Viimeksi julkaistu 27.11.2021 14.39

Kirjallinen kysymys KK 69/2017 vp 
Emma Kari vihr 
 
Kirjallinen kysymys äitiyspakkauksen nimen päivittämisestä

Eduskunnan puhemiehelle

Äitiyspakkaus on suomalaisen perhepolitiikan ylpeydenaihe, ja perhetukimuotona pakkaus on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen.  

Laki äitiysavustuksesta säädettiin vuonna 1937, ja avustusten jakaminen aloitettiin seuraavana vuonna. Avustus oli ensin tarkoitettu vähävaraisille synnyttäjille. Taustalla oli muun muassa huoli suurista lapsikuolleisuusluvuista. Äitiysavustuksen avulla äidit saatiin terveydenhuollon piiriin, ja vuonna 1949 se tuli kaikkien äitien saataville. Suomessa lapsi- ja äitikuolleisuus ovat jo pitkään olleet maailman pienimpiä. 

Kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta, juhlitaan myös äitiyspakkauksen 80-vuotisjuhlavuotta. Tänä aikana suomalainen perhe-elämä on muuttunut merkittävästi ja nimi äitiyspakkaus on vanhentunut. Vauvat eivät ole vain äidin vastuulla, vaan lapsi tulee koko perheelle ja tänä päivänä perheitä on monenlaisia.  

Kun tavoitteena on tukea isyyttä ja vahvistaa isien asemaa yhdenvertaisena vanhempana, on äitiyspakkaus-nimi isien asemaa vähättelevä. Yhdenvertaisempi nimitys paketille olisi vauvapakkaus tai perhepakkaus. Nimen päivittäminen olisi vahva viesti Suomen perheille, että vauva tulee molemmille vanhemmille. Vastuu vauvasta on yhteinen. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin äitiysavustuslain päivittämiseksi niin, että äitiyspakkauksen nimi tunnustaisi vanhempien yhdenvertaisuuden? 
Helsingissä 7.3.2017 
Emma Kari vihr