Perustuslain 13 §:n 2 momentin mukaan jokaisella on yhdistymisvapaus. Säännöksen mukaan yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjulistuksen 20 artiklassa todetaan, ettei ketään saa pakottaa liittymään mihinkään yhdistykseen. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklan nojalla jokaisella on oikeus yhdistymisvapauteen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella artikla 11 suojaa myös negatiivista yhdistymisvapautta.
Perustuslakivaliokunta on perustuslain yhdistymisvapaussääntelyn tulkinnassa lähtenyt siitä, ettei yhdistyksen jäsenyyden yleisenä periaatteena voi olla automaattinen, suoraan lain säännösten perusteella määräytyvä jäsenyys. Yhdistymisvapauden lähtökohtana tulee olla vapaaehtoinen ja nimenomaiseen tahdonilmaisuun perustuva liittyminen yhdistykseen. Näistä lähtökohdista voidaan poiketa vain, jos poikkeamiselle on olemassa erityiset yhdistymisvapauden kannalta hyväksyttävät perusteet, kuten perusteltu tarve järjestää yhdistys lailla julkista tehtävää varten (PeVL 1/1998 vp, s. 2/II).
Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys rajoittaa perustuslain 13 §:n 2 momentissa turvattua yhdistymisvapautta. Ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden arvioinnissa perustuslakivaliokunnan vakiintunut tulkinta on ollut, että "lähtökohtaisesti [tulisi] etsiä perustuslain sanamuotoon selvästi soveltuvia ratkaisumalleja eli järjestelyjä, jotka eivät rakennu pakkojäsenyyden varaan" (PeVL 3/1997 vp, s. 3/II, ks. myös PeVL 39/2004 vp, s. 2 ja PeVL 74/2002 vp, s. 4).
Ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden juuret ulottuvat Keski-Euroopan vanhoista yliopistoista omaksuttuun Turun akatemian perinteeseen jakaa opiskelijat kansakunnittain. Akatemian osakunnille asetettiin pakkojäsenyys konsistorin ilmoituksella, ja vuonna 1688 pakkojäsenyyden vahvistamiseksi annettiin erottamisultimatum, jonka nojalla liittymisvelvollisuuttaan rikkonut opiskelija voitiin erottaa yliopistosta. Vastaavat elementit pakkojäsenyyteen omaksuttiin myöhemmin ylioppilaskuntiin. Yliopiston läsnäoloilmoittautumisen yhteydessä on edelleen pakollista maksaa myös ylioppilaskunnan jäsenmaksu.
Yliopistolaitoksen uudistuessa ja perusoikeuskäsitysten muuttuessa on ylioppilaskuntien pakkojäsenyyskysymystä jouduttu arvioimaan uudelleen. Erityisessä tarkkailussa pakkojäsenyys on ollut perusoikeusuudistuksen yhteydessä ja sen jälkeen. Perustuslakivaliokunta arvioi pakkojäsenyyttä uudistuksen jälkeisessä yliopistolaista annetussa lausunnossaan: "Tavallisen lainsäädäntöjärjestyksen edellytykseksi on kuitenkin asetettava, että lakiehdotusta täydennetään ylioppilaskunnan julkiset tehtävät osoittavin maininnoin eli määrittelyin siitä, missä tarkoituksessa ylioppilaskunta voi toimia ja ylläpitää pakkojäsenyyttä siihen kuuluvine jäsenmaksuineen" (PeVL 3/1997 vp, s. 3/II). Valiokunta on sittemmin huomauttanut, ettei yliopistolaki nykymuodossaan asianmukaisella tavalla täytä valiokunnan edellä mainitussa lausunnossa asettamia vaatimuksia (PeVL 74/2002 vp, s. 4/I viite 1 ja PeVL 39/2004 vp).
Uuden yliopistolain arvioinnin yhteydessä perustuslakivaliokunta on katsonut, että yliopistolain 43 §:n 2 momentissa on lueteltu ne "erityiset tehtävät, joita ylioppilaskunta hoitaa suhteessa yliopiston hallintoon sekä opintososiaalisista etuuksista päättäviin ja opiskelijan perusterveydenhuollosta vastaaviin tahoihin nähden" ja että "tämän kaltaiset tehtävät muodostavat riittävän perusteen ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle" (PeVL 11/2009 vp).
Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien pakkojäsenyyttä perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt perusteltuna. Ammattikorkeakoululain muutoksen yhteydessä valiokunta lausui, että "opiskelijakunnalle ehdotetut uudet tehtävät ovat sinänsä opiskelijakunnalle soveltuvia julkisia tehtäviä. Niiden hoitaminen, tai opiskelijoiden terveydenhuoltomaksun periminen, ei kuitenkaan edellytä, että jäsenyyden opiskelijakunnassa tulisi olla pakollista. Ehdotettu negatiivisen yhdistymisvapauden rajoitus ei valiokunnan mielestä täytä perusoikeusrajoituksiin kohdistuvaa oikeasuhtaisuuden vaatimusta, koska sinänsä hyväksyttävät päämäärät ovat saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Säännös opiskelijakunnan pakkojäsenyydestä on näin ollen vastoin perustuslaissa turvattua yhdistymisvapautta" (PeVL 24/2014 vp).
