2.1  Lainsäädäntö ja käytäntö

Lainsäädäntö 

Ajoneuvoverolain mukaan ajoneuvoveroa suoritetaan Suomessa rekisteröidystä tai Suomessa käytettävästä ajoneuvosta. Ajoneuvovero koostuu perusverosta ja käyttövoimaverosta. Veronkantoviranomaisena toimii Liikenteen turvallisuusvirasto. Ahvenanmaan maakunnassa veron kuitenkin kantaa Ahvenanmaan valtionvirasto. 

Veroa on suoritettava ajoneuvoliikennerekisteriin, jäljempänä rekisteri, merkityistä ajoneuvoluokkiin M ja N kuuluvista ajoneuvoista. Verovelvollisena on pääsääntöisesti ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija. Jos verovelvollisia on enemmän kuin yksi, he ovat yhteisvastuussa veron suorittamisesta.  

Ajoneuvoverolain 2 päivänä marraskuuta 2007 voimaantulleen 4 a §:n mukaan veroa ei kanneta ajoneuvosta, joka on poistettu liikennekäytöstä ajoneuvolain (1090/2002) 66 c §:n mukaisesti. Vero siis maksuunpannaan rekisteriin ilmoitettujen käyttöpäivien mukaan. Ajoneuvoa katsotaan käytettävän liikenteessä kunnes se ilmoitetaan liikennekäytöstä poistetuksi tai lopullisesti poistetuksi. Liikennekäytöstä poisto katkaisee ajoneuvoveron ja liikennevakuutusmaksun kertymisen. Ajoneuvon liikennekäytöstä poistosta säädetään ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun valtioneuvoston asetuksen (893/2007) 12 §:ssä. Mahdollisuus poistaa ajoneuvo liikennekäytöstä ilman rekisterikilpien palauttamista laajennettiin 15 päivänä marraskuuta 2015 koskemaan kaikkia moottorikäyttöisiä ajoneuvoja. Liikennekäytöstä poiston ilmoittamista on helpotettu luomalla sähköisiä palveluja. Rekisteri-ilmoitus liikennekäytöstä poistosta maksaa sähköisessä palvelussa kuusi euroa ja käyttöönotto on ilmainen. Kyseiset ilmoitukset voidaan tehdä ympäri vuorokauden. 

Jotta liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa ei käytettäisi liikenteessä, ajoneuvoverotuksessa otettiin käyttöön lisävero-niminen hallinnollinen seuraamus. Jos liikenteessä tavataan rekisteröimätön tai liikennekäytöstä poistettu ajoneuvoveron alainen ajoneuvo, Liikenteen turvallisuusvirasto maksuunpanee ajoneuvoveron lisäveroa verovelvolliselle ajoneuvoverolain 47 a §:n mukaisesti. Lisäveron määrä on ajoneuvosta 12 kuukauden ajanjaksolta laskettu vero viisinkertaisena. Lisäveron vähimmäismääräksi on säädetty 1 000 euroa. Lisäveron määräämiseen ei liity maksuvelvollisen menettelyyn tai syyllisyyteen perustuvaa harkintaa. 

Ajoneuvoverolain 57 §:n mukaan veroa valvovat Liikenteen turvallisuusvirasto, poliisi, Rajavartiolaitos sekä Tulli. Veroa valvotaan liikennevalvonnassa ja katsastuksen yhteydessä.  

Ajoneuvoverolain 66 §:n mukaan rangaistuksesta ajoneuvoveron lainvastaisesta välttämisestä ja sen yrittämisestä säädetään rikoslain (39/1889) veropetosta koskevissa säännöksissä. Henkilö, joka kuljettaa ajoneuvoa, josta on erääntynyttä ajoneuvoveroa suorittamatta, on tuomittava ajoneuvoverorikkomuksesta sakkoon. Samoin on tuomittava ajoneuvon omistaja tai haltija, joka on luovuttanut tällaisen ajoneuvon toisen kuljetettavaksi. 

Polttoainemaksusta annetun lain (1280/2003) mukaan polttoainemaksua on suoritettava ajoneuvosta, jossa käytetään moottoribensiiniä tai dieselöljyä lievemmin verotettua polttoainetta. Polttoainemaksu kannetaan maksuvelvollisuuden aiheuttavan polttoaineen käytön estämiseksi ja tämän mukaisesti polttoainemaksun määrä on säädetty korkeaksi. Esimerkiksi henkilöautosta polttoainemaksu on 330 euroa päivältä. Polttoainemaksu kannetaan niin monelta päivältä, jona ajoneuvo on käytön toteamiseen mennessä yhtäjaksoisesti ollut Suomessa, kuitenkin enintään 20 päivältä yhtä valvonnassa havaittua polttoainemaksun aiheuttavan polttoaineen käyttöä kohden. 

Polttoainemaksun maksuunpanee Liikenteen turvallisuusvirasto, Ahvenanmaan maakunnassa kuitenkin Ahvenanmaan valtionvirasto. Polttoaineiden käyttöä valvovat poliisi, Rajavartiolaitos ja Tulli. 

