Kansalaisuuslakiin (359/2003) ehdotetut muutokset koskevat sitä, millaista Suomessa asumista edellytetään silloin, kun Suomen kansalaisuus myönnetään hakemuksen perusteella. 

Ehdotuksen mukaan kansalaistamisen yleisenä edellytyksenä olevaa asumisaikaa pidennetään nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen. Asumisajaksi hyväksytään jatkossa vain oleskeluluvalla tapahtunut oleskelu. Asumisaikaan hyväksyttävien ulkomaanpäivien määrää vähennetään. Laista poistetaan kansainvälistä suojelua saavien asumisaikaa koskeva poikkeus. Lisäksi eräiden poikkeusperusteiden osalta asumisaikaa pidennetään yhdellä vuodella. Laissa ehdotetaan säädettäväksi myös uudesta lakisääteisestä hakemusten enimmäiskäsittelyajasta, jonka tarkoituksena on edistää kansainvälistä suojelua saavien ja kansalaisuudettomien henkilöiden kansalaisuushakemusten kiireellistä käsittelyä. 

Ehdotetun lain tavoitteena on tiukentaa kansalaistamisen edellytyksiä hallitusohjelman mukaisesti. Keskeisenä tavoitteena on myös kannustaa maahanmuuttajia kotoutumaan ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että henkilöllä olisi kansalaisuuden saadessaan riittävät valmiudet suomalaisessa yhteiskunnassa elämiseen muun muassa kielitaidon ja oman toimeentulon näkökulmasta. Valiokunta toteaa, että kannustinvaikutuksen aikaansaamiseksi on tarpeen jakaa tietoa siitä, että vaaditun kielitaitotason ja muiden edellytysten täyttyessä henkilö voi saada kansalaisuuden viiden vuoden asumisajan jälkeen, sekä siitä, millaisin keinoin lain edellytykset voi saavuttaa. 

Lisäksi lain tavoitteena on mahdollistaa turvallisuuteen liittyvien riskien huomioiminen entistä paremmin, kun esimerkiksi kansalaistamisen edellytyksenä olevaa nuhteettomuutta tarkastellaan nykyistä pidemmältä ajanjaksolta. Valiokunta katsoo, että uhkien torjunnan painopiste on olennaista säilyttää kansalaisuuden myöntämisharkinnassa jälkivalvonnan sijaan. Myöntämistä edeltävän arvion merkitys korostuu myös sen vuoksi, että myönnetyn kansalaisuuden voi menettää lähinnä vain maanpetos-, valtiopetos- tai terrorismirikokseen syyllistymisen tai väärien tietojen antamisen perusteella. Lisäksi, jos hakija on syyllistynyt vakaviin rikoksiin oleskellessaan Suomen ulkopuolella, tiedon saaminen siitä voi kestää. 

Asumisajan pidentämisen yhteydessä luovutaan jaottelusta yhtäjaksoiseen ja kerättyyn asumisaikaan. Tällä on tarkoitus selkeyttää lakia ja edistää asumisaikaedellytyksen mahdollisimman yhdenmukaista soveltamista. Selvityksen mukaan voimassa olevan lain säännöksiä kerätystä asumisajasta on pidetty soveltamiskäytännössä vaikeaselkoisina. Valiokunta toteaa, että myös hakijan on helpompi arvioida ja ennakoida asumisaikaedellytyksen täyttymistä, kun jatkossa ei ole enää kahta vaihtoehtoista asumisajan pituutta ja laskentatapaa. 

Esityksen perusteluissa ja valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että kansalaistamiseen vaadittavan asumisajan pidentäminen saattaa vaikuttaa jonkin verran Suomen veto- tai pitovoimaan kansainvälisten osaajien silmissä. Toisaalta maan houkuttelevuuteen kansainvälisten osaajien näkökulmasta vaikuttavat monet eri osatekijät ja henkilökohtaiset valinnat, jolloin kansalaisuuden hakeminen tai sen saaminen ei välttämättä ole ajankohtaisin tai keskeisin asia Suomeen muuttoa suunniteltaessa. OECD on julkaissut vuonna 2023 raportin jäsenmaidensa houkuttelevuudesta kansainvälisille osaajille. Raportin mukaan muita tekijöitä ovat muun ohella esimerkiksi uramahdollisuudet, tulot ja verotus, perheystävällisyys ja elämänlaatu. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan syksystä 2023 valmisteltavana ja julkisessa keskustelussakin esillä olleet kansalaisuuslain muutokset eivät näyttäisi ainakaan tässä vaiheessa ennakollisesti vaikuttaneen työ- tai yrittäjäperusteisten oleskelulupien määriin. Hallituksen esitykseen sisältyvästä kansainvälisestä vertailusta ilmenee, että riittävää maassa asumista pidetään joka tapauksessa edelleenkin keskeisenä kansalaistamisen edellytyksenä siitä huolimatta, että kilpailu kansainvälisistä osaajista on kiihtynyt eri maiden välillä. 

