Yleistä

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi oikeudenkäymiskaarta, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettua lakia, esitutkintalakia ja sakon täytäntöönpanosta annettua lakia. Ehdotetuilla muutoksilla kevennettäisiin oikeusprosesseja yleisissä tuomioistuimissa. Tavoitteena on lyhentää tuomioistuinten käsittelyaikoja muun muassa joustavoittamalla tuomioistuinten kokoonpanosäännöksiä sekä mahdollistaa tuomioistuinten keskittyminen ydintehtäviinsä. Oikeusprosessien keventämisellä myös sopeutettaisiin tuomioistuinlaitoksen toimintaa vastaamaan valtiontalouden kehyksiin jo sisältyviä tuomioistuinten toimintamenojen säästöjä. 

Lakivaliokunta pitää tärkeänä esityksen taustalla olevaa lähtökohtaa siitä, että oikeusturva tulee varmistaa siitä huolimatta, että oikeudenhoitoon kohdistuu menopaineita ja säästöjä. Edellä sanotusta riippumatta muun muassa asioiden käsittelyaikojen lyhentäminen ja tuomioistuimien keskittyminen ydintehtäviinsä ovat valiokunnan näkemyksen mukaan oikeudenhoidon kehittämistavoitteina erittäin keskeisiä. 

Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esityksessä ehdotettuja lakiehdotuksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Lakivaliokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin. 

Kokoonpanojen keventäminen käräjäoikeudessa

Esityksessä ehdotetaan laajennettavaksi käräjäoikeuden yhden tuomarin kokoonpanon päätösvaltaa rikosasioissa (1. lakiehdotus, 2 luku 6 §). Ehdotuksen mukaan yhden tuomarin kokoonpanon käyttöalaa laajennetaan siten, että rikosasia voidaan käsitellä yhden tuomarin kokoonpanossa, jos syytteessä tarkoitetusta teosta voidaan tuomita enintään neljä vuotta vankeutta. Nykyisin rikosasia voidaan käsitellä käräjäoikeudessa yhden tuomarin kokoonpanossa, jos syytteessä tarkoitetusta teosta voidaan tuomita enintään kaksi vuotta vankeutta. Lisäksi yksi tuomari voi käsitellä kymmenen laissa erikseen lueteltua rikosta sekä näiden rikosten rangaistavat yritykset. 

Esityksessä ehdotetaan lisäksi uudeksi kokoonpanovaihtoehdoksi käräjäoikeudessa kahden tuomarin kokoonpanoa. Yhden tuomarin kokoonpanoa voitaisiin sekä rikos- että riita-asiassa vahventaa yhdellä lainoppineella jäsenellä, jos se asian laadun, laajuuden tai muun erityisen syyn vuoksi on perusteltua (1. lakiehdotus, 2 luku 11 §). Rikosasia voidaan nykyisin käsitellä myös kolmen tuomarin kokoonpanossa, jos sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna (OK 2 luku 1 § 2 mom.). Tätä säännöstä ei esityksessä ehdoteta muutettavaksi. Käräjäoikeuden päätösvaltainen peruskokoonpano koostuu rikosasiassa puheenjohtajasta ja kahdesta lautamiehestä (OK 2 luku 1 § 1 mom). Tätä ns. lautamieskokoonpanoa voidaan vahvistaa yhdellä tuomarilla tai lautamiehellä taikka molemmilla (OK 2:11). Näihinkään voimassaoleviin säännöksiin ei esityksessä ehdoteta sisällöllisiä muutoksia. 

Lakivaliokunta toteaa, että yhden tuomarin kokoonpanon päätösvallan laajentamisessa on kyse merkittävästä ratkaisukokoonpanoa koskevasta muutosehdotuksesta. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota kuitenkin siihen, että niihin asioihin, joita voidaan käsitellä yhden tuomarin kokoonpanossa, sisältyy jo nykyisin ns. listarikoksina useiden rikosten törkeitä tekomuotoja, joissa enimmäisrangaistus on ankarampi kuin kaksi vuotta vankeutta (OK 2 luku 6 §). Lisäksi hallituksen esityksestä (HE, s. 24) ilmi käyvin tavoin yhden tuomarin kokoonpanossa käsiteltäviksi eivät kaavamaisesti siirry kaikki rikokset, joista säädetty enimmäisrangaistus on enintään 4 vuotta vankeutta, sillä osa rikoksista käsitellään vahvemmassa kokoonpanossa asian laadun tai syytteeseen sisältyvien muiden rikosten vuoksi. Edellä selostetuin tavoin kokoonpanovaihtoehtoja ehdotetaan esityksessä lisäksi täydennettäväksi kahden tuomarin kokoonpanolla. 

