Yleistä

Esityksessä on kyse rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevista menettelytakeista rikosoikeudellisissa menettelyissä annetun direktiivin (EU) 2016/800 kansallisesta täytäntöönpanosta. Direktiivillä määritetään epäiltyjen tai syytettyjen lasten prosessuaalisia oikeussuojatakeita koskevat vähimmäisvaatimukset, joita on sovellettava rikosoikeudellisissa menettelyissä koko Euroopan unionin alueella. Lakivaliokunta on direktiivin neuvotteluvaiheessa antanut direktiiviehdotuksesta lausunnon (LaVL 1/2014 vp). 

Esityksen perustelujen mukaan (s. 6) voimassa oleva lainsäädäntö pääasiassa täyttää direktiivin vaatimukset. Direktiivin täytäntöönpano edellyttää kuitenkin lainsäädännön täydentämistä alaikäiselle rikoksesta epäillylle tai syytetylle tehtävien ilmoitusten osalta sekä eräiden muiden alaikäisiä epäiltyjä tai syytettyjä koskevien säännösten tarkistamista. 

Ensinnäkin esitutkintalain (805/2011) säännöksiä esitutkintaviranomaisen velvollisuudesta ilmoittaa epäillylle hänen oikeuksistaan täydennetään alaikäisen epäillyn osalta. Esitutkintalakiin lisätään säännökset velvollisuudesta ilmoittaa alaikäiselle epäillylle niistä oikeuksista, joista direktiivin mukaan on ilmoitettava viipymättä sen jälkeen, kun hänelle ilmoitetaan, että häntä epäillään rikoksesta. 

Toiseksi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin (689/1997, ROL) lisätään säännökset tuomioistuimen velvollisuudesta ilmoittaa alaikäiselle vastaajalle hänen oikeuksistaan. 

Myös rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (1286/2003) säännöksiä velvollisuudesta ilmoittaa luovutettavaksi pyydetylle hänen oikeuksistaan täydennetään alaikäisen luovutettavaksi pyydetyn osalta. 

Lisäksi nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetusta laista (633/2010) ehdotetaan kumottavaksi säännös, jonka mukaan syyttäjän ei tarvitse tehdä seuraamusselvityspyyntöä, jos nuori rikoksesta epäilty on ulkomaan kansalainen ja hänen vakinainen asuntonsa on muualla kuin Suomessa. 

Alle 18-vuotias tutkintavanki on nykyisin pidettävä erillään aikuisista tutkintavangeista, jollei hänen etunsa muuta vaadi. Esityksessä ehdotetaan, että tutkintavankeuden aikana 18 vuotta täyttänyt tutkintavanki voidaan edelleen pitää erillään muista aikuisista tutkintavangeista, jos se on perusteltua hänen olosuhteensa huomioon ottaen. Häntä voidaan pitää samoissa tiloissa alle 18-vuotiaan tutkintavangin kanssa vain, jollei tämä ole alle 18-vuotiaan tutkintavangin edun vastaista. 

Esityksessä ehdotetaan lisäksi eräitä muita tarkistuksia lainsäädäntöön direktiivin velvoitteiden täyttämiseksi. 

Hallituksen esityksessä esitetyistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää ehdotettuja säännöksiä tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Lakivaliokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin. 

Nuoren seuraamusselvitys

Nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetun lain (633/2010) 4 § sisältää säännöksen syyttäjän velvollisuudesta pyytää seuraamusselvitys. Lain 4 §:n 2 momentti sisältää poikkeussäännöksen, jonka mukaan syyttäjän ei tarvitse tehdä seuraamusselvityspyyntöä, jos nuori rikoksesta epäilty on ulkomaan kansalainen ja hänen vakinainen asuntonsa on muualla kuin Suomessa. Esityksessä ehdotetaan (4. lakiehdotus), että kyseinen 4 §:n 2 momentin poikkeussäännös kumotaan. 

