Viimeksi julkaistu 27.11.2021 16.06

Kirjallinen kysymys KK 118/2019 vp 
Sari Essayah kd ym. 
 
Kirjallinen kysymys varusmies- ja siviilipalveluksen eläkekertymästä

Eduskunnan puhemiehelle

Varusmies- ja siviilipalveluksen ajalta ei kerry työeläkettä, sillä palvelusaikaa ei katsota ansiotyöksi. Vapaaehtoisen ase- tai siviilipalveluksen suorittavia naisia koskee sama periaate. Kuitenkin esimerkiksi vuodesta 2005 alkaen ammatilliseen perustutkintoon tai korkeakoulututkintoon johtavasta opiskelusta on karttunut työeläkettä. Tutkinnon suorittaminen loppuun on edellytys etuuden saamiselle.  

Opiskelun ajalta etuutta karttuu enintään viideltä vuodelta, ja jos henkilöllä on kaksi eri tutkintoa, lasketaan ne yhteen ja rajataan kokonaiskarttuma-aika viiteen vuoteen. Eläkettä kertyy ikään kuin opiskelija saisi 741,96 euron kuukausipalkkaa (v. 2019). Summa tarkistetaan vuosittain palkkakertoimella.  

Varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain yli 20 000 henkilöä ja siviilipalveluksen puolestaan 2 500 henkilöä. Varusmies- ja siviilipalvelus jättää eläkkeen karttumatta keskimäärin 8,5 kuukauden ajalta. Muun muassa Puolustusvoimien taholta on ehdotettu muutosta, mutta asia ei ole edennyt. Palvelusaika on paitsi tärkeää oppimisen aikaa myös merkittävää työtä yhteiskuntamme hyvinvoinnin turvaamisen eteen, ja siksi on perusteltua, että tämä näkyisi myös palvelleiden eläkekertymässä.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimiin, jotta myös varusmies- ja siviilipalvelus kerryttää tulevaisuudessa työeläkettä?  
Helsingissä 12.9.2019 
Sari Essayah kd 
 
Päivi Räsänen kd 
 
Sari Tanus kd 
 
Antero Laukkanen kd 
 
Peter Östman kd