1.1
Laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta
1 §. Lain tarkoitus. Lailla annettaisiin Euroopan unionin vieraslajiasetuksen toimeenpanemiseksi tarpeelliset täydentävät säännökset. Vieraslajiasetuksessa säädetään toimenpiteistä unionin tasolla haitallisiksi määriteltyjen vieraslajien leviämisen ehkäisemiseksi ja hallitsemiseksi. Asetuksen täytäntöönpanon lisäksi ehdotetussa laissa säädettäisiin toimenpiteistä, joilla ehkäistäisiin ja vähennettäisiin muista kuin asetuksen soveltamisalaan kuuluvista vieraslajeista aiheutuvia vahingollisia vaikutuksia. Lain nimenä olisi tämän vuoksi laki vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta (jäljempänä vieraslajilaki).
2 §. Määritelmät. Pykälän 1 momentissa viitattaisiin lain soveltamisessa tarpeellisiin vieraslajiasetuksen 3 artiklassa tarkoitettuihin määritelmiin. Käsitteiden sisältöä on selostettu edellä yleisperustelujen jaksossa 2.4.
Vieraslajiasetuksessa jäsenvaltioille säädetyt toimenpide- ja muut velvoitteet koskevat asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun unionin luetteloon otettavia haitallisia vieraslajeja. Pykälän 2 momentin 1 kohdassa olisi tätä koskeva määritelmä. Ehdotetun lain 4 ja 5 §:ssä säädettävät kiinteistönomistajan ja toimijan velvollisuudet sekä pääosa lain pakkokeino- ja rangaistussäännöksistä koskisivat unionin luetteloon kuuluvia haitallisia vieraslajeja. Nämä säännökset koskisivat myös kansallisesti merkityksellisiä haitallisia vieraslajeja, joista säädettäisiin ehdotuksen 11 §:n mukaisesti valtioneuvoston asetuksella.
Vieraslajiasetuksen tavoitteena on estää paitsi haitallisten vieraslajien tarkoituksellinen tuonti, käyttö ja luontoon päästäminen myös niiden tahaton levittäminen esimerkiksi saastuneiden tuotteiden ja erilaisten aineistojen mukana. Laissa säädettäisiin tämän vuoksi ammattimaisille toimijoille velvollisuus huolehtia siitä, etteivät haitalliset vieraslajit pääsisi toiminnan yhteydessä leviämään ympäristöön. Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan toimijalla tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ammattimaisesti tuottaisi, varastoisi, saattaisi markkinoille, kuljettaisi, välittäisi taikka myisi tai muuten luovuttaisi tuotetta tai aineistoa, jonka mukana unionin luetteloon kuuluvan haitallisen vieraslajin voitaisiin perustellusti olettaa leviävän. Haitallisten vieraslajien leviämistavat ja -reitit ovat moninaiset, eikä toimijoiden voitaisi edellyttää varautuvan lajien leviämiseen kaikissa tapauksissa. Huolehtimisvelvoite kohdistuisi sellaisiin tuotteisiin ja aineistoihin, joiden mukana haitallisen vieraslajin leviäminen ympäristöön olisi yleisesti saatavilla olevan tiedon perusteella todennäköistä. Tarkoituksena tutkimuslaitosten ja asianomaisten neuvonta- ja etujärjestöjen yhteistyössä lisätä vieraslajien leviämisen kannalta keskeisten alojen toimijoiden tietoisuutta tahattomasta leviämisestä ja sen estämisestä.
3 §. Vieraslajin ympäristöön päästämisen kielto. Pykälässä säädettäisiin yleinen kielto päästää vieraslajeja ympäristöön. Pykälä vastaisi pääosin nykyistä luonnonsuojelulain 43 §:ää, jossa säädetään vierasperäisten lajien leviämisen rajoittamisesta. Luonnonsuojelulain 43 § koskee sekä haitallisia että muita vieraslajeja. Vieraslajiasetus ja sen toimeenpanoa koskeva sääntely korvaisivat luonnonsuojelulain 43 §:ssä säädetyt rajoitukset haitallisten vieraslajien osalta. Vieraslajiasetuksen soveltamisalaan kuulumattomien vieraslajien sääntely siirrettäisiin luonnonsuojelulain 43 §:stä ehdotetun lain 3 §:ään.
Ehdotetun 3 §:n 1 momentissa vieraslajilla tarkoitettaisiin vieraslajiasetuksen 3 artiklan määritelmän mukaisesti eläimen, kasvin, sienen tai mikro-organismin lajin, alalajin tai sitä alemman taksonin elävää yksilöä, joka tuodaan sen luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle, mukaan lukien sen mikä tahansa osa, sukusolut, siemenet, munat tai lisääntymisyksiköt sekä mitkä tahansa hybridit, lajikkeet tai rodut, jotka saattavat selviytyä ja myöhemmin lisääntyä. Pykälän 1 momentin mukaan tällaista vieraslajia ei saisi pitää, kasvattaa, istuttaa, kylvää tai muulla vastaavalla tavalla käsitellä siten, että se voisi päästä ympäristöön.
Vieraslajiasetuksen mukainen vieraslajin määritelmä olisi laajempi kuin nykyisen luonnonsuojelulain 43 §:ssä tarkoitettu vierasperäinen laji. Luonnonsuojelulain 37 §:n 3 momentin mukaan lain 43 §:n säännöksiä kasveista ja kasvilajeista sovelletaan nykyisin myös sieniin ja sienilajeihin. Vieraslajin määritelmän mukaisesti ympäristöön päästämisen kielto laajenisi koskemaan myös mikro-organismeja ja lajien sukusoluja, siemeniä, munia ja lisääntymisyksiköitä sekä niiden mitä tahansa osia, jotka saattavat lisääntyä.
Luonnonsuojelulain 43 §:n mukaan vierasperäistä eläinlajia, josta ei säädetä metsästyslaissa eikä kalastuslaissa, ei saa päästää luontoon eikä vierasperäistä kasvilajia istuttaa tai kylvää, jos on aihetta epäillä, että niistä voi syntyä luonnossa pysyvä kanta. Pykälän 2 momentin mukaan kasvilajia, jolla ei ole Suomessa pysyvää luonnonvaraista kantaa, ei saa istuttaa tai kylvää pihapiirin, pellon tai rakennetun taikka muutoin erityiseen käyttöön otetun alueen ulkopuolelle eikä luonnonvesistöihin, jos on aihetta epäillä, että siitä voi syntyä pysyvä kanta. Ehdotetun 3 §:n 1 momentin mukaan sääntelyä tiukennettaisiin siten, että vieraslajin päästäminen ympäristöön olisi seurauksista riippumatta aina kiellettyä.
Voimassa olevan metsästyslain 42 §:n mukaan Suomen riistakeskus voi myöntää luvan vierasperäisen lintu- ja nisäkäslajin laskemiseksi luontoon, jos tästä ei aiheudu haittaa luonnolle tai luonnonvaraiselle eläimistölle. Vieraslajeista aiheutuvien riskien hallitsemiseksi metsästyslain 42 §:ää ehdotetaan jäljempänä muutettavaksi siten, että lupa voitaisiin myöntää ainoastaan vierasperäisten riistaeläinlajien luontoon laskemiseen. Muita lintu- ja nisäkäsvieraslajeja koskisi siten vieraslajilain 3 §:n mukainen ehdoton vieraslajin ympäristöön päästämisen kielto.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan ympäristöön päästämisen kielto ei koskisi kasvilajin istuttamista tai kylvämistä pihapiiriin, pellolle tai rakennetulle alueelle. Säännös vastaisi luonnonsuojelulain 43 §:n nykyistä sääntelyä siten muutettuna, ettei vieraskasvilajin istuttaminen tai kylväminen olisi enää sallittua säännöksessä mainittujen alueiden lisäksi muille erityiseen käyttöön otetuille alueille, kuten tiepenkereille tai maanteiden levähdysalueille. Momentin 2 kohdan mukaan kielto ei nykyiseen tapaan koskisi puiden istuttamista tai kylvämistä metsätaloudellisessa tarkoituksessa. Selvyyden vuoksi ilmaus metsätaloudellisessa tarkoituksessa korvattaisiin kuitenkin viittauksella metsälakiin. Metsälain 8 a §:n 2 momentin mukaan maanomistajan, joka haluaa perustaa taimikon Suomen luontaiseen lajistoon kuulumattomilla puulajeilla, on ilmoitettava tästä metsänkäyttöilmoituksessa Suomen metsäkeskukselle.
