Viimeksi julkaistu 27.11.2021 15.33

Kirjallinen kysymys KK 538/2018 vp 
Emma Kari vihr 
 
Kirjallinen kysymys soidensuojelusta

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen luontotyypeistä jopa puolet on uhanalaisia. Tilanne on kehittynyt huonompaan suuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana.  

Suotyypeistä 54 % arvioitiin uhanalaisiksi. Uhanalaisista suotyypeistä kaksi, välipintakoivuletot ja kalkkiletot, arvioitiin äärimmäisen uhanalaisiksi ja 11 erittäin uhanalaisiksi. Suoluontoa uhkaavat ojitus ja turpeennosto.  

Suoluonnon turvaksi valmisteltiin viime hallituskaudella soidensuojeluohjelma. Silloinen kokoomuksen ympäristöministeri Grahn-Laasonen kuitenkin päätti hylätä lokakuussa 2014 jo valmiin ohjelman, ja kunnianhimoinen soidensuojeluohjelma jäi toteuttamatta. Nyt esimerkiksi Pirkanmaalla Kaitasuota, joka on yksi soidensuojeluohjelmaan kirjatuista suojeltavista arvosoista ja yksi harvoja luonnontilaisia Etelä-Suomen soita, ollaan kuivattamassa turpeennostoa varten. Lisäksi Sipilän hallitus on leikannut suhteessa eniten juuri luonnonsuojelusta.  

Suunta ei myöskään tulevaisuudessa näytä hyvältä. Selvityksessä arvioidaan, että 76 prosenttia arvioiduista suoluontotyypeistä heikkenee entisestään lähitulevaisuudessa. Etelä-Suomen soista jopa 83 prosentilla arvioidaan olevan heikkenevä kehityssuunta.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus valmis suojelemaan soita ja ottamaan soidensuojeluohjelman toteutukseen? 
Helsingissä 20.12.2018 
Emma Kari vihr