1.1  Tausta

Sisäministeriön, oikeusministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä esitti 8.5.2019 luovuttamassaan mietinnössä (Sanat ovat tekoja. Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen. Sisäinen turvallisuus. Sisäministeriön julkaisuja 2019:23), että rangaistuksen koventamisperustetta koskevaan (rikoslain) lainkohtaan sekä kiihottamisen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistöön lisätään maininta sukupuolesta. Työryhmän mietinnön mukaan työn aikana epäkohtana nousi esille, voidaanko rikoslain keinoin riittävän tehokkaasti huomioida naisiin kohdistuvaa vihapuhetta. Tällä hetkellä sukupuolta ei mainita koventamisperusteissa eikä kiihottaminen kansanryhmää vastaan –rikoksen tunnusmerkistössä.  

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman Osallistava ja osallistuva Suomi mukaan rikoslain 6 luvun 5 §:n mukaiseksi koventamisperusteeksi säädetään rikoksen tekeminen sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta. 

Lisäksi hallitusohjelman mukaan hallituskauden aikana toteutetaan poikkihallinnollisesti toimenpiteitä, joilla puututaan nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun ja maalittamiseen, joka uhkaa sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä. Turvataan edellä mainittujen rikosten torjuntaan ja selvittämiseen riittävät resurssit sekä osaaminen. Edistetään syrjintä- ja viharikostilanteen systemaattista seurantaa kansallisesti ja kansainvälisesti. 

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen mukaisen YK:n naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean suosituksissa Suomelle vuonna 2014 (CEDAW/C/FIN/CO/7) kehotetaan tehostamaan toimia, joilla puututaan etnisiin vähemmistöihin kuuluviin ja muihin naisiin ja tyttöihin kohdistuvaan vihapuheeseen joukkoviestimissä, mukaan lukien internetin keskustelupalstat ja sosiaalinen media. 

1.2  Valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä oikeusministeriössä. Luonnos hallituksen esitykseksi oli lausunnolla ajalla 10.8-1.10.2020. Lausunto pyydettiin 55 taholta, joiden joukossa oli keskeiset ministeriöt, oikeuslaitos, syyttäjälaitos, poliisi, asianajaja- ja lakimiesjärjestöt, nais- ja miesjärjestöjä, SETA ry, tasa-arvovaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu, tasa-arvoasiain neuvottelukunta, eduskunnan oikeusasiamies, oikeuskanslerin virasto, media-alan järjestöjä sekä tutkijoita. Lausuntoja annettiin 40 kappaletta.  

Annetut lausunnot löytyvät oikeusministeriön hankesivuilta. 

2.1  Uhrin sukupuoli eräissä rikoslajeissa

Sukupuolten välillä ei ole merkittävän suurta eroa siinä, kumpi sukupuoli on (kaikissa) rikoksissa asianomistaja-asemassa. Vuonna 2019 miehiä oli rikoksen asianomistajina noin 167 000 ja naisia noin 135 000 (Tilastokeskus, Asianomistajan sukupuoli, koko maa, rikokset ja rikkomukset yhteensä, vuosi 2019). Eroja on sen sijaan eräissä rikoslajeissa.  

Vuonna 2019 pahoinpitelyrikoksista noin 60 prosenttia kohdistui miehiin. Lievissä pahoinpitelyissä vuonna 2018 mies- ja naisuhreja oli lähes yhtä paljon, mutta vakavammissa väkivaltarikoksissa miesten osuus uhreista oli huomattavasti suurempi. Ryöstörikoksissa uhrien enemmistö (73 %) oli niin ikään miehiä. (Rikollisuustilanne 2018, rikollisuuskehitys tilastojen ja tutkimusten valossa. Petri Danielsson (toim.), Helsingin yliopiston valtiotieteellinen tiedekunta, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Katsauksia 36/2019, s. 45). 

Lähisuhdeväkivalta kohdistuu useammin naiseen kuin mieheen. Viime vuosina miehiä on epäillyn lähisuhdeväkivallan kohteina ollut noin 3 000 (3234 vuonna 2019), kun taas naisia noin 7 000 (7374 vuonna 2019), (Tilastokeskus, perhe- ja lähisuhdeväkivalta, rikoksena ilmoitettu, 2019).  

Vuonna 2018 poliisin tietoon tulleiden raiskausrikosten tekijöistä 99,6 prosenttia oli miehiä ja 0,4 prosenttia naisia. Uhrien sukupuolijakauma oli käytännössä päinvastainen: 97 prosenttia naisia ja kolme prosenttia miehiä. (Rikollisuustilanne 2018, s. 71). 

Tilastoista ei kuitenkaan voi päätellä tekojen motiiveja eri rikoslajeissa. Tekojen motiiveja on sen sijaan selvitetty eräissä erillistutkimuksissa. Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin, Poliisiammattikorkeakoulun ja sisäministeriön poliisiosaston vuonna 2002 käynnistämässä henkirikosseurannassa kirjataan myös teon motiivi (Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Katsauksia 28/2018. Henkirikoskatsaus 2018. Martti Lehti. Motiiveja olivat esimerkiksi ryyppyriita, mustasukkaisuus, mielenterveyden häiriöt, parisuhteen ongelmat, kosto tai kiusaamissuhteen päättäminen. Sukupuoli ei esiinny motiivien joukossa.  

Poliisiammattikorkeakoulun viharikosseurannassa (Jenita Rauta: Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2019, Poliisiammattikorkeakoulun katsauksia 16/2020.) selvitetään puolestaan nykyisin rikoslain rangaistuksen koventamisperusteena mainittujen vihavaikuttimien yleisyyttä, mistä seuraavassa jaksossa. 

2.2  Viha teon motiivina

Viharikokset tai vihapuhe ovat yleiskäsitteitä, joita ei käytetä rikoslaissa. Niitä käytetään julkisessa keskustelussa kuvaamaan tiettyä ilmiötä. Viharikosta käytetään yleisnimityksenä rikoksista, joiden motiivina on tietty, yleensä vähemmistöön kohdistuva antipatia. Rikoslaki ei sääntele ilmiöitä, vaan rikoslaki sääntelee tekoja. Rikostunnusmerkistöt käsittävät yksittäisiä tekoja (tekorikosoikeus), joista rankaiseminen edellyttää kyseisen rikostunnusmerkistön toteuttavaa tekoa ja säännöksen edellyttämää syyksiluettavuutta (tahallisuutta tai tuottamusta). Rikoslain säännösten on laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla oltava selkeitä ja täsmällisiä siten, että teon rangaistavuus on ennustettavaa. Rikoslaki kuitenkin tunnistaa ja arvottaa tekoja myös niiden vaikuttimien kautta rangaistuksen mittaamisessa. 

Viharikollisuutta vuodesta 2008 alkaen seuraavan julkaisun Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2019, Poliisiammattikorkeakoulun katsauksia 16/2020 mukaan vuoden 2019 aikana poliisi kirjasi yhteensä 899 rikosilmoitusta epäillyistä viharikoksista. Tämä on prosentin vähemmän kuin edellisenä vuonna. Hieman yli puolet vuoden 2019 viharikosilmoituksista koski sanallisia loukkauksia, uhkauksia tai häirintää. Tämän tyyppisten tapausten määrä nousi (12 %) edellisvuodesta. Seuraavaksi eniten tehtiin pahoinpitelyrikoksia, joiden määrä laski (-10 %) vuoteen 2018 verrattuna. Myös omaisuuteen voidaan kohdistaa tekoja vihamotiivilla (8 %). 

