Yleistä luonnonsuojelulaista ja sen taustasta
Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi luonnonsuojelulaki ja samalla nykyinen, vuodelta 1997 oleva luonnonsuojelulaki kumotaan. Vuoden 1997 luonnonsuojelulailla korvattiin lähes sata vuotta sitten eli vuonna 1923 voimaan tullut Suomen ensimmäinen luonnonsuojelulaki, jonka säätämisestä käynnistyi ensi vaiheessa erilaisten valtion luonnonsuojelualueiden ja luonnonmuistomerkkien perustaminen. Nyt käsiteltävänä olevan uudistuksen tarkoituksena on toteuttaa hallitusohjelman tavoitetta pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen Suomessa. Tähän tavoitteeseen pyritään muun ohella vahvistamalla luonnonsuojelusuunnittelun vaikuttavuutta ja sen säädöspohjaa sekä lisäämällä valmistelun vuorovaikutteisuutta, laajentamalla suojelun tarpeessa olevien luontotyyppien ja eliölajien oikeudellista suojaa, edistämällä luontoarvoille aiheutuvien heikennysten hyvittämistä sekä vahvistamalla suojelutoimenpiteiden arvioinnissa tarvittavan luontotiedon hallintaa. Lakiehdotuksella luonnonsuojelulainsäädäntöön sisällytetään uutena asiana myös ekologisen kompensaation periaate ja tunnistetaan ilmastonmuutoksen merkitys ja yhteys luonnonsuojeluun.
EU:n biodiversiteettistrategian tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja kääntää sen kehitys myönteiseksi vuoteen 2030 mennessä. Myös hallitusohjelmassa tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen. Kansainvälisesti ja kansallisesti asetetuista tavoitteista ja erilaisista toimintaohjelmista huolimatta luonnon monimuotoisuuden heikkenevää kehitystä ei ole kyetty estämään. Suomen luonnon monimuotoisuus hupenee edelleen. Uhanalaisia lajeja kaikista Suomessa arvioiduista lajeista on nyt 11,9 prosenttia. Vastaava luku vuonna 2000 oli 8,0 prosenttia ja vuonna 2010 10,5 prosenttia. Nostamme esiin, että metsien uhanalaisista lajeista noin 80 prosenttia on vanhojen kangasmetsien ja lehtometsien lajeja, ja 55 prosenttia esiintyy sellaisissa lehdoissa ja paahderinteillä, joita on vain noin 1,5 prosenttia metsäpinta-alasta. Ekosysteemien vuorovaikutussuhteet ovat monimutkaisia, joten uhanalaisuutta ei voida arvioida vain lajien määrän perusteella. Suomen luontotyypeistä lähes puolet, 48 prosenttia, on nyt uhanalaisia. Etelä-Suomessa uhanalaisten metsäluontotyyppien osuus on selvästi suurempi kuin Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi lehtojen pinta-alasta 96 prosenttia sijaitsee Etelä-Suomessa, ja näistä lehtoluontotyypeistä 77 prosenttia on uhanalaisia. Tilanteen parantaminen edellyttää merkittäviä lisätoimia. Kansallisesti luonnonsuojelulain uudistaminen on tärkeä toimi luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi, mutta kuten jo hallituksen esityksessä todetaan, se ei yksin riitä tavoitteen saavuttamiseen. Korostamme, että luonnonsuojelulailla on myös merkittäviä vaikutuksia luonnonvarojen käyttöön perustuvien elinkeinojen toimintaedellytyksiin ja maanomistajien oikeusturvaan. Jotta luonnonsuojelulain luonnon monimuotoisuuteen liittyvät tavoitteet voidaan saavuttaa, tulee sääntelyn olla myös elinkeinoihin ja maanomistajien oikeuksiin kohdistuvien vaikutusten osalta yhteiskunnallisesti ja paikallisesti hyväksyttävää. Maanomistajien oikeusturvasta, omaisuudensuojasta ja investointisuojasta tulee kaikissa tilanteissa huolehtia. Pidämme tärkeänä, että lain toimeenpanon yhteiskunnallisia vaikutuksia myös mitataan ja seurataan.
Luonnon monimuotoisuuden merkitys maa- ja metsätalousvaliokunnan toimialaan kuuluvien luonnonvaroihin nojautuvien toimintojen harjoittamiselle on merkittävä. Luonnon monimuotoisuus mahdollistaa luonnon toiminnallisuudet, jotka puolestaan mahdollistavat muun muassa luonnonvarojen ja ekosysteemipalvelujen varaan rakentuvan hyvinvoinnin. Esityksessä esiin nostetut ekosysteemipalvelut eivät synny vain siinä luonnossa, jota rajataan luonnonsuojelualueille tai suojellaan muutoin erillisinä alueina, vaan ekosysteemipalveluita tuottavat luonnon prosessit kaikkialla, eli myös maatalousalueilla, talousmetsissä ja kalastuksen kohteena olevissa vesistöissä. Katsomme, että vastuu luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta kuuluu kaikille, eivätkä siitä aiheutuvat kustannukset saa jäädä esimerkiksi vain maanomistajien tai maa- ja metsätaloutta harjoittavien maksettaviksi. Korostamme, että perinteisen maatalouden harjoittaminen hyödyttää myös osaltaan monimuotoisuuden turvaamista. Esimerkiksi kaikki perinneluontotyypit ovat uhanalaisia ja edellyttävät hoitotoimenpiteitä, kuten puuston poistoa, niittoa tai laidunnusta. Tähän liittyy myös mahdollisuus hakea esimerkiksi taloudellista tukea alueiden hoitamiseen ja ennallistamiseen.
