1.1
Varhaiskasvatuslaki
5 §. Varhaiskasvatuslain (36/1973) 5 §:n mukaan päiväkodissa ja perhepäiväkodissa hoidettavien lasten määrästä sekä hoito- ja kasvatustehtävään osallistuvasta henkilöstöstä säädetään tarkemmin asetuksella. Mainituista asioista säädetään lasten päivähoidosta annetun asetuksen (239/1973) 6 ja 8 §:ssä. Asetuksenantovaltuutta ehdotetaan täsmennettäväksi. Pykälässä säädettäisiin, että päiväkodissa ja perhepäivähoidossa tulee olla tarvittava määrä lain 4 a §:ssä tarkoitettua henkilöstöä, jotta varhaiskasvatukselle säädetyt tavoitteet voidaan saavuttaa. Varhaiskasvatuslain 4 a §:n mukaan henkilöstön kelpoisuusvaatimuksiin sovelletaan sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annettua lakia (272/2005) sekä sen nojalla annettuja säännöksiä, sellaisina kuin ne ovat voimassa tammikuun 1 päivänä 2013. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin päiväkodissa ja perhepäivähoidossa hoito- ja kasvatustehtävissä olevan henkilöstön sekä lasten välisestä henkilöstömitoituksesta, tilapäisestä henkilöstömitoituksesta poikkeamisesta, erityistä hoitoa ja kasvatusta tarvitsevien lasten huomioon ottamisesta henkilöstömäärässä sekä henkilöstörakenteesta. Henkilöstörakenteella tarkoitetaan sitä, missä suhteessa päiväkodin tai perhepäiväkodin henkilöstön tulee olla sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 7, 8 tai 11 §:n mukaista henkilöstöä. Henkilöstömitoituksesta voitaisiin säätää erikseen alle kolmevuotiaiden lasten sekä kolme vuotta täyttäneiden lasten osalta. Valtuutussäännöksen muuttamisen tarkoituksena ei ole muuttaa voimassa olevia päivähoitoasetuksen säännöksiä, vaan asiallisesti rajoittaa asetuksenantajan harkintavaltaa. Säädettäessä asetuksella pykälässä mainituista asioista tulee varmistaa, että varhaiskasvatuksen tavoitteet voidaan kyseisellä henkilöstömitoituksella ja -rakenteella saavuttaa.
11 a §. Varhaiskasvatuslain 11 §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että varhaiskasvatusta on saatavissa kunnan järjestämänä tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Tätä kunnan yleistä järjestämisvelvollisuutta täydentää lain 11 a §:ssä säädetty niin kutsuttu subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen. Subjektiivisella oikeudella tarkoitetaan kunnan ehdotonta velvollisuutta varhaiskasvatuspaikan järjestämiseen laissa määritellyt edellytykset täyttävälle henkilölle. Varhaiskasvatuslain tultua voimaan 1.8.2015, laissa ei enää säädetä vanhempien tai muiden huoltajien oikeudesta saada päivähoitopaikka, vaan kunnan on huolehdittava siitä, että lapsi saa varhaiskasvatusta kunnan järjestämässä lain 1 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetussa paikassa. Hallituksen esityksen (HE 341/2014) mukaan kunnan velvollisuus järjestää varhaiskasvatusta ei kuitenkaan muuttunut suhteessa aiemmin voimassa olleen lain mukaiseen velvollisuuteen järjestää lasten päivähoitoa. Päivähoitolain 11 a §:ää on vakiintuneesti tulkittu siten, että se takaa vanhemmille ehdottoman oikeuden saada kunnan järjestämää kokopäiväistä päivähoitoa ilman, että vanhempien tulisi esittää kokopäiväisen päivähoidon tarpeesta tarkempaa selvitystä. Lasten päivähoidosta annetun asetuksen 4 §:n mukaan kokopäivähoidossa lapsen hoitoaika saa yleensä jatkua yhtäjaksoisesti enintään kymmenen tuntia vuorokaudessa. Subjektiivisen oikeuden ei ole katsottu kattavan oikeutta saada vuorohoitoa eli iltaisin, öisin, viikonloppuisin tai pyhisin annettavaa hoitoa, vaan sen järjestäminen on tarveharkintaista.
Varhaiskasvatuslain 11 a §:n 1 momentti sisältäisi edelleen pääsäännön subjektiivisesta oikeudesta varhaiskasvatukseen. Subjektiivisen oikeuden laajuus kuitenkin muuttuisi voimassa olevaan lakiin nähden. Varhaiskasvatusta olisi pääsäännön mukaan järjestettävä 20 tuntia viikossa. Oikeus 20 tunnin laajuiseen varhaiskasvatukseen ei velvoittaisi lasta osallistumaan varhaiskasvatukseen vaan lapsen osallistuminen perustuisi edelleen vanhempien tai lapsen muiden huoltajien valintaan. Kunnan olisi huolehdittava edelleen siitä, että ennen perusopetuslaissa (628/1998) tarkoitetun oppivelvollisuuden alkamista lapsi saa kunnan järjestämän paikan joko päiväkodissa tai perhepäivähoidossa sen ajan päätyttyä, jolta voidaan suorittaa sairausvakuutuslaissa (1224/2004) tarkoitettua äitiys- ja vanhempainrahaa tai osittaista vanhempainrahaa. Sairausvakuutuslain 9 luvun 3 §:n mukaan äitiysrahaa maksetaan 105 arkipäivältä, ja oikeus äitiysrahaan alkaa aikaisintaan 50 arkipäivää ja viimeistään 30 arkipäivää ennen laskettua synnytysaikaa. Sairausvakuutuslain 9 luvun 10 §:n mukaan vanhempainrahaa maksetaan pääsääntöisesti enintään 158 arkipäivältä välittömästi äitiysrahakauden päättymisestä lukien. Näin ollen varhaiskasvatuspaikka on järjestettävä, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Perusopetuslain 25 §:n mukaan oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Lain 11 b §:ään lisättäisiin säännökset varhaiskasvatuksen järjestämisestä silloin, kun lapsi ennen oppivelvollisuusikää osallistuu perusopetuslain mukaiseen esi- tai perusopetukseen.
Lisäksi säädettäisiin edelleen, että varhaiskasvatusta ei olisi järjestettävä sinä aikana, jolta voidaan suorittaa sairausvakuutuslain 9 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua äitiys- ja vanhempainrahakauden ulkopuolella maksettavaa isyysrahaa. Isyysrahaa maksetaan sairausvakuutuslain 9 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan yhteensä enintään 54 arkipäivältä, kuitenkin siten, että äitiys- ja vanhempainrahakaudella isyysrahaa maksetaan yhteensä enintään 18 arkipäivältä.
Voimassaolevan 11 a §:n 1 momenttiin sisältyy säännös siitä, että varhaiskasvatusta on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä lapsen vanhempien tai muiden huoltajien toivomassa muodossa. Säännös säilyisi ennallaan mutta se siirrettäisiin pykälän uuteen 7 momenttiin.
