteillä tulisi varmistaa korkeatasoinen avoimuus eri hyödyntämistapojen, kaikkien hyödyntämisestä syntyneiden tulojen ja tekijälle maksettavan korvauksen osalta.
Tarkoitus olisi varmistaa, että tekijälle annetaan totuudenmukainen selvitys hyödyntämisestä saatavista eri tyyppisistä tuloista niin kauan, kun hyödyntäminen jatkuu, myös maailmanlaajuisesti tapahtuvan käytön osalta. Direktiivin mukaan tarvetta saada selvitys ei ole silloin, kun hyödyntäminen on lakannut tai kun tekijä tai esittävä taiteilija on myöntänyt lisenssin suurelle yleisölle korvauksetta. Oikeus säännölliseen selvitykseen ei siten koskisi kertaluontoisia käyttötilanteita, joissa teoksen käyttöoikeus on luovutettu kertakorvauksella.
Selvitys olisi annettava, jos luovutuksensaajalla on ollut tuloja teoksen hyödyntämisestä tai jos tekijälle maksettava korvaus riippuu siitä, missä laajuudessa teosta käytetään. Jos käyttäjällä ei ole ollut tuloja teoksen hyödyntämisestä tai tekijälle maksettava korvaus ei riipu teoksen käytön laajuudesta, selvitys ei voisi sisältää tekijän kannalta merkityksellistä tietoa.
Selvityksen tulee sisältää tiedot teoksen hyödyntämisestä syntyneistä tuloista ja tekijälle maksettavasta korvauksesta kaikkien hyödyntämistapojen osalta. Selvitys teoksen hyödyntämisestä tarkoittaa myös tietoa hyödyntämisen määrästä kaikkien käyttötapojen osalta. Oikeus selvityksen saamiseen koskee niin vastikkeellisia kuin vastikkeettomia oikeudenluovutuksia.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että selvityksen antamisvelvollisuuden laajuutta arvioitaessa otetaan huomioon kunkin alan erityispiirteet ja käytännöt, työehtosopimukset ja mahdolliset muut kollektiiviset sopimukset, sekä olemassa olevat raportointikeinot, selvityksen antamisesta aiheutuva hallinnollinen rasitus, sekä kaikki muut asian arviointiin vaikuttavat seikat.
Selvityksen antamista koskevista yksityiskohdista sovittaisiin yleensä tekijänoikeuden luovutusta koskevassa sopimuksessa. Sopimusehto, jonka mukaan tekijä luopuu pykälän mukaisesta oikeudestaan selvitykseen, olisi kuitenkin pätemätön. Joissain tapauksissa työehtosopimuksissa on voitu sopia selvityksen antamisesta työsopimusta tarkemmin, jolloin työehtosopimuksen ehtoihin voidaan tukeutua. Työehtosopimusten tai muiden kollektiivisten sopimusten mukaisia ehtoja selvityksen antamisesta olisi lähtökohtaisesti pidettävä asianmukaisina. Säännöksen mukaan on otettava huomioon myös kaikki muut asian arviointiin vaikuttavat seikat.
Kyse on siis laajasta kokonaisarviosta, joka osapuolten edellytetään tekevän, jotta direktiivin tavoite toteutuisi. Säännös olisi luonteeltaan yleislauseke, jota olisi sovellettava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Viime kädessä velvoitteen sisältö perustuisi tapauskohtaiseen arviointiin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa tietojen antaminen aiheuttaisi suhteettoman taloudellisen rasituksen. Näissä tilanteissa selvityksen laajuus saadaan rajoittaa siihen, mitä kohtuudella voidaan odottaa. Säännös vastaa direktiivin 19 artiklan 3 kohdan loppuosaa, jossa todetaan, että teoksen tai esityksen hyödyntämisen tuottamat tulot huomioon ottaen velvoite voidaan rajata koskemaan tietojen niitä tyyppejä sekä tasoa, joita tällaisissa tapauksissa voidaan kohtuudella odottaa. Mikäli esimerkiksi käytöstä ei ole syntynyt tuloja, riittää, että käyttäjä ilmoittaa siitä tekijälle. Pelkästään se seikka, ettei teoksen hyödyntäminen tiettynä hetkenä tuota voittoa, ei kuitenkaan voisi olla peruste olla antamatta selvitystä. Ehdotettu säännös muodostaa luovutuksen saajalle teoksen hyödyntämistä koskevan avoimuusvelvoitteen.
Pykälän 4 momentin mukaisesti 1 momentissa säädettyä velvollisuutta ei olisi, jos tekijän panostus ei ole merkittävä koko teoksen huomioon ottaen. Direktiivin 19 artiklan mukaista avoimuusvelvoitetta olisi sovellettava vain silloin, kun on kyse tekijänoikeuden kannalta merkityksellisistä oikeuksista. Oikeus saada tietoja syntyisi kuitenkin tästä huolimatta, jos tekijä osoittaa tarvitsevansa tiedot korvauksen kohtuullistamiseksi 29 §:n mukaisesti. Myös silloin, kun teoksen käytöstä ei-kaupalliseen tarkoitukseen on maksettu kertakorvaus ja selvityksen antaminen 3 momentin mukaisesti aiheuttaisi suhteettoman taloudellisen rasituksen, voisi selvitystä vaatia, jos sitä tarvitaan kohtuullistamista koskevan vaatimuksen tekemiseksi.
Direktiivin 75 johdantokappaleen mukaan sellaisten henkilötietojen, kuten yhteystietojen ja korvausta koskevien tietojen, jotka ovat tarpeen, jotta tekijät ja esittävät taiteilijat voidaan pitää ajan tasalla heidän teostensa ja esitystensä hyödyntämisestä, käsittely olisi toteutettava asetuksen (EU) 2016/679 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti, eli henkilötietojen käsittely olisi sallittua lakisääteisen velvoitteen toteuttamiseksi.
Pykälän 5 momentin mukaan tekijällä olisi oikeus pyytää selvitys siltä, jolle sopimuskumppani on luovuttanut oikeudet, jos tekijän sopimuskumppani ei oikeuden luovutuksen jälkeen pysty täyttämään 1 momentissa säädettyä selvityksen antamista koskevaa velvoitettaan. Tiedot voidaan luovuttaa joko suoraan tekijälle tai tekijän sopimuskumppanin välityksellä. Tekijällä olisi oikeus saada sopimuskumppaniltaan luovutuksen saajan yhteystiedot tietopyynnön esittämiseksi.
Joissakin tilanteissa selvityksen antajalla voi olla tarve suojata liikesalaisuuttaan, eikä hänen siksi voida edellyttää antavan kovin yksityiskohtaista tietoa tekijän sopimuskumppanille. Sen vuoksi on tärkeää, että luovutuksen saaja voi halutessaan antaa tiedot suoraan tekijälle. Yleensä lienee kuitenkin tarkoituksenmukaisinta, että tekijän sopimuskumppani keskitetysti huolehtii selvityksen antamisesta tekijälle. Pääperiaatteena tulisi pitää sitä, että selvityksen antaa tekijän sopimuskumppani.
Pykälän 6 momentin mukaan tekijä ei saisi oikeudettomasti ilmaista tai käyttää selvityksen antajan liikesalaisuudeksi yksilöimää tietoa. Momentissa tarkoitetaan liikesalaisuuslain (595/2018) 2 §:n 1 kohdassa määriteltyä liikesalaisuutta, jonka käyttäjä on yksilöinyt. Tekijällä olisi oikeus säilyttää ja käyttää saamansa tieto teoksen koko hyödyntämisajan ja kohtuullisen ajan sen jälkeenkin, mikäli tämä on tarpeen korvauksen kohtuullistamiseksi. Säännöksellä sovitetaan yhteen toisaalta tekijän etujen mukainen oikeus selvitykseen ja toisaalta teoksen kaupallista hyödyntämistä harjoittavan henkilön oikeus liikesalaisuuden suojaan. Säännöksessä tekijän etuja suojellaan edellyttämällä, että selvityksen antajan tulee yksilöidä, mikä tieto on liikesalaisuuden piirissä. Kaikkea tietoa teoksen hyödyntämisestä ei voitaisi pitää liikesalaisuutena.
Pykälän 7 momentissa tehtäisiin viittaus voimassa olevaan kirjankustantajia koskevaan 35 §:ään ja sen mukaisiin kustantajan velvollisuuksiin painokseen ja tilitykseen nähden.
Ehdotettua säännöstä sovellettaisiin myös esittävien taiteilijoiden oikeuksiin. Lain 45 §:n 5 momenttiin on otettu asiasta viittaussäännös.
Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 19 artikla.
30 b §.Oikeudenluovutuksen peruuttaminen. Ehdotetussa uudessa pykälässä säädettäisiin tekijän oikeudesta peruuttaa oikeuden luovutus silloin, kun teosta ei ole hyödynnetty.
Pykälän 1 momentin mukaisesti tekijä saisi peruuttaa tekemänsä oikeudenluovutuksen, kun teosta, jonka osalta tekijä on siirtänyt yksinoikeuden tai yksinomaisen käyttöoikeuden, ei ole hyödynnetty kohtuullisen ajan kuluessa oikeuden luovutusta koskevan sopimuksen tekemisestä. Tekijä voisi vaihtoehtoisesti päättää, että oikeudenluovutuksen yksinomainen luonne päättyy.
Se, milloin oikeus peruuttamiseen syntyy, ehdotetaan riippuvan siitä, mitä on kullakin alalla niiden erityispiirteet ja käytännöt huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena. Direktiivin mukaan peruuttamismekanismista voidaan säätää kansallisessa laissa joustavalla tavalla. Peruuttamisoikeus olisi siten olemassa silloin, kun teosta ei ole lainkaan hyödynnetty, mutta myös silloin, kun teosta on hyödynnetty mutta myöhemmin kuin tekijällä alan käytäntöjen perusteella oli aihetta odottaa.
Momentin loppuosan mukaan teoksen hyödyntämisen olisi alettava kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenluovutusta koskevan sopimuksen tekemisestä. Kun tekijä katsoo, että kohtuullinen aika on kulunut eikä teosta ole hyödynnetty, tulisi tekijän vaatia luovutuksensaajalta, että käyttö aloitetaan. Luovutuksensaajalla olisi 6 kuukautta aikaa aloittaa teoksen hyödyntäminen. Mikäli teosta ei tämän ajan kuluessa ole hyödynnetty, tekijällä on oikeus peruuttaa oikeudenluovutus tai päättää, että oikeudenluovutuksen yksinomainen luonne päättyy. Tekijällä on tällöin oikeus pitää saamansa palkkio. Säännös tekijän oikeudesta pitää saamansa palkkio vastaa voimassa olevassa laissa olevia säännöksiä oikeuden luovutuksen peruuttamisesta eräissä tapauksissa.
Säännöksen tavoitteena on varmistaa, että tekijän sopimuskumppani ei voisi ostaa yksinoikeuksia teokseen tarkoituksena estää sen pääsy markkinoille, millä olisi kielteinen vaikutus niin tekijöiden sananvapauteen ja mahdollisuuteen harjoittaa elinkeinoaan kuin teosten saatavuuteenkin.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos kaksi tai useampi on luonut teoksen yhdessä, heidän olisi yhdessä käytettävä oikeuttaan peruuttaa tekijänoikeuden luovutus. Peruuttamisoikeus koskee sekä tilannetta, jossa teoksella on useampia tekijöitä että tilannetta, jossa elokuva- tai televisiotuotantoon osallistuu useampi esittävä taiteilija.
Pykälän 3 momentin mukaan mitä 1 momentissa on säädetty, ei sovelleta työ- tai virkasuhteen ehtojen täyttämiseksi luotuun teokseen, koska oikeus peruuttaa oikeudenluovutus sopii huonosti työ- ja virkasuhteisiin. Direktiivi ei mainitse näitä tilanteita nimenomaisesti. Direktiivissä annetaan kuitenkin kansallista liikkumavaraa säätää tietyt oikeudenhaltijat peruuttamisoikeuden ulkopuolelle tai säätää tarkemmin tilanteista, joissa teoksen ovat tehneet useampi tekijä yhdessä. Työsuhteessa luotuja teoksia syntyy usein yhteistyössä useamman tekijän kesken. Lisäksi työoikeuden ja tekijänoikeuden yhteensovittamisessa syntyy tilanteita, joissa peruuttamisoikeus ei ole perusteltu, sillä luomistyö perustuu työnantajan määräysvallassa oleviin olosuhteisiin. Tilanteessa, jossa luovalla alalla syntyisi erilaista kohtelua työsuhteisten ja freelance-pohjalta työskentelevien tekijöiden tai esittävien taiteilijoiden kesken, olisi mahdollista sopia asiasta toisin kollektiivisella sopimuksella. Asiasta ehdotetaan säädettäväksi 4 momentissa.
Pykälän 3 momentin jälkimmäisen virkkeen mukaan säännöstä ei myöskään sovellettaisi tilanteeseen, jossa hyödyntämättä jättäminen johtuu valtaosin olosuhteista, jotka tekijän voidaan kohtuudella odottaa korjaavan. Kyse olisi tällöin tekijän määräysvaltaan kuuluvista olosuhteista tai seikoista, jotka vaikuttavat teoksen hyödyntämiseen tai estävät sen.
Pykälän 4 momentin mukaan peruuttamisoikeudesta on mahdollista poiketa, mikäli sopimusehdot perustuvat kollektiiviseen sopimukseen. Momentin säännöksillä pyritään tunnustamaan kollektiivisten sopimusten merkitys myös peruuttamisoikeuteen nähden.
Mitä edellä 1—4 momentissa on sovittu teoksen esittämistä tai julkaisemista koskevan oikeuden luovutuksesta, sovelletaan pykälän 5 momentin viittaussäännöksen mukaan soveltuvin osin, mitä 30, 33 ja 34 §:ssä on säädetty.
