4.1  Uudisrakentaminen (7 artikla, liite I ja III)

Komissio ehdottaa voimassa olevaan direktiiviin muutoksia uusien rakennusten energiatehokkuuden vaatimuksiin siten, että viranomaisten käytössä olevien tai omistamien uusien rakennusten on oltava päästöttömiä vuoden 2027 alusta alkaen ja kaikkien uusien rakennuksien vuoden 2030 alusta. Edellä mainittuihin määräaikoihin asti kaikkien uusien rakennusten on oltava vähintään lähes nollaenergiarakennuksia. Lähes nollaenergiarakennuksia koskevien vaatimusten tulisi olla alemmat kuin mitä jäsenvaltioiden vuonna 2023 raportoiman vaatimusten kustannusoptimaalinen taso on. 

Ehdotuksen mukaan päästöttömällä rakennuksella tarkoitetaan rakennusta, jolla on erittäin korkea energiatehokkuus ja jonka tarvitsema alhainen energiamäärä katetaan kokonaan energialla, joka tuotetaan paikan päällä uusiutuvista lähteistä tai joka on peräisin uusiutuvan energian energiayhteisöltä tai kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmästä saatavalla energialla.  

Ehdotuksessa annettaisiin päästöttömän rakennuksen primäärienergiankulutukselle enimmäisrajat. Komissio voisi delegoidulla säädöksellä muuttaa näitä enimmäisrajoja. Enimmäisrajat asetettaisiin lukuarvoina asuinrakennuksille ja toimistorakennuksille jakaen unionin alue neljään ilmastovyöhykkeeseen: pohjoismaisen ilmaston, välimerellisen ilmaston, meri-ilmaston ja mannerilmaston vyöhykkeeseen. Suomen kanssa samaan pohjoismaiseen ilmastovyöhykkeeseen kuuluvat Viro, Latvia, Liettua ja Ruotsi.  

Asuinrakennuksissa primäärienergian käytön enimmäisrajan tulisi olla pohjoismaisella ilmastovyöhykkeellä alempi kuin 75 kilowattituntia lattianeliötä kohden vuodessa. Vastaavasti toimistorakennuksissa enimmäisrajan tulisi olla alempi kuin 90 kilowattituntia lattianeliötä kohden vuodessa. Muilla ilmastovyöhykkeillä enimmäisrajat olisivat hieman alempia. Muille rakennuksille enimmäisraja-arvona on käytettävä kansallisissa lähes nollaenergiarakennuksia koskevissa vaatimuksissa vähintään kustannusoptimaaliselle tasolle asetettavia primäärienergiankulutuksen raja-arvoja. 

Ehdotuksen liitteessä III annetaan enimmäisraja-arvojen lisäksi muita, päästöttömän rakennuksen määritelmää täydentäviä ehtoja. Päästötön rakennus ei saisi aiheuttaa paikan päällä lainkaan hiilidioksidipäästöjä fossiilisista polttoaineista. Lisäksi primäärienergian vuotuinen kokonaiskäyttö uudessa ja peruskorjatussa nollapäästöisessä rakennuksessa olisi täysin katettava nettovuositasolla joko paikan päällä tuotetulla energialla uusiutuvista energialähteistä, uusiutuvalla energialla, joka on tuotettu uusiutuvan energian yhteisössä tai uusiutuvalla energialla taikka hukkalämmöllä, joka on peräisin tehokkaasta kaukolämpö- ja kaukojäähdytysjärjestelmästä. Näihin energialähteisiin ja energiantuotantoihin liittyvät kriteerit ja määrittelyt säädettäisiin direktiivissä EU 2018/2001 [uusiutuvia energialähteitä koskeva muutettu direktiivi] ja direktiivissä (EU) .../... [uudelleenlaadittu energiatehokkuusdirektiivi], joita koskevat säädösehdotukset ovat parhaillaan Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyssä. 

Komission ehdotuksen mukaan vain, jos rakennuksen luonteen tai uusiutuvan energian yhteisöihin tai hyväksyttäviin kaukolämpö- ja jäähdytysjärjestelmiin pääsyn puutteen vuoksi ei voida teknisesti toteuttaa edellä mainittuja vaatimuksia, vuotuinen primäärienergian kokonaiskäyttö voidaan kattaa myös kansallisesti vahvistettujen kriteerien mukaisella energialla energiaverkoista. 

Primäärienergiakertoimien tai painokertoimien valinnat ja tietopohja olisi raportoitava komissiolle standardin EN 17423 mukaisesti. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot voivat käyttää sähkön kertoimena myös uudistettavana olevassa EED-direktiivissä vahvistettua EU:n keskimääräistä primäärienergiakerrointa sähkölle.  

Komissio ehdottaa, että uusille rakennuksille arvioidaan rakennuksen elinkaaren hiilijalanjälki (Global Warming Potential, GWP). Hiilijalanjälki on ilmoitettava energiatodistuksessa vuoden 2027 alusta lähtien uusille rakennuksille, joiden lattiapinta-ala on suurempi kuin 2 000 neliömetriä ja vuoden 2030 alusta kaikille uusille rakennuksille.  

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on uusien rakennusten osalta otettava huomioon terveelliset sisäilmasto-olosuhteet, ilmastonmuutokseen sopeutuminen, paloturvallisuus, intensiiviseen seismiseen aktiivisuuteen liittyvät riskit ja esteettömyys vammaisten henkilöiden kannalta. Jäsenvaltioiden on myös otettava huomioon hiilidioksidipoistumat hiilidioksidin varastoinnissa rakennuksiin tai rakennuksen järjestelmillä. 

4.2  Olemassa olevat rakennukset

Kansallinen rakennusten perusparannussuunnitelma (3 artikla)  

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on laadittava kansallinen rakennusten perusparannussuunnitelma sen varmistamiseksi, että rakennuskanta korjataan erittäin energiatehokkaaksi ja hiilivapaaksi vuoteen 2050 mennessä pyrkien muuttamaan olemassa olevat rakennukset päästöttömiksi rakennuksiksi. Suunnitelma korvaisi voimassa olevan direktiivin mukaiset vuonna 2020 valmistuneet kansalliset vuoteen 2050 saakka tehdyt pitkän aikavälin peruskorjausstrategiat. Suunnitelman olisi sisällettävä muun muassa kansallisesti vahvistetut tavoitteet ja mitattavissa olevat edistymisindikaattorit vuoden 2050 ilmastoneutraaliustavoitteen saavuttamiseksi ja energiaperuskorjausastetta ja primääri- ja loppuenergian kulutusta sekä sen käytöstä syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiä koskevat kansalliset tavoitteet vuosille 2030, 2040 ja 2050. Myös yleiskatsaus toteutetuista ja suunnitelluista politiikoista ja toimenpiteistä suunnitelman tavoitteiden saavuttamiseksi, selvitys suunnitelman toteuttamiseen liittyvistä investointitarpeista, rahoituslähteistä ja -toimenpiteistä sekä hallintoresursseista olisi osa suunnitelman sisältöä.  

Komissiolle olisi toimitettava joka viides vuosi luonnos perusparannussuunnitelmasta ehdotetussa uudessa liitteessä II vahvistetun mallipohjan mukaisesti. Malli sisältää runsaasti yksityiskohtaisia pakollisia sekä vapaaehtoisia osia. Ehdotuksen mukaan ensimmäinen luonnossuunnitelma on toimitettava kesäkuun 2024 loppuun mennessä ja lopullinen suunnitelma kesäkuun 2025 loppuun mennessä osana hallintomalliasetuksen (EU) 2018/1999 mukaista yhdennettyä kansallista energia- ja ilmastosuunnitelmaa. Komissio voisi kuultuaan 30 artiklalla perustettua direktiivin täytäntöönpanon komiteaa antaa jäsenvaltioille maakohtaisia suosituksia. Ensimmäisen luonnoksen osalta komissiolla olisi puoli vuotta aikaa antaa suosituksia. Jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon komission suositukset lopullisessa perusparannussuunnitelmassa tai julkistettava perusteet miksi niin ei ole tehty. Edistyminen kansallisten tavoitteiden saavuttamisessa ja perusparannussuunnitelman osuus kansallisten ja unionin tavoitteiden saavuttamisessa raportoitaisiin osana hallintomalliasetuksen mukaista joka toinen vuosi tehtävää raportointia. 

Energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten vahvistaminen ja kustannusoptimaalisuuslaskenta (5 ja 6 artikla) 

Ehdotuksen mukaan energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaaliset tasot laskettaisiin viiden vuoden välein noudattaen komission antamaa delegoitua asetusta, kuten voimassa olevassa direktiivissäkin. Vähimmäisvaatimusten vahvistamista on täsmennetty siten, että vähimmäisvaatimukset tulee jatkossa asettaa vähintään kustannusoptimaaliselle tasolle. Komissio tarkistaa vähimmäisvaatimusten kustannusoptimaalisten tasojen laskentamenetelmää laajamittaisesti korjattaville rakennuksille sekä yksittäisille rakennusosille kesäkuun 2026 loppuun mennessä. Jäsenvaltion olisi toimitettava ensimmäinen kustannusoptimaalisuustarkastelu uudistetulla menetelmällä komissiolle kesäkuun 2028 loppuun mennessä.  

Jäsenvaltiot voivat jättää vahvistamatta ja soveltamatta energiatehokkuuden vähimmäistasoja rakennuksiin, jotka sisältyivät jo voimassaolevan direktiivin poikkeuslistaan. Näitä rakennuksia ovat muun muassa teollisuus- ja korjaamorakennukset, muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitetut maatilarakennukset, joissa energian tarve on alhainen, hartauden harjoittamiseen ja uskonnolliseen toimintaan tarkoitetut rakennukset, alle 50 neliömetrin rakennukset ja lämmitettävät kesämökit. Ehdotuksessa poikkeuslistasta poistettaisiin suojellut rakennukset, ja sen sijaan jäsenvaltiot voisivat jatkossa mukauttaa vaatimuksia suojeltujen rakennusten osalta siltä osin kuin rakennusten luonne tai ulkonäkö muuttuisi vähimmäisvaatimusten noudattamisen vuoksi tavalla, jota ei voida hyväksyä. 

Energiatehokkuuden vähimmäistasot (9 ja 8 artikla) 

Komissio ehdottaa uutena aihepiirinä EU-tason velvoittavia energiatehokkuuden vähimmäistasoja. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että julkisten tahojen omistamat rakennukset ja muiden omistamat ei-asuinrakennukset ja rakennusten osat ovat vähintään ehdotuksen mukaisesti luokiteltua energiatehokkuusluokkaa F viimeistään vuoden 2027 alussa ja vähintään energiatehokkuusluokkaa E viimeistään 2030 alussa. Asuinrakennusten on oltava vähintään ehdotuksen mukaisesti luokiteltua energiatehokkuusluokkaa F viimeistään vuoden 2030 alussa ja vähintään energiatehokkuusluokkaa E vuoden 2033 alussa. Energiatehokkuusluokitus olisi uudistettava vuoden 2025 loppuun mennessä, joten velvoittavat vähimmäistasot olisivat uuden energiatehokkuusluokituksen mukaisia. Kaikissa jäsenvaltioissa olisi otettava käyttöön A:sta G:hen luokitus, jossa korkeimman uuden energiatehokkuusluokan A on vastattava päästötöntä rakennusta ja matalimman energiatehokkuusluokan G on vastattava jäsenvaltion energiatehokkuudeltaan heikointa 15 prosenttia rakennuskannasta asteikon käyttöönottohetkellä. Muut uudet luokat (B–F) olisi muodostettava siten, että energiatehokkuusindikaattorit jakautuvat tasaisesti uusien energiatehokkuusluokkien kesken.  

