Aluksi

Kansalaisaloitteessa esitetään metsästyslain 37 §:ään lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa velvoitettaisiin säätämään lain 5 §:ssä tarkoitettu riistaeläinlaji tai muun rauhoittamaton eläinlaji aina rauhoitetuksi silloin, kun laji on Suomessa, Euroopassa tai maailmanlaajuisesti uhanalainen. Kansalaisaloite sisältää kansalaisaloitelain (12/2012) 4 §:ssä tarkoitetun lakiehdotuksen metsästyslain 37 §:n muuttamiseksi perusteluineen. Maa- ja metsätalousvaliokunta toteaa, että kansa-laisaloitteessa esitetty huoli uhanalaisten lajien suojelusta on tärkeä. Suomalaisten riistalajien elinvoimaisuuden ja runsauden turvaaminen on myös metsästyslain lähtökohta. Lisäksi Suomi on monien kansalaisaloitteessa mainittujen muuttavien vesilintujen tärkeä pesimisalue, mikä korostaa Suomen vastuuta näiden lajien suojelussa.  

Kansalaisaloitteen perustelujen mukaan metsästyslain 5 §:ssä tarkoitettuihin riistalajeihin ja muihin rauhoittamattomiin lajeihin kuuluu yhteensä 17 Suomessa uhanalaiseksi luokiteltua lajia. Metsästyslain 5 §:n 1 momentissa luetellaan yhteensä 55 riistaeläintä ja 2 momentissa 16 muuta rauhoittamatonta eläintä. Valiokunnan järjestämässä kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijöiden edustaja on täsmentänyt, että aloitteen taustalla on ollut erityisesti huoli Suomessa äärimmäisen uhanalaisen punasotkan, erittäin uhanalaisten tundrametsähanhen, tukkasotkan, haahkan ja nokikanan, vaarantuneiden taigametsähanhen, haapanan, jouhisorsan, heinätavin, pyyn, riekon, harmaalokin, merilokin ja hillerin sekä maailmanlaajuisesti vaarantuneen allin suojelusta. Valiokunta toteaa, että kansalaisaloitteessa tarkoitetut uhanalaiset lajit ovat pääosin metsästyslain soveltamisalaan kuuluvia lintulajeja, minkä lisäksi esille on nisäkkäistä nostettu hilleri. Toimenpide-aloitteessa TPA 108/2021 vp on nostettu esiin huoli erityisesti kuuden vesilinnun eli punasotkan, tukkasotkan, haahkan, haapanan, heinätavin ja jouhisorsan suojelusta ja ehdotettu toimenpiteitä näiden lintulajien metsästyksen rajoittamiseksi. Koska kansalaisaloitteessa ja toimenpidealoitteessa on kyse ehdotuksista osin samojen lintulajien metsästyksen rajoittamiseksi, on valiokunta tarkastellut näitä ehdotuksia yhdessä. 

Metsästyksen rajoittaminen metsästyslain nojalla

Metsästyslakia sovelletaan sen 1 §:n mukaan metsästykseen ja rauhoittamattomien eläinten pyydystämiseen ja tappamiseen sekä riistanhoitoon. Metsästyslain 5 §:n 1 momentissa luetellaan sen soveltamisalaan kuuluvat riistaeläimet ja saman pykälän 2 momentissa rauhoittamattomat eläimet. Riistaeläimet ovat nisäkkäitä tai lintuja, jotka voivat olla metsästyksen kohteina. Valiokunta toteaa, että eläimen nimeäminen laissa riistaeläimeksi ei kuitenkaan tarkoita, että eläintä ilman muuta metsästetään. Metsästyksen harjoittamisesta sekä riistaeläinlajin rauhoittamisesta ja rauhoitusajoista säädetään metsästyslaissa erikseen. Muiden kuin metsästyslain 5 §:ssä tarkoitettujen luonnonvaraisina esiintyvien eläinlajien rauhoittamisesta säädetään puolestaan luonnonsuojelulaissa. Luonnonsuojelulain soveltamisalaan kuuluvat nisäkkäät ja linnut ovat rauhoitettuja suoraan lain nojalla. 

