1.1
Laki julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista
1 luku Yleiset säännökset
1 §. Lain soveltamisala. Alueiden kehittämistä ja kasvupalveluja koskevan lakiehdotuksen 16 §:n 1 momentin mukaan maakunnalla olisi velvollisuus järjestää kasvupalveluja työmarkkinoiden toimivuuden ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Käsillä olevassa lakiehdotuksessa ehdotetaan säädettäväksi edellä tarkoitetuista maakunnallisista kasvupalveluista. Nämä maakunnan järjestämät, julkisin varoin rahoitetut palvelut muodostaisivat julkiset rekrytointipalvelut ja osaamisen kehittämispalvelut. Säännös asiasta olisi 1 momentissa. Maakunnan tulisi julkisia rekrytointipalveluja ja osaamisen kehittämispalveluja järjestäessään ja tuottaessaan ottaa huomioon alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetun lain säännökset kasvupalvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta.
Uudenmaan maakunnassa Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupungit (pääkaupunkiseudun kunnat) voisivat sopia kasvupalvelujen järjestämisvastuun siirtämisestä tätä varten muodostettavalle kuntayhtymälle. Tästä Uudenmaan erillisratkaisusta säädettäisiin kasvupalvelujen järjestämisestä Uudenmaan maakunnassa annettavassa laissa. Myös muilla Uudenmaan maakunnan kunnilla kuin edellä mainituilla pääkaupunkiseudun kunnilla olisi oikeus liittyä kuntayhtymän jäseniksi. Jos kuntayhtymä perustettaisiin, se vastaisi kasvupalvelujen järjestämisestä koko Uudenmaan maakunnassa. Kuntayhtymä käyttäisi tällöin kasvupalvelujen osalta maakunnalle kuuluvaa toimivaltaa Uudenmaan maakunnan sijasta. Ehdotetun 2 momentin mukaan kuntayhtymään sovellettaisiin, mitä ehdotetussa laissa säädettäisiin maakunnasta.
2 §.Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin laissa käytetyt keskeiset käsitteet. Ehdotetussa 1 kohdassa määriteltäisiin asiakas. Asiakkaalla tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä ja oikeushenkilöä, joka hakee tai saa ehdotetussa laissa tarkoitettuja palveluja. Luonnollisesta henkilöstä käytettäisiin käsitettä henkilöasiakas, mikä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädettyä henkilöasiakkaan käsitettä. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain asiakkaan määritelmästä poiketen ehdotetussa asiakkaan määritelmässä ei käytettäisi käsitteitä työnantaja-asiakas ja yritysasiakas. Luonnollisten henkilöiden lisäksi asiakkaita voisivat olla oikeushenkilöt, joilla tarkoitetaan yritystä tai muuta yhteisöä, jolla voi olla oikeuksia ja velvollisuuksia. Työnantajan ominaisuudessa asiakkaana voi olla sekä oikeushenkilö että luonnollinen henkilö.
Ehdotetussa 2 kohdassa määriteltäisiin työnhakija ja 3 kohdassa työtön. Työnhakijalla tarkoitettaisiin henkilöasiakasta, joka on rekisteröity työnhakijaksi kasvupalvelujen asiakastietojärjestelmään ja jonka työnhaku on voimassa. Työnhaun käynnistämisestä säädettäisiin ehdotetussa 8 §:ssä ja työnhaun voimassa olon päättymisestä ehdotetussa 9 §:ssä. Työnhakijan määritelmä vastaisi sisällöllisesti julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohtaa.
Työttömän määritelmää muutettaisiin vastaamaan työelämän muutoksia. Tavoitteena on mahdollisimman yksinkertainen määritelmä, joka huomioisi työn erilaiset muodot ja henkilöiden tosiasialliset palvelutarpeet. Henkilöä ei pidettäisi työttömänä, jos hän tekisi kokoaikatyötä työ- tai virkasuhteessa, yrittäjänä tai muuten ansiotarkoituksessa tai jos hän ilmoituksensa mukaan opiskelisi päätoimisesti. Enintään kaksi viikkoa kestävä kokoaikainen työ ei katkaisisi henkilön työttömyyttä, jos henkilö olisi työnhakijana myös työn aikana. Sillä ei olisi merkitystä, pidetäänkö henkilöä työttömyysturvalain säännösten perusteella päätoimisena opiskelijana tai yrittäjänä.
Työttömän määritelmä laajennettaisiin kattamaan ne, jotka eivät tosiasiallisesti tee kokoaikatyötä. Ehdotettu työttömän määritelmä kattaisi osa-aikatyötä tekevien lisäksi henkilöt, joille ei tosiasiallisesti ole tarjolla työtä kokoaikaisesti. Tällaisia henkilöitä olisivat esimerkiksi lomautetut ja niin sanotulla nollatuntisopimuksella työtä tekevät, joille työnantaja ei tarjoa työtä kokoaikaisesti. Lisäksi nykytilasta poiketen työttömänä pidettäisiin vain työnhakijana olevaa.
Työttömän määritelmän muuttaminen toisi suuremman osan työhakijoista säännöllisen palvelutarpeen arvioinnin piiriin ja mahdollistaisi palvelujen tarjoamisen nykyistä laajemmalle kohdejoukolle. Sillä ei kuitenkaan olisi välittömiä vaikutuksia palvelujen kohdentumiseen, koska työttömällä ei jatkossakaan olisi subjektiivista oikeutta palveluihin ja palvelujen tarjoaminen perustuu harkintaan. Työttömän määritelmän muuttamisella ehdotetulla tavalla ei myöskään olisi vaikutusta oikeuteen saada työttömyysetuutta. Oikeudesta työttömyysetuuteen säädetään työttömyysturvalaissa. Työttömyysturvalain mukaiseen työttömän määritelmään ei ehdoteta muutoksia. Määritelmän muuttamisella ei myöskään ole tarkoitus muuttaa tilastointia.
Ehdotetun 4 kohdan mukaan palveluntuottajalla tarkoitettaisiin toimijaa, jonka tehtäväksi maakunta olisi antanut ehdotetussa laissa tarkoitetun palvelun tuottamisen tai asiakkaan palveluprosessiin liittyvien tehtävien hoitamisen. Palveluntuottajana voisi toimia yhteisö, säätiö tai yksityinen elinkeinonharjoittaja. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiö, kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö, osuuskunta ja yhdistys. Ehdotetussa laissa ei säädettäisi palveluntuottajien valinnasta. Julkiset rekrytointipalvelut ja osaamisen kehittämispalvelut olisivat osa kasvupalveluja, joten palveluntuottajien valinnassa olisi noudatettava alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annettavan lain palveluntuottajien valintaa, yleisiä edellytyksiä ja muita palvelujen tuottamista koskevia säännöksiä.
Jos maakunta tuottaisi palveluja omana tuotantonaan kilpailutilanteessa markkinoilla, maakunnan olisi edellä mainitun lakiehdotuksen mukaan annettava palvelujen tuottaminen yhtiön, osuuskunnan, säätiön tai yhdistyksen hoidettavaksi. Palveluntuottajalla tarkoitettaisiin myös edellä tarkoitettua maakunnan määräysvallassa olevaa maakunnan viranomaiskoneiston ulkopuolista yhteisöä tai säätiötä, joka tuottaisi käsillä olevassa lakiehdotuksessa tarkoitettuja palveluja tai hoitaisi palveluprosessiin liittyviä tehtäviä. Vaikka ehdotetussa laissa ei rajoitettaisi kunnan mahdollisuutta toimia palveluntuottajana, alueiden kehittämistä ja kasvupalveluja koskevan lakiehdotuksen mukaan kunta tai julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 15 §:ssä tarkoitettu kunnan sidosyksikkö ei voisi toimia kasvupalvelujen palveluntuottajana muutoin kuin markkinapuutetilanteessa. Tehtävistä, jotka palveluntuottajalle voitaisiin julkisia rekrytointipalveluja ja osaamisen kehittämispalveluja koskevan lain perusteella antaa, säädettäisiin ehdotetussa 3 §:ssä.
Ehdotettuun 5 kohtaan sisältyisi työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun määritelmä. Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla tarkoitettaisiin tilannetta, jossa työnhakijan työllistymisen edistäminen edellyttäisi rekrytointipalvelujen ja osaamisen kehittämispalvelujen tai muiden kasvupalvelujen yhteensovittamista sosiaali- ja terveyspalvelujen tai Kansaneläkelaitoksen kuntoutuspalvelujen kanssa. Työnhakijalla olisi tarve palvelujen yhteensovittamiseen silloin, kun työnhakijan työllistymisen esteet eivät johtuisi yksinomaan avointen työpaikkojen tai työnhakijan osaamisen puutteista, vaan työnhakijalla olisi lisäksi sellaisia työ- ja toimintakyvyn rajoitteita tai elämänhallintaan liittyviä ongelmia, jotka eivät ratkea pelkällä viranomaisten välisellä konsultaatiolla, vaan edellyttävät tiivistä yhteistyötä kasvu-, sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalvelun toimijoiden välillä. Määritelmä vastaisi sisällöllisesti nykyisessä työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetussa laissa tarkoitettua työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua.
Ehdotetuissa 6 ja 7 kohdissa määriteltäisiin työllistymissuunnitelma ja työllistymissuunnitelman korvaava suunnitelma. Työllistymissuunnitelmalla tarkoitettaisiin maakunnan yhdessä työnhakijan kanssa laatimaa suunnitelmaa. Maakunnan lisäksi palveluntuottaja voisi hoitaa työnhakijan palveluprosessiin liittyviä tehtäviä kuten työllistymissuunnitelman laatimisen, joten työllistymissuunnitelmalla tarkoitettaisiin myös palveluntuottajan yhdessä työnhakijan kanssa laatimaa suunnitelmaa. Lisäksi työllistymissuunnitelmalla tarkoitettaisiin nykyistä vastaavasti myös monialaista työllistymissuunnitelmaa, joka laadittaisiin monialaisena yhteistyönä työnhakijalle, jolla olisi 5 kohdassa tarkoitetun työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun tarve.
Työllistymissuunnitelman korvaavalla suunnitelmalla tarkoitettaisiin nykyistä vastaavasti kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua aktivointisuunnitelmaa sekä kotoutumisen edistämisestä annetussa laissa tarkoitettua kotoutumissuunnitelmaa. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaan aktivointisuunnitelmalla tarkoitetaan pitkään työttömänä olleelle henkilölle työllistymisedellytysten ja elämänhallinnan parantamiseksi laadittavaa suunnitelmaa, jonka työ- ja elinkeinotoimisto ja kunta laativat yhdessä henkilön kanssa. Kuntouttava työtoiminta kuuluu sosiaalipalveluihin, joiden järjestämisvastuu siirtyy sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen yhteydessä kunnilta maakuntien järjestämisvastuulle. Tämän esityksen yhteydessä ei esitetä muutoksia kuntouttavaan työtoimintaan ja sitä koskevaan lakiin.
Ehdotetussa 8 kohdassa määriteltäisiin muutosturva. Muutosturvan määritelmä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 7 kohdan mukaista muutosturvan määritelmää. Määritelmässä otettaisiin kuitenkin huomioon, että maakunta olisi TE-toimiston sijasta toimija, joka osallistuisi muutosturvan toteuttamiseen.
3 §.Tehtävien antaminen palveluntuottajalle. Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, mitä julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista annettavan lain mukaisia tehtäviä maakunta voisi antaa palveluntuottajan hoidettavaksi. Kasvupalvelu-uudistuksen yhtenä lähtökohtana on kasvupalvelujen tuottaminen niin sanotulla monituottajamallilla, minkä tarkoituksena on lisätä kilpailullisuutta palvelujen tuottamisessa ja tätä kautta lisätä palvelujen vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta sekä luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Maakunnallisten kasvupalvelujen, mukaan lukien rekrytointipalvelut ja osaamisen kehittämispalvelut, järjestämisestä ja tuottamisesta säädettäisiin alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annettavassa laissa. Edellä mainitun lakiehdotuksen mukaan maakunta voisi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat kasvupalvelut itse tai tytäryhteisössään tai antaa niiden tuottamisen yhdelle tai useammalle palveluntuottajalle. Maakunta voisi tehdä palvelujen tuottamisesta puitejärjestelyn tai hankintasopimuksen kilpailuttamalla palveluntuottajia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain mukaisesti taikka tekemällä päätöksen palvelun tuottamista koskevista yleisistä edellytyksistä ja hyväksymällä kaikki edellytykset täyttävät toimijat palveluntuottajiksi.
Maakunta voisi antaa palveluntuottajan hoidettavaksi ehdotetussa laissa tarkoitettujen julkisten rekrytointipalvelujen ja osaamisen kehittämispalvelujen tuottamisen ja toteuttamisen. Rekrytointipalveluista, joita maakunnalla olisi velvollisuus järjestää, säädettäisiin 16 §:n 2 momentissa ja osaamisen kehittämispalveluista 17 §:ssä. Edellä tarkoitetut palvelut ovat sellaisia, joita työ- ja elinkeinotoimistot jo nykyisellään voivat hankkia palveluntuottajilta. Lisäksi 18 §:ssä säädettäisiin muista palveluista, joita maakunnat voisivat järjestää. Nykytilasta poiketen maakunta voisi antaa palveluntuottajan hoidettavaksi myös asiakkaan, mukaan lukien työnhakijan, palvelutarpeen arvioimisen ja ohjaamisen palveluihin. Työnhakijan palveluprosessin osalta palveluntuottajan hoidettavaksi voitaisiin antaa myös työllistymissuunnitelman laatiminen ja tarkistaminen sekä suunnitelman toteutumisen seuranta. Maakunta voisi antaa palveluntuottajalle myös oikeuden ohjata työnhakijoita 24 §:ssä tarkoitettuun työkokeiluun. Palveluntuottajan tehtäviin liittyisi tällöin oikeus tehdä työkokeilusopimus työnhakijan ja työkokeilun toteuttajan kanssa. Mahdollisuus hankkia palveluprosessiin liittyviä toimia palveluntuottajalta huomioitaisiin kussakin toimenpidettä koskevassa pykälässä säätämällä palveluntuottajasta mahdollisena toimijana maakunnan sijasta.
Palveluntuottaja voisi tuottaa joko yksittäistä palvelua, kuten kasvupalvelukoulutusta tai työnhakua tukevaa palvelua, tai useista palveluista muodostuvaa palvelukokonaisuutta. Maakunta voisi antaa palveluntuottajalle vastuun määritellyn asiakasryhmän palveluprosessista, mikäli maakunta katsoisi sen tarkoituksenmukaiseksi. Palveluntuottajilla voi olla erityisosaamista esimerkiksi tietyn alan työnvälityksestä tai tietyn asiakasryhmän työllistymisen edistämisestä. Mahdollistamalla työnhakijan palveluprosessiin liittyvien tehtävien antaminen palveluntuottajalle mahdollistettaisiin nykyistä paremmin niin sanottujen tulosperusteisten hankintojen toteuttaminen. Tällöin palveluntuottajan palkkio määräytyisi osittain tai jopa kokonaan sen perusteella, toteutuuko palvelulle asetettu tavoite. Palkkio voitaisiin sitoa esimerkiksi asiakkaan työllistymiseen, jolloin palveluntuottajan tulisi voida arvioida, mitä palveluja työnhakija tarvitsee työllistyäkseen.
Maakunta ei kuitenkaan voisi antaa palveluntuottajalle työnhakijaksi rekisteröimistä, rekisteröimisen epäämistä eikä työnhaun päättämiseen tai työttömyysturvan seuraamusjärjestelmään liittyviä tehtäviä. Maakunnan tulisi itse tehdä päätökset myös kasvupalvelukoulutuksen opiskelijavalinnasta sekä palvelujen keskeyttämisestä. Myös 30 §:ssä säädetty kunnan työllistämisvelvoitetta koskevan ilmoituksen tekeminen ja 33 §:ssä säädetyt muutosturvaan liittyvät maakunnan tehtävät olisivat maakunnan viranomaistehtäviä.
Palveluntuottajan tulisi noudattaa julkisia hallintotehtäviä hoitaessaan hallinnon yleislakeja, kuten hallintolakia, kielilakia (423/2003) ja henkilötietolakia (523/1999). Näiden soveltamisesta ei säädettäisi ehdotetussa laissa, koska mainitut lait tulevat niiden omien soveltamisalasäännösten perusteella noudatettaviksi yksityiseen, joka hoitaa julkisia hallintotehtäviä. Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin kuitenkin viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain ja arkistolain (831/1994) soveltamisesta palveluntuottajaan sen hoitaessa ehdotetun lain mukaisia tehtäviä. Julkisuuslain 4 §:n 2 momentissa kyseisen lain soveltamisala on rajattu koskemaan julkisia tehtäviä hoitavia yksityisiä niiden käyttäessä julkista valtaa. Jotta julkisuuslain soveltamisesta palveluntuottajan toimintaan ei jäisi epäselvyyttä, asiasta otettaisiin lakiin nimenomainen säännös. Arkistolain 1 §:n 6 kohdassa ei tunnisteta tilannetta, jossa julkista tehtävää suoritetaan lain nojalla tehdyn sopimuksen perusteella, joten nimenomaisella säännöksellä myös arkistolain soveltaminen ulotettaisiin koskemaan palveluntuottajaa sen hoitaessa ehdotetun lain mukaisia tehtäviä.
Lisäksi 2 momentissa säädettäisiin virkavastuuta koskevien säännösten soveltamisesta palveluntuottajan palveluksessa olevaan henkilöön hänen suorittaessaan ehdotetussa laissa tarkoitettuja tehtäviä. Palveluntuottajan vastuu kattaisi rikosoikeudellisen virkavastuun ja vahingonkorvausoikeudellisen vastuun. Säännökset ovat tarpeen perustuslain 124 §:n julkisen hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle koskevien edellytysten täyttämiseksi.
4 §.Palvelujen tarjoaminen asiakkaalle. Maakunnan tulisi järjestää julkiset rekrytointipalvelut ja osaamisen kehittämispalvelut siten, että palveluja on tarjolla sekä asiakkaiden omatoimisesti käytettävinä palveluina että henkilökohtaisena palveluna. Säännös asiasta olisi pykälän 1 momentissa. Julkisia rekrytointipalveluja ja osaamisen kehittämispalveluja tarjottaessa tulee ottaa huomioon, että kasvupalveluja järjestettäessä tulee pyrkiä ensisijaisesti digitaalisen palvelutarjonnan ja sähköisen asioinnin mahdollistaviin toimintamalleihin. Henkilökohtaista palvelua voitaisiinkin tarjota kasvokkain tapahtuva palvelun lisäksi puhelinpalveluna ja erilaisin teknisin toteutuskeinoin kuten kuvallisen etäyhteyden tai chatin välityksellä. Maakunnan tulisi kuitenkin varmistaa henkilöasiakkaiden mahdollisuudet saada myös kasvokkain annettavaa henkilökohtaista palvelua. Ehdotetussa 5 §:ssä olisi erillinen säännös velvollisuudesta käyntiasiointimahdollisuuksien turvaamiseen. Palvelut ja asiointimahdollisuudet tulee tarjota niin, että ne ovat myös heikossa työmarkkina-asemassa olevien tarpeisiin nähden tosiasiallisesti saavutettavia.
Ehdotetussa 1 momentissa ilmaistaisiin lisäksi periaate julkisena palveluna tarjottavien rekrytointipalvelujen ja osaamisen kehittämispalvelujen maksuttomuudesta. Myöskään palveluntuottaja ei saisi periä asiakkailta maksua palveluista, joita se tuottaa maakunnan lukuun. Palveluista voitaisiin periä asiakkaalta maksu ainoastaan, jos niin erikseen säädetään. Ehdotetussa laissa ainoa poikkeus olisi 23 §:ssä tarkoitettu yhteishankintana toteutettava kasvupalvelukoulutus, jonka rahoittamiseen maakunnan kanssa hankinnan toteuttava työnantaja tai muu taho osallistuu.
Julkisten rekrytointipalvelujen ja osaamisen kehittämispalvelujen tarjoamisen lähtökohtana olisi asiakkaan palvelutarve. Asiasta säädettäisiin 2 momentissa. Palvelutarve tarkoittaisi maakunnan tai palveluntuottajan tekemää arvioita asiakkaan tarvitsemista palveluista, joilla parhaiten edistetään osaavan työvoiman saatavuutta ja henkilöasiakkaan työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Palvelutarvetta arvioitaessa tulisi siten ottaa yksittäisen asiakkaan tarpeiden lisäksi huomioon julkisten rekrytointipalvelujen ja osaamisen kehittämispalvelujen yleinen tavoite turvata osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelutarpeen arvioinnissa voitaisiin hyödyntää kasvokkain tapahtuvan palvelutarpeen arvioinnin lisäksi esimerkiksi puhelin- ja verkkopalveluja. Palvelutarve olisi mahdollista arvioida myös digitaalisesti. Jo nykyisin työnhakijan palvelutarvetta arvioitaessa hyödynnetään kyseiseen tarkoitukseen kehitettyä automaattista palvelutarpeen arvioinnin verkkotyökalua.
Henkilöasiakkaan palvelutarpeen arviointi tulisi tehdä siten, että siinä tunnistettaisiin mahdollisimman varhain asiakkaan työkyvyn tuen ja kuntoutuksen tarve. Tarvittaessa palvelutarpeen arviointiin voitaisiin sisällyttää työkyvyn tutkimuksia ja arviointeja. Työkyvyn tuen ja kuntoutustarpeen arvioinnissa voitaisiin hyödyntää maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä työterveyshuollon asiantuntemusta. Palvelutarpeen arvioinnin tukena voitaisiin käyttää nykyistä vastaavasti myös muita asiantuntija-arviointeja, kuten esimerkiksi osaamis- ja ammattitaitokartoituksia tai yrittäjävalmiuksien arviointia.
Pykälän 3 momentti sisältäisi säännöksen velvollisuudesta palveluihin ohjaamiseen. Ohjaaminen palveluun tarkoittaisi myös ohjaamista palveluun hakeutumisessa. Esimerkiksi kasvupalvelukoulutukseen hakeuduttaisiin nykyistä vastaavasti opiskelijavalinnan kautta ja päätösvalta koulutukseen valinnassa olisi koulutushankinnan tehneellä maakunnalla. Asiakkaalla ei olisi subjektiivista oikeutta palveluihin, lukuun ottamatta 30 §:ssä tarkoitettua pitkään työttömänä olleen ikääntyneen työnhakijan oikeutta palveluun. Palvelun saaminen olisi riippuvaista palvelutarpeen lisäksi maakunnan käytettävissä olevista resursseista. Palveluun ohjattaessa olisi otettava huomioon, että työnhakijalla olisi ehdotetun 7 §:n mukaan oikeus valita palveluntuottaja, jos hänen palvelutarpeensa mukaista palvelua tuottaisi useampi kuin yksi palveluntuottaja.
Jos asiakkaan palvelutarve edellyttäisi maakunnan järjestämiä muita palveluja kuin kasvupalveluja taikka muun toimijan järjestämiä tai tuottamia palveluja, asiakas olisi tarvittaessa ohjattava näiden palvelujen piiriin. Henkilöasiakas tulisi ohjata esimerkiksi kuntoutukseen, jos hänen arvioidaan tarvitsevan tukea työkykynsä parantamisessa, tai talous- ja velkaneuvontaan, jos asiakkaan arvioidaan tarvitsevan tukea taloudellisen tilanteensa selvittämiseen. Ohjaus tulisi tapahtua yhteistyössä palvelujen järjestäjän kanssa, jotta asiakkaan palveluprosessin eteneminen ei viivästyisi. Kun asiakas on ohjattu toisen viranomaisen tai muun tahon palveluihin, se ei tarkoittaisi palveluprosessin siirtymistä kokonaisuudessaan tämän viranomaisen tai tahon vastuulle. Maakunnan tai palveluntuottajan olisi huolehdittava muilta osin asiakkaan palvelutarpeen mukaisten palvelujen järjestämisestä.
5 §. Palvelupisteiden järjestäminen asiointia varten. Ehdotetussa pykälässä maakunnalle asetettaisiin velvollisuus järjestää palvelupisteitä paikan päällä tapahtuvaa käyntiasiointia varten. Koska työnhakijaksi rekisteröityminen on työttömyysetuuden saamisen ehdoton edellytys, maakunnan tulisi turvata työnhakijoille mahdollisuudet aloittaa työnhaku verkkopalvelun lisäksi käyntiasioinnilla. Säännös asiasta olisi 1 momentissa ja sillä pyrittäisiin varmistamaan, että työnhaun aloittaminen on mahdollista myös niille asiakkaille, jotka eivät voi tai halua aloittaa työnhakuaan verkkopalvelussa. Verkkopalvelujen käyttäminen ei ole mahdollista esimerkiksi sellaisille henkilöille, joilla ei ole verkkopalvelussa tunnistautumiseen vaadittavia tunnuksia tai jotka eivät vamman tai toimintarajoitteen vuoksi kykene verkkopalvelujen käyttämiseen. Verkkopalvelun käyttö voi estyä myös sen vuoksi, että henkilöllä on puutteelliset taidot verkkopalvelun käyttämiseen. Palvelupisteet olisivat kaikkien henkilöasiakkaiden käytettävissä, eikä asiakkaan tarvitsisi esittää syytä sille, miksi ei ole aloittanut työnhakuaan verkkopalvelussa. Palvelupisteessä asiakasta voitaisiin tarvittaessa myös opastaa verkkopalvelujen käytössä. Henkilöasiakkaiden tulisi saada palvelupisteistä myös työllistymiseen ja osaamisen kehittämismahdollisuuksiin sekä palveluihin liittyvää neuvontaa ja ohjausta.
Maakunnan tulisi järjestää alueelleen riittävä määrä palvelupisteitä siten, että työnhaun aloittaminen käyntiasioinnilla on tosiasiallisesti mahdollista eri puolilla maakuntaa asuville. Palvelupisteiden tulisi lisäksi olla esteettömiä ja saavutettavia, jotta myös liikkumisesteiset ja aistivammaiset henkilöt voivat asioida yhdenvertaisesti muiden kanssa. Fyysinen asiointipiste voisi olla maakunnan oma toimipiste. Maakunta voisi sopimalla hyödyntää asioinnin järjestämisessä myös esimerkiksi kunnan tai Kansaneläkelaitoksen toimipisteverkostoa tai julkisen hallinnon yhteispalvelun asiointipisteitä. Työnhakijaksi rekisteröimistä voisi kuitenkin pyytää ainoastaan maakuntaan virkasuhteessa olevalta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maakunnan velvollisuudesta järjestää yhteistyössä alueensa kuntien ja muiden toimijoiden kanssa erityisesti nuorille tarkoitettuja palvelupisteitä, joissa nuoret voisivat saada ilman ajanvarausta monialaisesti tietoa sekä henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta ja tukea opiskelumahdollisuuksiin, työllistymiseen ja erilaisiin elämänhallintaan liittyvissä tilanteissa. Palvelupisteissä tulisi olla tarjolla myös erilaisia nuorille tarkoitettuja palveluja. Nuorilla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä kaikkia alle 30-vuotiaita. Muina toimijoina maakunnan ja kunnan lisäksi palvelun järjestämiseen voisivat osallistua esimerkiksi oppilaitokset, Kansaneläkelaitos, yritykset ja niin sanottu kolmas sektori. Tarkoitus on, että nuorille suunnatut palvelupisteet toimisivat nykyisen Ohjaamo-toimintamallin mukaisesti niin sanottuina monialaisina matalan kynnyksen palvelupisteinä. Palvelupisteet voisivat toimia myös työnhaun aloituspisteinä.
Lisäksi maakunnan tulisi 3 momentin mukaan järjestää käyntiasiointimahdollisuudet niille työnhakijoille, jotka tarvitsevat ehdotetussa 2 §:n 5 kohdassa tarkoitettua työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua työllistymisensä edistämiseksi. Käytännössä henkilökohtainen palvelu olisi suurimmalle osalle työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua tarvitseville asiakkaille ensisijainen asiointitapa ja palvelukanava. Maakunnalla olisi kasvupalvelujen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaavana toimijana velvollisuus järjestää työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun palvelupisteitä yhteistyössä Kansaneläkelaitoksen kanssa. Maakunta ja Kansaneläkelaitos voisivat sopia myös muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi kunnan, osallistumisesta yhteispalvelun järjestämiseen. Maakunta voisi järjestää työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua soveltuvin osin esimerkiksi sosiaali- ja terveyskeskusten tai maakunnan liikelaitoksen yhteyteen.
Toimijat jotka osallistuisivat 2 momentissa tarkoitetun nuorille suunnatun palvelun ja 3 momentissa tarkoitetun työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämiseen, sopisivat keskenään toiminnan järjestämisestä aiheutuvien kustannusten jaosta.
Ehdotetussa 4 momentissa otettaisiin huomioon tilanne, jossa kasvupalvelujen järjestämisvastuu Uudenmaan maakunnassa olisi kuntayhtymällä. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakunnassa kuuluisi maakunnalle, vaikka kasvupalvelut olisivat kuntayhtymän järjestämisvastuulla. Kuntayhtymän tulisi tehdä nuorten asioinnin ja työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämiseksi yhteistyötä Uudenmaan maakunnan kanssa.
6 §. Tasapuolisuus sekä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen. Julkisissa rekrytointipalveluissa ja osaamisen kehittämispalveluissa noudatettavia periaatteita olisivat ehdotetun 1 momentin mukaan tasapuolisuus ja puolueettomuus. Maakunnan ja palveluntuottajien tulisi esimerkiksi kohdella samoista työpaikoista kilpailevia työnhakijoita tasapuolisesti. Puolueettomuus merkitsisi sitä, ettei maakunta tai palveluntuottaja saa asettua esimerkiksi työnantajan ja työntekijän välisessä ristiriitatilanteessa kummankaan osapuolen puolelle.
Koska työttömällä työnhakijalla on työttömyysturvalain säännösten mukaan mahdollisuus kieltäytyä työttömyysetuutta menettämättä työstä, joka kuuluu lakon, sulun tai saarron piiriin, maakunnan tai palveluntuottajan olisi kerrottava työnhakijalle tiedossaan olevasta työriidasta työtarjouksen yhteydessä. Ehdotettu 1 momentti vastaisi asiasisällöltään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 7 §:ää, mutta se kirjoitettaisiin velvoittavampaan muotoon. Säännöksessä ei mainittaisi erikseen velvollisuudesta kertoa työriidasta henkilökohtaisen palvelun yhteydessä. Tämä ei muuttaisi nykytilaa, vaan tiedossa olevasta työriidasta tulisi kertoa työtarjouksen yhteydessä riippumatta tavasta, jolla työtarjous tehdään. Jos työtarjous tehdään henkilökohtaisen palvelun yhteydessä, tulisi maakunnan tai palveluntuottajan kertoa työnhakijalle mahdollisuudesta kieltäytyä työstä ilman työttömyysturvaseuraamuksia.
Julkisissa rekrytointipalveluissa ja osaamisen kehittämispalveluissa otettaisiin huomioon myös yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. Ehdotetun 2 momentin mukaan maakunnalla ja palveluntuottajalla olisi velvollisuus aktiivisesti edistää yhdenvertaisuuden toteutumista ja sukupuolten välistä tasa-arvoa julkisia rekrytointipalveluja ja osaamisen kehittämispalveluja tarjottaessa, kehitettäessä ja palveluista tiedotettaessa. Säännös vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 8 §:n 1 momenttia.
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 1 luvun 8 §:n 2 momentissa on lisäksi erillinen säännös, jonka mukaan julkisia työvoima- ja yrityspalveluja on tarjottava tasapuolisesti samojen periaatteiden mukaisesti riippumatta henkilöasiakkaan sukupuolesta ja yhdenvertaisuuslain HYPERLINK "http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141325" \o "Ajantasainen säädös" 8 §:n 1 momentissa tarkoitetuista seikoista. Lisäksi työ- ja elinkeinoviranomaisen on säännöksen mukaan esiteltävä työ- ja koulutusvaihtoehtoja, avoimia työpaikkoja ja työnhakijoita siten, että henkilöasiakkailla on samanlaiset mahdollisuudet työnhakuun, ammatilliseen kehittymiseen ja koulutukseen sukupuolestaan ja yhdenvertaisuuslain 8 §:n 1 momentissa tarkoitetuista seikoista riippumatta. Vastaavaa säännöstä ei ehdoteta otettavaksi lakiin, koska 1 momentissa tarkoitettu velvollisuus tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen pitäisi sisällään edellä mainitut seikat.
Maakunnan ja palveluntuottajan tulisi ottaa toiminnassaan huomioon yhdenvertaisuuslain 8 §:n 1 momentista ilmenevä syrjinnän kielto, jonka mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Velvollisuus yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen pitää syrjinnän kiellon lisäksi sisällään myös velvollisuuden aktiivisesti edistää tosiasiallisen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista. Palveluja tarjottaessa tulee ottaa huomioon erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevien kuten vammaisten, osatyökykyisten, ikääntyneiden ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden mahdollisuudet saada palveluja yhdenvertaisesti muiden kanssa. Velvollisuus edistää aktiivisesti yhdenvertaisuutta sisältää myös positiivisen erityiskohtelun, jonka tarkoituksena on tosiasiallisen yhdenvertaisuuden edistäminen taikka työmarkkinoilla tapahtuvasta syrjinnästä johtuvien haittojen ehkäiseminen tai poistaminen.
7 §.Valinnanvapaus. Pykälän 1 momentti sisältäisi säännöksen asiakkaan oikeudesta valita palveluntuottaja. Oikeus palveluntuottajan valintaan koskisi tilannetta, jossa asiakkaan palvelutarvetta vastaavaa palvelua tuottaisi useampi kuin yksi palveluntuottaja. Lisäksi 1 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annettavan lain valinnanvapautta koskevan 27 §:n 2 ja 3 momenttiin. Edellä mainitun säännöksen 2 momentin mukaan asiakas voisi perustellusta syystä vaihtaa palveluntuottajaa. Palveluntuottajan vaihtaminen edellyttäisi kuitenkin maakunnan lupaa. Lisäksi maakunta voisi säännöksen 3 momentin mukaan velvoittaa asiakkaan vaihtamaan palveluntuottajaa, jos asiakkaan palvelutarve on muuttunut esimerkiksi työttömyyden pitkittymisen vuoksi.
Pykälän 2 momentissa maakunnalle asetettaisiin velvollisuus antaa asiakkaille neuvontaa ja ohjausta palveluntuottajan valinnassa. Maakunnan tulisi antaa asiakkaille riittävästi informaatiota sekä oikeudesta valita palveluntuottaja, että palveluntuottajista ja näiden tarjoamista palveluista, jotta asiakkailla olisi tosiasialliset mahdollisuudet käyttää valinnanvapauttaan. Asiakasta tulisi tarvittaessa myös tukea valinnan tekemisessä. Jos henkilöasiakas ei jostain syystä käyttäisi valinnanvapauttaan, vaikka hänellä olisi siihen madollisuus, maakunnan tulisi osoittaa hänelle palveluntuottaja. Maakunnan olisi kuitenkin ennen palveluntuottajan osoittamista huolehdittava siitä, että asiakas on saanut riittävän ohjauksen valinnan tekemiseen. Palveluntuottajan osoittaminen ei koskisi muita kuin henkilöasiakkaita.
2 luku Työnhakijan palveluprosessi
8 §.Työnhaun käynnistäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin työnhaun käynnistämisestä. Työnhaun käynnistäminen tapahtuisi nykytilaa vastaavasti pääasiassa sähköisesti siihen tarkoitetussa verkkopalvelussa. Työnhaun voisi aloittaa verkkopalvelun lisäksi pyytämällä sitä henkilökohtaisesti siltä maakunnalta, jonka asiakkaaksi henkilö haluaa rekisteröityä. Henkilökohtaisen pyynnön voisi esittää käyntiasioinnin yhteydessä, mutta se voisi tapahtua myös esimerkiksi kuvallisen etäyhteyden välityksellä tai puhelimitse. Henkilökohtaisuus tarkoittaisi kuitenkin sitä, että asiakkaan henkilöllisyys on pystyttävä varmistamaan. Maakunnan tulisi huolehtia siitä, että maakunnassa on vaivattomasti saatavilla informaatiota siitä, missä työnhaun voi käynnistää.
Työnhakija voisi valita maakunnan, jonka asiakkaaksi hän rekisteröityy. Jos työnhakija ei verkkopalvelussa työnhakua käynnistäessään ilmoittaisi, minkä maakunnan asiakkaaksi hän haluaa rekisteröityä, hän ohjautuisi sen maakunnan asiakkaaksi, jonka alueella hänen kotipaikkakuntansa sijaitsee. Maakunta, jonka asiakkaaksi työnhakija rekisteröitäisiin, vastaisi työnhakijan palveluprosessista.
Työnhaun käynnistäminen edellyttäisi, että henkilöasiakas esittää maakunnalle sen asettamassa määräajassa julkisten rekrytointipalvelujen ja osaamisen kehittämispalvelujen tarjoamisen kannalta tarpeelliset selvitykset ammatillisesta osaamisestaan, työhistoriastaan, koulutuksestaan ja työkyvystään. Velvollisuus vastaisi sisällöltään nykyistä julkisen työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa säädettyä työnhaun voimassaolon lakkaamisen perustetta. Koska kyseiset seikat ovat olennaisia asioinnin aloittamisen ja työnhakijan palvelutarpeen alustavan arvioinnin kannalta, edellytettäisiin niiden esittämistä jo työnhakijaksi rekisteröimisen yhteydessä. Käytännössä työnhakija ilmoittaa tiedot jo nykyisinkin työnhakijaksi rekisteröityessään. Lisäksi työnhakijaksi rekisteröityminen edellyttäisi, että henkilöasiakas ilmoittaisi työnhaun käynnistämistä pyytäessään postiosoitteensa ja mahdolliset muut yhteystietonsa maakunnalle. Nykyisin velvollisuudesta ilmoittaa yhteystiedot TE-toimistolle on säädetty työttömyysturvalain 2 luvun 1 §:ssä. Koska yhteystiedot ovat tarpeen työnhakijan palveluprosessiin liittyvän yhteydenpidon vuoksi, velvollisuudesta säädettäisiin työttömyysturvalain sijaan ehdotetussa laissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäedellytyksistä, joiden täyttyessä työnhaun aloittamista pyytävä ulkomaan kansalainen tai kansalaisuutta vailla oleva rekisteröidään työnhakijaksi. Ehdotetun 2 momentin mukaan muun kuin Suomen kansalaisen työnhakijaksi rekisteröiminen edellyttäisi, että henkilöllä on Suomea velvoittavien työvoiman vapaata liikkuvuutta koskevien kansainvälisten sopimusten perusteella oikeus saapua Suomeen hakemaan työtä ja tehdä ansiotyötä ilman maakunnan työvoimapoliittista harkintaa, tai, että henkilöllä on Suomessa oikeus ansiotyöhön myönnetyn oleskeluluvan nojalla eikä oleskelulupaan sisälly työnantajaa koskevia rajoituksia.