Pykälän 5 momentin jälkimmäisen virkkeen mukaan elokuvateosta koskevan sopimuksen purkamiseen sovellettaisiin myös, mitä 40 §:ssä säädetään. Elokuvateoksiin liittyy monia erityispiirteitä, minkä vuoksi elokuvateosten osalta on syytä pitää voimassa nykyiset 40 §:ssä olevat säännökset. Tyypillisesti elokuvateosten tuottaminen on erittäin kallista ja edellyttää rahoituksen hankkimisen lisäksi paljon muuta valmistelua, kuten elokuvan tuottamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamista. Direktiivin 22 artiklasta myös ilmenee, että erityyppisiin teoksiin voidaan soveltaa erilaisia säännöksiä oikeuksien peruuttamisen osalta. Säännöksillä sovitetaan yhteen voimassa olevat ja uudet oikeudenluovutuksien peruuttamista koskevat säännökset.
Ehdotettua säännöstä sovellettaisiin myös esittävien taiteilijoiden oikeuksiin. Lain 45 §:n 5 momenttiin on otettu asiasta viittaussäännös.
Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 22 artikla.
45 §.Esittävä taiteilija. Pykälää muutettaisiin niin, että esittävän taiteilijan oikeudet kuva- ja äänitallenteille tallennettuihin esityksiin yhtenäistettäisiin ja yhdistettäisiin yhdeksi säännökseksi pykälän 2 momenttiin. Pykälän 1 ja 6 momentteihin ei ehdoteta muutoksia.
Muutoksen jälkeen kuvatallenteella esiintyvien esittävien taiteilijoiden yksinoikeus kattaisi äänitallenteella esiintyvien esittävien taiteilijoiden oikeutta vastaavasti myös tallennettujen esitysten julkisen esittämisen ja muun kuin pyynnöstä tapahtuvan yleisölle välittämisen.
Jatkossa kaikilla esittävillä taiteilijoilla, kuten muusikoilla, näyttelijöillä ja tanssijoilla, olisi siten samat oikeudet esityksensä tallenteeseen. Nämä oikeudet käsittäisivät yksinoikeuden siirtää tallenne laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa, sekä yksinoikeuden saattaa tallennettu esitys yleisön saataviin esittämällä tallenne julkisesti esitystapahtumassa läsnä olevalle yleisölle, välittämällä tallenne yleisölle johtimitse tai johtimitta, mihin sisältyy myös tallennetun esityksen välittäminen yleisölle siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada se saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, sekä levittämällä tallenteen kappaleita yleisön keskuuteen. Koska äänitallenteiden ja kuvatallenteiden suoja olisi tällöin lähtökohtaisesti sama paitsi ajaltaan myös ulottuvuudeltaan, säädettäisiin suojasta yhdessä ja samassa 2 momentin säännöksessä.
Pykälän 4 ja 5 momentissa säädetyt erilliset suoja-ajat ääni- ja kuvatallenteille, jotka julkaistaan tai saatetaan yleisön saataviin muutoin kuin tallenteen kappaleita levittämällä ja ennen kuin esitysvuodesta on kulunut 50 vuotta, säilytettäisiin ennallaan. Tekijänoikeuden ja tiettyjen lähioikeuksien suojan voimassaoloajasta säädetty direktiivi 2006/116/EY (suoja-aikadirektiivi), jota on muutettu direktiivillä 2011/77/EU, edellyttää äänitallenteille tallennetuille esityksille pidempää suoja-aikaa kuin kuvatallenteille. Kun ehdotettavien muutosten myötä kaikkien esittävien taiteilijoiden oikeudet vastaisivat toisiaan, voidaan tallenteiden erimittaisista suoja-ajoista säätää nykyisen 4 ja 5 momentin sijasta uudessa 3 momentissa. Samalla nykyiset 6 ja 7 momentit siirtyisivät 4 ja 5 momenteiksi.
Jotta pykälän viittaussäännös vastaisi ehdotettuja muutoksia, 5 momentiksi siirtyvään viittaussäännökseen tehtäisiin tekninen muutos viittaamalla pykälän 1—3 momentteihin. Momenttiin lisättäisiin myös viittaukset 13 b, 16 g, 16 h, 23 a, 30 a ja 30 b §:ään. Uusi 13 b § koskee teosten käyttämistä tekstin- ja tiedonlouhintaan. Uudet 16 g ja 16 h § koskevat kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöä kulttuuriperintölaitoksissa sopimuslisenssin tai tekijänoikeuden rajoituksen nojalla. Uusi 23 a § koskee teoksen käyttöä parodiassa, karikatyyrissä ja pastississa hyvän tavan mukaisesti.
46 §.Äänitallenteen tuottaja. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin viittaukset 13 b, 16 g, 16 h ja 23 a §:ään. Uusi 13 b § koskee teosten käyttämistä tekstin- ja tiedonlouhintaan ja 16 g ja 16 h § koskevat kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöä kulttuuriperintölaitoksissa sopimuslisenssin tai tekijänoikeuden rajoituksen nojalla. Uusi 23 a § koskee teoksen käyttöä parodiassa, karikatyyrissä ja pastississa hyvän tavan mukaisesti.
46 a §.Kuvatallenteen tuottaja. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin viittaukset 13 b, 16 g, 16 h ja 23 a §:ään. Uusi 13 b § koskee teosten käyttämistä tekstin- ja tiedonlouhintaan ja 16 g ja 16 h § koskevat kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöä kulttuuriperintölaitoksissa sopimuslisenssin tai tekijänoikeuden rajoituksen nojalla. Uusi 23 a § koskee teoksen käyttöä parodiassa, karikatyyrissä ja pastississa hyvän tavan mukaisesti.
47 §.Äänitallenteen ja kuvallisen musiikkitallenteen käyttäminen. Pykälän 1 momentin viittaus 45 §:n 2 ja 4 muutettaisiin viittaukseksi 45 §:n 2 ja 3 momenttiin. Muutos on tekninen ja johtuu 45 §:n rakenteessa tehtävästä muutoksesta.
Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin viittaus uuteen 23 a §:ään. Voimassa olevan momentin esitöistä ilmenee, että HE 28/2004 vp:n mukaan momentin ”viittauksilla 21, 22 ja 25 b §:ään tehdään selväksi, ettei äänitteen käytöstä ole korvausoikeutta näiden rajoitussäännösten mukaisissa käyttötilanteissa”. Viittauksella uuteen 23 a §:ään selvennettäisiin, ettei tuottajalla tai esittävällä taiteilijalla ole oikeutta korvaukseen, kun 47 §:ssä tarkoitetussa julkisessa esittämisessä, alkuperäisessä yleisölle välittämisessä tai edelleen lähettämisessä käytetään parodian, karikatyyrin tai pastissin piiriin kuuluvaa esitystä.
48 §.Radio- ja televisioyritys. Pykälässä säädetään lähettäjäyritysten oikeuksista lähetyksiinsä nähden. Pykälän 4 momentissa on luettelo lain säännöksistä, joita sovelletaan vastaavasti lähettäjäyritysten oikeuksiin.
Momentin loppuosassa on säädetty, että lähetyksen edelleen lähettämiseen kaapeleitse sovelletaan vastaavasti, mitä 25 h §:n 1 momentissa ja 25 i §:n 1 momentissa säädetään. Muusta Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta peräisin olevaan lähetykseen sovelletaan vastaavasti, mitä 25 h §:n 3 momentissa säädetään.
Tämä säännös on kanavoinut kotimaisten lähettäjäyritysten lähetysten edelleenlähettämisen oikeudet kollektiivisen yhteishallinnoinnin kautta. Euroopan talousalueeseen kuuluvista valtioista peräisin olevien lähetysten osalta säännös on merkinnyt sitä, että näiden lähettäjien luvat edelleenlähettämiseen on ollut saatava yhtä aikaa muiden tarvittavien lupien kanssa. Säännöksen muotoilun ovat sanelleet satelliitti- ja kaapelidirektiivin vähimmäisvaatimukset.
Verkkolähetysdirektiivin 7 artiklan mukaisesti jäsenvaltiot voivat säätää, että samoja sääntöjä sovelletaan tilanteisiin, joissa alkuperäinen lähetys ja edelleenlähetys tapahtuvat saman valtion alueella. Näin on ehdotettu edellä 25 h §:n kohdalla säädettäväksi. Satelliitti- ja kaapelidirektiivin 10 artikla ja verkkolähetysdirektiivin 5 artikla edellyttävät, että lähettäjäyritysten oikeuksiin ei sovelleta kollektiivista oikeuksien hallinnointia. Näin ollen on säädettävä myös kotimaisten lähettäjäyritysten osalta, että lupa edelleen lähettämiseen on saatava kultakin lähettäjäyritykseltä. Euroopan talousalueeseen kuuluvista valtioista peräisin olevien lähetysten osalta tämä oli jo varmistettu.
Kaapeleitse tapahtuvaa edelleen lähettämistä koskeva säännös ehdotetaan 25 h §:n 3 momentin osalta poistettavaksi ja korvattavaksi 48 §:n viittaussäännöksessä viittauksella 25 h §:n 3 momentin säännöksen soveltamiseen. Lain 25 h §:n 3 momentin mukaisesti lähettäjäyrityksen lupa lähetyksen edelleen lähettämiseen on myönnettävä samanaikaisesti 25 h §:n 1 momentissa olevan sopimuslisenssisäännöksen mukaisen tekijöiden luvan kanssa.
Näin muutettuna säännös olisi neutraali edelleen lähettämisessä käytettyyn tekniikkaan nähden. Edelleen lähettäminen voisi tapahtua millä tahansa tekniikalla.
Viittaus jakeluvelvoitteen piiriin kuuluvien lähetysten johtoja pitkin (kaapeleitse) tapahtuvaa edelleenlähettämistä koskevaan 25 i §:n 1 momenttiin säilyisi 48 §:n 4 momentissa. Direktiivi ei edellytä muutoksia sen paremmin 25 i §:ään kuin sen soveltamista lähettäjäyrityksiin koskevaan viittaussäännökseen 48 §:n 4 momentissa.
Lain 54 §:ssä on säännös erimielisyyden ratkaisemisesta välimiesmenettelyssä, jos lähettäjäyritys kieltää edelleen lähettämisen ilman perusteltua syytä tai asettaa sille kohtuuttomia ehtoja.
Näillä muutoksilla pannaan täytäntöön verkkolähetysdirektiivin 5 artiklan 1 kohta ja satelliitti- ja kaapelidirektiivin 10 artikla.
49 §.Luettelon ja tietokannan valmistaja. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin viittaukset 13 b, 14 a, 16 g ja 16 h §:ään. Uusi 13 b § koskee teosten käyttämistä tekstin- ja tiedonlouhintaan, 14 a § koskee teosten käyttämistä opetuksen havainnollistamiseksi ja 16 g ja 16 h § koskevat kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöä kulttuuriperintölaitoksissa sopimuslisenssin tai tekijänoikeuden rajoituksen nojalla.
49 a §.Valokuvaaja. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin viittaukset 13 b, 14 a, 16 g, 16 h ja 23 a §:ään. Uusi 13 b § koskee teosten käyttämistä tekstin- ja tiedonlouhintaan, 14 a § koskee teosten käyttämistä opetuksen havainnollistamiseksi ja 16 g ja 16 h § koskevat kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöä kulttuuriperintölaitoksissa sopimuslisenssin tai tekijänoikeuden rajoituksen nojalla. Viittaus 23 a §:ään koskee käyttöä parodiassa. Viittaus 27—29 §:ään korvattaisiin viittauksella 27, 28 ja 29 §:ään. Valokuvateosten tekijöillä on oikeus asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen 28 a §:n nojalla, jota ei kuitenkaan ehdoteta sovellettavaksi 49 a §:n mukaisiin valokuvaajiin.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jolla kavennettaisiin valokuvaajan lähioikeuden suojan alaa.
Valokuvaajalla ei olisi 1 momentissa tarkoitettua oikeutta kuvataiteen teoksesta otettuun valokuvaan, jos teoksen suojan voimassaoloaika on päättynyt. Pykälän säännökset soveltuvat valokuvaan, jossa on perinteisesti käytetty valolle herkkää materiaalia kuvan aikaansaamiseksi. Nykyisin valokuvien valmistamisessa käytetään pääasiassa digitaalista tekniikkaa. Kuten valokuvateostenkin kohdalla 49 a §:ssä valokuvalla tarkoitetaan myös valokuvaamiseen verrattavalla tavalla aikaansaatuja toisinnoksia.
Säännöstä sovellettaisiin valokuvateoksiin ja muihin kuvataiteen teoksiin. Kuvataiteen teoksiin katsotaan kuuluviksi ainakin valokuvateokset, maalaukset, veistokset, grafiikan alan teokset, korkokuvat (reliefit), kuten mitalit ja rahat. Kuvataiteen teoksiin kuuluvat myös tekstiilipainotyöt, kudotut taideteokset, mosaiikkiteokset ja lasi- ja keramiikkatyöt, joiden voidaan katsoa olevan kuvataiteen teoksia.
Uuden 4 momentin säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 14 artikla.
50 §.Lehtijulkaisun kustantaja. Ehdotuksen mukaan poistettaisiin nykyinen 50 §:ssä oleva säännös sanomalehtitiedotuksen suojasta. Sen tilalla säädettäisiin kustantajan lähioikeussuojasta ja uusilla säännöksillä pantaisiin täytäntöön direktiivin 15 artikla, jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa sanoma- ja aikakauslehtien oikeudellista suojaa. Direktiivin 55 johdantokappaleen mukaan on tarpeen tunnustaa kustantajien organisaatio- ja rahoituspanos lehtijulkaisujen tuottamisessa ja edistää sitä edelleen. Kyseessä on siten Euroopan unionin tasoisena harmonisoitu uusi lähioikeudellinen suojamuoto lehtikustantajille.