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on lisäksi vahvistettava 9 artiklan mukaisille rakennuksille erityiset määräajat korkeampien energiatehokkuusluokkien saavuttamiseksi vuoteen 2040 ja 2050 mennessä kansallisissa perusparannussuunnitelmissaan (3 artikla), tavoitteena rakennuskannan muuttaminen päästöttömiksi rakennuksiksi.  

Jäsenvaltioiden on 15 artiklan mukaisesti tuettava energiatehokkuuden vähimmäistasojen noudattamista kaikilla seuraavilla toimenpiteillä: a) tarjoamalla erityisesti heikossa asemassa oleville kotitalouksille, energiaköyhyydestä kärsiville tai sosiaalisissa vuokra-asunnoissa asuville suunnattuja asianmukaisia taloudellisia toimenpiteitä direktiivin (uudelleenlaadittu energiatehokkuusdirektiivi) 22 artiklan mukaisesti, b) antamalla teknistä apua muun muassa keskitettyjen asiointipisteiden kautta c) suunnittelemalla yhdennettyjen rahoitusjärjestelmiä, d) poistamalla muita kuin taloudellisia esteitä, mukaan lukien jakautuneet kannustimet ja e) seuraamalla erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin kohdistuvia sosiaalisia vaikutuksia. 

Jäsenvaltiot voivat jättää soveltamatta energiatehokkuuden vähimmäistasoja rakennuksiin, jotka sisältyivät jo voimassaolevan direktiivin poikkeuslistaan. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen energiatehokkuutta koskevien vähimmäistasojen täytäntöönpano, mukaan lukien asianmukaiset seurantamekanismit ja tehokkaat, suhteutetut ja varoittavat seuraamukset.  

Ehdotuksessa säilytetään 8 artiklaan sisältyvät rakennusten laajamittaisia korjauksia koskevat vaatimukset kuten voimassa olevassa direktiivissä. Uusina asioina komissio velvoittaa otettavaksi huomioon laajamittaisissa korjauksissa ilmastonmuutokseen sopeutumisen sekä vaarallisten aineiden kuten asbestin poistamisen ja esteettömyyden vammaisten henkilöiden kannalta. 

Perusparannuspassi (10 artikla) 

Komissio ehdottaa uutta perusparannuspassijärjestelmää. Komissio antaisi delegoituja säädöksiä perusparannuspassin yhteisestä kehyksestä joulukuun 2023 loppuun mennessä, artiklassa esitettyjen vaatimusten pohjalta. Näiden vaatimusten mukaan perusparannuspassin laatisi pätevä ja sertifioitu asiantuntija paikalla tehdyn käynnin jälkeen. Perusparannuspassi sisältää kunnostussuunnitelman, jossa esitetään peräkkäiset kunnostusvaiheet, joiden tavoitteena on muuttaa rakennus päästöttömäksi rakennukseksi viimeistään vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi siinä ilmoitettaisiin odotetut hyödyt energiansäästöinä, energialaskujen säästöinä ja käytöstä syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksinä sekä laajemmat hyödyt, jotka liittyvät terveyteen ja mukavuuteen sekä rakennuksen parempiin valmiuksiin sopeutua ilmastonmuutokseen, sekä tiedot mahdollisesta taloudellisesta ja teknisestä tuesta. Jäsenvaltioiden olisi otettava perusparannusjärjestelmä käyttöön vaiheittaisia perusparannuksia varten joulukuun 2024 loppuun mennessä. Perusparannuspassi olisi ehdotuksen mukaan vapaaehtoinen rakennuksen omistajalle. 

Julkisten taloudellisten kannustimien ehdoissa olisi otettava huomioon perusparannuspassin sisältö. Jäsenvaltioiden olisi vaadittava, että perusparannuspassit asetetaan toimivaltaisten viranomaisten tai tahojen saataville niiden pyynnöstä. Perusparannuspassissa yksilöityjä toimenpiteitä toteutettaessa olisi energiatehokkuustodistuksen päivittämiseksi oltava käytettävissä yksinkertaistettuja menettelyjä.  

Uudessa 19 artiklassa ehdotetaan perustettavaksi rakennusten energiatehokkuustietokanta, jonka olisi mahdollistettava myös perusparannuspasseja koskevien tietojen kerääminen ja siirtäminen komission rakennuksia koskevaan seurantatietokantaan.  

4.3  Taloudelliset kannustimet ja markkinoiden esteet (15 artikla)

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on tarjottava asianmukaista rahoitusta, tukitoimenpiteitä ja muita välineitä, joilla voidaan puuttua markkinaesteisiin ja edistää tarvittavia investointeja rakennusten energiakorjauksiin kansallisen rakennusten perusparannussuunnitelmansa mukaisesti, tavoitteena muuttaa rakennuskanta päästöttömiksi rakennuksiksi vuoteen 2050 mennessä. 

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat sääntelytoimenpiteet rakennusten perusparannusten muiden kuin taloudellisten esteiden poistamiseksi. Useamman asunnon rakennuksissa tällaisia toimenpiteitä voivat olla yksimielisyysvaatimuksen poistaminen yhteisomistusrakenteissa tai se, että yhteisomistusrakenteet voivat saada suoraan taloudellista tukea. 

Jäsenvaltioiden olisi hyödynnettävä mahdollisimman kustannustehokkaasti kansallista rahoitusta ja unionin tasolla saatavaa rahoitusta, erityisesti elpymis- ja palautumistukivälinettä, ilmastotoimien sosiaalirahastoa, koheesiopolitiikan rahastoja, InvestEU:ta ja päästökaupan huutokauppatuloja sekä muita julkisia rahoituslähteitä. 

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on investointien käyttöönoton tukemiseksi edistettävä mahdollistavan rahoituksen ja rahoitusvälineiden käyttöönottoa, kuten rakennusten perusparannukseen tarkoitettuja energiatehokkuusluottoja ja asuntolainoja, energiatehokkuussopimuksia, verokannustimia, verotuksen tai laskun yhteydessä takaisin maksettavaa rahoitusta, takuurahastoja, perusteellisiin peruskorjauksiin tarkoitettuja rahastoja, asuntolainasalkkua koskevia vaatimuksia sekä sellaisiin perusparannuksiin tarkoitettuja rahastoja, joiden tavoitteena oleviin energiansäästöihin sovelletaan merkittävää vähimmäiskynnystä. Investointeja on ohjattava energiatehokkaaseen julkiseen rakennuskantaan noudattaen Eurostatin ohjeita energiatehokkuussopimusten kirjaamisesta julkisyhteisöjen tilinpitoon.  

Jäsenvaltioiden olisi helpotettava hankkeiden liittämistä yhteen investoijien pääsyn mahdollistamiseksi ja pakettiratkaisujen tarjoamiseksi potentiaalisille asiakkaille. 

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että rahoituslaitokset tarjoavat rakennusten perusparannuksiin tarkoitettuja energiatehokkuutta edistäviä lainatuotteita laajasti ja syrjimättömästi ja että ne ovat kuluttajien näkyvillä ja saatavilla. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että pankit ja muut rahoituslaitokset ja sijoittajat saavat tietoa mahdollisuuksista osallistua rakennusten energiatehokkuuden parantamisen rahoitukseen. 

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että otetaan käyttöön teknisen avun välineitä, myös keskitettyjen asiointipisteiden kautta, jotka on suunnattu kaikille rakennusten perusparannuksiin osallistuville toimijoille, mukaan lukien asunnonomistajat sekä hallinnon, rahoitusalan ja talouden toimijat, myös pienet ja keskisuuret yritykset. 

Jäsenvaltioiden olisi otettava käyttöön toimenpiteitä ja rahoitusta koulutuksen edistämiseksi sen varmistamiseksi, että käytettävissä on riittävästi työvoimaa, jolla on asianmukainen rakennusalan tarpeita vastaava ammattitaito. 

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltiot eivät saa tarjota taloudellisia kannustimia fossiilisia polttoaineita käyttävien kattiloiden asentamiseen joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta vuoden 2027 alusta lähtien. Jäsenvaltioiden on suuremman taloudellisen, verotuksellisen, hallinnollisen ja teknisen tuen avulla tarjottava kannusteita pitkälle meneviin perusparannuksiin ja laajoihin ohjelmiin, jotka koskevat suurta määrää rakennuksia ja johtavat primäärienergian kysynnän vähenemiseen vähintään 30 prosentilla. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vaiheittainen perusteellinen perusparannus, johon tarjotaan julkisia taloudellisia kannustimia, noudattaa perusparannuspassissa esitettyjä vaiheita. 

Taloudelliset kannustimet olisi kohdistettava ensisijaisesti heikossa asemassa oleville kotitalouksille, energiaköyhyydestä kärsiville ja sosiaalisissa vuokra-asunnoissa asuville direktiivin (EU).../... [uudelleenlaadittu energiatehokkuusdirektiivi] 22 artiklan mukaisesti. Tarjotessaan taloudellisia kannustimia rakennusten tai rakennuksen osien omistajille vuokrattujen rakennusten tai rakennusten osien perusparannusta varten olisi jäsenvaltioiden varmistettava, että taloudelliset kannustimet hyödyttävät sekä omistajia että vuokralaisia, erityisesti tarjoamalla vuokratukea tai asettamalla rajoja vuokrankorotuksille. 

4.4  Energiatehokkuustodistukset (16–19 artikla, liitteet V–VI)

Energiatehokkuustodistusten sisältö (16 artikla) 

Komissio ehdottaa, että energiatehokkuustodistusten tulee olla liitteessä V esitetyn mallipohjan mukaisia vuoden 2025 loppuun mennessä. Todistuksen etusivulla on pakollisena esitettävä muun muassa energiatehokkuusluokka, vuotuinen primäärienergiankulutus ja laskettu vuotuinen loppuenergiankulutus. Primäärienergiankulutus pinta-alaa kohden (kWh/m2, y) säilyy energiatehokkuuden indikaattorina, jonka perusteella rakennuksen energiatehokkuusluokka määräytyy. Energiatodistus voi sisältää myös vapaaehtoisia tietoja, joita on lueteltu liitteessä V. Kuten voimassaolevassa direktiivissä, direktiivin velvoitteet, myös energiatodistus, koskevat rakennusta, jonka sisäilmaston ylläpitämiseen käytetään energiaa.  

Energiatehokkuusluokituksen muodostamiseksi ehdotettavaa uutta tapaa käsitellään 9 artiklan kohdassa. Todistuksen voimassaolo ei saisi ylittää viittä vuotta, paitsi energiatehokkuusluokissa A, B ja C, joissa uuden luokituksen mukainen todistus saisi olla voimassa enintään 10 vuotta. 