Esitykseen sisältyy jäljempänä ehdotus metsästyslain 42 §:n muuttamiseksi niin, että Suomen riistakeskus voisi edelleen myöntää luvan vierasperäisen riistaeläimen ja vierasperäisen riistaeläinkannan maahantuontiin ja luontoon laskemiseen. Pykälän 2 momentin 3 kohdassa olisi tätä koskeva viittaus metsästyslain 42 §:ään. Momentin 4 kohdan mukaan vieraslajina pidettävän kala- tai rapulajin päästäminen luonnonvesiin olisi sallittua kuten nykyisinkin kalalastuslaissa säädetyllä tavalla. Momentin 5 kohdan mukaan vieraslajina pidettävää makroeliötä voitaisiin edelleen käyttää biologisessa torjunnassa tai pölytyksessä kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) 9 a ja 9 b §:n mukaisesti.
Pykälän 2 momentin 25 kohdassa säädetyt poikkeukset ympäristöön päästämisen kiellosta koskisivat siis vain sellaisia vieraslajeja, jotka eivät olisi unionin luetteloon eivätkä kansalliseen luetteloon sisältyviä haitallisia vieraslajeja.
Voimassa olevan luonnonsuojelulain 43 §:n 3 momentin mukaan ympäristöministeriö voi antaa vierasperäisen eläin- tai kasvilajin leviämisen rajoittamiseksi tarpeellisia määräyksiä, jos lajin tiedetään leviävän luontoon helposti ja on perusteltua aihetta epäillä, että se voi muodostua terveydelle haitalliseksi tai Suomen alkuperäisen lajiston kannalta vahingolliseksi. Vastaava säännöstä ei sisällytettäisi enää vieraslajilain 3 §:ään. Edellytykset määräysten antamiselle vastaavat niitä perusteita, joiden täyttyessä laji voitaisiin valtioneuvoston asetuksella säätää ehdotetun lain 11 §:n mukaisesti kansallisesti merkitykselliseksi haitalliseksi vieraslajiksi. Asiasta ei tämän vuoksi voitaisi enää antaa ministeriön määräyksiä. Lajien pääsemistä ympäristöön voitaisiin tehokkaimmin rajoittaa tiedottamalla vieraslajeista ja niiden leviämistavoista sekä keinoista rajoittaa esimerkiksi kasvilajien leviämistä pihapiirin ulkopuolelle.
4 §. Kiinteistön omistajan ja haltijan huolehtimisvelvollisuus. Ehdotuksen mukaan kiinteistön omistajalla ja haltijalla (jäljempänä kiinteistönomistaja) olisi velvollisuus huolehtia kohtuullisista toimenpiteistä kiinteistöllä esiintyvän haitallisen vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi. Kiinteistönomistajat voivat toiminnallaan merkittävästi vaikuttaa erityisesti siihen, ettei haitallisiin vieraslajeihin kuuluvia kasveja pääse asettumaan kiinteistölle ja leviämään kiinteistöltä muualle ympäristöön. Säännös kieltäisi myös esimerkiksi haitallisen vieraslajin saastuttaman puutarhajätteen sijoittamisen ympäristöön kiinteistön ulkopuolelle.
Kiinteistönomistajan huolehtimisvelvollisuus koskisi niitä haitallisia vieraslajeja, jotka sisältyisivät komission hyväksymään unionin luetteloon, sekä kansallisesti merkityksellisiä haitallisia vieraslajeja, joista säädettäisiin ehdotetun lain 11 §:ssä tarkoitetulla valtioneuvoston asetuksella.
Haitallisen vieraslajin tarkoituksellinen kasvattaminen olisi vieraslajiasetuksen 7 artiklan mukaan (unionin luetteloon kuuluvat lajit) ja ehdotetun lain 11 §:n mukaan (kansallisesti merkitykselliset lajit) kiellettyä. Kieltoa rikkova voitaisiin ehdotuksen 17 §:n mukaisesti määrätä oikaisemaan menettelynsä. Ehdotetun 4 §:n mukainen huolehtimisvelvollisuus koskisi sen sijaan tilanteita, joissa haitallisen vieraslaji esiintymä kiinteistöllä olisi seurausta lajin luonnollisesta tai muutoin tahattomasta leviämisestä eikä kiinteistönomistajan tarkoituksellisesta toiminnasta.
Vieraslajiasetuksessa ei säädetä yleisestä, esimerkiksi maanomistukseen perustuvasta velvollisuudesta hävittää haitallisen vieraslajin esiintymä. Myöskään jäsenvaltiolle säädetty toimenpidevelvoite ei ole vieraslajiasetuksen mukaan ehdoton, vaan velvoitteen sisältöön vaikuttavat muun muassa toimenpiteiden kustannukset suhteessa niillä saavutettaviin hyötyihin. Tämä tulee ottaa huomioon myös säädettäessä kiinteistönomistajan huolehtimisvelvollisuudesta. Lisäksi tulee määritellä, millä perusteella kiinteistönomistaja voidaan velvoittaa ryhtymään kustannuksia aiheuttaviin toimenpiteisiin sellaisen haitan poistamiseksi, josta hän ei itse ole vastuussa. Velvoite myös rajoittaisi kiinteistönomistajan oikeutta päättää kiinteistönsä käytöstä tavalla, joka voisi loukata perustuslain mukaista omaisuudensuojaa.
Edellä sanotuista syistä kiinteistönomistajalle säädettäisiin velvollisuus huolehtia haitallisen vieraslajin hävittämisestä vain silloin, kun lajin esiintymästä tai sen leviämisestä voisi aiheutua merkittävää vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle taikka vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle. Edellytyksenä olisi myös, että esiintymä voitaisiin hävittää tai sen leviämistä rajoittaa kohtuullisina pidettävin toimenpitein.
Luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvan vahingon merkittävyyttä jouduttaisiin yleensä arvioimaan tapauskohtaisesti. Arvioinnissa otettaisiin huomioon luonnonarvot sillä alueella, jonne haitallinen vieraslaji voisi päästä leviämään, sekä alueen käyttö ja muut olosuhteet, jotka voisivat lisätä tai vähentää lajin leviämisen todennäköisyyttä. Leviämisriski voisi vaihdella paitsi Suomen ilmasto-oloissa eri tavalla menestyvien haitallisten vieraslajien kesken myös saman lajin esiintymien välillä esimerkiksi maan eri osissa. Vaikka harvinaiset ja uhanalaiset lajit sekä suojellut luontotyypit ovat vain yksi osa luonnon monimuotoisuutta, merkittävimmät ja vaikeimmin korjattavat vahingot monimuotoisuudelle voisivat oletettavasti aiheutua suojelualueilla ja niiden lähialueilla, mistä lajit voivat päästä leviämään suojeltuun kohteeseen, tai kohteissa, joissa haitalliset vieraslajit voisivat vahingoittaa uhanalaista lajia tai suojeltua luontotyyppiä.
Pykälän 2 momentin mukaan kiinteistönomistajan velvoite hävittää haitallinen vieraslaji tai rajoittaa sen leviämistä ei koskisi lintuja eikä nisäkkäitä. Lintujen ja nisäkkäiden esiintyminen ei yleensä rajoitu samalla tavalla yksittäiselle kiinteistölle kuin kasvien ja muiden eliöiden. Eläinten lopettamista säännellään myös eläinsuojelulailla (247/1996). Vaikka eläinsuojelulain säännökset koskevat kaikkia eläimiä, erityisesti nisäkkäiden ja lintujen lopettaminen lain vaatimuksia noudattaen vaatisi erityistä osaamista.
Vieraslajin hävittäminen tai sen leviämisen estäminen voi lajista riippuen vaatia teknisesti ja taloudellisesti hyvin erilaisia toimenpiteitä. Kiinteistönomistajan velvollisuutena olisi ryhtyä kohtuullisina pidettäviin toimenpiteisiin. Ehdotetun 3 momentin mukaan kohtuullisuutta arvioitaessa tulisi ottaa huomioon, onko tietyn vieraslajin hävittämiseksi tai sen leviämisen rajoittamiseksi yleisesti käytössä olevia keinoja, kuten mekaanisia, biologisia tai kemiallisia torjuntatapoja. Kohtuullisuuden arviointiin vaikuttaisivat myös toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset. Esimerkiksi kiinteistön maa-massojen laaja-alainen vaihto haitallisiin vieraslajeihin kuuluvan kasvilajin kannan hävittämiseksi voisi osoittautua kustannusten perusteella kohtuuttomaksi. Hävittämisen sijaan velvoitteena voisivat tällöin olla toimenpiteet vieraslajin leviämisen estämiseksi.