Direktiivin 54 johdantokappaleen mukaan suojamuodon tarkoituksena on antaa lehtikustantajille suojaa uudelleenkäyttöä vastaan mediaseuranta- ja uutiskoostepalveluissa, joille lehtijulkaisujen uudelleenkäyttö muodostaa tärkeän osan niiden liiketoimintamallia ja merkittävän tulonlähteen.
Pykälän 1 momentin mukaan lehtikustantajalla olisi yksinomainen oikeus määrätä lehtijulkaisunsa kappaleiden tai niiden osien (otteiden) valmistamisesta ja yleisölle välittämisestä ansiotarkoituksessa siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada ne saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana. Direktiivin 55 johdantokappaleen mukaan on tarpeen antaa unionin tasolla yhdenmukaistettu oikeudellinen suoja lehtijulkaisuille tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajien toimesta tapahtuvan verkkokäytön osalta.
Suoja on tarkoitettu kohdistuvaksi nimenomaisesti tietoverkossa tarjottavaan palveluun. Palvelulla viitataan direktiivin 55 johdantokappaleen mukaan teknisiä määräyksiä ja tietoyhteiskunnan palveluja koskevia määräyksiä koskevien tietojen toimittamisessa noudatettavasta menettelystä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä (EU) 2015/1535 tarkoitettujen tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajien toteuttamaan verkkokäyttöön. Mainitun direktiivin 2 artiklan 5 kohdan mukaisesti ’tietoyhteiskunnan palvelulla’ tarkoitetaan mainitun direktiivin 1 artiklan 1 b alakohdassa tietoyhteiskunnan palveluja. Tällaisia ovat kaikki etäpalveluina sähköisessä muodossa palvelun vastaanottajan henkilökohtaisesta pyynnöstä toimitettavat palvelut, joista tavallisesti maksetaan korvaus.
Lehtijulkaisujen kustantajan käsite olisi nyt täytäntöön pantavan direktiivin 55 johdantokappaleen loppuosan mukaan ymmärrettävä siten, että se kattaa palveluntarjoajat, kuten uutiskustantajat tai uutistoimistot, kun ne julkaisevat tässä direktiivissä tarkoitettuja lehtijulkaisuja.
Lehtikustantajan suoja kohdistuisi niin lehden käyttöön kokonaisuudessaan kuin siitä otettavien osien käyttöön pykälän 1 momentin mukaisesti. Esimerkiksi mediaseuranta- ja uutiskoostepalveluissa valmistetaan usein laajamittaisesti kappaleita aineistoista, joita käsitellään ja saatetaan asiakkaiden käyttöön. Euroopan komission direktiiviin liittyvien taustaselvitysten mukaan tällaiset palvelut riittävät monille käyttäjille, eikä juttuja käydä lukemassa alkuperäislähteestä.
Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa säädettyä oikeutta ei sovelleta: 1) yksittäisten käyttäjien lehtijulkaisun yksityiseen tai ei-kaupalliseen käyttöön; 2) hyperlinkkeihin; 3) lehtijulkaisun yksittäisiin sanoihin tai hyvin lyhyisiin otteisiin.
Momentin 1 kohdan osalta säännöksellä pantaisiin täytäntöön direktiivin 15 artiklan 1 kohdan toinen alakohta, jonka mukaan yksinoikeutta ei sovelleta yksityisessä tai ei-kaupallisessa tarkoituksessa tapahtuvaan käyttöön. Kyseisen säännöksen soveltamisen kannalta merkitystä ei ole sillä, minkälaisen sivuston tai palvelun välityksellä lehti tai sen osa välitetään yleisölle. Säännös koskee esimerkiksi Twitterissä tai Facebook-ryhmässä tapahtuvaa yksityishenkilön sananvapauden harjoittamiseksi tapahtuvaa käyttöä samoin kuin muuta ilman ansiotarkoitusta tapahtuvaa verkkokäyttöä.
Momentin 2 kohdan mukaan yksinoikeutta ei sovellettaisi hyperlinkittämiseen. Näin ollen sanoma- ja aikakauslehden yleisön saataville saattaminen hyperlinkittämällä ei kuuluisi yksinoikeuden piiriin. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 15 artiklan 1 kohdan kolmas alakohta.
Sen sijaan säännöstä sovellettaisiin tilanteisiin, joissa käytetään internetin hakukoneita, jotka indeksoivat ja toisintavat verkosta löytyviä lehtien sivustoja. Hakupalvelut voivat olla erikoistuneita mediaseurantaan ja uutiskoostepalveluiden tekemiseen. Siltä osin kuin yleiskäyttöiset hakukoneet tuottavat vastaavia tuloksia, ne kuuluvat myös säännöksen soveltamisalaan.
Momentin 3 kohdan mukaan yksittäiset sanat ja hyvin lyhyet otteet jäisivät suojan ulkopuolelle direktiivin 15 artiklan 1 kohdan neljännen alakohdan mukaisesti. Direktiivin 58 johdantokappaleessa mainitaan, että tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoajien toteuttama lehtijulkaisujen yksittäisten sanojen tai hyvin lyhyiden otteiden käyttö ei välttämättä horjuta lehtijulkaisujen kustantajien sisällön tuottamiseen tekemiä investointeja. Sen vuoksi on aiheellista säätää, että lehtijulkaisujen yksittäisten sanojen tai hyvin lyhyiden otteiden käyttö ei saisi kuulua tämän direktiivissä säädetyn oikeuden soveltamisalaan. Direktiivin 57 johdantokappaleessa täsmennetään, että suojaa ei saa laajentaa koskemaan pelkkiä lehtijulkaisuissa selostettavia tosiasioita.
Lakiin ei ehdoteta otettavaksi säännöksiä siitä, mikä olisi ”hyvin lyhyt ote”, joka olisi suojan ulkopuolella. Esimerkiksi tiettyjä sallitun vapaan käytön merkkimääriä ei ehdoteta otettavaksi lakiin. Asia jäisi oikeuskäytännön varaan. Tarkoituksena ei myöskään ole, että lehden otsikot, vaikka ne olisivat hyvin lyhyitä, eivät olisi kategorisesti suojan ulkopuolella. Otsikot ovat lehtijulkaisujen olennainen ja kaupallisesti merkityksellinen elementti.
Pykälän 3 momentin mukaan lehtijulkaisuna pidettäisiin kokoelmaa, joka koostuu pääasiassa luonteeltaan journalistisista kirjallisista teoksista ja jota ei julkaista tieteellisessä tai akateemisessa tarkoituksessa. Lisäedellytyksenä on, että 1) lehtijulkaisu muodostaa erillisen numeron kausittain ilmestyvässä tai säännöllisesti päivitettävässä yhden otsikon alaisessa lehtijulkaisussa; 2) lehtijulkaisun tarkoituksena on antaa suurelle yleisölle uutisiin tai muihin aiheisiin liittyvää tietoa; ja 3) lehtijulkaisu on välitetty yleisölle missä tahansa viestimessä lehtikustantajan aloitteesta, toimituksellisella vastuulla ja valvonnassa.
Direktiivin 55 ja 56 johdantokappaleen mukaan lehtijulkaisuihin, joiden olisi kuuluttava suojan piiriin, sisältyvät esimerkiksi päivittäin ilmestyvät sanomalehdet, viikoittain tai kuukausittain julkaistavat yleis- tai erikoisaikakauslehdet, mukaan lukien tilauspohjaiset lehdet, sekä uutissivustot. Suojan piiriin eivät sen sijaan kuuluisi verkkosivustot, kuten blogit, joilla annetaan tietoa osana toimintaa, jota ei harjoiteta palveluntarjoajan, kuten uutiskustantajan, aloitteesta, toimituksellisella vastuulla ja valvonnassa. Tieteellisiin tai akateemisiin tarkoituksiin julkaistavien kausijulkaisujen, kuten tiedejulkaisujen, ei myöskään pitäisi kuulua suojan piiriin 56 johdantokappaleen mukaan.
Lehtikustantajan suoja ei edellyttäisi julkaisulta tai sen osalta tekijänoikeudellisesti arvioituna itsenäisyyttä ja omaperäisyyttä, jotka ovat teossuojan kansalliset edellytykset. Lehtijulkaisuina pidettäisiin niin painettuja lehtiä kuin verkkojulkaisuja, mutta yksinoikeus kohdistuisi ainoastaan lehtien digitaaliseen, verkossa tapahtuvaan hyödyntämiseen tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajan toimesta.
Suoja ei ulottuisi myöskään lehtijulkaisujen painamalla tai muulla kappaleiden tuottamismenetelmällä valmistettuihin kappaleisiin tai tällaisten kappaleiden levittämiseen, mutta sanoma- tai aikakauslehdet voisivat jatkossakin estää tämän kaltaisen hyödyntämisen tekijöiltä ja muilta oikeudenhaltijoilta hankittujen yksinoikeuksien turvin.
Pykälän 4 momentin mukaan lehtikustantajan lähioikeutta ei sovellettaisi lehtijulkaisuun sisältyvän teoksen tai muun suojan kohteen käyttöön, jolle on saatu lupa kyseisen teoksen tekijältä tai lähioikeuden haltijalta. Tilanteessa, jossa tekijä on myöntänyt lehtijulkaisun kustantajalle ei-yksinomaisen oikeuden eli yksinkertaisen käyttöluvan hyödyntää teosta, tekijälle jää oikeus antaa lupa teoksen käyttöön myös muille käyttäjille. Näiden käyttäjien suojaamiseksi sanoma- tai aikakauslehden kustantajan esittämiltä vaatimuksilta on tarpeen säätää, että tekijältä saadun luvan perusteella tapahtuvan käytön ei katsota loukkaavaan lehtikustantajan lähioikeutta, vaikka teos sisältyy myös muun lehtikustantajan julkaisemaan sanoma- tai aikakauslehteen tai muuten muulla tavoin. Niissä tapauksissa, joissa tekijä on antanut lehtijulkaisun kustantajalle yksinoikeuden teoksen käyttämiselle, ei tekijälle jää oikeutta määrätä teoksesta. Säännös perustuu direktiivin 15 artiklan 2 kohdan toiseen alakohtaan.
Säännöksen mukaan sanoma- ja aikakauslehden kustantajan yksinoikeutta ei sovellettaisi sellaiseen lehteen sisältyvään teokseen tai lähioikeuden suojan kohteeseen, jonka suoja-aika on päättynyt. Tämä säännös perustuu 15 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan loppuosaan.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin lehtikustantajan lähioikeuden suoja-ajasta. Säännöksen mukaan 1 momentissa säädetty lehtijulkaisun kustantajan oikeus olisi voimassa, kunnes 2 vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jona sanoma- tai aikakauslehti julkaistiin. Suoja-aika laskettaisiin näin ollen siitä hetkestä, kun sanoma- tai aikakauslehteen otettu uutisartikkeli tai muu juttu on julkaistu lehdessä.
Pykälän 6 momentin mukaan lehtijulkaisun kustantajan suojalla ei olisi vaikutusta lehteen sisältyvän teoksen tekijän tai lähioikeuden haltijan tekijänoikeuslain mukaiseen oikeuteen. Suojamuodolla ei näin ollen olisi vaikutusta lehteen sisältyvän teoksen, valokuvan, äänitallenteen, kuvatallenteen tai esittävän taiteilijan esityksen tekijänoikeuslaissa säädettyyn suojaan. Lehtikustantajan lähioikeus ei siten vaikuttaisi esimerkiksi lehteen sisältyvien itsenäisten ja omaperäisten teosten suoja-aikaan tai tekijän oikeuteen määrätä teoksesta. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 15 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta.
Pykälän 7 momentin mukaan lehtijulkaisuun sisältyvän teoksen tekijällä tai lähioikeuden kohteeseen kohdistuvan oikeuden haltijalla olisi oikeus asianmukaiseen osuuteen lehtikustantajan 1 momentissa tarkoitetun oikeuden käyttämisestä saamista tuloista. Säännöksellä pyritään varmistamaan, että sanoma- ja aikakauslehtien käytöstä tuleva taloudellinen hyöty jakautuisi niin lehtikustantajalle kuin tekijöille. Jos kustantaja myöntäisi luvan käyttää lehteä korvauksetta, ei myöskään tekijöille tulisi lisäansioita tietoyhteiskunnan palvelun tarjoajan toimesta tapahtuvasta käytöstä.
Pykälän 8 momentin mukaan mitä 11, 11 a, 13 b, 16, 16 f—16 j, 17 a—17 d, 22, 23, 23 a ja 25 c §:ssä on säädetty, sovelletaan soveltuvin osin 1 momentissa tarkoitettuun oikeuteen. Tekijänoikeuden rajoitussäännösten osalta tämä tarkoittaa sitä, että momentissa luetellut rajoitussäännökset soveltuvat myös lehtikustantajan suojan kohteen käyttämiseen. Direktiivin 57 johdantokappaleen mukaan lehtijulkaisujen kustantajalle tämän direktiivin nojalla myönnettävään oikeuteen pitäisi soveltaa myös rajoituksia koskevia samoja soveltuvia säännöksiä kuin direktiivissä 2001/29/EY on säädetty, mukaan lukien mainitun direktiivin 5 artiklan 3 kohdan d alakohdassa säädettyä rajoitusta, kun on kyse lainauksista muun muassa arvostelua tai selostusta varten.
Lehtikustantajan oikeuden ja lehteen sisältyvien teosten tekijänoikeuden ja muiden suojan kohteiden lähioikeuksien hallinnoinnin helpottamiseksi on lain 25 n §:ään otettu sopimuslisenssisäännös. Pykälän 8 momentin viimeiseksi virkkeeksi on otettu viittaus 25 n §:n soveltamiseen myös lehtikustantajan oikeuteen. Oikeudenhaltijat voivat halutessaan käyttää tätä käyttölupien myöntämismekanismia. Käyttölupien myöntämisen yhteydessä sovittaisiin myös käytöstä maksettavista korvauksista.