Suurin osa (72,3 %) rikosilmoituksista sisälsi etniseen tai kansalliseen taustaan kohdistuneita rikosepäilyjä. Uhrin uskonnolliseen taustaan liittyvien tapausten osuus oli 14,8 prosenttia, seksuaaliseen suuntautumiseen 5,7 prosenttia sekä vammaisuuteen 4,9 prosenttia. Sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvistä viharikoksista tehtiin 21 rikosilmoitusta (2,3 %).  

Sukupuoleen liittyvä häirintä, vihapuhe tai väkivalta itsessään eivät tällä hetkellä sisälly viharikosselvitykseen. Tilastojen valossa vuoden 2019 selvityksessä on tarkasteltu kuitenkin sukupuolittain tapauksia, jotka sisältävät jonkin kyseisen selvityksen viharikosmääritelmän motiiveista. Selvitykseen on sisällytetty tilastoja viharikosten asiaomistajien sukupuolesta rikosluokittain. 

Tarkasteluvuonna 64 prosentissa kaikista vihamotiivin sisältävistä päärikoksista asianomistajana oli mies ja 36 prosentissa asianomistajana oli nainen. Motiivien osuudet molemmissa ryhmissä olivat hyvin samankaltaiset. Rikoslajeittain tarkasteltuina, miehiin kohdistui yleisimmin pahoinpitelyrikoksia (42 %), kun taas naisiin kohdistuneet rikokset olivat yleisimmin kunnianloukkauksia (35 %). Yhdessä rikoksessa asianomistajan sukupuoli ei ollut tiedossa tai sitä ei ollut merkitty. 

Vuonna 2019 käräjäoikeuksissa annettiin 22 tuomiota, jotka poliisi oli merkinnyt viharikoskoodilla. Näistä 12:ssa päärikosnimikkeenä oli kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Jäljelle jäävästä kymmenestä tapauksesta kolmessa päärikosnimikkeenä oli pahoinpitely. Tapauksissa vihamotiivi liittyi etniseen taustaan, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen sekä sukupuoli-identiteettiin. Kymmenestä tapauksesta neljässä oli vaadittu tuomion koventamista vihamotiivin perusteella. Kolmessa tapauksessa käräjäoikeus kovensi tuomiota. Näistä yhdessä tapauksessa vihamotiivi liittyi sukupuoli-identiteettiin, yhdessä etnisyyteen ja yhdessä etnisyyteen ja uskontoon (www.yhdenvertaisuus.fi/viharikostilastoja, luettu 16.3.2020). 

Vuonna 2018 vastaavia tuomioita (muita kuin kiihottamista kansanryhmää vastaan koskevia tapauksia) oli 26, joista 16 tapauksessa päärikos oli pahoinpitely ja viidessä tapauksessa laiton uhkaus. Näistä 26:sta tapauksesta 9:ssä oli vaadittu tuomion koventamista vihamotiivin perusteella. Neljässä tapauksessa käräjäoikeus kovensi tuomiota. Kahdessa tapauksessa vihamotiivi liittyi etniseen taustaan, yhdessä uskontoon ja yhdessä seksuaaliseen suuntautumiseen. Kahdessa tapauksessa tuomittiin ehdotonta vankeutta, yhdessä valvontarangaistus ja yhdessä ehdollista vankeutta oheissakon lisäksi. (Viharikokset käräjäoikeuksissa 2018. Oikeusministeriö 2019, www yhdenvertaisuus. fi/viharikostilastoja). 

Hovioikeuksista kerätyssä aineistosta ilmenee, että väkivaltarikollisuus on vuoteen 2019 asti ollut yleisintä vihamotiivisäännöksen piiriin tulevaa rikollisuutta (Terhi Jyrkkiö-Shamsi: Viharikokset tuomioistuimissa – ns. vihamotiivi koventamisperusteena hovioikeuksien käytännössä. Valittuja kysymyksiä rikos- ja prosessioikeudesta II, toim. Koponen-Lahti-Elo, Helsingin hovioikeuden julkaisuja 2019, s. 57). 

Niin sanotun vihapuheen esiintyvyydestä on viime vuosina tehty useita selvityksiä. Vihapuheen käsite ei ole eri tutkimuksissa tai selvityksissä tai niihin liittyvissä kyselyissä tai vastauksissa yhteismitallinen. Myöskään käsitteellä sukupuolittunut vihapuhe ei ole vastinetta rikoslaissa. Selvitykset eivät siten ilmennä asian rikosoikeudellista arviointia. Selvityksistä ja tutkimuksista saa kuitenkin käsityksen sukupuoleen liittyvästä vihapuheesta ilmiönä.  

Naisiin kohdistuva vihapuhe on ilmiönä selvitysten mukaan lisääntynyt merkittävästi ja se on erilaista kuin miehiin kohdistuva vihapuhe. Naisiin kohdistuvassa vihapuheessa korostuvat selvitysten mukaan huorittelu, nöyryyttäminen pilkkaamalla tai kritisoimalla toisen kehoa. Naisiin kohdistuva vihapuhe sisältää usein brutaaleja ja seksualisoituja uhkauksia kuolemasta, raiskauksesta tai väkivallasta, ja siinä esitetään ulkonäköön, seksuaalisuuteen tai sukupuolirooleihin liittyviä uhkaavia kommentteja (THL. Sukupuolten tasa-arvo. Tasa-arvotiedon keskus, Sukupuolten tasa-arvo, Vihapuhe rajoittaa kohteensa oikeutta olla ja tulla kuulluksi – Me #EmmeVaikene. 28. marraskuuta 2017.) 

Tasa-arvobarometrissa 2017 vastaajilta kysyttiin ensimmäistä kertaa vihapuheesta, jonka vastaaja kokee liittyvän hänen sukupuoleensa ja jolla tarkoitetaan halventavaa tai uhkaavaa puhetta tai kirjoittelua. Naiset raportoivat kokeneensa sukupuoleen liittyvää vihapuhetta miehiä useammin. Kaikkiaan naisista 15 prosenttia ja miehistä 8 prosenttia ilmoitti joskus kokeneensa sukupuoleen liittyvää vihapuhetta. Nuoremmissa ikäryhmissä sukupuoleen liittyvää vihapuhetta oli koettu useammin kuin vanhemmissa ikäryhmissä.  

Erityisen haavoittuvassa asemassa olevat tai näkyvässä asemassa olevat henkilöt voivat barometrin mukaan joutua kohtaamaan epäasiallista käytöstä tai vihapuhetta enemmän kuin muut. Tulosten perusteella johonkin vähemmistöön kuuluminen on altistanut vihapuheelle etenkin naisia. Vähemmistöön itsensä määrittävistä naisista 27 prosenttia ja vähemmistöön kuuluvista miehistä yhdeksän prosenttia oli kokenut sukupuoleen liittyvää vihapuhetta.  

Palkansaaja-aseman mukaan tarkasteltuna naiset olivat kokeneet enemmän vihapuhetta kuin miehet niin esimiehinä, toimihenkilöinä kuin työntekijöinäkin. Erityisen suuri ero oli sellaisten naisten ja miesten välillä, jotka työskentelivät esimiesasemassa, johtotehtävissä tai ylempinä toimihenkilöinä. Näissä palkansaaja-asemissa toimivista naisista vihapuhetta oli kohdannut 15 prosenttia, kun samassa asemassa toimivista miehistä vihapuhetta oli kohdannut vajaa 4 prosenttia.  