Varhaiskasvatuksen tavoitteet määritellään varhaiskasvatuslain uudessa 2 a §:ssä. Varhaiskasvatuksen järjestämisessä olisi huolehdittava siitä, että nämä tavoitteet täyttyvät, kun lapsi osallistuu 20 tunnin laajuiseen varhaiskasvatukseen. Tavoitteiden toteutumisen varmistamiseksi päiväkodissa tai perhepäivähoidossa olevalle lapselle on lain 7 a §:n mukaan laadittava henkilökohtainen varhaiskasvatussuunnitelma, johon kirjataan tavoitteet lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamiseksi lapsen kehitystä, oppimista ja hyvinvointia tukevalla tavalla sekä toimenpiteet tavoitteiden toteuttamiseksi. Lisäksi suunnitelmaan kirjataan lapsen tarvitseman tuen tarve, tukitoimenpiteet ja niiden toteuttaminen.
Huolimatta siitä, että pääsääntöinen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden laajuus olisi 20 tuntia viikossa, oikeuden laajuuden tulisi mukautua lapsen ja perheen tosiasiallisten tarpeiden mukaisesti. Pykälän 2—4 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa lapsella olisi oikeus 1 momentin mukaista 20 viikkotuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. Lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuus vahvistettaisiin kunnan päätöksellä perheen pääasiallisen elämäntilanteen perusteella. Tilapäisissä ja yllättävissä tilanteissa lapselle tarjottaisiin varhaiskasvatusta tarpeen mukaan joustavasti yli mainitun päätöksen mukaisen tuntimäärän. Varhaiskasvatusoikeuden laajuutta koskeva päätös päivitettäisiin tarvittaessa perheen elämäntilanteen muuttuessa.
Ehdotetussa varhaiskasvatuslain 11 a §:n toisessa momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa lapsella olisi vanhempiensa tai muiden huoltajiensa työstä tai opiskelusta johtuvan tosiasiallisen tarpeen vuoksi oikeus voimassa olevan lain mukaiseen kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatusta olisi järjestettävä kokopäiväisesti, jos kaikki lapsen vanhemmat tai muut huoltajat työskentelevät kokoaikaisesti taikka päätoimisesti opiskelevat, toimivat yrittäjänä tai ovat omassa työssä.
Varhaiskasvatusta olisi edelleen järjestettävä 2 momentin mukaisesti kahden kuukauden ajan momentissa mainitun tilanteen päätyttyä, esimerkiksi työsuhteen päättyessä. Näin ollen esimerkiksi lyhytkestoinen työttömyys ei aiheuttaisi kokopäiväisen varhaiskasvatuspaikan menettämistä, mikä osaltaan kannustaa aktiiviseen uuteen työhön hakeutumiseen mainitun kahden kuukauden aikana. Varhaiskasvatusoikeus kuitenkin muuttuisi pykälän 1 momentin mukaiseksi välittömästi, milloin lapsen vanhempi tai muu huoltaja jää kotiin hoitamaan perheessä asuvaa muuta lasta ja hänelle voidaan suorittaa sairausvakuutuslaissa tarkoitettua äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa tai osittaista vanhempainrahaa, hän saa lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa (1128/1996) tarkoitettua kotihoidon tukea taikka hän on työsopimuslaissa (55/2001) tarkoitetulla hoitovapaalla tai kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003), valtion virkamieslain (750/1994) tai kirkkolain (1054/1993) tarkoittamalla virkavapaalla lapsen hoitamiseksi. Varhaiskasvatusoikeus muuttuisi 1 momentin mukaiseksi ilman kahden kuukauden aikaa myös vanhemman tai muun huoltajan jäädessä eläkkeelle, riippumatta siitä minkä lain mukaisesta eläkkeestä on kyse ja onko kyse kansaneläkkeestä vai työeläkkeestä. Näihin tapauksiin ei liity vastaavaa ennakoimattomuutta ja sopeutumisjakson tarvetta kuin työttömäksi jäämiseen useasti liittyy.
Säännöksessä kokopäiväiselle varhaiskasvatukselle asetettujen edellytysten määrittelyssä käytettäisiin työttömyysturvalakiin (1290/2002) sisältyviä määritelmiä. Työsuhteen tulisi olla kokoaikainen ja työskentelyn myös tosiasiassa kokoaikaista, jotta varhaiskasvatusoikeus olisi kokopäiväinen. Virkasuhteessa tehtävä työ rinnastetaan työsuhteessa tehtävään työhön. Kokoaikatyöllä tarkoitetaan työttömyysturvalain 1 luvun 5 §:n 4 kohdan mukaan työtä, jossa työaika on enemmän kuin 80 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta. Mikäli työaika on tätä lyhyempi, on kyse osa-aikatyöstä, jolloin varhaiskasvatusoikeuden laajuus lähtökohtaisesti olisi 1 momentin mukainen. Työsuhteelta voitaisiin edellyttää myös jatkuvuutta, eli työsuhteen tulisi olla toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikaisen työsuhteen luonteeltaan selvästi muu kuin tilapäinen. Ei ole perusteltua, että tilapäiseksi luonnehdittavan työssäolojakson myötä ehdotettu kahden kuukauden aikaraja alkaisi alusta. Uuden varhaiskasvatusoikeutta koskevan päätöksen laatiminen lyhyen työssäolojakson vuoksi ja tarvittaessa uudelleen kaksi kuukautta tämän jälkeen lisäisi myös tarpeettomasti hallinnollista työtä. Vanhemman tai muun huoltajan tilapäisten työssäolojaksojen aikana lapsi saisi joustavasti varhaiskasvatusta tarvitsemassaan laajuudessa 3 momenttiin sisältyvän tätä koskevan säännöksen turvin.
Vaikka työntekijä on säännöllisesti kokoaikaisessa työsuhteessa, voi työsuhteen keston aikana olla jaksoja, jolloin työaika on katsottava osa-aikaiseksi tai työntekovelvoitetta ei ole lainkaan. Varhaiskasvatusoikeuden laajuus olisi näissä tilanteissa 1 momentin mukainen. Tällaisia tilanteita ovat edellä mainittujen perhevapaiden lisäksi esimerkiksi vuorottelu- ja virkavapaa, virantoimituksesta pidättäminen ja lomautus, joka voidaan toteuttaa myös työaikaa lyhentämällä. Työnantaja ja työntekijä voivat myös sopia, ettei työntekovelvoitetta ole irtisanomisajalla.
Henkilön katsotaan työttömyysturvalain 2 luvun 5 §:n mukaan työllistyvän yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle. Omassa työssä työllistyvät esimerkiksi omaishoitajat ja freelancer-toimittajat sekä -taiteilijat. Päätoiminen opiskelu puolestaan määritellään työttömyysturvalain 2 luvun 10 §:ssä ja se perustuu opinnoista riippuen opintojen tutkintotavoitteisuuteen tai laajuuteen. Kunnan varhaiskasvatushenkilöstöllä ei voida katsoa olevan edellytyksiä eikä resursseja arvioida opiskelun, yrittäjyyden tai oman työn pää- tai sivutoimisuutta, vaan tältä osin tulisi tarvittaessa tukeutua ulkopuoliseen arvioon, esimerkiksi työ- ja elinkeinoviranomaisen työttömyysturvalain mukaisesti antamaan työvoimapoliittiseen lausuntoon.
Työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, joissa henkilö osallistuu palkatta tavanomaiseen yleishyödylliseen vapaaehtoistyöhön tai tavanomaiseen talkootyöhön tai työskentelee palkatta yrityksessä tai sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana, oikeus varhaiskasvatukseen määräytyisi varhaiskasvatuslain 11 a §:n 1 momentin mukaisesti, sillä kyse ei ole työsuhteesta.
Lapsella olisi pykälän 3 momentin mukaan oikeus 1 momentissa säädettyä laajempaan varhaiskasvatukseen siinä laajuudessa kuin se on tarpeellista lapsen vanhemman tai muun huoltajan osa-aikaisen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Varhaiskasvatusoikeuden laajuus ei saa hankaloittaa työn vastaanottamista ja tekemistä eikä työllistymistä edistäviin palveluihin, kuntoutukseen tai muihin vastaaviin palveluihin osallistumista. Varhaiskasvatuksen tuntimääräinen laajuus arvioitaisiin tapauskohtaisesti. Arvioinnissa olisi huomioitava myös tarvittavat matka-ajat.
Säännöksen mukainen tilanne voi olla perheen säännöllinen elämäntilanne tai sitten voi olla kyse väliaikaisesta, usein myös yllättävästä tilanteesta. Vanhempi voi työskennellä säännöllisesti osa-aikaisessa työsuhteessa, vaikkapa kolmena päivänä viikossa kahdeksan tuntia päivässä tai päivittäin neljä tuntia päivässä. Vanhemman ollessa osa-aikaeläkkeellä esimerkiksi siten, että hän on vuoroviikoin kokoaikatyössä, tulisi varhaiskasvatusta myös järjestää työssäoloviikkoina kokopäiväisesti. Perheen elämäntilanne otettaisiin huomioon kunnan varhaiskasvatusoikeutta koskevassa päätöksessä ja oikeuden säännöllinen laajuus määritettäisiin tämän mukaisesti. Vaikka lapsen vanhemman tai muun huoltajan työaika olisi vähemmän kuin 80 prosenttia alalla sovellettavasta kokoaikaisen työntekijän enimmäistyöajasta ja työ siten määritelmällisesti osa-aikaista, tulee työnteon kuitenkin olla mahdollista ja varhaiskasvatusoikeuden laajuuden tulee mukautua perheen tapauskohtaisiin olosuhteisiin.
Varhaiskasvatusta olisi tarvittaessa järjestettävä tilapäisesti laajempana kuin 1 momentissa säädetään ja yli sen tuntimäärän, joka lapsen varhaiskasvatusoikeutta koskevassa päätöksessä on varhaiskasvatuksen laajuudeksi määritetty. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun muutoin kotona oleva vanhempi työskentelee lyhyehkössä työsuhteessa, jonka vuoksi lapsella on laajemman varhaiskasvatuksen tarve.
Työttömyysturvalain 1 luvun 5 §:n 15 kohdan mukaan työllistymistä edistävällä palvelulla tarkoitetaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettua työnhakuvalmennusta, uravalmennusta, kokeilua, työvoimakoulutusta ja työttömyysetuudella tuettua työnhakijan omaehtoista opiskelua, kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 22—24 §:ssä tarkoitettua omaehtoista opiskelua ja kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa (189/2001) tarkoitettua kuntouttavaa työtoimintaa. Työttömyysturvalaissa tarkoitetun etuuden saajalla on velvollisuus tarvittaessa hakeutua ja osallistua näihin palveluihin. Työnhakijoille tarjottavat julkiset työvoimapalvelut ovat laajuudeltaan hyvin erilaisia ja niiden kesto vaihtelee muutamista tunneista useisiin viikkoihin. Esimerkiksi työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu kuitenkin katsotaan työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla päätoimiseksi opiskeluksi, joten näissä tapauksissa lapsella olisi joka tapauksessa oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Muita työllistymistä edistäviä toimia ovat esimerkiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetut erilaiset asiantuntija-arvioinnit sekä ammatinvalinta- ja uraohjaus.
Kuntoutusta järjestetään useiden eri lakien perusteella, useiden tahojen toimesta ja lukuisissa eri muodoissa. Kuntoutus voi olla ammatillista, lääkinnällistä tai sosiaalista. Kuntoutusta koskevia lakeja ovat erityisesti laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista, sen 13 ja 18 §:ssä mainitut lait, terveydenhuoltolaki (1326/2010), sosiaalihuoltolaki (1301/2014) sekä työeläkelait. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 19 §:ssä säädetään muusta kuntoutuksesta, jonka ajalta voidaan myöntää lain mukaista kuntoutusrahaa. Tällaista on muun muassa Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama sopeutumisvalmennus, sikäli kuin se vastaa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/1987) 8 §:n 1 momentin mukaista sopeutumisvalmennusta.
Pykälän 1 momentissa säädettyä laajemman varhaiskasvatuksen tarve arvioitaisiin aina tapauskohtaisesti perheen olosuhteiden perusteella. Vanhempien elämäntilanteet ovat moninaisia ja esimerkiksi työssäolo ja työttömyysjaksot saattavat vaihdella lyhyelläkin aikavälillä. Lapsen turvallisen ja laadukkaan varhaiskasvatuksen näkökulmasta jatkuvat pysyvät ihmissuhteet ovat erittäin tärkeitä. Tämän vuoksi varhaiskasvatuksen järjestämisen tulisi olla joustavaa ja hoitoaikojen muutoksissa tulisi aina käyttää perhekohtaista harkintaa. Kunta voi aina järjestää varhaiskasvatusta laajempana kuin mihin laki velvoittaa.
Pykälän neljännessä momentissa säädettäisiin, että lapselle on kuitenkin aina järjestettävä kokopäiväistä varhaiskasvatusta, jos se on tarpeen lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia taikka se on muutoin lapsen edun mukaista. Kun lähtökohtainen oikeus varhaiskasvatukseen muuttuu 20 tuntiin viikossa, olisi tarvittaessa arvioitava laajemman varhaiskasvatusoikeuden tarve. Toiminnan järjestäjän olisi yhdessä perheen kanssa pohdittava kokopäiväisen varhaiskasvatuksen tarvetta ja syitä. Tapauskohtaisesti olisi arvioitava, mitä selvitystä asian ratkaisemiseksi tarvitaan. Kun varhaiskasvatusta tarjotaan lapsen kehityksen, tuen tarpeen tai perheen olosuhteiden vuoksi, kynnys kokopäiväisen varhaiskasvatuksen järjestämiseen tulisi olla matala eikä sen edellytyksenä lähtökohtaisesti vaadittaisi asiantuntijalausuntoja tai muuta vastaavaa selvitystä. Jos kuitenkin lapsen huoltajien ja kunnan näkemykset kokopäiväisen varhaiskasvatuksen järjestämisen tarpeesta eroaisivat, voitaisiin joutua hankkimaan kokopäiväisen varhaiskasvatuksen tarpeesta esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisten ja asiantuntijoiden lausuntoja. Subjektiivisen oikeuden muutokset eivät saisi kuitenkaan johtaa siihen, että voimassa olevan lain laajuista varhaiskasvatusoikeutta jouduttaisiin hakemaan esimerkiksi lastensuojelun avohuollon tukitoimena tai muun viranomaisen, esimerkiksi sosiaalitoimen tai perheneuvolan, kautta, mikä kokonaisuutena arvioiden olisi hidas ja kallis vaihtoehto.