Direktiivin mukaisesti lehtikustantajan suojaa ei sovelleta lehtijulkaisuihin, jotka on julkaistu ensimmäisen kerran ennen 6 päivää kesäkuuta 2019. Tätä koskeva säännös on siirtymäsäännöksissä.
50 c §.Teknisin toimenpitein suojattujen teosten käyttäminen. Voimassa olevan pykälän 1 momentin mukaan, kun tehokkaalla teknisellä toimenpiteellä suojattu teos on laillisesti käyttäjän hallussa tai saatavilla, saa teosta käyttää teknisen toimenpiteen suojasta riippumatta tiettyjen rajoitusten mukaisesti. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että teosta olisi mahdollista käyttää pykälässä nykyisin mainittujen lisäksi seuraavien tekijänoikeuden rajoitusten hyödyntämiseksi: 13 b §:ssä tarkoitettua tiedonlouhintaa varten, 14 a §:n tarkoitettua opetuksen havainnollistamista varten sekä 16 h §:ssä tarkoitettua kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten hyödyntämistä arkistoissa ja yleisölle avoimissa kirjastoissa ja museoissa varten.
Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 7 artikla.
50 f §.Suora siirto. Verkkolähetysdirektiivin 8 artiklan 1 kohdassa säännellään tapausta, jossa lähettäjäyritys (direktiivissä ”lähetystoimintaa harjoittava organisaatio”) lähettää ohjelmasignaalinsa signaalin jakelijalle, ilman että lähettäjäyritys samanaikaisesti itse lähettää kyseiset ohjelmasignaalit yleisölle. Kysymys on direktiivissä suoraksi siirroksi kutsutusta lähetysmenetelmästä, josta ei ole ollut aikaisemmin säännöksiä Euroopan unionin lainsäädännössä.
Verkkolähetysdirektiivin 2 artiklan 4 alakohdassa olevan määritelmän mukaisesti suoralla siirrolla tarkoitetaan teknistä prosessia, jossa lähetystoimintaa harjoittava organisaatio lähettää ohjelmasignaalinsa muulle organisaatiolle kuin lähetystoimintaa harjoittavalle organisaatiolle siten, että ohjelmasignaalit eivät ole yleisön saatavissa tämän lähetyksen aikana.
Direktiivin 8 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tällaisessa tapauksessa lähettäjäyrityksen ja signaalin jakelijan katsotaan osallistuvan yhteen ja samaan yleisölle välittämiseen. Tähän niiden on saatava direktiivin saman säännöksen mukaan lupa oikeudenhaltijoilta. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että oikeudenhaltijat saavat kohtuullisen korvauksen suojan kohteiden käyttämisestä tällaiseen yleisölle välittämiseen.
Direktiivin 20 johdantokappaleen mukaan lähettäjäorganisaatio ja signaalin jakelija osallistuvat tähän yleisölle välittämiseen omilla osuuksillaan. Niiden olisi sen vuoksi saatava oikeudenhaltijoilta lupa omiin osuuksiinsa tässä yhdessä ja samassa yleisölle välittämisessä. Saman johdantokappaleen mukaan tämä kahden toimijan osallistuminen yhteen ja samaan yleisölle välittämiseen ei kuitenkaan saisi johtaa toimijoiden yhteisvastuuseen.
Saman johdantokappaleen mukaan jäsenvaltioiden olisi voitava vahvistaa kansallisella tasolla järjestelyt tällaisen yhtä ja samaa yleisölle välittämistä koskevan luvan saamiselle, myös kyseisille oikeudenhaltijoille maksettavat asiaan kuuluvat maksut. Tässä olisi otettava huomioon se, millä tavoin lähettäjäyritys ja signaalin jakelija hyödyntävät yhteen ja samaan yleisölle välittämiseen liittyviä teoksia ja lähioikeuksien suojan kohteita.
Signaalien jakelijoille aiheutuu edelleenlähetyspalvelujen tarjoajien tapaan merkittävä rasitus oikeuksien hankkimisesta, lukuun ottamatta lähettäjäyritysten hallussa olevia oikeuksia. Tästä syystä 20 johdantokappaleen mukaisesti jäsenvaltioiden olisi voitava säätää, että signaalien jakelijat hyötyvät niiden lähetyksiä koskevien oikeuksien pakollisen kollektiivisen hallinnoinnin järjestelmästä samaan tapaan ja samassa laajuudessa kuin edelleenlähetyspalvelujen tarjoajat.
Saman 20 johdantokappaleen lopussa muistutetaan vielä, että jos signaalien jakelijat ainoastaan tarjoavat lähetystoimintaa harjoittaville organisaatioille Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitetun ”teknisen tavan” kyseisen lähetyksen vastaanoton varmistamiseksi tai parantamiseksi, signaalien jakelijoiden ei pitäisi katsoa osallistuvan yleisölle välittämiseen.
Tekijänoikeuslain 50 f §:ksi ehdotetaan otettavaksi uusi säännös, jossa säädetään suoran siirron menetelmästä ja sen oikeudellisesta arvioinnista.
Säännös poistaisi mahdollisen oikeudellisen epäselvyyden siitä, onko tällaisessa tapahtumaketjussa kysymys kahdesta tekijänoikeudellisesti relevantista teosta. Koska lähettäjäyrityksen ja jakelijayrityksen toimet muodostavat yhden tekijänoikeudellisesti relevantin teon, yleisölle välittämisen, on oikeudenhaltijoilta saatava lupa molempien yritysten toimiin.
Yritykset eivät olisi siis yhteisvastuussa tästä yhdestä ja samasta yleisölle välittämisestä. Yritykset olisivat tekijänoikeudellisessa vastuussa tekijöille omista osuuksistaan yhdessä ja samassa yleisön saataviin saattamisen kokonaisuudessa.
Direktiivin 21 johdantokappaleessa selitetään ero suoran siirron menetelmän ja edelleenlähettämisen välillä. Johdantokappaleen mukaisesti, kun ”lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot lähettävät ohjelmasignaalinsa suoraan yleisölle ja näin toteuttavat alkuperäisen välittämisen ja samanaikaisesti myös siirtävät signaalit toisille organisaatioille suoran siirron menetelmällä esimerkiksi varmistaakseen signaalien laadun edelleenlähetystä varten, näiden muiden organisaatioiden toteuttamat lähetykset katsotaan yleisölle välittämiseksi, joka on erillinen lähetystoimintaa harjoittavan organisaation toteuttamasta välittämisestä. Näissä tilanteissa olisi sovellettava tässä direktiivissä ja direktiivissä 93/83/ETY, sellaisena kuin se on muutettuna tällä direktiivillä, vahvistettuja edelleenlähetystä koskevia sääntöjä.”
Suoran siirron menetelmään pohjautuvaa lähetystoimintaa ei toistaiseksi ole Suomessa. Lain 2 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi sopimuslisenssissäännös 25 m §, jonka tarkoituksena on helpottaa oikeuksien hankkimista suoran siirron menetelmällä tapahtuvaa lähettämistä varten.
Säännöksellä pannaan täytäntöön verkkolähetysdirektiivin 8 artiklan 1 kohta.
54 §.Välimiesmenettely. Lain 54 §:ssä ovat säännökset erimielisyyden ratkaisemisesta välimiesmenettelyssä säännöksissä yksilöidyissä tapauksissa.
Pykälän 1 momentin 5 kohtaa muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin edelleen lähettämisen yhteydessä sana ”kaapeleitse” sekä säännös, jonka mukaan lähetyksen tulee olla peräisin muusta Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta. Säännöstä ehdotetaan samalla selvennettäväksi niin, että on täysin selvää, että välimiesmenettely voi koskea samoin ehdoin sekä erimielisyyttä, joka koskee tekijöiden luvan myöntämistä, että erimielisyyttä, joka koskee lähettäjäyrityksen luvan myöntämistä. Lupa voidaan myöntää välimiesmenettelyssä, jos sopimuslisenssiorganisaatio tai lähettäjäyritys tai molemmat kieltävät edelleen lähettämisen ilman perusteltua syytä tai asettavat sille kohtuuttomia ehtoja.
Säännöksestä ehdotetaan poistettavaksi viittaus kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen. Viittaus luvan myöntämiseen 25 h §:n 2 momentin mukaisesti ehdotetaan korvattavaksi viittauksella 25 h §:n 1 momenttiin, joka on edelleenlähettämistä koskeva käyttölupien myöntämistä koskeva perussäännös.
Tällä muutoksella säännös koskisi selvästi sekä sopimuslisenssiorganisaatioiden että lähettäjäyritysten lupien myöntämistä edelleenlähettämiseen. Säännöstä sovellettaisiin, kun on kysymys 26 §:ssä tarkoitetun luvan myöntämisestä ja sen ehdoista radio- tai televisiolähetyksen samanaikaiseen ja muuttamattomaan edelleen lähettämiseen 25 h §:n 1 momentin mukaisesti tai luvan myöntämisestä ja sen ehdoista 48 §:n 1 momentin perusteella.
Säännöksen soveltamisalan rajaus, että lähetys on peräisin muusta Euroopan talousalueeseen kuuluvasta valtiosta, ehdotetaan myös poistettavaksi. Säännös soveltuisi näin ollen sekä Suomesta että muista Euroopan talousalueeseen kuuluvista valtiosta peräisin olevien lähetysten edelleenlähettämistä koskevien erimielisyyksien ratkaisemiseen. Tämä vastaa toisaalla tässä esityksessä olevia edelleenlähetykseen liittyvien säännösten soveltamisalan muutosehdotuksia.
Myös luvan myöntämistä koskevaan 5 kohdan loppuosaan ehdotetaan lisäksi täsmennystä, jonka mukaan välimiehet voisivat myöntää luvan, jos sopimuslisenssiorganisaatio tai lähettäjäyritys kieltää edelleen lähettämisen ilman perusteltua syytä tai asettaa sille kohtuuttomia ehtoja.
Pykälän 4 momentti koskee välimiesmenettelyssä annettavan luvan vaikutuksia. Pykälän 4 momenttia muutettaisiin siten, että 25 h §:n 1 tai 2 momenttiin olevan viittauksen sijasta viittaus olisi vain 25 h §:n 1 momenttiin. Viittaus 48 §:n 1 momentin mukaisesti annettuun lupaan korvattaisiin viittauksella säännöksen perusteella annettuun lupaan ja lisäksi sen ehtoihin.
54 a §.Opetustoiminta ansiotarkoituksessa. Pykälää ehdotetaan tarkistettavaksi lisäämällä siihen viittaus niihin tekijänoikeuden rajoituksia koskeviin säännöksiin, joissa oikeuksia on rajoitettu opetustoiminnan hyväksi. Nämä olisivat 14 §:n 2 ja 3 momentti, 14 a §:n 1 momentti ja 21 §:n 1 momentti. Samalla säännöksen soveltamisen ulkopuolelle ehdotetaan jätettäväksi opetustoimintaan sovellettavissa olevat sopimuslisenssisäännökset lain 13 §:ssä ja 14 §:n 1 momentissa. Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukainen reunaehto opetustoiminnan ei-kaupallisesta tarkoituksesta ei koske sopimuslisenssisäännöksiä. Sen vuoksi näitä sopimuslisenssisäännöksiä voitaisiin siis käyttää myös ansiotarkoituksessa tapahtuvassa toiminnassa.
55 a §.Määritelmä. Pykälässä määritellään 6 a luvun sääntelyn kohteena olevat tekijänoikeudellisessa vastuussa olevat palveluntarjoajat.
Pykälän mukaisesti palveluntarjoajalla tarkoitetaan direktiivissä 2 artiklan 6 kohdassa määriteltyä verkkosisällönjakopalvelun tarjoajaa. Direktiivin määritelmän mukaan verkkosisällönjakopalvelulla tarkoitetaan sellaista tietoyhteiskunnan palvelua, ”jonka päätarkoituksena tai yhtenä päätarkoituksena on säilyttää suuri määrä käyttäjiensä palveluun lataamia tekijänoikeudella suojattuja teoksia tai muuta suojattua aineistoa, jotka palvelu organisoi ja joita se promotoi voitontavoittelua varten, ja tarkoituksena antaa yleisölle pääsy niihin”. Tässä luvussa käytetään termiä ”palveluntarjoaja”. Direktiivin määritelmässä olevalla viittauksella muuhun suojattuun aineistoon tarkoitetaan eräitä lähioikeuden kohteita. Uuden 6 a luvun soveltamisesta lähioikeuden kohteisiin säädetään 55 m §:ssä viittaussäännöksellä lain 5 lukuun.
Määritelmän sisältämä kriteerien luettelo on kumulatiivinen; arvioitaessa, onko kysymys 6 a luvun säännösten soveltamisalaan kuuluvasta palveluntarjoajasta, tulee kaikkien kriteerien täyttyä.
Direktiivin 62 johdantokappaleen mukaan tällaisen palveluntarjoajan päätarkoituksena on säilyttää tekijänoikeudella suojattua sisältöä ja mahdollistaa se, että käyttäjät lataavat palveluun ja jakavat suuria määriä tällaista sisältöä tarkoituksena saada siitä voittoa joko suoraan tai välillisesti. Palveluntarjoajat edistävät ja markkinoivat sisältöjä laajemman yleisön houkuttelemiseksi palvelussa oleviin sisältöihin luokittelemalla sisältöjä ja käyttämällä palveluissa kohdennettua mainontaa.
Direktiivin 63 johdantokappaleen mukaan arvioitaessa palveluntarjoajan päätarkoitusta säilyttää ja välittää yleisölle ”suurta määrää tekijänoikeudella suojattuja teoksia” olisi otettava huomioon yhdistelmä eri osatekijöitä, kuten palvelun yleisö ja palvelujen käyttäjien palveluun lataamien tekijänoikeudella suojattua sisältöä sisältävien tiedostojen lukumäärä.
