1.1  Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

1 luku Yleiset säännökset

1 §.Lapsen huolto. Lain 1 §:ssä määritellään huollon sisältö ja tarkoitus. Tällä tavoin se yhdessä lain 4 §:n kanssa myös määrittelee huoltajan tehtävät. Ehdotettu pykälä vastaa pääosin voimassa olevaa pykälää. Pykälän 1 ja 2 momenttia ehdotetaan kuitenkin täydennettäväksi.  

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jossa asetetaan huollon yhdeksi tavoitteeksi se, että lapsen ja hänen vanhempiensa välisten suhteiden lisäksi vaalitaan myös muita lapselle tärkeitä ihmissuhteita. Tällaisia lapselle tärkeitä ihmissuhteita voivat olla esimerkiksi lapsen suhde sisaruksiinsa tai isovanhempiinsa. Tärkeä ihmissuhde voi vallita myös lapsen ja sellaisen henkilön välillä, joka on joko yksin tai vanhemman ohella huolehtinut lapsen hoidosta ja kasvatuksesta niin, että hänen ja lapsen välille on muodostunut lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde. Säännös kattaa myös lapsen tosiasialliset sisarukset, eli muut lapset, joiden seurassa lapsi on varttunut ja joihin hänellä on sisaruussuhdetta vastaava läheinen suhde. 

Ehdotetun säännöksen on tarkoitettu kattavan ensinnäkin kaikki sellaiset ihmissuhteet, jotka ovat tosiasiallisesti muodostuneet lapselle erityisen läheisiksi ja merkityksellisiksi. Suhteita tiettyihin lähisukulaisiin, erityisesti sisaruksiin ja isovanhempiin, voidaan kuitenkin pitää lasten kannalta myös yleisesti tärkeinä. Siksi vanhempien tai muiden huoltajien tulisi pyrkiä siihen, että lapsella on mahdollisuus oppia tuntemaan sisaruksensa ja isovanhempansa, vaikka lapselle ei vielä olisikaan päässyt muodostumaan kiinteää suhdetta heihin.  

Ihmissuhteiden tärkeyttä on arvioitava lapsen näkökulmasta. Varsinkin varttuneemman lapsen osalta on olennainen merkitys sillä, mitä ihmissuhteita lapsi itse pitää itselleen tärkeinä. 

Säännöksessä asetetun tavoitteen toteuttaminen voi käytännössä edellyttää esimerkiksi huolehtimista siitä, että lapsi voi tutustua isovanhempiinsa ja tavata heitä tai pitää heihin muulla tavalla yhteyttä. Yhteydenpidon tapa ja taajuus riippuvat siitä, mitä kussakin tapauksessa voidaan olosuhteet huomioon ottaen pitää lapsen edun mukaisena. Myös lapsen mielipide ja omat toivomukset yhteydenpidosta on otettava huomioon.  

Erityisissä tilanteissa lapsen etu voi kuitenkin vaatia, että lapsen yhteyttä hänelle tärkeäksi muodostuneeseen henkilöön ei enää pidetä yllä. Jos yhteydenpidosta olisi lapselle haittaa, se voidaan säännöksen estämättä katkaista. Yhtenä esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voidaan mainita se, että lapselle läheinen henkilö on syyllistynyt lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai lapseen kohdistuneeseen väkivaltaan.  

Lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa asiaa ratkaistaessa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten 1 §:ssä säädetyt huollon tavoitteet parhaiten toteutuvat vastaisuudessa. Ratkaisua tehtäessä olisi siten osana kokonaisharkintaa arvioitava sitä, millaisen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevan järjestelyn voidaan otaksua parhaiten turvaavan myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä mutta myös lapsen ja muiden hänelle tärkeiden ihmisten välillä. Jos myöhemmin havaitaan, että tehty ratkaisu ei turvaa lapsen läheisten ihmissuhteiden säilymistä, se voi antaa aiheen ratkaisun muuttamiseen lain 12 §:n nojalla. 

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan lasta on suojeltava kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Säännös pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 19 artiklan 1 kappaleeseen.  

Ehdotettu 2 momentin säännös eroaa pykälän 3 momentissa olevasta kiellosta, jonka mukaan lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Erona on muun muassa se, että 3 momentti koskee lähinnä kiellettyjä kasvatuskeinoja, kun taas 2 momenttiin ehdotetun uuden säännöksen mukaan vanhempien ja muiden huoltajien on suojeltava lasta myös muiden henkilöiden lapseen kohdistamalta väkivallalta ja muulta kaltoinkohtelulta. Selvää on, että vanhemmat ja muut huoltajat eivät saa itsekään kohdistaa lapseen minkäänlaista väkivaltaa, huonoa kohtelua tai hyväksikäyttöä. Lasta on suojeltava myös puolisoiden väliseltä, lapseen suoraan kohdistumattomalta väkivallalta.  

Säännöksen mukaan lasta on suojeltava myös henkiseltä väkivallalta. Henkinen väkivalta voi heijastua vanhempien välisestä suhteesta lapseen. Yhtenä säännöksessä tarkoitettuna henkisen väkivallan muotona voidaan pitää edellä yleisperustelussa tarkoitettua vieraannuttamista, jossa toinen vanhempi omalla käytöksellään vaikeuttaa lapsen ja toisen vanhemman välistä vuorovaikutussuhdetta. Myös tapaamisoikeuden käyttämättä jättämistä voidaan pitää säännöksessä tarkoitettuna henkisenä väkivaltana.  

Ehdotettu uusi säännös yhdessä 10 ja 12 §:n säännösten kanssa tehostaa Istanbulin sopimuksen 31 artiklan mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanoa. Mainitun artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusvaltioiden tulee toteuttaa tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että määrättäessä lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista otetaan huomioon kyseisen yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvat väkivaltatapaukset. Yleissopimuksen 2 artiklan mukaan yleissopimusta sovelletaan kaikkiin naisiin kohdistuvan väkivallan muotoihin, mukaan lukien perheväkivalta. Edelleen yleissopimuksen 3 artiklan mukaan perheväkivallalla tarkoitetaan kaikkia perheen tai kodin sisäisiä tai toistensa entisten tai nykyisten puolisoiden tai kumppanien välisiä ruumiillisen, seksuaalisen, henkisen tai taloudellisen väkivallan tekoja riippumatta siitä, asuuko väkivallantekijä tai onko hän asunut samassa asunnossa uhrin kanssa.  

Lakiehdotuksen 10 §:n 1 momentin perusteella lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa asiaa ratkaistaessa olisi muiden seikkojen ohella arvioitava sitä, millaisen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevan järjestelyn voidaan otaksua parhaiten turvaavan sen, että lapsi ei vastaisuudessa altistu väkivallalle, muulle huonolle kohtelulle eikä hyväksikäytölle. Jos myöhemmin havaitaan, että tehty ratkaisu ei turvaa hänen asianmukaista suojeluaan, se voi antaa aiheen ratkaisun muuttamiseen lain 12 §:n nojalla.  

Pykälän 3 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

2 §.Tapaamisoikeus. Pykälän sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi, jotta tapaamisoikeuden tarkoitus ja sisältö sekä vanhempien velvollisuus myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen tulisivat tarkemmin määritellyiksi. 

Pykälän 1 momentissa säädetään tapaamisoikeuden tarkoituksesta, joka on turvata lapselle oikeus luoda ja säilyttää myönteinen ja läheinen suhde vanhempaansa, jonka luona lapsi ei asu. Vaikka tapaamisoikeuden ensisijainen tarkoitus siten onkin lapsen ja hänestä erossa asuvan vanhemman välisen suhteen lujittaminen, hyvin toimivan tapaamisoikeuden avulla voidaan usein samalla edistää sitä, että lapsella säilyy myönteinen ja läheinen suhde hänen kanssaan asuvaan vanhempaan.  

Tavallisesti tapaamisoikeus vahvistetaan, jotta lapsi voi ylläpitää jo olemassa olevaa läheistä suhdetta vanhempaansa, jonka luona hän ei asu. Tapaamisoikeus voidaan kuitenkin vahvistaa myös tilanteessa, jossa tällaista läheistä suhdetta ei tapaamisoikeutta vahvistettaessa vielä ole, vaan se vasta pyritään luomaan. Ilmaisulla ”luoda ja säilyttää” pyritään kattamaan molemmat edellä mainitut tilanteet. 

Voimassa olevassa laissa ei ole tapaamisoikeuden yleistä määritelmää, vaikkakin tapaamisoikeuden käsitteen voidaan katsoa olevan vakiintunut. Ehdotetun 1 momentin jälkimmäisessä virkkeessä kirjataan lakiin tapaamisoikeuden sisältö. Tapaamisoikeuteen kuuluu, että lapsi saa ajoittain olla sen vanhemman luona, jonka luona hän ei asu, tai tavata tätä muualla. Tapaamisoikeuteen voi kuulua myös se, että lapsi pitää tähän vanhempaan yhteyttä muulla tavoin, kuten puhelimitse taikka videopuhelun tai muiden sähköisten viestintämenetelmien avulla. Tällaisesta muusta yhteydenpidosta voidaan tavallisesti sopia tai päättää varsinaisten tapaamisten ohella. Poikkeuksellisissa erityistilanteissa tapaamisoikeus voi myös koostua pelkästään muusta yhteydenpidosta kuin samassa tilassa tapahtuvista tapaamisista. 

Tapaamisoikeuden tarkempi sisältö määriteltäisiin kussakin tapauksessa erikseen siten kuin 7 b §:n 1 momentissa ja 9 a §:n 1 momentissa säädetään. 

Tapaamisoikeutta koskevia säännöksiä ei olisi tarkoitus soveltaa tilanteessa, jossa on sovittu tai päätetty, että lapsen tulee asua vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Jos vuoroasumisjärjestelyssä on lapsen edun mukaista, että lapsi voi asuessaan yhden vanhempansa luona tavata välillä toista vanhempaansa, tällaisista vuoroasumisjaksojen sisään sijoittuvista tapaamisista voidaan sopia tai päättää osana vuoroasumisen ehtoja 7 b §:n 1 momentin tai 9 a §:n 1 momentin mukaisesti. Vuoroasumisjärjestelyyn voi kuitenkin liittyä lapsen oikeus tavata jotakin kolmatta henkilöä. Jos lapsen tulee esimerkiksi asua vuorotellen isänsä ja isän ohella huoltajaksi määrätyn isoäitinsä luona, hänelle voidaan tämän lisäksi vahvistaa oikeus tavata äitiään. 

Pykälän 2 momentin ensimmäiseksi virkkeeksi ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan lapsen kummankin vanhemman on omalta osaltaan myötävaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen. Lapsen kanssa asuvan vanhemman on siis sallittava lapsen ja toisen vanhemman väliset tapaamiset sekä ryhdyttävä muihin toimenpiteisiin tapaamisten toteuttamiseksi siten kuin tapaamisoikeutta koskevassa sopimuksessa tai päätöksessä on määrätty. Jos lapsen kanssa asuva vanhempi laiminlyö tämän velvollisuutensa, toinen vanhempi voi hakea sopimuksen tai päätöksen täytäntöönpanoa siten kuin lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta annetussa laissa (619/1996), jäljempänä täytäntöönpanolaki, säädetään. 

Myös sillä vanhemmalla, jota lapsella on sopimuksen tai päätöksen mukaan oikeus tavata, on velvollisuus myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen. Vanhemman on siis niin pitkälle kuin mahdollista pyrittävä huolehtimaan siitä, että lapsen oikeus tavata häntä toteutuu sopimuksen tai päätöksen mukaisesti. Jos vanhempi laiminlyö tämän velvollisuutensa, häntä vastaan ei kuitenkaan voida ryhtyä täytäntöönpanotoimiin edellä mainitun lain mukaisesti.  

Jos on 7 b §:n 3 momentin mukaisesti sovittu tai 9 a §:n 3 momentin nojalla määrätty, miten vastuu lapsen kuljettamisesta tapaamisiin tai tapaamisoikeuden toteuttamisesta aiheutuvista matkakuluista jakautuu vanhempien kesken, kummankin vanhemman on myötävaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen myös noudattamalla tätä sopimusta tai määräystä. 

Momentin toisessa virkkeessä säädetään vanhemman velvollisuudesta välttää kasvatustehtävässään kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. Velvollisuus koskee yhtäläisesti sekä lapsen kanssa asuvaa vanhempaa että sitä vanhempaa, jota lapsella on oikeus tavata. Yhtenä esimerkkinä asioista, jotka ovat omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle, voidaan mainita toista vanhempaa koskevien kielteisten tietojen tai mielikuvien välittäminen lapselle.  

Velvollisuus välttää kaikkea, mikä on omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja vanhemman väliselle suhteelle, koskisi lapsen kasvatukseen liittyviä tehtäviä. Vanhempi saa näin ollen säännöksen estämättä tehdä omia elämänvalintojaan, esimerkiksi hakea avioeroa lapsen toisesta vanhemmasta ja vaatia tämän velvoittamista muuttamaan yhteisestä kodista, vaikka tällainen ratkaisu voikin olla omiaan aiheuttamaan haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan selvyyden vuoksi otettavaksi informatiivinen viittaussäännös 9 c §:ssä säädettyyn tapaamisoikeuteen.  

4 §.Huoltajan tehtävät. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan selkeytettäväksi siten, että huoltajan päätettäviin asioihin lisätään oikeus päättää lapsen koulutuksesta ja harrastuksista. Päivähoitopaikan valinnasta ja muusta varhaiskasvatuksesta päättäminen kuuluisi lapsen hoidosta ja kasvatuksesta päättämiseen. Harrastuksilla tarkoitetaan säännöksessä lähinnä säännöllisiä, sitoutumista vaativia harrastuksia. Kertaluonteisista tai satunnaisista harrastuksista lapsi voi useimmiten päättää itsekin.  

Jos huoltajia on kaksi tai useampia, heidän tulisi päättää 5 §:n mukaisesti yhdessä lapsen päivähoitopaikasta, harrastuksista ja muista säännöksessä tarkoitetuista henkilökohtaisista asioista.  

Pykälän 2 momentin jälkimmäisen virkkeen sanamuotoa ehdotetaan terävöitettäväksi siten, että huoltajan tulisi sekä keskustella lapsen kanssa että ottaa hänen näkemyksensä huomioon lasta koskevia päätöksiä tehdessään. Huoltaja ei kuitenkaan päätöstä tehdessään ole sidottu lapsen mielipiteeseen ja toivomuksiin. Huoltaja ei toisaalta myöskään saa sälyttää päätöksentekoa lapselle eikä lapsi ole velvollinen ottamaan kantaa asiaan. 

Pykälän 3 momentiksi ehdotetaan uutta säännöstä, joka velvoittaa huoltajan kertomaan lapselle tätä koskevista päätöksistä ja muista lapselle tärkeistä asioista. Päätöksellä tarkoitetaan säännöksessä sekä huoltajan itsensä tämän pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla tekemiä päätöksiä että muiden henkilöiden tai tahojen lapsen asioissa tekemiä päätöksiä. Lapselle on muun muassa kerrottava lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevasta vanhempien välisestä sopimuksesta ja tuomioistuimen ratkaisusta. Lapsen ikä ja kehitystaso vaikuttavat sekä siihen, voidaanko päätöksestä tai muusta lapsen elämään vaikuttavasta asiasta ylipäätään kertoa lapselle, että siihen, millä tavalla päätöksestä on lapselle kerrottava.  

Pykälän 4 momentti lapsen edustamisesta tämän henkilöä koskevissa asioissa vastaa voimassa olevan pykälän 3 momenttia. Huoltajan esteellisyydestä ehdotetaan säädettäväksi 5 b §:ssä.  

5 a §.Velvollisuus ilmoittaa aiotusta muutosta. Lakiin ehdotetaan otettavaksi pykälä, jossa säädetään muuttoon liittyvästä ilmoitusvelvollisuudesta. Pykälä perustuu Euroopan neuvoston ministerikomiteassa vuonna 2015 hyväksyttyyn suositukseen lapsen asuinpaikan muuttamista koskevien riitojen ennaltaehkäisystä ja ratkaisemisesta.  

Pykälän 1 momentissa asetetaan vanhemmalle velvollisuus ilmoittaa etukäteen aikomuksestaan muuttaa asuinpaikkaansa. Ilmoitusvelvollisuuden tarkoituksena on korostaa sitä, että vanhemman suunnitellessa muuttoa on otettava huomioon mahdollisen muuton vaikutus lapsen oikeuteen tavata toista vanhempaansa ja muiden lapselle tärkeiden ihmissuhteiden turvaamiseen. Säännöksellä pyritään kannustamaan vanhempia etupainotteiseen keskusteluun muuton mahdollisista vaikutuksista ja sen edellyttämistä tulevista järjestelyistä. Säännöksellä pyritään välttämään myös sitä, että lasta käytetään viestinviejänä ja välikappaleena vanhempien välisessä yhteydenpidossa. 

Ilmoitusvelvollisuus koskee sekä lapsen kanssa asuvaa vanhempaa että sellaista vanhempaa, jota lapsella on oikeus tavata tuomioistuimen päätöksen tai sosiaalilautakunnan vahvistaman sopimuksen mukaan. Ilmoitus olisi tehtävä lapsen toiselle vanhemmalle. Lain 9 c §:ssä olevasta viittaussäännöksestä seuraa, että myös 9 c §:ssä tarkoitettu henkilö on velvollinen ilmoittamaan muutostaan, jos sillä on vaikutusta huollon tai tapaamisoikeuden toteutumiseen. Vastaavasti lapsen kanssa asuvan vanhemman on ilmoitettava muutostaan tällaiselle henkilölle. 

Ilmoitusvelvollisuus koskee vain sellaista muuttoa, jolla on tosiasiallista vaikutusta lapsen huollon tai tapaamisoikeuden toteutumiseen. Ilmoitusvelvollisuutta ei ole, jos vanhempi on muuttamassa nykyisen asuinpaikkansa lähelle siten, että muutto ei vaikuta tapaamisoikeusjärjestelyihin. Tällaisestakin muutosta vanhemman olisi kuitenkin hyvä ilmoittaa toiselle vanhemmalle. Ilmoitusvelvollisuus puolestaan syntyy esimerkiksi tilanteessa, jossa lapsen elinpiiri eli päiväkoti tai koulu muuttuisi tai jossa voimassa olevaa tapaamisjärjestelyä ei voitaisi enää toteuttaa asumispaikkojen pidentyneen välimatkan vuoksi. Ilmoitusvelvollisuus ei koske lainkaan tilanteita, joissa toinen vanhempi ei ole lapsen huoltaja eikä asu lapsen kanssa eikä lapselle myöskään ole vahvistettu tapaamisoikeutta suhteessa häneen.  

Ilmoituksen tekemiseen ei liittyisi muotovaatimuksia eikä ilmoituksen laiminlyönnistä olisi nimenomaista sanktiota. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti on kuitenkin sellainen seikka, johon voidaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa ratkaisua tehtäessä kiinnittää huomiota arvioitaessa lakiehdotuksen 10 §:n 2 momentin mukaisesti, kykeneekö vanhempi asettamaan lapsen tarpeet vanhempien välisten ristiriitojen edelle, tai 10 §:n 3 momentin mukaisesti, kykeneekö vanhempi kantamaan vastuuta lasta koskevista asioista yhdessä toisen vanhemman kanssa. Laiminlyönti voidaan ottaa yhtenä seikkana huomioon myös harkittaessa 12 §:n nojalla, onko syytä muuttaa lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevaa sopimusta tai päätöstä. 

Pykälän 2 momentissa säädetään ilmoituksen tekemistä koskevasta määräajasta. Ilmoitus on tehtävä hyvissä ajoin, ja jos mahdollista, vähintään kolme kuukautta ennen aiottua muuttoa. Hyvissä ajoin tehty ilmoitus mahdollistaa sen, että vanhemmat voivat keskustella tilanteesta ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevan järjestelyn muuttamiseksi vastaamaan uusia olosuhteita.  

Pykälän 3 momentin mukaan ilmoituksen saa jättää tekemättä, jos se on välttämätöntä lapsen tai asuinpaikkaansa muuttavan henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvan välittömän ja vakavan uhan torjumiseksi. Esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhempi on kohdistanut toistuvasti väkivaltaa toiseen vanhempaan tai lapseen, väkivallan uhriksi joutuneen vanhemman voi olla oman tai lapsen turvallisuuden kannalta välttämätöntä muuttaa ilmoittamatta siitä väkivaltaa käyttäneelle etukäteen. Tällaisessa tilanteessa ilmoituksen tekemättä jättämiselle ei myöskään voitaisi antaa edellä kuvatulla tavalla merkitystä lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevaa asiaa ratkaistaessa.  

