Yleistä

Rikoslain 20 luvun aiemmat uudistukset

Seksuaalirikoksia koskevan rikoslain (jäljempänä RL) 20 luvun sääntely on uudistettu kokonaisuudessaan rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä vuonna 1999 (563/1998; ks. HE 6/1997 vp ja LaVM 3/1997 vp). Luvun säännöksiin on tämän jälkeen tehty useasti pistemäisiä osittaisuudistuksia.  

Esimerkiksi vuonna 2006 ja 2011 pidennettiin lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia vanhentumisaikoja (RL 8:1.5). Vuonna 2011 raiskauksen tunnusmerkistöä laajennettiin avuttomassa tilassa olevien hyväksikäytön osalta. Samana vuonna sukupuoliyhteys tietynikäisen lapsen kanssa muutettiin lähtökohtaisesti törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, korotettiin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistusta sekä säädettiin uudet rangaistussäännökset lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin (RL 20:8 b) ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraamisesta (RL 20:8 c). Vuonna 2014 raiskausrikosten lievimmät tekomuodot siirrettiin osaksi perusmuotoista raiskausrikosta sekä säädettiin törkeäksi raiskaukseksi teot, joissa kohteena on alle 18-vuotias. Viimeisin muutos tehtiin vuonna 2019, jolloin korotettiin lapsen seksuaalisen hyväksikäytön enimmäisrangaistusta ja säädettiin uusi törkeää lapsenraiskausta koskeva säännös (RL 20:7 b). Lukuisat uudistukset ovat johtaneet siihen, ettei mikään luvun säännöksistä ole enää kokonaisuudistuksen mukaisessa muodossaan (ks. HE 212/2018, s. 5). 

Lakivaliokunta on edellä mainittujen osittaisuudistusten yhteydessä toistuvasti kiinnittänyt huomiota rikoslain 20 luvun pistemäisen uudistamisen ongelmallisuuteen (ks. LaVM 37/2010 vp, LaVM 43/2010 vp, LaVM 4/2014 vp ja LaVM 24/2018 vp). Sääntelyn tiheätahtinen uudistaminen on ongelmallista erityisesti lain soveltajan kannalta muun muassa rikoslain ajallista soveltuvuutta koskevan sääntelyn vuoksi.  

Valiokunta on edellä mainituista syistä jo pitkään korostanut rikoslain 20 luvun kokonaistarkastelun tarvetta. Sääntelyn uudistamistarpeita on tarkasteltu laajasti valiokunnan mietinnössä koskien viimeisintä luvun osittaisuudistusta (ks. LaVM 24/2018 vp).  

Lakivaliokunnan mietinnön pohjalta eduskunta on edellyttänyt rikoslain 20 luvun kokonaisuudistusta, jossa eri seksuaalirikoksia koskevat säännökset muodostavat selkeän ja johdonmukaisen kokonaisuuden (EV 305/2018 vp). Lisäksi tulee erityisesti arvioida raiskausrikoksen tunnusmerkistöä muutoin kuin lapsiin kohdistuvien tekojen osalta. Keskeistä on arvioida muun muassa uhrin avutonta tilaa koskevaa sääntelyä sekä suostumuksen aseman vahvistamista raiskausrikosten ja muiden seksuaalirikosten määrittelyssä. Lisäksi eduskunta on valiokunnan mietinnön pohjalta edellyttänyt rikoslain 20 luvun lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttö- ja raiskausrikossäännösten uudistamista siten, että kiristetään rangaistuksia, erityisesti vähimmäisrangaistuksia, sekä arvioidaan sääntelytekniikkaa ja rikosnimikkeitä. Erityisesti tulee tarkastella sukupuoliyhteyden käsittävien tekojen sääntelytekniikkaa, ikärajoja ja sitä, tulisiko tällaiset teot siirtää raiskausrikosten piiriin. Niin ikään hallituksen on edellytetty rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen yhteydessä tai erikseen arvioivan myös rikoslain muihin lukuihin sisältyvien seksuaalirikoksia koskevien rangaistussäännösten kehittämistarpeet. 

Myös perustuslakivaliokunta on vuonna 2014 todennut, että suostumuksen puuttumiseen perustuva kirjoittamistapa korostaisi raiskauksen luonnetta seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja ihmisoikeuksien loukkauksena. Perustuslakivaliokunta on tuolloin katsonut, että rikoslain 20 luvun uudistuksia jatkossa valmisteltaessa on syytä arvioida mahdollisuudet kehittää tunnusmerkistöä tähän suuntaan (ks. PeVL 6/2014 vp, s. 5/II). 

Rikoslain 20 luvun kokonaisuudistus

Hallituksen esityksessä on kyse rikoslain seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön kokonaisuudistuksesta. Esityksen tavoitteena on vahvistaa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa. Tarkoitus on myös yhdenmukaistaa ja selkiyttää sääntelyä.  

Tavoitteiden mukaisesti esityksessä ehdotetaan rikoslain 20 luvun seksuaalirikosten nimikkeiden, soveltamisalan sekä rangaistusten uudistamista vastaamaan paremmin nykykäsityksiä. Olennainen muutosehdotus on raiskausrikosta koskevan säännöksen muuttaminen vapaaehtoisuuden puuttumiselle perustuvaksi. Raiskausrikoksessa ehdotetaan keskeistä olevan sukupuoliyhteys henkilön kanssa, joka ei osallistu tekoon vapaaehtoisesti.  

Keskeinen muutosehdotus on alle 16-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvien seksuaalirikossäännösten eriyttäminen aikuisia koskevista säännöksistä. Kyseisiä säännöksiä ehdotetaan muutettaviksi eri tavoin lapsen koskemattomuuden ja häiriöttömän kehityksen suojan vahvistamiseksi. Esimerkiksi säädettäväksi ehdotetaan uusi rikosnimike "lapsenraiskaus". Toisin kuin raiskausrikoksessa, lapsenraiskauksessa rangaistavuus ei perustu vapaaehtoisuuden puuttumiseen, vaan edellyttää pelkästään tahallista sukupuoliyhteyttä alle 16-vuotiaan kanssa. Myös lapsia, jotka ovat edellä mainittua vanhempia, ehdotetaan suojattaviksi aikuisiin nähden laajemmilla erityissäännöksillä.  

Esityksen tavoitteena on myös koota seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavat teot rikoslain 20 lukuun. Tämän mukaisesti siihen ehdotetaan sisällytettäväksi esimerkiksi rikoslain 17 lukuun nykyisin sisältyvä seksuaalisia kuvia koskeva rangaistussääntely. Rikoslain 17 luvussa on myös muita sukupuolisuhteisiin ja siveellisyyteen liittyviä säännöksiä, kuten sukupuolisiveellisyyttä loukkaava markkinointi ja sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen sekä sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken. Näiden säännösten tarkoitus liittyy pääasiassa yleisen järjestyksen turvaamiseen, joten ne on jätetty hallituksen esityksessä arvioinnin ulkopuolelle. 

Hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta katsoo, että ehdotetulle sääntelylle on painava yhteiskunnallinen tarve ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä, osin jopa perusoikeuksiin välittömästi palautuva peruste (ks. PeVL 20/2022). 