Perustuslakivaliokunta on pitänyt tärkeänä, että yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoilla on lähtökohtaisesti samanlaiset mahdollisuudet osallistua oppilaitostaan, opiskeluaan ja palveluitaan koskevaan päätöksentekoon ja että eri opiskelijaryhmien palvelut, edut tai velvoitteet eivät perusteettomasti poikkea toisistaan. Valiokunta on myös pitänyt aiheellisena, että korkeakoululaitoksen — yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen — opiskelijoiden asemaa ja sääntelyä arvioitaisiin kokonaisuutena.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi 1.3.2021 selvityksen yliopistojen hallinnollisesta autonomiasta, jossa myös pakkojäsenyyteen liittyvää kysymystä sivuttiin. Selvityksessä tuodaan ilmi, että "vaikka ammattikorkeakoulua koskevassa lakiehdotuksessa oppilaskunnan tehtävät oli määritelty identtisesti yliopistojen ylioppilaskunnan tehtävien kanssa, tämä ei sinällään ollut riittävä peruste pakkojäsenyydelle, vaikka juuri tehtävien luettelemista oli vaadittu aikaisemmin myös yliopistolakiin pakkojäsenyyden perustelemiseksi". Tästä huolimatta selvityksessä tulkitaan, että kun ylioppilaskunnan pakkojäsenyyttä koskevien nykyisten säännösten on katsottu täyttävän perustuslain vaatimukset, ristiriitaa perustuslain ja pakkojäsenyyden välillä ei olisi. Käytännössä selvityksessä päädytään perustuslakivaliokunnan jo vuonna 1997 lausumaan, jossa pakkojäsenyys katsottiin hyväksyttäväksi, "kun ylioppilaskuntaa on vanhastaan pidettävä osana itsehallinnon omaavaa yliopistoa" (PeVL 3/1997 vp). Selvityksessä ei ole tehty perusteellista perusoikeuspunnintaa, eikä siinä ole osoitettu niitä perusoikeuksien rajoitusperusteita, joiden nojalla pakkojäsenyys voitaisiin katsoa ylioppilaskuntien nykyiseen rooliin nähden perustelluksi.
Tuoreen pakkojäsenyyden oikeusperustaa selvittäneen oikeustieteellisen julkaisun (Muukkonen 2021) keskeisenä johtopäätöksenä näyttää olevan, että ylioppilaskuntien automaatio- ja pakkojäsenyys on muuttunut 1.1.2021 perustuslain vastaiseksi. Selvityksessä on kiinnitetty huomiota siihen, että ammattikorkeakouluissa opiskelijakuntien automaattista ja pakkoon perustuvaa jäsenyysjärjestelyä ei ole sallittu otettavan käyttöön ja että YTHS-lain voimaanastumisen myötä ylioppilaskuntien ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien tehtävät ovat käytännössä identtiset. Julkaisun mukaan "[perusoikeuden] rajoituksen suhteellisuusvaatimus ei täyty, koska kysymyksessä ei perustuslakivaliokunnan käytännön valossa ole minkään perusteen osalta välttämätön ja viimesijainen keino toteuttaa hyväksyttävää tarkoitusta osallistumisoikeuksien tai terveydenhuollon osalta erityisesti siksi, että terveydenhuoltomaksu on järjestetty ylioppilaskunnan ulkopuolisesti" (Muukkonen 2021 s. 16).
Perusoikeuksien painoarvo on yhteiskunnassa, oikeusjärjestyksessä ja laintulkinnassa ylipäänsä kasvanut perusoikeusuudistuksesta alkaen. Perusoikeusuudistuksen yhteydessä perustuslakivaliokunnan lausuman mukaisesti "lainsäädännön tarkistustyöhön on ryhdyttävä pikaisesti oikeusministeriön johdolla niissä tapauksissa, joissa ristiriitoja uusien perusoikeussäännösten kanssa voidaan epäillä ilmenevän" (PeVM 25/1994 vp). Lainsäätäjällä voidaan katsoa olevan reagointivelvollisuus oikaista perustuslain kanssa ristiriidassa olevaa lainsäädäntöä.
Vuonna 2018 perustuslakivaliokunta lausui korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollosta annetun lain yhteydessä, että "nyt ehdotetulla sääntelyllä on vaikutuksia niihin ylioppilaskunnan erityisiin tehtäviin, joita perustuslakivaliokunta on pitänyt riittävänä perusteena ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle" (PeVL 33/2018 vp). Kyseinen, niin kutsuttu YTHS-laki astui voimaan vuoden 2021 alusta. Uuden lain myötä aiemmin osoitettu peruste ylioppilaskuntien pakkojäsenyydelle poistui. Perustuslakivaliokunta totesi, että "valtioneuvoston piirissä olisi syytä harkita selvitystyön käynnistämistä sen arvioimiseksi, onko ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle enää esitettävissä hyväksyttäviä ja oikeasuhtaisia perusteita perustuslain 13 §:n 2 momentissa turvatun yhdistymisvapauden kannalta, sekä tarvittaessa ryhtyä lainsäädäntötoimiin sääntelyn muuttamiseksi" (PeVL 33/2018 vp). Edellä esitetyllä tavalla opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys ei vastaa tähän reagointivelvollisuuteen.
Edellä todetuista syistä lakia on selkiytettävä ottamaan huomioon myös yliopistossa opiskelevan perustuslaillinen oikeus olla kuulumatta yhdistykseen. Ylioppilaskuntaan kuulumisen tulee perustua vapaaehtoisuuteen.