Esityksen ehdotus 4 §:n 2 momentin poikkeussäännöksen kumoamisesta on tehty direktiivin 7 artiklan täytäntöönpanemiseksi. Kyseinen artikla koskee oikeutta yksilölliseen arviointiin. 

Voimassa olevassa laissa oleva ulkomaan kansalaista koskeva poikkeussäännös (4 §:n 2 momentti) on otettu lakiin, koska seuraamusselvityksen pyytämistä ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena tilanteessa, jossa rikos ei päädy suomalaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi sen vuoksi, että henkilöä ei tavoiteta oikeuskäsittelyyn haastamiseksi (HE 172/2012 vp, s. 4). Seuraamusselvityksen pyytämistä ei ole pidetty tarkoituksenmukaisena myöskään sen vuoksi, että muualla kuin Suomessa asuvasta ulkomaalaisesta nuoresta seuraamusselvitystä ei pääsääntöisesti saada laadittua, koska nuorta ei tavoiteta (HE 172/2012 vp, s. 5). Niissäkin tapauksissa, joissa syyttäjä ei ole tehnyt seuraamusselvityspyyntöä, tuomioistuimen tulee nykyisin varmistaa, että seuraamusselvitys on käytettävissä tuomioistuinkäsittelyssä, jos tuomioistuin arvioi, että seuraamus on ankarampi kuin sakkoa. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotettu poikkeussäännöksen kumoaminen saattaa kuitenkin johtaa käytännön ongelmiin. 

Vaikeasti tavoitettaviin henkilöihin voidaan soveltaa ns. yhden kosketuksen toimintamallia, jossa esitutkinta, syyteharkinta ja asian vireillepano haastamalla tapahtuvat rikoksesta epäillyn ollessa esitutkintaviranomaisen luona. Poikkeussäännöksen kumoaminen johtaisi siihen, että ulkomailla vakinaisesti asuvaan ulkomaalaiseen nuoreen ei voitaisi soveltaa yhden kosketuksen periaatetta sellaisessakaan tapauksessa, joka muuten soveltuisi siten käsiteltäväksi, koska käytännössä seuraamusselvitystä ei olisi mahdollista laatia esitutkintalain 10 luvun 2 a §:n paikallapysymisvelvoitteen aikarajan puitteissa. 

On huomioitava, että voimassa oleva laki nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä koskee myös täysi-ikäisiä, 18—20-vuotiaita rikoksesta epäiltyjä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomessa esimerkiksi turistina tai turvapaikanhakijana olleesta täysi-ikäisestä 18—20-vuotiaasta nuoresta rikoksentekijästä, joka on sittemmin poistunut maasta, seuraamusselvitystä ei käytännössä ole mahdollista laatia edes henkilöä kuulematta, koska viranomaisilla ei useinkaan ole mitään relevantteja tietoja asianomaisen henkilön sosiaalisista olosuhteista. 

Edellä todetusta huolimatta lakivaliokunta pitää voimassa olevassa laissa olevaa syyttäjän pyyntöä koskevaa poikkeamismahdollisuutta ulkomaalaisen nuoren osalta (4 §:n 2 mom.) direktiivin velvoitteiden täyttämisen kannalta ongelmallisena, koska direktiivin mukaan yksilöllinen arviointi tulisi pääsääntöisesti tehdä ennen syytteeseen asettamista. Lisäksi nykyisen poikkeussäännöksen sanamuoto kattaa myös tilanteet, joissa ulkomaalainen nuori on Suomessa ja hänet voidaan vaikeudetta tavoittaa seuraamusselvityksen tekemistä varten, kuten esimerkiksi ulkomaalaisen nuoren ollessa vangittuna. Säännöstä voidaan pitää ongelmallisena myös sen vuoksi, että se asettaa vakinaisesti ulkomailla asuvat nuoret eri asemaan riippuen siitä, onko kyse Suomen vai esimerkiksi toisen EU-valtion kansalaisesta. Lakivaliokunta ei siten pidä perusteltuna syyttäjän pyyntöä koskevan poikkeusmahdollisuuden säilyttämistä laissa nykymuodossaan. 

Kansallista lakia nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä sovelletaan henkilöön, jonka epäillään syyllistyneen rikokseen 15—20-vuotiaana. Kansallinen laki ei siten koske ainoastaan alaikäisiä rikoksesta epäiltyjä, vaan myös 18—20-vuotiaana rikokseen syyllistyneitä nuoria. Direktiivi edellyttää, että 7 artiklassa tarkoitettu yksilöllinen arviointi tehdään alle 18-vuotiaasta rikoksesta epäillystä. Direktiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan direktiiviä tai sen tiettyjä säännöksiä sovelletaan myös epäiltyihin, jotka olivat lapsia menettelyn kohteeksi joutuessaan mutta jotka ovat sen jälkeen täyttäneet 18 vuotta, jos direktiivin tai sen tiettyjen säännösten soveltaminen on asianmukaista ottaen huomioon tapauksen kaikki olosuhteet, muun muassa asianomaisen henkilön kehitystaso ja haavoittuvuus. Direktiivi jättää siten jäsenvaltioille kansallista lakia enemmän harkintavaltaa sen suhteen, miltä osin direktiivin 7 artiklan säännöksiä yksilöllisen arvioinnin tekemisestä sovelletaan 18—20-vuotiaana rikokseen syyllistyneisiin nuoriin. 

Direktiivin 7 artiklan 9 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat poiketa velvoitteesta tehdä yksilöllinen arviointi, jos tällainen poikkeaminen on perusteltua tapauksen olosuhteissa ja edellyttäen, että se on sopusoinnussa lapsen edun kanssa. Johdanto-osan kappaleesta 40 ilmenee seikkoja, joita poikkeamista harkittaessa on otettava huomioon. Näitä ovat väitetyn rikoksen vakavuus ja toimenpiteet, joita voitaisiin toteuttaa, jos lapsen todetaan syyllistyneen kyseiseen rikokseen, sekä muut merkitykselliset tekijät, kuten se, onko lapsesta tehty äskettäin yksilöllinen arviointi rikosoikeudellisen menettelyn yhteydessä tai voidaanko kyseinen asia käsitellä ilman syytteeseen asettamista. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan nykyiseen lakiin sisältyvät poikkeusmahdollisuudet seuraamusselvityksen tekemisestä (3 § ja 5 §:n 4 mom.) muilta osin kuin edellä mainitun ulkomaan kansalaisia koskevan poikkeussäännöksen (4 §:n 2 mom.) osalta ovat direktiivin 7 artiklan 9 kohdan mukaisia. Ottaen kuitenkin huomioon sen, että kansallista lakia sovelletaan kaikilta osin myös 18—20-vuotiaana rikokseen syyllistyneisiin nuoriin, lakivaliokunta pitää tarkoituksenmukaisena, että lakiin sisällytetään direktiivin 7 artiklan 9 kohtaa vastaava harkinnanvarainen mahdollisuus poiketa seuraamusselvityksen tekemisestä. Tällainen säännös mahdollistaa käytännön tilanteita ajatellen enemmän harkinnanvaraa kuin voimassaoleva, poistettavaksi esitetty, vain ulkomailla vakinaisesti asuvia ulkomaan kansalaisia koskeva poikkeussäännös. 

Edellä selostetun valossa lakivaliokunta ehdottaa, että 4. lakiehdotuksessa tarkoitettua nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetun lain 4 §:n 2 momenttia ei kumota vaan se muutetaan kuulumaan seuraavasti: 

Lakivaliokunnan ehdottama muutos edellyttää tarkistusta myös 4. lakiehdotuksen nimikkeeseen sekä lain johtolauseeseen. Myös lain voimaantulosäännös tulee teknisesti muuttaa vastaamaan muutossäädöksen voimaantulosäännöstä. 

Lakivaliokunta katsoo, että valiokunnan ehdottaman muutetun 2 momentin mukainen syyttäjän mahdollisuus jättää pyytämättä seuraamusselvitystä on tarpeen poikkeuksellisia tilanteita varten. Seuraamusselvityksen laatimatta jättäminen voi olla nuoren rikoksesta epäillyn edun mukaista esimerkiksi, jos kyse on 18 vuotta täyttäneestä maassa lyhytaikaisesti oleskelevasta ulkomaalaisesta nuoresta, johon voitaisiin soveltaa ns. yhden kosketuksen toimintamallia, jossa esitutkinta, syyteharkinta ja asian vireillepano haastamalla tapahtuvat rikoksesta epäillyn ollessa esitutkintaviranomaisen luona. Tällöin nuori rikoksesta epäilty voitaisiin haastaa joko kirjalliseen menettelyyn tai ns. poissaolokäsittelyyn, jonka jälkeen hän voisi halutessaan palata kotimaahansa. Lakivaliokunta huomauttaa kuitenkin, että alaikäisten rikoksesta epäiltyjen osalta direktiivissä lähtökohtana on, että lapsen tulisi olla henkilökohtaisesti läsnä häntä koskevassa oikeudenkäynnissä. Johdanto-osan kappaleen 60 mukaan jäsenvaltioiden olisi toteutettava asianmukaiset toimenpiteet lapsen kannustamiseksi olemaan läsnä häntä koskevassa oikeudenkäynnissä, mukaan lukien kutsumalla lapsi henkilökohtaisesti kuultavaksi oikeudenkäyntiin. 

Lakivaliokunnan käsityksen mukaan lähtökohtaisesti ei voida pitää nuoren rikoksesta epäillyn edun mukaisena myöskään sitä, että ulkomailla vakinaisesti asuvan ja maasta poistuneen rikoksesta epäillyn pitäisi palata Suomeen seuraamusselvityksen laatimista varten. 

Seuraamusselvityksen laatimatta jättäminen voi poikkeuksellisesti olla momentissa tarkoitetulla tavalla perusteltua myös esimerkiksi silloin, kun nuoresta rikoksesta epäillystä on vähän aikaa sitten tehty seuraamusselvitys eivätkä olosuhteet sen jälkeen ole muuttuneet. 

Voimassa olevan nuoren rikoksesta epäillyn tilanteen selvittämisestä annetun lain 4 §:n 1 momentin mukaan syyttäjän on pyydettävä Rikosseuraamuslaitosta laatimaan seuraamusselvitys, jos rikoksesta tai samalla kertaa käsiteltäviksi tulevista rikoksista on odotettavissa ankarampi rangaistus kuin sakkoa. Kun nuoren rikosta koskeva asia tulee vireille tuomioistuimessa, tuomioistuimen on lain 8 §:n 1 momentin mukaan tarvittaessa varmistettava, että seuraamusselvitys on käytettävissä tuomioistuinkäsittelyssä. Säännöksen perustelujen mukaan varmistaminen on tehtävä vain tarvittaessa eli jos tuomarin arvion mukaan teosta saatetaan tuomita sakkoa ankarampi rangaistus ja jos vastaajan arvioidaan syyllistyneen syytteen mukaiseen tekoon (HE 229/2009 vp, s. 24). Mikäli syyttäjän pyyntöä koskevaa lain 4 §:n 2 momenttia muutetaan edellä lakivaliokunnan ehdottamalla tavalla, tuomioistuimen on harkitessaan seuraamusselvityksen tarpeellisuutta vastaavasti arvioitava myös, onko seuraamusselvityksen laatimatta jättäminen perusteltua tapauksen olosuhteissa ja sopusoinnussa nuoren rikoksesta epäillyn edun kanssa. Seuraamusselvitystä ei tarvittaisi käräjäoikeudessakaan niissä tapauksissa, joissa seuraamusselvityksen laatimatta jättäminen olisi myös tuomioistuimen arvion mukaan perusteltua ja sopusoinnussa nuoren edun kanssa. Lakivaliokunnan käsityksen mukaan voimassa olevan 8 §:n 1 momentin sanamuotoa ei siten ole tarvetta muuttaa. 