Hallituksen esityksen mukaan hallitusohjelman kansalaisuutta koskevia kirjauksia toteutetaan vaiheittain. Kansalaistamisen edellytyksiin tullaan ehdottamaan muutoksia myös kahdessa muussa hallituksen esityksessä, jotka on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2024 ja kevätistuntokaudella 2025. Esityksessä on pyritty tunnistamaan nyt ehdotettujen muutosten suhde tuleviin muutoksiin sillä tarkkuudella, kuin se tässä vaiheessa kokonaisuuden valmistelua on ollut mahdollista. Tulevissa hallituksen esityksissä pyritään arvioimaan uudistusten vaikutuksia mahdollisimman kokonaisvaltaisesti eri vaikutuslajien osalta. Hallintovaliokunta toteaa, että muutosten vaiheittaisuus tekee kokonaisuuden hahmottamisen haasteelliseksi. Myös perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt asiaan huomiota (PeVL 16/2024 vp). 

Perustuslakivaliokunta esittää lausunnossaan, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Hallintovaliokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana tästä mietinnöstä ilmenevin huomautuksin. 

Hallintovaliokunnan asiantuntijakuulemisissa nousi esille huomioita/tarpeita seurata säännösten soveltamista ja arvioida uudistusten vaikutuksia niin lähetettyjen työntekijöiden ulkomaanpäivien vähenemisen kuin kansainvälistä suojelua saavien ja kansalaisuudettomien kansalaistamisen käsittelyaikojen toteutumisen osalta, kuin myös uusien asumisaikavaatimusten vaikutuksia lasten oikeuksiin ja etuihin. Seurannalla ja vaikutusten arvioinneilla voidaan arvioida, onko lainsäädännöllä saavutettu sille asetetut tavoitteet ja havaita mahdolliset ennakoimattomat vaikutukset, mahdollistaen tarvittavien korjausten ja muutosten tekemisen lainsäädäntöön. 

Asumisaikaedellytyksen pidentäminen

Yleinen asumisaikaedellytys ehdotetaan nostettavaksi nykyisestä viidestä vuodesta kahdeksaan vuoteen. Useissa muissa maissa kansalaistamiseen vaadittava asumisaika vaihtelee viiden ja kymmenen vuoden välillä. Hallintovaliokunta toteaa, että ehdotettu asumisaikaedellytys sijoittuu mainitun haarukan puoliväliin ja vastaa myös pohjoismaista tasoa. Ehdotettu yleisen asumisaikavaatimuksen pidentäminen viidestä kahdeksaan vuoteen mahtuu perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan kansalaisuudesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen määrittelemän enimmäisajan sisään. 

Hallintovaliokunta pitää tärkeänä, että asumisaikaedellytyksestä voidaan jatkossakin poiketa kansalaisuuslain 18 a §:n perusteella kielitaitoedellytyksen täyttyessä. Jos hakija täyttää kielitaitoedellytyksen ennen yleisen asumisaikaedellytyksen täyttymistä, hänellä on mahdollisuus Suomen kansalaisuuden saamiseen yleistä edellytystä lyhyemmän Suomessa asumisen jälkeen, ehdotuksen mukaisesti viiden vuoden jälkeen. Valiokunnan käsityksen mukaan tällainen kielitaitokannustin on ainakin pohjoismaisessa vertailussa ainutlaatuinen. Valiokunta pitää kielitaitoa tärkeänä henkilön kotoutumisen ja yhteiskunnallisen yhteenkuuluvuuden kannalta. Kielen hallinta parantaa myös henkilön työllistymismahdollisuuksia suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Valiokunta selventää saamansa selvityksen perusteella, että kansalaisuuslain 18 a §:n 1 kohdassa mainituilla kiinteillä siteillä ei ole käytännössä ollut itsenäistä merkitystä. Oikeustilaa ei myöskään ole tarkoitus muuttaa tältä osin. Lainkohdan mukaista lyhyempää asumisaikaa voidaan jatkossakin soveltaa silloin, kun hakija täyttää kielitaitoedellytyksen ennen yleisen asumisaikaedellytyksen täyttymistä. Kansalaisuuden hakijalla voitaisiin siten olettaa olevan kiinteät siteet Suomeen, jos hän täyttää kansalaistamisen vaatimuksena olevan kielitaitoedellytyksen ja hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ollut Suomessa viiden vuoden ajan. 