Lakivaliokunta toteaa, että hallituksen esitys sisältää merkittäviä muutoksia seksuaalirikoksia koskevan sääntelyn rakenteeseen, sisältöön ja kattavuuteen. Myös rangaistusasteikot ankaroituvat. Kyse on siten sekä periaatteellisesti että käytännön kannalta erittäin merkittävästä uudistuksesta. Aiempiin kannanottoihinsa viitaten valiokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin.  

Aikuisiin kohdistuvat seksuaalirikokset

Sääntelyn muuttaminen suostumusperusteiseksi

Nykyisin raiskauksesta tuomitaan se, joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa (RL 20:1). Lisäksi rangaistavaa on sukupuoliyhteydessä oleminen käyttämällä hyväksi sitä, että toinen on tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaisemaan tahtoaan. Vastaava sääntely koskee myös muita olennaisesti seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavia tekoja, joista on säädetty säännöksessä pakottamisesta seksuaaliseen tekoon (RL 20:4). Näitä lievemmistä koskettelemalla tehdyistä seksuaalisista teoista, jotka ovat omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, tuomitaan seksuaalisena ahdisteluna (RL 20:5 a).  

Edellä mainituin tavoin eduskunta on edellyttänyt, että rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksessa tulee arvioida raiskausrikoksen tunnusmerkistöä, muun muassa suostumuksen aseman vahvistamista raiskausrikosten ja muiden seksuaalirikosten määrittelyssä.  

Hallituksen esityksessä ehdotetaan raiskausta koskevan rangaistussäännöksen (1. lakiehdotuksen 20 luvun 1 §) muuttamista siten, että teon rangaistavuuden edellytyksenä on sukupuoliyhteydessä oleminen sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Ehdotettu säännös laajentaa raiskauksen soveltamisalaa nykyisestä eräisiin sellaisiin tekoihin, joissa toista ei ole varsinaisesti pakotettu sukupuoliyhteyteen esimerkiksi väkivallalla tai sellaisella uhkaamalla. Ehdotetussa pykälässä luetellaan ne perusteet, joiden nojalla henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Raiskauksesta ehdotetaan säädettäväksi myös törkeä tekomuoto (1. lakiehdotuksen 20 luvun 2 §). Muut kuin sukupuoliyhteyden sisältävät, olennaisesti seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavat teot, ehdotetaan olevan rangaistavia uuden seksuaalista kajoamista koskevan säännöksen (1. lakiehdotuksen 20 luvun 3 §) nojalla. Myös seksuaalisesta kajoamisesta ehdotetaan säädettäväksi törkeä tekomuoto (1. lakiehdotuksen 20 luvun 4 §). Lievemmät teot, jotka ovat omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ehdotetaan rangaistaviksi seksuaalisena ahdisteluna (1. lakiehdotuksen 20 luvun 6 §).  

Esityksessä on käytetty termin "suostumus" sijaan ilmaisua "ei osallistu vapaaehtoisesti". Kysymys on uudesta tavasta määritellä rangaistavan käyttäytymisen ala, eikä termistö ole päällekkäistä rikosoikeudellisen loukatun suostumusta koskevan opin kanssa. Ehdotuksessa on kuitenkin yleiskielisesti kyse suostumusperusteisesta seksuaalirikoslainsäädännöstä, vaikka termiä "suostumus" ei säännösten muotoilussa käytetä. Myös Ruotsissa vastaavassa sääntelyssä päädyttiin käyttämään vapaaehtoisuuden (frivilligt) käsitettä suostumuksen (samtycke) sijaan, koska suostumuksen käsitteelle oli aiemmin rikoskaaressa annettu raiskausrikosten yhteydessä tarkoitetusta poikkeava merkityssisältö (Prop 2017/18:177, s. 30—31).  

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa seksuaalirikosten tunnusmerkistön muuttamista suostumusperusteiseksi on kannatettu laajalti. Myös valiokunta pitää suostumusperusteiseen sääntelyyn siirtymistä perusteltuna ja ajanmukaisena muutoksena, sillä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojan merkitys on nyky-yhteiskunnassa korostuneempi kuin aiemmin. Hallituksen esitys vastaa myös yllä esitettyyn eduskunnan lausumaan, jossa edellytetään suostumuksen aseman vahvistamista lainsäädännössä. Niin ikään esitys kuvastaa nykyistä paremmin Suomea sitovissa kansainvälisissä velvoitteissa (kuten naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty yleissopimus Euroopan neuvoston, ns. Istanbulin sopimus, SopS 53/2015) omaksuttua lähtökohtaa suostumuksen puutteeseen perustuvista seksuaalirikoksista. Voidaan arvioida, että muutoksen myötä raiskauksina tuomitaan jatkossa laajemmin sellaisia tekoja, joita ei tähän asti ole voitu tuomita raiskauksina.  

Asiantuntijakuulemisissa on kuitenkin nostettu esiin huoli siitä, että suostumusperusteinen sääntely lisää näyttöongelmia. Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan voidaan arvioida, että vapaaehtoisuuden puutteeseen perustuvien uusien seksuaalirikossäännösten tunnusmerkistöjen toteennäyttäminen rikosprosessissa tulee kohtaamaan samantyyppisiä käytännössä väistämättömiä näyttövaikeuksia kuin nykyisin raiskauksena rangaistavien tekojen toteennäyttäminen. Niiden toteennäyttämistä koskee kuitenkin sama näyttökynnys kuin muita vakavuudeltaan vastaavia rikoksia. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:96 todennut seuraavaa:  

Myös perustuslakivaliokunta korostaa esityksestä antamassaan lausunnossa perustuslain 21 §:n mukaisten oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden merkitystä ja painottaa, että sääntelyratkaisuista mahdollisesti seuraavat vaikeudet näytön esittämisessä eivät laske näyttökynnystä (PeVL 20/2022 vp). 

Suostumusperusteisuuteen siirtymisessä on kuitenkin kyse merkittävästä muutoksesta, minkä vuoksi uuden sääntelyn toimivuutta ja vaikutuksia tulee jäljempänä tarkemmin käsitellyin tavoin seurata. 

Vapaaehtoisuuden puutteeseen perustuvat teot: Raiskaus, seksuaalinen kajoaminen ja seksuaalinen ahdistelu

Hallituksen esityksessä ehdotettu muutos perustaa seksuaalirikosten rangaistavuus vapaaehtoisuuden puutteeseen koskee erityisesti raiskausta (1. lakiehdotuksen 20 luvun 1 §) ja seksuaalista kajoamista (1. lakiehdotuksen 20 luvun 3 §) sekä niiden törkeitä tekomuotoja. Kyseiset rikokset eroavat toisistaan siinä, että raiskaus edellyttää sukupuoliyhteyttä, kun taas seksuaalisessa kajoamisessa on kyse muista seksuaalista teoista, jotka olennaisesti loukkaavat kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. 

Ehdotetussa seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistössä (1. lakiehdotuksen 20 luvun 6 §) ei mainita raiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöjen tavoin vapaaehtoisuuden puuttumista, vaan edellytyksenä on, että teko on omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Seksuaalisessa ahdistelussa on kyse siitä, että teon kohde joutuu fyysisesti tai muulla tavoin mukaan tekijän seksuaalisesti olennaisen toiminnan kohteeksi tahdostaan riippumatta. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaava teko pitää siten sisällään sen, ettei kohde osallistu toisen seksuaaliseen tekoon vapaaehtoisesti. Seksuaalista ahdistelua koskeva säännös on toissijainen eli sitä sovelletaan vain tilanteissa, joissa teko ei täytä muun, rikoslain 20 luvun nojalla rangaistavan teon tunnusmerkistöä.  