Metsästyslain 20 §:n yleisten vaatimusten mukaan metsästystä on harjoitettava kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja siten, että riistaeläinkannat eivät vaarannu. Metsästyslain 37 §:n mukaan myös metsästyslain 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu riistaeläinlaji on rauhoitettava, jos riistaeläimen kannan säilymisen tai riistaeläinlajin häiritsemättömän lisääntymisen turvaaminen sitä edellyttää. Rauhoitettavista riistaeläinlajeista ja niiden rauhoitusajoista säädetään valtioneuvoston asetuksella. Metsästysasetuksessa säädetään kattavasti riistaeläinten ja rauhoittamattomien lintujen rauhoitusajoista. Metsästyslain 38 § antaa kattavat toimivaltuudet maa- ja metsätalousministeriön asetuksella kieltää tai rajoittaa metsästystä enintään kolmen vuoden määräajaksi. Rajoitus tai kielto voi olla alueellinen, ajallinen, saaliseläimen sukupuolta koskeva, metsästäjäkohtainen saaliskiintiö tai pyyntivälinettä tai -menetelmää koskeva. Näitä metsästyslain säännöksiä ja niiden käyttöä esimerkiksi metsähanhen ja metsäkanalintujen metsästyksen säätelyssä voidaan kansainvälisesti pitää malliesimerkkinä ajantasaiseen riistatietoon perustuvasta, kannanvaihteluihin sopeutuvasta, nykyaikaisesta metsästyksen säätelystä. Metsästyslain 38 §:n mukaista asetuksenantovaltuutta on käytetty erityisesti metsäkanalintujen metsästysaikojen ja alueellisten rauhoitusten asettamiseen. Kyseisen pykälän nojalla on lisäksi rajoitettu tai kielletty tähän mennessä myös punasotkan, tukkakoskelon, metsähanhen, merihanhen, haahkan ja allin metsästystä. 

Valiokunta toteaa, että lakiin perustuvien rajoitusten lisäksi myös metsästäjien omalla toiminnalla ja metsästyskäytännöillä on merkitystä sen kannalta, toteutuuko metsästys metsästyslain 20 §:n yleisten vaatimusten ja kestävän käytön periaatteiden mukaisesti. Kansalaisaloitteessa tarkoitettujen uhanalaisten lajien suojelun kannalta erityisesti metsästysseurojen ja muiden metsästysoikeuden haltijoiden tekemät vapaaehtoiset metsästysrajoitukset ovat tärkeitä. Käytännössä metsästyksen rajoittaminen tapahtuu esimerkiksi tietyn riistaeläinlajin metsästyksen kieltämisellä, rauhoitusalueiden perustamisella tai saaliskiintiöin. Esimerkiksi kansalaisaloitteen tekijöiden esille nostaman erittäin uhanalaisen nokikanan metsästystä on valiokunnan saamien tietojen mukaan laajasti rajoitettu metsästysseuroissa vapaaehtoisesti. Valiokunta toteaa, että metsästyksen luonteeseen kuuluu korostunut huolellisuusvelvollisuus, ja muun ohella metsästysrikkomuksista säädetyllä rangaistussäännöksellä pyritään turvaamaan metsästyksen käytännön harjoittamisen asianmukaisuus. Lajintuntemus onkin tärkeä osa metsästystä. Käytännössä monien vesilintujen tunnistaminen ja uhanalaisten lajien erottaminen runsaista lajeista on kuitenkin usein haastavaa. Valiokunta pitää tärkeänä, että edellä kuvatuista metsästyslain nojalla säädetyistä ja metsästysseurojen vapaaehtoisesti asettamista metsästyksen rajoituksista jaetaan mahdollisimman laajasti tietoa metsästyksen harrastajille ja muille uhanalaisten lajien suojelusta kiinnostuneille. 