Alaikäisen epäillyn oikeus saada avustaja

Direktiivin 6 artikla sisältää määräykset koskien avustajan apua. Lähtökohtana on artiklan 2 kohdan mukaan se, että lapsella tulee olla avustaja, jotta hän voi tehokkaasti käyttää oikeutta puolustukseen. Artiklan 6 ja 8 kohdat sisältävät artiklan velvoitteita koskevat poikkeukset. 

Lakivaliokunta painottaa, että alaikäisen prosessuaalisten ja muiden oikeuksien turvaamisessa myös avustajalla on keskeinen merkitys. Valiokunta on esitystä käsitellessään arvioinut, onko voimassaoleva lainsäädäntö direktiivin vaatimukset täyttävällä tavalla asianmukainen koskien alaikäisen epäillyn oikeutta saada avustaja. 

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan alle 18-vuotiaalle epäillylle on määrättävä puolustaja viran puolesta, jollei ole ilmeistä, ettei hän tarvitse puolustajaa. Lain esitöiden mukaan alle 18-vuotiaalla rikoksesta epäillyllä on pääsääntöisesti oikeus puolustajaan (HE 132/1997 vp, s. 53). Esitutkintalain 4 luvun 10 §:n 3 momentissa säädetään, että tutkinnanjohtajan tai syyttäjän on tehtävä tuomioistuimelle esitys puolustajan määräämisestä rikoksesta epäillylle silloin, kun epäillylle on määrättävä puolustaja viran puolesta. Lisäksi esitutkintalain 4 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan esitutkintaviranomaisen on selvitettävään rikokseen, rikoksen selvittämiseen ja asianosaisen henkilöön liittyvät seikat huomioon ottaen huolehdittava siitä, että asianosaisen oikeus käyttää avustajaa tosiasiallisesti toteutuu hänen sitä halutessaan tai oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamisen sitä edellyttäessä. Asianosaisen henkilöön liittyvillä seikoilla tarkoitetaan esimerkiksi asianosaisen nuorta ikää (HE 222/2010 vp, s. 200). 

Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta katsoo, että edellä mainitut säännökset vastaavat direktiivin 6 artiklan vaatimuksia siitä, milloin epäillyllä lapsella on oltava avustaja rikosoikeudellisessa menettelyssä. Artiklan 6 kohdan nojalla avustajan käytöstä voidaan poiketa silloin, kun avustajan apu ei ole oikeasuhteista tapauksen olosuhteissa edellyttäen, että kunnioitetaan oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja että lapsen etu otetaan aina ensisijaisesti huomioon. Arvioinnissa on otettava huomioon väitetyn rikoksen vakavuus, tapauksen monimutkaisuus ja toimenpiteet, joita voidaan toteuttaa tällaisen rikoksen johdosta. Lakivaliokunta painottaa, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 3 momentin poikkeusta puolustajan määräämisestä alaikäiselle epäillylle on tulkittava artiklan 6 kohdan mukaisesti. Kohdassa mainitut seikat tulee ottaa huomioon arvioitaessa tarvetta määrätä alle 18-vuotiaalle epäillylle puolustaja viran puolesta. Valiokunta korostaa, että puolustajan määräämistä alaikäiselle ei voida pitää ilmeisen tarpeettomana pelkästään sen vuoksi, että alaikäinen itse ilmoittaa, ettei tarvitse puolustajaa. 

Edellä selostetun valossa lakivaliokunta katsoo, että voimassa oleva lainsäädäntö koskien alaikäisen epäillyn oikeutta saada avustaja on direktiivin 6 artiklan velvoitteiden täyttämiseksi asianmukainen. Lakivaliokunta korostaa edellä selostettua alle 18-vuotiaan epäillyn oikeutta viran puolesta määrättävään puolustajaan, jotta alaikäisen oikeus puolustukseen voi toteutua tehokkaasti.