Euroopan komissio ehdottaa 750 miljardin euron elpymisrahaston perustamista. Summasta 500 miljardia euroa jaettaisiin jäsenvaltioille avustuksina ja 250 miljardia euroa lainoina. Rahasto toteutettaisiin EU:n markkinoilta ottamalla lainalla. Rahaston varat jaettaisiin jäsenvaltioille, jotka ovat suurimmissa taloudellisissa vaikeuksissa. Esimerkiksi Italia saisi rahastosta kokonaisuudessaan 173 miljardia euroa ja Espanja 140 miljardia euroa. Muut isot saajat olisivat Ranska, Kreikka ja Portugali. 

Rahaston esitellään olevan koronapaketti, mutta sitä se ei todellisuudessa ole. Etelä-Euroopan jäsenvaltioiden taloustilanteen pohjimmainen syy ei ole koronapandemia, vaan vuosikymmeniä jatkunut vastuuton ja heikko taloudenpito. Rahastossa on kyse tulonsiirrosta paremmin taloutensa hoitaneilta mailta huonommin pärjänneille maille.  

Komissio on esittänyt, että varojen saamiseksi pitäisi sitoutua talousperiaatteisiin ja uudistuksiin, mutta ilman konkreettista ehdollisuutta nämä jäävät vain toiveeksi. Elvytyspaketin myötä Suomi sitoutuisi tukitoimien rahoittamiseen vuosikymmeniksi. 

Komission ehdotus on myös valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen. Ehdotukselle ei ensinnäkään ole osoitettavissa selkeää ja hyväksyttävää oikeusperustaa unionin perussopimuksista. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 310 artiklan perusteella unionin talousarvioon otettavien tulojen ja menojen on oltava tasapainossa, eikä unioni voi rahoittaa toimintaansa ottamalla lainaa. SEUT 310 artiklaa koskevien aikaisempien tulkintojen nojalla voisi katsoa, että unionin velanotto on mahdollista, jos unionille syntyy velanottoon liittyvän järjestelyn yhteydessä vastaavan suuruinen varallisuuserä, kuten jäsenvaltioihin kohdistuva sitova vaade. Nyt käsillä olevassa ehdotuksessa näin ei kuitenkaan vaikuta käyvän, sillä takaisinmaksusta ei sovita muuta kuin että se tapahtuu EU:n budjetista vuodesta 2028 alkaen.  

SEUT 125 artikla sisältää lisäksi niin sanotun avustamiskieltolausekkeen, joka kieltää unionia ja jäsenmaita ottamasta vastatakseen toisen jäsenmaan taloudellisia vastuita. Kyseisellä määräyksellä kielletään unionia ja jäsenvaltioita myöntämästä rahoitusapua, joka vaikuttaa haitallisesti kyseistä apua saavan jäsenvaltion kannustamiseen terveen finanssipolitiikan noudattamiseen. Kun elpymisrahaston varat jaettaisiin komission ehdotuksen mukaan lähtökohtaisesti sellaisille jäsenvaltioille, jotka ovat jo ennen koronakriisiä oman huonon finanssipolitiikkansa takia ajautuneet korkean velkaantumisen tilanteeseen, on ehdotuksen katsottava rikkovan kyseistä artiklaa.  

Oikeusvaltioperiaate edellyttää, että myös kriisitilanteissa edetään perussopimusten mukaisesti. Perustuslakivaliokunta onkin korostanut, ettei EU-lainsäädäntöön saa sisällyttää jäsenvaltioille perussopimusten vastaisia tai perussopimuksissa määriteltyihin velvoitteisiin nähden merkittäviä uusia menettelyjä tai muitakaan sellaisia elementtejä, joita ei olisi jo hyväksytty perussopimusten voimaansaattamisen yhteydessä. Koska elpymisrahaston toteuttaminen komission ehdottamalla tavalla olisi selvästi vastoin unionin omia säädöksiä ja koska mainitut oikeusperustaan liittyvät puutteet rapauttavat olennaisesti järjestelyn demokraattista legitimiteettiä, edellyttäisikin komission ehdotuksen hyväksyminen muutoksia vähintäänkin Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen. Unionin rahoitusta koskevien määräysten muuttaminen edellyttäisi tavanomaisen muuttamismenettelyn soveltamista ja hallitusten välisen konferenssin koollekutsumista.  