Tietojen kerääminen lajien kantojen kehityksestä ja uhanalaisuudesta

Valiokunta toteaa, että eläinlajien rauhoittamista koskevaa sääntelyä ei ole metsästyslaissa tai luonnonsuojelulaissa kytketty Suomessa kymmenen vuoden välein tehtäviin koko lajiston kattaviin uhanalaisuusarviointeihin. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n uhanalaisuusarviointeja koskevissa ohjeissa katsotaan, että lajin uhanalaisuusarvioinnin automaattinen kytkeminen lainsäädännölliseen toimeen ei ole asiallista, sillä lainsäädännön valmistelussa tulee ottaa huomioon myös muita tekijöitä, kuten esimerkiksi eliöryhmän uhanalaisuusluokka ja populaatiokoko globaalilla tasolla, ekologiset tekijät, talous, kulttuuriset arvot ja hoitotoimien toteutettavuus. Viimeisin Suomen lajien uhanalaisuusarviointi valmistui vuonna 2019, ja lajien uhanalaisuuden arviointia ja seurantaa edistävä pysyvä ohjausryhmä on esittänyt seuraavan lajien uhanalaisuusarvioinnin laatimista viimeistään vuonna 2030. Arviointi perustuu kansainvälisesti sovittuihin kriteereihin. Uhanalaisuusarviointi tarjoaa keskeistä taustatietoa lajien kansallista suojelutarpeen ja sen kiireellisyyden arviointia varten. Kun koko lajiston kattava uhanalaisuusarviointi tehdään kymmenen vuoden välein, sen tulosten ajankohtaisuus heikkenee ajan myötä. Valiokunta katsoo, että metsästyksen sallimista tai kieltämistä koskevien päätösten perusteena on tästä syystä tarkoituksenmukaista käyttää myös uudempia metsästettävien lajien kantojen tilaa ja kehitystä koskevia seurantatietoja. 

Suomessa metsästystä koskevan päätöksenteon perusta on avoin ja tutkimuslaitosten analysoima riistatieto. Pienten ja keskisuurten riistaeläinten kohdalla tärkeimmät seurannat ovat metsästäjien kesäisin ja talvisin vuodesta 1989 lähtien keräämä riistakolmioaineisto sekä metsästäjien ja lintuharrastajien keräämä vesilintujen pistelaskenta-aineisto. Tiedonkeruu perustuu pääosin vapaaehtoistyönä kerättävään aineistoon. Myös lintuharrastajien tekemät saaristolintulaskennat ja maalintujen linjalaskennat ovat tärkeässä roolissa riistalintujen kannanseurannassa. Suomessa on noin 1 000 riistakolmiota ja yli 400 peltoriistakolmiota. Valtakunnallisesti laskentalinjaa on yhteensä noin 15 000 km. Laskentaan osallistuvien avustajien joukko on kaikkiaan noin 15 000 henkilöä. Metsäkanalintujen osalta tiedonkeruu ja metsästyksen joustava sääntely ovat onnistuneet varsin hyvin. Riistalintujen ja nisäkkäiden osalta Suomessa on käytettävissä poikkeuksellisen hyvät seuranta-aineistot lajien kantojen koossa tapahtuneiden muutosten havaitsemiseksi. Valiokunta toteaa, että vesilintulaskentoja tulee edelleen parantaa hyödyntäen nykyaikaisia menetelmiä, kuten lentolaskentoja, erityisesti Suomen harvaanasutuilla alueilla. Nykyinen vesilintujen seuranta painottuu Etelä-Suomeen ja reheville vesille eikä siten anna luotettavaa kuvaa koko Suomen vesilintukannoista. 

Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnin mukaan lajien uhanalaistumisen suurin syy on elinympäristöjen väheneminen ja laadun heikkeneminen erilaisen ihmistoiminnan vuoksi. Esimerkiksi vesilintujen taantumiselle on useita eri syitä Suomessa ja Suomen ulkopuolella, kuten kosteikkojen väheneminen tai laadun heikkeneminen, muutonaikaisten levähdyspaikkojen väheneminen ja heikentyminen, muutokset talvehtimisalueilla, laillinen ja laiton metsästys, ilmastonmuutos sekä vieraslajit. Merkittävä muutos vesilintujen elinympäristössä on vesistöjen rehevöityminen ja umpeenkasvu. Lisäksi karjatalouden väheneminen on johtanut etenkin kahlaajille haitalliseen rantaniittyjen umpeenkasvuun. Vieraspedot minkki ja supikoira ovat uhanalaistumisen syitä niin sisävesien kosteikkolajeilla kuin ensisijaisesti Itämerellä pesivillä saaristolinnuilla. Joidenkin uhanalaisten vesilintulajien pesintää on voinut haitata myös toisten luonnonvaraisten lintulajien runsastuminen. Myös lisääntynyt vesiliikenne ja vesien virkistyskäyttö häiritsevät tietyillä alueilla lintujen pesintää. Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että useimmilla lajeilla metsästys ei ole lajin uhanlaisuuden pääsyy. Muutenkin vähenevillä lajeilla metsästys voi kuitenkin kiihdyttää vähenemistä ja vaikeuttaa kannan palautumista. Valiokunta korostaa, että tällaisessa tilanteessa on tärkeää arvioida lajin metsästystä metsästyslain 20 §:ssä tarkoitettujen kestävän käytön periaatteiden mukaisesti ja tarvittaessa rajoittaa metsästystä metsästyslain 38 §:n nojalla alueellisesti, ajallisesti tai muulla tavoin. 

Valiokunta toteaa, että uhanalaisuuden arvioinnissa on toisinaan vaikea erottaa luontaisia kannanvaihteluita lajin uhanalaisuuden laukaisevasta vähenemisestä. Lisäksi alueelliset erot lajin kantojen kehityksessä saattavat maan sisälläkin olla suuret. Esimerkiksi kansalaisaloitteen tekijöiden esille nostama riekkokanta on taantunut pitkään keskisessä Suomessa, Kainuussa ja myös Pohjois-Pohjanmaalla. Riekkokannan taantumisen taustalla ovat muun muassa soiden ojituksesta ja ilmastonmuutoksesta johtuvat elinympäristön muutokset. Ylä-Lapissa riekkokanta on kuitenkin paljon tiheämpi eikä ole taantunut. Siellä sitä voidaan metsästää kestävästi, ja erityisesti riekon ansapyynti on myös osa saamelaisten perinteistä kulttuuria. Riekon metsästys on ollut kokonaan kielletty maa- ja metsätalousministeriön vuosittaisilla asetuksilla vuodesta 2011 lähtien Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa. Myös Kainuussa, osassa Pohjois-Pohjanmaata ja Etelä-Lappia metsästys on kielletty viime vuosina. Kansalaisaloitteessa tavoitteena on riekon metsästyksen kieltäminen koko maassa ja siten myös pohjoisimmassa Suomessa, millä olisi merkittäviä vaikutuksia saamelaisten ja muiden paikallisten asukkaiden perinteiseen metsästykseen sekä aluetalouteen, sillä pohjoisen erämaat ovat suosittuja metsästysalueita. 

Vesilintujen suojelutyö Suomessa

Kansalaisaloitteen tekijöiden esille nostamista uhanalaisista lajeista valtaosa on vesilintuja, mistä syystä valiokunta on tarkastellut erityisesti vesilintujen suojelemiseksi Suomessa tehtävää työtä. Taantuvien vesilintukantojen tilanteen parantamiseksi tehdään laajasti erilaisia toimia. Maa- ja metsätalousministeriön johdolla on jo vuonna 2014 laadittu riistataloudellinen kosteikkostrategia, jonka tavoitteena on hoitaa nykyisiä kosteikkoja ja perustaa uusia turvaamaan vesilintukantojen säilyminen elinvoimaisina ja metsästettävinä. Vuosina 2010—2015 toteutettiin myös Euroopan unionin, maa- ja metsätalousministeriön sekä Suomen riistakeskuksen rahoittama Kotiseutukosteikko Life+ -hanke, jossa tuettiin kosteikkojen perustamista ja kunnostamista yksityismailla maanomistajalähtöisesti. Vuonna 2018 Suomen riistakeskus laati Taantuvien vesilintujen hoidon toimenpideohjelman, jossa arvioitiin toimenpiteitä erityisesti heinätavin, punasotkan, nokikanan, haapanan, tukkasotkan ja jouhisorsan merkittävästi pienentyneiden pesimäkantojen kääntämiseksi kasvuun. Tuoreimman, vuosille 2021—2030 ulottuvan maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhteisen Helmi-ohjelman tavoitteena on lajien elinympäristöjen parantaminen laajasti. Osana Helmi-ohjelmaa toteutettavassa SOTKA-hankkeessa tehdään kosteikoita, rakennetaan levähdysalueverkostoa, kunnostetaan soita ja valuma-alueita sekä pyydetään pienpetoja. SOTKA-kosteikkohankkeessa on aloitettu valtakunnallisen, metsästykseltä kokonaan rauhoitettujen lintuvesien verkoston luominen. Metsästäjien arvioiden mukaan edellä mainituissa hankkeissa on vuosien aikana kunnostettu ja perustettu noin 2 500 kosteikkoa vesilintujen hyväksi. EU:n maatalouden ympäristökorvauksella ja luonnonsuojelulain mukaisella perinnebiotooppien hoidon tuella (2020—2025) rahoitetaan puolestaan rantaniittyjen kunnostusta ja hoitoa. Valiokunta pitää edellä lueteltuja vesilintujen elinympäristöjen parantamiseksi toteutettuja hankkeita erittäin tärkeinä ja kannatettavina. 

