Yleistä

Luottotietolakia (527/2007) sovelletaan luottotietojen keräämiseen, tuottamiseen, tallettamiseen, luovuttamiseen ja muuhun käsittelyyn. Sen mukaisesti kirjataan sekä henkilöluottotietoja että yritysluottotietoja. Lain säännökset ovat keskeisiä erityisesti luottotietotoiminnan harjoittamisessa, mutta osa niistä koskee myös luotonantajia sekä muita luottotietojen käyttäjiä. Luottotietolaissa tarkoitettu henkilötietojen käsittely kuuluu EU:n tietosuoja-asetuksen (EU, 2016/679) ja sitä täydentävän tietosuojalain (1050/2018) soveltamisalaan. 

Hallituksen esityksessä ehdotetaan luottotietolakiin sekä eräisiin muihin lakeihin EU:n tietosuojasääntelystä johtuvia muutoksia. Samalla ehdotetaan eräiden luottotietolaissa säänneltyjen maksuhäiriötietojen säilytysaikojen lyhentämistä.  

Hallituksen esityksestä ilmenevän ja saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa siihen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosehdotuksin. 

EU:n tietosuojalainsäädännöstä johtuvat muutokset

Hallituksen esityksen tarkoitus ja perustuslakivaliokunnan lausunto

Hallituksen esityksen tarkoituksena on tehdä EU:n tietosuojasääntelystä johtuvat välttämättömät muutokset luottotietolakiin ja maksupalvelulakiin (290/2010). Myös rikosrekisterilakiin (770/1993) ehdotetaan tässä tarkoituksessa muutoksia, vaikka kyseisen lain suhdetta EU:n tietosuojasääntelyyn on arvioitu jo aiemmin.  

Luottotietolaista ehdotetaan poistettavaksi EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen kanssa päällekkäistä sääntelyä. Esityksen tarkoituksena on kohdentaa muutokset asetuksen soveltamisen kannalta asiallisesti välttämättömiin kansallisiin säännöksiin. 

Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa katsonut, ettei luottotietoja sellaisenaan voida pitää tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuina erityisinä henkilötietoina, joiden käsittely on lähtökohtaisesti kielletty niiden erityisen arkaluonteisuuden vuoksi (ks. PeVL 8/2022 vp, s. 3). Valiokunnan mielestä luottotietoja ei ole syytä pitää lähtökohtaisesti myöskään valtiosääntöisesti arkaluonteisina tietoina. Joihinkin luottotietoihin voi kuitenkin sisältyä arkaluonteisiin tietoihin rinnastuvia, salassa pidettäviä tietoja, joten niiden käsittelyyn voi liittyä erityisiä riskejä. Perustuslakivaliokunnan mielestä luottotietojen käsittelyn laintasoinen yksityiskohtainen sääntely on siten tietosuoja-asetuksen puitteissa välttämätöntä. 

Perustuslakivaliokunnan mielestä lakivaliokunnan on kuitenkin syytä vielä varmistua sääntelyn sisällöllisestä yhteensopivuudesta EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen kanssa kiinnittäen erityistä huomiota automatisoidun päätöksenteon sekä rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyvien henkilötietojen käsittelyn sääntelyyn. Lakivaliokunnan on myös syytä varmistua ehdotettujen suojatoimien riittävyydestä ja rekisteröidyn oikeuksien rajoitusten perusteltavuudesta.  

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvioinut luottotietotoimintaa myös perustuslain 124 §:n kannalta. Perustuslakivaliokunnan mukaan luottotietotoiminnan harjoittamista nyt arvioitavassa esityksessä tarkoitetulla tavalla ei ole pidettävä julkisena hallintotehtävänä. Valiokunnan mielestä näistä lähtökohdista säädettävä laki ei edellä sanotun valossa merkitse myöskään välitöntä tarvetta arvioida vakiintuneista lähtökohdista poiketen luottotietotoimintaa julkisena tehtävänä. Valiokunnan mielestä luottotietotoiminnan yhteiskunnallisen merkittävyyden, siihen sisältyvien käsittelyn riskien ja sen yksityisten asemaan ulottuvien vaikutusten vuoksi luottotietojen käsittelyä on kuitenkin välttämätöntä säännellä laintasoisesti (PeVL 8/2022 vp, s. 5). 

Perustuslakivaliokunnan esittämät huomiot koskevat erityisesti henkilötietojen automatisoitua käsittelyä (1. lakiehdotuksen 16 §), rekisteröidyn oikeuksien rajoituksia (1. lakiehdotuksen 30 a §) sekä rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyvien henkilötietojen käsittelyä (2. ja 3 lakiehdotukset). Lakivaliokunta lausuu niiden osalta seuraavaa.  

Henkilötietojen automatisoitu käsittely (1. lakiehdotuksen 16 §)

Tietosuoja-asetuksen 22 artiklan 1 kohdan mukaan henkilöllä on oikeus olla joutumatta sellaisen päätöksen kohteeksi, joka perustuu pelkästään automaattiseen käsittelyyn, kuten profilointiin, ja jolla on häntä koskevia oikeusvaikutuksia tai joka vaikuttaa häneen vastaavalla tavalla merkittävästi. Tätä kieltoa ei kuitenkaan sovelleta kyseisen artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaan, jos automatisoitu päätöksenteko on hyväksytty jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa vahvistetaan myös asianmukaiset toimenpiteet rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien sekä oikeutettujen etujen suojaamiseksi. Tietosuoja-asetuksen johdanto-osan mukaan profilointi on ymmärrettävä laajasti siten, että se tarkoittaa mitä tahansa henkilötietojen automaattista käsittelyä luonnollisen henkilön henkilökohtaisten ominaisuuksien arvioimiseksi (johdanto-osan 71 kappale). 

Voimassa olevassa luottotietolain 16 §:ssä säädetään luottokelpoisuusarvioinnista. Luottokelpoisuusarvioinnilla tarkoitetaan henkilötietojen käyttöä eräänlaiseen mallinnukseen, jonka avulla laaditaan erilaisia luottoluokitusmalleja tai muodostetaan markkinoinnin kohderyhmiä (ks. HE, s. 53). Säännöksessä tarkoitetut yksittäistä luonnollista henkilöä koskevat luottokelpoisuusarviot tuotetaan automatisoidusti ilman, että ihminen osallistuu prosessiin.  

