Talousvaliokunta on tarkastellut kansalaisaloitetta toimialansa mukaisesti elinkeinoelämän ja erityisesti rahoitusmarkkinoiden näkökulmasta. Talousvaliokunta ei ole pitänyt tarkoituksenmukaisena arvioida teoreettisia kehityskulkuja siitä, minkälaisissa rahaoloissa Suomi toimisi nykyisin, mikäli olisi valinnut jäädä euroalueen ulkopuolelle. Talousvaliokunnan käsityksen mukaan ei ole muodostettavissa järkevällä tavalla vertailukelpoista rinnakkaista tapahtumien kulkua. Talousvaliokunta ei myöskään ota tässä lausunnossaan kantaa eurojärjestelmästä eroamisen valtiosääntöoikeudellisiin kysymyksiin.  

Kansalaisaloitteen kantavana ajatuksena on oletus, että euroalueen ulkopuolella Suomen korkotaso ja valuuttakurssi voitaisiin sovittaa Suomen talouden kulloisiinkin tarpeisiin. Suomen itsenäisen rahapolitiikan ajalta saadut kokemukset eivät kuitenkaan tue tällaista oletusta. Suomen itsenäisen rahapolitiikan historiasta löytyy toistuvia ajanjaksoja, joissa valuuttakurssi koettiin liian vahvaksi tai heikoksi eikä keskuspankilla ollut edellytyksiä vaikuttaa asiaan. Valuuttakursseja ohjaavat pitkälti pääomavirrat, jotka usein vaihtelevat tavalla, joka ei palvele reaalitalouden tasaista kehitystä. Kansantalouden menestymistä pitkällä aikavälillä ei voi selittää yksinomaan valuuttakurssilla tai hintakilpailukyvyllä, vaan siihen vaikuttaa pääasiallisesti tuottavuuden kasvu kaikkine siihen vaikuttavine tekijöineen.  

Talousvaliokunta toteaa, että euroalue ei ole kehittynyt sellaiseksi kuin eduskunnalle vuonna 1998 esitettiin. Euromaiden julkistalouteen ja makrotalouspolitiikkaan kohdistuva EU-ohjaus on syventynyt tavalla, jota ei tuolloin osattu ennakoida. Samoin pankkiunioni ja kriisinhoitoa varten luodut korjausmekanismit eivät olleet osa sitä rahaliittoa, johon Suomi aikanaan liittyi. Euroalueen talouden hallintoa ovat leimanneet nopeatempoiset ongelmanratkaisutilanteet, joissa tosiasialliset vaihtoehdot ehdotetuille ratkaisuille ovat olleet hyvin vähäiset.  

Talousvaliokunta katsoo eurojärjestelmässä olevan sellaisia rakenteellisia piirteitä, jotka tekevät siitä epäoptimaalisen. Yhteisvaluutan negatiivisista puolista eniten huomiota on saanut suhdannehäiriöiden epätasainen jakautuminen jäsenmaiden välillä. Koska epäsymmetristen häiriöiden perustana ovat talouksien rakenteelliset erot, myös häiriöiden vaikutukset näkyvät eri tavoin. Talousvaliokunta yhtyy asiantuntijakuulemisessakin esiin tuotuun arvioon, jonka mukaan nykyisin käytössä olevilla mekanismeilla (yhteinen sääntökirja, yhteinen valvonta, kriisinhallintamekanismi, kriisinratkaisurahasto, vakausmekanismin mahdollisuus pankkien pääomittamiseen) olisi voitu ainakin osittain estää euroalueen ongelmien eskaloituminen, jos nämä instrumentit olisivat olleet käytössä aikaisemmin.  

Useiden talousvaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan valuuttayksikön vaihtaminen tilanteessa, jossa siihen ei ole olemassa valmiita lainsäädännöllisiä menettelyitä, sisältäisi suurta epävarmuutta talletusten, saatavien, velkojen ja sopimusten kohtelusta tällaisen prosessin aikana. Euroalueen finanssi- ja velkakriisin ydin oli pääoman voimakas virtaus heikoista euromaista vahvempiin. Näiden pääomanliikkeiden katalysaattori oli markkinoiden epäilys siitä, että euro ei ole samanarvoinen kaikissa yhteisvaluuttaan liittyneissä valtioissa. Ennakko-odotus siitä, että Suomen uusi kansallisen valuutta olisi euroa heikompi, loisi markkinatoimijoille tarpeen suojautua rahayksikön vaihdokselta ja mahdolliselta kurssimuutokselta, mikä voisi johtaa vaikeasti ennakoitaviin pääomien liikkeisiin, kun varoja pyrittäisiin siirtämään ulkomaille tai muuttamaan euromääräisen käteisrahan muotoon. Kansallisen valuutan arvon heikkeneminen aiheuttaisi euromääräisten ulkomaisten velkojen arvon nousua, mikä edelleen vaikeuttaisi monien velallisten asemaa.  