Edellä selostetun valossa lakivaliokunta katsoo, että esityksessä ehdotettu yhden tuomarin kokoonpanon käyttöalan laajentaminen yhdistettynä uuteen kahden tuomarin kokoonpanovaihtoehtoon on perusteltu ja myös oikeusturvanäkökohtien kannalta asianmukainen ratkaisu. Valiokunta katsoo, että sekä resurssien tarkoituksenmukaisen käytön että oikeusturvan varmistamiseksi on perusteltua, että tuomioistuimet harkitsevat lainsäädännössä asetetun harkintavallan rajoissa sen, millaisessa kokoonpanossa yksittäinen tapaus on tarpeen käsitellä. On selvää, että yksinkertaiset asiat on perusteltua käsitellä kevyemmässä kokoonpanossa, jotta vaikeampien asioiden käsittelyssä voidaan turvata asianmukaiset resurssit. Valiokunta pitää selvänä, että esityksessä tarkoitetuin tavoin asian laadun, laajuuden tai muun erityisen syyn sitä perustellessa tulee asian käsittelyssä käyttää yhden tuomarin kokoonpanoa vahvempaa kokoonpanoa siten, että asianosaisten oikeusturva varmistetaan kaikissa tapauksissa. 

Kokoonpanojen keventäminen korkeimmassa oikeudessa

Esityksen mukaan korkeimman oikeuden päätösvaltaista kokoonpanoa kevennetään eräissä asiaryhmissä. Korkein oikeus olisi päätösvaltainen nykyisen viiden jäsenen sijasta kolmen jäsenen kokoonpanossa, jos valitus koskee jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä (1. lakiehdotus, 2 luku 9 § 2 mom). Edellytyksenä olisi, että kolmen jäsenen kokoonpano on ratkaisusta yksimielinen. Ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa asiassa korkein oikeus olisi yksimielisenä päätösvaltainen viiden jäsenen sijasta kolmen jäsenen kokoonpanossa silloinkin, kun hakemus hyväksytään (1. lakiehdotus, 2 luku 10 § 1 mom). Nykyisin ylimääräistä muutoksenhakua koskeva asia voidaan käsitellä kolmen jäsenen kokoonpanossa vain, jos hakemus yksimielisesti hylätään tai jätetään tutkimatta. 

Lakivaliokunta pitää edellä selostettuja muutosesityksiä perusteltuina. Ehdotetut muutokset muun muassa edesauttavat korkeimman oikeuden voimavarojen suuntaamista nykyistä selvästi paremmin asioiden laatua vastaavasti. 

Esityksessä ehdotetaan myös valituslupa-asian kokoonpanosäännöksiä täydennettäviksi siten, että korkein oikeus olisi päätösvaltainen myös yksijäsenisenä, jos on selvää, ettei valitusluvan myöntämiselle ole edellytyksiä (1. lakiehdotus, 2 luku 9 § 3 mom). Muissa kuin selvissä tapauksissa asia tulisi käsitellä laajemmassa kokoonpanossa. Nykyisin valituslupa-asia käsitellään yleensä kahden tai kolmen tuomarin kokoonpanossa. Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 5/2018 vp, s. 3—4) katsonut, että säännösehdotus valituslupa-asian käsittelemisestä ei ole perustuslain kanssa ristiriidassa. Lausunnon mukaan oikeusturvan kannalta parempi vaihtoehto olisi kuitenkin vielä korottaa yhden jäsenen kokoonpanon käytön edellytyksiä. 

Lakivaliokunta pitää ehdotettua valituslupa-asian kokoonpanosäännösten muutosta lähtökohtaisesti perusteltuna. Kuten esityksen perusteluissa (HE, s. 26) tuodaan ilmi, korkeimman oikeuden kokoonpanojen keventämisellä yksinkertaisissa ja selvissä asioissa voidaan siirtää voimavaroja vaativampien asioiden käsittelyyn ja parantaa korkeimman oikeuden mahdollisuuksia keskittyä päätehtäväänsä, joka on lainkäyttöä ohjaavien ennakkopäätösten antaminen. Korkeimman oikeuden jäsenten työpanoksen kohdentaminen nykyistä tarkoituksenmukaisemmalla tavalla myös nopeuttaa käsittelyaikoja. 

