Yleistä
Esityksellä saatetaan kansallisesti täytäntöön eurooppalaisesta sähköisen viestinnän säännöstöstä annettu niin sanottu teledirektiivi (2018/1972/EU) ja audiovisuaalisia mediapalveluja koskevaan direktiiviin (2010/13/EU, AVMS-direktiivi) tehdyt muutokset. Esitykseen sisältyy kuitenkin myös merkittäviä kansallisia viestinnän toimivuuteen, turvallisuuteen ja muun muassa kuluttajansuojaan liittyviä lakimuutoksia. Erityisen merkittävänä valiokunta näkee verkon kriittisiä osia ja niissä käytettäviä viestintäverkkolaitteita koskevan kansallista turvallisuutta edistävän sääntelyn.
Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää esitystä hyvin valmisteltuna ja esityksessä tehtyjä ehdotuksia hyvin perusteltuina. Valiokunta on myös saanut esittelevältä ministeriöltä kattavan vastineen perusteluineen asiantuntijakuulemisessa esille tuotuihin muutosehdotuksiin ja muihin esityksestä asian käsittelyssä esille nousseisiin kysymyksiin.
Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta ehdottaa lakiehdotusten hyväksymistä osin muutettuina.
Kansallisen turvallisuuden suojaaminen kyberympäristössä
Kyberturvallisuus on yhteiskunnalliselta merkitykseltään kasvava ilmiö, josta huolehtimiseen tulee varata ja käyttää riittävästi resursseja. Myös lainsäädännön on mahdollistettava ongelmien ehkäisemiseksi ja ongelmista toipumiseksi tarvittavat toimenpiteet.
Nyky-yhteiskunta on lähes kaikilta keskeisiltä ja elintärkeiltä toiminnoiltaan riippuvainen tietojärjestelmien ja viestintäverkkojen toiminnasta. Tietojärjestelmiä toisiinsa yhdistävillä avoimilla viestintäverkoilla on avainasema kyberturvallisuuden saavuttamisessa. Viestintäverkkojen toiminnan häiriöillä voi olla hyvin laajoja ja vakavia vaikutuksia koko muuhun kyberympäristöön ja siitä riippuvaisiin yhteiskunnan toimintoihin. Tämän riippuvuuden vuoksi viestintäverkot ja -palvelut ovat myös entistä houkuttelevampia erilaisten hyökkäysten kohteita ja erilaisiin toimintoihin vaikuttamisen välineitä. Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella todennäköisenä, että yhteiskunnan riippuvuus kyberympäristöstä syvenee lähivuosina edelleen muun muassa 5G-viestintäverkkojen käyttöönoton myötä. 5G-teknologiaan liittyy paljon mahdollisuuksia, mutta sen käyttöön liittyvänä yhtenä riskinä on myös asiantuntijakuulemisessa tunnistettu tiedustelun ja mahdollisen vihamielisen vaikuttamisen toteuttaminen muun muassa laitetoimittajien ja ulkoistusten kautta.
Kybertoimintaympäristön toimintaan ja käyttöön liittyvä teknologia kehittyy nopeasti, ja sen kehityssuuntaa on hyvin vaikeaa arvioida useita vuosia eteenpäin. Mahdollisiin hyökkäyksiin ja vihamieliseen vaikuttamiseen käytettävät menetelmät seuraavat ja pyrkivät ennakoimaan tekniikan kehittymistä, ja myös lainsäädännön tulee kyetä ennakoimaan tätä kehitystä.
Esityksellä pannaan täytäntöön Euroopan unionin 5G-verkkojen turvallisuuteen liittyvän yhteisen keinovalikoiman toimenpide, joka koskee verkon kriittisten osien suojaamista. Ehdotettu 244 a §:n sääntely koskee kuitenkin kaikkia yleisiä viestintäverkkoja ja myös eräitä yhteiskunnan toimintojen kannalta keskeisiä erillisverkkoja. Esityksen mukaan viestintäverkkolaitetta ei saa käyttää viestintäverkon kriittisissä osissa, jos on painavia perusteita epäillä, että kyseisen laitteen käyttäminen vaarantaisi kansallista turvallisuutta tai maanpuolustusta. Liikenne- ja viestintävirasto voi tietyin edellytyksin määrätä tällaisen laitteen poistettavaksi.
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että viestintäverkon kriittisissä osissa käytettäviä laitteita koskeva sääntely on muotoiltu liian laveasti, koska ehdotuksessa ei edellytetä konkreettista uhkaa kansalliselle turvallisuudelle eikä edellytetä, että kansallisen turvallisuuden vaarantumisen tulee olla ilmeistä.