Energiatodistuksen olisi jatkossa sisällettävä suosituksia myös käytöstä syntyvien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi ja arvio suosituksen toteuttamisen vaikutuksista. Lisäksi suositusten olisi sisällettävä arvio siitä, voidaanko lämmitys- tai ilmastointijärjestelmää mukauttaa toimimaan tehokkaammilla lämpötila-asetuksilla, esimerkiksi käyttämällä matalan lämpötilan lämmönluovuttajia vesikiertoisissa lämmitysjärjestelmissä.  

Todistusten laatiminen ja esille laitto (16–18 artikla) 

Todistukset olisi jatkossa laadittava myös laajamittaisesti korjatuille rakennuksille sekä vuokrasopimusta uusittaessa. Velvoite koskee jo uudisrakentamista, myyntitilanteita ja vuokraamista uudelle vuokralaiselle. Todistukset olisi laadittava julkisten tahojen omistamille tai käyttämille rakennuksille, riippumatta rakennuksen koosta, kun nykyisin velvoite kohdistuu viranomaisten omistamiin yli 250 neliömetrin rakennuksiin. Julkisella taholla tarkoitetaan hankintaviranomaisia, eli valtion viranomaisia, alue- tai paikallisviranomaisia, julkisoikeudellisia laitoksia sekä niiden muodostamia yhteenliittymiä.  

Ehdotuksessa on poistettu viittaus listaan rakennuksista, jotka voidaan jättää energiatodistusta koskevien velvoitteiden soveltamisalan ulkopuolelle. Todistukset olisi laadittava jatkossa myös muun muassa teollisuus- ja korjaamorakennuksille, muuhun kuin asuinkäyttöön tarkoitetuille maatilarakennuksille, joissa energian tarve on alhainen, hartauden harjoittamiseen ja uskonnolliseen toimintaan tarkoitetuille rakennuksille, alle 50 neliömetrin rakennuksille ja lämmitettäville kesämökeille.  

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava energiatodistusten laatu, luotettavuus ja kohtuuhintaisuus. Todistuksen voisi laatia riippumaton asiantuntija ainoastaan paikan päällä tehdyn käynnin jälkeen. Energiatodistuksen päivittämiseksi olisi oltava käytettävissä yksinkertaistettuja menettelyjä, jos toteutetaan perusparannuspassissa yksilöityjä toimenpiteitä.  

Todistuksen tulisi olla digitaalinen. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että kaikki laaditut energiatodistukset ladataan energiatehokkuustietokantaan. Todistus olisi ladattava tietokantaan täydellisenä, mukaan lukien kaikki rakennuksen energiatehokkuuden laskemiseen tarvittavat tiedot.  

Jäsenvaltioiden olisi vaadittava, että myytävillä tai vuokrattavaksi tarjottavilla rakennuksilla tai rakennusten osilla on energiatodistus. Energiatehokkuutta sekä energiatehokkuusluokkaa koskeva tunnus olisi mainittava verkossa ja verkon ulkopuolella olevissa ilmoituksissa, mukaan lukien kiinteistönvälitysportaalit. Pistokokeita tai muita tarkastuksia olisi toteutettava varmistamaan vaatimusten noudattaminen myynti- ja vuokraustilanteissa ja niitä koskevissa ilmoituksissa.  

Rakennusten energiatehokkuustietokanta (19 artikla) 

Uutena aiheena jäsenvaltioita velvoitettaisiin perustamaan rakennusten energiatehokkuutta koskeva kansallinen tietokanta. Tietokannan avulla olisi voitava kerätä energiatodistuksiin, lämmitys-, ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien tarkastuksiin, perusparannuspassiin, älyratkaisuvalmiutta koskevaan indikaattoriin sekä rakennuksen laskennalliseen tai mitattuun energiankulutukseen liittyviä tietoja.  

Tietokannan olisi oltava julkisesti käytettävissä unionin ja kansallisten tietosuojasääntöjen mukaisesti. Rakennusten omistajien, vuokralaisten ja isännöitsijöiden sekä rahoituslaitosten olisi saatava käyttöönsä koko energiatodistus sijoitussalkkuunsa kuuluvien rakennusten osalta. Koko energiatodistus tulisi olla mahdollisten vuokralaisten tai ostajien saatavilla.  

Jäsenvaltioiden olisi asetettava julkisesti saataville tiedot niiden rakennusten osuudesta kansallisessa rakennuskannassa, joilla on energiatehokkuustodistukset, sekä yhdistetyt tai anonymisoidut tiedot kyseisten rakennusten energiatehokkuudesta. Julkiset tiedot olisi päivitettävä vähintään kahdesti vuodessa. Jäsenvaltioiden olisi annettava pyynnöstä anonymisoituja tai yhdistettyjä tietoja julkisten laitosten ja tutkimuslaitosten, kuten kansallisten tilastolaitosten, saataville. 

Kansallisesta tietokannasta olisi siirrettävä tietoa vähintään vuosittain komission rakennuksia koskevaan seurantatietokantaan. Ehdotuksen mukaan komissio hyväksyisi kesäkuun 2024 loppuun mennessä täytäntöönpanosäädöksen, jossa esitetään yhteinen malli tietojen siirtämiseksi komission tietokantaan. Energiatehokkuustietokannan tulee olla yhteentoimiva ja integroitu muiden rakennuksia koskevaa tietoa sisältävien hallinnollisten tietokantojen, kuten kansallisen kiinteistörekisterin ja digitaalisten rakennuspäiväkirjojen kanssa.  

Todistusten valvonta (liite V) 

Komissio ehdottaa useita lisätoimia energiatodistusten valvontaan. Jäsenvaltioiden olisi selkeästi määriteltävä, millaista todistusta pidetään asianmukaisena. Komissio esittäisi yksityiskohdat, jotka asiamukaisen todistuksen määritelmässä on varmistettava.  

Jäsenvaltioiden olisi määriteltävä selkeästi laatutavoitteet ja tilastollisen luottamuksen taso, joka energiatodistusmenettelyssä on saavutettava. Ehdotus sisältää useita yksityiskohtaisia vaatimuksia valvonnan toteutustavalle. Jäsenvaltioiden olisi toteutettava myös ennalta ehkäiseviä ja reagoivia toimia varmistamaan koko energiatodistusmenettelyn laatu, kuten esimerkiksi laatijoiden lisäkoulutus, todistusten uudelleenlaatimisvelvoite, suhteelliset sakot ja väliaikaiset tai pysyvät kiellot.  

4.5  Kestävän liikkuvuuden infrastruktuuri (12 artikla)

Velvoitteet ei-asuinrakennuksille 

Ei-asuinrakennusten uudisrakentamisessa ja laajamittaisissa korjauksissa olisi asennettava yksi sähköajoneuvon latauspiste, kun pysäköintipaikkoja on yli viisi. Lisäksi jokainen pysäköintipaikka tulisi varustaa esikaapeloinnilla, joka mahdollistaa latauspisteen asentamisen myöhemmin. Toimistorakennuksille esitetään latauspisteiden määrää koskeva poikkeus siten, että latauspisteitä on asennettava vähintään yksi kappale jokaista kahta pysäköintipaikkaa kohden. Voimassa olevassa direktiivissä ei-asuinrakennusten velvoitteet (latauspiste ja putkitus) kohdistuvat yli 10 pysäköintipaikan rakennuksiin ja putkitus on tullut asentaa joka viidenteen pysäköintipaikkaan. Direktiivi ei ole edellyttänyt esikaapelointia vaan pelkästään putkitusta. 

Kaikkiin ei-asuinrakennuksiin, joissa on yli 20 pysäköintipaikkaa, olisi asennettava latauspiste jokaista kymmentä pysäköintipaikkaa kohden vuoden 2027 alkuun mennessä. Viranomaisten omistamissa tai käyttämissä rakennuksissa olisi lisäksi asennettava esikaapelointi vähintään joka toiseen pysäköintipaikkaan vuoden 2033 alkuun mennessä.  

Velvoitteet asuinrakennuksille 

Asuinrakennusten uudisrakentamisessa ja laajamittaisissa korjauksissa on kaikkiin pysäköintipaikkoihin asennettava esikaapelointi, joka mahdollistaa latauspisteen asentamisen myöhemmin. Velvoite koskisi rakennuksia, joilla on yli kolme pysäköintipaikkaa. Voimassaolevassa direktiivissä kynnysarvo on yli 10 pysäköintipaikkaa.  

Latauspisteiden ja esikaapelointien ominaisuudet ja muut säännökset 

Latauspisteiden olisi mahdollistettava älykäs lataaminen sekä tarpeen mukaan kaksisuuntainen lataus. Esikaapeloinnit olisi mitoitettava siten, että yhtäaikainen lataus on mahdollista asennettavissa latauspisteissä.  

Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on poistettava esteet latauspisteiden asentamiselta asuinrakennuksiin, joissa on pysäköintipaikkoja, ja erityisesti tarve saada vuokranantajalta tai yhteisomistajilta suostumus yksityisen latauspisteen asentamisesta omaan käyttöön. 

Kuten voimassa olevassa direktiivissä, latauspisteitä ja esikaapelointia koskevia velvoitteita sovelletaan, kun pysäköintialue sijaitsee fyysisesti rakennuksen yhteydessä ja peruskorjaustoimenpiteet kattavat laajamittaisten korjausten osalta pysäköintialueen tai pysäköintialueen sähköinfrastruktuurin. Ehdotuksesta on poistettu maininta pysäköintipaikkojen sijaitsemisesta rakennuksessa ja vaatimusten liittyminen rakennuksen sähköjärjestelmäkorjaukseen. 

Vaatimukset voidaan jättää soveltamatta, jos vaadittava esikaapelointi toimisi erittäin pienten erillisten verkkojen varassa tai rakennukset sijaitsevat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 349 artiklassa tarkoitetuilla syrjäisimmillä alueilla, jos tämä aiheuttaisi huomattavia ongelmia paikallisen energiajärjestelmän toiminnalle ja vaarantaisi paikallisverkon vakauden. Muut voimassa olleeseen direktiivin sisältyneet helpotukset on poistettu.  

Polkupyörän pysäköintipaikat 

Uutena aihepiirinä esitetään pakollisia polkupyörän pysäköintipaikkoja uudisrakentamisessa ja laajamittaisissa korjauksissa. Asuinrakennuksissa polkupyörän pysäköintipaikkoja tulisi olla kaksi jokaista asuntoa kohden. Jos korjauksissa tämä ei ole toteuttavissa, tulisi varmistaa niin monta polkupyörän pysäköintipaikkaa kuin on tarpeen. Ei-asuinrakennuksissa polkupyörien pysäköintipaikkoja tulisi olla yksi jokaista autopysäköintipaikkaa kohden. 

Kaikissa ei-asuinrakennuksissa, joissa on yli 20 autopysäköintipaikkaa, polkupyörän pysäköintipaikkoja tulisi olla yksi jokaista autopysäköintipaikkaa kohden vuoden 2027 alkuun mennessä. Jäsenvaltiot voisivat muuttaa ei-asuinrakennuksien kohdalla polkupyörien pysäköintipaikkamäärää koskevia vaatimuksia sellaisten rakennustyyppien osalta, joissa polkupyöriä käytetään tyypillisesti vähemmän kulkuneuvoina. 