Asumisaikaan hyväksyttävä oleskelu

Asumisajaksi hyväksytään vain oleskeluluvalla tapahtunut oleskelu, jos hakija on tarvinnut Suomessa asumista varten oleskeluluvan. Ehdotuksen tarkoituksena on vahvistaa kansalaisuuslain yleistä lähtökohtaa, jonka mukaisesti ilman lupaa oleskeltua aikaa ei lasketa mukaan asumisaikaan. 

Ehdotuksen mukaan ilman lupaa oleskeltua aikaa tai osaa siitä ei enää missään tilanteissa oteta huomioon asumisaikaa laskettaessa. Jos hakija ei ole hakenut ajoissa jatkoa oleskeluluvalleen, oleskelulupien väliin jäävänä aika ei kerry asumisaikaa kansalaisuutta varten. Käytännössä esimerkiksi yhden kuukauden lupakatkosta seuraa se, että kansalaisuutta varten vaadittava asumisaika täyttyisi kuukauden myöhemmin. 

Myöskään esimerkiksi hakijan ikä tai terveydentila ei ole enää jatkossa peruste hyväksyä ilman lupaa oleskeltua aikaa mukaan asumisaikaan. Jos ilman lupaa oleskellun ajan pituus olisi esimerkiksi joitakin kuukausia, lupakatkon vaikutuksen asumisajan täyttämiseen ja siten kansalaisuuden saamisen mahdollisuuteen ei arvioida muodostuvan merkittäväksi. Tällöin mahdollisuus kansalaisuuden saamiseen siirtyy saman verran myöhemmäksi. Valiokunta tähdentää lisäksi, että kansalaisuuslakiin jää edelleen mahdollisuus poiketa asumisajasta lain 18 §:n mukaisen erittäin painavan syyn perusteella. 

Asumisaikaan hyväksyttävät ulkomaanpäivät

Ehdotuksen mukaan asumisaikaan hyväksyttävien ulkomaanpäivien määrää vähennetään 365 vuorokauteen. Nykyisin voimassa olevat säännökset mahdollistavat sen, että kansalaisuuden hakija on ulkomailla jopa puolet viiden vuoden yhtäjaksoisesta asumisajasta. Valiokunta katsoo, että Suomessa asumista voidaan pitää merkittävänä osoituksena siitä, että henkilö haluaa tulla suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi. Tähän nähden ei ole perusteltua, että henkilö voi oleskella niin suuren osan tästä ajasta tosiasiallisesti ulkomailla ennen kansalaisuuden saamista. 

Valiokunta toteaa, että yksittäisten hyväksyttävien ulkomaanmatkojen pituus voi kuitenkin vaihdella huomattavastikin, kunhan niiden yhteismäärä ei ylitä 365 vuorokautta. Matkojen pituuteen jää siten huomattavasti harkinnan varaa, vaikka henkilön tavoitteena olisi hakea kansalaisuutta aikaisimpana mahdollisena ajankohtana. 

Kansalaisuushakemuksen ratkaisemista edeltävän vuoden ajalta ulkomaanpäiviä hyväksytään asumisaikaan enintään 90 vuorokautta. Tällä pyritään varmistamaan se, että vaatimus tosiasiallisesta Suomessa asumisesta täyttyy kansalaistamisen hetkellä. Jos hakija hakemuksen jättäessään täyttää vaadittavan asumisajan, mitä Maahanmuuttovirasto suosittelee kansalaisuushakemuksen tekemistä harkitseville henkilöille, eivät mahdolliset hakemuksen jättämisen jälkeen tehdyt matkat vaikuta käytännössä asumisajan täyttymiseen, ellei hakija ole muuttanut kokonaan pois Suomesta siten, että hänen varsinaisen asuntonsa ja kotinsa on katsottava olevan jossakin toisessa maassa. 