Hallituksen esityksessä luottokelpoisuusarviointi rinnastetaan tietosuoja-asetuksen 22 artiklassa tarkoitettuun profilointiin (ks. s. 53 ja 81). Tätä perustellaan sillä, että tietosuoja-asetuksen 22 artikla ei kata pelkästään automatisoitua päätöksentekoa, joka tarkoittaisi esimerkiksi luottopäätöksen tekemistä, vaan myös täysin automatisoidun profiloinnin, jolla on merkittäviä vaikutuksia rekisteröityyn. Hallituksen esityksessä katsotaan, että luottokelpoisuusarviolla on merkittäviä vaikutuksia rekisteröityyn, sillä se voi johtaa esimerkiksi luotonantajan tekemään kielteiseen luottopäätökseen.  

Rekisteröidyn oikeuksia koskevien suojatoimien varmistamiseksi hallituksen esityksessä ehdotetaan, että luottotietolain 16 §:ään lisätään uusi 2 momentti, jonka mukaan luonnollisella henkilöllä on oikeus esittää kantansa luottokelpoisuusluokasta ja vaatia luottoluokituksen uudelleenarviointia luottotietotoiminnan harjoittajan toimesta silloin, kun luonnollisen henkilön luottokelpoisuusluokan muodostaminen perustuu pelkästään automaattiseen tietojenkäsittelyyn.  

Perustuslakivaliokunnan mukaan lakivaliokunnan on syytä varmistua 16 §:ssä ehdotettujen suojatoimien riittävyydestä (PeVL 8/2022 vp, s. 3).  

Lakivaliokunta toteaa, että tietosuoja-asetuksen 22 artiklan 2 kohdan b alakohdassa suojatoimille ei aseteta erityisiä edellytyksiä, mutta asetuksen johdanto-osan 71 kappaleesta ilmenee, että suojatoimiin olisi kuuluttava käsittelystä ilmoittaminen rekisteröidylle, oikeus vaatia ihmisen osallistumista tietojen käsittelemiseen sekä rekisteröidyn oikeus esittää kantansa, saada selvitys kyseisen arvioinnin jälkeen tehdystä päätöksestä ja riitauttaa päätös. Näistä suojatoimista osa seuraa suoraan tietosuoja-asetuksen ja osa luottotietolain säännöksistä.  

Rekisteröidyllä on ensinnäkin oikeus tietosuoja-asetuksen nojalla saada tieto itseään koskevasta luottokelpoisuusarviosta. Automatisoidussa profiloinnissa käytettäviä henkilötietoja ei kerätä rekisteröidyltä itseltään, jolloin rekisteröidyn informointiin sovelletaan tietosuoja-asetuksen 14 artiklaa. Tietosuoja-asetuksen 14 artiklan 2 kohdan g alakohdan mukaan rekisterinpitäjän on nimenomaisesti annettava rekisteröidylle myös tieto automaattisen päätöksenteon, muun muassa 22 artiklan 1 ja 4 kohdassa tarkoitetun profiloinnin olemassaolosta, sekä ainakin näissä tapauksissa merkitykselliset tiedot käsittelyyn liittyvästä logiikasta samoin kuin kyseisen käsittelyn merkittävyydestä ja mahdollisista seurauksista rekisteröidylle. Lisäksi rekisteröidyllä on tietosuoja-asetuksen 15 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaan oikeus saada pääsy myös näihin tietoihin sekä muihin itseään koskeviin henkilötietoihin. Näiden säännösten voidaan katsoa täyttävän tietosuoja-asetuksen johdanto-osan 71 kappaleessa tarkoitetun käsittelystä ilmoittamista koskevan vaatimuksen sekä siinä tarkoitetun oikeuden saada selvitys päätöksestä (luottokelpoisuusarviosta). Tietosuoja-asetuksen 35 artiklasta rekisterinpitäjälle seuraa myös vaatimus tietosuojaa koskevaan vaikutustenarviointiin (artiklan 3 kohdan a alakohta).  

Luottotietolain säännöksistä merkityksellisiä ovat rekisteröidyn oikeussuojakeinoja koskevat säännökset. Hallituksen esityksessä ehdotetun 31 §:n 1 momentin mukaan luottotietotoiminnan harjoittajan on ilman aiheetonta viivytystä oikaistava luottotietorekisterissä tai luottokelpoisuuden osoittavassa arviointitiedossa oleva virheellinen, puutteellinen, vanhentunut tai muutoin harhaanjohtava tieto. Jos luottotietotoiminnan harjoittaja kieltäytyy oikaisemasta tietoa, sen on ehdotetun 31 a §:n mukaan annettava asiasta kirjallinen päätös. Päätökseen tulee liittää tieto oikeudesta saattaa asia tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi. Lisäksi virheellisten henkilötietojen oikaisuun sovelletaan tietosuoja-asetuksen 16 artiklaa. Lakivaliokunta katsoo, että mainitut säännökset täyttävät tietosuoja-asetuksessa tarkoitetun päätöksen riitautusta koskevan suojatoimen.  

Sen sijaan tietosuoja-asetuksessa tarkoitettu ihmisen osallistuminen tietojen käsittelemiseen (oikeus vaatia uudelleenarviointia) ja oikeus esittää kantansa (oikeus esittää kanta luottokelpoisuusarviosta) eivät seuraa tietosuoja-asetuksen muista säännöksistä tai luottotietolain nykyisistä säännöksistä. Tämän vuoksi on perusteltua lisätä luottotietolain 16 §:ään ehdotettu uusi säännös, jonka mukaan rekisteröidyllä on mahdollisuus esittää kantansa luottokelpoisuusluokasta ja tarvittaessa vaatia luottokelpoisuuden uudelleenarviointia luottotietotoiminnan harjoittajan toimesta. Lakivaliokunta pitää ehdotettua säännöstä ja sen tarkoittamia suojatoimia välttämättöminä ottaen huomioon maksuhäiriötietojen käsittelyn ja automatisoidun profiloinnin merkitys ja riskit rekisteröidyn kannalta.  

Edellä esitettyä arvioituaan lakivaliokunta pitää luottokelpoisuusarviointia koskevia rekisteröidyn suojatoimia riittävinä ottaen huomioon edellä selvitetty rekisteröidyn suojatoimia koskevien säännösten kokonaisuus, joka muodostuu paitsi tietosuoja-asetuksen rekisteröidyn informointia ja oikeusturvaa koskevista säännöksistä myös ehdotetuista luottotietolain erityisistä suojatoimista (1. lakiehdotuksen 16 §:n 2 mom.) ja oikeusturvakeinoista (1. lakiehdotuksen 31 ja 31 a §).  

Selvyyden vuoksi valiokunta myös toteaa, että luottotietolain 16 §:ää sovelletaan vain luottotietotoiminnan harjoittajiin, joiden osalta profilointi ei perustu asiakassuhteeseen tai rekisteröidyn suostumukseen. Säännöstä ei siten sovelleta luotonantajiin tai muihin luottotietoja hyödyntäviin. Esimerkiksi luottolaitosten tulee näin ollen omassa toiminnassaan suorittamaan automatisoituun päätöksentekoon soveltaa suoraan tietosuoja-asetuksen 22 artiklaa.  

Rekisteröidyn oikeuksien rajoitus (1. lakiehdotuksen 30 a §)

Perustuslakivaliokunta katsoo, että lakivaliokunnan on syytä varmistua rekisteröidyn oikeuksien rajoitusten perusteltavuudesta (PeVL 8/2022 vp).  

Rekisteröidyn oikeuksien rajoittamisesta ehdotetaan säädettäväksi luottotietolain 30 a §:ssä. Kyse ei ole uudesta rajoituksesta, sillä vastaava rajoitus sisältyy jo voimassa olevan lain 30 §:n 3 momenttiin. Rekisteröidyn tarkastusoikeuden tarkoituksena on taata rahanpesu- ja terrorismin rahoittamisrikosten sekä rahanpesun esirikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja paljastaminen tai tällaisiin rikoksiin liittyvät syytetoimet taikka rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpano (ks. HE, s. 64) 

Voimassa olevassa luottotietolain 30 §:ssä rekisteröidyn oikeuksien rajoituksista ei kuitenkaan säädetä johdonmukaisesti niiden rekisteröidyn oikeuksien rajoitusten kanssa, jotka sisältyvät rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annettuun lakiin (444/2017) ja rahanpesun selvittelykeskuksesta annettuun lakiin (445/2017). Hallituksen esityksessä ehdotetaan tämän vuoksi rekisteröidyn oikeuksien rajoitukset rajattavaksi nykyistä selkeämmin koskemaan niitä tilanteita, joissa on kyse joko ilmoitusvelvollisen selonottovelvollisuudesta, joka liittyy epäilyttävään liiketoimeen, tai epäilyttävän liiketoimen selvittelystä rahanpesun selvittelykeskuksen toimesta. 

Lakivaliokunnan mukaan hallituksen esitys selkeyttää rekisteröidyn oikeuksien rajoituksia koskevaa luottotietolain sääntelyä ja sen suhdetta edellä mainittuun muuhun lainsäädäntöön. Lisäksi rekisteröidyn oikeuksien rajoitusten rajaaminen ehdotetulla tavalla täyttää nykyistä sääntelyä paremmin vaatimuksen rajoituksen välttämättömyydestä ja oikeasuhtaisuudesta. Valiokunta pitää ehdotettua säännöstä siten asianmukaisena.  

Rikostuomioihin ja rikoksiin liittyvien henkilötietojen käsittely (2. ja 3. lakiehdotukset)

Perustuslakivaliokunta kehottaa lakivaliokuntaa kiinnittämään erityistä huomiota rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyvien henkilötietojen käsittelyn sääntelyyn (PeVL 8/2022 vp). Lausunnossa esitetty liittyy ehdotettuihin maksupalvelulain (2. lakiehdotus) ja rikosrekisterilain muutoksiin (3. lakiehdotus).  

Maksupalvelulain 86 §:n säännökset niin sanottujen asiakashäiriötietojen käsittelystä ehdotetaan korvattavaksi viittauksella luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) asiakashäiriörekistereitä koskeviin säännöksiin. Vastaava viittaussäännös on jo aiemmin sisällytetty maksulaitoslakiin (297/2010). 

Lakivaliokunta pitää perusteltuna, että asiakashäiriörekistereitä koskeva sääntely on yhdenmukaista riippumatta siitä, onko kyse luottolaitoksesta, maksulaitoksesta tai muusta maksupalvelun tarjoajasta. Viittausta luottolaitostoiminnasta annetun lain säännöksiin puoltaa se, että kyseiset säännökset ovat voimassa olevaa maksupalvelulakia yksityiskohtaisemmat ja tarkkarajaisemmat ja niissä on paremmin otettu huomioon henkilötietojen ja yksityiselämän suoja, mikä on tärkeää rikosasioihin liittyvien henkilötietojen arkaluonteisuuden vuoksi.  

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös rikosrekisterilain 4 a §:n 3 momenttia, jonka perusteella rikosrekisteritietoja voidaan poikkeustapauksissa luovuttaa henkilön luotettavuuden selvittämiseksi. Ehdotetun muutoksen mukaan päätöksen luovuttamisesta tekee Oikeusrekisterikeskus, kun nykyisin siitä päättää oikeusministeriö. 

Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta puoltaa ehdotettua muutosta ja katsoo, että sen myötä sääntely on nykyistä paremmin linjassa EU:n tietosuojalainsäädännön kanssa, joka edellyttää, että henkilötietojen luovuttaminen on rekisterinpitäjän vastuulla. Lisäksi ehdotetuissa muutoksissa huomioidaan perustuslain tulkinnasta johtuvat vaatimukset, jotka koskevat viranomaisten tiedonluovutus- ja tiedonsaantioikeuksia. 

Eräiden maksuhäiriötietojen säilytysaikojen lyhentäminen

Luottotietorekisteriin merkityn laiminlyödyn maksun suorittaminen ei nykyisin johda välittömästi maksuhäiriötä koskevan tiedon poistamiseen rekisteristä, vaan tiedot poistetaan tietyn ajan kuluttua. Esimerkiksi velkojan ilmoittamaa maksuhäiriötä ja velallisen tunnustamaa maksuhäiriötä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä kahden vuoden kuluessa siitä, kun tieto on talletettu rekisteriin (18 §:n 1 momentin 5 kohta). Viranomaisen toteamat maksuhäiriötiedot ja ulosottotiedot vuorostaan on poistettava rekisteristä viimeistään kolmen vuoden kuluttua siitä, kun tieto on talletettu rekisteriin, jollei tietoa ole sitä ennen poistettava ulosottotietojen poistamista koskevien säännösten nojalla (18 §:n 1 momentin 6 kohta). Jos rekisterinpitäjälle on kuitenkin tullut tieto sen saatavan suorittamisesta, jonka laiminlyönnistä viranomaisen toteama maksuhäiriötieto tai ulosottotieto on syntynyt, tieto poistetaan kahden vuoden kuluessa merkinnän tekemisestä (18 §:n 2 momentti). 

