Kirjallisuus on merkittävässä osassa siinä, että kansalliskielemme kehittyvät ajassa sekä pysyvät monipuolisina, ilmaisuvoimaisina ja omalaatuisina. Kirjallisuus on isossa roolissa myös lasten ja nuorten lukutaidon ja sanavaraston kehittymisessä. Lukemisella on tutkimusten mukaan paljon positiivisia vaikutuksia. Se esimerkiksi parantaa työmuistia ja keskittymistä sekä kehittää tunteiden tunnistamista ja sanallistamista. Kirjallisuudella ja lukemisella on iso rooli siinä, että opimme ilmaisemaan itseämme ja toimimaan näin paremmin ympäröivässä yhteiskunnassa. Suomalaisella kirjallisuudella on myös itseisarvonsa, eikä sitä voi puolustaa vain hyötynäkökulmasta.  

Kirjallisuuden kentällä on kuitenkin tapahtumassa monia kehityskulkuja, jotka vaarantavat moniäänisen, suomalaisen kirjallisuuden olemassaoloa ja tulevaisuutta. Yksi asia on kirjailijoiden ansaintalogiikassa tapahtuvat muutokset. Voidaan hyvin sanoa, että elämme kirjailijoiden toimeentulon kannalta kriittisiä aikoja.  

Kirjailijoiden tulojen muodostuminen tällä hetkellä on suuressa ja nopeassa muutoksessa, ja tulot ovat tämän vuoksi jyrkässä laskussa. Vaikka oikeudenmukaista olisi, että kirjan julkaisuformaatilla ei ole mitään vaikutusta kirjan tekijän eli kirjailijan toimeentuloon, näin vahvasti on. Suomen Kirjailijaliitto ja Suomen tietokirjailijat ry teettivät vuonna 2023 jäsenilleen ensimmäistä kertaa yhteisen tulotutkimuksen. Tutkimukseen osallistui yhteensä 772 kirjailijaa. Tulotutkimuksen mukaan tekijänoikeustulojen mediaani per kuuntelukerta striimipalvelussa on kaunokirjailijoilla 0,53 euroa ja tietokirjailijoilla 0,43 euroa. Painetun kirjan mediaanimyyntitulo puolestaan on kaunokirjailijoille 2,68 euroa ja tietokirjailijoille 3,00 euroa kappaleelta.  

Painetun kirjan myynti on ollut pitkään laskussa, mutta se on kiihtynyt e-kirjojen ja e-äänikirjojen ja näiden myötä erilaisten äänikirjapalveluiden vallatessa markkinoita. Tilastoista on helppo lukea, että omistukseltaan keskittyneet yritysten äänikirjapalvelut käärivät voittonsa suoraan kirjojen tekijöiden selkänahasta. Äänikirjabisnes edustaa alustataloutta, jossa äänikirjojen kuuntelukertoja myydään ja niistä kertyvät korvaukset ovat suhteessa minimaalisia sekä kustantajille että kirjailijoille.  

Kirjan entistä moninaisemmat formaatit voivat tuoda kirjallisuudelle suurempia yleisöjä ja tehdä siitä saavutettavampaa erilaisissa elämäntilanteissa oleville. Kirjailijoiden toimeentulolle suunta on ollut kuitenkin tähän asti täysin väärä, eikä kirjallisuutta ole ilman kirjailijoita. Ei ole oikeudenmukaista, että äänikirjasta kirjailijalle maksettava palkkio on lähes 80 prosenttia vähemmän kuin vastaavan painetun kirjan tuotto. Kirjan formaatista riippumatta kirjailijan tekemä työ on yhtä suuri.  

Samanaikaisesti hallitus tekee monia toimia, joiden yhteisvaikutusta kirjailijoiden toimeentuloon ei ole arvioitu. Kirjailijoiden toimeentuloa uhkaa esimerkiksi hallituksen aikomus nostaa kirjojen arvonlisävero kymmenestä prosentista neljääntoista prosenttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että valtio saa myydystä kirjasta enemmän kuin kirjan tekijä itse. Arvonlisäveron korottaminen tarkoittaa myös sitä, että Suomesta tulee yksi raskaimmin kirjoja verottavista maista Euroopassa, jossa yleisin kirjan arvonlisäveron prosentti on kuusi, ja esimerkiksi Norjassa kirjoista ei makseta arvonlisäveroa ollenkaan. 

Myös hallituksen tekijänoikeuslain muutos nakertaa suomalaisten kirjailijoiden toimeentuloa. Kyse on e-kirjojen ja e-äänikirjojen kirjastokäytöstä. Kirjailijat ovat saaneet lainauskorvaus-nimistä tekijänoikeuskorvausta. Lainauskorvauksilla kompensoidaan siis kirjailijalle myyntitulojen menetystä, joka syntyy siitä, että kirjaa lainataan kirjastoista maksutta. Tähän asti on ollut selvää, että lainauskorvaus kuuluu tekijälle, joka on kirjailija ja jonka tuloista kirjastolainat ovat pois. Hallitus muutti kuitenkin tämän tärkeän perusperiaatteen. Tekijänoikeuslain muutoksen myötä lainauskorvauksen rinnalle tuli uusi e-kirjojen ja e-äänikirjojen kirjastokäytön korvaus, jota maksetaan myös äänikirjojen lukijoille. Kirjailijoiden tekijänoikeuskorvauspottia tulivat siis jakamaan kirjojen lukijat, mikä pienentää kirjojen tekijöiden, kirjailijoiden, osuutta. 

Lisäksi hallitus poisti vähälevikkisin kirjallisuuden ostotuen. Kirjastot eivät siis saa enää tukea kotimaisen laatukirjallisuuden ostoon. Kirjastoille myönnetyllä määrärahalla voitiin hankkia kirjallisuutta teosluettelosta, jossa oli noin 700—800 Suomessa julkaistua nimikettä. Teoslistalla oli lasten ja aikuisten tietokirjallisuutta, kaunokirjallisuutta ja selkokielistä kirjallisuutta. Hallitus lakkautti vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuen suurella kiireellä, vaikka se oli merkittävä kansalliskieltemme monimuotoisuudelle ja kehittämiselle. 

Jotta suomalainen kirjallisuus voi pysyä ja kehittyä monimuotoisena ja moniäänisenä, sosioekonominen tausta tai perheen kulttuurinen pääoma tai sen puuttuminen eivät voi sanella kirjailijaksi ryhtymistä. Jos kirjailijoiden toimeentuloa nakerretaan monelta eri suunnalta, moni lahjakas kirjoittaja ei yksinkertaisesti voi enää olla kirjailija tai edes pyrkiä ammattimaiseen kirjoittamiseen.