Säännösehdotuksen mukaan yhden tuomarin kokoonpano tulisi käytettäväksi vain, jos on selvää, ettei valitusluvan myöntämiselle ole edellytyksiä. Säännösehdotuksen perusteluiden mukaan kysymykseen tulisivat sellaiset valituslupahakemukset, joiden osalta valitusluvan myöntämisen edellytykset eivät objektiivisesti arvioiden selvästikään täyty (HE, s. 35). Lakivaliokunta katsoo, että perustuslakivaliokunnan lausunnossa viitattu yhden jäsenen kokoonpanon käytön edellytys on siten varsin korkealla. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota myös esityksen perusteluissa todettuun seikkaan siitä, että asian ratkaisemiseen osallistuu aina jäsenen lisäksi myös esittelijä. Jos he olisivat eri mieltä, asia ei ole selvä ja se on siirrettävä laajempaan kokoonpanoon. Valiokunta pitää tärkeänä myös perusteluissa esiin tuotua näkemystä siitä, että työ korkeimmassa oikeudessa on perusteltua järjestää niin, että asian käsittelyyn yhden jäsenen kokoonpanossa osallistuvat ne jäsenet ja esittelijät, joilla on riittävä kokemus korkeimman oikeuden valituslupakäytännöstä. Lakivaliokunta kuitenkin korostaa, että ehdotettua säännöstä tulee soveltaa vain sellaisessa valituslupa-asiassa, jossa ei ole kollegiaalista päätöksentekoa edellyttäviä harkintakysymyksiä ja jossa on ilmeistä, että valitusluvan myöntämisen edellytykset eivät selvästikään täyty. 

Edellä selostetun sekä perustuslakivaliokunnan säännöksestä esittämän huomion valossa lakivaliokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotuksen 2 luvun 9 §:n 3 momenttia tarkistetaan siten, että yhden tuomarin kokoonpanoa valituslupa-asiassa voidaan käyttää vain, jos on ilmeistä, ettei valitusluvan myöntämiselle ole edellytyksiä. 

Syytetyn velvollisuus osallistua henkilökohtaisesti oikeudenkäyntiin

Voimassa olevan lain pääsäännön mukaan (ROL 8:1) syytetyn on oltava käräjäoikeuden pääkäsittelyssä henkilökohtaisesti läsnä, jollei katsota, ettei hänen henkilökohtainen läsnäolonsa asian selvittämiseksi ole tarpeen. Hovioikeudessa toimitettavassa suullisessa käsittelyssä syytetyn on oltava henkilökohtaisesti läsnä, jos se katsotaan asian selvittämiseksi tarpeelliseksi. Rikosprosessin yleisten periaatteiden mukaisesti syytettyä tulee kuitenkin pääsääntöisesti aina edustaa vähintään oikeudenkäyntiasiamies. Vankeusrangaistukseen tuomitseminen edellyttää (ROL 8:13) nykyisin, että syytettyä on kuultu henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä. Hovioikeudessa syytetty voidaan kuitenkin tietyin edellytyksin tuomita vankeusrangaistukseen, jos hänen puolustuksestaan on asianmukaisesti huolehdittu (ROL 8:13.2). 

ROL 8:11 ja 12 säädetyin edellytyksin asia voidaan kuitenkin nykyisin ratkaista vaikka vastaaja ei ole henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä. Edellytyksenä on, että vastaaja on sellaisella uhalla kutsuttu tuomioistuimeen eikä vastaajan läsnäolo ole asian selvittämiseksi tarpeen. Asian ratkaiseminen näissä tilanteissa ei edellytä myöskään, että vastaajaa edustaisi pääkäsittelyssä asiamies. Tällöin voidaan tuomita kuitenkin enintään kolmen kuukauden vankeusrangaistus tai syytetyn suostuessa asian käsittelyyn hänen poissaolostaan huolimatta enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus. 

Kun kyse on vangitusta vastaajasta, hänen on nykyisin oltava henkilökohtaisesti tuomioistuimessa saapuvilla käsiteltäessä sitä rikosta koskevaa asiaa, jonka johdosta hänet on vangittu (ROL 8:3). 

Hallituksen esityksessä (2. lakiehdotuksen 8 luvun 3 §) lähdetään siitä, että rikosasian vastaajan on jatkossakin oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä, jos tuomioistuin pitää vastaajan läsnäoloa asian selvittämiseksi tarpeellisena. Nykytilaan verrattuna lisäkriteerinä on lisäksi se, että tuomioistuin pitää läsnäoloa muusta syystä tarpeellisena. Hallituksen esityksessä ehdotetaan kuitenkin säännöstä, jonka myötä syytetyn velvollisuus olla henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä lievenee kahdella tavalla (2. lakiehdotuksen 8 luvun 3 §). Vastaajan läsnäolovelvollisuutta lievennetään ensinnäkin siten, että muun kuin alaikäisen vastaajan tuomitseminen vankeusrangaistukseen ei enää edellytä, että vastaajaa on kuultu pääkäsittelyssä henkilökohtaisesti. Jos tuomioistuin ei pitäisi vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa tarpeellisena, riittävää olisi, että vastaajaa edustaisi pääkäsittelyssä asiamies. Vastaajan on kuitenkin oltava henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Viimeksi mainittu läsnäolovelvollisuus ei koske hovioikeuskäsittelyä. Tuomioistuin eli käräjäoikeus voisi kuitenkin päättää, ettei tällaisen vastaajan tarvitse olla henkilökohtaisesti läsnä koko pääkäsittelyn ajan. 