4.6  Automaatiovelvoitteet, tarkastukset ja älyvalmiusindikaattori (20-21 ja 13 artikla)

Automaatio- ja ohjausjärjestelmät (20 artikla) 

Ehdotuksen mukaan rakennuksen automaatio- ja ohjausjärjestelmien asennusvelvoitteen kynnysarvo, joka koskee lämmitysjärjestelmien tai yhdistetyn lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien nimellistehoa, laskee 290 kilowatista 70 kilowattiin vuoden 2029 loppuun mennessä ei-asuinrakennuksissa. Muutoin automaatio- ja ohjausjärjestelmien asentamisvaatimukset ei-asuinrakennuksiin liittyen pysyvät samoina kuin voimassa olevassa direktiivissä.  

Ehdotuksen mukaan asuinrakennukset tulee varustaa jatkuvalla sähköisellä seurantatoiminnolla järjestelmien tehokkuuden mittaamiseksi ja omistajan informoimiseksi sekä tehokkailla ohjaustoimilla varmistamaan energian optimaalinen tuottaminen, jakelu, varastointi ja käyttö. Nämä tulisivat pakolliseksi vuoden 2025 alusta uudisrakentamisessa ja laajamittaisissa korjauksissa. Artiklassa ei esitetä asuinrakennusten järjestelmille nimellistehon alarajaa. Vaatimus koskisi siten kaikenlaisia asuinrakennuksia, myös pientaloja.  

Tarkastukset (20 ja 21 artikla)  

Pakolliset säännölliset tarkastukset tulisi jatkossa kohdistaa lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien lisäksi ilmanvaihtojärjestelmille. Tarkastukset tehtäisiin nimellisteholtaan yli 70 kilowatin järjestelmille kuten nykyisin, nimellistehon perustuessa lämmityksen ja jäähdytyksen nimellistehon summaan. Uutena velvoitteena asetettaisiin viiden vuoden määrävälit järjestelmien tarkastuksille yleisesti ja kahden vuoden määrävälit tarkastuksille, kun laitteiden nimellisteho on yli 290 kilowattia. Jos rakennuksissa on edellä kuvattu automaatio- ja ohjausjärjestelmä, rakennukset olisi jätettävä tarkastusvelvoitteen ulkopuolelle, kuten nykyisin.  

Erilliset tarkastusjärjestelmät olisi otettava käyttöön asuinrakennuksille ja ei-asuinrakennuksille. Ehdotuksessa määritellään lisäksi millaisia arviointeja järjestelmille ja niiden tietyille osille tulee tarkastuksissa tehdä. Sen lisäksi että tarkastusraportit annetaan omistajalla tai vuokralaisille, olisi tarkastusraportit ladattava kansalliseen energiatehokkuustietokantaan.  

Ehdotuksen mukaan pakollisille tarkastuksille säilyy vaihtoehto, jonka jäsenvaltio voi valita edellyttäen, että vaihtoehdolla saavutetaan samat vaikutukset kuin pakollisilla tarkastuksilla. Vaihtoehdossa jäsenvaltiot voivat päättää ryhtyä toimenpiteisiin varmistaakseen, että käyttäjille neuvotaan laitteiden vaihtamisesta ja muista järjestelmän muutoksista. 

Uutena aiheena komissio esittää tarkastusjärjestelmien käyttöönottoa tai vaihtoehtoisia toimenpiteitä, mukaan lukien digitaaliset välineet, joiden avulla todistetaan, että toteutetut rakennus- ja korjaustyöt vastaavat suunniteltua energiatehokkuutta ja ovat rakennusmääräyksissä asetettujen energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten mukaisia. 

Yhteenvetoanalyysi tarkastusjärjestelmistä ja niiden tuloksista on sisällytettävä 3 artiklassa tarkoitettuun rakennusten perusparannussuunnitelmaan. Jos jäsenvaltio on valinnut tarkastusmenettelyille vaihtoehtoiset toimenpiteet, on tästä liitettävä mukaan yhteenvetoanalyysi ja vaihtoehtoisten toimenpiteiden tulokset. 

Älyratkaisuvalmius (Smart Readiness Indicator, SRI) (13 artikla) 

Voimassaolevan direktiivin nojalla komissio on antanut delegoidun asetuksen ((EU) 2020/2155) EU:n yhteisestä, jäsenvaltioille vapaaehtoisesta, rakennusten älyratkaisuvalmiutta koskevasta luokittelujärjestelmästä. Luokittelujärjestelmä sisältää älyratkaisuvalmiusindikaattorin määritelmän ja laskentamenetelmän. Lisäksi komissio on antanut komission täytäntöönpanoasetuksen ((EU) 2020/2156), jossa määritellään tekniset yksityiskohdat järjestelmän tehokasta käyttöönottoa ja ei-sitovaa kansallista testausvaihetta varten.  

Ehdotuksen mukaan komissio antaisi joulukuun 2025 loppuun mennessä delegoidun säädöksen, jolla edellytetään älyratkaisuvalmiusindikaattorin soveltamista ei-asuinrakennuksille, joiden lämmitysjärjestelmän tai tilojen yhdistetyn lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmän nimellisteho on yli 290 kilowattia. Komissio antaisi myös täytäntöönpanosäädöksen, jossa määritellään tekniset yksityiskohdat järjestelmän tehokkaaseen soveltamiseen tällaisissa rakennuksissa.  

Rakennusten älyindikaattorin tavoitteena on parantaa rakennusten käytön joustavuutta käyttäjän ja energiaverkon suuntaan sekä lisätä käyttäjien tietoisuutta rakennuksen teknisten järjestelmien tuomasta lisäarvosta. 

4.7  Tekniset järjestelmät (11 artikla)

Teknisiä järjestelmiä koskevat järjestelmävaatimukset, jotka koskevat kokonaisenergiatehokkuutta, oikeaa asentamista sekä asianmukaista mitoitusta, säätämistä ja ohjaamista, olisi asetettava myös uudisrakentamiselle. Nykyinen velvoite koskee vain olemassa oleviin rakennuksiin asennettavia järjestelmiä. Vaatimuksia asetettaessa olisi otettava huomioon mitoitusolosuhteet sekä tyypilliset tai keskimääräiset toimintaolosuhteet. Teknisille rakennusjärjestelmille asetettujen vaatimusten olisi saavutettava vähintään viimeisin kustannusoptimaalinen taso. 

Lisäksi komissio ehdottaa jäsenvaltioille mahdollisuutta asettaa lämmönkehittimien kasvihuonekaasupäästöjä tai polttoainetyyppiä koskevia vaatimuksia edellyttäen, etteivät vaatimukset muodosta perusteetonta markkinaestettä.  

Päästöttömät uudisrakennukset olisi varustettava mittaus- ja valvontalaitteilla sisäilman laadun seurantaa ja säätöä varten. Olemassa oleviin rakennuksiin olisi edellytettävä laitteiden asentamista, jos se on teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa kun rakennukselle tehdään laajamittainen korjaus.  

4.8  Tiedonvaihto (14 artikla)

Uuden artiklan mukaan jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että rakennusten omistajilla, asukkailla ja ylläpitäjillä on suora pääsy rakennustensa järjestelmien tietoihin. Näiden pyynnöstä tiedot tai pääsy tietoihin olisi annettava kolmannelle osapuolelle. Rakennusten järjestelmien tiedoilla tarkoitetaan vähintään rakennusosien ja rakennuksen palvelujen energiatehokkuuteen sekä rakennusten automaatio- ja ohjausjärjestelmiin, mittareihin ja sähköajoneuvojen latauspisteisiin liittyvää tietoa.  

Jäsenvaltioiden tulisi edistää palvelujen sekä tietojen liikkuvuutta ja yhteentoimivuutta. Jos tiedon hallinnalle tai tiedonvaihdolle asetetaan sääntöjä, olisi täsmennettävä ehdot joiden perusteella kelpoiset osapuolet voivat saada pääsyn rakennustietoihin. Jäsenvaltioiden vastuulla olisi asettaa tarvittavat maksut tietoihin pääsyä varten. Rakennusten omistajilta, asukkailta tai ylläpitäjiltä ei veloitettaisi ylimääräisiä kustannuksia tietojensa saamisesta tai pyynnöstä avata tiedot kolmannelle osapuolelle. 

Komissio tulisi antamaan täytäntöönpanosäädöksen, jossa esitetään yksityiskohtaiset yhteentoimivuusvaatimukset sekä tietojen saatavuutta koskevat syrjimättömät ja avoimet menettelyt tietoihin pääsemiseksi.  

4.9  Riippumattomat asiantuntijat ja rakennusalan ammattihenkilöiden sertifiointi (22 ja 23 artikla)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että perusparannuspassin laatii ja rakennuksen älyvalmiuden arvioi riippumattomalla tavalla pätevä tai sertifioitu asiantuntija. Sertifiointi tehtäisiin energiatehokkuusdirektiivin säännösten (uudelleenlaadittava energiatehokkuusdirektiivin artikla 26) mukaisesti, ottaen huomioon asiantuntijan pätevyys.  

Uutena aiheena komissio esittää rakennusalan ammattilaisten sertifiointia. Jäsenvaltioiden olisi varmistettava perusparannustöitä suorittavien rakennusalan ammattilaisten asianmukainen pätevyys, (uudelleenlaaditun energiatehokkuusdirektiivin) 26 artiklan mukaisesti. Jäsenvaltioiden olisi myös varmistettava, että perusparannustöiden palveluntarjoajille on saatavilla sertifiointi- tai vastaavia pätevyysjärjestelmiä, jos se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista eikä kuulu direktiivin (EU) 2018/2001 [uusiutuvia energialähteitä koskeva muutettu direktiivi] 18 artiklan 3 kohdan tai direktiivin (EU) .../... [uudelleenlaadittu energiatehokkuusdirektiivi] 26 artiklan soveltamisalaan. 

4.10  Riippumattomat valvontajärjestelmät (24 artikla)

Jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että perusparannuspasseja ja älyvalmiusindikaattoreita koskevat riippumattomat valvontajärjestelmät perustetaan. Valvontajärjestelmät voisivat olla erillisiä. Energiatodistusten valvontajärjestelmää koskevat erityisvaatimukset esitettäisiin direktiiviehdotuksen V liitteessä. 

4.11  Tiedottaminen (26 artikla)

Voimassa olevassa direktiivissä edellytetään jäsenvaltioilta useita toimenpiteitä, joilla tiedotetaan rakennusten omistajille ja vuokralaisille keinoista ja menetelmistä parantaa energiatehokkuutta. Ehdotuksessa edellytettäisiin lisäksi toimenpiteiden toteuttamista räätälöidyn tiedon tarjoamiseksi haavoittuvassa asemassa oleville kotitalouksille. Direktiivin täytäntöönpanosta vastaaville henkilöille olisi tarjottava ohjeita ja koulutusta voimassa olevaan direktiiviin sisältyvien aiheiden lisäksi kasvihuonekaasujen vähentämisestä. 

6.1  Komission vaikutusarviointi

Ehdotukseen liittyy komission vaikutusten arviointi (SWD(2021) 453 final) sekä tiivistelmä vaikutusten arvioinnista (SWD(2021) 454 final). 

