Viimeksi julkaistu 14.11.2023 12.39

Kirjallinen kysymys KK 192/2023 vp 
Eemeli Peltonen sd 
 
Kirjallinen kysymys Rajavartiolaitoksen toimintaedellytysten turvaamisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Rajavartiolaitos on Suomen sisäisen turvallisuuden kannalta keskeinen viranomainen. Rajaturvallisuuden merkitys on ollut kaikkina aikoina suuri, mutta ennen kaikkea Suomen muuttuneen turvallisuusympäristön seurauksena on sen tärkeys vain korostunut. Suomen itäraja on Euroopan unionin ja puolustusliitto Naton pisin yhtenäinen maaraja Venäjän kanssa. Siksi on välttämätöntä, että sisäisestä turvallisuudesta vastaavien viranomaisten resursseista ja toimintaedellytyksistä eduskunnassa päätettäessä huolehditaan myös Rajavartiolaitoksen tarpeista. 

Orpon hallituksen vuoden 2024 valtion talousarvioesitystä ja julkisen talouden suunnitelmaa käsiteltäessä Rajavartiolaitos on tuonut esiin huolensa perusrahoituksen riittävyydestä. Sisäministeriön alaisuudessa toimiva Rajavartiolaitos on esittänyt, että sen toimintamenojen rahoitusvaje on kehyskauden lopussa vuonna 2027 jo noin 25 miljoonaa euroa. Perusrahoituksen riittämätön taso tulee johtamaan siihen, että Rajavartiolaitoksen operatiivista toimintaa ja harjoitustoimintaa joudutaan supistamaan ja esimerkiksi lykkäämään tarpeellisia kalustohankintoja. 

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnalle antamassaan lausunnossa hallintovaliokunta on pitänyt välttämättömänä, että Rajavartiolaitokselle turvataan sen tarvitsemat resurssit. Viime kuukausien tapahtumat Itämerellä ja kansainvälisessä tilanteessa ovat vain korostaneet Rajavartiolaitoksen resurssien turvaamisen tärkeyttä. Siksi hallituksen on ryhdyttävä toimiin Rajavartiolaitoksen resurssitarpeeseen vastaamiseksi ja toimintaedellytysten turvaamiseksi. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä Rajavartiolaitoksen perusrahoituksen turvaamiseksi ja Rajavartiolaitoksen toimintaedellytysten varmistamiseksi? 
Helsingissä 10.11.2023 
Eemeli Peltonen sd