Hallituksen esityksen toinen sääntelykokonaisuus koskee eräiden yleisimpien henkilö- ja yritysluottotietoina talletettavien maksuhäiriömerkintöjen säilytysajan lyhentämistä niiden perusteena olevan saatavan suorittamisen johdosta yhteen kuukauteen siitä, kun luottotietotoiminnan harjoittaja on saanut tiedon saatavan suorittamisesta. Esimerkiksi henkilöluottotiedoista ehdotukset koskevat viranomaisen toteamia maksuhäiriötietoja, ulosottotietoja ja velkojan ilmoittamia maksuhäiriötietoja. Myös uuden maksuhäiriömerkinnän pidentävästä vaikutuksesta ehdotetaan luovuttavaksi.  

Hallituksen esitys perustuu hallitusohjelmaan, jonka mukaan maksuhäiriötietojen säilytysaikoja lyhennetään samalla, kun positiivinen luottotietorekisteri otetaan käyttöön. Säilytysaikojen lyhentämistä koskeva hallituksen esitys on kuitenkin annettu eduskunnalle erikseen ja aiemmin kuin positiivista luottotietorekisteriä koskeva hallituksen esitys, jonka mukaan positiivinen luottotietorekisteri on tarkoitus ottaa käyttöön kuluttajaluottojen osalta 1.4.2024 ja muiden luottojen osalta 1.4.2026 (ks. HE 22/2022 vp, s. 89). Taustalla on talousvaliokunnan mietinnön (TaVM 12/2020 vp) pohjalta hyväksytty eduskunnan lausuma (EV 69/2020 vp), jossa on maksuhäiriötietojen säilytysaikojen lyhentämisen osalta edellytetty nopeampaa aikataulua. Lausumassa valtioneuvoston edellytetään kiirehtivän maksuhäiriörekisteriä koskevaa lainsäädäntöä siten, että henkilöt, jotka ovat suorittaneet maksuhäiriömerkinnän perusteena olevat maksut asianmukaisesti, poistetaan rekisteristä yhden kuukauden kuluttua maksun suorittamisesta.  

Lakivaliokunnalle hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa talousvaliokunta puoltaa maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikojen lyhentämistä katsoen, että ehdotuksella voi olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia kuluttajiin, yrittäjyyteen ja talouden dynamiikkaan (ks. TaVL 35/2021 vp). Samalla talousvaliokunta kiirehtii positiivisen luottotietorekisterin valmistelua katsoen kyseisen rekisterin muodostavan vastinparin käsiteltävälle ehdotukselle ja osaltaan lieventävän ehdotetun sääntelyn mahdollisia luottokelpoisuuden arviointia heikentäviä vaikutuksia. Nyt käsiteltävän ehdotuksen voimaantulo ennen positiivista luottotietorekisteriä edellyttää talousvaliokunnan mukaan uudistuksen vaikutusten tarkkaa seurantaa ja arviointia. 

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa maksuhäiriötietojen säilytysaikojen lyhentämistä on sinänsä yleisesti kannatettu, mutta esiin on myös tuotu, että luotonantajien luottopäätöksen tekemiseksi ja velallisen luottoriskin arvioimiseksi käytettävissä olevat tiedot supistuvat, minkä seurauksena voi aiheutua luottotappioita. Tietoja luottopäätöksen tekemiseksi on mahdollista hankkia muualtakin, mutta tämä pidentää käsittelyaikoja ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Huomiota on kiinnitetty niin ikään siihen, että maksuhäiriömerkinnän poistuminen antaa tilaisuuden saada uutta velkaa, mikä voi joillakin velallisilla aiheuttaa velkaongelmien syvenemistä. 

Myös maksuhäiriötietojen säilytysajan pituutta koskevat näkemykset jakaantuivat. Osa on kannattanut esitettyä yhden kuukauden säilytysaikaa, mutta sitä on pidetty myös liian lyhyenä. Ehdotettua tasapainoisempana on pidetty muun muassa kolmen kuukauden, kuuden kuukauden tai yhden vuoden säilytysaikaa siitä, kun luottotietotoiminnan harjoittaja on saanut tiedon saatavan suorittamisesta. Myös säilytysaikojen porrastamista on ehdotettu. Lisäksi asiantuntijakuulemisissa on yleisesti tuotu esiin, että maksuhäiriömerkintöjen säilytysaikoja tulisi lyhentää yhdessä positiivisen luottotietorekisterin käyttöönoton kanssa.  

Lakivaliokunta suhtautuu esityksessä ehdotettujen maksuhäiriötietojen säilytysaikojen lyhentämiseen yleisesti ottaen myönteisesti ja pitää uudistusta tärkeänä. Valiokunta on jo aiemmin kiinnittänyt huomiota velkaongelmien lisääntymiseen ja katsonut, että luottotietorekisteriin merkittävien maksuhäiriötietojen säilytysaikojen pituutta tulee arvioida kiireellisesti ottaen tasapainoisesti huomioon velallisten ja velkojien edut samoin kuin yhteiskunnassa ja luottomarkkinoilla luottotietolain voimaantulon jälkeen tapahtuneet merkittävät muutokset (ks. LaVL 33/2018 vp, s. 7). Johdonmukaisuussyistä valiokunta pitää perusteltuna, että maksuhäiriötietojen säilytysaikojen lyhentäminen koskee paitsi henkilöluottotietoja myös esityksessä tarkoitettuja yritysluottotietoja.  

Hallituksen esityksessä ei arvioida eri vaihtoehtoja maksuhäiriömerkintöjen säilytysajaksi eduskunnan lausumassa edellytetyn vuoksi. Ehdotetun säilytysajan vaikutuksia arvioidaan kuitenkin eri toimijoiden ja yhteiskunnan kannalta varsin laaja-alaisesti ja tuodaan avoimesti esiin, että myönteisten vaikutusten lisäksi esityksellä voi olla kielteisiä vaikutuksia muun muassa luotonantajien kannalta liittyen luotonhakijoiden luottokelpoisuuden arviointiin ja luottoriskien hallintaan (ks. HE, s. 17—32 ja 34).  

Lakivaliokunta toteaa, että esityksessä ehdotetun myötä maksuhäiriömerkintöjen säilytysajat lyhenevät merkittävästi. Kyse on siten velallisen kannalta huomattavasta parannuksesta, sillä maksuhäiriömerkintä voi vaikeuttaa esimerkiksi luoton, vuokra-asunnon tai työpaikan saamista. Mahdollisuus saada maksuhäiriötieto poistetuksi luottotietorekisteristä nykyistä merkittävästi lyhyemmässä ajassa voi myös toimia kannusteena saatavien suorittamiseen. 