Polttoainemaksurikkomuksesta tuomitaan lain 32 §:n mukaan sakkoon se, joka kuljettaa ajoneuvoa, josta on erääntynyttä polttoainemaksua suorittamatta. Polttoainemaksun lainvastaiseen välttämiseen ja sen yrittämiseen ei sovelleta rikoslain veropetosta koskevia säännöksiä, jos rikosoikeudellinen seuraamus tulisi määrättäväksi samalle henkilölle, jolle hallinnollinen rangaistusluonteinen seuraamus on määrätty tai voitaisiin määrätä taikka josta tämä voi joutua vastuuseen verovastuuta koskevien säännösten nojalla.  

Ajoneuvolaissa säädetään liikenteessä käytettävien ajoneuvojen luokituksesta, hallintalaitteista, varusteista, järjestelmistä, osista, ympäristöominaisuuksista, hyväksymisestä liikenteeseen ja rekisteröinnistä. 

Ajoneuvoverolaissa ja polttoainemaksusta annetussa laissa rangaistavaksi säädettyjen käyttökieltojen rikkomisen lisäksi myös ajoneuvolain 96 §:ssä säädetään käyttö- tai ajokiellon rikkomisesta sekä koenumerotodistuksen ja siirtoluvan väärinkäyttämisen rankaisemisesta.  

Ajoneuvon käyttökiellolla tarkoitetaan sitä, että liikenteessä ei saa käyttää autoa, josta ajoneuvovero on erääntynyt, joka on ilmoitettu liikennekäytöstä poistetuksi, jonka rekisteröintivelvoitteita ei ole noudatettu tai jota ei ole määräaikaiskatsastettu. Ajoneuvon katsotaan olevan käyttökiellossa myös silloin, kun ajoneuvon järjestelmää, osaa, erillistä teknistä yksikköä tai varustetta ei ole asianmukaisesti hyväksytty liikenteeseen, tai katsastuksessa määrätyt korjauskehotukset on laiminlyöty. Ajoneuvo on käyttökiellossa myös, jos muutoskatsastusvelvollisuus, kytkentäkatsastusvelvollisuus tai liikennevakuuttamisvelvollisuus on laiminlyöty tai jos ajoneuvolle on määrätty polttoainemaksua eikä maksua ole suoritettu eräpäivään mennessä.  

Ajoneuvo voidaan määrätä ajokieltoon määräaikaiskatsastuksessa, jos ajoneuvon on todettu aiheuttavan välitöntä vaaraa liikenneturvallisuudelle. Ajoneuvo voidaan määrätä tienvarsitarkastuksessa ajokieltoon myös ajoneuvolain 84 §:n mukaisesti, jos ajoneuvoa koskevia käyttökieltoja on rikottu. Lisäksi ajokielto voidaan määrätä, jos ulkomainen viranomainen on ilmoittanut ajoneuvon puutteellisesta kunnosta.  

Ajoneuvoon kohdistuva ajokielto ja käyttökielto ovat vaikutuksiltaan samanlaisia. Ajokielto on viranomaisen määräämä seuraamus tietyissä tilanteissa kun taas käyttökiellosta säädetään laissa. Käyttökielto alkaa, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. 

Siirtolupa ja koenumerotodistus ovat ajoneuvolain 66 f §:n mukaisia väliaikaisia poikkeuslupia, jotka oikeuttavat Suomessa ensirekisteröimättömän tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon rajoitettuun tilapäiseen käyttöön liikenteessä. Mikäli siirtolupaa tai koenumerotodistusta käytetään lupaehtojen vastaisesti, katsotaan kyseessä olevan rekisteröimätön tai liikennekäytöstä poistettu käyttökiellossa oleva ajoneuvo.  

Rikesakkorikkomuksista annetun lain (986/2016) 10 §:n mukaan katsastamattoman, rekisteröimättömän tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon ajoneuvolain 8 §:n 1 momentin tai 85 §:n 1 momentin vastaisesta tahallisesta tai huolimattomuudesta tapahtuneesta käyttämisestä määrätään kuljettajalle 70 euron suuruinen rikesakko. Ajoneuvolain 64 §:n 1 momentissa tarkoitetun muun kuin ajoneuvon liikennekäyttöä koskevan rekisteritietoilmoituksen tahallisesta tai huolimattomuudesta tapahtuneesta tekemättä jättämisestä määrätään ajoneuvon omistajalle tai haltijalle 70 euron suuruinen sakko. 