Helmi-ohjelman kautta rahoitetaan myös vieraspetopyyntiä, joka toteutetaan Natura 2000 -verkoston arvokkailla lintuvesillä. Tavoitteena on turvata pesimärauha taantuville ja uhanalaisille vesi- ja rantalinnuille. Vesilintujen pesintää uhkaavat erityisesti supikoira ja minkki, jotka ovat haitallisia vieraspetoja. Jotta uhanalaisten lintukantojen pesimämahdollisuuksia saadaan parannettua, poistetaan vieraspetoja samalla, kun lintuvesiä kunnostetaan. Voimassa oleva luonnonsuojelulain 15 § mahdollistaa vieraspetojen pyynnin kansallispuistoissa ja luonnonpuistoissa Metsähallituksen tai muun alueen hallinnasta vastaavan viranomaisen luvalla. Valiokunta toteaa, että eduskunnassa käsiteltävänä olevassa uudessa luonnonsuojelulaissa minkin ja supikoiran pyydystäminen ja tappaminen on edellä mainituilla alueilla tarkoitus mahdollistaa myös ilman Metsähallituksen lupaa (HE 76/2022 vp). Vieraspetoja on torjuttava myös riittävän suurelta alueelta suojelualueen ulkopuolelta, jotta lintujen pesimärauha turvataan mahdollisimman hyvin. Toteutus tapahtuu siis osin myös yksityismailla, minkä vuoksi pienpetopyyntejä toteutetaan tiiviissä yhteistyössä maanomistajien kanssa. Vieraspetopyyntiin on kehitetty yhteisiä toimintatapoja erityisesti keväällä 2020 käynnistyneessä SOTKA-hankkeessa. Valiokunta toteaa, että metsästäjät tekevät arvokasta luonnonhoitotyötä pyytäessään vuosittain arviolta noin 200 000 vieraspetoa. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että kansalaisaloitteessa mainittu uhanalaiseksi määritelty hilleri on pienpeto, jota saadaan sivusaaliiksi pääasiassa haitallisen vieraslajin minkin pyynneissä, mikä tulee ottaa huomioon arvioitaessa hilleriä koskevia mahdollisia lainsäädännön muutoksia. 