Työvoiman vapaata liikkuvuutta koskevat sopimukset ovat sopimus Euroopan talousalueesta (OJ No L1 3.1.1994) ja Suomen liittymissopimus Euroopan unioniin (SopS 102−103/94), Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä tehty sopimus henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta (SopS 37−38/2002) sekä sopimus Pohjoismaiden yhteisistä työmarkkinoista (SopS 40/83). EU- ja ETA-maiden kansalaiset sekä heidän perheenjäsenensä, vaikka nämä eivät olisi EU- tai ETA-maan kansalaisia, rekisteröitäisiin työnhakijoiksi heidän sitä pyytäessä. Pykälän 1 momentissa säädettyjen edellytysten tulisi luonnollisestikin myös täyttyä.
Nykyistä vastaavasti työnhakijaksi voitaisiin rekisteröidä myös muun kuin EU- tai ETA-maan kansalainen tai tämän perheenjäsen edellyttäen, että henkilöllä on oikeus ansiotyöhön myönnetyn oleskeluluvan nojalla eikä oleskelulupaan liity työnantajaa koskevia rajoituksia. Työnhakijaksi rekisteröimisen kannalta ei olisi merkitystä sillä, millä perusteella oleskelulupa olisi myönnetty. Työnantajakohtaisia rajoituksia, jotka voisivat olla esteenä työnhakijaksi rekisteröimiselle, voi liittyä vain työntekijän oleskelulupaan (työnteon perusteella myönnetty A- tai B-oleskelulupa), mutta ei muihin oleskelulupiin. Yksinomaan ammattialaa koskeva rajoitus työntekijän oleskeluluvassa ei olisi este työnhakijaksi rekisteröimiselle.
Ehdotettu 2 momentti vastaisi asiasisällöltään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 2 §:n 1 ja 2 momenttia. Nykytilan selkeyttämiseksi pykälän 3 momenttiin otettaisiin nimenomainen säännös, jonka mukaan työnhakijaksi rekisteröimisen epäämisestä tulisi antaa päätös. Työnhakijaksi rekisteröimisen epääminen voi tulla kysymykseen esimerkiksi silloin, kun työnhaun aloittamista pyytävällä 2 momentissa tarkoitetulla ulkomaan kansalaisella ei ole työntekoon vaadittavaa oleskelulupaa tai hänelle myönnettyyn oleskelulupaan liittyy työnantajaa koskeva rajoitus. Työnhaun uudelleen käynnistäminen voitaisiin evätä ehdotetun 9 §:n 1 momentin 4 kohdan tarkoittamassa tilanteessa, jossa henkilöasiakas ei sitoudu välttämättömiin työkyvyn tutkimuksiin ja arviointeihin. Koska työnhaun voimassaololla on kytkös työttömyysetuuden saamiseen, päätöksen antaminen olisi maakunnan viranomaistehtävä. Muutoksenhausta maakunnan päätökseen säädettäisiin ehdotetussa 41 §:ssä.
9 §.Työnhaun voimassaolon päättyminen ja uudelleen käynnistäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin perusteista, joilla työnhakijaksi rekisteröityneen työnhakijan työnhaun voimassaolo päättyisi. Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan työnhaku päättyisi nykyistä vastaavasti, jos työnhakija ilmoittaisi, ettei hän enää halua pitää työnhakuaan voimassa. Ilmoitus työnhaun päättymisestä tulisi tehdä maakunnalle. Useimmiten ilmoitus tehtäisiin verkkopalvelussa.
Momentin 2 kohdan perusteella työnhaun voimassaolo päättyisi, jos työnhakija ei asioisi maakunnan tai palveluntuottajan kanssa maakunnan tai palveluntuottajan antamassa määräajassa ja edellyttämällä tavalla. Momentin 3 kohdan perusteella voimassaolo päättyisi, jos työnhakija ei ilmoittaisi työ- ja elinkeinoviranomaiselle tai palveluntuottajalle suunnitelman toteuttamisesta ja 4 kohdan perusteella, jos hän ei osallistuisi palvelutarpeen selvittämisen kannalta välttämättömiin työkyvyn tutkimuksiin tai arviointeihin. Työnhakijalta edellytettävien työkyvyn tutkimusten tai arviointien tulisi olla maakunnan tai palveluntuottajan järjestämiä ja kustantamia. Edellä tarkoitetut työnhaun päättymisperusteet vastaisivat julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 1 §:n 2 momentin 2, 4 ja 5 kohtaa sillä lisäyksellä, että säännöksissä huomioitaisiin, että työnhakijan palveluprosessiin liittyviä toimia voisi hoitaa myös palveluntuottaja.
Ehdotetun 2 momentin mukaan ulkomaalaisen työnhakijan työnhaun voimassaolo päättyisi myös silloin, jos hänen työnteko-oikeudessaan tapahtuisi sellaisia muutoksia, ettei häntä enää voitaisi rekisteröidä työnhakijaksi. Tällainen tilanne olisi esimerkiksi silloin, kun määräaikainen oleskelulupa umpeutuisi tai oleskelulupaan liitettäisiin työnantajakohtainen rajoitus. Säännös vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 2 §:n 3 momenttia.
Voimassa olevan käytännön mukaan ulkomaalaisen henkilön työnhakua ei päätetä, jos henkilö hakee oleskeluluvalleen jatkoa ennen määräaikaisen oleskeluluvan päättymistä. Jos jatkolupaa ei myönnetä eikä ulkomaalainen valita päätöksestä, työnhaku päätetään umpeutuneen oleskeluluvan viimeiseen voimassaolopäivään. Jos ulkomaalainen valittaa kielteisestä jatkolupapäätöksestä, työnhaku on voimassa siihen saakka, kunnes asiassa annetaan lainvoimainen kielteinen päätös, tai uusi myönnetty oleskelulupa umpeutuu.
Ehdotetun 3 momentin mukaan työnhaun päättymisen toteaminen olisi maakunnan tehtävä, eikä palveluntuottajalla olisi toimivaltaa asiassa. Jos työnhakija esimerkiksi laiminlöisi asioida palveluntuottajan kanssa tämän asettamassa määräajassa ja edellyttämällä tavalla, maakunnan olisi ennen työnhaun päättämistä arvioitava, oliko palveluntuottajan edellyttämä asiointi työnhakijan palveluprosessin kannalta tarkoituksenmukainen, tai, jos työnhakija laiminlöisi osallistua palveluntuottajan edellyttämiin työkyvyn tutkimuksiin ja arviointeihin, maakunnan tulisi arvioida, ovatko tutkimukset ja arvioinnit palvelutarpeen arvioimisen kannalta välttämättömiä. Maakunnan tulisi kuulla työnhakijaa hallintolain mukaisesti ennen työnhaun päättämistä. Jos työnhaun päättymisen perusteena olisi 1 momentin 2—3 kohdassa tarkoitettu palveluntuottajan työnhakijalta edellyttämän toimen laiminlyönti, työnhaku päättyisi sitä päivää seuraavasta päivästä, jona maakunta olisi todennut laiminlyönnin. Päivänä, jona viranomainen toteaisi laiminlyönnin, työnhaku olisi vielä voimassa. Jos työnhaun päättymisperuste maakunnan arvion mukaan olisi käsillä, maakunta päättäisi työnhaun ja antaisi asiasta työttömyysetuuden maksajalle työttömyysturvalain mukaisen työvoimapoliittisen lausunnon. Maakunta ei antaisi työnhaun päättymisestä päätöstä, kuten ei TE-toimistokaan nykyisin anna.
Ehdotettuun 3 momenttiin sisältyisi säännös palveluntuottajan velvollisuudesta ilmoittaa maakunnalle viipymättä seikasta, jolla voisi olla vaikutusta työnhaun voimassa oloon. Työnhakijan 1 momentin 2—4 kohdassa tarkoitettujen laiminlyöntien lisäksi palveluntuottajan tulisi ilmoittaa maakunnalle, jos ulkomaalaisen henkilön työnhakijaksi rekisteröimisen edellytykset eivät enää täyttyisi. Tällainen seikka voisi tulla palveluntuottajan tietoon palveluntuottajan hoitaessa työnhakijan palveluprosessia. Pykälän 3 momenttiin sisältyisi valtuus antaa tarkempia säännöksiä palveluntuottajan ilmoituksen antamisesta ja ilmoitukseen sisällytettävistä tiedoista valtioneuvoston asetuksella. Jotta palveluntuottajien ilmoituksissa esitettäisiin riittävät tiedot viranomaisen arvioinnin pohjaksi ja toisaalta, jottei palveluntuottajille aiheutuisi ilmoituksen sisällön määrittelystä turhaa hallinnollista taakkaa, ilmoituksen sisältö määriteltäisiin asetuksessa. Ilmoitettavia tietoja olisivat ainakin työnhakijalta edellytetty toiminta ja sen määräaika sekä palvelutarpeen keskeinen sisältö. Ilmoitusten antamisessa hyödynnettäisiin käytännössä verkkopalvelua.
Jos työnhakijan työnhaun voimassaolo olisi päättynyt, työnhaun voisi käynnistää uudestaan pyytämällä sitä verkkopalvelussa tai henkilökohtaisesti maakunnalta. Jos työnhaun voimassaolo olisi päättynyt sen vuoksi, ettei työnhakija ole osallistunut työkyvyn tutkimuksiin ja arviointeihin, jotka maakunnan näkemyksen mukaan ovat välttämättömiä hänen palvelutarpeensa selvittämiseksi, työnhaun uudelleen aloittamisen edellytyksenä olisi, että henkilöasiakas pyytäessään työnhaun uudelleen aloittamista sitoutuu osallistumaan edellä tarkoitettuihin tutkimuksiin ja arviointeihin. Asiasta säädettäisiin ehdotetussa 4 momentissa ja säännös vastaisi asiasisällöltään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 1 §:n 3 momenttia.
10 §. Työnhakijan informointi. Pykälässä säädettäisiin maakunnan tai palveluntuottajan velvollisuudesta informoida työnhakijaa. Ehdotetun 1 momentin mukaan työnhakijalle tulisi antaa työnhaun käynnistämisen yhteydessä tai viipymättä sen jälkeen tietoa työnhakuun liittyvistä seikoista. Työnhakijaa tulisi informoida esimerkiksi työllisyystilanteesta tehtävissä, joista työnhakija on kiinnostunut sekä työtilaisuuksista, joihin työnhakijan osaamisella voisi työllistyä. Työnhakijaa tulisi informoida myös hänen käytettävissään olevista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista sekä työnhaun voimassaolon edellytyksistä ja muutosturvasta.
Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin seikoista, joista työnhakijaa olisi tarvittaessa informoitava 1 momentissa säädetyn lisäksi. Informointivelvollisuus koskisi muita palveluja, jotka voisivat edistää työnhakijan työllistymistä. Maakunnan tulisi tarvittaessa informoida työnhakijaa esimerkiksi palkkatuesta, starttirahasta tai opiskelumahdollisuuksista. Työnhakijaa tulisi tarvittaessa informoida myös työttömyysetuuden hakemisesta ja velvollisuuksista, jotka ovat työttömyysetuuden saamisen työvoimapoliittisia edellytyksiä. Työttömyysetuuden saamiseen liittyvistä velvollisuuksista kertominen koskisi niitä työnhakijoita, jotka ilmoittaisivat hakevansa työttömyysetuutta.
Pykälä vastaisi työnhakijalle annettavan informaation sisällön osalta pääosin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 3 §:ää. Informointivelvollisuutta ei kuitenkaan sidottaisi työnhakijan työttömyyteen, koska työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä oleva työttömän käsite eroaa ehdotetun lain tarkoittamasta työttömän käsitteestä. Kaikki ehdotetun lain mukaan työttöminä pidettävät eivät olisi työttömyysturvalaissa tarkoitettuja työttömiä ja siten työttömyysetuuteen oikeutettuja. Työttömyysetuuden saamiseen liittyvistä velvollisuuksista informoiminen ei olisi tarpeen esimerkiksi silloin, jos työnhakija ilmoittaisi, ettei hän hae työttömyysetuutta tai olisi täysin selvää, ettei työnhakija ole oikeutettu työttömyysetuuteen.
Pykälässä ei säädettäisi informoinnin tavasta. Suurin osa työnhakijoista saa tiedot nykyisin sähköisesti, mutta tarvittaessa informointi tulisi järjestää muulla tavoin, esimerkiksi järjestämällä infotilaisuuksia.
11 §. Työnhakijan palvelutarpeen arviointi. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 5 §:n mukaan työnhakijan palvelutarve arvioidaan työnhakijan haastattelussa. Mainitun lain 2 luvun 4 §:ssä säädetään haastattelun järjestämisen määräajoista. Työ- ja elinkeinoviranomaisen tulee järjestää ensimmäisen haastattelu kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta, jollei se työnhakijan tilanne huomioon ottaen ole ilmeisen tarpeetonta. Työ- ja elinkeinoviranomaisen tulee varata työnhakijalle tilaisuus myöhempiin haastatteluihin määräajoin työnhakijan palvelutarpeen mukaisesti. Työttömän työnhakijan haastattelu tulee kuitenkin aina järjestää työttömyyden jatkuttua yhdenjaksoisesti kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen aina kolmen kuukauden yhdenjaksoisen työttömyyden jälkeen.
Ehdotetussa 1 momentissa säädettäisiin työnhakijan palvelutarpeen arvioinnin määräajoista. Ehdotetun säännöksen mukaan työnhakijan palvelutarve olisi arvioitava kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta. Palvelutarpeen arviointi tulisi pääsääntöisesti tehdä kaikille työnhaun aloittaville. Asiallisesti tämä vastaisi nykytilaa. Nykyisin ensimmäisen haastattelun järjestäminen on katsottu ilmeisen tarpeettomaksi, mikäli työnhakijalla on ollut tiedossa esimerkiksi työn tai perhevapaan alkaminen kolmen kuukauden kuluessa työnhaun alkamisesta. Tällöin työnhakijan antamien tietojen perusteella on arvioitu haastattelua järjestämättä, ettei henkilöllä ole asiantuntijapalvelun tarvetta.
Työnhakijaksi ilmoittautuvalla maahanmuuttajalla, jolla olisi oikeus kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaiseen alkukartoitukseen, palvelutarpeen arviointi tapahtuisi alkukartoituksen yhteydessä. Alkukartoituksen järjestämisessä noudatettaisiin kotoutumisen edistämisestä annettua lakia.
Työnhakijan palvelutarve tulisi tarvittaessa arvioida uudestaan. Esimerkiksi työnhakija itse voisi pyytää palvelutarpeen uudelleen arviointia tilanteensa muuttuessa. Palvelutarve olisi kuitenkin aina arvioitava uudestaan viimeistään silloin, kun työnhakijan yhdenjaksoinen työttömyys on edellisen palvelutarvearvion jälkeen jatkunut kolme kuukautta. Yhdenjaksoista työttömyyttä arvioitaisiin 2 §:n 3 kohdan työttömän määritelmän perusteella. Ehdotettu työttömän määritelmä kattaisi kaikki ne työnhakijat, jotka eivät tee työtä kokoaikaisesti tai opiskele päätoimisesti. Nykytilasta poiketen palvelutarpeen arviointi tulisi tehdä säännöllisesti myös esimerkiksi osa-aikatyötä tekeville työnhakijoille, joiden työaika on yli neljä tuntia viikossa sekä niin sanotulla nollatuntisopimuksella työtä tekeville, joilla ei tosiasiallisesti ole työtä tarjolla kokoaikaisesti. Yhdenjaksoisen työttömyyden katkaisisi yli kaksi viikkoa kestävä työskentely kokoaikaisesti tai päätoiminen opiskelu.
Palvelutarpeen arvioinnin ei nimenomaisesti edellytettäisi tapahtuvan haastattelussa. Tämä mahdollistaisi palvelutarpeen arvioinnissa käytettävien menetelmien kehittämisen. Ehdotetun 4 §:n 2 momentin nimenomaisen säännöksen mukaan palveluntarpeen arvioiminen voitaisiin tehdä digitaalisesti. Pääsääntöisesti ensimmäinen palvelutarpeen arviointi tapahtuisikin digitaalisesti siihen tarkoitetussa verkkopalvelussa. Työnhakija osallistuisi palvelutarpeensa arviointiin antamalla verkkopalvelussa palvelutarpeen arvioimisen kannalta tarpeelliset tiedot. Mikäli työnhakijan osaamisen sekä työnhakuvalmiuksien arvioitaisiin olevan ajan tasalla eikä hänellä arvioitaisi olevan työllistymiseen liittyviä esteitä, hänet ohjattaisiin hakemaan omatoimisesti työtä sekä käyttämään omatoimisesti käytettävissä olevia palveluja. Työnhakija voisi halutessaan pyytää palvelutarpeen arviointia henkilökohtaisesti asiantuntijan kanssa.
Digitaalisen palvelutarpeen arvioinnin perusteella työnhakija voisi ohjautua myös suoraan palveluun tai tarvittaessa tarkempaan palvelutarpeen arviointiin. Tarkemman palvelutarpeen arvioinnin tekisi maakunta tai palveluntuottaja, tarvittaessa yhdessä muun toimijan kanssa tai monialaisesti. Tarkempi palvelutarpeen arviointi olisi välttämätöntä esimerkiksi silloin, kun työnhakijalla olisi digitaalisen palvelutarpeen arvioinnin perusteella pitkäaikaistyöttömyyden riski tai työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun tarve taikka hänen palvelutarpeensa arvioiminen edellyttäisi työkyvyn tarkempaa selvittämistä. Jos palvelutarpeen arvioinnissa nousee esille työkyvyn tuen ja kuntoutuksen tarpeita, maakunnan tai palveluntuottajan tulisi ohjata työnhakija sosiaali- ja terveyskeskukseen tai maakunnalliselle toimijalle työ- ja toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen arviointiin.
Asiointitapa maakunnan tai palveluntuottajan kanssa määräytyisi kullekin asiakkaalle sopivalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Vaikka säännöksessä ei nimenomaisesti edellytettäisi palvelutarpeen arvioinnin tapahtuvan haastattelussa, saattaa henkilökohtainen tapaaminen asiakkaan kanssa olla tärkeää heti työttömyyden alkuvaiheessa ja varsinkin työttömyyden pitkittyessä. Maakunnan tai palveluntuottajan olisi pyrittävä tunnistamaan työnhakijat, jotka tarvitsevat henkilökohtaista tukea ja ohjausta heti työttömyyden alkuvaiheessa. Maakunnan ja palveluntuottajan tulisi varata mahdollisuuksia myös käyntiasioimiseen niiden henkilöiden kohdalla, jotka kokevat sitä tarvitsevansa tai joiden kohdalla maakunta tai palveluntuottaja katsoo kasvokkain tapahtuvan asioinnin tarpeelliseksi. Esimerkiksi nuorten tai pitkään työttömänä olleiden kohdalla kasvokkain asiointi on useimmiten tarkoituksenmukaista.
Pykälän 2 momentin mukaan palvelutarpeen arvioinnissa tulisi selvittää työnhakijan työllistymiseen vaikuttavat seikat. Palvelutarvetta arvioitaessa tulisi selvittää muun muassa työnhakijan ammattitaito, työkyky ja työnhakutaidot sekä arvioida niitä suhteessa työnhakijan työllistymistä koskeviin tavoitteisiin. Palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä tulisi myös tehdä arvio työttömän mahdollisuuksista työllistyä avoimille työmarkkinoille sekä arvio työttömyyden pitkittymisen todennäköisyydestä. Myöhemmissä palvelutarpeen arvioinneissa arvioitaisiin lisäksi työnhaun tuloksellisuutta ja työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman toteutumista. Ehdotettu säännös vastaisi olennaisilta osin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 5 §:n säännöstä työnhakijan haastattelun sisällöstä.
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) 22 artiklassa säädetään rekisteröidyn lähtökohtaisesta oikeudesta olla joutumatta pelkästään automaattiseen henkilötietojen käsittelyyn perustuvan päätöksen kohteeksi. Tätä oikeutta ei kuitenkaan sovelleta, jos päätös on hyväksytty jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa vahvistetaan myös asianmukaiset toimenpiteet rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien sekä oikeutettujen etujen suojaamiseksi.
Ehdotuksessa tarkoitettu palvelutarpeen arviointi ei ole päätös. Siinä ei ratkaista henkilön oikeuksia tai velvollisuuksia vaan kartoitetaan ja arvioidaan työnhakijan tilannetta ja palvelujen tarvetta. Näin ollen kyseessä ei ole yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitettu automaattiseen henkilötietojen käsittelyyn perustuva päätöksenteko. Koska kyseessä on kuitenkin automaattinen henkilötietojen käsittely, joka määrittää henkilölle ensisijaisesti tarjottavia palveluja, on tarpeen arvioida sääntelyä yleisen tietosuoja-asetuksen profilointia koskevien säännösten kannalta.
Ehdotetun 4 §:n 2 momentissa todettaisiin nimenomaisesti, että palvelutarpeen arviointi voidaan tehdä myös digitaalisesti. Automaattiseen henkilötietojen käsittelyyn perustuvat päätökset eivät yleisen tietosuoja-asetuksen 22 artiklan mukaan saa perustua asetuksen 9.1 artiklassa tarkoitettuihin erityisiin henkilötietoryhmiin, kuten terveystietoihin. Poikkeuksen tästä muodostaa tilanne, jossa sovelletaan 9 artiklan 2 kohdan a tai g alakohtaa ja asianmukaiset toimenpiteet rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien sekä oikeutettujen etujen suojaamiseksi on toteutettu. Esityksen mukaisessa digitaalisessa palvelutarpeen arvioinnissa yhtenä arvioitavana elementtinä olisi työnhakijan työkyky, jonka arvioiminen edellyttää myös joidenkin terveystietojen käsittelyä.
Mainitun 9.2 artiklan a alakohdassa säädetään käsittelystä rekisteröidyn nimenomaisen suostumuksen perusteella. Yleisen tietosuoja-asetuksen 43 johdantokappaleessa suhtaudutaan pidättyvästi suostumukseen käsittelyperusteena tilanteessa, jossa rekisterinpitäjänä on viranomainen. Esityksessä tarkoitetussa tilanteessa rekisterinpitäjänä olisi viranomainen. Artiklan g alakohdassa puolestaan edellytetään, että käsittely on tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä jäsenvaltion lainsäädännön nojalla. Esityksessä tällainen tärkeää yleistä etua koskeva syy olisi työllisyyden edistäminen, tarkemmin rekisteröidyn työllistymisen edistäminen. Lisäksi artiklan g alakohdassa edellytetään, että käsittely on oikeasuhteinen tavoitteeseen nähden, siinä noudatetaan keskeisiltä osin oikeutta henkilötietojen suojaan ja siinä säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi.
Yleisen tietosuoja-asetuksen 71 johdantokappaleessa käsitellään profilointia ja sen sallimista. Sen mukaan profilointiin perustuva päätöksenteko olisi sallittava muun muassa, jos siihen annetaan nimenomainen lupa rekisterinpitäjään sovellettavassa unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä. Tällaiseen käsittelyyn olisi kuitenkin aina sovellettava asianmukaisia suojatoimia, joihin olisi kuuluttava käsittelystä ilmoittaminen rekisteröidylle ja oikeus vaatia ihmisen osallistumista tietojen käsittelemiseen, rekisteröidyn oikeus esittää kantansa, saada selvitys kyseisen arvioinnin jälkeen tehdystä päätöksestä ja riitauttaa päätös. Tällaista toimenpidettä ei saisi kohdistaa lapseen.
Vaikka ensimmäinen palvelutarpeen arviointi tapahtuisi pääsääntöisesti digitaalisesti, henkilöasiakas voisi pyyttä palvelutarpeena arvioimista yhdessä maakunnan asiantuntijan tai palveluntuottajan kanssa. Näin ollen automaattiseen tietojenkäsittelyyn perustuvalle palvelutarpeen arvioinnille olisi vaihtoehto ja henkilöasiakas voisi vaatia ihmisen osallistumista tietojensa käsittelyyn. Digitaalisenkin palvelutarpeen arvioinnin keskeinen osa olisi ehdotetun 11 §:n 2 momentin mukaisesti selvittää työnhakijan omat työtä ja osaamisen kehittämistä koskevat tavoitteet. Näin ollen hänellä olisi mahdollisuus vaikuttaa arviointiin. Edellä esitetyllä perusteella voidaan todeta, että vaikka ehdotetussa sääntelyssä ei ole kyse yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitetusta automaattisen tietojenkäsittelyyn perustuvasta päätöksenteosta eli profiloinnista, sääntelyn arvioidaan täyttävän yleisen tietosuoja-asetuksen profilointia koskevat vaatimukset. Koska kyseessä ei kuitenkaan ole päätös, ei palvelutarpeen arvioinnista ole mahdollisuutta valittaa.
12 §. Työllistymissuunnitelma. Ehdotetussa 1 momentissa säädettäisiin työnhakijan oikeudesta työllistymissuunnitelmaan. Oikeus työllistymissuunnitelmaan koskisi työttömiä sekä 33 §:ssä tarkoitetun muutosturvan piiriin kuuluvia työnhakijoita.
Työllistymissuunnitelma laadittaisiin palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä. Suunnitelma tulisi tarkistaa aina palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä vastaamaan palvelutarvetta. Jos palveluntuottaja vastaisi palvelutarpeen arvioinnista, myös suunnitelman laatiminen kuuluisi palveluntuottajan velvollisuuksiin. Ehdotettu 1 momentti sisältäisi myös viittauksen suunnitelmiin, jotka korvaisivat työllistymissuunnitelman. Kotoutumisen edistämisestä annetavassa laissa säädettäisiin maahanmuuttajan oikeudesta kotoutumissuunnitelmaan ja kuntouttavasta työtoiminnasta annetussa laissa säädetään pitkään työttömänä olleen oikeudesta aktivointisuunnitelmaan.
Ehdotettu 2 momentti koskisi työllistymissuunnitelman sisältöä. Työllistymissuunnitelmaan kirjattaisiin työnhakijan omat työtä tai koulutusta koskevat tavoitteet sekä sovittaisiin työnhausta ja työnhakijan palvelutarpeen mukaisista palveluista, jotka edistäisivät työnhakijan työllistymistä. Työnhakijan kanssa voitaisiin sopia julkisten rekrytointipalvelujen ja osaamisen kehittämispalvelujen lisäksi muista maakunnan kasvupalveluista kuten esimerkiksi työllistymisen edistämisestä palkkatuen avulla tai starttirahan hakemisesta. Työnhakijan kanssa voitaisiin sopia myös hakeutumisesta ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaiseen työvoimakoulutukseen taikka omaehtoisiin opintoihin. Työnhakijan kanssa voitaisiin sopia lisäksi muista hänen työmarkkinavalmiuksiaan ja työ- ja toimintakykyään lisäävistä palveluista sekä työkyvyn ja terveydentilan selvittämiseen liittyvistä toimista. Suunnitelmaan voitaisiin kirjata myös työnhakijan mahdollinen erityisen tuen tarve. Erityisen tuen tarve voi liittyä esimerkiksi työnhakijan vammaan tai sairauteen tai sosiaaliseen tilanteeseen ja se voisi tarkoittaa esimerkiksi yksilöllistä tukea ja ohjausta palvelussa olon aikana.
Palveluista sopiminen suunnitelmassa ei muodostaisi työnhakijalle oikeutta kyseisiin palveluihin. Ehdotetun 15 §:n mukaan maakunnalla ja palveluntuottajalla olisi kuitenkin omalta osaltaan velvollisuus edistää suunnitelman toteutumista.
Maakunnan tai palveluntuottajan tulisi sopia työllistymissuunnitelmassa suunnitelman toteutumisen seurannasta. Jos maakunta tai palveluntuottaja edellyttää muuta selvitystä kuin työnhakijan oman ilmoituksen suunnitelman toteuttamisesta, olisi tämä ehto kirjattava suunnitelmaan. Edellä tarkoitetusta säädettäisiin 3 momentissa.
13 §.Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun tarpeella tarkoitettaisiin tilannetta, jossa työttömän työllistymisen edistäminen edellyttäisi sosiaali- ja terveyspalvelujen tai Kansaneläkelaitoksen järjestämisvastuulle kuuluvien kuntoutuspalvelujen sovittamista yhteen julkisten rekrytointipalvelujen ja osaamisen kehittämispalvelujen tai muiden työllistymistä edistävien kasvupalvelujen kanssa. Palvelujen yhteensovittamiseen olisi tarve, kun työttömän tilanteen eteenpäin saattaminen edellyttää eri toimijoiden välistä tiivistä yhteistyötä. Jos maakunta tai palveluntuottaja havaitsisi 11 §:ssä tarkoitetun työnhakijan palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä, että työttömällä olisi työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun tarve, työttömän palvelutarve olisi arvioitava monialaisesti ja palvelut sovitettava yhteen yhdessä maakunnan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä tarvittaessa Kansaneläkelaitoksen kanssa.
Ehdotetussa 1 momentissa säädettäisiin siitä, milloin työttömän tarve monialaiseen palveluun olisi viimeistään arvioitava. Momentin 1 kohdan mukaan alle 25-vuotiaan tarve monialaiseen palveluun olisi arvioitava viimeistään siinä vaiheessa, kun hänen yhtäjaksoinen työttömyytensä olisi kestänyt kuusi kuukautta. Momentin 2 kohdan mukaan muiden kuin 1 kohdassa tarkoitettujen nuorten kohdalla tarve monialaiseen palveluun tulisi arvioida viimeistään siinä vaiheessa, kun työnhakijan työttömyys on kestänyt yhtäjaksoisesti 12 kuukautta. Jos työttömän tarvetta monialaiseen palveluun ei olisi arvioitu aikaisemmin, esimerkiksi sen vuoksi, ettei työttömyys ole ollut yhdenjaksoista, tulisi se ehdotetun 3 kohdan mukaan arvioitavaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän olisi saanut työmarkkinatukea työttömyyden perusteella 300 päivältä. Kohdassa 1 ja 2 tarkoitettua työttömyyttä arvioitaisiin ehdotetun lain 2 §:n 3 kohdan työttömän määritelmän perusteella. Momentin 3 kohdassa tarkoitetun työmarkkinatuen maksaminen määräytyisi sen sijaan työttömyysturvalaissa tarkoitetun työttömyyden perusteella. Työttömyysajalta maksetuksi työmarkkinatueksi ei kuitenkaan katsottaisi työttömyysturvalaissa tarkoitettujen työllistymistä edistävien palvelujen ajalta maksettua työmarkkinatukea.
Ehdotetut määräajat, jolloin monialaisen palvelun tarve olisi viimeistään arvioitava, vastaisi sisällöllisesti pääasiassa työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain 2 §:n 2 momenttia. Säännöksen sanamuotoja kuitenkin selkeytettäisiin ja kohdat muutettaisiin aikajärjestykseen. Säännöksessä olisi kysymys ajankohdista, jolloin maakunnan tai palveluntuottajan viimeistään olisi nimenomaisesti kiinnitettävä huomiota työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun tarpeeseen. Säännös ei estäisi maakuntaa tai palveluntuottajaa arvioimasta monialaisen palvelun tarvetta jo ennen säännöksessä mainittuja määräaikoja. Maakunnan ja palveluntuottajan tulisikin pyrkiä tunnistamaan palvelujen yhteensovittamisen tarve jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Ehdotetun 2 momentin mukaan maakunnan tai palveluntuottajan tulisi sovittaa työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua tarvitsevan työttömän palvelut yhteen monialaisena yhteistyönä. Vastuu palvelujen yhteensovittamisesta olisi maakunnalla, jonka edellytettäisiin toimivan yhteistyössä muiden palvelujen järjestäjien ja tuottajien kanssa. Myös Kansaneläkelaitos tai muu toimintaan osallistuva voisi pyytää työttömän palvelutarpeen arvioimista monialaisesti arvioidessaan, että tällä olisi siihen tarve. Maakunnan, palveluntuottajan ja Kansaneläkelaitoksen oikeudesta tietojensaantiin työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämiseksi ja palvelun tarjoamiseksi työttömälle säädettäisiin ehdotetun lain 37 §:ssä.
Pykälän 3 momentin mukaan työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua tarvitsevalle työttömälle laadittaisiin monialainen työllistymissuunnitelma. Suunnitelmassa sovittaisiin työttömän palvelutarpeen mukaisista julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista ja muista kasvupalveluista sekä sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalveluista. Jos työttömän palvelutarve edellyttäisi Kansaneläkelaitoksen kuntoutuspalveluja, Kansaneläkelaitos osallistuisi suunnitelman laatimiseen. Työllistymistä edistävään monialaiseen palvelukokonaisuuteen voisi kuulua maakunnan järjestämien kasvu-, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä Kansaneläkelaitoksen järjestämien kuntoutuspalvelujen lisäksi myös muiden toimijoiden järjestämisvastuulla olevia palveluja. Tällaisia palveluja voisivat olla esimerkiksi kunnan järjestämät palvelut, jotka edistävät työllistymistä. Suunnitelmassa tulisi sopia myös suunnitelman toteutumisen seurannasta sekä suunnitelman tekemiseen osallistuvien vastuista suunnitelman seurannassa.
14 §. Työttömän velvollisuudet. Pykälässä säädettäisiin työttömän velvollisuuksista pääasiassa nykyistä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 8 §:ää vastaavasti. Pykälän 1 momentin mukaan työttömän yleisenä velvollisuutena olisi hakea aktiivisesti työtä ja koulutusta. Lisäksi hänen tulisi olisi osallistua palvelutarpeensa arvioimiseen ja työllistymissuunnitelman laatimiseen ja tarkistamisen. Uutena velvollisuutena 1 momentissa säädettäisiin työttömän velvollisuudesta pitää postiosoite ja muut mahdolliset yhteystiedot ajan tasalla. Työttömän tulisi ilmoittaa osoitteensa ja mahdollisten muiden yhteystietojensa muutoksista. Esimerkiksi työtarjoukset ja erilaiset kutsut, lähetetään työnhakijan ilmoittamaan osoitteeseen.
Pykälän 2 momentin mukaan työttömän olisi noudatettava hänelle laadittua työllistymissuunnitelmaa tai jos hänelle olisi laadittu kotoutumissuunnitelma tai aktivointisuunnitelma, kyseistä hänelle laadittua suunnitelmaa. Työttömän tulisi osallistua ja hakeutua palveluihin, jotka tukisivat hänen työllistymistään ja työmarkkinavalmiuksiaan. Myös ilmoittaminen suunnitelman toteuttamisesta maakunnan tai palveluntuottajan edellyttämällä tavalla ja määräajassa, kuuluisi työnhakijan velvollisuuksiin.
Pykälän 3 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen työttömyysturvalakiin, jossa säädetään työnhakijan oikeudesta työttömyysetuuteen.
15 §. Maakunnan ja palveluntuottajan velvollisuudet. Pykälän 1 momentissa maakunnalle asetetut velvollisuudet vastaisivat pääosin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 9 §:ssä säädettyjä TE-toimiston velvollisuuksia. Maakunnalla olisi velvollisuus tarjota työtä ja koulutusta sekä työllistymissuunnitelmaan sisältyviä palveluja käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. Maakunnan velvollisuutena olisi myös seurata työllistymissuunnitelman toteutumista sekä huolehtia palveluprosessin etenemisestä.
Koska myös palveluntuottajalla voisi olla työnhakijan palveluprosessiin liittyviä tehtäviä, säädettäisiin 2 momentissa palveluntuottajan velvollisuudesta huolehtia palveluprosessin etenemisestä omalta osaltaan. Työnhakijan palveluprosessia hoitavalla palveluntuottajalla olisi esimerkiksi velvollisuus arvioida työttömän palvelutarve 11 §:ssä ehdotetuin määräajoin sekä velvollisuus seurata työllistymissuunnitelman toteutumista. Momentin ehdotetun toisen virkkeen perusteella ratkaistaisiin, kuuluuko laissa säädetty tehtävä maakunnalle vai palveluntuottajalle. Säännöksen keskeinen ajatus on, että maakunnan ja palveluntuottajan välinen sopimus ja 2 momentti muodostavat kokonaisuuden, jonka perusteella ratkeaa, huolehtiiko laissa säädetystä tehtävästä maakunta vai palveluntuottaja.
Palveluntuottajalla olisi velvollisuus myös hoitaa tuottamiinsa palveluihin liittyvät ehdotetussa laissa säädetyt velvollisuudet, kuten esimerkiksi velvollisuus ilmoittaa 35 §:n 1 momentissa tarkoitetuista palvelun keskeyttämisperusteiden käsillä olosta maakunnalle.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin maakunnan vastuusta asiakkaaseen nähden, jos maakunta olisi antanut työnhakijan palveluprosessiin liittyviä tehtäviä palveluntuottajan hoidettavaksi. Jos palveluntuottaja laiminlöisi tehtäviään, vastuu toimien toteutumisesta olisi maakunnalla. Säännös kannustaisi maakuntaa huolehtimaan riittävistä takeista palveluntuottajan velvoitteiden noudattamisen varmistamiselle, sillä palveluntuottajan laiminlyöntitilanteissa vastuu asiakasta kohtaan säilyisi maakunnalla. Maakunnan vastuu rajoittuisi kuitenkin julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista ja sen nojalla säädettyjen tehtävien hoitamiseen.
3 luku Julkiset rekrytointipalvelut ja osaamisen kehittämispalvelut
16 §. Rekrytointipalvelut ja kansainvälinen työnvälitys. Pykälässä säädettäisiin rekrytointipalveluista, joilla tarkoitettaisiin pääasiassa voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitettuja työnvälityspalveluja. Rekrytointipalvelut olisivat sekä työnhakijalle että työntekijää hakevalle tarjottavia palveluja, joiden tavoitteena olisi, että avoimet työpaikat täyttyisivät ja työnhakijat saisivat työtä nopeasti. Työnhakijan rekrytointipalvelussa tulisi ottaa huomioon työ- tai virkasuhteessa tapahtuvan työn lisäksi työn tekemisen erilaiset muodot, kuten yrittäjyys ja muut itsensä työllistämisen mahdollisuudet.