Tutkimuksen Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset yhteiskunnalliseen päätöksentekoon (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2017:57) selvitettiin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttavan vihapuheen laajuutta, luonnetta ja vaikutuksia. Tutkimuksen mukaan päättäjiin kohdistuva vihapuhe on kasvava ongelma. Kyselyn mukaan kolmannes kuntapäättäjistä on ollut työnsä vuoksi vihapuheen kohteena. Kaksi kolmasosaa päättäjistä arvioi vihapuheen lisääntyneen viime vuosina. Haastattelujen ja avovastausten perusteella nuoret naiset ja rodullistetut kokevat muita useammin vakavia uhkauksia. Kyselyvastausten perusteella suomalaisista kuntapäättäjistä naiset kokevat vihapuhetta huomattavasti miehiä enemmän. Tutkimukseen osallistuneet naiset kertoivat, että heidän kohtaamansa vihapuhe liittyy usein heidän sukupuoleensa. Vihapuhetta käytetään vastausten mukaan tietoisesti myös poliittiseen painostukseen, jonka tavoitteena on jonkun henkilön tai poliittisen näkemyksen vaientaminen.  

Englannin kielisissä maissa ja Ruotsissa ja viime aikoina enenevästi myös Suomessa on käyty julkista keskustelua myös miesvihasta eli niin sanotusta misandriasta ja sen ilmentymistä. Miehistä sukupuolena taikka yksittäisistä miehistä voidaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa käyttää alentavia ilmaisuja, joita naissukupuolesta tai naisesta lausuttuina ei pidettäisi hyväksyttävinä.  

2.3  Rangaistuksen mittaaminen ja rikoslain 6 luku 5 §:n 1 momentti rangaistuksen koventamisperusteet

Rikoslain 6 luvun 3 §:ssä säädetään rangaistuksen määräämisen lähtökohdista. Pykälän 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Pykälän 2 momentin mukaan rangaistuksen mittaamisessa vaikuttavia perusteita ovat asianomaisen luvun 4–8 §:ssä mainitut perusteet niiden ohella, joista muualla laissa säädetään. 

Rangaistuksen määrääminen perustuu asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisella pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen rangaistuksen mittaamisessa. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (KKO 2015:12, kohta 8 ja siinä viitatut ratkaisut).  

Rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädetään rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatteesta. Rangaistus on rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoksen vahingollisuutta ja vaarallisuutta arvioidaan tunnusmerkistön mukaisen seurauksen perusteella (HE 44/2002 vp s. 187). Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (KKO 2008:85, kohta 4).  

On huomattava, että teon vaikuttimet tulevat huomioon otettavaksi jo rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistuksen mittaamista koskevan yleissäännöksen kautta. Vaikuttimet lisättiin säännökseen rikoslain yleisten oppien uudistuksessa, vaikka teon motiivit otettiin jo aikaisemminkin huomioon syyllisyysarvostelussa. Lakitekstissä haluttiin ilmaista selkeästi, että teon motiiveja ei oteta huomioon pelkästään silloin, kun ne on ilmaistu nimenomaisesti koventamisperusteena tai lieventämisperusteena. Tämä sen vuoksi että motiivien sisällyttämisellä joko rangaistuksen koventamis- tai lieventämisperusteeksi pystytään tuomaan esille vain rajattu määrä erilaisia motiiveja. Syyllisyysarvostelu pitää sisällään myös teon motiivien arvottamisen, sillä esimerkiksi tahallisuuden analysoinnissa on keskeistä jäsentää tekijän tarkoitusperiä ja antaa niille selitys. (HE 44/2002 vp s. 181, Jussi Tapani & Matti Tolvanen, Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano. 3.uudistettu painos, 2016).  

Rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetään rangaistuksen koventamisperusteista. Pykälän 1 momentin mukaan rangaistuksen koventamisperusteita ovat: 1) rikollisen toiminnan suunnitelmallisuus; 2) rikoksen tekeminen osana järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa; 3) rikoksen tekeminen palkkiota vastaan; 4) rikoksen tekeminen rotuun, ihonväriin, syntyperään, kansalliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vammaisuuteen perustuvasta vaikuttimesta taikka niihin rinnastettavasta muusta vaikuttimesta; ja 5) tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaisuuden johdosta tai muuten osoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Pykälän 2 momentissa määritellään järjestäytynyt rikollisryhmä.  

Rikoslaissa mainittu koventamisperuste soveltuu yleisesti kaikkiin rikoslajeihin ja rikoksiin, jotka on tehty siinä mainituin vaikuttimin.  

Rikoslain 6 luvussa säädetään myös rangaistuksen lajin valinnasta. Edellä mainitut 6 luvun yleiset mittaamisperiaatteet ja perusteet tulevat otetuiksi huomioon myös lajinvalinnassa sen lisäksi mitä luvun lajivalintaa koskevassa alaosastossa säädetään kutakin rangaistuslajia koskevista erityisistä lajinvalintaperusteista (HE 44/2020 vp., s. 25/I). Koventamisperusteen soveltaminen saattaa siten yksittäistapauksittain johtaa esimerkiksi ehdollisen vankeuden tuomitsemiseen ehdottomana.  

Olosuhdetta, joka on jo otettu huomioon tunnusmerkistön laadinnassa, ei enää lähtökohtaisesti toistamiseen tulisi ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa (niin sanottu kaksinkertaisen kvalifioinnin kielto). Lain esityöt mainitsevat esimerkkinä syrjinnän ja kiihottamisen kansanryhmää vastaan (HE 44/2022 vp., s. 193, HE 317/2010 vp., s. 38/II).  

Luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa käytetään koventamisperustetta koskevassa säännöksessä varsin neutraalia ilmaisua rikoksen tekemisestä tiettyyn seikkaan perustuvasta vaikuttimesta. Laki ei määrittele vaikuttimen laatua. Kun kyse on kuitenkin koventamisperusteesta eli rangaistuksen ankaroittamiseen johtavasta seikasta, tekijän asennoitumisen laissa mainittuun teon kohteeseen tulee luonnollisesti olla kielteinen, ja lain esitöiden useiden mainintojen valossa kyseessä olisi yleensä kielteisen asennoitumisen voimakkain aste eli teon kohteeseen laissa kohdistuva viha. Usein oikeuskirjallisuudessa puhutaankin vihamotiivista tai –vaikuttimesta. Kyse on negatiivisesti arvotetuista tunteista, jotka paljastavat tiettyjä piirteitä tekijästä. Tekorikosoikeuden periaate kuitenkin edellyttää, että tekijän persoonallisuutta ja luonteenpiirteitä ei sellaisenaan oteta mittaamisen perusteeksi. Kielteisen vaikuttimen tulee ilmetä teon kautta (Jussi Tapani & Matti Tolvanen, Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano. 3. uudistettu painos, 2016).  