Kokopäiväinen varhaiskasvatus olisi järjestettävä, jos se olisi lapsen edun kannalta tarpeen. Pykälässä ei lueteltaisi tyhjentävästi syitä, joiden vuoksi kokopäiväinen varhaiskasvatus olisi järjestettävä. Lapsella voisi olla tuen tarvetta fyysisen, tiedollisen, taidollisen, tunne-elämän, sosiaalisen tai muun vastaavan kehityksen tai oppimisen osa-alueella, mitä voitaisiin tukea lapsen kannalta vaikuttavammin varhaiskasvatuksessa kuin kotona. Myös perheen olosuhteissa voisi olla seikkoja, joiden takia lapsen edun mukaista olisi osallistua kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen. Tällaisia seikkoja voisivat olla esimerkiksi vanhempien fyysisen tai psyykkisen terveyden ongelmat tai päihteiden käyttö. Voimassa olevan lain mukaisen varhaiskasvatusoikeuden järjestämisen syynä voisi olla myös perheen ongelmien ennaltaehkäiseminen. Esimerkiksi jos perheeseen syntyy samalla kertaa useampia lapsia (monikkoperheet), voi vanhempien sisarusten varhaiskasvatus ennaltaehkäistä vanhempien uupumista. Vastaavanlainen tilanne voi syntyä, jos perheeseen syntyy keskonen, vammainen tai sairas lapsi tai perheen kotona oleva vanhempi tai perheen muu lapsi on pitkäaikaissairas tai vammainen. Laajemman varhaiskasvatusoikeuden tarve voisi syntyä myös esimerkiksi maahanmuuttajien kohdalla, koska laajempi oikeus voisi tukea lapsen kielellistä kehitystä, ystävyyssuhteiden kehitystä ja lapsen ja perheen kotoutumista. Laajemman oikeuden tarve voisi johtua myös esimerkiksi lapsen kouluvalmiuksien kehittymisen tai ryhmässä toimimisen taitojen harjaannuttamisen tarpeesta. Olennaista olisi, että varhaiskasvatusoikeuden laajempaa tarvetta harkittaisiin laajasti lapsen ja perheen kokonaistilanne huomioiden, leimaamatta ja syyllistämättä lasta ja perhettä sekä säilyttäen varhaiskasvatuspalvelujen aseman yhtenä keskeisenä ehkäisevän lastensuojelun muotona. Viime kädessä harkinnassa tulisi painottaa lapsen etua.
Hallintolain (434/2003) 7 §:n mukaisen hallinnon palveluperiaatteen mukaan asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluja. Tähän liittyy kiinteästi hallintolain 8 §:n yleinen neuvontaa koskeva säännös, jonka mukaan viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Lisäksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000), jota edelleen sovelletaan varhaiskasvatuksessa siltä osin kuin varhaiskasvatuslaissa ei muuta säädetä, 5 §:ssä on säädetty muun muassa sosiaalihuollon henkilöstön velvollisuudesta selvittää asiakkaalle hänen oikeutensa ja velvollisuutensa sekä erilaiset vaihtoehdot ja niiden vaikutukset sekä mahdolliset muut merkitykselliset seikat.
Kunnan on edellä mainittujen säännösten nojalla annettava lapsen vanhemmille tai muille huoltajille neuvontaa ja ohjausta heidän valintojensa ja päätöksentekonsa tueksi sekä yhteistyössä lapsen vanhempien tai muiden huoltajien kanssa kartoitettava vaihtoehtoja ja pyrittävä löytämään kullekin asiakkaalle tämän tarpeiden mukaiset palvelut. Neuvontaa ja ohjausta voidaan antaa hakeuduttaessa palvelujen piiriin, mutta myös lapsen ollessa jo varhaiskasvatuspalvelujen piirissä. Lapsen vanhempi tai muu huoltaja ei välttämättä omatoimisesti osaa vaatia 1 momentissa säädettyä laajempaa varhaiskasvatusta tai esittää riittävää selvitystä vaatimuksensa perusteeksi. Kunnan olisikin osaltaan huolehdittava, että eri palveluvaihtoehdot ja niiden hakemiseen liittyvät menettelyt ovat lapsen vanhempien tai muiden huoltajien tiedossa. On myös tapauskohtaista, mitä tietoa tai selvitystä esimerkiksi 4 momentin mukaisen vaatimuksen arvioimiseksi tarvitaan. Kunnan tulee tarvittaessa pyytää asiakasta täydentämään hakemustaan sekä ohjeistaa asiakasta siitä, miten hakemusta tulee täydentää.
Lisäksi sosiaalihuoltolain (1301/2014) velvoitteet seurata ja edistää lasten hyvinvointia viranomaisyhteistyönä, ilmoittaa tarvittaessa muulle viranomaiselle asiakkaan tuen tarpeesta sekä selvittää tietyissä tilanteissa asiakkaan hoidossa olevan lapsen hoidon ja tuen tarve tukevat osaltaan sekä varhaiskasvatuksen henkilöstöä että perheitä ja edistävät tarvittavan laajuisten varhaiskasvatuspalvelujen saamista.
Varhaiskasvatukseen ottamisesta ja varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta tehdään hallintopäätös. Päätöksen tekee lain 11 d §:ssä tarkoitettu kunnan toimielin tai sen alainen viranhaltija. Varhaiskasvatuslain 30 a ja 31 §:ssä säädetään muutoksenhausta varhaiskasvatukseen ottamista koskevaan päätökseen. Päätöksestä saisi mainittujen pykälien mukaisesti hakea oikaisua tai valittaa myös siltä osin, kuin se koskee varhaiskasvatusoikeuden laajuutta. Muutoksenhakuoikeuden tulisi koskea myös päätöstä, jolla varhaiskasvatusoikeuden laajuutta myöhemmin muutetaan.
Lapsen huoltajalla tarkoitetaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) mukaan lapsen vanhempia tai henkilöitä, joille lapsen huolto on uskottu. Subjektiivinen oikeus saada 11 a §:n mukainen varhaiskasvatuspaikka on lapsella. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain mukaan lapsen huoltaja päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta, asuinpaikasta sekä muista henkilökohtaisista asioista. Niin kutsutuissa uusperheissä voi tulla kyseeseen tilanne, että lapsen toisen vanhemman kumppani tai puoliso, joka ei ole lapsen vanhempi tai huoltaja, jää esimerkiksi hoitamaan perheen muuta lasta kotiin. Jos esimerkiksi lapsen vanhemmilla tällaisessa tilanteessa olisi edelleen yhteishuoltajuus, ei toisen vanhemman puolisolle lähtökohtaisesti synny juridisia oikeuksia tai velvollisuuksia puolison lasta kohtaan. Lapsen huoltajat voivat kuitenkin valita tällaisissa tilanteissa, miten lapsen varhaiskasvatus tai hoito järjestetään.
Kun lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuutta arvioidaan, tarkastellaan tilannetta niiden lapsen vanhempien tai muiden huoltajien osalta, jotka asuvat lapsen kanssa. Lapsen vanhempien tai muiden huoltajien asuessa erillään etenkin niin kutsutun jaetun asumisen tilanteissa, lapsen varhaiskasvatuksen tarvetta voidaan joutua arvioimaan erikseen kummankin vanhemman kannalta. Tarvittaessa varhaiskasvatusoikeudesta tulisi myös tehdä vanhempien tai huoltajien osalta erilliset hallintopäätökset. Jaetusta asumisesta on kyse esimerkiksi silloin, kun lapsi vuoroviikoin on huoltajavanhempansa luona ja vuoroviikoin sen vanhemman luona, jonka luona hän huoltopäätöksen tai -sopimuksen mukaan asuu. Jos huoltajavanhempi jää kotiin esimerkiksi äitiys- ja vanhempainvapaalle hoitamaan perheen muuta lasta, on vanhemmalla varhaiskasvatusikäisellä lapsella 1 momentin mukainen oikeus varhaiskasvatukseen. Jos lapsen toinen vanhempi, jolla lapsi asuu vuoroviikoin, käy töissä, tarvitsee lapsi näinä viikkoina kokopäiväistä varhaiskasvatusta. Tällöin lapsen tarvetta on arvioitava kokonaisuutena välttäen turhia muutoksia ja vanhempien asuessa kahdella paikkakunnalla yksilöllisesti kummankin asuinpaikan ja tarpeen mukaan.
Edellä kuvatun varhaiskasvatusoikeuden laajuuden kannalta merkitystä ei ole sillä, miten kunta palvelun järjestää, eli tuottaako kunta palvelun itse tai esimerkiksi ostopalveluna tai antamalla palvelunkäyttäjälle palvelusetelin. Kunta voi aina päättää tarjota varhaiskasvatusta myös laajempana, kuin mihin varhaiskasvatuslain 11 a § velvoittaa, mutta tällöin on huolehdittava asiakkaiden yhdenvertaisuudesta. Kaikille samanlaisessa asemassa oleville on tarjottava yhtäläinen mahdollisuus saada laissa säädettyä laajempaa varhaiskasvatusta.
Pykälän 1 momentin mukainen varhaiskasvatusoikeus on jokaisella lapsella, eikä lapsen vanhempien tai muiden huoltajien voida edellyttää esittävän sen tarpeesta selvitystä. Mikäli lapsen vanhempi tai muu huoltaja hakee lapselleen tätä laajempaa varhaiskasvatusoikeutta, oikeuden laajuuteen vaikuttavat seikat tulisi riittävässä määrin selvittää, jotta kunta voi tehdä asiaa koskevan päätöksen. Selvityksen esittäminen on näissä tilanteissa yleisten hallinto-oikeudellisten periaatteiden mukaisesti lapsen vanhemman tai muun huoltajan vastuulla. Tilapäisissä ja yllättävissä tilanteissa laajempaa varhaiskasvatusta olisi järjestettävä joustavasti ja ilman tarvetta esittää kirjallista selvitystä. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että kunta voisi päättäminsä määräajoin edellyttää selvitystä siitä, että 1 momentissa säädettyä laajemman varhaiskasvatuksen tarve on edelleen olemassa. Kunnan varhaiskasvatuksen järjestämisen kannalta perusteltua voisi olla tarkistaa varhaiskasvatusoikeuden laajuus esimerkiksi vuosittain. Perustellusta syystä, esimerkiksi milloin on ilmeistä, että laajemman varhaiskasvatuksen edellytykset eivät enää täyty, kunta voisi tapauskohtaisesti edellyttää selvitystä esitettäväksi muutoinkin kuin edellä mainituin määräajoin. Lapsen vanhempien ja muiden huoltajien velvollisuutena olisi ilmoittaa 2—4 momentissa tarkoitetuissa seikoissa tapahtuvista sellaisista muutoksista, joilla voidaan arvioida olevan vaikutusta varhaiskasvatusoikeuden laajuuteen viipymättä saatuaan niistä tiedon. Velvollisuus esittää mainittua selvitystä ja ilmoittaa muutoksista koskee vain tilanteita, joissa oikeus varhaiskasvatukseen on 1 momentissa säädettyä laajempi.
Pykälän 6 momentti vastaisi sisällöltään voimassa olevan varhaiskasvatuslain 11 a §:n 2 momenttia, paitsi teknisenä muutoksena siinä viitattaisiin aiemman 1 momentin sijaan myös pykälän uuteen 2—4 momenttiin. Jos lapsi osallistuisi kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen päiväkodissa tai perhepäivähoidossa, kyseisen lapsen hoitoon ei voisi lähtökohtaisesti saada lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) mukaista tukea. Edelleen vanhemmat tai muut lapsen huoltajat voisivat sinänsä valita, osallistuuko lapsi kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen vai hoitavatko he lasta kotona ja saavat siihen kotihoidon tukea tai osallistuuko lapsi yksityiseen varhaiskasvatukseen johon lapsen vanhemmat tai muut huoltajat saavat yksityisen hoidon tukea tukilaissa tarkemmin säädettävällä tavalla. Myös edelleen voisi valita esimerkiksi, että kaikkia perheen varhaiskasvatusikäisiä lapsia hoidettaisiin kotona, mihin voi saada kotihoidon tukea, jos perheessä on ainakin yksi alle 3-vuotias lapsi. Subjektiivisen oikeuden muutokset eivät muuttaisi 6 momentissa ja lasten kotihoidon tuesta ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 3 §:n 1 momentissa säädettyä valinnanvapautta.
Pykälän 7 momentti vastaisi voimassa olevan pykälän 3 momenttia, mutta siinä oleva asetuksenantosäännös siirrettäisiin pykälän viimeiseen momenttiin. Varhaiskasvatuslain 11 a §:n mukaista varhaiskasvatuspaikkaa on haettava määräajassa ennen kuin lapsi tarvitsee paikan. Paikan hakemisesta ja määräajoista säädettäisiin edelleen päivähoitoasetuksen 2 §:ssä. Voimassaolevassa säännöksessä tarkoitettuja hakuaikoja ei ole tarkoitus muuttaa.
Pykälän 8 momenttiin, joka vastaa voimassa olevan pykälän 4 momenttia, tehtäisiin subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden muutoksista johtuva lisäys. Saman varhaiskasvatuspaikan säilymiseen isyysrahajaksojen ajan ei esitetä muutoksia. Oikeudesta samaan varhaiskasvatuspaikkaan isyysrahajaksojen ajan säädettiin lailla (905/2012) ja sen perustelut ovat sitä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 111/2012 vp). Oikeus samaan paikkaan säilyisi myös, jos lapsen varhaiskasvatusaika muuttuisi lain 11 a §:n 1—4 momentissa säädetyllä tavalla. Jos lapsi jo osallistuu kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen voimassa olevan 11 a §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla, lapsen ja perheen kannalta olisi kohtuutonta, että varhaiskasvatuspaikka muuttuisi varhaiskasvatusoikeuden muutosten takia. Yhtä lailla tilanteissa, joissa 20-tuntinen varhaiskasvatus laajenisi tai muuttuisi kokopäiväiseksi lapsen tarpeen tai perheen olosuhteiden takia, tarkoituksenmukaista olisi, että lapsi saa jatkaa hänelle tutussa varhaiskasvatusympäristössä. Momentissa säädettäisiin, että oikeus samaan paikkaan säilyisi päiväkodissa ja mahdollisuuksien mukaan perhepäivähoidossa. Saman varhaiskasvatuspaikan säilyminen päiväkodissa tarkoittaisi, ettei lasta voitaisi varhaiskasvatusoikeuden laajuuden muuttumisen perusteella siirtää vastoin lapsen vanhempien tai muiden huoltajien tahtoa esimerkiksi toisessa päiväkodissa olevaan osapäiväisten lasten ryhmään. Sen sijaan saman päiväkodin sisällä muutoksia olisi mahdollista tehdä. Tällöin on otettava huomioon varhaiskasvatuslain 2 a §:ssä todetut mahdollisimman pysyvät vuorovaikutussuhteet lasten ja varhaiskasvatushenkilöstön välillä sekä lapsen etu. Paikan säilymistä arvioitaisiin päiväkotikohtaisesti, riippumatta siitä millaisiin yksiköihin päiväkotiverkko on kunnassa organisoitu. Säännös ei muutoin estäisi tarpeellista varhaiskasvatusryhmien ja yksikköjen uudelleenorganisointia.
Perhepäivähoidossa eli perhepäivähoitajalla tai ryhmäperhepäivähoidossa oikeus samaan paikkaan olisi säilytettävä mahdollisuuksien mukaan. Lasten määristä perhepäivähoitajaa kohden on säädetty päivähoitoasetuksen 8 §:ssä. Kunnallisen perhepäivähoitajan palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen ja sen liitteen 12 mukaan (KVTES 2014—2016). Käytännössä etenkin omassa kodissaan toimivan perhepäivähoitajan palkkaan ja korvauksiin vaikuttaa, onko kyse kokopäiväisistä vai osapäiväisistä tai osa-aikaisista lapsista. Tämän vuoksi ei ole pidetty perusteltuna ulottaa takuuta varhaiskasvatuspaikan säilymisestä perhepäivähoitoon. Sama paikka olisi kuitenkin aina pyrittävä säilyttämään, mutta kohtuuttomissa tilanteissa lapsi olisi varhaiskasvatusoikeuden supistuessa mahdollista siirtää esimerkiksi päiväkotiin.
Pykälän 9 momentissa säädettäisiin tarkemmin 1 momentissa tarkoitetun 20 tunnin laajuisen varhaiskasvatuksen järjestämisestä. Kunnan tulisi tarjota lapsen vanhemmille tai muille huoltajille vähintään kaksi vaihtoehtoista tapaa järjestää viikoittainen varhaiskasvatus, joista toinen on mahdollisuus osallistua varhaiskasvatukseen 4 tunnin ajan päivittäin ja toinen osaviikkoisesti. Osaviikkoisella varhaiskasvatuksella tarkoitetaan kahtena tai useampana päivänä viikossa kokopäiväisesti tai koko- ja osapäiväisen yhdistelmänä toteutettavaa varhaiskasvatusta. Säännöksessä ei tarkemmin määriteltäisi osaviikkoisen varhaiskasvatuksen yksityiskohtia. Pykälän 1 momentin mukaisen varhaiskasvatuksen piirissä oleva lapsi voisi olla varhaiskasvatuksessa viikon aikana esimerkiksi kaksi kokonaista päivää kahdeksan tuntia kerrallaan ja yhden nelituntisen osapäivän. Voi olla myös perusteltua, että jokapäiväisen matkustamisen välttämiseksi 20 tunnin viikoittainen varhaiskasvatus tulisi järjestää kahtena tai kolmena päivänä viikossa kokopäiväisesti. Järjestämistavasta riippumatta myös osapäiväisen ja osaviikkoisen varhaiskasvatuksen tulee olla varhaiskasvatuslain 2 a §:ssä säädettyjen varhaiskasvatuksen tavoitteiden mukaista.
Toiminta-aikojen päättäminen määräajaksi mahdollistaa ennakollisen toiminnan suunnittelun ja järjestämisen sekä järjestäjien että perheiden näkökulmasta, ottaen muun muassa huomioon säädetyt henkilökunnan ja lapsien suhdelukusäännökset sekä varhaiskasvatuslain ryhmäkokosäännökset. Kunta ja lapsen huoltaja voivat yhdessä sopia myös muista järjestelyistä. Kunta voi päättää säännöllisen toiminta-ajan viikonpäivän ja kellonajan tarkkuudella. Kunnan tulee tarjota toiminta-aikoja sekä ottaa lapsen vanhempien toiveet huomioon. Vaikka säännölliset toiminta-ajat määrätään sitovasti määräajaksi, voi kunta edelleen myöntää lapsen varhaiskasvatusoikeuden kannalta tarpeellisia ja perusteltuja tapauskohtaisia joustoja. Päätöksenteossa olisi lisäksi otettava huomioon lapsen etu, siten kuin 1.8.2015 voimaan tulleessa lain 11 §:n uudessa 1 momentissa säädetään.
11 b §. Varhaiskasvatuslain voimassa olevan 11 b §:n mukaan varhaiskasvatusta järjestettäessä tulee huolehtia, että varhaiskasvatuksessa olevilla lapsilla on mahdollisuus osallistua esiopetukseen.
Voimassa olevan 11 a §:n 1 momentin mukaan kun lapsi ennen perusopetuslaissa tarkoitettua oppivelvollisuusikää osallistuu perusopetuslain mukaiseen esiopetukseen tai kun lapsi perusopetuslain 25 §:n 2 momentin mukaisesti aloittaa perusopetuksen vuotta saman pykälän 1 momentissa säädettyä aikaisemmin, hänellä on oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää seitsemän vuotta. Esiopetus oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna on lailla 1040/2014 muutettu velvoittavaksi. Perusopetuslain 25 §:n 2 momentin mukaisen pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen on osallistuttava esiopetukseen oppivelvollisuuden alkamisvuonna. Lisäksi pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella on oikeus saada esiopetusta sinä vuonna, jona lapsi täyttää viisi vuotta. Perusopetuslain 27 §:n mukaan lapsella on tietyin edellytyksin oikeus aloittaa perusopetus vuotta säädettyä aikaisemmin. Tällöin lapsella ei ole velvollisuutta osallistua esiopetukseen. Opetuksen järjestäjä voi myös tietyin edellytyksin antaa lapselle luvan aloittaa perusopetus vuotta säädettyä myöhemmin. Tällöin lapsella on oikeus saada esiopetusta myös oppivelvollisuuden alkamisvuonna.
Pykälään lisättävän uuden 2 momentin mukaan varhaiskasvatusta ei olisi järjestettävä, kun lapsi ennen edellä mainittua oppivelvollisuusikää osallistuu perusopetuslaissa tarkoitettuun esiopetukseen tai perusopetukseen. Tämä säännös koskisi lapsia, jotka ovat 20-tuntisen varhaiskasvatusoikeuden piirissä. Varhaiskasvatusta olisi kuitenkin ennen oppivelvollisuuden alkamista järjestettävä osa-aikaisesti, mikäli lapsella on oikeus 11 a §:n 1 momentissa säädettyä laajempaan varhaiskasvatukseen. Kokopäiväisen varhaiskasvatusoikeuden piirissä olevan lapsen oikeus esiopetuksen ja perusopetuksen lisäksi järjestettävään osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen olisi vastaava kuin voimassa olevan lain mukaan. Ehdotetun 11 a §:n 3 momentin mukaisen varhaiskasvatusoikeuden piirissä olevan lapsen osa-aikaisen varhaiskasvatuksen laajuus edellä mainituissa tilanteissa määräytyisi vastaavasti tarpeen mukaan. Kuten nykyisin, esi- ja perusopetuksen loma-aikoina lapsi voisi osallistua varhaiskasvatukseen 11 a §:n mukaisesti.
1.2
Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta
1 §.Lain soveltamisala. Lain soveltamisalaa koskeva pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaan niin, että siinä nykyistä selkeämmin kuvattaisiin lastenhoidon tukien tarkoitus ja tukijärjestelmän perusrakenne. Kotihoidon tuki ja yksityisen hoidon tuki ovat vaihtoehto kunnan järjestämälle päivähoidolle. Niihin kuuluu hoitoraha ja tulosidonnainen hoitolisä. Joustava hoitoraha ja osittainen hoitoraha edistävät perheiden taloudellisia mahdollisuuksia osa-aikaiseen työssäkäyntiin lasten hoidon ohella. Kotihoidon tukea ja yksityisen hoidon tukea voidaan maksaa kuntalisällä korotettuna, jos tuen rahoituksesta vastaava kunta niin päättää.
2 §.Määritelmät. Päivähoidosta annetun lain (36/73) nimike muutettiin 1.8.2015 voimaan tulleella lainmuutoksella varhaiskasvatuslaiksi ja laissa otettiin käyttöön varhaiskasvatuksen käsite. Sääntelyn selkeyttämiseksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 2 §:n 2-kohdassa oleva viittaus päivähoidosta annettuun lakiin muutettaisiin vastaamaan lain uutta nimikettä, varhaiskasvatuslakia.
3 §.Hoitomuodon valinta. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus muutettaisiin vastaamaan varhaiskasvatuslakiin ehdotettua uutta sääntelyä. Pykälän 1 momentin sanamuotoa täsmennettäisiin siten, että joustavaa tai osittaista hoitorahaa voi saada, vaikka lapsi olisi kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, jos tuen myöntämisen edellytykset muutoin täyttyvät. Muutoksella ei olisi asiallista vaikutusta. Pykälän 5 momentti ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana. Momentin tarkoittamia tilanteita ei käytännössä ole. Jos lapsi olisi kunnallisessa varhaiskasvatuksessa, hänestä ei 3 §:n 1 momentin perusteella olisi oikeutta kotihoidon tukeen tai yksityisen hoidon tukeen.
4 §.Hoitoraha. Pykälässä säänneltyjen tukien määrät muutettaisiin selkeyden vuoksi vuoden 2015 tasoon. Pykälän toisessa momentissa oleva sana kolmivuotias muutettaisiin muotoon kolmevuotias. Näin sanamuoto vastaisi paremmin yleiskieltä. Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että yksityisen hoidon tuen määrä vastaisi jatkossa ehdotetun varhaiskasvatuslain 11 a §:n 1 momentin sääntelyä, jonka mukaan jokaisella lapsella olisi jatkossa oikeus 20 viikkotunnin laajuiseen varhaiskasvatukseen. Lain 4 §:n 3 momenttiin ehdotettu muutos tarkoittaisi näin ollen, varhaiskasvatuslain 11 a §:n 1 momenttiin ehdotettua muutosta vastaavasti, että yksityisen hoidon tukena maksettaisiin pääsääntöisesti alempaa, 64,16 euron suuruista tukea. Vastaavasti lapsesta ei pääsääntöisesti maksettaisi yksityisen hoidon tukea lainkaan tapauksissa, joissa oikeutta esiopetuksen ja perusopetuksen lisäksi järjestettävään varhaiskasvatukseen ei olisi ollenkaan varhaiskasvatuslain 11 b §:n 2 momentin mukaisessa tilanteessa. Jos lapsella olisi oikeus 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen, hänestä olisi oikeus esiopetuksessa tai perusopetuksessa olemisen lisäksi saada pienempää yksityisen hoidon tukea.
Pykälän neljännessä momentissa säädettäisiin siitä, milloin maksettaisiin suurempaa, 174,38 euron suuruista yksityisen hoidon tuen hoitorahaa. Ehdotettu sääntely vastaisi varhaiskasvatuslain 11 a §:n 2—4- momentteihin ehdotettua sääntelyä, joissa säädettäisiin lapsen oikeudesta 20 tuntia laajempaan varhaiskasvatukseen. Oikeus korkeampaan yksityisen hoidon tuen hoitorahaan olisi jos lapsen vanhemmat tai muut huoltajat työskentelevät kokoaikaisesti taikka päätoimisesti opiskelevat, toimivat yrittäjänä tai ovat omassa työssä tai ovat osa-aikatyössä siten, että lapsella on tarve yli 20 tunnin viikoittaiseen varhaiskasvatukseen.
Korkeampaa yksityisen hoidon tukea tulisi edelleen maksaa 4 momentin mukaisesti kahden kuukauden ajan momentissa mainitun tilanteen päätyttyä, esimerkiksi työsuhteen päättyessä. Näin ollen esimerkiksi lyhytkestoinen työttömyys ei aiheuttaisi korkeamman yksityisen hoidon tuen menettämistä. Yksityisen hoidon tuen määrä muuttuisi kuitenkin pykälän 3 momentin mukaiseksi välittömästi, milloin lapsen vanhempi tai muu huoltaja jää kotiin hoitamaan perheessä asuvaa muuta lasta ja hänelle voidaan suorittaa sairausvakuutuslaissa tarkoitettua äitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa tai osittaista vanhempainrahaa, hän saa lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa (1128/1996) tarkoitettua kotihoidon tukea taikka hän on työsopimuslaissa (55/2001) tarkoitetulla hoitovapaalla tai kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain (304/2003), valtion virkamieslain (750/1994) tai kirkkolain (1054/1993) tarkoittamalla virkavapaalla lapsen hoitamiseksi. Yksityisen hoidon tuki muuttuisi 3 momentin mukaiseksi ilman kahden kuukauden aikaa myös vanhemman tai muun huoltajan jäädessä eläkkeelle, riippumatta siitä minkä lain mukaisesta eläkkeestä on kyse ja onko kyse kansaneläkkeestä vai työeläkkeestä.
Säännöksessä korkeammalle yksityisen hoidon tuelle asetettujen edellytysten määrittelyssä käytettäisiin työttömyysturvalakiin (1290/2002) sisältyviä määritelmiä. Vanhemman tai muun huoltajan työsuhteen tulisi olla kokoaikainen, tai osa-aikaisen työsuhteen sellainen, että lapsella olisi oikeus yli 20 tuntia viikossa käsittävään varhaiskasvatukseen. Virkasuhteessa tehtävä työ rinnastetaan työsuhteessa tehtävään työhön.
Vaikka työntekijä on säännöllisesti kokoaikaisessa työsuhteessa, voi työsuhteen keston aikana olla jaksoja, jolloin esimerkiksi työntekovelvoitetta ei ole lainkaan. Yksityisen hoidon tuen hoitoraha olisi näissä tilanteissa 3 momentin mukainen, 64,16 euron suuruinen. Tällaisia tilanteita ovat edellä mainittujen perhevapaiden lisäksi esimerkiksi vuorottelu- ja virkavapaa, virantoimituksesta pidättäminen ja lomautus, joka voidaan toteuttaa myös työaikaa lyhentämällä. Työnantaja ja työntekijä voivat myös sopia, ettei työntekovelvoitetta ole irtisanomisajalla.