Säännöksellä ei muuteta sitä lähtökohtaa, että lapsen asuinpaikan muuttamisesta huoltajien on päätettävä yhdessä, jos lapsella on kaksi tai useampia huoltajia. Tämä on selvyyden vuoksi otettu huomioon pykälän 4 momentissa, jossa viitataan 5 §:ään. Tällä korostetaan lain 5 §:ssä säädettyä huoltajien yhteistoimintavelvollisuutta eli sitä, että yhteishuollossa olevan lapsen asuinpaikan muuttaminen edellyttää huoltajien yhteistä päätöstä, vaikka lapsi on määrätty asumaan toisen vanhempansa luona. Yksinhuoltaja saa päättää lapsen asuinpaikan muuttamisesta yksin, mutta hänenkin on otettava huomioon lain 1 ja 2 §:ssä säädetyt velvollisuudet turvata lapselle läheiset ihmissuhteet. 

5 b §.Huoltajan esteellisyys. Ehdotettu pykälä sisältää huoltajan esteellisyyttä koskevan säännöksen. Sen mukaan huoltaja on esteellinen edustamaan lasta, jos vastapuolena on huoltaja itse tai joku jota hän edustaa tai lapsen toinen huoltaja. Huoltaja on esteellinen edustamaan lasta myös asiassa, jossa huoltajan ja lapsen edut saattavat muusta syystä joutua ristiriitaan keskenään. Esimerkkinä esteellisyystilanteesta voidaan mainita lähestymiskiellon hakeminen lapsen suojaksi lapsen toista huoltajaa vastaan. Huoltaja on tällöin esteellinen edustamaan lasta lähestymiskieltoa koskevassa asiassa.  

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa oikeudenkäynnissä huoltaja ei voi olla pykälässä tarkoitetulla tavalla esteellinen, koska huoltaja ei käytä siinä lapsen puhevaltaa. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa oikeudenkäynnissä puhevaltaa käyttävät lain 14 ja 15 §:ssä mainitut henkilöt. Esteellisyys tarkoittaa sitä, että huoltajan edun ja lapsen edun välillä on kyseisessä asiassa ristiriita. Esteellisyyttä ei sen sijaan synny pelkästään huoltajien keskinäisten näkemyserojen vuoksi. 

Esteellisyyssäännöstä sovellettaessa on otettava huomioon, että huoltajalla on kasvatustehtävässään varsin laaja valta painottaa itse tärkeinä pitämiään seikkoja, kun hän päättää lapsen kasvatukseen kuuluvista asioista. Esimerkiksi huoltaja, jolla on tietynlainen elämäntapa taikka uskonnollinen tai muu vakaumus, pyrkii usein kasvattamaan lasta siten, että tämä noudattaisi samanlaista elämäntapaa tai omaksuisi saman vakaumuksen. Tällaiset huoltajan kasvatukselliset tavoitteet eivät pääsääntöisesti johda siihen, että huoltajan voitaisiin katsoa olevan esteellinen tekemään päätöksiä lasta koskevissa asioissa. Poikkeuksellisissa tapauksissa huoltajan näkemykset saattavat kuitenkin johtaa niin selvään ristiriitaan lapsen edun kanssa, että kyse on säännöksen mukaisesta esteellisyydestä. Näin on esimerkiksi silloin, kun huoltajan oman vakaumuksen noudattaminen johtaisi sellaisen päätöksen tekemiseen, josta aiheutuisi vakavaa vaaraa lapsen hengelle tai terveydelle.  

Vaikka huoltajan on 4 §:n 2 momentin mukaisesti otettava huomioon lapsen mielipide ja toivomukset tehdessään päätöksen lapsen henkilökohtaisessa asiassa, on tilanteita, joissa huoltajalla on kasvatustehtävässään oikeus ja velvollisuuskin tehdä päätös, joka on ristiriidassa lapsen mielipiteen ja toivomusten kanssa. Huoltaja ei ole esteellinen tekemään päätöstä yksinomaan sen vuoksi, että lapsi vastustaa sitä tai että lapsi ja huoltaja ovat asiasta eri mieltä. 

Kysymyksessä on yleissäännös, jota voidaan soveltaa silloin, kun asiasta ei ole toisin säädetty. Erityissäännöksiä huoltajan esteellisyydestä on muun muassa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 10 §:ssä, lastensuojelulain (417/2007) 22 §:ssä, adoptiolain (22/2012) 55 §:ssä ja esitutkintalain (805/2011) 4 luvun 8 §:ssä. Edunvalvojan määräämisestä oikeudenkäyntiä varten säädetään hallintolainkäyttölain (586/1996) 19 a §:ssä ja oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 4a §:ssä. Holhoustoimesta annetun lain 32 §:ssä (442/1999) säädetään puolestaan kyseisessä laissa tarkoitetun edunvalvojan esteellisyydestä.  

5 c §.Edunvalvojan määrääminen huoltajan sijaiseksi. Pykälä on uusi. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi edunvalvojan määräämisestä huoltajan sijaiseksi. Pykälän 1 momentin mukaan lapselle voitaisiin määrätä edunvalvoja huoltajan sijaiseksi, jos huoltaja on esteellisyyden, sairauden tai muun syyn vuoksi estynyt edustamaan lasta. Esteellisyys tai este ei yksinään edellytä edunvalvojan määräämistä, vaan sen lisäksi on harkittava erikseen, onko edunvalvojan määrääminen tarpeen asian selvittämiseksi tai muuten lapsen edun turvaamiseksi. Jos asia on merkitykseltään vähäinen tai asia tulee muulla tavoin selvitetyksi, edunvalvojaa ei tarvitse määrätä.  

Jos lapsella on kaksi huoltajaa ja vain toinen heistä on esimerkiksi sairauden vuoksi estynyt edustamasta lasta, edunvalvojan määrääminen ei yleensä ole tarpeen lapsen edun turvaamiseksi, koska toinen huoltaja voi 5 §:n 2 momentin nojalla tehdä yksinkin päätöksen kiireellisessä asiassa. Sitä vastoin tilanteessa, jossa huoltaja on esteellinen, ei toinen huoltaja voi yksin edustaa lasta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, että huoltajan sijaiseksi määrättävään edunvalvojaan sovelletaan muutoin holhoustoimesta annetun lain säännöksiä. Holhoustoimesta annetun lain 72 §:n mukaisesti alaikäistä lasta koskevassa asiassa hakemuksen voivat tehdä muun muassa holhousviranomaisena toimiva maistraatti, sosiaalilautakunta sekä lapsen vanhempi ja huoltaja. Mainitun lain 11 §:ssä ja 12 §:n 3 momentissa säädetyn mukaisesti sijaisen voi määrätä tuomioistuin tai maistraatti. Myös edunvalvojan palkkio määräytyy holhoustoimesta annetun lain mukaan. 

6 §.Huoltajat lapsen syntymän perusteella. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaavat sisällöltään voimassa olevaa lakia. Pykälän 2 momenttia on kuitenkin tarkistettu kielellisesti.  

6 a §.Eräiden vanhemmuutta koskevien ratkaisujen vaikutus lapsen huoltoon. Pykälä on uusi. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi vanhemmuuden vahvistamisen ja vanhemmuuden kumoamisen vaikutuksesta huoltajuuteen eräissä tilanteissa.  

Pykälän 1 momentin nojalla miehestä tulisi äidin ohella lapsen huoltaja isyyden vahvistamisen jälkeen, jos hän on tunnustanut isyytensä ennen lapsen syntymää isyyslain 16 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Vastaavasti, jos äitiys on tunnustettu ennen lapsen syntymää äitiyslain 14 §:ssä säädetyllä tavalla, lapsen tunnustaneesta äidistä tulee lapsen synnyttäneen äidin ohella lapsen huoltaja, kun ensiksi mainitun äidin äitiys on vahvistettu. Ehdotetun säännöksen seurauksena lapsen vanhempien ei tarvitse tehdä erikseen sopimusta lapsen yhteishuollosta ja nykyinen 8 a § käy näin ollen tarpeettomaksi. Säännös koskee vain niitä tilanteita, joissa vanhemmuus tunnustetaan ennen lapsen syntymää. Jos vanhemmuus sen sijaan tunnustetaan vasta lapsen syntymän jälkeen, tunnustaja ei saa tämän pykälän 2 momentissa tarkoitettua tilannetta lukuun ottamatta huoltajan asemaa suoraan lain nojalla, vaan huoltajuudesta on tarvittaessa sovittava tai päätettävä erikseen 7 tai 9 §:n mukaisesti.  

Pykälän 2 momentin mukaan vanhempien yhteinen huolto syntyy ilman sopimusta tai päätöstä myös siinä tapauksessa, että lapsen huoltajana on lapsen synnyttänyt äiti yksin ja lapsen vanhemmat solmivat avioliiton keskenään, mutta aviopuolison isyys tai äitiys vahvistetaan vasta tämän jälkeen. 

Jos esimerkiksi isyys vahvistetaan maistraatin päätöksellä, isästä tulee huoltaja heti, kun maistraatin päätös on annettu. Jos isyys vahvistetaan tuomiolla, isästä tulee huoltaja vasta, kun tuomio saa lainvoiman. Sama koskee äitiyden vahvistamista maistraatin päätöksellä tai tuomiolla. Tämä johtuu yleisestä periaatteesta, jonka mukaan tuomion oikeusvaikutukset alkavat vasta tuomion saadessa lainvoiman, jollei erikseen ole toisin säädetty (ks. esim. KKO 2017:32, kohta 10).  

Ehdotetun säännöksen soveltamisen kannalta ei olisi merkitystä sillä, onko vanhempien avioliitto voimassa vielä sillä hetkellä, kun isyyden tai äitiyden vahvistamista koskeva ratkaisu saa lainvoiman. Toisesta vanhemmasta tulee siis säännöksen nojalla huoltaja, vaikka avioliitto olisi päättynyt eroon tai lapsen synnyttäneen äidin kuolemaan ennen kuin vanhemmuutta koskeva ratkaisu sai lainvoiman. 

Pykälän 3 momentissa säädetään huoltajuuden päättymisestä isyyden tai äitiyden kumoamista koskevissa tilanteissa.  

Säännöksellä vahvistetaan käytännössä jo nykyisin noudatettu periaate, jonka mukaan isyyden kumoamista koskeva lainvoimainen ratkaisu johtaa huoltajuuden päättymiseen, jos miehen huoltajuus on perustunut avioliittoon lapsen äidin kanssa. Säännös koskee 6 §:n mukaisesti suoraan lain nojalla määräytyvää huoltajuutta, joka on perustunut joko siihen, että vanhemmat olivat avioliitossa lapsen syntyessä, tai siihen, että he solmivat avioliiton lapsen syntymän jälkeen. Säännöstä huoltajuuden päättymisestä sovelletaan vastaavasti myös tilanteissa, joissa naisparin ei-synnyttäneen osapuolen huoltajuus on perustunut avioliiton solmimiseen sen jälkeen, kun äitiys on vahvistettu.  

Myös ehdotetun pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa huoltajuus määräytyy suoraan lain nojalla. Johdonmukaisuuden vuoksi ehdotetaan, että vanhemmuuden kumoamista koskeva ratkaisu johtaa huoltajuuden päättymiseen myös silloin, kun vanhemman huoltajuus on perustunut isyyden tai äitiyden vahvistamiseen ennen lapsen syntymää annetun tunnustamislausuman perusteella tai isyyden tai äitiyden vahvistamiseen sen jälkeen, kun tämä oli solminut avioliiton lapsen synnyttäneen äidin kanssa.  

Jos isyys kumotaan isyyslain 40 §:ssä tarkoitetulla maistraatin päätöksellä, miehen huoltajuus päättyy heti, kun maistraatin päätös on annettu. Jos isyys tai äitiys kumotaan tuomiolla, huoltajuus päättyy vasta, kun tuomio saa lainvoiman. Tämä johtuu edellä mainitusta yleisestä periaatteesta, jonka mukaan tuomion oikeusvaikutukset alkavat vasta tuomion saadessa lainvoiman, jollei erikseen ole toisin säädetty (ks. esim. KKO 2017:32, kohta 10). 

Vanhemmuuden kumoamista koskevan ratkaisun jälkeen lapsen synnyttänyt äiti jää yksin lapsensa huoltajaksi, jos lapsi on ollut vanhempiensa yhteisessä huollossa. Jos se vanhempi, jonka huoltajuus kumotaan, on ollut yksin lapsen huoltajana, lapsi jää vaille huoltajaa. Huoltajatta jääneen lapsen asia on järjestettävä tuomioistuimessa 9 §:n mukaisesti.  

Jos vanhemman huoltajuus on perustunut sosiaalilautakunnan vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen, vanhemmuuden kumoaminen ei sen sijaan vaikuta huoltajuuteen. Tämä perustuu siihen, että sopimuksen vahvistamisen tai päätöksen antamisen yhteydessä vanhemman huoltajuus on nimenomaisesti harkittu lapsen edun mukaiseksi. Siksi on asianmukaista, että hänen huoltajuutensa ei pääty ilman vastaavanlaista uutta harkintaa.  

Jos huoltajuuteen haluttaisiin tällaisessa tilanteessa muutos, siitä voidaan tehdä uusi sopimus. Jos kyse on esimerkiksi isyyden kumoamisesta, tilanne on seuraavanlainen: Niin kauan kuin miehen isyys on voimassa, hän voi tehdä lapsen äidin kanssa huollon muuttamista koskevan sopimuksen 7 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla. Sen jälkeen, kun miehen isyys on lakannut olemasta voimassa, lapsen äiti voi ainoana vanhempana tehdä miehen kanssa huollon muuttamista koskevan sopimuksen 7 §:n 2 momentin 1 kohdan ja 4 momentin nojalla. Jos isyyden kumoamisen jälkeen vahvistetaan jonkun muun miehen isyys suhteessa lapseen, äiti ja uusi isä voivat tehdä sopimuksen lapsen huollosta joko aikaisemman isän kanssa 7 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla tai keskenään 7 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla. Viimeksi mainitun sopimuksen vahvistaminen edellyttää kuitenkin ehdotetun 8 §:n 4 momentin 1 kohdan mukaisesti sitä, että lapsen aikaisempi isä, joka siis on edelleen lapsen huoltaja, antaa suostumuksensa sopimuksen vahvistamiseen. Vastaavat periaatteet soveltuvat myös tilanteeseen, jossa on kysymys naisparin ei-synnyttäneen osapuolen äitiyden kumoamisesta. 

Tarvittaessa huollon muuttamista koskeva asia voidaan aina ratkaista tuomioistuimessa.  

7 §.Sopimus lapsen huollosta. Pykälässä säädetään lapsen huollon ja asumisen järjestämisestä vanhempien tekemällä ja sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella. Voimassa oleva 7 § ehdotetaan jaettavaksi kahteen osaan, joista 7 § koskee sopimusta lapsen huollosta ja 7 a § sopimusta lapsen tapaamisoikeudesta. 

Pykälän 1 momentin 1 kohta vastaa voimassa olevan lain 7 §:n 1 ja 3 kohtaa. Säännöksen mukaan vanhemmat voivat sopia siitä, että lapsen huolto uskotaan molemmille vanhemmille yhteisesti tai yksin toiselle vanhemmalle.  

Tietojensaantioikeus 

Pykälän 1 momentin 2 kohdan säännös on uusi. Siinä säädetään mahdollisuudesta sopia tietojensaantioikeuden antamisesta vanhemmalle, joka ei ole lapsen huoltaja.  

Jos tietojensaantioikeudesta on sovittu yleisesti, se koskee lasta koskevien tietojen saamista kaikilta viranomaisilta ja yksityisiltä palveluntuottajilta. Tietojensaantioikeudesta voidaan kuitenkin sopia myös yksilöidymmin. Tietojensaantioikeus voidaan esimerkiksi rajata koskemaan vain tiettyjä tahoja kuten päiväkotia. Toisaalta voidaan sopia myös siitä, että vanhemmalla lähtökohtaisesti on yleinen tietojensaantioikeus, mutta se ei kuitenkaan koske tiettyjä asioita, esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoitoa. 

Säännöksessä tarkoitetun vanhemman oikeus saada lasta koskevia salassa pidettäviä tietoja viranomaisilta ja yksityisiltä palveluntuottajilta ei voi koskaan olla laajempi kuin huoltajan tiedonsaantioikeus. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 9 §:n 2 momentin mukaan alaikäisellä potilaalla, joka ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden kykenee päättämään hoidostaan, on oikeus kieltää terveydentilaansa ja hoitoansa koskevien tietojen antaminen huoltajalleen tai muulle lailliselle edustajalleen. Jos alaikäinen on antanut tällaisen kiellon, se koskee myös nyt ehdotetussa säännöksessä tarkoitettua vanhempaa.  

Lapsen asuminen 

Pykälän 1 momentin 3 ja 4 kohdassa säädetään lapsen asumisesta toisen vanhempansa luona tai vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Lapsen asumisesta muun henkilön luona säädetään pykälän 3 momentissa, jota selostetaan jäljempänä. 

Momentin 3 kohta vastaa voimassa olevan lain 7 §:n 2 kohtaa. Säännöksen mukaan vanhemmat voivat sopia siitä, että lapsi asuu toisen vanhempansa luona. Kuten nykyisinkin, olisi siis edelleen periaatteessa mahdollista tehdä myös sopimus, jonka mukaan lapsi asuu sellaisen vanhemman luona, joka ei ole hänen huoltajansa. Tällaista huolto- ja asumisjärjestelyä voidaan kuitenkin pitää lapsen edun kannalta perusteltuna vain harvinaisissa poikkeustapauksissa.  

Momentin 4 kohta on uusi. Sen mukaan vanhemmat voivat sopia siitä, että lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhempansa luona. Jotta kysymys olisi säännöksessä tarkoitetusta vuoroasumisesta, lapsen tulisi asua yhtä paljon tai lähes yhtä paljon kummankin vanhempansa luona. Vuoroasumisessa voidaan lähtökohtaisesti edellyttää, että lapsi on vähintään 40 prosenttia kalenterivuodesta kummankin vanhempansa luona lomakaudet ja juhlapyhät mukaan lukien. Vuoroasumista koskevaan sopimukseen otettavista ehdoista säädetään 7 b §:ssä.  

Samoin kuin edellä on 3 kohdan osalta todettu, myöskään vuoroasumista koskeva säännös ei periaatteessa estäisi sopimasta, että lapsi asuu vuoroittain sellaisen vanhemman luona, joka ei ole hänen huoltajansa. Myös vuoroasumisessa voidaan kuitenkin vain poikkeuksellisesti pitää lapsen edun mukaisena järjestelyä, jossa lapsi asuu sellaisen vanhemman luona, joka ei ole hänen huoltajansa.  

Sopimus muun henkilön kuin vanhemman kanssa 

Pykälän 2 ja 3 momenttiin ehdotetaan säännöksiä siitä, miten lapsen huolto ja asuminen voidaan sopimuksin järjestää muun henkilön kuin vanhemman tuella. Ehdotus merkitsee muutosta voimassa olevaan oikeuteen, jonka mukaan vastaavat järjestelyt voidaan tehdä vain tuomioistuimen päätöksellä. Sopimusosapuolina ovat yhtäältä vanhemmat ja toisaalta se henkilö, jolle lapsen huolto uskotaan tai joka saa tietojensaantioikeuden taikka jonka luona lapsen tulee sopimuksen mukaan asua. Tilanteesta riippuen sopimuksen vahvistaminen voi lisäksi edellyttää 8 §:n 4 momentissa tarkoitettujen henkilöiden suostumusta, jos nämä eivät ole sopimuksen osapuolia. 

Ehdotetun 2 momentin 1 kohdan mukaan vanhemmat voivat sopia siitä, että lapsen huolto uskotaan vanhemman tai vanhempien ohella muulle henkilölle. Oheishuoltoa koskevan järjestelyn on oltava lapsen edun mukainen ja siihen on oltava lapsen edusta lähtevä tarve. Oheishuollosta voidaan sopia esimerkiksi tilanteessa, jossa oheishuoltajan avulla voidaan tukea lapsen kasvuolosuhteita niin, että vältytään huostaanotolta.  

Oheishuolto voidaan sopia vanhemman tai vanhempien ohella yhdelle tai useammalle henkilölle. Jos oheishuollosta sopiminen merkitsisi huollon uskomista useammalle kuin kahdelle henkilölle, sosiaalilautakunnan on sopimusta vahvistaessaan harkittava, onko tällainen sopimus lapsen edun mukainen. Tässä harkinnassa on muiden seikkojen ohella aiheellista kiinnittää huomiota siihen, aiheutuuko lapselle haittaa siitä, että hänen asioistaan päättämiseen osallistuu useita henkilöitä. Tällainen järjestely edellyttää huoltajilta hyvää yhteistyökykyä. Kukin tilanne on aina arvioitava tapauskohtaisesti. On huomattava, että oheishuolto ei vapauta vanhempia lapsen elatusvastuusta eikä oheishuoltaja ole elatusvelvollinen lasta kohtaan.  