Kaksoisrangaistuksen kielto oikeus- ja verotuskäytännössä  

Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätöksen (KHO:2015:186) mukaan henkilölle oli määrätty maksettavaksi ajoneuvoverolain mukaista ajoneuvoveron lisäveroa, koska liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoa oli käytetty liikenteessä. Lisäksi henkilölle oli saman tapahtuman seurauksena määrätty ajoneuvolain 84 §:n ja 96 §:n nojalla sakkorangaistus ajoneuvorikkomuksesta, jonka teonkuvauksena rangaistusvaatimuksessa on ajokiellossa olevan ajoneuvon käyttäminen liikenteeseen ja määräaikaiskatsastamattoman ajoneuvon käyttäminen liikenteessä. Määrätty sakkorangaistus oli lainvoimainen.  

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan henkilöä vastaan on nostettu syyte samasta teosta, jos henkilön aikaisemmin saama tuomio ja uusi syyte koskevat samoja tai olennaisesti samoja tosiseikkoja. Koska menettelyjen kohteena olleet tosiseikat eivät eroa toisistaan, on se teko, jonka johdosta henkilö on jo saanut sakkorangaistuksen, olennaiselta osaltaan sama kuin se teko, jonka perusteella hänen maksettavakseen on määrätty ajoneuvoverolain mukainen rikosoikeudellisena seuraamuksena pidettävä ajoneuvoveron lisävero. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että ne bis in idem -periaate estää siten tässä tilanteessa ajoneuvoveron lisäveron määräämisen. 

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun perusteella verotuskäytännössä katsotaan ajoneuvoveron lisäveron kanssa samasta teosta annettaviksi rangaistuksiksi ajoneuvoon liittyvien käyttökieltojen ja ajoneuvoon kohdistuvien ajokieltojen rikkomisesta annetut rangaistukset ja siirtolupien ja koenumerotodistusten väärinkäytöstä annetut rangaistukset. 

Ajoneuvolain 84 §:n mukaista viranomaisen määräämää ajokieltoa ei sen sijaan voida pitää rikosoikeudellisena seuraamuksena, vaan kyseessä on viranomaisen määräämä turvaamistoimi, jolla estetään ajoneuvon käyttö kunnes ajoneuvoon liittyvät puutteellisuudet on korjattu. Ajokiellon määrääminen ei siten estä lisäveron määräämistä. Vasta kyseisen ajokiellon rikkominen voi johtaa rangaistukseen ja aiheuttaa kaksinkertaisen rangaistavuuden tilanteen. Myös silloin kun ajoneuvon rekisterikilvet on poistettu ajoneuvoverolain 58 §:n mukaisesti, kyseessä on hallinnollinen turvaamistoimi. Ajoneuvo voi olla käyttökiellossa erääntyneen autoveron takia, mutta kyseessä olevan käyttökiellon rikkomista ei ole säädetty rangaistavaksi. Poliisi voi antaa virka-apua ajoneuvon käytön estämiseksi ja ajoneuvo voidaan tarvittaessa ottaa veroviranomaisen haltuun, kunnes vero on suoritettu. Kyseiset menettelyt eivät ole rangaistuksia vaan autoveroon liittyviä turvaamistoimia. Lisäveron määräämistä ei estä myöskään tilanne, jossa epäkuntoisen ajoneuvon kuljettajaa rangaistaan liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tai törkeästä vaarantamisesta rikoslain 23 luvun 1 §:n perusteella. Näissä tilanteissa kyseessä ei ole käyttökiellon tai ajokiellon rikkomista koskeva rangaistus vaan ajoneuvon kuljettajan eri tekoon kohdistuva rangaistus. Verotuskäytännössä on katsottu, että lisäveron valvontahetken yhteydessä havaituista samasta teosta annettuja rangaistuksia ovat ajoneuvoon liittyviin ominaisuuksiin tai ajoneuvon rekisterimerkintöihin liittyvien käyttökieltojen rikkomisesta annetut rangaistukset. Näin ollen kuljettajaan liittyvät rangaistavat teot kuten ylinopeus, ajo-oikeudetta ajo tai rattijuopumus, eivät vaikuta lisäveron maksuunpanoon, vaikka lisäveron valvontahetki olisi ajallisesti sama kuin edellä mainituista tai vastaavanlaisista rikoksista annettu rangaistus. 

Jos ajoneuvoverovelvollinen on saanut rangaistuksen käyttökiellossa tai ajoneuvoon kohdistuvassa ajokiellossa olevan ajoneuvon käyttämisestä samassa valvontatilanteessa, jossa rekisteröimättömän tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon käyttö liikenteessä on tapahtunut, lisäveroa ei käytännössä nykyisin maksuunpanna ne bis in idem -kiellon takia. Ainoaksi seuraamukseksi tällaisissa tapauksissa jää valvovan viranomaisen määräämä rangaistus. 

2.2  Nykytilan arviointi

Lisäveron tarkoitus on ylläpitää ajoneuvoverokertymää ja estää sellaisten ajoneuvojen käyttö liikenteessä, joista on veroa maksamatta tai jotka on ilmoitettu liikennekäytöstä poistetuiksi. 