Komissio tarkasteli vaikutusarvioinnissa eri toimenpiteitä kolmella vaihtoehdoilla, jotka edustivat kunnianhimoltaan matalaa, maltillista ja korkeaa tavoitetasoa. Lopullinen komission ehdotus on muotoiltu siten, että se on maltillisella tavoitetasolla olemassa olevien rakennusten korjaamisen osalta. Kunnianhimon korkea tavoitetaso on säilytetty uudisrakentamisessa.  

Korkean tavoitetason vaihtoehdolla saavutettaisiin suurin hyöty verrattuna nykyiseen korjauskehitykseen. Perusuraan verrattuna peruskorjausten arvioidaan olevan keskimäärin 1,35 prosenttiyksikköä korkeammalla tasolla vuonna 2030 ja lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden energiankulutuksen 11,7 prosenttia alemmalla tasolla vuoteen 2030 mennessä ja 34 prosenttia alemmalla tasolla vuoteen 2050 mennessä. Kasvihuonekaasupäästöjen arvioidaan olevan 23 prosenttia ja 53,5 prosenttia pienemmät vuosina 2030 ja 2050, samoin ilmansaasteet ja veden käyttö vähenevät. Kuluttajien energiakustannusten arvioidaan perusuraan verrattuna olevan 8 prosenttia alemmat vuonna 2030 ja 27,6 prosenttia alemmat vuonna 2050. 

Maltillisen tavoitetilan valinnalla arvioidaan saatavan keskimäärin 0,2 prosenttiyksikköä korkeampi korjausaste kuin perusskenaariossa. Tällöin energian loppukulutus vähenee 3,6 prosenttia ja 16 prosenttia vuosina 2030 ja 2050 sekä lämmityksen, jäähdytyksen ja lämpimän käyttöveden kasvihuonekaasupäästöt 4,2 prosenttia ja 21 prosenttia vuosina 2030 ja 2050. Kuluttajien energiakustannusten arvioidaan nousevan maltillisessa tavoitevaihtoehdossa perusuraan verrattuna 2 prosenttia ja 12 prosenttia alemmaksi vuoteen 2030 mennessä ja vuoteen 2050 mennessä. 

Komission mukaan pääasialliset kustannukset liittyvät pakollisten korjausvaatimusten käynnistämiin energiaremontteihin, niihin liittyviin investointeihin ja uusien rakennusten nollapäästövaatimusten noudattamiseen. Investointien suhteellinen kasvu on perusuraan verrattuna 80 prosenttia vuoteen 2030 mennessä korkean tavoitetason vaihtoehdolla. Kun olemassa olevien rakennusten korjausvaatimusten kohdalla tarkastelutasona on maltillinen taso, investointien suhteellinen kasvu on 22,4 prosenttia perusuraan verrattuna vuoteen 2030 mennessä. 

Yli 90 prosenttia rakennus-, arkkitehtuuri- ja maa- ja vesirakennusyrityksistä on pk-yrityksiä. Korkean tavoitetason vaihtoehdossa toiminnan ennakoidaan kasvavan merkittävästi vuoteen 2030 mennessä, jolloin lisäarvo on 104 miljardia euroa vuodessa vuoteen 2020 verrattuna. Maltillisessa vaihtoehdossa lisäarvon arvioidaan olevan noin 29 miljardia euroa vuodessa vuonna 2030. 

Komission mukaan ehdotuksessa nojataan pitkälti jo olemassa oleviin rakenteisiin ja sääntöihin. Viranomaisille aiheutuu kuitenkin kustannuksia, jotka liittyvät kansalliseen täytäntöönpanoon, valvontaan ja toimeenpanoon, sekä tiettyjä hallinnollisia kustannuksia, jotka aiheutuvat tietojenantovelvoitteiden noudattamisesta. Jälkimmäisen osalta energiatodistusten digitalisoinnin sekä tiedonvaihtoa ja tietokantoja koskevien uusien säännösten odotetaan vähentävän vaatimustenmukaisuuskustannuksia ja helpottavan korjausrakentamiseen liittyviä hallinnollisia menettelyjä.  

Pienentyvillä energialaskuilla voidaan vähentää energiaköyhyyttä. Arvioitu energiaköyhyyden suhteellinen väheneminen koskee Euroopan unionin jäsenvaltioissa noin 2,3 miljoonasta 3,5 miljoonaan kotitaloutta vuoteen 2030 mennessä, kun tarkasteltiin joko maltillista tai korkeaa vaihtoehtoa. Lisäksi energiankäytön vähentäminen tuo merkittäviä ympäristö- ja terveyshyötyjä ja vähentää myös EU:n riippuvuutta energian tuonnista. 

6.2  Lainsäädännölliset ja hallinnolliset vaikutukset

Voimassa oleva rakennusten energiatehokkuusdirektiivi on pantu pääosin täytäntöön rakennuksen energiatodistuksesta annetulla lailla (50/2013), rakennuksen energiatodistustietojärjestelmästä annetulla lailla (147/2015), rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä annetulla lailla (733/2020) ja maankäyttö- ja rakennuslailla (132/1999). Direktiiviä koskevaa kansallista sääntelyä on myös useissa alemman asteisissa säädöksissä, kuten seuraavissa asetuksissa: valtioneuvoston asetus rakennuksissa käytettävien energiamuotojen kertoimien lukuarvoista (788/2017), ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatodistuksesta (1048/2017), ympäristöministeriön asetus eräiden rakennuksen teknisten järjestelmien energiatehokkuuden vaatimuksista (718/2020), ympäristöministeriön asetus uuden rakennuksen energiatehokkuudesta (1010/2017) sekä ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä (4/13). Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin nykyisessä 14 ja 15 artiklassa tarkoitetut lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien tarkastukset on Suomessa pantu täytäntöön vaihtoehtoisilla neuvontatoimilla. 

Direktiiviehdotuksella olisi vaikutuksia Suomen lainsäädäntöön. Voimassa olevan rakennusten energiatehokkuusdirektiivin kansallinen toimeenpanolainsäädäntö olisi saatettava vastaamaan uudelleen laadittua rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä. Direktiiviehdotuksen säännökset edellyttäisivät voimassa olevaan lainsäädäntöön paljon muutoksia ja myös uusia laintasoisia ja alemman asteisia säädöksiä. Uudisrakentamiseen, korjausrakentamiseen ja olemassa oleville rakennuksille esitetään uusia vaatimuksia, aikatauluja, seuraamusjärjestelmiä ja valvontakeinoja, jotka edellyttävät kansallista säätämistä. Olemassa olevien rakennusten pakolliset korjaamiset energiatehokkuuden parantamiseksi edellyttävät laintasoista säätämistä. 

Latauspisteitä- ja latauspistevalmiuksia sekä automaatiota koskevat muutokset aiheuttavat myös muutoksia rakennusten varustamisesta sähköajoneuvojen latauspisteillä ja latauspistevalmiuksilla sekä automaatio- ja ohjausjärjestelmillä annettuun lakiin. Latauspisteiden edistämistä koskeva ehdotuksen artiklan 12 kohta 8 on ongelmallinen kansallisen toimeenpanon näkökulmasta. Ehdotettu säännös vaatisi, että Suomi joutuisi poikkeamaan kansalliseen omistusoikeus- ja vuokralainsäädäntöön perustuvista omistajan tai vuokranantajan suostumusvaatimuksista latauspisteiden asentamisen edistämiseksi. Latauspisteiden asentamista edistävä velvoite olisi voitava sovittaa yhteen nykyisen kansallisen omistajan ja vuokranantajan oikeuksia koskevien yleisten periaatteiden kanssa. Latauspisteiden edistämistä koskeva säännös on ehdotetussa muodossaan vastaavasti ongelmallinen myös asunto-osakeyhtiölain muutostöitä ja uudistuksista päättämistä koskevan sääntelyn kannalta. Uutena aihepiirinä kansallisessa lainsäädännössä pitäisi säätää polkupyörien parkkipaikoista. Kansallisen lainsäädännön tiukkeneminen vaikuttaa myös siihen, millä edellytyksillä asuin- ja työpaikkakiinteistöille myönnettäviä avustuksia latausinfran toteuttamiseen voidaan myöntää. Lisäksi ehdotuksen mukaan älyratkaisuvalmiutta koskeva indikaattori tulisi pakollisiksi isoihin ei-asuinrakennuksiin. Tästä ei ole voimassa olevaa lainsäädäntöä, koska voimassa olevan direktiivin mukaan indikaattorin käyttö on ollut vapaaehtoista kaikille rakennuksille. Ehdotus älyratkaisuvalmiutta koskevan indikaattorin pakolliseksi tulemisesta isoissa ei-asuinrakennuksissa edellyttää siten uutta laintasoista säätämistä.  

Ehdotuksesta aiheutuu hallinnollista taakkaa, kun joudutaan laatimaan perusparannussuunnitelma ja raportoimaan siitä komissiolle (artikla 3). Ehdotuksen mukaan jäsenvaltion olisi perustettava rakennusten energiatehokkuutta koskeva kansallinen tietokanta (19 artikla). Tietokannan perustaminen, ylläpitäminen ja tiedon kerääminen vaatii lainsäädännöllisiä toimenpiteitä ja aiheuttaa hallinnollista taakkaa. Lisäksi esityksen 22 artiklassa edellytetään, että perusparannuspassin laatii ja rakennuksen älyvalmiuden arvioi riippumattomalla tavalla pätevä tai sertifioitu asiantuntija. Ehdotus edellyttää, että jäsenvaltion on laitettava julkisesti saataville tietoa koulutuksesta ja sertifioinnista sekä säännöllisesti päivitetyt listat pätevistä tai sertifioiduista asiantuntijoista tai yrityksistä, jotka tarjoavat näiden asiantuntijoiden palveluja. Edellä mainittuihin asiantuntijoihin liittyvät vaatimukset vaativat uutta lainsäädäntöä. Sama asiantuntijaan liittyvä vaatimus on ollut jo voimassa olevassa direktiivissä energiatodistusten laadintaan sekä lämmitys- tai ilmastointijärjestelmien tarkastukseen liittyen. Myös ehdotuksessa mainitut tukijärjestelmät (15 artikla) saattavat aiheuttaa säätämisen tarvetta ja aiheuttaa hallinnollista taakkaa. 

Elinkaaren hiilijalanjäljen arviointi on linjassa hallitusohjelman mukaisesti valmistelun rakennusten elinkaaren hiilijalanjäljen säädösohjauksen kanssa, joten komission ehdotus ei aiheuta mitään uutta Suomessa jo tällä hetkellä valmistelussa olevaan säädöskehitykseen. Valmisteilla oleva kaavoitus- ja rakentamislain uudistus sisältää jo rakennuksen elinkaaren ilmastovaikutusten arvioinnin, joten rakennusten hiilijalanjälkitietoja tultaisiin edellyttämään jo ennen direktiivin voimaantuloa. Näin ollen voidaan todeta, ettei hiilijalanjäljen laskentaan liittyvistä muutoksista aiheudu uusia vaikutuksia.  

6.3  Taloudelliset vaikutukset

Jäljempänä tässä jaksossa mainittuihin mahdollisiin valtion lisärahoitustarpeisiin otetaan kantaa normaaliin tapaan julkisen talouden suunnitelmaa ja talousarviota koskevissa menettelyissä sen jälkeen, kun direktiiviehdotuksen käsittely Euroopan unionissa on edennyt ja kustannusarviot tarkentuvat.  