Direktiivin määritelmässä käytetyn termin ”promotoida” vastineena käytetään nyt ehdotettavassa määritelmässä termiä ”markkinoida”, joka sisältää toimet teosten menekin edistämiseksi ja markkinoimiseksi. Tällaisilla palveluilla on tärkeä rooli verkkosisältömarkkinoilla, koska ne kilpailevat samoista yleisöistä muiden verkkosisältöpalveluiden tarjoajien kanssa, kuten sellaisten verkkopohjaisten äänen tai videon suoratoistopalveluiden kanssa, joihin palvelun käyttäjä ei ole tallentanut sisältöä.
Erona verkkosisältöpalveluun, jossa tarjottava sisältö perustuu palveluntarjoajan tekemään valintaan, on se, että verkkosisällönjakopalvelun tarjoaja ei aktiivisesti ennalta valitse palvelussa tarjottavia sisältöjä, vaan sisältöjen valinta palvelujen tarjottavaksi ja niiden tallentamisesta palveluun tapahtuu palvelun käyttäjien toimesta. Näin tapahtuu pääasiallisesti niin mainosrahoitteisissa kuin maksullisissa sisältöpalveluissakin. Vaikka verkkosisällönjakopalvelut yleensä ovat käyttäjilleen maksuttomia, direktiivi ei sulje pois mahdollisuutta, että verkkosisällönjakopalvelu voisi periä käyttäjiltä maksun palvelun käytöstä.
Verkkosisällönjakopalveluina ei direktiivin 62 johdantokappaleen mukaan voida pitää sellaisia palveluita, joilla on jokin muu päätarkoitus. Esimerkkeinä soveltamisalan ulkopuolelle jäävistä palveluista mainitaan direktiivin 2 artiklan 6 kohdassa ja 62 johdantokappaleessa sähköiset viestintäpalvelut, yritystenväliset pilvipalvelut, pilvipalvelut, joihin kuluttajat voivat ladata sisältöä omaan käyttöönsä, sekä verkossa toimivat markkinapaikat. Markkinapaikkojen päätoimintaa on yleensä verkossa tapahtuva vähittäiskauppa, johon ei sisälly pääsyn antaminen tekijänoikeudella suojattuun sisältöön. Määritelmän ulkopuolelle jäisivät direktiivin 2 artiklan 6 kohdan mukaan myös avoimen lähdekoodin ohjelmistojen kehitys- ja jakoalustat, voittoa tavoittelemattomat koulutusalan tai tieteellisten tietovarastojen sekä voittoa tavoittelemattomien verkkoensyklopedioiden kaltaiset palveluiden tarjoajat.
Ehdotettavia 6 a luvun säännöksiä ei myöskään sovelleta palveluntarjoajiin, joiden päätarkoituksena on harjoittaa tekijänoikeuspiratismia tai helpottaa sitä.
Direktiivin luettelo palveluista, jotka jäävät verkkosisällönjakopalvelun tarjoajan määritelmän ulkopuolelle, ei ole tyhjentävä. Arvio siitä, onko kyse 6 a luvun soveltamisalaan kuuluvasta palveluntarjoajasta, on tehtävä määritelmän kriteerien pohjalta tapauskohtaisesti.
Verkkosisällönjakopalvelu on käsitteellisesti pidettävä erillään myös tekijänoikeuslain 25 l §:ssä tarkoitetusta televisio-ohjelmien verkkotallennuspalvelusta, joka on luonteeltaan verkkosisältöpalvelu eikä verkkosisällönjakopalvelu.
Palvelun käyttäjillä tarkoitetaan niitä yksityishenkilöitä, jotka tallentavat palveluun sisältöä. Sisältö voi olla käyttäjien itse tekemää tai koostua kokonaan tai osittain muiden luomista tekijänoikeudella suojatuista teoksista. Tässä luvussa oleva sääntely kohdistuu erityisesti käyttäjien palveluun tallentamaan sisältöön, johon kohdistuu kolmannelle kuuluvia oikeuksia ja jonka käyttämiseen ei ole saatu lupaa.
Säännöksellä pannaan täytäntöön 2 artiklan 6 kohta.
55 b §.Oikeudelliset lähtökohdat. Pykälän 1 momentissa säädetään direktiivin 17 artiklan 1 kohdan mukaisesti siitä oikeudellisesta lähtökohdasta, johon 55 a §:ssä määritellyn palvelutarjoajan tekijänoikeudellinen vastuu perustuu. Direktiivin 17 artiklan 1 kohdan 1 alakohta edellyttää, että tekijänoikeuslaissa vahvistetaan, että kun teoksia tallennetaan 55 a §:ssä määritellyn palveluntarjoajan palveluun, palveluntarjoaja välittää teokset yleisölle siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana. Palveluntarjoaja antaa yleisölle pääsyn käyttäjiensä palveluun lataamiin tekijänoikeudella suojattuihin teoksiin. Tähän pääsyn antamiseen sovellettavista oikeuksista on säädetty tietoyhteiskuntadirektiivin (2001/29/EY) 3 artiklassa.
Sääntely vahvistaisi sen, että direktiivissä tarkoitetut palveluntarjoajat ovat velvollisia hankkimaan luvan toimintaansa varten. Ehdotettavissa säännöksissä otetaan jäljempänä 55 e §:ssä huomioon käyttäjien mahdollisuus käyttää teoksia säädettyjen tekijänoikeuden rajoitusten nojalla. Tämä vaikuttaa siihen, onko tähän käyttöön saatava oikeudenhaltijalta lupa ja maksettava korvausta oikeudenhaltijalle teoksen käyttämisestä.
Direktiivin 64 johdantolauseen mukaan 55 a §:ssä määritellyt palveluntarjoajat toteuttavat yleisölle välittämisen tai yleisön saataviin saattamisen, kun ne antavat yleisölle pääsyn käyttäjiensä palveluun lataamiin tekijänoikeudella suojattuihin teoksiin. Palveluntarjoaja on siten velvollinen hankkimaan luvan teosten käyttämiseen palvelussa kyseisiltä oikeudenhaltijoilta. Käsillä oleva uusi sääntely on erillinen eikä vaikuta toisaalla unionin oikeudessa vahvistettuun yleisölle välittämisen tai yleisön saataviin saattamisen käsitteeseen, eikä se vaikuta direktiivin 2001/29/EY 3 artiklan 1 ja 2 kohdan mahdolliseen soveltamiseen muihin tekijänoikeudella suojattua sisältöä käyttäviin palveluntarjoajiin.
Pykälän 2 momentin mukaan palveluntarjoajat ovat velvollisia hankkimaan tarvittavat luvat. Ellei asiaankuuluvia oikeuksia palveluun ladattuun sisältöön ole saatu, palveluntarjoajat ovat vastuussa tekijänoikeuden loukkauksesta. Vastuusta voi vapautua erityisin, tarkemmin 55 c §:n 1 momentissa säädetyin ehdoin. Säännös vastaa direktiivin 17 artiklan 1 kohdan 1 alakohtaa.
Pykälän 3 momentissa säädetään, että kun palveluntarjoaja on saanut tekijöiden luvan, lupa käsittää myös palvelun käyttäjien toimet, kun nämä tallentavat teoksia yleisölle välitettäväksi. Tätä ei kuitenkaan sovelleta, kun palvelun käyttäjä toimii ansiotarkoituksessa tai käyttäjän tämä toiminta tuottaa merkittäviä tuloja. Säännös vastaa direktiivin 17 artiklan 1 kohdan 2 alakohtaa. Tällainen palvelun käyttäjä vastaa omasta toiminnastaan ja sen on hankittava itse toiminnalleen luvat tekijöiltä tai oikeuksien hallinnointiorganisaatiolta.
Direktiivin 17 artiklan 3 kohdassa on säädetty, että edellä tarkoitettuun yleisölle välittämiseen tai yleisön saataviin saattamiseen ei sovelleta direktiivin 2000/31/EY 14 artiklan 1 kohdassa säädettyä vastuunrajoitusta. Mainitussa säännöksessä säädetään asianomaisessa direktiivissä tarkoitettujen palveluntarjoajien vastuuvapaudesta eräin ehdoin. Tämä ei estä mainitun direktiivin mukaisten vastuuvapaussäännösten soveltamista palveluntarjoajiin tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jäävissä tilanteissa. Esitykseen on sisällytetty asiaa koskeva ehdotus lisäyksestä sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin säätämällä uusi 184 a §.
Säännöksellä pannaan täytäntöön 17 artiklan 1 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta.
55 c §.Palveluntarjoajan vastuu ja vastuuvapaus. Palveluntarjoaja olisi ehdotetun 55 c §:n 1 momentin mukaan vastuussa teoksen käyttämisestä tekijänoikeuslain 2 §:ssä tarkoitettuun yleisölle välittämiseen, ellei sillä ole lupaa teoksen tähän käyttöön. Palveluntarjoajan toimimisvelvollisuus koskee ensinnäkin lupien hankkimista. Palveluntarjoaja ei vapaudu vastuusta, mikäli se ei ole toiminut parhaansa mukaan lupien saamiseksi. Palveluntarjoajalla on lisäksi toimintavelvollisuus kahdessa tapauksessa. Sen on toimittava parhaansa mukaan saatuaan tekijältä teoksen yleisölle välittämistä koskevan estopyynnön tai teosta koskevan poistopyynnön.
Säännöksen mukaan palveluntarjoaja voisi vapautua mainitusta vastuusta, jos se on 1 momentin 1 kohdan mukaisesti toiminut parhaansa mukaan saadakseen 55 b §:n 2 momentissa tarkoitetun luvan.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädetään tilanteesta, jossa tekijä haluaa estää ennakolta joidenkin teosten lataamisen palveluun. Tekijällä tarkoitetaan myös sitä, jolle tekijä on siirtänyt oikeutensa, tai jonka tekijä on valtuuttanut toimimaan puolestaan. Tällaisen estopyynnön tulee sisältää palveluntarjoajan kannalta merkitykselliset ja tarvittavat tiedot. Tästä seuraa palveluntarjoajalle velvollisuus toimia parhaansa mukaan huolellista ammatinharjoittamista koskevien toimialan korkeatasoisten vaatimusten mukaisesti varmistaakseen, että pyynnön kohteena oleva teos tai teokset eivät tule yleisön saataviin.
Palveluntarjoajalla olisi teoksen estämistä koskien toimintavelvollisuus, kun tekijä on ilmoittanut tiedot, joilla palveluntarjoaja voi tunnistaa tekijänoikeudella suojatun teoksen palvelussa ennakollisesti jo ennen teoksen lataamista palveluun.
Toimintavelvollisuus syntyy, kun tekijä on antanut palveluntarjoajalle merkitykselliset ja tarvittavat tiedot estettävistä teoksista. Näillä tiedoilla tarkoitetaan sellaisia tietoja, joita käyttäen palveluntarjoaja voi eston toteuttaa, kuten teosten tunnistusmateriaali eli niin kutsuttu referenssitiedosto, joka on teos digitaalisessa muodossa sellaisenaan. Teoksen tunnistamiseksi riittää myös metadata, jonka avulla teos ja tekijä ovat tunnistettavissa.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin tilanteesta, jossa teos on jo saatavilla palvelussa ja tekijä haluaa estää teoksen saatavilla olon. Tekijän tulee tehdä poistopyyntö palveluntarjoajalle riittävän perustellun ilmoituksen muodossa. Palveluntarjoajan tulisi sen saatua mainitun ilmoituksen viipymättä ryhtyä toimiin ilmoituksen kohteena olevan teoksen saannin poistamiseksi verkkosivustoiltaan. Palveluntarjoajan tulee myös toimia parhaansa mukaan estääkseen teoksen tulevat lataukset palveluun.
Riittävän perustellun ilmoituksen tulee, samoin kuin ennakollista estämistä koskevan pyynnön, sisältää poistopyynnön kohteena olevan teoksen tai olevien teosten identifioimiseksi tarpeelliset tiedot.
Sekä esto- että poistovaatimuksen voisi tekijän puolesta esittää myös se, joka on oikeutettu toimimaan tekijän puolesta. Jos tekijänoikeus on siirtynyt toiselle, voi vaatimuksen lähtökohtaisesti esittää se, jolle tekijänoikeus on siirtynyt. Tekijä on voinut valtuuttaa myös toisen, esimerkiksi yhteishallinnointiorganisaation tai jonkin muun tekijöiden etuja palvelevan palveluntarjoajan, valvomaan oikeuksiaan.
Direktiivin 66 johdantokappaleessa todetaan, että toimet, joita palveluntarjoajat toteuttavat yhteistyössä oikeudenhaltijoiden kanssa, eivät saisi johtaa siihen, että estetään tekijänoikeutta loukkaamattoman sisällön saatavuus. Tällaista sisältöä ovat esimerkiksi teokset, joiden osalta on tehty sopimus palvelun tarjoajan tai käyttäjän ja oikeudenhaltijan välillä tai teokset, joiden käyttö on sallittu tekijänoikeutta tai lähioikeuksia koskevan rajoitussäännöksen nojalla.
Pykälän 1 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen suojattujen teosten estämisen ja poistamisen edellyttämä teoksen tunnistaminen on eräs keskeisimpiä uusien teknologioiden käyttökohteita. Tekijöiden ja teosten tunnistamiseen liittyvät vaatimukset ja niiden tunnistamista toteuttavat teknologiset järjestelmät kehittyvät nopeasti. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että palveluntarjoajien käyttämien tunnistamisvälineiden virheensieto-ominaisuudet paranevat. Tämä vähentää niitä tapauksia, joissa palveluntarjoajan palvelussa oleva versio teoksesta poikkeaa tunnistustiedostosta tavalla, jota tunnistusjärjestelmä ei havaitse, mikä aiheuttaa virheellisen teoksen tunnistamisen. Palveluntarjoajan tulee poistaa teos palvelusta, kun tunnistustieto on riittävä käytetyn tunnistusteknologian kannalta, eikä teoksen tunnistamisesta ole epäilystä. Teoksen identifioimiseksi tarvittavan tiedon ei tarvitse olla identtinen palvelussa olevan teoksen kanssa; riittää että voidaan päätellä kysymyksen olevan samasta teoksesta.