Rinnakkaisvaluuttatilanteessa sopimusten tulkintaa jouduttaisiin arvioimaan tuomioistuimissa, jolloin arvioinnin kohteena olisi muun muassa se, onko sopimusosapuolten tarkoitus ollut laatia sopimus Suomen maksuvälineessä euro vai eurooppalaisessa yhteisvaluutassa euro. Harkintaan vaikuttaisivat monet asiat, kuten sovellettava lainsäädäntö, sopimuspuolten kansalaisuus ja se, onko kyseistä rahoitusvaadetta myyty kotimaassa vai kansainvälisesti. Suomalaisissa pankeissa olevat suomalaisten tallettajien talletukset voitaisiin todennäköisesti muuntaa kotimaiseen valuuttaan ongelmitta. Harkinta olisi vaikeampi esimerkiksi Suomen valtion liikkeeseen laskemien velkakirjojen kohdalla. Suomen valtionvelkaa on markkinoitu poikkeuksellisen kansainvälisesti, ja se on pääasiallisesti kansainvälisessä omistuksessa. Siten voitaisiin argumentoida, että ostaessaan Suomen valtion velkakirjoja ulkomaiset sijoittajat uskoivat hankkivansa kohteita, joiden valuutta oli yhteisvaluutta euro, ei Suomen kansallinen valuutta.  

Valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat varsin yhdensuuntaisesti katsoneet, etteivät Suomen viime vuosina kokemat taloudelliset ongelmat johdu euroalueen jäsenyydestä vaan ovat pääasiassa seurausta talouden rakenteellisista ongelmista. Erityisesti tässä talouden tilanteessa Suomi on hyötynyt Euroopan keskuspankin ja eurojärjestelmän poikkeuksellisen kevyestä rahapolitiikasta. Talousvaliokunta muistuttaa, että hyvinvointimme on rakentunut merkittäviltä osin viennin varaan ja kotimarkkinamme pienuuden johdosta yhdentyneet eurooppalaiset sisämarkkinat ovat olleet Suomen talouden kannalta erittäin merkityksellinen tekijä. 

Talousvaliokunta pitää selvitettynä, että irtautumisen hallittu suorittaminen olisi mahdotonta. Yhtäältä se edellyttäisi mittavia valmisteluja, laajoja kansainvälisiä neuvotteluja ja mahdollisesti perussopimusmuutoksia, mutta toisaalta markkinavaikutusten minimoimiseksi irtautuminen tulisi tehdä nopeasti, käytännössä yllättäen. Merkittäviltä markkinavaikutuksilta ei missään tapauksessa pystyttäisi välttymään. Jos uusi valuutta heikkenisi, parantaisi se taloutemme hintakilpailukykyä, mutta tämä tapahtuisi kotimaisen ostovoiman kustannuksella. Sitä, miten valuuttakurssi tosiasiassa käyttäytyisi, on mahdotonta ennakoida. 

Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että eurojärjestelmää koskevassa kansallisessa päätöksenteossa arvioidaan mahdollisimman laaja-alaisen keskustelun pohjalta, mitkä ovat tavoitteemme ja reunaehtomme kehityksen eteenpäin viemiseksi. Kaikki rahaliiton tulevaisuudesta esitetyt suunnitelmat eivät ole ongelmattomia. On esimerkiksi nähtävissä, että osa päätöksenteosta on erkaantunut tosiasiallisen demokraattisen kontrollin ulkopuolelle. Talousvaliokunta tuo lisäksi esille huolen siitä, että keskittyminen rahaliiton syventämiseen saattaa edelleen etäännyttää euroaluetta rahaliiton ulkopuolella olevista jäsenvaltioista.  

Talousvaliokunta katsoo kuitenkin, ettei toimiva talous- ja rahaliitto ole ristiriidassa jäsenvaltioiden laajan suvereniteetin säilyttämisen kanssa. Yhteinen raha edellyttää eurooppalaisen pankki- ja rahoitustoiminnan yhdentymistä, mutta vakaa yhteisvaluuttajärjestelmä ei välttämättä edellytä fiskaaliunionia tai jäsenvaltioiden budjettisuvereniteetin merkittävää rajoittamista. 

Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että yhteiskunnassa käydään keskustelua eurojärjestelmän kehittämistarpeista, mutta korostaa rahoitusmarkkinoiden vakauden merkitystä uuden kasvun kannalta. Tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa rahaolojen vakaus on ensiarvoisen tärkeää kansantalouden alkaneelle elpymiselle. Orastava kasvu voisi häiriintyä vakavasti, jos markkinat alkaisivat reagoida kansalaisaloitteen mukaisen kansanäänestyksen valmisteluun. Talousvaliokunta pitää selvitettynä, että jo epäilys, että Suomi saattaisi irtautua eurojärjestelmästä, merkitsisi uhkaa pankki- ja rahoitusjärjestelmämme vakaudelle. Eurosta irtautuminen olisi oikeudellisesti erittäin raskas ja taloudellisilta vaikutuksiltaan vaikeasti ennakoitava prosessi, eikä se toisi ratkaisua Suomen talouden rakenteellisiin ongelmiin. 

Lisäksi valiokunta toteaa, että Ison-Britannian kansanäänestyksen tuloksella voi olla vaikutusta EU:n kehitykseen.