Viimeksi julkaistu 27.11.2021 15.34

Kirjallinen kysymys KK 607/2018 vp 
Emma Kari vihr 
 
Kirjallinen kysymys yksityisestä varhaiskasvatuksesta

Eduskunnan puhemiehelle

Perusopetuslaissa on säädetty selkeästi, että opetusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Varhaiskasvatuslaissa ei tällaista sääntelyä ole. Yksityiset koulut eivät siis saa tehdä voittoa, mutta yksityiset päiväkodit saavat.  

Helsingissä on paljastunut useita yksityisiä päiväkoteja, joissa voitontavoittelu on aiheuttanut lapsen edun vaarantumisen. Yksityisiä päiväkoteja on toiminut ilman asianmukaisia lupia, eikä päiväkotitilojen paloturvallisuutta ja terveellisyyttä ole pystytty varmistamaan. Tämän seurauksena yksi päiväkoti suljetaan ja seitsemän muun päiväkodin tilojen turvallisuutta selvitetään. 

Valitessaan yksityisen päivähoidon perhe voi saada siihen yksityisen hoidon tukea Kelasta, joka maksaa yksityisen hoidon tuen suoraan yksityiseen päiväkotiin. Palvelusetelimallin on taas pelätty palvelevan nimenomaan suuria yksityisiä varhaiskasvatusketjuja. Varhaiskasvatusmaksuissa on tapahtunut useita muutoksia, mutta yksityisen hoidon tukea ei ole päivitetty. Näin kuntien aito mahdollisuus valita yksityisen hoidon tuen ja varhaiskasvatuksen pavelusetelin välillä heikkenee. 

Yksityinen varhaiskasvatus on julkisesti rahoitettua, mutta yksityiset palveluntarjoajat voivat toimia eri pelisäännöin kuin kunnalliset toimijat. Ne voivat periä korkeampia asiakasmaksuja, valikoida asiakkaansa ja tinkiä todellisesta henkilöstömitoituksesta supistamalla avustavan henkilökunnan määrää. Ne eivät välttämättä tarjoa palveluita lainkaan erityistä hoitoa, kasvatusta ja opetusta tarvitseville lapsille. Tällä tavoin ne voivat karsia varsinaisen toiminnan menoista ja maksaa omistajilleen osinkoja.  

Viime vuosina yksityiset varhaiskasvatusketjut ovat yleistyneet ja niiden liikevaihdot ovat kasvaneet merkittävästi. Joissain kaupungeissa jo yli 40 % lapsista on yksityisen varhaiskasvatuksen piirissä. Omistajina on yhä useammin kansainvälisiä pääomasijoittajia. Sekä lapsiasiavaltuutettu että Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ovat nostaneet esille yksityisten toimijoiden voitontavoitteluun liittyvät riskit. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä rajoittaakseen yksityisten varhaiskasvatusyritysten voitontavoittelua ja  
mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta yksityisen hoidon tuki säilyy ajan tasalla ja kunnilla on aito mahdollisuus valita yksityisen hoidon tuen ja palveluseteleiden välillä? 
Helsingissä 30.1.2019 
Emma Kari vihr