Yleistä

Avioliittolain (234/1929) 1 §:n mukaan avioliittoon tarvitaan molempien puolisoiden suostumus.  

Avioliittolakiin on vuonna 2023 lisätty uudet säännökset avioliiton kumoamisesta, jos aviopuoliso on pakotettu avioliittoon (484/2023). Muutosta koskevaa hallituksen esitystä käsitellessään lakivaliokunta on pitänyt aiheellisena, että myös avioliittoon pakottamisen rangaistussääntelyä tarkastellaan (LaVM 26/2022 vp — HE 172/2021 vp). Eduskunta on lakivaliokunnan mietinnön pohjalta edellyttänyt, että hallitus kiirehtii avioliittoon pakottamista koskevan rangaistussääntelyn tarkastelua ja ryhtyy sen perusteella tarvittaviin toimenpiteisiin avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttämiseksi rikoslaissa (EV 285/2022 vp). Hallitusohjelman mukaan hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttämiseksi rikoslaissa.  

Hallituksen esityksessä ehdotetaan avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttämistä rikoslaissa. Esityksen tavoitteena on vahvistaa henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden sekä yksityiselämän suojaa. 

Lakivaliokunta pitää rikoslain selkeyttämistä tarpeellisena ja perusteltuna. Muutoksella voidaan osaltaan pyrkiä parantamaan pakkoavioliittojen tunnistamista sekä pakkoavioliiton kohteeksi joutuvien henkilöiden asemaa ja oikeusturvaa. Pakkoavioliitto on vakava ihmisoikeusloukkaus, jonka uhreiksi joutuvat useimmiten tytöt ja naiset, mutta myös pojat ja miehet. Suomessa pakkoavioliitto ilmenee lähinnä järjestöjen ja ihmiskaupan auttamisjärjestelmän työssä, mutta rikosprosessissa niitä on käsitelty vähän, eikä niistä ole annettu yhtään tuomiota, vaikka avioliittoon pakottamisen katsotaan jo nykyisin olevan rangaistavaa.  

Lakivaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomioin.  

Rikoslain selkeyttämisen vaihtoehdot

Avioliittoon pakottamiseen voidaan jo nykyisin soveltaa esimerkiksi rikoslain 25 luvun 3 §:n ihmiskauppaa, 3 a §:n törkeää ihmiskauppaa tai 8 §:n mukaista pakottamista koskevia säännöksiä. Avioliittoon pakottamisen rangaistavuus ei ilmene rangaistussäännöksistä nimenomaisesti, mutta avioliittoon pakottamisen katsotaan lain esitöiden mukaan olevan rangaistavaa ihmiskauppana rikoksen tunnusmerkistöön sisältyvän ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin saattamista koskevan tarkoituksen mukaisesti (ks. HE, s. 28 sekä HE 155/2014 vp, s. 51 ja 52).  

Hallituksen esityksen valmistelussa on arvioitu rikoslain selkeyttämisen vaihtoehtoja (s. 38—42). Keskeisesti kyse on siitä, säädetäänkö avioliittoon pakottaminen rangaistavaksi omana erillisenä rangaistussäännöksenään vai täsmennetäänkö voimassa olevia rangaistussäännöksiä. Hallituksen esityksessä on päädytty ehdottamaan ihmiskauppaa koskevan rikoslain 25 luvun 3 §:n täsmentämistä siten, että siitä käy nimenomaisesti ilmi, että ihmiskauppana rangaistavaa on teko, jonka tarkoituksena on pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon saattaminen.  

Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta katsoo, että sekä erillissäännökselle että voimassa olevan sääntelyn täsmentämiselle voidaan esittää perusteet.  