Ajoneuvoveron lisäveron määrääminen on verovelvollista koskeva hallinnollinen seuraamus, jota on pidettävä kaksoisrangaistavuuden kiellon kannalta myös rikosoikeudellisena seuraamuksena. Lisäveroa määrättäessä on tutkittava, onko verovelvolliseen kohdistunut samassa asiassa rikosprosessi.  

Tällä hetkellä valvovan viranomaisen kautta tietoon tulleissa lisäveroon johtavissa tilanteissa ajoneuvoa kuljettava henkilö saa rikosoikeudellisen seuraamuksen. Jos kuljettaja ei ole verovelvollinen, lisävero maksuunpannaan verovelvolliselle, joka ajoneuvoverolain mukaan on ensisijaisesti ajoneuvon haltija ja toissijaisesti omistaja. Jos kuljettaja on verovelvollinen, lisäveroa ei maksuunpanna kenellekään. Jos lisäveroasia tulee Liikenteen turvallisuusviraston tietoon muulla tavoin, lisävero määrätään verovelvolliselle.  

Koska samasta teosta voi seurata joko rikosoikeudellinen menettely tai hallinnollinen menettely tai molemmat, nykyinen tilanne on perustuslain 2 luvun 6 §:n mukaisen yhdenvertaisen kohtelun osalta ongelmallinen. Nykyinen tilanne on ongelmallinen myös väärinkäytösten estämisen kannalta. Uskottavaan veronkantoon kuuluu veron välttämisestä annettavat riittävät seuraukset. 

Veronkorotusmenettelyn suhde rikosprosessiin on jo säädetty laissa erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta (781/2013). Tämä laki mahdollistaa toimivaltaiselle veroviranomaiselle vuoden harkinta-ajan, jonka kuluessa se voi arvioida, tuleeko sanktio määrätä hallinnollisena korotuksena vai onko tapauksesta tehtävä rikosilmoitus. Valinta sitoo paitsi viranomaista itseään myös muita viranomaisia ja siitä voidaan poiketa vain tietyissä tapauksissa. 

Vaikka ajoneuvoveron lisävero on veronkorotuksen kaltainen hallinnollinen seuraamus ja näitä molempia koskee ne bis in idem -kielto, eivät erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- tai tullinkorotuksesta annetun lain menettelysäännökset sovellu lisäveron määräämiseen, eikä tällainen sääntely myöskään käytännössä toimisi lisäveron yhteydessä. Ajoneuvoveron laiminlyönti tulee useimmiten ilmi liikennevalvonnan yhteydessä. Tällöin poliisi joutuu yleensä heti päättämään, määrätäänkö asiassa lain mahdollistama sakkorangaistus vai jätetäänkö rangaistus määräämättä ja tehdään ilmoitus Liikenteen turvallisuusvirastolle lisäveron määräämistä varten. Toisin kuin veronkorotukseen mahdollisesti johtavat laiminlyönnit, ajoneuvoveron laiminlyöntitilanteet ovat yleensä hyvin samankaltaisia ja siten näitä tilanteita tulisi käsitellä yhdenmukaisesti. Lisävero eroaa veronkorotuksesta myös siinä, että se on määrättävä laissa mainittujen edellytysten vallitessa, eikä lisäveron määräämiseen liity veronkorotukselle tyypillistä tapauskohtaista harkintaa ja moitittavuuden arviointia. 

Ajoneuvoveron alaisia ajoneuvoliikennerekisterissä olevia ajoneuvoja oli maaliskuussa 2017 noin 3,93 miljoonaa kappaletta. Kyseisistä ajoneuvoista liikenteestä poistetuiksi ilmoitettuna oli maaliskuussa 2017 noin 887 000 ajoneuvoa. Liikennekäytöstä poiston ilmoittamisen helppous ja päiväkohtaisen ajoneuvoveron nousu on johtanut liikennekäytöstä poistojen jatkuvasti lisääntyvään käyttöön.  

Liikenteen turvallisuusvirastolle saapuu vuosittain noin 1 500 ilmoitusta liikennekäytöstä poistettujen ajoneuvojen käytöstä liikenteessä. Noin 60 prosenttia ajoneuvoveron lisäverosta jää maksuunpanematta, koska vastaaja on saanut sakon tai sakottamisesta on luovuttu pysäytystilanteessa. Näin ollen lisävero voidaan maksuunpanna vain tapauksissa, joissa ajoneuvon kuljettaja ei ole verovelvollinen. Seuraamus liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon käytöstä pääsääntöisesti on alle 100 euron suuruinen sakko aiemmin maksuunpannun keskimäärin 1 800 euron suuruisen lisäveron sijaan. 

Nykyinen menettely, jossa Liikenteen turvallisuusvirasto joutuu tarkastamaan ennen lisäveron määräämistä, ettei ajoneuvon haltijalle tai omistajalle ole määrätty rikosoikeudellista sanktiota samasta teosta, aiheuttaa myös viranomaisille lisätyötä. 

Rikesakkorikkomuksista annetun lain 10 §:n mukaan ajoneuvojen rekisteritietojen ilmoittamatta jättämisestä ei voi sakottaa. Kyseisellä muotoilulla on pyritty estämään ajoneuvoveron lisäveron aiheuttama kaksoisrangaistavuus kieltämällä ajoneuvoveron alaisten ajoneuvojen sakottaminen rekisteri-ilmoitusten laiminlyönnin osalta. 

Nykyisin poliisi valvoo ajonopeuksia automaattisilla nopeusvalvontalaitteilla. Lisäksi poliisiautoissa on otettu käyttöön rekisterikilpien automaattisia lukulaitteita, joilla liikenteessä voidaan tunnistaa katsastamattomia ajoneuvoja sekä havaita, onko ajoneuvo ilmoitettu liikennekäytöstä poistetuksi tai onko ajoneuvo käyttökiellossa maksamattoman ajoneuvoveron takia. Tällä hetkellä poliisi voi suorittaa teknistä valvontaa poliisilain (872/2011) 4 luvun 1 §:n mukaisesti. Poliisilaissa teknisellä valvonnalla tarkoitetaan jatkuvaa tai toistuvaa ajoneuvoihin, ajoneuvojen kuljettajiin, jalankulkijoihin tai yleisöön kohdistuvaa teknisellä laitteella tapahtuvaa katselua tai kuuntelua sekä äänen tai kuvan automaattista tallentamista. Poliisi saa siitä ennalta ilmoitettuaan suorittaa yleisellä paikalla tai yleisellä tiellä teknistä valvontaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, rikosten ennalta estämiseksi, rikoksesta epäillyn tunnistamiseksi sekä erityisten valvontakohteiden vartioimiseksi. Poliisilain perusteella teknistä valvontaa voi kohdistaa esimerkiksi verorikosten valvontaan, mutta ei yksinomaan hallinnolliseen verovalvontaan. 

Liikenteen turvallisuusvirasto ei saa käyttää liikennevalvonnan teknisiä laitteita pelkästään verovalvontaan. Liikenteen turvallisuusvirasto kuitenkin saa ajoneuvoveron valvontaan liittyviä tietoja, jos poliisin suorittamassa poliisilakiin perustuvassa teknisessä valvonnassa havaitaan liikennekäytöstä poistettu ajoneuvo. Tavallisin tilanne on se, että tieliikenteen nopeusvalvonnassa todetaan ylinopeus ja sakon määräämisen yhteydessä Liikenteen turvallisuusvirastolle ilmoitetaan, että liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon on havaittu olleen liikenteessä. Liikenteen turvallisuusvirasto maksuunpanee ajoneuvoveron lisäveron, jos maksuunpanon edellytykset täyttyvät. Nykyisten säännösten pohjalta menettelyä ei kuitenkaan ole katsottu voitavan automatisoida siten, että Liikenteen turvallisuusvirasto saisi tiedon kaikista liikennevalvonnassa kuvatuista ajoneuvoista ajoneuvoveron suorittamisen tarkistamiseksi. 

3.1  Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on ehkäistä ajoneuvoveron välttelyä ja luoda yhdenvertainen ja ennustettava malli lisäveromenettelyyn, joka samalla selkeyttäisi hallinnollisen ja rikosoikeudellisen seuraamuksen suhdetta.  

Esityksellä on tarkoitus toteuttaa lainsäädäntöön ne muutokset, jotka ovat välttämättömiä ajoneuvoveron kertymän turvaamiseksi. Lisäveron veronkiertoa ennaltaehkäisevä vaikutus palautettaisiin korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä edeltäneelle tasolle.  

Yhdenvertaisuus ja ennustettavuus toteutettaisiin siten, että tilanteissa, joihin soveltuu kaksoisrangaistavuuden kielto, määrättäisiin aina rangaistuksen sijasta lisävero. Vastaavasti esityksessä selkeytettäisiin valvontaa suorittavan viranomaisen ja päätöksen toimeenpanevan viranomaisen tehtäviä säätämällä tilanteet, joissa rikosoikeudellisesta seuraamuksesta on luovuttava. 

Niissä tilanteissa, joissa kaksoisrangaistavuuden kielto ei tulisi sovelleltavaksi, ajoneuvoverorikkomuksen ja polttoainemaksurikkomuksen rangaistusvastuu pyrittäisiin kohdistamaan henkilöihin, joilla on pääasiallinen vastuu ajoneuvon verojen suorittamisesta.  

Lisäksi tavoitteena olisi mahdollistaa ajoneuvoveron valvonnan automatisointi. Verovalvontaa voitaisiin automatisoida ja tehostaa hyödyntämällä poliisin nopeusvalvontakameroita ja rekisterikilpien lukulaitteita. Tavoitteena on, että liikkuvaa valvontaa harjoittavan viranomaisen järjestelmä lähettäisi Liikenteen turvallisuusvirastolle tiedon liikenteessä havaitusta liikennekäytöstä poistetusta ajoneuvosta automaattisesti. Tämä vapauttaisi valvovien viranomaisten resursseja muihin tehtäviin ja mahdollistaisi valvontatietojen käsittelyn nykyistä laajemman automatisoinnin. 

3.2  Keskeiset ehdotukset

Ehdotuksen mukaan lisävero olisi ainoa seuraamus tilanteissa, joissa olisi mahdollista muodostua kaksinkertaisen rangaistavuuden tilanne. Tämä toteutettaisiin säätämällä ajoneuvolain, ajoneuvoverolain ja polttoainemaksusta annetun lain rangaistussäännösten yhteydessä rikosoikeudellisista toimenpiteistä luopumisesta, jos samasta teosta voidaan määrätä ajoneuvoverolain 47 a §:ssä tarkoitettu lisävero. Kyseiset teot jäisivät edelleen rikkomuksiksi, mutta lisäverosta tulisi aina ensisijainen seuraamus, mikä sulkisi pois rikosoikeudellisen menettelyn. 

Kaksoisrangaistavuuden kieltoon liittyvä rikosoikeudellisesta toimenpiteestä luopuminen koskisi rangaistusta, joka on säädetty käyttökiellossa tai ajokiellossa olevan ajoneuvon käytöstä, rekisteri-ilmoituksen laiminlyönnistä sekä koekilpien tai siirtoluvan väärinkäytöstä. Rikosoikeudellisista toimenpiteistä luovuttaisiin kuitenkin vain silloin kun ajoneuvoveron lisäveron määrääminen olisi mahdollista. Toimenpiteistä luopuminen koskisi siis vain tilanteita, joissa liikenteessä on käytetty ajoneuvoveronalaista M- tai N- luokan ajoneuvoa, joka on rekisteröimätön tai ilmoitettu liikennekäytöstä poistetuksi.  

Lisäksi esityksessä pyrittäisiin siihen, että jos kuljettajana edellä mainituissa teoissa olisi toiminut eri henkilö kuin verovelvollinen, myöskään kuljettajaa ei sakotettaisi. Vaikka vastaaja olisi tässä yhteydessä eri henkilö kuin verovelvollinen ja kaksoisrangaistavuuden kielto ei sinänsä tulisi sovellettavaksi, on katsottava tarkoituksenmukaiseksi, että vain tahoa, joka on vastuussa ajoneuvoon liittyvistä puutteellisuuksista, rangaistaan. Tähän liittyen ajoneuvon kuljettajan rikosoikeudellista asemaa lievennettäisiin ajoneuvoverorikkomuksen ja polttoainemaksurikkomuksen osalta siten, että teon rangaistavuus koskisi vain ajoneuvon omistajaa tai haltijaa.  

Ajoneuvoverorikkomuksen syyksiluettavuutta täsmennettäisiin siten, että teon rangaistavuus edellyttäisi tahallisuutta tai tuottamusta. Vastaava tarkennus tehtäisiin polttoainemaksurikkomusta koskevaan syyksiluettavuuden edellytyksiin. Täsmennykset vastaisivat oikeuskäytännössä (KKO:2009:44 ja Itä-Suomen hovioikeus 30.9.2008 nro 935, R 08/405) omaksuttua tulkintaa syyksiluettavuudesta.  

Jos liikennevalvonnassa tavataan M- tai N- luokan ajoneuvo, joka on rekisteröimätön tai ilmoitettu liikennekäytöstä poistetuksi, valvova viranomainen tekisi asiasta Liikenteen turvallisuusvirastolle ilmoituksen lisäveron maksuunpanoa varten. Valvova viranomainen voisi myös edelleen estää ajoneuvon käytön ajoneuvoverolain 58 §:n mukaisesti. Valvontatilanteessa viranomainen voi käytännössä arvioida lisäveron määräämisen edellytyksiä vain karkeasti. Samaan tekoon liittyvistä rikosoikeudellisista toimenpiteistä luopuminen ei kuitenkaan riippuisi siitä, määrääkö Liikenteen turvallisuusvirasto myöhemmin lisäveron vai katsooko se kuultuaan verovelvollista, ettei lisäveron määräämiselle ei ole edellytyksiä. Tarkoituksena olisi tältä osin pitää valvonta- ja verotusprosessi yksinkertaisena ja selkeänä. 

Rikesakkorikkomuksista annetun lain 10 §:ään tehtäisiin tarkennuksia liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon osalta. Muutoksella palautettaisiin sakotusoikeus liikennekäytöstä poistetun muun kuin ajoneuvoveron alaisen ajoneuvon osalta. 

Ajoneuvoverolakiin lisättäisiin säännös kuvaamalla kerättyjen tietojen käyttämisestä verotuksen valvontaan. Säännös mahdollistaisi esimerkiksi poliisin nopeusvalvontakameroiden ja rekisterikilpienlukulaitteiden avulla hankittujen tietojen käsittelyn Liikenteen turvallisuusviraston omina tietoina ajoneuvoveron valvonnassa. 

4.1  Taloudelliset vaikutukset

Vuonna 2016 ajoneuvoveroa kannettiin noin 1 083 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 lisäveroa koskevia tapauksia tuli tapahtumapäivän perusteella vireille noin 2 200 ja näistä maksuunpanoon on johtanut vähän alle tuhat tapausta. Lisäveroa maksuunpantiin noin 1,7 miljoonaa euroa ja keskimääräinen lisävero oli tällöin noin 1 800 euroa. Maaliskuun 2017 alkuun mennessä näistä lisäveroista oli maksettu vähän yli 40 prosenttia.  

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeen suurimmassa osassa ilmitulleista tapauksista lisävero on jäänyt maksuunpanematta rikosoikeudellisen rangaistuksen takia. Ehdotetuilla muutoksilla palautettaisiin lisäveron määräämismahdollisuus. Muutoksen johdosta maksuunpantavien lisäverotapausten määrän arvioidaan kasvavan vuodessa noin tuhannella. Tämä tarkoittaisi maksuunpantavien lisäverojen kasvua noin kahdella miljoonalla eurolla, ottaen huomioon vuonna 2017 voimaantullut ajoneuvoveron perusveron korotus. Mikäli maksuunpantavasta määrästä saadaan perittyä noin puolet, lisääntyisivät ajoneuvoverotulot vuositasolla noin miljoonalla eurolla. Koska rikosoikeudellisessa menettelyssä käsiteltävien tapausten määrä vastaavasti vähenisi, alenisivat sakoista valtiolle kertyvät tulot arviolta vajaalla 100 000 eurolla.  

Nopeusvalvontakameroiden ja rekisterikilpien lukulaitteiden automaattinen hyödyntäminen ajoneuvoveron valvonnassa kasvattaisi kiinnijäämisen riskiä ajoneuvoveron laiminlyömisestä ja todennäköisesti lisäisi merkittävästi lisäverojen maksuunpanoja. Verovalvonnan tehostuminen myös ennaltaehkäisisi liikennekäytöstä poistetuksi merkittyjen autojen käyttöä ja kasvattaisi ajoneuvoveron tuottoa. 

4.2  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Esitys tehostaisi viranomaisten toimintaa. Ehdotetuilla muutoksilla tuomioistuimiin tehtävien lisäveroa koskevien valitusten määrän arvioidaan vähenevän, koska rikosprosessi ja hallinnollinen menettely erotettaisiin selkeämmin toisistaan. Tämä vähentäisi jonkin verran hallintotuomioistuimissa käsiteltävien oikeustapausten määrään. Valvovan viranomaisen tehtävät pysäytystilanteessa vähenisivät. Esitys osaltaan vähentäisi työmäärää rikosoikeusprosessissa, koska kyseessä olevien rangaistusvaatimusten kiistojen käsittelyt loppuisivat. Hallinnollinen prosessi on kevyempi kuin rikosoikeudellinen prosessi, koska hallinnollinen seuraus ei edellytä esimerkiksi tuottamuksellisuuden tai tahallisuuden arviointia. Lisäveroasioiden käsittely tehostuisi Liikenteen turvallisuusvirastossa, koska käsittelyssä ei olisi enää tarpeen tarkistaa, onko samaa asiaa käsitelty rikoksena.  

Esityksellä olisi vaikutusta poliisin suorittamaan ajokorttilain (386/2011) 65 §:n mukaisten toistuvien rikkeiden seurantaan ajo-oikeusharkinnassa. Jos sakon sijasta asia käsiteltäisiin lisäverona, poliisi ei voisi ottaa kyseistä tapahtumaa huomioon ajo-oikeuden menetystä arvioitaessa. Tämä vähentäisi ajoneuvoliikennerekisteriin merkittävien rekisteritietojen käsittelyä sekä ajoneuvoliikennerekisteriä pitävässä Liikenteen turvallisuusvirastossa että ajokieltoon määräävässä poliisiviranomaisessa. 

Ajoneuvoverolakiin lisättävä säännös verotuksen valvonnasta ajoneuvoja kuvaamalla mahdollistaisi nykyisin pitkälti manuaalisina toimenpiteinä hoidettavan verovalvonnan automatisoinnin. Vaikka valvonnan automatisointi nopeuttaisi toimintaa, valvontahavaintojen määrän huomattava kasvu lisäisi veronkantoviranomaisen selvittelytyön määrää, eikä viranomaistoiminnan tehostuminen siten välttämättä vähentäisi kokonaisresurssitarvetta.  

4.3  Vaikutukset kansalaisen asemaan

Lakiesitys parantaisi kansalaisten yhdenvertaisuutta siten, että samasta teosta seuraisi kaikille sama seuraamus. Nyt eri henkilöt voivat saada erilaiset seuraamukset samanlaisesta teosta. Seuraamus voi vaihdella alle sadan euron suuruisesta sakosta yli tuhannen euron suuruiseen lisäveroon tai näiden yhdistelmään. Lisäksi lain rikkomisesta seuraisi esityksen myötä vain yksi seuraamus. 

5.1  Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Siltä osin kun esitys koskee lisäveron suhdetta rikosoikeudelliseen menettelyyn, esityksestä pyydettiin lausunto oikeusministeriöltä, liikenne- ja viestintäministeriöltä, sisäministeriöltä, Liikenteen turvallisuusvirastolta, Tullilta, Rajavartiolaitokselta, Poliisihallitukselta ja Valtakunnansyyttäjänvirastolta. Tältä osin lausunnolla ollut esitysluonnos sisälsi kaksoisrangaistavuuden kieltoa koskevat säännösehdotukset. Lausunnon antoivat oikeusministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenteen turvallisuusvirasto, Tulli, Rajavartiolaitos, Poliisihallitus ja Valtakunnansyyttäjänvirasto. 

Lausunnonantajat pitivät yleisesti ottaen esitystä kannatettavana. Lausunnoissa tuotiin esiin, että esitys selkeyttäisi liikennevalvonnan operatiivista toimintaa ja nopeuttaisi valvontatilanteessa asian käsittelyä. Esityksen katsottiin parantavan kansalaisten yhdenvertaisuutta ja ennustettavuutta kun kaikki saisivat samasta teosta saman rangaistuksen. Lisäksi huomioitiin se, että rikosoikeudellinen menettely olisi edelleen mahdollinen vakavammissa väärinkäytöksissä. Kaksinkertainen rankaiseminen olisi kuitenkin estetty selkeillä toimenpiteestä luopumissäännöksillä, jotka ovat velvoittavia. 

Liikenne- ja viestintäministeriön lausunnossa kiinnitettiin huomiota Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston antamaan ratkaisuun niin sanotussa Norjaa koskevassa ne bis in idem -tapauksessa (15.11.2016; A and B v. Norway). Tapauksessa valittajat olivat katsoneet ihmisoikeustuomioistuimen aikaisempaan ratkaisukäytäntöön viitaten, että heitä oli ihmisoikeussopimuksen lisäpöytäkirjan vastaisesti rangaistu kahdesti kun he olivat joutuneet sekä syytteeseen että maksamaan veronkorotusta saman verorikoksen johdosta. Ratkaisussa on merkittävää se, että ongelmaksi ei enää katsottu sitä, että Norjassa samasta teosta seuraa sekä rikossyyte että veronkorotus. Vaikuttaa siltä, että suuren jaoston ratkaisu poikkeaa merkittävästi aikaisemmasta ihmisoikeustuomioistuimen ne bis in idem -tulkintakäytännöstä. 

Oikeusministeriö piti esityksen perusratkaisua, eli kaksoisrangaistavuuden kiellon toteutumista toimenpiteestä luopumista koskevilla säännöksillä, kannatettavana. Järjestelmän tulisi olla mahdollisimman selväpiirteinen, mutta samaan aikaan siinä tulisi ottaa huomioon sääntelyn kohteen erityispiirteet ja pitää prosessi valvonnasta vastaavalle viranomaiselle riittävän yksinkertaisena. 

Esityksessä on otettu huomioon oikeusministeriön esitykset pääpiirteissään. Tässä esityksessä on lähdetty siitä, ettei liikenne- ja viestintäministeriön lausunnossa mainittu Norjaa koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tapaus muodosta vielä riittävää tulkinnanmuutoslinjaa. Esitys vastaa kansallisessa lainsäädännössä valittua linjaa siitä, että asian hallinnollinen sanktio ja rikosoikeudellinen seuraamus samasta teosta ovat toisensa poissulkevia. 

Ajoneuvoveron teknisin keinon suoritettavaa verovalvontaa koskeva säännösehdotus oli lausuntokierroksella kevyiden moottoriajoneuvojen veroa koskevan esitysluonnoksen yhteydessä. Silloin asiasta lausuivat sisäministeriön poliisiosasto, oikeusministeriö, poliisihallitus, Autoliitto ry, Suomen motoristit ry sekä Teknisen kaupan liitto ry. 

Sisäministeriön poliisiosasto ja Poliisihallitus pitivät teknisen valvonnan säännöstä perusteltuna. Oikeusministeriö ehdotti täsmennyksiä esitysluonnoksen tekstiin. 

Autoliitto ry piti ehdotetun säännöksen sanamuotoa liian avoimena ja epätäsmällisenä. Suomen motoristit ry katsoi, että valvonnan vaikutuksia tulee arvioida laajemmin. Teknisen kaupan liitto ry:n näkemyksen mukaan kansalaisten liikkeiden yksityiskohtainen seuranta ja tallentaminen ovat perustuslain hengen vastaisia.  

Ajoneuvoveron valvontaa koskevan säännöksen sanamuotoa on täsmennetty lausuntojen perusteella. Lisäksi esityksen perusteluita on täydennetty.