Viestintäverkkolaitteella tarkoitetaan sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa laitetta, joka on tarkoitettu käytettäväksi viestien siirtoon tai ohjaamiseen viestintäverkoissa. Esityksen perustelujen mukaan viestintäverkkolaite on viestintäverkon osa, kuten esimerkiksi keskus, keskitin ja reititin. Laitteen käyttämisellä tarkoitetaan myös laitteen ylläpitoa, hallintaa ja seurantaa.
Valiokunta katsoo, että viestintäverkkojen ja viestintäpalveluiden luotettavuus ja turvallisuus ovat ehdottomia edellytyksiä yhteiskunnan elintärkeille toiminnoille ja kansalliselle turvallisuudelle. Valiokunta pitää hyvänä, että ehdotuksen myötä kansallinen turvallisuus ja maanpuolustus nousevat keskeisiksi näkökohdiksi verkkolaitteiden turvallisuuden arvioinnissa.
Valiokunta pitää välttämättömänä, että kansallista turvallisuutta vaarantaviin viestintäverkkolaitteisiin pystytään puuttumaan ennen kuin kansallisen turvallisuuden vaarantumisesta on aiheutunut vahinkoa yhteiskunnalle ja sen elintärkeille toiminnoille. Tästä syystä valiokunta pitää perusteltuna, että ehdotettu sääntely tulee sovellettavaksi kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa on painavia perusteita epäillä, että viestintäverkkolaite vaarantaa kansallista turvallisuutta tai maanpuolustusta.
Osa lausunnonantajista on katsonut, että viestintäverkon kriittiset osat tulisi määritellä tarkkarajaisemmin ja siten, että turvallisuutta koskeva arviointi koskisi mahdollisimman pientä osaa verkosta. Toisaalta on esitetty, että lakiehdotuksen mahdollistamien viestintäverkkolaitteita koskevien toimien tulisi olla mahdollista koko viestintäverkossa ilman siihen tehtäviä rajauksia.
Valiokunta pitää tärkeänä, että esityksessä ehdotettujen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi toteutettavien viestintäverkkolaitteita koskevien toimenpiteiden tulee olla mahdollisia kaikkiin viestintäverkkojen keskeisiin toimintoihin ja niihin toimenpiteisiin, joilla verkkoon pääsyä ja verkossa kulkevaa liikennettä olennaisella tavalla ohjataan tai kontrolloidaan. Valiokunta katsoo, että esityksessä on noudatettu suhteellisuusperiaatetta asianmukaisesti kohdistaen sääntely niihin verkon osiin ja toimintoihin, joissa käytettävät viestintäverkkolaitteet voivat johtaa kansallisen turvallisuuden tai maanpuolustuksen vaarantumiseen. Jotta sääntely kestäisi kohtuullisessa määrin aikaa, lain tasoiseen sääntelyyn ei ole käytännössä mahdollista kirjata teknisin määrittelyin viestintäverkon eri osia, joiden merkitys turvallisuuden kannalta todennäköisesti muuttuu nopeasti kehittyvässä toimintaympäristössä. Valiokunta painottaa, että teknologian kehittymisestä ja verkkojen rakenteen muuttumisesta johtuen on käytännössä välttämätöntä, että Liikenne- ja viestintävirasto voi antaa tarkempia määräyksiä verkon kriittisten osien teknisestä määrittelystä.
Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt lausunnossaan (PeVL 35/2020 vp — HE 98/2020 vp), että viestintäverkon kriittiset osat on perustuslain 15 ja 80 §:stä johtuvista syistä määriteltävä laissa ehdotettua täsmällisemmin. Lisäksi siitä, milloin laitteen käyttäminen vaarantaa sillä tavalla kansallista turvallisuutta tai maanpuolustusta, että verkkolaitteen käyttö ei ole sallittu tai se voidaan poistaa viestintäverkosta, on säädettävä täsmällisemmin. Valiokunta on täsmentänyt mainittuja säännöksiä perustuslakivaliokunnan lausunnon edellyttämällä tavalla. Valiokunta kuitenkin toteaa, että sääntelyn täsmällisyys ei kaikilta osin sovi ongelmattomasti yhteen nopeasti kehittyvällä alalla välttämättä tarvittavan teknologianeutraalisuuden ja sääntelyn joustavuuden tarpeen kanssa.
Lisäksi valiokunta on perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta täsmentänyt verkkolaitteen poistamisesta maksettavia korvauksia koskevaa sääntelyä siten, että myös suoraan 244 a §:n 1 momentin nojalla seuraavan käyttökiellon perusteella oma-aloitteisesti verkkolaitteen käytöstä pidättäytyvä verkon omistaja tai haltija on oikeutettu korvaukseen vastaavin edellytyksin kuin Liikenne- ja viestintäviraston poistomääräyksen perusteella toimiva teleyritys. Valiokunta painottaa, että kaikissa tilanteissa on tarpeen käydä keskustelua ja tehdä tiivistä yhteistyötä verkon omistajan tai haltijan ja Liikenne- ja viestintäviraston välillä toimenpiteiden toteuttamisesta.