Sosiaalilautakunnan vahvistamaa sopimusta oheishuollosta voidaan muuttaa 12 §:n mukaisten edellytysten täyttyessä. Oheishuoltaja voidaan vapauttaa tehtävästään vanhempien tekemällä uudella sopimuksella. Lain 8 §:n 4 momentin 1 kohdan mukaisesti tällaisen sopimuksen vahvistaminen edellyttää oheishuoltajan suostumusta. Jos yksimielisyyttä ei ole, asia voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Oheishuoltajalla on itselläänkin 14 §:n 1 momentin nojalla oikeus tehdä tuomioistuimelle hakemus, jossa hän vaatii vapauttamistaan tehtävästä.  

Lapsen huollon uskominen vanhempien sijasta yhdelle tai useammalle henkilölle on nykyiseen tapaan mahdollista järjestää vain tuomioistuimen päätöksellä. 

Momentin 2 kohdan mukaan vanhemmat voivat sopia tietojensaantioikeuden antamisesta muulle kuin vanhemmalle vastaavalla tavalla kuin 1 momentin 2 kohdassa säädetään vanhemman oikeudesta tietojensaantiin. Tietojensaantioikeus voitaisiin sopia annettavaksi esimerkiksi lapsen isovanhemmalle tilanteessa, jossa lapsen vanhemmat tarvitsevat erityistä tukea lapsen hoitamiseen ja kasvattamiseen. Tietojensaantioikeutensa avulla isovanhempi voi tällaisessa tilanteessa seurata lapsen asioita ja mahdollisissa ongelmatilanteissa tarjota perheelle tukeaan ja apuaan tai ryhtyä muihin toimenpiteisiin lapsen edun turvaamiseksi.  

Joissakin tapauksissa saattaa olla lapsen edun mukaista, että esimerkiksi 9 c §:ssä tarkoitetulla lapselle erityisen läheisellä henkilöllä, jota lapsella on oikeus tavata, on oikeus saada tietoja lapsen asioista. Tietojensaantioikeus voi edistää hänen mahdollisuuksiaan huolehtia lapsen hoidosta ja kasvatuksesta silloin, kun lapsi on vahvistetun tapaamisoikeuden nojalla hänen luonaan.  

Jos tietojensaantioikeus on annettu muulle henkilölle kuin vanhemmalle, sellaisen uuden sopimuksen vahvistaminen, jolla puututaan tietojensaantioikeuteen, edellyttää ehdotetun 8 §:n 4 momentin 2 kohdan mukaisesti hänen suostumustaan. Jos yksimielisyyttä ei ole, asia voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Henkilöllä, jolle on annettu tietojensaantioikeus, on itselläänkin 14 §:n 3 momentin nojalla oikeus tehdä hakemus, joka koskee tietojensaantioikeuden muuttamista. 

Pykälän 3 momentissa säädetään mahdollisuudesta sopia lapsen asumisesta oheishuoltajan luona. Momentin 1 kohdan mukaan vanhemmat voivat sopia oheishuoltajan kanssa siitä, että lapsi asuu oheishuoltajan luona. Momentin 2 kohdan mukaan vanhemmat voivat sopia oheishuoltajan kanssa myös sellaisesta järjestelystä, että lapsi asuu vuorotellen yhtäältä vanhempiensa tai toisen vanhemman ja toisaalta oheishuoltajan luona. Lapsi ei voi kuitenkaan asua vuorotellen useammassa kuin kahdessa kodissa. Vuoroasumisen ehdoista sovitaan 7 b §:n mukaisesti. 

Ainoan vanhemman oikeus tehdä sopimus 

Pykälän 4 momentti sisältää uuden säännöksen. Sen mukaan 2 ja 3 momentissa tarkoitettuja oheishuoltoon, tietojensaantioikeuteen ja lapsen asumiseen liittyviä sopimuksia voidaan tehdä myös silloin, kun lapsella on vain yksi vanhempi. Sopimuksen osapuolina ovat tällöin vanhempi ja se henkilö, jolle huolto vanhemman ohella uskotaan tai jolle annetaan tietojensaantioikeus taikka jonka luona lapsen tulee sopimuksen mukaan asua. Tilanteesta riippuen sopimuksen vahvistaminen voi lisäksi edellyttää 8 §:n 4 momentissa tarkoitettujen henkilöiden suostumusta. Lain 8 §:n 3 momentin viimeisestä virkkeestä johtuu, että lapsen vanhemman on oltava myös lapsen huoltaja, jotta tällainen sopimus voidaan vahvistaa.  

Tehtävienjako 

Pykälän 5 momenttiin ehdotetaan uutta säännöstä. Sen mukaan huoltajat voisivat sopia huoltoon kuuluvien tehtävien jaosta, jos lapsella on kaksi tai useampia huoltajia. Säännös vastaisi nykyisin 9 §:n 3 momentissa olevaa säännöstä, jonka mukaan tuomioistuin voi antaa niin sanottuja tehtävienjakomääräyksiä. Vanhemmat voivat esimerkiksi sopia, että toinen heistä päättää yksin lapsen päiväkodista ja koulusta ja että muista asioista he päättävät yhdessä.  

Säännös tulee tavallisimmin sovellettavaksi, kun vanhemmat ovat yhdessä lapsen huoltajia. Sitä voidaan kuitenkin soveltaa myös silloin, kun lapsen huoltoa ollaan uskomassa tai se on jo aikaisemmin uskottu toisen tai kummankin vanhemman ohella muulle henkilölle. Tällöin tehtävienjakoa koskevan sopimuksen osapuolina ovat kaikki huoltajat.  

On huomattava, että lapsen edunvalvonta ei ole osa huoltoa. Tämän vuoksi huoltajat eivät voi tämän lain nojalla sopia lapsen edunvalvonnan jakamisesta niin, että vain toinen huoltajista päättäisi lapsen taloudellisista asioista. Lapsen edunvalvontaa sääntelee laki holhoustoimesta. Sen 4 §:n 1 momentin mukaisesti huoltajat ovat pääsääntöisesti alaikäisen edunvalvojia. Edunvalvonta kuuluu huoltajille yhteisesti, vaikka he olisivat sopineet lapsen huoltoon liittyvien tehtävien jaosta niin, että heidän yhteistoimintaansa kuuluisi vain jokin asia. Tuomioistuin voi lapsen huoltoa ratkaistessaan antaa holhoustoimesta annetun lain nojalla erillisen määräyksen tehtävien jaosta edunvalvojien kesken. Huoltaja voidaan vapauttaa edunvalvojan tehtävästä vain tuomioistuimen päätöksellä.  

Lain 8 §:n 3 momentin viimeisen virkkeen säännöksestä johtuu, että huoltoon kuuluvien tehtävien jakamisesta huoltajien kesken ei voida sopia sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella, jos kumpikaan vanhemmista ei ole lapsen huoltaja.  

7 a §.Sopimus lapsen tapaamisoikeudesta. Pykälä on uusi, mutta sen sisältö vastaa osittain nykyistä 7 §:n 4 kohtaa.  

Edellä 7 §:ssä säädetty mahdollisuus sopia vuoroasumisesta ja tässä pykälässä tarkoitettu mahdollisuus sopia tapaamisoikeudesta voivat käytännössä olla hyvin lähellä toisiaan, jos tapaamisoikeus sovitaan hyvin laajaksi. Molemmissa tilanteissa vanhempi voidaan määrätä maksamaan lapselle elatusapua. Sekä vuoroasumista koskeva sopimus että tapaamisoikeutta koskeva sopimus voidaan panna tarvittaessa täytäntöön täytäntöönpanolain mukaisesti.  

Kuten edellä 7 §:n perusteluissa on todettu, vuoroasumisesta voi lähtökohtaisesti olla kysymys, jos lapsi on vähintään 40 prosenttia ajasta kummankin vanhempansa luona. Lakia sovellettaessa voidaan siten lähtökohtana pitää sitä, että jos lapsi viettää vähintään 40 prosenttia ajasta toisen vanhemman luona, kyse on vuoroasumisesta. Jos lapsen oleskelu toisen vanhemman luona jää tätä vähäisemmäksi, kyse olisi yleensä tapaamisoikeudesta. Tässä todettu ei kuitenkaan estäisi tekemästä esimerkiksi sellaista sopimusta, jonka mukaan lapsen tulee asua vanhempansa luona, mutta hän on tapaamisoikeuden nojalla 50 prosenttia ajasta toisen vanhemman tai 9 c §:ssä tarkoitetun hänelle erityisen läheisen henkilön luona. 

Pykälän 2 momentissa säädetään tilanteesta, jossa lapsella on vain yksi vanhempi, ja lapsi asuu oheishuoltajan luona. Vanhempi ja oheishuoltaja voivat sopia, miten lapsi tapaa erillään asuvaa vanhempaansa. Lain 8 §:n 3 momentin viimeisestä virkkeestä johtuu, että lapsen vanhemman on oltava myös lapsen huoltaja, jotta tällainen sopimus voidaan vahvistaa. Sopimuksen vahvistaminen näissä tilanteissa voi olla tarpeen esimerkiksi sen vuoksi, että tapaamisesta aiheutuvia kustannuksia voidaan ottaa huomioon toimeentulotukilaskelmassa.  

Pykälän 3 momentissa on informatiivinen viittaus lain 9 b §:ään, joka on kirjoitettu lainsäädäntöteknisistä syistä erilliseksi pykäläksi. Lain 9 b §:ssä säädetään mahdollisuudesta sopia tapaamisten järjestämisestä tuettuina tai valvottuina taikka tapaamisten aloittamisesta ja lopettamisesta valvotusti. Säännöksessä tarkoitettuja sopimuksia selostetaan tarkemmin jäljempänä kyseistä pykälää koskevissa perusteluissa. 

7 b §.Vuoroasumisen ja tapaamisoikeuden ehdoista sopiminen. Pykälä on uusi. Siinä säädetään vuoroasumista tai tapaamisoikeutta koskevaan sopimukseen otettavista tarkemmista ehdoista. 

Pykälän 1 momentin mukaan sopimuksesta tulee ilmetä vuoroasumisen tai tapaamisen ja luonapidon tarkemmat ehdot. Vuoroasumisesta sopiessaan vanhempien tulee määritellä se, kuinka usein lapsen asuminen toisen vanhemman luota toisen luokse vaihtuu ja miten lapsen asuminen järjestetään lomien aikana ja juhlapyhinä. Asumisjärjestely voi olla lapsen ja perheen tilanteesta riippuen erilainen. Vaihto voi tapahtua esimerkiksi muutaman päivän välein, vuoroviikoin tai vuorokuukausin. Tapaamisoikeutta koskevassa sopimuksessa määriteltäisiin vastaavasti tapaamisen ja luonapidon yksityiskohdat.  

Sopimukseen otettavilla määräyksillä on merkitystä sen vuoksi, että vain tarpeeksi yksityiskohtainen asumista koskeva sopimus on täytäntöönpanokelpoinen täytäntöönpanolain nojalla.  

Jos vuoroasumisjärjestelyssä on lapsen edun mukaista, että lapsi voi asuessaan yhden vanhempansa luona tavata välillä toista vanhempaansa tai pitää tähän yhteyttä esimerkiksi videopuhelun välityksellä, vanhemmat voivat osana vuoroasumisen ehtoja sopia myös tällaisista vuoroasumisjaksojen sisään sijoittuvista tapaamisista tai muusta yhteydenpidosta.  

Pykälän 2 momentissa on säännös siitä, että vuoroasumista koskevaan sopimukseen on kirjattava, kumpi koti ilmoitetaan lapsen viralliseksi asuinpaikaksi. Virallisella asuinpaikalla tarkoitetaan tässä kotikuntalain perusteella määräytyvää lapsen asuinpaikkaa. Tarve tälle säännökselle johtuu siitä yleisperusteluissakin selostetusta seikasta, että asuinpaikan määräytymistä koskevat perusajatukset ovat lapsenhuoltolaissa ja kotikuntalaissa erilaiset. Lapsenhuoltolaissa lapsen asumista koskevalla määräyksellä on tarkoitus vahvistaa oikeudellisesti sitovalla tavalla se, kenelle pääasiallinen vastuu lapsen tosiasiallisesta hoidosta uskotaan. Sosiaalilautakunnan vahvistamaan sopimukseen tai tuomioistuimen päätökseen sisältyvä määräys lapsen asumisesta merkitään väestötietojärjestelmään lapsen huollon sisältöä koskevana tietona. Tämä asumista koskeva määräys ei kuitenkaan suoraan vaikuta siihen, mikä on lapsen kotikunta eli missä lapsi on niin sanotusti kirjoilla. Lapsen kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka määräytyy kotikuntalain perusteella. Kotikuntalain perusajatuksena on kirjata väestötietojärjestelmään se, missä henkilö tosiasiallisesti asuu. Lapsella voi olla vain yksi kotikunta ja siellä oleva asuinpaikka, vaikka hän tosiasiallisesti asuisi vuorotellen kummankin vanhempansa luona. 

Kotikuntalain mukaisella asuinpaikkamerkinnällä on vaikutusta lakisääteisten julkisten palveluiden kuten päivähoitopaikan, koulun ja terveydenhuollon määräytymiseen. Myös monet yhteiskunnan tuet ja palvelut suoritetaan perheelle sen mukaan, missä lapsen kotikuntalain mukainen asuinpaikka on. Vanhemmille tulisi selostaa tämä tilanne ennen vuoroasumista koskevan sopimuksen vahvistamista. 

Väestötietojärjestelmän kotikunta- ja asuinpaikkatietoja ylläpidetään pääasiassa muuttoilmoitusten perusteella. Jos vanhemmat ovat yhdessä lapsen huoltajia, voidaan pitää selvänä lähtökohtana, että heidän tulisi yhdessä päättää lasta koskevan muuttoilmoituksen tekemisestä lapsen pääasiasialliseen asuinpaikkaan, yleensä jommankumman vanhemman luokse. Jotta asiasta ei tulisi myöhemmin epäselvyyttä huoltajien kesken, vuoroasumista koskevaan sopimukseen tulisi merkitä huoltajien yhteinen näkemys siitä, kumpi koti ilmoitetaan väestörekisterinpitäjälle lapsen viralliseksi asuinpaikaksi.  

Pykälän 3 momentissa säädetään mahdollisuudesta sopia vuoroasumisen tai tapaamisoikeuden yhteydessä myös siitä, miten vastuu lapsen kuljettamisesta vanhemman luota toisen luokse tai lapsen siirtymisestä aiheutuvista matkakuluista jakautuu vanhempien kesken. Sopimus voidaan tehdä samanaikaisesti vuoroasumista tai tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen kanssa taikka myöhemmin erikseen. Säännöksen perusteella vanhemmat voisivat esimerkiksi sopia, että toinen vanhempi hakee lapsen luokseen ja toinen vanhempi noutaa lapsen tapaamisen tai vuoroasumisjakson jälkeen omaan kotiinsa. Toisaalta voitaisiin sopia esimerkiksi, että itsenäiseen matkustamiseen jo kykenevä lapsi matkustaa bussilla toisen vanhemman luokse ja takaisin ja että toinen vanhempi maksaa bussiliput. On myös tilanteita, joissa matkakuluja ja niiden osana yöpymiskuluja syntyy vain tapaavalle vanhemmalle, joka saapuu lastaan tapaamaan lapsen asuinpaikkakunnalle. Vanhempi voi tulla tapaamiseen kauempaa Suomesta tai ulkomailta. Vanhemmat voivat sopia myös tällaisten matka- ja yöpymiskulujen jakautumisesta vanhempien kesken.  

Ehdotetun 2 §:n mukaisesti kummankin vanhemman on omalta osaltaan myötävaikutettava tapaamisoikeuden toteutumiseen. Kustannusvastuusta sovittaessa lähtökohtana olisi siten vastuiden ja kustannusten jakaminen vanhempien kesken. Vastuun jakamista harkittaessa voidaan ottaa huomioon vanhempien kyky vastata kuljettamisesta tai kustannuksista sekä muut olosuhteet siten kuin 9 a §:ssä ehdotetaan säädettäväksi. Jos kustannusten määrä on vähäinen, erillinen sopimus niistä ei yleensä ole tarpeen. 

Tarkoituksena on sopimuksessa vahvistaa se, kumpi vanhemmista vastaa mistäkin asioista. Sopimus ei sellaisenaan perusta täytäntöönpanokelpoista maksuvelvollisuutta. 

Sopimuksen perusteella lapsen kanssa asuvalla vanhemmalla voi olla velvollisuus myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen esimerkiksi siten, että hän kuljettaa lapsen toisen vanhemman luokse tai hankkii lapselle matkaliput, jotta lapsi pääsee yksin matkustamaan toisen vanhemman luokse. Jos lapsen kanssa asuva vanhempi laiminlyö menetellä näin, toinen vanhempi voi täytäntöönpanolain nojalla vaatia, että lapsen kanssa asuva vanhempi velvoitetaan sakon uhalla täyttämään myötävaikutusvelvollisuutensa. Vastaava soveltuu myös vuoroasumistilanteeseen. 

Myös se vanhempi, jota lapsella on oikeus tavata, voi laiminlyödä velvollisuutensa myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen esimerkiksi niin, että hän ei sovitulla tavalla nouda lasta luokseen. Häntä vastaan ei kuitenkaan voida hakea pakkotäytäntöönpanoa. Lapsen kanssa asuvan vanhemman ei kuvatussa tilanteessa voida katsoa syyllistyvän tapaamisoikeuden toteuttamisen laiminlyöntiin, vaikka hän ei omalta osaltaan ryhdykään toimenpiteisiin tapaamisen toteuttamiseksi. Vanhemman ei esimerkiksi tarvitse lähteä kuljettamaan lasta toisen vanhemman luo, jos on sovittu, että toinen vanhempi hakee lapsen, mutta on jättänyt sen tekemättä.  

Jos toinen vanhemmista jättää toistuvasti noudattamatta kuljetus- tai kuluvastuuta koskevaa sopimusta, se saattaa antaa aiheen muuttaa vuoroasumista tai tapaamisoikeutta koskevaa päätöstä tai sopimusta. 

Jos on kysymys sellaisesta vuoroasumisjärjestelystä, jossa lapsi asuu vuorotellen yhtäältä vanhempiensa tai toisen vanhempansa ja toisaalta oheishuoltajan luona, vanhemmat ja oheishuoltaja voivat nyt käsillä olevan pykälän mukaisesti sopia lapsen kuljetuksista tai matkakuluista. Oheishuoltaja voi siis osana vuoroasumisjärjestelyä suostua osaltaan vastaamaan lapsen kuljetuksista tai matkakuluista, vaikka hänellä ei olekaan elatusvelvollisuutta lasta kohtaan. 

8 §.Sopimuksen vahvistaminen. Pykälässä säädetään sopimuksen vahvistamisesta. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaavat voimassa olevan lain 8 §:n 1 ja 2 momenttia. Pykälän 1 momenttiin on kuitenkin lisätty säännös siitä, että sopimuksessa käytettävien lomakkeiden kaavan vahvistamisesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Sopimuksen sisällön on vastattava vahvistetun kaavan sisältöä, vaikka sopimusta ei olisi tehty vahvistetulle lomakkeelle. Lisäksi terminologiassa on otettu huomioon sosiaalihuoltolain (710/1982) 6 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan sosiaalihuoltolaissa säädetyistä tehtävistä huolehtii kunnan määräämä monijäseninen toimielin. Tätä sosiaalihuollosta vastaavaa toimielintä kutsuttaisiin lapsenhuoltolaissa sosiaalilautakunnaksi.  

Pykälän 3 momentti sisältää voimassa olevaa säännöstä asiallisesti vastaavan säännöksen siitä, että sosiaalilautakunnan on sopimuksen vahvistamista harkitessaan otettava huomioon lapsen etu sekä lapsen omat toivomukset ja mielipide siten kuin 10 ja 11 §:ssä säädetään. Tarkoituksena on, että sopimuksella ratkaistavissa asioissa lapsen omat toivomukset ja mielipide selvitetään ensisijaisesti siten, että vanhemmat ennen sopimuksen tekemistä keskustelevat asiasta lapsen kanssa. Lastenvalvojan tai muun sopimuksen vahvistamista valmistelevan henkilön tulisi tiedustella vanhemmilta, ovatko he keskustelleet lapsen kanssa ja mitä mieltä tämä on asiasta.  

Erityistilanteita varten momenttiin ehdotetaan lisättäväksi nimenomainen säännös siitä, että lastenvalvojan tulee tietyissä tapauksissa keskustella lapsen kanssa henkilökohtaisesti. Keskustelun lapsen kanssa voi lastenvalvojan sijasta käydä myös sosiaalihuoltolain (1301/2014) 27 a §:n 2 momentissa tarkoitettu henkilö, jonka tehtäviin kuuluu vastata lapsenhuoltolain 8 §:ssä tarkoitettujen sopimusten valmistelusta. Edellytyksenä lapsen kanssa käytävälle keskustelulle on se, että lapsi suostuu keskusteluun ja että keskustelu on tarpeen lapsen toivomusten ja mielipiteen selvittämiseksi. Lapsen kanssa käytävä keskustelu voi olla tarpeen esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhemmat eivät jostain syystä halua itse keskustella asiasta lapsen kanssa tai antavat ristiriitaisia tietoja lapsen mielipiteestä.  

Jotta sopimus olisi tarvittaessa täytäntöönpanokelpoinen myös ulkomailla, sopimukseen on syytä tehdä merkintä lapsen mielipiteen selvittämisestä. 

Momentin viimeinen virke vastaa voimassa olevaa lakia. Sopimuksen vahvistaminen edellyttää siis, että ainakin toinen vanhemmista on lapsen huoltaja. 

Pykälän 4 momentti sisältää uusia säännöksiä siitä, keiden suostumusta sopimuksen vahvistaminen edellyttää. Jos momentissa tarkoitettu henkilö ei anna suostumustaan sopimuksen vahvistamiselle, asia voidaan saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. 

Momentin 1 kohdan mukaan sopimuksen vahvistaminen edellyttää myös oheishuoltajan suostumusta, jos lapsella on oheishuoltaja.  

Momentin 2 kohdan mukaan sopimuksen vahvistaminen edellyttää sen suostumusta, jolla on 7 §:n mukaisesti sovittu tai 9 §:n mukaisesti päätetty olevan oikeus saada lasta koskevia salassa pidettäviä tietoja. Suostumusta vaaditaan kuitenkin vain, jos sopimuksella puututaan vahvistettuun tietojensaantioikeuteen. Tietojensaantioikeuteen puuttumisella tarkoitetaan säännöksessä sitä, että sopimuksella poistettaisiin kyseiselle henkilölle vahvistettu tietojensaantioikeus tai muutettaisiin sen sisältöä. Jos vahvistettavana olevalla sopimuksella on sitä vastoin sovittu esimerkiksi vain tietojensaantioikeuden antamisesta myös jollekulle toiselle henkilölle, sopimuksen vahvistaminen ei edellytä sen suostumusta, jolle on jo aikaisemmin vahvistettu vastaava tietojensaantioikeus. 

Momentin 3 kohdan mukaan sopimuksen vahvistaminen edellyttää 9 c §:ssä tarkoitetun erityisen läheisen henkilön suostumusta, jos lapselle on vahvistettu oikeus tavata tällaista henkilöä ja jos sopimus voi vaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen.  

Säännöksessä käytetty ilmaisu ”sopimus voi vaikuttaa vahvistetun tapaamisoikeuden toteutumiseen” kattaa ensinnäkin kaikki tilanteet, joissa sopimuksella suoraan puututaan vahvistettuun tapaamisoikeuteen eli halutaan joko poistaa se kokonaan tai muuttaa sen sisältöä. Ilmaisun merkityssisältö on kuitenkin laajempi. Kaikkien sellaisten sopimusten vahvistaminen, jotka voivat välillisestikin vaikuttaa vahvistetun tapaamisoikeuden toteutumiseen, edellyttää 9 c §:ssä tarkoitetun henkilön suostumusta. Jos sovitaan esimerkiksi lapsen asumisjärjestelyjen muutoksesta tai siitä, että lapsella on oikeus tavata myös jotakuta muuta henkilöä, sopimus voi vaikuttaa vahvistetun tapaamisoikeuden toteutumiseen. Jos sopimuksen vahvistamista harkittaessa on epäselvää, voiko sopimuksella olla vaikutusta vahvistetun tapaamisoikeuden toteutumiseen, on syytä varmuuden vuoksi pyytää 9 c §:ssä tarkoitetun henkilön suostumus ennen sopimuksen vahvistamista.  

Pykälän 5 momentti vastaa nykyistä 4 momenttia.  

8 a §.Sopimus lapsen huollosta ennen lapsen syntymää. Pykälässä säädetään mahdollisuudesta tehdä sopimus lapsen huollon uskomisesta molemmille vanhemmille yhteisesti, kun vanhemmuus on tunnustettu ennen lapsen syntymää. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska se käy tarpeettomaksi lakiin ehdotetun uuden 6 a §:n 1 momentin vuoksi.  

9 §.Tuomioistuimen päätös lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Pykälä sisältää vaihtoehtoja, joita tuomioistuimella on käytössään, kun se ratkaisee lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta koskevaa asiaa. Säännöksellä ei ole tarkoitus puuttua nykyisen lain periaatteeseen, jonka mukaan luettelo ratkaisuvaihtoehdoista ei ole tyhjentävä. Tuomioistuimella on laaja liikkumavapaus, kun se harkitsee lapsen kannalta parasta järjestelyä.  

Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan vaihtoehdot huollon uskomisesta molemmille vanhemmille yhteisesti tai yksin toiselle vanhemmalle taikka vanhempien ohella tai sijasta yhdelle tai useammalle henkilölle, joka on antanut tähän suostumuksensa, vastaavat voimassa olevaa lakia. On huomattava, että vanhemman ohella tai sijasta huoltajaksi määrätyllä henkilöllä on samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muilla huoltajilla.  

Momentin 3 kohta sisältää 7 §:ään ehdotettuja säännöksiä vastaavan mahdollisuuden päättää erikseen siitä, että vanhemmalla, joka ei ole lapsen huoltaja, tai muulla henkilöllä, joka on antanut suostumuksensa tietojensaantioikeuden vahvistamiseen, on sama oikeus kuin huoltajalla saada lasta koskevia salassa pidettäviä tietoja viranomaisilta ja yksityisiltä palveluntuottajilta. Tietojensaantioikeus voi olla yleinen tai rajattu koskemaan vain tiettyjä asioita. Säännöksen soveltamisen osalta viitataan 7 §:n perusteluihin. 

Pykälän 2 momentin 1—4 kohdat sisältävät lapsen asumista koskevat säännökset, jotka vastaavat sisällöltään 7 §:ään ehdotettuja säännöksiä. Uutta on nykyiseen verrattuna se, että tuomioistuin voisi tehdä päätöksen vuoroasumisesta ja että lapsi voitaisiin määrätä asumaan oheishuoltajan luona. Säännösten soveltamisen osalta viitataan 7 §:n perusteluissa esitettyyn.  

Pykälän 2 momentin 5 kohta sisältää voimassa olevaa oikeutta vastaavan säännöksen siitä, että tuomioistuin voi päättää lapsen ja vanhemman välisestä tapaamisoikeudesta. 

Pykälän 3 momentti koskee huollon määräämistä vanhemman tai vanhempien sijasta muulle henkilölle silloin, kun vanhemmat tai toinen heistä on lapsensa huoltaja. Se edellyttää voimassa olevan lain tapaan lapsen kannalta erittäin painavia syitä. Jos lapsi on huoltajan kuoleman vuoksi jäänyt vaille huoltajaa ja lapselle määrätään vanhempien sijasta muu huoltaja, kysymys ei ole tässä momentissa tarkoitetusta tilanteesta eikä siihen sovelleta tässä edellytettyä korkeampaa kynnystä huoltajan määräämiselle.  

Säännöksen sanamuotoa ehdotetaan tarkistettavaksi niin, että siinä käytettäisiin ilmaisua ”vanhemman tai vanhempien sijasta”. Tämä johtuu siitä, että kaikilla lapsilla ei ole kahta vanhempaa. Huollon määräämisestä vanhemman sijasta muulle henkilölle on kysymys silloin, kun lapsen huoltajaksi ei huoltoa koskevan päätöksen tekemisen jälkeen jää kumpikaan hänen vanhemmistaan. Jos lapsella on kaksi vanhempaa ja lapsen huolto uskotaan yhdelle heistä ja lisäksi muulle henkilölle kuin vanhemmalle, kysymys on oheishuoltajan määräämisestä.  

Pykälän 4 momentti tehtävienjakomääräyksestä huoltajien kesken vastaa voimassa olevaa lakia.  

Voimassa oleva 9 §:n 3 momentti sisältää yleisluontoisen säännöksen, jonka mukaan tuomioistuin voi tarvittaessa antaa määräyksiä huoltajan tehtävistä, oikeuksista ja velvollisuuksista. Tätä säännöstä ei ehdoteta säilytettäväksi laissa, koska oikeuskäytännössä vakiintuneen käsityksen mukaan tuomioistuimen ei tule ottaa kantaa sellaisiin lapsen huollon sisältöä koskeviin kysymyksiin, jotka kuuluvat huoltajien päätösvaltaan. Siksi säännöstä ei ole tiettävästi käytännössä sovellettu.  

Voimassa olevan 9 §:n lopussa oleva viittaus 10 ja 11 §:ään on poistettu toiston välttämiseksi, koska lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa päätöstä koskevia säännöksiä sisältyy ehdotetussa laissa paitsi 9 §:ään myös 9 a—9 d §:ään. Tuomioistuimen velvollisuus ottaa päätöstä tehdessään huomioon 10 ja 11 §:n säännökset ilmenee suoraan näistä pykälistä.  

9 a §.Tarkemmat määräykset vuoroasumisesta ja tapaamisoikeudesta. Pykälä on uusi, mutta sen sisältö vastaa osin voimassa olevaa oikeutta. 

Pykälän 1 momentti vastaa nykyisen 9 §:n 3 momentin viimeistä virkettä. Siihen ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi viittaus vuoroasumiseen, josta päätettäessä tulisi antaa tarkemmat määräykset vuoroasumisen ehdoista. Tällä tarkoitetaan määräyksiä esimerkiksi siitä, milloin lapsi siirtyy vuoroasumisessa vanhemman luota toisen vanhemman luokse ja kumman luona lapsi viettää aikaa lomakausina ja juhlapyhinä. Määräysten sisällön osalta viitataan edellä 7 b §:n 1 momentin perusteluissa esitettyyn.  

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan tuomioistuimen on vuoroasumista koskevaa päätöstä harkitessaan otettava omasta aloitteestaan esille päätöksen vaikutus lapsen kotikuntalain mukaiseen asuinpaikkaan. Perustelujen osalta viitataan edellä 7 b §:n 2 momentin perusteluihin. Lopullisen päätöksen kotikuntalain mukaisesta asuinpaikasta tekee maistraatti, mutta kotikuntalaissa annetaan merkitystä myös henkilön omalle näkemykselle. Tämän vuoksi momentin toisessa virkkeessä ehdotetaan säädettäväksi, että vuoroasumista koskevassa päätöksessä tuomioistuimen tulisi tarvittaessa määrätä, kumpi koti ilmoitetaan lapsen viralliseksi asuinpaikaksi. Jos huoltajien välillä ei olisi järjestelmän selostamisen jälkeen tästä erimielisyyttä, erillistä määräystä ei tarvittaisi. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan uusia säännöksiä, joiden mukaan tuomioistuin voi tarvittaessa päättää, miten vastuu vuoroasumisen tai tapaamisoikeuden toteuttamisesta aiheutuvista lapsen kuljetuksista tai matkakuluista jakautuu asiaan osallisten kesken.  

Momentin ensimmäinen virke vastaa asiasisällöltään 7 b §:ään ehdotettua vastaavaa säännöstä. Säännöksen sisältöä on selostettu 7 b §:n perusteluissa. Asiaan osallisilla tarkoitetaan säännöksessä paitsi lapsen vanhempia myös oheishuoltajaa tilanteessa, jossa lapsi määrätään asumaan vuorotellen yhtäältä vanhempien tai toisen vanhemman ja toisaalta oheishuoltajan luona. Oheishuoltaja voidaan siis osana vuoroasumisjärjestelyä velvoittaa osaltaan vastaamaan lapsen kuljetuksista tai matkakuluista, vaikka hänellä ei olekaan elatusvelvollisuutta lasta kohtaan.  

Momentin jälkimmäisen virkkeen mukaan tuomioistuimen tulee vastuun jakamista harkitessaan ottaa huomioon asiaan osallisten kyky vastata kuljettamisesta tai kustannuksista sekä muut olosuhteet. Harkinnassa voitaisiin noudattaa soveltuvin osin elatusavun määräytymisessä noudatettavia periaatteita. Jos huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian yhteydessä käsitellään myös elatusapua koskevaa vaatimusta, tuomioistuimella on yleensä käytettävissään kattava selvitys vanhempien elatuskyvystä. Nämä tiedot voidaan ottaa huomioon myös harkittaessa kustannusvastuun jakamista käsillä olevan säännöksen nojalla.  

Muut olosuhteet voitaisiin ottaa harkinnassa huomioon esimerkiksi sillä tavoin, että suurentuneista matkakustannuksista vastaisi ensisijaisesti se, jonka tekemän päätöksen seurauksena tapaamisten kustannukset ovat kasvaneet. Jos esimerkiksi toinen vanhempi muuttaisi kauaksi lapsen asuinpaikasta, voidaan lähtökohtaisesti pitää kohtuullisena, että hänen vastuulleen jäisi suurempi osa tästä aiheutuneista lisäkustannuksista.  

9 b §.Tuetut ja valvotut tapaamiset sekä valvotut vaihdot. Oikeustilan selkeyttämiseksi lakiin ehdotetaan otettavaksi pykälä, jossa säädetään tapaamisten toteuttamisesta tuettuina tai valvottuina. Pykälä täydentää ja täsmentää lain 7 a ja 9 §:ssä olevia perussäännöksiä tapaamisoikeutta koskevasta sopimuksesta tai päätöksestä. Ehdotettu sääntely edistää Istanbulin sopimuksen 31 artiklan 2 kappaleen toteutumista. 

Kun tuomioistuin harkitsee tuettuja tai valvottuja tapaamisia taikka valvottuja vaihtoja koskevan määräyksen antamista, sen on tässä pykälässä säädettyjen edellytysten lisäksi otettava huomioon lapsen etu sekä lapsen omat toivomukset ja mielipide siten kuin 10 ja 11 §:ssä säädetään. Lain 8 §:n 3 momentin mukaisesti sama velvollisuus koskee sosiaalilautakuntaa, kun se harkitsee sopimuksen vahvistamista. 

Ehdotetussa pykälässä käytetään käsitteitä tuettu tapaaminen, valvottu tapaaminen ja valvottu vaihto samassa merkityksessä kuin niitä on käytetty sosiaalihuoltolain 27 §:ssä.  

Tuetulla tapaamisella tarkoitetaan tapaamista, johon liittyy sosiaalihuoltolain 27 §:ssä tarkoitetun valvojan myötävaikutusta, mutta myötävaikutus ei ole luonteeltaan yhtä intensiivistä kuin valvotussa tapaamisessa. Tuetussa tapaamisessa valvoja on käytettävissä tapaamisen ajan, mutta hänen ei tarvitse olla koko ajan samassa tilassa lapsen ja vanhemman kanssa. Hän huolehtii tapaamisen alkamisesta ja loppumisesta ja seuraa tilannetta. Tuen tarve voi vaihdella tapauskohtaisesti, ja tapaamiseen liittyvä tuki on sen mukaisesti mahdollista määritellä kussakin tapauksessa erikseen. 

Valvotulla tapaamisella tarkoitetaan säännöksessä tapaamista, jota sosiaalihuoltolain 27 §:ssä tarkoitettu valvoja seuraa jatkuvasti sen varmistamiseksi, että tapaaminen sujuu lapsen kannalta turvallisella ja muutenkin asianmukaisella tavalla ja että lasta ei ilman lupaa viedä pois tapaamisesta. Tapaamista valvovan henkilön tulee olla koko tapaamisen ajan samassa tilassa lapsen ja vanhemman kanssa tai muuten jatkuvassa näkö- ja kuuloyhteydessä lapseen ja vanhempaan. 

Valvotuissa vaihdoissa tapaamiset aloitetaan ja lopetetaan valvotusti. Sosiaalihuoltolain 27 §:ssä tarkoitettu valvoja huolehtii, että lapsi siirtyy sopimuksen tai päätöksen mukaisesti vanhemmalta toiselle. Valvottu vaihto voidaan sopia järjestettäväksi tilanteissa, joissa varsinainen tapaaminen sujuu normaalisti sen vanhemman luona, jota lapsella on oikeus tavata, mutta lapsen nouto- ja palautustilanteeseen liittyy ongelmia, kuten lasta vaurioittavaa riitaa tai väkivallan uhkaa. 

Pykälässä säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä tapaamiset voidaan vahvistaa toteutettaviksi tuettuina tai valvottuina taikka vaihdot valvottuina. Edellytykset koskevat sekä sosiaalilautakunnassa vahvistettavaa vanhempien välistä sopimusta (1 momentti) että tuomioistuimen päätöstä (2 momentti). Tuomioistuimen päätöksellä tarkoitetaan sekä lopullista päätöstä että väliaikaista määräystä. Edellytyksenä on se, että tuki tai valvonta on tarpeen lapsen edun kannalta perustellusta syystä. Lisäksi tapaamiset voidaan vahvistaa valvotuiksi vain, jos tapaamisten toteuttaminen tuettuina tai vaihtojen toteuttaminen valvottuina eivät riitä turvaamaan lapsen etua. 

Lapsen edun kannalta perusteltuna syynä voidaan pitää esimerkiksi tarvetta varmistaa lapsen turvallisuus tapaamisten aikana tai torjua lapsen omavaltaisen huostaanoton tai lapsikaappauksen uhka. Lapsen turvallisuuden varmistamiseksi tapaamiset voi olla tarpeen toteuttaa tuettuina tai valvottuina esimerkiksi silloin, kun lasta tapaava vanhempi on aikaisemmin käyttäytynyt väkivaltaisesti tai uhkaavasti lasta kohtaan ja on olemassa vaara, että käyttäytyminen uusiutuu. Perusteena tuetulle tai valvotulle tapaamiselle voi olla myös lapsen psyykkisen turvallisuuden vaarantuminen. Lapsi saattaa esimerkiksi olla pelokas sen vuoksi, että hän on nähnyt häntä tapaavan vanhemman kohdistavan väkivaltaa toiseen vanhempaan. 

Lapsen turvallisuuden varmistamiseksi tapaamisissa saatetaan tarvita tukea tai valvontaa myös esimerkiksi silloin, kun lasta tapaava vanhempi on mielenterveys- tai päihdeongelman vuoksi kykenemätön vastaamaan lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista tapaamisten aikana. Yhtenä esimerkkinä tuen tai valvonnan tarpeesta voidaan mainita tilanne, jossa vanhempi on aikaisemmin toistuvasti puhunut lapselle sellaista, mikä voi vaarantaa lapsen terveyttä ja kehitystä. 

Jotta voidaan varmistua lapsen psyykkisestä turvallisuudesta tapaamisten aikana, tapaamiset voi olla tarpeen toteuttaa tuettuina tai valvottuina myös esimerkiksi tilanteissa, joissa lapsen ja vanhemman välillä ei ole ennen tapaamisoikeuden vahvistamista ollut yhteydenpitoa joko koskaan tai ainakaan huomattavan pitkään aikaan. Tällöin voi etenkin aivan pienen lapsen kohdalla olla tarpeen, että tapaamisiin alkuvaiheessa liittyy ulkopuolisen henkilön myötävaikutus, kunnes lapsi on tutustunut ja kyennyt solmimaan luottamuksellisen suhteen siihen vanhempaan, jota hänellä on oikeus tavata. Nyt tarkoitetuissa tapauksissa tapaamisten toteuttaminen tuettuina olisi todennäköisesti pääsääntöisesti riittävää lapsen edun turvaamiseksi. 

Tuen tai valvonnan tarve olisi arvioitava tapauskohtaisesti esitetyn selvityksen perusteella. Asiaa arvioitaessa olisi otettava huomioon myös se, että lapsen turvallisuuden ollessa tapaamisissa vakavasti uhattuna edes niiden valvominen ei välttämättä ole riittävä keino turvaamaan lapsen etua. Tällaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa tapaamisoikeutta ei voida vahvistaa lainkaan ennen kuin uhka on poistunut (ks. esim. KKO 2007:71, kohta 5). 

Lapsen omavaltaisella huostaanotolla ja lapsikaappauksella tarkoitetaan rikoslain (37/1889) 25 luvun 5 ja 5 a §:ssä rangaistavaksi säädettyjä tekoja. Kussakin yksittäistapauksessa olisi esitetyn selvityksen perusteella arvioitava, onko lapsen omavaltaisen huostaanoton tai lapsikaappauksen uhka niin todellinen ja merkittävä, että tapaamiset on sen torjumiseksi tarpeen toteuttaa tuettuina tai valvottuina. 

Koska erityisesti tapaamisten valvonnalla puututaan merkittävällä tavalla lapsen ja vanhemman yksityisyyden ja perhe-elämän suojaan, valvottuja tapaamisia tulee pitää viimesijaisena vaihtoehtona. Siihen tulee turvautua ainoastaan, jos tapaamisten tukeminen tai vaihtojen valvominen eivät riitä turvaamaan lapsen etua. Tämä keskeinen periaate ilmenee 1 momentin viimeisestä virkkeestä. 

Kun tapaamiset sovitaan tai määrätään tuetuiksi tai valvotuiksi taikka vaihdot valvotuiksi, tulisi samalla sopia tai määrätä riittävän yksityiskohtaisesti tapaamisten ajankohdasta, kestosta ja muista ehdoista. Niin kuin edellä on todettu, sovittaessa tai annettaessa määräystä tuetuista tai valvotuista tapaamisista taikka valvotuista vaihdoista olisi tärkeimpänä perusteena lapsen etu. Lapsen etu olisi otettava huomioon muun muassa tapaamisten kestosta päätettäessä. Tällöin on otettava huomioon, että erityisesti valvottu tapaaminen vaatii tapaamisen erityisistä olosuhteista johtuen lapselta paljon voimavaroja. Tilanne on vaativa myös lapsen vanhemmalle ja tapaamista valvovalle henkilölle. Tapaamisten ehdoista sovittaessa tai määrättäessä tulee ottaa huomioon myös se, missä laajuudessa sosiaalitoimi voi käytännössä toteuttaa tukea ja valvontaa.  

Lakiin ei ehdoteta ennalta määrättyä määräaikaa sopimuksen tai päätöksen voimassaololle. Näin ollen mahdollinen siirtyminen esimerkiksi tuetuista tapaamisista tavanomaisiin tapaamisiin jää määriteltäväksi tapauskohtaisesti sopimuksessa tai päätöksessä. Edellytyksestä, jonka mukaan tuen tai valvonnan tulee olla tarpeen lapsen edun kannalta perustellusta syystä, seuraa myös, että tuettuja tai valvottuja tapaamisia taikka valvottuja vaihtoja ei saa jatkaa pidempään kuin on välttämätöntä. 

Jos sopimusta tai päätöstä tehtäessä voidaan riittävän luotettavasti ennakoida, milloin tuen tai valvonnan tarve päättyy, voidaan jo alun perin sopia tai määrätä myös siitä, milloin tuki tai valvonta loppuu ja siirrytään tavanomaisiin tapaamisiin. Jos tällainen ennakoiminen osoittautuu virheelliseksi esimerkiksi sen vuoksi, että tuettujen tai valvottujen tapaamisten toteutumiseen on liittynyt vakavia ongelmia, sopimusta tai päätöstä voidaan 12 §:n nojalla muuttaa siten, että tukea tai valvontaa jatketaan alun perin sovittua tai päätettyä pidempään. Tarvittaessa sopimusta tai päätöstä on mahdollista muuttaa myös siten, että tuesta tai valvonnasta luovutaan alun perin ennakoitua nopeammin. 

Jos tuetuista tai valvotuista tapaamisista sovittaessa tai päätettäessä ei kyetä riittävän luotettavasti ennakoimaan, milloin tuen tai valvonnan tarve päättyy, joudutaan sopimaan tai päättämään toistaiseksi voimassa olevista tuetuista tai valvotuista tapaamisista. Tällaista sopimusta tai päätöstä voidaan 12 §:n nojalla muuttaa siinä vaiheessa, kun havaitaan tuen tai valvonnan tarpeen muuttuneen tai päättyneen. 

Edellytyksestä, jonka mukaan tapaamiset voidaan vahvistaa valvotuiksi vain, jos tapaamisten tukeminen tai valvottu vaihto ei riitä turvaamaan lapsen etua, seuraa myös, että valvotuista tapaamisista on pyrittävä siirtymään mahdollisimman nopeasti tuettuihin tapaamisiin tai valvottuihin vaihtoihin, jollei valvotuista tapaamisista voida siirtyä suoraan tavanomaisiin tapaamisiin. Tällainenkin siirtyminen voidaan toteuttaa joko alkuperäisessä sopimuksessa tai päätöksessä olevalla porrastuksella taikka myöhemmin tehtävällä uudella sopimuksella tai päätöksellä. 

Lapsen edun mukaista on, että hän mahdollisuuksien mukaan tietää ennalta, toteutuuko tapaaminen. Sen vanhemman, jonka luona lapsi asuu, täytyy käytännössä huolehtia siitä, että lapsi on läsnä tuetussa tai valvotussa tapaamisessa. Tuen tai valvonnan järjestäminen tapaamiseen vaatii myös kunnan sosiaalitoimelta erityistoimenpiteitä. Näistä syistä sosiaalilautakunnan vahvistamassa sopimuksessa tai tuomioistuimen päätöksessä voitaisiin tarvittaessa edellyttää vanhemmalta etukäteisvahvistusta siitä, että hän tulee tapaamaan lasta tiettynä tapaamiskertana. 

Kun tapaamisoikeutta koskevassa asiassa tulee esille kysymys 2 momentissa tarkoitetun määräyksen antamisesta, tuomioistuimen olisi pääsääntöisesti hankittava sosiaalilautakunnalta 16 §:n nojalla selvitys. Selvityspyynnössä olisi tällöin yksilöitävä se, että selvitystä tarvitaan erityisesti siitä, onko tapaamiset tarpeen määrätä tuetuiksi tai valvotuiksi. Lisäksi selvityspyynnössä olisi asianmukaista pyytää sosiaalilautakuntaa esittämään näkemyksensä siitä, millä tavoin mahdollisten tuettujen tai valvottujen tapaamisten yksityiskohdista olisi tarkoituksenmukaisinta määrätä ottaen huomioon lapsen etu ja kunnan järjestämät tuki- ja valvontapalvelut. 

Pykälän 3 momentissa säädetään tuomioistuimen mahdollisuudesta määrätä valvotun tapaamisen edellytykseksi, että vanhemman, jota lapsella on oikeus tavata, on luovutettava oma ja hänen hallussaan oleva lapsen voimassa oleva passi sekä muut matkustusasiakirjat valvojalle tapaamisen ajaksi, jos on perusteltua aihetta epäillä, että lapsi voidaan viedä luvattomasti pois maasta. Perusteltua aihetta epäillä lapsen luvatonta maastavientiä voidaan katsoa olevan esimerkiksi silloin, kun sillä vanhemmalla, jota lapsella on oikeus tavata, on kiinteät suhteet vieraaseen valtioon ja hän on aikaisemmin yrittänyt tai uhannut viedä lapsen sinne ilman toisen vanhemman suostumusta. 

Pykälän 4 momentti sisältää informatiivisen viittauksen sosiaalihuoltolakiin, jonka 27 §:ssä säädetään tuettujen ja valvottujen tapaamisten sekä valvottujen vaihtojen järjestämisestä sosiaalipalveluna. 

9 c §.Lapsen oikeus tavata muuta henkilöä kuin vanhempaansa. Pykälä on uusi. Siinä ehdotetaan säädettäväksi lapsen oikeudesta tavata ja pitää yhteyttä muuhun henkilöön kuin vanhempaansa.  

Pykälässä tarkoitetun tapaamisoikeuden tarkoituksena on turvata lapselle oikeus säilyttää myönteinen ja läheinen suhde sellaiseen lapselle erityisen läheiseen henkilöön, jonka luona lapsi ei asu. Tarvetta tapaamisoikeuden vahvistamiseen tulisi aina arvioida ennen kaikkea lapsen näkökulmasta. 

Pykälässä tarkoitettuun tapaamisoikeuteen kuuluu, että lapsi saa ajoittain olla hänelle erityisen läheisen henkilön luona tai tavata tätä muualla taikka pitää tähän yhteyttä muulla tavoin. Tapaamisten tai muun yhteydenpidon tarkemmista yksityiskohdista määrättäisiin kussakin tapauksessa erikseen. 

Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan lapselle voidaan vahvistaa oikeus tavata hänelle erityisen läheistä henkilöä. Edellytyksenä on, että lapsella on tämän henkilön kanssa lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava vakiintunut suhde. Momentin jälkimmäisen virkkeen mukaan tällainen tapaamisoikeus vahvistetaan tuomioistuimen päätöksellä.  

Tapaamisoikeuden vahvistaminen edellyttää siis sitä, että lapsen ja asianomaisen henkilön välillä on erityisen läheinen, lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava vakiintunut suhde. Erityisen läheisen henkilön määritelmä on suppea: se kattaa ainoastaan tilanteet, joissa on kyse tosiasiallisesti vanhemmuussuhteeseen verrattavasta suhteesta. Säännöksessä tarkoitetun suhteen syntyminen edellyttää pitkäaikaista ja läheistä kanssakäymistä, tyypillisesti asumista samassa taloudessa lapsen kanssa ja päivittäistä osallistumista lapsen hoitoon ja kasvatukseen tuona aikana. Tällainen suhde voi tietyissä tapauksissa muodostua esimerkiksi samassa taloudessa asuneeseen isovanhempaan tai sijaisvanhempaan taikka vanhemman avio- tai avopuolisoon, joka sittemmin on eronnut lapsen vanhemmasta. Esimerkiksi pelkkä sukulaisuussuhde taikka lapsen hakeminen päivittäin päiväkodista tai koulusta ei ole riittävä peruste tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen vahvistamiselle. 

Säännöstä sovellettaessa on perusteltua ottaa huomioon myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen perhe-elämän suojaa koskeva 8 artikla ja sen tulkintakäytäntö (esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio asiassa Kopf ja Liberda v. Itävalta, 17.1.2012).  

Harkitessaan tässä pykälässä tarkoitetun tapaamisoikeuden vahvistamista tuomioistuimen on otettava huomioon lapsen etu sekä lapsen omat toivomukset ja mielipide siten kuin 10 ja 11 §:ssä säädetään. Varsinkin varttuneemman lapsen osalta on syytä antaa huomattava merkitys sille, pitääkö lapsi itse kyseistä henkilöä itselleen erityisen läheisenä ja haluaako hän tavata tätä säännöllisesti. Tuomioistuin voi tarvittaessa hankkia selvityksen sosiaalilautakunnalta 16 §:n nojalla. 

Hakemuksen tuomioistuimelle tässä pykälässä tarkoitetun tapaamisoikeuden vahvistamiseksi voivat tehdä 14 §:n mukaisesti vanhemmat yhdessä, toinen vanhemmista, lapsen huoltaja ja sosiaalilautakunta sekä henkilö, joka haluaa tällaisen tapaamisoikeuden vahvistettavan itsensä ja lapsen välille. Lapsen vanhemmille ja huoltajille sekä sille, jolle mahdollisesti on jo aikaisemmin vahvistettu 9 c §:n mukainen tapaamisoikeus, on varattava tilaisuus tulla kuulluksi hakemuksen johdosta 15 §:n mukaisesti. Jos hakemus koskee tässä pykälässä tarkoitetun tapaamisoikeuden vahvistamista, myös henkilölle, jota lapsella hakemuksen mukaan tulisi olla oikeus tavata, on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jos hän ei ole itse hakijana. 

Pykälän 2 momentissa todetaan, että pykälässä tarkoitettua tapaamisoikeutta vahvistettaessa ja toteutettaessa sovelletaan muuten, mitä lapsen ja vanhemman välisestä tapaamisoikeudesta säädetään. Tapaamisoikeuden sisältö ja täytäntöönpano vastaavat lähtökohtaisesti sellaista tapaamisoikeutta, joka vahvistetaan suhteessa lapsen vanhempaan. Näin ollen esimerkiksi lain 2 §:n 2 momentissa vanhemmalle säädetty velvollisuus myötävaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen ja välttää aiheuttamasta haittaa lapsen ja toisen vanhemman väliselle suhteelle ulottuu myös vanhemman ja henkilön, jota lapsella on 9 c §:n nojalla vahvistettu olevan oikeus tavata, väliseen suhteeseen. Lisäksi, kuten edellä 5 a §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, 9 c §:ssä tarkoitettu henkilö on velvollinen ilmoittamaan muuttoaikeistaan, jos ne vaikuttavat lapsen huollon tai tapaamisoikeuden toteutumiseen.  

Tässä pykälässä tarkoitettua tapaamisoikeutta tuomioistuimessa vahvistettaessa sovelletaan 9 a §:n 1 momentin säännöstä tuomioistuimen velvollisuudesta antaa tapaamisoikeudesta päättäessään tarkemmat määräykset tapaamisen ja luonapidon ehdoista. Tapaamiset voidaan lisäksi vahvistaa toteutettaviksi 9 b §:n mukaisesti tuettuina tai valvottuina. 

Tässä pykälässä tarkoitettuun henkilöön sovelletaan myös 9 a §:n 3 momentin säännöksiä, jotka koskevat vastuuta tapaamisoikeuden toteuttamisesta aiheutuvista lapsen kuljetuksista tai matkakuluista. Hänet voidaan siis osana tapaamisoikeusjärjestelyä velvoittaa osaltaan vastaamaan lapsen kuljetuksista tai matkakuluista, vaikka hänellä ei olekaan elatusvelvollisuutta lasta kohtaan.  

Tapaamisoikeuden täytäntöönpanoon sovelletaan täytäntöönpanolakia. 

9 d §.Tapaamisoikeuden turvaaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tapaamisoikeuden turvaamisesta sakon uhalla. Pykälässä tarkoitetuissa tilanteissa uhkasakko voitaisiin asettaa samassa päätöksessä, jossa tapaamisoikeus vahvistetaan. 

Uhkasakko voitaisiin asettaa tapaamisoikeuden toteutumisen tehosteeksi vain, jos sen vanhemman tai huoltajan, jonka luona lapsi asuu, aikaisemman toiminnan perusteella on aihetta epäillä, että hän ei tulisi vapaaehtoisesti noudattamaan tapaamisoikeutta koskevaa päätöstä. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa tämä vanhempi tai huoltaja ilman hyväksyttävää syytä on jättänyt noudattamatta tapaamisoikeudesta annettua väliaikaismääräystä tai ei ole muutoin sallinut tapaamisia ennen päätöksen antamista. Mahdollisuus uhkasakon asettamiseen koskisi sekä lapsen ja vanhemman että lapsen ja 9 c §:ssä tarkoitetun läheisen välille vahvistettavaa tapaamisoikeutta. 

Uhkasakon voisi asettaa vain tuomioistuin. Uhkasakon asettaminen edellyttäisi, että sitä on vaadittu ja että lapsen kanssa asuvalle vanhemmalle tai huoltajalle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi vaatimuksen johdosta. Jos asiassa esille tulleet seikat huomioon ottaen uhkasakon asettaminen näyttäisi lapsen edun mukaiselta, tuomioistuin voi prosessinjohdon keinoin kiinnittää asiaan osallisten huomiota tässä pykälässä säädettyyn mahdollisuuteen ja tiedustella, vaaditaanko uhkasakon asettamista. 

Uhkasakon asettamisen mahdollisuus koskisi vain tuomioistuimen lopullista päätöstä; tapaamisoikeutta koskevaan väliaikaiseen määräykseen tällaista uhkaa ei voisi liittää. Tapaamisoikeutta koskevaan sosiaalilautakunnan vahvistamaan sopimukseen ei voitaisi sisällyttää sakon uhkaa. Uhkasakon asettaminen ei olisi mahdollista myöskään 3 a luvussa tarkoitetussa huolto- ja tapaamisriitojen tuomioistuinsovittelussa vahvistettavassa sovinnossa. Yleisperusteluissa mainitusta syystä uhkasakkoa ei voitaisi liittää vuoroasumista koskevaan päätökseen.  

Uhkasakon asettamiseen sovellettaisiin muutoin täytäntöönpanolain 18, 20 ja 28 §:ää. Siten uhkasakko asetettaisiin pääsääntöisesti kiinteänä ja vain erityisistä syistä juoksevana. Uhkasakon asettamista koskeva päätös olisi täytäntöönpanolain 28 §:n mukaisesti lähtökohtaisesti välittömästi täytäntöönpanokelpoinen. 

Perustepäätöksen mukaisen tapaamisoikeuden toteutumatta jäämisestä ei seuraisi välittömästi uhkasakon lankeaminen maksettavaksi, vaan sakkoa olisi erikseen vaadittava maksettavaksi täytäntöönpanolain nojalla. Tästä säädetään pykälän 2 momentissa. Maksettavaksi määrätyn sakon perintään sovellettaisiin täytäntöönpanolain 26 §:ssä säädetyn viittauksen mukaisesti sakon täytäntöönpanosta annettua lakia (672/2002). 

10 §.Huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian ratkaiseminen. Pykälässä säädetään huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian ratkaisemisen perusteista. Lain nykyisiä perusteita ehdotetaan täydennettäviksi. Pykälän säännökset koskevat sekä sosiaalilautakuntaa sen harkitessa sopimuksen vahvistamista että tuomioistuinta sen harkitessa ratkaisua. 

Pykälän 1 momentin mukaan lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva asia on ratkaistava ennen kaikkea lapsen edun mukaisesti. Säännös vastaa voimassa olevaa oikeutta ja on johtava periaate lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa asiaa ratkaistaessa. Laki perustuu ehdotuksen mukaan edelleenkin sille periaatteelle, että ratkaisut tehdään yksilöllisesti tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Lapsen oikeuksien komitean antamassa yleiskommentissa nro 14 todetun mukaisesti lapsen etu saattaa olla ristiriidassa muiden henkilöiden etujen tai oikeuksien kanssa, esimerkiksi vanhempien etujen ja oikeuksien kanssa. Ristiriidat on ratkaistava tapauskohtaisesti, jolloin kaikkien osapuolten edut on tasapainotettava huolellisesti ja pyrittävä löytämään sopiva sovitteluratkaisu. Jos yhteensovittaminen ei ole mahdollista, viranomaisen on punnittava kaikkien asiaan osallisten oikeuksia. Lasta parhaiten palvelevalle näkökulmalle on tässä harkinnassa annettava enemmän painoarvoa.  

Pykälän 1 momentin loppuosaa ehdotetaan tarkennettavaksi niin, että ratkaisua tehtäessä on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, miten 1 ja 2 §:ssä säädetyt huollon ja tapaamisoikeuden tavoitteet parhaiten toteutuvat vastaisuudessa. Tällä on tarkoitus korostaa sitä, että ratkaisua tehtäessä on kiinnitettävä huomiota kaikkiin niihin huollon ja tapaamisoikeuden tavoitteisiin, joista säädetään 1 ja 2 §:ssä, ja arvioitava, millainen ratkaisu kokonaisuutena arvioiden turvaa parhaiten niiden toteutumisen vastaisuudessa. Ratkaisua tehtäessä on siten edellä 1 §:n perusteluissa selostetun mukaisesti otettava muun ohella huomioon 1 §:n 2 momentissa säädetty velvoite suojella lasta väkivallalta. Väkivallan sisältöä on käsitelty 1 §:n 2 momentin perusteluissa. 

Pykälän 2 momentti koskee harkintaa huoltomuodon valintaa koskevassa asiassa. Säännöksen mukaan tehtäessä valintaa vanhempien yhteishuollon ja toisen vanhemman yksinhuollon välillä on 1 momentissa säädetyn lisäksi kiinnitettävä huomiota erityisesti vanhempien kykyyn asettaa lapsen tarpeet vanhempien välisten ristiriitojen edelle. Säännöksen tarkoituksena on korostaa sitä, että huoltajan tärkeänä ominaisuutena on kyky suuntautua ensisijaisesti lapsen etuun ja tarpeisiin, vaikka vanhempien keskinäisissä väleissä olisikin ristiriitoja. Osoitus tästä kyvystä on keskeinen tekijä harkittaessa sitä, onko lapsen edun mukaista uskoa hänen huoltonsa molemmille vanhemmille yhteisesti vai toiselle heistä.  

Kykyä asettaa lapsen tarpeet vanhempien välisten ristiriitojen edelle voi käytännössä osoittaa esimerkiksi se, että vanhemmat pystyvät keskinäisistä riitaisuuksistaan huolimatta kommunikoimaan keskenään lapsen huoltoon liittyvistä kysymyksistä.  

Ehdotettu 3 momentti koskee harkintaa tehtäessä ratkaisua lapsen asumisesta ja tapaamisoikeudesta. Säännöksen mukaan tässä harkinnassa on otettava 1 momentissa säädetyn lisäksi huomioon erityisesti lapsen ikä ja kehitystaso, lapsen luonne ja taipumukset, lapsen mahdolliset erityistarpeet, vanhempien asuinpaikkojen välinen etäisyys sekä vanhempien kyky ottaa yhdessä vastuu lasta koskevista asioista. Nämä seikat on otettava huomioon harkittaessa sitä, määrätäänkö lapsi asumaan jommankumman vanhemman luona vai vuorotellen kummankin luona. Samat seikat on otettava huomioon myös harkittaessa, miten lapsen tapaamisoikeudesta on lapsen edun mukaista päättää.  

Tutkijoiden mukaan lapsi tarvitsee pysyvää hoivaa erityisesti kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. Ihmissuhteiden ja elinympäristön pysyvyys on pienen lapsen kehityksen kannalta tärkeää. Lapsen herkän kehitysvaiheen vuoksi ainakaan pitkäaikaista, esimerkiksi viikoittain vaihtuvaa vuoroasumista ei suositella aivan pienille lapsille, ei ainakaan alle kolmevuotiaille. On myös otettava huomioon, että kaikki lapset eivät kehity ikätasonsa mukaisesti.  

Asumis- ja tapaamisjärjestelyjä harkittaessa myös lapsen yksilölliset tarpeet ja taipumukset on otettava huomioon. Jollekin lapselle asumisen muuttaminen esimerkiksi vuoroviikoin sopii hyvin, jokin toinen lapsi puolestaan voi olla herkempi, vierastaa muutoksia ja kokea tällaisen järjestelyn hyvin stressaavana.  

Tapaamista ja vuoroasumista harkittaessa vanhempien asuinpaikkojen välinen etäisyys on myös merkityksellinen. Lyhyt etäisyys edesauttaa vuoroasumisen toteutumista lapsen kannalta paremmin kuin pitkä välimatka. Vuoroasumisessa lapsen elinpiirin tulisi lähtökohtaisesti pysyä muuttumattomana niin, että hän voi käydä asuinpaikastaan riippumatta samassa päiväkodissa tai koulussa.  

Erityisesti vuoroasuminen edellyttää vanhemmilta hyvää kykyä kantaa yhdessä vastuuta lasta koskevista asioista. Jos vanhempien välinen yhteistyö ei toimi, on vaarana, että vanhemmille kuuluvaa vastuuta siirretään perusteettomasti lapselle.  

Pykälän 4 momentti vastaa asiasisällöltään nykyistä 10 §:n 2 momenttia. Jos ilmenee, että lapsi on vanhempien sopimasta ratkaisusta eri mieltä, voi olla aihetta olettaa, että ratkaisu ei ole lapsen edun mukainen.  

11 §.Lapsen mielipiteen selvittäminen. Pykälässä säädetään lapsen toivomusten ja mielipiteen selvittämisestä ja ottamisesta huomioon. Pykälä vastaa voimassa olevan lain 11 §:ää sillä erotuksella, että 1 momentista on poistettu lapsen mielipiteen selvittämisvelvollisuutta rajaavat edellytykset. Näin ollen lapsen omat toivomukset ja mielipide on aina selvitettävä sikäli kuin se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista. Säännös edellyttää vähintään sitä, että vanhemmat keskustelevat lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevasta asiasta lapsen kanssa ja välittävät tiedon lapsen mielipiteestä sopimuksen vahvistavalle sosiaalilautakunnalle tai tuomioistuimelle. 

Pykälän 2 momentin ensimmäinen virke vastaa voimassa olevaa lakia. Se velvoittaa toimimaan lapsen mielipidettä selvitettäessä hienovaraisesti ja ottamaan huomioon lapsen kehitystason. Säännös edellyttää muun muassa, että lapsen kuulemispaikka on järjestettävä mahdollisimman lapsiystävälliseksi. Kuulemisessa olisi myös käytettävä lapsen iän ja kehitystason mukaista kieltä. Vammaisten lasten kuulemisessa olisi tarvittaessa huolehdittava tulkkauksesta tai apuvälineistä. 

Momenttia ehdotetaan täydennettäväksi säännöksellä, joka velvoittaa lapsen mielipidettä selvittävän henkilön kertomaan lapselle keskustelun tarkoituksesta ja käynnissä olevasta menettelystä. Lapselle tulisi keskustelua aloitettaessa selostaa se, miten lapsen mielipide vaikuttaa asiaan, samoin kuin se, että päätöksenteko asiassa ei ole lapsen vastuulla.  

Lapsen mielipiteen selvittämisestä säädetään tämän lisäksi myös 8 §:n 3 momentissa, kun kyse on sopimuksen vahvistamisesta sosiaalilautakunnassa, 15 a §:ssä, kun kysymys on lapsen kuulemisesta tuomioistuimessa sekä 16 §:ssä, kun kysymys on selvityksen tekemisestä sosiaalilautakunnassa.  

11 a §.Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta päättäminen huostassapidon aikana. Pykälä on uusi. Sen tarkoituksena on yhdessä lastensuojelulain (417/2007) 46 §:ään ehdotettavien muutosten kanssa selventää tämän lain mukaisten ratkaisujen suhdetta lapsen huostassapitoa koskevaan päätökseen.  

Lähtökohtana on, että vanhemmat voivat huostassapidon aikanakin sopia lapsen huollon lisäksi lapsen asumisesta ja tapaamisoikeudesta. Samoin yleisellä tuomioistuimella on toimivalta huostassapidon aikana päättää lapsen huollosta, tapaamisoikeudesta ja edunvalvonnasta. Pykälän ensimmäisessä virkkeessä on tätä koskeva informaatioluontoinen viittaus lastensuojelulain 46 §:ään. Toisaalta on tilanteita, joissa lapsen huostassapidon takia ei ole lapsen edun kannalta tarpeellista saada uutta ratkaisua lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Momentin toisen virkkeen nojalla sosiaalilautakunta voi tällöin jättää sopimuksen vahvistamatta ja tuomioistuin hylätä hakemuksen. 

Lastensuojelulain 45 §:n mukaan huostaan otetun lapsen olinpaikasta sekä hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta ja näiden toteuttamiseksi tarpeellisesta opetuksesta ja terveydenhuollosta päättää sosiaalihuollosta vastaava toimielin. Sosiaaliviranomaisella on oikeus päättää myös huostaanotetun lapsen ja tämän vanhempien sekä muiden lapselle läheisten henkilöiden välisestä yhteydenpidon rajoittamisesta. Sosiaalilautakunnan vahvistama sopimus tai yleisen tuomioistuimen näissä asioissa antama ratkaisu ei siten vaikuta välittömästi huostaanottoon tai sen sisältöön, mikä vahvistetaan pykälän 2 momentissa. 

Ratkaisussa KKO 2011:59 todetun mukaisesti lapsen etu saattaa kuitenkin vaatia, että nämä asiat ratkaistaan jo huostaanoton aikana. Jos huostaanottoa suunnitellaan pian lopetettavaksi, valmistautuminen sen jälkeiseen aikaan edellyttää tietoa tulevista oikeudellisista järjestelyistä. Viranomainen joutuu siten kussakin yksittäistapauksessa arvioimaan, onko lapsen edun mukaista antaa lapsen huoltoa koskeva ratkaisu vai onko esitettyjen vaatimusten tutkiminen ennenaikaista tai lapsen kannalta jopa haitallista. Lapsen huoltoa koskevalla ratkaisulla on merkitystä niiden kysymysten osalta, joissa huoltajalla on huostaanotosta riippumatta päätösvalta. Huoltajalla on huostaanoton aikanakin oikeus päättää muun muassa lapsen kansalaisuudesta, uskonnosta ja nimestä.  

Jos tuomioistuimelle on tehty lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva hakemus lapsen huostassapidon aikana, lapsen tilanteen selvittäminen edellyttää tiedonvaihtoa yleisen tuomioistuimen ja lastensuojeluviranomaisen välillä. Tuomioistuin voi pyytää 16 §:ssä tarkoitetun sosiaalilautakunnan selvityksen siitä, onko asiassa edellytyksiä antaa päätöstä esimerkiksi lapsen asumisesta. Jos lapsen huostaanottoa koskeva asia on vireillä hallintotuomioistuimessa samaan aikaan kun lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa asiaa käsitellään yleisessä tuomioistuimessa, näiden tuomioistuinten on tarkoituksenmukaista vaihtaa keskenään tietoja asian käsittelyn vaiheesta.  

Yleisellä tuomioistuimella on oikeus saada tietoja lapsen tilanteesta myös suoraan sosiaaliviranomaiselta. Tuomioistuimen oikeudesta saada sosiaaliviranomaiselta lasta koskevia tietoja säädetään sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 18 §:ssä, johon 3 momentissa on informaatioluonteinen viittaus.  

14 §.Vireillepano ja puhevalta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi lain 7, 9 ja 9 c §:ään ehdotettujen uusien säännösten seurauksena.  

Pykälän 1 ja 2 momentti vastaavat voimassa olevaa lakia. Lapsella itsellään ei ehdotettujen säännösten mukaan olisi oikeutta panna vireille huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevaa asiaa. Tämä vastaa nykyistä lakia ja oikeuskäytäntöä (KKO 2012:95). Lapselle ei siten myöskään voida määrätä edunvalvojaa, joka panisi lapsen puolesta asian vireille.  

Pykälän 3 momentti sisältää uusia säännöksiä. Momenttiin ehdotetaan otettavaksi ensinnäkin säännös, jonka mukaan oikeus asian vireillepanoon on 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen tahojen ohella myös sellaisella muulla henkilöllä kuin vanhemmalla, jolle on 7 §:n 2 momentin 2 kohdassa tai 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla vahvistettu oikeus saada lasta koskevia salassa pidettäviä tietoja. Hän voisi tehdä hakemuksen, joka koskee vahvistetun tietojensaantioikeuden muuttamista. Tietojensaantioikeuden muuttamisella tarkoitetaan säännöksessä sekä sisällöllisten muutosten tekemistä aikaisemmin vahvistettuun tietojensaantioikeuteen että tietojensaantioikeuden poistamista kokonaan. 

Lapsen vanhemmalla, joka ei ole lapsen huoltaja, olisi jatkossakin 1 momentin nojalla oikeus panna vireille hakemus, jossa hän vaatii itselleen oikeutta saada lasta koskevia salassa pidettäviä tietoja. Muu henkilö kuin lapsen vanhempi ei sen sijaan olisi oikeutettu itse panemaan vireille hakemusta tietojensaantioikeuden vahvistamisesta. Sen jälkeen, kun tällainen tietojensaantioikeus on joko hänen ja vanhempien tekemän sopimuksen perusteella taikka jonkun 1 tai 2 momentissa mainitun henkilön vireille paneman hakemuksen johdosta vahvistettu, kyseisellä henkilöllä olisi siis ehdotetun säännöksen nojalla oikeus vaatia, että tiedonsaantioikeutta muutetaan tai että se poistetaan.  

Momentin jälkimmäisen virkkeen mukaan oikeus panna hakemus vireille olisi myös lain 9 c §:ssä tarkoitetulla lapselle erityisen läheisellä henkilöllä. Hakijan oma ilmoitus läheisasemasta olisi riittävä peruste vireillepano-oikeuteen, mutta hakemuksessa on esitettävä perusteet läheisasemalle. Tällainen henkilö voisi tehdä hakemuksen, jossa vaaditaan sen vahvistamista, että lapsella on oikeus tavata häntä. Jos lapsella on tuomioistuimen päätöksen nojalla oikeus tavata muuta henkilöä kuin vanhempaansa, tämä henkilö on luonnollisesti oikeutettu panemaan vireille myös hakemuksen tapaamisoikeuden muuttamiseksi 12 §:n nojalla. 

Pykälän 4 momentti vastaa voimassa olevan pykälän 3 momenttia. Siinä säädetään mahdollisuudesta esittää elatusapua koskeva vaatimus lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevan asian yhteydessä. Näissä tilanteissa myös elatusapuvaatimus käsitellään hakemusasioiden käsittelystä säädetyssä järjestyksessä ja asia voidaan ratkaista elatusapuakin koskevalta osalta päätöksellä, jos vastapuoli ei vastaa. Elatusvastuu ja elatusavun määräytymisperusteet määräytyvät lapsen elatuksesta annetun lain (704/1975) mukaan. 

14 a §.Hakemuksen hylkääminen kirjallisessa menettelyssä. Pykälä on uusi. Se liittyy lain 12 §:ään, jossa säädetään sosiaalilautakunnan vahvistaman sopimuksen ja tuomioistuimen päätöksen muuttamisen edellytyksistä. Edellytyksenä ratkaisun muuttamiselle on se, että olosuhteet ovat sopimuksen vahvistamisen tai päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet taikka tähän muutoin on aihetta. Ehdotetun pykälän mukaan hakemus on hylättävä kirjallisessa menettelyssä, jos on ilmeistä, että edellytyksiä sopimuksen tai päätöksen muuttamiseen ei ole.  

Päätös hakemuksen hylkäämisestä voidaan tehdä varaamatta toiselle vanhemmalle tai muulle asiaan osalliselle tilaisuutta antaa kirjallinen lausuma hakemuksen johdosta, jos hylkäämisen edellytykset voidaan todeta suoraan hakemuksen perusteella. Estettä ei kuitenkaan ole sille, että käräjäoikeus pyytää lausumaa ja hylkää hakemuksen kirjallisessa menettelyssä vasta sen jälkeen, kun asiaan osallinen on antanut kirjallisen lausuman. Jos hakemuksen johdosta annetussa kirjallisessa lausumassa on esitetty asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja, käräjäoikeuden on kuulemisperiaatteen noudattamiseksi vielä pyydettävä hakijalta kirjallinen lausuma vastapuolen lausuman johdosta ennen kuin hakemus voidaan hylätä kirjallisessa menettelyssä.  

Säännöksen mukaan tuomioistuimen on arvioidessaan, onko ilmeistä, että sopimuksen tai päätöksen muuttamiseen ei ole edellytyksiä, otettava hakemuksen ja sen johdosta mahdollisesti annetun lausuman lisäksi viran puolesta huomioon lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvät aikaisemmat ratkaisut. Näistä olennaisin merkitys on sillä sopimuksella tai päätöksellä, jonka muuttamista hakemuksessa vaaditaan. Sen lisäksi tuomioistuimen tulee ottaa huomioon sopimuksen tai päätöksen täytäntöönpanoa koskevat päätökset, jos sellaisia on tehty. Jos sopimuksen tai päätöksen muuttamista on tuloksetta haettu aikaisemminkin, tuomioistuimen tulee uutta hakemusta arvioidessaan kiinnittää huomiota myös aikaisemman hakemuksen johdosta tehtyyn päätökseen. Tuomioistuin voi viran puolesta hankkia käyttöönsä aikaisemmat ratkaisut, jos niitä ei ole liitetty hakemukseen tai sen johdosta annettuun lausumaan.  

Säännös on tarkoitettu sovellettavaksi tilanteessa, jossa asia on jo vähintään kerran ratkaistu riitaisana asiana oikeudenkäyntimenettelyssä ja tuomioistuin on ottanut kantaa väitteisiin. Lisäksi edellytetään, että olosuhteet eivät ole ratkaisun antamisen jälkeen muuttuneet eikä ratkaisun muuttamiseen ole muutoinkaan aihetta. Säännös ei sen sijaan yleensä sovellu tilanteeseen, jossa muutettavaksi vaadittu lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva järjestely perustuu sosiaalilautakunnassa tai asiantuntija-avusteisessa tuomioistuinsovittelussa vahvistettuun sopimukseen taikka on ratkaistu oikeudenkäynnissä asiaan osallisten sopimalla tavalla. Tämä johtuu siitä, että näiden ratkaisujen perusteluissa ei ole sellaista tietoa, jonka perusteella voitaisiin arvioida ratkaisun muuttamisen aiheellisuutta. 

Ehdotettu säännös, jonka mukaan lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen tai päätöksen muuttamista koskeva hakemus on selvissä tapauksissa hylättävä kirjallisessa menettelyssä, oikeuttaa tuomioistuimen poikkeamaan oikeudenkäymiskaaren yleisistä menettelysäännöksistä, jotka koskevat asian käsittelemistä istunnossa. Säännös muistuttaa rakenteeltaan oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 6 §:n 2 momenttia, joka oikeuttaa tuomioistuimen hylkäämään selvästi perusteettoman kanteen. Nyt ehdotetussa säännöksessä hakemuksen hylkäämisen edellytyksiä ei ole kuitenkaan tarkoitettu sovellettavaksi yhtä tiukasti. Tarkoituksena on ehkäistä samojen asianosaisten väliset toistuvat riitaisat oikeudenkäynnit, joissa kirjallisen aineiston perusteella on selvää, että ratkaisun muuttamiselle ei ole edellytyksiä ja että hakemus ei siten tule menestymään. 

14 b §.Käsittelyn joutuisuus. Pykälä on uusi. Pykälässä säädetään yleisestä velvollisuudesta käsitellä lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva asia joutuisasti. Etenkin lapsen edun kannalta on tärkeää, että lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevat asiat saadaan ratkaistua ilman aiheettomia viivytyksiä. Ilmaisulla ”joutuisuus” pyritään kuitenkin turvaamaan tietty joustavuus lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian käsittelyssä. Asian ratkaiseminen mahdollisimman nopeasti ei ole kaikissa tilanteissa tavoiteltavaa. Joissakin tapauksissa saattaa olla lapsen edun mukaista, että väliaikaismääräyksen antamisen jälkeen voidaan jonkin aikaa seurata esimerkiksi sitä, sopeutuuko lapsi vuoroasumisjärjestelyyn, ja lopullinen päätös asiassa annetaan vasta muutaman kuukauden seuranta-ajan jälkeen. Asian käsittelyn lykkääminen tällaisesta syystä edellyttää kuitenkin asiaan osallisten suostumusta. 

Pykälän toinen virke velvoittaa käräjäoikeutta järjestämään istunnon ilman aiheetonta viivytystä silloin, kun suullinen käsittely on tarpeen. Asiassa tulisi siis järjestää suullinen käsittely mahdollisimman pian hakemuksen ja siihen annetun vastauksen jälkeen ja välttää aikaa vievää kirjelmienvaihtoa. Tarvittavat täydennykset ja esimerkiksi kannanotot vastauksessa esitettyihin uusiin vaatimuksiin voidaan esittää myös istunnossa.  

15 §.Asiaan osallisten kuuleminen. Pykälä vastaa osittain nykyistä 15 §:ää, mutta lapsen kuulemisesta hänen mielipiteensä selvittämiseksi ehdotetaan säädettäväksi erikseen 15 a §:ssä. Pykälän otsikkoa on muutettu vastaamaan pykälän ehdotettua sisältöä.  

Lapsi ei ole asiaan osallinen, jota olisi kuultava hakemuksen johdosta tämän pykälän nojalla. Lapselle ei siis myöskään voida määrätä edunvalvojaa, joka edustaisi häntä lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevassa asiassa. 

Pykälän 1 momentissa säädetään nykyiseen tapaan velvollisuudesta varata lapsen vanhemmille ja huoltajalle tilaisuus tulla kuulluksi.  

Ehdotettu 2 momentti sisältää uusia säännöksiä, jotka ovat tarpeen 7, 9 ja 9 c §:ään ehdotettujen säännösten johdosta.  

Momentin 1 kohdassa säädetään tuomioistuimen velvollisuudesta varata tilaisuus tulla kuulluksi sellaiselle henkilölle, jolle on 7 §:n 2 momentin 2 kohdassa ja 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla vahvistettu oikeus saada lasta koskevia salassa pidettäviä tietoja. Kuulemistilaisuuden varaaminen olisi kuitenkin tarpeen vain silloin, kun hakemus koskee tämän oikeuden muuttamista. Tietojensaantioikeuden muuttamisella tarkoitetaan säännöksessä sekä sisällöllisten muutosten tekemistä aikaisemmin vahvistettuun tietojensaantioikeuteen että tietojensaantioikeuden poistamista kokonaan. 

Momentin 2 kohdassa säädetään tuomioistuimen velvollisuudesta varata tilaisuus tulla kuulluksi 9 c §:ssä tarkoitetulle lapselle erityisen läheiselle henkilölle, jos hakemus koskee tällaisen tapaamisoikeuden vahvistamista. Kuuleminen on tarpeen, jos kyseinen henkilö ei ole itse hakijana asiassa. Lisäksi 2 kohdassa säädetään velvollisuudesta varata tilaisuus tulla kuulluksi sellaiselle 9 c §:ssä tarkoitetulle henkilölle, jota lapsella on vahvistettu olevan oikeus tavata. Kuulemistilaisuuden varaaminen olisi kuitenkin tarpeen vain silloin, kun asiassa annettava ratkaisu voi vaikuttaa tapaamisoikeuden toteutumiseen. Tällaisesta tilanteesta voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun hakemuksessa vaaditaan muutosta jo vahvistettuun tapaamisoikeuteen, muun tapaamisoikeuden vahvistamista taikka muutosta siihen, kenen luona lapsen tulee asua. Jos hakemus koskee pelkästään muutosta huoltajien keskinäiseen tehtävienjakoon, ratkaisulla ei yleensä ole vaikutusta 9 c §:ssä tarkoitetun henkilön tapaamisoikeuteen eikä asia näin ollen edellytä tämän henkilön kuulemista. Vastaavan kriteerin soveltamista on käsitelty myös 8 §:n 4 momentin 3 kohdan perusteluissa. 

Pykälän 3 momentti vastaa tarkoitukseltaan voimassa olevaa lakia, mutta säännöksen sanamuotoa on tarkistettu. Säännöksen mukaisesti kuuleminen ei ole tarpeen, jos se edellyttäisi tiedoksiannon toimittamista julkaisemalla kuulutus virallisessa lehdessä.  

15 a §.Lapsen kuuleminen tuomioistuimessa. Pykälä on uusi. Se sisältää säännökset lapsen kuulemisesta tuomioistuimessa lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevassa asiassa. Ehdotetun pykälän säännökset lapsen kuulemisesta ovat erityissääntelyä suhteessa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun todistelua koskeviin säännöksiin.  

Lapsen henkilökohtainen kuuleminen voi tapahtua joko 16 §:ssä tarkoitetun sosiaalilautakunnan selvityksen yhteydessä tai tuomioistuimessa. Estettä ei ole sille, että lasta kuullaan tarvittaessa henkilökohtaisesti näissä molemmissa yhteyksissä. Lapsen kuuleminen sosiaalilautakunnan selvityksen yhteydessä säilyisi edelleen pääsääntönä. Kynnystä siihen, että lasta kuullaan henkilökohtaisesti tuomioistuimessa, on kuitenkin alennettu nykyisestä. Lapsen kuuleminen tuomioistuimessa voi olla tarkoituksenmukaista esimerkiksi silloin, kun lapsen kuulemisesta sosiaalitoimessa on kulunut aikaa tai kun olosuhteet ovat sen jälkeen muuttuneet. Joskus selvitys olisi tarpeen vain lapsen kuulemista varten. Tällöin lapsen kuuleminen tuomioistuimessa voi olla selvityksen pyytämistä sopivampi järjestely lapsen mielipiteen selvittämiseksi.  

Pykälän 1 momentissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä lasta voidaan kuulla henkilökohtaisesti tuomioistuimessa. Säännös vastaa sanamuodoltaan soveltuvin osin lastensuojelulain 86 §:n 1 momenttia, joka koskee lapsen kuulemista hallintotuomioistuimessa. Edellytyksenä on, että kuuleminen on asian ratkaisemisen kannalta tarpeen ja että lapsi pyytää kuulemista tai suostuu siihen. Lapsi voi esittää pyynnön tulla henkilökohtaisesti kuultavaksi tuomioistuimessa esimerkiksi 16 §:ssä tarkoitetun sosiaalilautakunnan selvityksen yhteydessä. Hän voi esittää pyynnön myös tuomioistuimelle suoraan tai vanhempiensa välityksellä. Jos lasta on tarkoitus kuulla vanhemman pyynnöstä tai tuomioistuimen omasta aloitteesta, edellytyksenä on, että lapsi suostuu kuulemiseen.  

Alle 12-vuotiaan lapsen henkilökohtainen kuuleminen tuomioistuimessa edellyttää kuitenkin aina sitä, että kuuleminen on välttämätöntä asian ratkaisemiseksi ja siitä ei arvioida aiheutuvan lapselle merkittävää haittaa. Alle 12-vuotiaan lapsen henkilökohtainen kuuleminen tuomioistuimessa voi olla perusteltua esimerkiksi silloin, kun asia koskee sisaruksia, joista osa on yli ja osa alle 12-vuotiaita. Yli 12-vuotiaalle henkilökohtaisesta kuulemisesta ei voida lähtökohtaisesti katsoa aiheutuvan merkittävää haittaa. Jos kuitenkin yksittäisessä tapauksessa tällaista haittaa voidaan arvioida aiheutuvan, lasta ei tule kuulla henkilökohtaisesti tuomioistuimessa, vaikka hän olisi täyttänyt 12 vuotta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään siitä, missä ja miten lapsen kuuleminen voi tapahtua. Säännös antaa tuomioistuimelle harkintavaltaa kuulemisen yksityiskohtien järjestämiseen tilanteen edellyttämällä tavalla. Kuuleminen voi tapahtua pääkäsittelyssä tai muulla tuomioistuimen sopivaksi harkitsemalla tavalla. Lapsen kuuleminen voidaan järjestää esimerkiksi tuomioistuimen ulkopuolella epämuodollisissa puitteissa, jotta lapsen kokema jännitys vähenisi. Lapsen suojaamiseksi tai hänen itsenäisen mielipiteen selvittämiseksi lasta voidaan kuulla myös siten, että hänen lisäkseen läsnä on vain yksi tai useampi tuomioistuimen jäsen eli ilman asiaan osallisten tai heidän avustajiensa läsnäoloa. Kuulemisessa on lisäksi otettava huomioon lapsen mielipiteen selvittämistä koskeva 11 §, jonka soveltamista on selostettu edellä kyseisen pykälän perusteluissa.  

Momentissa säädetään myös tuomioistuimen mahdollisuudesta käyttää lapsen kuulemisessa apuna lain 17 b §:ssä tarkoitettua asiantuntija-avustajaa. Tuomioistuin voisi harkintansa mukaan kuulla lasta tuomioistuimessa itse tai pyytää kuulemiseen avuksi asiantuntijan. Asiantuntija-avun tarpeellisuutta arvioidessaan tuomioistuimen on asianmukaista tiedustella asiaan osallisten mahdollisia näkemyksiä, koska heillä on kokemusta siitä, miten lapsi sopeutuu eri tilanteisiin. Kuulemista silmällä pitäen asiantuntija-avustaja voisi tarvittaessa olla oikeudenkäynnissä läsnä jo käsittelyn varhaisemmasta vaiheesta alkaen, jotta hänellä olisi mahdollisuus perehtyä tilanteeseen, tavata lapsen vanhemmat ja muutenkin valmistautua kuulemiseen. Asiantuntija-avustajan tehtävänä olisi näissä tilanteissa vain tuomarin avustaminen lapsen kohtaamisessa eikä hän osallistuisi ratkaisun tekemiseen. 

Lapsen kuuleminen voitaisiin tallentaa äänitallenteeseen. Tallentaminen on tuomioistuimen harkinnassa. Lapselle tulisi kertoa, että keskustelu tallennetaan ja että vanhemmat voivat kuunnella tallenteen. Jos lapsen kuulemista ei tallenneta, lapselle tulisi kertoa, että hänen tuomioistuimelle kertomansa asiat voidaan kertoa vanhemmille.  

Pykälän 3 momentissa säädetään kuulemisperiaatteen toteuttamisesta tilanteissa, joissa lasta on kuultu tuomioistuimessa. Jos lapsen kuuleminen on tallennettu äänitallenteeseen, asiaan osallisilla olisi oikeus kuunnella tallenne. Jos kuulemista ei ole tallennettu tai jos asiaan osalliset eivät halua kuunnella sitä, tuomioistuimen tulisi selostaa suullisesti ne kuulemisessa esiin tulleet seikat, joilla voi olla vaikutusta asian ratkaisuun. Asiaan osallisille olisi myös varattava tilaisuus lausua käsityksensä lapsen kuulemisessa esiin tulleista seikoista.  

16 §.Selvityksen hankkiminen sosiaalilautakunnalta. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että tuomioistuimen on hankittava selvitys sosiaalilautakunnalta tarvittaessa. Kyse on nykyisen käytännön kirjaamisesta lakiin. Selvitystä ei ole yleensä tarpeen hankkia esimerkiksi silloin, kun kyse on tapaamisoikeuden yksityiskohtien muuttamisesta. Samalla ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana voimassa olevan momentin viimeinen virke, jonka mukaan selvitystä ei kuitenkaan ole hankittava, jos on ilmeistä, että se ei ole tarpeen asian ratkaisemisen kannalta.  

Selvitys olisi hankittava sen kunnan sosiaalilautakunnalta, jossa lapsella taikka lapsen vanhemmilla tai muulla asiaan osallisella on asuinpaikka. Muulla asiaan osallisella tarkoitetaan esimerkiksi muuta huoltajaa tai huoltajaksi esitettyä sekä 9 c §:ssä tarkoitettua henkilöä. Viimesijainen taho on voimassa olevan lain mukaisesti sen kunnan sosiaalilautakunta, jossa henkilö oleskelee. Jos lapsella tai vanhemmalla on liittymiä ulkomaille, tietoja lapsen olosuhteista voi olla saatavilla myös ulkomaan viranomaiselta. Näissä tilanteissa tuomioistuin voi pyytää lasta koskevia tietoja ulkomailta esimerkiksi Haagin lastensuojelusopimuksen tai Bryssel IIa –asetuksen mukaisen keskusviranomaisen välityksellä. 

Momentin viimeiseksi virkkeeksi ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan tuomioistuimen on selvitystä pyytäessään yksilöitävä, mistä kysymyksistä selvitystä erityisesti tarvitaan. Asiallisesti vastaava säännös on voimassa olevan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun asetuksen 1 §:ssä. Yksilöinnillä nopeutetaan asiaan perehtymistä sosiaaliviranomaisessa ja ehkäistään sitä, että selvityksen tekeminen viivästyy sen vuoksi, että asiaa selvitetään yli tai ohi tarpeen. Niin kuin lakivaliokunta on lausunnossaan LaVL 15/2005 vp todennut, yksilöity pyyntö olisi myös omiaan jäntevöittämään koko selvitysprosessia, koska se auttaa myös lapsen vanhempia hahmottamaan, mitkä seikat riidan kohteena olevassa asiassa ovat tuomioistuimen mielestä merkityksellisiä. Tuomioistuimen ohjeen mukaan räätälöity selvitys voi olla hyvinkin suppea. Esimerkiksi haettaessa oheishuoltoa tuomioistuin saattaa tarvita tietoja vain oheishuoltajaksi ehdotetusta henkilöstä. Tuomioistuin voi myös pyytää vain tietynlaisia asiaan osallisen terveydentilaan liittyviä tietoja. Säännös ei estä sitä, että selvityksessä tuodaan esiin muitakin seikkoja kuin tuomioistuimen nimenomaisesti pyytämiä, mikäli sosiaalilautakunta katsoo näillä seikoilla olevan merkitystä asian ratkaisun kannalta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään selvityksen tarkoituksesta. Ehdotetun säännöksen mukaan selvityksen tarkoituksena on antaa tuomioistuimelle tietoja perheen tilanteesta, lapsen elinolosuhteista ja muista asian ratkaisemiseen vaikuttavista seikoista. Tällä tarkoitetaan seikkoja, joilla selvityksen tekijä katsoo olevan merkitystä tuomioistuimen harkitessa lapsen edun mukaisen päätöstä. Momentin toinen virke sopimuksenteossa avustamisesta vastaa voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 3 momentti on uusi. Siinä säädetään lapsen kuulemisesta selvitystä tehtäessä. Lapsen kanssa käytävä keskustelu on keskeinen osa selvitystä. Lasta on pääsääntöisesti kuultava henkilökohtaisesti, jos se on hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioon ottaen mahdollista ja hän siihen suostuu. Lapsen kuuleminen voidaan jättää toteuttamatta, jos kuuleminen on selvästi tarpeetonta. Tällainen tilanne saattaa olla käsillä esimerkiksi silloin, kun asiassa on kyse vain huoltomuodon muutoksesta tai kun tuomioistuin on pyytänyt selvitystä vain suppeasti rajatuista kysymyksistä. 

Lapsen näkemykset on selvitettävä 11 §:ssä säädetyn mukaisesti hienovaraisesti ja lapsen kehitystason huomioon ottavalla tavalla. Selvitystä tehtäessä varsinkin varttuneemmalle lapselle tulisi kertoa, että hänellä on mahdollisuus tulla kuulluksi myös suoraan tuomioistuimessa. Jos lapsi haluaa tulla kuulluksi tuomioistuimessa, tämä on kirjattava selvitykseen.  

Pykälän 4 momentti on uusi. Momentissa ehdotetaan säädettäväksi selvitystyön määräajoista. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan tuomioistuimen on asetettava määräaika selvityksen laatimiselle. Määräajan pituus on harkittava tapauskohtaisesti. Määräaikaa asettaessaan tuomioistuimen on tärkeä olla yhteydessä sosiaalitoimeen ja ottaa huomioon sosiaalitoimen käytettävissä olevat resurssit. Jos alun perin asetettu määräaika osoittautuu riittämättömäksi, tuomioistuin voi sosiaalilautakunnan pyynnöstä pidentää määräaikaa. Yksittäisen selvitystyön kaikki vaiheet on suoritettava joutuisasti. Erityisen tärkeää on, että selvityksen tekeminen aloitetaan viivytyksettä. Sosiaalilautakunnan olisi otettava yhteyttä vanhempiin, huoltajaan tai huoltajaksi esitettyyn taikka muuhun asiaan osalliseen mahdollisimman pian sen jälkeen, kun tuomioistuimen selvityspyyntö on saapunut sosiaalilautakunnalle.  

Momentin toinen virke koskee tilanteita, joissa tuomioistuin katsoo vastaanottamansa selvityksen olevan puutteellinen tai lisäselvityksen olevan tarpeen. Tällöin tuomioistuin voi pyytää aikaisemman selvityksen täydentämistä taikka muuta selvitystä. Säännös vastaa voimassa olevan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun asetuksen 1 §:n 3 momenttia. 

Pykälän 5 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. Säännöksen sanamuotoa on tarkistettu. 

16 a §.Selvityksen tekijän kuuleminen. Pykälä on uusi. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi sosiaalilautakunnan selvityksen tekijän kuulemisesta suullisesti tuomioistuimessa. Jos selvityksen tekemiseen on osallistunut useita henkilöitä, jää tapauskohtaisesti päätettäväksi, ketä tai keitä heistä kuullaan. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tuomioistuimen olisi kutsuttava selvityksen tekijä kuultavaksi, jos tuomioistuin katsoo sen lapsen edun tai mielipiteen selvittämiseksi tai muusta syystä tarpeelliseksi. Selvityksen tekijän suullinen kuuleminen voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun tuomioistuimen selvityspyynnössä esitettyihin kysymyksiin on annettu epäselviä tai ristiriitaisia vastauksia. Kuuleminen voi olla tarpeen myös, jos selvityksessä esitettyjä tietoja on tarpeen selostaa tarkemmin tai tilanteeseen muuten kaivataan lisätietoja.  

Asiaan osallinen ei voisi suoraan kutsua selvityksen tekijää tuomioistuimeen kuultavaksi, mutta hän voisi esittää tuomioistuimelle pyynnön selvityksen tekijän kutsumisesta kuultavaksi. Momentin 2 kohdan mukaan tuomioistuimen olisi pyynnön johdosta kutsuttava selvityksen tekijä kuultavaksi, jollei hänen kuulemisensa ole selvästi tarpeetonta. 

Ehdotettu pykälä merkitsee muutosta selvityksen tekijän asemaan oikeudenkäynnissä. Selvityksen tekijää ei vastaisuudessa voitaisi kuulla tuomioistuimessa oikeudenkäymiskaaren 17 luvussa tarkoitettuna todistajana tai asiantuntijana, vaan tässä laissa erityisesti säänneltynä kuultavana. Lainsäädännössä on muitakin erityissäännöksiä oikeudenkäyntiin osallisten oikeudenkäymiskaaren 17 luvusta poikkeavasta prosessuaalisesta asemasta. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun säännöksiä uudistettaessa aiemmin 17 luvun 18 §:ssä tarkoitetusta kuultavien ryhmästä luovuttiin, mutta sillä ei ollut vaikutusta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun ulkopuolisiin erityissäännöksiin (HE 46/2014 vp, LaVM 19/2014 vp s. 22).  

Pykälän 2 momentin mukaan selvityksen tekijän kutsumiseen sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 41 ja 42 §:n mukaisia asiantuntijan kutsumisessa sovellettavia säännöksiä. Säännös tarkoittaa muun muassa sitä, että selvityksen tekijä voidaan kutsua sakon uhalla.  

Kuultavalla ei olisi oikeutta saada valtion varoista tai asiaan osallisilta palkkiota tai kulukorvausta kuultavaksi saapumisen johdosta. Kuultavaksi saapuminen kuuluu selvityksen tekijän virkatyöhön, jonka kustannuksista vastaa asianomainen kunta. Kunta on vastuussa kuultavalle mahdollisesti aiheutuvista matkakuluista tai muista kustannuksista siinäkin tapauksessa, että kuultava ei enää asiaa tuomioistuimessa käsiteltäessä ole kunnan palveluksessa. 

17 §.Väliaikaiset määräykset. Pykälä vastaa pääosin voimassa olevaa lakia. Pykälän 1 momentin sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi. Säännöksen mukaan tuomioistuin voi antaa väliaikaisen määräyksen lapsen asumisesta ja tapaamisoikeudesta, kun lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva asia on vireillä tuomioistuimessa. Väliaikainen määräys voidaan antaa muun ohella lapsen asumisesta vuorotellen kummankin vanhempansa luona sekä vuoroasumiseen tai tapaamisoikeuteen liittyvästä kuljetus- ja kuluvastuusta. Väliaikainen määräys voidaan antaa myös tapaamisten toteuttamisesta tuettuina tai valvottuina sekä vaihtojen toteuttamisesta valvottuina. Väliaikaisena ei kuitenkaan voida antaa 9 d §:n mukaista uhkasakkomääräystä, joka kyseisen pykälän nojalla voidaan liittää vain lopulliseen päätökseen. Selvyyden vuoksi tämä todetaan 1 momentin toisessa virkkeessä. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi mahdollisuus antaa väliaikainen määräys myös 9 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta tietojensaantioikeudesta. Tätä koskeva määräys, samoin kuin väliaikainen määräys lapsen huollosta, edellyttää kuitenkin erityisiä syitä. Erityisenä syynä tietojensaantioikeutta koskevan väliaikaisen määräyksen antamiselle voidaan pitää esimerkiksi sitä, että vanhempi on huolissaan lapsen terveydentilasta eikä hän ole saanut tämän terveydentilaa koskevia tietoja. 

Momentin viimeisessä virkkeessä todetaan, että väliaikainen määräys voidaan antaa kuulematta 15 §:ssä mainittuja henkilöitä, jos asiaa ei voida viivyttää. Esimerkkinä tällaisesta voi olla kiireellinen tilanne, jossa lasta ollaan viemässä luvatta pois maasta tai jossa lapsi on jo viety luvattomasti pois maasta ja vastapuolen tavoittaminen kuulemista varten veisi runsaasti aikaa.  

Pykälän 2 momentti on uusi. Siinä ehdotetaan säädettäväksi mahdollisuudesta antaa väliaikainen määräys lapselle maksettavasta elatusavusta lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian yhteydessä. Vastaava säännös elatusapua koskevan väliaikaisen määräyksen antamisesta avioeroa tai yhteiselämän lopettamista koskevassa asiassa on avioliittolain (234/1929) 31 §:n 2 momentissa. Säännös elatusapuasiassa annettavasta väliaikaisesta määräyksestä ehdotetaan otettavaksi myös lapsen elatuksesta annettuun lakiin.  

Väliaikainen määräys elatusavusta voidaan antaa, jos se on tarpeen lapsen elatuksen turvaamiseksi. Tällainen tarve voi olla olemassa esimerkiksi silloin, kun vanhemman elatuskykyyn vaikuttavien seikkojen selvittämiseen kuluu niin pitkä aika, että lapselle on turvattava täksi ajaksi elatus. Väliaikainen määräys voi olla tarpeen myös sen vuoksi, että lapsen oikeus elatustukeen edellyttää tuomioistuimen päätöstä tai sosiaaliviranomaisen vahvistamaa sopimusta elatusavusta.  

Pykälän 3 ja 4 momentti vastaavat voimassa olevan pykälän 2 ja 3 momenttia. 

17 b §.Asiantuntijapalveluiden järjestäminen. Pykälään on tehty seurannaismuutokset, jotka johtuvat siitä, että tuomioistuin voisi ehdotetun 15 a §:n mukaan käyttää lapsen kuulemisessa apuna tässä pykälässä tarkoitettua asiantuntija-avustajaa. 

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kunnan velvollisuus huolehtia riittävästä määrästä käräjäoikeuden käytettävissä olevia asiantuntija-avustajia kattaisi myös lapsen kuulemisessa avustamisen. Tarkoitus on, että samoja asiantuntija-avustajia voidaan käyttää sekä sovittelussa että lapsen kuulemisessa avustamisessa. 

Pykälän 2 momentti on uusi. Siinä ehdotetaan säädettäväksi hovioikeuden ja korkeimman oikeuden mahdollisuudesta käyttää lapsen kuulemisessa apuna 1 momentissa tarkoitettuja asiantuntija-avustajia. 

17 d §.Asiantuntijapalveluiden korvaaminen. Pykälään on tehty seurannaismuutokset, jotka johtuvat siitä, että asiantuntija-avustajia voitaisiin ehdotetun 15 a §:n mukaan käyttää apuna lapsen kuulemisessa. 

39 §.Lapsen kuuleminen. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 2 momentissa olevat viittaukset lapsen kuulemista koskeviin säännöksiin on ajantasaistettu. Momentin toinen virke vastaa nykyisin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun asetuksen 6 §:ssä olevaa säännöstä.  

Pykälästä ehdotetaan jätettäväksi pois nykyisen pykälän 3 momentissa oleva säännös, jonka mukaan tuomioistuimen on kehotettava sosiaalilautakuntaa toimittamaan selvitys kiireellisesti. Säännös käy tarpeettomaksi lain 16 §:ään ehdotettujen muutosten seurauksena.  

41 §.Oikeusapu ja lapsen palauttamisesta aiheutuvat kustannukset. Pykälän otsikko ja 1 momentin sanamuoto on muutettu yhdenmukaisiksi oikeusapulaissa (257/2002) käytetyn termistön kanssa. Pykälän 2 ja 3 momentti vastaavat voimassa olevaa lakia. 

49 §.Asetuksenantovaltuus. Pykälän nykyinen sisältö ehdotetaan korvattavaksi uudella asetuksenantovaltuudella.  