Pykälän 1 momentin 4 kohdan rikoksen vaikuttimia koskeva koventamisperuste on aikanaan säädetty ennen kaikkea erilaisten vähemmistöryhmien suojaksi. Tekoja, joiden motiivina on ollut muukalaisvihamielisyys tai vihamielisyys erilaisia vähemmistöryhmiä kohtaan, tulee arvostella keskimääräistä ankarammin. Rikokset, jotka kohdistuvat suojaa kaipaaviin vähemmistöryhmiin, ovat keskimääräistä moitittavampia, sillä ne vaarantavat näihin ryhmiin kuuluvien asemaa, oikeuksia ja turvallisuutta tavalla, joka usein ylittää vastaavantyyppisen keskimääräisrikoksen edustaman haitan. Rasistisista motiiveista tehty rikos saattaa herättää uhrissaan vakavia pelkotiloja, koska hän ei ole joutunut rikoksen uhriksi sattumalta, vaan sellaisen yleensä näkyvän ominaisuutensa vuoksi, joka altistaa hänet mahdollisesti jatkossakin rikoksen kohteeksi. Samoin kuin liigoittumista koskevan koventamisperusteen (rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 kohta) yhteydessä kovennus on myös perusteltavissa rasistisen väkivallan kasvun uhalla. Rasistiset rikokset ovat usein myös hyvin suunniteltuja, verrattuna esimerkiksi konfliktitilanteen synnyttämiin pahoinpitelyihin tai hetken mielijohteesta tehtyihin vahingontekorikoksiin. Myös tämä on perusteluna näiden rikosten ankarammalle kohtelulle. (HE 44/2002 vp, s. 192.) 

Nykyisen muotonsa pykälän 1 momentin 4 kohta sai vuonna 2011, kun kansallisesti saatettiin voimaan vuonna 2003 tehty Euroopan neuvoston tietoverkkorikoksia koskevan yleissopimuksen (SopS 60/2007) rasistisia rikoksia koskeva lisäpöytäkirja (ETS 189) ja neuvoston puitepäätös rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin (neuvoston puitepäätös 2008/913/YOS). Alkujaan 5 §:n 1 momentin 4 kohdan koventamisperustetta koskevassa lainkohdassa rasistinen motiivi tuli koventamisperusteena kysymykseen ainoastaan silloin, kun rikos kohdistettiin tiettyyn kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähän ryhmään kuulumisen johdosta. 

Puitepäätös edellytti ensisijaisesti, että rasistisia vaikuttimia on pidettävä raskauttavana asianhaarana rikoksen laatuun katsomatta ja riippumatta siitä, keneen tai mihin rikos kohdistuu. Tämän vuoksi säännöksestä poistettiin maininta teon kohdistumisesta ”kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähän ryhmään kuulumisen perusteella”, joten nykyisessä säännöksessä mainitaan vain teon tekeminen siinä mainittuihin ominaisuuksiin perustuvasta vaikuttimesta. Voimassa oleva koventamissäännös voisi siten poikkeuksellisesti soveltua myös enemmistöryhmään kuuluvaan henkilöön kohdistuvaan rikokseen, jos rikos on tehty jostakin lainkohdassa tarkoitetuista vaikuttimista (HE 317/2010 vp., s. 38).  

Vuoden 2011 lainmuutoksen perusteluissa todetaan, että rasistisesta vaikuttimesta tehty rikos voi olla yhtä moitittava kohdistuessaan johonkin muuhun henkilöön kuin vähemmistöryhmän edustajaan kuten esimerkiksi rasistista kiihottamista ja väkivaltaa vastustavaan henkilöön tai rasistiseksi epäiltyä rikosta selvittävään viranomaiseen. Muina esimerkkeinä vuoden 2011 lain esityöt mainitsevat, että rikoksen kohteena on tehtäviään suorittava pakolaiskeskuksen henkilökuntaan kuuluva henkilö tai valtaväestöön kuuluva epäillyn rikoksen uhrin asiaa ajava asianajaja tai henkilö, joka ryhtyy puolustamaan väkivaltaisen rasistisen hyökkäyksen kohteena olevaa henkilöä (HE 317/2010 vp., s. 38). Kaikissa esitöiden mainitsemissa esimerkeissä rikoksen kohteena olisi siis enemmistöryhmän tai valtaväestön jäsen, mutta teon vaikuttimena olisi edelleen vähemmistöryhmään liittyvä vaikutin kuten rasismi.  

Selkeimmän kannan vihavaikutinta koskevan koventamisperusteen soveltumisesta enemmistöryhmän edustajaan kohdistuvaan rikokseen nimenomaan enemmistöryhmään kuulumisen vuoksi onkin löydettävissä alkuperäisestä vuoden 2002 hallituksen esityksestä. Sen mukaan koventamissäännös voi joissain poikkeuksellisissa tilanteissa soveltua myös enemmistöryhmään kuuluvaan henkilöön kohdistuvaan rikokseen, jos rikos on tehty nimenomaan tähän ryhmään kuulumisen vuoksi (HE 44/2002 vp., s. 192/II).  

Vuonna 2011 vihavaikutinta koventamisperusteena koskevaan säännökseen lisättiin selvyyden vuoksi myös maininta seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvästä vaikuttimesta. Nykyisessä pykälässä erikseen mainittuihin ominaisuuksiin perustuviin vaikuttimiin rinnastetaan lisäksi muut vaikuttimet (”niihin rinnastettava muu vaikutin)”. Säännöksessä mainittuihin ryhmiin rinnastettavia muita, erityistä suojaa tarvitsevia ryhmiä voidaan perustelujen mukaan ajatella olevan esimerkiksi sukupuolivähemmistöt, kuten transihmiset ja intersukupuoliset henkilöt sekä tiettyyn sairauteen sairastuneet henkilöt (HE 317/2010 vp., s. 39/I). Rangaistusta on myös oikeuskäytännössä kovennettu edellä mainittuun sukupuolivähemmistöryhmän edustajaan kohdistuvassa rikoksessa ja sovellettu säännöksen mainintaa muusta rinnasteisesta vaikuttimesta (esimerkiksi Helsingin käräjäoikeus 6.5.2019, R 17/3619). 

2.4  Oikeushenkilön rangaistusvastuu

Rikoslaissa on koventamisperusteen lisäksi oikeushenkilön rangaistusvastuuseen liittyviä säännöksiä, joissa vastuun perusteena on teon kohdistuminen vastaaviin ryhmiin kuin koventamisperustetta koskevassa rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan säännöksessä. Törkeään kunnianloukkaukseen ja laittomaan uhkaukseen sovelletaan oikeushenkilön rangaistusvastuuta silloin, kun rikoksen vaikuttimena on rotu, ihonväri, syntyperä, kansallinen tai etninen alkuperä, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen tai vammaisuus taikka niihin rinnastettava muu peruste (rikoslain 24 luvun 13 § ja 25 luvun 10 §:n 2 momentti).  

Oikeushenkilön rangaistusvastuuta sovelletaan rikoslain 17 luvun 24 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan myös julkiseen kehottamiseen rikokseen silloin, kun rikos, johon kehotetaan tai houkutellaan, on törkeä kunnianloukkaus tai laiton uhkaus silloin, kun kehottamisen tai houkuttelemisen perusteena on edellä mainittu vihavaikutin. 

Säännökset säädettiin aikanaan Euroopan neuvoston tietoverkkorikoksia koskevan yleissopimuksen rasistisia rikoksia koskevan lisäpöytäkirjan (ETS 189) ja niin sanotun rasismipuitepäätöksen (2008/913/YOS) velvoitteiden täyttämiseksi. Lain esitöissä todetaan, että oikeushenkilön rangaistusvastuu on omiaan korostamaan yhteisöjen vastuuta valvoa ja estää rikoksia toimintansa piirissä. Jotta oikeushenkilö voitaisiin saattaa vastuuseen rasistisesta motiivista tehdystä rikoksesta, vaaditaan yhteisöltä, jonka piirissä rikos tehdään, järjestäytynyttä ja systemaattista toimintaa. Rasistiset rikokset ovat kuitenkin yleensä sellaisia yksilön taikka järjestäytymättömän joukon tekemiä rikoksia, joissa oikeushenkilön rangaistusvastuu ei ole ajateltavissa. Lain perusteluissa todettiin, että oikeushenkilön rangaistusvastuu voi siten tulla Suomen oloissa kysymykseen vain varsin harvoissa poikkeustapauksissa (HE 317/2010 vp., s. 14). Säännöksiä ei oikeustilastojen mukaan ole sovellettu.  