Asiantuntijalausunnossa on myös tuotu esille, että viestintäverkon kriittisissä osissa olevat laitteet eivät saisi olla sellaisten kolmansien osapuolten tai maiden kontrollissa, jotka eivät ole Suomen lainsäädännön alaisia. Tämä koskee myös laitteiden ohjelmistojen hallintaa. Valiokunta katsoo, että asiaa ja sen sääntelytarvetta on syytä arvioida ja selvittää jatkossa myös normaaliaikojen käytäntöjen osalta.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että asiantuntijakuulemisessa osin kritisoitiin esityksessä tehtyjä linjauksia ja katsottiin, että verkon kriittiset osat on määritelty liian kapea-alaisesti. Teknisten laitteiden lisäksi myös ohjelmistot ja niiden päivitykset ja muut ei-fyysiset verkon osat voivat olla tietoturvallisuuteen liittyvien uhkien kannalta merkityksellisiä, ja ydinverkkoa ja verkon muita osia on turvallisuusuhkien kannalta vaikeaa erottaa tarkkarajaisesti toisistaan. Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkossa seurataan muiden Euroopan unionin jäsenmaiden toimenpiteitä yhteisen keinovalikoiman toimeenpanossa ja varmistetaan, että Suomen omaksuma sääntely ja toimintatavat ovat riittävän yhtenäiset, kattavat ja tehokkaat yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Verkkoturvallisuuden neuvottelukunta
Esityksen 244 b §:n mukaisen uuden verkkoturvallisuuden neuvottelukunnan tehtävänä on arvioida kokonaisvaltaisesti kansallisen turvallisuuden toteutumista viestintäverkoissa. Neuvottelukunta voi muun muassa antaa viestintäverkkojen turvallisuutta koskevia suosituksia.
Liikenne- ja viestintävaliokunta pitää ulkoasiainvaliokunnan (UaVL 6/2020 vp — HE 98/2020 vp) tavoin perustettavan verkkoturvallisuuden neuvottelukunnan tehtävää tärkeänä ja toteaa, että myös eduskuntaa on syytä jatkossa pitää riittävästi informoituna neuvottelukunnan työskentelystä ja merkittävistä linjauksista. Liikenne- ja viestintävaliokunta painottaa, että neuvottelukunnan kokoonpanon tulee olla tasapainoinen ja riittävän kattava eri näkökulmia koskevan asiantuntemuksen varmistamiseksi.
Tiedon saannin estoa koskeva määräys
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotettu 185 §:n 2 momentin mukainen teleyritykseen kohdistettava estomääräys on tarkoitettu viimesijaiseksi keinoksi puuttua verkossa olevaan laittomaan sisältöön silloin, kun nykyisen sääntelyn soveltamisalassa oleva tallennuspalvelun tarjoaja on tuntematon tai Suomen lainkäyttövallan ulottumattomissa. Ehdotetulla sääntelyllä mahdollistetaan siten lainvalvontaviranomaisille uusia keinoja puuttua verkossa tapahtuvaan rikollisuuteen.
Asiantuntijakuulemisessa on osin kritisoitu sitä, että ehdotettu vähintään kahden vuoden ankarimman rangaistuksen raja jättää sääntelyn avoimeksi hyvin monille rikostunnusmerkistöille. Valiokunta painottaa kuitenkin, että sääntelyyn sisältyvä edellytys, jonka mukaan nimenomaan tiedon pitäminen yleisön saatavilla tai sen välittäminen tulee olla säädetty rangaistavaksi, rajaa merkittävästi estomääräyksen perustaksi soveltuvia rikostunnusmerkistöjä.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan rikostunnusmerkistöistä tulevat kyseeseen lähinnä sotaan yllyttäminen (RL 12:2), turvallisuussalaisuuden paljastaminen (RL 12:7), julkinen kehottaminen rikokseen (RL 17:1), terroristisessa tarkoituksessa tehty julkinen kehottaminen rikokseen (RL 34a:1 §:n 1 mom. 2 kohta), alkoholirikokset (RL 50a), kiihottaminen kansanryhmää vastaan (RL 11:10), lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö (RL 20:6 ja 7), törkeä ja perusmuotoinen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen (RL 17:18 ja 18a), törkeä ja tavallinen petos (RL 36:1 ja 2), tietoliikenteen häirintä (RL 38:6 ja 7), tietomurto ja törkeä tietomurto (RL 38:8 ja 8a), törkeä huumausainerikos (RL 50:2) ja törkeä huumausainerikoksen edistäminen (RL 50:4a). Lista ei kuitenkaan ole tyhjentävä, ja uudenlaisten viestintäverkkoja hyödyntävien tekomuotojen myötä myös uudentyyppiset rikostunnusmerkistöt saattavat tulla tulevaisuudessa kyseeseen. Joka tapauksessa valiokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena, että rikostyypit lueteltaisiin säännöksessä tyhjentävästi, koska rikosten tekotavat muuttuvat ja kehittyvät ja teknologisen kehityksen myötä siirtyvät kasvavassa määrin fyysisestä maailmasta viestintäverkkoympäristöön.