Lakivaliokunta katsoo, että edellä kuvattu sääntely muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden. 

Seksuaalinen hyväksikäyttö

Nykyisin tiettyjä, haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä, kuten laitoksessa olevia sairaita tai vammaisia sekä koulussa tai laitoksessa olevia alle 18-vuotiaita nuoria, suojellaan seksuaalista hyväksikäyttöä koskevalla säännöksellä (RL 20:5). Sen mukaan rangaistavaa on taivuttaa säännöksessä mainitussa tilanteessa asemaansa hyväksikäyttäen toinen osallistumaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan tekoon. Säännöksessä mainittuihin tilanteisiin kuuluu muun muassa kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön oleminen koulussa tekijän valvonnan alainen. Lisäksi tilanteisiin kuuluu kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä, kypsymättömyyden törkeä väärinkäyttö. Lisäksi säännöksessä mainitaan henkilön, jonka kyky muodostaa tai ilmaista tahtoaan on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi olennaisesti heikentynyt, oleminen laitoksessa tai sairaalassa hoidettavana. Säännös kattaa myös muun erityisen riippuvuussuhteen törkeän väärinkäytön.  

Hallituksen esityksessä ehdotetaan seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen säilyttämistä (1. lakiehdotuksen 20 luvun 5 §). Nykyiseen säännökseen ehdotetaan kuitenkin eräitä muutoksia, joita käsitellään tarkemmin jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa ehdotettua säännöstä on kannatettu, mutta sitä on myös arvosteltu. Muun muassa ehdotetun säännöksen suhdetta raiskausta ja seksuaalista kajoamista koskeviin säännösehdotuksiin on pidetty epäselvänä. Säännösehdotuksen on myös arvioitu merkitsevän raiskausta ja seksuaalista kajoamista lievempää rangaistusta sellaisesta seksuaalirikoksesta, joka kohdistuu haavoittuvassa asemassa olevaan. Edellä mainitun vuoksi on tuotu esiin, että säännösehdotuksessa tarkoitetut teot tulisi arvioida kokonaan tai osittain raiskauksena ja seksuaalisena kajoamisena. 

Saamaansa selvitystä kokonaisuutena harkittuaan valiokunta on päätynyt tukemaan ehdotetun säännöksen sisällyttämistä rikoslain 20 lukuun seuraavin perustein. 

Ensinnäkin seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan säännösehdotuksen soveltamisala eroaa raiskausta ja seksuaalista kajoamista koskevista säännösehdotuksista. Jälkimmäisissä rangaistavuus perustetaan vapaaehtoisuuden puuttumiseen, kun taas seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva säännösehdotus soveltuu vain tapauksissa, joissa henkilö on säännöksessä tarkoitetuissa erityistilanteissa osallistunut vapaaehtoisesti sukupuoliyhteyteen tai muuhun säännöksessä tarkoitettuun seksuaaliseen tekoon. Kyse on siten erityistilanteissa tehdyistä teoista, joissa heikomman osapuolen valinnanmahdollisuus ei ole niin rajoittunut kuin raiskausta tai seksuaalista kajoamista koskevissa säännöksissä. Vapaaehtoisuuden puuttumisen sijasta rangaistavuuden perusteena on teon kohteen heikomman harkintakyvyn tai muun heikomman aseman hyväksikäyttö ja sen muodostama vahinko tai vaara hänen seksuaaliselle itsemääräämisoikeudelleen (ks. HE, s. 56). 

Säännösehdotuksen tarkoituksena on suojella tiettyjen heikommassa asemassa olevien henkilöiden seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaa tilanteissa, joissa raiskauksen tai seksuaalisen kajoamisen edellytys vapaaehtoisen osallistumisen puuttumisesta ei täyty. Siten se täydentää raiskausta ja seksuaalista kajoamista koskevia säännösehdotuksia ja antaa lisäsuojaa heikossa tai haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille. Koska ehdotettu säännös on raiskausta ja seksuaalista kajoamista täydentävä, se myös kattaa sekä sukupuoliyhteyden käsittäviä että muita seksuaalisia tekoja.  

Valiokunta myös korostaa, että ehdotettu seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva säännös on raiskausta ja seksuaalista kajoamista koskeviin säännöksiin nähden toissijainen. Tämä ilmenee säännökseen kirjatusta toissijaisuuslausekkeesta, jonka mukaan teosta "on tuomittava, jollei teosta muualla luvussa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangaistusta." Toissijaisuus merkitsee sitä, että säännöstä seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan soveltaa vain, jos raiskauksen tai seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistö ei täyty. Ehdotettu säännös ei siten koske tekoja, joihin teon kohde ei osallistu vapaaehtoisesti, vaikka teot muuten tapahtuisivat säännöksessä mainituissa olosuhteissa. 

Kokoavasti valiokunta katsoo, että ehdotettu erillinen, muita seksuaalirikossäännöksiä täydentävä säännös seksuaalisesta hyväksikäytöstä on tarpeen ottaen huomioon siinä mainittujen, heikommassa asemassa olevien henkilöiden korostuneen suojelun tarve. Valiokunta ei pidä perusteltuna laajentaa raiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöä kattamaan seksuaalista hyväksikäyttöä tarkoittavia tekoja, koska niitä ei tehdä toisen osapuolen vapaaehtoisuuden puuttuessa, kuten raiskausta tai seksuaalista kajoamista. Seksuaalinen hyväksikäyttö poikkeaa myös luonteeltaan ja vakavuudeltaan raiskauksesta ja seksuaalisesta kajoamisesta. Siinä tarkoitettujen tekojen sisällyttäminen raiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistöön tekisi raiskausrikoksesta ja seksuaalisesta kajoamisesta ehdotettua epäselvemmän. Tällainen muutos merkitsisi myös poikkeamista rikoslain systematiikkaan kuuluvasta rangaistussäännösten porrastamisesta tekojen vakavuuden ja moitittavuuden mukaan. Muutos edellyttäisi myös raiskausta ja seksuaalista kajoamista koskevien rangaistusasteikkojen lieventämistä ehdotetusta. 

Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan säännöksen soveltamista seurataan kiinnittäen erityistä huomiota kyseisen säännöksen ja vapaaehtoisuuden puuttumiselle perustuvien rangaistussäännösten — raiskaus ja seksuaalinen kajoaminen — väliseen rajanvetoon ja keskinäisen suhteen selkeyteen. Jos aihetta ilmenee, on ryhdyttävä toimenpiteisiin oikeustilan selkeyden ja yhtenäisyyden varmistamiseksi. 

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset

Nykytila ja uudistuksen tarve

Rikoslain 20 luvun 1—4 §:n seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä sovelletaan nykyisin sekä aikuisiin että lapsiin. Niiden lisäksi lapsiin sovelletaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sekä törkeää lapsenraiskausta koskevia säännöksiä (RL 20 luvun 6, 7 ja 7 b §). Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista on pidetty tarpeellisena säätää erikseen lasten suojelemiseksi ja sen huomioon ottamiseksi, etteivät lapset ole vielä kypsiä itse määräämään seksuaalisuudestaan. Lapsiin kohdistuvilla seksuaalirikossäännöksillä suojataan lapsia hyväksikäytöltä, ja sääntely liittyy myös muun muassa terveyden ja ruumiillisen koskemattomuuden suojaan.  