Pidämme tärkeänä, että luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tehtävien päätösten tukena on kattava tietopohja ja jatkuvaa luonnon tilan seurantaa. Luonnonsuojelun tietojärjestelmää, sen ylläpitoa ja tiedon laatua koskevat kirjaukset ehdotetussa luonnonsuojelulaissa ovat kannatettavia. Toteamme, että erityisesti luontotyyppejä koskevan tiedon kattavuudessa ja saatavuudessa on vielä puutteita. Jäljellä olevat valtion luonnonmetsät on tärkeää saada kartoitettua mahdollisimman pian. Tutkimustiedon perusteella ilmastonmuutos ja luontokato liittyvät toisiinsa ja voimistavat toisiaan. Sanottu koskee sekä ilmastonmuutoksen hillintää että sopeutumista ilmastonmuutokseen. Esimerkiksi hiiliviljely edistää maanalaista monimuotoisuutta ja metsänielun vahvistaminen puuston järeytymiskehitystä tukemalla voimistaa osaltaan metsäluonnon monimuotoisuutta. Toisaalta soiden ennallistaminen ja metsien monimuotoisuuden kannalta tärkeät kulotukset voivat erityisesti lyhyellä tähtäimellä lisätä kasvihuonekaasupäästöjä. Luonnonsuojelulakiesityksen kansallista luonnon monimuotoisuusstrategiaa ja toimintaohjelmaa koskevaan 13 §:ään sisältyy viittaus ilmastolain 7—9 §:ssä tarkoitettuihin suunnitelmiin ja niiden huomioon ottamiseen. Toteamme, että tämä edistää osaltaan luonnonsuojelulain sekä ilmastolain tavoitteiden yhteensovittamista. On myös tärkeää tunnistaa, että luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja luonnon ennallistamiseksi tehtävillä toimilla voi olla joissain tilanteissa ilmastotavoitteiden tai vesiensuojelun näkökulmasta haitallisia vaikutuksia. Luonnonsuojelua ja ilmastoa koskevan sääntelyn johdonmukaisuus ja ennakoitavuus on edellä esiin nostetun yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden kannalta myös keskeistä.
Uudessa luonnonsuojelulaissa perinteisen, staattisen suojelun rinnalle on nostettu vahvemmin luonnon monimuotoisuuden turvaaminen aktiivisin toimenpitein, mistä luonnon monimuotoisuuden hoitoon tarkoitettu avustus on hyvä esimerkki. Luonnonsuojelulakiin sisällytettiin jo vuonna 2020 tehdyllä muutoksella tavaroiden ja palveluiden muodossa ennallistamiseen ja hoitoon liittyviin edistämistoimiin myönnettävää tukea koskevat säännökset. Näihin ehdotetaan uuden luonnonsuojelulain 4 luvussa vähäisiä tarkennuksia, minkä lisäksi lukuun lisätään säännökset rahallisesta avustuksesta. Lakiehdotuksen luontotyyppien suojelua koskevaan 7 lukuun sisältyvän 69 §:n mukaan uhanalaisten luontotyyppien kunnostukseen ja hoitoon voidaan myöntää tukea ja avustusta lain 4 luvussa säädetyn mukaisesti. Ehdotettu uusi säännös lajien elinympäristöjen vapaaehtoisten hoito- ja kunnostustoimien taloudelliseksi tukemiseksi valtion varoin tarjoaa maanomistajille ja muille paikallisille tahoille uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Pidämme tärkeänä, että luonnon monimuotoisuuden edistämistä koskevat toimet perustuvat ensisijaisesti maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Lakiehdotuksen vapaaehtoisia luonnonsuojelun toimenpideohjelmia koskeva 14 § vahvistaa jo vuosia toiminnassa olleiden toimenpideohjelmien asemaa osana luonnonsuojelua. Pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa mainittu Metso-ohjelma on kansainvälisestikin arvostettu esimerkki kansallisesta järjestelmästä, jolla kannustetaan yksityisiä metsänomistajia suojelemaan metsäluontoa ja katetaan heille suojelusta aiheutuvia kustannuksia ja tulonmenetyksiä. Myös Helmi-ennallistamisohjelmassa ja Sotka-lintuvesiohjelmassa on tehty tärkeää työtä uhanalaisten luontotyyppien ja lajien suojelemiseksi yhteistyössä maanomistajien ja metsästysjärjestöjen kanssa.