Erilliskriminalisointia ovat rangaistavuuden selkeyttämiseksi suosittaneet tai sitä pyytäneet harkittavaksi useat kansainvälisten sopimusten valvontaelimet, kuten Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoa seuraava asiantuntijaryhmä GREVIO sekä YK:n ihmisoikeuskomitea ja naisten syrjinnän poistamista käsittelevä CEDAW-komitea (ks. HE, s. 3 ja 4). Erillissäännöksen on muun muassa arvioitu mahdollistavan paremmin ilmiön tarkastelun sukupuolittuneen ja kunniaan liittyvän väkivallan muotona. Toisaalta avioliittoon pakottaminen voisi jatkossakin tulla rangaistavaksi joko erillissäännöksen taikka ihmiskauppaa tai pakottamista koskevien rikoslain säännösten nojalla, minkä vuoksi kyseisten säännösten keskinäinen suhde tulisi huolellisesti arvioida. Ottaen huomioon, että ihmiskaupassa on kyse vakavasta rikoksesta, erillissäännös olisi suhteessa siihen toissijaisesti sovellettava. Esityksessä onkin arvioitu, että sääntelyratkaisu voisi johtaa siihen, että ihmiskauppana nykyisin arvioitaviksi tulevia tekoja pidettäisiin jatkossa lievemmin rangaistavana avioliittoon pakottamisena (ks. HE, s. 39). Lisäksi erillissäännös edellyttäisi muihin lakeihin sisältyvien ihmiskaupparikosta ja ihmiskaupparikoksen uhria koskevien erityissäännösten huomioimista (mm. esitutkintalaki, pakkokeinolaki ja oikeudenkäymiskaari sekä laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta).  

Hallituksen esityksessä valittua ratkaisua vuorostaan puoltaa se, että nykyisen ihmiskauppaa koskevan rangaistussäännöksen keinot ja tekotavat vastaavat pitkälti avioliittoon pakottamisen keinoja ja tekotapoja. Tällaisia ovat erityisesti riippuvaisen aseman ja turvattoman tilan hyväksikäyttö ja painostaminen sekä määräysvaltaan ottaminen. Ihmiskauppaa koskevan rangaistussäännöksen alan voidaan siten arvioida varsin hyvin kattavan avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden alan.  

Ihmiskauppasäännöksellä on myös muita erityispiirteitä, joiden voidaan katsoa soveltuvan hyvin pakkoavioliittoihin. Tällaisia ovat muun muassa alle 18-vuotiaiden erityissuojelu, rikoksen täyttyminen varhaisessa vaiheessa samoin kuin säännöksen soveltuminen sekä avioliiton solmimisvaiheeseen että avioliitosta irtautumisen estämiseen. Näitä seikkoja käsitellään tarkemmin jäljempänä. Niin ikään ihmiskaupparikoksen täsmentäminen hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla merkitsee sitä, että pakkoavioliiton uhreihin sovelletaan suoraan niitä erityissäännöksiä, jotka koskevat ihmiskaupparikoksen uhreja tai ihmiskauppaa rikoksena, joten sääntelyratkaisu on näissä suhteissa erilliskriminalisointia yksinkertaisempi.  

Edellä esitettyä ja saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta katsoo, että hallituksen esityksessä valittu ratkaisu täsmentää nykyisiä ihmiskaupparikosta koskevia säännöksiä on perusteltu ja tarkoituksenmukainen. Valiokunta pitää tärkeänä, että ehdotetun muutoksen toimivuutta ja vaikutuksia seurataan.  

Suhde avioliiton kumoamiseen

Lakivaliokunta on pakottamalla solmitun avioliiton kumoamista koskevaa hallituksen esitystä käsitellessään tarkastellut siviilioikeudellisen kumoamisen suhdetta avioliittoon pakottamisen käsittelyyn rikosoikeudellisesti. Valiokunta on todennut niiden olevan menettelyinä erilaisia, ja niissä on otettava huomioon erilaisia näkökohtia (ks. LaVM 26/2024 vp, s. 9 ja 10). Valiokunta ei ole pitänyt tarpeellisena, että pakottamalla solmitun avioliiton kumoaminen edellyttäisi avioliittoon pakottamisen käsittelyä rikosasiana. Valiokunta on myös katsonut, ettei kyse ole myöskään toisilleen vaihtoehtoisista keinoista pakkoavioliittojen torjumiseksi.  