Ehdotetun määrän ylittävät ulkomaanpäivät lykkäävät asumisajan täyttymistä. Esityksen mukaan tällä pyritään siihen, että sääntely ei muodostu kohtuuttomaksi myöskään sellaisille henkilöille, joilla asumisaikaan hyväksyttävien päivien määrä ylittyy esimerkiksi työhön tai opiskeluun liittyvien ulkomaanjaksojen vuoksi. Jos hakija on kuitenkin yli viisi vuotta yhtäjaksoisesti Suomen ulkopuolella, asumisajan laskeminen alkaa uudestaan alusta. 

Monien suomalaisten yritysten palveluksessa olevien kansainvälisten osaajien ja yliopistotutkijoiden työhön kuuluvat eripituiset työjaksot ulkomailla. Lähetettyinä työntekijöinä he myös yleensä kuuluvat Suomen sosiaaliturvan piiriin nämä jaksot. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen asiantuntijakuulemisissa esille tuotuun seikkaan, että asumisaikaan luettavien ulkomaanpäivien yhden vuoden enimmäisaika voi tarpeettomasti vaikeuttaa työntekijöiden lähettämistä komennustyöhön ulkomaille ja vähentää Suomen vetovoimaa työperäisen maahanmuuton osalta. Pohjoismaiden lainsäädännöissä on erilaisia ratkaisuja siihen, miten ulkomaankomennukselle lähettäminen on huomioitu asumisaikaa koskevassa sääntelyssä. 

Asumisajasta poikkeaminen

Asumisaikaa ehdotetaan nostettavaksi eräiden poikkeusperusteiden osalta yhdellä vuodella. Kansalaisuudettomien, Suomen kansalaisten puolisoiden, kielitaitoedellytyksen täyttävien hakijoiden ja 15 vuotta täyttäneiden lasten osalta asumisaika pitenee neljästä vuodesta viiteen vuoteen. Tilanteissa, joissa asumisajasta poiketaan erittäin painavista syistä, asumisaika nousee kahdesta vuodesta kolmeen vuoteen. 

Esityksen mukaan pidentämällä asumisaikaa lähtökohtaisesti kaikkien kansalaistettavien kohdalla pyritään siihen, että asumisajan pidentämiseen liitettyjä tavoitteita voidaan toteuttaa mahdollisimman kattavasti. Niin kotoutumisen kuin myös turvallisuusnäkökohtien merkitystä korostetaan tällä tavoin kaikkien kansalaistettavien osalta. Samalla esimerkiksi kielitaidon hankkimiseen liittyvän kannustimen merkitys kasvaa nykyiseen verrattuna, kun yleisestä asumisaikaedellytyksestä voidaan poiketa kolmella vuodella nykyisen yhden vuoden sijaan. 

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi oma poikkeusperuste Suomen edustuston työntekijän puolisolle, jolta edellytetään kahden vuoden asumisaikaa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tämä on ollut vakiintunut soveltamiskäytäntö jo nykyisin. Myös Pohjoismaan kansalaisen osalta säilyy nykyinen kahden vuoden asumisaika. 

Kansainvälistä suojelua saavat henkilöt

Ehdotuksen mukaan laista poistetaan kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden asumisaikaa koskeva erillinen poikkeusperuste. Edellytyksenä myös heidän osaltaan on siten kahdeksan vuoden asumisaika, ellei käsillä ole muita perusteita asumisajasta poikkeamiselle. Jos hakija täyttää kielitaitoedellytyksen ennen yleisen asumisaikaedellytyksen täyttämistä, hänellä on mahdollisuus kansalaisuuden saamiseen viiden vuoden asumisajan perusteella. Samalla tavoin esimerkiksi Suomen kansalaisen puolisolle ehdotettu viiden vuoden asumisaika voi koskea myös kansainvälistä suojelua saavaa hakijaa. 