Valiokunta korostaa, että estomääräys voidaan ehdotuksen mukaan antaa ainoastaan tilanteissa, joissa tiedon saannin estoa koskevien hyötyjen voidaan katsoa olevan merkittävästi suuremmat kuin verkon käyttäjien sananvapauteen ja muihin perusoikeuksiin kohdistuvat rajoitukset. Valiokunnan käsityksen mukaan esimerkiksi kynnys asettaa estomääräys, jolla olisi laajempia vaikutuksia esimerkiksi tietyn sosiaalisen median palvelun käyttäjiin ja tätä kautta estyviin sisältöihin, on siten asetettu varsin korkealle.
Valiokunta pitää sääntelyn tarkoituksen toteutumisen kannalta tärkeänä, että estomääräyksiä koskevat hakemukset ovat riittävän tarkkarajaisia muun muassa IP-osoitteiden ja muiden teknisten tunnisteiden osalta ja että teleyrityksille varataan määräyksissä riittävästi aikaa määräyksen toimeenpanoon.
Vähäinen paikallinen verkkopalvelu
Esityksen 6 §:n 4 momentin mukaan vähäisen paikallisen verkkopalvelun tarjoaminen rajatulla alueella toimivassa matkaviestinverkossa, jossa harjoitetaan yleistä teletoimintaa, ei edellytä valtioneuvoston myöntämää verkkotoimilupaa, jos verkkopalvelua tarjotaan valtioneuvoston taajuusasetuksessa tällaiseen käyttöön osoitetulla taajuusalueella. Tämänkaltaisessa toiminnassa toimijoilla tulisi valiokunnan saaman selvityksen mukaan kuitenkin olla Liikenne- ja viestintäviraston myöntämä radiolupa.
Ehdotuksella pyritään pienimuotoisen toiminnan kohdalla kevyempään toimintamalliin lupamenettelyjen osalta ja uusien liiketoimintamallien ja innovaatioiden edistämiseen. Esityksen perustelujen mukaan tällaista verkkopalvelua voitaisiin tarjota esimerkiksi satamassa, oppilaitoksessa, tehdasalueella, kylässä tai kaupunginosassa, jos toiminta voidaan katsoa paikalliseksi ja vähäiseksi. Säännöksessä tarkoitettua toiminnan vähäisyyttä arvioitaessa merkityksellistä on muun muassa käyttäjien määrä, maantieteellisen alueen koko sekä verkon käyttötarkoitus ja tarjottavan viestintäpalvelun laajuus ja luonne. Esityksen perustelujen mukaan vähäisyydellä tarkoitetaan muun muassa melko vähäistä käyttäjämäärää.
Asiantuntijakuulemisessa ehdotusta on osin vastustettu ja on tuotu esille, että taajuuksien käyttö yleiseen teletoimintaan tulisi aina vaatia verkkotoimilupaa. Kritiikkiä on perusteltu kilpailun ja sääntelyn tasapuolisuudella, taajuuksien käytön tehokkuudella ja turvallisuusnäkökohdilla. Turvallisuusviranomaisten arvioiden mukaan esimerkiksi satama-alueiden ja viranomaiskohteiden, kuten ministeriöiden tai Puolustusvoimien kohteiden, läheisyydessä voitaisiin ehdotetun säännöksen mukaan ilman verkkotoimilupaa harjoittaa verkkopalvelutoimintaa, jonka valvonta saattaisi olla puutteellista ja muodostaa siksi riskin tietoturvalle. Tästä syystä ehdotus tulisi näiden lausuntojen mukaan poistaa.
Valiokunta kiinnittää sekä sääntelyn tasapuolisuuden että turvallisuusnäkökohtien kannalta huomiota siihen, että säännöksessä on sen sanamuodon mukaan kyse yleisestä teletoiminnasta, joten säännöksessä tarkoitettua toimintaa harjoittavat toimijat ovat siten sähköisen viestinnän palveluista annetun lain näkökulmasta yksiselitteisesti teleyrityksiä. Näin ollen näitä toimijoita koskevat kaikki laissa säädetyt teleyrityksen velvollisuudet ja oikeudet. Tietoturvan ja verkkojen laadun sekä toiminnan turvaamisen osalta näitä säännöksiä ovat muun muassa 243, 244, 244 a, 247, 272 ja 273 §.