Henkilön katsotaan työttömyysturvalain 2 luvun 5 §:n mukaan työllistyvän yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle. Omassa työssä työllistyvät esimerkiksi omaishoitajat ja freelancer-toimittajat sekä -taiteilijat. Päätoiminen opiskelu puolestaan määritellään työttömyysturvalain 2 luvun 10 §:ssä ja se perustuu opinnoista riippuen opintojen tutkintotavoitteisuuteen tai laajuuteen.
Työttömyysturvalain 2 luvun 4 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, joissa henkilö osallistuu palkatta tavanomaiseen yleishyödylliseen vapaaehtoistyöhön tai tavanomaiseen talkootyöhön tai työskentelee palkatta yrityksessä tai sellaisissa tehtävissä, jotka yleisesti tehdään työsuhteessa tai yritystoimintana, oikeus yksityisen hoidon tukeen määräytyisi 4 §:n 3 momentin mukaisesti, sillä kyse ei ole työsuhteesta.
Lapsesta olisi neljännen momentin mukaan oikeus korkeampaan yksityisen hoidon tuen hoitorahaan lapsen vanhemman tai muun huoltajan sellaisen osa-aikaisen tai väliaikaisen työssäkäynnin, työllistymistä edistävään palveluun osallistumisen, kuntoutuksen tai muun vastaavan syyn vuoksi, jonka perusteella lapsella olisi oikeus yli 20 tunnin viikoittaiseen varhaiskasvatukseen. Korkeampaan hoitorahaan olisi myös oikeus, jos lapsella on kunnan päätöksellä todettu varhaiskasvatuslain 11 a §:n 4 momentin mukainen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen.
Työttömyysturvalain 1 luvun 5 §:n 15 kohdan mukaan työllistymistä edistävällä palvelulla tarkoitetaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa (916/2012) tarkoitettua työnhakuvalmennusta, uravalmennusta, kokeilua, työvoimakoulutusta ja työttömyysetuudella tuettua työnhakijan omaehtoista opiskelua, kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) 22—24 §:ssä tarkoitettua omaehtoista opiskelua ja kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa (189/2001) tarkoitettua kuntouttavaa työtoimintaa. Työttömyysturvalaissa tarkoitetun etuuden saajalla on velvollisuus tarvittaessa hakeutua ja osallistua näihin palveluihin. Työnhakijoille tarjottavat julkiset työvoimapalvelut ovat laajuudeltaan hyvin erilaisia ja niiden kesto vaihtelee muutamista tunneista useisiin viikkoihin. Esimerkiksi työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu kuitenkin katsotaan työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla päätoimiseksi opiskeluksi, joten näissä tapauksissa lapsella olisi joka tapauksessa oikeus korkeampaan yksityisen hoidon tukeen. Muita työllistymistä edistäviä toimia ovat esimerkiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetut erilaiset asiantuntija-arvioinnit sekä ammatinvalinta- ja uraohjaus.
Kuntoutusta järjestetään useiden eri lakien perusteella, useiden tahojen toimesta ja lukuisissa eri muodoissa. Kuntoutus voi olla ammatillista, lääkinnällistä tai sosiaalista. Kuntoutusta koskevia lakeja ovat erityisesti laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista, sen 13 ja 18 §:ssä mainitut lait, terveydenhuoltolaki (1326/2010), sosiaalihuoltolaki (1301/2014) sekä työeläkelait. Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 19 §:ssä säädetään muusta kuntoutuksesta, jonka ajalta voidaan myöntää lain mukaista kuntoutusrahaa. Tällaista on muun muassa Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama sopeutumisvalmennus, sikäli kuin se vastaa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/1987) 8 §:n 1 momentin mukaista sopeutumisvalmennusta.
4 a §.Yksityisen hoidon tuen tasoon vaikuttava päätös lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta. Uudessa 4 a §:ssä säädettäisiin kunnan velvollisuudesta tehdä päätös lapsen varhaiskasvatusoikeuden laajuudesta varhaiskasvatuslain 11 a §:n 4 momentin mukaisissa tilanteissa.
5 §.Hoitolisä. Pykälässä säänneltyjen tukien määrät ehdotetaan muutettavaksi vuoden 2015 tasoon. Pykälän 3 momentissa oleva viittaus päivähoitolakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella varhaiskasvatuslakiin 2 §:n kohdalla mainituin perustein. Pykälän 4 momentti ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan 4 §:ään ehdotettua muutosta siten, että siinä viitattaisiin 4 §:n 3 momenttiin. Hoitolisän määrä olisi puolet siitä, mikä sen määrä muutoin olisi, kun yksityisen hoidon tuen hoitorahan määrä olisi 64,16 euroa kuukaudessa.
22 §.Muutoksenhaku. Pykälän 4 momenttiin lisättäisiin varhaiskasvatuslain 31§:ää vastaavasti muutoksenhakuoikeudesta siten, että muutoksenhakuoikeutta ei olisi siltä osin, kun Kansaneläkelaitoksen päätös koskee varhaiskasvatuslain 11 a §:n 4 momentin mukaista varhaiskasvatusoikeutta. Varhaiskasvatusoikeuden laajuutta koskevasta kunnan päätöksestä valitettaisiin siten kuin varhaiskasvatuslain 30 a ja 31 §:ssä säädettäisiin. Varhaiskasvatusoikeutta koskevan valituksen vireilläolosta huolimatta Kansaneläkelaitos voisi myöntää yksityisen hoidon tuen alemman tasoisena, jos muut yksityisen hoidon tuen myöntämisedellytykset täyttyvät.
23 §.Tietojenantovelvollisuus. Voimassa olevan lain 23 §:n 1 momentin mukaan tuen hakijan ja hakijan osoittaman tuen saajan tulee ilmoittaa Kansaneläkelaitokselle kaikista tukeen vaikuttavista muutoksista. Tältä osin voimassa oleva sääntely on samankaltaista kuin varhaiskasvatuslain 11 a §:ään ehdotettu sääntely, jonka mukaan lapsen vanhempien tai muiden huoltajien tulee ilmoittaa kunnalle varhaiskasvatusoikeuden laajuuteen vaikuttavissa seikoissa tapahtuvista olennaisista muutoksista viipymättä saatuaan niistä tiedon. Pykälän 2 momentissa oleva viittaus päivähoitolakiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella varhaiskasvatuslakiin 2 §:n kohdalla mainituin perustein. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi myös, että kunnilla olisi ilmoitusvelvollisuus niistä tiedossaan olevista lapsen varhaiskasvatusoikeuden muutoksista, joilla on vaikutusta Kansaneläkelaitoksen maksaman yksityisen hoidon tuen tasoon.
24 §.Tietojen luovuttaminen ja käyttäminen eräissä tapauksissa. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin Kansaneläkelaitoksen oikeudesta ilmoittaa kunnalle lapsen varhaiskasvatusoikeuteen mahdollisesti vaikuttavista tietoonsa saamista seikoista.