Viimeksi julkaistu 7.2.2022 10.51

Kirjallinen kysymys KK 18/2022 vp 
Hanna Holopainen vihr 
 
Kirjallinen kysymys Itä- ja Kaakkois-Suomen tuulivoiman rakentamisen esteistä ja menetettyjen tulojen kompensoinnista

Eduskunnan puhemiehelle

Etelä-Karjalan liiton tuoreen selvityksen mukaan maakunnassa on 23 potentiaalista tuulivoima-aluetta. Alueille olisi sijoitettavissa noin 230 tuulivoimalaa. 

Puolustusvoimilta saadun lausunnon pohjalta on edellytykset jatkaa maankäytön suunnittelua vain yhdelle Luumäelle sijoittuvalle alueelle. Muut potentiaaliset tuulivoima-alueet eivät ole maanpuolustuksen näkökulmasta mahdollisia tuulivoiman rakentamiselle. 

Etelä-Karjalan liiton selvityksen mukaan koko tuulivoimapotentiaali, yhteensä 230 tuulivoimalaa, tuottaisi sähköä n. 4 000—7 000 GWh/v. Tuulivoimapuistossa sijaitsevasta yksittäisestä maatuulivoimalasta kertyisi sen elinkaaren aikana (30 vuotta) kiinteistöveroa noin 400 000 euroa. Koko tuulivoimapotentiaalin hyödyntäminen toisi kunnille tuulipuistojen elinkaaren aikana jopa noin 90 miljoonan euron kiinteistöverotulot. Lisäksi kunnille syntyisi jonkin verran kunnallisverotuloja. 

Selvityksen mukaan koko tuulivoimapotentiaalin mukaisten tuulivoimahankkeiden kokonaisinvestointikustannukset olisivat yhteensä jopa noin 2,7 miljardia euroa ja työllisyysvaikutus (suorat, välilliset) olisi elinkaaren aikana yhteensä noin 35 000 henkilötyövuotta. 

Koko itärajan seutu ja Kaakkois-Suomi joutuvat täysin eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin tuulivoimalle potentiaalisiin seutuihin verrattuna. Varsinkin Etelä-Karjala menettää uusiutuvaa energiaa, työllisyyttä ja tuloja merkittävästi. 

Hallitusohjelmaan on kirjattu selkeästi: 

Poistetaan tuulivoiman rakentamisen hallinnollisia, kaavoitukseen liittyviä ja muita esteitä. Selvitetään ja mahdollisuuksien mukaan toteutetaan keinoja vähentää tutkista johtuvia rajoituksia tuulivoiman rakentamiselle. 

Selvitystyötä on tehty, ja teknologisia ratkaisuja ei ole tällä hetkellä olemassa tai vielä edes lähitulevaisuuden näköpiirissä. Tämä on todettu mm. puolustusministerin vastauksessa kansanedustaja Merja Kyllösen/vas kirjalliseen kysymykseen KK 365/2021 vp

Aiemmin ongelmaa ei ole pidetty merkityksellisenä, koska myönteisiä päätöksiä on valtakunnallisesti annettu. Etelä-Karjalan osalta myönteisiä päätöksiä on saatu vain 11 kpl, ja nyt tehdyn selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että koko maakunnan alueelle ei juuri enempää ole mahdollisuutta saada.  

Nämä uudet selvitykset antavat vahvat perusteet sille, että tämä aluevalvonnasta aiheutuva haitta on alueelle kompensoitava. Rajamaakunta on varsin eriarvoisessa asemassa muihin maakuntiin nähden, jos se ei pysty käytännössä lainkaan hyödyntämään tuulivoimaloiden tarjoamaa mahdollisuutta lisätä vähäpäästöisen energian tuotantoa. Pelkona on, että alueelle suunnitellut energiaintensiivisen teollisuuden uudet kiertotalousratkaisut ja vetytalouden tarjoamat mahdollisuudet jäävät myös toteutumatta. Kompensointi voitaisiin toteuttaa mm. suuntaamalla elinkeinopoliittisia hankerahoja ja TKI-panostuksia alueelle ja/tai kuntien verotulojen tasausjärjestelmän kautta.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä tutkavalvonnasta aiheutuvien tulonmenetysten kompensoimiseksi Etelä-Karjalan alueella tuulivoiman rakentamisessa? 
Helsingissä 7.2.2022 
Hanna Holopainen vihr