Niin ikään valiokunta on todennut avioliiton kumoamisessa olevan kyse siviiliasiasta, joten näyttökynnys on alempi kuin rikosasioissa. Muutoinkaan avioliiton kumoamista koskevaa siviilioikeudellista asiaa ei valiokunnan mukaan ole tarpeen kytkeä tilanteen rikosoikeudelliseen arvioon, sillä avioliiton kumoamista on perusteltua voida hakea itsenäisesti (ks. LaVM 26/2022 vp, s. 6).  

Myös syyttäjän roolia on arvioitu pakolla solmitun avioliiton kumoamisen valmistelussa (ks. HE 172/2021 vp, s. 20). Tuolloin katsottiin, ettei se, että syyttäjä ajaisi avioliiton kumoamista koskevaa asiaa aviopuolison puolesta avioliittoon pakottamista koskevan rikosasian yhteydessä, olisi lainsäädännön kannalta toimiva ratkaisu sen vuoksi, että pakkoavioliittoa koskevassa rikosasiassa vastaajina voivat olla eri henkilöt kuin avioliiton kumoamista koskevassa asiassa. Niin ikään todettiin, ettei avioliiton kumoamista voida pitää siviilioikeudellisena vaatimuksena oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 3 luvun 9 §:n tarkoittamassa mielessä. Muutosta ei pidetty myöskään syyttäjien tehtävien ja asiantuntemuksen kannalta perusteltuna. Voidaan myös todeta, ettei se, että syyttäjä ajaisi avioliiton kumoamista koskevaa asiaa viran puolesta, olisi yhteen sopiva sen kanssa, että avioliiton purkamisen tulee perustua puolison omaan tahtoon. 

Pakkoavioliittojen ehkäiseminen ja uhrien tukeminen

Lakivaliokunta korostaa, että pakkoavioliittojen ehkäiseminen ja uhrien auttaminen edellyttävät lainsäädäntötoimien lisäksi myös muita toimia. Kyse on kokonaisvaltaisesta, poikkihallinnollisesta työstä, kuten laaja-alaisesta tiedottamisesta, valistuksesta ja neuvonnasta sekä uhrien tukemisesta ja auttamisesta. Myös viranomaisten ja muiden toimijoiden koulutukseen tulee panostaa, jotta pakkoavioliittoja tunnistetaan entistä paremmin.  

Toimenpidealoite TPA 25/2024 vp

Toimenpidealoitteessa ehdotetaan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin avioliittoon pakottamisen erillisen rikosnimikkeen säätämiseksi ja pakottavan kontrollin rikostunnusmerkistön lisäämisestä lakiin. Toimenpidealoitteen mukaan pakkoavioliittojen ja niihin rinnastettavien liittojen tulisi sisältyä jatkossa ihmiskauppasäännökseen, mutta sen lisäksi rikoslakiin tulisi lisätä erillinen pakkoavioliittopykälä. Aloitteessa todetaan, että avioliittoon pakottamisen sekä siitä irtautumisen estämisen rangaistavuutta vahvistaisi merkittävästi myös pakottavan kontrollin kriminalisointi. 

Lakivaliokunta ehdottaa toimenpidealoitteen hylkäämistä, sillä valiokunta puoltaa avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttämistä hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla. Pakottavan kontrollin kriminalisoimisen osalta vuorostaan valiokunta toteaa, että hallitusohjelmaan sisältyy kirjaus, jonka mukaan tarvetta tällaiselle kriminalisoinnille selvitetään. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kirjaus toteutetaan omana asianaan hallituskauden aikana. Valiokunta pitää asian selvittämistä tärkeänä.