Sananvapaus on keskeinen perusoikeus. Euroopan unionin tuomioistuin on esimerkiksi ratkaisussaan C-274/99 P korostanut sananvapauden merkitystä toteamalla seuraavaa: "Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapaus on eräs demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia 'tietoja' tai 'ajatuksia', joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät."
Rikoslain 11 luvun 10 §:n mukaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy se, joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella. Rangaistukseksi teosta säädetään sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.
Sananvapauslain eli lain sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (460/2003) 1 §:n 2 momentin mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Kieltäessään jonkin mielipiteen ilmaisun ja jopa faktapohjaan perustuvan tiedon esillepanon rajoittaa rikoslain 11 luvun 10 § voimakkaasti sananvapautta. Esimerkiksi mielekäs ja realistinen maahanmuuttokeskustelu ei ole mahdollista, jos etnisiä tai kansallisia ryhmiä koskevia tietoja ja mielipiteitä ei saa esittää tai jos niiden esittämistä rikosoikeudellisten seuraamusten pelossa vältellään. Rikoslain 11 luvun 10 §:n nojalla muun muassa julkinen keskustelu jonkin maahanmuuttajaryhmän yliedustuksesta rikostilastoissa tai tukiriippuvuudessa voidaan katsoa kansallista ryhmää panettelevan tiedon levittämiseksi ja näistä tiedoista tehtävät, maahanmuuttopolitiikan kehittämistä koskevat johtopäätökset herjaavien mielipiteiden ilmaisemiseksi.
Kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva esitutkinta on saatettu käynnistää myös esimerkiksi tapauksessa, jossa sosiaalisessa mediassa julkaistua Raamatun sitaattia pidettiin seksuaalivähemmistöihin kohdistuvana suvaitsemattomuuden ilmauksena.
Rikoslain 11 luvun 10 § kattaa nykymuodossaan tietyistä vähemmistöryhmistä esitettävät loukkaavat kommentit ja ilmaukset. Tämänkaltainen viestinnän rajoittaminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä vähemmistöryhmiin kuuluvien henkilöiden oikeuksien turvaamiseksi demokraattisessa yhteiskunnassa. Rikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettu panettelu ja solvaaminen ovat muutenkin käsitteinä niin väljiä, ettei säännöksen sanamuodon perusteella ole mahdollista ennakoida, mikä toiminta on rangaistavaa ja mikä ei. Voimassa oleva säännös ei siten täsmällisyydeltään ole rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tasolla. Liian väljänä se käytännössä johtaa eri vähemmistöryhmiä koskevan tiedon ja mielipiteiden ilmaisussa ennakko- ja itsesensuuriin.
Rikoslain 11 luvun 10 §:n soveltamiskäytäntöön liittyy yllä esitetyn perusteella selkeitä lainmuutosta puoltavia epäkohtia. Koska panettelua ja solvaamista ei ole laissa määritelty ja koska lainkohta kieltää jo loukkaaviksi koettujen tosiasioiden lausumisen, avaa se ovet syyttäjäviranomaisen ja oikeuslaitoksen mielivaltaisille tulkinnoille. Käytäntö on myös osoittanut, ettei rikoslain 11 luvun 10 § suojele yhtäläisesti kaikkia ryhmiä. Lause, joka syntyperäisiä suomalaisia koskevana ei anna aihetta edes syyteharkintaan, johtaa tuomioon, kun se koskettaa toista kansallisuusryhmää. Perustuslain takaaman yhdenvertaisuuden näkökulmasta tällainen valikoiva lainsuoja on kestämätön riippumatta siitä, onko kyse lainsäätäjän alkuperäisestä tarkoituksesta vai ainoastaan liian väljän lainsäädännön mahdollistamista tulkinnoista.