Kohtuullisuuden arvioinnissa olisi otettava huomioon myös toimenpiteillä saavutettavissa oleva hyöty. Velvoite koskisi toimenpiteitä, joilla haitallisen vieraslajin esiintymä voitaisiin hävittää tai sen leviämistä rajoittaa kustannustehokkaasti niin, etteivät kiinteistön ulkopuoliset olosuhteet kuten lajin muut esiintymät ympäristössä mitätöisi toimenpiteillä saavutettuja tuloksia.
Kiinteistönomistajan toimenpidevelvoite koskisi useimmiten kiinteistön maa-alueella esiintyviä haitallisia vieraslajeja. Haitallisen vieraslajin tuloksekas ja kustannustehokas hävittäminen tai sen leviämisen rajoittaminen vesistössä tai merialueella ei ole yleensä mahdollista kiinteistökohtaisin keinoin lukuun ottamatta rantavyöhykkeen vesikasveja.
Säännös edellyttäisi, että kiinteistön omistaja tai haltija olisi tietoinen unionin luetteloon sisältyvistä vieraslajeista ja kykenisi tarvittaessa myös tunnistamaan lajit. Tästä ei kuitenkaan aiheutuisi velvoitettavalle kohtuutonta selvilläolovaatimusta, koska toimenpiteiden laiminlyöntiin ei liittyisi välitöntä seuraamuksen uhkaa. Viime kädessä kiinteistönomistaja tulisi tietoiseksi vieraslajin esiintymisestä ja hävittämisvelvoitteestaan, jos ELY-keskus kehottaisi häntä ryhtymään toimenpiteisiin ennen mahdollisten 17 §:ssä säädettyjen pakkokeinojen määräämistä.
5 §. Toimijan huolehtimisvelvollisuus. Haitallisia vieraslajeja voi päästä leviämään laajalle erilaisten tuotteiden ja aineistojen mukana. Esimerkiksi jättiputken tiedetään usein leviävän lajin saastuttamien maa-ainesten seassa. Haitallisia vieraslajeja voi päästä ympäristöön myös myytävien kasvitaimien mukana. Pykälässä säädettäisiin tämän vuoksi, että ehdotuksen 2 §:n 2 momentin 2 kohdassa määritellyillä ammattimaisilla toimijoilla olisi velvollisuus huolehtia siitä, ettei haitallinen vieraslaji pääsisi toiminnassa käsiteltävien tuotteiden ja aineistojen mukana leviämään toimijan hallinnassa olevan alueen ulkopuolelle.
Ammattimaisia toimijoita koskisi myös edellä 4 §:ssä ehdotettu kiinteistön omistajan tai haltijan toimenpidevelvollisuus. Kiinteistönomistajalla velvoite olisi kuitenkin vain, jos haitallisen vieraslajin leviämisestä voisi aiheutua merkittävää vahinkoa muun muassa luonnon monimuotoisuudelle. Jos haitallinen vieraslaji leviäisi esimerkiksi lajin saastuttamien maa-ainesten tai taimien mukana, leviämisen vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen kussakin maa-ainesten tai taimien käyttökohteessa ei olisi mahdollista erikseen arvioida. Tämän vuoksi ja myös varovaisuusperiaate huomioon ottaen toimijan huolehtimisvelvollisuutta ei olisi perusteltua rajata siten kuin ehdotuksen 4 §:ssä.
Jos esimerkiksi maa-aineksen puhdistaminen haitallisesta vieraslajista ei olisi teknisesti tai taloudellisesti mahdollista, toimija ei ehkä voisi lainkaan hyödyntää aineistoa. Koska tällaisten menetysten on katsottava kuuluvan elinkeinotoiminnan tavanomaisiin riskeihin, laissa ei säädettäisi toimijalle aiheutuvan vahingon korvaamisesta.
Ehdotuksen tarkoituksena ei ole siirtää vastuuta haitallisen vieraslajin leviämisen estämisestä toimijalta sellaiselle taholle, jonka hallintaan tavara tai aineisto luovutetaan ainoastaan varastointia tai kuljettamista varten. Vastuu varastoinnin ja kuljetuksen aikaisesta haitallisen vieraslajin leviämisestä säilyisi siten tavaran luovuttaneella toimijalla. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että toimijan huolehtimisvelvollisuus ei koskisi tilanteita, joissa tavaraa tai aineistoa varastoidaan tai kuljetetaan toisen lukuun.
6 §. Yleinen ohjaus. Maa- ja metsätalousministeriö ohjaisi ja seuraisi ehdotetun lain täytäntöönpanoa yhteistyössä liikenne- ja viestintäministeriön ja ympäristöministeriön kanssa. EU:n vieraslajiasetuksen mukaan haitallisten vieraslajien hallinnan tarkoituksena on saattaa mahdollisimman vähäisiksi vahingot, joita haitallisista vieraslajeista aiheutuu luonnon monimuotoisuudelle ja siihen perustuville ekosysteemipalveluille sekä ihmisten terveydelle, turvallisuudelle ja taloudelle. Maa- ja metsätalousministeriön tehtävät haitallisten vieraslajien hallinnassa perustuvat ministeriölle säädettyyn toimivaltaan uusiutuvien luonnonvarojen kestävässä ja monipuolisessa käytössä, hoidossa ja suojelussa. Maa- ja metsätalousministeriö ohjaisi ja seuraisi ehdotetun lain toimeenpanoa ohjauksessaan olevassa hallinnossa. Toimeenpanoon sisältyisivät myös 24 artiklan mukainen raportointi komissiolle sekä viranomaismenettelyt muun muassa asetuksen 10, 17 ja 18 artiklan mukaisten ilmoitusten ja tiedoksiantojen tekemiseksi komissiolle ja muille jäsenvaltioille.
Liikenne- ja viestintäministeriön toimialaan kuuluvat erityisesti toimenpiteet, joilla rajoitetaan haitallisten vieraslajien leviämistä tie- ja rataväylien sekä kauppamerenkulkuun käytettävien alusten mukana. Ympäristöministeriö ohjaa toimialallaan ELY-keskuksia sekä Suomen ympäristökeskusta luonnon ja sen monimuotoisuuden suojelua koskevissa asioissa.
7 §. Viranomaiset. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) 3 §:n mukaan ELY-keskukset hoitavat niille erikseen säädettyjä tehtäviä muun muassa luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja kestävässä käytössä. Ehdotetun pykälän mukaan ELY-keskus vastaisi vieraslajiasetuksen ja ehdotetun lain noudattamisen valvonnasta lukuun ottamatta unionin luetteloon sisältyvien taikka kansallisesti merkittävien haitallisten vieraslajien tuontia EU:n alueelle. ELY-keskus valvoisi myös ehdotetun lain 4 ja 5 §:ssä kiinteistön omistajalle ja haltijalle sekä toimijalle säädettävien velvoitteiden noudattamista.
ELY-keskus päättäisi vieraslajiasetuksen 17 artiklassa tarkoitettuihin nopeisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä. Mainitun artiklan mukaisesti ELY-keskuksen tulisi kolmen kuukauden kuluessa lajin varhaisesta havaitsemisesta huolehtia sellaisten toimenpiteiden toteuttamisesta, joilla lajin kanta voitaisiin hävittää kokonaan ja pysyvästi. Tieto varhaisesta havaitsemisesta saataisiin Luonnonvarakeskuksen ylläpitämän seurantajärjestelmän kautta. Jos ELY-keskus katsoisi, ettei lajia olisi teknisesti mahdollista taikka kustannustehokasta hävittää, se päättäisi vieraslajiasetuksen 18 artiklan mukaisesti kahden kuukauden kuluessa havaitsemisesta, ettei nopeisiin toimenpiteisiin ryhdytä. ELY-keskus antaisi nopeat toimenpiteet ja niiden tulokset tai vaihtoehtoisesti päätöksensä luopua toimenpiteistä tiedoksi komissiolle. Tiedoksiantoihin käytettäisiin vieraslajiasetuksen 25 artiklassa tarkoitettua tietotukijärjestelmää.
Voimavarojen käytön tehostamiseksi ja tarvittavan erityisasiantuntemuksen turvaamiseksi osa edellä kuvatuista tehtävistä on tarkoitus keskittää tietyille ELY-keskuksille elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetun lain (897/2009) 5 §:n mukaisesti.