Saamaansa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan lakivaliokunta on päätynyt kannattamaan ehdotettua yhden kuukauden säilytysaikaa maksuhäiriömerkinnän saaneiden, mutta saatavansa suorittaneiden velallisten tilanteen helpottamiseksi. Ehdotettua lyhyttä säilytysaikaa voidaan puoltaa myös EU:n tietosuojalainsäädännön henkilötietojen säilyttämisen rajoittamista koskevan vaatimuksen kannalta, sillä sen mukaisesti olennaista on tietojen poistaminen mahdollisimman pian siitä, kun niiden säilyttäminen ei enää ole tarpeen.  

Ottaen kuitenkin huomioon, että esityksenkin mukaan ehdotettuihin muutoksiin voi liittyä kielteisiä vaikutuksia ja maksuhäiriötietojen säilytysaikoja lyhennetään jo ennen positiivisen luottotietorekisterin käyttöönottoa, lakivaliokunta pitää välttämättömänä, että maksuhäiriötietojen säilytysaikojen lyhentämisen toimivuutta ja vaikutuksia seurataan tarkoin ja että asiasta annetaan valiokunnalle selvitys vuoden 2026 loppuun mennessä. Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus 1). 

Positiivista luottotietorekisteriä koskevan hallituksen esityksen mukaan positiivinen luottotietorekisteri on tarkoitus ottaa käyttöön kuluttajaluottojen osalta 1.4.2024 ja muiden luottojen osalta 1.4.2026 (ks. HE 22/2022 vp). Lakivaliokunnan mukaan maksuhäiriötietojen säilytysaikojen lyhentämistä koskevan uudistuksen ja mahdollisen positiivista luottotietorekisteriä koskevien uudistuksen keskinäistä toimivuutta ja yhteisvaikutuksia tulee seurata. Tästä tulee antaa lakivaliokunnalle selvitys viimeistään neljän vuoden kuluttua positiivisen luottotietorekisterin käyttöönotosta. Valiokunta ehdottaa asiasta lausuman hyväksymistä (Valiokunnan lausumaehdotus 2). 

Saatavan suorittamisesta ilmoittaminen luottotietorekisterin pitäjälle

Hallituksen esityksessä tarkoitetut maksuhäiriötiedot ehdotetaan poistettaviksi luottotietorekisteristä yhden kuukauden kuluessa siitä, kun luottotietotoiminnan harjoittaja on saanut tiedon saatavan suorittamisesta. Maksuhäiriötiedon poistumisen kannalta merkityksellistä on siten se, että luottotietotoiminnan harjoittaja saa tiedon saatavan suorittamisesta. Nykyisin luottotietotoiminnan harjoittaja saa tällaisen tiedon ulosottomieheltä tai velkojalta.  

Kun kyse on ulosottoon perustuvasta maksuhäiriötiedosta, ulosottomiehen tulee ulosottokaaren (705/2007) 1 luvun 32 §:n 3 momentin mukaan velallisen pyynnöstä tehdä ilmoitus saatavan suorittamisesta luottotietotoiminnan harjoittajalle. Hallituksen esityksen käsittelyyn yhdistetyssä lakialoitteessa LA 20/2020 vp ulosottokaarta ehdotetaan muutettavaksi siten, että ulosottomiehellä olisi velvollisuus ilmoittaa luottotietotoiminnan harjoittajalle saatavan maksusta. Tällaista muutosta ei sisälly hallituksen esitykseen.  

Lakivaliokunnan Ulosottolaitokselta saaman selvityksen mukaan lakialoitteessa ehdotetulla muutoksella olisi huomattavat resurssivaikutukset ulosottotoimelle. Tämä johtuu siitä, että aloitteessa ehdotettu muutos aiheuttaisi manuaalista työtä, sillä käytännössä ei ole mahdollista tutkia viran puolesta jokaisen loppuun maksetun asian ulosottohistoriaa sen varmistamiseksi, onko samasta saatavasta aiemmin aiheutunut maksuhäiriömerkintä, joka on edelleen voimassa. Tutkinnassa on otettava huomioon, että saatavia on voitu tuomita eri oikeusasteissa ja niihin on voinut tulla myöhemmin takaisinsaantikanteen johdosta annettuja päätöksiä, vahvistettuja sovintoja tai velkajärjestelypäätöksiä. Yhdessä tapauksessa voi olla jopa kymmeniä selvitettäviä asioita.  

Ulosottolaitokselta saadun selvityksen valossa lakivaliokunta ei pidä perusteltuna, että ulosottomiehelle säädettäisiin velvollisuus velallisen puolesta ilmoittaa saatavan suorittamisesta luottotietotoiminnan harjoittajalle. On kuitenkin tärkeää, että velallinen saa ulosottomieheltä tietoa ja ohjeistusta siitä, että velallisen tulee pyytää ulosottomiestä ilmoittamaan luottotietotoiminnan harjoittajalle saatavan maksusta saadakseen maksuhäiriömerkinnän luottotietorekisteristä pois.  

Kun kyse on vuorostaan velkojan ilmoitukseen perustuvasta maksuhäiriömerkinnästä, luottotietolaissa on jo nykyisin säännös siitä, että velkojan on ilmoitettava luottotietorekisterin pitäjälle saatavan suorittamisesta (luottotietolain 14 §:n 2 mom.). Valiokunta pitää säännöstä tärkeänä ja korostaa siinä säädetyn ilmoitusvelvollisuuden noudattamisen merkitystä, koska se on edellytys maksuhäiriötiedon poistumiselle. 

Tuomioistuimen lainvoimaiseen tuomioon perustuva maksuhäiriömerkintä

Luottotietolain 13 §:ssä määritellään, millaisista maksujen laiminlyönneistä luottotietorekisteriin saa tallettaa tiedon. Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan luottotietorekisteriin saa viranomaisen toteamina maksuhäiriötietoina tallettaa tiedot maksun laiminlyönnistä, joka on todettu tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla, yksipuolisella tuomiolla tai ulosottokaaren 2 luvun 26 §:ssä tarkoitetulla ulosottoperusteen määräajan jatkamisesta annetulla tuomiolla taikka velallisen hyväksymän vekselin protestilla. Tuomioistuimen tuomioita koskee lainvoimaisuusvaatimus, minkä vuoksi niitä koskevat tiedot luovutetaan luottotietotoiminnan harjoittajille vasta valitusaikojen kuluttua umpeen.  