Raiskausrikosten ja lasten hyväksikäyttörikosten suojelukohteet eroavat toisistaan, mikä merkitsee sitä, että niitä sovelletaan nykyisin rinnakkain. Jos tekijä syyllistyy samalla teolla esimerkiksi sekä raiskaukseen että lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, hänet tuomitaan molemmista rikoksista yhteiseen rangaistukseen. Jos sovellettaviksi tulevat samalla sekä törkeää raiskausta että lapsen törkeää seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat säännökset, tuomitaan tekijä törkeästä lapsenraiskauksesta.  

Suojaikärajalla tarkoitetaan lakisääteistä ikärajaa, jota nuoremman henkilön ei lähtökohtaisesti katsota kykenevän antamaan pätevää suostumustaan seksuaaliseen kanssakäymiseen aikuisen kanssa. Suojaikäraja vaihtelee maittain, ja Suomessa se on nykyisin 16 vuotta. Siltä osin, kun tekijänä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden oleva henkilö, joka asuu lapsen kanssa samassa taloudessa, suojaikäraja on 18 vuotta. 

Nuorten osalta pyritään toisaalta myös siihen, että säännökset antavat mahdollisuuden arvioida joustavasti nuorten keskinäisiä sukupuolisuhteita (ks. myös LaVM 24/2018 vp). Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva sääntely sisältää siten myös rajoitussäännöksen (RL 20:7 a), joka koskee tilanteita, jotka eivät loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suurta eroa. 

Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevia säännöksiä on muutettu ja rangaistuksia kiristetty useaan otteeseen, viimeksi vuonna 2019. Tästä huolimatta lakivaliokunta on edellä todetuin tavoin katsonut, että sääntelyä on edelleen tarvetta tarkistaa ja rangaistuksia kiristää (ks. LaVM 24/2018 vp.) Valiokunta on aiemmassa mietinnössään kiinnittänyt erityisesti huomiota raiskausta koskeviin säännöksiin ja todennut, että vaikka kyseisiä säännöksiä voidaan jo nykyisin soveltaa lapsiin kohdistuviin tekoihin, raiskausrikoksen nykyinen tunnusmerkistö ei ole tarkoituksenmukainen nuorimpien lasten osalta. Sukupuoliyhteys pienen lapsen kanssa ei automaattisesti täytä raiskausrikoksen tunnusmerkistöä, vaikka pieni lapsi ei voi antaa pätevästi suostumustaan sukupuoliyhteyteen eikä voida edellyttää, että pieni lapsi kykenisi puolustamaan itseään nykyisessä tunnusmerkistössä edellytetyllä tavalla. Valiokunta on katsonut, ettei pieni lapsi lähtökohtaisesti ole kypsä arvioimaan sukupuoliyhteyttä aikuisen kanssa. Niin ikään valiokunta on katsonut, että myös rikosnimikkeitä tulee arvioida, sillä valiokunnan mielestä lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten nimikkeet eivät riittävästi kuvasta kyseisten tekojen vakavuutta ja moitittavuutta. 

Edellä esitetyn vuoksi eduskunta on lakivaliokunnan mietinnön pohjalta hyväksynyt lausuman (EV 305/2018 vp), jonka mukaan lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttö- ja raiskausrikosten rangaistuksia tulee edelleen kiristää, erityisesti vähimmäisrangaistuksia, sekä arvioida sääntelytekniikkaa ja rikosnimikkeitä. Tarkastella tulee erityisesti sukupuoliyhteyden käsittävien tekojen sääntelytekniikkaa ja lapsen iän merkitystä samoin kuin sitä, tulisiko tällaiset teot siirtää raiskausrikosten piiriin. 

Ehdotetut muutokset

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat säännökset eriytetään omaksi lapsia koskevaksi sääntelykokonaisuudekseen. Suojaikärajaksi ehdotetaan nykyiseen tapaan 16 vuotta ja tilanteissa, joissa tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden, 18 vuotta. Lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset ehdotetaan määriteltävän siten, ettei rangaistavuuden edellytyksenä ole vapaaehtoisuuden puuttuminen. Siten alle 16-vuotiaaseen lapseen kohdistuvaa sukupuoliyhteyttä pidetään jo sellaisenaan lähtökohtaisesti raiskausrikoksena. 

Myös nimikkeisiin ehdotetaan muutoksia. Rikoslain 20 lukuun ehdotetaan sisällytettäviksi säännökset lapsenraiskauksesta (1. lakiehdotuksen 20 luvun 12 §) ja seksuaalisesta kajoamisesta lapseen (1. lakiehdotuksen 20 luvun 14 §) sekä näitä koskevat törkeät tekomuodot (1. lakiehdotuksen 20 luvun 13 ja 15 §). Kuten aikuisiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevissa rangaistussäännöksissä, sääntely on eriytetty lapsenraiskausta ja seksuaalista kajoamista lapseen koskeviin säännöksiin sen mukaan, onko kyseessä lapseen kohdistuva sukupuoliyhteys vai muu seksuaalinen teko, joka on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevia säännösehdotuksia on kannatettu varsin laajasti. Tämä on myönteistä, sillä hallituksen esityksen perusteluista (ks. s. 90—93) ilmenevin tavoin säännösvalmistelun aiemmassa vaiheessa ehdotetut muutokset saivat osakseen arvostelua. Valmisteluvaiheessa saadun lausuntopalautteen vuoksi säännösehdotuksia lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista on siten muutettu. Lapsenraiskausta ja seksuaalista kajoamista lapseen koskevien säännösehdotusten soveltamisaloja on jatkovalmistelussa laajennettu ja sääntelyä yksinkertaistettu, ja tunnusmerkistöt ehdotetaan määriteltäviksi siten, ettei niissä edellytetä lähtökohtaisesti muuta kuin tahallista sukupuoliyhteyden tai lapsen kehitystä vaarantavan seksuaalisen teon kohdistumista 16 vuotta nuorempaan lapseen.  

Myös lakivaliokunta suhtautuu lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskeviin säännösehdotuksiin myönteisesti katsoen, että niissä on otettu asianmukaisesti huomioon tarve parantaa rikosoikeudellista suojaa lasten koskemattomuuden ja häiriöttömän kehityksen turvaamiseksi sekä lapsiin kohdistuvien tekojen erityispiirteet ja moitittavuus. Valiokunta pitää sääntelyn eriyttämistä lasten suojelun tavoitteiden kannalta ja sääntelyn selkeyttämiseksi perusteltuna.  

Lakivaliokunta toteaa, että seksuaalirikokset ovat lapsen kehitykselle ja terveydelle hyvin vahingollisia ja vaarallisia ja lapset ovat aikuiseen nähden haavoittuvassa asemassa. Valiokunta pitää siten perusteltuna suojaikärajan säilyttämistä 16 vuodessa sekä sitä, että kaikki tätä nuorempiin lapsiin kohdistuvat sukupuoliyhteydet arvioidaan lähtökohtaisesti lapsenraiskauksena. Myös lapsenraiskauksen nimike on asianmukainen ilmentäen nykyisiä nimikkeitä paremmin tekojen paheksuttavuutta.  