Tulli vastaisi vieraslajiasetuksen 15 artiklassa tarkoitetusta maahantuonnin valvonnasta. Tulli kuuluu niihin vieraslajiasetuksen 15 artiklan 3 kohdan mukaisiin viranomaisiin, jotka Suomessa vastaavat mainitussa artiklan kohdassa tarkoitetusta EU-lainsäädännön mukaisesta virallisesta valvonnasta. Asetuksen 15 artiklan mukaisesti Tulli toteuttaisi asiakirja-, tunnistus- ja tarvittaessa fyysisiä tarkastuksia sisältävää valvontaa, jolla unionin vieraslajiluetteloon sisältyvien haitallisten vieraslajien tarkoituksellinen tuonti unionin alueelle estetään. Asetuksen 15 artikla ei koske näiden vieraslajien tahatonta maahantuontia, eikä Tulli siten valvoisi unionin luetteloon sisältyvien vieraslajien mahdollista kulkeutumista EU:n alueelle esimerkiksi muiden tuontitavaroiden mukana.
Vieraslajiasetuksen 15 artiklan mukainen valvonta kohdistuu unionin luettelossa mainituilla yhdistetyn tariffi- ja tilastonimikkeistön mukaisilla koodeilla merkittyihin tavaraeriin. Tulli pysäyttäisi luettelossa mainitulla koodilla merkityt tavaraerät sen selvittämiseksi, onko tavara unionin luetteloon sisältyvä vieraslaji. Jos tavara sisältyisi unionin luetteloon eikä sen tuontiin olisi vieraslajiasetuksen 8 artiklassa tarkoitettua lupaa, tavaraa ei voitaisi asettaa tullimenettelyyn eikä sitä voitaisi käsitellä vapaa-alueella tai vapaavarastossa.
Haitallisten vieraslajien tunnistaminen maahantuonnin yhteydessä kuuluisi Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijatehtäviin, joista säädetäisiin ehdotuksen 8 §:ssä. Jos määritystulos osoittaisi lajin sisältyvän unionin luetteloon, Tulli keskeyttäisi tullimenettelyyn asettamisen tai ottaisi tavaran haltuun. Käytännössä Tulli joutuisi yleensä ottamaan haitallisen vieraslajin haltuun ja hävittämään sen tullivalvonnassa. Jos tuojalle olisi myönnetty vieraslajiasetuksen 8 artiklassa tarkoitettu poikkeuslupa unionin luetteloon sisältyvän lajin tuontiin, Tulli tarkistaisi luvan ja sen voimassa olon ennen tavaran asettamista tullimenettelyyn. Tulli noudattaisi edellä esitettyä menettelyä myös valvoessaan haitallisten vieraslajien ei-kaupallista tuontia EU:n alueelle, kuten matkustajatuontia ja postilähetyksiä. Ei-kaupallista tuontia valvottaisiin samanlaisin valvontakeinoin kuin muiden ei-kaupallisten tavaroiden vastaavaa tuontia.
Ehdotetun 7 §:n 3 momentin mukaan Etelä-Suomen aluehallintovirasto toimisi vieraslajiasetuksen 8 ja 9 artiklassa tarkoitettuna lupaviranomaisena ja valvoisi antamiensa lupien noudattamista.
8 §. Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen tehtävät. Luonnonvarakeskus hoitaisi ehdotetun lain täytäntöönpanoon liittyvät toimialaansa kuuluvat tehtävät, joista säädetään Luonnonvarakeskuksesta annetussa laissa (561/2014) ja lain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa (715/2014). Asetuksen 1 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan Luonnonvarakeskus huolehtii vieraslajien seurannasta ja tuottaa tietoa haitallisten vieraslajien torjuntaa varten, jollei tehtävä kuulu muulle viranomaiselle.
Luonnonvarakeskus koordinoisi tietojen keruuta muilta tiedontuottajilta kuten Metsähallitukselta ja kunnilta sekä kansalaisilta ja tuottaisi osaltaan tietosisältöä vieraslajiasetuksen 14 artiklassa tarkoitettuun haitallisten vieraslajien seurantajärjestelmään. Seurantajärjestelmän tietoteknisestä ylläpidosta huolehtisi Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus osana sille kuuluvaa Suomen Lajitietokeskus -tietopalvelua. Luonnonvarakeskus käsittelisi seurantajärjestelmän tuottamat varoitukset vieraslajien varhaisesta havaitsemisesta sen arvioimiseksi, olisiko lajin hävittämiseksi tarpeen ryhtyä vieraslajiasetuksen 17 artiklassa tarkoitettuihin nopeisiin toimenpiteisiin.
Ehdotuksen mukaan Suomen ympäristökeskus tuottaisi toimialallaan lain täytäntöönpanoa varten tarvittavia asiantuntijapalveluja. Suomen ympäristökeskuksen keskeisenä asiantuntijatehtävänä olisi huolehtia unionin luetteloon sisältyvien haitallisten vieraslajien tunnistamisesta Tullin tekemässä vieraslajiasetuksen 15 artiklan mukaisessa tuonnin valvonnassa. Tarkoituksena on, että unionin luetteloon sisältyvien lajien tunnistamista varten Suomen ympäristökeskuksen käytettävissä olisi kotimaisten ja muiden EU-maiden asiantuntijoiden ja laitosten verkosto, jolle tunnistamispyyntö voitaisiin tarvittaessa ohjata.
9 §. Suunnitelmat. Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyisi vieraslajiasetuksen 13 artiklassa tarkoitetun toimintasuunnitelman. Suunnitelmassa selvitettäisiin ensisijaiset reitit ja mekanismit, joiden välityksellä unionin luetteloon kuuluvia haitallisia vieraslajeja voidaan tahattomasti tuoda Suomen kautta unionin alueelle, sekä toimenpiteet tahattoman tuonnin ja leviämisen ehkäisemiseksi. Suunnitelma sisältäisi myös toimenpiteiden toteutusaikataulun. Suunnitelman valmistelu on käynnistetty maaliskuussa 2015 maa- ja metsätalousministeriön tutkimus- ja kehittämisrahoilla.
Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyisi myös vieraslajiasetuksen 19 artiklassa tarkoitettuja hallintatoimenpiteitä koskevan suunnitelman. Suunnitelma sisältäisi selvityksen siitä, mitkä unionin luetteloon kuuluvista haitallisista vieraslajeista ovat levinneet Suomessa laajalle, arvion lajeista aiheutuvista riskeistä sekä ehdotuksen lajien hallitsemiseksi soveltuviksi toimenpiteiksi ottaen huomioon niiden vaikutukset muun muassa ihmisten terveyteen ja muihin kuin toimenpiteiden kohteena oleviin lajeihin ja näiden elinympäristöihin. Suunnitelmassa arvioitaisiin alustavasti myös toimenpiteiden kustannuksia ja niiden suhdetta saavutettavissa oleviin hyötyihin sekä sitä, mihin lajeihin ja niiden esiintymiin hallintatoimenpiteitä tulisi tärkeysjärjestyksessä kohdistaa. Suunnitelma muodostaisi keskeisen tietoperustan vieraslajien seurantajärjestelmälle, vieraslajiasetuksessa ja ehdotetussa laissa tarkoitetuille hallintatoimenpiteille sekä vieraslajiasetuksen ja lain noudattamisen valvonnalle.
Ehdotuksen lähtökohtana on, että haitallisten vieraslajien hallintatoimenpiteitä ei toteuteta ensisijaisesti viranomaistyönä. Jos alueen omistajan tai haltijan ei voitaisi ehdotuksen 4 §:n perusteella edellyttää huolehtivan hallintatoimenpiteistä, vieraslajiasetuksen toimeenpanoa ohjaavien ministeriöiden tulisi kuitenkin arvioida, edellyttäisikö vieraslajiasetuksen 19 artiklan toimeenpano viranomaisen toimenpiteitä. Arvion perusteena olisi Luonnonvarakeskuksen selvitys vieraslajin leviämisen laajuudesta ja riskeistä sekä käytettävissä olevien toimenpiteiden kustannustehokkuudesta.
Vieraslajiasetuksen 26 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on asetuksen 13 artiklan mukaisia toimintasuunnitelmia laatiessaan ja ottaessaan käyttöön asetuksen 19 artiklassa tarkoitettuja hallintatoimenpiteitä varmistettava, että yleisölle annetaan ajoissa ja tosiasiallisesti mahdollisuus osallistua niiden valmistelemiseen, muuttamiseen tai tarkistamiseen vastaavalla tavalla kuin direktiivin 2003/35/EY eli niin sanotun osallistumisoikeusdirektiivin 2 artiklan 3 kohdan toisen alakohdassa säädetään. Osallistumisoikeusdirektiivin 2 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että yleisölle tiedotetaan ehdotuksista suunnitelmiksi tai ohjelmiksi ja että yleisöllä on oikeus esittää niistä mielipiteensä. Osallistumisen tulokset on otettava asianmukaisella tavalla huomioon ja hyväksytyistä suunnitelmista tai ohjelmista on tiedotettava yleisölle. Yleisöllä tarkoitetaan artiklassa yhtä tai useampaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä sekä näiden henkilöiden yhteenliittymiä, järjestöjä tai ryhmiä.