Uudisrakentaminen 

Rakennetun omaisuuden tila 2021 -raportin mukaan Suomessa rakennetaan vuosittain noin kahdeksan miljoonaa neliötä uutta kerrosalaa, josta noin 45 prosenttia on asuinrakennuksia. Vuotuinen uudisrakentamisen määrä on noin 1–1,5 prosenttia koko rakennuskannan määrästä. Rakennusten pitkäikäisyyden vuoksi niiden elinkaaren aikaiseen energiatehokkuuteen, raaka-aineiden kulutukseen sekä päästöjen minimoimiseen on tarpeellista kiinnittää erityistä huomiota jo suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa. Komission ehdotuksen mukaan vuoden 2027 alusta lähtien viranomaisten käytössä olevien tai omistamien uusien rakennusten on täytettävä päästöttömiä rakennuksia koskevat vaatimukset ja vuoden 2030 alusta kaikkien uusien rakennuksien tulee olla päästöttömiä rakennuksia. Edellä mainittuja päivämääriä ennen uusien rakennusten on täytettävä vähintään lähes nollaenergiarakennuksia koskevat vaatimukset. Lähes nollaenergiarakennuksia koskevat vaatimukset eivät voi olla alemmat kuin mitä jäsenmaiden vuonna 2023 raportoiman vaatimusten kustannusoptimaalinen taso on. 

Ennen vuotta 2027 lähes nollaenergiarakennuksia koskevat vaatimukset tulee asettaa lähelle kustannusoptimaalista tasoa kuten nykyinenkin direktiivi edellyttää. Kustannusoptimaalisella tasolla rakennuksen energiatehokkuuteen tehtävä investointi on saatavissa takaisin pienentyneen energiankulutuksen tuomana säästönä rakennuksen käytön aikana. Asuin- ja toimistorakennuksia lukuun ottamatta käytännössä sama kustannusoptimaalinen vaatimustaso voidaan asettaa koskemaan muita rakennuksia myös vuosien 2027 ja 2030 jälkeen. Arviota rakennuskustannusten noususta ei voida vielä tehdä, sillä vuoden 2023 raportointia ei ole vielä tehty. Suomen vuonna 2018 komissiolle toimittaman kustannusoptimaalisuusraportin mukaan kustannusoptimaalinen taso uudisrakentamisessa oli keskimäärin 12 prosenttia energiatehokkaampi kuin uudisrakentamisessa noudatettu energiatehokkuuden vaatimustaso. Direktiivin sallima poikkeama kustannusoptimaalisesta tasosta on 15 prosenttia, joten on todennäköistä, että vaatimustasoa on parannettava ja että rakennuskustannukset tulevat nousemaan. 

Asuin- ja toimistorakennuksia koskevat direktiiviehdotuksessa asetetut päästöttömän rakennuksen primäärienergiankulutuksen enimmäisrajat viranomaisten rakennusten osalta vuoden 2027 jälkeen ja muiden rakennusten osalta vuoden 2030 jälkeen. Päästöttömän rakennuksen määrittelyyn ja siinä käytettävien primäärienergiakertoimien tai painokertoimien määrittelyyn liittyy direktiiviehdotuksen osalta niin paljon epävarmuuksia, ettei vaikutusten arviointi ole tässä vaiheessa vielä mahdollista. Direktiiviehdotuksen mukaan päästöttömän rakennuksen vaatimustasoa ei enää koskisi kustannusoptimaalinen tarkastelu. Tällöin on mahdollista, että rakennukseen tehdyt investoinnit eivät enää maksaisi itseään takaisin saavutettuna energiansäästönä.  

On merkittävää, että direktiiviehdotuksessa komissio ehdottaa myös rakennuskannan hiilivarastojen huomioimista. Suomessa valmisteltavana olevassa rakentamisen ilmastovaikutusten säädösohjauksessa myös mahdolliset myönteiset ilmastovaikutukset ovat mukana (niin sanottu hiilikädenjälki). Osana näitä vaikutuksia Suomessa ollaan varauduttu raportoimaan myös rakennuskannan hiilivarastoja, joista merkittävin osa on kestävästi tuotetuissa puupohjaisissa rakennustuotteissa. Komission hiilivarastoja koskevalla ehdotuksella voi olla välillisiä puurakentamista edistäviä vaikutuksia, jotka voivat vaikuttaa myönteisesti suomalaisten yritysten tuotteiden kysyntään EU:n sisämarkkinoilla. 

Olemassa olevat rakennukset ja korjausrakentaminen 

Energiatehokkuuden vähimmäistasovaatimuksista aiheutuva velvollisuus ryhtyä korjaamaan rakennusta pelkästään energiatehokkuuden vuoksi koskisi VTT:n arvion mukaan 35 prosenttia rakennuskannasta eli 515 600 rakennusta. Rakennuksista 445 600 on omakotitaloja, 24 100 rivitaloja, 24 300 kerrostaloja, 5 200 julkisia rakennuksia ja 16 400 muita tämän velvoitteen alaisia rakennuksia.  

Velvoitteesta aiheutuvat rakennusten korjauskustannukset olisivat VTT:n arvion mukaan 13,7 miljardia eli noin 1–1,5 miljardia euroa vuodessa. Kustannuksia arvioitaessa on oletettu, että rakennuksiin kohdistuvat Suomen pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategian mukaiset päästövähennys- ja energiansäästötavoitteet pysyvät vähintään ennallaan jo siitä syystä, että Suomella on kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035. Kustannustietona on käytetty asuinrakennusten energia-avustusta saaneiden hankkeiden vuosien 2020 ja 2021 kustannustietoa. Kustannuksissa ei ole otettu huomioon 9 artiklan mukaista 2040 ja 2050 tavoitetta korkeammista energialuokista tavoitteena rakennuskannan päästöttömyys. 

Kustannuksia rakennusten omistajille muodostuisi myös korjausvelvoitteen alaisiin rakennuksiin laadittavista energiatodistuksista. Esimerkiksi pientalon energiatodistus maksaa noin 350 euroa, rivitalon keskimäärin 510 euroa ja kerrostalon keskimäärin 650 euroa. Energiatodistusten hinnoista muissa rakennustyypeissä ei tietoa ole luotettavasti saatavilla, mutta muutamien laatijoiden mukaan hinta on voinut olla 500–9 000 euroa kohteen koosta ja monimutkaisuudesta riippuen.  

Ehjien rakennusosien ja järjestelmien ennenaikaisessa uusimisessa täytyy jäännösarvo lisätä korjauksen kustannukseksi. Tätä ei ole pystytty ottamaan huomioon korjauskustannusten arvioinnissa. Jäljellä oleva menetettävä käyttöikä voi olla kymmeniä vuosia. 

Rakennusten omistajille olisi lisäksi riskinä energiatehokkuudeltaan heikompien rakennusten arvon aleneminen. Mahdollisten avustusten kohdistaminen myös muiden kuin yksityisten omistamiin rakennuksiin tulisi pohdittavaksi, sillä energiatehokkuuden parantamisvelvoite koskisi myös niitä. Erityisesti taantuvilla alueilla rakennusten omistajilla ei ole välttämättä rahaa edes tarpeellisiin korjauksiin riittävästi, eikä kaikille kiinteistöille välttämättä löydy enää pitkäaikaista käyttöä. Kun myös rakennusten arvo on alhainen, luoton saanti pankista vaikeutuu, mikä käytännössä voi heikentää matalien tuloluokkien ihmisten taloutta. Velvoitteiden toteuttaminen saattaa olla myös joillekin kunnille suuri taloudellinen rasite.  

Hallinnolle aiheutuvia kustannuksia syntyy energiatehokkuuden vähimmäistason noudattamisen valvontajärjestelmästä ja sanktioista sekä niiden toimeenpanosta ja oikaisuvaatimusten käsittelystä. Kustannusvaikutukset voivat olla suuria, koska tällaista valvontajärjestelmää ei tällä hetkellä ole olemassa. Myös mahdollisten oikaisuvaatimusten käsittely sitoo paljon resursseja. 

Kansallisen rakennusten perusparannussuunnitelman laatimisesta, täytäntöönpanosta, seurannasta ja raportoinnista arvioidaan aiheutuvan kustannuksia, joiden suuruutta voidaan arvioida vasta sisältövaatimuksen selkeytyessä. Kustannukset voivat olla todella merkittäviä, mikäli joudutaan perustamaan uusia tietojärjestelmiä ja keräämään uutta yksityiskohtaista tietoa rakennuksittain. 

Perusparannuspassin luomisessa voidaan käyttää jo olemassa olevia kansallisia, samankaltaisia työkaluja, jos perusparannuspassi voidaan toteuttaa ilman delegoitua asetusta tai delegoidun asetuksen sisältö mahdollistaa nykyisenkaltaiset toimet. Todennäköisesti perusparannuspassin sisällön tulisi olla laajempi kuin nykyisissä työkaluissa, joten tarvittaisiin tutkimus- ja kehityshankkeita, joissa hahmotetaan rakennusten korjauksia energiatehokkuuden parannuksineen useamman vuosikymmenen päähän. Hallinnollisia kustannuksia aiheutuisi tutkimus- ja kehityskustannusten lisäksi perusparannuspassin hallintomenettelyistä, järjestelmän ylläpidosta ja passinlaatijoiden koulutuksista. Perusparannuspassi olisi vapaaehtoinen rakennusten omistajille, joten heille mahdollisesti aiheutuvia kustannuksia tai energiansäästöjä ei tässä vaiheessa ole arvioitu.  

Korjausrakentamista koskevien rakentamismääräysten energiatehokkuusvaatimusten tason asettaminen vähintään kustannusoptimaaliselle tasolle kiristäisi nykyistä vaatimustasoa käytännössä keskimäärin 4 prosenttia, koska nyt voimassaolevat määräykset ovat keskimäärin 4 prosenttia alle kustannusoptimaalisen tason. Kustannusoptimaaliset tasot on voimassa olevan direktiivin velvoittamana tarkasteltava joka viides vuosi. Raportti tarkastelusta on toimitettava komissiolle seuraavan kerran vuonna 2023. Tämä tarkastelu on käynnissä ja oletettavasti tarkastelun johdosta vaatimustasoja joudutaan kiristämään joka tapauksessa. Vaatimustason kiristämisestä aiheutuu kustannuksia rakennusten korjauksiin energiatehokkuuden parantamisen osalta. Tässä vaiheessa kustannusvaikutusta rakennusten omistajille ei pystytä arvioimaan ennalta. Kustannusvaikutus ei kuitenkaan ole kohtuuton, koska energiatehokkuusvaatimuksesta voidaan rakennuksessa poiketa, jos siihen pääseminen ei ole teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti mahdollista.  

Energiatodistukset 

Laadittavien energiatodistusten määrä lisääntyisi, kun todistusten voimassaoloaika lyhenisi osassa energiatodistuksia ja lisäksi todistukset laadittaisiin jatkossa kaikille julkisten hankintayksikköjen omistamille rakennuksille. Julkisten hankintayksikköjen rakennuksia on VTT:n arvion mukaan noin 30 000, joista noin 5 200 rakennuksessa energiatodistus tehtäisiin jo 9 artiklan johdosta. Todistusten määrä lisääntyisi myös, jos velvoitteet koskisivat rakennuksia, jotka aiemmin olivat soveltamisalan ulkopuolella. Energiatodistusten hintatietoja on esitetty aiemmassa, 9 artiklan vaikutuksia kuvaavassa kohdassa. Rakennukselle laadittavan energiatodistuksen hintaan ei arvioida aiheutuvan merkittäviä muutoksia. Koko rakennuskannan osalta lisääntyvät energiatodistuksen laadintatilanteet nostaisivat kustannuksia rakennusten omistajille. Tarkempia arvioita kustannusvaikutuksesta ei tässä vaiheessa ole käytettävissä.  