Nykyisin voimassa olevan rajoitussäännöksen säilyttäminen on kuitenkin esityksessä ehdotetuin tavoin tarpeellista muun muassa nuorten seurustelusuhteiden huomioon ottamiseksi (1. lakiehdotuksen 20 luvun 17 §). Valiokunta korostaakin, ettei uudistuksessa muuteta sitä nykyistä periaatetta, että 16 vuoden suojaikää lähellä olevien nuorten keskinäiset sukupuoliyhteydet ja muut seksuaaliset teot ovat rankaisemattomia silloin, kun teot eivät loukkaa toisen itsemääräämisoikeutta.  

Suojaikärajan ylittäneet lapset

Esityksen mukaan kuuttatoista vuotta vanhempiin lapsiin kohdistuviin tekoihin sovelletaan lähtökohtaisesti aikuisia koskevia raiskausta ja seksuaalista kajoamista koskevia säännöksiä. Kuitenkin tämänikäisten lasten erityinen asema ja suojan tarve otetaan huomioon useassa säännösehdotuksessa. Tämä ilmenee muun muassa siitä, että 16—17-vuotiaisiin kohdistuviin tekoihin sovelletaan erityisesti asianomaisten rangaistussäännösten törkeitä tekomuotoja (1. lakiehdotuksen 20 luvun 2 ja 4 §), sillä niissä yksi ankaroittamisperuste on teon kohdistuminen alle 18-vuotiaaseen lapseen. Lisäksi alle 18-vuotiaita lapsia suojellaan erityissäännöksin muun muassa ehdotetulla seksuaalista hyväksikäyttöä koskevalla säännöksellä (1. lakiehdotuksen 20 luvun 5 §:n 1 ja 2 kohta).  

Esitys sisältää myös muita lasten rikosoikeudellista suojaa täydentäviä säännöksiä, jotka koskevat kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia. Näitä ovat korvauksen tarjoaminen nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta, lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin, lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittäminen ja tämän törkeä tekomuoto, lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapito sekä lasta seksuaalisesti esittävän kuvan seuraaminen (1. lakiehdotuksen 20 luvun 9 sekä 18—22 §). 

Lakivaliokunta pitää edellä kuvattua sääntelyä perusteltuna ja tarpeellisena, koska myös suojaikärajan ylittävät lapset ovat alaikäisiä ja aikuisia lähtökohtaisesti heikommassa asemassa.  

Tahallisuus

Rikoslain 20 luvun seksuaalirikosten ehdotetaan olevan nykyiseen tapaan rangaistavia pääsääntöisesti vain tahallisina. Lakivaliokunta kannattaa tätä esityksen lähtökohtaa. 

Lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa tekijän tahallisuuden tulee kattaa myös kohteen ikä. Siten esimerkiksi ehdotetut säännökset lapsenraiskauksesta tai seksuaalisesta kajoamisesta lapseen eivät tule sovellettaviksi, jos tekijän tahallisuus ei kohteen iän osalta täyty. Tällaisessa tilanteessa tekoon soveltuvat yleiset seksuaalirikoksia koskevat säännökset (1. lakiehdotuksen 20 luvun 1—5 §), jos niiden tunnusmerkistötekijät täyttyvät, sillä kyseisten säännösten sanamuoto ei poissulje niiden soveltumista myös 16 vuotta nuorempiin kohdistuviin tekoihin. Edellä esitetyn valossa valiokunta ei pidä tarpeellisena lapsen ikää koskevasta tuottamusvastuusta säätämistä.  

Sukupuoliyhteyden määritelmä

Rikoslain 20 luvun seksuaalirikossäännökset jaotellaan jo nykyisin pääsääntöisesti sen mukaan, koskevatko ne sukupuoliyhteyden käsittäviä tekoja vai muita seksuaalisia tekoja. Jaottelu perustuu siihen, että sukupuoliyhteyden käsittävät teot ovat lähtökohtaisesti vakavampia. Jaottelulla on merkitystä myös ehdotetussa kokonaisuudistuksessa. 

Rikoslain 20 luku sisältää jo nykyisin säännöksen, jossa määritellään sukupuoliyhteys ja seksuaalinen teko (rikoslain 20 luvun 10 §). Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan sukupuolielimellä tehtävää taikka sukupuolielimeen tai peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon taikka toisen sukupuolielimen ottamista omaan kehoon.  

Esityksessä ehdotetaan sukupuoliyhteyden määritelmän laajentamista kattamaan myös toisen sukuelimen tai peräaukon koskettelu sukuelimellä tai suulla (1. lakiehdotuksen 20 luvun 23 §:n 1 mom.). Muutoksen tarkoituksena on saattaa määritelmän piiriin mainitut teot, jotka voidaan luonteensa ja kosketuksen intiimiyden vuoksi vakavuudeltaan rinnastaa muihin sukupuoliyhteyden määritelmään kuuluviin tekoihin. Ehdotettu muutos osaltaan laajentaa sukupuoliyhteyttä koskevien rangaistussäännösten soveltamisalaa. 

Lakivaliokunta on aiemmin korostanut rikoslain määritelmäsäännösten erityistä täsmällisyyttä, koska ne antavat sisältöä monille muille rangaistussäännöksille (ks. LaVM 4/2014 vp). Jo nykyinen sukupuoliyhteyden määritelmä on laajempi kuin sukupuoliyhteyden yleiskielinen merkitys, ja esityksessä määritelmä edelleen laajenee. Valiokunta on kuitenkin päätynyt kannattamaan määritelmän laajentamista esityksen tavoitteiden toteuttamiseksi.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on toisaalta tuotu esiin, että sukupuoliyhteyden määritelmän piiriin pitäisi sisällyttää myös teot, joissa tekijä saa esimerkiksi internetyhteyden välityksellä teon kohteen tunkeutumaan omaan sukuelimeensä. Valiokunta korostaa tällaisten tekojen vakavuutta ja haitallisuutta, mutta toteaa, että tilanteissa, joissa kohde joutuu seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi internetin välityksellä, tekijä ei koske uhria fyysisesti. Tällaisen teon sisällyttäminen sukupuoliyhteyden määritelmään edelleen laajentaisi ehdotettua laajaa määritelmää, minkä vuoksi valiokunta ei pidä sitä perusteltuna. Määritelmän laajentamista tällaisiin tekoihin ei voida pitää myöskään tarpeellisena, sillä vaikka ne eivät täytä sukupuoliyhteyden määritelmää, ne yleensä täyttävät seksuaalisen teon määritelmän (1. lakiehdotuksen 20 luvun 23 §:n 2 mom.) ja siten niihin voidaan soveltaa esimerkiksi seksuaalista kajoamista tai seksuaalista kajoamista lapseen koskevia rangaistussäännöksiä, joiden rangaistusasteikot mahdollistavat asianmukaisen rangaistuksen määräämisen. Valiokunta pitää kuitenkin aiheellisena, että mainitun kaltaisten, internetin välityksellä tehtävien tekojen kehittymistä ja niitä koskevaa oikeustilaa seurataan tarkoin lainsäädännön riittävän kattavuuden varmistamiseksi. 

Asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota myös sukupuoliyhteyden määritelmän sukupuolineutraaliin soveltamiseen ja katsottu, ettei säännös riittävästi ja yhdenvertaisesti ota huomioon tilanteita, joissa miehen tai pojan sukuelintä kosketellaan muutoin kuin sukuelimellä tai suulla. Tämän vuoksi on katsottu, että määritelmän tulisi kattaa myös tilanteet, joissa toisen sukuelintä kosketaan ilman henkilön suostumusta ja kosketus on kestoltaan tai tekotavaltaan sellainen, että se rinnastuu sukupuoliyhteyteen. Valiokunta kuitenkin toteaa, että "sukupuoliyhteyteen rinnastuva koskettelu" on ilmaisuna epämääräinen, minkä vuoksi sukupuoliyhteyden määritelmää ei ole perusteltua laajentaa tällaiseen tekoon. Edellä tarkoitetut kosketteluteot ovat kuitenkin vakavia ja vahingollisia. On olennaista, että niitä voidaan arvioida seksuaalisen teon määritelmän nojalla ja siten soveltaa seksuaalista kajoamista ja seksuaalista kajoamista lapseen koskevia rangaistussäännöksiä, jotka mahdollistavat tarvittaessa ankarankin rangaistuksen määräämisen. 

Rangaistusasteikot

Esityksessä ehdotetaan seksuaalirikoksia koskevan sääntelyn ankaroittamista (ks. esim. HE, s. 60—62). Kysymys on osin siitä, että ehdotetut rangaistusasteikot ovat aiempaa ankarampia, ja osin siitä, että tiettyjen säännösten tunnusmerkistöihin ehdotettujen muutosten vuoksi niiden soveltamisalat laajentuvat rikosoikeudellisen arvioinnin ankaroitumista merkitsevällä tavalla. Keskeisimpiä nimenomaan rangaistusten ankaroittamista koskevia ehdotuksia on seksuaalista kajoamista (1. lakiehdotuksen 20 luvun 3 §) koskevan säännöksen rangaistusasteikko, vankeutta 4 kuukautta—4 vuotta, joka on ankarampi kuin seksuaalista kajoamista koskevalla säännöksellä korvattavan seksuaaliseen tekoon pakottamista koskevan säännöksen rangaistusasteikko, sakkoa tai vankeutta enintään 3 vuotta. Seksuaalisesta kajoamisesta säädetään lisäksi törkeä tekomuoto (1. lakiehdotuksen 20 luvun 4 §). Näiltä osin kysymys on merkittävästä rangaistusasteikon ankaroittamisesta. Myös seksuaalisen hyväksikäytön (1. lakiehdotuksen 20 luvun 5 §) vähimmäisrangaistus nousee sakosta 4 kuukauteen vankeutta. 

Lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistukset ankaroituvat tuntuvasti. Nykyisin törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä rangaistavat sukupuoliyhteydet ovat jatkossa rangaistavia lapsenraiskauksena, jonka vähimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Muut kuin sukupuoliyhteyden käsittävät seksuaaliset teot ovat törkeissä tapauksissa rangaistavia törkeänä seksuaalisena kajoamisena lapseen, jonka vähimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Nykyisin mainittujen tekojen vähimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta. Muutokset merkitsevät, että mainituista teoista voidaan tuomita ehdollista vankeutta vain hyvin poikkeuksellisesti (ks. myös HE, s. 61). Tältä osin kysymys on hyvin merkittävästä rangaistusasteikon ankaroittamisesta, joka kohdistuu asteikon vähimmäisrangaistukseen, millä on rangaistuskäytäntöä enemmän ankaroittavaa vaikutusta kuin enimmäisrangaistuksen korottamisella. Lapsiin kohdistuvien rikosten rangaistusten kiristäminen on linjassa lakivaliokunnan mietinnön (LaVM 24/2018 vp) pohjalta hyväksytyn eduskunnan lausuman (EV 305/2018 vp) kanssa, jossa eduskunta on edellyttänyt, että rikoslain 20 luvun uudistuksessa tulee edelleen kiristää lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttö- ja raiskausrikosten rangaistuksia, erityisesti vähimmäisrangaistuksia. 

Lakivaliokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että hallituksen esityksessä ehdotetuilla lainmuutoksilla perusmuotoisen raiskauksen (1. lakiehdotuksen RL 20 luvun 1 §) rangaistavuus ankaroituu merkittävästi nykyisestä. Tämä johtuu seuraavista seikoista: (1) raiskauksen tunnusmerkistö ulotetaan koskemaan puhtaasti vapaaehtoisen osallistumisen puuttuessa toteutettuja sukupuoliyhteyksiä, (2) sukupuoliyhteyden määritelmää laajennetaan, (3) raiskauksena nykyisin rangaistavien lajissaan lievimpienkin tekojen (nykyinen rikoslain 20 luvun 1 §:n 3 momentti) osalta vähimmäisrangaistus korotetaan neljästä kuukaudesta yhteen vuoteen vankeutta ja (4) osa nykyisin seksuaalisena hyväksikäyttönä (nykyinen rikoslain 20 luvun 5 §) rangaistavista teoista on jatkossa rangaistava raiskauksena, jolloin vähimmäisrangaistus nousee sakosta yhteen vuoteen vankeutta. Valiokunta korostaa, että tästä seuraa johdonmukaisesti se, että nykyisin raiskauksena rangaistavista teoista, mukaan lukien väkivallalla toteutetuista, on perusteltua määrätä jatkossa lähtökohtaisesti nykyistä ankarampi rangaistus. Rangaistusasteikkoja on tarpeen soveltaa siten, että rangaistuskäytäntö muodostaa johdonmukaisen kokonaisuuden. On myös tärkeää, että säännösten soveltamisen osalta muodostuu valtakunnallisesti yhdenmukainen linja. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että rangaistuskäytännön ankaroitumiseen on varauduttu myös viranomaisten ja tuomioistuinten määrärahoissa.  

Selvää kuitenkin on, että rangaistuksen määräämisessä ja mittaamisessa noudatetaan tuomioistuimissa asiaa koskevaa yleistä rikoslain 6 luvun sääntelyä, joka sisältää muun muassa rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatetta koskevan suhteellisuusperiaatetta koskevan rikoslain 6 luvun 4 §:n säännöksen samoin kuin esimerkiksi lajinvalintaa ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä koskevan rikoslain 6 luvun 9 §:n säännöksen.  