Ehdotetussa pykälässä lueteltaisiin nykyistä yksityiskohtaisemmin ne asiat, joista valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä. Asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin ensinnäkin tässä laissa sosiaalilautakunnalle säädetyistä tehtävistä. Tällä tarkoitetaan muun muassa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan sopimuksen vahvistamista sekä selvityksen tekemistä oikeudenkäyntiä varten. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella voitaisiin nykyiseen tapaan antaa tarkempia säännöksiä keskusviranomaisen tehtävistä sekä lapsen palauttamista ja ulkomaisen päätöksen tunnustamista tai täytäntöönpanoa koskevaan hakemukseen liitettävistä asiakirjoista.  

Nykyisessä 2 momentissa säädettyä mahdollisuutta säätää asetuksella siitä, että lapsen palauttamista koskevat säännökset voitaisiin laajentaa koskemaan myös muualla kuin Haagin sopimukseen kuuluvassa valtiossa asuvaa lasta, ei ole käytetty. Sellaiseen ei myöskään katsota olevan syytä vastaisuudessa, minkä vuoksi vastaavaa säännöstä ei sisälly ehdotukseen. 

Nykyisessä 3 momentissa olevaa valtuutta on käytetty säätämällä asetuksen 4 §:ssä hakijalle oikeus saada tuloista riippumatta ja korvauksetta oikeusapu tapaamisoikeutta koskevaan asiaan silloin, kun lapsen palauttamista koskeva hakemus on hylätty. Säännöksen soveltaminen on kuitenkin jäänyt vähäiseksi ja menettänyt myös merkitystään sittemmin voimaan tulleen Euroopan unionin sääntelyn vuoksi. Esityksessä ei ehdoteta asetuksen 4 §:ssä olevan säännöksen säilyttämistä.  

1.2  Laki lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta

1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi lapsenhuoltolakiin ehdotettujen vuoroasumista koskevien säännösten johdosta.  

Momentin alussa olevan määritelmän mukaan päätöksellä tarkoitetaan tässä laissa tuomioistuimen päätöstä ja väliaikaista määräystä. Tämän johdosta toisen virkkeen sanamuotoa on yksinkertaistettu. 

Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan täytäntöönpanolaissa olevia lapsen tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä noudatetaan myös pantaessa täytäntöön vuoroasumisesta annettua tuomioistuimen päätöstä. Pykälän 2 momentista seuraa, että sosiaalilautakunnan vahvistama sopimus vuoroasumisesta rinnastetaan tuomioistuimen päätökseen. 

Jos lapsi on määrätty asumaan vuorotellen vanhempiensa luona taikka toisen vanhemman ja muun huoltajan luona, kumpi tahansa taho on oikeutettu hakemaan sopimuksen tai päätöksen täytäntöönpanoa. Täytäntöönpanoa voidaan hakea tilanteessa, jossa vanhempi tai muu huoltaja ei ole palauttanut lasta hakijana olevan vanhemman tai muun huoltajan luokse sopimuksen tai päätöksen mukaisesti. 

Osana vuoroasumisen ehtoja on mahdollista sopia tai määrätä, että lapsella on asuessaan yhden vanhempansa luona oikeus tavata toista vanhempaansa. Sopimus tai päätös on täytäntöönpanokelpoinen myös siltä osin kuin se sisältää ehtoja tällaisista vuoroasumisjaksojen sisään sijoittuvista tapaamisista. Täytäntöönpano tapahtuu myös tältä osin noudattaen tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä. Tällaisessa tilanteessa täytäntöönpanon hakijana on se vanhempi, jota lapsi ei ole saanut tavata sopimuksen tai päätöksen mukaisesti.  

Vuoroasumisen rinnastaminen tapaamisoikeuteen täytäntöönpanolain säännöksiä sovellettaessa tarkoittaa myös sitä, että tuomioistuin voi täytäntöönpanolain 13 §:n mukaisesti täsmentää tai muuttaa vuoroasumisen ehtoja. Vuoroasumiseen sovelletaan myös lain 16 §:n säännöstä siitä, että päätös voidaan panna täytäntöön tarvittaessa sakon uhalla ja vain erittäin painavista syistä määräämällä lapsi noudettavaksi.  

2 §.Lapsen tahdon huomioon ottaminen. Pykälässä säädetään täytäntöönpanoa vastustavan lapsen tahdon huomioon ottamisesta. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti.  

Ehdotettu säännös täydentää lapselle kuuluvaan itsemääräämisoikeuteen perustuvaa 1 momenttia. Tarkoituksena on selkeyttää vastustuksen arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja. Jos lapsen katsotaan olevan niin kehittynyt, että hänen mielipiteeseensä voidaan kiinnittää huomiota, ja lapsi vastustaa täytäntöönpanoa, viranomaisen on arvioitava, estääkö lapsen vastustus täytäntöönpanon. Tässä arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota ensinnäkin niihin syihin, joita lapsi esittää vastustukselleen. Lapsen vastustuksen on oltava perusteltu ja osoittaa, että lapsi on kyennyt harkitsemaan asiaa huolellisesti. Tämän lisäksi viranomaisen on varmistuttava siitä, että lapsen mielipide on itsenäinen eli että siihen ei ole vaikutettu taivuttelulla, manipuloinnilla tai muulla epäasiallisella tavalla.  

Lapsen itsemääräämisoikeus tulee ottaa huomioon täytäntöönpanomenettelyn kaikissa vaiheissa, myös noutotilanteessa. Arvioidessaan, onko lapsi niin kehittynyt, että hänen mielipiteeseensä voidaan kiinnittää huomiota ja estääkö lapsen vastustus täytäntöönpanon, ulosottomiehen on otettava huomioon sovittelukertomuksesta ilmenevä sovittelijan arvio asiasta samoin kuin täytäntöönpantavana olevan tuomioistuimen ratkaisun perustelut.  

Jos sovittelijan riittävän kehittyneenä pitämä lapsi ei ole vastustanut täytäntöönpanoa sovittelukertomuksen mukaan, mutta noutovaiheessa käy ilmi lapsen vastustus, on lapsen itsemääräämisoikeutta kunnioitettava. Itsemääräämisoikeuteen kuuluu, että lapsella on oikeus muuttaa mielipidettään ja se on mahdollista vielä noutovaiheessa. Jos lapsi on sovittelijalle käräjäoikeusvaiheessa ilmaissut halunsa tavata toista vanhempaansa taikka mennä hänen luokseen asumaan, on koetettava huolellisesti selvittää, vastustaako lapsi itse noutotilannetta vai toisen vanhemman luokse menemistä. Lapsen mielipide on varmistettava rauhallisissa oloissa mieluiten asiantuntijan avulla, jotta lapsen mielipiteen vaihtumisesta voidaan olla varmoja. 

11 §.Lapsen kuuleminen tuomioistuimessa. Pykälää ehdotetaan tarkistettavaksi siinä olevan viittauksen osalta.  

18 §.Uhkasakon asettaminen. Pykälän 1 momentin suomenkielisessä sanamuodossa käytetty rahayksikkö ajantasaistetaan euroksi. 

1.3  Laki lapsen elatuksesta

4 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi lapsenhuoltolakiin ehdotettujen vuoroasumista koskevien säännösten johdosta. 

Momentin 1 kohta sisältää nykyisinkin 1 momenttiin sisältyvän säännöksen siitä, että elatusapua voidaan vahvistaa suoritettavaksi, jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta. Tällä tarkoitetaan useimmiten tilanteita, joissa lapsi asuu muualla kuin vanhempansa tai vanhempiensa luona. Velvollisuus voi syntyä myös silloin, kun lapsen vanhemmat asuvat samassa taloudessa, mutta toinen vanhempi ei osallistu millään tavoin lapsen elatukseen.  

Momentin 2 kohta sisältää nykyisinkin 1 momenttiin sisältyvän säännöksen siitä, että elatusapua voidaan vahvistaa suoritettavaksi silloin, jos lapsi ei pysyvästi asu vanhempansa luona. Asumisella tarkoitetaan lapsenhuoltolaissa tarkoitettua asumisratkaisua eli vanhemman pääasiallista vastuuta lapsen tosiasiallisesta hoidosta. Jos lapsen tulee sopimuksen tai päätöksen mukaan asua vanhempansa luona ja toisella vanhemmalla on tapaamisoikeus, viimeksi mainittu vanhempi voidaan määrätä suorittamaan lapselle elatusapua. 

Momentin 3 kohta on uusi ja selventää sitä, että lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua myös silloin, kun lapsi asuu vuorotellen kummankin vanhemman luona.  

Vuoroasumistilanteissa lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua esimerkiksi silloin, kun toisella vanhemmalla on parempi elatuskyky kuin toisella. Lain 2 §:n mukaan vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Se vanhempi, jolla on suurempi elatuskyky, voidaan siten velvoittaa suorittamaan lapselle elatusapua, vaikka kumpikin vanhempi vuorollaan huolehtisi lapsen jokapäiväisestä elatuksesta yhtä laajasti ja he muutenkin suorittaisivat yhtä suuren osuuden lapsen elatuksesta aiheutuvista kustannuksista.  

Vuoroasumistilanteissa voi kuitenkin olla tarpeen vahvistaa lapselle suoritettavaksi elatusapua, vaikka vanhempien elatuskyky olisikin yhtä suuri. Tällainen tilanne voi syntyä muun ohella silloin, kun toinen vanhemmista suorittaa suuremman osuuden lapsen elatuksesta aiheutuvista kustannuksista esimerkiksi maksamalla yksin lapsen päivähoitomaksut. Tällöin voidaan lapsen elatuksesta aiheutuvien kustannusten tasaamiseksi toinen vanhemmista velvoittaa suorittamaan elatusapua. 

Oikeusministeriö julkaisi vuonna 2007 ohjeen lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (Oikeusministeriön julkaisu 2007:2). Ohjeen tarkoituksena on ennen kaikkea selventää se, mitä eri tekijöitä elatusavun suuruutta laskettaessa on perusteltua ottaa huomioon ja millä painoarvolla kukin tekijä voidaan ottaa huomioon. Ohjeessa esitetyt laskukaavat ja esimerkit on laadittu sen laatimisen aikaan tyypillisiä elatustilanteita ajatellen. Ohjeessa ei ole otettu huomioon nyt ehdotettuja vuoroasumista koskevia säännöksiä, joiden mukaan tulee mahdolliseksi sopia tai määrätä, että lapsen tulee asua vuorotellen yhtä paljon tai lähes yhtä paljon kummankin vanhempansa luona. Esimerkiksi ohjeen mukaiset luonapitovähennykset eivät sellaisenaan sovellu vuoroasumiseen. Tämän vuoksi ohjetta voidaan näissä tilanteissa noudattaa vain soveltuvin osin. 

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

5 §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi lapsenhuoltolakiin ehdotetun huoltajan esteellisyyttä koskevan säännöksen johdosta. Huoltajan esteellisyyttä koskevan säännöksen mukaan huoltaja ei saa edustaa lasta, jossa vastapuolena on lapsen toinen huoltaja. Lapsen elatuksesta annetun lain 5 §:n mukaan elatusapua koskevissa asioissa alaikäistä lasta edustaa hänen huoltajansa. Vastapuolena on lapsen vanhempi, joka voi olla myös huoltaja. Momenttiin lisättäväksi ehdotetun kolmannen virkkeen mukaan huoltaja voi elatusapua koskevassa asiassa edustaa lasta, vaikka vastapuolena on lapsen toinen huoltaja, jos lapsi asuu jommankumman vanhempansa luona. Säännös on poikkeus huoltajien yhteistoiminnan periaatteesta. Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa esteellisyyttä ei näissä tilanteissa ole katsottu syntyvän. Esteellisyyttä ei ole katsottu syntyvän myöskään silloin, kun vain toinen vanhemmista on lapsen huoltaja, jos elatusapu tulee lasta edustavan huoltajan kotitalouteen. Jos sen sijaan lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle, voi olla vaarana, että vanhempien keskinäinen solidaarisuus syrjäyttää lapsen edun. Tällöin lasta edustamaan voidaan tarvita edunvalvojan sijainen.  

14 §. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 2 momentin sanamuotoa ehdotetaan ajantasaistettavaksi ottaen huomioon, että elatusapua koskeva vaatimus voidaan lapsenhuoltolain 14 §:n mukaan esittää myös tapaamisoikeutta koskevan asian yhteydessä ja että lapsen huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva asia pannaan nykyisin vireille hakemuksella eikä kanteella.  

14 a §. Pykälä on uusi. Mahdollisuus elatusapua koskevan väliaikaisen määräyksen antamiseen lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan asian yhteydessä ehdotetaan lisättäväksi edellä selostetuin tavoin lapsenhuoltolain 17 §:ään. Johdonmukaisuussyistä asiaa koskeva säännös ehdotetaan otettavaksi myös lapsen elatuksesta annettuun lakiin. 

Pykälän 1 momentissa säädetään väliaikaisen määräyksen edellytykseksi se, että määräys on tarpeen lapsen elatuksen turvaamiseksi. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun vanhemman elatuskykyyn vaikuttavien seikkojen selvittämiseen kuluu niin pitkä aika, että lapselle on turvattava täksi ajaksi elatus.  

Elatusavusta ei olisi mahdollista antaa väliaikaista määräystä vastapuolta kuulematta. 

Pykälän 2 momentissa vahvistetaan yleinen periaate, jonka mukaan väliaikaiseen määräykseen ei saa hakea muutosta. Muutoksenhakukielto koskee myös ratkaisua, jolla pyyntö väliaikaisen määräyksen antamisesta on hylätty. 

Pykälän 3 momentissa säädetään väliaikaisen määräyksen voimassaolosta. Väliaikainen määräys raukeaa automaattisesti, kun tuomioistuin antaa elatusavusta lopullisen päätöksen.  

1.4  Laki riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa

10 §.Lapsen asemaa ja oikeutta koskevat asiat. Pykään 1 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi. Momentin viimeinen virke velvoittaa tuomioistuinta ottamaan huomioon lapsenhuoltolain säännökset sovinnon vahvistamista harkitessaan. Selkeyden ja asian tärkeyden vuoksi pykälään ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi nimenomainen viittaus lapsen mielipiteen huomioon ottamiseen.  

Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa tuomioistuinsovittelussa lapsen kuulemiseen ja lapsen toivomusten ja mielipiteen selvittämiseen sovelletaan lapsenhuoltolain säännöksiä. Tuomioistuinsovittelussa merkityksellinen on lapsenhuoltolain 10 §, jonka mukaan asia on ratkaistava vanhempien sopimalla tavalla, ellei ole aihetta olettaa, että ratkaisu olisi vastoin lapsen etua. Ehdotetun lapsenhuoltolain 11 §:n muutoksen mukaan kaikissa lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa asioissa ja siis myös sovintoon päättyvissä asioissa on selvitettävä lapsen omat toivomukset ja mielipide sikäli kuin se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista. Vanhempien ollessa yhtä mieltä lapsensa asioiden järjestämisestä lapsen ääni välittyy ensisijaisesti vanhempien välityksellä. Vanhempien tulee keskustella asiasta lapsen kanssa ja ottaa sovinnosta neuvotellessaan huomioon lapsen mielipide ja toivomukset. Tuomioistuimen on puolestaan varmistuttava siitä, että vanhemmat ovat selvittäneet lapsen mielipiteen. 

Lapsenhuoltolakiin ehdotetun 15 a §:n mukaisesti lasta voidaan kuulla tuomioistuimessa henkilökohtaisesti. Pykälää sovelletaan myös lapsen kuulemiseen tuomioistuinsovittelussa. Lapsenhuoltolain 16 §:ssä tarkoitetun sosiaalilautakunnan selvityksen pyytäminen ja lapsen kuuleminen sen yhteydessä on periaatteessa mahdollista myös tuomioistuinsovittelussa, mutta käytännössä näissä tilanteissa harvinaista siihen kuluvan ajan vuoksi.  

1.5  Oikeudenkäymiskaari

10 luku Oikeuspaikasta riita-asioissa

13 §. Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi. Oikeuspaikkaa koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättäväksi uusi virke, joka mahdollistaa sen, että sisarusten huoltoa tai tapaamisoikeutta koskeva asia voidaan kaikkien sisarusten osalta tutkia siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomioistuimessa jollakin heistä on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Säännöstä voidaan soveltaa myös puolisisaruksiin. 

Jos lapsi asuu vuoroasumista koskevan sopimuksen tai päätöksen perusteella yhtä paljon tai lähes yhtä paljon kahdessa paikassa, hänellä voi olla kaksi tässä pykälässä tarkoitettua asuinpaikkaa. Jos nämä asuinpaikat sijaitsevat eri käräjäoikeuksien tuomiopiireissä, kumpi tahansa käräjäoikeus on toimivaltainen tutkimaan asian.  

12 luku Asianosaisista

4 a §. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi. Lapsenhuoltolain 5 b §:ään ehdotetun huoltajan esteellisyyttä koskevan säännöksen seurannaisvaikutuksena pykälään ehdotetaan lisättäväksi viittaus huoltajaan tai muuhun lailliseen edustajaan.  

Pykälässä tarkoitettu asianosaisen muu laillinen edustaja on esimerkiksi ilman huoltajaa olevalle lapselle kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain (746/2011) 39 §:n nojalla määrättävä edustaja. Pykälä ei koske yhtiöiden tai muiden oikeushenkilöiden laillisia edustajia. 

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

17 luku Todistelusta

12 §. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus lapsenhuoltolakiin ehdotetaan tarkistettavaksi lapsenhuoltolain 16 §:ään ehdotettujen muutosten johdosta niin, että viittaus kohdistuu oikeaan momenttiin.  

1.6  Hallintolainkäyttölaki

19 a §.Edunvalvojan määrääminen oikeudenkäyntiä varten. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi samalla tavoin kuin oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 4 a §:ää.  

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

1.7  Avioliittolaki

23 a §. Pykälässä olevat viittaukset ehdotetaan ajantasaistettaviksi. Sosiaalihuoltolaissa (710/1982) olleet säännökset perheasioiden sovittelijan salassapitovelvollisuudesta kumottiin lailla 813/2000. Samassa yhteydessä säädettiin laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000), jonka 15, 20 ja 29 §:iin sisällytettiin sosiaalihuoltolain 56—58 §:n asiallinen sisältö. Viittaukset sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan muutettaviksi tämän mukaisesti viittauksiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa oleviin vastaaviin pykäliin. Selvyyden vuoksi pykälän viimeiseksi virkkeeksi ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan sovittelijalla ei ole oikeutta saada perheestä tietoja muilta viranomaisilta ilman asianosaisten suostumusta. Säännös vastaa asiallisesti voimassaolevaa oikeutta. 

1.8  Adoptiolaki

63 §.Selvityksen hankkiminen, lapsen kuuleminen ja väliaikainen määräys. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 2 momentissa olevia säännösviittauksia on tarkistettu lapsenhuoltolakiin ehdotettujen lapsen kuulemista, selvityksen määräaikaa ja täydentämistä sekä selvityksen tekijän kuulemista koskevien uusien säännösten johdosta. Näitä säännöksiä sovellettaisiin myös adoptioon liittyvissä asioissa. 

95 §.Adoptoitavan lapsen edustaminen. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 2 momentissa olevia säännösviittauksia on täydennetty lapsenhuoltolakiin ehdotettujen muutosten johdosta.  

1.9  Laki holhoustoimesta

11 §. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus ehdotetaan täsmennettäväksi niin, että siinä viitataan myös 32 §:n 4 ja 5 momenttiin, jotka ovat aiemman lainsäädäntömuutoksen yhteydessä jääneet epähuomiossa viittauksen ulkopuolelle. 

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

1.10  Uskonnonvapauslaki

3 §.Jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa. Pykälän 2 momentti ehdotetaan ajantasaistettavaksi lapsenhuoltolakiin ehdotettujen muutosten johdosta.  

1.11  Lastensuojelulaki

46 §.Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta päättäminen huostassapidon aikana. Pykälän otsikkoa ja 1 momentin sanamuotoa ehdotetaan muutettavaksi sen selventämiseksi, että kaikki lapsenhuoltolaissa säädetyt mahdollisuudet lapsen huollon, asumisen ja tapaamisoikeuden järjestämiseen ovat mahdollisia myös huostassapidon aikana. Säännöksen soveltamista yleisessä tuomioistuimessa on selostettu edellä lapsenhuoltolain 11 a §:n perusteluissa.  

1.12  Laki toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa tehdyn yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja sopimuksen soveltamisesta

10 §.Lausunto tapaamisoikeutta koskevassa asiassa. Pykälän 1 ja 3 momentti vastaavat voimassa olevaa lakia.  

Pykälän 2 momentissa olevaa viittausta sosiaalihuoltolain kumottuun säännökseen ehdotetaan muutettavaksi niin, että pykälässä tarkoitetun lausunnon antamiseen toimivaltainen sosiaalilautakunta määräytyy henkilön kotikunnan perusteella.