Pykälän 2 momentissa ovat säännökset niistä seikoista, jotka on otettava huomioon edellä kuvattujen velvoitteiden oikeasuhtaisuuden arvioinnissa. Tämän taustana on se, että direktiivin 17 artiklan 4 kohdan velvoitteiden tulee artiklan 5 kohdan mukaan olla oikeasuhtaisia ja Euroopan unionin lainsäädäntöön sisältyvän suhteellisuusperiaatteen mukaisia.
Momentissa säädetään niistä seikoista, jotka on otettava huomioon arvioitaessa sitä, onko palveluntarjoaja täyttänyt 1 momentissa tarkoitetut velvoitteensa suhteellisuusperiaatteen valossa. Direktiivin 17 artiklan 5 kohdan mukaan oikeasuhtaisuutta arvioitaessa on otettava huomioon a alakohdan mukaan palveluntarjoajan palvelun tyyppi, yleisö ja koko sekä palvelun käyttäjien palveluun tallentamien teosten tyyppi sekä b alakohdan mukaan soveltuvien ja vaikuttavien keinojen saatavuus ja niiden kustannukset palveluntarjoajille. Direktiivin lista ei ole tyhjentävä. Direktiivissä mainitut seikat on lueteltu ehdotetussa 55 c §:n 2 momentissa.
Direktiivin mukaisesti pykälän 2 momenttiin sisällytettävillä arviointiperusteilla tavoitellaan tasapainoa toisaalta tekijän omistusoikeuden ja toisaalta palvelun tarjoajien elinkeinovapauden välillä siten, että palvelun tarjoajien toimintavelvoite säilyisi kohtuullisena.
Koska huomioon otettavien seikkojen luettelo ei ole tyhjentävä, tuomioistuimen olisi mahdollista ottaa huomioon myös kaikki muut velvoitteiden oikeasuhtaisuuteen vaikuttavat seikat.
Mitä yleisempi tietyn tyyppinen aineisto palvelussa on, sen perustellumpaa on odottaa, että palvelun tarjoaja ottaa käyttöön sellaisia toimenpiteitä, joiden avulla kyseisen tyyppisestä aineistosta pystytään identifioimaan aineistot, joiden osalta tekijä on pyytänyt aineistoon pääsyn estoa tai sen poistamista. Ei voida edellyttää, että pelkästään valokuvien jakamiseen erikoistunut palvelun tarjoaja hankkisi käyttöönsä järjestelmiä, joilla voidaan tunnistaa ja estää pääsy esimerkiksi äänitiedostoihin.
Velvoitteiden oikeasuhtaisuutta arvioitaessa merkityksellisenä voidaan pitää myös sitä, että tekijä on toimittanut palvelun tarjoajalle riittävät ja merkitykselliset tiedot, jotta teos voidaan tunnistaa, kun palvelun käyttäjä yrittää ladata teoksen palveluun.
Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan arvioinnissa tulisi ottaa huomioon teoksiin pääsyn estoon soveltuvien ja tehokkaiden keinojen saatavuus ja niistä aiheutuva kustannus palveluntarjoajalle.
Aineiston tunnistamisessa käytettävien teknisten järjestelmien saatavuus voi vaihdella aineiston tyypin mukaan. Esimerkiksi äänitallenteiden joukosta tekijänoikeutta loukkaavan aineiston tunnistamisen mahdollistavat ratkaisut ovat tällä hetkellä kehittyneempiä kuin vaikkapa tekijänoikeutta loukkaavan tekstin tunnistamiseen käytettävät tekniikat. Näiden teknologioiden saatavuus ja kustannukset voivat olla merkittäviä nimenomaan palveluntarjoajan kannalta, ja siksi on arvioitava velvoitteiden aiheuttamien taloudellisten vaikutusten suhteellisuutta myös perustuslaissa suojattujen oikeuksien valossa.
Seikkoja, joita oikeasuhtaisuuden arvioinnissa voidaan myös ottaa huomioon, voisivat olla esimerkiksi alalla mahdollisesti kehittyvät käytännöt, mahdolliset Euroopan unionin komission suositukset tai toimialan käytännesäännöt sekä muut näkökohdat, jotka vaikuttavat tulkintaan siitä, mitä vaatimuksia voidaan kohtuudella asettaa palveluntarjoajan velvoitteille.
Pykälä perustuu direktiivin 17 artiklan 4 ja 5 kohtaan.
55 d §.Soveltaminen eräiden palveluntarjoajien toimintaan. Pykälässä säädetään palveluntarjoajan 55 c §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan velvoitteiden soveltamisesta eräissä tilanteissa. Näiden säännösten tarkoitus on lieventää mainittuja velvoitteita uusien palveluntarjoajien kohdalla, jos niiden liikevaihto jää alle pykälässä säädetyn määrän.
Pykälän mukaan mainitut lievennykset soveltuvat, jos palveluntarjoajan palvelut ovat olleet yleisön saatavilla alle kolmen vuoden ajan ja sen vuosiliikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa. Tämä raja-arvo lasketaan komission suosituksen 2003/361/EY mukaisesti. Tällaisilla palveluntarjoajilla ei ole velvollisuutta mainitun momentin 2 kohdan mukaiseen ennalta estämiseen, eikä 3 kohdan lopussa mainittuun tulevien latausten estämiseen.
Tällaisilla niin kutsutuilla start up -yrityksillä tai muuten pienillä palveluntarjoajilla olisi edelleen kuitenkin velvollisuus tehdä parhaansa 55 c §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti saadakseen luvan teoksen käyttöön palvelussa ja mikäli lupaa ei ole, tekijän tehtyä teoksen poistamista koskevan pyynnön 3 kohdan mukaisesti, estää pääsy aineistoon tai poistaa se.
Pykälän viimeisen virkkeen mukaan velvollisuuksia sovellettaisiin kuitenkin täysimääräisesti, jos palveluntarjoajan palveluiden keskimääräinen kuukausittainen yksittäisten kävijöiden lukumäärä ylittää viisi miljoonaa.
Direktiivin 67 johdantokappaleen mukaan on tarkoitus ottaa huomioon erityistapaus, jossa käyttäjien latauksia palveluun työstävät start up -yritykset kehittävät uusia liiketoimintamalleja.
Säännöksellä pannaan täytäntöön 17 artiklan 6 kohta.
55 e §.Teosten laillinen käyttö palvelussa. Pykälässä vahvistettaisiin, että teosten käyttö on laillista eräissä direktiivin mainitsemissa tilanteissa.
Säännös liittyy erityisesti ehdotettavan 55 c §:n 1 momentin mukaisiin esto- ja poistopyyntöihin ja niiden toteuttamiseksi tarvittavaan palveluntarjoajan ja tekijän väliseen yhteistyöhön. Sääntelyn tavoitteena on turvata teosten laillinen käyttö ja selkeyttää käyttäjän asemaa tämän tallentaessa teoksia palveluun. Tällaisia aineistoja koskevien mahdollisesti virheellisiksi väitettyjen esto- ja poistopyyntöjen osalta menettely jatkuu ensin palveluntarjoajan tarjoamassa valitus- ja oikeussuojamekanismissa ja tarvittaessa vaihtoehtoisessa menettelyssä ja viime kädessä tuomioistuimessa.
Pykälän ensimmäisen virkkeen mukaan palveluntarjoajan ja tekijän yhteistyö ei saisi johtaa sellaisten palvelun käyttäjien palveluun tallentamien teosten estämiseen, joiden käyttö ei loukkaa tekijänoikeutta.
Säännöksen mukaan laillisesti käytettävissä olisivat teokset, joita käytetään tekijänoikeuslaissa säädettyjen tekijänoikeuksien rajoitussäännösten nojalla. Kaikkien soveltuvien rajoitussäännösten tulisi olla sovellettavissa.
Pykälän 1 momentin viimeisen virkkeen mukaisesti palvelun käyttäjien olisi voitava tallentaa palveluun teoksia tai teosten osia osana käyttäjälähtöistä sisältöä ainakin siteerausta koskevan 22 §:n sekä uuden parodiaa, karikatyyriä tai pastissia koskevan 23 a §:n nojalla.
Muuta laillista käyttöä on palvelun käyttäjän itsensä tekemän sisällön käyttö, johon ei sisälly muiden tekemiä teoksia, sekä sellaisten teosten käyttö, joiden käyttämiseen palvelun käyttäjä on saanut luvan oikeudenhaltijalta. Sallittua on myös tekijänoikeudesta vapaiden tai esimerkiksi suoja-ajan päätyttyä vapaaksi tulleiden teosten käyttö.
Pykälän 2 momentin mukaisesti palveluntarjoajan olisi ehdoissaan ilmoitettava palvelun käyttäjille, että nämä voivat käyttää teoksia tämän lain tekijänoikeuksien rajoitusten nojalla.
Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 7 kohta ja 9 kohdan 3 alakohta.
55 f §.Toimenpiteet laillisen käytön varmistamiseksi. Pykälän 1 momentin mukaan palveluntarjoajan olisi luotava käytänteet, joilla varmistetaan, etteivät toimenpiteet estä teosten laillista välittämistä yleisölle. Laillisen käytön tilanteita on käsitelty 55 g §:ssä.
Direktiivin 17 artiklan 8 kohdan mukaan yleinen seurantavelvollisuus on kielletty. Tästä on säädetty sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 15 artiklan 1 kohdassa. Toisaalta erityisiä seurantamekanismeja on käytetty ja tulisikin voida käyttää. Tässä säännöksessä todetaan nimenomaisesti vain se, mikä seuraa viimeksi mainitun lain yleisen seurannan kiellosta. Tämä ei koske erityistapauksissa asetettavia seurantavelvoitteita.
Pykälän 2 momentin mukaan palveluntarjoajat saisivat siten käyttää automaattisia estämiskeinoja vain silloin, kun on suurella todennäköisyydellä oletettavissa, että kysymys on tekijän oikeuksia loukkaavasta suojatun teoksen yleisölle välittämisestä. Tämä tilanne on kyseessä, kun oikeudenhaltijat ovat antaneet palveluntarjoajalle merkitykselliset ja tarvittavat tiedot suojattujen teosten tunnistamiseksi ja estämiseksi.
55 g §.Palveluntarjoajan velvollisuus tietojen antamiseen. Pykälä sisältäisi verkkosisällön jakopalvelun tarjoajan velvollisuuden antaa tekijälle riittävät tiedot ehdotetun 55 c §:n 1 momentissa tarkoitettua yhteistyötä koskevien käytänteidensä toiminnasta. Tämä koskee palveluntarjoajan toimien tyyppiä ja toteuttamistapaa. Lisäksi, kun käyttöluvan myöntämistä koskevia sopimuksia tehdään palveluntarjoajan ja tekijän välillä, palveluntarjoajan tulee tekijän pyynnöstä antaa tiedot sopimuksen kattamien teosten käytöstä.
Annettavien tietojen tulisi olla riittävän täsmällisiä, jotta avoimuus tekijää kohtaan toteutuu, loukkaamatta kuitenkaan palveluntarjoajan liikesalaisuuksia. Tekijä ja palveluntarjoaja voivat sopia muun muassa siitä, millä tarkkuudella tietoja tulee antaa.
Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 8 kohta.
55 h §.Valitus- ja oikeussuojamekanismi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin palveluntarjoajan velvollisuudesta tarjota palvelun käyttäjälle ja tekijälle tai hänen puolestaan toimivalle vaikuttavat ja nopeat keinot käsitellä erimielisyyksiä koskien yleisön pääsyn estämistä palvelun käyttäjän palveluun tallentamaan aineistoon tai aineiston poistoa.
Näiden palveluntarjoajan keinojen olisi mahdollistettava, että palvelun käyttäjä voi ennen pääsyn estämistä tai viimeistään sen yhteydessä antaa tekijälle tai hänen puolestaan toimivalle selvityksen niistä perusteista, joiden nojalla aineisto ei loukkaa tekijän tekijänoikeutta. Tekijän tai hänen puolestaan toimivan olisi käyttäjän selvityksen saatuaan voitava vahvistaa vaatimuksensa estää yleisön pääsy aineistoon 55 c §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti nopeasti ja tehokkaasti.
Pykälän 2 momentin mukaan tämä toteutettaisiin siten, että saatuaan palveluntarjoajalta poistoilmoituksen palvelun käyttäjän olisi voitava antaa tekijälle tai hänen puolestaan toimivalle vastine ja pyytää oikaisua. Tekijälle tai hänen puolestaan toimivalle olisi sen jälkeen tarjottava keino käsitellä palvelun käyttäjän oikaisupyyntö, minkä jälkeen pääsy aineistoon olisi yhteistyössä palveluntarjoajan kanssa tarvittaessa palautettava.
Pykälän 3 momentin mukaan mikäli tekijän esittämät perustelut eivät ole asianmukaiset, suojattu teos on palautettava palveluun. Palveluun tallennetun suojatun teoksen pääsyn estämistä, teoksen poistamista tai palveluun palauttamista koskevan päätöksen tulee olla ihmisen tekemän arvioinnin kohteena.
Säännöksillä pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 9 kohdan 1 ja 2 alakohdat.
55 i §.Vaihtoehtoinen menettely erimielisyyksien ratkaisemiseksi. Pykälässä luotaisiin palvelun käyttäjän ja tekijän välisen tekijänoikeudellisen erimielisyyden ratkaisemista koskeva uusi vaihtoehtoinen menettely erimielisyyttä koskevan ratkaisusuosituksen saamiseksi sen jälkeen, kun ehdotetussa 55 h §:ssä mainittu palveluntarjoajan tarjoama valitus- ja oikeussuojamekanismi on käytetty. Siellä palveluntarjoaja on jo käsitellyt erimielisyyden palvelun käyttäjän ja tekijän välillä koskien yleisön pääsyn estämistä palvelun käyttäjän palveluun tallentamaan aineistoon, aineiston poistoa tai aineiston palauttamista palveluun.