Maa- ja metsätalousministeriö on 24.5.2022 asettanut työryhmän valmistelemaan riistalintutarhauksen ja vastuullisen vesilintujen metsästyksen strategiaa. Työryhmän toimikausi päättyy 31.12.2022. Vesilintujen metsästyksen osalta työryhmä arvioi vesilintujen vastuullisen metsästyksen käytäntöjä, säätelykeinoja ja kehittämistarpeita suhteessa eettiseen metsästykseen, vesilintulajien uhanalaisuuteen, kantojen elpymiseen ja kansainvälisiin sopimuksiin, riistalintutarhaukseen sekä vesilintujen ruokintaan ja metsästykseen ravintohoukutinta käyttäen. Valiokunta toteaa, että yhtenä syynä vesilintujen kantojen laskuun pidetään lintujen metsästyksessä yleistynyttä houkuttelua viljaruokinnan avulla, joka tehostaa metsästystä ja saattaa aiheuttaa yliverotusta. Perinteisesti sorsastuksessa metsästetään lintuja etsimällä, rantoja kahlaamalla ja soutamalla, lentoreiteillä odottelemalla ja kaaveiden avulla houkuttelemalla, jolloin saalis on tyypillisesti muutamia lintuja metsästäjää kohden. Valiokunta pitää tärkeänä, että työryhmä arvioi metsästyksen käytäntöjä toimeksiantonsa mukaisesti myös vesilintujen ruokinnan näkökulmasta. Työryhmän toimeksiannossa mainitaan myös kansainväliset sopimukset, joista eräs keskeisimmistä on kansainvälinen lintujensuojelusopimus AEWA (African Eurasian Waterbirds Agreement, SopS 9/2000). AEWA:n puitteissa on laadittu muun muassa kansalaisaloitteessa mainitun taigametsähanhen kansainvälinen hoitosuunnitelma, jonka toimeenpanoon Suomi on osallistunut myös rajoittamalla voimakkaasti metsästystä. Kaikkiaan AEWA-sopimus koskee yhteensä 255:ttä lintulajia, jotka ovat ainakin osan vuodesta riippuvaisia kosteikoista. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi osallistuu jatkossakin aktiivisesti vesilintujen suojelemiseksi tehtävään kansainväliseen yhteistyöhön. 

Valiokunnan johtopäätökset

Valiokunta katsoo, että kansalaisaloitteessa esille nostettuun uhanalaisten vesilintujen metsästykseen on tarpeen kiinnittää erityistä huomiota. Useiden vesilintulajien kantojen tila on laajasti huono ja heikkenevä, mistä syystä edellä kuvattuja laaja-alaisia toimia vesilintujen suojelemiseksi on tärkeää jatkaa. Kantojen tilan parantaminen mahdollistaa myös kestävän metsästyksen. Valiokunta ei sen sijaan pidä perusteltuna kansalaisaloitteessa esitettyä metsästyslain muutosta, joka merkitsisi metsästyslain nojalla tapahtuvan rauhoituksen ja metsästysrajoitusten kytkemistä suoraan lajien uhanlaisuusarviointiin. Kuten jo edellä on todettu, on metsästysrajoitusten asettaminen tarpeen kytkeä kymmenen vuoden välein toteuttavan uhanalaisuusarvioinnin sijaan jopa nykyistä paremmin päivitettävään lajien kantojen valtakunnallista ja alueellista kehittymistä koskevaan tietoon. Kansalaisaloitteessa ja toimenpidealoitteessa mainittujen punasotkan ja haahkan sekä kansalaisaloitteessa mainitun allin metsästystä on metsästyslain 38 §:n nojalla jo rajoitettu. Näistä syistä valiokunta esittää, että kansalaisaloitteeseen KAA 9/2021 vp sisältyvä lakiehdotus ja toimenpidealoite TPA 108/2021 vp hylätään. Valiokunta kannustaa maa- ja metsätalousministeriötä jatkamaan jo aloitettua työtä ajantasaisen kannankehitystiedon käyttämiseksi erityisesti vesilintujen vuosittaisessa metsästyksen sääntelyssä (Valiokunnan lausumaehdotus 1). Valiokunta pitää tärkeänä, että olemassa olevista metsästyksen rajoituksista tiedotetaan mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti (Valiokunnan lausumaehdotus 2). Valiokunta katsoo, että edellä mainittujen metsästysrajoitusten piirissä jo olevien lajien lisäksi on tarpeen tarkastella mahdollisimman pian myös tarvetta rajoittaa muiden uhanalaisimpien lajien, kuten erityisesti tukkasotkan, haapanan, jouhisorsan, heinätavin, nokikanan ja lapasorsan, metsästystä metsästyslain 38 §:n nojalla sekä mahdollisuuksia muulla tavoin tehostaa kyseisten lajien suojelua (Valiokunnan lausumaehdotus 3).