Toiseksi vastaajan velvollisuutta olla henkilökohtaisesti läsnä esitetään lievennettäväksi vangitun vastaajan osalta. Pääsääntö edelleen olisi, että vangitun vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä, jossa käsitellään syytettä rikoksesta, jonka johdosta hän on vangittuna. Tuomioistuin voisi kuitenkin jatkossa päättää, ettei vangitun vastaajan tarvitse olla henkilökohtaisesti läsnä koko pääkäsittelyn ajan. 

Lisäksi poikkeuksena edellä kuvattuihin säännöksiin syytetyn henkilökohtaisesta osallistumisesta oikeudenkäyntiin ovat jatkossakin 8 luvun 11 ja 12 §:n säännökset asian tutkimisesta ja ratkaisemisesta vastaajan poissaolosta huolimatta. Mainittuja säännöksiä ehdotetaan esityksessä muutettavaksi sisällöllisesti vain vastaajan suostumukseen perustuvaa poissaolokäsittelyä koskevan 12 §:n osalta siten, että enimmäisrangaistus olisi nykyisen kuuden kuukauden sijasta yhdeksän kuukautta vankeutta (2. lakiehdotus 8 luku 12 §). Enimmäisrangaistus olisi sama kuin 5 a luvun mukaisessa kirjallisessa menettelyssä. 

Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 5/2018 vp, s. 4) arvioinut ehdotettua 8 luvun 3 §:ää ja syytetyn velvollisuutta osallistua henkilökohtaisesti oikeudenkäyntiin. Valiokunnan lausunnossa viitataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön koskien vastaajan läsnäolon merkitystä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin järjestämisessä (esim. Hermi v. Italia, 18.10.2006), jossa luopuminen oikeudesta läsnäoloon on katsottu mahdolliseksi, jos se on tapahtunut vapaaehtoisesti sekä nimenomaisesti tai muuten yksiselitteisesti ja jos tärkeä julkinen etu ei vaadi vastaajan läsnäoloa. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotettu sääntely merkitsee periaatteellista muutosta lähtökohtaan, jonka mukaan vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä häntä koskevassa rikosoikeudenkäynnissä. Lausunnossa kuitenkin todetaan, että ehdotettu muutos, edellä mainittu ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö huomioiden, ei ole ristiriidassa perustuslain 21 §:n kanssa. Lausunnon mukaan lakivaliokunnan on kuitenkin syytä vielä tarkkaan harkita sääntelyn soveltamisalaa erityisesti vailla syytetyn läsnäoloa tuomittavien rangaistusten enimmäismäärien osalta. 

Lakivaliokunta toteaa, että syytetyn läsnäolovelvollisuuden lieventämisellä voidaan vähentää syytetyn poissaolosta johtuvia istuntojen peruuntumisia ja siten tehostaa rikosprosessia sekä lyhentää oikeudenkäyntien kestoa. Peruuntuneista istunnoista aiheutuu merkittäviä haittoja mm. oikeudenkäyntien viivästymisinä, tarpeettomina kustannuksina ja muiden asianosaisten tarpeettomina käynteinä tuomioistuimessa. Näistä syistä valiokunta suhtautuu esitettyihin lievennyksiin yleisesti ottaen myönteisesti, eikä sillä ole huomautettavaa vangitun vastaajan läsnäoloa koskevaan ehdotukseen. Muilta osin valiokunta toteaa seuraavaa. 

Kuten edellä on todettu, esitys merkitsee sitä, että pääsääntö jatkossakin on, että vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä, jollei katsota, ettei henkilökohtainen läsnäolo ole asian selvittämiseksi tarpeen. Vastaajaa on kuitenkin aina kuultava henkilökohtaisesti käräjäoikeudessa, jos häntä syytetään rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Tällaisia rikoksia, joista säädetty enimmäisrangaistus on kuusi vuotta vankeutta, ovat esimerkiksi rikoslain (RL) 20 luvun 1 §:ssä tarkoitettu raiskaus, RL 31 luvun 1 §:ssä tarkoitettu ryöstö, RL 21 luvun 9 §:ssä tarkoitettu törkeä kuolemantuottamus, RL 20 luvun 9 a §:ssä tarkoitettu törkeä paritus ja RL 25 luvun 3 §:ssä tarkoitettu ihmiskauppa. Lakivaliokunta pitää näitä tilanteita koskevaa henkilökohtaista kuulemisvelvollisuutta perusteltuna, sillä kyse on tällöin erityisen vakavien rikosasioiden käsittelystä. 