Kasvavia taloudellisia vastuita arvioitaessa on toiseksi otettava huomioon niiden määrä sekä niiden toteutumisen todennäköisyys. Perustuslakivaliokunta on useaan kertaan korostanut tarvetta tarkastella Suomen taloudellisia vastuita kokonaisuutena niistä aiheutuvan eduskunnan budjettivallan rajoituksen selvittämiseksi. Kokonaisarvio kasvavista vastuista viime kädessä vaikuttaa siihen, voidaanko koronakriisiin liittyviä järjestelyitä pitää perustuslain mukaisina. EU-jäsenyyteen liittyviä taloudellisia vastuita ja riskejä on arvioitava kumulatiivisesti, huomioiden myös jo päätetyt ja lähiaikoina ennakoitavat, päätettäväksi tulevat asiat. 

Tältä osin on olennaista kiinnittää huomiota siihen, että valtioneuvosto on jo hiljattain myöntänyt vastavakuutta vaatimatta enintään 432 miljoonan euron suuruisen valtiontakauksen eurooppalaisen hätätilasta aiheutuvien työttömyysriskien lieventämisen tilapäisen tukivälineen (SURE) puitteissa myönnettävien lainojen vakuudeksi ja enintään 372 miljoonan euron suuruisen valtiontakuun Euroopan investointipankille pankin yhteyteen perustettavasta yleiseurooppalaisesta EU Covid-19 -takuurahastosta mahdollisesti aiheutuvien tappioiden varalta. Euroopan vakausmekanismiin (EVM) liittyviä vastuita Suomella on yli 11 miljardia euroa. Väliaikaisen tukimekanismin ERVV:n osalta Suomen nykyinen osuus takauksista on noin 4,4 miljardia ja ylitakaus 7 miljardia euroa. Monivuotisesta rahoituskehyksestä nykyisellä kaudella Suomelle syntyvien maksujen määrä on puolestaan noin 15,9 miljardia euroa. Mainitut summat ovat ainoastaan joitain esimerkkejä kaikista valtion taloudellisista sitoumuksista tilanteessa, jossa Suomen valtiontakauksien ja -takuiden tilinpäätösraportoinnin mukainen kokonaismäärä vuoden 2019 lopussa oli 60,2 miljardia euroa.  

Elpymisrahaston hyväksyminen lisäisi Suomen taloudellisia vastuita merkittävästi. Suomen osuus avustuksina annettavien tukien lainanlyhennyksistä olisi noin 8,5 miljardia euroa tulevina vuosikymmeninä. Lisäksi Suomelle syntyisi takausvastuu 250 miljardin euron lainoista, joita osa jäsenvaltioista saisi rahastosta. Suomen vastuu olisi noin 4,25 miljardia euroa, jos jokin jäsenvaltio laiminlyö saamansa lainan takaisinmaksun. Suomelle elpymisrahaston perustamisen myötä syntyvien uusien taloudellisten vastuiden määrä onkin huomattavan suuri suhteessa esimerkiksi valtion vuotuiseen talousarvioon ja Suomen valtiontakauksien ja -takuiden kokonaismäärään. 

Suuri takauskanta on riski valtiontaloudelle. Riskienhallinnan kannalta on lisäksi ongelmallista, että EU-jäsenyyteen liittyvät taloudelliset vastuut sisältävät useita erilaisia monimutkaisen kokonaisuuden muodostavia mekanismeja, joihin liittyy myös keskinäisiä korrelaatioita. Kokonaisuuteen sisältyykin merkittäviä järjestelmällisiä riskejä, joita on syytä arvioida huolellisesti suhteessa Suomen taloudelliseen kantokykyyn. Huomattava on myös, että vastuiden realisoituminen ei ole yksinomaan Suomen käsissä. Vastuita voi siirtyä jäsenmailta toisille myös pro rata -perusteella maksukyvyttömyystilanteissa. Tehtävät sitoumukset voivat käytännössä myös tosiasiassa pakottaa tulevaisuudessa uusien sitoumusten toteuttamiseen jäsenmaiden maksuvaikeusongelmien ja jo tehtyjen vastuiden realisoitumisen ehkäisemiseksi. Tällä on kielteisiä vaikutuksia Suomen budjettisuvereniteettiin, jonka suojaamista mahdollisimman tehokkaasti perustuslakivaliokunta on käytännössään pitänyt erittäin tärkeänä. 