Luonnonsuojelualueet
Luonnonsuojelualueita koskevaan sääntelyyn lakiehdotuksen 6 luvussa ehdotetaan tehtäväksi useita tarkennuksia ja teknisluonteisia ajantasaistuksia. Ehdotuksen mukaan Metsähallitus ei enää jatkossa voi myöntää lupaa malminetsintään kansallis- ja luonnonpuistoissa. Valtion muilla luonnonsuojelualueilla tämä lupa on yhä mahdollista myöntää tietyin tarkennetuin edellytyksin. Muut ehdotetut muutokset luonnonsuojelualueiden käyttöä koskevaan sääntelyyn merkitsevät käytännössä alueiden suojelutavoitteita vaarantamattoman käytön joustavoittamista ja helpottamista, mitä pidämme myönteisenä. Vastaavasti on tärkeää, että yleiskalastusoikeuksin tapahtuva kalastus turvataan jatkossakin myös kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa. Toteamme, että lakiehdotuksen 47 §:ssä tarkoitetuilla yksityisillä luonnonsuojelualueilla on voimassa kirjava joukko erilaisia kalastusta rajoittavia, usein varsin epäselviä määräyksiä. Tältä osin rauhoitusmääräysten ajantasaistaminen ja yhdenmukaistaminen kalastuslain sääntelyn mukaiseksi on monilla alueilla tarpeen.
Kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa esitetään sallittavaksi suoraan lain nojalla ilman poikkeuslupaa haitallisten vieraskasvilajien torjuminen ja poistaminen. Myös metsästystä koskevaa sääntelyä kansallispuistoissa ja muilla valtion luonnonsuojelualueilla esitetään muutettavaksi siten, että haitallisten vieraslajien, minkin ja supikoiran, pyydystäminen ja tappaminen sallitaan suoraan lain nojalla ilman poikkeuslupaa, samoin kuin hirvenajo ja valkohäntäkauriin ajo. Huomautamme, että luonnonsuojelulaissa tulee selkeyden vuoksi käyttää riistaeläimistä samoja termejä kuin metsästyslaissa. Nyt hallituksen esityksessä ja ehdotetussa luonnonsuojelulain 50 §:ssä viitataan valkohäntäkauriiseen, jota metsästyslaissa vakiintuneesti kutsutaan valkohäntäpeuraksi (odocoileus virginianus). Edellä mainituilla luonnonsuojelualueilla sallitaan lakiehdotuksen mukaan eläimen lopettaminen ja saaliin haltuunotto ilman lupaa pelkän ilmoituksen nojalla. Korostamme, että esitetty muutos vähentää tältä osin lupamenettelyyn liittynyttä hallinnollista taakkaa ja nopeuttaa samalla eläimen eettiseen lopettamiseen vaadittavia toimenpiteitä, ja muutos on siksi erittäin kannatettava. Lisäksi metsästyksen sallimisesta valtion luonnonsuojelualueiden perustamisen yhteydessä voidaan jatkossa päättää myös alle 100 hehtaarin suuruisen luonnonsuojelualueen perustamisasetuksella. Metsästys on tärkeä osa suomalaista kulttuuria. Yhdymme hallituksen esityksessä esitettyyn arvioon, että metsästyksen salliminen voi välillisesti tuoda positiivisia monimuotoisuusvaikutuksia parantamalla luonnonsuojelualueiden perustamisen hyväksyttävyyttä ja helpottamalla näin suojelualueiden perustamista.
Kiinnitämme huomiota luonnonsuojelualueen lakkauttamista koskevaan sääntelyyn ehdotetussa 6 luvussa. Kansallispuiston ja vähintään 1 000 hehtaarin suuruisen luonnonpuiston perustamisesta säädetään jatkossakin lailla, ja alueisiin kohdistuvat merkittävät muutokset edellyttävät näin ollen lain muuttamista. Yksityisen luonnonsuojelualueen lakkauttamisesta ja rauhoitusmääräysten lieventämisestä esitetään säädettäväksi luonnonsuojelulain 61 §:ssä pääasiassa voimassa olevaa lakia ja oikeuskäytäntöä vastaavasti. Ehdotettu 62 § valtion luonnonsuojelualueen lakkauttamisesta ja rauhoitussäännösten lieventämisestä on sen sijaan kokonaan uusi. Asetuksella perustettu valtion luonnonsuojelualue voidaan ehdotetun 62 §:n mukaan kokonaan tai osittain lakkauttaa, jos alueen rauhoitus estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteutumisen eikä tälle hankkeelle tai suunnitelmalle ole teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa olevaa vaihtoehtoa. Lakkauttamisen kynnys on tältä osin muotoiltu vastaavasti kuin yksityisen luonnonsuojelualueen lakkauttamista koskevassa 61 §:ssä. Korostamme, että valtion luonnonsuojelualueilla on valtakunnallista merkitystä eikä niihin toisaalta kohdistu vastaavia omaisuudensuojaan ja elinkeinonvapauteen liittyviä kysymyksiä kuin yksityisiin luonnonsuojelualueisiin. Lakkauttamisen kynnyksen ja siihen liittyvän yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen kriteerin arvioinnin tulee valtion luonnonsuojelualueiden osalta olla korkeammalla kuin yksityisillä luonnonsuojelualueilla.
Luontotyyppien suojelu
Luonnonsuojelulakiehdotuksen 7 luvun mukaan uhanalaiset luontotyypit määritellään jatkossa luonnonsuojelulain nojalla annettavalla asetuksella. Hallituksen esityksessä todetaan, että toisin kuin lajisuojelun kohdalla, uhanalaisia luontotyyppejä ei ole yksilöity nykyisessä laissa. Kun tietämys luontotyypeistä ja niiden uhanalaisuudesta on parantunut, on uhanalaisten luontotyyppien yksilöiminen tullut mahdolliseksi. Uhanalaiseksi luontotyypiksi voidaan asetuksella säätää ehdotetun 64 §:n mukaan sellainen luontotyyppi, jonka riski hävitä luonnosta on Suomen luontotyyppien kansallisen uhanalaisuuden arvioinnin mukaan vähintään korkea. Näitä luontotyyppejä koskeva asetusvalmistelu on kesken, mutta alustavasti uhanalaisia luontotyyppejä tai luontotyyppiryhmiä arvioidaan olevan noin 80 kappaletta. Toteamme, että Suomi on metsäinen maa, jonka maapinta-alasta noin kolme neljännestä on metsää. Suuri osa Suomen lajeista onkin sopeutunut elämään metsissä. Kaikista elinympäristöistä ensisijaisesti juuri metsissä elää myös suurin osa Suomen uhanalaisista lajeista. Maa- ja metsätalousministeriön esittämän arvion mukaan uhanalaiseksi säädettävien luontotyyppien pinta-ala on yli 2 miljoonaa hehtaaria ja pääosa niistä on metsätalouskäytössä. Olemme erittäin huolestuneita uhanalaisia luontotyyppejä koskevan sääntelyn välillisistä vaikutuksista metsätalouteen. Esitettyyn sääntelyyn liittyy merkittävä riski siitä, että uhanalaisiksi luontotyypeiksi määritettävät alueet siirtyvät tosiasiassa talouskäytön ulkopuolelle, jos kaupalliset puunostajat eivät osta tällaisilta alueilta puuta. Kun luontotyypin uhanalaisuuteen ei esityksen mukaan liity välittömiä oikeusvaikutuksia, uhanalaisten luontotyyppien määrittämisestä ei esitetä myöskään seuraavan valtion korvausvelvoitetta. Katsomme, että uhanalaisten luontotyyppien yksilöiminen lain nojalla annettavalla asetuksella on ongelmallista, jos vaikutukset maankäyttöön ovat merkittäviä. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin lausunnossaan katsonut, että sääntelyllä pyritään turvaamaan erityisen harvinaisia ja haavoittuvaisia luontotyyppejä.
Lakiehdotuksen 65 §:ssä esitetään säädettäväksi 64 §:n mukaisesti uhanalaiseksi määriteltyjen luontotyyppien huomioon ottamisesta viranomaisten päätöksenteossa. Tämä uhanalaisten luontotyyppien huomioon ottamista koskeva uusi säännös kohdistuu hallituksen esityksen mukaan muun lainsäädännön mukaiseen päätöksentekoon ja kohdentaa mahdolliset lisäkustannukset pääosin jo nykyisellään laajoja luontoselvityksiä vaativiin hankkeisiin. Lain perusteluissa todetaan, että uhanalaisten luontotyyppien huomioonottamisvelvoite ei muuta muiden lakien mukaisia luvan tai suunnitelman myöntämisen edellytyksiä, eikä yksin voi olla luvan myöntämisen tai suunnitelman hyväksymisen esteenä, mutta edellyttää viranomaiselta aiempaa selvemmin harkintaa päätöksenteon yhteydessä. Käytännössä uhanalaisten luontotyyppien huomioon ottaminen koskee hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan todennäköisesti useimmiten muun muassa ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua ympäristölupaa, vesilaissa tarkoitettua vesitalouslupaa, maa-aineslaissa tarkoitettua maa-ainesten ottamislupaa, kaivoslaissa tarkoitettuja lupia sekä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia kaavoja. Katsomme, että uhanalaisen luontotyypin huomioon ottamista koskeva velvoite jää lain perusteluissa esitetyistä täsmennyksistä huolimatta liian avoimeksi ja epämääräiseksi. Uhanalaisten luontotyyppien huomioon ottamisesta tulee säätää selkeämmin. Katsomme, että jatkossakin päätökset, jotka merkitsevät rajoituksia taloudelliseen toimintaan, tulee tehdä valituskelpoisin rajauspäätöksin. Perustuslakivaliokunnan tavoin kiinnitämme huomiota tiukasti suojeltujen luontotyyppien tehokkaaseen inventointiin ja tietojen tallentamiseen luonnonsuojelun tietojärjestelmään sekä tietojärjestelmään tallennetuista tiedoista tiedottamiseen maanomistajille. Katsomme, että tämä on välttämätöntä maanomistajien oikeusturvan kannalta.
Nykyiseen tapaan laissa säädetään myös tiettyjen, laissa erikseen lueteltujen luontotyyppien säilymiselle tärkeiden esiintymien hävittämis- ja heikentämiskiellosta, joka tulee voimaan viranomaisen erillisellä päätöksellä. Viranomaisen rajauspäätöstä edellyttäviä suojeltuja luontotyyppejä on ehdotuksen mukaan yhteensä 13, kun niitä voimassa olevassa laissa on yhdeksän. Oikeusvaikutteinen luontotyyppisuojelu edellyttää lähtökohtaisesti maanomistajan kuulemista ja viranomaisen tekemää rajauspäätöstä. Katsomme, että voimassa olevaa lakia vastaava rajauspäätösmenettely on selkeä ja turvaa maanomistajan oikeudet riittävällä tavalla. Rajauspäätösmenettelyn käytännön ongelmat ovat liittyneet päätöksiä valmistelevien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten voimavarojen puutteisiin. Hallituksen esityksessä todetaankin, että lain tavoitteiden saavuttaminen edellyttää merkittävästi nykyistä suurempia voimavaroja luontotyyppien suojelun viranomaistehtävien hoitamiseen. Pidämme maanomistajien oikeusturvan kannalta tärkeänä, että viranomaisten voimavarat tältä osin turvataan.
Uutena luontotyyppien suojelukeinona laissa esitetään säädettäväksi tiettyjen uhanalaisten tiukasti suojeltavien luontotyyppien esiintymien hävittämisen ja heikentämisen kiellosta, joka olisi voimassa suoraan lain nojalla. Näitä luontotyyppejä on hallituksen esityksen mukaan kuitenkin vain kaksi: serpentiinikalliot ja rannikon avoimet dyynit. Tiukasti suojeltaviksi ehdotettavien luontotyyppiesiintymien yhteenlaskettu pinta-ala on noin 1 150 hehtaaria, josta osa on jo suojeltu muun muassa luonnonsuojelualueiden kautta. Lisäksi hallituksen esityksessä todetaan, että edellä mainittujen tiukasti suojeltaviksi esitettävien luontotyyppien esiintymät ovat luontaisesti harvinaisia ja pienialaisia, pääasiassa puuttomia tai vähäpuustoisia. Serpentiinikallioiden, -kivikoiden ja -louhikoiden metsätaloudellista merkittävyyttä vähentää se, että osalla kohteista metsänhakkuut ja -uudistaminen ovat maastonmuotojen johdosta usein vaikeasti toteutettavissa. Serpentiinikalliot on uhanalaisuutensa osalta luokiteltu vaarantuneiksi ja rannikon avoimet dyynit erittäin uhanalaisiksi. Lakiehdotuksen yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan luontotyypin heikentämisellä tarkoitetaan kyseisen esiintymän ominaispiirteiden tai luontotyypin toiminnan kannalta keskeisen eliölajiston vähentämistä ja hävittämisellä esiintymän tuhoamista tai sen ominaispiirteiden ja keskeisen eliölajiston poistamista kokonaan. Korostamme, että heikentämiskielto ei saa estää alueiden perinteistä ja tavanomaista käyttöä esimerkiksi virkistymiseen. Pidämme periaatteellisesti ongelmallisena, että maanomistajalla ei ole tiukasti suojellun luontotyypin heikentämiskiellosta suoraan valitusmahdollisuutta, kun luontotyypin rajauksesta ei tehdä ehdotetun 67 §:n mukaan erillistä päätöstä. Ehdotus heikentää tältä osin maanomistajan oikeusturvaa. Saadakseen asiassa valituskelpoisen päätöksen maanomistajan tulee hakea lakiehdotuksen 68 §:n mukaista poikkeusta luontotyypin hävittämis- ja heikentämiskiellosta.
Luonnonsuojelulain luontotyyppejä koskevan sääntelyn lisäksi vesilain 2 luvun 11 §:n nojalla suojeltuihin luontotyyppeihin esitetään lisättäväksi kalkkilammet ja purot. Puron uoman luonnontilaisuuden vaarantavat toimet kuuluvat jo voimassa olevan vesilain luvanvaraisuuden piiriin eikä luonnontilan vaarantaminen ilman lupaa näin ollen ole mahdollista. Hallituksen esityksessä vesilain luontotyyppisuojelu laajenee kattamaan lähteiden lisäksi myös lähteiköt. Vesilakiin tehtävien muutosten tarkoituksena on parantaa vesiympäristön monimuotoisuuden turvaamista. Hallituksen esityksen mukaan vesilain mukaisen luontotyyppisuojelun ei lähtökohtaisesti voida katsoa ohjaavan esimerkiksi metsätalouden harjoittamista ja rajoittavan metsänkäsittelytoimia. Tällöin on kuitenkin noudatettava metsälain elinympäristöjen suojelua koskevaa lainsäädäntöä. Toisaalta hallituksen esityksessä todetaan, että purojen tunnistettuja uhkatekijöitä ovat ojitukset, purojen perkaukset ja metsien uudistamistoimet, hajakuormitus, vesirakentaminen sekä muu rakentaminen. Vesilaissa suojeluun ei liity viranomaisen rajauspäätöstä eikä korvausmenettelyä. Tämän vuoksi vesilain suojeltavien kohteiden on perusteltua olla pienialaisia sekä helposti tunnistettavia ja rajattavia. Vesilain luontotyyppisääntelyn vaikutuksista metsätalouteen vallitsee epäselvyyttä, mistä syystä katsomme, että vesilain luontotyyppisääntelyä ei tule laajentaa siten, että siitä aiheutuu metsänomistajalle taloudellisia menetyksiä hakkuiden estymisen vuoksi. Vesilain muutokset eivät saa myöskään johtaa siihen, että metsänhakkuisiin kohdistuu vaatimuksia uusista hallinnollisista menettelyistä esimerkiksi siten, että metsälain mukaisen ilmoitusmenettelyn sijaan edellytettäisiin lupaa.
Lajien suojelu
Eliölajien suojelun tehostamiseksi hallituksen esityksessä ehdotetaan, että nykyistä luonnonsuojelulain eliölajien suojelua koskevaa lukua selkiytetään, uhanalaisten lajien suojaa vahvistetaan sekä kauppaa ja vaihdantaa koskevat säännökset erotetaan omaksi luvukseen. Eliölajien suojelua koskevan 8 luvun soveltamisalaa esitetään lisäksi muutettavaksi siten, että luvun säännöksiä ei jatkossa sovelleta kaloihin tai rapuihin, vaan niistä säädetään yksinomaan kalastuslaissa. Katsomme hallituksen esityksessä esitetyn mukaisesti, että kalastuslain säännöksillä voidaan turvata kala- ja rapulajien säilyminen riittävällä tavalla, eikä kalalajien monimuotoisuuden turvaaminen luonnonsuojelulaissa ole tarpeen.
Maa- ja metsätalousvaliokunta on käsitellyt mahdollisuutta poikkeusluvalla ammutun valkoposkihanhen hyötykäyttöön valkoposkihanhen metsästystä koskevan kansalaisaloitteen yhteydessä (MmVM 8/2022 vp — KAA 3/2020 vp). Sen johdosta eduskunta hyväksyi lausuman, jossa edellytetään, että poikkeusluvalla ammuttujen valkoposkihanhien hyödyntäminen sallitaan ja että hallitus valmistelee esityksen luonnonsuojelulain muuttamisesta siten, että lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen poikkeuksen perusteella mahdollistetaan poikkeusluvalla tapetun valkoposkihanhen haltuunotto ja asiallinen hyötykäyttö. Uudistamme valiokunnassa tuolloin esittämämme näkemykset. Valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen torjuntaan käytettyjen keinojen hyväksyttävyyttä ja ymmärrettävyyttä kansalaisten keskuudessa parantaisi, jos luonnonsuojelulaissa hyväksytään myös poikkeusluvan turvin tapetun yksilön lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukainen haltuunotto.
Poikkeusluvalla pyydetyn valkoposkihanhen hyödyntämiseen liittyen eduskunnan ympäristövaliokunnan käsittelyssä on yhteensä 112 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite LA 19/2021 vp, jossa ehdotetaan, että lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaisella poikkeusluvalla ammutun valkoposkihanhen ja merimetson haltuunotto ja hyödyntäminen sallitaan. Voimassa olevaan luonnonsuojelulakiin sisältyy mahdollisuus tällaisen poikkeusluvan myöntämiseen siltä osin kuin sen 49 §:n 4 momentissa viitataan kaikkiin EU:n lintudirektiivin 9 artiklassa mainittuihin poikkeusperusteisiin. Toteamme, ettei luonnonsuojelulakiehdotuksen 85 §:ssä ehdoteta lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamista. Pidämme tärkeänä, että 85 §:n 2 momentissa viitataan myös lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan sääntelyyn, jonka mukaan mainittu poikkeus on tarpeen "tiukasti valvotuissa oloissa ja valikoivasti tiettyjen lintujen pienien määrien pyydystämisen, hallussa pitämisen tai muuten asiallisen hyötykäytön" sallimiseen. Vaihtoehtoisesti nykytilan säilyttämiseen riittää 2 momentin täydentäminen säännöksellä "; tai muulla lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla perusteella". Katsomme, että haltuunottoa ja hyödyntämistä koskevan poikkeusperusteen tulee kattaa sekä valkoposkihanhen että merimetson haltuunotto ja hyödyntäminen.
Valiokunnan saamissa lausunnoissa on kiinnitetty huomiota merimetsojen kaupalliselle kalastukselle aiheuttamiin vahinkoihin. Merimetsot vahingoittavat saaliita ja pyydyksiä, vähentävät saaliita kolonioiden lähialueilla predaation kautta ja muuttavat kalojen käyttäytymistä. Näin ollen vahingot eivät rajoitu saalisvahinkoihin. Hallituksen esitykseen laiksi rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta antamassaan vastauksessa (EV 193/2021 vp — HE 154/2021 vp) eduskunta edellytti, että valtioneuvosto selvittää viipymättä merimetson aiheuttamia vahinkoja kaupalliselle kalastukselle ja valmistelee erillisen tukijärjestelmästä annettavan hallituksen esityksen, mikäli selvitys osoittaa, että merkittäviä vahinkoja aiheutuu. Valmistelun etenemisestä on esitettävä selvitys vuoden 2022 loppuun mennessä, mikäli hallituksen esitystä ei ole annettu eduskunnalle. Valiokunnalle on todettu, että merimetsojen kalastukselle aiheuttamien vahinkojen korvaaminen on edelleen ratkaisematta. Aihetta koskevaa tutkimushanketta ollaan vasta aloittamassa, ja tuloksia saataneen aikaisintaan vuonna 2023. Tilanne on elinkeinon kannalta kestämätön. Niin ikään hallituksen esitykseen HE 154/2022 vp antamassaan vastauksessa eduskunta edellytti, että lintudirektiivin mahdollistamia poikkeusmenettelyjä sovelletaan joustavasti merimetsokannan aiheuttamien vahinkojen ehkäisemiseksi. Valiokunnan saamassa lausunnossa todetaan, että nykyinen merimetsoa koskeva poikkeusmenettely on osoittautunut hakijan kannalta hyvin vaikeaksi, sillä usein poikkeuslupiin sisältyy ehtoja, jotka vaikeuttavat tai tekevät mahdottomaksi käytännön toimeenpanon. Edellytämme, että ympäristövaliokunta arvioi luonnonsuojelulakiehdotuksen 85 ja 86 §:n ehdotuksia merimetsojen aiheuttamien vahinkojen hillitsemisen kannalta ottaen huomioon edellä mainitut eduskunnan lausumat. Katsomme, että luonnonsuojelulakiehdotuksen 72 §:ssä tarkoitetulla valtioneuvoston asetuksella ei tule myöskään estää merimetson pesän hävittämistä lisääntymiskauden ulkopuolella.
Luonnonsuojelulakiin esitetään uutta 9 lukua koskien lajien yksilöiden hallussapitoa, vaihdantaa, maahantuontia ja maastavientiä. Eliölajien maahantuontia ja maastavientiä koskevalla luonnonsuojelulakiehdotuksen 90 §:llä laajennetaan merkittävästi eläinten ja niiden osien maahantuontirajoituksia. Toteamme, että luonnonvaraisten eläinlajien suojelemiseksi lajien kaupankäyntiin, maahantuontiin ja maastavientiin on olemassa hyvin toimiva kansainvälinen ja EU-tason säätelyjärjestelmä, joka perustuu uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kansainvälistä kauppaa koskevaan yleissopimukseen eli niin sanottuun CITES-sopimukseen ja sen täytäntöönpanemiseksi annettuun EU:n sääntelyyn. Kansainvälisen CITES-sopimuksen sekä sitäkin tiukemman EU:n CITES-lainsäädännön sisältämä lupasääntely, vienti- ja tuontikiellot sekä muut CITES-mekanismit estävät jo nykyisin kansainvälisen viennin ja tuonnin, jos toiminta ei ole kyseisen lajin kohdalla kestävää. Tietyissä maissa laillinen metsästys tukee eläinkantojen olemassaoloa, rahoittaa laittoman tappamisen estämistä paikallisesti ja luo tarpeen luontoympäristön säilyttämiseksi. Luonnonsuojelulain 90 §:ään ehdotetun totaalisen tuontikiellon sijaan pidämme perusteltuna, että säännöksen soveltamisala rajataan koskemaan vain maahantuontia EU:n ulkopuolelta.
Vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio
Luonnonsuojelulakiin esitetään lisättäväksi säännökset ekologisesta kompensaatiosta eli luonnonarvoille aiheutuvien heikennysten hyvittämisestä vapaaehtoisena toimintana. Yksityinen maanomistaja, yritys, kunta tai valtion liikelaitos voi taloudellisena toimintana tuottaa luonnonarvoja, joilla taloudellisesta toiminnasta johtuva heikennys suojelluille luonnonarvoille voitaisiin hyvittää toisessa paikassa kuin missä heikennys tapahtuu. Lakiin perustuva vapaaehtoinen kompensaatio ja siihen liittyvä viranomaisvarmennus voivat osaltaan kannustaa toimijoita ekologisen kompensaation käyttöön ja vahvistaa myös yritysten toimintaedellytyksiä kansainvälisillä markkinoilla. Toteamme, että vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio voidaan kuitenkin toteuttaa myös sopimalla eli se ei välttämättä vaadi tuekseen sääntelyä. Valiokunnalle annetuissa lausunnoissa on yhtäältä kritisoitu ekologisen kompensaation velvoittavuuden poistamista laista ja toisaalta katsottu myös vapaaehtoista kompensaatiota koskevan sääntelyn olevan kompensaatiota koskeviin vähäisiin käytännön kokemuksiin nähden ennenaikaista. Ekologista kompensaatiota koskevan sääntelyn riskinä nähdään, että se voi kaventaa liikaa vapaaehtoisiin toimintamalleihin liittyvää joustavuutta sekä supistaa taloudellisten toimijoiden mahdollisuuksia tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Lisäksi ekologisen kompensaation yleistyessä Suomessa laajoja metsäalueita voi päätyä kompensaation piiriin, millä voi olla ennakoimattomia vaikutuksia metsätalouteen. Pidämme tärkeänä, että luonnonsuojelulain ekologista kompensaatiota koskevan sääntelyn käytännön toimivuutta ja vaikutuksia arvioidaan lain toimeenpanossa tarkkaan ja sääntelyyn tehdään tarvittaessa arvioinnin perusteella muutoksia.
Maanomistajien oikeusturva ja muutoksenhakua koskeva sääntely
Luonnonsuojelulain korvaussääntelyä esitetään tarkennettavaksi ja täydennettäväksi tietyiltä osin. Valtion korvausvelvollisuutta koskevassa 113 §:ssä esitetään säädettäväksi kumulatiivisten haittojen huomioon ottamisesta määriteltäessä laissa tarkoitettua merkityksellistä haittaa, joka päätöksistä mahdollisesti koituu kiinteistön omistajalle tai erityisen oikeuden haltijalle. Luonnonsuojelulain sääntelystä maanomistajille aiheutuvista taloudellisista vaikutuksista keskeisimmät liittyvät käytännössä luontotyyppien ja lajien suojelusta aiheutuviin rajoituksiin sekä lunastustarvetta koskeviin tilanteisiin. Hallituksen esityksen mukaan vaikutukset maanomistajien taloudelliseen asemaan ovat pääsääntöisesti kuitenkin melko vähäiset valtion korvausvelvollisuuden vuoksi. Pidämme tärkeänä, että maanomistajilla on oikeus korvaukseen kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa luonnonsuojelulain säännöksistä aiheutuu käyttörajoitusten kautta korvattavaa haittaa. Toimivilla ja oikeudenmukaisiksi koetuilla korvaussäännöksillä on ratkaisevan tärkeä merkitys omaisuudensuojan ja luonnonsuojelun yleisen hyväksyttävyyden kannalta.
Luonnonsuojelulain muutoksenhakua koskeva sääntely vastaa ehdotuksen mukaan pääosin voimassa olevaa sääntelyä. Lakiehdotuksen 136 §:n mukaan valitusoikeus lain nojalla tehdyistä päätöksistä on muissa kuin korvausta, tukea, avustusta sekä vapaaehtoisen hyvittämisen korvaavuutta koskevasta päätöksestä myös toiminta-alueellaan sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen. Näiden rekisteröityjen yhteisöjen valitusoikeutta esitetään hieman laajennettavaksi asiallisesti vähentämällä muutoksenhaun ulkopuolelle jäävien, suojelun kannalta olennaisten päätösten määrää. Hallituksen esityksen mukaan maanomistajien ja esimerkiksi elinkeinonharjoittajien osalta vastaavaa tarvetta ei ole, koska valitusoikeus toteutuu jo asianosaisuuden kautta. Lain valmistelussa oli esillä myös vaihtoehto, jossa olisi poistettu yhteisöjen valitusoikeuden alueellinen rajaus. Valitusoikeuden määräytymisen perusteet päätettiin tältä osin säilyttää ennallaan, koska luonnonsuojelua koskeva päätöksenteko on korostuneesti sidottua tiettyyn paikkaan ja sen alueellisiin vaikutuksiin. Katsomme, että yhteisöjen valitusoikeuden rajaaminen paikallisille tai alueellisille yhteisöille on edellä mainituista syistä perusteltua, ja korostamme, että yhteisön kytkennän alueelle tulee myös perustua aitoon ja tosiasialliseen toimintaan alueella.