Valiokunta korostaa, että säännöksessä tarkoitetun toiminnan valvontaan ja sen riittävyyteen tulee kiinnittää painavaa huomiota, ja erityisesti, jos toimintaa harjoitetaan edellä mainittujen viranomais- ynnä muiden vastaavien kohteiden läheisyydessä. Valiokunnan näkemyksen mukaan lain noudattamista valvovalla viranomaisella on sinänsä käytettävissään tehokkaita keinoja puuttua esille tulleeseen lainvastaiseen toimintaan. Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 330 §:n mukaan Liikenne- ja viestintävirasto voi tehdä valvontapäätöksen eli antaa huomautuksen sille, joka rikkoo lakia taikka sen nojalla annettuja säännöksiä, määräyksiä, päätöksiä ja lupaehtoja, sekä velvoittaa tämän korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä kohtuullisessa määräajassa. Jos lakia tai sen nojalla annettua säännöstä, määräystä, päätöstä tai lupaehtoa koskeva virhe tai laiminlyönti aiheuttaa välitöntä ja vakavaa vaaraa yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle taikka vakavaa taloudellista tai toiminnallista haittaa muille yrityksille, tilaajille tai käyttäjille taikka viestintäverkkojen tai viestintäpalvelujen toiminnalle, Liikenne- ja viestintävirasto voi lain 331 §:n nojalla viipymättä päättää tarvittavista väliaikaisista toimista 330 §:ssä säädetystä kohtuullisesta määräajasta riippumatta. Väliaikaisena toimena Liikenne- ja viestintävirasto voi keskeyttää vaaraa tai vakavaa haittaa aiheuttavan toiminnan. Liikenne- ja viestintävirasto voi lisäksi rajoittaa taajuuksien käyttöä tai määrätä muusta näihin verrattavasta toimenpiteestä.
Edellä mainitun valvontapäätöksen tehosteeksi Liikenne- ja viestintävirasto voi 332 §:n nojalla määrätä pakkokeinoja kuten uhkasakon ja teettämisuhan. Lisäksi 340 §:n nojalla Liikenne- ja viestintävirasto voi kieltää teleyritykseltä teletoiminnan harjoittamisen, jos teleyritys määrätyistä seuraamuksista huolimatta vakavasti ja olennaisella tavalla rikkoo tai jättää noudattamatta lain säännöksiä, sen nojalla annettuja määräyksiä tai päätöksiä. Liikenne- ja viestintävirasto voi kieltää teleyrityksen toiminnan kokonaan tai osittain.
Valiokunta korostaa, että olennaista on kuitenkin varmistaa toiminnan valvonnan kattavuus ja tehokkuus, jotta valvontaviranomainen pystyy tarvittaessa käyttämään toimivaltuuksiaan.
Valiokunta toteaa, että turvallisuusnäkökohtien varmistamiseksi on tarpeen kiinnittää huomiota myös radiolupaan liitettäviin lupaehtoihin ja arvioida, voidaanko niiden avulla ehkäistä mahdollisten turvallisuusuhkien toteutumista. Valiokunta painottaa, että jos radioluvan myöntämisellä voi olla huomattavia vaikutuksia viestintämarkkinoiden yleiseen kehitykseen tai kansalliseen turvallisuuteen, valtioneuvoston tulee ottaa radioluvan myöntäminen päätettäväkseen.
Esteettömyys
Valiokunta pitää lähtökohtaisesti hyvänä, että esityksellä kehitetään monin paikoin palvelujen esteettömyyttä. Asiantuntijakuulemisessa on kuitenkin tuotu esille, että esityksen ääni- ja tekstitysvaatimukset sekä tekstityksen laatuvaatimus aiheuttavat alan toimijoille kohtuuttomia kustannuksia. Valiokunta toteaa, että esityksen 211 §:ään ehdotetut muutokset perustuvat AVMS-direktiivin 7 artiklaan, jota sovelletaan sekä televisiotoiminnan harjoittajiin että tilausohjelmapalvelun tarjoajiin. Valiokunta pitää hyvänä, että sääntelyllä parannetaan erityisryhmien mahdollisuuksia käyttää myös audiovisuaalisia mediapalveluita.
Tekstityksen laatuvaatimuksen täyttäminen edellyttää, että tekstitysvelvollisuuden alaisissa ohjelmissa tekstitys toteutetaan katsojan kannalta riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi, ja arvioinnissa otetaan huomioon tekstityksen laatuun liittyvät standardit sekä tekninen kehitys. Tekstityspalvelu voidaan valiokunnan saaman selvityksen mukaan toteuttaa ihmistyövoimin tai hyödyntämällä automaattista puheentunnistustekniikkaa. Saadun selvityksen mukaan automaattinen puheentunnistustekniikka voi sen nykyisellä kehitystasolla aiheuttaa kuitenkin haasteita laatuvaatimusten täyttämiselle. Valiokunta pitää tärkeänä, että laatuvaatimuksen tasoa jatkossa määritettäessä otetaan huomioon myös tekniikan toimivuus ja sen kehitystaso.