Laittoman uhkauksen, törkeän kunnianloukkauksen tai julkisen kehottamisen rikokseen yhteydessä uhrin sukupuoleen liittyvä mahdollinen vihavaikutin voinee nykyisin perustaa oikeushenkilön rangaistusvastuun nykyisissä säännöksissä mainittuihin vaikuttimiin rinnastettavana muuna perusteena. Tästä ei kuitenkaan ole oikeuskäytäntöä. 

Törkeän kunnianloukkauksen ja julkisen kehottamisen rikokseen osalta kyse voi olla lisäksi joukkotiedotusvälineessä tapahtuneesta rikoksesta, johon sovelletaan lakia sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (460/2003, HE 54/2002 vp., s. 71/I). Kyseiseen lakiin sisältyy vastuuta koskevia erityissäännöksiä kuten säännös päätoimittajan vastuusta, julkaisijan vahingonkorvausvastuusta sekä julkaisijaan kohdistuvista pakkokeinoista.  

2.5  Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettu laki (609/1986, tasa-arvolaki) kieltää syrjinnän sukupuolen perusteella. Lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä. 

Laki määrittelee myös, mitä kyseisessä laissa tarkoitetaan sukupuoleen perustuvalla häirinnällä. Sillä tarkoitetaan henkilön sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvää ei-toivottua käytöstä, joka ei ole luonteeltaan seksuaalista ja jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan tämän henkistä tai fyysistä koskemattomuutta ja jolla luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. Tällainen käytös ilmenee esimerkiksi halventavana puheena toisesta sukupuolesta ja muuna toisen sukupuolen alentamisena (HE 195/2004 vp., s. 28/I). 

Työnantajan menettelyä on pidettävä laissa kiellettynä syrjintänä, jos työnantaja saatuaan tiedon siitä, että työntekijä on joutunut työssään seksuaalisen tai muun sukupuoleen perustuvan häirinnän kohteeksi, laiminlyö ryhtyä käytettävissä oleviin toimiin häirinnän poistamiseksi. Työnantajan velvoite koskee lain esitöiden mukaan häirintää, johon työntekijä joutuu työssään. (HE 195/2004 vp., s. 34/II). 

Tasa-arvovaltuutettu tai työmarkkinoiden keskusjärjestö voi saattaa lain säännösten vastaista sukupuoleen liittyvää syrjintää koskevan asian yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan käsiteltäväksi sovintoa, kieltoa tai uhkasakon määräämistä varten.  

Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 8 §:ssä kielletään puolestaan syrjintä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.  

Tasa-arvolaissa määritellään sukupuoli-identiteetti, jolla tarkoitetaan henkilön kokemusta omasta sukupuolestaan. Sukupuolen ilmaisulla tarkoitetaan kyseisessä laissa sukupuolen tuomista esiin pukeutumisella, käytöksellä tai muulla vastaavalla tavalla. Mitä tasa-arvolaissa säädetään sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvasta syrjinnästä, sovelletaan vastaavasti syrjintään, joka perustuu siihen, että henkilön fyysiset sukupuolta määrittävät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti naisen tai miehen. 

2.6  Työturvallisuuslaki

Työturvallisuuslaissa (738/2002) on säännöksiä työnantajan velvollisuuksista häirintätilanteissa sekä väkivallan uhasta työpaikalla. Lakia sovelletaan työsopimuksen perusteella tehtävään työhön sekä virkasuhteessa ja siihen verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa tehtävään työhön. Lain 8 §:ssä on yleissäännös työnantajan huolehtimisvelvollisuudesta. Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on lain 28 §:n mukaan asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi.  

Työturvallisuuslain 25 §:ssä säädetään työantajan velvollisuuksista työntekijän terveyttä vaarantavan työn kuormitustekijöiden välttämisestä ja vähentämisestä. Terveyttä vaarantava kuormittuminen voi olla haitallista fyysistä tai psyykkistä kuormittumista.  

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan, että rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan rangaistuksen mittaamisen koventamisperusteeksi lisätään maininta teon tekemisestä sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta.  

Motiivit ovat tekojen yleisessä moraalisessa arvottamisessa tärkeitä, koska ne kertovat jotakin tekijästä itsestään, siitä millainen ihminen hän on ja mihin hän on pyrkinyt. Rikoslaissa on kuitenkin vanhastaan suhtauduttu pidättyväisesti motiivien eli vaikuttimien mainitsemiseen lainsäädännössä. Rikosoikeus sääntelee tekoja, ja tekijärikosoikeudellisiin seikkoihin suhtaudutaan pidättyvästi, jos ne johtaisivat rangaistusten koventamiseen tekijän persoonallisuuspiirteiden nojalla (HE 44/2002 vp., s. 188, Jussi Tapani & Matti Tolvanen, Rikosoikeus. Rangaistuksen määrääminen ja täytäntöönpano. 3.uudistettu painos, 2016). 

Lisäksi yleinen moraalikeskustelu ja paheksunta ja toisaalta päätökset rangaistuksen käytöstä eroavat. Kaikki moraalikeskustelun vivahteet eivät voi suodattua rikosoikeudellisiksi säännöksiksi tai rikosoikeudellisiin käytäntöihin. Moraalisen närkästyksen tai paheksunnan vivahteilla ja toisaalta mahdollisesti vuosissa mitattavilla vankeusrangaistuksilla on suuri ero. Rangaistuksen käyttö ja rangaistusta koventavat seikat tulee voida perustella järkevin käytännön syin. Tätä voidaan edellyttää myös rangaistusta koventavilta motiiviperusteilta. Vaikuttimien on kyettävä todistamaan riittävän riidattomasti joko tekijän suuremmasta syyllisyydestä taikka teon vaarallisuudesta (HE 44/2002 vp., s. 188-189). 

Teon vaikuttimet mainitaan nykyisin rangaistuksen mittaamista koskevassa yleissäännöksessä osana syyllisyysarviota. Myös sukupuoleen kohdistuva viha olisi siten mahdollista jo nykyisin ottaa huomioon syyllisyysarvion kautta. Lisäksi rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdassa erikseen mainittuihin vaikuttimiin rinnasteisena muuna vaikuttimena olisi mahdollista ottaa huomioon sukupuoli rangaistuksen koventamisperusteena. Tietoa tätä koskevasta oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan ole. Uhrin sukupuolen nimenomainen mainitseminen teon vaikuttimena rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan koventamisperustetta koskevassa säännöksessä selkeyttäisi siten oikeustilaa nykytilaan verrattuna. 

Sukupuoleen kohdistuvaa vihaa on muutoinkin perusteltua arvioida lainsäädännössä samoin kuin rasismia. Aivan kuten etniseen alkuperään tai ihonväriin myös sukupuoleen liittyvästä vaikuttimesta tehdyn rikoksen uhri ei ole valikoitunut rikoksen uhriksi sattumalta, vaan sellaisen näkyvän ominaisuutensa vuoksi, joka altistaa hänet mahdollisesti jatkossakin rikoksen kohteeksi. Tämän vuoksi rikoksen kohteeksi joutuminen saattaa herättää uhrissaan vakavia pelkotiloja.  