Pykälän 1 momentin mukaan menettely olisi vapaaehtoinen, eikä se sitoisi asianosaisia. Menettely olisi asianosaisille maksuton ja vaihtoehto varsinaiselle tuomioistuinmenettelylle sekä jo olemassa oleville vaihtoehtoisille riidanratkaisumenettelyille, joihin asianosaiset voivat halutessaan turvautua. Suurissa verkkosisällön jakopalveluissa niihin ladattua sisältöä koskevissa tekijänoikeudellisissa erimielisyyksissä voi olla kyse tekijänoikeudella suojatun materiaalin välittämisestä suurille yleisöille. Asian käsittelyssä korostuu siksi joutuisuusvaatimus. Siksi käytössä olisi alla kuvattu luonteeltaan summaarinen, kokonaan sähköinen menettely. Osapuolilla olisi koko ajan mahdollisuus käyttää muita varsinaisia lainsäädännön tarjoamia oikeussuojakeinoja, kuten asian vieminen välimiesmenettelyyn, sovintomenettelyyn tai tuomioistuimen käsiteltäväksi. Menettelyssä annetut suositukset eivät olisi valituskelpoisia tai täytäntöönpanokelpoisia.
Pykälän 2 momentin mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö perustaisi luettelon menettelyssä käytettävistä esteettömistä ja puolueettomista, tekijänoikeutta tuntevista asiantuntijoista, jotka ovat lupautuneet toimimaan suosituksen antajina yllä mainittuja erimielisyyksiä koskevissa kysymyksissä. Näiltä osin menettely pääpiirteissään vastaa Ruotsin hallituksen esitysluonnoksessa (Ds. 2021:30) esitettyä mallia, sillä erolla, että tehtävä annettiin Patentti- ja rekisterivirastolle (Patent- och registreringsverket), joka vastaa Suomessa toimivaa Patentti- ja rekisterihallitusta.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on viranomaisena puolueeton ja luotettava taho, jolla on tehtävän hoitamisen vaatimat tekniset ja toiminnalliset edellytykset. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimeäisi asiantuntijat kolmen vuoden määräajaksi. Asiantuntijat olisivat opetus- ja kulttuuriministeriöstä riippumattomia ja toimisivat itsenäisesti asiantuntijaominaisuudessaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättäisi asiantuntijoille maksettavien palkkioiden perusteista ja määrästä. Asiantuntijatyö ja siitä maksettavat palkkiot olisivat toimenpidekohtaista. Tehtävä olisi asiantuntijoiden päätoimeen nähden sivutoimi. Opetus- ja kulttuuriministeriössä menettelyn hallinnoinnista huolehtiva ”moderaattori” on virkamies ja toimii virkamieslainsäädännön alaisena.
Opetus- ja kulttuuriministeriössä otettaisiin vastaan internetin välityksellä asianosaisten pyyntöjä käsitellä vaihtoehtoisessa menettelyssä edellä 1 momentissa mainituista asioista ja jaettaisiin saapuneet asiat sähköisesti asiantuntijoille.
Pykälän 3 momentin mukaan saatuaan asiaa koskevan palveluntarjoajan 55 h §:ssä tarkoitetun, tekijänoikeuslain perusteella tehdyn teoksen pääsyn estämistä, teoksen poistamista tai palveluun palauttamista koskevan päätöksen sekä asianosaisen eli palvelun käyttäjän tai tekijän ratkaisupyynnön puolueeton asiantuntija tiedustelisi, vastustaako kukaan asianosaisista välitysmenettelyn käyttöä. Jollei kukaan asianosaisista vastusta, asiantuntija varaisi mahdollisuuden vastapuolena olevalle asianosaiselle mahdollisuuden tulla kuulluksi asiassa käsittelypyynnön perusteella. Asia tulisi käsitellä tasapuolisesti ja joutuisasti. Ratkaisusuosituksen antaisi yksi puolueeton tekijänoikeuden asiantuntija.
Käsittelyssä sovellettaisiin yleisiä välimiesmenettelyä ja sovittelua koskevia periaatteita. Niiden mukaisesti pykälän 4 momentissa toisen osapuolen kuuleminen olisi keskeinen periaate, ja sitä pitäisi noudattaa aina, kun se on mahdollista varaamalla osapuolille mahdollisuus esittää vaatimuksensa ja vastineensa asiassa perusteluineen. Asianosaiset voisivat myös sopia erimielisyytensä käsittelyn aikana. Asiantuntijan tulisi tiedustella, onko asiassa olemassa sovinnon mahdollisuus. Jos asiaa ei sovita, asiantuntija antaisi perustellun ratkaisusuosituksensa, johon sisältyisi lyhyt oikeudellinen asiantuntija-arvio erimielisyyden kohteena olevasta asiasta. Ratkaisusuosituksessa tulisi lausua siitä, tuleeko käyttäjän palveluun tallentama teoksen saanti estää, teos poistaa tai palauttaa palveluun. Asiantuntija toimittaa ratkaisusuosituksen sähköisen järjestelmän kautta opetus- ja kulttuuriministeriölle, palvelun käyttäjälle, tekijälle ja palvelun tarjoajalle. Osapuolten kirjelmät ja ratkaisusuositus muodostuisivat opetus- ja kulttuuriministeriössä arkistoitaviksi asiakirjoiksi.
Pykälän 5 momentin mukaan edellä 1 momentissa säädetyn menettelyn kustannukset, eivät kuitenkaan asianosaisten omat tai mahdolliset asiamiehen tai avustajan kustannukset, maksettaisiin valtion varoista.
Pykälän 6 momentin mukaan tarvittaessa tarkemmat säännökset vaihtoehtoisen menettelyn prosessista ja asiantuntijan nimeämisestä annettaisiin valtioneuvoston asetuksella.
Palveluntarjoajilla ei ole velvollisuutta osallistua tässä pykälässä säädettyyn menettelyyn.
Pykälällä pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 9 kohdan 2 alakohdan loppuosa.
55 j §.Oikeus kohtuulliseen hyvitykseen. Pykälässä säädettäisiin yhtäältä palvelun käyttäjän ja toisaalta palveluntarjoajan oikeudesta saada kohtuullinen hyvitys, mikäli pääsy teokseen verkkosisällönjakopalvelussa on pyydetty estämään tai teos on pyydetty poistamaan verkkosisällönjakopalvelusta ilman tekijänoikeuslakiin perustuvaa syytä. Velvollisuus maksaa hyvitys on tuottamuksesta riippumaton.
Palvelun käyttäjän tekijänoikeudellisesta vastuusta teoksen tekijänoikeuslain vastaisesta välittämisestä yleisölle siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, on säädetty tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin 1 kohdassa. Palveluntarjoajan tekijänoikeudellisesta vastuusta teoksen tekijänoikeuslain vastaisesta välittämisestä yleisölle siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, säädetään ehdotetussa 55 c §:ssä. Niiden johdosta tekijälle mahdollisesti maksettavasta hyvityksestä ja korvauksesta säädetään tekijänoikeuslain 57 §:n 1, 2 ja 4 momentissa.
Pykälän 1 momentin mukaan palveluntarjoajalla ja palvelun käyttäjällä olisi oikeus saada hyvitys tekijältä teoksen perusteettomasta estosta tai poistosta ilman tekijänoikeuslakiin perustuvaa syytä.
Pykälän 2 momentin mukaan pykälässä tarkoitetun kohtuullisen hyvityksen tulisi olla oikeudenmukaisessa suhteessa menettelyn moitittavuuteen ja seurauksiin.
55 k §.Oikeus saattaa asia tuomioistuimen ratkaistavaksi. Pykälässä säädettäisiin asianosaisten oikeudesta saattaa asia tuomioistuimen käsiteltäväksi. Asia voitaisiin saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi missä vaiheessa tahansa. Syynä tuomioistuinkäsittelyyn voi olla esimerkiksi kaikkia osapuolia sitovan väliaikaisen määräyksen tai lopullisen pääasiaa koskevan ratkaisun tarve. Myös ennakkopäätöksen tarve tai asian suuri aineellinen intressi voi olla tuomioistuinkäsittelyn valinnan taustalla. Usein tuomioistuinkäsittely vaatii asianosaisilta kustannuksia ja ratkaisun saaminen muissa kuin väliaikaismääräyksissä vie käsittelyn luonteesta johtuen aikaa. Valittu käsittelytie on siksi viime kädessä asianosaisten harkittavissa ja päätäntävallassa.
Pykälän 1 momentin mukaan tekijä voisi saattaa tässä luvussa tarkoitettua suojatun teoksen luvatonta käyttöä ja 55 g §:ssä tarkoitettua tietojen antamisvelvollisuutta koskevan asian tuomioistuimen ratkaistavaksi ja nostaa kanteen palveluntarjoajaa vastaan.
Pykälän 2 momentin mukaan palvelun käyttäjällä olisi oikeus nostaa kanne tekijää vastaan sen vahvistamiseksi, että sillä on oikeus käyttää suojattua teosta tekijänoikeuden rajoituksen tai tekijän kanssa tehdyn sopimuksen nojalla. Palvelun käyttäjällä olisi myös oikeus nostaa kanne palveluntarjoajaa vastaan tämän velvoittamiseksi sallimaan yleisön pääsy palvelun käyttäjän palveluun tallentamaan aineistoon.
Pykälän 3 momentin mukaan palveluntarjoajalla olisi oikeus nostaa kanne tekijää vastaan oikeudettoman suojatun teoksen saannin estämistä tai sen poistamista koskevan pyynnön aiheuttamasta vahingosta.
Pykälällä pannaan tuomioistuinkäsittelyn osalta täytäntöön direktiivin 17 artiklan 9 kohdassa oleva viittaus siihen, että 55 i §:n mukainen menettely ei saa poistaa lainsäädännön tarjoamia muita oikeussuojakeinoja.
55 l §.Säännösten pakottavuus. Ehdotetun pykälän mukaan siitä, mitä edellä 6 a luvussa on säädetty tekijän tai palvelun käyttäjän oikeuksista tai palveluntarjoajan velvollisuuksista, ei voida poiketa sopimuksilla. Sopimuksen ehto, jonka mukaan palvelun käyttäjä luopuu oikeudestaan vedota tässä laissa säädettyyn tekijänoikeuden rajoitukseen, ei sido palvelun käyttäjää.
Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 17 artiklan 9 kohdan vaatimus, että direktiivi ei millään tavoin saa vaikuttaa oikeutettuun käyttöön, kuten unionin oikeudessa säädettyjen rajoitusten nojalla tapahtuvaan käyttöön.
55 m §.Soveltaminen eräisiin lähioikeuksiin. Ehdotetun pykälän mukaan sitä, mitä 6 a luvussa säädetään teoksesta, sovelletaan myös lähioikeuden suojan kohteeseen, jota tarkoitetaan 45, 46, 46 a ja 48 §:ssä, 49 §:n 1 momentin 2 kohdassa ja 49 a §:ssä.
64 §.Lähioikeuksien alueellinen soveltaminen. Pykälän muutettavaksi ehdotetun 9 momentin mukaan 50 §:ssä olevia säännöksiä lehtikustantajan lähioikeudesta sovelletaan lehtijulkaisuun, jonka kustantaja on sijoittautunut Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon.
64 b §.Maantieteelliset rajat ylittävä radion tai television oheispalvelun välittäminen yleisölle.
Pykälät ehdotetaan järjesteltäväksi siten, että voimassa olevan 64 b §:n säännökset sisällytettäisiin muuttamattomina uuteen 64 e §:ään ja 64 b §:ssä säädettäisiin alkuperämaaperiaatteesta, jota sovellettaisiin eräiden oheispalvelujen maantieteelliset rajat ylittävään yleisölle välittämiseen. Uudella säännöksellä pyritään helpottamaan lähetysten oheismateriaalina tarjottavien verkkopalvelujen tarjoamista valtioiden rajojen yli. Muutoksen tarkoituksena on sijoittaa verkossa tarjottavien oheispalvelujen alkuperämaaperiaatetta koskeva uusi pykälä satelliitin välityksellä tapahtuvien lähetysten alkuperämaata koskevan 64 a §:n säännöksen jälkeen.
Uudella ehdotetulla säännöksellä pannaan täytäntöön verkkolähetysdirektiivin 3 artiklan alkuperämaaperiaatetta koskevat säännökset. Verkkolähetysdirektiivin 2 artiklan 1 kohdassa on verkossa tarjottavan oheispalvelun määritelmä. Oheispalvelulla tarkoitetaan ”verkkopalvelua, joka koostuu televisio- tai radio-ohjelmien tarjoamisesta yleisölle lähetystoimintaa harjoittavan organisaation toimesta tai sen valvonnassa ja vastuulla samanaikaisesti tai määrätyn ajan sen jälkeen, kun lähetystoimintaa harjoittava organisaatio on lähettänyt ne, sekä kaikesta materiaalista, joka toimii tällaisen lähetyksen oheismateriaalina”.
Verkkolähetysdirektiivin 8 johdantokappaleen mukaan direktiivin soveltamisalaan olisi kuuluttava verkossa tarjottavat oheispalvelut, joita tarjoaa lähetystoimintaa harjoittava organisaatio, ja joilla on selkeä ja toissijainen suhde lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden lähetyksiin. Näihin palveluihin kuuluvat palvelut, joilla annetaan pääsy televisio- ja radio-ohjelmiin yksinomaan lineaarisella tavalla samanaikaisesti lähetyksen kanssa, ja palvelut, joilla annetaan pääsy televisio- ja radio-ohjelmiin määrätyksi ajaksi siitä, kun lähetystoimintaa harjoittava organisaatio on ne lähettänyt (ns. catch up -palvelut).