Ehdotettu ääni- ja tekstitysvelvollisuus rajoittuisi tilausohjelmapalveluissa ainoastaan niihin ohjelmistoihin, joihin jo sovelletaan ääni- ja tekstitysvelvollisuutta televisiossa esitettäessä. Ääni- ja tekstitysvelvollisuuden määrä on lisäksi rajattu 30 prosenttiin kyseisistä tilausohjelmapalveluissa esitettävistä ohjelmista. Ääni- ja tekstitysvelvollisuudesta aiheutuvat kustannukset eivät voimassa olevan lain mukaan saa ylittää yhtä prosenttia kaupallisen televisiotoiminnan harjoittajan edellisen tilikauden liikevaihdosta. Säännöksellä pyritään turvaamaan televisiotoiminnan harjoittajien asemaa ja estämään ääni- ja tekstityspalvelusta aiheutuvien kustannusten nouseminen kohtuuttomiksi.
Asiantuntijakuulemisessa on osin myös katsottu, että esteettömyyden turvaamiseksi ehdotetut säännökset ovat riittämättömiä; muun muassa tilausohjelmapalveluille ehdotettua 30 prosentin tekstitysvelvollisuutta pidettiin eräissä lausunnoissa riittämättömänä. Lisäksi on ehdotettu, että tekstitysvelvollisuuden tulisi nousta vuosittain portaittain, ehdotettu tekstitysvelvollisuuden laajentamista myös muille merkittäville televisiokanaville ja suoratoistopalveluille sekä tuotu esille myös suorien lähetysten tekstityksen tarve ja muun muassa tarve viittomakielisen ohjelmatarjonnan lisäämiseen.
Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella nyt ehdotettuja säännöksiä tässä vaiheessa oikeasuhtaisina ja perusteltuina, kun asiaa arvioidaan sekä kuluttajien että velvoitteiden kohteiden kannalta. Edellä mainitut toimijoiden kustannuksia rajoittavat säännökset ja toisaalta EU-sääntelystä johtuvat velvoitteet huomioon ottaen valiokunta pitää ehdotettua sääntelyä näin ollen perusteltuna. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan suorien lähetysten tekstittämistä arvioidaan erikseen jo käynnissä olevassa säädöshankkeessa. Laatuvaatimuksen asettaminen on tärkeää, jotta esteettömyys toteutuu sääntelyn tarkoituksen mukaisesti myös käytännössä.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että AVMS-direktiivin 7 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava ilman aiheetonta viivytystä, että niiden lainkäyttövaltaan kuuluvien mediapalvelun tarjoajien tarjoamia palveluja saatetaan jatkuvasti ja asteittain esteettömämmiksi vammaisille henkilöille toteuttamalla oikeasuhteisia toimenpiteitä. Sääntelystä seuraa siten, nyt ehdotetun sääntelyn lisäksi, jäsenvaltioille myös velvollisuus kehittää esteettömyyttä edelleen. Valiokunta painottaa sääntelyn toteutumisen ja tilanteen seuraamisen tarvetta. Valiokunta pitää tärkeänä, että esteettömyyttä kehitetään edelleen sekä käytännön toimenpitein että arvioimalla jatkuvaluonteisesti, voidaanko lainsäädännöllä edistää tätä kehitystä. Valiokunta yhtyy sivistysvaliokunnan lausunnossaan (SiVL 10/2020 vp — HE 98/2020 vp) esille tuomaan näkemykseen, jonka mukaan televisio-ohjelmien esteettömyyden edistämisessä on tarpeellista edetä jatkossa monipuolisella ja erilaiset erityisryhmät huomioon ottavalla tavalla.
Valiokunta pitää myös tärkeänä, että vaaratiedottamisen esteettömyydestä huolehditaan ja että sitä myös kehitetään jatkossa.
Määräaikaisen viestintäpalvelusopimuksen enimmäiskesto
Esityksen 109 §:n mukaan teleyritys voi tehdä kuluttajan kanssa enintään 12 kuukauden pituisen määräaikaisen viestintäpalvelusopimuksen, kun nykyisin enimmäiskesto on 24 kuukautta.
Asiantuntijakuulemisessa asiasta on esitetty selkeästi toisistaan eroavia näkemyksiä. Osassa lausunnoista on ehdotettu, että enimmäiskestoa ei muutettaisi nykyisestä, ja toisissa taas ehdotettu enimmäiskestoksi 6 kuukautta.
Valiokunta pitää ehdotettua enimmäiskestoa saamansa selvityksen mukaan tarkoituksenmukaisena kompromissina, jolla parannetaan kuluttajan asemaa ja mahdollisuuksia vaihtaa halutessaan liittymää ja jonka muutoskustannukset ovat alan toimijoille kuitenkin kohtuullisia. Esitetty enimmäiskesto voidaan nähdä tarkoituksenmukaisena kompromissina myös siinä mielessä, että alan toimijoilla on varsin erilaisia käytäntöjä määräaikaisten sopimusten hyödyntämisen osalta.