Rekrytointipalvelut, joita jokaisessa maakunnan olisi järjestettävä, määriteltäisiin pykälän 2 momentissa. Ehdotetun 2 momentin 1 kohdan mukaan maakunnan järjestämiin rekrytointipalveluihin kuuluisi tiedon välittäminen osaavan työvoiman saatavuudesta ja työtilaisuuksista. Tässä tarkoituksessa valtakunnallisesti ylläpidetyssä työnvälityksen palvelualustassa, niin sanotussa Työmarkkinatorissa julkaistaisiin avoimia työtilaisuuksia koskevia ilmoituksia sekä työtä hakevien osaamisprofiileja. Momentin 2 kohdan mukaan työntekijää hakevien saatavilla tulisi olla rekrytointiin liittyvää neuvontaa ja ohjausta ja vastaavasti työnhakijoille annettaisiin työnhakuun liittyvää neuvontaa ja ohjausta. Lisäksi rekrytointipalveluun kuuluisi ehdotetun 3 kohdan mukaan työtilaisuuksien ja työnhakijoiden yhteensovittamista siten, että maakunta tai palveluntuottaja pyrkisi aktiivisesti löytämään työnhakijalle sopivaa, tämän osaamista ja työkykyä vastaavaa, työtä ja työntekijää hakevalle osaavaa työvoimaa. Työtilaisuuksien ja työnhakijoiden yhteensovittaminen pitäisi sisällään työnhakijaa sitovien työtarjousten tekemisen työnhakijoille ja työnhakijoiden esittelyn työnantajille. Myös työmarkkinatori tekisi automaattista työnhakijoiden ja työtilaisuuksien yhteensovittamista. Työmarkkinatorin työnhakijalle automaattisesti välittämät ilmoitukset eivät olisi työnhakijaa sitovia työtarjouksia eli työnhakijalla ei olisi velvollisuutta reagoida ilmoitukseen työstä kieltäytymistä koskevan työttömyysturvaseuraamuksen uhalla.
Pykälän 3 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen Eures-asetukseen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU 2016/589) työnvälityspalvelujen eurooppalaisesta verkostosta (Eures), liikkuvuuspalvelujen tarjoamisesta työntekijöille ja työmarkkinoiden yhdentymisen tiivistämisestä ja asetusten (EU) N:o 492/2011 ja N:o 1296/2013 muuttamisesta). Koska kansainvälisestä työnvälityksestä Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen alueella säädetään Eures-asetuksessa, kansallinen sääntely ei tule kyseeseen. Sen sijaan työnvälitys, jota voitaisiin tarjota muista kuin Eures-asetuksen soveltamisen piiriin kuuluvista maista eli niin sanotuista kolmansista maista Suomeen työntekijää hakevalle tai edellä tarkoitettuihin maihin Suomesta työntekijää hakevalle, kuuluu kansallisen sääntelyn piiriin. Edellä tarkoitetusta niin sanottuja kolmansia maita koskevasta kansainvälisestä työnvälityksestä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella kuten nykyisinkin.
17 §. Osaamisen kehittämispalvelut. Pykälän 1 momentin mukaan maakunnalla olisi velvollisuus järjestää osaamisen kehittämispalveluja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. Maakunnan järjestämiin osaamisen kehittämispalveluihin tulisi kuulua ammatinvalinta- ja uraohjausta sekä kasvupalvelukoulutusta.
Ammatinvalinta- ja uraohjauksella tuettaisiin henkilöasiakkaan koulutus- ja työuran suunnittelua, siirtymävaiheiden sujuvuutta, työllistymisedellytysten paranemista, osaamisen kehittymistä ja työllistymistä. Ammatinvalinta- ja uraohjauksesta säädettäisiin ehdotetussa 2 momentissa pääasiassa voimassa olevaa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 3 §:ää vastaavasti. Henkilöasiakkaille annettava ammatinvalinta- ja uraohjaus tukisi myös yritysten ja muiden työnantajien osaavan ja motivoituneen työvoiman saatavuutta.
Ammatinvalinta- ja uraohjaus sisältäisi asiakkaan kokonaistilanteen arvioinnin sekä henkilökohtaista ohjausta tai valmennusta. Ohjauksen tavoitteena olisi realistiset koulutus- ja työuraratkaisut. Uraohjaukseen voisi sisältyä henkilön tukemista oman urasuunnitelman tekemisessä ja urasuunnittelutaitojen kehittymisessä. Henkilökohtaisen ohjauksen avulla asiakasta autettaisiin tunnistamaan edellytyksiään, oppimisvalmiuksiaan, soveltuvuuttaan ja ammatillisia tavoitteitaan ja arvioimaan niitä suhteessa koulutus- ja työmahdollisuuksiin. Henkilökohtaisessa ohjauksessa lähtökohtana olisi henkilöasiakkaan oma aktiivisuus. Ohjaukseen voitaisiin liittää muita palveluja, joilla tuettaisiin ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selkiyttämistä, ammatilliseen koulutukseen hakeutumista ja työelämävalmiuksien kehittämistä tai tutkittaisiin työkykyä tai kuntoutustarvetta. Ammatinvalinta- ja uraohjausta voitaisiin toteuttaa myös monialaisesti sopimukseen perustuvana verkostoyhteistyönä
Ammatinvalinta- ja uraohjaus sisältäisi myös tiedon välittämistä ja neuvontaa koulutusmahdollisuuksista ja muista osaamisen kehittämismahdollisuuksista, työmarkkinoista, aloista ja ammateista, yrittäjäksi ryhtymisestä, työelämän muutoksista sekä koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakoinnista. Edellä tarkoitetut tieto- ja neuvontapalvelut olisivat myös muiden kuin työnhakija-asiakkaiden käytettävissä.
Tarvittaessa uraohjauksessa voitaisiin hyödyntää psykologisia arviointimenetelmiä ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen, osaamisen sekä soveltuvuuden selvittämiseksi. Psykologisten arviointimenetelmien käyttäminen edellyttäisi aina henkilöasiakkaan suostumusta. Psykologisia arviointimenetelmiä käytettäessä on myös otettava huomioon, että arvioinnin tekijällä on menetelmän käyttämiseen vaadittava koulutus.
Pykälän 3 momentin mukaan maakunta järjestäisi kasvupalvelukoulutuksena koulutusta, jolla parannettaisiin henkilöasiakkaiden työllistymismahdollisuuksia kehittämällä heidän osaamistaan työmarkkinoita vastaaviksi. Kasvupalvelukoulutuksella pyrittäisiin parantamaan henkilöasiakkaiden mahdollisuuksia saada työtä, säilyttää työpaikka tai valmiuksia toimia yrittäjinä. Kasvupalvelukoulutuksella edistettäisiin osaavan työvoiman saatavuutta sekä uuden yritystoiminnan syntymistä ja yritystoiminnan kasvua ja kansainvälistymistä.
18 §. Muut palvelut. Maakunta voisi järjestää julkisina rekrytointipalveluina ja osaamisen kehittämispalveluina myös muita palveluja. Säännöksessä ei määriteltäisi tarkemmin näitä palveluja, mutta järjestettävien palvelujen tavoitteena tulisi olla rekrytointien tai työhaun tukeminen, henkilöasiakkaan osaamisen kartoittaminen tai kehittäminen tai työmarkkinavalmiuksien lisääminen tai työllistymisen tukeminen. Muina palveluina järjestettävien palvelujen tavoitteista säädettäisiin 1 momentin 1—3 kohdassa. Työnhakijoille voitaisiin järjestää muina palveluina esimerkiksi nykyisen kaltaista työnhakuun liittyvää valmennusta tai työhön kiinnittymistä tukevaa työhönvalmennusta. Järjestettävän palvelut eivät kuitenkaan rajoittaisi nykyisenkaltaisiin palveluihin, vaan säännöksen tarkoituksena olisi mahdollistaa, että maakunnat ja palveluntuottajat voisivat kehittää myös uudenlaisia asiakkaiden tarpeisiin vastaavia palveluja, joilla tuettaisiin henkilöasiakkaiden työllistymistä.
Maakunnan järjestämiin muihin palveluihin voisi kuulua myös työkokeilu, jota koskeviin säännöksiin ehdotetussa 2 momentissa viitattaisiin informatiivisesti. Työkokeilusta säädettäisiin ehdotetun lain 5 luvussa.
4 luku Kasvupalvelukoulutus
19 §. Kasvupalvelukoulutuksena järjestettävä koulutus. Kasvupalvelukoulutuksena tarjottaisiin työelämälähtöistä henkilöasiakkaan ammatillista osaamista ja valmiuksia lisäävää koulutusta. Lisäksi maakunnan tulisi tarjota kasvupalvelukoulutuksena yrittäjyyskoulutusta ja kotoutumisen edistämisestä annettavan lain 18 §:ssä tarkoitettua kotoutumiskoulutusta. Maakunta ei voisi kuitenkaan järjestää tutkintoon tai osatutkintoon johtavaa koulutusta. Kaikki tutkintoon johtava ammatillinen koulutus siirrettiin opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon alan järjestämisvastuulle vuoden 2018 alusta lukien toteutetun toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä.
Maakunta voisi toteuttaa kasvupalvelukoulutuksena monipuolisesti erilaisia työnhakijoiden sekä yritysten ja muiden työnantajien osaamistarpeisiin vastaavia jatko- ja täydennyskoulutuksia sekä tapauskohtaisesti räätälöityjä koulutusohjelmia. Ammatillista osaamista ja valmiuksia lisäävään koulutukseen voidaan sisällyttää tarpeellisessa laajuudessa yleissivistäviä opintoja sekä esimerkiksi kielikoulutusta ja tietotekniikan opintoja. Tämä voi olla tarkoituksenmukaista niiden henkilöasiakkaiden osalta, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus tai aiempi ammatillinen koulutus kokonaan tai joiden opintomenestys on ollut heikkoa. Koulutuksiin voidaan sisällyttää myös työpaikalla tapahtuvaa oppimista. Lisäksi koulutusohjelmiin voidaan tarpeen mukaan sisällyttää esimerkiksi työnhakuvalmennusta sekä yksilöllisiä tuki- ja ohjauspalveluja.
Kotoutumisen edistämistä koskevan lakiehdotuksen 18 §:n kotoutumiskoulutuksena annettaisiin suomen tai ruotsin kielen opetusta, ammatillisten ja muiden työelämässä tarvittavien valmiuksien opetusta, ammatillista suunnittelua ja ohjausta jatko-opintoihin, työllistymistä edistäviin palveluihin tai työmarkkinoille sekä muuta opetusta, joka edistäisi yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja elämänhallintaan liittyviä valmiuksia. Kotoutumiskoulutukseen voisi sisältyä myös aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tutkinnon tunnustamista.
20 §. Opiskelijavalinta. Pykälässä säädettäisiin opiskelijoiden valitsemisesta kasvupalvelukoulutukseen. Ehdotetun 1 momentin mukaan opiskelijoiden valitseminen kasvupalvelukoulutukseen olisi maakunnan viranomaistehtävä. Maakunta ei voisi siirtää opiskelijavalintaa koulutuspalvelun tuottajan tai muun palveluntuottajan tehtäväksi.
Pykälän 2 momentin mukaan kasvupalvelukoulutukseen valitseminen edellyttäisi nykytilaa vastaavasti, että henkilö on soveltuva koulutukseen ja että hänellä on koulutustarve. Alle 20-vuotias voitaisiin valita kasvupalvelukoulutukseen vain silloin, kun koulutuksen suorittaminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista omaehtoisena opiskeluna. Edellä mainittu ei kuitenkaan koskisi kotoutumiskoulusta. Kasvupalvelukoulutuksena järjestettävään kotoutumiskoulutukseen voitaisiin valita myös alle 20-vuotias maahanmuuttaja. Kotoutumiskoulutuksen opiskelijavalinnassa tulisi kuitenkin ottaa huomioon ehdotetun kotoutumisen edistämisestä annettavan lain 18 §, jonka mukaan kotoutumiskoulutusta annetaan oppivelvollisuusiän ylittäneelle maahanmuuttajalle. Ammatillista osaamista ja valmiuksia lisäävään koulutukseen ja yrittäjyyskoulutukseen valittavalta edellytettäisiin lisäksi, että hänen tulisi olla soveltuva tehtäviin, joihin koulutus antaa valmiuksia. Jos henkilöllä olisi esimerkiksi sellainen terveydellinen rajoite, ettei hän voisi lainkaan toimia tehtävissä, joihin koulutus antaa valmiuksia, ei häntä voitaisi valita koulutukseen. Henkilön vamma tai sairaus ei kuitenkaan sinällään saa olla este koulutukseen valinnalle.
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 3 §:n 3 momentissa säädetään opiskelijavalintatilaisuuksien ja valintamenettelyyn liittyvien soveltuvuuskokeiden maksuttomuudesta koulutukseen hakeutuvalle. Ehdotettuun lakiin ei esitetä vastaavaa säännöstä, koska valintatilaisuudet ja niihin liittyvät soveltuvuuskokeet olisivat koulutukseen hakeutuville maksuttomia ehdotetun 4 §:n 1 momentissa ilmaistun palvelujen maksuttomuuden perusteella. Erillinen säännös asiasta olisi tarpeeton. Pykälän 3 momenttiin sisältyisi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan valintamenettelystä voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä.
21 §. Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet. Pykälässä säädettäisiin kasvupalvelukoulutukseen osallistuvan opiskelijan oikeuksista ja velvollisuuksista. Ehdotetun 1 momentin mukaan opiskelijalla olisi oikeus saada koulutuksen toteutussuunnitelman mukaista opetusta ja oikeus suorittaa opintoja kasvupalvelukoulutuksen keston ajan. Koulutuksen kesto määriteltäisiin hankintasopimuksessa. Ehdotetun 2 momentin mukaan opiskelijan tulisi osallistua säännöllisesti opetukseen ja edetä opinnoissaan koulutuksen toteutussuunnitelmassa tarkoitetulla tavalla. Edellä mainitut säännökset vastaisivat julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 4 §:n 1 ja 2 momenttia. Koulutus- ja opetussuunnitelman sijasta säännöksessä käytettäisiin käsitettä koulutuksen toteutussuunnitelma.
Ehdotetussa 3 momentissa viitattaisiin ammatillisesta koulutuksesta annetun lain säännöksiin, joita sovellettaisiin myös maakunnan järjestämään kasvupalvelukoulutukseen. Selkeyden vuoksi 4 momentissa säädettäisiin, että koulutuspalvelun tuottajaan sovelletaan, mitä 3 momentissa mainituissa lainkohdissa säädetään koulutuksenjärjestäjästä.
22 §. Koulutukseen liittyvä työpaikalla tapahtuva oppiminen. Pykälässä säädettäisiin työpaikalla käytännön työtehtävissä tapahtuvasta oppimisesta (työssäoppiminen), joka olisi osa kasvupalvelukoulutusta. Työssäoppimisjakson järjestäjä korvattaisiin käsitteellä työssäoppimisjakson toteuttaja kuvaamaan paremmin työnantajan roolia. Työssäoppimisessa on kysymys kasvupalvelukoulutukseen liittyvän osan toteuttamisesta, ei sen järjestämisvastuusta.
Pykälän 1 momentin mukaan opiskelija ei olisi työssäoppimisjakson aikana työsuhteessa koulutuspalvelun tuottajaan eikä lähtökohtaisesti myöskään työssäoppimisjakson toteuttajaan. Työssäoppimisjakson toteuttaja ja opiskelija voisivat kuitenkin sopia, työssäoppimisjakson toteuttamisesta työsuhteessa.
Työssäoppimisjaksosta, jota ei olisi sovittu työsuhteeksi, olisi tehtävä kirjallinen sopimus. Sopimukseen sovellettaisiin, mitä 27 §:ssä säädettäisiin työkokeilua koskevasta sopimuksesta. Lisäksi sopimuksessa olisi sovittava työssäoppimisjakson ohjauksesta vastaavasta opettajasta ja ohjauksen toteuttamistavasta ja kestosta. Sopimuksesta säädettäisiin pykälän 2 momentissa ja se vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 6 §:n 2 momenttia.
Pykälän 3 momentin mukaan työssäoppimisjakson toteuttaja vastaisi opiskelijan työturvallisuudesta työssäoppimisjakson aikana siten kuin työturvallisuuslaissa (738/2002) säädetään. Työturvallisuuslain 4 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lakia sovelletaan myös oppilaan tai opiskelijan työhön koulutuksen yhteydessä.
23 §. Koulutuksen yhteishankinta. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun 7 §:ää. Ehdotetun lain mukaisena yhteishankintakoulutuksena voitaisiin järjestää koulutusta, jota maakunta voisi ehdotetun 19 §:n mukaan järjestää kasvupalvelukoulutuksena. Koska kasvupalvelukoulutuksena ei voitaisi järjestää tutkintoon tai sen osaan johtavaa koulutusta, ei sitä voisi järjestää myöskään yhteishankintakoulutuksena. Muutoin käytettävissä olisivat esimerkiksi nykyisen Rekry-, Muutos- ja Täsmäkoulutuksen tuotteet.
Voimassa olevassa säännöksessä viitataan valtion tukien yleiseen ryhmäpoikkeusasetukseen ja de minimis -tukeen. Edellä mainittu ryhmäpoikkeusasetus ja de minimis -tukea koskevat asetukset on mainittu julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain määritelmäsäännöksissä. Koska ehdotettuun julkisia rekrytointipalveluja ja osaamisen kehittämispalveluja koskevaan lakiin ei sisältyisi yhteishankintakoulutusta lukuun ottamatta muita valtiontueksi katsottavia tukimuotoja, mainittaisiin pykälän 2 ja 3 momentissa koulutuksen yhteishankinnassa noudatettavat valtiontukiasetukset.
Ehdotettuun 3 momenttiin sisältyisi lisäksi säännös siitä, ettei 3 momentissa tarkoitettua koulutusta (TäsmäKoulutus) voi toteuttaa elinkeinotoimintaa harjoittavan työnantajan kanssa, jos hakija on EU:n säännöksissä tarkoitetulla tavalla vaikeuksissa oleva yritys tai jota koskee Euroopan komission perintämääräys sääntöjen vastaisen valtiontuen takaisinperinnästä. Säännös olisi välttämätön, koska valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa edellytetään, että valtiontukea koskevassa hyväksyttävässä tukiohjelmassa tulee nimenomaisesti sulkea pois yksittäisen tuen maksaminen sellaiselle yritykselle, jolle on annettu komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys ja jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi.
Valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan c alakohdan mukaan valtiontukea ei saa myöntää sellaiselle yritykselle, joka on vaikeuksissa oleva yritys. Vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmästä säädetään asetuksen 2 artiklan 18 kohdassa. Vaikeuksissa olevalla yrityksellä tarkoitetaan yritystä, jonka tapauksessa vähintään yksi seuraavista olosuhteista on olemassa:
a) On kyse yhtiöstä, jonka osakkaiden vastuu on rajattu (ja joka ei ole alle kolme vuotta olemassa ollut pk-yritys, tai kun on kyse kelpoisuudesta riskirahoitustukeen, pk-yritys, jonka toteuttamasta ensimyynnistä markkinoilla on alle seitsemän vuotta ja joka on oikeutettu riskirahoitukseen valitun rahoituksen välittäjän due diligence -prosessin jälkeen), ja joka on menettänyt yli puolet merkitystä osakepääomastaan kertyneiden tappioiden vuoksi. Näin on silloin, kun kertyneiden tappioiden vähentäminen rahastoista (ja kaikista muista yhtiön omiin varoihin tavallisesti luettavista eristä) johtaa negatiiviseen tulokseen, joka on suurempi kuin puolet merkitystä osakepääomasta. Tässä säännöksessä ’yhtiöllä, jonka osakkaiden vastuu on rajattu’, tarkoitetaan erityisesti direktiivin 2013/34/EU (1) liitteessä I mainittuja yritysmuotoja ja ’osakepääoma’ sisältää tarvittaessa emissiovoitot.
b) On kyse yhtiöstä, jossa ainakaan joidenkin osakkaiden vastuuta yhtiön velasta ei ole rajattu (ja joka ei ole alle kolme vuotta olemassa ollut pk-yritys, tai kun on kyse kelpoisuudesta riskirahoitustukeen, pk-yritys, jonka toteuttamasta ensimyynnistä markkinoilla on alle seitsemän vuotta ja joka on oikeutettu riskirahoitukseen valitun rahoituksen välittäjän due diligence -prosessin jälkeen), ja joka on menettänyt yli puolet tilinpäätöksen mukaisista omista varoistaan kertyneiden tappioiden vuoksi. Tässä säännöksessä ’yhtiöllä, jossa ainakaan joidenkin osakkaiden vastuuta yhtiön velasta ei ole rajattu’, tarkoitetaan erityisesti direktiivin 2013/34/EU liitteessä II mainittuja yritysmuotoja.
c) Yritys on asetettu yleistäytäntöönpanomenettelyyn maksukyvyttömyyden vuoksi tai täyttää kansallisessa lainsäädännössä vahvistetut edellytykset yleistäytäntöönpanomenettelyyn asettamiselle velkojien pyynnöstä.
d) Yritys on saanut pelastamistukea eikä ole vielä maksanut lainaa takaisin tai lopettanut takausta, tai on saanut rakenneuudistustukea ja on vielä rakenneuudistussuunnitelman kohteena.
e) On kyse yrityksestä, joka ei ole pk-yritys, ja kahden viime vuoden ajan:
1) yrityksen velkaantumisaste on ollut yli 7,5 ja
2) yrityksen käyttökatteen (EBITDA) suhde nettorahoituskuluihin on ollut alle 1,0.
Pykälän 4 momentti sisältäisi asetuksenantovaltuuden. Koulutuksen yhteishankinnan maksuosuuksista säädetäisiin valtioneuvoston asetuksella.
5 luku Työkokeilu
24 §. Työkokeiluun ohjaaminen. Työkokeilua voitaisiin käyttää nykyistä vastaavasti henkilöasiakkaan ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseksi tai työmarkkinoille paluun tukemiseksi. Työkokeilun käyttötarkoituksesta säädettäisiin 1 momentissa.
Ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseksi työkokeilua käytetään silloin, kun henkilöltä puuttuu ammatillinen koulutus, tai kysymys on alan tai ammatin vaihtamisesta. Erityisesti ammatillista koulutusta vailla olevien nuorien kohdalla ensisijainen tavoite on sopivan koulutusvaihtoehdon löytäminen. Työkokeilua voidaan käyttää myös ammattia vaihtavien kohdalla uuden ala- tai ammattivaihtoehdon löytämiseksi. Alan tai ammatin vaihto voi liittyä rakennemuutostilanteeseen, jossa aiempaa ammattia vastaavaa työtä ei enää ole tarjolla tai esimerkiksi henkilön terveyteen liittyviin syihin, jolloin aiempi työ tai ammatti ei enää ole sairaudesta tai vammasta johtuen mahdollinen. Työkokeilua voidaan käyttää sen selvittämiseksi, kykeneekö henkilö tietyn alan tai ammatin mukaiseen työhön vammastaan tai sairaudestaan huolimatta. Työkokeilulla voidaan myös selvittää, olisiko yrittäjyys sopiva vaihtoehto. Työkokeilun järjestäminen ei edellyttäisi, että henkilöasiakas on rekisteröitynyt työnhakijaksi.
Työkokeilu järjestetään siten, että työkokeiluun osallistuva osallistuu työpaikalla käytännön työtehtävien suorittamiseen. Työkokeilu voidaan järjestää myös työpajassa. Työkokeilu tulisi järjestää siten, että se liittyy aidosti suunnitelmissa olevaan alaan tai ammattiin. Ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämistarkoituksessa järjestettyyn työkokeiluun tulee liittää vahva ohjauksellinen tuki, jolla pyritään varmistamaan hakeutuminen koulutukseen. Erityisen tärkeää tämä on nuorten kohdalla.
Tilanteessa, jossa henkilö on ollut pitkään poissa työmarkkinoilta joko pitkittyneen työttömyyden tai muiden syiden, kuten lastenhoidon vuoksi, työkokeilua voidaan käyttää tukemaan työmarkkinoille paluuta. Työkokeilun tarkoituksena on tällöin selvittää, ovatko henkilön osaaminen ja työmarkkinavalmiudet ajan tasalla vai tarvitaanko työmarkkinoille sijoittumiseksi muuta tukea, kuten esimerkiksi ammatillisen osaamisen kehittämistä. Työmarkkinoille paluun tukemisen tarkoituksessa työkokeilua voidaan käyttää myös sen selvittämiseksi, onko maahanmuuttajan osaaminen ja työmarkkinavalmiudet Suomen työmarkkinoita vastaavat.
Työkokeilua ei ole tarkoitettu käytettäväksi yksinomaan työkokemuksen hankkimiseen, vaan sen ensisijaisena tarkoituksena tulee aina olla joko ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittäminen tai työmarkkinoille paluun tukeminen. Pykälän 1 momentti vastaisi työkokeilun käyttötarkoituksen osalta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 5 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtaa. Lisäksi säännöksessä otettaisiin huomioon, että maakunta voisi antaa palveluntuottajalle ehdotetun 3 §:n mukaan oikeuden ohjata henkilöasiakkaita työkokeiluun.
Pykälän 2 momentin mukaan työkokeilun toteuttajan voisi toimia nykytilaa vastaavasti yritys, yksityinen elinkeinonharjoittaja, kunta, kuntayhtymä, muu yhteisö, säätiö tai valtion virasto tai laitos. Työkokeilu voitaisiin toteuttaa myös maakunnassa. Työkokeilun toteuttajana ei kuitenkaan voisi toimia työnantaja, johon henkilö on työ- tai virkasuhteessa työkokeilusopimusta tehtäessä.
Säännös vastaisi pääosin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 5 §:n 2 momenttia ja 7 §:n 2 momenttia. Nykytilasta poiketen työkokeilun järjestäjä käsitteen sijasta säännöksissä käytettäisiin käsitettä työkokeilun toteuttaja selkeyttämään työnantajan roolia palvelun käytännön toteuttajana. Lisäksi 2 momentissa rajoitettaisiin sellaisen palveluntuottajan mahdollisuutta toimia työkokeilun toteuttajana, jolle maakunta olisi antanut oikeuden ohjata henkilöasiakkaita työkokeiluun. Palveluntuottaja voisi toimia itse työkokeilun toteuttajana vain, jos siitä olisi sovittu maakunnan kanssa. Maakunta voisi esimerkiksi asettaa hankintasopimuksessa asiakkaiden enimmäismäärän, jolle palveluntuottaja voisi toimia työkokeilun toteuttajana.
25 §. Työkokeilun enimmäiskesto. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin työkokeilun enimmäiskestosta. Työkokeilun kesto olisi nykyistä vastaavasti yhteensä enintään 12 kuukautta. Työkokeilu ei kuitenkaan voisi kestää samalla kokeilun toteuttajalla kuutta kuukautta pidempään. Kunnassa tai maakunnassa toteutettava työkokeilu olisi edellä mainituista poikkeus. Kuuden kuukauden kestoa tarkasteltaisiin näiden osalta tehtäväkohtaisesti. Henkilöasiakas voisi olla työkokeilussa saman kunnan tai saman maakunnan tehtävissä esimerkiksi kaksi kuuden kuukauden jaksoa. Järjestettävät jaksot eivät kuitenkaan voisi olla samanlaisissa tehtävissä.
Työkokeilun kesto tulisi mitoittaa tapauskohtaisesti sen mukaan, missä ajassa työkokeilun tavoitteet arvioidaan saavutettavan. Esimerkiksi se, kiinnostaako jokin ala tai ammatti, voidaan yleensä todeta lyhytkestoisella 1−3 kuukautta kestävällä työkokeilulla. Työmarkkinoille paluun tukemiseksi voidaan sen sijaan tarvita pidempikestoista kokeilua.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin enimmäiskeston laskemisen aloittamisesta uudelleen alusta. Säännös vastaisi voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 6 §:n 2 momenttia. Säännöstä sovellettaessa tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että työttömällä tarkoitettaisiin ehdotetussa laissa työnhakijana olevaa, joka ei tee työtä kokoaikaisesti yhtäjaksoisesti yli kahta viikkoa tai opiskele päätoimisesti.
Säännöstä täsmennettäisiin mainitsemalla, että 12 kuukauden yhdenjaksoista työttömyyttä tarkasteltaisiin aina työkokeilujakson päättymisen jälkeen. Esimerkiksi, jos henkilö olisi ollut kahdessa eri jaksossa työkokeilussa yhteensä 8 kuukautta ja viimeisen työkokeilujakson päättymisestä olisi alle 12 kuukautta, voitaisiin henkilö ohjata uudestaan työkokeiluun 12 kuukauden enimmäiskestosta jäljellä olevaksi ajaksi eli neljäksi kuukaudeksi. Jos edellä mainitussa tapauksessa viimeisimmästä työkokeilujaksosta olisi kulunut 12 kuukautta ja henkilö olisi ollut sen ajan työtön, olisi työkokeilua käytettävissä uudet 12 kuukautta. Alle 25-vuotiaita nuoria koskisi poikkeus, jonka mukaan nuoren oltua työkokeilussa yhteensä 12 kuukautta, voitaisiin hänet ohjata uudestaan työkokeiluun jo kolmen kuukauden yhdenjaksoisen työttömänä olon jälkeen.
26 §. Työkokeilua koskevat rajoitukset. Pykälä vastaisi voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 7 §:n 1 momenttia. Jos maakunta antaisi palveluntuottajalle oikeuden ohjata henkilöasiakkaita työkokeiluun ja tehdä työkokeilusopimuksia, maakunnan tulisi huolehtia siitä, että myös palveluntuottaja noudattaa työkokeilua koskevia rajoituksia. Myöskään palveluntuottaja ei esimerkiksi saisi ohjata henkilöasiakasta työkokeiluun, jos työkokeilusta aiheutuisi työkokeilun toteuttajalle etua, joka vääristäisi kilpailua.
27 §. Sopimus työkokeilusta. Työkokeilusta tehtäisiin aina kirjallinen sopimus. Sopimuksen tekisivät työkokeiluun osallistuva henkilöasiakas, työkokeilun toteuttajana toimiva työnantaja sekä maakunta. Maakunnan sijasta työkokeilusopimuksen osapuolena voisi olla myös palveluntuottaja, jolle maakunta olisi antanut oikeuden ohjata henkilöasiakkaita työkokeiluun ja tehdä työkokeilusopimuksia.
Pykälän 1 momentti vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 9 §:n 1 momentin 1—6 kohtaa. Pykälän 2 momentin mukaan työkokeilun toteuttajalla olisi velvollisuus ilmoittaa työkokeiluun osallistuvan poissaoloista työttömyysetuuden maksajalle, jotta etuuden maksaja voi ilmoituksen perusteella ratkaista, onko työkokeiluun osallistuvalla oikeus työttömyysetuuteen poissaolopäivältä. Ilmoitusvelvollisuuden toteuttamista varten etuuden maksajan tulisi käydä ilmi sopimuksesta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin työkokeilun toteuttajan velvollisuudesta antaa arvio henkilön soveltuvuudesta alalle tai ammattiin sekä osaamisen ja työmarkkinavalmiuksien kehittämistarpeista Arvio tulisi antaa maakunnalle tai palveluntuottajalle riippuen siitä, kumpi taho on sopimusosapuolena. Velvollisuus arvion antamiseen tulisi käydä ilmi työkokeilua koskevasta sopimuksesta. Työkokeilua koskevaan sopimukseen voitaisiin ottaa muitakin tarpeellisia ehtoja. Muut ehdot voisivat koskea esimerkiksi työkokeiluun osallistuvan ohjausta kokeilun aikana.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, ettei työkokeilun toteuttaja voi siirtää sopimuksesta johtuvia velvoitteita muulle taholle. Lisäksi 4momentti sisältäisi säännöksen työkokeiluun osallistuvan henkilön nimen ja työkokeilua koskevien tietojen ilmoittamisesta luottamusmiehelle tai muulle työkokeilun toteuttajan palveluksessa olevia työntekijöitä edustavalle henkilölle. Säännökset vastaisivat voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 9 §:n 3 ja 4 momenttia.
28 §. Työkokeiluun osallistuvan oikeusasema sekä vastuu työturvallisuudesta ja tietosuojasta. Pykälä vastaisi voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 8 §:n 2—6 momenttia. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 8 §:n 2—4 momentit yhdistettäisiin 1 momentiksi, jonka mukaan työkokeiluun osallistuvaan sovellettaisiin nykyistä vastaavasti naisten ja miesten tasa-arvosta annettua lakia, yhdenvertaisuuslakia, työturvallisuuslakia, nuorista työntekijöistä annettua lakia sekä yksityisyyden suojasta työelämästä annetun lain erikseen mainittuja säännöksiä. Lisäksi säännökseen lisättäisiin uutena kohtana maininta salassapitovelvollisuutta koskevien säännösten noudattamisesta. Kokeiluun osallistuvan salassapitovelvollisuus määräytyisi niiden erillisten säännösten mukaan, jotka koskevat vastaavissa tehtävissä työskentelevien työntekijöiden ja viranhaltioiden tehtävissään saamien tietojen salassapitoa.
Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 8 §:n 6 ja 7 momenttia. Ehdotetun 2 momentin mukaan työkokeilun toteuttaja rinnastettaisiin työnantajaan ja työkokeiluun osallistuva työntekijään. Ehdotetussa 3 momentissa olisi informatiiviset viittaukset rangaistussäännöksiin.
29 §. Muu työpaikalla toteutettava palvelu. Pykälässä säädettäisiin ehdoista, joita työpaikalla toteutettavassa palvelussa olisi noudatettava siitä riippumatta, minkä nimisenä palvelu järjestettäisiin tai toteutettaisiin. Ehdotetussa laissa ei säänneltäisi tyhjentävästi palveluja, joita maakunta voisi järjestää työnhaun tai osaamisen kehittämisen tueksi. Jos tällaiseen palveluun sisällytettäisiin työpaikalla toteutettavia jaksoja, palvelussa olisi noudatettava työkokeilua koskevia säännöksiä. Säännöksen tarkoituksena olisi siis estää työkokeilua koskevien säännösten kiertäminen nimeämällä työpaikalla toteutettava palvelu toisen nimiseksi.
Säännös koskisi sellaisia työpaikalla toteutettavia jaksoja, joissa henkilö osallistuu käytännön työtehtävien suorittamiseen työpaikalla. Tällaisia jaksoja voitaisiin järjestää ainoastaan henkilöasiakkaan ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojen selvittämiseksi tai työmarkkinoille paluun tukemiseksi. Säännös ei kuitenkaan rajoittaisi sellaisten lyhytkestoisten tutumiskäyntien järjestämistä työpaikoille, joissa henkilöasiakas ei osallistu työtehtävien suorittamiseen. Myös kasvupalvelukoulutukseen liittyvä työssäoppiminen jäisi soveltamisen ulkopuolelle, koska siitä säädettäisiin erikseen ehdotetussa 22 §:ssä.
Työpaikalla toteuttavassa palvelussa olisi noudatettava työkokeilua koskevia 24—28 §:n säännöksiä. Palvelun kesto laskettaisiin yhteen työkokeilun 12 kuukauden enimmäiskeston kanssa.
6 luku Työllistämisvelvoite
30 §. Oikeus palveluun tai työntekomahdollisuuteen. Pykälässä säädettäisiin pitkään työttömänä olleen ikääntyneen työnhakijan oikeudesta palveluun tai työntekomahdollisuuteen. Maakunnalla olisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyä vastaava velvollisuus kuntoutus- tai koulutusmahdollisuuden turvaamiseen työttömälle, jonka oikeus palkansaajan työttömyyspäivärahaan päättyy 57—59 -vuotiaana. Säännös asiasta olisi 1 momentissa. Työvoimakoulutuksen sijasta ehdotetussa säännöksessä viitattaisiin kasvupalvelukoulutuksen lisäksi ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitettuun työvoimakoulutukseen, jotta säännös vastaisi nykytilaa.
Ehdotetun 2 momentin mukaan maakunnalla olisi myös julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:n 2 momentissa säädettyä vastaava velvollisuus turvata 60 vuotta täyttäneen työttömän mahdollisuus osallistua työttömyysturvalaissa tarkoitettuun työllistymistä edistävään palveluun tai palkkatuettuun työhön muun kuin kunnan palveluksessa. Säännöksen sanamuoto yhdenmukaistettaisiin 1 momentin kanssa käyttämällä ilmaisun ”järjestää” sijasta ilmaisua ”turvaa”. Kaikki palvelut, joita 1 ja 2 momentissa tarkoitettaan, eivät ole maakunnan järjestämisvastuulla. Jos palveluntuottaja hoitaisi 1 tai 2 momentissa tarkoitetun työttömän palveluprosessia, maakunnan tulisi huolehtia, että myös palveluntuottaja huolehtii säännöksessä tarkoitetusta työttömän oikeuden toteutumisesta. Viime kädessä vastuu työnhakijan oikeuden toteutumisesta olisi aina maakunnalla.
Työttömyyspäivärahan enimmäisajasta säädetään työttömyysturvalain 6 luvun 7 §:ssä. Enimmäisaika on joko 300, 400 tai 500 päivää. Työttömyysturvalain 6 luvun 9 §:ssä säädetään työttömyyspäivärahan lisäpäiväoikeudesta. Lisäpäiviin oikeutetuille voidaan maksaa työttömyyspäivärahaa edellä tarkoitetun enimmäisajan estämättä sen kalenterikuukauden loppuun saakka, jona henkilö täyttää 65 vuotta. Maakunnan velvollisuus turvata mahdollisuus kuntoutukseen tai koulutukseen taikka velvollisuus järjestää mahdollisuus työttömyysturvalaissa tarkoitettuun työllistymistä edistävään palveluun tai palkkatuettuun työhön muun kuin kunnan palveluksessa koskisi nykytilaa vastaavasti säännöksessä mainitut ikärajat täyttäviä työttömiä, jotka eivät ole oikeutettuja työttömyyspäivärahan lisäpäiviin. Kysymys olisi työttömän subjektiivisesta oikeudesta edellä tarkoitettuihin palveluihin. Jos työtön ei työllistyisi avoimille työmarkkinoille eikä hänelle soveltuvaa kuntoutusta tai koulutusta taikka työllistymistä edistävää palvelua tai palkkatuettua työtä muun työnantajan kuin kunnan palveluksessa olisi järjestettävissä tai tarjolla, henkilön kotikunnan tulisi maakunnan osoituksesta järjestää työnhakijalle työntekomahdollisuus. Säännös edellä tarkoitetusta kunnan työllistämisvelvoitteesta olisi 3 momentissa.
Työntekomahdollisuus tulisi järjestää siten, että työtön voi aloittaa työn työttömyyspäivärahan enimmäisajan täyttyessä. Maakunnan tai palveluntuottajan tulisi siten hyvissä ajoin saatuaan työttömyysetuuden maksajalta tiedon työttömän enimmäisajan täyttymisen lähestymisestä ryhtyä toimenpiteisiin sen selvittämiseksi, onko työttömälle järjestettävissä 1 tai 2 momentissa tarkoitettua soveltuvaa palvelua vai tuleeko kunnan järjestää hänelle työ työllistämisvelvoitteen perusteella.