Ehdotetun säännöksen myötä ilman vastaajan henkilökohtaista läsnäoloa käräjäoikeudessa voidaan kuitenkin käsitellä ensinnäkin rikosta, josta säädetty enimmäisrangaistus on enintään viisi vuotta vankeutta. Tällaisia rangaistussäännöksiä on lukumääräisesti vähän, sillä sellaisia ovat vain RL 18 luvun 2 ja 3 §:ssä tarkoitettu rikos sukuoikeuksia vastaan, RL 35 luvun 3 b §:ssä tarkoitettu törkeä datavahingonteko, RL 38 luvun 6 §:ssä tarkoitettu törkeä tietoliikenteen häirintä ja RL 38 luvun 7 b §:ssä tarkoitettu törkeä tietojärjestelmän häirintä. Näiden rikosten lisäksi vailla syytetyn henkilökohtaista läsnäoloa voitaisiin käsitellä rikoksia, joiden enimmäisrangaistus on enintään neljä vuotta vankeutta tai vähemmän. Viimeksi mainitut tulisivat muodostamaan enemmistön niistä tapauksista, joissa säännöksen soveltamisalan mukaisesti asia voidaan käsitellä vailla syytetyn henkilökohtaista läsnäoloa. Kyseiset rikokset myös muodostavat suuren osan käräjäoikeudessa käsiteltävistä rikoksista. Koska käytännössä tuomittavat seuraamukset eivät kuitenkaan ole asteikossa tarkoitettuja enimmäisrangaistuksia, säännös velvollisuudesta kuulla syytettyä henkilökohtaisesti pitkälti kattaisi tilanteet, joissa vastaajalle tuomitaan pitkä vankeusrangaistus. 

Lakivaliokunta katsoo, että syytetyn henkilökohtainen läsnäolo käräjäoikeudessa on pääsääntöisesti tarpeellista, kun käsitellään vakavaa rikosasiaa, josta vastaajalle voi seurata pitkä vankeusrangaistus. Rajan asettaminen käsiteltävän rikoksen kuuden vuoden enimmäisrangaistukseen johtaa edellä selostetuin tavoin käytännössä siihen, että vastaajaa on aina velvollisuus kuulla tilanteessa, jossa vastaajalle tuomitaan pitkä vankeusrangaistus. 

Ehdotettu sääntelyn rakenne, jossa asian käsittely ilman syytetyn henkilökohtaista läsnäoloa perustuu käsiteltävän rikoksen rangaistusasteikkoon, on valiokunnan näkemyksen mukaan perusteltu. Sellainen sääntelyvaihtoehto, jossa laissa määrättäisiin vailla syytetyn läsnäoloa tuomittavien rangaistusten enimmäismääristä (in concreto) olisi ongelmallinen sen vuoksi, että se edellyttäisi ennakollista seuraamusharkintaa. Tällainen sääntelyvaihtoehto olisi myös liian kaavamainen ottaen huomioon, että tuomittavan rangaistuksen mittaamiseen vaikuttaa syytteenalaisen rikoksen lisäksi myös aikaisemmin tuomitun rangaistuksen huomioon ottamista koskevat säännökset. 

Esityksen mukaan laissa säädettäisiin tilanteista, joissa vastaajaa olisi aina kuultava henkilökohtaisesti ja joissa kuulemisvelvoitteesta ei voitaisi tuomioistuimen harkinnalla poiketa. Jatkossakin vakavasta rikoksesta syytetyn ja vangitun vastaajan olisi pääsääntöisesti oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä. Alaikäistä vastaajaa ei voitaisi tuomita vankeusrangaistukseen ilman, että häntä on henkilökohtaisesti kuultu. Esitys ei tarkoita, että muissa tilanteissa vastaajalla olisi oikeus jäädä pois istunnosta. Muissa tilanteissa vastaajan henkilökohtainen läsnäolovelvollisuus olisi kuitenkin tuomioistuimen harkinnassa. Vastaajan olisi oltava henkilökohtaisesti läsnä pääkäsittelyssä aina, kun tuomioistuin pitää vastaajan läsnäoloa asian selvittämiseksi tai muusta syystä tarpeellisena. Luonnollisesti syytetyllä on aina oikeus olla läsnä. 