Huomattava on, että raskaasti velkaantuneet Etelä-Euroopan maat eivät tähän mennessä ole osoittaneet valmiutta sellaisiin rakenteellisiin uudistuksiin, joilla niiden julkisen talouden tuottavuutta ja kestävyyttä voitaisiin lisätä. Kun otetaan huomioon, että esimerkiksi Espanjan valtionvelka oli jo ennen koronaa lähes sata prosenttia maan bruttokansantuotteesta ja että ainakin Kreikan, Italian ja Portugalin velkaantuneisuusaste on vielä tätäkin korkeampi, voivat riskit jäsenvaltioiden takaisinmaksun laiminlyönnistä olla poikkeuksellisessa tilanteessa merkittäviä. Suomen onkin varmistuttava siitä, että valtion taloudelliset vastuut pystytään kattamaan myös pahimmissa mahdollisissa skenaarioissa eli tilanteissa, joissa rahoitusmarkkinat ja EU-alue ajautuisivat poikkeukselliseen häiriötilaan ja Suomen sitoumukset realisoituisivat nopeasti ja laajalti. Suomen velanhoitokykyyn voi tulevaisuudessa merkittävästi vaikuttaa toisaalta myös nykyisestä nollakorkoympäristöstä oleellisesti poikkeava markkinoiden korkoriski.  

Elpymisrahastoon osallistuminen lisäisi entisestään Suomen taloudellisia sitoumuksia sekä vastuita muiden jäsenmaiden veloista ja aiheuttaisi merkittävän riskin taloudellisista tappioista. Ottaen huomioon Suomen valtion aiemmat taloudelliset vastuut, elpymisrahaston hyväksymisestä seuraava taloudellisten vastuiden merkittävä euromääräinen ja suhteellinen lisääntyminen sekä jatkuvasti kasvaviin vastuisiin liittyvät riskit on selvää, että elpymisrahaston rahoittamiseen osallistuminen kiistatta vaarantaisi Suomen valtion mahdollisuudet vastata niistä velvoitteistaan, jotka sillä Suomen perustuslain mukaan on. 

Olennaista on lisäksi kiinnittää huomiota siihen, ettei lainan ehtoja tai Suomen takausvastuita muutenkaan ole selkeästi ja yksiselitteisesti rajattu. Unionin ottaman lainan takaisinmaksu tapahtuisi EU-jäsenmaksujen kautta vuosina 2028 — 2058, mikä tarkoittaa sitä, että jäsenvaltioiden maksuosuudet vaihtelisivat kolmen vuosikymmenen kuluessa mahdollisesti merkittävästikin riippuen kunkin jäsenmaan taloudellisesta kehityksestä. Jos jonkin valtion talous kehittyy huonosti, pienenee sen maksuosuus, ja jos jonkin toisen valtion talous kasvaa, kasvaa sen maksuosuuskin vastaavasti. Kun vastuiden tarkkaa määrää, muotoa tai ajoittumista ei voida ennakoida, ei Suomen vastuiden määrittelyn voida katsoa täyttävän myöskään tarkkarajaisuuden edellytyksiä perustuslakivaliokunnan käytännössään edellyttämällä tavalla.  

Valtiosääntöoikeudellisessa arvioinnissa erityistä merkitystä on annettava myös sille, edellyttävätkö lisävastuut Suomen suostumusta ja onko eduskunnalla mahdollisuus osallistua vastuusitoumuksia koskeviin päätöksiin. Komissio päättäisi ehdotuksen mukaan tuen myöntämisestä ja rahoituksen jakamisesta jäsenvaltion toimittaman suunnitelman nojalla täytäntöönpanopäätöksenä. Komission ehdotus hyväksyttäisiin, jos sitä puoltaa SEUT 238 artiklan 3 kohdan mukainen määräenemmistö jäsenvaltioiden edustajista. Suomen vaikutusmahdollisuudet rahoituksen jakamista koskeviin päätöksiin olisivat siten käytännössä häviävän pienet. Komission rooli elpymisrahaston soveltamisessa olisi sen sijaan keskeinen. Huomioiden rakennepoliittisten uudistusten syvästi poliittinen luonne on tätä jo lähtökohtaisesti pidettävä demokratian periaatteiden vastaisena ja täten myös merkityksellisenä Suomen valtiojärjestyksen keskeisten periaatteiden näkökulmasta.  

Perustuslakivaliokunta on pitänyt tärkeänä, ettei sekundäärilainsäädännöllä välillisestikään horjuteta perussopimuksissa määriteltyä EU:n toimielinten välistä institutionaalista tasapainoa. Ehdotus kuitenkin kasvattaa komission toimivaltuuksia merkittävästi ja merkitsee täten institutionaalisen tasapainon muutosta. Näin siitä huolimatta, että perustuslakivaliokunta on toistuvasti korostanut, että päätöksenteon hyväksyttävyys ja kansalaisten tuki EMU-asioissa toteutuvat suorimmin kansallisten parlamenttien kautta. Valiokunta on niin ikään katsonut, ettei EU-järjestelyillä ole mahdollista miltään osin korvata kansallisten parlamenttien päätöksentekoa talous- ja finanssipolitiikan alalla. 

Komission ehdotus rajoittaisi toteutuessaan eduskunnan budjettivaltaa aina vuoden 2058 loppuun asti, minkä vuoksi sen hyväksyminen olisi merkittävällä tavalla ristiriidassa myös budjettisuvereniteetin turvaamista koskevien perustuslakivaliokunnan aikaisempien valtiosääntöoikeudellisten kannanottojen kanssa. Elpymisrahaston rahoittamiseen osallistuminen merkitsisi uutta ja olennaista täysivaltaisuuden rajoitusta budjettisuvereniteetin osalta. Rahaston hyväksyminen sekä EU:lle annettava velanotto-oikeus muuttaisivat lisäksi unionin ja sen kokonaisrahoituksen luonnetta sekä unionin ja jäsenvaltioiden välistä suhdetta olennaisella tavalla. Kysymyksessä on tilanne, jota Suomessa ei mitenkään voitu perussopimuksia ratifioidessa ennakoida ja jota myös EU:n omat toimielimet ovat tähän asti pitäneet oikeudellisesti mahdottomana. Elpymisrahaston hyväksyminen merkitsisi siten selkeästi sellaista Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävän toimivallan siirtoa unionille, josta perustuslain 94 §:n 2 momentin ja 95 §:n 2 momentin mukaan on eduskunnassa päätettävä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä.  

Ongelmallisena on pidettävä myös komission ehdotusta, jonka mukaan osa unionin markkinoilta ottamasta 750 miljardin euron lainasta voitaisiin maksaa takaisin uusilla EU-veroilla, kuten digiverolla ja hiiliverolla. EU:lle myönnettävä verotusoikeus vahvistaisi Euroopan komissiota ja Euroopan parlamenttia, joka myös on osaltaan mukana päättämässä EU-rahojen käytöstä. Yhteiset verot syventäisivät jäsenmaiden integraatiota tavalla, joka muuttaa unionia tiiviimmäksi talousliitoksi ja vie sitä kohti liittovaltiota. Komission ehdotus vähentääkin toteutuessaan olennaisesti Suomen eduskunnan budjettivaltaa ja kansallista suvereniteettia siten, että Suomi saatetaan tilanteeseen, jossa se ei ole enää perinteisessä mielessä täysivaltainen. Myös EU:lle annettavan verotusoikeuden toteuttamisesta olisi siten päätettävä eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan määräenemmistöllä.  

Valtioneuvoston kanta edessä olevien neuvottelujen osalta on liian tulkinnanvarainen. Komission ehdotukseen liittyvien valtiosääntöoikeudellisten ongelmien vuoksi Suomen ei pidä osallistua elpymisrahaston rahoittamiseen.  

Koronaviruksen aiheuttama kriisi on poikkeuksellinen, ja sen vaikutukset ovat niin terveydellisiä, sosiaalisia kuin taloudellisiakin. Komission esittämä 750 miljardin euron elpymisrahasto on kooltaan historiallisen suuri. Kokoomuksen eduskuntaryhmä suhtautuu rakentavan kriittisesti komission esitykseen, mutta toteaa, että onnistuakseen Suomen edun ajamisessa EU-tasolla tulisi hallituksen erityisesti pyrkiä siihen, että ehdollisuus sekä selkeät kriteerit toteutuvat neuvottelujen lopputuloksessa.  

Kohti kestävää valuuttaunionia

Kokoomuksen eduskuntaryhmä katsoo, että ehtona elpymisrahaston luomiselle on EU:n tehtävä toimia, jotka parantavat jäsenmaiden velkakestävyyttä. Toimiva valuuttaunioni edellyttää unionin tasoista tulonsiirto- ja riskintasausmekanismia ja rinnalla vahvaa markkinakuria jäsenmaiden tasolla. Tavoitteenamme on valuuttaunioni, johon voitaisiin palauttaa markkinakurin periaate. Markkinakurin palauttaminen edellyttää sitä, että jäsenmaiden velat ovat kestävällä tasolla ja että ne on hinnoiteltu todellisen riskin mukaan. Vahvan sijoittajanvastuun periaatteen toteutuminen edellyttää velkajärjestelymekanismin käyttöönottoa. Velkajärjestelyn vaikutus syntyy siitä, että valtionvelan korko hinnoitellaan oikein, jolloin heikommassa kunnossa olevien euroalueen maiden velkojen korot ovat kovemmat, jonka seurauksena halukkuus velanottoon vähenee. Valtioneuvoston tulisi kytkeä velkajärjestelymekanismi osaksi EU:n budjettiratkaisua. 

Samalla kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee Euroopan vakausmekanismin (EVM) kehittämistä Euroopan valuuttarahaston suuntaan. EVM:n toiminta tulee eriyttää suoraan koronakriisiin liittyvistä toimista. Sen tulee toimia jatkossakin jäsenmaiden viimesijaisena kriisirahastona, jonka tarjoama rahoitus on tiukasti ehdollista. Samalla EVM:n oikeuspohja tulee saattaa Euroopan unionin sopimuksiin. Toistaiseksi EVM toimii valtioiden välisellä sopimuksella. Euroopan valuuttarahasto olisi tulevaisuudessa kansainväliseen valuuttarahastoon (IMF) verrannollinen toimija, joka laatisi tukea hakevasta jäsenmaasta riippumattoman velkakestävyysarvion ja vahtisi selvin kriteerein velkajärjestelyn ja siihen liitettävän talousohjelman toteutumista.  

Euro tarvitsee tuekseen tiukat, mutta yksinkertaisemmat säännöt ja enemmän markkinakuria. Pankkiunioni on saatettava loppuun ja pääomamarkkinaunioni on rakennettava pikimmiten. 

Ehdollisuuden kautta ulos koronakriisistä ja kohti talouspoliittisesti kestävämpää Eurooppaa

Kokoomuksen mielestä EU-rahoituksen tulee olla vahvasti ehdollista sekä välineiden tarkkarajaisia. Rahoitus pitää sitoa talouden rakenteiden uudistamiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen, oikeusvaltioperiaatteeseen sekä kestäviin investointeihin. Kokoomuksen eduskuntaryhmä katsoo, että vain tiukan talouspoliittisen ehdollisuuden kautta pääsemme koronakriisistä ulos. Komission esitys ei riittävällä tavalla aseta tukea saaville jäsenmaille rakenne- ja talouspoliittisia ehtoja. 

Komission esityksen mukaan elpymisvälineen ehdollisuus toteutuisi pääosin eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa. Jäsenmaat laatisivat ohjausjakson suositusten perusteella elpymissuunnitelman. Suunnitelman laatiminen olisi tuen saamisen edellytys. Suomi ei voi tyytyä komission esittämään ohjausjakson kautta toteutuneeseen ehdollisuuteen. 

Tähän liittyy ainakin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin kansallisen suunnitelman laatiminen ei voi yksin toimia tuen saamisen edellytyksenä, vaan suunnitelmassa esitetyiden toimenpiteiden toimeenpano tulisi olla yhtä suuri edellytys tuen saamiselle. Toinen ongelma on, että komission ehdotuksessa asetetaan eurooppalaisen ohjausjakson mukaisia ehtoja mahdollisesti vain rahoituksen käyttötarkoituksille. Tuki ei täten edellyttäisi tuen kohdemaata tekemään rakenteellisia uudistuksia, joihin tukirahoituksen käyttö ei liity. Olennaista olisi, että tuki kannustaisi ja edellyttäisi tukea saavia maita tekemään laajoja rakenteellisia uudistuksia, vaikka ne eivät suoraan liittyisi rahoituksen käyttötarkoitukseen. 

Ajatus eurooppalaisen ohjausjakson takana on erinomainen, mutta toimeenpano ja sen ohjaava vaikutus ovat heikkoja. Ihanteellisessa maailmassa kaikki jäsenmaat toimeenpanisivat eurooppalaisen ohjausjakson suositukset täysimääräisesti. Mikäli näin tehtäisiin, olisi eurooppalainen ohjausjakso myös sopiva viitekehys EU:n elpymisrahastolle. Tosiasiassa tilanne on päinvastainen. Jäsenvaltiot ovat toimeenpanneet suosituksia varsin vaatimattomasti (Efstathiou and Wolff 2018). Suositukset ovat usein tulkinnanvaraisia, ja mahdollisia tapoja toteuttaa ja olla toteuttamatta yksittäisiä suosituksia on lukuisia. Suositusten pelote- ja pakotevaikutus on vähäinen, sillä menettelyjä, jotka mahdollistaisivat sanktioiden asettamisen suositusten noudattamatta jättämisestä, on käytetty vähän tai ei ollenkaan. Lisäksi koronakriisin takia vakaus- ja kasvusopimuksen joustolausekkeet on aktivoitu, mikä tarkoittaa sitä, että talouspolitiikkaa ohjaavien sääntöjen noudattamisesta on mahdollista poiketa.  

Komission pyrkimys kasvattaa EU:n omia varoja on kannatettava, sillä EU:n kestävämpi rahoituspohja vähentäisi painetta kasvattaa jäsenvaltioiden jäsenmaksuja. Kuitenkin omien varojen kasvattaminen täytyy tehdä tavalla, joka ei vahingoita EU:n kilpailukykyä suhteettomasti verrattuna muihin merkittäviin maailmantalouksiin. Esimerkiksi transaktiovero toteutettuna pelkästään EU-tasoisisena voisi heikentää kilpailukykyä merkittävästi. 

Tarkkarajaiset ja kohdennetut kriteerit

Kokoomuksen eduskuntaryhmä katsoo, että koronaelvytyksen täytyy painottua niille alueille ja sektoreille, jotka kärsivät koronakriisistä eniten. Tämän pitää myös näkyä niissä kriteereissä, joilla elpymisrahaa jaetaan. Elpymisrahaston varoja ei voida käyttää aiemmin syntyneiden rakenteellisten vaurioiden korjaamiseen, vaan niiden käyttö on rajattava koronakriisin aiheuttamiin sosiaalisiin ja taloudellisiin vaurioihin.  

Komission esityksen mukaan elpymisrahaston tuen määrä perustuisi muun muassa väestömäärään ja keskimääräiseen työttömyysasteeseen viitevuosilta 2015 — 2019 verrattuna EU:n keskiarvoon. Näiden kriteerien kautta ei kuitenkaan välity todenmukainen kuva koronakriisin aiheuttamasta talouskriisistä. Jotta rahasto olisi tehokas ja oikeudenmukainen, tulee sen tukien kriteerien perustua koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin vakavuuteen. 

Lopuksi Kokoomuksen eduskuntaryhmä painottaa, että EU-tason ratkaisujen tulee kannustaa jäsenmaita rakenteellisiin uudistuksiin ja kilpailukyvyn lisäämiseen. EU:n velasta ei voi sopia, ellei ole tiedossa, miten se maksetaan pois. EU:n rahoitusratkaisujen ja erityisesti Suomen osuuden niissä tulee olla yhteensovitettavissa Suomen eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan määrittelemiin raameihin. 

Komissio antoi touko-kesäkuun vaihteessa ehdotukset EU:n elpymissuunnitelmaksi, jonka tavoitteena on tukea koronaviruksen jälkeistä talouksien uudelleen käynnistämistä sekä Euroopan elpymistä. Komission laajaan elpymissuunnitelmaan sisältyy kaksi tiedonantoa ja 21 lainsäädäntöehdotusta. Näistä keskeisimpiä ovat uudistettu rahoituskehysehdotus vuosille 2021 — 2027 ja muutettu ehdotus neuvoston omien varojen päätökseksi sekä asetusehdotus uuden elpymisvälineen "Next Generation EU" perustamiseksi. 

Komissio ehdottaa uutta 750 mrd. euron EU:n rahoitusjärjestelyä koronakriisiin vastaamiseksi. Niin kutsutusta elpymisrahastosta myönnettäisiin avustuksia ja takauksia yhteensä 500 mrd. euron arvosta ja lainamuotoista tukea yhteensä 250 mrd. euron arvosta. Tuki on tarkoitus kohdentaa eniten koronaviruksesta kärsineille maille. Elvytyspaketin rahoittamiseksi unioni hakisi markkinoilta lainaa EU:n budjettia vastaan, jonka jäsenvaltiot viime kädessä takaisivat. Elpymisrahasto olisi jäsenmaiden hyödynnettävissä ja käytettävissä vuoden 2024 loppuun saakka. 