31 §. Työllistämisvelvoitteen perusteella järjestettävä työ. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin työllistämisvelvoitteen perusteella järjestettävän työn työajasta. Työllistämisvelvoitteen perusteella järjestävän työn tulisi olla kokoaikatyötä, jolla tarkoitettaisiin alan säännöllisen enimmäistyöajan mukaista työtä. Jos työllistettävä olisi osatyökyvyttömyyseläkkeellä, hänelle voitaisiin järjestää hänen työkykynsä mukaista osa-aikatyötä. Tällöinkin työajan tulisi olla sellainen, että työ voidaan lukea työttömyyspäivärahan edellytyksenä olevaan työssäoloehtoon.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työllistämisvelvoitteen perusteella järjestettävän työn kestosta. Työn tulisi olla kestoltaan sellainen, että työtön täyttää työssäoloehdon työn päättyessä. Jos työttömällä olisi työssäoloehdon tarkastelujaksolla työssäoloehtoon luettavaa työtä tai hän olisi ollut työllistymistä edistävässä palvelussa, joka voitaisiin lukea työssäoloehtoon, lyhenisi työllistämisvelvoitteen perusteella järjestettävän työn kesto vastaavasti.
Pykälän 3 momentti sisältäisi informatiivisen viittauksen alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelujen rahoittamisesta annettavaan lakiin, jossa säädettäisiin kunnan oikeudesta saada palkkatukea työllistämisvelvoitteen perusteella työllistämänsä työttömän palkkauskustannuksiin. Pykälän 4 momentti sisältäisi valtuuden säätää työllistämisvelvoitteen toimeenpanosta tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 1 §:n 4 ja 5 momenttia sekä mainitun luvun 2 §:n 2 momenttia.
32 §. Työllistämisvelvoitteen rajoitukset ja lakkaaminen. Pykälässä säädettäisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 11 luvun 2 §:n 1 ja 3 momenttia vastaavasti työllistämisvelvoitetta koskevista rajoituksista ja lakkaamisesta.
7 luku Erinäiset säännökset
33 §.Maakunnan tehtävät muutosturvan toteuttamiseksi. Maakunnan tehtävät muutosturvan toteuttamiseksi vastaisivat julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 3 §:ssä säädettyjä TE-toimiston muutosturvaan liittyviä tehtäviä.
34 §. Vakuutusturva. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin, kasvupalvelukoulutukseen, työkokeiluun ja muuhun ehdotetun lain nojalla järjestettäviin palveluihin liittyvästä vakuutusturvasta. Voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 11 §:n mukaan työ- ja elinkeinoministeriö järjestää kokeiluun tai valmennukseen osallistuville ryhmävastuuvakuutuksen. Valmennukseen ja kokeiluun osallistuvalle korvataan palvelun aikana sattunut tapaturma valtion varoista työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisesti. Työvoimakoulutuksen osalta voimassa olevassa lainsäädännössä edellytetään, että koulutuspalvelun tuottaja järjestää opiskelijoille ryhmävastuuvakuutuksen työssäoppimisjaksojen ajaksi. Lisäksi koulutuspalvelun tuottajan on edellytetty järjestävän opiskelijoille tapaturmavakuutuksen opiskeluun liittyvissä työhön rinnastettavissa olosuhteissa syntyneen vamman tai sairauden korvaamisesta annetun lain (460/2015) mukaisesti. Edellä mainitun lain mukaan työvoimakoulutuksessa olevaan henkilöön sovelletaan kuitenkin korvattavien olosuhteiden osalta, mitä työtapaturma- ja ammattitautilaissa säädetään työntekijästä. Työvoimakoulutuksen tapaturmavakuutusturva vastaa siten nykyisin työtapaturma- ja ammattitautilain mukaista työntekijän vakuutusturvaa samoin kuin valmennuksessa ja kokeilussakin.
Koska palvelujen järjestäminen siirtyisi maakuntien vastuulle, siirtyisi myös palveluihin liittyvän vakuutusturvan järjestäminen maakunnan vastuulle. Säännöksessä yhdenmukaistettaisiin ehdotetun lain mukaisiin palveluihin liittyvä vakuutusturva siten, että palveluun osallistuvalla tulisi olla koko palvelun ajan voimassa sekä ryhmävastuuvakuutus että työtapaturma- ja ammattitautilain mukainen tapaturmavakuutus. Vakuuttamisvelvollisuus koskisi työkokeilua, kasvupalvelukoulutusta sekä muita ehdotetun lain nojalla maakunnan järjestämiä palveluja. Nykytilasta poiketen kasvupalvelukoulutuksen osalta velvollisuus järjestää ryhmävastuuvakuutus koskisi siten työssäoppimisjaksojen lisäksi myös lähiopetusta.
Maakunta voisi siirtää vakuuttamisvelvollisuuden hankintasopimuksessa tai muussa palvelun toteuttamista koskevassa sopimuksessa palveluntuottajan tehtäväksi. Esimerkiksi kasvupalvelukoulutuksen osalta maakunta voisi nykytilaa vastaavasti edellyttää koulutuspalvelun tuottajan ottavan laissa tarkoitetut vakuutukset. Vaikka maakunta voisi siirtää vakuuttamisvelvollisuuden palveluntuottajalle, maakunnalla olisi kuitenkin aina viimekätinen vastuu palveluun osallistuvaan nähden siitä, että vakuutusturva on järjestetty.
Koska tapaturma- ja ammattitautilain säännökset koskeva työntekijän vakuuttamista, pykälän 2 momentissa todettaisiin selkeyden vuoksi, että palveluntuottaja rinnastettaisiin kyisestä lakia sovellettaessa työnantajaan ja palveluun osallistuva työntekijään. Tapaturmavakuutuksen perusteella maksettavat etuudet palvelun aikana sattuneesta tapaturmasta vastaisivat lakisääteiden työtapaturmavakuutuksen etuuksia. Työsuhteessa olevan päiväraha määräytyy kuitenkin tapaturma- ja ammattitautilain 58 §:n mukaan enintään 28 päivän ajan sairausajan palkan perusteella. Tämän jälkeen päiväraha määräytyy mainitun lain 59 §:n mukaan vuosityönansion perusteella. Ehdotettu 2 momentti sisältäisi poikkeuksen edellä mainittuihin säännöksiin. Ehdotetun lain mukaisessa palvelussa olevan päiväraha olisi aina 1/360 vuosityöansiosta. Vuosityöansiolla tarkoitetaan työtapaturma- ja ammattitautilain 71 §:n mukaan vahingoittuneen työansioita vuositasolla vahinkotapahtuman sattuessa. Vuosityöansio määräytyy mainitun lain 71 ja 72 §:n mukaisesti vahingoittuneen vahinkotapahtuman aikaisista työsuhteista vahinkotapahtumaa edeltävän vuoden ajalta saatujen työansioiden tai niiden ja kolmen vahinkotapahtumaa edeltävän kalenterivuoden työansioiden keskiarvon perusteella. Lain 79 §:ssä säädetään kuitenkin niin sanotusta vähimmäistyöansiosta, jota käytetään, jos työansio jää vähimmäisansiota pienemmäksi. Vähimmäistyöansiona pidetään edellä mainitun säännöksen perusteella 14 100 euroa vuoden 2018 tasolla.
35 §. Palvelun keskeyttäminen. Ehdotettuun pykälään koottaisiin palvelujen keskeyttämistä koskevat säännökset. Keskeyttämisperusteet vastaisivat pääosin voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 10 §:n ja 5 luvun 5 §:n säännöksiä työkokeilun, valmennuksen ja työvoimakoulutuksen keskeyttämisestä.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin kasvupalvelukoulutuksen keskeyttämisestä. Ehdotetun lain 21 §:n 2 momentin mukaan opiskelijalla olisi velvollisuus osallistua säännöllisesti opetukseen sekä edetä opinnoissaan koulutuksen toteutussuunnitelman mukaisesti. Jos opiskelija olisi luvatta poissa viisi koulutuspäivää yhdenjaksoisesti tai ei etenisi opinnoissaan edellä tarkoitetulla tavalla, maakunnalla olisi velvollisuus keskeyttää koulutus. Säännökseen lisättäisiin nykytilan selkeyttämiseksi mainita siitä, että koulutus keskeytettäisiin myös silloin, kun on ilmeistä, etteivät koulutukselle asetetut tavoitteet täyty. Tällöin kysymys olisi esimerkiksi tilanteesta, jossa koulutuksen aikana kävisi ilmi, että opiskelija on estynyt osallistumasta opetukseen siten, että koulutuksen tavoitteita ei olisi mahdollista jäljellä olevan koulutuksen aikana saavuttaa. Koulutus keskeytettäisiin tällöin heti opiskelun estyessä. Kysymys voisi olla sinällään hyväksyttävästä syystä olla poissa koulutuksesta, kuten esimerkiksi sairauslomasta tai äitiys- tai vanhempainvapaasta. Maakunnan tulisi tällöin antaa päätös koulutuksen keskeyttämisestä.
Ehdotetun 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin työkokeilun sekä muun palvelun keskeyttämisestä. Muulla palvelulla tarkoitettaisiin ehdotetun lain perusteella järjestettäviä muita palveluja kuin kasvupalvelukoulutusta. Maakunnalla olisi velvollisuus keskeyttää työkokeilu tai muu palvelu, jos henkilöasiakas olisi poissa palvelusta luvatta yhdenjaksoisesti viisi osallistumispäivää. Osallistumispäiväksi katsottaisiin päivät, joina henkilön kuuluisi työkokeilusopimuksen tai muun palvelun toteuttamista koskevan suunnitelman mukaan osallistua palveluun. Maakunnalla olisi velvollisuus keskeyttää työkokeilu tai muu palvelu myös silloin, jos poissaoloja olisi muutoin niin paljon, etteivät työkokeilulle tai palvelulle asetetut tavoitteet täyttyisi.
Koska palvelun keskeyttämisellä saattaa olla vaikutusta työnhakijan oikeuteen saada työttömyysetuutta, keskeyttämispäätöksen tekeminen kuuluisi maakunnan viranomaistehtäviin. Ennen päätöksen tekemistä maakunnan olisi hallintolain edellyttämällä tavalla kuultava palveluun osallistujaa. Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin työkokeilun järjestäjän tai palveluntuottajan velvollisuudesta ilmoittaa 1 momentissa tarkoitettujen keskeyttämisperusteiden käsillä olosta maakunnalle. Esimerkiksi työkokeilun toteuttajalla olisi velvollisuus ilmoittaa asiasta työkokeilusopimuksen osapuolena olevalle maakunnalle tai, jos työkokeilusopimuksen osapuolena olisi palveluntuottaja, sille maakunnalle, jonka palveluntuottajasta on kyse. Koulutuspalvelun tuottajan tulisi ilmoittaa keskeyttämisperusteista opiskelijavalinnasta päättäneelle maakunnalle.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta keskeyttää palvelu myös muusta syystä kuin 1 momentissa tarkoitettujen syiden vuoksi. Säännös voi tulla sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun palveluun osallistuva käyttäytyy väkivaltaisesti uhaten muiden palvelussa olevien henkeä tai terveyttä. Kysymyksessä voi olla myös tilanne, jossa palveluun osallistuva muutoin käyttäytyy jatkuvasti palvelussa epäasiallisesti siten, että se häiritsee palvelun toteutumista. Myös näissä tilanteissa palvelun keskeyttäminen kuuluisi maakunnan toimivaltaan. Säännös vastaisi nykytilan osalta valmennuksen ja koulutuskokeilun keskeyttämistä. Keskeyttämisperuste laajennettaisiin koskemaan myös kasvupalvelukoulutusta. Koulutuspalvelun tuottajan käytössä olisivat ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetut kurinpitokeinot, joihin ei kuitenkaan kuulu koulutuksesta erottaminen. Koulutuksissa voi kuitenkin esiintyä vastaavia tilanteita kuin muissakin palveluissa, joissa koulutukseen osallistuvien turvallisuuden ja koulutuksen sujuvuuden turvaaminen edellyttää koulutuksen keskeyttämistä.
Lisäksi 3 momentissa säädettäisiin työkokeilusopimuksen purkamisesta. Sopimuksen osapuolilla olisi oikeus sopimuksen purkamiseen. Nykytilaa vastaavasti purkaminen ei kuitenkaan saisi perustua laissa kiellettyyn syrjintäperusteeseen tai muuhun epäasialliseen syyhyn. Voimassa olevassa työkokeilusopimuksen purkamista koskevassa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 4 luvun 10 §:n 3 momentissa ei mainita kokeiluun osallistuvan oikeudesta purkaa sopimus. Käytännössä kokeiluun osallistuvalla on katsottu olevan ilman nimenomaista säännöstä oikeus keskeyttää työkokeilu milloin tahansa. Ehdotettu sanamuoto ”sopimuksen osapuolista” kattaisi myös kokeiluun osallistuvan ja selkeyttäisi asiaa. Vaikka kokeiluun osallistuvalla olisi oikeus keskeyttää kokeilu, saattaisi keskeyttämisellä olla vaikutus hänen oikeuteensa saada työttömyysetuutta, jos keskeyttäminen tapahtuisi ilman työttömyysturvalaissa tarkoitettua hyväksyttävää syytä.
Vaikka maakunta ei olisi työkokeilusopimuksen osapuolena, sillä olisi kuitenkin oikeus keskeyttää palveluntuottajan hyväksymä työkokeilu 3 momentissa tarkoitetusta painavasta syystä. Maakunta voisi siten tarvittaessa puuttua palveluntuottajan sopimiin työkokeiluihin, jotka eivät esimerkiksi täytä työkokeilulle ehdotetussa 26 ja 28 §:ssä asetettuja vaatimuksia. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi, jos työkokeilusopimus olisi tehty sellaisen työkokeilun toteuttajan kanssa, jolle aiheutuisi työkokeilusta sellaista etua, joka vääristäisi yritysten tai yksityisten elinkeinonharjoittajien välistä kilpailua, tai jos työkokeilun toteuttaja ei vastaa asianmukaisesti työkokeiluun osallistuvan työturvallisuudesta.
36 §. Palvelun epääminen. Pykälässä säädettäisiin perusteista, joilla maakunta voisi kieltäytyä antamasta rekrytointipalveluja, hankkimasta kasvupalvelukoulutusta yhteishankintakoulutuksena tai ohjaamasta henkilöasiakasta työkokeiluun. Perusteet, joilla edellä mainitut palvelut voitaisiin evätä, vastaisivat julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 3 luvun 3 §:ssä säädettyjä perusteita.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin rekrytointipalvelun epäämisestä. Ehdotetun 1 kohdan mukaan maakunta voisi evätä rekrytointipalvelun työnantajalta tai muulta työntekijää hakevalta asiakakalta, jos asiakkaan aiemman menettelyn perusteella tai muutoin olisi perusteltua syytä epäillä, että tämä rikkoo laissa säädettyä syrjintäkieltoa. Syrjintäkiellosta säädetään yhdenvertaisuuslain 8 §:ssä ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta annetussa laissa. Syrjintäkielto koskee muun muassa työhön ottamista. Rekrytointipalvelu voitaisiin ehdotetun 2 kohdan mukaan evätä siltä, joka hakee työntekijää tehtäviin, jotka ovat lainvastaisia tai joihin haetun henkilön ottaminen työhön on kiellettyä ja 3 kohdan mukaan siltä, joka rikkoo olennaisesti työsopimuslain (55/2001) 2 luvussa tai merityösopimuslain (756/2011) 2 ja 3 luvussa säädettyjä velvollisuuksiaan tai velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja. Ehdotetun 4 kohdan mukaan rekrytointipalvelu voitaisiin evätä myös, jos työnantajan aiemman menettelyn perusteella tai muutoin olisi perusteltua syytä epäillä, että työpaikalla on ilmeinen väkivallan uhka tai siellä esiintyy työntekijän terveydelle haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää taikka muuta epäasiallista kohtelua tai 5 kohdan mukaan, jos avoimen työpaikan täyttymistä ei tehtävän luonteen tai muun vastaavan syyn vuoksi ole tarkoituksenmukaista tukea julkisella palvelulla. Maakunnan tulisi antaa asiasta kirjallinen päätös.
Ehdotetun 2 momentin mukaan maakunta voi kieltäytyä hankkimista kasvupalvelukoulutusta yhteishankintana tai ohjaamasta henkilöasiakasta työkokeiluun työpaikalle, jos koulutukseen rahoitukseen osallistuva tai työkokeilun toteuttaja on menetellyt 1 momentissa säädetyllä tavalla.
Pykälän 3 momentissa huomioitaisiin tilanne, jossa rekrytointipalvelujen hoitaminen olisi annettu palveluntuottajan hoidettavaksi tai palveluntuottajalle olisi annettu oikeus ohjata henkilöasiakkaita työkokeiluun. Jos olisi ilmeistä, että käsillä olisi tilanne, jossa rekrytointipalvelujen tarjoamisesta tai työkokeiluun ohjaamisesta tulisi kieltäytyä 1 momentissa tarkoitetuista syistä, palveluntuottajan olisi viipymättä siirrettävä asia maakunnan päätettäväksi.
37 §. Tiedonsaantioikeus. Pykälän 1 ja 2 momentissa säädettäisiin ehdotetun lain toimeenpanoon liittyvästä tiedonsaantioikeudesta. Pykälän 1 momentti koskisi maakunnan tiedonsaantioikeutta. Maakunnalla olisi oikeus saada salassapitosäännösten estämättä välttämättömät tiedot ehdotetun lain toimeenpanemiseksi. Maakunnalla olisi oikeus saada esimerkiksi työttömyyskassoilta ja Kansaneläkelaitokselta tiedot henkilölle maksetusta työttömyyspäivärahasta 30 §:ssä säädetyn velvollisuuden hoitamiseksi ja Kansaneläkelaitokselta tiedot henkilölle maksetusta työmarkkinatuesta työllistymistä edistävän monialaisen palvelun tarpeen arvioimisen käynnistämiseksi. Maakunnan olisi välttämätöntä saada palveluntuottajilta ja työkokeilun toteuttajalta tietoja esimerkiksi palvelun etenemisestä ja tuloksista asiakkaan palveluprosessin tarkoituksenmukaisen etenemisen varmistamiseksi. Maakunnalla voisi olla tarve saada palveluntuottajilta ja työkokeilun järjestäjältä tietoja myös sen varmistamiseksi, että palvelu on toteutettu sopimuksen, palvelua koskevien ehtojen ja siinä noudatettavien säännösten mukaisesti. Maakunta voisi tarvita muilta viranomaisilta tietoja, esimerkiksi selvittääkseen, voidaanko työnantajalle tarjota rekrytointipalveluja. Maakunta voisi tarvita esimerkiksi Valtion lupa- ja valvontavirastolta tietoja, onko työnantaja laiminlyönyt palkanmaksuvelvollisuuttaan tai työturvallisuusmääräysten noudattamista taikka Verohallinnolta tietoja, onko työnantajalla laiminlyöntejä verojen ja lakisääteisten maksujen suorittamisessa.
Palveluntuottajan oikeudesta saada asiakasta koskevia tietoja säädettäisiin ehdotetussa 2 momentissa. Maakunta voisi säännöksen perusteella antaa palveluntuottajalle asiakasta koskevat tiedot, jotka olisivat välttämättömiä palvelun tuottamiseksi tai palveluntuottajalle annetun tehtävän hoitamiseksi. Tietojen luovuttamiseen ei tarvittaisi asiakkaan suostumusta. Palveluntuottajan, joka hoitaisi työnhakijan palveluprosessiin liittyviä tehtäviä, olisi välttämätöntä saada työnhakijaa koskevat tiedot asiakkaan palvelutarpeen arvioimiseksi ja palveluprosessin tarkoituksenmukaiseksi suunnittelemiseksi. Työnhakijan palveluprosessia hoitava palveluntuottaja voisi tarvita tietoja myös työttömyysetuuden maksajalta sen arvioimiseksi, minkä pituisena 30 §:n 1 tai 2 momentissa tarkoitettu palvelu tulisi järjestää palveluun oikeutetulle. Palveluntuottajalla, jonka tehtävänä olisi yksittäisen palvelun toteuttaminen, olisi tarve saada asiakasta koskevat tiedot, jotta palveluntuottaja voi toteuttaa palvelun asiakkaalle. Esimerkiksi koulutuspalvelun tuottajan olisi välttämätöntä saada tiedot valituista. Lisäksi maakunta voisi antaa koulutuspalvelun tuottajalle sellaiset tiedot koulutukseen hakeneista, jotka olisivat välttämättömiä koulutusvalintojen tekemiseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin irtisanotun työntekijän entisen työnantajan oikeudesta saada tieto irtisanotun työnhakijana olosta. Oikeus tiedon saamiseen koskisi tilannetta, jossa työnantaja tarvitsee tiedon työ- ja virkasuhdetta koskevissa laeissa säädetyn irtisanotun työntekijän tai viranhaltijan takaisin ottamista koskevan velvollisuuden täyttämiseksi, Säännös vastaisi voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvun 6 §:n 3 momenttia.
Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin tietojen antamisesta konekielisessä muodossa tai teknisen käyttöyhteyden avulla voimassa olevaan 12 luvun 6 §:n 4 momenttia vastaavasti.
38 §. Työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun liittyvä tiedonsaanti. Pykälässä säädettäisiin maakunnan, palveluntuottajan ja Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada toisiltaan tiedot, jotka ovat välttämättömiä työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämiseksi ja palvelujen tarjoamiseksi. Esimerkiksi maakunnan kasvupalveluviranomaisilla olisi oikeus luovuttaa maakunnan sosiaali- ja terveysviranomaisille ja Kansaneläkelaitokselle tiedot henkilöasiakkaasta, jolla se arvioi olevan työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun tarve. Tietoja voitaisiin luovuttaa myös työttömän sosiaalisesta tilanteesta, terveydentilasta sekä työ- ja toimintakyvystä, jos niillä olisi vaikutusta henkilön työllistymiseen ja ne olisivat välttämättömiä palvelujen yhteensovittamiseksi.
Jos työllistymistä edistävään monialaiseen yhteispalveluun osallistuisi maakunnan, palveluntuottajan ja Kansaneläkelaitoksen lisäksi muita toimijoita, esimerkiksi kunta, oikeus luovuttaa näille tietoja perustuisi asiakkaan suostumukseen.
39 §. Työnhakua koskevien tietojen julkaiseminen. Pykälässä säädettäisiin työnhakua koskevien tietojen julkaisemisesta sekä työnhakijan tietojen luovuttamisesta työnantajalle. Ehdotetun 1 momentin mukaan työnhakijaa koskevat työnhaun ja rekrytoinnin kannalta tarpeelliset tiedot julkaistaisiin työnhakua ja rekrytointia tukevassa verkkopalvelussa eli niin sanotussa Työmarkkinatorissa. Tiedot siirtyisivät Työmarkkinatoriin automaattisesti, kun henkilö aloittaa työnhaun 8 §:ssä säädetyllä tavalla. Tiedot olisi julkaistava sellaisina, ettei työnhakija ole tunnistettavissa tiedoista. Työnhakijasta ei siten julkaistaisi esimerkiksi nimeä, ikää ja osoitetietoja, eikä edes asuinpaikkakuntaa. Työnhaun ja rekrytoinnin kannalta tarpeellisia tietoja olisivat ammatillista osaamista koskevat tiedot kuten koulutus ja työkokemus sekä työnhakijan työtä koskevat toiveet ja työnhakualue.
Työnhakijan tietojen luovuttaminen työnantajalle siten, että työnhakija on tiedoista tunnistettavissa, edellyttäisi nykytilaa vastaavasti työnhakijan suostumusta. Asiasta säädettäisiin ehdotetussa 2 momentissa. Sekä työnhakijan esittely työnantajalle, että työnhakijan tietojen julkaiseminen työmarkkinatorilla 1 momentissa säädettyä laajemmin, edellyttäisi työnhakijan antamaa suostumusta. Terveydentilaa koskevien tietojen luovuttamiseen työnantajalle tarvittaisiin työnhakijan nimenomainen suostumus. Säännöksessä ei enää edellytettäisi nimenomaisen suostumuksen olevan kirjallinen. Kirjallisen suostumuksen katsotaan viittaavaan paperilla annettuun suostumukseen, mikä ei enää ole ainoa tapa nimenomaisen suostumuksen antamiseen. Yleisen tietosuoja-asetuksen 9.2 artiklan a alakohdassa mahdollistetaan muun muassa terveystietojen käsittely rekisteröidyn nimenomaisen suostumuksen nojalla ilman vaatimusta suostumuksen kirjallisuudesta.
8 luku. Muutoksenhaku
40 §. Oikaisuvaatimus ja valitus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhakuun liittyvästä oikaisuvaatimuksesta. Ehdotetun lain nojalla tehtyihin päätöksiin saisi lähtökohtaisesti vaatia oikaisua siten kuin hallintolain 7 a luvussa säädetään. Hallintolain 49 d §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä sille viranomaiselle tai muulle julkista hallintotehtävää hoitavalle, joka on tehnyt päätöksen. Ehdotetun lain nojalla päätöksiä voisi tehdä maakunnan lisäksi palveluntuottaja. Edellä tarkoitetusta pääsäännöstä poikettaisiin vaadittaessa oikaisua palveluntuottajan päätökseen. Oikaisuvaatimus palveluntuottajan päätöksestä tulisi tehdä sille maakunnalle, jonka palveluntuottajasta on kyse, eli, jonka kanssa tehtyyn sopimukseen tai jonka päätökseen palveluntuottajan toimivalta perustuisi.
Edellä tarkoitettua poikkeussäännös saa tukea hallintolain 49 d §:n pykälän perusteluista, joissa todetaan, että esimerkiksi tilanteissa, joissa hallintopäätöksen tekee yksityinen taho, saattaa olla tarkoituksenmukaista, että oikaisuvaatimuksen ratkaisee yksityisen tahon sijaan tätä valvova tai ohjaava viranomainen (HE 230/2014 vp, s. 57/I). Kun palveluntuottajan päätöksestä vaadittaisiin oikaisua maakunnalta, olisi asiakkaalla mahdollisuus saattaa yksityisen palveluntuottajan tekemä päätös viranomaisen harkittavaksi. Oikaisuvaatimusten käsittely toimisi keinona valvoa palveluntuottajan toimintaa. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus olisi toimitettava, tulisi käydä ilmi päätökseen liitetystä oikaisuvaatimusosoituksesta hallintolain 46 §:n mukaisesti.
Tilanteet, joissa palveluntuottaja tekisi ehdotetun lain nojalla päätöksen, olisivat vähäisiä. Käytännössä tällainen tilanne voisi tulla kysymykseen, jos palveluntuottaja kieltäytyisi laatimasta työllistymissuunnitelmaa siihen oikeutetulle. Perustuslakivaliokunta on katsonut (PeVL 32/2012 vp, s. 5/II), että työllistymissuunnitelma rinnastuu luonteeltaan pitkälti kotoutumissuunnitelmaan, jota koskevaa päätöksentekoa valiokunta ei ole pitänyt tosiasiallisena hallintotoimena. Valiokunta on myös katsonut, että ainakin kotoutumissuunnitelman laatimisen epäämisestä tulisi olla mahdollisuus hakea muutosta valittamalla (ks. PeVL 42/2010 vp). Sama koskee työllistymissuunnitelmaakin. Perustuslakivaliokunnan mukaan, jos muutoksenhakua työllistymissuunnitelmaa koskevasta päätöksenteosta on tarkoitus rajoittaa, on tästäkin säädettävä nimenomaisesti. Toinen tilanne, jossa palveluntuottaja voisi joutua tekemään ehdotetun lain nojalla päätöksen, liittyisi siihen, ettei palveluntuottaja, joka hoitaa asiakkaan palveluprosessia, tarjoa asiakkaalle ehdotetussa laissa tarkoitettuja palveluja. Koska palveluprosessiin liittyvät tehtävät ovat julkisia hallintotehtäviä, on asiakkaan oikeusturva perustuslain mukaan turvattava, jos tehtävät annetaan muun kuin viranomaisen tehtäväksi. Asiakkaiden oikeusturvan varmistamiseksi palveluntuottajan päätös olla tarjoamatta asiakkaalle palveluja olisi saatettavissa maakunnan harkintaan oikaisuvaatimuksella.
Ehdotetun 2 momentin mukaan oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi, että korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Ehdotetun lain nojalla tehtäviä päätöksiä koskevista valituskielloista säädettäisiin 3 ja 4 momentissa. Pykälän 3 momentin mukaan valituskiellon alaisia olisivat yhteishankintakoulutuksen opiskelijavalintaa koskevat päätökset sekä opiskelijavalintapäätökset jotka perustuvat henkilöasiakkaan koulutustarpeen arviointiin. Koulutustarpeen arvioinnissa on kysymys viranomaisen työvoimapoliittisesta harkinnasta. Sen sijaan, jos opiskelijavalintaa koskeva päätös perustuu henkilöasiakkaan soveltuvuuden arviointiin, kuuluisi se nykyistä vastaavasti muutoksenhaun piiriin. Edellä tarkoitettu valituskielto vastaisi asiallisesti voimassa olevaa työvoimakoulutuksen opiskelijavalintaa koskevaa valituskieltoa sanonnallisesti selkeytettynä.
Muutoksenhaun ulkopuolelle jäisivät nykyistä vastaavasti myös maakunnan ratkaisut olla tarjoamatta asiakkaalle rekrytointipalveluja, ammatinvalinta- ja uraohjausta, työkokeilua tai muuta ehdotetun lain perusteella järjestettävää palvelua. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että yksilöä koskevat palvelun tarjoamista koskevat ratkaisut eivät automaattisesti rajaudu muutoksenhakuoikeuden ulkopuolelle (PeV 32/2012 vp). Perustuslakivaliokunta on kuitenkin todennut, että nämä päätökset voidaan sisällyttää muutoksenhakukiellon piiriin, kun päätökset ovat riippuvaisia viranomaisen harkinnasta ja toimintaa osoitetuista määrärahoista.
Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin valituskiellosta, joka koskisi maakunnan oikaisuvaatimukseen antamaa päätöstä palveluntuottajan ratkaisusta olla tarjoamatta asiakkaalle rekrytointipalveluja, ammatinvalinta- ja uraohjausta, työkokeilua tai muuta ehdotetun lain nojalla järjestettävää palvelua. Koska ehdotettuun 3 momenttiin sisältyisi valituskielto maakunnan edellä tarkoitetussa asiassa antamaan ratkaisuun, olisi yhdenmukaista, että myöskään maakunnan edellä tarkoitetussa asiassa oikaisuvaatimukseen antamasta päätöksestä ei saisi valittaa. Selvyyden vuoksi asiasta säädettäisiin erikseen.
41 §. Valitus työnhakijaksi rekisteröimisen epäämisestä. Maakunnalla olisi ehdotetun 8 §:n 4 momentin mukaan velvollisuus antaa päätös, jos henkilöä ei voida rekisteröidä työnhakijaksi. Koska työnhaulla on kiinteä yhteys työttömyysetuuden saamiseen, toimisi muutoksenhakuelimenä hallinto-oikeuden sijasta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta, joka käsittelee myös työttömyysetuusasioihin liittyvät valitukset. Muutoksenhakulautakunnan päätöksestä saisi edelleen valittaa vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeuteen valittaminen ei edellyttäisi valituslupaa. Säännös asiasta olisi 1 momentissa.
Pykälän 2 momentin mukaan sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalle ja vakuutusoikeudelle tarkoitettu valituskirjelmä toimitettaisiin työnhakijaksi rekisteröimisen epäämistä koskevan päätöksen antaneelle maakunnalle. Maakunnan tulisi käsitellä valitus ensin oikaisuvaatimuksena. Jos maakunta hyväksyisi valituksen, sen tulisi antaa asiasta oikaisupäätös. Jos valitusta ei voitaisi hyväksyä, maakunnan tulisi toimittaa valituskirjelmä sekä oma lausuntonsa valituksesta muutoksenhakulautakunnan käsiteltäväksi. Tämän tulisi tapahtua 30 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä.
42 §. Oikaisuvaatimuksen ja valituksen vaikutus päätöksen täytäntöönpanoon. Hallintolainkäyttölain 31 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan hallintopäätöksen täytäntöönpano edellyttää, että päätös on lainvoimainen. Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta lainvoimaa vailla olevana voidaan kuitenkin säätää lailla. Ehdotetun lain nojalla tehtäisiin päätöksiä, joiden täytäntöönpanon olisi tapahduttava välittömästi. Tällaisia päätöksiä olisivat esimerkiksi kasvupalvelukoulutuksen tai työkokeilun keskeyttäminen. Pykälässä säädettäisiin, että päätös voitaisiin panna täytäntöön tehdystä oikaisuvaatimuksesta tai valituksesta huolimatta. Oikaisuvaatimusta käsittelevä viranomainen tai valitusviranomainen voisi määrätä, ettei päätöstä saa panna täytäntöön. Säännös vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 14 luvun 2 §:ää.
9 luku. Voimaantulo
43 §. Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.
44 §. Kumottavat säännökset. Ehdotetulla lailla kumottaisiin laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta ja laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvussa säädetystä palkkatuesta, 8 luvussa säädetystä starttirahasta ja 10 luvun 3 §:ssä säädetystä työolosuhteiden järjestelytuesta säädettäisiin ehdotetussa alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen rahoittamisesta annettavassa laissa. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvussa tarkoitetusta työttömyysetuudella tuetusta työnhakijan omaehtoisesta opiskelusta, 9 luvussa tarkoitettua lakisääteisestä kulukorvauksesta ja 10 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta matka- ja yöpymiskustannusten korvauksesta säädettäisiin työttömyysturvalaissa. Työttömyysturvalakiin tehtävät muutokset valmistellaan erikseen ja niistä annetaan erillinen esitys.
45 §. Siirtymäsäännökset. Pykälässä säädettäisiin kumottavaksi ehdotetun julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain soveltamisesta ehdotetun lain voimaan tultua. Ehdotetun 1 momentin mukaan työnhakijalle laadittu työllistymissuunnitelmaa tai sitä korvaavaa suunnitelma velvoittaisi työnhakijaa ja maakuntaa, kunnes maakunta ja työnhakija tarkistaisivat suunnitelman. Työnhakija olisi velvollinen toteuttamaan suunnitelmaa ja ilmoittamaan suunnitelmassa sovittujen toimien toteutumisesta maakunnalle.
Ehdotetun 2 momentin 1 kohdan mukaan palveluun sekä palvelun ajalta maksettavaan kulukorvaukseen sovellettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja sen nojalla annettujen asetusten säännöksiä, jos palvelu on aloitettu ennen ehdotetun lain voimaantuloa ja jatkuu yhdenjaksoisesti tai jaksotettuna lain voimaan tulon jälkeen. Palvelulla tarkoitettaisiin valmennusta, kokeilua ja työvoimakoulutusta. Kulukorvauksella tarkoitettaisiin sekä lakisääteistä kulukorvausta, josta säädetään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 9 luvun 1 §:n 1 momentissa, että harkinnanvaraista kulukorvausta, josta säädetään mainitun pykälän 3 momentissa. Momentin 2 kohdassa olisi vastaava työttömyysetuudella tuettua työnhakijan omaehtoista opiskelua koskeva säännös. Työnhakijan omaehtoiseen opintojen tukemiseen sovellettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain säännöksiä, jos tukiaika on alkanut ennen ehdotetun lain voimaantuloa ja jatkuu yhdenjakoisesti tai jaksotettuna lain voimaantulon jälkeen.
Ehdotetun 2 momentin3—6 kohdassa säädettäisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain soveltamisesta mainitun lain nojalla myönnettyihin tukiin, korvauksiin ja avustuksiin. Ehdotetun 3 kohdan mukaan työ- ja elinkeinotoimiston julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain nojalla myöntämään palkkatukeen ja starttirahaan sovellettaisiin mainitun lain ja sen nojalla annettuja säännöksiä, jos palkkatuki tai starttiraha on myönnetty ennen ehdotetun lain voimaantuloa. Ehdotetun 4 kohdan mukaan matka- ja yöpymiskustannusten korvaamiseen sovellettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia, jos matka olisi tehty ennen ehdotetun lain voimaan tuloa. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun valtioneuvoston asetuksen mukaan, korvausta on haettava kuukauden kuluessa matkan päättymisestä. Ehdotetun 5 kohdan mukaan myös työolosuhteiden järjestelytukeen sovellettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain säännöksiä, jos tuki olisi myönnetty ennen ehdotetun lain voimaan tuloa. Momentin 6 kohdan mukaan kunnan lisätukeen sovellettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain säännöksiä, jos lisätuen perusteena oleva työllistäminen, olisi tapahtunut mainitun lain voimassa ollessa. Koska lisätuen maksaminen perustuu kunnalle maksettavaan palkkatukeen ja palkkatuki maksetaan jälkikäteen, voisi kunta hakea lisätukea vielä ehdotetun lain voimaan tultua, kuitenkin viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2020. Ehdotetussa 7 kohdassa säädettäisiin työllisyyspoliittisesta avustuksesta, joka ehdotetaan esityksessä lakkautettavaksi. Siirtymäsäännöksen nojalla työllisyyspoliittista avustusta maksettaisiin kuitenkin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisesti, jos päätös tuesta olisi tehty ennen lain voimaantuloa.
Ehdotetun 2 momentin 8 kohdan mukaan muutoksenhakuun sovellettaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia, jos kysymys olisi TE-toimiston, ELY-keskuksen tai KEHA-keskuksen julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain nojalla tekemästä päätöksestä.
Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain perusteella toteutettu työkokeilu laskettaisiin mukaan ehdotetussa 25 §:n 1 momentissa tarkoitettuun työkokeilun kestoon. Säännös asiasta olisi3 momentissa.
Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin työttömän määritelmän soveltamisesta. Asialla on merkitystä arvioitaessa henkilön työttömyyden kestoa. Laskettaessa työttömyyden kestoa otettaisiin huomioon julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukainen työttömyys, mikäli henkilö olisi työnhakijana ehdotetun lain voimaan tullessa ja hänen työnhakunsa jatkuisi yhdenjaksoisesti. Jos työnhaku päättyisi, työttömyyttä arvioitaisiin ehdotetun lain työttömän määritelmän perusteella. Jos maakunta joutuisi siirtymätilanteessa noudattamaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia, säädettäisiin ehdotetussa 5 momentissa selvyyden vuoksi, että maakuntaan sovellettaisiin tällöin, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa säädetään TE-toimistosta tai ELY-keskuksesta. Työnhakijan tulisi esimerkiksi ilmoittaa työttömyysetuudella tuettujen omaehtoisten opintojen keskeytymisestä TE-toimiston sijasta maakunnalle tai hakea matka- ja yöpymiskustannusten korvausta TE-toimiston sijasta maakunnalta.