Hallituksen esityksessä ehdotetaan luottotietolain 13 §:n 1 momentin 3 kohtaan täydennystä, jonka mukaan tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla todetun maksun laiminlyömisen saa tallettaa luottotietorekisteriin ”edellyttäen, ettei maksuvaatimusta ollut riitautettu perusteeltaan tai määrältään”. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan täydennyksen myötä vain tiedot sellaisista lainvoimaisista tuomioista, jotka tosiasiallisesti osoittavat velallisen maksukyvyttömyyttä tai maksuhaluttomuutta, luovutettaisiin luottotietotoiminnan harjoittajalle (s. 52 ja 53). Säännöksen sanamuodon tarkentamisen taustalla on se, että Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämästä tuomiorekisteristä on aiemmin luovutettu luottotietotoiminnan harjoittajille tietoja kaikista lainvoiman saaneista tuomioista niiden sisällöstä riippumatta. Oikeusrekisterikeskus on kuitenkin toteuttanut tietojärjestelmämuutoksen, jolla mainittu ongelma on korjattu. Hallituksen esityksen tarkoituksena on tarkentaa momentin sanamuoto vastaamaan nykyisin noudatettua menettelyä. 

Talousvaliokunta esittää lausunnossaan, että lakivaliokunta täsmentää ehdotettua säännöstä mietinnössään (ks. TaVL 35/2021 vp, s. 4). Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisissa on esitetty huoli, että ehdotettu säännös saattaa lisätä perusteettomia oikeudelle tehtäviä riitautuksia, joiden tarkoituksena on vain tietoisesti välttää maksuhäiriömerkintä.  

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa hallituksen esityksessä ehdotettua täydennystä on pidetty tärkeänä, sillä aiemmin maksuhäiriömerkintä on voinut tulla myös tilanteissa, joissa ei ole ollut kysymys velallisen maksukyvyttömyydestä tai -haluttomuudesta. Talousvaliokunnan lausunnossa esitetyn huolen vähentämiseksi on kuitenkin tuotu myös esiin, että hallituksen esityksessä ehdotettua sanamuotoa voitaisiin vielä täsmentää lisäämällä siihen sana ”perustellusti”, jolloin täydennys kuuluisi kokonaisuudessaan seuraavasti: edellyttäen, ettei maksuvaatimusta ollut ”perustellusti” riitautettu perusteeltaan tai määrältään. 

Lakivaliokunta on pyytänyt hallituksen esityksessä ehdotetusta sanamuodosta sekä siihen edellä ehdotetusta lisätäsmennyksestä lisälausuntoja sekä samalla selvittänyt lainvoimaisten tuomioiden soveltamiskäytäntöä.  

Lakivaliokunnan saaman lisäselvityksen mukaan summaarisen velkomusasian käsittely päättyy oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n 1 momentin mukaisesti yksipuolisella tuomiolla, jos vastaaja 1) ei ole antanut pyydettyä vastausta määräajassa tai 2) ei ole esittänyt vastauksessaan kanteen vastustamiselle perustetta tai vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta asian ratkaisemiseen. Jos vastaaja esittää vastauksessaan riitautukselle perusteen, jolla voi olla merkitystä asian ratkaisemisen kannalta, asian käsittelyä jatketaan käräjäoikeudessa tavanomaisessa riita-asian käsittelyjärjestyksessä (OK 5:15 §). Esitetyn riitautusperusteen merkitys asian kannalta ratkaistaan käräjäoikeuden tuomiossa.  

Valiokunnan saaman lisäselvityksen mukaan riita-asioiden laajassa käsittelyjärjestyksessä käsitellään lähtökohtaisesti vain aidosti perusteiltaan riitaisia asioita, joissa ei ole kysymys velallisen maksuhaluttomuudesta tai maksukyvyttömyydestä. Asian käsittelyn jatkaminen laajana riita-asiana lisää vastaajan oikeudenkäyntikuluriskiä huomattavasti, minkä vuoksi todennäköisenä ei pidetä, että velalliset esittäisivät velkomusasioissa perusteettomia väitteitä vain maksuhäiriömerkinnän estääkseen. Luottotietolain nykyisen soveltamiskäytännön mukaan se, että asia käsitellään summaarisen menettelyn sijasta tavanomaisessa riita-asian käsittelyjärjestyksessä, estää maksuhäiriömerkinnän riippumatta siitä, osoittautuuko riitautus myöhemmin aiheettomaksi.  

Saamaansa selvitystä kokonaisuutena arvioituaan lakivaliokunta lausuu seuraavaa.  

Lakivaliokunta korostaa, että luottotietolain 6 §:n 1 momentista ilmenevin tavoin luottotietorekisteriin merkittävien maksuhäiriömerkintöjen on osoitettava velallisen maksukyvyttömyyttä tai maksuhaluttomuutta. Luonnollisella henkilöllä on myös luottotietolain 5 §:n mukaisesti oikeus tulla arvioiduksi oikeiden ja asiamukaisten tietojen perusteella. Valiokunta siten yhtyy hallituksen esityksen perusteluista ilmenevään näkemykseen siitä, että maksuhäiriömerkintä tulee aiheutua vain sellaisista maksuvelvollisuuden laiminlyönneistä, joiden taustalla on velallisen maksuhaluttomuus tai -kyvyttömyys. Sitä ei siten tule seurata sellaisessa tapauksessa, jossa velallinen on riitauttanut maksuvelvollisuuden perusteen tai määrän ja asia käsitellään summaarisen menettelyn sijasta tavanomaisessa riita-asiain menettelyssä käräjäoikeuden arvioitua, että perusteella on mahdollisesti vaikutusta asian ratkaisemiseen. Maksuhäiriömerkintää ei tule tällöin seurata, vaikka vastaaja häviäisi oikeudenkäynnin. Velallisella tulee olla mahdollisuus saattaa riitauttamansa maksuvelvollisuuden peruste tai määrä tuomioistuimen ratkaistavaksi ilman maksuhäiriömerkinnän uhkaa. Valiokunta pitää myönteisenä, että tietojärjestelmämuutoksin on jo huolehdittu, ettei maksuhäiriömerkintöjä tällaisissa tapauksissa käytännössä tule, mutta lisäksi on perusteltua ja tarpeen tarkistaa säännöksen sanamuoto vastaamaan luottotietolain tarkoitusta ja noudatettua käytäntöä. 