Esityksen 109 §:n 5 momentin mukaan kuluttajalle tulee tarjota maksuton ja helppokäyttöinen mahdollisuus tarkastaa välittömästi matkaviestinverkon määräaikaisen puhelinliittymäsopimuksensa päättymispäivämäärä. Valiokunta on täsmentänyt ehdotettua säännöstä sen teknisen toteuttamistavan osalta. Valiokunta painottaa, että palvelu tulee toteuttaa mahdollisimman helppokäyttöisenä ja yksinkertaisena, jotta se tosiasiallisesti helpottaa esimerkiksi palveluntarjoajan vaihtamista kuluttajan niin halutessa.
Yleispalvelunopeus
Asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että internetyhteyspalvelun yleispalvelunopeutta ei tulisi nostaa 87 §:ssä tarkoitetulla valtioneuvoston asetuksella ja jos nosto tehtäisiin, sen tulisi joka tapauksessa olla enintään 50 % nykyisestä 2 Mbit/s nopeudesta. Yhteydelle ei myöskään kyseisten lausuntojen mukaan tulisi määritellä asetuksella laatuvaatimuksia. Esitetyn nopeuden noston on lausunnoissa arvioitu aiheuttavan teleyrityksille 10—22 miljoonan euron kustannukset, ja eräissä lausunnoissa on pidetty todennäköisenä, että kustannukset tulisi korvata valtion varoista voimassa olevan sääntelyn nettokustannusten korvaamista koskevan mekanismin mukaisesti. Eräissä asiantuntijalausunnoissa on toisaalta ehdotettu, että nopeus tulisi jo tässä vaiheessa nostaa 10 Mbit/s nopeuteen.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valtioneuvoston asetuksessa tarkoituksenmukaisen internetyhteyden vähimmäisnopeudesta yleispalvelussa ja erityisryhmille tarjottavien palveluiden vähimmäisvaatimuksista määriteltäisiin nopeuden lisäksi myös yhteyden laatuvaatimuksista.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan nykyinen yleispalvelunopeus riittää pääosin teledirektiivin liitteessä V määriteltyjen vähimmäispalvelujen käyttöön. Erityisesti matkaviestinverkkojen kohdalla tulee kuitenkin huomioida, että yleispalvelunopeudessa on kyse tiedonsiirron enimmäisnopeudesta. Esimerkiksi tilanteissa, joissa samassa taloudessa on useampi yleispalveluyhteyden käyttäjä samanaikaisesti, nykyinen vähimmäisnopeus ei välttämättä riitä kaikille käyttäjille.
Valiokunta katsoo, että myös covid-19-pandemia on osoittanut, että muun muassa etätyöskentelyn mahdollistaminen edellyttää riittävän nopeita internetyhteyksiä, ja katsoo, että yleispalvelunopeuden lisääminen voi edistää kansalaisten tasa-arvoisuutta palvelujen käyttäjinä ja tasavertaisina yhteiskunnan toimintaan osallistujina. Näin ollen valiokunta pitää yleispalvelunopeuden nostoa 5 Mbit/s nopeuteen tässä vaiheessa perusteltuna ja tarpeellisena sekä markkinakehityksen että käyttäjien tarpeiden kannalta arvioituna. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esityksessä arvioidut kustannukset eivät todennäköisesti vielä aiheuta valtiolle korvausvelvollisuuta nettokustannuksista. Valiokunta toteaa, että edellä mainitun asetuksen valmistelussa on tärkeää huomioida mahdollinen valtion korvausvelvollisuus laatuvaatimusten tason määrittelyssä.
Valtakunnalliset tilaajanumerot
Esityksen 65 §:n mukaan teleyritykset eivät voi jatkossa hinnoitella erikseen puhelinverkon nousevaa liikennettä valtakunnallisten tilaajanumeroiden osalta. Asiantuntijakuulemisessa ehdotusta on vastustettu, koska se heikentäisi yritysten valinnanmahdollisuuksia ja saattaisi jopa johtaa asiakkaiden aseman heikentymiseen, puhelinpalveluiden saatavuuden vähentymiseen tai palvelujen siirtymiseen palvelunumeroiden taakse. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi kuluttajansuojalaki (38/1978) ja hallintolaki (434/2003) suojaavat kuitenkin osaltaan kuluttajien ja kansalaisten mahdollisuutta neuvontapalveluiden vähimmäistasoon. Esimerkiksi sopimusasiakkaille tulee kuluttajansuojalain perusteella tarjota perushintaista asiointinumeroa. Lisäksi asiantuntijalausunnoissa on tuotu esille, että ehdotus vähentää tilaajanumeroista teleyrityksille kertyvää liikevaihtoa. Toisaalta ehdotusta on asiantuntijakuulemisessa kannatettu kuluttajan asemaa parantavana. Asian käsittelyssä on myös ehdotettu sääntelyä koskevan siirtymäajan pidentämistä yhdellä vuodella, muun muassa koska säännöksen noudattaminen alkaisi esityksen siirtymäajan perusteella kesken nykyisiä sopimuskausia.