Ehdotuksen mukaan suunnitelmaluonnoksista tulisi pyytää lausunto niiltä viranomaisilta ja muilta tahoilta, joiden toimintaa tai etua asia erityisesti koskee. Tilaisuus lausunnon antamiseen varattaisiin myös ympäristönsuojelulain (527/2014) 186 §:ssä tarkoitetuille valtakunnallisille yhdistyksille ja säätiöille, joiden tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja joiden toiminta-aluetta suunnitelmat koskisivat. Lisäksi luonnoksista olisi tiedotettava yleisessä tietoverkossa, jotta kuka tahansa voisi halutessaan ilmaista asiassa mielipiteensä. Myös hyväksytystä suunnitelmasta tai ohjelmasta perusteluineen sekä siitä, miten esitetyt mielipiteet on otettu huomioon, olisi tiedotettava yleisessä tietoverkossa.
10 §. Hyväksynnät. Vieraslajiasetuksen 9 artiklan mukaan jäsenvaltion on saatava komission hyväksyntä ennen luvan myöntämistä artiklassa tarkoitettuun haitallisten vieraslajien hyödyntämiseen. Hyväksyntä edellyttää, että lajin hyödyntämiseen on yleiseen etuun liittyvä pakottava syy, jollaisena voidaan pitää myös yhteiskunnallisia ja taloudellisia syitä. Ehdotuksen mukaan maa- ja metsätalousministeriö päättäisi hyväksynnän hakemisesta.
Vieraslajiasetuksessa säädetty jäsenvaltion mahdollisuus hakea hyväksyntää ei perusta kenellekään oikeuksia, eikä hyväksynnän hakematta jättäminen siten edellyttäisi ministeriöltä erillistä päätöstä. Jos ministeriö päättäisi hakea hyväksyntää, päätös ei vaikuttaisi hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla välittömästi kenenkään oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. Päätökseen ei tämän vuoksi voisi hakea muutosta.
11 §. Kansallisesti merkitykselliset haitalliset vieraslajit. Vieraslajiasetuksen 12 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat laatia jäsenvaltion kannalta merkityksellisten haitallisten vieraslajien kansallisen luettelon. Jäsenvaltio voi soveltaa kansallisen luettelon lajeihin muun muassa vastaavia rajoitteita, joista säädetään vieraslajiasetuksen 7 artiklassa, kuten kieltää lajien tarkoituksellisen maahantuonnin sekä lajien kasvattamisen ja markkinoille saattamisen. Vieraslajiasetuksen 3 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltion kannalta merkityksellisen haitallisen vieraslajin tulee olla sellainen, jonka ympäristöön päästämisestä ja leviämisestä jäsenvaltio katsoo aiheutuvan haitallisia vaikutuksia jäsenvaltion alueelle tai sen osalle ja edellyttävän siksi toimia jäsenvaltion tasolla. Vaikka arvio lajin haitallisista vaikutuksista tulee perustaa tieteelliseen näyttöön, vaikutusten ei tarvitse asetuksen mukaan olla täysin varmistettuja. Vieraslajiasetuksen 12 artiklan mukaan kansallisesti merkityksellisiin haitallisiin vieraslajeihin voidaan soveltaa asetuksen 7 artiklan mukaisia tuonti-, hallussapito- ja muita rajoituksia, 15 artiklan mukaista tarkoituksellisen tuonnin valvontaa, 8 artiklan mukaista poikkeuslupajärjestelmää sekä asetuksen 13, 14, 16, 17, 19 ja 20 artiklan mukaisia suunnittelu- ja seurantajärjestelmiä ja toimenpiteitä.
Ehdotetun 11 §:n 1 momentin mukaan kansallisesti merkityksellisenä haitallisena vieraslajina pidettäisiin sellaista muuta kuin unionin luetteloon kuuluvaa haitallista vieraslajia, josta saatavilla olevan tieteellisen näytön perusteella voisi aiheutua vahinkoa luonnon monimuotoisuudelle tai muuta vahinkoa luonnonvaraiselle eliöstölle taikka vaaraa terveydelle tai turvallisuudelle. Kuten unionin luetteloon otettavien lajien, myös kansallisesti merkityksellisten vieraslajien haitallisuutta arvioitaisiin ensisijaisesti sen perusteella, millainen vahinko lajista voisi aiheutua luonnon monimuotoisuudelle. Vieraslajiasetuksen 3 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltio voi ottaa kansallisessa luettelossa huomioon myös muita vahingollisia vaikutuksia, joita vieraslajista aiheutuu jäsenvaltion alueella. Pykälän 1 momentissa tarkoitettuna muuna vahinkona luonnonvaraiselle eliöstölle voitaisiin pitää esimerkiksi sitä, että laji luontoon päästessään risteytyisi Suomessa luonnonvaraisena esiintyvän lajin kanssa, käyttäisi ravinnokseen tai muutoin saalistaisi luonnonvaraisia lajeja niiden kantaa heikentäen taikka levittäisi luonnonvaraisille lajeille vahingollisia tauteja. Nykykokemuksen valossa tällaisen vahingon mahdollisuus liittyy erityisesti seura- tai harrastuseläimiksi Suomeen tuotaviin eläinvieraslajeihin, joiden yksilöt voivat päästä karkaamaan ympäristöön. Vaikka karanneet yksilöt eivät pystyisi selviytymään luonnossa pitkään, niistä aiheutuva vahinko voi olla etenkin paikallisesti merkittävä.
Vierasperäisistä lintu- ja nisäkäslajeista aiheutuvia edellä kuvattuja riskejä pyritään nykyisin hallitsemaan metsästyslain 42 §:n avulla. Säännöksen mukaan vierasperäisen lintu- ja nisäkäslajin maahantuonti edellyttää Suomen riistakeskuksen lupaa. Muiden eläinlajien kuten matelijoiden, sammakkoeläinten, hämähäkkien ja hyönteisten maahantuonnin valvomiseksi ei ole olemassa vastaavaa menettelyä. Metsästyslain 42 §:n mukainen lupajärjestelmä koskee kaikkia vierasperäisiä lintu- ja nisäkäslajeja, mikä on riskien hallinnan ja valvonnan kannalta epätarkoituksenmukaista.
Ehdotuksen tarkoituksena on parantaa vieraslajiriskien hallintaa sisällyttämällä vahinkoriskiä aiheuttavat vieraslajit valtioneuvoston asetuksella säädettävään haitallisten vieraslajien luetteloon. Sääntely vastaisi myös kansallisessa vieraslajistrategiassa asetettuja tavoitteita. Samalla metsästyslain 42 §:n mukaisesta lintu- ja nisäkäsvieraslajien maahantuonnin tapauskohtaisesta lupaharkinnasta luovuttaisiin. Esitykseen sisältyy jäljempänä tätä koskeva ehdotus metsästyslain 42 §:n muuttamiseksi.
Vieraslajiasetuksen 3 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltion kannalta merkityksellisen vieraslajin haitallisuuden arvion tulee perustua tieteelliseen näyttöön. Asetuksessa ei säädetä tieteellisen näytön vaatimuksista. Haitallisten vaikutusten ei myöskään asetuksen mukaan tarvitse olla täysin varmistettuja. Edellä kuvatut luonnonvaraiselle eliöstölle aiheutuvat vahingolliset vaikutukset tai niiden mahdollisuus olisivat yleensä perustellusti osoitettavissa yleisin tieteellisin kriteerein. Säännöksessä on otettu huomioon, että vieraslajiasetuksen 23 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai antaa vieraslajiasetusta tiukempia kansallisia sääntöjä. Ehdotettua sääntelyä voitaisiin myös pitää Euroopan unionin ympäristöpolitiikan perustana olevan ennalta varautumisen periaatteen mukaisesti perusteltuna.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan kansallisesti merkityksellisen haitallisen vieraslajin päästäminen ympäristöön olisi aina kielletty. Momentin 2 kohdan mukaan kansallisesti merkityksellistä haitallista vieraslajia ei saisi tarkoituksellisesti tuoda maahan Euroopan unionin ulkopuolelta tai myöskään toisesta jäsenvaltiosta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. Rajoitukset vastaisivat vieraslajiasetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädettyjä rajoituksia.
Pykälän 3 momentin mukaan kansallisesti merkityksellisistä haitallisista vieraslajeista tai lajiryhmistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Pykälän 2 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetyt rajoitukset koskisivat siten vain valtioneuvoston asetuksella yksilöityjä lajeja.