Toteutuessaan elpymisrahastosta seuraisi merkittäviä periaatteellisia muutoksia unionin toimintaan. Elpymisrahasto sisältää lukuisia ongelmakohtia lähtien EU-perussopimuksista ja Suomen perustuslakivaliokunnan kannoista. Uudessa rahoitusjärjestelyssä jäsenmaiden sijaan unioni ottaisi lainaa ja siitä vastaisivat viime kädessä jäsenvaltiot yhteisvastuullisesti. Kuitenkin EU:n perussopimusten keskeinen periaate on se, että jokainen jäsenvaltio huolehtii omasta taloudestaan ja vastaa veloistaan. Artiklassa 125 jäsenvaltioita ja unionia kielletään ottamasta vastuulleen jäsenvaltioiden velkoja ja muita vastuita. Kaikista ongelmallisimman kohdan muodostaa artikla 310, jonka mukaan unionin talousarvion pitää olla tasapainossa eikä se saa näin ollen rahoittaa toimintaansa velaksi. Näiden artiklojen valossa komission esitys näyttäytyy perussopimusten näkökulmasta erittäin ongelmallisena, ja näihin edellä mainittuihin kohtiin myös asiantuntijat ovat lausunnoissaan kiinnittäneet erityistä huomiota. Oikeusoppineet ovat arvioineet, että esitetyt muutokset vaativat muutoksia nykyiseen perussopimusten järjestelmään. 

Eduskunnan budjettisuvereniteetin kannalta on olennaista, että vastuumme ovat tarkkarajaisia ja ennakoitavia. Komission ottaman velan takaisinmaksu alkaisi vasta alkavan rahoituskehyskauden jälkeen vuonna 2028 ja kestäisi vuoteen 2058 asti. Unionin velka maksettaisiin pois korotetuilla, tulevilla jäsenmaksuilla ja mahdollisilla uusilla omilla varoilla vuosina 2028 — 2058. Valtioneuvoston neuvottelutavoitteissa todetaan, että jäsenvaltioille tuleva pitkäaikainen budjettisuvereniteetin rajoite tulee pyrkiä rajaamaan mahdollisimman vähäiseksi. Toisin sanoen esitys voisi rajoittaa Suomen budjettisuvereniteettia. 

Elpymisrahasto merkitsisi suurta harppausta kohti EU-tason finanssipolitiikkaa, joka on tähän saakka ollut jäsenmaiden käsissä. Elpymisrahaston pääasiallinen tavoite on mahdollistaa finanssipoliittinen elvytys maissa, jotka eivät siihen oman taloudellisen tilanteensa takia hyvin itse pysty. Esimerkiksi Vesa Vihriälän asiantuntijalausunnossa todetaan, että elpymisrahasto ja muut koronatoimet merkitsevät, että markkinakurin uskottavuus jäsenvaltioiden velkaantumisen hillitsemisessä heikentyy uudelleen.  

Elpymisrahastosta annettaisiin suoria avustuksia ja takauksia yhteensä 500 mrd. euron arvosta. Pidämme hälyttävänä, ettei elpymisrahastoon sisältyvään unionin tukeen liittyisi julkisen talouden tasapainoa tai talouden kasvupohjaa parantavia rakenneuudistuksia koskevia ehtoja. Tukiohjelmiin ei myöskään liity viittausta euroalueen rahoitusvakauden vaarantumisen uhkaan. Asiantuntijalausunnon mukaan ohjelma antaa vahvan indikaation siitä, että rahoitusvaikeuksissa olevan jäsenvaltion finanssipoliittista liikkumavaraa tullaan laajentamaan tulevaisuudessakin muiden valtioiden toimin ja ilman erityistä talouspolitiikkaa koskevaa tulevaa velanhoitokykyä parantavaa ehdollisuutta.  

Sanotaan, että elpymisrahastossa ehdollisuus toteutuisi eurooppalaisen ohjausjakson kautta. On kuitenkin syytä tunnustaa, ettei ohjausjakson suosituksia ole tähänkään mennessä noudatettu toivotulla tavalla. Komission keinot ovat viime kädessä vähissä, jos jäsenvaltio ei itse näe tarpeelliseksi toimeenpanna ehdotettuja uudistuksia. 