Rangaistuksen ankaroittaminen koventamisperustetta soveltamalla on perusteltavissa myös väkivallan uhan tai väkivallan kasvulla. Näin voi tapahtua sekä yksittäisessä tapauksessa, jos samaan uhriin kohdistuu ensin lievempiä tekoja kuten sanallisia loukkauksia, jotka saattavat kärjistyä fyysiseksi väkivallaksi tai sen uhaksi. Väkivallan uhan ilmapiiri voi myös lisääntyä yleisellä tasolla, jos sukupuoleen liittyviin vihavaikuttimesta tehtyihin tekoihin ei lainsäädännöllä eikä käytännön tasolla puututa. Kaikki edellä mainitut seikat puoltavat tällaisten rikosten ankarampaa kohtelua. 

Sukupuoleen liittyvästä vaikuttimesta tehdyt rauhaa, kunniaa tai yksityisyyttä loukkaavat rikokset (esimerkiksi laiton uhkaus, vainoaminen) taikka omaisuuden vahingoittaminen ovat myös erityisen haitallisia, jos niiden kohteeksi joutuminen aiheuttaa sen, että tekojen kohde ei enää halua osallistua julkiseen keskusteluun taikka välttelee tietyn aiheiden käsittelyä julkisuudessa (niin sanottu chilling effect).  

Sukupuolella tarkoitetaan naisia ja miehiä. Rikoslaki on sukupuolineutraali laki, eikä miesten ja naisten asettamiseen säännöksessä eri asemaan ole perusteita. Selvitysten valossa ehdotuksen yhteiskunnallinen tarve on syntynyt kuitenkin erityisesti naisiin kohdistuvan seksuaalissävytteisen häirinnän, uhkailun ja yksityisyyttä loukkaavien tekojen moitittavuuden korostamiseksi silloin, kun niiden vaikuttimena on sukupuoli ja siihen kohdistuva viha. Vastaavat teot miessukupuoleen kohdistuvina ovat luonnollisesti yhtä moitittavia.  

On huomattava, että minkä tahansa sukupuoleen liittyvän ilmaisun tai seksuaalisuuteen liittyvän teon ei kuitenkaan tule johtaa ehdotetun uuden koventamisperusteen soveltamiseen. Kyseessä tulisi olla sukupuoleen yleisesti liittyvästä vihavaikuttimesta vastaavalla tavalla kuin rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan muidenkin niin sanottujen vihavaikuttimien kohdalla. Nykyisiä vihavaikuttimia koskevat koventamisperusteet eivät sovellu, jos esimerkiksi teon kohdistuminen tietyn ryhmän edustajaan johtuu sattumasta. Vastaavasti esimerkiksi väkivaltaan syyllistyvän teon vaikutin ei useinkaan liity uhrin sukupuoleen tai uhrin alistamiseen sukupuolensa edustajana. Vaikutin voi olla esimerkiksi kosto, mustasukkaisuus, parisuhteen tila, raha-asiat, velkominen taikka lasten huoltoon liittyvät ongelmat. Samoin näkemyserot poliittista kysymyksistä voivat joskus saada ilmiasukseen seksuaalissävytteisiä loukkauksia, jolloin teon varsinaista vaikutinta voi olla vaikea erottaa tai motiiveja on useita.  

Sukupuoleen liittyvän vihavaikuttimen soveltamisen kannalta olennaista olisi epäillyn/tekijän tekemä oletus kohteen sukupuolesta miehenä tai naisena ja rikoksen tekeminen sen perusteella.  

Sukupuoleen liittyvään vihamotiivin ilmentymiin voidaan jossain määrin etsiä johtoa aikaisemmasta vihavaikutinta koskevasta oikeuskäytännöstä ja – kirjallisuudesta. Yhtenä apuvälineenä vihavaikuttimien tunnistamisessa poliisien ja syyttäjien koulutuksessa on käytetty vihavaikutinta kuvaavia indikaattoreja. Indikaattoreita voidaan käyttää kaikissa rikosprosessin vaiheissa. Esitutkinnalla on suuri merkitys mahdollisen vihavaikuttimen varhaisessa löytymisessä. Koko rikosprosessia hyödyttää se, että mahdollista vihamotiivia selvitetään rikosilmoituksen teosta asti. Poliisilla on vuoden 2019 alusta lukien ollut velvollisuus informoida syyttäjää, jos kyse on rikoksesta, jolla epäillään olevan rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukainen motiivi (Poliisihallituksen ohje POL-2018-50758). 

Käsikirjassa viharikoksista lainkäyttäjille on mainittu vihamotiivin tutkintaan, erityisesti väkivaltateoissa, muun muassa seuraavia indikaattoreita, joita seuraavassa on mukailtu sukupuoleen liittyvään vihavaikuttimeen (Tietoa ja tapausesimerkkejä viharikoksista. Käsikirja lainkäyttäjille. Oikeusministeriö. s. 21-23).  

Yhtenä arvioitavana indikaattorina voi olla uhrin tai todistajan käsitys motiivista: epäileekö uhri tai todistaja, että rikoksen motiivina oli viha tiettyä sukupuolta kohtaan. Uhriin liittyvänä tekijänä voi esiin tulla uhrin aktiivisuus sukupuolen asemaan liittyvissä kysymyksissä. Epäillyn oma käytös ja viestintä ennen tapahtumaa voi heijastaa vihavaikutinta, muun muassa se, onko epäilty esittänyt kommentteja tai julkaissut kirjoituksia, jotka liittyvät vihamotiiviin. Epäilty saattaa myös toimia aktiivisesti sosiaalisen median ”viharyhmässä”. Tekijä on mahdollisesti aikaisemmin syyllistynyt vastaaviin tekoihin tai häntä on epäilty niistä. Teon tapahtuminen sukupuoleen liittyvän kokoontumisen tai mielenosoituksen aikana tai pian sen jälkeen voi olla indikaattori vihavaikuttimesta. Sukupuolen asemaan liittyvään yhteisöön on ehkä voinut aikaisemmin kohdistua vahingontekoja tai uhri tai yhteisö, johon uhri kuuluu, on ehkä saanut aikaisemmin uhkaavia viestejä. Indikaattorina voi olla myös rikospaikka ja –aika. Paikalla voi olla merkitystä, jos teko tapahtuu esimerkiksi turvakodin tai sukupuoleen liittyvän yhteisön toimitilan lähellä tai kohdistuu siihen. Joskus väkivallan luonne voi olla indikaattori vaikuttimesta.  

Oikeuskirjallisuudessa on oikeuskäytäntöön tukeutuen katsottu, että rasistinen nimittely teon yhteydessä ei automaattisesti johda koventamisperusteen soveltamiseen, vaikka se voi synnyttää jonkin tasoisen epäilyn tai olettaman vihavaikuttimesta. Merkitystä on sillä, onko teolle esitetty muu riittävän uskottava motiivi. Panettelevat ja solvaavat sukupuoleen liittyvät ilmaisut eivät siten sellaisenaan automaattisesti ilmentäisi koventamisperusteen soveltamisen edellyttämää tiettyyn sukupuoleen kohdistuvaa vihavaikutinta, vaikka nimittely voikin olla kunniaa loukkaavaa. Käytännössä sukupuoleen liittyvään nimittelyyn useinkin syyllistytään mielenkuohussa, jonka alkuperäinen syy ja vaikutin voi olla muu kuin yleinen sukupuoleen kohdistuva viha. Sukupuolta teon vaikuttimena koskevan koventamisperusteen soveltamisen kynnyksen on siten perusteltua olla näissä tapauksissa korkea.  