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on noussut esiin myös kysymys perusmuotoisen raiskauksen vähimmäisrangaistuksen korottamisesta kahteen vuoteen vankeutta. Asiassa saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta katsoo, että perusmuotoisen raiskauksen vähimmäisrangaistuksen korottaminen esityksessä ehdotetusta poiketen ei ole perusteltua. Tällöin tulisi muun muassa arvioitavaksi sellaisen säännöksen ja asteikon lisääminen lakiin, jossa olisi varauduttu moitittavuudeltaan kaikista vähäisimpiä tekoja varten perusasteikkoa lievemmällä rangaistusasteikolla. Valiokunta ei pidä tällaista sääntelyn rakenteen muuttamista perusteltuna. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että jos jonkin ehdotetussa rikoslain 20 luvussa olevan rikoksen rangaistusasteikkoa muutettaisiin, vaikuttaisi tämä laajemmin eri rikosten rangaistusten keskinäiseen oikeasuhtaisuuteen. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on rangaistustasojen osalta viitattu myös muiden maiden, kuten esimerkiksi Ruotsin, rangaistusasteikkoihin. Tähän liittyen valiokunta viittaa hallituksen esityksessä (HE, s. 49—50) todettuun ja katsoo, että Suomen kannalta tärkeiden vertailumaiden rangaistustaso seksuaalirikoksissa voi antaa hyödyllisiä vertailukohtia rangaistuksen oikeasuhtaisuutta arvioitaessa. Maiden oikeusjärjestelmät ovat kuitenkin erillisiä kokonaisuuksia, ja niissä rangaistusten oikeasuhtaisuuteen ja todelliseen ankaruuteen vaikuttavat monet tekijät. Keskeinen merkitys on sillä, kuinka ankaria rangaistuksia kyseisessä järjestelmässä on yleensä säädetty, millaisia tekoja tietyt tunnusmerkistöt, esimerkiksi raiskaus, sisältävät, millaisia säännöksiä järjestelmässä on rangaistuksen määräämisestä, miten yleiset rikosvastuuta koskevat edellytykset, esimerkiksi tahallisuus ja tuottamus, on määritelty, voidaanko rangaistusasteikosta joissain tapauksissa poiketa, minkälaisia rangaistuksia sen puitteissa käytännössä määrätään ja miten rangaistukset pannaan käytännössä täytäntöön. Näin ollen pelkästään joidenkin vertailumaiden joissakin tapauksissa Suomea ankarammista rangaistusasteikoista ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, mikä rangaistusasteikon pitäisi olla Suomessa. 

Edellä todetun mukaisesti hallituksen esityksellä nykyisiä seksuaalirikosten rangaistusasteikkoja ankaroitetaan laajasti ja paikoin hyvinkin tuntuvasti. Hallituksen esityksessä (ks. s. 47—52, 59—62, 69—72 ja 142) rangaistusasteikkojen korottamisen perusteltavuus, oikeasuhtaisuus ja vaikutukset on arvioitu yksityiskohtaisesti. Hallituksen esitystä ja saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta katsoo, että ehdotetut rangaistusasteikot muodostavat kuitenkin oikeasuhtaisen ja johdonmukaisen kokonaisuuden sekä seksuaalirikoslainsäädännön sisällä että muihin rangaistussäännöksiin nähden. 

Taloudelliset vaikutukset

Rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksella on taloudellisia vaikutuksia oikeudenhoidon ketjussa toimiville viranomaisille ja tuomioistuimille, sillä poliisin tutkittaviksi sekä syyttäjän ja tuomioistuimen käsiteltäviksi arvioidaan tulevan uusia rikosasioita. Lisäksi rangaistusasteikkojen ankaroituminen ja esityksessä arvioidut rikostapausten määrät lisäävät vankilukua. Viranomaisten työmäärän arvioidaan lisääntyvän uudistuksen voimaantulosta alkaen, mutta tosiasiallisten vaikutusten henkilöstötarpeeseen arvioidaan täsmentyvän vasta useita vuosia uudistuksen voimaantulon jälkeen (ks. HE, s. 69).  

Uudistuksen arvioidaan aiheuttavan sisäministeriön hallinnonalalla noin 854 000 euron ja oikeusministeriön hallinnonalalla noin 6,027 milj. euron eli yhteensä noin 6,9 milj. euron pysyvät vuosittaiset lisäkustannukset. Syyttäjien osalta kyse on noin 886 000 euron (10 htv), käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien osalta yhteensä noin 348 000 euron (yhteensä noin 5 htv) sekä oikeusaputoimistojen osalta 225 000 euron (3 htv) lisäkustannuksista (ks. HE, s. 68 ja 69). Vankeusrangaistusten täytäntöönpanon vuosittaisia kustannuksia esityksen arvioidaan lisäävän noin 4,15 milj. eurolla (ks. HE, s. 72). Viimeksi mainitut lisäkustannukset eivät ole täysimääräisiä vielä lakien voimaantulovuonna, koska rikosprosessin ketjussa vankeusrangaistusten täytäntöönpano ei ole täysimääräistä vielä tuolloin.  

Tuomioistuinlaitokselle uudistuksesta johtuvaa työmäärän lisäystä on kuitenkin asiantuntijakuulemisessa pidetty huomattavasti esitettyä suurempana. Esiin on tuotu, että käräjä- ja hovioikeuksien osalta lisäresurssitarve olisi noin 1,8 milj euroa (noin 20 htv) esityksessä arvioitua lisämäärärahaa suurempi. Lisäksi on katsottu, että tuomareiden koulutukseen tarvittaisiin noin 83 000 euron lisärahoitus. 

Aiempiin lausuntoihinsa viitaten lakivaliokunta painottaa, että toimiva ja sujuva rikosprosessiketju edellyttää riittävää ja tasapainoista resursointia kaikille ketjun toimijoille (ks. erityisesti LaVL 18/2022 vp ja LaVL 11/2021 vp ja jälkimmäisessä viitatut aiemmat lausunnot). Riittämättömät ja epäsuhtaiset määrärahat aiheuttavat vain pullonkauloja ketjun toimivuuteen. Valiokunta on useasti aiemmin kiinnittänyt huomiota myös tuomareiden koulutuksen ja tuomarinkoulutuslautakunnan resurssien vähäisyyteen (ks. mm. LaVL 11/2021 vp, LaVP 3/2021 vp ja LaVL 22/2018 vp).  

Valiokunta on kantanut vakavaa huolta myös oikeusministeriön hallinnonalan määrärahoista, sillä ne ovat toimijoiden tarpeisiin nähden riittämättömät (ks. mm. LaVL 11/2021 vp ja siinä mainitut aiemmat lausunnot). Tämän seurauksena toimijoiden perusrahoituksessa on ollut pitkään huomattavia, välitöntä korjausta edellyttäviä puutteita (ks. mm. LaVL 18/2022 vp). 

Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta painottaa, että rikoslain 20 luvun kokonaisuudistuksen toimiva täytäntöönpano vaatii riittäviä voimavaroja. Ottaen huomioon asiantuntijakuulemisissa esiin tuodut huolet resurssien riittävyydestä sekä edellä mainitut valiokunnan aiemmat kannanotot, uudistuksen taloudellisia vaikutuksia sekä viranomaisille ja tuomioistuimille kohdennettujen määrärahojen riittävyyttä ja oikeasuhtaisuutta on välttämätöntä seurata tarkoin ja tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin määrärahatilanteen vahvistamiseksi. Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus 1).  

Toimeenpano ja seuranta

Lait ehdotetaan tulevan voimaan aikaisintaan kuuden kuukauden kuluttua niiden hyväksymisestä, jotta kansalaisille ja viranomaisille jää riittävästi aikaa valmistautua lakien voimaantuloon. Uudistuksesta tulee tiedottaa kattavasti ja uudet seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset tulee ottaa asianmukaisesti huomioon seksuaalivalistuksessa ja -kasvatuksessa. Valiokunta korostaa myös viranomaisten ja tuomioistuinten koulutuksen tärkeyttä riittävän osaamisen varmistamiseksi. Muun muassa poliisin erityisosaaminen uhrien kohtaamisessa ja haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden asioiden hoitamisessa on olennaista. Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus 2). 