Asiantuntijalausunnoissa kiinnitetään huomiota siihen, että vaikka elpymisrahasto ja sen rahoittamiseen otettava velka ovat muodollisesti kertaluonteinen poikkeustoimenpide, usea seikka puhuu sen puolesta, että näin syntyvästä finanssipoliittisesta kapasiteetista muodostuu pysyvä ja laajentuva järjestely. Asiantuntija-arvion mukaan velanottomahdollisuuden avaaminen johtaa varsin todennäköisesti siihen, että nyt kertaluonteiseksi todettua velanottoa halutaan lisätä. Samalla velan kasvun myötä tulee luontevaksi lisätä EU-tason veroja velkojen maksamiseksi. 

Jos Suomen BKTL-osuus pysyisi samana (1,7 %) tulevina vuosikymmeninä, olisi Suomen ensisijainen laskennallinen vastuu ja osuus elpymisrahastosta noin 13 mrd. euroa lisättynä koroilla ja kuluilla. Suomi maksaisi rahastoon enemmän kuin saisi takaisin. Valtioneuvoston selvityksessä todetaan, että jos yksi tai useampi muu jäsenvaltio jättäisi hoitamatta omien varojen maksuihin liittyvät velvoitteensa, Suomen vastuu voisi nousta BKTL-osuutta suuremmaksikin. Tähän myös valtiovarainvaliokunta on kiinnittänyt huomiota. 

Julkisen talouden suunnitelmasta antamassaan mietinnössä valtiovarainvaliokunta on kiinnittänyt huomiota Suomen valtiontakauksien ja -takuiden määrän kasvuun. Suomen julkisen talouden ja valtion talouden takausten suhde kokonaistuotantoon oli Eurostatin tilastojen mukaan EU-maiden korkein vuonna 2018. Talouspolitiikan arviointineuvosto on raportissaan nostanut esille suuressa takauskannassa piilevän riskin valtiontaloudelle. Kokonaisarvion puuttuminen kasvavista taloudellista vastuista — sekä kansallisista että EU-jäsenyyteen kytkeytyvistä — vaikuttaa siihen, voidaanko koronakriisiin liittyviä järjestelyitä edes pitää perustuslain mukaisina vaarantamatta valtion taloutta. Perustuslakivaliokunta on myös kiinnittänyt huomiota siihen, että valtiontakausten antaminen EU-asetuksen toteuttamiseen ei ole asia, josta voidaan oikeudellisesti sitovasti unionin oikeudessa määrätä.Kristillisdemokraatit ei voi hyväksyä esitystä suorien avustusten jakamisesta eikä yhteisvastuullisesta lainanotosta. EU-tason koronatoimenpiteiden osalta tulisi pitäytyä EU-budjetin uudelleen suuntaamisessa, valtiontukisääntöjen löyhentämisessä sekä vakaus- ja kasvusopimuksen tilapäisissä joustoissa. Myös EKP:n rahapolitiikan löysentäminen auttaa akuutissa tilanteessa. Pidämme ensisijaisen tärkeänä, että unionin monivuotinen rahoituskehys ja kriisitoimenpiteet pidetään ja käsitellään erillään. Monivuotisen rahoituskehyksen osalta edellytämme edelleen, että hallitus varmistaa meneillään olevissa neuvotteluissa suomalaisen maanviljelyn ja maaseutuelinkeinojen toimintaedellytykset ja kannattavuuden turvaamisen. Neuvotteluissa on huolehdittava siitä, ettei budjetin kokonaistaso kasva, vaan on tavoiteltava 1 prosentin BKTL-tasoa, ja pidettävä kiinni siitä, ettei Suomen maksuosuus kasva. Suomen ei tule myöskään hyväksyä maataloussaantojen leikkausta. Lisärahoitus on löydettävissä muualta rahoituskehyksen sisältä mm. luopumalla eräiden jäsenmaiden jäsenmaksukorjauksista ja uudistusten tukiohjelmaan sisältyvän lähentymistä ja kilpailukykyä edistävän talousarviovälineen eli ns. euromaiden budjettilinjan luomisesta. Jäsenvaltioiden rakenteellisia uudistuksia voidaan ehdotettuja keinoja tarkoituksenmukaisemmin ja tehokkaammin tukea vahvistamalla olemassa olevan koheesiorahoituksen ehdollisuutta ja varojen käytön vaikuttavuutta sekä suuntaamalla koheesiovaroja tavalla, joka edistää talouden rakenteiden tervettä sopeutumista. Omien varojen järjestelmässä on selkeintä tukea perinteisten omien varojen säilyttämistä.