Lisäksi lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että asumisaika alkaa myös kansainvälistä suojelua hakevan kohdalla ensimmäisen oleskeluluvan saamisesta, jos hän on tullut Suomeen turvapaikanhakijana. Voimassa olevan lain mukaan asumisaika alkaa hakemuksen tekemisestä. Ehdotuksella yhdenmukaistetaan asumisajan laskemisen aloittamista muiden tilanteiden kanssa. Muissa tilanteissa laskeminen alkaa siitä, kun on varmasti tiedossa henkilön asettuminen Suomeen esimerkiksi oleskeluluvan myöntämisen perusteella. 

Turvapaikkamenettelyn ollessa vielä kesken lopullista varmuutta maahan jäämisestä ei ole. Vastaanottokeskuksessa vietetyn ajan on tarkoitus olla tilapäistä ja kestoltaan lyhyttä. 

Vastaanottopalveluilla on tarkoitus turvata kansainvälistä suojelua hakevan henkilön toimeentulo ja huolenpito turvapaikkamenettelyn aikana. Valiokunta toteaa, että vaikka vastaanottopalveluihin kuuluu muun muassa työ- ja opintotoimintaa, ei turvapaikkaprosessin kuluessa ole välttämättä vielä mahdollista kartuttaa sellaisia tietoja ja taitoja, joita kansalaistamista varten edellytetään. 

Sen sijaan kotoutumisen edistämisestä annetun lain (681/2023) tarkoituksena on muun muassa edistää maahanmuuttajan kotoutumista, maahanmuuttajien työllisyyttä ja työelämävalmiuksia sekä maahanmuuttajan osallisuuden toteutumista. Kotoutumislain mukaisiin palveluihin kuuluu muun muassa monikielistä yhteiskuntaorientaatiota, suomen tai ruotsin kielen opetusta ja työelämässä tarvittavien valmiuksien opetusta. Henkilö siirtyy kotoutumislain soveltamisalan piiriin, kun hän saa ulkomaalaislaissa tarkoitetun oleskeluluvan, ja voi tämän jälkeen saada kotoutumislain mukaisia palveluita. 

Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että nykyisin turvapaikkaprosessi saattaa kestää hyvinkin pitkään. Yleinen kahdeksan vuoden asumisedellytys yhdistettynä siihen, että asumisaikaa aletaan laskea vasta oleskeluluvan saamisesta, voi pidentää aikaa joissakin tapauksissa kohtuuttomasti. Toisaalta hallituksen tavoitteena on myös tehostaa turvapaikkamenettelyä, jolloin turvapaikkamenettelyssä vietetyn ajan pituus ei välttämättä muodostu tulevaisuudessa niin huomattavaksi. Valiokunta pitää turvapaikkamenettelyn tehostamista erittäin tärkeänä ja kiirehtii sitä koskevia toimenpiteitä. 

Kansainvälistä suojelua saavien ja kansalaisuudettomien kansalaistamista helpotetaan hakemusten kiireellisellä käsittelyllä, jota edistetään nyt ehdotetulla uudella lakisääteisellä vuoden enimmäiskäsittelyajalla. Valiokunta katsoo, että vuoden enimmäiskäsittelyajan toteutumisella voidaan katsoa olevan selvää käytännön vaikutusta mainittujen hakijaryhmien kansalaisuushakemusten käsittelylle. Uusi enimmäiskäsittelyaika koskee myös sellaisia kansainvälistä suojelua saavia hakijoita, joiden asumisajasta voidaan poiketa jollakin muulla kansalaisuuslain mukaisella perusteella, kuten kielitaitoedellytyksen täyttymisen vuoksi.  

Selvyyden vuoksi valiokunta korostaa, että pakolaiskiintiöön valituilla Suomeen tulevilla henkilöillä on oleskelulupa jo silloin, kun he saapuvat Suomeen, jolloin heidän asumisaikansa alkaa kansalaisuuslain 14 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisesti Suomeen muuttamisen ajankohdasta. Ehdotetut muutokset eivät siten vaikuta pakolaiskiintiössä tulleiden henkilöiden asumisajan laskemiseen. 

Lapset

Lasten kannalta keskeisin ehdotettu muutos on se, että 15 vuotta täyttäneeltä lapselta vaadittava asumisaika nousee neljästä vuodesta viiteen vuoteen. Alle 15-vuotiaalta lapselta ei jatkossakaan edellytetä mitään tiettyä vuosimäärää asumisajan täyttymiseksi. 

