Viimeksi julkaistu 27.11.2021 16.13

Kirjallinen kysymys KK 420/2019 vp 
Hanna Holopainen vihr 
 
Kirjallinen kysymys LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun tutkintokiintiöistä

Eduskunnan puhemiehelle

Opetus- ja kulttuuriministeriö linjaa korkeakoulujen tulevien vuosien tutkintokiintiöitä sopimuskaudelle 2021—2024. LUT-yliopisto yhdessä LAB-ammattikorkeakoulun kanssa ovat alueelleen kriittisiä menestystekijöitä, jotka luovat osaavaa työvoimaa, maailmanluokan tutkimusta ja innovaatioita niin alueellisiin, valtakunnallisiin kuin globaaleihin tarpeisiin.  

Alkuvuonna tehtävillä linjauksilla ei tule heikentää näiden korkeakoulujen suhteellista asemaa, vaan päinvastoin tukea niiden kasvua ja uudistumista. Nykyisellään OKM:n esitykset LUT-yliopiston tutkintokatoista ovat liian alhaiset erityisesti tohtoritutkintojen ja diplomi-insinööritutkintojen osalta. Tällä hetkellä tohtorikiintiöt ovat alhaisempia kuin muilla teknillisillä korkeakouluilla ja OKM:n esittämä kiintiö pitäisi edelleen yllä tätä epäsuhtaa.  

Syksyllä 2017 LUT-yliopisto vastasi nopealla aikataululla haasteeseen järjestää Turussa DI-koulutusta, jolla haluttiin vastata erityisesti meri- ja autoteollisuuden osaajapulaan. Tästä johtuen yliopistossa on jo tällä hetkellä enemmän sisällä valmistuvia opiskelijoita kuin OKM:n esitys uudesta tutkintokiintiöstä mahdollistaa. OKM:n tutkintokiintiöesityksessä ei lainkaan huomioida sitä, kuinka joustavasti LUT-yliopisto reagoi alueellisiin osaamistarpeisiin.  

Myös OKM:n esitykset LAB-ammattikorkeakoulun tutkintokiintiöiksi ovat liian alhaiset. Tutkintokiintiöiden nostossa ei huomioida vuoden 2014 aloituspaikkaleikkauksia, joita vain vähemmistö Suomen ammattikorkeakouluista toteutti: Saimaan ammattikorkeakoulu ja Lahden ammattikorkeakoulu olivat niiden joukossa. OKM esittää AMK-tutkintokiintiöiden nostamista keskimäärin + 20 % nykytasoon nähden. LAB-ammattikorkeakoulun kiintiöiden kasvu on vain + 14 %. OKM:n esitykset LAB-ammattikorkeakoulun tutkintokiintiöiksi ovat liian alhaiset insinööri- ja muotoilukoulutuksen osalta. OKM:n tulisi tutkintokiintiöissään paremmin huomioida LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun osoittama uudistumisvalmius ja se kehitystyö, jota molemmissa korkeakouluissa on tehty sekä korkeakoulujen vaikutus alueen elinvoimaisuudelle.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo huomioida LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun tutkintotarpeet, 
miten hallitus aikoo turvata näiden korkeakoulujen kasvun ja uudistumisen jatkumisen ja  
miten hallitus varmistaa, että nämä korkeakoulut pystyvät edelleen tuottamaan osaavaa työvoimaa ja maailmanluokan innovaatioita sijaintialueensa elinvoimaisuuden pohjaksi? 
Helsingissä 20.12.2019 
Hanna Holopainen vihr