Rikoslain 20 luvun kokonaisuudistus tuo merkittäviä muutoksia seksuaalirikoksia koskevaan rikoslain sääntelyyn. Uudistuksen toimivuutta, soveltamista ja vaikutuksia tulee siksi seurata laaja-alaisesti ja tiiviisti. Erityistä huomiota tulee kiinnittää muun muassa vapaaehtoisuuden puuttumiselle perustuvien sekä seksuaalista hyväksikäyttöä koskevien rangaistussäännösten soveltamiseen. Tässä seurannassa huomiota tulee kiinnittää myös kyseisten säännösten keskinäisen suhteen selkeyteen. Lisäksi erityistä huomiota tulee kiinnittää lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevien rangaistussäännösten soveltamiseen. Myös vaikutuksia rangaistuskäytäntöön tulee seurata. Uudistuksen toimivuudesta ja vaikutuksista tulee antaa lakivaliokunnalle selvitys viimeistään viiden vuoden kuluttua uudistuksen voimaantulosta. Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus 3). 

Kansalais- ja lakialoitteet

Kansalaisaloite KAA 2/2019 vp

Kansalaisaloitteessa ehdotetaan raiskauksen määrittelemistä suostumusperustaiseksi siten, että raiskauksen keskeiseksi määritelmäksi nostetaan suostumuksen puute. Aloitteessa ehdotetaan myös seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistussäännöksen (rikoslain 20 luvun 5 §) poistamista, koska aloitteen mukaan sukupuoliyhteys asemaa tai uhrin riippuvuussuhdetta hyväksikäyttäen tulee aina rangaista raiskauksena. Aloitteessa ehdotetaan myös törkeää piittaamattomuutta koskevan säännöksen lisäämistä raiskausta koskevaan rangaistussäännökseen.  

Lakivaliokunta on syksyllä 2019 kuullut kansalaisaloitteesta laaja-alaisesti eri alojen asiantuntijoita. Asiantuntijoiden kuulemisen jälkeen valiokunta päätti keskeyttää asian käsittelyn toistaiseksi, koska oikeusministeriössä oli valmisteilla rikoslain 20 luvun kokonaisuudistus, jonka tavoitteena muun muassa oli vahvistaa suostumuksen asemaa raiskauksen tunnusmerkistössä. Hallituksen esityksen antamisen jälkeen lakivaliokunta on yhdistänyt kansalaisaloitteen esityksen käsittelyyn. 

Valiokunta suhtautuu kansalaisaloitteen tavoitteisiin sinänsä myönteisesti, mutta hallituksen esityksessä ehdotettu rikoslain 20 luvun kokonaisuudistus kattaa sisällöllisesti myös kansalaisaloitteessa esiin tuodut muutostarpeet. Koska valiokunta puoltaa rikoslain 20 luvun säännösten muuttamista hallituksen esityksessä ehdotetulta pohjalta, se ehdottaa kansalaisaloitteen hylkäämistä.  

Lakialoite LA 24/2020 vp

Lakialoitteessa LA 24/2020 vp ehdotetaan rikoslain 17 luvun muuttamista siten, että rikoslain 17 lukuun lisätään uusi 17 a §, jossa säädetään raakaa väkivaltaa sisältävien kuvamateriaalien hallussapito levittämisen ohella rangaistavaksi, muutetaan rikoslain 17 luvun 18 §:ää siten, että myös yhden tiedoston levittäminen olisi nykyisen useamman tiedoston levittämisen ohella rikos, korotetaan rikoslain 17 luvun 19 §:n rangaistusmaksimi kahteen vuoteen ja muutetaan rikoksen nimike lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä kuvaavan materiaalin hallussapidoksi ja lisätään rikoslain 17 lukuun uusi 19 a §, jossa säädetään rangaistavaksi lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä kuvaavan materiaalin hallussapidon törkeä tekomuoto. 

Lakivaliokunta toteaa, että lakialoitteessa ehdotetut muutokset tulevat osin toteutetuiksi käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetuilla muutoksilla. Esityksessä ehdotetaan, että rikoslain 20 luvun 19 §:ksi siirrettävä lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittäminen kattaa jatkossa myös yksittäistä kuvaa tai tallennetta koskevat teot (HE, s. 132). Esityksessä myös lakialoitetta vastaavasti ehdotetaan, että rikoslain 20 luvun 21 §:ään siirrettävän lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapitoa koskevan säännöksen rangaistusmaksimi korotetaan yhdestä vuodesta kahteen vuoteen vankeutta, minkä lisäksi säännöksen nimike ehdotetaan muutettavaksi. 

Hallituksen esitys ei sisällä lakialoitteessa ehdotettua raakaa väkivaltaa sisältävän kuvamateriaalin hallussapidon kriminalisointia eikä lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapitoa koskevaa törkeää tekomuotoa. Käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä (s. 78) on kuitenkin esitetty arvio siitä, minkä vuoksi lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapitoa koskevaa törkeää tekomuotoa ei ehdoteta säädettäväksi. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon myös sen, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä on korostettu hallussapitokriminalisointien poikkeuksellisuutta (PeVL 23/1997 vp, s. 4/I, PeVL 26/2004 vp, s. 4/II ja PeVL 5/2009 vp, s. 3), lakivaliokunta katsoo, että lakialoitteessa ehdotettua ei ole tässä yhteydessä mahdollista eikä perusteltua toteuttaa. 

Edellä selostetun perusteella lakivaliokunta ehdottaa, että lakialoite hylätään. 

Lakialoite LA 96/2020 vp

Lakialoitteessa LA 96/2020 vp ehdotetaan rikoslain 20 luvun 7 §:n muuttamista siten, että törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön minimirangaistus korotetaan yhdestä vuodesta kahteen vuoteen vankeutta. Tarkoituksena on varmistaa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittavien vankeusrangaistusten ehdottomuus, sillä pääsäännön mukaan alle kahden vuoden vankeusrangaistukset tuomitaan Suomessa ehdollisina ja vähintään kahden vuoden vankeusrangaistukset ehdottomina. 

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että vastaavat teot tuomitaan vähintään lapsenraiskauksena (1. lakiehdotuksen 20 luvun 12 §) tai törkeänä seksuaalisena kajoamisena lapseen (1. lakiehdotuksen 20 luvun 15 §). Molempien mainittujen rikosten rangaistusasteikko on vankeutta kahdesta kymmeneen vuotta. Lakivaliokunta katsoo, että hallituksen esityksessä ehdotettu lainsäädäntö toteuttaa näin ollen lakialoitteen tavoitteet. Edellä todetun perusteella valiokunta ehdottaa, että lakialoite hylätään. 

Lakialoite LA 51/2020 vp

Lakialoitteessa LA 51/2020 vp ehdotetaan rikoslain 17 luvun muuttamista siten, että eläimiin seksuaalisesti sekaantuminen kriminalisoidaan lisäämällä lukuun uusi 14 b §. 

Lakivaliokunta toteaa, että lakialoitteen tavoitteet ovat ymmärrettäviä, mutta asiaa koskeva mahdollinen kriminalisointi edellyttäisi tarkempaa arviointia. Lakivaliokunta ehdottaa, että lakialoite hylätään.