1.2
Laki alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen rahoittamisesta
1 luku Yleiset säännökset
1 §. Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Lakia sovellettaisiin 1 momentin mukaisesti myönnettäessä alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetussa laissa (/) tarkoitettua rahoituspalvelua, alueiden kehittämiseen liittyviä määrärahoja, palkkatukea ja starttirahaa muualla Suomessa kuin Ahvenanmaan maakunnan alueella. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös siitä, että lakia sovellettaisiin alueiden kehittämisen kansallisiin määrärahoihin silloin, kun työ- ja elinkeinoministeriö tai maakunta myöntää tukia näistä määrärahoista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lain soveltamisesta Kestävää kasvua ja työtä 2014—2020 − Suomen rakennerahasto-ohjelmasta rahoitettaviin tukiin sekä ohjelman toimeenpanoon. Lakia sovellettaisiin kokonaisuudessaan lain 3, 10 ja 11 §:n mukaisiin, kansallisiin ja rakennerahasto-ohjelmasta rahoitettaviin tukiin. Lakia sovellettaisiin maakuntien myöntämien tukien lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön myöntämiin tukiin sen mukaan mitä lain 10 §:ssä säädettäisiin.
Lain 8 luvun säännöksiä sovellettaisiin Kestävää kasvua ja työtä 2014—2020 — Suomen rakennerahasto-ohjelman toimeenpanossa kaikissa välittävissä toimielimissä, jollei Euroopan unionin lainsäädännöstä muuta johdu.
Lain 8 luvun säännösten ohella välittävät toimielimet soveltaisivat myös asiaa koskevaa kansallista tukilainsäädäntöä. Lain 3, 10 ja 11 §:n soveltamisessa tukilainsäädännöllä tarkoitettaisiin tätä lakia. Nykyisistä, lain valmisteluajankohdan mukaisista välittävistä toimielimistä Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin osalta tukilainsäädännöllä tarkoitettaisiin valtionavustuslakia (688/2001), jota edellä mainittu välittävä toimielin noudattaisi, jollei tämän lain 8 luvusta muuta johdu.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös Suomen takausohjelmasta. Suomen takausohjelmalla tarkoitetaan Euroopan unionin Investointi kasvuun ja työllisyyteen 2014—2020 aloitteen ja Pk-yritysaloitteen mukaista rakennerahasto-ohjelmaa, joka on tarkoitettu kasvuyritysten rahoituksen saatavuuden parantamiseksi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lain soveltamisalasta suhteessa valtionavustuslakiin. Alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen rahoittamiseksi myönnettävien tukien erityispiirteiden johdosta on tarpeen säätää tässä laissa tarkoitetuista tuista eräiltä osin valtionavustuslaista poikkeavasti. Tämä koskee erityisesti tukien käyttöä, valvontaa, tarkastusoikeutta, tietojen saantia ja luovuttamista, asiakirjojen säilyttämistä, avustuksen palauttamista ja takaisinperintää. Poikkeamistarpeita valtionavustuslain sääntelystä aiheuttavat erityisesti rakennerahastosääntelyyn liittyvät seikat. Valtionavustuslaista poikkeavat säännökset sisältyvät pääosin tämän lain 8 lukuun. Lisäksi 3 momentissa olisi viittaus taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen yleisistä edellytyksistä annettuun lakiin (429/2016), jota olisi tarkoitus muuttaa koskemaan myös maakuntia tukien myöntäjinä.
2 §. Määritelmät. Pykälään ehdotetaan otettavaksi lain kannalta keskeisiä käsitteitä. Pykälän 1—2 kohtien mukaiset pienen yrityksen ja keskisuuren yrityksen määritelmät pohjautuisivat Euroopan unionin komission mikroyritysten sekä pienten ja keskisuurten yritysten määritelmästä antaman suosituksen 2003/361/EY mukaisiin määritelmiin. Pykälän 3 kohdan mukaisella suurella yrityksellä tarkoitettaisiin yritystä, joka olisi kokoluokaltaan suurempi kuin pieni yritys ja keskisuuri yritys. Pykälän 4 kohdan mukaan valtiontukien yleisellä ryhmäpoikkeusasetuksella tarkoitettaisiin tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annettua komission asetusta (EU) N:o 651/2014. Pykälän 5 kohdan mukaan vähämerkityksisellä tuella tarkoitettaisiin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 1407/2013 tarkoitettua de minimis -tukea.
Koska 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisia palveluja, palkkatukea, työolosuhteiden järjestelytukea ja starttirahaa voidaan myöntää myös maatalousalalla ja kalastus- ja vesiviljelyalalla, pykälässä on todettu myös mainittuja aloja koskevat de minimis -asetukset, komission asetus (EU) N:o 1408/2013 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen maatalousalalla ja komission asetus (EU) N:o 717/2014 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen kalastus- ja vesiviljelyalalla.
Pykälän 6 kohdassa tarkoitettuja rakennerahastoja ovat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahasto (ESR). Kohdassa 7 määriteltäisiin, että rakennerahastovaroilla tarkoitetaan Euroopan unionin talousarviosta Suomelle myönnettyjä ja niitä vastaavia kansallisia rakennerahastojen varoja. Vastaavasti 8 kohdassa Euroopan aluekehitysrahaston varoilla tarkoitettaisiin Euroopan unionin talousarviosta Suomelle myönnettyjä ja niitä vastaavia kansallisia Euroopan aluekehitysrahaston varoja ja 9 kohdassa Euroopan sosiaalirahaston varoilla Euroopan unionin talousarviosta Suomelle myönnettyjä ja niitä vastaavia kansallisia Euroopan sosiaalirahaston varoja.
Pykälän kohdissa 10, 11, 12 ja 13 määriteltäisiin rakennerahastojen hallintoon osallistuvat viranomaiset. Hallintoviranomaisella tarkoitettaisiin alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetun lain 6 §:ssä tarkoitettua viranomaista, joka vastaa yleisasetuksen 125 artiklan ja tämän lain 49 §:n mukaisista tehtävistä. Todentamisviranomaisella tarkoitettaisiin alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetun lain 6 §:ssä tarkoitettua viranomaista, joka vastaa yleisasetuksen 126 artiklan ja tämän lain 50 §:n mukaisista tehtävistä. Tarkastusviranomaisella tarkoitettaisiin alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetun lain 6 §:ssä tarkoitettua viranomaista, joka vastaa yleisasetuksen 127 artiklan ja tämän lain 51 §:n mukaisista tehtävistä. Välittävällä toimielimellä tarkoitettaisiin alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetun lain 6 §:ssä tarkoitettua viranomaista, joka vastaa tämän lain 52 §:n mukaisista tuen saajiin liittyvistä täytäntöönpanotehtävistä, jotka ovat pääosin tuen myöntämiseen, maksamiseen ja seurantaan liittyviä tehtäviä.
Pykälän 14 ja 15 kohdissa määriteltäisiin rakennerahastojen hallintoon keskeisesti liittyvät EU:n asetukset. Yleisasetuksella tarkoitettaisiin yhteiseen strategiakehykseen kuuluvaa Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yhteisistä säännöksistä ja Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 1303/2013. Varainhoitoasetuksella tarkoitettaisiin Euroopan unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 966/2012.
Pykälän 16 kohdan mukaisesti rakennerahasto-ohjelmalla tarkoitettaisiin Kestävää kasvua ja työtä 2014—2020 — Suomen rakennerahasto-ohjelmaa ja Suomen takausohjelmaa kasvuyritysten rahoituksen saatavuuden parantamiseksi.
Pykälän 17 kohdassa määriteltäisiin, mitä Uudenmaan kuntayhtymällä tarkoitetaan.
Pykälän 18 kohdassa määriteltäisiin yleiskatteelliset varat ja 19 kohdassa kansalliset varat.
2 luku Yritykselle myönnettävät tuet
3 §. Kehittämistuki. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin yleiskatteellisista varoista myönnettävästä tuesta yritysten kehittämispalveluihin. Palveluita olisivat pienten ja keskisuurten yritysten (pk-yritysten) kehittämiseksi tarkoitetut analyysipalvelut, asiantuntijapalvelut sekä koulutuspalvelut. Palveluita tarjottaisiin yrityksen elinkaaren eri vaiheissa. Palveluiden sisältöjen osalta sääntely mahdollistaisi niiden edelleen kehittämisen tarpeita vastaavaksi. Analyysipalvelut olisivat yrityksen kehittämistarpeiden arvioimiseksi tarjottavia palveluita. Asiantuntijapalveluita olisivat yrityksen toiminnan kehittämiseksi tarpeelliset konsultointipalvelut, selvitykset ja muut asiantuntijapalvelut. Toiminnan kehittämiseksi tarpeellisia koulutuspalveluita olisivat yrittäjien ja yritysten avainhenkilöiden palvelut, jotka voisivat sisältää myös yrityskohtaista asiantuntijapalvelua. Koulutuspalvelut voitaisiin tarvittaessa kohdistaa tietylle yritysjoukolle tai asiakassegmentille. Analyysi-, asiantuntija- ja koulutuspalvelut korvaisivat voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 8 luvun 5 §:ssä tarkoitetut yritystoiminnan kehittämispalvelut.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin yleiskatteellisista varoista myönnettävästä tuesta yrityksen liiketoiminnan kehittämiseen, kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyviin kehittämis- ja investointihankkeisiin. Tukea voitaisiin lain nojalla myöntää aineellisiin ja aineettomiin investointeihin sekä kehittämistoimenpiteisiin. Aineellisella investoinnilla tarkoitetaan maa-alueiden, rakennusten, koneiden, laitteiden ja kaluston hankintaa sekä koneiden ja laitteiden pitkäaikaista vuokraamista. Aineettomalla investoinnilla tarkoitetaan tekniikan siirtoon liittyvien patenttioikeuksien, käyttölupien, taitotiedon ja patentoimattoman teknisen tietämyksen hankintaa. Kehittämistoimenpiteellä tarkoitetaan liiketoimintaosaamisen, kansainvälistymisen, tuotteiden, palvelujen ja tuotantomenetelmien kehittämistä, hankkeiden valmistelua sekä muuta niihin rinnastettavaa yritystoiminnan merkittävää kehittämistä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että maakunnan käyttöön osoitetuista Euroopan aluekehitysrahaston varoista voitaisiin myöntää tukea 1 momentin 2 kohdan mukaisiin kehittämis- ja investointihankkeisiin, jotka soveltuvat rahoitettavaksi rakennerahasto-ohjelmasta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tuen myöntämisestä ja käyttökohteista.
4 §. Kehittämistuen saajat. Pykälässä säädettäisiin siitä, kenelle kehittämistukea voidaan myöntää. Pykälän 1 momentin mukaan avustusta voitaisiin myöntää pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yritys). Pykälän 1 momentin mukainen peruslähtökohta, jonka mukaan tukea myönnetään pääsääntöisesti pk-yrityksille vastaa muun muassa voimassa olevaa valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annettua lakia. Koska tukea voitaisiin myöntää vain yrityksille, tukijärjestelmän ulkopuolelle jäisivät muun muassa luonnolliset henkilöt, jotka vasta suunnittelevat yritystoiminnan aloittamista. Tällaisten henkilöiden avustamiseen ja neuvontaan on käytettävissä muita maakunnan ja muiden toimijoiden tarjoamia palveluita.
Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta, jonka mukaan tukea on mahdollista myöntää myös suuren yrityksen investointiin. Momentin mukaisesti alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetun lain mukaisella I ja II -tukialueella voitaisiin suurelle yritykselle myöntää tukea investointeihin, eli lähinnä koneiden ja laitteiden hankintaan sekä rakentamiseen. Suurten yritysten tukemisen tarkemmista ehdoista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Vaikka tuen myöntämisen painopiste on pk-yrityksissä, I ja II tukialueen erityistarpeita varten on perusteltua edelleen säilyttää mahdollisuus myöntää tukea näillä alueilla myös suurten yritysten investointeihin.
Momentin mukaisella pk-yrityksellä tarkoitetaan yritystä, joka täyttää valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen liitteen 1 mukaisen pk-yrityksen määritelmän, jonka mukaan pk-yrityksellä tarkoitetaan yritystä, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 250 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto on enintään 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma on enintään 43 miljoonaa euroa sekä joka täyttää yrityksen riippumattomuutta kuvaavat ja muut määritelmään sisältyvät pk-yrityksen tunnusmerkit. Pienellä yrityksellä tarkoitetaan yritystä, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa sekä joka täyttää yrityksen riippumattomuutta kuvaavat ja muut suositukseen sisältyvät tunnusmerkit. Suurella yrityksellä tarkoitetaan muuta kuin edellä tarkoitettua pk-yritystä.
Pykälän 2 momentissa lueteltaisiin ne toimialat, joille tukea 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisin hankkeisiin ei voida myöntää. Kalatalouden, maatalouden, metsätalouden sekä maataloustuotteiden jalostuksen ja kaupan pitämisen osalta rajaus säilyisi nykyisen valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi annetun lain mukaisena, eli näille toimialoille ei edelleenkään voitaisi myöntää tukea. Toimialojen rahoituksen olisi tarkoitus kuulua maa- ja metsätalousministeriön tukijärjestelmien piiriin. Kalataloudella tarkoitetaan tässä yhteydessä veden elollisten luonnonvarojen hyödyntämistä ja vesiviljelyä sekä kalastustuotteiden tuotantoa, jalostusta ja kaupan pitämistä. Maataloudella tarkoitetaan peltoviljelyä, karjataloutta tai muuta tuotantoeläinten pitoa, kasvihuonetuotantoa, puutarha- ja taimitarhaviljelyä, turkistarhausta, hevosten kasvatusta, porotaloutta, mehiläistaloutta, ammattimaista metsästystä, marjastusta tai sienestystä taikka muuta Euroopan yhteisön perustamissopimuksen liitteessä I tarkoitettujen tuotteiden tuotantotoimintaa. Metsätaloudella tarkoitetaan tässä yhteydessä alkutuotantona harjoitettavaa metsän hoitoa ja puuston kasvatusta, mutta ei esimerkiksi puun tai muiden metsävarojen jalostamista erilaisiin käyttötarkoituksiin. Maataloustuotteiden jalostuksella ja kaupan pitämisellä tarkoitetaan Euroopan yhteisön perustamissopimuksen liitteessä 1 tarkoitettujen maataloustuotteiden sellaista käsittelyä, jonka tuloksena saatava tuote on edelleen liitteessä 1 tarkoitettu maataloustuote sekä tuotteen markkinoille saattamista.
Pykälän 2 momentin mukaisesti avustusten myöntämisessä olisi lisäksi otettava huomioon Euroopan unionin lainsäädäntöön perustuvat toimialakohtaiset rajoitukset, jotka koskevat muun muassa terästeollisuutta, synteettikuituteollisuutta, liikennettä, moottoriajoneuvoteollisuutta ja laivanrakennusta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tuen saajista.
5 §.Kehittämistuen myöntämisen edellytykset. Pykälän 1 momentin mukaisesti tukia yrityksen kehittämiseen voitaisiin myöntää, jos yrityksellä arvioidaan olevan edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan. Kannattamattoman toiminnan tukeminen ei olisi perusteltua kansantalouden edun, yritystoiminnan tehokkuuden eikä toimivan kilpailun näkökulmasta. Tuen myöntämistä harkitessa tulisi myös tarkistaa, että yrityksen suunnittelema hankkeen rahoitus on riittävä ja toteuttamiskelpoinen. Lisäksi tulisi tarkistaa, ettei yrityksen tukeminen ole kiellettyä EU:n valtiontukisääntelyn perusteella, jos yritys täyttää vaikeuksissa olevan yrityksen määritelmän. Vaikeuksissa oleva yritys on määritelty valtiontukien yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa.
Toiminnan kannattavuuden arviointi olisi kokonaisharkintaa, jossa voitaisiin ottaa huomioon muun muassa yrityksen taloudelliset tunnusluvut. Lisäksi tässä arvioinnissa voitaisiin huomioida erilaisista julkisista ja yksityisistä rekistereistä saatavat tiedot yrityksen maksuhäiriöistä sekä verojen ja lakisääteisten maksujen suorittamisesta. Lähtökohtana harkinnanvaraisia tukia myönnettäessä olisi luonnollisesti se, että tuen saaja olisi hoitanut asianmukaisesti velvoitteensa. Tukea voitaisiin kuitenkin myöntää, jos velvoitteiden laiminlyönti olisi vain vähäinen. Lisäksi tukea voisi erityisestä syystä myöntää myös silloin, kun laiminlyönti olisi olennainen, mutta velvoitteiden hoitamisesta olisi tehty maksusuunnitelma, jota olisi jo jonkin aikaa noudatettu. Tuen myöntäminen olennaisten velvoitteiden laiminlyöntien yhteydessä olisi kuitenkin hyvin poikkeuksellista ja perustuisi aina tapauskohtaiseen arviointiin.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään, myönnettävällä tuella tulee arvioida olevan merkittävä vaikutus hankkeen toteuttamiseen. Vaikuttavuus tarkoittaa sitä, että hanketta joko ei toteutettaisi lainkaan ilman myönnettävää tukea tai tuki mahdollistaa hankkeen toteuttamisen nopeammassa aikataulussa, laadullisesti korkeatasoisempana tai laajempana. Momentin 2 kohdan mukaisesti tuen kohteena olevan hankkeen tulisi arvioida olevan yrityksen toiminnan kehittämisen kannalta merkittävä. Tästä johtuen esimerkiksi yritysten korvausinvestointeja ei edelleenkään olisi mahdollista tukea.
Pykälän 3 momentin mukaan tuki myönnettäisiin valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena tai vähämerkityksisenä tukena.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tuen myöntämisen edellytyksistä ja sovellettavista valtiontukisäännöistä.
6 §. Kehittämistuen hyväksyttävät kustannukset ja tuen määrä. Pykälän 1 momentin mukaan tuki voitaisiin myöntää prosenttiosuutena hankkeesta aiheutuvien hyväksyttävien kustannusten mukaan. Lisäksi kustannuksia olisi mahdollista hyväksyä myös muun valtioneuvoston asetuksella säädetyn kustannusmallin mukaisesti, jolloin esimerkiksi hankkeen välillisiä kustannuksia voitaisiin hyväksyä laskennalliseen prosenttiosuuteen perustuen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä hyväksyttävistä kustannuksista ja tuen määrästä.
7 §. Kehittämistuen kohteena olevan omaisuuden käyttöaika. Pykälässä säädettäisiin investointituella hankitun omaisuuden käyttöajasta. Käyttöajan laskeminen alkaisi tuen viimeisen erän maksamisesta. Maksamisella tarkoitettaisiin tässä yhteydessä maksupäätöksen päätöspäivää, eikä tuen todellista maksupäivää. Käyttöajan pidentämiseen on katsottava olevan erityisesti syytä esimerkiksi silloin, kun pidemmällä käyttöajalla pyritään estämään tuen kohteena olevan omaisuuden mahdollinen myöhempi siirtyminen liiketoiminnan käytöstä yksityiseen käyttöön tai kun pyritään estämään muutoin lain tavoitteiden vastaiset vaikutukset. Esimerkkinä tällaisesta tuen kohteesta voidaan mainita matkailualan yrityksen lomamökit. Käyttöajan määritteleminen sisältää myös tuen saajaa koskevan velvoitteen käyttää tuen kohteena olevaa omaisuutta sille määrätyn käyttöajan.
8 §. Tuki yrityksen kuljetuskustannuksiin. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yleiskatteellisista varoista myönnettävästä tuesta yrityksen kuljetuskustannuksiin. Tuki myönnettäisiin prosenttiosuutena yrityksen suorittamasta kuljetusmaksusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tuen myöntämisestä, hyväksyttävistä kustannuksista ja tuen määrästä.
9 §. Kuljetuskustannuksiin myönnettävän tuen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin kuljetuskustannuksiin myönnettävän tuen edellytyksistä. Tukea voitaisiin 1 momentin mukaan myöntää pienten ja keskisuurten yritysten jalostamien tuotteiden Suomessa tapahtuvaan kuljetukseen. Tuen myöntämistä harkittaessa otettaisiin huomioon erilaisista julkisista ja yksityisistä rekistereistä saatavat tiedot yrityksen maksuhäiriöistä sekä verojen ja lakisääteisten maksujen suorittamisesta. Lähtökohtana olisi se, että tuen saaja olisi hoitanut asianmukaisesti velvoitteensa. Tukea voitaisiin kuitenkin myöntää, jos velvoitteiden laiminlyönti olisi vain vähäinen. Lisäksi tukea voisi erityisestä syystä myöntää myös silloin, kun laiminlyönti olisi olennainen, mutta velvoitteiden hoitamisesta olisi tehty maksusuunnitelma, jota olisi jo jonkin aikaa noudatettu. Tuen myöntäminen olennaisten velvoitteiden laiminlyöntien yhteydessä olisi kuitenkin hyvin poikkeuksellista ja perustuisi aina tapauskohtaiseen arviointiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että tuki myönnettäisiin valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena tai vähämerkityksisenä tukena.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tuen myöntämisen edellytyksistä.
3 luku Oikeushenkilölle voittoa tavoittelemattomaan kehittämis- ja investointitoimintaan myönnettävät tuet
10 §. Työ- ja elinkeinoministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön myöntämät tuet. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi työ- ja elinkeinoministeriön oikeudesta myöntää tukea kansallisista varoista rahoitettaviin hankkeisiin ja työ- ja elinkeinoministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön oikeudesta myöntää tukea Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston varoista rahoitettaviin hankkeisiin.
Pykälän 1 momentin mukaan työ- ja elinkeinoministeriö voisi myöntää tukea kansallisesta alueiden kehittämisen erityismäärärahasta edellyttäen, että valtion talousarviossa on myönnetty määrärahaa sellaiseen toimintaan, jonka valtakunnallinen merkittävyys tai toiminnan hyödyntäminen useammalla kuin yhdellä alueella edellyttää päätöksen tekemistä ministeriössä. Momentin nojalla työ- ja elinkeinoministeriö voisi myöntää tukea kansallisista varoista myös itse toteuttamiinsa tutkimus-, selvitys- ja verkostohankkeisiin.
Työ- ja elinkeinoministeriö voisi myöntää sekä Euroopan aluekehitysrahaston että Euroopan sosiaalirahaston varoja ministeriön itse toteuttamiin teknisen tuen hankkeisiin. Välittävän toimielimen olisi eriytettävä itse toteuttavan hankkeen toteutus välittävän toimielimen tehtävistä moitteettoman varainhoidon periaatetta noudattaen.
Pykälän 2 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voisi myöntää sen käyttöön osoitetuista Euroopan sosiaalirahaston varoista tukea valtakunnallisesti merkittäviin, useampaa kuin yhtä aluetta koskeviin rakennerahasto-ohjelman mukaisiin kehittämishankkeisiin. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö voisi myöntää sekä Euroopan aluekehitysrahaston että Euroopan sosiaalirahaston varoja ministeriön itse toteuttamiin teknisen tuen hankkeisiin. Välittävän toimielimen olisi eriytettävä itse toteuttavan hankkeen toteutus välittävän toimielimen tehtävistä moitteettoman varainhoidon periaatetta noudattaen.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tuen myöntämisestä ja tuen käyttökohteista.
11 §. Maakunnan myöntämät tuet. Pykälässä säädettäisiin maakunnan myöntämistä tuista alueiden kehittämiseen liittyviin voittoa tavoittelemattomiin kehittämis- ja investointihankkeisiin.
Maakunnat voisivat pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan myöntää tukea alueiden kasvua ja elinkeinorakenteen monipuolistamista, kuntien välisen alueiden kehittämisen yhteistyön edistämistä, innovaatioiden kehittämisen edellytysten luomista tai yritysten toimintaedellytysten kehittämistä koskeviin kehittämishankkeisiin. Tukea voitaisiin myöntää alueen kuntien välisen elinkeinopoliittisen yhteistyön edistämistä koskeviin kehittämishankkeisiin ja yritystoimintaa edistävien organisaatioiden hanketoimintaan, yritystoiminnan kannalta tarpeellisiin selvityshankkeisiin sekä yritysten tarvitsemien palvelujen ja yritysten yhteistyön edistämistä koskeviin kehittämishankkeisiin.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan maakunnat voisivat myöntää tukea kuntien toteuttamiin perusrakennetta koskeviin investointihankkeisiin eli perusrakenteen investointitukea. Tuen tulisi olla perusteltua aluekehityksen, erityisesti yritystoiminnan toimintaedellytysten kannalta. Perusrakenteen investointituki voisi olla esimerkiksi tiestöön, satamiin tai toimitiloihin kohdistuvia toimenpiteitä, joita kunnat itse toteuttavat. Tarkoitus ei siis ole rahoittaa kuntien vastuulla olevaa toimintaa, jolla ei ole suoraa elinkeinokytkentää. Euroopan aluekehitysrahaston varoista voitaisiin tukea ainoastaan harvan asutuksen erityisrahoituksen piiriin kuuluvalla Itä- ja Pohjois-Suomen alueella pienimuotoisia liikennehankkeita, joilla on selkeä elinkeinokytkentä.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan maakunnat voisivat myöntää tukea ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviin kehittämishankkeisiin. Maakunnat voisivat myöntää Euroopan aluekehitysrahaston varoista tukea vain sellaisiin ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeisiin, joilla on selkeä elinkeinokytkentä.
Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan maakunnat voisivat myöntää tukea liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyviin kehittämis- ja investointihankkeisiin. Tuen tulee olla perusteltua alueen kehittämisen kannalta. Maakunnat voisivat myöntää Euroopan aluekehitysrahaston varoista tukea vain harvan asutuksen erityisrahoituksen piiriin kuuluvalla Itä- ja Pohjois-Suomen alueella sellaisiin liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyviin kehittämis- ja investointihankkeisiin, joilla on selkeä elinkeinokytkentä.
Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan maakunnat voisivat myöntää tukea opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluviin kehittämis- tai investointihankkeisiin.
Pykälän 1 momentin 6 kohdan mukaan maakunnat voisivat myöntää tukea työllisyyden, osaamisen ja sosiaalisen osallisuuden edistämiseen liittyviin kehittämishankkeisiin.
Pykälän 1 momentin 7 kohdan mukaan maakunnat voisivat myöntää tukea rakennerahastoista rahoitettaviin teknisen tuen hankkeisiin.
Pykälän 1 momentin 8 kohdan mukaan maakunnat voisivat myöntää tukea pääomasijoitustoimintaan oikeushenkilölle käytettäväksi pääoman merkintään pääomasijoitusrahastoon. Kohdennettaessa tukea pääomasijoitustoimintaan noudatettaisiin valtiontukien yleistä ryhmäpoikkeusasetusta eli komission asetusta (EU) N:o 651/2014 tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti tai Euroopan komission hyväksymän pääomasijoitusrahastoa koskevan erillisen tukiohjelman ehtoja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä tukimuodoista, joita maakunta voisi rahoittaa Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston varoista. Maakunta voisi myös rahoittaa maakunnan itse toteuttamia hankkeita sekä yleiskatteellisista että rakennerahastovaroista. Maakunnan olisi eriytettävä itse toteuttavan hankkeen toteutus välittävän toimielimen tehtävistä moitteettoman varainhoidon periaatetta noudattaen.
Pykälän 3 momentin mukaan maakunnan olisi pyydettävä ennen tuen myöntämistä opetus- ja kulttuuriministeriöltä lausunto merkittävimmistä 1 momentin 5 ja 6 kohdan mukaisista opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluvista hankkeista sen varmistamiseksi, ettei hankkeessa poiketa laista, valtioneuvoston asetuksesta, toimialaa koskevasta eduskunnan tai valtioneuvoston päätöksestä eikä opetus- ja kulttuuriministeriön tai Opetushallituksen ratkaisuvaltaan kuuluvasta lakiin perustuvasta päätöksestä. Hankkeen merkittävyyttä tulisi arvioida lausuntopyyntövelvoitteen näkökulmasta hankkeen kokonaiskustannusarvio ja vaikutusten laajuus huomioon ottaen.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tuen myöntämisestä, käyttökohteista sekä opetus- ja kulttuuriministeriön toimialaan kuuluvista hankkeista ja niihin sovellettavasta lausuntomenettelystä.
12 §. Tuen saajat. Pykälässä määriteltäisiin tuen saajat, joille voitaisiin myöntää lain 3 luvussa tarkoitettuja tukia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että tuen saajan tulee olla oikeushenkilö.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tuen saajista.
13 §. Tuen myöntämisenyleisetedellytykset. Pykälässä määriteltäisiin 3 luvussa tarkoitettujen tukien myöntämisen yleiset edellytykset. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi, että tuen tulee olla perusteltua sen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta. Momentin 2 kohtaan ehdotetaan säädettäväksi siitä, että tuella tulisi olla merkittävä vaikutus toiminnan toteuttamiseen. Momentin 3 kohdan mukaan tuen saajalla edellytettäisiin olevan riittävät taloudelliset ja muut edellytykset toteuttaa toiminta, johon rahoitus myönnetään. Tämä vaatimus luo viranomaiselle oikeuden ja myös velvollisuuden tarkistaa hakijan taloudellista asemaa niin, että voidaan varmistua siitä, että hakijalla on koko hankkeen toteutusajan, myös maksatusten välillä taloudelliset mahdollisuudet hankkeen toteuttamiseen. Muilla edellytyksillä tarkoitetaan muun muassa tuen saajan hallinnollisia tai tiedollisia edellytyksiä toteuttaa hanke. Viranomaisen pyytämien selvitysten osalta viranomaisen tulee aina harkita, että selvitykset ovat välttämättömiä asian tutkimiseksi. Tarkoituksena ei ole lisätä tuen saajien hallinnollista taakkaa tai viranomaiselle erilaisten selvitysten ja liitteiden käsittelystä aiheutuvaa työtä tarpeettomasti. Momentin 4 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi siitä, että tuen saajalla tulee olla myös edellytykset vastata toiminnan jatkuvuudesta tuen käytön päättymisen jälkeen. Tarkoituksena on vahvistaa hankkeilla aikaansaatujen tulosten pidempiaikaista vaikuttavuutta. Sellaisissa hankkeissa, jotka ovat kertaluonteisia tai muutoin sen luonteisia, ettei niillä ole tarkoituskaan saada aikaan pysyvää toimintaa, ei tällaista selvitystä voida edellyttää.
Momentin 5 kohdan mukaan tuen myöntämisen yleisenä edellytyksenä kehittämishankkeissa tulisi olla se, että tukea saaneen toiminnan tulosten on oltava yleisesti hyödynnettävissä. Tulosten yleisen hyödynnettävyyden edellytys ei kuitenkaan koskisi sellaisia tuloksia, jotka ovat syntyneet voittoa tavoittelemattoman hankkeen tukitoimenpiteisiin osallistuvien hyödyn saajina olevien taloudellisten toimijoiden toiminnan tuloksena, kun hankkeen hyödyn saajalle on tukipäätöksessä kohdennettu vähämerkityksistä tukea.
Momentin 6 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi siitä, että tuen kohteena olevat investoinnit eivät tule vain yhden tuen saajan hyödyksi vaan tukevat alueen elinkeino-, koulutus- tai innovaatiotoimintaa laajemmin. Edelleen ehdotetaan säädettäväksi momentin 7 kohdassa, että tuen kohteena oleva toiminta olisi voittoa tavoittelematonta. Toiminnan voittoa tavoittelemattomuuden edellytys ei kuitenkaan koskisi voittoa tavoittelemattoman hankkeen tukitoimenpiteisiin osallistuvien hyödyn saajina olevien taloudellisten toimijoiden toimintaa, kun hankkeen hyödyn saajille on tukipäätöksessä kohdennettu vähämerkityksistä tukea.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että mitä 1 momentin 7 kohdassa säädetään, ei sovellettaisi myönnettäessä tukea 11 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuun pääomasijoitustoimintaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, ettei tukea myönnettäisi, jos tuen saaja on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja tai sillä on olennaisia maksuhäiriöitä. Verovelan tai lakisääteisten maksujen laiminlyönnin sekä maksuhäiriöiden olennaisuutta arvioitaessa tulisi arvioida niiden vaikutusta tuen saajan edellytyksiin toteuttaa toiminta, johon tukea myönnetään ja hankkeen luonteeseen suhteutettuna vastata toiminnan jatkuvuudesta. Lähtökohtana harkinnanvaraisia tukia myönnettäessä olisi se, että tuen saaja olisi hoitanut asianmukaisesti julkisoikeudelliset ja yksityisoikeudelliset velvoitteensa. Tukea voitaisiin kuitenkin myöntää, jos velvoitteiden laiminlyönti olisi vain vähäinen. Lisäksi tukea voisi erityisestä syystä myöntää myös silloin, kun laiminlyönti olisi olennainen, mutta velvoitteiden hoitamisesta olisi tehty sitova maksusuunnitelma. Tuen myöntäminen olennaisten velvoitteiden laiminlyöntien tapauksissa olisi kuitenkin hyvin poikkeuksellista ja olisi aina perustuttava tapauskohtaiseen perusteltuun ja dokumentoituun arviointiin. Lisäksi momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, että tukea ei saisi myöntää eikä käyttää yleisenä toimintatukena. Tämän lain mukaiset tuet ovat luonteeltaan valtionavustuslain 5 §:n 3 momentin mukaisia erityisavustuksia eikä niitä ole tarkoitettu tuensaajaorganisaation sellaiseen normaaliin toimintaan käytettäväksi mitä organisaatio yleensä rahoittaa omilla toimintamenoillaan. Hanke on aina erotettava erilliseksi kokonaisuudekseen hakijan muusta toiminnasta.
Pykälän 4 momentissa todettaisiin, että jos tuki sisältää valtiontukea, se tulee myöntää valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena tai vähämerkityksisenä tukena.
Pykälän 5 momenttiin ehdotetaan säädettäväksi valtuudesta antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä tuen myöntämisen yleisistä edellytyksistä ja sovellettavista valtiontukisäännöistä.
14 §. Tuen siirtäminen toiselle tuettavan hankkeen toteuttamista varten. Pykälässä säädettäisiin tuen myöntämisen edellytyksistä niissä tapauksissa, joissa tukea on tarkoitus siirtää toiselle tässä luvussa tuen saajalle asetetut edellytykset täyttävälle oikeushenkilölle tuettavan hankkeen toteuttamista varten. Siirrettävän tuen määrää ehdotetaan rajattavaksi ja sopimuksen sisältöä tarkennettavaksi.
Tuen siirtämisellä tarkoitettaisiin tuen tietyn rahamääräisen osan siirtämistä. Tuen saajan velvollisuuksia tai oikeuksia ei tarkoiteta siirrettäväksi. Tuen siirtäminen on erotettava yhteishankkeesta, jossa tuen saajat vastaavat yhteisvastuullisesti hankkeen toteuttamisesta. Siirtämisellä ei myöskään tarkoiteta julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön alaan kuuluvia tuettavan hankkeen toteuttamiseksi tehtäviä tavara- tai palveluhankintoja. Hankkeen suunnitteluvaiheessa tulisi mukana olevien tahojen päättää, hakevatko ne tukea yhdessä, yhteishankkeen muodossa, jolloin vastuu hankkeen toteuttamisesta ja muista velvollisuuksista jakautuu hakijoiden kesken, vai toimiiko joku niistä tuen hakijana. Valittava toteuttamistapa riippuu toteuttavan hankkeen laajuudesta ja sisällöstä. Jos hanke päätetään toteuttaa siten, että yksi taho hakee tukea myös muiden tahojen puolesta, ja tuki myönnetään tälle taholle, vastaa tämä taho kaikista tuen saajalle kohdistuvista velvoitteista.
Tuen myöntämisen edellytyksenä olisi, että tuen saajan lisäksi myös tuen siirronsaajien tulisi täyttää tuen saajalle asetetut vaatimukset. Lisäksi edellytettäisiin, että viranomainen tekee hankekohtaisesti perustellun päätöksen siitä, että tuen siirtäminen on hankkeen toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaista. Tarkoituksena on estää muun muassa tilanteet, joissa tuen saaja ei osallistuisikaan hankkeen toteuttamiseen itse, vaan sen pääasiallisena tehtävänä olisi toimia vain tuen välittäjänä. Tämän vuoksi esitetään, että siirrettävän tuen osuus voisi olla enintään puolet hankkeelle myönnetystä tuesta, ellei tuen myöntävä viranomainen erityisestä syystä toisin päätä. Perustelut tulisi aina esittää hanketta koskevassa tukipäätöksessä.
Viranomaisen tukimenettelyyn liittyviä tehtäviä ei ole tarkoitus siirtää tuen saajalle. Tällaisessa toiminnassa mahdollisuus erilaisiin väärinkäytöksiin, kuten riski valtiontukisäännösten tai hankintasäännösten kiertämiseen, saattaa kasvaa. Useamman vastuullisen hankkeen toteuttajan välinen yhteishankemalli olisi laajoissa hankekokonaisuuksissa ensisijainen vaihtoehto.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tuen saajan ja muiden hankkeeseen osallistuvien tahojen velvollisuudesta sopimuksella varmistaa tuen myöntämisen ja maksamisen, tarkastamisen sekä muiden tuen ehtojen noudattaminen. Sopimuksen tulee sisältää osapuolten perustietojen lisäksi hankkeen sisältö, kunkin osapuolen vastuut ja rooli, hankkeen tulosten hyödyntäminen ja rahoituksen kulku. Lisäksi sopimuksessa on sovittava eräistä hankkeen toteuttamiseen liittyvistä käytännön järjestelyistä kuten kirjanpidon, julkisten hankintojen, hankkeen sisällä tapahtuvan tiedonkulun sekä muiden hankkeen tuen ehtojen noudattamisen varmistamiseksi vaadittavista asioista. Sopimus on esitettävä viimeistään ennen tuen siirtämistä. Tuen saaja vastaa hankkeen toteuttamisesta viranomaiselle ja mahdollinen takaisinperintä voidaan kohdistaa vain tuen saajaan.
Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan otettavaksi valtuus antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä tuen siirtoa koskevasta menettelystä.
15 §. Yhteishanke. Lakiin ehdotetaan otettavaksi yhteishanketta koskevat perussäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan tukea voidaan myöntää useammalle kuin yhdelle hakijalle yhteisesti. Yhteishankkeeseen voitaisiin myöntää tukea, jos se on hankkeen tavoitteiden vuoksi perusteltua. Perustelut hankekokonaisuuden toteuttamiselle yhteishankkeena olisi esitettävä hanketta koskevassa tukipäätöksessä. Useamman tuen saajan yhdessä toteuttamat hankkeet ovat tarpeellisia hankkeiden vaikuttavuuden ja eri toimijoiden verkostoitumisen lisäämiseksi. Yhteishankkeen kaikkien hakijoiden olisi täytettävä tässä luvussa tuen saajille asetetut edellytykset. Yhteishankkeen kaikkien osapuolten olisi myös osallistuttava hankkeen rahoittamiseen, ellei tästä poikkeamiseen ole erityisiä syitä. Tällainen syy on esimerkiksi jonkun osapuolen muita suurempi rooli hankkeen kokoamisessa. Erityiset syyt olisi perusteltava hanketta koskevassa tukipäätöksessä.