Valiokunta katsoo, että ehdotus lisää hinnoittelun läpinäkyvyyttä sekä kuluttajille että puhelinpalveluita ostaville muille toimijoille. Valiokunta pitää ehdotusta saamansa selvityksen perusteella tarkoituksenmukaisena, mutta katsoo, että teleyritykset tarvitsevat lisää aikaa sen aiheuttamien muutosten toteuttamiseen. Näin ollen valiokunta on pidentänyt esityksen siirtymäaikaa noin yhdellä vuodella 31.12.2023 saakka.
Haja-asutusalueiden ja saaristoalueiden viestintäyhteydet
Valiokunta pitää hyvänä, että esitykseen sisältyy useita pieniä lainsäädännön muutoksia, joilla voi jossain määrin olla positiivista vaikutusta harvaan asutumpien alueiden viestintäyhteyksien toimivuuteen.
Saadun selvityksen mukaan erityisesti covid-19-pandemia ja muun muassa etätöiden lisääntyminen on kuitenkin tuonut hyvin konkreettisesti esille viestintäverkkojen kattavuuteen ja toimivuuteen liittyviä puutteita harvaan asutummilla alueilla ja muun muassa saaristoseuduilla. Etätöitä tehdään monilla alueilla varsin yleisesti myös vapaa-ajan asunnoissa, joihin myöskään nykyinen internetyhteyspalvelun yleispalveluvelvollisuus ei takaa riittävien yhteyksien toimivuutta, koska yleispalveluvelvollisuuksien mukainen oikeus tarkoituksenmukaiseen internetyhteyteen koskee vain kansalaisten vakinaista asuinpaikkaa.
Internetyhteyksien lisäksi myös puhelinten kuuluvuudessa on edelleen monilla alueilla selkeitä puutteita. Paikoittain vapaa-ajan asuntojen käytön lisääntyminen heikentää mobiiliyhteyksien osalta merkittävästi myös samalla alueella olevien vakituisten asukkaiden viestintäyhteyksiä. Myös erilaiset tavanomaiset kodin, vapaa-ajan asuntojen ja yritystilojen laitteet ja muun muassa kotien ja vapaa-ajan asuntojen turvallisuusjärjestelmät vaativat nykyään toimivia viestintäyhteyksiä.
Saadun selvityksen mukaan internetyhteyspalvelun yleispalveluvelvollisuuden laajentaminen myös vapaa-ajan asuntoihin tarkoittaisi kuitenkin teleyrityksille kokonaisuutena eri tekijöistä riippuen useiden kymmenien miljoonien tai jopa satojen miljoonien eurojen lisäkustannuksia. Valtio olisi voimassaolevan lainsäädännön mukaan yleispalveluyrityksille korvausvelvollinen siltä osin kuin yleispalvelun tarjoamisen katsotaan aiheuttavan kohtuuttoman taloudellisen rasitteen yritykselle.
Erityisesti joillakin saaristoalueilla myös televisiolähetysten näkyminen on saadun selvityksen mukaan viime vuosina osin heikentynyt, mikä korostaa entisestään internetyhteyksien toimivuuden tarvetta. Koska samanaikaisesti kehitys kulkee laajasti erilaisten sisältöjen ja palvelujen siirtymiseen laajakaistaverkkojen kautta kulutettaviksi, valiokunta näkee viestintäyhteyksien toimivuuden hyvin pitkälle kansalaisten yhdenvertaisuuteen liittyvänä kysymyksenä. Toimivien ja riittävän nopeiden viestintäyhteyksien tarve korostuu erityisesti harvaan asutuilla alueilla ja muun muassa saaristoalueilla, joissa etäisyydet ovat pitkiä tai liikkuminen on muutoin vaikeampaa ja fyysisiä palveluita on vähemmän saatavilla. Asian voi nykypäivänä nähdä myös turvallisuuskysymyksenä.
Valiokunta korostaa, että viestintäyhteyksien merkitys ja niiden toimivuuden tarve tulee lähivuosina olemaan kansalaisille ja myös yrityksille yhä tärkeämpää. Erityisesti kansalaisten kannalta välttämättömien palveluiden saatavuus laajakaistaverkkojen kautta tulee voida turvata jatkossa tasapuolisesti koko maahan ja myös harvaan asutummille alueille. Valiokunnan näkemyksen mukaan tähän tarvitaan sekä kiinteiden verkkojen että langattomien verkkojen hyödyntämistä ja kehittämistä.