Energiatodistustietojärjestelmän laajentaminen komission ehdotuksen mukaiseksi energiatehokkuustietokannaksi edellyttäisi erittäin suuria muutoksia. Tietojärjestelmään olisi vietävä tiedot myös rakennuksen perusparannuspassista, älyvalmiusindikaattorista, mahdollisista tarkastusraporteista sekä pätevistä/sertifioiduista laatijoista. Muutoksia tietojärjestelmään aiheutuisi myös lisääntyneistä valvonta- ja tietopalveluvelvoitteista. Todistustietokannan kehittämiseen tarvittaisiin lisärahoitusta, sen lisäksi mitä jo tällä hetkellä kerätään todistuksista perittävinä maksuina. Tietojärjestelmän muutoksista aiheutuvat kustannukset eivät tässä vaiheessa ole arvioitavissa. Suuruusluokkaa kuvaa nykyisen energiatodistustietojärjestelmän kehitystyön kustannukset, jotka olivat noin 1 miljoonaa euroa. Todistusten lisääntyvään valvontatyöhön tarvittaisiin lisää henkilöresursseja. 

Kestävän liikkuvuuden infrastruktuuri (latauspisteet, esikaapelointi ja polkupyörien pysäköintipaikat) 

Asuinrakennuksilta edellytetään Suomessa jo esikaapelointia tai putkitusta latauspisteitä varten uudisrakentamisessa ja laajamittaisissa korjauksissa, jos rakennuksella on yli neljä pysäköintipaikkaa. Kun pysäköintipaikkojen kynnysarvo komission ehdotuksessa laskee kolmeen, tulee soveltamisalaan lisää lähinnä paritalojen uudisrakentaminen. Näissä esikaapelointi on helposti toteutettavissa. Ehdotuksesta ei arvioida aiheutuvan lisäkustannuksia asuinrakennuksille. 

Yhden latauspisteen asentaminen uudisrakentamisessa ja laajamittaisissa korjauksissa, silloin kun ei-asuinrakennuksessa on yli 5 pysäköintipaikkaa, saattaa hieman lisätä kohteena olevia rakennuksia ja nostaa siten asennettavien latauspisteiden määrää Suomessa. Toimistorakennuksiin vähintään yhden latauspisteen asentaminen kahta pysäköintipaikkaa kohden lisää asennettavien latauspisteiden määrää. Nykyinen lainsäädäntö edellyttää yhdestä kolmeen latauspisteen asentamista portaittain pysäköintipaikkamäärän kasvaessa, kun pysäköintipaikkoja on yli 10.  

Kaikkiin ei-asuinrakennuksiin (kun yli 20 pysäköintipaikkaa) latauspisteiden asentaminen 10 prosenttiin pysäköintipaikoista vuoden 2027 loppuun mennessä on huomattavasti tiukempi vaatimus kuin voimassa olevassa direktiivissä ja kansallisessa lainsäädännössä. Tällä hetkellä Suomessa edellytetään vain yhtä latauspistettä pysäköintialueelle. Kansallisen lainsäädännön valmistelussa arvioitiin vaihtoehto, jossa olemassa olevia rakennuksia koskeva vaatimus oli sama kuin nyt komission ehdottama 10 prosenttia. Silloin arvioitiin lakiehdotuksen kokonaisuudessaan (sisältäen myös uudisrakentaminen ja laajamittaiset korjaukset) johtavan vuoteen 2030 mennessä noin 171 000 latauspisteeseen. Voimaan tulleen lain arvioitiin johtavan noin 73 000–97 000 latauspisteen asentamiseen, joten 10 prosentin vaatimus olisi silloisen arvioinnin mukaan lisännyt latauspisteiden määrää merkittävästi.  

Kokonaisuudessaan latauspisteitä koskevat vaatimukset ei-asuinrakennusten uudisrakentamisessa ja laajamittaisissa korjauksissa eivät arvion mukaan aiheuta merkittäviä lisäkustannuksia aiempaan kansalliseen lainsäädäntöön verrattuna, sillä uudisrakentamisen yhteydessä lisäkustannukset eivät ole merkittäviä ja laajamittaisia korjauksia puolestaan tehdään erittäin vähän. Olemassa olevia ei-asuinrakennuksia (yli 20 pysäköintipaikkaa) koskevat vaatimukset sen sijaan tulevat lisäämään kustannuksia merkittävästi.  

Esikaapelointivaatimukset latauspisteitä varten ei-asuinrakennuksissa tiukkenisivat kansallisesta lainsäädännöstä, mutta esikaapeloinnin kustannukset uudisrakentamisessa eivät ole merkittäviä. Sen sijaan olemassa olevien, julkisten viranomaisten omistamien ja käyttämien rakennusten pysäköintipaikkoihin kohdistuvista esikaapelointivaatimuksista voi aiheutua kustannuksia. Julkisten viranomaisten omistamien rakennusten pysäköintipaikoista ei ole käytettävissä tietoa, joten kustannukset eivät tässä vaiheessa ole arvioitavissa.  

Polkupyörien pysäköintipaikkojen lukumäärää koskevien vaatimusten vaikutukset riippuvat siitä, miten pysäköintipaikkojen ominaisuudet määritellään. Jos polkupyörän pysäköintipaikan olisi sijaittava rakennuksen sisällä tai erillisessä katoksessa, ovat kustannusvaikutukset luonnollisesti suuremmat kuin ulkopaikkojen kohdalla.  

Automaatiovelvoitteet, tarkastukset ja älyvalmiusindikaattori  

Ei-asuinrakennuksissa kynnysarvon laskeminen 290 kilowatista 70 kilowattiin toisi aiempaa enemmän rakennuksia automaatio- ja ohjausjärjestelmien asennusvelvoitteen piiriin. Kynnysarvo, eli lämmitysjärjestelmien tai yhdistetyn tilojen lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmien nimellisteho ylittyisi jo pienemmissä rakennuksissa, esimerkiksi pienehköissä toimistorakennuksissa, päiväkodeissa ja kouluissa. Uudisrakentamisessa ja laajamittaisissa korjauksissa automaatio- ja ohjausjärjestelmille kohdistetut asentamisvaatimukset ja järjestelmän ominaisuuksia koskevat vaatimukset todennäköisesti suurelta osin jo toteutuvat. Soveltamisalaan mukaan tulevien pienehköjen olemassa olevien rakennusten kohdalla velvoitteen täyttäminen voi olla haastavaa. Taloudellisia vaikutuksia arvioidaan syntyvän lähinnä olemassa oleviin rakennuksiin automaatio- ja ohjausjärjestelmien asentamisesta.  

Asuinrakennuksiin automaatiojärjestelmien asentamista direktiivin edellyttämällä tavalla on arvioitu hallituksen esityksen (HE 23/2020 vp) valmistelua varten vuonna 2019 valmistuneessa Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) raportissa. Arvion mukaan velvoitteiden ulottaminen uusiin rakennuksiin koskisi lähinnä pientaloja, koska muihin uusin rakennuksiin asennetaan 2020-luvulla joka tapauksessa automaatio- ja ohjausjärjestelmät. Vaikutus kohdistuisi SYKE:n arvion mukaan noin 50–70 prosenttiin uusista erillisistä pientaloista. SYKE:n raportissa arvioitiin vuosittaiseksi erillistalojen rakennusmääräksi 5 800 kappaletta, jolloin vuosittain velvoite kohdistuisi 3 000–4 000 rakennukseen. SYKE:n arvion mukaan velvoitteista aiheutuva nettokustannus, eli oletettujen kustannusten ja säästöjen erotus, olisi 1–2 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja 10–20 miljoonaa euroa vuonna 2030. Nettokustannus suhteessa saavutettaviin päästövähennyksiin olisi kuitenkin korkea eli noin 21 500 euroa /t CO2 molempina tarkastusvuosina. Automaatiojärjestelmän investointikustannuksen oletettiin vaihtelevan 4 000–6 000 euron välillä. Pientalot ovat jo lähtökohtaisesti niin energiatehokkaita, että automaatio- ja ohjausjärjestelmän energiansäästövaikutus jää pieneksi. Toisaalta esimerkiksi sähköautojen ja aurinkosähkön oman tuotannon yleistyminen asettavat uusia vaatimuksia pientalojen automaatiojärjestelmille. Vuoden 2022 alussa saadun asiantuntija-arvion mukaan pientaloja arvioidaan rakennettavan lähivuosina noin 8 000–10 000 vuosittain. SYKE:n arvioinnin lähtötietoja käyttäen velvoite kohdistuisi jatkossa siten noin 4 000–7 000 pientaloon ja johtaisi noin 16–28 miljoonan investointikustannuksiin vuosittain. Todennäköisesti kustannukset jäävät tästä merkittävästi pienemmäksi, sillä uudet lämmitys- ja ilmanvaihtojärjestelmät sisältävät jo paljon automaatio- ja ohjaustoimintoja ja voisivat siten täyttää direktiivin vaatimukset.  

Suomessa lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien tarkastuksia ei ole otettu käyttöön, vaan on toteutettu niin sanottua vaihtoehtoista neuvontaan ja viestintään perustuvaa menettelyä. Hallituksen esityksen (HE 23/2020 vp) valmistelua varten SYKE arvioi tarkastusten vaikutuksia ja Motiva arvioi tarkastusten ja neuvontavaihtoehdon vastaavuutta ja vaikutuksia. Nyt annettu komissio ehdotus ei poikkea sisällöltään merkittävästi vuonna 2019 tehtyjen arviointien lähtökohdista, joten komission ehdotuksesta ei arvioida aiheutuvan uusia kustannuksia, jos toimeenpanoa jatketaan neuvontaan perustuvalla vaihtoehdolla. Jos päädyttäisiin tarkastusmenettelyyn, valtiolle aiheutuisi kustannuksia SYKE:n arvion mukaan noin 185 000 euroa vuodessa ja rakennusten omistajille noin 12 miljoonaa euroa vuodessa. Yleisesti lämmitys- ja ilmastointijärjestelmiä koskevaan neuvontaan arvioitiin vuonna 2017 käytettävän Suomessa noin 867 000 euroa. Tästä valtion rahoitusosuus oli noin 365 000 euroa, mihin sisältyivät aiempaan EPBD 2010-direktiivin mukaiseen menettelyyn liittyvät kustannukset, noin 93 000 euroa. Kun direktiivin velvoitteet laajenivat koskemaan useampia lämmitys- ja ilmastoinjärjestelmiä vuonna 2020, arvioitiin neuvontamenettelyn koordinointiin tarvittavan aiempaa suurempaa valtion rahoitusta.  

Rakennuksen älyvalmiusindikaattorin (SRI) pakollinen käyttöönotto kohdistuisi asiantuntija-arvion mukaan Suomessa noin 8 500 olemassa olevaan rakennukseen. Indikaattorin laadintaan kuluu asiantuntijalta normaalitapauksessa yksi, mutta haastavissa kohteissa ehkä kaksi työpäivää. Työmäärä riippuu muun muassa kohteen tyypistä, olemassa olevan dokumentaation laadusta sekä arvioinnin yhteydessä annettavien parannusehdotusten laajuudesta. Rakennuksen omistajalle arvioidaan laatimisesta aiheutuvan noin 1 000–2 000 euron kustannukset. Koko rakennuskantaan kustannukset olisivat noin 10 miljoonaa euroa. Uudisrakennuksille älyvalmiusindikaattori voidaan laatia muun suunnittelun yhteydessä, joten sen laatimisesta ei arvioida aiheutuvan lisäkustannuksia.  

Tiedonvaihto 

Tietojen vaihtoa koskeva uusi ehdotus arvioidaan toteutuvan ympäristöministeriön RYHTI-hankkeessa kehitettävällä Rakennetun ympäristön tietojärjestelmällä (RYTJ). Siten lisäkustannuksia ei arvioida syntyvän. RYTJ:n tarkoituksena on kerätä yhteen tiedot eri rekistereistä, tietovarannoista sekä tietojärjestelmistä ja toimittaa eri viranomaisille niiden tarvitsemia tietoja. RYTJ tulee mahdollistamaan direktiivin mukaiset vaatimukset kansalaisille hakea ajantasaiset tiedot rakennuksestaan. Koska RYTJ:n data on lähtökohtaisesti avointa, tulee se mahdollistamaan uudenlaisten innovatiivisten palvelujen rakentamisen sekä rajapintojensa avulla olemaan yhteensopiva muiden eurooppalaisten järjestelmien kanssa. RYTJ:n tieto on lähtökohtaisesti maksutonta, mutta mikäli maksuja joudutaan perimään, ne perittäisiin maksuperustelain perusteilla oikeasuhtaisina. RYTJ on osa valmisteilla olevan kaavoitus-ja rakennuslain digitalisaatiopakettia ja siitä on tarkoitus säätää oma erillislakinsa. Komission ehdotuksessa mittareilla tulisi tarkoittaa taloautomaatiojärjestelmään liittyviä mittareita. Energiamittaukseen on jo kattavat säädökset ja vastaava säännös avoimuudesta.  

6.4  Ympäristövaikutukset

Uudisrakentaminen 

Direktiivissä esitettyjen vaatimusten mukaisesti siirrytään uudisrakentamisessa vuoteen 2030 mennessä nollapäästöisiin rakennuksiin ja viranomaisten käyttämien tai omistamien rakennusten osalta vuoteen 2027 mennessä. Fossiilisten polttoaineiden käyttäminen osana uudisrakennusten energiahuoltojärjestelmää rakennuspaikalla ei enää olisi mahdollista.  

Komission direktiiviluonnos ei sisällä ehdotuksia rakennuksille säädettävistä hiilijalanjäljen raja-arvoista. Sellaisia kuitenkin valmistellaan Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Vastaava säädösohjaus on jo voimassa Hollannissa, Ranskassa ja osissa Belgiaa. Suomen oloissa on arvioitu, että rakennusten hiilijalanjälkeen liittyvillä raja-arvoilla voitaisiin, niiden tasosta riippuen, vähentää päästöjä 0,5…1 MtCO2e vuodessa. 

Olemassa olevat rakennukset, korjausrakentaminen 

Uusien energiatehokkuuden vähimmäistasojen mukaisten korjausten valmistuttua 2033 päästösäästö Suomessa on 6,7 MtCO2/vuosi ja energiansäästö 25 000 GWh/vuosi korjausten käyttöiän päättymiseen saakka, sisältäen Pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategia 2020-2050 mukaiset käynnissä olevat toimenpiteet rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen ja energiantuotannon muutokseen liittyen. Käyttöiät vaihtelevat yleensä 15–50 vuoden välillä. Pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategian perusuralla vastaavaan tasoon päästäisiin noin vuonna 2045. Arviossa ei ole otettu huomioon päästövähennystä pienentäviä mahdollisesta suuren rakennusmassan aikataulutetusta korjaamisesta aiheutuvia turhia korjauksia. Rakennuksen ehjien käyttökuntoisten rakennusosien tai järjestelmien uusiminen ennenaikaisesti vain energiatehokkuuden vuoksi ei ole välttämättä ilmastoystävällistä, sillä päästöjä syntyy muun muassa purkamisesta, jätteiden hävittämisestä sekä uusien valmistamisesta. Samalla menetetään rakennusosien ja järjestelmien jäljellä olevaa käyttöikää mahdollisesti jopa kymmeniä vuosia. Näin menetellen myös ilmastohyöty jää vähäisemmäksi kuin oikea-aikaisessa korjaamisessa ja uusimisessa. 

Kansallisen rakennusten perusparannussuunnitelman vaikutukset päästöjen pienenemiseen ja energiankulutuksen vähenemiseen voidaan arvioida vasta kun suunnitelma on laadittu. Nykyisen pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategian tavoitteena on vähentää rakennusten hiilidioksidipäästöjä vuoden 2020 alusta 90 prosenttia vuoteen 2050 mennessä ja lämmitysenergiankulutusta (brutto) vuodesta 2020 vuoteen 2050 mennessä noin 50 prosenttia. Ostoenergian odotettu kulutus vähenee samana ajankohtana noin 60 prosenttia, johtuen rakennuksessa itse tuotetusta ja käytetystä energiasta. Rakennusten perusparannussuunnitelman vaikutusten oletetaan olevan suurempia koska se olisi pidemmälle menevä ja sisältäisi lisää toimenpiteitä. 

Perusparannuspassi voi vaikuttaa myönteisesti lähes nollaenergiarakennuksien ja päästöttömien rakennusten määrän kasvuun, koska sillä on tarkoitus ohjata vaiheittain korjaamalla näihin tasoihin pääseminen. Myönteisiä ympäristövaikutuksia ovat päästöjen pieneneminen ja energian kulutuksen väheneminen. Vaikutusten tarkempi arviointi on mahdollista vasta kun tiedetään perusparannuspassin tarkempi sisältö ja käyttöönoton laajuus. 

Energiatehokkuutta koskevien vähimmäisvaatimusten asettaminen aiheuttaa myönteisiä ympäristövaikutuksia päästöjen pienenemisen ja energiankulutuksen vähenemisen kautta. Vaikutusten tarkempi arviointi on mahdollista vasta kun uusi energiatehokkuuden taso on tiedossa. 

Energiatodistukset  

Rakennusten energiatodistukset ovat työkalu rakennusten energiatehokkuuden vertailuun ja parantamiseen. Energiatodistus ei velvoita rakennuksen omistajaa parantamaan rakennuksen energiatehokkuutta, mutta se sisältää juuri kyseistä rakennusta koskevia energiansäästösuosituksia. Komission ehdottama valvontamenettelyjen tehostaminen saattaa varmistaa sen, että todistukset tehdään laadukkaasti. Tällöin todistuksista saatavaa tietoa ja esimerkiksi sen säästösuosituksia saatetaan hyödyntää entistä useammin. Energiatodistusvelvoitteen laajentaminen aiempaa useampiin rakennustyyppeihin ja laatimistilanteisiin voi lisätä todistusten vaikuttavuutta. Energiatodistusten välittömät energiansäästö- ja ympäristövaikutukset eivät kuitenkaan ole arvioitavissa.  

Latauspisteet ja esikaapelointi 

Asennettavien esikaapelointien ja latauspisteiden merkitys sähköautojen määrän lisääntymisessä ja tästä mahdollisesti seuraavat ympäristövaikutukset eivät ole suoraan arvioitavissa. Suomessa on kuitenkin monissa selvityksissä tunnistettu, että toimivalla latausinfralla on keskeinen merkitys liikenteen vihreän siirtymän mahdollistajana. Puutteelliset latausmahdollisuudet vaikuttavat negatiivisesti sekä vaihtoehtoisia käyttövoimia hyödyntäviä ajoneuvoja koskeviin ostopäätöksiin että tällaisten ajoneuvojen käyttöön. Erityisesti kotilataamisen puute on Suomessa tunnistettu yhdeksi liikenteen sähköistymiskehityksen pahimmaksi pullonkaulaksi. Jos lataaminen kotipihassa ei onnistu, sähköauto jää helposti hankkimatta.  

Automaatiojärjestelmät ja tarkastukset 

Pakollisista automaatiojärjestelmistä asuinrakennuksiin syntyisi ympäristövaikutuksia lähinnä pientaloissa, koska muihin uusin rakennuksiin asennetaan 2020-luvulla joka tapauksessa automaatio- ja ohjausjärjestelmät. SYKE:n tekemissä arvioissa HE 23/2020 vp valmistelua varten arvioitiin energiaa säästyvän vuonna 2021 noin 0,4–0,5 gigawattituntia ja päästöt vähenisivät noin 60–80 tonnia hiilidioksidia. Vuonna 2030 energiaa säästyisi 3,6–6 gigawattituntia ja päästöt vähenisivät noin 600–800 tonnia hiilidioksidia. Ohjauksen nettokustannus suhteessa saavutettaviin päästövähennyksiin olisi kuitenkin korkea eli noin 21 500 euroa/tonnia hiilidioksidia. Ympäristövaikutus jäisi pieneksi ja kustannukset suuriksi, koska uudet pientalot ovat jo lähtökohtaisesti energiatehokkaita, joten automaatio- ja ohjausjärjestelmän energiansäästövaikutus olisi vähäinen. Toisaalta esimerkiksi sähköautojen ja aurinkosähkön oman tuotannon yleistyminen sekä energiamarkkinoiden muutokset asettavat uusia vaatimuksia pientalojen automaatiojärjestelmille.  

Hallituksen esityksen (HE 23/2020 vp) valmistelua varten SYKE arvioi pakollisten tarkastusten vaikutuksia ja Motiva arvioi tarkastusten ja neuvontavaihtoehdon vastaavuutta ja vaikutuksia. Nyt annettu komissio ehdotus ei poikkea sisällöltään merkittävästi vuonna 2019 tehtyjen arviointien lähtökohdista, joten komission ehdotuksen ympäristövaikutuksina voidaan käyttää jo tehtyjä arvioita. Yhteensä lämmitysjärjestelmien ja ilmastointijärjestelmien tarkastuksista aiheutuisi SYKE:n arvion mukaan energiansäästöä 26–155 gigawattituntia vuosittain ja täten päästöjen vähenemistä 5 500–27 550 tonnia hiilidioksidia. Kun tarkastellaan samaa kohderyhmää kuin SYKE:n arviossa, Motivan arvion mukaan vaihtoehtoisten toimenpiteiden eli ns. neuvontamenettelyn säästövaikutus olisi 65–333 gigawattituntia vuodessa ja päästöjen väheneminen 14 000–68 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa lämmitysjärjestelmien osalta. Ilmastointijärjestelmien osalta vaihtoehtoisten toimenpiteiden säästövaikutuksen arvioidaan olevan 0,3–3,8 gigawattituntia vuodessa ja päästöjen vähenevän 400–600 tonnia hiilidioksidia vuodessa.