Edellä esitetyn perusteella ja saamaansa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan lakivaliokunta katsoo, että ehdotettu sääntely vastaajan läsnäolovelvollisuuden lieventämisestä voidaan hyväksyä. Lakivaliokunta kuitenkin painottaa, että tuomioistuimen tulee läsnäolovelvoitetta koskevassa harkinnassaan huolellisesti ottaa huomioon oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset. Henkilökohtainen läsnäolo on luonnollisesti tarpeen, jos vastaajaa on kuultava todistelutarkoituksessa. Esimerkiksi rangaistuksen mittaamiseen liittyvien olosuhteiden selvittäminen voi myös edellyttää vastaajan henkilökohtaista kuulemista. Vastaajan henkilökohtaisen läsnäolon tarpeellisuus asianmukaisen rangaistusharkinnan suorittamiseksi korostuu sitä enemmän, mitä ankarammasta rangaistuksesta on kysymys. Myös psykologisten seikkojen kannalta on merkityksellistä, että rikoksesta syytetty on läsnä konkreettisesti oikeuden istunnossa ja joutuu siten hyväksymään tekonsa seurauksia. Lisäksi myös uhrien kannalta voi joissain tapauksissa olla merkityksellistä, että uhrit näkevät syytetyn joutuvan teostaan oikeuden eteen ja pääsevät myös käsittelemään mahdollisia tekijään liittyviä traumoja. 

Nyt esitettävät poikkeukset syytetyn henkilökohtaiseen läsnäoloon ovat kuitenkin varsin merkittäviä. Tämän vuoksi valiokunta pitää tärkeänä, että esityksessä ehdotettujen muutosten toimivuutta ja vaikutusta seurataan. 

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että rikosasian asianomistaja velvoitetaan samalla tavalla kuin vastaaja saapumaan pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti silloin, kun hänen henkilökohtainen läsnäolonsa on tarpeen asian selvittämiseksi (ROL 8:1.1 ja 8:2.1). Näitä säännöksiä ei esityksessä ehdoteta muutettavaksi. Vastaajan läsnäolovelvollisuus on tiukempi kuin asianomistajan, koska todistelutarkoituksessa kuulemisen lisäksi vastaajalla on velvollisuus saapua pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti myös muissa nyt käsiteltävän 2. lakiehdotuksen 8 luvun 3 §:n 2 ja 3 momentissa mainituissa tilanteissa. 

Lakivaliokunta toteaa selvyyden vuoksi, että voimassa olevan ja 2. lakiehdotuksessa tarkoitetun oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 b luvun 2 §:n 2 momentin mukaan vastaajan on oltava henkilökohtaisesti läsnä tunnustamisoikeudenkäynnissä. Saman luvun voimassaolevan 6 §:n mukaan tunnustamisoikeudenkäynnissä noudatetaan muutoin, mitä rikosasian käsittelystä säädetään. Edellä mainituista säännöksistä siten ilmenee, ettei muualla laissa olevia vastaajan läsnäoloa koskevia säännöksiä sovelleta tunnustamisoikeudenkäyntiin. 

Lakivaliokunnalla ei ole huomauttamista 2. lakiehdotuksen 8 luvun 12 §:ssä tarkoitetussa vastaajan suostumukseen perustuvassa poissaolokäsittelyssä mahdollisesti tuomittavan enimmäisrangaistuksen nostoon kuudesta kuukaudesta yhdeksään kuukauteen. Kyseisen, jo voimassaolevan 8 luvun 12 §:ssä tarkoitetun menettelyn käyttöä tosin rasittavat esimerkiksi ne ennakollista seuraamusharkintaa koskevat haasteet, jotka edellä on tuotu esiin sellaisten sääntelyvaihtoehtojen osalta, joissa laissa määrätään vailla syytetyn läsnäoloa tuomittavista enimmäisrangaistuksista. Valiokunta korostaa esityksen perusteluissakin (HE, s. 47) todettua seikkaa siitä, että kuten nykyisinkin, tuomioistuimen on tarkoin harkittava, voidaanko rikosasia tyydyttävästi selvittää vastaajan poissaolosta huolimatta. Tuomioistuimen harkintavelvollisuus korostuu sitä enemmän, mitä ankarammasta rangaistuksesta on kysymys. 

Velvollisuus pysyä esitutkintaviranomaisen toimipaikassa haasteen tiedoksiantoa varten

Hallituksen esityksen 3. lakiehdotuksen 10 luvun 2 a §:n mukaan syyttäjä voisi määrätä epäillyn pysymään esitutkinnan päätyttyä paikalla esitutkintaviranomaisen toimipaikassa haasteen tiedoksiantamista varten enintään kuuden tunnin ajan. Jos epäilty ei vapaaehtoisesti noudattaisi määräystä, hänen poistumisensa voitaisiin estää. 

Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 5/2018 vp, s. 4—5) katsonut, että esitetylle varsin lyhytkestoiselle henkilökohtaisen vapauden rajoitukselle ja vapaudenriistolle on esitetty hyväksyttävät perusteet eikä se ehdotetulla tavalla tarkkarajaisesti ja täsmällisesti säänneltynä muodostu perustuslain 7 §:n kannalta ongelmalliseksi. Valiokunta on lausunnossaan todennut, että lakivaliokunnan on kuitenkin syytä tarkastella ehdotetun velvollisuuden vaikutusta yksilön prosessuaalisten oikeuksien toteutumiseen. Lausunnon mukaan olennaista on, että ehdotettu järjestely ei saa johtaa esimerkiksi ulkomaalaiselle tiedoksi annettavan haastehakemuksen heikkotasoiseen kääntämiseen aikarajan puitteissa laadun kustannuksella. 

Lakivaliokunta toteaa, että ehdotettua säännöstä voidaan soveltaa vain tilanteissa, joissa käytetään ns. yhden kosketuksen toimintamallia rikosasiassa. Tällöin rikoksesta epäillyn asiassa esitutkinta, syyteharkinta ja asian vireillepano haastamalla tapahtuvat epäillyn ollessa esitutkintaviranomaisen luona. Hallituksen esityksen perusteluista ilmi käyvin tavoin (HE, s. 22) ehdotuksen tavoitteena on lisätä yhden kosketuksen toimintamallin käyttöä ja helpottaa vaikeasti tavoitettavien henkilöiden haastamista. Valiokunta pitää ehdotusta ja sen tavoitetta lähtökohtaisesti kannatettavana. 

Lakivaliokunta kuitenkin korostaa, että yhden kosketuksen toimintamallia tulee käyttää vain, jos se voidaan tehdä vaarantamatta epäillyn oikeusturvaa. Valiokunta painottaa, että ehdotetun säännöksen soveltaminen käytännössä edellyttää sitä, että paikallapysymisvelvoitteen aikarajan puitteissa kyetään huolehtimaan oikeusturvatakeista, kuten tarvittaessa käännöksestä, tulkkauksesta tai oikeusavusta. 

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen esityksen perusteluissakin (HE, s. 49) mainittuun seikkaan, että ehdotetun säännöksen soveltaminen edellyttää käytännössä esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän yhteistyötä siten, että syyteharkinta voidaan toteuttaa välittömästi esitutkinnan antaessa siihen edellytykset. Tähän liittyen valiokunta pitää tärkeänä, että myös syyttäjälaitoksessa turvataan yhden kosketuksen periaatteen soveltaminen tarvittaessa asianmukaisin päivystysjärjestelyin. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotetun paikallapysymisvelvollisuutta koskevan säännöksen käytännön vaikutuksia tullaan seuraamaan. Erilaisten nopeutettujen rikosprosessimenettelyjen, kuten yhden kosketuksen periaatteen, käyttö on saadun selvityksen mukaan sisällytetty myös oikeusministeriön tutkimussuunnitelmaan. Yhden kosketuksen periaatteen mahdollistamassa aikarajassa saattaa joissain tilanteissa olla haastavaa esimerkiksi selvittää asianomistajalle aiheutuneen vahingon määrä. Tähän liittyen valiokunta pitää tärkeänä, että yhden kosketuksen periaatteen käyttöä seurataan myös asianomistajan mahdollisiin korvausvaatimuksiin liittyvien kysymysten osalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että tilannetta seurataan esimerkiksi siltä osin, missä määrin asianomistajan korvausvaatimuksen selvittämistä koskevat kysymykset vaikeuttavat tai vähentävät yhden kosketuksen periaatteen käyttöä ja missä määrin haasteessa voidaan ilmoittaa esimerkiksi aiheutuneet vahingot arviona tai enimmäismääräisenä. 

Videoyhteyden käytön laajentaminen

Esityksessä ehdotetaan laajennettavaksi videoyhteyden käyttöä oikeudenkäynnissä. Nykyisin videoyhteyttä on mahdollista käyttää, kun asianosaista, todistajaa tai asiantuntijaa kuullaan todistelutarkoituksessa. Asianomistaja voi voimassa olevan lain mukaan osallistua suulliseen käsittelyyn etäyhteydellä myös muutoin kuin todistelutarkoituksessa kuultuna, jos oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät. 