Kaikilla Suomessa väestörekisteriin merkityillä on tällä hetkellä väestörekisteriin merkittynä oikeudelliseksi sukupuoleksi nainen tai mies. Ihmiset ovat kuitenkin sukupuoli-identiteetiltään ja sukupuolen ilmaisultaan moninaisia, eivätkä kaikki ole yksiselitteisesti naisia tai miehiä. Tasa-arvolain 3 §:ssä määritellään sukupuoli-identiteetti, jolla tarkoitetaan henkilön kokemusta omasta sukupuolestaan. Sukupuolen ilmaisulla tarkoitetaan sukupuolen tuomista esiin pukeutumisella, käytöksellä tai muulla vastaavalla tavalla. Mitä tasa-arvolaissa säädetään sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvasta syrjinnästä, sovelletaan vastaavasti syrjintään, joka perustuu siihen, että henkilön fyysiset sukupuolta määrittävät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti naisen tai miehen. 

Tasa-arvolaissa käytetyt sukupuolen moninaisuuteen liittyvät käsitteet eivät kuitenkaan ole vakiintuneita. Tasa-arvovaltuutetun kertomuksessa eduskunnalle 2018 (KK 22/2018 vp, s. 75) todetaan, että ihmiset voivat käyttää monia eri nimityksiä kertoessaan omasta sukupuoli-identiteetistään ja sukupuolen ilmaisustaan. Nämä nimitykset ja niiden määritelmät muuttuvat ajan kuluessa eikä rikoslaki ole oikea instrumentti määritellä kyseisiä ilmiöitä. Esityksessä on siten päädytty siihen, että uhrin sukupuoli-identiteettiin, sukupuolen ilmaisuun tai niin sanottuun intersukupuolisuuteen liittyvä teon motiivi tulisi jatkossakin nykyiseen tapaan huomioon otettavaksi vihavaikutinta koskevassa koventamisperustesäännöksessä mainittuna muuna rinnasteisena vaikuttimena. Vihavaikutinta koskevan koventamisperusteen soveltumisesta tällä perusteella sukupuolen moninaisuutta ilmentäviin tapauksiin ei ole lain esitöiden selkeän maininnan ja oikeuskäytännön valossa epäselvyyttä. 

Rikoslaissa on koventamisperusteen lisäksi oikeushenkilön rangaistusvastuuseen liittyviä säännöksiä, joissa vastuun perusteena on teon kohdistuminen vastaaviin ryhmiin, jotka mainitaan vihavaikutinta koskevassa koventamisperustesäännöksessä. Oikeushenkilö, joka voisi nykyisin joutua vastuuseen laittoman uhkauksen, törkeän kunnianloukkauksen tai julkisen kehottamisen rikokseen kaltaisesta ilmaisurikoksesta, olisi todennäköisesti media- tai kustannusalan yritys. Kuten esityksen jaksossa 2 on todettu, julkinen keskusteluilmapiiri on viime vuosina eri selvitysten mukaan koventunut. Viime vuosina on syntynyt myös vihakampanjointia harjoittavia verkkojulkaisuina ilmestyviä vastamedioita (Väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsaus 2020, Sisäministeriön julkaisuja 2020:8, s. 35).  

Naispuolisiin tutkijoihin ja toimittajiin on selvitysten mukaan kohdistettu runsaasti sukupuolittuneita uhkauksia, loukkaavia ilmauksia tai yksityiselämää koskevien tietojen levittämistä. Myös miesvihaa ilmentäviä kommentteja ilmenee sosiaalisen median keskusteluissa. Kyseiset teot ovat kuitenkin rasististen rikosten tapaan yleensä joidenkin yksilöiden tai järjestäytymättömän joukon rikoksia. On todennäköisesti poikkeuksellista, mutta mahdollista, että myös uhrin sukupuoleen perustuvaa vihavaikutinta osoittavaa materiaalia systemaattisesti julkaistaisiin media- tai kustannusalan oikeushenkilön piirissä tai toimesta.  

Sukupuoleen kohdistuvan vihavaikuttimen huomioon ottamisesta oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevissa säännöksissä mainittuna ”rinnasteisena muuna perusteena” ei ole oikeuskäytäntöä. Oikeustilan selventämiseksi mainittuihin säännöksiin on perusteltua lisätä nimenomainen maininta sukupuolesta. Tämä on myös johdonmukaista ottaen huomioon ehdotettu vastaava lisäys rikoslain 6 luvun 5 §:n 1momentin 4 kohdan vihavaikutinta koskevaan rangaistuksen koventamissäännökseen.  

Oikeushenkilön rangaistusvastuuta törkeästä kunnianloukkauksesta (rikoslain 24 luvun 13 §) ja laittomasta uhkauksesta (rikoslain 25 luvun 10 §:n 2 momentti) koskeviin säännöksiin ehdotetaan siten lisättäväksi nimenomainen maininta teon tekemisestä sukupuoleen perustuvasta vaikuttimesta. Maininta sukupuolesta teon vaikuttimena lisättäisiin myös julkista kehottamista rikokseen koskevaan oikeushenkilön rangaistusvastuusäännökseen (rikoslain 17 luvun 24 §:n 2 momentti). Oikeushenkilön rangaistusvastuuta sovellettaisiin julkiseen kehottamiseen rikokseen silloin, kun rikos, johon kehotetaan tai houkutellaan, olisi törkeä kunnianloukkaus tai laiton uhkaus ja kehottamisen tai houkuttelemisen vaikuttimena olisi sukupuoli.  

4.2  Sukupuolivaikutukset

Yleisten kriminalisointiperiaatteiden valossa niin sanottuihin symbolisiin rikoslain säännöksiin tulee suhtautua kielteisesti. Rikoslain säännökset kuitenkin ilmentävät eri tekojen moitittavuutta, mikä on korostunutta rangaistusten koventamisperusteiden säätämisessä. Esityksen pääasiallinen vaikutus onkin ilmentää sukupuoleen kohdistuvan vihan moitittavuutta ja siten vaikuttaa myös asenteisiin.  

Naisten ja miesten välisen tasa-arvon takaaminen ja edistäminen sekä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kielto on Suomessa voimassa oleviin ihmisoikeussopimuksiin, erityisesti kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevaan yleissopimukseen (SopS 67 ja 68/1986; CEDAW-sopimus), perustuva velvoite. Lisäksi hallitusohjelman mukaan kansainvälisten ihmisoikeussopimusten täytäntöönpanoa on edistettävä ja vahvistettava, mukaan lukien erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston yleissopimus (SopS 52 ja 53/2015; Istanbulin sopimus). Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma sisältääkin useita nyt käsillä olevasta esityksestä erillisiä toimenpiteitä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. 

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 §:llä on vahvistettu ja konkretisoitu viranomaisen tasa-arvon edistämisvelvollisuutta täsmentämällä tasa-arvon edistämiskeinoja. Tasa-arvolain mukaan viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä luoda ja vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Erityisesti tulee muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät tasa-arvon toteutumista. 