Valiokunta toteaa selvyyden vuoksi, että esityksessä ehdotetaan muutoksia ainoastaan siihen, miten kansalaisuuden voi saada hakemusmenettelyssä. Esityksessä ei ehdoteta muutoksia esimerkiksi siihen, millä perusteilla lapsi saa Suomen kansalaisuuden esimerkiksi syntymän perusteella suoraan lain nojalla. 

Lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta on olennaista, että lapsi voi ilmaista näkemyksensä itseään koskevissa asioissa. Kansalaisuuslain 5 §:n mukaan lasta on kuultava häntä koskevasta hakemuksesta. Lasta kuullaan kansalaisuutta koskevasta hakemuksesta sekä silloin, kun hänelle haetaan kansalaisuutta kanssahakijana yhdessä huoltajansa kanssa, että silloin, kun hakemus on tehty yksinomaan lapsen puolesta. Valiokunta painottaa, että esityksessä ei ehdoteta muutoksia lasten kuulemista koskevaan sääntelyyn. 

Voimassa olevan kansalaisuuslain 43 §:n mukaan kanssahakijalle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus hakemuksesta vain yhdessä hakijan kanssa. Mainittua lainkohtaa ei ehdoteta muutettavaksi, vaan lapsille voidaan jatkossakin myöntää kansalaisuus yhdessä vanhempiensa kanssa. Kanssahakijan asema hakemuksessa perustuu vajaavaltaisuuteen ja huollettavan riippuvuussuhteeseen huoltajasta. Siten koko perhe voidaan kansalaistaa samanaikaisesti. 

Lapsen etu koostuu kansalaisuuden osalta eri tekijöistä, ja muun muassa perheen yhteistä kansalaisuutta voidaan pitää lapsen edun mukaisena. Myös Euroopan Unionin tuomioistuin on pitänyt legitiiminä, että jäsenvaltio haluaa suojella yhtenäistä kansalaisuutta saman perheen sisällä (Tjebbes ja muut v. Alankomaat, tuomio 12.3.2019 C-221/17). Kanssahakijuuteen liittyy Suomessa perheiden kansalaisuuden saamisen helpottaminen myös siten, että kanssahakijoiden hakemuksilla ei ole erillisiä käsittelymaksuja, vaan kanssahakijoina olevien lasten hakemukset käsitellään huoltajansa hakemuksen käsittelymaksulla. 

Perheisiin liittyen valiokunta toteaa vielä, että asumisajasta voidaan jatkossakin poiketa kansalaisuuslain 22 §:n mukaisesti sillä perusteella, että hakijan puoliso on Suomen kansalainen. Vaadittava asumisaika on ehdotuksen mukaan tällöin viisi vuotta. Puolisolta vaadittava asumisaika pitenee siten ainoastaan yhdellä vuodella. Myös muilla hakijoilla on kielitaitoedellytyksen täyttäessään mahdollisuus kansalaisuuden saamiseen viiden vuoden Suomessa asumisen jälkeen. 

Valiokunta tähdentää lopuksi, että kansalaisuuden saamisella ei ole vaikutusta lapsen oikeuteen saada varhaiskasvatusta eikä esi- ja perusopetusta. Kansalaisuudella ei myöskään ole vaikutusta oppivelvollisuuden suorittamiseen. 

Kunta järjestää alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille lapsille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta. Oikeuteen riittää, että oleskelu kunnassa voidaan katsoa luonteeltaan asumiseksi. Kunnassa asuminen ei edellytä, että kunta olisi lapsen kotikunta. Kun lapsi on saanut kotikuntamerkinnän, hän on oppivelvollisuuden piirissä. Toisen maan kansalaiseen, joka on Suomessa oppivelvollinen, sovelletaan samoja säännöksiä kuin Suomen kansalaisuuden saaneisiin oppivelvollisiin. 

Kotikuntamerkinnän myötä lapsella on subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen. Lapsella, jolla ei ole kotikuntaa, mutta joka on esimerkiksi tilapäisen suojelun piirissä tai turvapaikanhakijana, on oikeus kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen, jos huoltaja esimerkiksi työskentelee, opiskelee tai siihen on muu vastaava syy. Myös kiireellisessä tilanteessa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa varhaiskasvatus on järjestettävä. Varhaiskasvatuksen järjestämisessä on aina ensisijaisesti mietittävä lapsen etua ja varhaiskasvatuksen järjestämisen tulee perustua lapsen tarpeiden yksilölliseen arviointiin.