Asetuksella voitaisiin säätää, että yhtä tai useampaa 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettua kieltoa taikka lain 4 ja 5 §:ssä säädettyjä velvoitteita ei jonkin haitallisen vieraslajin osalta sovellettaisi. Kielloista voitaisiin myös säätää poikkeus vieraslajin tiettyä käyttötarkoitusta varten. Edellytyksenä poikkeuksien säätämiseksi olisi, että kielto tai velvoite ei olisi tarpeen 1 momentissa tarkoitetun vahingon tai vaaran vähentämiseksi. Tämä voisi edellyttää esimerkiksi sitä, että lajin hyödyntäminen tapahtuisi osana muun lain mukaisesti säänneltyä ja valvottua toimintaa, kuten eläinten käyttö tieteellisiin tai opetustarkoituksiin. Edellytys voisi myös täyttyä esimerkiksi silloin, kun haitallisen vieraskasvilajin hävittäminen ei olisi laajan levinneisyyden vuoksi käytännössä mahdollista, mutta lajin leviämistä uusille alueille haluttaisiin rajoittaa kieltämällä sen siementen kauppa ja tarkoituksellinen kasvattaminen. Tarkoituksena on, että haitallisen vieraslajin hallintatoimenpiteet voitaisiin asetuksella määritellä riskienhallinnan kannalta mahdollisimman tehokkaasti. Lajin hävittämisvelvoite voitaisiin tarvittaessa rajata esimerkiksi sellaisen luontotyypin alueelle tai lähistöön, joilla lajin leviämisestä aiheutuisi erityistä vahinkoa.
Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin lisäksi säätää siirtymäajasta, jonka kuluessa 2 momentin 2 kohdassa säädettyä kieltoa ei sovellettaisi ennen asetuksen voimaantuloa haltuun saatuihin lajien yksilöihin. Tämä voisi olla tarpeen, jotta sääntelystä ei aiheutuisi kohtuuttomia seurauksia kansalaisille tai yrityksille.
12 §. Lupahakemus ja luvassa annettavat määräykset. Vieraslajiasetuksen 8 artiklan 4 kohdassa säädetään tiedoista, jotka on esitettävä asetuksen 8 ja 9 artiklassa tarkoitettua lupaa haettaessa. Lupahakemusten käsittelyssä noudatettaisiin hallintolain yleisiä säännöksiä. Aluehallintovirasto pyytäisi tarpeen mukaan Eviralta ja muilta viranomaisilta lausunnon lupa-asian ratkaisemiseksi. Hakemuksessa esitettävistä tiedoista ja hakemukseen liitettävistä lupaharkinnan kannalta tarpeellisista selvityksistä voitaisiin pykälän 1 momentin mukaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
Vieraslajiasetuksen 8 artiklassa tarkoitetun luvan myöntämisestä säädetään asetuksen 8 artiklan 1 ja 2 kohdassa, ja asetuksen 9 artiklassa tarkoitetun luvan myöntämisestä 9 artiklan 6 kohdassa. Lupien myöntämisen edellytyksenä on muun muassa, että vieraslajia pidetään ja sitä käsitellään suljetussa säilössä, että lajia käsittelevällä henkilöstöllä on asianmukainen pätevyys ja että karkaamis- ja leviämisriskiä hallitaan tehokkaasti ottamalla huomioon lajin biologia ja leviämiskeinot. Hakijalla on oltava lajin yksilöiden karkaamisen tai leviämisen varalta seurantajärjestelmä sekä valmiussuunnitelma, johon sisältyy hävittämissuunnitelma. Eläimiin kuuluvat vieraslajit on tarvittaessa merkittävä tai muutoin tehokkaasti yksilöitävä sellaisin menetelmin, joista ei aiheudu vältettävissä olevaa kipua, tuskaa tai kärsimystä. Asetuksen 8 artiklassa säädetään myös suljetuille säilöille asetettavista vaatimuksista. Lupaviranomaisen on lupaa myöntäessään arvioitava edellä mainittujen edellytysten täyttyminen. Viranomaisen tehtävänä on myös hyväksyä valmiussuunnitelma.
Pykälän 2 momentissa tarkoitetulla valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä luvissa annettavista määräyksistä esimerkiksi lajin ympäristöön pääsyn estämiseksi.
Ehdotetussa laissa ei säädettäisi lupamenettelystä kansallisesti merkityksellisten haitallisten vieraslajien hyödyntämiseksi. Lajin pitäminen tai kasvattaminen tiettyä käyttötarkoitusta varten voitaisiin sallia ehdotuksen 11 §:n 3 momentissa tarkoitetulla valtioneuvoston asetuksella, kun hyödyntäminen tapahtuisi osana muun lain mukaisesti säänneltyä ja valvottua toimintaa.
13 §. Luvan peruuttaminen. Vieraslajiasetuksen 8 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on annettava toimivaltaisille viranomaisilleen valtuudet peruuttaa 8 artiklassa tarkoitettu lupa milloin tahansa tilapäisesti tai pysyvästi. Asetuksen 9 artiklan 6 kohdan mukaan säännös koskee myös 9 artiklassa tarkoitettuja lupia. Lupa voidaan 8 artiklan 5 kohdan mukaan peruuttaa, jos tapahtuu ennalta arvaamattomia seikkoja, joilla on haittavaikutuksia luonnon monimuotoisuudelle tai siihen liittyville ekosysteemipalveluille. Luvan peruuttaminen on asetuksen mukaan perusteltava tieteellisin perustein ja, jos tieteelliset tiedot eivät ole riittävät, ennalta varautumisen periaatteen nojalla sekä kansalliset hallinnolliset säännökset huomioon ottaen.
Luvan peruuttaminen on poikkeuksellisen ankara hallinnollinen seuraamus. Vieraslajiasetuksen 8 artiklan 5 kohdassa säädettyjä perusteita ei voitaisi tämän vuoksi pitää yksin riittävinä seuraamuksesta päättämiseksi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tämän vuoksi perusteista, joiden täyttyessä Etelä-Suomen aluehallintovirasto voisi peruuttaa vieraslajiasetuksen 8 tai 9 artiklan nojalla myöntämänsä luvan. Lupa voitaisiin peruuttaa, jos luvan määräyksiä rikottaisiin olennaisesti eikä luvanvastaista tilannetta korjattaisi aluehallintoviraston määräämässä kohtuullisessa ajassa. Rikkomista voidaan yleensä pitää olennaisena, jos toiminnasta voisi aiheutua luvan myöntämisen edellytysten vastainen seuraus.
Pykälän 2 momentissa viitattaisiin vieraslajiasetuksen 8 artiklan 5 kohtaan, jossa säädettyjä perusteita luvan peruuttamiselle sovellettaisiin asetuksen 8 ja 9 artiklan mukaisten lupien peruuttamiseen 1 momentissa säädetyn ohella.
Pykälän 3 momentin mukaan luvan peruttamisessa noudatettavasta menettelystä voitaisiin antaa tarvittaessa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.
14 §. Tiedonsaanti- ja tarkastusoikeus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ELY-keskuksen, Tullin ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä toisiltaan tietoja, jotka olisivat välttämättömiä vieraslajiasetuksen sekä ehdotetun lain noudattamisen valvomiseksi. Mainituilla viranomaisilla olisi samoin perustein oikeus saada tietoja ehdotuksen 2 §:ssä määritellyiltä toimijoilta sekä niiltä tahoilta, jotka harjoittaisivat vieraslajiasetuksen 8 ja 9 artiklan mukaista lupaa edellyttävää taikka lain 11 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettua toimintaa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ELY-keskuksen ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston sekä niiden määräämien virkamiesten tai viranhaltijoiden oikeudesta kulkea valvontatehtävässä toisen alueella ja päästä edellä mainittuihin toimipaikkoihin. Valvontaa varten viranomaisella olisi oikeus päästä myös tiloihin, joissa harjoitettaisiin vieraslajiasetuksen mukaista lupaa edellyttävää tai lain 11 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettua toimintaa. Valvontatehtävää suorittavilla olisi oikeus tehdä tarkastuksia ja tutkimuksia, suorittaa mittauksia ja ottaa näytteitä esimerkiksi haitallisen vieraslajin levinneisyyden selvittämiseksi.
Pykälän 2 momentissa tarkoitettuja valvontatoimia ei saisi tehdä pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa. Säännöksen lähtökohtana on, että haitallisten vieraslajien torjuntaan ei liity niin painavaa suojeltavaa etua, että valvonnan ulottaminen kotirauhan piiriin olisi perusteltua. Säännöksellä suojatun valtiosääntöoikeudellisen kotirauhan piiriin eivät kuitenkaan kuuluisi asunnon piha-alue tai muuhun kuin asumiseen käytettävät tilat, koska kyse ei olisi rikoslain suojaamasta kotirauhasta.