Luottotietolain 13 §:n 1 momentin 3 kohdan sanamuodon osalta lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan hallituksen esityksessä ehdotettua sanamuotoa, sillä sitä voidaan pitää esityksen perustelujen ja valiokunnan saamien lisäselvitysten valossa selventävänä ja riittävän tarkkarajaisena. Sen sijaan sanan ”perustellusti” lisääminen ei vaikuta aiheelliselta ottaen huomioon, että valiokunnan saamissa lisälausunnoissa sen on arvioitu voivan aiheuttaa jopa lisää epäselvyyttä.  

Yksipuoliseen tuomioon perustuva maksuhäiriömerkintä

Hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä lakivaliokunta on selvittänyt myös sitä, liittyykö voimassa olevaan luottotietolain 13 §:n 1 momentin 3 kohtaan tai muihin luottotietolain säännöksiin yksipuolista tuomiota koskevia tarkistustarpeita.  

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yksipuolisten tuomioiden ratkaisutiedot luovutetaan Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämästä oikeushallinnon valtakunnallisesta tietovarannosta luottotietotoiminnan harjoittajille kaksi päivää ratkaisun jälkeen. Jos velallinen hakee takaisinsaantia ja tätä koskeva hakemus tulee vireille käräjäoikeudessa, käräjäoikeuden tulee ohjeistuksensa mukaisesti ilmoittaa asiasta Oikeusrekisterikeskukselle. Tieto välitetään Oikeusrekisterikeskuksesta luottotietotoiminnan harjoittajille heti, kun tieto on saatu. Jos takaisinsaanti johtaa yksipuolisen tuomion kumoamiseen, käräjäoikeus lähettää Oikeusrekisteriin tiedon ratkaisusta sen saatua lainvoiman. 

Valiokunnan saamasta selvityksestä ilmenee, että voimassa oleva luottotietolaki on epäselvä siltä osin, miten luottotietotoiminnan harjoittajan tulisi suhtautua vireillä olevasta takaisinsaantia koskevasta hakemuksesta saamaansa tietoon. Voimassa oleva luottotietolain 18 § sisältää säännöksen viranomaisen toteamaa maksuhäiriötä koskevan tiedon säilytysajasta, mutta säännöksestä ei ilmene, vaikuttaako takaisinsaantia koskeva hakemus tiedon säilyttämiseen.  

Tietosuojavaltuutettu on antanut rekisterinpitäjälle yksittäisessä asiassa ohjausta vireillä olevien takaisinsaantihakemusten vaikutuksesta maksuhäiriömerkintöjen säilyttämiseen. Tietosuojavaltuutettu on pitänyt mahdollisena, että maksuhäiriömerkintä poistetaan rekisteröidyn luottotiedoista ainakin väliaikaisesti, kun luottotietotoiminnan harjoittaja saa tiedon vireillä olevasta takaisinsaantihakemuksesta. Tietosuojavaltuutetun ohjauksessa on myös korostettu heikommassa asemassa olevan osapuolen eli rekisteröidyn suojaamista. Suomen Asiakastieto Oy:n mukaan sen noudattamassa käytännössä yksipuoliseen tuomioon perustuva maksuhäiriömerkintä poistetaan rekisteristä, jos Asiakastieto saa tiedon siitä, että velallinen on hakenut takaisinsaantia.  

Edellä esitetyn ja saamansa selvityksen valossa lakivaliokunta arvioi, ettei luottotietolakiin liity välittömiä yksipuolista tuomiota koskevia tarkistustarpeita. Valiokunta kuitenkin korostaa sen tärkeyttä, että luottotietolain soveltamiskäytännössä otetaan huomioon lain tarkoitus ja tietosuojavaltuutetun ohjeistus. Valiokunta myös katsoo, että lain soveltamiskäytäntöä sekä ohjeistuksen toimivuutta ja noudattamista tulee seurata, ja jos ongelmia ilmenee, lainsäädännön tarkistustarpeet tulee arvioida uudelleen.  

Lisäksi lakivaliokunta korostaa myös tässä yhteydessä luottotietolain yleisesti sovellettavien säännösten merkitystä. Luottotietolain 6 §:n 1 momentista ilmenee, että luottotietorekisteriin merkittävien maksuhäiriömerkintöjen on osoitettava velallisen maksukyvyttömyyttä tai maksuhaluttomuutta. Luonnollisella henkilöllä on myös luottotietolain 5 §:n mukaisesti oikeus tulla arvioiduksi oikeiden ja asiamukaisten tietojen perusteella. On myös huomattava, että jos vastaajan takaisinsaantihakemus menestyy, luottotietolain 13 §:n mukaista rekisteriin tallennusperustetta yksipuolisesta tuomiosta ei enää ole.  

Liiketoimintakielto

Oikeusrekisterikeskus pitää liiketoimintakiellosta annetun lain (1059/1985, jäljempänä liiketoimintakieltolaki) nojalla yleiseen käyttöön tarkoitettua rekisteriä liiketoimintakielloista julkisuuden toteuttamiseksi sekä kiellon noudattamiseksi ja valvomiseksi. Kenellä tahansa on oikeus saada tietoja rekisteriin merkityistä voimassa olevista liiketoimintakielloista.  

Liiketoimintakieltoa koskevat tiedot säilytetään liiketoimintakieltorekisterissä viiden vuoden ajan kiellon päättymisestä. Tänä aikana tiedot päättyneistä liiketoimintakielloista ovat salassa pidettäviä, mutta salassapitovelvollisuuden estämättä ne voidaan luovuttaa esitutkinta-, syyttäjä- ja turvallisuusselvitystä tekeville viranomaisille liiketoimintakieltolaissa tarkemmin määriteltyihin tarkoituksiin.  

Tiedot liiketoimintakiellosta saadaan nykyisin tallettaa myös luottotietorekisteriin (luottotietolain 23 §), josta se poistetaan kolmen vuoden kuluttua siitä, kun merkintä on poistettu liiketoimintakieltorekisteristä (luottotietolain 28 §:n 1 mom. 8 kohta). Nyt ehdotetaan, että merkintä poistetaan luottotietorekisteristä, kun liiketoimintakielto päättyy (1. lakiehdotuksen 28 §:n 1 mom. 8 kohta).  

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että päättynyttä liiketoimintakieltoa koskevilla tiedoilla voi olla merkitystä harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnassa.  