Pykälän 2 momentin mukaan yhteishankkeen tuen saajien on tehtävä hankkeen toteuttamisesta sopimus, jossa määritellään yhteishankkeen tuen saajien oikeudet ja velvollisuudet. Yhteishankkeen tuen saajien on nimettävä keskuudestaan yksi taho eli niin kutsuttu päätoteuttaja, joka vastaa asioinnista toimivaltaisen viranomaisen kanssa. Tämä tuen saaja vastaa myös hankkeessa tarvittavasta yhteensovittamisesta ja hankkeen hallinnoinnista. Vähämerkityksistä tukea sisältävissä hankkeissa tämän tuen saajan tehtäviin kuuluu ilmoittaa vähämerkityksisen tuen määrästä jokaisen hankkeen osapuolen osalta. Yhteishankkeen tuen saajilla on yhteisvastuu hankkeen toteuttamisesta. Yhteishankkeessa vastaavat kaikki tuen saajat tuen palauttamisesta ja takaisin maksamisesta yhteisvastuullisesti.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtuudesta antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä yhteishankkeissa noudatettavasta menettelystä.
16 §. Hyväksyttävät kustannukset ja tuen määrä. Pykälässä säädettäisiin hanketoiminnassa noudatettavista hyväksyttävistä kustannuksista ja tuen määrästä.
Pykälän 1 momentin mukaan tuki myönnettäisiin hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin prosenttiosuutena hyväksyttävistä kustannuksista tai kertakorvauksesta.
Pykälän 2 momentin mukaan, jollei valtiontukea koskevasta lainsäädännöstä muuta johdu, tuen saajan on ilmoitettava hakemuksessaan hankkeen toiminnan aikana tuottamat tulot tai annettava arvio niistä. Tukea myönnettäessä on hankkeesta aiheutuvista kustannuksista vähennettävä hankkeeseen välittömästi kohdistuvat tai siihen liittyvät tulot. Tuen saajan on maksatushakemuksessa ilmoitettava toteutuneet tulot. Toteutuneet tulot vähennetään tukikelpoisista kustannuksista maksatuskausittain. Hankkeen voittoa tuottamattomuudesta ehdotetaan säädettäväksi nimenomaisesti. Poikkeuksena olisi 11 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettu tuki pääomasijoitustoimintaan.
Jos tuki on myönnetty hankkeen tuen saajalle valtiontukisääntöjen nojalla, ei hankkeesta tuen saajalle kohdistuvia tuloja vähennettäisi hankkeesta aiheutuvista kustannuksista. Jos myönnetty valtiontuki kuitenkin kanavoituu kokonaisuudessaan muille taloudellisille toimijoille kuin hankkeen välittömälle tuen saajalle, olisi tuen saajalle hankkeesta kohdistuvat tulot vähennettävä hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista.
Tulon käsite on laaja. Tulona pidetään kaikkea tuetusta toiminnasta hankkeen toiminnan aikana saatuja tuloja, kuten tuotteiden tai palvelujen myynnistä saatuja tuloja, muun käyttö- tai vaihto-omaisuuden myynnistä saatuja tuloja, sekä saatuja käyttökorvauksia, kuten vuokratulot ja niitä vastaavia tuloja.
Tuloa on kaikki hankkeen saama rahoitus, joka on annettu vastikkeellisesti, kuten esimerkiksi hankkeen hyödyn saajina olevilta taloudellisilta toimijoilta hankkeen tukitoimenpiteisiin osallistumisesta perittävät maksut.
Pykälän 3 momentin mukaan tuki ei voisi kattaa hankkeesta aiheutuvien kustannusten täyttä määrää ja tuen hakijan tulisi itse osallistua hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin, jollei poikkeamiseen ole erityistä syytä. Hakijan itse hankkeeseen osoittamaa rahoitusta kutsuttaisiin omarahoitukseksi. Erityisenä perusteena poikkeamiseen voisi olla muun muassa, että hanke on sellainen, ettei siihen ole saatavissa omarahoitusta tai hakija kokoaa hankkeeseen tarvittavan rahoituksen eri rahoituslähteistä. Lähtökohtana on, että tuen saajan on hankehakemuksessaan esitettävä se rahoitusosuus, jonka tämä aikoo sijoittaa itse hankkeeseen. Se, ettei hankkeessa edellytetä omarahoitusosuutta, tulee aina perustella nimenomaisesti hanketta koskevassa tukipäätöksessä. Omarahoituksella on hankkeen asianmukaista toteuttamista ohjaava vaikutus ja sillä varmistetaan tuen saajan sitoutuminen hankkeeseen. Rakennerahastojen teknisen tuen hankkeissa ei vaadita omarahoitusosuutta niiden hallinnollisen luonteen johdosta.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin valtuudesta antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä hyväksyttävistä kustannuksista ja tuen määrästä.
17 §. Oikeushenkilölle myönnetyn tuen kohteena olevan omaisuuden käyttöaika. Pykälässä säädettäisiin tuen kohteena olevan investoinnin käyttöajasta. Käyttöaika laskettaisiin hankkeen viimeisen maksupäätöksen päätöspäivämäärästä. Tuen myöntävä viranomainen voisi erityisestä syystä määrätä hanketta koskevassa tukipäätöksessä edellä mainitun omaisuuden käyttöajaksi enintään kymmenen vuotta. Käyttöajan pidentämiseen on katsottava olevan tarkoituksenmukaista esimerkiksi silloin, kun pidemmällä käyttöajalla pyritään estämään tuen kohteena olevan omaisuuden mahdollinen siirtyminen hanketta koskevan päätöksen mukaisesta käyttötarkoituksesta muuhun tarkoituksen vastaiseen käyttöön. Käyttöajan määritteleminen sisältää myös tuen saajaa koskevan velvoitteen käyttää tuen kohteena olevaa omaisuutta sille määrätyn käyttöajan.
4 luku Palkkatuki ja työolosuhteiden järjestelytuki
Luvussa säädettäisiin palkkatuesta ja työolosuhteiden järjestelytuesta pääasiassa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 ja 10 lukua vastaavasti. Koska palkkatuen ja työolosuhteiden järjestelytuen myöntämisestä vastaisi työ- ja elinkeinotoimiston sijasta maakunta tai Uudenmaan kuntayhtymä, säännöksiin tehtäisiin tästä johtuvat muutokset.
Palkkatukea koskevassa luvussa ei säädettäisi palkkatuen maksamisen esteistä. Maksamisen esteistä säädettäisiin ehdotetun lain 6 luvussa kaikkia ehdotetussa laissa tarkoitettuja tukia koskien.
18 §. Palkkatuki. Pykälässä säädettäisiin palkkatuen käsitteestä ja palkkatuella tuettavan työn tarkoituksesta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 1 §:ää vastaavasti. Palkkatuella tarkoitettaisiin tukea, jota työnantajalle voitaisiin myöntää työttömän työnhakijan palkkaamisesta aiheutuviin palkkakustannuksiin. Palkkatuetun työn tarkoituksena olisi parantaa tuella palkattavan henkilön ammatillista osaamista ja siten edistää hänen työllistymistään avoimille työmarkkinoille. Nykytilasta poiketen palkkatuen myöntämisestä päättäisi työ- ja elinkeinotoimiston sijasta maakunta tai Uudenmaan kuntayhtymä.
19 §. Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset. Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset vastaisivat julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 2 §:ssä säädettyjä edellytyksiä.
Ehdotetun 1 momentin 1 kohdan mukaan palkkatuen myöntäminen edellyttäisi, että maakunta tai Uudenmaan kuntayhtymä arvioisi henkilön työttömyyden johtuvan ammatillisen osaamisen puutteista. Lisäksi palkkatuetun työn tulisi maakunnan tai Uudenmaan kuntayhtymän arvion mukaan parantaa henkilön ammatillista osaamista ja hänen mahdollisuuksiaan työllistyä avoimille työmarkkinoille. Momentin 2 ja 3 kohdassa säädettäisiin tilanteista, jolloin palkkatukea voitaisiin myöntää ilman arviota ammatillisen osaamisen puutteista. Ehdotetun 3 kohdan mukaan palkkatukea voitaisiin myöntää, jos palkattavan henkilön tuottavuus olisi olennaisesti sekä pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentunut vamman tai pitkäaikaissairauden johdosta. Palkkatuki voitaisiin myöntää 2 kohdan mukaan myös silloin, kun palkattava henkilö olisi täyttänyt 60 vuotta ja ollut yhtäjaksoisesti työttömänä vähintään vuoden välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä.
Ehdotetussa 2 momentissa säädetäisiin lisäedellytyksestä, jota edellytettäisiin myönnettäessä palkkatukea alle vuoden työttömänä olleen henkilön palkkaamiseen 1 momentin 1 kohdan perusteella. Palkkatuen myöntäminen alle 12 kuukautta yhdenjakoisesti työttömänä olleen henkilön palkkaamisen edellyttäisi, että henkilön työttömyys ilman palkkatuen myöntämistä pitkittyisi ja kestäisi todennäköisesti yli 12 kuukautta. Työttömyyden pitkittymisen arvioinnissa käytettäisiin apuna asiakastietojärjestelmän profilointityökalua ja muuta asiakkaasta käytettävissä olevaa tietoa.
20 §. Työnantajaan liittyvät palkkatuen myöntämisen edellytykset. Pykälän 1 momentin mukaan palkkatukea voitaisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 3 §:n 1 momenttia vastaavasti myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, yhteisölle ja muulle työnantajalle, ei kuitenkaan valtion virastolle tai laitokselle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin palkkatuen myöntämisen rajoituksista, jotka liittyisivät työnantajaan. Ehdotetun 1 kohdan mukaan palkkatukea ei myönnettäisi elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle, joka olisi tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut työntekijän ja työntekijän irtisanomisaika on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Säännöksessä mainittu 12 kuukauden tarkastelujakso perustuu EU:n valtiontukisäännöksiin. Valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 32 ja 33 artiklassa säädetään palkkatuen myöntämisestä epäedullisessa asemassa olevien ja alentuneesti työkykyisten työntekijöiden työhönottoon. Artiklan kolme kohdan mukaan, jos työhönotto ei johda kyseisen yrityksen työntekijöiden nettomäärän lisääntymiseen verrattuna edellisen 12 kuukauden jakson keskiarvoon, toimen on pitänyt vapautua vapaaehtoisen poistuman, työkyvyttömyyden, iästä johtuvan eläkkeelle siirtymisen, vapaaehtoisen työajan lyhentämisen tai työntekijän virheestä johtuvan laillisen erottamisen vuoksi eikä irtisanomisten seurauksena.
Ehdotetun 3 momentin mukaan palkkatuki voitaisiin kuitenkin myöntää, jos työnantaja on tarjonnut työtä tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanotulle työntekijälle ennen palkkatukihakemuksen jättämistä.
Ehdotetun 2 momentin 2 kohdan mukaan palkkatukea ei myönnettäisi, jos työnantaja olisi olennaisesti laiminlyönyt palkanmaksuvelvollisuuttaan tai velvollisuuttaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksuja taikka sillä olisi olennaisia maksuhäiriöitä. Palkkatukea ei olisi tarkoituksenmukaista myöntää esimerkiksi työnantajalle, jonka työntekijät ovat joutuneet hakemaan palkkasaataviaan palkkaturvasta. Jos palkanmaksuvelvollisuuden laiminlyönti on ollut vähäinen tai siitä on kulunut jo kauan aikaa ja työnantaja on korjannut laiminlyöntinsä suorittamalla palkkasaatavat työntekijöilleen, maakunta tai Uudenmaan kuntayhtymä voisi harkintansa mukaan myöntää tuen.
21 §. Työsuhteeseen liittyvät palkkatuen myöntämisen edellytykset. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 4 §:ää. Ehdotetun 1 momentin mukaan palkkatuen myöntäminen edellyttäisi, että työnantaja sitoutuu maksamaan palkatulle vähintään kyseiseen työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaisen palkan. Jos sovellettavaa työehtosopimusta ei ole, palkan tulee vastata kyseistä työstä maksettavaa tavanomaista ja kohtuullista palkkaa. Koska palkkatuki korvaa työnantajalle palkattavan ammatillisessa osaamisessa olevista puutteista tai vammasta taikka sairaudesta johtuvasta alentuneesta tuottavuudesta aiheutuvia kustannuksia, palkan tulisi pääosin perustua ennakolta sovittuun tunti- tai kuukausipalkkaan (aikapalkka). Palkkatukea ei voitaisi myöntää, jos palkattavan palkka määräytyisi yksinomaan työn tuloksen perusteella. Tällöin työnantajalle ei aiheutuisi ammatillisen osaamisen puutteista tai vammasta taikka sairaudesta johtuvasta tuottavuuden alentumisesta sellaisia kustannuksia, jotka tulisi palkkatuella kattaa.
Palkkatukea ei myönnettäisi vuorotteluvapaasijaisen palkkaamiseen. Säännös asiasta olisi ehdotetussa 2 momentissa.
22 §. Palkatun siirtäminen. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 5 §:ää.
23 §. Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoimintaa harjoittavalle työnantajalle. Pykälässä säädettäisiin tilanteista, joissa palkkatuki myönnettäisiin valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena tai vähämerkityksisenä tukena. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 6 §:ää.
24 §. Palkkatuella katettavat palkkakustannukset. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 7 §:ää.
25 §. Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 8 §:ää, jonka lisäksi siinä säädettäisiin, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä palkkatuen määrästä.
26 §. Palkkatuen määrä ja enimmäiskesto eräissä tapauksissa. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 9 §:ää, jonka lisäksi siinä säädettäisiin, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä palkkatuen määrästä eräissä tapauksissa.
27 §. Palkkatuki sosiaaliselle yritykselle. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 10 §:ää.
28 §. Tilapäinen keskeyttäminen. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 11 §:ää.
29 §. Enimmäiskeston laskeminen uudelleen alusta. Pykälä vastaisi sisällöltään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 12 §:ää.
30 §. Muun tuen vaikutus palkkatuen maksamiseen. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 7 luvun 13 §:ää.
31 §. Työolosuhteiden järjestelytuki. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 10 luvun 3 §:ää, jonka lisäksi sen 2 momentissa säädettäisiin tuen myöntämisen rajoituksista niissä tapauksissa, joissa tuen hakijalla olisi olennaisia laiminlyöntejä palkkojen, verojen tai lakisääteisten maksujen osalta taikka muita olennaisia maksuhäiriöitä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää korvattavista kustannuksista, tuen enimmäismäärästä ja -kestosta sekä menettelystä tukea myönnettäessä.
5 luku Starttiraha
Luvussa säädettäisiin starttirahasta pääasiassa julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 8 lukua vastaavasti. Koska starttirahan myöntämisestä vastaisi työ- ja elinkeinotoimiston sijasta maakunta tai Uudenmaan kuntayhtymä, säännöksiin tehtäisiin tästä johtuvat muutokset.
Starttirahaa koskevassa luvussa ei säädettäisi starttirahan maksamisen esteistä. Maksamisen esteistä säädettäisiin ehdotetun lain 6 luvussa kaikkia ehdotetussa laissa tarkoitettuja tukia koskevana.
32 §. Starttiraha. Starttirahaa olisi mahdollista myöntää nykyistä vastaavasti henkilöasiakkaalle, joka aloittaa uuden päätoimisen yritystoiminnan. Lisäksi starttirahaa voitaisiin myöntää henkilöasiakkaalle, joka laajentaa aiemmin aloitetun sivutoimisen yritystoiminnan päätoimiseksi. Yritystoiminnan aloittamista ja päätoimisuutta arvioitaisiin työttömyysturvalain 2 luvun 5 §:n mukaan.
33 §. Starttirahan myöntämisen yleiset edellytykset. Pykälän 1 momentti vastaisi sisällöltään julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 8 luvun 2 §:ää. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin starttirahan myöntämisestä vähämerkityksisenä tukena, mikä vastaisi voimassa olevan lain 8 luvun 1 §:ssä säädettyä.
34 §. Starttirahan myöntämisen esteet. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 8 luvun 3 §:ssä säädettyjä starttirahan myöntämisen esteitä.
35 §. Starttirahan määrä ja korvauspäivät. Pykälä vastaisi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 8 luvun 4 §:ssä säädettyjä edellytyksiä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin starttirahan myöntämisestä enintään 12 kuukaudeksi, mikä vastaisi voimassa olevan lain 8 luvun 1 §:ssä säädettyä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin starttirahaan oikeuttavista korvauspäivistä.
6 luku Tuen hakeminen, myöntäminen ja maksaminen
36 §. Tuen hakeminen Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuen hakemisesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, mikä olisi toimivaltainen maakunta tuesta päätettäessä. Lähtökohtana olisi se, että toimivaltainen olisi se maakunta, jonka alueella tuettava hanke pääosin toteutettaisiin tai vaihtoehtoisesti se maakunta, jonka alueella tuettava toiminta pääosin tapahtuisi. Jälkimmäinen vaihtoehto koskisi niitä tukia, joissa on kyse muusta kuin hanketyyppisestä toiminnasta. Vastaavasti määräytyisi myös Uudenmaan kuntayhtymän toimivalta. Koska Uudenmaan kuntayhtymällä ei kuitenkaan olisi toimivaltaa rakennerahastovaroista myönnettävien tukien osalta, eikä 11 §:n mukaisten tukien osalta, myös tuen hakemista koskevassa pykälässä olisi maininta tästä rajauksesta. Lisäksi momentissa säädettäisiin poikkeuksesta, jonka mukaan palkkatukea, työolosuhteiden järjestelytukea ja starttirahaa voidaan hakea myös siltä maakunnalta tai Uudenmaan kuntayhtymältä, jonka asiakkaana työnhakija on. Momentissa olisi myös maininta siitä, että lain 10 §:ssä tarkoitettuihin hankkeisiin tukea haetaan asianomaiselta ministeriöltä eli sosiaali- ja terveysministeriöltä tai työ- ja elinkeinoministeriöltä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että tukea on haettava ennen hankkeen aloittamista, tai 4 luvussa tarkoitetun palkkatuen perusteena olevan työsuhteen aloittamista. Näillä vaatimuksilla pyritään välttämään tuen myöntämistä sellaiseen toimintaan tai hankkeeseen, jonka toteuttamiseen tuen myöntämisellä ei ole merkitystä tai joissa tuella olisi vain vähäinen merkitys. Momentin mukaan työolosuhteiden järjestelytukea on kuitenkin haettava kuukauden kuluessa muutostyön tekemisestä tai työvälineen taikka kalusteen hankinnasta. Lisäksi momentissa säädettäisiin siitä, että kuljetuskustannuksiin myönnettävää tukea on haettava maakunnalta kalenterivuosittain jälkikäteen. Edellä todetun lisäksi tukea voisi hakea myös 3 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuihin hankkeen esivalmistelukustannuksiin, jotka ovat syntyneet ennen hakemuksen jättämistä. Tällaisia esivalmistelukustannuksia olisivat kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyvissä investointihankkeissa muun muassa suunnittelutyöstä, lupien hankinnasta ja toteutettavuustutkimuksista aiheutuvat kustannukset. Kehittämistoimenpiteiden osalta voidaan hankkeen esivalmisteluksi katsoa vain ulkomailla järjestettävien näyttelyiden ja messujen näyttelypaikan varaaminen ennakolta ja siihen liittyvä ennakko- tai varausmaksu.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että tukea haettaisiin pääsääntöisesti valtakunnallisesti ylläpidettävillä sähköisen asioinnin järjestelmillä. Momentissa mainittaisiin ne tukimuodot, joita voisi hakea myös perinteisellä lomakkeella, vaikka valtakunnallinen sähköisen asioinnin järjestelemäkin olisi käytettävissä. Tällaisia tukimuotoja olisivat palkkatuki, työolosuhteiden järjestelytuki ja starttiraha.
Palkkatukeen liittyvien erityispiirteiden vuoksi 4 momentissa olisi erityiset säännökset koskien sen hakemista.
Ehdotetun 5 momentin mukaan tarkempia säännöksiä tuen hakemisesta ja hankkeen aloittamisesta voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella.
37 §. Tuen myöntämistä koskeva päätös. Pykälän 1 momentin mukaan tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekisi maakunnan tai Uudenmaan kuntayhtymän viranhaltija. Ministeriöiden osalta päätöksenteosta säädetään erikseen. Tällaisia ministeriön päätöksentekoa koskevia säännöksiä olisivat muun muassa laki valtioneuvostosta 175/2003 ja valtioneuvoston ohjesääntö 262/2003.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että tuen myöntämistä koskevan päätöksen tekisi maakunnan tai Uudenmaan kuntayhtymän viranhaltija, koska kyse on keskeisesti oikeusharkintaa sisältävästä päätöksenteosta. Tuen myöntämistä koskeva päätös olisi myös tarkoituksenmukaista säätää viranhaltijan tehtäväksi vastaavalla tavalla kuin mitä maaseudun kehittämiseen myönnettävien tukien osalta säädetään.
Maakunnan yhteistyöryhmän päätöksentekoon ja hallintomenettelyyn Euroopan unionin rakennerahastotehtävien osalta sovelletaan, mitä säädetään alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista sekä kasvupalvelujen järjestämisestä Uudenmaan maakunnassa annettujen lakien voimaanpanosta. Lain mukaan rahoittava viranomainen ei voi myöntää maakunnan kehittämisen kannalta merkittävälle tai kokonaiskustannusarvioltaan suurelle alueelliseen suunnitelmaan perustuvalle hankkeelle rakennerahaston tukea, jos yhteistyöryhmä ei ole hanketta puoltanut. Rahoittava viranomainen voi poiketa yhteistyöryhmän rahoittamista koskevasta puoltavasta lausunnosta, jos tuen myöntäminen olisi vastoin Euroopan unionin tai kansallista lainsäädäntöä taikka jos hanke ei olisi ohjelmanmukainen. Jos rahoittajataho aikoo yhteistyöryhmän puoltavasta lausunnosta huolimatta tehdä siitä poikkeavan rahoituspäätöksen, sen tulee antaa yhteistyöryhmälle asiasta tieto sekä edellä mainittuihin syihin liittyvät perustelut. Yhteistyöryhmän lausuntoa koskeviin päätöksiin ei saa hakea erikseen muutosta valittamalla. Yhteistyöryhmä saa valtakunnallisiin teemoihin sisältyvistä hankkeista tiedot asianomaisilta ministeriöiltä. Lain mukaan liike- ja ammattisalaisuuden piiriin kuuluvia yksittäisiä yrityshanke-esityksiä ei voida käsitellä yhteistyöryhmässä. Yhteistyöryhmä saa ennen päätöksentekoa yhteenvetotiedot saapuneista yritystukihakemuksista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että tukipäätös tehtäisiin valtakunnallisesti ylläpidettävällä sähköisellä käsittelyjärjestelmällä, jos sellainen on käytettävissä. Tällaisina järjestelminä toimisivat alkuvaiheessa EURA 2014, TUKI2014 ja URA. Yhteisten käsittelyjärjestelmien tarvetta puoltaisivat muun muassa yhdenmukainen tuen käsittelyn prosessi, kustannustehokkuus sekä yhdenmukaiset seurantatiedot.
Pykälän 2 momentissa todettaisiin, että laissa ja sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa säädettyjen ehtojen lisäksi tuen saajan olisi noudatettava tukipäätöksessä olevia ehtoja ja rajoituksia. Tämä vaatimus olisi sisällöltään vastaava kuin valtionavustuslain 13 §:n 2 momentissa säädetty.
Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä tukipäätöksen tekemisestä voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella.
38 §. Tuen maksamisen hakeminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi siitä, miten ja mistä tuen maksamista tulee hakea sekä maksamisen hakemisen määräajasta.
Pykälän 1 momentin mukaan maksamista haettaisiin tuen myöntäneeltä maakunnalta, Uudenmaan kuntayhtymältä tai ministeriöltä.
Pykälän 2 momentin mukaan maksamista haettaisiin valtakunnallisesti ylläpidettävän sähköisen asioinnin järjestelmän avulla, silloin kun tällainen järjestelmä olisi käytettävissä. Yhteisiä sähköisen asioinnin järjestelmiä puoltaisivat yhdenmukainen maksatuksen hakuprosessi sekä kustannustehokkuus. Mikäli tällaista sähköisen asioinnin järjestelmää ei olisi käytettävissä, tuen maksatusta voitaisiin jatkossakin hakea perinteiseen tapaan lomakkeella, joka toimitetaan maksajalle. Selkeänä tavoitteena olisi, että jatkossa valtaosa maksatushakemuksista toimitettaisiin sähköisen asioinnin järjestelmän avulla. Momentissa todettaisiin myös ne tukimuodot, joiden maksamista voisi hakea myös perinteisellä lomakkeella. Tällaisia tukia olisivat palkkatuki, työolosuhteiden järjestelytuki ja starttiraha.
Pykälän 3 momentin mukaan tuen maksamisen hakemiselle voitaisiin tukipäätöksessä asettaa määräaika. Määräaika voitaisiin asettaa yksittäisessä tukipäätöksessä. Määräajan pituus riippuisi tukimuodosta ja tuettavan hankkeen tai toiminnan laajuudesta.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä maksamisen hakemisesta ja maksamisessa noudatettavasta menettelystä.
39 §. Tuen maksaminen. Pykälässä säädettäisiin tuen maksamisesta ja ennakkoa koskevista menettelyistä.
Pykälän 1 momentin mukaan tuen maksamista koskevan päätöksen tekisi maakunnan tai Uudenmaan kuntayhtymän viranhaltija. Ministeriöiden osalta päätöksenteosta säädetään erikseen. Ministeriön päätöksentekoa koskevia säädöksiä olisivat muun muassa laki valtioneuvostosta (175/2003) ja valtioneuvoston ohjesääntö (262/2003). Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että tuen maksamista koskevan päätöksen tekisi maakunnan tai Uudenmaan kuntayhtymän viranhaltija, koska kyse on keskeisesti oikeusharkintaa sisältävästä päätöksenteosta. Tuen maksamista koskeva päätös olisi myös tarkoituksenmukaista säätää viranhaltijan tehtäväksi vastaavalla tavalla kuin mitä maaseudun kehittämiseen myönnettävien tukien osalta säädetään.
Tuki maksettaisiin valtakunnallisesti ylläpidettävällä sähköisellä järjestelmällä, jos sellainen olisi käytettävissä. Tuki maksettaisiin tuen saajalle takautuvasti toteutuneiden tukikelpoisten kustannusten perusteella taikka vaihtoehtoisesti päätöksessä hyväksytyn muun kustannusmallin mukaisesti. Muilla kustannusmalleilla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä yksinkertaistettuja kustannusmalleja, jolloin kustannuksia ei tarvitsisi todentaa.
Eräissä tukimuodoissa tuki maksettaisiin kokonaan todellisten kustannusten perusteella ja eräissä taas muun hyväksytyn kustannusmallin mukaisesti. Joissakin tapauksissa samassa päätöksessä voitaisiin käyttää näiden kustannusmallin yhdistelmiä, jolloin osa kustannuksista hyväksyttäisiin toteutuneiden kustannusten mukaisesti ja osa taas muun kustannusmallin mukaisesti. Yksinkertaistetuilla kustannusmalleilla pyritään nopeuttamaan ja selkeyttämään tukiprosessia sekä tuen hakijan että myöntäjän kannalta. Tuki voitaisiin maksaa tarvittaessa useampana eränä. Niissä tapauksissa, joissa tuki maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella, tuen kohteena olevan hankinnan on oltava maksettu ja tuen saajalle toimitettu.
Pykälän 2 momentin mukaan tuesta voitaisiin maksaa ennakkoa, jos se olisi tuen käytön kannalta perusteltua ja valvonnan kannalta tarkoituksenmukaista. Ennakon maksaminen on momentissa tarkoitetulla tavalla perusteltua silloin, kun tuetun hankkeen tai toiminnan käynnistäminen tai toteuttaminen tukipäätöksessä tarkoitetussa aikataulussa ja laajuudessa vaatisi, että tuen saaja saa toimintaan tai hankkeeseen ennakkona rahoitusta. Ennakon maksaminen olisi poikkeuksellista ja se perustuisi aina tapauskohtaiseen harkintaan. Ennakon maksamisen edellytyksenä olisi myös se, että ennakon maksaminen ei estä tuen käytön valvontaa. Momentissa todettaisiin myös ne tukimuodot, joiden osalta tuesta ei voisi maksaa ennakkoa. Tällaisia tukia olisivat palkkatuki ja starttiraha.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että eräissä tapauksissa tukea vastaava korvaus voitaisiin maksaa myös palvelun tuottajalle. Käytännössä tämä tarkoittaisi tukimuotoja, joissa tuen saaja saa palvelun subventoituun hintaan ja tukea vastaava korvaus palvelun tuottamisesta maksetaan suoraan palvelun tuottajalle. Esimerkkinä tällaisesta tukimuodosta voidaan mainita nykyiset yritysten kehittämispalvelut, joita on myönnetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain nojalla.
Pykälän 4 momentin mukaan tarkempia säännöksiä tuen maksamisesta ja ennakkoa koskevasta menettelystä voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella.
40 §. Tuen maksamisen esteet. Lain 37 §:n 2 momentissa todettaisiin, että sen lisäksi, mitä tässä laissa ja tämän lain nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksella säädetään, tuen saajan on noudatettava tuen myöntämistä koskevassa päätöksessä olevia ehtoja ja rajoituksia. Jos tuen maksatusvaiheessa todetaan, ettei tuen saaja noudata Euroopan unionin tai kansallisessa lainsäädännössä tai tukipäätöksessä asetettuja ehtoja tai tuen myöntämisen jälkeen ilmenee, että tuen edellytykset eivät täyty taikka että tuki on myönnetty esimerkiksi virheellisin perustein tai määrältään liian suurena, maksajan tulee evätä tuki joko tietyltä maksatusjaksolta tai koko tukikaudelta.
Ehdotetun pykälän 1 kohdassa säädettäisiin siitä, ettei tukea maksettaisi, jos tuen saaja ei noudata laissa, lain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tai tukipäätöksessä asetettuja ehtoja tai rajoituksia. Pykälän 2 kohdan mukaan tukea ei maksettaisi, jos tuen myöntämisen jälkeen käy ilmi, etteivät tuen myöntämisen edellytykset ole täyttyneet tuen myöntämisajankohtana tai sen jälkeen. Pykälän 3 kohdassa säädettäisiin siitä, ettei tukea makseta, jos tuki on myönnetty virheellisesti, liikaa tai perusteettomasti. Virheellisesti tai liikaa myönnetty tuki olisi kyseessä esimerkiksi tilanteissa, joissa tuki on myönnetty määrältään suurempana tai kestoltaan pidemmäksi ajaksi kuin säännösten mukaan olisi voitu myöntää. Virheellisesti myönnetty tuki olisi kyseessä esimerkiksi myös silloin, jos tuki elinkeinotoimintaa harjoittavalle tuen saajalle olisi myönnetty valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisena tukena, vaikka tuki olisi pitänyt myöntää vähämerkityksisenä tukena. Perusteettomasti tukea olisi myönnetty, jos tukea ei olisi säännösten mukaan voinut lainkaan myöntää. Pykälän 4 kohdan mukaan tukea ei maksettaisi, jos tuen saaja olisi tuen myöntämisen jälkeen olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuksiaan suorittaa veroja tai lakisääteisiä maksujaan tai sillä olisi olennaisia maksuhäiriöitä. Tuki voitaisiin kuitenkin maksaa, jos tuen maksaja erityisistä syistä pitäisi tuen maksamista tarkoituksenmukaisena. Pykälän 5 kohdan mukaan tukea ei maksettaisi, jos Euroopan unionin lainsäädäntö kieltää maksamisen. Tukea ei voida esimerkiksi maksaa, jos tuen hakijaa koskee valtiontukien yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 4 kohdan a alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja sisämarkkinoille soveltumattomaksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 8 luvun 3 §:ää vastaavasti starttirahaa koskevista erityisistä maksamisen esteistä.
7 luku Tuen palauttaminen ja takaisinperintä sekä maksatuksen lopettaminen
41 §. Tuen palauttaminen. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tuen saajan velvoitteesta palauttaa virheellisesti, liikaa tai muutoin ilmeisen perusteetta saamansa tuki tai sen osa. Palautettava on myös tuki tai sen osa, jos sitä ei voida käyttää tukipäätöksessä edellytetyllä tavalla. Pykälä sisältää näin tuissa sovellettavan yleisen perusteettoman edun palauttamista koskevan velvoitteen. Momentti edellyttää perusteetonta etua saaneen tuen saajan ryhtyvän oma-aloitteisesti ja viipymättä toimenpiteisiin liikaa taikka ilmeisen perusteetta saadun etuuden palauttamiseksi. Virheellisesti tai liikaa saatua tukea on momentin mukaan suoritus, joka tuen saajan tai myöntäjän virheen taikka teknisen virheen vuoksi maksetaan perusteetta tai liian suurena. Tuen saajan on oma-aloitteisesti ryhdyttävä toimenpiteisiin vastoin tukipäätöstä tai muutoin virheellisesti maksetun tuen tai sen osan palauttamiseksi. Ilmeisen perusteetta saatuna tukena momentin tarkoittamalla tavalla pidetään tukea, joka on saatu, vaikka tuen saaja ei täytä tuen myöntämisen yleisiä tai lailla taikka sen nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksessa säädettyjä tuen myöntämisen edellytyksiä. Momentissa asetettu perusteettomuuden ilmeisyyden vaatimus täyttyy aina silloin, kun tukea ei olisi voitu lain tai sen nojalla annetun asetuksen säännöksen mukaan myöntää. Perusteettoman edun palauttaminen saadaan jättää tekemättä, jos palautettava määrä on enintään 250 euroa.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi poikkeuksesta palauttamisvelvollisuuteen laskennallisen perusteen mukaan myönnettävissä tuissa. Momentin mukaan palauttamisvelvollisuus ei koske laskennallisen perusteen mukaan myönnetyn ja tämän mukaisen määrän alittavien toteutuneiden kustannusten välistä erotusta. Ennen toiminnan tai hankkeen toteuttamista vahvistetun laskennallisen perusteen mukaan myönnetyissä tuissa tuen saaja voi siten lukea hyväkseen laskennallisten perusteiden mukaan maksetun tuen määrän ja toteutuneiden kustannusten välisen erotuksen. Muilta osin perusteettoman edun palauttamista koskevaa 1 momenttia sovelletaan myös laskennallisen perusteen mukaan myönnettäviin avustuksiin.
Siltä osin kuin tukea säädetyllä tavalla palautetaan takaisin, maakunnalle tulee velvollisuus vahvistaa päätöksellä palautusvelvollisuuden olemassaolo ja määrä sekä siihen kohdistuvan koron oikeellisuus. Tarvittaessa asia ratkaistaan takaisinperintänä siten kuin lain 43 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetään.
42 §. Velvollisuus yrityksen investointiin kohdistuneen tuen takaisinperintään toiminnan lopettamisen vuoksi. Pykälässä säädettäisiin maakunnan ja Uudenmaan kuntayhtymän velvollisuudesta periä aineelliseen ja aineettomaan investointiin myönnetty tuki tai sen osa takaisin, jos toiminta lopetetaan sille määrättynä käyttöaikana. Perintävelvollisuuteen liittyy velvollisuus ratkaista mahdollinen takaisinperintäasia päätöksellä aina silloin, kun arvioitavaksi tulee tuen saajan toiminnan lopettaminen, supistaminen, toiminnan tai omaisuuden toiselle luovuttaminen, tuen saajan siirtyminen toiselle alueelle, yhtiömuodon muutos, jakautuminen, sulautuminen tai liiketoimintasiirto, selvitystilaan asettaminen, rekisteristä poistaminen tai tuetun omaisuuden joutuminen ulosottotoimenpiteen kohteeksi. Saneerausmenettelyn kohteeksi joutumisesta tai konkurssista aiheutuu vastaavasti velvollisuus selvittää takaisinperinnän tarvetta ja ryhtyä tarvittaessa takaisinperintätoimenpiteisiin.
Pykälässä säädettäisiin tuen takaisinperintä ja maksamisen lopettaminen viranhaltijan tehtäväksi, koska kyse on keskeisesti oikeusharkintaa sisältävästä päätöksenteosta. Tätä edellyttävät myös takaisinperintätoimenpiteisiin liittyvät eriyttämisvaatimukset.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tuen kohteena olevan toiminnan lopettaminen käyttöajan kuluessa johtaa tuen takaisinperintään. Keskeinen peruste tuen takaisinperinnälle on tällöin tuetulla toiminnalla sitä haettaessa ja myönnettäessä tavoiteltujen myönteisten vaikutusten kuten työllisyyden saavuttamatta jääminen tai lakkaaminen. Tuen saaminen näin ollen velvoittaisi käynnistämään ja ylläpitämään toimintaa sille määrätyn ajan, mikä on yhdenmukaista Euroopan unionin rakennerahastorahoituksen sääntelyn periaatteiden kanssa. Vastaavasti toiminnan olennainen supistaminen johtaisi supistamista vastaavan suuruisen investointiin kohdistuneen tuen osan takaisinperintään. Olennaisella toiminnan supistamisella tarkoitetaan tuetun toiminnan tuotannon tai sen työllistävyyden olennaista vähenemistä.
Toiminnan lopettamisen tai olennaisen supistamisen katsottaisiin tapahtuneen välittömästi toimintaa supistettaessa tai toiminnan keskeytyessä, ellei kysymyksessä katsottaisi olevan pitempää korjausta edellyttävästä vahinkotapahtumasta kuten vaikkapa laajan tulipalon seurausten korjaamisesta. Jos tuen kohteena ollut omaisuus on tuhoutunut, vahingoittunut tai anastettu eikä tilalle hankita hankintahinnaltaan ja laadultaan vastaavaa uutta omaisuutta, toiminta on katsottava lopetetuksi tai olennaisesti supistetuksi.
Maakunnan ja Uudenmaan kuntayhtymän velvollisuutena olisi ryhtyä asian selvittämiseen ja takaisinperintäharkintaan viipymättä asiasta tiedon saatuaan.
Toiminnan lopettamiseen rinnastettaisiin yrityksen rekisteristä poistaminen tai yrityksen asettaminen selvitystilaan. Yksinomaan yrityssaneerausmenettelyn kohteeksi joutumista ei yleensä pidettäisi takaisinperinnän perusteena. Myös yrityssaneerausmenettelyn aikana tai sen johdosta tapahtuvasta toiminnan lopettamisesta, olennaisesta supistamisesta tai omaisuuden toiselle luovuttamisesta seuraisi takaisinperintä.