Pykälän 4 momentissa viitattaisiin tullilakiin (1466/1994), jossa säädetään kattavasti Tullin toimivaltuuksista.
15 §. Avustajan käyttäminen valvonnassa. ELY-keskus ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto voisivat antaa ehdotuksen 14 §:n 2 momentissa tarkoitettuja valvontatehtäviä myös muun kuin virkasuhteessa olevan henkilön suoritettaviksi. Nämä tehtävät kuten mittausten tekeminen ja näytteiden otto olisivat valvonnan vaatimia käytännön toimenpiteitä, joihin ei sisältyisi itsenäistä ratkaisuvaltaa. Avustavalla henkilöllä olisi tehtävien hoitamiseksi oikeus kulkea toisen alueella ja päästä toiminnassa käytettäviin tiloihin. Sääntely vastaisi ympäristönsuojelulain (527/2014) 173 §:ää, jossa säädetään muun muassa ELY-keskuksen oikeudesta käyttää tarkastustehtävissä avustajaa.
Avustavalla henkilöllä tulisi olla tehtävän vaatima riittävä pätevyys, jolla tarkoitettaisiin tehtävän sisältöä vastaavaa koulutusta ja kokemusta. Avustajan pätevyys varmistettaisiin työhön perehdyttämisellä ja työn valvonnalla.
Avustava henkilö toimisi tehtävässä rikosoikeudellisessa virkavastuussa. Vahingonkorvausvastuusta säädettäisiin vahingonkorvauslaissa. Avustavan henkilön toimintaan sovellettaisiin ilman eri säännöstä hallinnon yleislakeja kuten hallintolakia (434/2003), kielilakia (423/2003) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) näiden lakien soveltamisalasäännösten mukaisesti.
16 §. Ympäristöön päässeen lintu- tai nisäkäslajin pyydystäminen ja tappaminen. Pykälässä säädettäisiin keinoista, joilla vieraslajeihin kuuluva lintu tai nisäkäs voitaisiin poistaa ympäristöstä. Säännös koskisi unionin luetteloon tai kansallisesti säädettävään luetteloon kuuluvia haitallisia lintu- ja nisäkäsvieraslajeja. Näiden eläinten pyydystämiseen ja tappamiseen sovellettaisiin pykälässä mainittuja metsästyslain säännöksiä. Metsästyslain 48 §:n 1 momentin mukaan alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus pyydystää tai tappaa alueellaan oleva rauhoittamaton eläin. Pykälän 2 momentin mukaan tämä oikeus on myös rakennuksen omistajalla ja haltijalla tietyin edellytyksin. Metsästyslain 49 §:n 1 momentissa säädetään, että rauhoittamattoman eläimen pyydystämisen tai tappamisen on tapahduttava siten, ettei siitä aiheudu vaaraa ihmiselle, kotieläimelle, riistaeläimelle tai rauhoitetulle eläimelle.
Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa mainittuja metsästyslain säännöksiä sovellettaisiin myös muiden vieraslajeina pidettävien lintujen ja nisäkkäiden pyyntiin ja tappamiseen, kun kyse ei olisi metsästyslain 5 §:ssä tarkoitetuista riistaeläimistä eikä rauhoittamattomista eläimistä.
Pykälän 3 momentin mukaan edellä tarkoitettujen lintujen ja nisäkkäiden pyydystämiseen ei saisi käyttää metsästyslain 33 §:ssä kiellettyjä pyyntivälineitä ja -menetelmiä kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Lajien pyyntiin voitaisiin käyttää keinotekoisia valonlähteitä ja kohteita valaisevia laitteita sekä peilejä ja muita häikäiseviä laitteita samoin kuin ääntä synnyttävää koneellista laitetta.
17 §. Rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen. ELY-keskus voisi antaa määräyksiä EU:n vieraslajiasetuksen ja ehdotetun vieraslajilain vastaisen menettelyn oikaisemiseksi. ELY-keskuksen valvonnan ja määräysten ulkopuolelle jäisivät vieraslajiasetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaisista rajoituksista vieraslajien tarkoituksellinen tuonti ja tullivalvonnassa tapahtuva kauttakuljetus. Tarkoituksellisen tuonnin valvonta sisältyy asetuksen 15 artiklan mukaiseen viralliseen valvontaan, josta huolehtii Tulli.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa markkinoille saattamisella tarkoitettaisiin haitallisen vieraslajin asettamista kolmansien saataville maksua vastaan. Lajin maahantuontia ei sellaisenaan pidettäisi lajin markkinoille saattamisena, eivätkä Tullin ja ELY-keskuksen tehtävät rajoitusten valvonnassa siten muodostuisi päällekkäisiksi.
Pykälän 1 momentin 2 ja 3 kohdan mukaan ELY-keskus voisi määrätä sen, joka tahallaan tai huolimattomuudesta päästää ympäristöön haitallisen vieraslajin taikka ehdotuksen 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun vieraslajin, hävittämään tämän seurauksena muodostuneen vieraslajiesiintymän. Ehdotus toteuttaisi EU:n vieraslajiasetuksen 21 artiklan vaatimusta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on pyrittävä perimään vieraslajihaittojen ehkäisemisestä ja vähentämisestä aiheutuvat kustannukset saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti. Momentin 4 ja 5 kohdan mukaan ELY-keskus voisi määrätä kiinteistön omistajan tai haltijan sekä laissa tarkoitetun toimijan täyttämään ehdotuksen 4 ja 5 §:ssä säädetyt velvollisuutensa.
Jos hävittämismääräyksen kohteena olisi lintu- tai nisäkäslaji, ELY-keskuksen tulisi pykälän 3 momentin mukaan määrätä samalla eläimen hävittämistavasta ottaen huomioon muun muassa, mitä ehdotuksen 16 §:ssä säädetään.
ELY-keskus voisi käynnistää pykälässä tarkoitetun valvonta-asian itse. Vireillepano-oikeus olisi myös kunnalla tai kuntayhtymällä, jonka toimialueella määräyksen kohteena oleva kiinteistö sijaitsee tai jossa toimintaa pääosin harjoitetaan, samoin kuin kunnalla tai kuntayhtymällä, jonka toimialueelle rikkomuksesta aiheutuvat haitalliset vaikutukset voisivat ulottua. Yleistä etua valvovana viranomaisena asian voisi saattaa vireille esimerkiksi kunnan ympäristönsuojeluviranomainen tai terveydensuojeluviranomainen. Säännökseen perustuva vireillepano-oikeus olisi myös esimerkiksi Eviralla. Julkista hallintotehtäviä hoitavia tahoja, joille kuuluisi asiaan liittyvää yleisen edun valvontaa, olisivat esimerkiksi Suomen metsäkeskus ja Suomen riistakeskus.
Yksityisillä tahoilla ei olisi oikeutta hakea ELY-keskukselta määräystä pykälässä tarkoitetun rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemiseksi. EU:n vieraslajiasetuksen 7 artiklassa säädetyillä rajoituksilla sekä vieraslajilain 3, 4 ja 5 §:ssä säädetyillä kielloilla ja velvoitteilla pyritään estämään luonnon monimuotoisuudelle ja ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle aiheutuvia vahinkoja. Luonnon monimuotoisuus ja ihmisten terveys ja turvallisuus ovat vieraslajien hallinnan näkökulmasta yleisenä etuna suojattavia arvoja, joihin kohdistuvaa vahingon riskiä ei ole perusteltua määritellä yksityisen oikeuden tai edun loukkauksena. Pykälässä olisi siten kyse hallintopakon käyttämisestä yleisen edun turvaamiseksi. Vieraslajiasetuksen tai ehdotetun lain toimeenpanoa koskevassa valvonta-asiassa ei olisi myöskään kyse sellaisesta ympäristöpäätöksenteosta, josta säädetään direktiivissä 2003/35/EY eli niin sanotussa osallistumisoikeusdirektiivissä ja joka edellyttäisi vireillepano-oikeuden varaamista yleisölle.
Yksityisten oikeuksien ja etujen loukkaamista vastaan on muita oikeussuojakeinoja. Terveydelle aiheutuvan vaaran poistamiseksi asianosaisen käytettävissä olisi terveydensuojelulain mukainen hallinnollinen menettely. Vaatimuksia omaisuudelle aiheutuvan vahingon estämisestä ja korvaamisesta on mahdollisuus ajaa kanteella tuomioistuimessa. Yksityisten tekemien hallintopakkohakemusten käsittely ja ratkaiseminen voisivat myös huomattavasti lisätä valvontaviranomaisen työmäärää ilman, että menettelyllä saavutettaisiin tosiasiallista hyötyä haitallisten vieraslajien hallinnassa.