Saman johdantokappaleen mukaan direktiivin soveltamisalaan kuuluviin verkossa tarjottaviin oheispalveluihin kuuluvat lisäksi palvelut, joilla annetaan pääsy aineistoon, jolla lähetystoimintaa harjoittavan organisaation televisio- ja radio-ohjelmalähetyksiä monipuolistetaan tai käsitellään muulla tavalla. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ohjelman sisällön esikatselua, syvällisempää käsittelyä, täydentämistä tai kommentoimista. Tätä direktiiviä olisi sovellettava verkossa tarjottaviin oheispalveluihin, joita lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot tarjoavat käyttäjille lähetyspalveluun yhdistettyinä. Sitä olisi sovellettava myös verkossa tarjottaviin oheispalveluihin, jotka ovat selkeästi toissijaisia lähetykseen nähden mutta joita käyttäjät voivat käyttää erillään lähetyspalvelusta ilman, että heidän on hankittava lähetyspalveluun käyttöoikeus esimerkiksi tilaamalla. Tämä ei vaikuta lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden vapauteen tarjota tällaisia oheispalveluja verkossa maksutta tai maksua vastaan.
Johdantokappaleen loppuosan mukaan pääsyn antamisen televisio- tai radio-ohjelmiin sisällytettyihin yksittäisiin teoksiin tai teoksiin, jotka eivät liity mihinkään lähetystoimintaa harjoittavan organisaation lähettämään ohjelmaan, kuten palveluihin, jotka antavat pääsyn yksittäisiin musiikkiteoksiin, audiovisuaalisiin teoksiin, musiikkialbumeihin tai -videoihin esimerkiksi tilausvideopalvelujen välityksellä, ei olisi kuuluttava direktiivin soveltamisalaan kuuluviin palveluihin.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että maantieteelliset rajat ylittävän radio- tai televisiolähetyksen oheispalvelun välittämisen yleisölle katsotaan tapahtuvan yksinomaan siinä Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, johon lähettäjäyritys on sijoittautunut. Tätä sovelletaan sekä oheispalvelun välittämiseen yleisölle siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada se saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana, että sellaisen teosten ja lähioikeuden kohteiden kappaleiden valmistamiseen, joka on palvelun tarjoamisen, saamisen ja käytön edellytyksenä.
Säännös koskisi radio-ohjelmia ja sellaisia televisio-ohjelmia, jotka ovat joko uutis- tai ajankohtaisohjelmia tai lähettäjäyrityksen itse tuottamia ja rahoittamia televisio-ohjelmia.
Uutis- tai ajankohtaisohjelmaa ei ole määritelty tarkemmin verkkolähetysdirektiivissä. Euroopan unionin tuomioistuin on tulkinnut tietoyhteiskuntadirektiivin (2001/29/EY) yhteydessä ajankohtaista tapahtumaa siten, että sillä tarkoitetaan ”tapahtumaa, josta yleisö haluaa kertomisajankohtana saada tietoa” (Euroopan unionin tuomioistuimen tuomio 29 päivänä heinäkuuta 2019 asiassa C 516/17, Spiegel Online, perustelukappale 67). Uutisohjelmaa voidaan siten pitää ohjelmana, jossa käsitellään, raportoidaan tai analysoidaan yhtä tai useampaa ajankohtaista tapahtumaa. Ajankohtaisohjelmalla tarkoitettaisiin vastaavasti ajankohtaisen tapahtuman ympärille keskittyvää ohjelmaa, joka käsittää myös muuta sisältöä kuin uutisohjelman sisältöä.
Lähettäjäyrityksen itse tuottamalla ja rahoittamalla televisio-ohjelmalla tarkoitetaan verkkolähetysdirektiivin mukaan lähettäjäyrityksen omia resurssejaan käyttäen toteuttamia tuotantoja. Myös julkisista varoista rahoitetut lähettäjäyrityksen omat tuotannot kuuluisivat säännöksen soveltamisalaan direktiivin 10 johdantokappaleen mukaan. Sen sijaan alkuperämaan periaatetta ei direktiivin mukaisesti sovelleta yhteistuotantoihin eikä lähettäjäyrityksen siitä riippumattomilta tuottajilta hankittuihin tuotantoihin.
Alkuperämaan periaatetta olisi sovellettava yksinomaan oikeudenhaltijoiden tai oikeudenhaltijoita edustavien tahojen, kuten yhteishallinnointiorganisaatioiden ja lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden väliseen suhteeseen ja vain verkossa tarjottavan oheispalvelun tarjoamista, saamista tai käyttöä varten.
Alkuperämaaperiaatetta koskevan säännöksen nojalla lähettäjäyrityksen oheispalvelun yleisölle tarjoamiseen liittyvien tekijänoikeudellisesti relevanttien tekojen katsotaan tapahtuvan vain siinä Europan talousalueeseen kuluvassa valtiossa, johon lähettäjäyritys on pääasiallisesti sijoittautunut.
Näin ollen lähettäjäyrityksen tulee hankkia kaikki oheispalvelun yleisölle tarjoamiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvissa valtioissa tarvittavat luvat ainoastaan kyseisessä valtiossa, jos lähettäjäyritys haluaa tarjota oheispalvelunsa yli rajojen. Säännös koskee teosten yleisölle välittämistä verkossa tarjottavassa oheispalvelussa lähettäjäyrityksen toimesta tai sen valvonnassa ja vastuulla.
Verkkolähetysdirektiivin 12 johdantokappaleen mukaan ”koska verkossa tarjottavan oheispalvelun tarjoamisen, saamisen tai käytön katsotaan direktiivin nojalla tapahtuvan vain siinä jäsenvaltiossa, jossa lähetystoimintaa harjoittavan organisaation päätoimipaikka sijaitsee, mutta palveluja voidaan tosiasiassa tarjota maiden rajojen yli muihin jäsenvaltioihin, on tarpeen varmistaa, että oikeuksista maksettavaa korvausta määritettäessä osapuolet ottavat huomioon kaikki verkossa tarjottavan oheispalvelun muuttujat, kuten palvelun ominaisuudet, mukaan lukien ajan, jonka palveluun sisältyvät ohjelmat ovat saatavissa verkossa, yleisön, mukaan lukien yleisön lähetystoimintaa harjoittavan organisaation päätoimipaikkana olevassa jäsenvaltiossa ja muissa jäsenvaltioissa, joissa palveluun päästään ja sitä käytetään, ja saatavissa olevat kieliversiot. Alkuperämaan periaatteen soveltamisalaan kuuluvista oikeuksista maksettavan korvauksen määrän laskemiseksi olisi kuitenkin edelleen voitava käyttää erityisiä menetelmiä, kuten lähetystoimintaa harjoittavan organisaation verkkopalvelusta saamiin tuloihin perustuvia menetelmiä, joita erityisesti radiolähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot käyttävät.”
Pykälän 2 momentissa rajattaisiin urheilutapahtumia sisältävät televisio-ohjelmien lähetykset ja niihin sisältyvät teokset soveltamisalan ulkopuolelle. Alkuperämaaperiaatetta sovellettaisiin kuitenkin sellaisiin uutis- ja ajankohtaisohjelmiin, jotka sisältävät otteita urheilutapahtumista. Urheilutapahtumien rajaaminen alkuperämaaperiaatteen soveltamisalan ulkopuolelle johtuu siitä, että urheilutapahtumien televisio-oikeuksien myynnillä on urheilutapahtumien järjestäjille huomattava taloudellinen merkitys, vaikka urheilutapahtumien järjestäjällä ei lähtökohtaisesti ole tekijänoikeuslakiin perustuvaa yksinoikeutta. Säännöksellä ei ole vaikutusta verkkosisältöpalvelujen rajat ylittävästä siirrettävyydestä sisämarkkinoilla Euroopan parlamentin ja neuvoston antaman asetuksen (EU) 2017/1128 soveltamiseen.
Pykälän 1 ja 2 momentilla toimeenpannaan verkkolähetysdirektiivin 3 artiklan 1 kohta.
Pykälän 3 momentin mukaan oikeuksien hyödyntämistä alueellisesti voitaisiin rajoittaa sopimuksin 1 momentin estämättä, jollei Euroopan unionin oikeudesta muuta johdu. Direktiivin 3 artiklan 3 kohdan mukaisesti pykälän 1 kohdassa säädetty alkuperämaan periaate ei vaikuta oikeudenhaltijoiden ja lähettäjäyritysten sopimusvapauteen sopia oikeuksien hyödyntämisen rajoittamisesta, kunhan noudatetaan unionin oikeutta.
Kyseessä on selventävä säännös, sillä muutoin olisi mahdollista tulkita, ettei pykälän 1 momentin mukaan lähetysten maantieteellistä aluetta olisi mahdollista sopimuksin rajoittaa.
Direktiivin 11 johdantokappaleen mukaan alkuperämaan periaatteen ei olisi aiheutettava lähetystoimintaa harjoittaville organisaatioille velvollisuutta välittää tai saattaa yleisön saataville ohjelmia oheispalveluissaan verkossa tai tarjota tällaisia oheispalveluja verkossa muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa niiden päätoimipaikka sijaitsee.
Pykälän 3 momentilla toimeenpannaan verkkolähetysdirektiivin 3 artiklan 3 kohta.
64 c §.Opetuskäyttöä koskevien säännösten alueellinen soveltaminen. Tekijänoikeuslakiin lisättäisiin uusi 64 c §. Pykälässä säädettäisiin 13 §:n mukaista valokopiointia ja 14 §:n 1 momentin mukaista opetus- ja tutkimuskäyttöä koskevan sopimuslisenssin ja 14 a §:n mukaisen tekijänoikeuden rajoituksen maantieteelliset rajat ylittävästä vaikutuksesta ja oppilaitoksen sijoittautumisvaltion periaatteen noudattamisesta.
Teoksen käytön opetustoiminnassa tämän lain 13 §:n, 14 §:n 1 momentin ja 14 a §:n mukaisesti siten, että teos on saatettu käytettäväksi muissa Euroopan talousalueeseen kuuluvissa valtioissa, katsotaan tapahtuvan Suomessa ja siihen sovelletaan mainittuja säännöksiä.
Säännöksellä vahvistetaan oppilaitosten mahdollisuutta turvautua sopimuslisensseihin sekä 14 a §:n 1 momentin mukaiseen rajoitukseen tarjotessaan etäopetusta siten, että opetukseen on mahdollista osallistua myös maantieteellisten rajojen yli toisesta valtiosta käsin.
Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 5 artiklan 3 kohta.
64 d §.Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttöä koskevien säännösten alueellinen soveltaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että 16 g §:n 1 momentin mukaisesti suomalaiselle arkistolle, yleisölle avoimelle kirjastolle tai museolle myönnetyllä käyttöluvalla sallitaan kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttö kulttuuriperintölaitoksissa missä tahansa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Käyttö näissä muissa valtioissa sijaitsevissa kulttuuriperintölaitoksissa olisi sallittu sopimuslisenssin ehtojen mukaisesti. Käyttöluvassa voitaisiin myös sopia sallitun käytön maantieteellisestä ulottuvuudesta, käyttö voisi olla sallittua yhdessä, useammassa tai kaikissa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rajat ylittävästä käytöstä 16 h §:n mukaisen rajoitussäännöksen nojalla. Säännös olisi direktiivin 9 artiklan 2 kohdan mukaisesti eräänlainen alkuperämaasäännös. Teosten käytön katsotaan Suomeen sijoittautuneen arkiston, yleisölle avoimen kirjaston tai museon osalta tapahtuvan yksinomaan Suomessa.
Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 9 artikla.
64 e §.Euroopan talousalueen ulkopuolisista valtioista peräisin olevat kaupallisesta jakelusta poistuneet teokset. Pykälässä rajoitettaisiin 16 g §:ssä säädetyn sopimuslisenssin ja 16 h §:ssä säädetyn tekijänoikeuden rajoituksen soveltamista, kun kysymys on kaupallisesta jakelusta poistuneesta teoksesta, jonka osalta on kohtuullisten toimien perusteella näyttöä siitä, että teos on peräisin Euroopan talousalueeseen kuulumattomasta maasta.
Pykälän 1 kohdan mukaan mainittuja säännöksiä ei sovellettaisi elokuvateoksiin, joiden tuottajalla on päätoimipaikka tai vakinainen asuinpaikka jossakin Euroopan talousalueeseen kuulumattomassa valtiossa, 2 kohdan mukaan muihin teoksiin kuin elokuvateoksiin, jotka on julkaistu ensimmäisen kerran Euroopan talousalueeseen kuulumattomassa valtiossa tai, jos niitä ei ole julkaistu, yleisradioitu ensimmäisen kerran Euroopan talousalueeseen kuulumattomassa valtiossa, eikä 3 kohdan mukaan Euroopan talousalueeseen kuulumattomien valtioiden kansalaisten luomiin teoksiin, joiden osalta ei kohtuullisin toimin voida selvittää, missä maassa teokset on ensimmäisen kerran julkaistu tai yleisradioitu.
Direktiivin 39 johdantokappaleen mukaisesti säännöksessä luetellut teokset, joilla on liittymä Euroopan talousalueeseen kuuluviin valtioihin, suljetaan kaupallisesta jakelusta poistuneita teoksia koskevien säännösten ulkopuolelle kansainvälisen kohteliaisuuden vuoksi.
Momentilla pannaan täytäntöön direktiivin 8 artiklan 7 kohta.
64 f §.Teknisiä toimenpiteitä ja sähköisiä hallinnointitietoja koskevien säännösten soveltaminen. Pykälä vastaa sisällöltään voimassa olevaa 64 b §:ää. Pykälä sisältää voimassa olevan 64 b §:n säännökset teknisiä toimenpiteitä ja sähköisiä hallinnointitietoja koskevien säännösten alueellisesta soveltamisesta. Kyse on teknisestä muutoksesta, ja 64 b §:n säännökset siirretään sellaisinaan uudeksi 64 f §:ksi.