Tasa-arvolakiin sisältyy myös välillisen sukupuoleen perustuvan syrjinnän kielto (7 §:n 3 momentti). Se tarkoittaa eri asemaan asettamista sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun nähden neutraalilta vaikuttavan säännöksen, perusteen tai käytännön nojalla, jos menettelyn vaikutuksesta henkilöt voivat tosiasiallisesti joutua epäedulliseen asemaan sukupuolen perusteella. Myös tasa-arvovaltuutetun kertomuksessa eduskunnalle 2018 (K 22/2018 vp, s. 91) tuodaan esille, että häirintä, vihapuhe ja väkivalta voivat olla sukupuolittuneita vallankäytön muotoja, jotka ilmenevät monin eri tavoin ja kohdistuvat eri tavalla naisiin, miehiin ja sukupuolivähemmistöihin. Lisäksi todetaan, että näiden ilmiöiden käsitteleminen sukupuolineutraaleina estää tehokkaan puuttumisen niihin. 

Rikoslain säännökset ovat sukupuolineutraaleja eli sukupuolella tarkoitetaan esityksessä sekä miestä että naista. Neutraaleilla säännöksillä voi kuitenkin olla miesten ja naisten tasa-arvolaissa mainittuja tosiasiallisia vaikutuksia, jotka ovat erilaisia miesten ja naisten kohdalla.  

Tasa-arvobarometri 2017 (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 8/2018) kuvastaa nykyisiä naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon liittyviä asenteita. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta oli sitä mieltä, että naisten entistä aktiivisempi tulo mukaan politiikkaan on tarpeen poliittisen asiantuntemuksen monipuolistamiseksi. Niiden nais- ja miesvastaajien osuus, joiden mielestä sukupuolella ei ole merkitystä, on kasvanut koko tasa-arvobarometrin mittaushistorian ajan kaikilla kysytyillä politiikan osa-alueilla. 

Naisten aktiivisuuteen esimerkiksi toimittajina, tutkijoina tai poliitikkoina yhteiskunnallisessa keskustelussa liittyy kuitenkin useiden selvitysten mukaan miehiä useammin seksuaalissävytteinen loukkaavien ilmaisujen kohteeksi joutuminen. Seksuaalissävyisiin loukkauksiin syyllistyvien motiiveja voi kuitenkin usein olla vaikea eritellä. Kunnian ja yksityiselämän loukkaus tai muut rauhaa ja yksityisyyttä loukkaavat rikokset (laiton uhkaus, vainoaminen) ovat kuitenkin haitallisia, jos niiden kohteeksi joutuminen muodostuu esteeksi osallistua julkiseen keskusteluun tai tiettyjen aiheiden käsittelyn välttelyyn julkisuudessa (niin sanottu chilling effect).  

Valtaosa rikoksista kohdistuu edelleen miehiin ja myös tekijä on usein mies (Sukupuolten tasa-arvo Suomessa, 2018 Tilastokeskus). Miesten uhreina kokema kokonaisrikollisuus on laadultaan sellaista, että esityksellä voidaan arvioida olevan siihen varsin marginaalinen vaikutus. Myös miehiin voi kuitenkin kohdistua miessukupuoleen kohdistuvaa vihaa ja kaunaa, miesvihaa. Miehiin saattaa kohdistua miesvihaa ilmentäviä pyrkimyksiä vaientaa osallistumista julkiseen keskusteluun erityisesti tasa-arvoon liittyvissä kysymyksissä. Tällaisten rikosten osalta vaikutus eli teon moitittavuuden korostaminen olisi samansuuntainen kuin naisiin kohdistuvissa vastaavissa teoissa. 

Esityksen arvioidaan edistävän ja parantavan tosiallisesti erityisesti naisten osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun eri toimijoina. Yleisten asenteiden kaikenlaiseen sukupuolivihaa ilmentävään rikollisuuteen - olipa kyseessä nais- tai miesvihaa osoittavat teot - arvioidaan esityksen johdosta muuttuvan aikaisempaa kielteisemmiksi.  

4.3  Taloudelliset vaikutukset ja vaikutukset viranomaisten toimintaan

Ehdotus uhrin sukupuolesta teon koventamisperusteena ei lisäisi käsiteltäväksi tulevia tapauksia esitutkinnassa, syyttäjien toiminnassa eikä tuomioistuimissa. Vihavaikuttimen selvittäminen esitutkinnasta alkaen on kuitenkin tärkeää, joten esitys edellyttää jonkin verran poliisien, syyttäjien ja tuomarien kouluttamista. Koulutus on toteutettavissa viharikoksiin liittyvän nykyisen koulutuksen ja nykyisten toimintamäärärahojen puitteissa.  

Koventamisperusteet vaikuttavat rangaistuksen määräämisessä ankaroittavaan suuntaan rikoksesta säädetyn asteikon puitteissa. Koventamisperusteella voi olla vaikutusta sekä rangaistuslajin valintaan että rangaistuksen mittaamiseen.  

Teon vaikuttimia koskevan koventamisperusteen vaikutuksesta rangaistuksen mittaamiseen ei ole tarkempaa systemaattista tutkimustietoa. Koventamisperusteita sovelletaan kuitenkin yleisesti ottaen suhteellisen harvoin. Jaksossa 2.1 mainituissa selvityksissä rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan koventamisperustetta oli sovellettu käräjäoikeuksissa 9 tapauksessa vuonna 2018, ja kolmessa tapauksessa vuonna 2019. Edellä mainittujen tapausten pohjalta arviona on, että esitetyn uuden koventamisperusteen soveltamisessa kyse olisi vuosittain yksittäisten, alle kymmenen rangaistuksen ankaroitumisesta.  

Vankeusrangaistusten osalta kyse olisi rangaistuksen ankaroitumisesta korkeintaan muutamalla kuukaudella. Yksittäisissä tapauksissa koventamisperuste saattaisi myös vaikuttaa rangaistuslajin valintaan niin, että muutoin ehdollinen vankeus tuomittaisiin ehdottomana vankeutena tai ehdollisen vankeuden ohella tuomittaisiin oheissakko. Yksittäiset sakkorangaistukset saattavat ankaroitua koventamisperusteen soveltamisen vuoksi niin, että päiväsakkojen lukumäärää korotetaan. Tuomioistuimessa tuomitut maksamattomat sakot voidaan muuntaa vankeudeksi. On siten oletettavaa, että tietyllä viiveellä esitys voisi lisätä yksittäisiä sakon muuntorangaistuksia, mutta lisäys ei olisi merkittävä.  

Vaikutukset vankilukuun olisivat siten vähäisiä ja ne olisivat hoidettavissa Rikosseuraamuslaitoksen nykyisten toimintamenojen puitteissa.  

Oikeushenkilön rangaistusvastuu tulisi jatkossakin sovellettavaksi harvoin. Esityksellä ei tältä osin olisi vaikutuksia viranomaisten toimintaan.  

4.4  Yritysvaikutukset

Esityksessä ehdotetaan, että niihin vaikuttimiin, jotka voivat perustaa oikeushenkilöiden rangaistusvastuun eräiden rikosten osalta, lisättäisiin maininta uhrin sukupuolesta teon vaikuttimena. Nykyisiä säännöksiä ei ole käytännössä sovellettu. Säännökset ovat kuitenkin omiaan korostamaan yritysten ja yhteisöjen vastuuta ja ennalta ehkäisemään mainittuja rikoksia oikeushenkilön toiminnassa. Ehdotuksilla ei olisi mainittavia kustannusvaikutuksia oikeushenkilöille.