Rikoksen kohteeksi joutuminen on tragedia sekä rikoksen uhriksi joutuneelle että hänen läheisilleen. Rikoksesta tapahtuneesta kärsimyksestä on mahdollista hakea korvausta. Lainsäädännössä on kuitenkin inhimillisesti kestämätön aukko, joka pakottaa rikoksen uhrin tai henkirikoksen uhrin omaiset hakemaan korvauksia suoraan tekijältä. Valtiokonttorilta voi hakea korvauksia vain seksuaalirikoksista, tapon, murhan tai surman yrityksestä ja vapauteen kohdistuvista rikoksista. 

Näin ollen nykyinen käytäntö on, että henkisesti raskaan surutyön lisäksi omaiset joutuvat olemaan tekemisissä rikoksen tapahtumisen jälkeenkin tekijän kanssa ja mahdollisesti hakemaan korvauksia useita kertoja. Korvauksen saamisesta ei ole myöskään takuuta, sillä moni rikoksentekijä on taloudellisesti maksukyvytön.  

Vuoden 2005 rikosvahinkolain uudistuksessa muutettiin käytäntöä niin, ettei Valtiokonttori enää maksa kärsimyskorvauksia menehtyneen omaisille. Omainen voi hakea kuitenkin korvauksia sairaanhoitokuluista tai lääkinnällisestä kuntoutuksesta, esimerkiksi psykoterapiasta. Korvauksen arvo voi olla enintään 5 000 euroa. Valtiokonttorilla ei ole kuitenkaan tilastoitua näyttöä siitä, onko omaisen kärsimyskorvauksen maksamisen poistaminen vaikuttanut taloudellisesti maksettavien korvausten määrään.  

Marinin hallitusohjelmassa on selkeä kirjaus, jolla rikoksen uhrin ja omaisten asemaa korvausten perimisessä voidaan parantaa: "Turvataan rikoksen uhrin ja henkirikoksen uhrin omaisten parempi tuki ja mahdollisuus saada korvauksia Valtiokonttorilta." Lisäksi Suomen EU-puheenjohtajakaudella aloitettiin uhrien oikeuksia koskevan strategian valmistelu vuosille 2020—2025. Yksi uhristrategian painopisteistä on tarkastella rikoksen uhrille maksettavista korvauksista annettua direktiiviä ja tarvittaessa päivittää tätä koskevaa lainsäädäntöä. 

Uhrin ja omaisten kannalta kestävin ja inhimillisin ratkaisu olisi, jos korvaukset haettaisiin suoraan Valtiokonttorilta, joka velvoittaisi rikoksen tekijää maksamaan korvaukset lopulta valtiolle. Näin luovuttaisiin tilanteesta, jossa omaiset ja rikoksen tekijä joutuvat olemaan tekemisissä vielä jopa vuosia rikoksen tekohetkestä.