Pelkästään tuen saajan osakkeiden tai omistusosuuksien myymistä taikka osakevaihtoa ei katsottaisi toiminnan lopettamiseksi. Pelkästään tuen saajana olevan yhteisön yhtiömuodon muutosta, jakautumista, sulautumista tai osakkeita vastaan tapahtuvaa liiketoimintasiirtoa ei katsottaisi toiminnan lopettamiseksi, koska tukeen kohdistuneiden velvoitteiden, kuten omaisuuden käyttöajan katsotaan siirtyvän toimintaa jatkavalle toimijalle.
Tuen säädetyn tukitason piiriin kuuluvalla alueella tarkoitetaan alueita, joissa tukea voidaan säädösten mukaan myöntää. Siltä osin kuin tuen saajan toimintaa siirrettäisiin tukipäätöksen osoittamalta alueelta sellaiselle alueelle, jossa tukea säädösten mukaan voitaisiin myöntää vähemmän kuin tukipäätöksessä, investointiin kohdistuvan tuen takaisinperintä tulee kohdistaa myönnetyn tuen ja siirron kohteena olevalla alueella siirtohetkellä myönnettävissä olevan tuen erotukseen. Toiminnan siirtäminen ulkomaille johtaisi aina tuen takaisinperintään.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaisesti tuen kohteena olleen toiminnan tai omaisuuden taikka osan siitä toiselle luovuttaminen johtaisi tuen takaisinperintään. Luovuttamisella toiselle tarkoitetaan toimia, joiden johdosta tuen kohteena oleva toiminta tai omaisuus siirtyy toisen omistukseen tai hallintaan taikka muulla tavalla hyödynnettäväksi. Toiminnan luovuttamisella tarkoitetaan esimerkiksi jonkun tuen kohteena olleen liiketoiminnan tai koko tuen saajan liiketoiminnan omistus- tai hallintaoikeuden luovuttamista. Omaisuuden luovuttamisella tarkoitetaan tuen kohteena olleen omaisuuden omistus- tai hallintaoikeuden luovuttamista. Tuen saajan myydessä esimerkiksi osan tuen kohteena olevista koneista ja laitteista siten, että tilalle ei hankita uutta vastaavaksi katsottavaa omaisuutta, on maakunnan perittävä myytyyn omaisuuteen kohdistunut tuki takaisin. Vastaavasti silloin, kun tuen saaja esimerkiksi myy tuen kohteena olevan kiinteistön toiselle jääden siihen edelleen vuokralaiseksi, on maakunnan perittävä myytyyn omaisuuteen kohdistunut tuki takaisin. Kiinteistöön kohdistuneen tuen osalta perintään ei katsottaisi olevan aihetta tuotantotoiminnan jatkajalle vuokraamisen johdosta, vaikka tuotannolliseen liiketoimintaan tai omaisuuteen kohdistuva tuki perittäisiinkin takaisin perustuen sen toiselle luovuttamiseen. Suoraan kiinteistöyhtiölle yritysten toimitilojen rakentamiseen myönnettyä tukea käsiteltäessä tilojen tilapäisesti tyhjilleen jäämisestä ei seuraisi takaisinperintää. Luovuttamiseen rinnastettaisiin myös tuetun omaisuuden joutuminen ulosottotoimenpiteen kohteeksi.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädetään tuen takaisinperimisestä tilanteessa, jossa investointiin kohdistuneen tuen saaja on 7 §:ssä tarkoitetun käyttöajan kuluessa asetettu konkurssiin, joka on katsottava petolliseksi. Tämä liittyy yleisasetuksen 71 artiklan 4 kohtaan, jonka mukaisesti toimien pysyvyyttä koskevaa artiklaa ei noudateta toimiin, joita koskee tuotannollisen toiminnan lopettaminen sellaisen konkurssin johdosta, joka ei ole petollinen. Yksinomaan konkurssiin asettamista ei siis pidettäisi takaisinperinnän perusteena, eikä tavanomaiseksi arvioidun konkurssin johdosta olisi aihetta enempiin toimenpiteisiin. Konkurssi olisi katsottava petolliseksi silloin, kun velallinen tai rikoslain (1889/39) 5 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla velallisen puolesta toimiva olisi syyllistynyt toimintaan, josta säädetään rikoslain 39 luvussa velallisen rikoksina.
Maakunnan ja Uudenmaan kuntayhtymän on seurattava tuen saajien konkursseja. Niiden on myös ryhdyttävä valvomaan saatavaa konkurssimenettelyssä, jos tietoon on tullut epäilyksiä velallisen rikoksista. Lopullinen päätös takaisinperinnästä voidaan tehdä velallisen rikosta koskevan lainvoimaisen tuomion jälkeen.
Pykälän 2 momentin mukaan takaisinperittäväksi on määrättävä se osuus maksetun tuen määrästä, joka saadaan vähentämällä omaisuuden toteutunutta käyttöaikaa vastaava osuus 7 §:ssä tarkoitetusta käyttöajasta. Toteutunutta käyttöaikaa laskettaessa huomioitaisiin vain täydet kuukaudet. Momentin soveltamisessa kysymykseen tulisi esimerkiksi tilanne, jossa tuen kohteena oleva omaisuus olisi myyty 13 kuukautta ja 18 päivää käyttöajan alkamisesta hankkeessa, johon kohdistuisi kolmen vuoden (36 kk) käyttöaika. Toteutuneen käyttöajan perusteella takaisinperittäväksi tulisi tällöin määrätä täysiä käytettyjä kuukausia vastaavasti 23/36 osaa laskennallisesta enimmäismäärästä ja perimättä jätettäisiin 13/36 osaa. Jos kyseessä olisi petollinen konkurssi, omaisuuden käyttöaikaa ei kuitenkaan vähennettäisi. Tämä liittyy yleisasetuksen 71 artiklan 4 kohtaan, jonka mukaisesti toimien pysyvyyttä koskevaa artiklaa ei noudateta toimiin, joita koskee tuotannollisen toiminnan lopettaminen sellaisen konkurssin johdosta, joka ei ole petollinen.
Pykälän 3 momentin mukaan takaisinperintä saadaan jättää tekemättä, jos perittävä määrä on enintään 250 euroa.
43 §. Velvollisuus tuen takaisinperintään muilla perusteilla. Pykälässä säädettäisiin muista kuin 42 §:ssä mainituista velvoittavista perusteista määrätä tuen maksaminen lopetettavaksi ja tuki takaisinperittäväksi. Pykälässä säädetyissä tilanteissa maakunnalla ja Uudenmaan kuntayhtymällä ei olisi takaisinperintään ryhtymisen suhteen harkintavaltaa, vaan sen olisi määrättävä tuen maksaminen lopetettavaksi ja jo maksettu tuki perittäväksi takaisin. Maksamisen lopettamisen ja takaisinperinnän perusteina olisivat tuen saajan olennaisesti virheellinen tai vilpillinen menettely taikka tuen palautusvelvollisuuden rikkominen.
Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti takaisinperinnässä edellytetään virheen olennaisuutta. Olennaisiksi virheiksi on luettava virheet, joiden johdosta tukea ei olisi myönnetty tukipäätöksen suuruisena. Vastaavasti tuen käyttäminen tarkoitukseen, johon sitä ei olisi tullut lainkaan myöntää tai johon sitä olisi tullut myöntää merkittävästi vähemmän, on pykälän tarkoittama olennainen virhe. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti pykälää sovellettaessa on maksamisen määrääminen lopetettavaksi ja maksetun tuen takaisinperintä rajoitettava virhettä vastaavaan määrään. Toimenpide voisi kuitenkin kohdistua koko myönnettyyn tukeen, jos tukea ei olisi ilmenneen tilanteen mukaisissa olosuhteissa tullut lainkaan myöntää tai jos virheen seurauksena tukea ei oleellisilta osin voida käyttää tukipäätöksen mukaisella tavalla.
Pykälässä säädettäisiin tuen takaisinperintä ja maksamisen lopettaminen viranhaltijan tehtäväksi, koska kyse on keskeisesti oikeusharkintaa sisältävästä päätöksenteosta. Tätä edellyttävät myös takaisinperintätoimenpiteisiin liittyvät eriyttämisvaatimukset.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin velvollisuudesta määrätä tuen maksaminen lopetettavaksi ja tuki takaisinperittäväksi tilanteessa, jossa tuen saaja on jättänyt palauttamatta sellaisen tuen tai sen osan, joka 41 §:n mukaan on palautettava. Maksamisen lopettaminen ja takaisinperintä olisi tässä tilanteessa useimmiten rajoitettava siihen määrään, joka 41 §:n mukaan olisi palautettava. Kohdan nojalla maakunta ja Uudenmaan kuntayhtymä voisi tarvittaessa takaisinperintäpäätöksellä määrätä palautusvelvollisuuden olemassaolon ja takaisinperittävän määrän korkoineen. Laissa säädetyn nimenomaisen velvoitteen vastainen menettely olisi aina olennainen virhe. Sen vuoksi kohdassa ei ole erikseen säädetty olennaisuusvaatimusta.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi takaisinperintäperusteeksi tuen käyttäminen olennaisesti muuhun tarkoitukseen kuin se on myönnetty. Maksamisen lopettaminen ja takaisinperintä ovat seuraamuksia tuen saajan menettelystä, jolla rikotaan tukipäätöksessä ja myönnettyä tukea koskevissa säädöksissä asetettuja ehtoja tuen käyttötarkoituksesta. Tukipäätöksen mukainen tuen käyttötarkoitus ei tällöin toteudu joko lainkaan tai merkittäviltä osin.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan maksamisen lopettamisen tai takaisinperinnän perusteena on väärän tai harhaanjohtavan tiedon antaminen seikasta, joka on omiaan olennaisesti vaikuttamaan tuen saantiin, määrään tai ehtoihin. Virheellisen tiedon antamisen ohella olennaisen tiedon salaaminen on pykälän mukaan maksamisen lopettamisen ja takaisinperinnän peruste. Väärällä tiedolla tarkoitetaan tietoja, jotka eivät vastaa tosiasioita tiedon antamishetkellä. Harhaanjohtavalla tiedolla tarkoitetaan tietoja ja esittämistapaa, jonka johdosta maakunta ei saa olennaisilta osin oikeaa ja riittävää kuvaa tuen myöntämisen perusteiden täyttymisestä ja tuen käyttötarkoituksesta. Taloudellisessa raportoinnissa olennaisesti virheellisinä on pykälän mukaan lähtökohtaisesti pidettävä kaikkia sellaisia tietoja, joiden esittämisen johdosta tilintarkastuslain mukaisessa tilintarkastuksessa tilintarkastaja ei voisi tilintarkastuskertomuksessa varauksetta puoltaa tilinpäätöksen vahvistamista.
Pykälän 1 momentin4 kohdassa maksamisen lopettamisen tai takaisinperinnän perusteena on oikeiden ja riittävien tietojen antamatta jättäminen tuen maksamisen yhteydessä. Tuen saajan katsotaan olevan velvollinen huolehtimaan siitä, että mahdollisesti asetettuja maksamisen edellytyksiä koskevat tiedot annetaan riittävän laajoina ja oikean sisältöisinä niin, että maakunta voi yksinomaan tuen saajan antamien tietojen perusteella saada oikean kuvan maksamisen edellytysten täyttymisestä. Ellei niin ole tapahtunut ja tukea on maksettu aiheetta, tukeen tulee kohdistaa takaisinperintä.
Pykälän 1 momentin 5 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi maksamisen lopettamisen tai takaisinperinnän perusteeksi tuen käyttöä koskevan maksatuksen, valvonnan ja tarkastuksen vaikeuttaminen. Kohdassa valvonnalla ja tarkastuksella tarkoitetaan myös tukiviranomaisten paikan päällä tekemää varmennusta. Käytännössä kyseessä voi olla mm. aineiston salaaminen valvonnassa tai tarkastuksessa, valvonnasta tai tarkastuksesta kieltäytyminen tai valvonnan, tarkastuksen tai maksatukseen liittyvän valvonnan tarkoituksen saavuttamisen estäminen tai vaikeuttaminen kieltäytymällä antamasta tarvittavia tietoja tai muulla yhteistyöhaluttomalla menettelyllä. Kieltäytyminen sallimasta lainkaan lain mukaista valvontaa tai tarkastusta on yleensä peruste periä tuki kokonaisuudessaan takaisin. Samoin takaisinperintä kokonaisuudessaan tulee kysymykseen, jos maksatuksen, valvonnan tai tarkastuksen yhteydessä tuen saaja antaa olennaisesti virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja tai asiakirjoja.
Pykälän 1 momentin 6 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi maksamisen lopettamisen ja takaisinperinnän perusteeksi 10 tai 11 §:n mukaisella tuella hankitun omaisuuden omistus- tai hallintaoikeuden luovuttaminen ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamispäivästä, taikka tuen saaja on lopettanut tuen kohteena olleen toiminnan tai supistanut sitä olennaisesti.
Pykälän 1 momentin 7 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi maksamisen lopettamisen ja takaisinperinnän perusteeksi tuen saajan muuttuminen omistussuhteiltaan olennaisesti 10 §:n mukaisena perusrakenteen investointitukena maksetun tuen osalta ennen kuin viisi vuotta on kulunut tuen viimeisen maksuerän maksamispäivästä ja kun muutosten on samalla katsottava vaikuttavan hankkeen luonteeseen tai täytäntöönpanon edellytyksiin taikka hyödyttävän aiheettomasti jotakin yritystä tai julkista yhteisöä.
Pykälän 1 momentin 8 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi maksamisen lopettamisen ja takaisinperinnän perusteena se, että tuen saaja pykälän 1―7 kohdassa säädettyyn verrattavalla tavalla olennaisesti rikkoo tuen käyttämistä koskevia säännöksiä ja tukipäätökseen otettuja ehtoja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta määrätä tuen maksaminen lopetettavaksi sekä jo maksettu tuki tai sen osa takaisin perittäväksi myös silloin, kun Euroopan unionin lainsäädännössä sitä edellytetään. Peruste tuen maksamisen lopettamiseen tai takaisinperintään on momenttia sovellettaessa määritelty Euroopan unionin lainsäädännössä. Unionin lainsäädäntö voi käytännössä koskea joko jäsenvaltion varoista myönnettävien valtiontukien ehtoja ja sääntöjä tai rakennerahastovaroista myönnettävien tukien ehtoja ja sääntöjä sekä niiden toimeenpanoa. Momentin soveltaminen ei edellytä, että Euroopan unionin toimielin tai elin olisi tehnyt päätöksen, joka edellyttää kyseisen avustuksen maksamisen lopettamista tai takaisinperintää. Maakunnalla on Euroopan unionin lainsäädännön perusteella tällöin velvollisuus lopettaa tuen maksaminen ja periä tuki takaisin.
Pykälän 3 momentin mukaan takaisinperintä saadaan jättää tekemättä, jos perittävä määrä on enintään 250 euroa.
44 §. Tuen harkinnanvarainen takaisinperintä. Pykälässä säädetään avustuksen harkinnanvaraisesta maksamisen lopettamisesta ja takaisinperinnästä. Pykälässä ovat kyseessä eräät tuen saajan menettelyt, jotka eivät välttämättä ole sillä tavalla olennaisia, että niiden seurauksena pitäisi järjestelmällisesti olla tuen maksamisen lopettaminen tai takaisinperintä.
Pykälässä säädettäisiin tuen takaisinperintä ja maksamisen lopettaminen viranhaltijan tehtäväksi, koska kyse on keskeisesti oikeusharkintaa sisältävästä päätöksenteosta. Tätä edellyttävät myös takaisinperintätoimenpiteisiin liittyvät eriyttämisvaatimukset.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa tehostetaan tuen saajan velvollisuutta noudattaa tukipäätökseen asetettuja ehtoja.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa asetetaan harkinnanvaraiseksi tuen maksamisen määrääminen lopetettavaksi sekä jo maksetun tuen tai sen osan takaisin periminen, kun 10 §:ssä tai 11 §:ssä tarkoitettua tukea saatuaan tuen saajaan kohdistuu saneerausmenettely, ulosotto, selvitystila tai konkurssi ellei tuen käyttötarkoituksesta muuta johdu.
Pykälän 1 momentin 3 ja 4 kohdassa pyritään tehostamaan avustuksen saajalle asetettua velvollisuutta tuoda viranomaisille tiedoksi niitä tuen saajan toimintaan ja tuella hankittuun omaisuuteen kohdistuvia muutoksia, joita omaisuudelle asetettuna käyttöaikana tapahtuu. Pykälän 5 kohdassa tarkoitettu tilanne on kysymyksessä tuen saajan ryhtyessä toimiin tai järjestelyihin, joka asiallisesti vastaavat 42—44 §:ssä mainittuja takaisinperintäperusteita, mutta joille on annettu asian todellisesta luonteesta tai tarkoituksesta poikkeava muoto.
Pykälän 2 momentin mukaan takaisinperintä saadaan jättää tekemättä, jos perittävä määrä on enintään 250 euroa.
45 §. Takaisinperittävän määrän kohtuullistaminen. Pykälässä säädettäisiin hallinto-oikeudellisen kohtuusperiaatteen soveltamisesta kansallisin varoin rahoitettuun tukeen siten, että takaisinmaksettava tuki tai osa siitä tai tuelle määrättävä korko voidaan tietyin perustein jättää takaisinperintäpäätöstä tehtäessä perimättä. Suoritusvelvollisuutta helpotettaisiin vain siltä osin, kuin tuen tai sille määrättävän koron takaisinperintä on kohtuutonta. Kohtuullistamisessa on aina otettava huomioon tuen perimiseen johtanut kokonaistilanne.
Takaisinperinnän kohtuullistamisen tarvetta vähentää se, että lain 42 §:n 2 momentin perusteella investointiin kohdistuneen 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen tuen takaisinperinnässä huomioitaisiin takaisinperittävää määrää alentavasti omaisuuden jo toteutunut käyttöaika.
Avustuksen saajan olosuhteiden johdosta tuen ja sille määrättävän koron takaisinperintää voitaisiin pitää kohtuuttomana esimerkiksi silloin, kun omistajayrittäjän tai vastaavan avainhenkilön työkyvyn menetyksestä aiheutuisi lähinnä alle kymmenen henkilöä työllistävän yrityksen tai sitä kooltaan jossain määrin suuremman pienen yrityksen toiminnan lopettaminen. Keskisuuren tai suuren yrityksen osalta edellä mainitut perusteet eivät käytännössä tulisi kysymykseen. Liiketoiminnan epäonnistumisesta aiheutuvaa toiminnan lopettamista ei voitaisi myöskään katsoa perusteeksi kohtuullistamiseen.
Takaisinperinnän perusteena olevaan tuen saajan toimintaan nähden kohtuuttomana voitaisiin pitää tuen ja sille määrättävän koron takaisinperintää, joka kohdistettaisiin sinänsä oikeita tietoja antaneeseen tuen saajaan tai jos takaisinperinnän perusteena olevassa menettelyssä olisi vain vähäiseksi tai epäolennaiseksi katsottava virhe tai poikkeama. Kohtuullistamista puoltaisi myös se, että menettelyyn olisi osaltaan vaikuttanut viranomaisen virheellinen menettely tai virheellisten neuvojen antaminen. Koron osalta kohtuullistaminen olisi mahdollista mm. silloin, kun takaisinperintämenettely on kestänyt viranomaisen toiminnasta johtuen kohtuuttoman kauan. Kohtuullistaminen ei tule kysymykseen, jos takaisinperintä johtuisi avustuksen saajan tahallisesta väärinkäytöksestä.
Pykälän 2 momentin mukaan rakennerahastovaroista myönnetyn tuen takaisinperinnän kohtuullistamisesta säädetään 67 §:n 2 momentissa.
Pykälässä säädettäisiin tuen takaisinperintä ja maksamisen lopettaminen viranhaltijan tehtäväksi, koska kyse on keskeisesti oikeusharkintaa sisältävästä päätöksenteosta. Tätä edellyttävät myös takaisinperintätoimenpiteisiin liittyvät eriyttämisvaatimukset.
46 §. Takaisinperinnän määräaika. Pykälässä säädettäisiin pääosin valtionavustuslain mukaisella tavalla maksatuksen keskeyttämiseen ja lopettamiseen sekä takaisinperintään sovellettavista määräajoista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ajasta, jonka kuluessa tuen ja sille laskettavan koron takaisin perimiseen on mahdollista ryhtyä. Esityksen mukaan perimiseen ei saa enää ryhtyä, kun kymmenen vuotta on kulunut tuen viimeisen erän maksamisesta eli päivästä, jona maksupäätös on tehty, tai niissä tapauksissa, joissa avustuspäätöksessä on asetettu tuen viimeisen erän maksamisesta määräaika avustuksen tai sillä tuetun omaisuuden käyttämiselle lain 7 §:ssä tai 17 §:ssä säädetyllä tavalla, kymmenen vuotta on kulunut määräajan päättymisestä. Jos esimerkiksi tukipäätöksessä käyttöajaksi on asetettu viisi vuotta avustuksen viimeisen erän maksamisesta, takaisinperintään voidaan ryhtyä viidentoista vuoden kuluessa avustuksen viimeisen erän maksamisesta. Päätös voitaisiin kuitenkin tehdä säädetyn kymmenen vuoden määräajan jälkeenkin, jos Euroopan unionin lainsäädännössä sitä edellytetään.
47 §.Tuen palauttaminen ja takaisinperintä sekä maksatuksen lopettaminen eräissä tapauksissa. Pykälässä säädettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön tämän lain nojalla myöntämistä tuista siten, että niihin liittyviin palauttamisiin ja takaisinperintöihin sekä maksatuksen lopettamisiin sovellettaisiin, mitä 41 §:ssä ja 43—46 §:ssä säädetään maakuntien myöntämistä tuista. Tuen takaisinperinnästä ja maksatuksen lopettamisesta päättää silloin tuen myöntänyt ministeriö.
8 luku Euroopan unionin rakennerahastoja koskevat erityissäännökset
48 §. Luvun soveltamisala. Pykälässä ehdotetaan, että lukua 8 sovellettaisiin Kestävää kasvua ja työtä 2014—2020 -Suomen rakennerahasto-ohjelman hallinnointiin. Lukua sovellettaisiin ohjelman hallinnointiin ja toimeenpanoon kaikissa ohjelmaa toteuttavissa viranomaisissa, mukaan lukien kaikissa välittävissä toimielimissä.
Lain 8 luvun säännösten ohella välittävät toimielimet soveltaisivat myös asiaa koskevaa kansallista tukilainsäädäntöä. Lain 3, 10 ja 11 §:n soveltamisessa tukilainsäädännöllä tarkoitettaisiin tätä lakia. Nykyisistä, lain valmisteluajankohdan mukaisista välittävistä toimielimistä Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin osalta tukilainsäädännöllä tarkoitettaisiin valtionavustuslakia (688/2001), jota edellä mainittu välittävä toimielin noudattaisi, jollei tämän lain 8 luvusta muuta johdu.
Näitä säännöksiä kukin rakennerahastovaroja myöntävä välittävä toimielin soveltaisi sen lisäksi, mitä asiaan sovellettavassa tukilainsäädännössä säädetään. Tämän luvun 49—51 ja 56 pykäliä sovellettaisiin Suomen takausohjelman kasvuyritysten rahoituksen saatavuuden parantamiseksi -ohjelman hallinnointiin.
49 §. Hallintoviranomaisen tehtävät. Pykälässä määriteltäisiin ne hallintoviranomaisen tehtävät, joista hallintoviranomainen vastaa yleisasetuksen 125 artiklassa säädettyjen tehtävien lisäksi. Hallintoviranomaisella on päävastuu ohjelman vaikuttavasta ja tehokkaasta täytäntöönpanosta, mistä syystä sillä on merkittävä määrä muun muassa ohjelman hallintoon, seurantaan, varainhoitoon ja valvontaan liittyviä tehtäviä. Pykälän 1 momentin 1 kohta perustuu yleisasetuksen 74 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että ohjelmien hallinto- ja valvontajärjestelmät perustetaan rahastokohtaisten sääntöjen mukaisesti ja että nämä järjestelmät toimivat tehokkaasti. Momentin 2 kohta perustuu yleisasetuksen 54—57 artiklaan sekä 114 artiklan 1 kohtaan, joissa säädetään ennakkoarviointien, ohjelmakauden aikana tehtävien arviointien ja jälkiarviointien suorittamisesta sekä arviointisuunnitelman laatimisesta. Arviointeja tehdään ohjelmien suunnittelun ja täytäntöönpanon parantamiseksi sekä ohjelmien vaikuttavuuden, tehokkuuden ja vaikutusten arvioimiseksi.
Momentin 3—6 kohdat perustuvat yleisasetuksen 115 artiklaan, jonka mukaan jäsenvaltion tai hallintoviranomaisen on laadittava viestintästrategia ja huolehdittava siitä, että perustetaan yksi keskitetty verkkosivusto tai yksi keskitetty verkkoportaali, jossa on tietoa kaikista jäsenvaltion ohjelmista ja linkit niihin ja myös tietoa ohjelmatyön toteuttamisen aikataulusta ja siihen liittyvistä julkisista kuulemismenettelyistä. Hallintoviranomainen on perustanut tätä varten rakennerahastot.fi -verkkoportaalin. Tämän lisäksi jäsenvaltion ja hallintoviranomaisten on tiedotettava potentiaalisille tuen saajille ohjelman tarjoamista rahoitusmahdollisuuksista ja tehtävä koheesiopolitiikan ja rahastojen merkitystä ja saavutuksia tunnetuksi unionin kansalaisten keskuudessa järjestämällä tiedotus- ja viestintätoimia kumppanuussopimuksen, ohjelmien ja hankkeiden tuloksista ja vaikutuksista.
Avoimuuden varmistamiseksi jäsenvaltioiden tai hallintoviranomaisten on pidettävä internetissä yllä luetteloa hankkeista ohjelmittain ja rahastoittain. Hallintoviranomainen on perustanut tätä varten julkisen internet-pohjaisen rakennerahastotietopalvelun. Viestintästrategian on sisällettävä yleisasetuksen liitteessä XII säädetyt osatekijät. Tämä liite sisältää lisäksi yleisasetuksen 115 artiklaa täsmentäviä hankkeiden luettelolle, yleisölle suunnatuille tiedotus- ja viestintätoimenpiteille ja potentiaalisille tuen saajille ja tuen saajille suunnattuja tiedotustoimenpiteitä koskevia vaatimuksia. Kansallisessa lainsäädännössä on tarpeen täsmentää hallintoviranomaisen ja välittävän toimielimen välinen toimivallan jakautuminen rakennerahastotukea koskevassa tiedottamisessa ja viestinnässä, mikä tapahtuu välittäviä toimielimiä koskevan 52 §:n 1 momentin 2 kohdassa.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, että osa hallintoviranomaisen tehtävistä voitaisiin siirtää välittäville toimielimille. Siirto tapahtuisi valtioneuvoston asetuksella. Momentissa säädettäisiin myös siitä, että hallintoviranomainen voi velvoittaa välittävän toimielimen määräajassa ryhtymään asianmukaisiin toimenpiteisiin, joilla sääntöjenvastaisuudesta johtuva virhe voidaan oikaista tai sen toistuminen estää.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin hallintoviranomaisen oikeudesta asettaa varojen osoittamispäätöksessä välittävän toimielimen noudatettavaksi asiaa koskevaan Euroopan unionin tai kansalliseen lainsäädäntöön perustuvia velvoittavia ehtoja ohjelman hallinnoinnista, tuen myöntämisestä, maksamisesta, seurannasta, valvonnasta ja jatkotoimenpiteistä.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä hallintoviranomaisen tehtävistä ja niissä noudatettavista menettelyistä sekä siirtää tehtäviä välittäville toimielimille.
50 §. Todentamisviranomaisen tehtävät. Pykälässä määriteltäisiin ne todentamisviranomaisen tehtävät, joista todentamisviranomainen vastaa yleisasetuksen 126 artiklassa säädettyjen tehtävien lisäksi. Todentamisviranomaisen tehtävät vastaisivat ohjelmakauden 2014—2020 aiempaa kansallista sääntelyä lukuun ottamatta pykälän 1 momentin 1 kohtaa, joka oli alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun valtioneuvoston asetuksen (356/2014) 16 pykälässä säädetty aiemmin hallintoviranomaisen tehtäväksi. Tehtävä soveltuu sen luonteen vuoksi paremmin todentamisviranomaisen tehtäväksi.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan todentamisviranomainen vastaisi julkisen rahoitusosuuden peruuttamisesta rakennerahasto-ohjelmasta sääntöjenvastaisten menojen johdosta. Tämä liittyy 1 momentin 4 kohdan toimeenpanoon.
Momentin 2 kohdan mukaan todentamisviranomainen vastaisi yleisasetuksen 112 artiklan mukaisista maksuennusteiden ja muiden taloudellisten tietojen toimittamisesta komissiolle.
Momentin 3 kohdan mukaan todentamisviranomainen vastaisi yleisasetuksen 122 artiklan mukaisista sääntöjenvastaisuusilmoitusten toimittamisesta Euroopan komissiolle ja Euroopan petostentorjuntavirastolle.
Momentin 4 kohdan mukaan todentamisviranomainen vastaisi siitä, että Euroopan komissiolle toimitettavasta unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja varainhoitoasetuksen 59 artiklan mukaisesta tilityksestä jätetään pois yleisasetuksen 137 artiklan 2 kohdan mukaisesti välimaksupyyntöön tilivuoden osalta aiemmin sisältyneitä menoja, joiden laillisuuden ja asianmukaisuuden arviointi on kesken, ja että tukikelpoiset menot sisällytetään seuraavaa tilivuotta koskeviin välimaksupyyntöihin menojen laillisuuden ja asianmukaisuuden ratkettua.
Pykälän 2 momentin mukaan todentamisviranomainen voi velvoittaa välittävän toimielimen tai hallintoviranomaisen määräajassa ryhtymään asianmukaisiin toimenpiteisiin, joilla sääntövastaisuudesta johtuva virhe voidaan oikaista tai sen toistuminen estää.
Kolmannessa momentissa ehdotetaan, että todentamisviranomaisella olisi oikeus yhdessä hallintoviranomaisen kanssa asettaa 49 §:n 3 momentin mukaiseen varojen osoittamispäätökseen välittävien toimielinten noudatettavaksi sellaisia velvoittavia ehtoja, jotka ovat välttämättömiä todentamisviranomaisen tehtävien hoitamiseksi.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä todentamisviranomaisen tehtävistä.
51 §. Tarkastusviranomaisen tehtävät. Pykälässä määriteltäisiin ne tarkastusviranomaisen tehtävät, joista tarkastusviranomainen vastaa yleisasetuksen 127 artiklassa sekä ja alueiden kehittämisestä ja kasvupalvelusta annetun lain 8 §:ssä säädettyjen tehtävien lisäksi. Tarkastusviranomaisen tehtäviin ei tehtäisi muutoksia ohjelmakauden 2014—2020 aikaisempaan kansalliseen sääntelyyn nähden. Tarkastusviranomainen antaa alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annettavan lain 6 §:n nojalla yleisasetuksen 124 artiklassa säädetyt hallinto- ja todentamisviranomaisen ja lisäksi välittävien toimielimen nimeämiseen liittyvän riippumattoman tarkastuselimen kertomuksen ja lausunnon yleisasetuksen XIII liitteessä säädettyjen nimeämisen edellytyksenä olevien hyväksymisperusteiden täyttymisestä.
Pykälän 1 momentin mukaan tarkastusviranomainen vastaisi tarvittaessa yleisasetuksen 124 artiklan 5 kohdan mukaisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä rakennerahasto-ohjelmassa nimetyn viranomaisen nimeämisen peruuttamiseksi. Koska yleisasetuksessa ei ole erikseen nimetty nimeämisperusteiden täyttymättömyyden seurauksena tapahtuvaa koeajalle asettamista, ja nimeämisen peruuttamista vastaavaa jäsenvaltion toimivaltaista viranomaista, on pykälässä tarpeen antaa tarkemmat säännökset siitä, että tarkastusviranomaisen tehtävänä olisi tarvittaessa ryhtyä EU:n lainsäädännön edellyttämiin toimenpiteisiin, mikäli olemassa olevat tarkastus- ja valvontatulokset osoittavat, että nimetty viranomainen ei enää täytä yleisasetuksen XIII liitteen mukaisia nimeämisperusteita. Pykälän toisen momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tarkastusviranomaisen tehtävistä.
52 §.Välittävien toimielinten tehtävät. Yleisasetuksen 123 artiklassa säädetään, että jäsenvaltio voi nimetä yhden tai useamman välittävän toimielimen, joka suorittaa tietyt hallinto- ja tai todentamisviranomaisen tehtävät kyseisen viranomaisen vastuulla. Järjestelyt on vahvistettava kirjallisesti, mistä syystä ne olisi yksilöitävä pykälässä. Välittävien toimielinten tehtävät vastaisivat 1 momentin 1—4 ja 7 kohtien osalta ohjelmakauden 2014—2020 aiempaa sääntelyä.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi välittävän toimielimen tehtäväksi tuen myöntämis- ja maksamispäätösten tekeminen sekä tuen takaisinperintä ja muut jatkotoimenpiteet. Jatkotoimenpiteillä tarkoitetaan muun muassa tuen maksamisen keskeyttämistä, tuen oma-aloitteista palauttamista, tuen maksamisen lopettamista, tuen takaisinperintää ja tuen määräämistä palautettavaksi.
Momentin 2 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi välittävän toimielimen tehtäväksi rakennerahastotukea koskevat tiedottamis- ja viestintätoimenpiteet välittävän toimielimen toiminta alueella. Toimenpiteet kuvataan tarkemmin hallintoviranomaisen viestintästrategiassa.
Momentin 3 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi hankkeiden seurannasta. Yleisasetuksen 125 artiklan 2 kohdan a-alakohdan mukaan hallintoviranomaisen tehtävänä on tukea seurantakomitean työtä ja toimittaa sille tietoja ohjelman edistymisestä ohjelman tavoitteiden saavuttamisessa sekä taloudellisia tietoja ja indikaattoreihin ja välitavoitteisiin liittyviä tietoja. Yleisasetuksen 50 artiklan 2 kohdan mukaan vuotuisissa täytäntöönpanokertomuksissa on esitettävä keskeisimpiä tietoja ohjelman prioriteettien täytäntöönpanosta ottamalla huomioon taloudelliset tiedot, yhteiset ja ohjelmakohtaiset indikaattorit ja määrälliset tavoitearvot, tarvittaessa myös tulosindikaattoreiden arvojen muutokset, sekä vuodesta 2017 alkaen tuloskehyksessä määritetyt välitavoitteet. Hanketasolla hankehakemusten sisältämien tulos- ja tuotosindikaattoritietojen edistymisen seuranta esitetään säädettäväksi välittävien toimielinten tehtäväksi.
Momentin 4 kohdan mukaan välittävien toimielimien tehtävänä olisi tuen saajille maksettujen menojen hallinnolliset ja paikan päällä tehtävät varmennukset sekä vuosittaisen varmennussuunnitelman laadinta. Yleisasetuksen 125 artiklan 4 kohdan a-alakohdan mukaan hallintoviranomaisen tehtävänä on muun muassa tarkistaa, että osarahoitetut tuotteet ja palvelut on toimitettu ja tuen saajien ilmoittamat menot on maksettu ja että ne ovat sovellettavan lainsäädännön, ohjelman ja hankkeelle asetettujen tukiedellytysten mukaisia. Toimivalta ehdotetaan säädettäväksi välittäville toimielimille.
Momentin 5 kohdassa säädettäisiin tarkastushavaintojen ja sääntöjenvastaisuuksien selvittämisestä, asianmukaisten ilmoitusten tekemisestä poliisiviranomaiselle ja petoksentorjuntatoimenpiteisiin ryhtymisestä. Ohjelmakauden 2014—2020 viranomaisten yhtenä nimeämisperusteena on tehokkaiden ja oikeasuhteisten petostentorjuntatoimenpiteiden käyttöönotto ja toimeenpano.
Momentin 6 kohdassa välittävien toimielinten tehtäväksi esitetään säädettäväksi sääntöjenvastaisuusilmoitusten tekeminen todentamisviranomaiselle. Todentamisviranomaisen tehtävänä on lain 50 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan sääntöjenvastaisuusilmoitusten toimittaminen Euroopan komissiolle ja Euroopan komission Euroopan petostentorjuntavirastolle (OLAF).
Momentin 7 kohdassa välittävän toimielimen tehtäväksi esitetään säädettäväksi hallintoviranomaisen avustaminen seurantakomiteatyössä ja ohjelman täytäntöönpanokertomusten laatimisessa komissiolle. Yleisasetuksen 50 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle ohjelmaa koskeva vuotuinen täytäntöönpanokertomus ja lopullinen täytäntöönpanokertomus seurantakomitean hyväksymisen jälkeen.
Momentin 8 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi välittävälle toimielimelle yleisasetuksen liitteen XIII mukainen raportointivelvoite. Liitteessä XIII edellytetään, että silloin, kun tehtäviä siirretään välittäville toimielimille, käytössä on raportointimenettelyt siirrettyjen tehtävien osalta.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset välittävän toimielimen tehtävistä ja niiden hoitamisesta.
53 §. Välittävänä toimielimenä toimimisen edellytykset. Pykälässä säädettäisiin välittävänä toimielimenä toimimisen edellytyksistä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että välittävien toimielinten on niille siirrettyjen tehtävien osalta täytettävä yleisasetuksen liitteen XIII mukaiset nimeämisperusteet. Nimeämisperusteet koskevat sisäistä valvontaympäristöä, riskienhallintaa, hallinto- ja valvontatoimia sekä seurantaa. Välittävällä toimielimellä pitää olla suunnitelma asianmukaisesta henkilöstöstä, jolla on tarvittavat tekniset taidot ja henkilöstön kohdentamisesta organisaation eri tasoille ja eri tehtäviin.