18 §. Takavarikointi ja hävittäminen. ELY-keskus voisi määrätä vieraslajiasetuksen tai ehdotetun lain vastaisesti hallussa pidetyn haitallisen vieraslajin hävitettäväksi. Tarvittaessa ELY-keskus voisi määrätä lajin takavarikkoon hävittämisen edellytysten selvittämiseksi. Määräykset voisivat olla tarpeen paitsi vieraslajiasetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädettyjen rajoitusten toimeenpanemiseksi myös asetuksen 31 ja 32 artiklan noudattamisen valvonnassa. Asetuksen 31 artiklassa säädetään oikeudesta pitää unionin luetteloon kuuluvaa lemmikkieläintä sen luonnolliseen kuolemaan saakka, kun kyse ei ole kaupallisista omistajista. Asetuksen 32 artikla sisältää vastaavat kaupallisia varastoja koskevat siirtymäsäännökset.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto voisi samoin perustein määrätä haitallisen vieraslajin takavarikoinnista ja hävittämisestä valvoessaan vieraslajiasetuksen 8 ja 9 artiklan mukaisesti myöntämiensä lupien noudattamista
Pykälän 3 momenttiin otettaisiin tavaran takavarikointia ja hävittämistä koskeva viitataussäännös pakkokeinolakiin (806/2011). Tullin oikeudesta tavaran tarkastamiseen, myös kieltojen ja rajoitusten noudattamisen varmistamiseksi, säädetään EU:n tullikoodeksissa, ja oikeudesta tavaran pidättämiseen ja haltuun ottamiseen tullilaissa.
19 §. Muutoksenhaku. ELY-keskuksen ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston antamiin päätöksiin haettaisiin muutosta valittamalla hallintolainkäyttölain mukaisesti hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksen kohteena voisivat olla ELY-keskuksen tai aluehallintoviraston 17 §:n mukainen päätös rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaisemisesta sekä 18 §:n mukainen päätös haitallisen vieraslajin takavarikoinnista ja hävittämisestä. Muutosta voisi hakea myös aluehallintoviraston vieraslajiasetuksen 8 tai 9 artiklan nojalla tekemään päätökseen lupa-asiassa sekä 13 §:n mukaiseen päätökseen luvan peruuttamisesta.
Päätös, jonka ELY-keskus tekisi vieraslajiasetuksen 17 tai 18 artiklan mukaisesti nopeisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä, ei vaikuttaisi hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla välittömästi kenenkään oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun. Päätökseen ei tämän vuoksi voisi hakea muutosta.
Muutoksenhakua korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallinnollisia pakkokeinoja tai luvan peruuttamista koskevista päätöksistä ei voida rajoittaa valituslupamenettelyllä. Valituslupamenettelyä ei olisi tarpeen soveltaa myöskään aluehallintoviraston tekemiin lupapäätöksiin, koska niiden määrä jäisi oletettavasti vähäiseksi.
20 §. Ilmoitus esitutkintaviranomaiselle. ELY-keskuksen tulisi tehdä ilmoitus poliisille tai Tullille, jos sillä olisi todennäköisiä perusteita epäillä ehdotuksen 21 §:ssä rangaistavaksi säädetyn teon tapahtuneen. Ilmoitus tehtäisiin Tullille, jos kyse olisi rikoslain (39/1889) 46 luvussa tarkoitetusta maahantuontiin liittyvästä rikoksesta. Tullilain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan tällaiset rikokset käsitellään tullirikoksina. Ilmoitusta ei tarvitsisi tehdä vähäisistä rikkomuksista, ellei yleinen etu vaatisi selvittämään asiaa tarkemmin.
21 §. Rangaistukset. Vieraslajiasetuksen 30 artiklan mukaan jäsenvaltion on määrättävä asetuksen säännösten rikkomisesta aiheutuvat tehokkaat, oikeasuhtaiset ja varoittavat rangaistukset. Rangaistava teko voisi käytännössä olla asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa säädettyjen rajoitusten rikkominen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin rangaistuksesta, joka tuomittaisiin muiden kuin maahantuontia koskevien rajoitusten ja kieltojen tahallisesta rikkomisesta. Näistä rajoituksista ja kielloista säädetään vieraslajiasetuksen 7 artiklan 1 kohdan bh alakohdissa sekä ehdotetun lain 11 §:n 2 momentin 2 kohdassa. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukainen luovuttaminen sisältäisi vieraslajiasetuksen 7 artiklan 1 kohdan alakohdassa f tarkoitetun vaihtamisen. Momentin 2 kohdan mukainen käyttäminen tarkoittaisi haitallisen vieraslajin hyödyntämistä ilman omaa hallussapitoa ja sisältäisi myös asetuksen 7 artiklan 1 kohdan alakohdassa g tarkoitetun sallimisen lisäämis-, kasvatus- ja viljelytarkoituksiin. Momentin 2 kohdan mukaisella kuljettamisella tarkoitettaisiin haitallisen vieraslajin kuljettamista omaan lukuun tai sen luovuttamista omaan lukuun kuljetettavaksi. Momentin 3 kohdan mukainen markkinoille saattaminen tarkoittaisi haitallisen vieraslajin asettamista kolmansien saataville maksua vastaan.
Pykälän 1 momentissa tarkoitettuja tekoja koskevaa rangaistussäännöstä ei sisälly voimassa olevaan rikoslakiin. Rangaistavien tekojen nimikkeenä olisi haitallisista vieraslajeista annettujen säännösten rikkominen, josta yleisen rangaistuskäytännön perusteella riittävänä seuraamuksena voitaisiin pitää sakkorangaistusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rangaistuksesta, joka tuomittaisiin haitallisen vieraslajin taikka lain 3 §:n 1 momentissa tarkoitetun muun vieraslajin päästämisestä luontoon. Rangaistavaa olisi myös huolimattomuudella aiheutettu lajin pääseminen ympäristöön, mikä vastaisi nykyisen luonnonsuojelulain 43 §:n ja metsästyslain 42 §:n rikkomisen rangaistussääntelyä.
Pykälän 3 momentti sisältäisi säännöksen sanktiokumulaation estämiseksi. Jos samasta rikkomuksesta tai laiminlyönnistä tuomittaisiin sekä uhkasakko että rangaistus, kyseessä olisi monissa tapauksissa kohtuuton sanktiokumulaatio. Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen olisi perusteltua vain, jos uhkasakko on myös tuomittu maksettavaksi.
Teko, jolla unionin luetteloon kuuluva haitallinen vieraslaji tuotaisiin tai yritettäisiin tuoda tarkoituksellisesti unioniin ilman vieraslajiasetuksen mukaista lupaa, täyttäisi rikoslain 46 luvun 1–3 §:ssä tarkoitetun säännöstelyrikoksen tunnusmerkistön. Rikoslain 46 luvun 1 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan joka rikkoo tai yrittää rikkoa Euroopan yhteisöjen antamissa tuontia ja vientiä koskevissa asetuksissa säädettyä tai mainittujen säädösten nojalla annettua säännöstelymääräystä, on tuomittava säännöstelyrikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Säännöstelyrikoksen törkeän ja lievän tekomuodon rangaistuksista säädetään mainitun luvun 2 ja 3 §:ssä.
Ehdotuksen 11 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan kansallisesti merkittävän haitallisen vieraslajin tuonti EU:n alueelle olisi kiellettyä. Kiellon vastainen maahantuonti tai sen yritys olisi rangaistavaa salakuljetuksena, josta säädetään rikoslain 46 luvun 4 ja 5 §:ssä. Lievästä salakuljetuksesta voidaan tuomita sakkoon ja salakuljetuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Rikoslain 46 luvun 6 ja 6a §:ssä säädetään rangaistus laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä kuten salakuljetetun tavaran hankkimisesta tai välittämisestä.
Rangaistuksen tuomitsemiseen liittyvistä menettämisseuraamuksista säädetään rikoslain 10 luvussa.
22 §. Maa- ja metsätalousministeriön asetus. Vieraslajiasetuksen 8 artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan luvan myöntäminen haitallisen vieraslajin hyödyntämiseen edellyttää muun muassa, että toiminnasta huolehtii henkilöstö, jolla on viranomaisen määräämä asianmukainen pätevyys. Henkilöstön pätevyydelle asetettavista vaatimuksista säädetäisiin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.