Lakivaliokunta toteaa, että liiketoimintakieltoa luonnehditaan elinkeino-oikeudelliseksi turvaamistoimenpiteeksi, jonka tavoitteena on sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estäminen sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitäminen (HE 198/1996 vp ja HE 269/2016 vp). Valiokunta ei pidä aiheellisena, että liiketoimintakiellon päättymisen jälkeen kieltoa koskevia tietoja säilytetään ja luovutetaan luottotietorekisteristä ottaen huomioon, että viranomaisen ylläpitämässä liiketoimintakieltorekisterissä kyseiset tiedot ovat kiellon päättymisen jälkeen salassa pidettäviä ja luovutetaan salassapitovelvollisuuden estämättä vain tietyille viranomaisille tiettyihin tarkoituksiin siten kuin liiketoimintakieltolaissa säädetään. Tämä on ristiriidassa suhteessa liiketoimintakieltolain liiketoimintakieltorekisteriä koskevaan sääntelyyn ja voisi merkitä sitä, että luonnollisen henkilön mahdollisuuksiin harjoittaa elinkeinotoimintaa vaikutettaisiin pidempään kuin on tarkoitettu ja tarpeen. Hallituksen esityksestä ilmeneekin, ettei luottotietorekisteristä ole käytännössä luovutettu päättyneitä liiketoimintakieltoja koskevia tietoja (ks. HE, s. 43), joten nykyinen sääntely on jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. 

Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta puoltaa hallituksen esityksessä ehdotettua ratkaisua ja katsoo, että päättyneitä liiketoimintakieltoja koskevat rekisteröinti- ja tiedon luovutustarpeet tulee ratkaista liiketoimintakieltorekisteriä koskevassa liiketoimintakieltolaissa. Valiokunta korostaakin harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan tärkeyttä ja edellyttää, että jatkossa arvioidaan, onko liiketoimintakieltolain liiketoimintakieltorekisteriä koskeva sääntely riittävää ja ajantasaista liiketoimintakiellon valvonnan, esitutkinnan ja syyteharkinnan sekä harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan tarpeiden kannalta.  

Taloudelliset vaikutukset

Hallituksen esitykseen sisältyvällä ehdotuksella maksuhäiriömerkinnän poistamisesta luottotietorekisteristä nykyistä nopeammin arvioidaan olevan vaikutuksia erityisesti ulosottomenettelyyn ja ulosoton työmääriin (ks. HE, s. 25—27). Ulosoton työmäärän arvioidaan lisääntyvän sitä kautta, että ulosotolta pyydetään entistä enemmän yleisöjulkisia todistuksia velallisen maksukäyttäytymisestä luottoriskin arvioimiseksi. Niin ikään arvioidaan, että pyynnöt siitä, että ulosottomies ilmoittaa saatavan suorittamisesta luottotietotoiminnan harjoittajalle, lisääntyvät. Taustalla on ulosottokaaren 1 luvun 32 §:n 3 momentti, jonka mukaan ulosottomiehen tulee velallisen pyynnöstä tehdä ilmoitus saatavan suorittamisesta luottotietotoiminnan harjoittajalle velallisen pyynnöstä (ulosottokaaren 1 luvun 32 §:n 3 mom.).  

Hallituksen esityksen mukaan ulosoton työmäärän kasvua on vaikea arvioida tarkasti, mutta varovaisen arvion mukaan kyse on 8—10 henkilötyövuodesta, mikä vastaa noin 400 000 euron lisämäärärahatarvetta vuosittain. Esityksen mukaan ulosotolle aiheutuva lisätyö ja tarvittavat lisäresurssit arvioidaan tarkemmin lain soveltamisen alkuvaiheessa ja mahdollinen lisämääräraha kohdennettaisiin kehysten puitteissa määrärahoja uudelleen kohdentamalla.  

Hallituksen esityksen valiokuntakäsittelyssä Ulosottolaitos on kuitenkin tuonut esiin, että Ulosottolaitoksen työmäärä on jo nykyisellä henkilöstömäärällä ylimitoitettu, joten esityksestä aiheutuvan lisätyön arvioiminen uudistuksen toteuttamisen jälkeen merkitsee asioiden ruuhkautumista entisestään. Jo nykyisin todistuspyyntöjen ja ilmoitusten tekemisessä luottotietotoiminnan harjoittajalle on kuukausien viiveitä. Ulosottolaitos on edellä esitetyn vuoksi arvioinut, että odotukset siitä, että velalliset saisivat nopeasti luottotietonsa kuntoon, saattavat olla ylioptimistisia.  

Ulosottolaitokselta saadun selvityksen vuoksi lakivaliokunta on pyytänyt oikeusministeriötä arvioimaan esityksen taloudellisia vaikutuksia Ulosottolaitokseen uudelleen. Oikeusministeriön lisäselvityksen mukaan hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyn aikataulumuutosten vuoksi Ulosottolaitoksen lisärahoituksen tarve tulee ajoittumaan hieman esityksessä esitettyä myöhempään ajankohtaan, mutta velallisten yhteydenottojen Ulosottolaitokseen arvioidaan voivan lisääntyä jo vuoden 2022 kuluessa. Oikeusministeriön on tarkoitus arvioida tarkemmin vuodelle 2022 tarvittava lisämääräraha yhteistyössä Ulosottolaitoksen kanssa ja ehdottaa se huomioitavaksi vuoden 2022 toisessa lisätalousarviossa. Kyse on pysyvästä määrärahalisäyksestä, joten asiasta tulisi myös tehdä päätös kuluvan kevään aikana valtion talouden kehyspäätöksen 2023—2026 yhteydessä.  

Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta pitää Ulosottolaitoksen voimavarojen turvaamista välttämättömänä uudistuksen tavoitteiden toteuttamiseksi. Valiokunta edellyttää, että Ulosottolaitoksen sekä vuodelle 2022 tarvitsemista että pysyvistä lisämäärärahatarpeista huolehditaan (Valiokunnan lausumaehdotus 3). 

Lakialoitteet

Lakialoitteessa LA 20/2020 vp ehdotetaan luottotietolain 18 ja 20 §:n sekä ulosottokaaren 1 luvun 32 §:n muuttamista siten, että maksuhäiriömerkinnät tulee poistaa luottotietorekisteristä aina, kun velka on suoritettu tai vanhentunut tai velan peruste on poistunut.  

Lakialoitteessa LA 86/2020 vp ehdotetaan luottotietolain 18 §:n muuttamista siten, että maksuhäiriömerkintä poistuisi velkansa hoitaneiden osalta viimeistään kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun velka on ilmoitettu maksetuksi. 

Lakivaliokunta ehdottaa lakialoitteiden hylkäämistä, sillä se puoltaa maksuhäiriömerkintöjen lyhentämistä hallituksen esityksessä ehdotetuin tavoin. Valiokunta ei myöskään tue ulosottokaaren 1 luvun 32 §:n muutosehdotusta edellä yleisperusteluissa esitetyin perustein.