Pykälän 2 momentissa velvoitettaisiin välittävät toimielimet noudattamaan Euroopan unionin ja kansallisen lainsäädännön lisäksi tämän lain 49 §:n 3 momentin mukaisia varojen osoittamispäätöksessä asetettuja varojen käytön ehtoja.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että välittävän toimielimen on laadittava ja ylläpidettävä hallinto- ja valvontajärjestelmän kuvausta. Yleisasetuksen 124 artiklan mukaiseen viranomaisten nimeämismenettelyyn sisältyy vaatimus siitä, että viranomaisen nimeäminen on peruttava, mikäli yleisasetuksen nimeämisperusteet eivät täyty. Tämän lain 51 §:ssä tarkastusviranomainen määrättäisiin ryhtymään toimenpiteisiin viranomaisen nimeämisen peruuttamiseksi. Hallinto- ja valvontajärjestelmän kuvaus on perustana tarkastusviranomaisen tarkastustyölle nimeämisperusteiden täyttymisen arvioinnissa ja hallintoviranomaisen valvonnalle.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että välittävä toimielin eriyttää rakennerahastojen tuen myöntämisen, maksamisen ja paikan päällä varmentamisen sekä takaisinperimisen ja muiden jatkotoimenpiteiden toteuttamisen. Yleisasetuksen nimeämisperusteissa edellytetään organisaatiorakenteessa noudatettavan tehtävien eriyttämistä koskevaa periaatetta. Toiminnallinen eriyttäminen sisältää vaatimuksen siitä, että välittävän toimielimen tehtävät on eroteltu tehtäväkohtaisesti. Tehtävien eriyttäminen perustuu tehtävien nelijakoon: tuen myöntämiseen liittyviin hallinnollisiin tehtäviin, tuen maksamiseen liittyviin hallinnollisiin tehtäviin ja paikan päällä tehtäviin varmennuksiin, takaisinperintään ja muihin jatkotoimenpiteisiin sekä varainkäytön todentamiseen liittyviin tehtäviin. Tehtävien eriyttämisvaatimuksesta johtuen, välittävän toimielimen itse toteutettavien hankkeiden toteutukseen osallistuvat henkilöt eivät voi osallistua välittävän toimielimen tehtäviin. Välittävän toimielimen tehtävät hoidetaan tietojärjestelmässä tämän lain 65 §:n mukaisesti. Tietojärjestelmien prosessit ja käyttäjäoikeudet tukevat tehtävien eriyttämistä.
Pykälän 5 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset välittäville toimielimille asetettavista edellytyksistä.
54 §. Hallintoviranomaisen ja välittävien toimielinten välinen selvittelymenettely. Tässä pykälässä säädettäisiin, miten toimitaan, mikäli hallintoviranomaisella ja välittävällä toimielimellä on eri näkemys välittäville toimielimille asetettujen velvoitteiden noudattamisesta ja toimeenpanosta.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi hallintoviranomaisen ja välittävien toimielinten välisestä selvittelymenettelystä. Momentin perusteella hallintoviranomaisen ja välittävän toimielimen on ensisijaisesti neuvotteluteitse selvitettävä asia, jos välittävä toimielin ei hoida tämän lain 52 §:n mukaisia tehtäviä tai täytä 53 §:n mukaisia edellytyksiä.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, että jos neuvottelut eivät johda kohtuullisessa ajassa ratkaisuun, hallintoviranomaisella on velvollisuus esittää kyseisen välittävän toimielimen määrärahojen jakoon muutosta.
Pykälän 3 momentinmukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkemmat säännökset selvittelymenettelystä.
55 §. Hallintoviranomaisen oikeus takaisinperintään välittävältä toimielimeltä. Pykälässä säädettäisiin hallintoviranomaisen oikeudesta periä välittävältä toimielimeltä takaisin sen rakennerahastovaroista maksamat varat tai niiden osa.
Pykälän 1 momentin mukaan hallintoviranomaisella olisi takaisinperintäoikeus välittävään toimielimeen nähden, jos välittävä toimielin on käyttänyt varoja muuhun tarkoitukseen kuin ne on osoitettu. Edelleen momentissa ehdotetaan hallintoviranomaiselle takaisinperintäoikeutta tilanteissa, joissa välittävä toimielin on olennaisesti rikkonut varoja myöntäessään, varoja maksaessaan tai jatkotoimenpiteitä tehdessään Euroopan unionin tai kansallista lainsäädäntöä tai niiden perusteella annettuja hallintoviranomaisen varojen käytön ehtoja. Olennaiseksi on katsottava sellainen säännösten tai varojen osoittamispäätöksessä asetetun ehdon rikkominen, jonka johdosta tukea ei olisi lainkaan myönnetty tai ei olisi myönnetty päätöksen suuruisena.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä hallintoviranomaisen takaisinperintämenettelyistä välittäviin toimielimiin nähden.
56 §. Määrärahat ja niiden jako. Pykälän 1 momentin mukaan Euroopan unionin rakennerahastovarat ja valtion rahoitusosuus otetaan valtion talousarvioon. Rakennerahastorahoitusta ei voi yhdistää muihin momentteihin. Ohjelmakauden varojen budjetointimenettelyä ei muutettaisi uudistuksen yhteydessä, jotta jaettujen ja vielä jakamatta olevien rahoituskehysten hallinta ei vaarantuisi. Rakennerahastomomentin budjetointi, määrärahojen jako ja valtuusseuranta säilyisivät rakennerahasto-ohjelman hallintoviranomaisena toimivan työ- ja elinkeinoministeriön vastuulla. Rakennerahastomomentti kuuluu maakuntien rahoituslaissa määriteltyihin niin sanottuihin erillismomentteihin, josta ei säädetä maakuntien rahoituslaissa, vaan tässä laissa.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvosto päättäisi määrärahan jakamisesta. Työ- ja elinkeinoministeriö osoittaisi välittäville toimielimille rakennerahastovaroista Euroopan unionin ja valtion rahoitusosuutta rakennerahasto-ohjelman mukaisiin hankkeisiin valtion talousarvioon otettujen määrärahojen puitteissa. Työ- ja elinkeinoministeriö asettaisi tarvittaessa varojen käytön ehdot 49 §:n 3 momentissa säädetyillä perusteilla. Työ- ja elinkeinoministeriö voisi myös osoittaa Suomen takausohjelman toteuttamiseen rahoitusosuutta rakennerahastovaroista. Alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetussa laissa säädetään siirtymäsäännöksenä, että maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelmaan sovelletaan alueiden kehittämisestä ja rakennerahastojen hallinnoinnista annetun lain (7/2014) 33 §:n säännöksiä. Edellä mainitun siirtymäsäännöksen nojalla noudatetaan myös alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun valtioneuvoston asetuksen (356/2014) 12 §:ää. Alueellisen jaon perustana ovat näin ollen maakuntaohjelmiin sisältyvien toimeenpanosuunnitelmien rahoitussuunnitelmat. Maakuntien välisistä jakosuhteista sovitaan ohjelmakausittain.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset varojen jakamisesta ja rahoitussuunnitelmasta.
57 §. Tuen myöntämisen yleiset edellytykset rakennerahastohankkeissa. Pykälässä todettaisiin tuen myöntämisen yleiset edellytykset koskien rakennerahastohankkeita.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tuki voitaisiin myöntää sillä edellytyksellä, että tarvittava rahoitus on osoitettu valtion talousarviossa.
Momentin2 kohdan mukaan rakennerahastovaroista rahoitettavan hankkeen on oltava rakennerahasto-ohjelman mukainen.
Momentin 3 kohdan mukaan tuen hakijan, tuen siirronsaajan ja hankkeen on täytettävä yleisasetuksen 125 artiklan 3 kohdan mukaiset seurantakomitean vahvistamat yleiset valintaperusteet.
Momentin 4 kohdan mukaan tuen saajan on oltava rakennerahasto-ohjelman mukainen.
Momentin 5 kohdan mukaan tuen on oltava perusteltua sen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta.
Momentin 6 kohdan mukaan tuella on oltava merkittävä vaikutus hankkeen toteuttamiseen.
Momentin 7 kohdan mukaan muissa kuin 3 §:n mukaisissa tuissa kehittämishankkeiden tulosten on oltava yleisesti hyödynnettävissä. Tulosten yleisen hyödynnettävyyden edellytys ei kuitenkaan koskisi sellaisia tuloksia, jotka ovat syntyneet voittoa tavoittelemattoman hankkeen tukitoimenpiteisiin osallistuvien hyödyn saajina olevien taloudellisten toimijoiden toiminnan tuloksena, kun hankkeen hyödyn saajalle on tukipäätöksessä kohdennettu vähämerkityksistä tukea.
Momentin 8 kohdan mukaan muissa kuin 3 §:n mukaisissa tuissa tuen kohteena olevat investoinnit eivät saa tulla vain yhden tuen saajan hyödyksi vaan niiden on tuettava alueen elinkeino, koulutus- tai innovaatiotoimintaa laajemmin.
Pykälän 2 momentin mukaan tukea ei saa myöntää eikä käyttää yleisenä toimintatukena. Tässä tarkoitetut tuet ovat luonteeltaan valtionavustuslain 5 §:n 3 momentin mukaisia erityisavustuksia eikä niitä ole tarkoitettu tuensaajaorganisaation sellaiseen normaaliin toimintaan käytettäväksi mitä organisaatio yleensä rahoittaa omilla toimintamenoillaan. Hanke on aina erotettava erilliseksi kokonaisuudekseen hakijan muusta toiminnasta.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tuen myöntämisen yleisistä edellytyksistä.
58 §. Hankkeen ohjausryhmä. Pykälän 1 momentinmukaan hankkeen ohjausta ja seurantaa varten voitaisiin tarvittaessa asettaa ohjausryhmä. Tarkoituksena olisi, että ohjausryhmä asetetaan ainakin sellaisille hankkeille, joiden toiminta ulottuu useammalle alueelle tai on muuten laaja-alaista. Ohjausryhmä asetettaisiin myös hankkeille, joiden kustannukset ovat suuret. Ohjausryhmän asettamisesta määrättäisiin tukipäätöksessä. Ohjausryhmän tarkoituksena on toimia tuen saajan tukena hankkeen toteuttamisessa, mutta se ei ole vastuussa hankkeen toteuttamisesta, vaan vastuu on aina tuen saajalla.
Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset ohjausryhmästä, sen asettamisesta ja tehtävistä.
59 §. Euroopan sosiaalirahaston valtakunnallisen toimenpidekokonaisuuden ohjausryhmä. Pykälän 1 momentin mukaan Euroopan sosiaalirahaston valtakunnallista toimenpidekokonaisuutta varten voitaisiin asettaa ohjausryhmä, jonka tehtävänä on kokonaisuuden strateginen ohjaus, seuranta, arviointi ja toteutuksen tukeminen. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että ohjausryhmä voisi olla yhteinen usealle toimenpidekokonaisuudelle ja yhteinen vastaavaa tehtävää varten asetetun valtakunnallisen johto-, ohjaus- tai muun ryhmän kanssa.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset valtakunnallisen toimenpidekokonaisuuden ohjausryhmästä ja sen tehtävistä.
60 §. Välittävän toimielimen seurantavelvoite ja tuen saajan seurantaa varten toimittamat tiedot. Pykälän 1 momentin mukaan välittävän toimielimen olisi seurattava hankkeen toteuttamista ja ryhdyttävä viivytyksettä tarvittaviin toimenpiteisiin, jos hanke ei etene hyväksytyn hankesuunnitelman ja tukipäätöksen mukaisesti. Hankkeen toteuttamisen seuranta on oleellinen osa hankkeen hallinnointia viranomaisessa. Seurannalla voidaan puuttua hankkeen toteuttamisessa ilmeneviin ongelmiin siinä vaiheessa, kun niiden korjaaminen on mahdollista.
Pykälän 2 momentin mukaan tuen saajan olisi ilmoitettava maksatushakemuksen yhteydessä tukipäätöksen ehdoissa edellytetyt seurantaa koskevat tiedot. Tuen saajan olisi hankkeen viimeisen maksatushakemuksen yhteydessä toimitettava hankkeen loppuraportti. Loppuraportin toimittaminen olisi viimeisen maksatuspäätöksen maksamisen edellytys. Loppuraportti on olennainen seurannan, ohjelma-arvioinnin ja tarkastusten kohde.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset välittävän toimielimen seurantavelvoitteesta ja hankkeiden seurantaa koskevista tiedoista.
61 §. Hyväksyttävät kustannukset ja tuen määrä rakennerahastohankkeissa. Pykälässä määriteltäisiin hanketoiminnassa noudatettavat hyväksyttäviä kustannuksia ja tuen määrää koskevat säännökset.
Pykälän 1 momentin mukaan tuki myönnettäisiin hankkeesta aiheutuvien hyväksyttävien, todellisten, tarpeellisten ja määrältään kohtuullisten kustannusten perusteella tai muun valtioneuvoston asetuksella säädettävän kustannusmallin mukaan.
Pykälän 2 momentin mukaan yleisasetuksen 69 artiklan mukaisia luontoissuorituksia ei rakennerahastohankkeissa voisi käyttää.
Pykälän 3 momentin mukaan tukea ei voitaisi myöntää siltä osin kuin julkisen rahoituksen osuus hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista ylittää Euroopan unionin lainsäädännössä säädetyn julkisen rahoituksen enimmäismäärän.
Pykälän 4 momentin mukaan tuen käyttämisestä tavaroiden ja palveluiden hankintaan sekä urakalla teettämiseen sovellettaisiin, mitä julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetussa laissa (1397/2016) säädetään. Tuen saajan on tällöin esitettävä selvitys hankinnan toteuttamisesta, ellei hankkeeseen myönnetty tuki ole myönnetty kertakorvausmenettelyn mukaisesti.
Pykälän 5 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset hyväksyttävistä kustannuksista, kustannusmalleista, kustannusten määräytymisen perusteista, tuen käyttökohteista, enimmäistukimääristä tai -osuuksista sekä tukimenettelyistä.
62 §. Tuen hakeminen ja myöntäminen. Pykälässä annettaisiin yleiset säännökset tuen hakemisesta ja myöntämisestä rakennerahasto-ohjelmassa. Pykälän 1 momentin mukaan tukea haettaisiin sähköisesti toimivaltaiselta välittävältä toimielimeltä ja tukipäätös tehtäisiin sähköisesti 65 §:n mukaiset edellytykset täyttävässä tietojärjestelmässä. Hakemuksen allekirjoitukseen sovellettaisiin, mitä vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetussa laissa (617/2009) henkilön yksilöimisestä ja tunnistamisesta säädetään.
Pykälän 2 momentin mukaan hakemuksen olisi sisällettävä kyseiseen hankkeeseen sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä, Euroopan unionin lainsäädännössä ja tässä luvussa edellytetyt tiedot.
Pykälän 3 momentti sisältäisi tukipäätökseen otettavat vähimmäistiedot. Päätöksessä on todettava myönnetyn tuen määrä, tässä luvussa määritellyt tuen ehdot, sekä tuen maksamisen ja takaisinperinnän edellytykset. Lisäksi päätökseen on otettava Euroopan unionin lainsäädännöstä sellaiset ehdot ja edellytykset, joilla on olennainen ja välitön vaikutus tuen käyttöön ja maksamiseen. Merkittävimmät asiat, kuten takaisinperintäperusteet tulevat kansallisesta lainsäädännöstä. Viranomaisen on edellytettävä, että hankesuunnitelmaa tarkennetaan tarvittaessa ennen päätöksen tekemistä. Hankesuunnitelman on oltava toteuttamiskelpoinen, selkeä ja konkreettinen hankkeen tukimuoto huomioon ottaen.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset sähköisestä tuen hakemis- ja myöntämismenettelystä.
63 §. Tuen maksamisen hakeminen ja maksaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tuen maksamisen hakemisesta ja maksamisesta rakennerahastohankkeissa.
Pykälän 1 momentin mukaan tuen maksamista haettaisiin sähköisesti 65 §:n pykälän mukaiset edellytykset täyttävässä tietojärjestelmässä toimivaltaiselta välittävältä toimielimeltä. Hakemuksen allekirjoitukseen sovellettaisiin, mitä vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetussa laissa henkilön yksilöimisestä ja tunnistamisesta säädetään.
Pykälän 2 momentin mukaan välittävä toimielin tekisi maksamispäätöksen sähköisesti 65 §:n mukaiset edellytykset täyttävässä tietojärjestelmässä.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset sähköisestä maksamisen hakemis- ja myöntämismenettelystä.
64 §. Viranomaisten tietojen saanti ja luovuttaminen rakennerahasto-ohjelmassa. Pykälässä olisi säännökset sekä tietojen saannista, että tietojen luovuttamisesta rakennerahasto-ohjelmassa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tiedon saantioikeudesta. Rakennerahasto-ohjelman hallinto-, todentamis- ja tarkastusviranomaisella sekä välittävillä toimielimillä olisi oikeus saada salassapitosäännösten estämättä maksutta muulta viranomaiselta tai julkista tehtävää hoitavalta tuen hakijaa ja tuen saajaa koskevia tietoja. Oikeus tietojen saantiin koskisi tuen hakijan ja tuen saajan taloudellista asemaa ja liike- ja ammattitoimintaa, julkisista varoista myönnettyä rahoitusta tai muuta tuen kannalta merkittävää olosuhdetta koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömiä tukea koskevan asian käsittelemiseksi. Tuen hakemiseen ja myöntämiseen liittyy aina mahdollinen väärinkäytösten riski. Tuen hakija on velvoitettu hakemuksessaan antamaan tuen myöntämistä tai tuen maksamista varten riittävät tiedot. Tukea myöntävällä tai valvovalla viranomaisella tulee olla riittävän laajat oikeudet varmistaa annetun tiedon paikkansa pitävyys tai muutoinkin tarkastaa tuen myöntämisen tai valvonnan kannalta välttämättömiä tietoja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin viranomaisten oikeudesta luovuttaa tietoja. Rakennerahasto-ohjelman hallinto-, todentamis- ja tarkastusviranomaisella sekä välittävillä toimielimillä olisi salassapitosäännösten estämättä oikeus luovuttaa muulle viranomaiselle, julkista tehtävää hoitavalle tai Euroopan unionin toimielimelle tietoja, jotka ovat tarpeen Euroopan unionin tai kansallisessa lainsäädännössä säädetyn tehtävän hoitamiseksi.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että pykälässä mainitut tiedot voidaan vastaanottaa ja luovuttaa myös sähköisesti.
65 §. Rakennerahasto-ohjelman tietojärjestelmä. Pykälän 1 momentin mukaan hallintoviranomainen vastaisi kansallisen seurantajärjestelmän eli EURA 2014-tietojärjestelmän toteuttamisesta sekä siitä, että seurantajärjestelmä täyttää sille Euroopan unionin lainsäädännössä ja tässä laissa säädetyt edellytykset. Tietojärjestelmää käytetään Euroopan unionin lainsäädännössä, alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetussa laissa sekä tässä laissa säädettyjen tehtävien hoitamista varten.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että välittävät toimielimet vastaavat siitä, että tuen hakemista, myöntämistä, maksamista, valvontaa, jatkotoimenpiteitä ja seurantaa koskevat oikeat ja riittävät tiedot hallinnoidaan EURA 2014 -tietojärjestelmässä tai hallintoviranomaisen hyväksymissä liitännäisjärjestelmissä. Lain valmisteluajankohtana hallintoviranomaisen hyväksymiä EURA 2014 -tietojärjestelmän liitännäisjärjestelmiä ovat hallintoviranomaisen omistama ESR Henkilö -palvelu, yritystukien hallinnointiin tarkoitettu työ- ja elinkeinoministeriön omistama TUKI2014 -tietojärjestelmä sekä Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin omistama EVAL -tietojärjestelmä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin liitännäisjärjestelmien omistajille asetuista velvoitteista. Liitännäisjärjestelmien omistajat vastaavat siitä, että siirrettävän tiedon sisältö ja tarkkuus vastaavat EURA 2014 -tietojärjestelmän sisältöä.
Pykälän 4 momentin mukaan liitännäisjärjestelmän omistajalla olisi velvollisuus noudattaa EURA 2014 -tietojärjestelmän sisältövaatimuksia ja tiedonohjaussuunnitelmaa hallintoviranomaisen edellyttämällä tavalla.
Pykälän 5 momentin mukaan tuen hakijalla ja tuen saajalla olisi oikeus seurata EURA 2014 tietojärjestelmässä tuen hakemista, maksamista, tarkastamista ja takaisinperintää koskevan asiansa etenemistä ja tehtyjä päätöksiä, jos tukea on haettu kyseisessä tietojärjestelmässä. Tietoturvallisuuden kannalta on tärkeää, että asian seuraaminen edellyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista.
Pykälän 6 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä rakennerahastojen tietojärjestelmistä ja niihin tallennettavista tiedoista.
66 §. Hallinto-, todentamis- ja tarkastusviranomaisen tarkastusoikeus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi hallinto-, todentamis- ja tarkastusviranomaisen tarkastusoikeudesta.
Alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista annetussa laissa sekä tässä laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi on välttämätöntä, että hallinto-, todentamis- ja tarkastusviranomaisella on riittävän laaja oikeus suorittaa rakennerahastovarojen käyttöön liittyviä välittäviin toimielimiin sekä tuen saajiin liittyviä tarkastuksia.
Jos hankkeessa on siirretty tukea muulle taholle, kohdistuu edellä mainittu tarkastusoikeus myös tuen siirronsaajan toimintaan. Todentamisviranomaisella olisi lisäksi oikeus tehdä rakennerahastovarojen käyttöön liittyviä hallintoviranomaiseen kohdistuvia tarkastuksia ja tarkastusviranomaisella olisi oikeus tehdä rakennerahastovarojen käyttöön liittyviä hallinto- ja todentamisviranomaiseen kohdistuvia tarkastuksia.
Tarkastusviranomaisen tehtävänä on tarkastuksilla varmistaa, että rakennerahasto- ohjelman hallinto- ja valvontajärjestelmä toimii moitteettomasti ja tehokkaasti. Tarkastukset perustuvat otokseen. Tarkastukset tehdään joko järjestelmätarkastuksina tai hankkeisiin kohdistuvina tarkastuksina. Tarkastusoikeuden tulee kohdistua kokonaisuudessaan rakennerahastojen hallinto- ja valvontajärjestelmään ja ulottua siten kaikkiin rakennerahastovaroja myöntäviin ja käyttäviin toimijoihin. Yksittäistä hanketta tarkastettaessa tarkastusoikeus koskee hanketta ja sen rahoitusta kokonaisuudessaan.
Pykälän 2 momentin mukaan hallinto-, todentamis- ja tarkastusviranomainen voivat päätöksellään valtuuttaa toisen viranomaisen tai riippumattoman tilintarkastajan tekemään rakennerahastovarojen käyttöä koskevan välittävään toimielimeen tai tuensaajaan kohdistuvan tarkastuksen puolestaan. Momentissa todettaisiin tilintarkastajaa koskevat edellytykset. Tilintarkastajan tulisi olla tilintarkastuslaissa (1141/2015) tarkoitettu tilintarkastaja. Tilintarkastajaan sovellettaisiin tämän toimiessa tässä luvussa tarkoitetuissa tehtävissä rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). Jos tarkastusviranomainen ei itse suorita tarkastuksia, tulee sen yleisasetuksen 127 artiklan mukaan huolehtia siitä, että tarkastusta suorittavat viranomaiset tai tilintarkastajat ovat vaadittavalla tavalla toiminnallisesti riippumattomia.
Pykälän 3 momentin mukaan hallinto-, todentamis- ja tarkastusviranomaisella tai valtuutetulla muulla viranomaisella tai tilintarkastajalla on oikeus päästä tuen käytön kannalta merkityksellisiin rakennuksiin, toimitiloihin ja paikkoihin sekä tarkastaa ne sekä tuen saajan olosuhteet, tietojärjestelmät ja asiakirjat. Tarkastusta ei kuitenkaan saa suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävissä tiloissa. Tarkastajalla on oikeus ottaa asiakirjat ja muu tuen käyttöön liittyvä aineisto väliaikaisesti haltuunsa, jos tarkastuksen asianmukainen tekeminen tätä edellyttää. Tarkastuksessa olisi noudatettava, mitä hallintolain 39 §:ssä säädetään.
Pykälän 4 momentin mukaan tässä pykälässä tarkoitetuilla viranomaisilla tai tilintarkastajalla olisi oikeus saada poliisilta korvauksetta virka-apua tarkastuksen suorittamisessa.
67 §. Rakennerahastohankkeiden takaisinperintää koskevat erityissäännökset. Pykälässä säädettäisiin niistä rakennerahastohankkeiden takaisinperintää koskevista erityissäännöksistä, joita kaikkien välittävien toimielinten on noudatettava rakennerahastohankkeiden takaisinperintää, palauttamista ja muita jatkotoimenpiteitä tehdessään. Tämän lain nojalla myönnettyjen tukien osalta on välittävien toimielinten noudatettava myös lain 7 luvun säännöksiä.
Maksetun tuen takaisinperintä ja muut jatkotoimenpiteet säädettäisiin tämän lain 52 §:ssä välittävän toimielimen tehtäväksi. Lain 7 luvussa annettaisiin säännökset myös rakennerahastohankkeiden takaisinperinnästä siten, että tuen kohtuullistamisesta säädettäisiin kuitenkin erikseen tämän pykälän 2 momentissa. Säädettävään lakiin nähden yleislaiksi katsottavassa valtionavustuslaissa säädetään koron ja viivästyskoron suorittamisesta palautettavalla tai takaisinperittävälle määrälle.
Pykälän 1 momentin mukaan välittävän toimielimen olisi takaisinperintää, palauttamista ja muita jatkotoimenpiteitä koskevissa asioissa valmisteltava ja tehtävä päätös EURA 2014-tietojärjestelmässä. Rakennerahastohankkeita koskevien jatkotoimenpiteiden tekeminen yhdessä järjestelmässä edistää asianmukaisen seurannan, menettelyiden yhdenmukaistamisen ja hallinnollisen johdonmukaisuuden varmistamista. Lisäksi välittävä toimielin vastaisi näiden päätösten saattamisesta täytäntöönpantaviksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hallinto-oikeudellisen kohtuusperiaatteen soveltamisesta rakennerahastovaroin rahoitettuun tukeen siten, että tuelle määrättävä korko voidaan tietyin perustein jättää takaisinperintäpäätöstä tehtäessä perimättä. Suoritusvelvollisuutta helpotettaisiin vain siltä osin, kuin tuelle määrättävän koron takaisinperintä on kohtuutonta. Rakennerahastovaroin myönnettävissä tuissa kohtuullistaminen rajoittuu vain koron kohtuullistamiseen, mikä on yhdenmukaista Euroopan unionin lainsäädännön kanssa. Kohtuullistamisessa on aina otettava huomioon tuen perimiseen johtanut kokonaistilanne.
Pykälän 3 momentin mukaan takaisinperintä saadaan jättää tekemättä, jos perittävä määrä on enintään 250 euroa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin siitä, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä takaisinperinnän teknisestä toteuttamisesta.
68 §. Rakennerahastohankkeiden muutoksenhaku. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi muutoksenhausta. Rakennerahasto-ohjelman tuensaajien yhdenvertaisen kohtelun vuoksi olisi tärkeää, että kaikissa ohjelmaa toteuttavissa välittävissä toimielimissä noudatettaisiin yhdenmukaista muutoksenhakumenettelyä. Poiketen mitä maakuntalaissa on säädetty muutoksenhausta, myös maakuntien välittävinä toimieliminä tekemiin päätöksiin sovellettaisiin hallintolain (434/2003) mukaista muutoksenhakumenettelyä.
Pykälän 1momentin mukaan tuen hakija tai tuen saaja saisi vaatia oikaisua päätökseensä sähköisesti EURA 2014 -tietojärjestelmässä, sen liitännäisjärjestelmässä tai liitännäisjärjestelmän verkkopalvelussa päätöksen tehneeltä välittävältä toimielimeltä, siten kuin hallintolaissa säädetään. Tuen hakija tai tuen saaja saisi vaatia päätökseen oikaisua 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Pykälän 2 momentin mukaan välittävän toimielimen olisi tehtävä oikaisuvaatimukseen annettava päätös EURA 2014 -tietojärjestelmässä, sen liitännäisjärjestelmässä tai liitännäisjärjestelmän verkkopalvelussa. Pykälän 3 momentin mukaan oikaisuvaatimuksesta annettuun päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee tuen maksamisen keskeyttämistä tai lopettamista taikka tuen takaisinperintää, saisi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Hallinto-oikeuden muuhun päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Pykälän 5 momentin mukaan tässä luvussa tarkoitettujen työ- ja elinkeinoministeriön ja hallinto- tai todentamisviranomaisen tekemiin päätöksiin saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölain 7 §:ssä säädetään. Säännös vastaisi nykyisiä säännöksiä.
Pykälän 5 momentin mukaan tässä luvussa tarkoitettuja päätöksiä olisi muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
69 §.Asiakirjojen säilyttämisvelvollisuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kaikkia tuen saajia koskevasta asiakirjojen säilyttämisvelvollisuudesta ja säilyttämiseen sovellettavista säädöksistä.
Pykälän 1 momentin mukaan tuen saajalla olisi velvollisuus säilyttää tuen kohteena olevan hankkeen kirjanpitoaineisto ja muu hanketta koskeva aineisto siten kuin kirjanpitolaissa (1336/1997) säädetään. Kirjanpitoaineiston lisäksi tuen saajan olisi säilytettävä kaikki hanketta koskevat tarpeelliset tiedot, selvitykset ja asiakirjat sekä tallenteet, joilla voi olla merkitystä tuen myöntämisen perusteiden täyttymistä, tuen käyttöä ja tuen ehtojen noudattamista valvottaessa. Kirjanpitoaineisto ja muu hanketta koskeva aineisto on säilytettävä 10 vuotta rahoituspäätöksessä vahvistetusta hankkeen päättymispäivästä. Kymmenen vuoden säilyttämisaika vastaa ohjelmakaudella 2014−2020 säädettyä menettelyä. Säilyttämisajan pituuteen vaikuttaa sekä yleisasetuksen 140 artiklan asettamat määräajat, joiden johdosta määräajan laskeminen yksittäiselle hankkeelle on haasteellista, että tuen saajan oikeusturva. Tuen saajan oikeusturva sisältää vaatimuksen asetettujen velvoitteiden selkeydestä, mikä tässä tapauksessa sisältää vaatimuksen siitä, että tuen saajalla on oikeus saada selkeät säilyttämisaikaa koskevat määräykset.
Pykälän 2 momentin mukaan välittävän toimielimen on otettava tukipäätökseen ehto tuen saajan asiakirjojen säilyttämisvelvollisuudesta ja säilyttämisajasta.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että välittävä toimielin voi jatkaa tuen saajalle annettavalla kirjallisella ilmoituksella 1 momentissa tarkoitettua säilyttämisaikaa yleisasetuksen 140 artiklan 1 kohdan neljännen alakohdan nojalla. Säilyttämisaikaa voidaan perustellusta syystä jatkaa esimerkiksi oikeudenkäynnin johdosta tai Euroopan komission edellyttämän toimenpiteen johdosta. Jos säilyttämisaikaa jatketaan, on välittävän toimielimen annettava tästä tuen saajalle kirjallinen ilmoitus. Jos kansallisessa lainsäädännössä tai Euroopan unionin lainsäädännössä edellytetään pidempää säilyttämisaikaa, noudatetaan sitä.
Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä asiakirjojen säilyttämisestä.
9 luku Erinäiset säännökset
70 §. Valvonta, tarkastusoikeus, tarkastuksen suorittaminen ja virka-apu. Pykälässä olisi viittaus valtionavustuslain valvontaa, tarkastusoikeutta, tarkastuksen suorittamista ja virka-apua koskeviin säännöksiin. Kyseisistä asioista säädetään valtionavustuslain 15—18 §:ssä. Säännöstä sovellettaessa tulee ottaa huomioon esityksen 1 §:n 3 momentin mukainen rajaus, jonka mukaan valtionavustuslain 15—18 §:iä ei kuitenkaan sovelleta starttirahaa myönnettäessä eikä myöskään silloin, kun palkkatukea tai työolosuhteiden järjestelytukea myönnetään luonnolliselle henkilölle.
Pykälän 2 momentissa todettaisiin ne tahot, jotka olisivat toimivaltaisia näissä tehtävissä eli maakunnat, Uudenmaan kuntayhtymä ja työ- ja elinkeinoministeriö.
71 §. Oikeus tietojen saamiseenja luovuttamiseen. Pykälän 1 momentissa olisi viittaus valtionavustuslain tietojen saamista ja luovuttamista koskeviin säännöksiin. Kyseisistä asioista säädetään valtionavustuslain 31 ja 32 §:ssä.
Pykälän 2 momentissa todettaisiin ne tahot, jotka olisivat toimivaltaisia näissä tehtävissä eli maakunnat, Uudenmaan kuntayhtymä ja työ- ja elinkeinoministeriö.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin työnantajan oikeudesta saada tieto siitä, onko työnantajan yksilöimä henkilö, jonka työsuhde on päättynyt palkkatuen hakemista edeltäneiden 12 kuukauden aikana, työnhakijaksi rekisteröityneenä. Säännös on tarpeen, koska työnhakijan työvoimapalveluiden henkilöasiakkuus on salassa pidettävä tieto viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 24 kohdan mukaisesti. Tästä poikkeuksesta salassapitoon ei ole säännöstä valtionavustuslaissa.
Pykälän 4 momentin mukaan 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot voidaan vastaanottaa ja luovuttaa myös sähköisessä muodossa.
72 §. Muutoksenhaku. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi muutoksenhausta maakunnan, työ- ja elinkenoministeriön ja Uudenmaan kuntayhtymän tekemiin päätöksiin. Tätä pykälää sovellettaisiin vain sellaisia tukia koskeviin päätöksiin, jotka olisi myönnetty yleiskatteellisista varoista tai kansallisista varoista. Rakennerahastovaroista myönnettyjen tukien muutoksenhausta olisi säännökset lain 68 §:ssä. Muutoksenhaun ensivaiheena olisi oikaisuvaatimus, jonka jälkeen muutosta voisi valittamalla hakea hallinto-oikeudelta ja edelleen korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Muutoksenhakuoikeutta korkeimpaan hallinto-oikeuteen olisi kuitenkin osin rajoitettu.
Takaisinperintäpäätösten lisäksi avustusten palauttamista, myöntämistä ja myöntämättä jättämistä sekä maksamista ja maksamisen keskeyttämistä sekä lopettamista ja avustuspäätöksen voimassaoloajan pidentämistä koskevasta päätöksestä voisi ensivaiheessa tehdä oikaisuvaatimuksen ja oikaisuvaatimuksesta annettuun päätökseen voisi hakea muutosta valittamalla.
Lain 37 §:n 4 momentin mukaisesti tukea vastaava korvaus voitaisiin maksaa myös palveluntuottajalle. Tätä menettelyä noudatettaisiin esimerkiksi lain 3 pykälän 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuihin analyysi-, asiantuntija- ja koulutuspalveluihin myönnettävää tukea vastaavaa korvausta maksettaessa. Palvelun tuottajalle suoraan maksettavan korvauksen maksaminen perustuu tilaajan ja palvelun tuottajan välillä solmittuihin sopimuksiin, jotka sisältävät mahdollisten erimielisyyksien ratkaisua koskevat ehdot. Tämän johdosta suoraan palvelun tuottajalle korvauksia maksettaessa niihin ei sovelleta tässä pykälässä tarkoitettua muutoksenhakua.
Oikaisuvaatimusmenettelyssä voidaan viranomaista pyytää tarkastamaan päätöksensä laillisuus. Oikaisuvaatimusmenettelyn etuina ovat sen nopeus ja joustavuus, koska selvissä tapauksissa päätös voidaan muuttaa tarvittaessa hyvinkin nopeasti ja näin voidaan välttää asian tarpeeton käsittely valitusasteissa.
Pykälän 2 momentissa todettaisiin selvyyden vuoksi, että oikaisuvaatimuksesta annettuun päätökseen saisi hakea valittamalla muutosta hallintolainkäyttölaissa säädetyllä tavalla. Tarkempia säännöksiä oikaisuvaatimusmenettelystä on hallintolain (434/2003) 7 ja 7a luvuissa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valitusluvasta, haettaessa muutosta hallinto-oikeuden päätökseen. Valituslupa olisi tarpeen muissa tapauksissa kuin maksamisen keskeyttämistä ja lopettamista sekä takaisinperintää koskevissa asioissa. Valitusluvasta päättäisi korkein hallinto-oikeus.
Ehdotetussa 4 momentissa säädettäisiin yksilöidysti päätöksistä, joita koskisi muutoksenhakukielto. Muutoksenhakuoikeuden rajaukset vastaisivat voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain rajauksia. Momentissa luetelluista päätöksistä ei saisi vaatia oikaisua eikä niistä saisi valittaa. Muutoksenhakukielto koskisi 1 ja 2 kohdan osalta sellaisia päätöksiä, jotka ovat perustuneet viranomaisen tarkoituksenmukaisuusharkintaan. Koska tuen hakijalla ei ole subjektiivista oikeutta näihin palveluihin tai tukiin, tuomioistuin ei voisi määrätä palvelua tarjottavaksi eikä tukea myönnettäväksi. Muutoksenhakukielto koskisi myös momentin 3 kohdassa mainittuja päätöksiä, jos palvelun tarjoamatta jättäminen tai tuen myöntämättä jättäminen aiheutuisi siitä, ettei tarvittavaa määrärahaa olisi käytettävissä.
73 §. Täytäntöönpano. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että lain mukainen päätös voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Nopeasti täytäntöön pantavia ovat erityisesti maksamisen keskeyttämistä koskevat päätökset. Asianosaisen mahdollisuus saada tehokasta oikeussuojaa täytäntöönpanokelpoisuudesta huolimatta olisi turvattu siten, että muutoksenhakuviranomainen voi tarvittaessa keskeyttää täytäntöönpanon. Momentissa säädettäisiin myös siitä, että avustuksen takaisinperintää koskeva, tämän lain 42–44 §:n nojalla tehty lainvoimainen päätös voitaisiin panna täytäntöön verojen ja maksujen täytäntöönpanosta säädetyssä järjestyksessä. Säännöksen mukaan päätös kelpaisi sellaisenaan ulosottoperusteeksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rajoituksista, jotka liittyvät starttirahan kuittaamiseen myöhemmin maksettavasta starttirahasta. Sääntely vastaisi starttirahan osalta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisia rajoituksia.
10 luku Voimaantulo
74 §. Voimaantulo. Pykälän mukaan lain ehdotetaan tulevan voimaan päivänä kuuta 20 .
75 §. Kumottavat säädökset. Pykälän mukaan lailla kumottaisiin laki alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta (8/2014) ja laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (9/2014).
76 §.Siirtymäsäännökset. Pykälän ensimmäisen momentin mukaan tällä lailla kumottuja lakeja ja niiden nojalla annettuja säännöksiä sovellettaisiin niiden nojalla myönnettyyn tukeen. Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevaan hakemukseen sovellettaisiin tätä lakia.
Pykälän 2 momentin mukaisesti Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen yhteistyöohjelmien toimeenpanoon sovellettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmakauden 2014—2020 loppuun.
Kestävän kaupunkikehittämisen toimeenpanoon sovellettaisiin 3 momentin mukaisesti alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta annetun lain 17 §:n 4 momentin säännöstä Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmakauden 2014—2020 loppuun.