Rikosasioiden osalta esityksessä ehdotetaan (2. lakiehdotus 8 luku 13 §), että rikosasian vastaajan olisi mahdollista osallistua suulliseen käsittelyyn videoyhteyden välityksellä myös muutoin kuin todistelutarkoituksessa kuultuna. Asianomistajan osallistuminen suulliseen käsittelyyn muutoin kuin todistelutarkoituksessa kuultuna olisi jatkossa mahdollista ilman oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:ssä säädettyjä edellytyksiä. Myös syyttäjän olisi mahdollista osallistua suulliseen käsittelyyn videoyhteyden välityksellä. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että vastaajan tai asianomistajan laillisen edustajan sekä oikeudenkäyntiavustajan tai -asiamiehen olisi mahdollista osallistua suulliseen käsittelyyn videoyhteyden välityksellä. 

Videoyhteyden käyttöä laajennettaisiin vastaavasti riita-asioiden osalta (1. lakiehdotus 12 luku 8 §). Riita-asian asianosaisen olisi mahdollista osallistua videoyhteyden välityksellä suulliseen käsittelyyn myös muutoin kuin todistelutarkoituksessa kuultuna. Mahdollisuus videoyhteyden käyttöön laajennettaisiin koskemaan myös asianosaisen laillista edustajaa ja oikeudenkäyntiavustajaa tai -asiamiestä. 

Lakivaliokunta pitää videoyhteyden käytön laajentamista ehdotetulla tavalla perusteltuna osana oikeusprosessien keventämistä. Videoyhteyden käytön lisääminen on merkityksellinen myös tilanteessa, jossa marraskuussa 2017 eduskunnan hyväksymän hallituksen esityksen (HE 270/2016 vp) mukaisesti käräjäoikeuksien rakenneuudistuksella vähennetään käräjäoikeuksien määrää, jonka vuoksi joissain tapauksissa välimatka käräjäoikeuteen kasvaa. 

Valiokunta pitää ehdotettujen säännösten ja videoyhteyden käytön hyväksyttävyyden kannalta erittäin keskeisenä sitä, että ehdotettujen säännösten mukaisesti videoyhteyden käyttö sekä rikos- että riita-asiassa edellyttää asianosaisen suostumusta ja sitä, että tuomioistuin katsoo sen soveliaaksi. Valiokunta painottaa, että tuomioistuimen tulee tapauskohtaisesti arvioida videoyhteyden käytön soveltuvuus oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen kannalta. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan videoyhteyden käytön laajentaminen edellyttää lisäinvestointeja videoneuvottelulaitteistoihin. Videoyhteyden käytön lisääminen otetaan huomioon muun muassa osana käräjäoikeusverkoston kehittämishankkeen yhteydessä toimivaa salivarusteluprojektia. Lakivaliokunta painottaa, että videoyhteyden käytön laajentamista koskevissa hankkeissa tulee ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asettamat vaatimukset. Videoyhteyden tulee olla riittävän laadukas, jotta vastaaja voi sitä käyttäen tosiasiallisesti osallistua oikeudenkäyntiin. Vastaajan pitää voida kuulla ja nähdä muut oikeudenkäyntiin osalliset ja päinvastoin. Vastaajan avustajalla tulee olla oikeus osallistua oikeudenkäyntiin vastaajan sijaintipaikassa tai istuntosalissa, ja vastaajalla tulee olla mahdollisuus luottamukselliseen ja tehokkaaseen neuvonpitoon avustajansa kanssa. Nämä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset tulee ottaa huomioon myös ehdotettuja säännöksiä sovellettaessa. 

Videotekniikan hyödyntämiseen liittyen lakivaliokunta muistuttaa jatkokäsittelylupajärjestelmän laajentamista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä hyväksytystä lausumasta (HE 246/2014 vp — EV 308/2014 vp), jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus joutuisasti selvittää tarpeen ja mahdollisuudet ottaa käyttöön järjestelmä, jossa suullinen näyttö otetaan muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan käräjäoikeudessa tehdyn kuva- ja äänitallenteen avulla. 

Seuranta

Nyt käsiteltävä esitys sisältää periaatteellisesti ja käytännön kannalta merkittäviä muutoksia oikeusprosesseihin. Lakivaliokunta pitääkin tärkeänä, että oikeusministeriö seuraa uudistuksen toimivuutta ja vaikutuksia erityisesti tuomioistuimien kokoonpanosäännöksiä ja syytetyn henkilökohtaista läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevien säännösten osalta. Valiokunta edellyttää, että oikeusministeriö toimittaa asiasta selvityksen valiokunnalle vuoden 2023 loppuun mennessä. Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus).