1. Laki sotilastiedustelusta

2 §. Suhde muuhun lainsäädäntöön.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 2 §:n 3 momenttiin sisältyy viittaussäännös, jonka mukaan tiedustelutoiminnan valvonnasta säädetään tiedustelutoiminnan valvonnasta annetussa laissa. Tiedustelutoiminnan valvontaa koskevan kokonaisuuden perusteella parlamentaarisesta valvonnasta säädetään tarkemmin eduskunnan työjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta toteaa, että viittaussäännöstä tulee tarkistaa parlamentaarisen valvonnan osalta viittauksella eduskunnan työjärjestykseen. Puolustusvaliokunta ehdottaa tällaisen viittaussäännöksen lisäämistä 2 §:n 3 momenttiin. 

3 §. Sotilastiedustelun tarkoitus.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 3 § koskee sotilastiedustelun tarkoitusta. Sen mukaan sotilastiedustelun tarkoituksena on hankkia ja käsitellä tietoa ulkoisista uhkista puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan a ja b alakohdassa sekä 3 ja 4 kohdassa tarkoitettujen puolustusvoimien tehtävien suorittamiseksi ja ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tukemiseksi. Perustuslakivaliokunnan mielestä säännös muodostuu viittauksineen vaikeaselkoiseksi. Lisäksi omaksuttu sääntelytekniikka mahdollistaa tosiallisesti sotilastiedustelun tarkoituksen muuttamisen ilman, että sotilastiedustelulakia muutettaisiin. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan sotilastiedustelu tulee määritellä sotilastiedustelulaissa tyhjentävästi eikä jättää sitä viittausten varaan. Sotilastiedustelulakiehdotuksen 3 §:stä ei käy myöskään ilmi se perustuslakivaliokunnan (PeVM 4/2018 vp) edellyttämä lähtökohta, jonka mukaan sotilastiedustelua koskeva sääntely on rajattava tiedon hankkimiseen vain Suomeen kohdistuvasta sotilaallisesta toiminnasta taikka Suomen turvallisuusympäristön kannalta merkityksellisestä sotilaallisesta toiminnasta. Sääntelyä on siksi syytä täsmentää. 

Puolustusvaliokunta ehdottaa edellä todetun johdosta, että 3 §:ssä tarkoitetut Puolustusvoimien tehtävät kirjoitetaan säännökseen nimenomaisesti eikä säädösviittauksin. Säännöstä täsmennetään muutenkin perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla. Lisäksi valiokunta ehdottaa säännöstä tarkennettavaksi siten, että tietoa voidaan hankkia paitsi sotilaallisesta toiminnasta myös uhasta, joka vakavasti vaarantaa yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja, siten kuin sotilastiedustelulakiehdotuksen 4 §:n 2 momentissa ehdotetaan. 

4 §. Sotilastiedustelun kohteet.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 4 § koskee sotilastiedustelun kohteita. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että säätämisjärjestysperustelujen mukaan arvioitaessa lakiehdotusten välttämättömyyttä on otettava huomioon, että ehdotettuja uusia tiedustelumenetelmiä on mahdollista käyttää tiedon hankkimiseen ainoastaan laissa tyhjentävästi luetelluista sotilastiedustelun kohteista. Sotilastiedustelulakiehdotuksen 4 §:ssä sotilastiedustelun kohteita ei kuitenkaan ole määritelty tyhjentävästi ja sääntely on paikoin ongelmallisen väljää. Näin on ainakin 5—7 kohdassa siltä osin kuin turvallisuutta uhkaavalta toiminnalta ei edellytetä vakavuutta. Perustuslakivaliokunnan mielestä kohtia on täsmennettävä ja niissä tulee edellyttää kussakin mainitun uhan vakavuutta. 

Säännösteknisenä huomiona perustuslakivaliokunta kiinnittää puolustusvaliokunnan huomiota siihen, että 4 §:n alussa oleva ilmaisu saadaan hankkia ei ole onnistunut, koska se viittaa tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiin, joita koskeva sääntely on ehdotetussa 11 §:ssä. Perustuslakivaliokunnan mielestä olisi parempi, että 4 §:ssä säädettäisiin, että sotilastiedustelun kohteena ovat siinä lueteltavat toiminnat ja 11 §:ssä säädettäisiin tyhjentävästi tiedustelumenetelmien käytön yleisistä edellytyksistä. 

Perustuslakivaliokunta toteaa edelleen, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 4 §:n 2 momentissa ei ole nimenomaista edellytystä, että kyse olisi tiedon hankinnasta sotilaallisesta toiminnasta. Säännöksen perusteluissa todetaan, että sotilastiedustelun kohteena voisi olla myös toiminta, joka aiheuttaa vakavaa uhkaa yhteiskunnan elintärkeille toiminnoille. Näin ollen säännös ei kokonaisuudessaan kuulu perustuslain 10 §:n 4 momentin sotilaallista toimintaa koskevan rajoitusperusteen alaan. Kyseeseen tulee sen sijaan rajoituslauseke, jonka mukaan lailla voidaan säätää välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen tiedon hankkimiseksi sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Lakivarauksen mukaan kansallisen turvallisuuden uhkan tulee olla vakava. Siten ehdotetun 2 momentin ei-sotilaallisen toiminnan alaan kuuluva kynnys vaarantumisesta on liian matala suhteessa perustuslain 10 §:n 4 momenttiin ja sitä tulee säännöksessä korottaa. Täydennys voidaan tehdä esimerkiksi edellyttämällä sekä maanpuolustukseen että yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuvalta uhalta vakavuutta. Tällaisen muutoksen tekeminen lakiehdotukseen on edellytyksenä lain käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Puolustusvaliokunta esittää 4 §:ää täsmennettäväksi perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla. 

5 §. Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen (Uusi).

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että valiokunnan perustuslain 10 §:n 4 momentista painottamat näkökohdat vaikuttavat yleisesti myös sotilastiedustelun toimivaltuussäännösten tulkintaan. Sotilastiedustelulakiin on sääntelyn erityisluonne huomioon ottaen syytä ottaa poliisilain 1 luvun 2 §:n kaltainen säännös perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Lakivaliokunta ehdottaa omassa lausunnossaan myös tällaisen lisäyksen tekemistä. Puolustusvaliokunta esittää sotilastiedustelulakiehdotuksen 1 lukuun lisättäväksi uutta säännöstä perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Uuden pykälän lisääminen aiheuttaa muutoksia 1. lakiehdotuksen pykälänumerointiin. 

6 (5) §. Suhteellisuusperiaate.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 5 § koskee suhteellisuusperiaatetta. Sen mukaan sotilastiedustelun toimenpiteiden on oltava puolustettavia suhteessa tiedon hankinnalla saatavien tietojen tärkeyteen sekä välttämättömyyteen ja tietojen saamisen kiireellisyyteen, tavoiteltavaan sotilastiedustelun päämäärään, sotilastiedustelun kohteeseen, muille tiedustelutoimenpiteen käytöstä aiheutuvaan oikeuksien loukkaamiseen sekä muihin asiaan vaikuttaviin seikkoihin. 

Säännöksen muotoilu on perustuslakivaliokunnan mielestä osin epäonnistunut. Yhtenä suhteellisuusarviointiin vaikuttavana seikkana säännöksessä mainitaan muille tiedustelutoimenpiteen käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaaminen. Ilmaisu oikeuksien loukkaaminen viittaa valtiosääntöoikeudellisessa kielenkäytössä kiellettyyn puuttumiseen yksilön oikeuksiin. Tiedustelutoiminnassa ei voi olla kyse tällaisesta kielletystä puuttumisesta, vaan suhteellisuusperiaate vaikuttaa siihen, milloin toisen oikeuksiin voidaan ylipäätään puuttua. Säännöstä tulee tältä osin tarkistaa siten, että oikeuksien loukkaamisen sijasta säädetään esimerkiksi oikeuksien rajoittamisesta. 

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 5 §:ää on perustuslakivaliokunnan mukaan lisäksi syytä täydentää vaatimuksella sotilastiedustelun toimenpiteiden tosiasiallisesta soveltuvuudesta tarkoitukseensa; lakivaliokunnalla on omassa lausunnossaan vastaava huomio. Perusoikeusrajoitus ei voi olla tarkoitukseensa soveltuva ja siten välttämätön, jos sillä ei edes periaatteessa voida saavuttaa sen perusteena olevaa hyväksyttävää tavoitetta. Sotilastiedustelun toimenpiteellä tulisi jokaisessa tapauksessa olla riittävät tosiasialliset mahdollisuudet saavuttaa sotilastiedustelun hyväksyttävät päämäärät. Sotilastiedusteluviranomaisten on esitettävä myös menetelmän soveltuvuudesta riittävät perustelut samalla tavoin kuin muidenkin sotilastiedustelulle asetettujen edellytysten täyttymisestä.  

Puolustusvaliokunta esittää edellä todetun johdosta, että säännös kirjoitetaan seuraavasti: "Sotilastiedustelun toimenpiteiden on oltava puolustettavia suhteessa tiedon hankinnalla saatavien tietojen tärkeyteen, tiedustelutehtävän kiireellisyyteen, tavoiteltavaan sotilastiedustelun päämäärään, sotilastiedustelun kohteeseen, muille tiedustelutoimenpiteen käytöstä aiheutuvaan oikeuksien rajoittamiseen sekä muihin asiaan vaikuttaviin seikkoihin. Lisäksi toimenpiteellä tulee olla riittävät tosiasialliset mahdollisuudet saavuttaa sotilastiedustelun hyväksyttävät päämäärät." Välttämättömyysvaatimus voidaan valiokunnan mielestä jättää säännöksestä tarpeettomana pois, koska asiasta säädetään tiedustelumenetelmien käytön yleisissä edellytyksissä (12 §). 

7 (6) §. Vähimmän haitan periaate.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 6 § koskee vähimmän haitan periaatetta. Sen mukaan sotilastiedustelun toimivaltuuden käytöllä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi. Säännökseen tulee perustus- ja lakivaliokunnan käsityksen mukaan lisätä vaatimus siitä, että tiedon hankkimisessa puututaan luottamuksellisen viestin salaisuuteen mahdollisimman kohdennetusti ja rajoitetusti. Tämä vastaa myös sitä perustuslain 10 §:n esitöistäkin ilmenevää lähtökohtaa, ettei perustuslain voida jatkossakaan katsoa sallivan yleistä, kohdentamatonta ja kaiken kattavaa tietoliikenteen seurantaa tiedustelutoiminnassa. 

Puolustusvaliokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi säännöstä siitä, että tiedon hankkimisessa ei saa puuttua luottamuksellisen viestin salaisuuteen muuten kuin mahdollisimman kohdennetusti ja rajoitetusti. 

9 (8) §. Syrjivän tiedustelutoiminnan kielto.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että sotilastiedustelun toimenpiteen kohdentaminen ei saa perustua ainoastaan henkilön ikää, alkuperää, kansalaisuutta, kieltä, uskontoa, vakaumusta, mielipidettä, poliittista toimintaa, ammattiyhdistystoimintaa, perhesuhteita, terveydentilaa, vammaisuutta tai seksuaalista suuntautumista koskeviin tietoihin. Perustuslakivaliokunnan mukaan säännöksessä mainitut perusteet sinänsä pitkälti pohjautuvat perustuslain 6 §:n 2 momentin kiellettyjen erotteluperusteiden luetteloon. Ehdotetussa 8 §:ssä ei kuitenkaan mainita sukupuolta. Säännös on perustuslain säännöksestä poiketen lisäksi kirjoitettu tyhjentävän luettelon muotoon, eikä se vastaa perustuslain 6 §:n 2 momentin ja perusoikeuskirjan 21 artiklan syrjintäkieltosäännöksiä. Eroavaisuutta ei esityksessä perustella. Sotilastiedustelulakiehdotuksen 8 §:n täydentäminen sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellolla sekä kiellettyjen syrjintäperusteiden luettelon muotoilu niin, ettei se ole tyhjentävä, on edellytyksenä lain käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan myös, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 8 §:n toisen virkkeen mukaan sotilastiedustelun toimenpiteen kohdentaminen ei saa perustua ainoastaan siinä mainittuihin tietoihin. Virkkeen oikeudellinen merkitys on perustuslakivaliokunnan mielestä epäselvä, jopa kyseenalainen. Perustelujen mukaan kohdentaminen pykälässä tarkoitetuilla tiedoilla saattaisi kuitenkin olla tietyissä tilanteissa välttämätöntä, kuten esimerkiksi kansalaisuuden perusteella. Tämä edellyttäisi perustelujen mukaan kuitenkin objektiivisia ja riittäviä perusteita. Tältä osin pykälä ja sen perustelut ovat ristiriidassa keskenään, koska esimerkiksi kansalaisuus on mainittu säännöksessä nimenomaisena kiellettynä kohdentamisperusteena. Ilmaisu ainoastaan voidaan perustuslakivaliokunnan mielestä tulkita myös oikeutukseksi kohdentaa tiedustelua pykälässä mainituilla kielletyillä syrjintäperusteilla, kunhan kohdentaminen ei perustu yksinomaan johonkin mainittuun perusteeseen. Kun säännöksen tarkoituksena on turvata tiedustelun kohdentumisen syrjimättömyys, tulee säännöksen muotoilua tarkistaa tätä tarkoitusta vastaavasti. 

Puolustusvaliokunta esitti mietinnössään PuVM 4/2018 vp säännöstä muotoiltavaksi seuraavasti: "Sotilastiedustelun toimenpiteiden kohdentaminen on toteutettava syrjimättömästi". Lisäksi valiokunta esitti säännöksen otsakkeen tarkentamista muotoon Syrjivän tiedustelutoiminnan kielto. Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 76/2018 vp), että säännös on painavista valtiosääntöoikeudellisista syistä välttämätöntä muotoilla nimenomaiseksi syrjintäkielloksi. Puolustusvaliokunta ehdottaa säännöksen muotoilua perustuslakivaliokunnan lausunnossaan esittämällä tavalla: ”Sotilastiedustelun toimenpiteen kohdentaminen ei saa ilman hyväksyttävää perustetta perustua henkilöiden ikään, sukupuoleen, alkuperään, kansalaisuuteen, asuinpaikkaan, kieleen, uskontoon, vakaumukseen, mielipiteeseen, poliittiseen toimintaan, ammattiyhdistystoimintaan, perhesuhteisiin, terveydentilaan, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muuhun henkilöön liittyvään syyhyn.”  

10 (9) §. Määritelmät.

Perustuslakivaliokunta toteaa 1. lausunnossaan, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 65 §:n 1 momentin ja 67 §:n 1 momentin mukaan tietojen hankkiminen tietoliikenteestä perustuu hakuehtojen käyttöön. Säännöksissä ei kuitenkaan määritellä, mitä hakuehdoilla tai hakuehtojen joukoilla tarkoitetaan. Koska hakuehdon käsite on tietoliikennetiedustelun kohdentumisen kannalta ensiarvoisen tärkeä, sääntelyn tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden sekä tietoliikennetiedustelun perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta hyväksyttävän kohdentumisen vuoksi sotilastiedustelulaissa tulee säätää hyväksyttävän hakuehdon perusteista. Tätä edellyttää myös EIT:n käytäntö luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuvan sääntelyn oikeusvaikutusten ennakoitavuudesta. 

Sotilastiedustelulaissa on perustuslakivaliokunnan mielestä syytä myös täsmällisemmin määritellä, mitä henkilöryhmällä tarkoitetaan ja mitä edellytyksiä useamman henkilön pitämiselle henkilöryhmänä asetetaan. Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että esityksen perusteluissa mainitut edellytykset muistuttavat rikoslain 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuja järjestäytyneelle rikollisryhmälle asetettuja edellytyksiä. Sotilastiedustelulakiin on tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden turvaamiseksi perusteltua sisällyttää vastaavan kaltainen henkilöryhmän määritelmä. 

Puolustusvaliokunta ehdotti mietinnössään (PuVM 4/2018 vp) säännökseen lisättäväksi hakuehtoja ja hakuehtojen luokkaa koskevat määritelmäsäännökset, josta ilmenevät niiden hyväksyttävyyden perusteet. Hakuehdon osalta hyväksyttävyyden perusteena on, että se mahdollisimman täsmällisesti ja rajatusti kykenee valikoimaan tietoliikennevirrasta tietoliikennetiedustelun kohteena olevan tietoliikenteen. Hakuehtojen luokan hyväksyttävyyden perusteena on paitsi yksittäisen luokkaan kuuluvan hakuehdon edellä sanottu luonne, myös se, että luokkaan kuuluvat hakuehdot kuvaavat samaa asiakokonaisuutta ja liittyvät riittävän läheisesti toisiinsa. Puolustusvaliokunta ehdotti mietinnössään lisäksi, että säännöksessä määritellään tarkemmin termi henkilöryhmä siten, että käsitteellä tarkoitetaan vähintään kolmen hengen muodostamaa tietyn ajan koossa pysyvää ja rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tai yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Esitetyt uudet alakohdat aiheuttavat tarpeen tarkistaa myös muiden alakohtien numerointi.  

Perustuslakivaliokunta toteaa 2. lausunnossaan, että puolustusvaliokunnan ehdottamat muutokset jättävät avoimeksi ne sisällölliset perusteet, joiden nojalla hakuehtoja voidaan määritellä. Sääntelyä on siksi syytä täydentää. Puolustusvaliokunta yhtyy puolustusministeriöltä saamaansa selvitykseen ja toteaa, että hakuehtojen yksityiskohtainen määrittely on vaikeaa, sillä käytettävät tiedot ovat moninaisia ja teknologian kehittyessä ne saattavat muuttua nopeastikin.  

Puolustusvaliokunta ehdottaa, että hakuehtoa koskevaan määritelmään lisätään säännös siitä, että puuttuminen luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan rajautuu tiedustelun kannalta välttämättömään. Valiokunta korostaa hakuehtojen osalta myös sotilastiedustelulain periaatesäännösten huomioimista kaikessa sotilastiedustelutoiminnassa, erityisen tärkeä säännös on tässä katsannossa vähimmän haitan periaate (7 §). Puolustusvaliokunta ehdotti aiemmassa mietinnössään tähän pykälään lisättäväksi perustuslakivaliokunnan esittämällä tavalla säännöstä siitä, että tiedon hankkimisessa ei saa puuttua luottamuksellisen viestin salaisuuteen muuten kuin mahdollisimman kohdennetusti ja rajoitetusti. Merkittävä rajaus sisältyy myös 70 §:ään, johon puolustusvaliokunta lisäsi säännöksen tietoliikennetiedustelun viimesijaisuudesta tiedustelumenetelmänä.  

Hakuehtojen täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden osalta puolustusvaliokunta korostaa erityisesti sitä, että muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta säädetään 71 §:ssä. Käräjäoikeudelta haettavassa luvassa on perusteltava muun muassa ne hakuehdot ja hakuehtojen luokat, joiden perusteella lupaa haetaan (71 §, 3 momentti, 5 kohta). 

11 (10) §. Sotilastiedusteluviranomaiset.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että määritelmää puolustushaarat on syytä avata. Puolustusvaliokunta ehdottaa, että säännöksessä käytetään vakiintunutta käsitettä Maa-, Meri- ja Ilmavoimat. Pykälän 2 momentin säännösviittausta on tarkistettava pykälänumeroinnin muuttuessa. 

Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uutta 3 momenttia, jossa selvennetään sitä, että pääesikunnassa sotilastiedustelun tehtäviä hoitavat ja niihin liittyviä toimivaltuuksia käyttävät pääesikunnan sotilastiedusteluun määrätyt virkamiehet.Valiokunta huomauttaa, että viranomaisten tarkempi määrittely on lisäksi merkittävää sotilastiedustelun ja rikostorjunnan erottamiseksi toisistaan.  

12 (11) §. Tiedustelumenetelmän käytön yleiset edellytykset.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 11 § koskee tiedustelumenetelmien käytön yleisiä edellytyksiä. Säännöksen 1 momentissa säädettäisiin kaikille tiedustelumenetelmille yhteisestä yleisestä edellytyksestä voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoa tiedustelutehtävän kannalta. Kysymys on esityksen perustelujen mukaan niin sanotusta perustellusta tuloksellisuusvaatimuksesta. Tiedustelutehtävällä tarkoitetaan pääesikunnan tiedustelupäällikön sotilastiedusteluviranomaiselle antamaa toimeksiantoa tiedustelutiedon hankkimiseksi sotilastiedustelun kohteesta. Perustuslakivaliokunta toteaa, että sotilastiedustelussa on kysymys tiedon hankkimisesta sotilaallisesta toiminnasta, mutta sotilaallisen toiminnan merkityssisältö on epämääräinen eikä sitä ole ehdotetussa laissa määritelty. Perustuslakivaliokunta on painottanut tarvetta tulkita rajoitusperustetta suppeasti. 

Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 11 §:n 1 momentin sisältämää sotilastiedustelumenetelmien käytön yleistä edellytystä valtiosääntöoikeudellisesti arvioitaessa huomiota tulee kiinnittää ensinnäkin siihen, että tiedustelumenetelmien käytössä yleisesti on irtauduttu ja etäännytty konkreettisesta rikosepäilystä. Perustuslakivaliokunta korosti perustuslain muuttamista koskevassa mietinnössä painokkaasti perustuslain säännöksen välttämättömyysedellytystä. Valiokunta totesi, että luottamuksellisen viestin salaisuuteen kohdistuva rajoitus on sallittu vain, jos tiedonhankinta ei ole mahdollista vähemmän puuttuvin keinoin. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tästä seuraa, että tiedustelutoiminnan edellytykseksi tulee yleisesti asettaa välttämättömyyttä koskeva edellytys. Tällaisen lisäyksen tekeminen sotilastiedustelulakiehdotukseen on edellytyksenä lain käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta huomauttaa lisäksi, että tiedustelutoiminnan erityisluonne sekä ehdotetun sääntelyn laaja-alaisuus perustelevat tiedustelumenetelmän käytön asianmukaisen ja oikeasuhtaisen kohdentumisen vuoksi 11 §:n 1 momentin täsmentämistä myös siten, että tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiin lisättäisiin niillä oletettavasti saatavan tiedon tärkeyttä koskeva edellytys. 

Perustuslakivaliokunta toteaa myös lausunnossaan, että uudet toimivaltuudet, joilla voitaisiin syvimmin puuttua luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan, on mainittu sotilastiedustelulakiehdotuksen 11 §:n 2 momentissa. Säännöksessä mainittuja toimivaltuuksia saadaan käyttää vain, jos toiminta vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Säännöksessä ei mainita tukiasematietojen hankkimista. Vaikka kyseinen toimivaltuus ei suoranaisesti puutu viestin sisältöön, perustuslakivaliokunta pitää sen lisäystä säännökseen perustuslain 10 §:stä johtuvista syistä asianmukaisena. 

Perustuslakivaliokunta toteaa edelleen, että tiedustelun edellytyksistä ehdotetaan säädettäväksi osin toimivaltuuksittain eri tavalla. Esimerkiksi sotilastiedustelulakiehdotuksen 20 §:n 3 momentin mukaan suunnitelmallinen tarkkailu on mahdollista, jos sillä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutoiminnan kannalta. Vastaava säännös sisältyy teknisen kuuntelun osalta 24 §:n 2 momenttiin, teknisen katselun osalta 26 §:n 2 momenttiin sekä telekuuntelun osalta 32 §:n 3 momenttiin. Peitetoiminnan ja valeoston osalta kynnys on määritelty toisin asettamalla sille välttämättömyysvaatimus. Vastaavasti muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedustelun edellytyksenä 67 §:n 1 momentin mukaan on, että tiedustelun voidaan olettaa olevan välttämätöntä tiedon saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. 

Edellä todettuun viitaten puolustusvaliokunta ehdottaa sotilastiedustelulakiehdotuksen 11 §:n 1 momenttiin lisättäväksi välttämättömyysvaatimuksen sekä tarkennuksen saatavan tiedon tärkeydestä. Välttämättömyysvaatimuksen lisääminen yleisiä edellytyksiä koskevaan pykälään johtaa siihen, että 4 luvusta tulisi poistaa tiedustelumenetelmien käytön erityisinä edellytyksinä olevat säännökset välttämättömyydestä (41 § peitetoiminta, 45 § valeosto ja 67 § muu kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuva tiedustelu). Puolustusvaliokunta toteaa, että koska perustuslakivaliokunta on lausunnossaan sitonut välttämättömyysedellytyksestä säätämisen perustuslain 10 §:n 4 momenttiin — joka ei anna suojaa valtiolliselle toimijalle — niin ponsilausuman ei voi katsoa edellyttävän, että valtiolliseen toimijaan kohdistuvalle tiedustelulle asetetaan välttämättömyysvaatimus. Sen vuoksi puolustusvaliokunta esittää 1 momenttiin lisättäväksi säännöksen siitä, että valtiolliseen toimijaan kohdistuvan tiedustelumenetelmän käytön yleisenä edellytyksenä on, että tietojen saaminen on tarpeen tiedustelutehtävän kannalta. 

Puolustusvaliokunta toteaa, että edellä ehdotettu muutosesitys 4 §:n 2 momenttiin koskee nimenomaisesti toimintaa, joka vakavasti uhkaa Suomen maanpuolustusta tai yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Tästä seuraa, että koska sotilastiedustelua ei ylipäänsä saa kohdistaa muuhun toimintaan kuin sotilaalliseen toimintaan tai kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaan toimintaan, ei siten ole mahdollista käyttää sotilastiedustelun toimivaltuuksia missään muissa tilanteissa. Siten on tarpeetonta, että 11 §:n 2 momentissa säädettäisiin joidenkin toimivaltuuksien yleiseksi edellytykseksi se, että toiminta vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Puolustusvaliokunta ehdottaa pykälän 2 momentin poistamista. 

Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 9 §:n 10 kohdan mukaan valtiollisella toimijalla tarkoitetaan vieraan valtion tunnistettua viranomaista tai sellaiseen rinnastuvaa toimijaa sekä tarkoitetun tahon palveluksessa olevaa tai sen määräyksessä ja ohjauksessa toimivaa tahoa. Puolustusvaliokunta toteaa, että valtiollinen toimija -määritelmä siis kattaa myös vieraan valtion tunnistetun viranomaisen tai sellaiseen rinnastuvan toimijan. Näin ollen tiedustelutoiminnan käytön yleisiä edellytyksiä koskevan pykälän 1 momentissa on tarpeetonta käyttää ilmaisua ”tai siihen rinnastuvaan tahoon”. Puolustusvaliokunta ehdottaa tämän ilmaisun poistamista momentista. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa kiinnitetään huomiota myös tämän mietinnön yleisperusteluissa tarkemmin läpikäytyyn kysymykseen kotirauhan suojasta. Perustuslakivaliokunnan kannanotto pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävän tilan rajaamisesta lain soveltamisalan ulkopuolelle vaikuttaa moneen pykälään, myös tiedustelumenetelmien käytön yleisiä edellytyksiä koskevaan säännökseen. Puolustusvaliokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi momentti (3 mom.), jossa säädetään siitä, että tiedustelumenetelmää ei saa kohdistaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan. 

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 115 §:ssä säädetään asioista, joista voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella tai puolustusministeriön asetuksella. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan (ks. tarkemmin 115 § yksityiskohtaiset perustelut), että asetuksenantovaltuusäännökset on asianmukaista sijoittaa lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen. Perustuslakivaliokunnan kannanottoon viitaten puolustusvaliokunta ehdottaa tiedustelumenetelmien käytön yleisiä edellytyksiä koskevaan pykälään lisättäväksi uuden 5 momentin siitä, että tiedustelumenetelmien käytön järjestämisestä sotilastiedusteluviranomaisessa, tiedustelumenetelmän käytöstä vastaavasta virkamiehestä ja tiedustelumenetelmää käyttävästä virkamiehestä voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, kuka määrää tiedustelumenetelmän käyttöä johtavan ja valvovan tai menetelmiä käyttävän virkamiehen tehtävään. Lisäksi asetuksella voidaan säätää virkamiesten kelpoisuusvaatimuksista. 

14 (13) §. Tietopyyntö.

Sotilastiedustelulain säännösnumeroinnin muuttuessa on tarve tarkentaa pykälässä olevaa viittaussäännöstä. Ulkoasiainministeriön virallinen nimi on ollut 1.1.2018 lähtien ulkoministeriö. Valiokunta ehdottaa pykälässä käytettäväksi virallista uutta nimeä. 

15 (14) §. Tiedustelutoiminnan yhteensovittaminen.

Puolustusvaliokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 3 momentin siitä, että tiedustelutoiminnan yhteensovittamisen järjestämisestä voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella. Valiokunta huomauttaa, että yhteensovittamisen järjestämisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä käytännön järjestelyitä. Asetuksella voidaan säätää siitä, ketkä viranomaiset osallistuvat yhteensovittamiseen. Ulkoasiainministeriön virallinen nimi on ollut 1.1.2018 lähtien ulkoministeriö. Valiokunta ehdottaa pykälässä käytettäväksi virallista uutta nimeä. 

16 (15) §. Sotilastiedustelun seuranta.

Pykälän 1 momentin säännösviittausta on korjattava. 

17 (16) §. Yhteistyö suojelupoliisin kanssa.

Puolustusvaliokunta esittää, että pykälän uudeksi 2 momentiksi lisätään asetuksenantovaltuus, jonka nojalla valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä sotilastiedusteluviranomaisen ja suojelupoliisin välisen yhteistyön järjestämisestä. Yhteistyön järjestämisellä tarkoitetaan yhteistyön käytännön järjestelyitä, kuten esimerkiksi sitä, missä nimenomaisissa tilanteissa yhteistyötä pitää tehdä, millaisessa muodossa yhteistyötä tehdään ja mitkä ovat yhteistyöhön osallistuvat tahot ja niiden tehtävät. 

18 (17) §. Yhteistyö muiden viranomaisten sekä yritysten ja muiden yhteisöjen kanssa.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että säännöksen sanamuodon perusteella jää hyvin avoimeksi, mitä sotilastiedusteluviranomaisen ja yhteisöjen välinen yhteistyö voisi olla ja mitä yhteisöjä säännös koskisi. Lainkohdan perusteluissa todetaan lähinnä vain, että sotilastiedusteluviranomaisen ja yhteisöjen välinen yhteistyö voi liittyä myös yritysten turvallisuuteen ja yritysvakoilun estämiseen. Perusteluissa viitataan myös siihen, että näissä tilanteissa tulee ottaa huomioon erityisesti myös se, mikä on yrityksen asema maanpuolustuksessa ja osallistuuko se esimerkiksi yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen tuottamiseen. Perustuslakivaliokunnan mielestä epäselväksi jää muun muassa, miten ehdotettu sääntely suhtautuu perustuslain 124 §:n julkisen hallintotehtävän antamista muun kuin viranomaisen hoidettavaksi koskevaan sääntelyyn. Tiedustelulakiehdotuksen 17 §:n säännös yhteistyöstä yhteisöjen kanssa tulee perustuslakivaliokunnan mielestä joko poistaa lakiehdotuksesta tai sitä tulee olennaisesti täsmentää yhteistyön sisällön ja osapuolten suhteen ja perustuslain 124 §:n kannalta asianmukaisella tavalla. Tällainen muutos on edellytys sille, etä sotilastiedustelulakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa tuodaan lisäksi esiin, että säännöksen perustelujen mukaan 17 §:n sääntely ei koske henkilötietojen antamista. Tällainen rajaus ei kuitenkaan ilmene säännöksestä. Perustuslakivaliokunta huomauttaa edelleen, että henkilötiedon käsite on laaja. Mikäli tarkoituksena on vastoin esityölausumaa, että säännöksen perusteella voidaan luovuttaa henkilötietoja yhteisöille salassapitovelvollisuuden estämättä, on ehdotettua sääntelyä täsmennettävä. Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt hyvin väljiä ja yksilöimättömiä tietojensaantioikeuksia perustuslain kannalta mahdollisina edes silloin, kun ne on sidottu välttämättömyyskriteeriin. Tiedustelulakiehdotuksen 17 §:ssä on siksi määriteltävä olennaisesti tarkemmin tietojen saantiin oikeutettujen yhteisöjen piiri, jotta sotilastiedustelulakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Vaihtoehtoisesti säännöstä on täsmennettävä siten, että siitä käy selkeästi ilmi sen perusteluissa ilmaistu rajaus, jonka mukaan pykälän perusteella ei voi luovuttaa salassa pidettäviä henkilötietoja. Lisäksi puolustusvaliokunnan on syytä vielä arvioida, onko asianmukaista, että tietojen antamiselle yhteisöille ei ole asetettu korkeampaa kynnystä kuin tietojen antamiselle viranomaisille. 

Liikenne- ja viestintävaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota 17 §:n tietojen luovuttamista koskevaan säännökseen, jossa luovuttamisen edellytykseksi on asetettu välttämättömyys muun muassa kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Ottaen huomioon Kyberturvallisuuskeskuksen tehtävien merkityksen yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kannalta, liikenne- ja viestintävaliokunta ehdottaa puolustusvaliokunnalle, että Kyberturvallisuuskeskus voi saada myös mainitun 17 §:n perusteella tietoja, jos se on tarpeen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, välttämättömyyden sijasta. Tämä antaisi tietojen luovuttamisesta päättävälle tiedusteluviranomaiselle enemmän liikkumavaraa tietojen luovuttamisessa. Puolustusvaliokunta yhtyy liikenne- ja viestintävaliokunnan näkemykseen Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa tehtävän viranomaisyhteistyön merkityksestä.  

Puolustusvaliokunnan käsityksen mukaan pykälän 1 momentissa on kyse tilanteesta, jossa viranomaiset toimivat oman lakiin perustuvan toimivaltansa puitteissa, joten sääntely on tässä suhteessa ongelmaton perustuslain 124 §:n kannalta. Valiokunta toteaa, että kynnys tietojen luovuttamiseen viranomaisille on alempi kuin yrityksille ja muille yhteisöille. Valiokunta ehdottaa 1 momentissa tarkennettavaksi sitä, että sotilastiedusteluviranomainen voi tehtävänsä toteuttamiseksi luovuttaa muille viranomaisille salassapitosäännösten estämättä muita tietoja kuin henkilötietoja, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen maanpuolustuksen kannalta tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Momenttiin lisättäisiin myös maininta siitä, että henkilötietojen luovuttamisesta säädettäisiin henkilötietojen käsittelystä puolustusvoimissa annetussa laissa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tietojen luovuttamisesta sellaisille yrityksille ja yhteisöille, joiden kanssa puolustusvoimien on välttämätöntä tehdä yhteistyötä sotilastiedustelun suorituskyvyn kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Osa pykälässä tarkoitetuista yhteisöistä on julkisoikeudellisia yhteisöjä, joista säädetään lailla. Esimerkkeinä voidaan mainita Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori ja Suomen Turvallisuusverkko Oy. Valiokunta viittaa tässä yhteydessä puolustusselonteosta antamaansa mietintöön (PuVM 4/2017 vp), jossa todetaan puolustusvoimilla olevan eurooppalaisessa vertailussa poikkeuksellisen mittava määrä erilaisia yhteistyöjärjestelyitä yrityselämän kumppaneiden kanssa. Valiokunta huomauttaa, että puolustusvoimissa on viimeisten 10—15 vuoden ajan ollut käynnissä prosessi, jossa puolustusvoimat on keskittynyt ydintehtäväänsä, kotimaan puolustukseen, ulkoistaen samalla merkittävän määrän tukitoimintojaan yhteistyökumppaneille. 

Strateginen kumppanuus on puolustusvoimien ja yksityisen sektorin palveluntuottajan välisen yhteistyön syvällisin muoto. Sen lähtökohtana on sopimukseen perustuva luja, kestävä ja pitkäaikainen yhteistyösuhde, joka jatkuu myös poikkeusoloissa. Strategiselle kumppanuudelle ominaista ovat yhteiset kehittämistavoitteet ja osapuolten varautuminen ja toimintatapojen kehittäminen niin rauhan aikaa kuin kriisiajan toimintaakin varten. Strategisia kumppaneita ovat esimerkiksi eri puolustushaarojen kanssa tehtävässä yhteistyössä Millog, Patria ja Insta, mutta strategista kumppanuustoimintaa harjoitetaan myös esimerkiksi ruokahuollossa Leijona Cateringin kanssa. Kumppanuus eroaa strategisesta kumppanuudesta lähinnä poikkeusoloihin varautumisen osalta. Lähtökohtana on sopimukseen perustuva, kestävä, ennakoitava ja pitkäaikainen yhteistyösuhde, joka jatkuu pääsääntöisesti myös poikkeusolojen aikana, mikä edellyttää palvelun tuottajalta erityistä sitoutumista yhteistyöhön. Kumppanuus ei kuitenkaan lähtökohtaisesti sisällä valmiuteen tai poikkeusolojen toimintaan liittyviä merkittäviä erityisvaatimuksia. 

Edellä todettuun viitaten on puolustusvaliokunnan mielestä selvää, että sotilastiedusteluviranomaisten on muiden viranomaistoimijoiden lisäksi maanpuolustuksellisista ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä syistä välttämätöntä tehdä yhteistyötä myös yrityskentän ja muiden yhteisöjen kanssa. Kyse on siten puolustusvoimien toimintaa ja suorituskykyä tukevista, ylläpitävistä tai kehittävistä yhteistyökumppaneista. Valiokunta korostaa, että yritysten ja yhteisöjen kanssa tehtävä yhteistyö ei ole luonteeltaan sellaista, että se olisi ristiriidassa perustuslain 124 §:n kanssa, joka koskee julkisten hallintotehtävien antamista muiden kuin viranomaisten hoidettaviksi.  

Valiokunta ehdottaa 2 momenttia täsmennettäväksi siten, että sotilastiedusteluviranomainen voi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa yrityksille ja muille yhteisöille tiedustelun menetelmien ja järjestelmien kehittämiseksi haittaohjelmaan liittyvän tunnistamistiedon tai muun kuin henkilötiedon, jos tiedon luovuttaminen on välttämätöntä Puolustusvoimien toiminnan tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. 

Pykälän 3 momentin säännösviittauksia on tarkennettava säännösnumeroinnin muuttuessa. Lisäksi säännöksen viimeiseksi 4 momentiksi siirrettäisiin perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla lakiehdotuksen 115 §:ssä oleva asetuksenantovaltuus, joka koskee yhteistyön järjestämistä. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä sotilastiedusteluviranomaisen ja muiden viranomaisten ja yritysten välisen yhteistyön järjestämisestä sekä yhteistyöhön osallistuvista tahoista ja niiden tehtävistä. Asetuksella voidaan antaa myös tarkempia säännöksiä siitä, mitkä maanpuolustuksen ja kansallisen turvallisuuden kannalta keskeiset yritykset ja tahot yhteistyöhön osallistuvat. Lisäksi asetuksella voidaan säätää tarkemmin siitä, mitä vastuualueita tietyillä tahoilla on yhteistyössä. Valiokunnan mielestä on selvää, etteivät yritysten osalta kysymykseen voi tulla julkisen vallan käyttöön liittyvät tehtävät, vaan kyse on esimerkiksi eri tahojen omiin tehtäviin ja toimiin liittyvästä tiedon jakamisesta tilannekuvan muodostamiseksi. 

Valiokunta ehdottaa myös pykälän nimikkeen tarkentamista kuvaamaan paremmin niitä tahoja, joiden kanssa yhteistyötä tehdään (Yhteistyö muiden viranomaisten sekä yritysten ja muiden yhteisöjen kanssa).  

19 (18) §. Salaisen tiedonhankinnan yhteensovittaminen.

Valiokunta esittää pykälään lisättäväksi uutta 2 momenttia siitä, että salaisen tiedonhankinnan yhteensovittamisen järjestämisestä voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä esimerkiksi siitä, miten yhteistyöhön osallistuvat tahot koordinoivat tiedustelumenetelmien käyttöä. Lisäksi asetuksessa voidaan säätää siitä, mitkä tahot ovat keskenään yhteydessä, kun sensitiivisessä toiminnassa tulee vastaan yllättäviä tilanteita. Säännöksiä voidaan antaa myös esimerkiksi mahdollisista yhteistyöryhmistä ja niiden toiminnasta. 

20 (19) §. Kansainvälinen yhteistyö.

Kansainvälistä yhteistyötä koskevan pykäläehdotuksen 1 momentin 1 kohdan perusteella sotilastiedusteluviranomainen voi Suomen kansallisten etujen mukaisesti tehtäviinsä liittyen tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi vaihtaa hankkimiaan tietoja ulkomaisten tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden kanssa. Pykälän 5 momenttiin sisältyy viittaussäännös, jonka mukaan pykälässä tarkoitetussa tietojen luovuttamisessa ja vastaanottamisessa noudatetaan lisäksi, mitä siitä erikseen Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa määrätään tai kansainvälisistä tietoturvallisuusvelvoitteista annetussa laissa säädetään. Säännöksen perustelujen mukaan kansainvälisillä velvoitteilla tarkoitetaan lähinnä kansainvälisiä tietoturvallisuussopimuksia, joita Suomi on jo solminut useiden merkittävien yhteistyötahojen kanssa. 

Perustuslakivaliokunnan mielestä sääntelyä on täsmennettävä siten, että siitä ilmenee säädösperustaisesti ja nimenomaisesti rajoitus luovuttaa tai vastaanottaa tietoja sellaisten valtioiden kanssa, joiden voidaan katsoa syyllistyvän järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin tai joissa tiedonhankintakeinot eivät noudata kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa vahvistettuja standardeja. Tällainen muutos on edellytyksenä sille, että sotilastiedustelulakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Rajaus voidaan perustuslakivaliokunnan mielestä toteuttaa esimerkiksi siten, että säännöksessä viitattaisiin siihen, että tietojen luovuttamisessa ja vastaanottamisessa on noudatettava Suomea velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia ja kielletään nimenomaisesti kansainvälinen yhteistyö ja tietojen vaihto, jos on perusteltua aihetta epäillä, että jotakin henkilöä tämän yhteistyön tai tietojen luovuttamisen vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu, vaino, mielivaltainen vapaudenriisto tai epäoikeudenmukainen oikeudenkäynti. 

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 19 §:n perusteluista ilmenee, että pykälä ei koskisi henkilötietojen vaihtoa. Lakiehdotuksen 19 §:n 5 momentin mukaan henkilötietojen luovuttamisesta säädetään tarkemmin henkilötietojen käsittelystä puolustusvoimissa annetussa laissa. Perustuslakivaliokunnan mielestä viittaus tarkempaan säätämiseen antaa kuitenkin mahdollisuuden tulkintaan, jonka mukaan 19 §:n säännöksillä luodaan perusteet henkilötietojen vaihdolle. Mikäli sotilastiedustelulakiehdotuksen 19 §:n tarkoituksena on vastoin esityölausumaa, että säännöksen perusteella voidaan luovuttaa henkilötietoja ulkomaisille tiedustelu- ja turvallisuuspalveluille salassapitovelvollisuuden estämättä, on ehdotettua sääntelyä täsmennettävä ja muutettava perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan johdosta valiokunnan edellä mainitun viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä koskevan käytännön mukaiseksi. Vaihtoehtoisesti 19 §:n säännöstä on täsmennettävä siten, että siitä käy selkeästi ilmi sen perusteluissa ilmaistu rajaus, jonka mukaan pykälän perusteella ei voi luovuttaa salassa pidettäviä henkilötietoja. Mahdollisuus luovuttaa tietoja salassapitovelvollisuuden estämättä on tässäkin tapauksessa määriteltävä tietosisällöittäin tai sidottava välttämättömyysedellytykseen. Tällainen muutos on edellytys sille, että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Vieraan valtion toimivaltaisella virkamiehellä on sotilastiedustelulakiehdotuksen 19 §:n 3 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikön päätöksellä oikeus Suomen alueella sotilastiedusteluviranomaisen tehtävien hoitamiseksi toimia yhteistoiminnassa sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen kanssa ja tämän ohjauksessa ja valvonnassa käyttää 20, 22, 41, 45, 49 ja 63 §:ssä tarkoitettuja tiedustelumenetelmiä. Viitattuihin toimivaltuuksiin kuuluu muun ohella esimerkiksi 41 §:ssä säädetty peitetoiminta, 45 §:ssä säädetty valeosto ja 63 §:ssä tarkoitettu teknisten tietojen käsittely. 

Säännösehdotuksen perusteluissa viitataan siihen, että kyseiset tiedustelumenetelmät merkitsevät vain vähäistä puuttumista perusoikeuksiin, eikä yhdelläkään niistä kajottaisi luottamuksellisen viestin salaisuuteen. Hallituksen esityksessä viitataan siihen, että peitetoimintaa ja valeostoa pidetään kovimpina salaisina tiedonhankintakeinoina, sillä näiden keinojen käytön edellytykset ovat erittäin tiukkoja.  

Perustuslakivaliokunta on puolestaan edellä arvioinut, että lakiehdotuksen 63 §:n sanamuoto vaikuttaa mahdollistavan hyvin laajan viestintäverkon alueen kattavan tietojen keräämisen ja tallentamisen. Perustuslakivaliokunnan mielestä on selvää, ettei ehdotetuissa toimivaltuuksissa ole siten kyse vain vähäisestä puuttumisesta perusoikeuksiin, kuten perusteluissa esitetään. Ehdotettu sääntely vieraan valtion virkamiehen toiminnasta on merkityksellistä perustuslain 1 §:ssä tarkoitetun Suomen täysivaltaisuuden kannalta. Täysivaltaisuuden rajoituksia koskevassa perustuslakivaliokunnan käytännössä on kiinnitetty huomiota toimivallan laatuun ja mahdollisuuteen käyttää valtuuksia itsenäisesti. Ehdotetussa 19 §:ssä vieraan valtion virkamiehen käytössä olevia toimivaltuuksia on rajattu edellä kuvatulla tavalla. Tiedustelumenetelmiä käytetään 19 §:n mukaan sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen kanssa ja tämän ohjauksessa ja valvonnassa. Säännöksen sanamuodosta tulee kuitenkin käydä ilmi selkeämmin, että vieraan valtion virkamies on velvollinen noudattamaan sotilastiedusteluviranomaisen hänelle antamia määräyksiä, rajoituksia ja ohjeita. Lisäksi sääntelyä on täydennettävä säännöksin vieraan valtion virkamiehen virkavastuusta. 

Pykälän 2 momentissa säädetään tilanteesta, jossa sotilastiedusteluviranomaisen virkamies osallistuu sotilastiedusteluviranomaisen ja ulkomaan tiedustelu- tai turvallisuusviranomaisen yhteistoimintaan toisen valtion alueella. Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen hallituksen esityksessäkin ilmaistuun käsitykseen, että ulkomaantiedustelun toiminta saattaa tapauskohtaisesti myös täyttää jonkin kohdevaltion rikoslainsäädännössä rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön. Esityksessä ei kuitenkaan ole tämän enempää arvioitu sääntelyn hyväksyttävyyttä ja seurauksia virkamiehelle. Valiokunnan mielestä puolustusvaliokunnan on syytä tarkastella huolellisesti virkamiehen oikeusasemaa tällaisessa tilanteessa ja harkita muun ohella, voidaanko pykälän tarkoittamaan osallistumiseen määrätä ilman virkamiehen suostumusta tehtävään. 

Puolustusvaliokunta toteaa, että kansainvälistä yhteistyötä koskevan 19 §:n mukaan sotilastiedusteluviranomainen voi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoja kansainvälisessä yhteistyössä, jos tietojen luovuttaminen ei ole vastoin kansallista etua. Tietojen luovuttamisen kansainvälisessä yhteistyössä tulee ensinnäkin perustua sotilastiedusteluviranomaisen tehtävään. Käytännössä kyse voi olla tiedustelumenetelmien tekniikkaa ja taktiikkaa tai haittaohjelmia koskevista tiedoista tai turvallisuusuhkia koskevista analyyseistä taikka muusta sellaisesta tiedosta, jonka luovuttaminen olisi Suomen intressien mukaista. Valiokunta korostaa, että tiedon luovuttamisen tulee aina olla kansallisen edun mukaista. Kansallisen edun arvioinnissa on huomioitava myös seikat, jotka saattavat huonontaa Suomen kansallista etua. Suomen edun mukaista ei ole esimerkiksi luovuttaa vieraan valtion tiedusteluviranomaiselle tietoja suomalaisten yritysten yrityssalaisuuksista tai muita tietoja, jotka esimerkiksi heikentävät Suomen alueella oleskelevien perus- ja ihmisoikeuksia. Puolustusvaliokunta huomauttaa, että kansainvälisessä yhteistyössä toteutettavan tietojen luovuttamisen tulee olla myös muutenkin ehdotettujen säännösten mukaista ja sotilastiedusteluviranomaisen toteuttamaan tiedustelutehtävään liittyvää. Valiokunta toteaa, että tiedustelutehtävä perustuu viime kädessä tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteisessä kokouksessa päätettyihin painopisteisiin. Tiedustelutoiminnan painopisteiden voidaan katsoa olevan Suomen etujen toteuttamista ja painopisteiden mukaisen tiedustelun olevan Suomen etujen mukaista. 

Edellä todetuista perustuslakivaliokunnan kannanotoista johtuen puolustusvaliokunta ehdottaa täsmennettäväksi pykälän 1 momentin 1 kohtaa siten, että laissa säädetään muiden kuin henkilötietojen vaihtamisesta kansainvälisessä yhteistyössä. Henkilötietojen luovuttamista koskevan kiellon vuoksi puolustusvaliokunta katsoo, että tietojen luovuttamisen kynnys voidaan 1 momentin 1 kohdassa muuttaa välttämättömästä tarpeelliseksi. Pykälän 3 momentissa valiokunta ehdottaa määritelmän vieraan valtion korvaamista ilmaisulla ulkomainen. Samaan momenttiin lisätään säännös siitä, että ulkomainen virkamies on velvollinen noudattamaan sotilastiedusteluviranomaisen hänelle antamia määräyksiä, rajoituksia ja ohjeita. Lisäksi momentissa olevia säännösviittauksia on säännösnumeroinnin muuttumisen vuoksi tarpeen korjata. Pykälään lisätään uusi 5 momentti, jossa kielletään kansainvälinen yhteistyö sellaisissa tilanteissa, joissa on perusteltua aihetta epäillä, että jotakin henkilöä uhkaa yhteistyön tai tietojen luovuttamisen vuoksi kuolemanrangaistus, kidutus, muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu, vaino, mielivaltainen vapaudenriisto tai epäoikeudenmukainen oikeudenkäynti. Henkilötietojen luovuttamisesta säädetään pykälän 6 momentin viittaussäännöksen nojalla henkilötietojen käsittelystä puolustusvoimissa annettavassa laissa. Valiokunta esittää 6 momentista poistettavaksi ilmaisun tarkemmin. 

Puolustusvaliokunta katsoo, että osallistuminen kansainväliseen tiedusteluyhteistyöhön vieraan valtion alueella ei edellytä virkamiehen suostumusta. Pykäläehdotuksen 2 momentissa säädetään nimenomaisesti, että virkamiehen on noudatettava asemamaan lainsäädäntöä ja ehtoja. Näin ollen virkamieheen ei kohdistu sellaista vahingon vaaraa kuin sotilastiedustelulakiehdotuksen-        62 §:ssä tarkoitetussa ulkomailla tapahtuvassa tiedustelussa; tähän pykälään puolustusvaliokunta esittää lisättäväksi säännöstä virkamiehen nimenomaisesta suostumuksesta tiedustelutehtävään. 

21 §. Ulkomaisen virkamiehen virkavastuu (Uusi).

Perustuslakivaliokunnan mukaan laista tulee käydä selkeämmin ilmi, että vieraan valtion virkamies on velvollinen noudattamaan sotilastiedusteluviranomaisen hänelle antamia määräyksiä, rajoituksia ja ohjeita. Lisäksi sääntelyä on täydennettävä säännöksin vieraan valtion virkamiehen virkavastuusta. Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että vieraan valtion virkamiehen rikosoikeudellisen virkavastuun tulee ilmetä ehdotetusta sotilastiedustelulaista. Perusteltua kuitenkin on, että varsinaiset virkavastuuta koskevat säännökset sisällytetään rikoslain säännöksiin, joihin sotilastiedustelulaissa olevassa säännöksessä viitataan. Vieraan valtion virkamiehen vahingonkorvausvastuusta ei lakivaliokunnan näkemyksen mukaan tarvitsisi erikseen säätää, koska virkamies toimisi sotilastiedusteluviranomaisen ohjauksessa ja valvonnassa, jolloin mahdollinen vahingonkorvausvelvollisuus saattaisi konkretisoitua ensisijaisesti puolustusvoimille joko suoraan tai isännänvastuun perusteella.   

Puolustusvaliokunta toteaa, että perustuslakivaliokunnan huomio siitä, että vieraan valtion virkamies on velvollinen noudattamaan sotilastiedusteluviranomaisen hänelle antamia määräyksiä, rajoituksia ja ohjeita, on huomioitu 20 §:n 3 momenttiin esitetyllä muutoksella. 

Puolustusvaliokunta ehdottaa, että vieraan valtion toimivaltaisen virkamiehen virkavastuusta säädetään uudessa pykälässä ja että pykälässä käytetään vieraan valtion virkamies -termin sijasta määritelmää ulkomainen virkamies rikoslain 40 luvussa käytetyn terminologian mukaisesti. Valiokunta toteaa, että pykälä on kansainvälisiä sopimuksia koskevaa viittaussäännöstä lukuun ottamatta sisällöltään sama kuin poliisilain 5 a luvun 57 §. 

Puolustusvaliokunta huomauttaa, että viittaus kansainvälisiin sopimuksiin on tarpeellinen siksi, että NATO/PfP SOFAa sovelletaan Nato-maiden ja sopimukseen liittyneiden rauhankumppanuusmaiden, kuten Suomen, alueella. NATO/PfP SOFAsta on tullut vakiintunut tapa järjestää joukkojen ja henkilöstön oikeudellinen asema niiden oleskellessa toisen sopimuspuolen alueella. Myös EU:ssa on tehty vastaava sopimus EU SOFA, mutta se ei ole vielä kansainvälisesti voimassa. Sopimukset sisältävät määräyksiä, jotka koskevat muun muassa maahantulomuodollisuuksia, aseenkanto-oikeutta, tuomiovallan käyttöä, vahingonkorvausoikeutta ja siitä luopumista eräissä tapauksissa sekä erioikeuksia ja -vapauksia. 

Lakivaliokunnan lausuntoon viitaten puolustusvaliokunta toteaa, että ulkomaisten tiedusteluvirkamiesten Suomessa mahdollisesti tekemien ja heihin täällä kohdistuvien rikosten osalta on tarpeen säätää niissä säännöksissä, joissa todetaan, minkä rikosten osalta ja millä edellytyksillä virkarikoksia ja virkamiehiin kohdistuvia rikoksia koskevia säännöksiä sovelletaan ulkomaisiin virkamiehiin (rikoslain 16 luvun 20 § ja 40 luvun 12 §). Virkamiehiin kohdistuvista rikoksista säädetään rikoslain 16 luvussa ja virkamiesten tekemistä rikoksista rikoslain 40 luvussa. Mainittujen lukujen soveltamissäännösten perusteella on arvioitavissa se, mitkä rikokset ovat tässä yhteydessä merkityksellisiä eli mitkä voivat olla sellaisia, joiden tekijöinä tai kohteina ulkomaiset virkamiehet voivat olla tiedustelutehtävää Suomessa harjoittaessaan.Valiokunta huomauttaa, että siviilitiedustelua koskevan hallituksen esityksen osalta on tarpeellista tehdä samat viittaukset rikoslakiin. Puolustusvaliokunta toteaa, että asianmukaiset viittaukset rikoslakiin huomioidaan molempien esitysten osalta hallintovaliokunnan siviilitiedustelusta antamassa mietinnössä. 

22 (20) §. Tarkkailu ja suunnitelmallinen tarkkailu.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että henkilöryhmään kohdistetun tiedustelutoiminnan toissijaisuus ei ilmene ehdotetusta lakitekstistä. Perustuslakivaliokunnan mukaan tiedon hankkimisessa tulee puuttua luottamuksellisen viestin suojaan mahdollisimman kohdennetusti ja rajoitetusti. Henkilöryhmään kohdistetun tiedustelutoiminnan toissijaisuuden nimenomainen mainitseminen asiaa koskevissa säännöksissä olisi tiedustelumenetelmän kohdentamisen turvaamiseksi asianmukaista. 

Puolustusvaliokunta toteaa, että se on esittänyt henkilöryhmän määritelmää avattavaksi lakiehdotuksen 9 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvatulla tavalla. Tarkkailua ja suunnitelmallista tarkkailua koskevan pykälän 1 momentin osalta valiokunta ehdottaa lisättäväksi säännöksen siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, tarkkailu voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään. Puolustusvaliokunta ehdottaa 4 momentista poistettavaksi perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla säännöksen oikeudesta kohdistaa tarkkailua pysyväisluonteiseen asumiseen käytettyyn tilaan, koska rajoitus on kirjattu tiedustelumenetelmien käyttöä koskeviin yleisiin edellytyksiin 12 §:ssä. 

23 (21) §. Suunnitelmallisesta tarkkailusta päättäminen.

Pykälän 3 momentin 2 kohtaan valiokunta ehdottaa lisättäväksi säännöksen siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, toimenpide voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään riittävästi yksilöitynä. 

24 (22) §. Peitelty tiedonhankinta.

Valiokunta ehdottaa tarkennusta pykälän 1 momenttiin siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, toimenpide voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään. Perustuslakivaliokunnan aiemmin kuvattujen kannanottojen vuoksi puolustusvaliokunta esittää 3 momenttia poistettavaksi.  

25 (23) §. Peitellystä tiedonhankinnasta päättäminen.

Pykälän 2 momentin 2 kohtaan valiokunta ehdottaa lisättäväksi säännöksen siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, toimenpide voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään riittävästi yksilöitynä. 

26 (24) §. Tekninen kuuntelu.

Valiokunta ehdottaa tarkennusta pykälän 1 momenttiin siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, tarkkailu voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään. Lisäksi valiokunta ehdottaa 2 momentin määritelmän vakituiseen korvaamista ilmaisulla pysyväisluonteiseen. 

27 (25) §. Teknisestä kuuntelusta päättäminen.

Puolustusvaliokunta esittää, että pykälän 1 momentin ensimmäinen virke muutetaan kuulumaan siten, että tuomioistuin päättää teknisestä kuuntelusta tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta, kun kuuntelu kohdistuu muuhun rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan tilaan kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan taikka vapautensa menettäneeseen henkilöön. Pykälän 4 momentin 2 kohtaan esitetään lisättäväksi säännös siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, henkilöryhmä riittävästi yksilöitynä voi olla toimenpiteen kohteena. 

28 (26) §. Tekninen katselu

Valiokunta ehdottaa tarkennusta pykälän 1 momenttiin siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, tarkkailu voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään. Lisäksi valiokunta esittää 2 momentin määritelmän vakituiseen korvaamista ilmaisulla pysyväisluonteiseen. 

29 (27) §. Teknisestä katselusta päättäminen.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 27 § sisältää säännökset teknisestä katselusta päättämisestä. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättää vapautensa menettäneen henkilön teknisestä katselusta tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. Lakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että ehdotettu sääntely poikkeaa voimassa olevan poliisilain 5 luvun 20 §:n sääntelystä. Kyseisen pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättää teknisestä katselusta pidättämiseen oikeutetun poliisimiehen vaatimuksesta, kun katselu kohdistuu rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan tilaan tai muuhun paikkaan taikka rikoksen johdosta vapautensa menettäneeseen henkilöön. Näin ollen sotilastiedustelulakiehdotuksen 27 §:ssä tuomioistuimen päätöksentekotoimivalta on suppeampi kuin voimassa olevan poliisilain 5 luvun 20 §:ssä. Lakivaliokunta katsoo, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 27 §:n sääntelyä on syytä tarkistaa siten, että se vastaa tältä osin lähemmin voimassaolevaa sääntelyä.  

Puolustusvaliokunta ehdottaa, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 27 §:n 1 momentin ensimmäinen virke muutetaan kuulumaan siten, että tuomioistuin päättää teknisestä katselusta tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta, kun katselu kohdistuu muuhun rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan tilaan kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan taikka vapautensa menettäneeseen henkilöön. Pykälän 4 momentin 2 kohtaan esitetään lisättäväksi säännös siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, henkilöryhmä riittävästi yksilöitynä voi olla toimenpiteen kohteena. 

32 (30) §. Tekninen laitetarkkailu.

Sotilastiedustelulain säännösnumeroinnin muuttuessa on tarve tarkentaa pykälän 2 momentissa olevaa viittaussäännöstä. 

35 (33) §. Tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta.

Sotilastiedustelulain säännösnumeroinnin muuttuessa on tarve tarkentaa pykälän 1 ja 2 momentissa olevia viittaussäännöksiä. 

37 (35) §. Televalvonta.

Pykälän 3 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaiselle voidaan antaa lupa muun kuin valtiollisen toimijan hallussa olevan tai hänen muuten käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen televalvontaan, jos sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Puolustusvaliokunta esittää momenttiin lisättäväksi määritelmän perustellusti.  

39 (37) §. Tukiasematietojen hankkiminen.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 37 §:n 2 momentissa asetetaan tukiasematietojen hankkimiselle vain edellytys, jonka mukaan sotilastiedusteluviranomaiselle voidaan antaa lupa tiedustelutehtävän kannalta tarpeellisten tukiasematietojen hankkimiseen. Tukiasematietojen hankkimista koskee lakiehdotuksen 11 §:n 1 momentissa asetettu tiedustelumenetelmän käyttöä koskeva yleinen edellytys, jonka mukaan sillä voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoa tiedustelutehtävän kannalta. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että tiedustelumenetelmänä käytettävää tukiasematietojen hankkimista voitaisiin näin ilmeisesti käyttää varsin väljin edellytyksin, koska sotilastiedustelulakiehdotuksen 37 §:n 2 momentissa asetettu tietoja koskeva tarpeellisuusvaatimus ei rajaa menetelmän kohteena olevia tietoja samalla tavoin kuin esimerkiksi poliisilain 5 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitettu tietojen merkityksellisyyttä koskeva vaatimus. Esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että kyse on sekä tiedustelutehtävän kannalta tarpeellisista että olennaisista tiedoista. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan selvää on, että tehtävän kannalta tarpeelliset tiedot on laveampi ilmaisu kuin tehtävän kannalta olennaiset tai merkitykselliset tiedot. Puolustusvaliokunnan tulee muuttaa säännöstä siten, että toimivaltuus rajataan koskemaan tiedustelutehtävän toteuttamisen kannalta merkittäviä tai erittäin merkityksellisiä tietoja. 

Puolustusvaliokunta esittää pykälän 2 momentissa määritelmän tarpeellinen korvaamista ilmaisulla merkittävä.  

40 (38) §. Tukiasematietojen hankkimisesta päättäminen.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 38 §:n 2 momentin mukaan lupa tukiasematietojen hankkimiseen voidaan antaa tietyksi ajanjaksoksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tiedustelumenetelmien suhteen käytännössään edellyttänyt menetelmien käytön ajallista rajoittamista. Sääntelyä tulee perustuslakivaliokunnan mukaan perustuslain 10 §:stä johtuvista syistä täsmentää siten, että siinä nimenomaisesti säädetään toimivaltuuden enimmäiskestosta. Tällainen muutos on edellytys lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Edellä todettuun viitaten puolustusvaliokunta ehdottaa pykälän 2 momenttia muutettavaksi siten, että lupa voidaan antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Valiokunta huomauttaa, että tukiasematietojen hankkiminen voi kohdistua myös menneeseen aikaan, joten tämä näkökulma on syytä huomioida säännöksessä. 

42 (40) §. Laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen ja poisottaminen.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 40 §:n 2 momentin mukaan telekuunteluun, tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, televalvontaan, tekniseen kuunteluun, tekniseen katseluun, tekniseen seurantaan ja tekniseen laitetarkkailuun käytettävän laitteen, menetelmän tai ohjelmiston saa asentaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan vain, jos tuomioistuin on antanut siihen luvan pääesikunnan tiedustelupäällikön tai tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että säännösehdotuksessa toimenpiteen perusteena ei ole sellaisia seikkoja, joita voitaisiin pitää perustuslain 10 §:n 3 momentissa tarkoitettuna perusoikeuksien turvaamisena tai rikosten selvittämisenä. Sääntely on siten ristiriidassa perustuslain 10 §:n kanssa ja on sen vuoksi poistettava lakiehdotuksesta. Koska lakiehdotuksessa säädetään toimivaltuuskohtaisesti vakituiseen asumiseen käytettävän tilan rajaamisesta toimivaltuuden ulkopuolelle, on myös 40 §:n 2 momentin sääntelyä täydennettävä rajaamalla pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävät tilat valtuuksien ulkopuolelle nimenomaisella lakiin otettavalla maininnalla. Tällainen muutos on edellytyksenä sille, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että siviilitiedustelua koskeva esitys sisältää sotilastiedustelulakiehdotuksen 40 §:ää vastaavat säännökset (HE 202/2017 vp, 1. lakiehdotus, 5 a luku, 16 §). Lakivaliokunnan käsityksen mukaan on perusteltua, että säännökset ovat tältä osin yhtenevät sekä siviili- että sotilastiedustelun osalta. Edellä todetun vuoksi lakivaliokunta esittää puolustusvaliokunnalle, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 40 §:n 1 momentin loppuun lisätään säännös siitä, ettei laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen tai sen poisottaminen saa tapahtua pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävässä tilassa.  

Edellä todetun johdosta puolustusvaliokunta esittää pykälän 2 momentin poistamista ja pykälän 1 momenttiin lisättäväksi lakivaliokunnan ehdottaman muutoksen.  

43 (41) §. Peitetoiminta.

Perustuslakivaliokunnan mukaan 41 §:n 3 momentin sääntely peitetoiminnasta ja 45 §:n 4 momentin sääntely valeoston sallimisesta asunnossa on ristiriidassa perustuslain 10 §:n kanssa, ja sääntely on sen vuoksi poistettava lakiehdotuksesta.  

Puolustusvaliokunta ehdottaa 1 momenttiin lisättäväksi jo aiemmissa säännöksissä esiin tuotua täsmennystä siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, peitetoimintaa voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään. Pykälän 2 momenttia valiokunta esittää tarkennettavaksi siten, että siinä tuodaan selkeämmin esiin perusteet, joilla peitetoimintaa voidaan kohdistaa henkilöön tai henkilöryhmään: toiminnan on oltava suunnitelmallista, järjestäytynyttä tai ammattimaista taikka jatkuvaa tai toistuvaa. Pykälän 3 momentin valiokunta ehdottaa poistettavaksi perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla.  

Perusteet sille, miksi päätöksenteko peitetoiminnasta ja valeostosta on perusteltua antaa tiedustelupäällikölle, ei käräjäoikeudelle, on kuvattu tämän mietinnön yleisperusteluissa.  

44 (42) §. Peitetoimintaa koskeva esitys ja suunnitelma.

Pykälän 1 momentin 2 kohtaan valiokunta ehdottaa lisättäväksi säännöksen siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, toimenpide voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään riittävästi yksilöitynä. 

45 (43) §. Peitetoiminnasta päättäminen.

Pykälän 3 momentin 5 kohtaan valiokunta ehdottaa lisättäväksi säännöksen siitä, että jos tiettyä henkilöä ei voida yksilöidä, toimenpide voidaan kohdistaa myös henkilöryhmään riittävästi yksilöitynä. 

47 (45) §. Valeosto.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 45 §:n mukaan valeostolla tarkoitetaan sotilastiedusteluviranomaisen tekemää esineen, aineen, omaisuuden tai palvelun ostotarjousta tai ostoa, jonka tavoitteena on saada sotilastiedusteluviranomaisen haltuun tai löytää tiedustelutehtävään liittyvä esine, aine tai omaisuus. Säännöksen perusteluissa viitataan siihen, että valeosto voisi tulla kyseeseen esimerkiksi väärien asiakirjojen valmistamisessa käytettävästä materiaalista, jota vieraan valtion tiedustelupalvelu saattaisi käyttää. 

Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että poliisin käytössä olevien rikosten selvittämistarkoituksessa säädettyjen toimivaltuuksien osoittaminen muuhun tarkoitukseen edellyttää myös niiden sisällöllistä tarkastelua. Esimerkiksi valeostoa on valiokunnan käytännössä luonnehdittu epäsovinnaiseksi toimivaltuudeksi, joka merkitsee poliisin oikeutta toimia vastoin joitain rikosoikeudellisia kieltoja ilman virkavastuuta. Perustuslakivaliokunta on painottanut, että tällainen virkatoiminta on valtiosääntöoikeudellisesti jo sinänsä merkittävää hallinnon lainalaisuuden periaatteen kannalta. Valeoston osalta merkityksellistä on, että periaatteen voidaan katsoa merkitsevän muun ohella sitä, että viranomaiselle ei ilman erittäin painavia syitä ja täsmällisesti määriteltyjä edellytyksiä voida antaa uudenlaista toimivaltaa suorittaa toimia, jotka muutoin ovat rikosoikeudellisesti sanktioituja myös viranomaisen tekeminä. 

Perustuslakivaliokunnan mielestä valeostoa koskeva sääntely vaikuttaisi kattavan mahdollisesti myös sellaisia tavanomaisia siviilioikeudellisia oikeustoimia, jotka eivät ole lainalaisuusperiaatteen kannalta ongelmallisia ja joille ei ole osoitettavissa valtiosääntöistä tarvetta säännellä ja arvioida niitä epäsovinnaisena toimivaltuutena. Puolustusvaliokunnan on syytä tarkkaan selvittää, millaisia toimenpiteitä valeostosääntelyn perusteella on tarkoitus käyttää, ja tarvittaessa selkeytettävä sääntelyä. Perustuslakivaliokunta toteaa lisäksi, että 45 §:n 4 momentin sääntely valeoston sallimisesta asunnossa on ristiriidassa perustuslain 10 §:n kanssa. Sääntely on sen vuoksi poistettava lakiehdotuksesta. 

Puolustusvaliokunta toteaa, että valeosto voi olla tarpeellista tilanteessa, jossa sotilastiedusteluviranomainen joutuu tiedustelumenetelmän käytön mahdollistamiseksi hankkimaan esineen, aineen, omaisuuden tai palvelun, jonka ostaminen tai hallussapito olisi normaalisti laitonta. Kysymykseen voisivat tulla esimerkiksi bot-verkot, jotka koostuvat kaapatuista kotikoneista, tai sellaiset haittaohjelmat, joita ei ole yleisesti tai kaupallisesti saatavilla. Tiedustelutoiminnassa käytettävän valeoston taustatarkoituksena ei ole suorittaa siviilioikeudellista oikeustointa, vaan hankkia tietoa kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta. Tiedonhankinnan tuloksellisuuden perusedellytys on, että valeoston kohteena oleva taho ei ole tietoinen siitä, että ostotarjouksen tekijänä on sotilastiedusteluviranomainen. Tämä merkitsee sitä, ettei valeostoa voida suorittaa esiintyen avoimesti sotilastiedusteluviranomaisena tai sen virkamiehenä, vaan se on suoritettava suorittajan identiteetti salaten. 

Puolustusvaliokunta ehdottaa 2 momentista tarpeettomana poistettavaksi välttämättömyysvaatimuksen, sillä asia on huomioitu tiedustelumenetelmien käytön yleisiä edellytyksiä koskevan pykälän (uusi 12 §) muutosehdotuksissa. Perustuslakivaliokunnan kannanottoon viitaten puolustusvaliokunta ehdottaa pykälästä poistettavaksi 4 momentin. 

51 (49) §. Tietolähdetoiminta.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 49 § koskee tietolähdetoimintaa ja 50 § palkkion maksua tietolähteelle. Tietolähteen ohjatusta käytöstä päättämisestä säädetään 51 §:ssä. Ehdotus ei sisällä poliisilain 5 luvun 41 §:n ja pakkokeinolain 10 luvun 39 §:n 5 momentin kaltaista sääntelyä tietolähdettä koskevien tietojen tallettamisesta henkilörekisteriin. Sotilastiedustelulakiehdotukseen tulee perustuslakivaliokunnan mielestä sisällyttää tietolähteiden rekisteröintiä koskevat perussäännökset. 

Puolustusvaliokunta esittää, että 51 §:ään lisätään uusi 4 momentti, jonka nojalla tietolähdetoimintaa koskevat tiedot voidaan tallettaa henkilörekisteriin. Käsittelyyn sovelletaan henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettua lakia. Kuten aiemmin on tuotu esiin, tämän lain on astuttava voimaan samaan aikaan sotilastiedustelua koskevan lain kanssa. Lisäksi valiokunta esittää 5 momentin säännösviittauksen korjaamista. 

53 (51) §. Tietolähteen ohjatusta käytöstä päättäminen.

Pykälän 3 momentin 2 kohdan mukaan päätöksessä on mainittava tiedustelutehtävän toteuttamisesta vastaava Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan säännösehdotuksessa oleva muotoilu poikkeaa muista niin kutsutuista henkilötiedustelun toimivaltuuksien päättämisestä koskevista säännöksistä sekä siitä, mitä siviilitiedustelulainsäädännössä esitetään vastaavasta kohdasta säädettäväksi. Tämän johdosta puolustusvaliokunta ehdottaa kohtaa täsmennettäväksi seuraavasti: ”Tiedonhankinnan toteuttamisesta vastaava sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies.” 

54 (52) §. Paikkatiedustelu.

Paikkatiedustelusta ehdotetaan säädettäväksi sotilastiedustelulain 52 §:ssä. Paikkatiedustelu kohdistuisi määritelmänsä mukaisesti paikkaan tai tilaan. Säännöksen perusteluissa todetaan, että paikkatiedustelu toteutettaisiin lähtökohtaisesti salaa siten, ettei paikan omistaja, haltija tai muu henkilö tietäisi sotilastiedusteluviranomaisen käyvän siellä. Perustuslakivaliokunnan aiemmin esiin tuotuihin kannanottoihin viitaten puolustusvaliokunta esittää, että 1 momentissa määritelmä vakituiseen asumiseen käytettävä tila muutetaan muotoon pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävä tila. 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että tuomioistuimen etukäteen antama lupa paikkatiedustelulle ei korvaa jälkikäteistä kontrollia, koska asianosainen tiedustelun kohde ei voi osallistua etukäteiseen päätöksentekoon. Perustuslakivaliokunta katsoo, että perustuslain 21 §:stä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklasta johtuvista syistä jälkikontrollin säätäminen myös nyt kyseessä olevaan tilanteeseen on välttämätöntä. 

Puolustusvaliokunnan asiasta saaman selvityksen mukaan paikkatiedustelun kohteena on lähtökohtaisesti sellainen taho, jolle paikkatiedustelun käytön ilmoittaminen itsessään voisi muodostaa vakavan uhkan Suomen kansalliselle turvallisuudelle tai olisi ainakin omiaan aiheuttamaan uhkan muodostumisen. 

Lakivaliokunta toteaa lausunnosaan, että sotilastiedustelulakiehdotuksessa tarkoitetussa paikkatiedustelussa ei ole kyse kotietsinnästä, koska pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävä tila tulee rajata kaikkien tiedustelumenetelmien soveltamisalan ulkopuolelle. Jälkikontrollin tarpeellisuutta arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon, että ehdotetusta paikkatiedustelusta päättää — pakkokeinolain mukaisesta kotietsinnästä poiketen — yleensä nimenomaan tuomioistuin, joka arvioi tiedustelumenetelmän käytön edellytykset jo ennakolta lupa-asian käsittelyn yhteydessä. Tämä poikkeaa kotietsinnän jälkikäteiskontrollista, jossa tuomioistuin arvioi kotietsinnän edellytyksiä ja kotietsinnässä noudatettua menettelyä jälkikäteen.  

Lisäksi on lakivaliokunnan mielestä huomioitava, että tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian käsittelyyn on ehdotetun sääntelyn mukaan oikeus osallistua myös tiedusteluvalvontavaltuutetulla. Valtuutetulla on oikeus myös ilmaista näkemyksensä hakemuksesta ennen kuin käräjäoikeus tekee päätöksensä. Erityisen merkityksellistä on lakivaliokunnan mielestä lisäksi se, että ehdotettuun paikkatiedusteluun kohdistuu nimenomaista jälkikäteiskontrollia tiedusteluvalvontavaltuutetun toiminnan muodossa. Jokainen tuomioistuimelle tehtävä tiedustelumenetelmää koskeva vaatimus ja tuomioistuimen päätös sekä tiedusteluviranomaisen tekemä päätös on ehdotuksen mukaan toimitettava tiedusteluvalvontavaltuutetulle tiedoksi, jolloin valtuutettu voi reagoida niissä mahdollisesti oleviin lainvastaisuuksiin. Lisäksi tiedusteluvalvontavaltuutetulle voi tämän valvontavaltaan kuuluvassa asiassa kannella jokainen, joka katsoo, että tiedustelutoiminnassa on rikottu hänen oikeuksiaan tai menetelty muutoin lainvastaisesti.  

Edelleen tiedustelutoiminnan kohteena ollut tai henkilö, joka epäilee, että häneen on kohdistettu tiedustelua, voi pyytää tiedusteluvalvontavaltuutettua tutkimaan häneen kohdistuneen tiedustelumenetelmän käytön lainmukaisuuden. Kotietsinnän osalta ei ole vastaavaa valvontamekanismia. Tiedusteluvalvontavaltuutetun valvonta ei myöskään rajoita ylimpien laillisuusvalvojien toimivaltaa.   

Edellä selostetun perusteella lakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että erillisen jälkikäteisen tuomioistuinkontrollin säätäminen paikkatiedustelulle ei ole perusteltua eikä tarpeen. Puolustusvaliokunta yhtyy tähän näkemykseen ja toteaa, että ehdotettu sääntely takaa paikkatiedustelun kohteelle tai paikan haltijalle riittävät oikeussuojatakeet ja jälkikäteisen kontrollimahdollisuuden. 

55 (53) §. Paikkatiedustelusta päättäminen.

Säännöksen mukaan tuomioistuin päättää paikkatiedustelusta, kun se kohdistuu kotirauhan suojaamaan paikkaan. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että koska säännösehdotuksessa toimenpiteen perusteena ei ole sellaisia seikkoja, joita voitaisiin pitää perustuslain 10 §:n 3 momentissa tarkoitettuna perusoikeuksien turvaamisena tai rikosten selvittämisenä, on sotilastiedustelulakiehdotuksen 53 §:n sanamuotoa täsmennettävä sen tarkoitusta vastaavaksi siten, että siitä käy selvästi ilmi, että paikkatiedustelu ei voi tuomioistuimen luvallakaan kohdistua pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviin tiloihin. Tällainen muutos on edellytyksenä 1. lakehdotuksen käsittelylle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Puolustusvaliokunta ehdottaa 1 momenttia tarkennettavaksi siten, että tuomioistuin päättää paikkatiedustelusta, kun se kohdistuu muuhun kotirauhan suojaamaan paikkaan kuin pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään paikkaan.  

59 (57) §. Jäljentämisestä ja lähetyksen jäljentämisestä päättäminen.    

Sotilastiedusteluviranomaisella on sotilastiedustelussa oikeus jäljentää asiakirja tai muu esine tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävään (54 §). Jäljentämisestä päättää 1. lakiehdotuksen 57 §:n mukaan tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies. Perustuslakivaliokunta pitää perusteltuna, että päätöksenteko jäljentämisestä osoitettaisiin — mahdollisesti kiiretilanteita lukuun ottamatta — tuomioistuimelle. 

Saadun selvityksen perusteella puolustusvaliokunta toteaa, että jäljentämisellä voidaan puuttua henkilön yksityisyyden suojaan, mutta puuttumista voidaan muihin tiedustelumenetelmiin nähden pitää huomattavan vähäisenä ja jäljentäminen tulee kyseeseen useimmiten toisen tiedustelumenetelmän käytön yhteydessä. Jäljentäminen on yleisesti ottaen tavanomainen menetelmä, joka voi käsittää esimerkiksi valokuvan ottamisen topografikartasta tai kaavakuvasta. Jäljentämistä koskeva ilmoitussääntely on jaoteltu sen mukaan, kohdistuuko jäljentäminen viestiin vai ei. Sen sijaan lähetyksen jäljentäminen (55 §) kohdistuu lähtökohtaisesti luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan, minkä vuoksi on puolustusvaliokunnan mielestä perusteltua, että lähetyksen jäljestämisestä päättäminen kuuluu tuomioistuimelle. Myös lakivaliokunnan lausunnossa tuodaan esiin tämä näkemys.  

Puolustusvaliokunta ehdottaa, että pykälää muutetaan niin, että siihen lisätään uusi 3 ja 4 momentti, joissa säädetään tuomioistuimen päätöksenteosta lähetyksen jäljentämisessä sekä siihen liittyvästä kiirepäätösmenettelystä. Ehdotuksen 1 momenttia täsmennetään niin, että tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt virkamies päättäisi muusta kuin lähetyksen jäljentämisestä, momenttiin lisätään viittaussäännös 56 §:ään. Valiokunta esittää lisäksi pykälän nimikettä tarkennettavaksi. 

60 (58) §. Radiosignaalitiedustelu.

Puolustusvaliokunta ehdottaa, että määritelmä puolustushaarat korvataan 2 momentissa ilmaisulla maa-, meri- ja ilmavoimat.  

64 (62) §. Ulkomailla tapahtuva sotilastiedustelu.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ulkomaan tiedusteluun liittyvien herkkyyksien vuoksi olisi perusteluiden mukaan yksittäistapauksellisesti perusteltua, ettei sotilastiedustelulakiehdotuksen 62 §:n 1 momentissa erikseen mainittuja lainkohtia olisi aina tarpeen soveltaa, mitä ilmentäisi ilmaisu voidaan soveltaa. Tämä antaa pääesikunnan tiedustelupäällikölle harkintavallan arvioida, milloin säännöksiä voitaisiin soveltaa ja milloin niiden soveltaminen ei olisi perusteltua. Harkinnanvaraisesti sovellettaviin säännöksiin lukeutuu esimerkiksi lakiehdotuksen 79 §:n tiedustelukielto, jonka mukaan tiettyjä tiedustelutoimivaltuuksia ei saa kohdistaa muun muassa sellaiseen viestintään tai tietoon, josta osapuoli ei saa todistaa tai josta hänellä on oikeus olla todistamatta oikeudenkäymiskaaren nojalla. Perustuslakivaliokunnan mielestä virkamiehen perustuslakiin perustuva velvollisuus olla ulkomaillakaan ollessaan toimimatta tavalla, joka loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia, ei voi perustua näin avoimella sääntelyllä määriteltyyn laajaan harkintavaltaan. Perustuslakivaliokunnan mielestä sääntelyä on täsmennettävä olennaisesti. 

Puolustusvaliokunnan näkemyksen mukaan 62 §:n 1 momentissa tarkoitetut säännökset ovat valtaosin täysin luontevaa sulkea pois ulkomailla tehtävän sotilastiedustelun piiristä. Säännöksen 1 momentissa viitataan 1. lakiehdotuksen 58 §:n 3 momenttiin, joka koskee radiosignaalitiedustelun kohdistumista muun kuin valtiollisen toimijan viestintään. Radiosignaalitiedusteluun liittyy myös olennaisesti 1. lakiehdotuksen 82 §:n 2 momentti radiosignaalitiedustelun keskeyttämisestä, jos radiosignaalitiedustelun havaitaan kohdistuvan muuhun kuin valtiolliseen toimijaan. Valiokunta toteaa, että esimerkiksi kriisinhallinta-alueelle lähetettyihin suomalaisiin joukkoihin voi kohdistua uhka myös muilta tahoilta kuin valtiollisista toimijoista käsin. Radiosignaalitiedustelulla voidaan hankkia tietoja näistä tahoista alueella, jossa ei ole käytettävissä yleistä viestintäverkkoa ja kommunikointi tapahtuu esimerkiksi satelliittiyhteyksiä käyttäen.  

Edellä todettuun viitaten puolustusvaliokunta ehdottaa, että pykälässä lueteltuja säännöksiä, joita voidaan jättää soveltamatta ulkomailla tapahtuvassa sotilastiedustelussa, vähennetään. Jäljelle ulkomaantiedustelua koskevaan pykälään jäävät tällöin viittaukset 60 §:n 3 momenttiin (1. lakiehdotuksen 58 §:n 3 momentti) ja 85 §:n 2 momenttiin (1. lakiehdotuksen 82 §:n 2 momentti). Lain 79—80 §:ää (1. lakiehdotuksen 76—77 §) ja 89 §:ää (1. lakiehdotuksen 86 §) ei sovelleta ulkomailla tapahtuvassa sotilastiedustelussa ja tiedustelumenetelmien käytössä. Koska yleisiä edellytyksiä koskevaan 12 §:n 3 momenttiin on lisätty pysyväisluonteiseen asumiseen käytettävään tilaan kohdistuvan tiedustelun kielto, asiaan on viitattava myös tässä säännöksessä. Puolustusvaliokunta ehdottaa lisäksi, että virkamiehen nimenomaista suostumusta koskeva säännös osallistumisesta ulkomaan tiedusteluun lisätään pykälän 2 momenttiin.  

65 §. Yleisen ja kohdentamattoman tietoliikenteen seurannan kielto (Uusi).

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 63 §:n (Teknisten tietojen käsittely) sanamuoto vaikuttaa perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan mahdollistavan hyvin laajan viestintäverkon alueen kattavan tietojen keräämisen ja tallentamisen, eikä ehdotetun lain 63 § sisällä hetkellisyyttä koskevaa mainintaa lukuun ottamatta nimenomaisia rajoittavia kriteereitä tietojen keräämiselle ja tallentamiselle. Ehdotetussa sääntelyssä voi tältä osin nähdä niin sanotun massavalvonnan piirteitä, kun esityksen perustelujenkin mukaan teknisten tietojen käsittely tietoliikenteestä voisi tapahtua hetkellisesti kaikkeen viestintäverkon osassa liikkuvaan tietoliikenteeseen kohdistuen. Ottaen huomioon, että perustuslain 10 §:n 4 momentti ei mahdollista yleistä, kohdentamatonta ja kaiken kattavaa tietoliikenteen seurantaa tiedustelutoiminnassa, ehdotettua 63 §:ää on tältä osin täsmennettävä nimenomaisella säännöksellä yleiseen ja kohdentamattomaan tietoliikenteen seurantaan kohdistuvasta kiellosta. Vaihtoehtoisesti tämä kielto voidaan ottaa lain yleissäännöksiin. Tällainen muutos on edellytyksenä lain käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Puolustusvaliokunta esittää, että 4 lukuun lisätään seuraava uusi yleissäännös (uusi 65 §) yleisen ja kohdentamattoman tietoliikenteen seurannan kiellosta. Tämän säännöksen johdosta 63 §:ää ei tarvitse muuttaa. 

70 (67) §. Muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuva tiedustelu.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että tietoliikennetiedustelun viimesijaisuus muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvassa tiedustelussa ilmenee 67 §:n 1 momentissa asetetusta välttämättömyyttä koskevasta edellytyksestä. Säännöksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan välttämättömyysedellytyksellä tarkoitettaisiin viimesijaisuutta eli käytännössä sitä, että tietojen hankkiminen muulla keinolla kuin tietoliikennetiedustelulla ei ole mahdollista. Perustuslakivaliokunnan mielestä tällaisessa poikkeuksellisessa sääntely-yhteydessä olisi perusteltua säätää perusteluissa esitetyin tavoin tietoliikennetiedustelun käyttämisestä viimesijaisena tiedustelumenetelmänä. 

Puolustusvaliokunta ehdottaa 1 momenttia täydennettäväksi siten, että säännöksestä ilmenee tietoliikennetiedustelun viimesijaisuus tiedustelumenetelmänä. Tässä yhteydessä valiokunta toteaa, että yleisen ja kohdentamattoman tietoliikenteen seurannan   kiellosta  esitetään  säädettäväksi  65 §:ssä ja yleisestä välttämättömyysedellytyksestä muun kuin valtiollisen toimijan osalta säädettäisiin 12 §:ssä. 

71 (68) §. Muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta päättäminen.

Muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta päättämistä koskevan sotilastiedustelulakiehdotuksen 68 §:n perusteella tällainen tiedustelu edellyttää pääsääntöisesti tuomioistuimen etukäteistä lupaa. Tuomioistuin päättää 68 §:n 1 momentin mukaan muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta pääesikunnan tiedustelupäällikön vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, pääesikunnan tiedustelupäällikkö saa päättää muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Tällainen asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi viimeistään 24 tunnin kuluessa. Ehdotetun 68 §:n 2 momentin mukaan lupa voidaan antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Lisäksi 3 momentissa säädetään vaatimuksessa ja tuomioistuimen päätöksessä ilmoitettavista asioista. 

Perustuslakivaliokunnan mukaan tiedusteluvaltuuksia käytettäessä on osoitettava, että tiedon hankkiminen kussakin yksittäistapauksessa ja siihen liittyvät yksilökohtaiset perusoikeuksien rajoitukset ovat tehokkaita ja välttämättömiä keinoja hankkia tietoja kyseisessä tilanteessa kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta. Ehdotetussa 68 §:ssä ei kuitenkaan edellytetä täysin selvästi tällaista näyttövelvollisuutta. Sotilastiedustelulakiehdotuksen 68 §:n 3 momenttiin on perusteltua lisätä yhdeksi kohdaksi vaatimus sellaisten perusteiden esittämisestä, joiden perusteella tiedon hankkiminen hakemuksessa tarkoitetussa yksittäistapauksessa on tehokasta ja välttämätöntä. 

Puolustusvaliokunta ehdottaa, että pykälän 3 momenttiin lisätään uusi 3 kohta: tosiseikat, joihin tietoliikennetiedustelun tehokkuus ja välttämättömyys perustuvat. Uuden 3 kohdan vuoksi 4 kohtaan on lisättävä ilmaisu muut. Momentin alakohtien numerointia on edellä todetun johdosta korjattava. 

72 (69) §. Teknisten tietojen käsittelyn ja tietoliikennetiedustelun edellyttämän kytkennän toteuttaminen.

Säännösnumeroinnin muuttuessa 1 momentin viittaussäännöksiä on tarkistettava. 

75 (72) §. Sotilastiedustelun suojaaminen.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 72 §:ssä säädetään sotilastiedustelun suojaamisesta. Ehdotetun 72 §:n 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen saa käyttää vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja, tehdä ja käyttää vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä rekisterimerkintöjä sekä valmistaa ja käyttää vääriä asiakirjoja, kun se on välttämätöntä sotilastiedustelun paljastumisen estämiseksi. Ehdotetussa säännöksessä suojaamisen edellytykseksi asetetaan suojaamisen välttämättömyys sotilastiedustelun paljastumisen estämiseksi. Välttämättömyyttä koskevan edellytyksen asettaminen on linjassa vastaavaa asiaa koskevien poliisilain 5 luvun 46 §:n ja pakkokeinolain 10 luvun 46 §:n säännösten kanssa. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että esityksen perusteluissa kuitenkin tarkastellaan edellytystä, jonka mukaan suojaamistoimenpiteet olisivat mahdollisia, kun ne ovat tarpeen sotilastiedustelun paljastumisen estämiseksi. Perustuslakivaliokunta huomauttaa, että säännösteksti ja sen perustelut eivät ole sopusoinnussa. 

Puolustusvaliokunnan näkemyksen mukaan 1 momenttiin sisältyvä vaatimus välttämättömyydestä on perusteltu. Puolustusvaliokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uutta 3 momenttia siitä, että sotilastiedustelun suojaamisen järjestämisestä voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä suojaamisen käytännön järjestämisestä sotilastiedusteluviranomaisessa. Valiokunta toteaa, että suojaamisessa on aina kyse sensitiivisestä toimesta, joten suojaamisesta vastaavalta virkamieheltä edellytettäisiin riittävää kokemusta sekä hyviä tietoja ja taitoja toiminnasta. Valiokunta huomauttaa, että keskeisessä roolissa suojaamisen kannalta ovat eri rekisterinpitäjät. Asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä, miten yhteistyö rekisterinpitäjien kanssa järjestettäisiin. 

76 (73) §. Sotilastiedustelun suojaamisesta päättäminen.

Säännösnumeroinnin muuttuessa 1 momentin viittaussäännöstä on tarpeen tarkistaa. 

79 (76) §. Rikosepäilystä ilmoittaminen.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 76 ja 77 §:ssä säädetään tiedustelussa saadun tiedon luovuttamisesta rikostorjuntaan. Lähtökohtana on, että tiedusteluvaltuuksilla saatua tietoa ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin tiedustelutehtävän suorittamiseen. Sääntely koskee sen perustelujen mukaan eräitä poikkeuksia käyttötarkoitussidonnaisuuteen. Kyseessä on eräänlainen palomuurisääntely.  

Ehdotettu sääntely muistuttaa ylimääräisen tiedon käyttöä koskevaa sääntelyä. Perustuslakivaliokunnan mielestä sääntelyssä ja sen perusteluissa jää epäselväksi, miksi sääntelyä ei ole rakennettu pakkokeinolain 10 luvun 55 ja 56 §:n ja poliisilain 5 luvun 53 ja 54 §:n ylimääräistä tietoa koskevan sääntelyn mukaisesti. Poliisilain ja pakkokeinolain ylimääräisen tiedon käyttöä koskeva sääntely rakentuu mallille, jonka mukaan ylimääräistä tietoa saa käyttää rikoksen selvittämisessä, jos tieto koskee sellaista rikosta, jonka tutkinnassa olisi saatu käyttää sitä pakkokeinoa, jolla tieto on saatu (poliisilain 5 luvun 54 §:n 1 momentti ja pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 momentti). Ylimääräistä tietoa saa kuitenkin käyttää myös, jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta tai kyse on jostakin säännöksissä nimenomaisesti mainitusta rikoksesta (poliisilain 5 luvun 54 §:n 2 momentti ja pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 2 momentti). Ylimääräistä tietoa saa lisäksi käyttää aina rikoksen estämiseksi, esitutkintaviranomaisen toiminnan suuntaamiseksi ja syyttömyyttä tukevana selvityksenä (poliisilain 5 luvun   54 §:n 4 momentti ja pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 4 momentti). 

Perustuslakivaliokunta toteaa, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 76 ja 77 §:n sääntelyä voidaan tässä suhteessa pitää ongelmallisena, koska siitä ei selkeästi käy ilmi, miten ehdotettu sääntely suhtautuu ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevaan sääntelyyn, minkä lisäksi ehdotettu sääntely on varsin vaikeasti hahmotettavaa. Sääntelyä arvioitaessa on perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan kiinnitettävä kuitenkin huomiota ensinnäkin siihen, että tiedustelutoiminnassa kysymys on luonteeltaan erilaisesta toiminnasta kuin poliisilain mukaisessa salaisten tiedonhankintakeinojen tai pakkokeinolain mukaisten salaisten pakkokeinojen käyttämisessä. Tämä tarkoittaa, että kysymys käyttötarkoitussidonnaisuudesta korostuu, kun arvioidaan mahdollista ylimääräistä tietoa tai sitä muistuttavaa tietoa koskevaa sääntelyä. Tiedustelutoiminnan rikostorjunnasta ja rikostutkinnasta eroava luonne huomioon ottaen perustuslakivaliokunnan mielestä tulee erityisesti varmistua siitä, ettei sääntely avaa mahdollisuuksia käyttää tiedustelua poliisilain salaisia tiedonhankintakeinoja ja pakkokeinolain salaisia pakkokeinoja koskevan sääntelyn kiertämiseen. 

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotettua tiedon luovuttamista koskevien sääntelyratkaisujen osalta on tärkeä kiinnittää huomiota siihen, että tiedustelumenetelmien käytölle ei ole asetettu eikä voida asettaa perusterikosten rangaistusasteikkoa eli samalla mainittujen rikosten vakavuutta koskevaa vaatimusta, koska tiedustelumenetelmiä ei käytetä rikostutkinnassa. Tämän vuoksi tiedon luovuttamista rikostorjuntaan tai -tutkintaan koskeva sääntely on rakennettava käyttötarkoitussidonnaisuus huomioiden siten, että tietojen luovuttamista rajataan riittävästi rikosten vakavuusasteen mukaan.  

Lakivaliokunnan mielestä kysymys ehdotetun sääntelyn arvioinnista on moniulotteisempi kuin ylimääräisen tiedon kohdalla. Tarkkaan ottaen tiedustelumenetelmän käytöllä saadun rikosepäilyä koskevan tiedon luovuttamisessa rikostorjuntaan kysymys ei ole ylimääräisen tiedon käyttämistä koskevasta sääntelystä vaan niin sanotusta palomuurisääntelystä, jonka suhteen käyttötarkoitussidonnaisuus on ylimääräistä tietoa korostuneemmassa asemassa. Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan ehdotettua palomuurisääntelyä on siten syytä arvioida itsenäisenä ylimääräisen tiedon käyttämisestä erillisenä kysymyksenä. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että ehdotettavan palomuurisääntelyn perusteella tiedon luovuttamisen edellytykset ovat myös monella tapaa tiukemmat kuin ylimääräisen tiedon osalta.  

Kuten perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan lausunnoissa todetaan, tiedustelutoiminnassa on puolustusvaliokunnan mielestä kysymys luonteeltaan erilaisesta toiminnasta kuin poliisilain mukaisessa salaisten tiedonhankintakeinojen tai pakkokeinolain mukaisten salaisten pakkokeinojen käyttämisessä. Sotilastiedusteluviranomainen ei käyttötarkoitussidonnaisuuden periaate huomioon ottaen voi edes säilyttää tiedustelumenetelmällä hankittua tietoa, joka ei liity tiedustelutehtävään. Lisäksi lakiehdotuksen 81 § velvoittaa sotilastiedusteluviranomaista hävittämään tiedot viipymättä, kun on käynyt ilmi, että tietoa ei tarvita tai tietoa ei saa käyttää sotilastiedustelutehtävien hoitamiseksi tai maanpuolustuksen kannalta tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Käyttötarkoitussidonnaisuuden periaate rinnastuu tässä esityksessä tarkoitettuun tarkoitussidonnaisuuden periaatteeseen.  

Toisaalta tilannetta, jossa suomalaisen viranomaisen ei tarvitsisi missään tapauksessa ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle 76 ja 77 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa, voidaan puolustusvaliokunnan mielestä pitää oikeusjärjestyksen kannalta kestämättömänä. Tämän vuoksi lakiehdotuksen 81 §:n 4 momentti oikeuttaa poikkeuksellisesti säilyttämään ja tallentamaan tiedustelumenetelmällä saadun, mutta varsinaisesti siihen tehtävään liittymättömän tiedon. Näissä tapauksissa kyse ei ole siis ylimääräisen tiedon luovuttamisesta. Säännöksissä tarkoitettu tieto tulee tiedusteluviranomaisen tietoon sattumalta, eikä se välttämättä liity tiedustelutehtävään: rikosten estäminen ja selvittäminen ei ole sotilastiedusteluviranomaisen tehtävä.  

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 76 §:n perusteluissa todetaan, että sotilastiedusteluviranomaisen tulee luovuttaa rikosta koskevat tarpeelliset tiedot. Luovutettavien tietojen tarpeellisuus voidaan arvioida ensinnäkin siltä kannalta, mitä esitutkinnan käynnistäminen välttämättä edellyttää. Tällaisten tietojen, kuten tapahtumaa ja asianosaisia koskevien tietojen tai muiden esitutkintalain 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tietojen luovuttaminen tulee luonnollisesti kyseeseen vain siinä laajuudessa kuin sotilastiedusteluviranomainen on sellaista tietoa tiedustelumenetelmän käytöllä ylipäätään saanut. 

Lakiehdotuksen 76 §:n 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen saa ilmoittaa epäillystä tapahtuneesta rikoksesta keskusrikospoliisille, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta. Kynnys ilmoittaa on näin ollen erilainen kuin poliisilain 5 luvun 54 §:n 2 momentissa säädetty. Vaikka osa tiedustelumenetelmistä on keinoina saman tyyppisiä kuin poliisilain 5 luvussa säädetyt salaiset tiedonhankintakeinot, käytetään niitä kuitenkin täysin eri tarkoituksessa. Valiokunta huomauttaa, että tiedon luovuttamisen osalta on vielä erikseen huomioitava henkilötietojen käsittelystä puolustusvoimissa annetussa laissa (HE 13/2018 vp) asetetut vaatimukset henkilötietojen luovuttamiselle. 

Edellä todettu huomioiden ja lakivaliokunnan lausunnossa ehdotettuihin säännösmuutoksiin viitaten puolustusvaliokunta ehdottaa, että pykälän 2 momenttia täydennetään kolmen vuoden enimmäisvankeusrangaistuksen omaavien rikosten osalta niin, että edellytettäisiin ilmoituksella voivan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle; tämä vastaa poliisilain 5 luvun 54 §:n 2 momentin sääntelyä. Puolustusvaliokunnan näkemyksen mukaan ehdotettu säännös lähentää sääntelyä pakkokeinolaissa ja poliisilaissa olevaan ylimääräisen tiedon sääntelyyn. Vaikka sääntelytilanteet ovat erilaiset, yhdenmukaistamista voidaan pitää perusteltuna: molempien sääntelyiden lopputuloksena voi olla tietyn vakavuustason rikoksen selvittäminen rikosprosessissa. Yhdenmukaistamista tukevat myös perustuslakivaliokunnan linjaukset ylimääräisen tiedon käyttöä koskevien säännösten osalta. 

Pykälän 3 momentissa ilmoituksen siirtäminen tietyissä tapauksissa ja tekeminen tietyissä tapauksissa on kytketty rikoksen selvittämisen merkitykseen yleisen ja yksityisen edun kannalta. Puolustusvaliokunta toteaa, että käsitteet yksityinen ja yleinen etu ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia, vaikka niitä on avattu säännöksen perusteluissa. Puolustusvaliokunta esittää momenttiin lisäystä sen merkitys maanpuolustuksen kannalta ja kansallisen turvallisuuden suojaamisen lisäksi.  

Lakiehdotuksen 77 §:n 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saa aina ilmaista syyttömyyttä tukevaksi selvitykseksi sekä hengelle, terveydelle tai vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran taikka huomattavan ympäristö-, omaisuus-tai varallisuusvahingon estämiseksi. Puolustusvaliokunta ehdottaa vastaavaa säännöstä lisättäväksi myös uutena 4 momenttina tähän pykälään, koska tieto voi tulla esille missä prosessin vaiheessa tahansa. 

Puolustusvaliokunta esittää lisäksi säädettäväksi uutena 5 momenttina rikostorjuntaan luovutettuihin tietoihin liittyen pakkokeinolain ja poliisilain ylimääräistä tietoa vastaavasti siitä, että tiedustelutiedon käyttämisestä näyttönä päättää tuomioistuin pääkäsittelyn yhteydessä. Pakkokeinolain ja poliisilain ylimääräistä tietoa koskevissa säännöksissä viittauksenomaisesti todetaan, että ylimääräisen tiedon kirjaamisesta esitutkintapöytäkirjaan säädetään esitutkintalain 9 luvun   6 §:n 2 momentissa ja ilmoittamisesta haastehakemuksessa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 3 §:n 1 momentin 9 kohdassa. 

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 77 §:n 5 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö päättää tässä mainitussa pykälässä tarkoitetun ilmoituksen tekemisestä ja tiedon luovuttamisesta. Lakiehdotuksen 76 §:n 4 momentin mukaan mainitussa pykälässä tarkoitetun ilmoituksen tekemisestä päättää puolestaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies. Lakivaliokunta katsoo, että molemmissa pykälissä on kyse siinä määrin merkityksellisistä asioista, että päätösvalta myös 76 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa on perusteltua nostaa päällikkötasolle. Edellä todetun johdosta puolustusvaliokunta ehdottaa pykälän 6 momenttia muutettavaksi niin, että päätöksen pykälässä tarkoitetun ilmoituksen tekemisestä tekee pääesikunnan tiedustelupäällikkö.  

Viitaten perustuslakivaliokunnan aiemmin kuvattuun kantaan asetuksenantovaltuuksia koskevasta sääntelystä tämän lakiehdotuksen osalta puolustusvaliokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi 7 momentin, jossa säädetään siitä, että ilmoituksen tekemistä koskevasta menettelystä voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. 

Puolustusvaliokunta ei näe tarpeelliseksi teknistä käyttöyhteyttä koskevan säännösehdotuksen lisäämistä lakiehdotuksen 76 tai 77 §:ään. Asetuksella voitaisiin antaa tästä asiasta tarkempia säännöksiä. 

Jos sotilastiedustelusta annetun lain 76 tai 77 §:n perusteella rikosta koskevaa tietoa luovutetaan keskusrikospoliisille tai muulle esitutkintaviranomaiselle ja käytetään näyttönä, niin tiedon käyttämisestä näyttönä tulee myös erikseen säätää asianomaisissa pykälissä. Vastaavanlaiset muutokset on tehtävä esitutkintalain (805/2011) 9 luvun 6 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään tiedon käyttämisen kirjaamisesta esitutkintapöytäkirjaan sekä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 5 luvun 3 §:n 1 momenttiin, jossa säädetään haastehakemuksen sisällöstä. Puolustusvaliokunta toteaa, että nämä lakiviittaukset huomioidaan hallintovaliokunnan siviilitiedustelusta antamassa mietinnössä. 

80 (77) §. Ilmoittaminen ja tiedon luovuttaminen eräissä tapauksissa.    

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 77 §:n 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saa aina luovuttaa syyttömyyttä tukevaksi selvitykseksi. Ehdotetun säännöksen mukaan tiedusteluviranomaisella ei siis ole velvollisuutta luovuttaa tietoa syyttömyyttä tukevaksi selvitykseksi. Perustuslakivaliokunnan mielestä ehdotus ei ole aivan asianmukainen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perustuslain 21 §:n kannalta. Viranomaisella tulee lähtökohtaisesti olla velvollisuus luovuttaa syyttömyyttä tukeva tieto. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tällainen velvollisuus aiheuttaa kuitenkin tarpeen tarkastella laajemminkin asiaan liittyvää sääntelyä.  

Lakivaliokunta toteaa lausunnosaan, että ehdotettu sääntely syyttömyyttä tukevan tiedon osalta vastaa voimassa olevan poliisilain (5 luku, 54 §:n 4 momentti) ja pakkokeinolain (5 luku, 56 §:n  4 momentti) muotoilua, jossa vastaavasti käytettään muotoilua saa käyttää. Velvoittava sääntely aiheuttaisi tarpeen tarkastella laajemminkin asiaan liittyvää sääntelyä. Tämä voisi merkitä lakivaliokunnan käsityksen mukaan sitä, että syyttömyyttä tukevan tiedon luovuttamiselle tulisi mahdollisesti asetettavaksi rangaistustasoon liittyviä tai muita kynnyksiä, sillä kaikissa tilanteissa ei välttämättä ole perusteltua asettaa ehdotonta ilmoitusvelvollisuutta kaikkein lievimpien rikkomusten osalta, mikäli ilmoitus esimerkiksi johtaisi kansallista turvallisuutta uhkaavaan vakavaan vaaraan tai tiedustelumenetelmiä käyttävän virkamiehen hengen vaaraan.  

Edelleen lakivaliokunta katsoo, että asiassa on syytä huomioida, että lainkohdan tulkintaa ohjaavat muun muassa pykälän perustelut ja niistä ilmenevät periaatteet, jotka kaventavat tiedusteluviranomaisen harkintavaltaa. Edellä selostetun valossa lakivaliokunta katsoo, että syyttömyyttä tukevan selvityksen luovuttamista koskeva ehdotetun 77 §:n 4 momentin sääntelymalli on tässä yhteydessä hyväksyttävissä. Lakivaliokunta katsoo, että soveltamiskäytäntöä on kuitenkin syytä tarkkaan seurata ja tarvittaessa ryhdyttävä selvittämään sääntelyn tarkistamista. Puolustusvaliokunta yhtyy lakivaliokunnan näkemyksiin eikä näe tarpeen täsmentää esitettyä sääntelyä laajemmin. Puolustusvaliokunta huomauttaa, että tiedon luovuttamista syyttömyyttä tukevaksi selvitykseksi koskeva säännös sisältyy ainoastaan 77 §:n 4 momenttiin. Vastaava säännös tulee sisällyttää myös sotilastiedustelulakiehdotuksen 76 §:ään (uusi 4 momentti). 

Kun harkitaan 2 momentissa tarkoitettua ilmoituksen tekemistä, arvioinnissa on otettava huomioon rikoksen selvittämisen merkitys yleisen ja yksityisen edun kannalta. Puolustusvaliokunta toteaa, että käsitteet yksityinen ja yleinen etu ovat jossain määrin tulkinnanvaraisia, vaikka niitä on säännöksen perusteluissa avattukin. Puolustusvaliokunta esittää momenttia täydennettäväksi ilmaisulla sen merkitys maanpuolustuksen kannalta ja kansallisen turvallisuuden suojaamisen lisäksi. Valiokunta ehdottaa myös, että ilmaisu selvittämisen korvataan määritelmällä estämisen. 

Puolustusvaliokunta esittää lakivaliokunnan lausuntoon viitaten säädettäväksi uutena 5 momenttina rikostorjuntaan luovutettuihin tietoihin liittyen pakkokeinolain ja poliisilain ylimääräistä tietoa vastaavasti siitä, että tiedustelutiedon käyttämisestä näyttönä päättää tuomioistuin pääkäsittelyn yhteydessä. Pakkokeinolain ja poliisilain ylimääräistä tietoa koskevissa säännöksissä viittauksenomaisesti todetaan, että ylimääräisen tiedon kirjaamisesta esitutkintapöytäkirjaan säädetään esitutkintalain 9 luvun 6 §:n 2 momentissa ja ilmoittamisesta haastehakemuksessa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 3 §:n 1 momentin 9 kohdassa. 

Puolustusvaliokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 7 momentin, joka mahdollistaa sen, että ilmoituksen tekemistä koskevasta menettelystä voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.  

82 (79) §. Tiedustelukiellot.

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedustelun kielto ei ehdotetun 79 §:n 1 momentin mukaisesti koske valtiollisia toimijoita. Sotilastiedustelulakiehdotuksen 79 §:ssä omaksuttu ratkaisu poikkeaa siviilitiedustelua koskevassa hallituksen esityksessä (HE 202/2017 vp) ehdotetun tietoliikennetiedustelulain 12 §:ssä ehdotetusta tiedustelukieltoja koskevasta sääntelystä, jossa tiedustelukieltojen osalta ei tehdä erottelua valtiollisen ja muun kuin valtiollisen toimijan välillä. Edellä selostetun valossa lakivaliokunta esittää puolustusvaliokunnalle, että se arvioi, tulisiko 1. lakiehdotuksen 79 §:ssä tiedustelukieltojen osalta luopua erottelusta valtiollisen ja muun kuin valtiollisen toimijan välillä siviilitiedusteluesitystä vastaavalla tavalla. 

Puolustusvaliokunta pitää lakivaliokunnan esittämää muutosta perusteltuna ja esittää tällaisen poiston tekemistä paitsi 1 momenttiin johdonmukaisuuden vuoksi myös 4 momenttiin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan on epätodennäköistä, että sotilastiedustelun kohteena olevat toimijat viestisivät mahdollisista tehdyistä rikoksista keskenään. Tämä ei muutenkaan ole sotilastiedustelun keskiössä, sillä sotilastiedustelun tarkoituksena ei ole rikoksiin liittyvän tiedon hankkiminen. 

Lakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan myös huomiota pakkokeinolain 10 luvun 52 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun kieltoon kohdistaa kuuntelua rikoksesta epäillyn ja hänen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentissa tarkoitetun läheisensä väliseen viestiin. Sotilastiedustelulakiehdotuksen 79 § ei sisällä viittausta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:ään. Lakivaliokunnan mielestä puolustusvaliokunnan on syytä vielä arvioida, onko perusteltua, että 1. lakiehdotuksen 79 §:ssä tarkoitetut tiedustelukiellot eivät ole kattavuudeltaan samanlaiset pakkokeinolain 10 luvun 52 §:ssä tarkoitettujen kuuntelukieltojen kanssa.  

Puolustusvaliokunta toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n mukaan asianosaisen nykyinen tai entinen aviopuoliso taikka nykyinen avopuoliso, sisarus, sukulainen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka se, jolla on vastaavanlainen parisuhteeseen tai sukulaisuuteen rinnastuva läheinen suhde asianosaiseen, saa kieltäytyä todistamasta. Asianosaissuhteella tarkoitetaan tässä yhteydessä myös muita kuin rikoksesta epäiltyä. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:ssä mainitun läheissuhteen pystyisi muodostamaan verraten helposti. Tämä taas saattaa johtaa siihen, että tiedustelukieltoa käytetään suojana tiedustelutoimintaa vastaan. Tällä olisi merkittäviä tiedustelun tuloksellisuutta ja viime kädessä maanpuolustusta ja kansallista turvallisuutta heikentäviä vaikutuksia. Läheissuhteen selvittäminen on myös erittäin haasteellista, etenkin kun toimitaan Suomen rajan ulkopuolella. 

Edellä todettuun viitaten puolustusvaliokunta pitää viittausta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun   17 §:ään tarpeettomana. 

83 (80) §. Jäljentämiskiellot.

Säännösnumeroinnin muuttuminen aiheuttaa tarpeen täsmentää 1 ja 4 momentin viittaussäännöksiä. 

84 (81) §. Tiedustelutietojen hävittäminen.

Lakiehdotuksen 81 §:n 4 momentista saattaa esitetyn muotoilun johdosta syntyä kuva, että säännös olisi poikkeus 79 §:n 1 momentissa esitettyyn kieltoon. Puolustusvaliokunta toteaa, että lakiehdotuksen systematiikan mukaisesti tiedustelukieltoja ja hetihävittämisvelvollisuutta koskevat säännökset ovat ensisijaisia ja 81 §:n 4 momentti tulee sovellettavaksi vasta tiedustelukieltojen ja hetihävittämisvelvollisuuksien täytäntöönpanon jälkeen. Tästä syystä valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi viittausta 79 §:n 1 momentin ensisijaisuuteen. 

Säännösnumeroinnin muuttuminen aiheuttaa tarpeen täsmentää 2, 3 ja 4 momentin viittaussäännöksiä.  

85 (82) §. Telekuuntelun, teknisen kuuntelun, radiosignaalitiedustelun, teknisen laitetarkkailun ja paikkatiedustelun keskeyttäminen.

Valiokunta esittää pykälän 2 momentin jakamista kahteen osaan siten, että uudessa 3 momentissa säädetään velvollisuudesta keskeyttämiseen sekä tallenteiden ja muistiinpanojen hävittämiseen teknisessä laitetarkkailussa. Myös uudessa 3 momentissa olevaa säännösviittausta on tarpeen korjata. Valiokunta ehdottaa myös täsmennyksenä ja teknisenä huomiona 5 momenttia täsmennettäväksi ilmaisulla muu kuin 4 momentissa tarkoitettu tieto. Lisäksi 5 momentin säännösviittauksia on tarkistettava. 

86 (83) §. Tietoliikennetiedustelulla hankittujen tietojen hävittäminen.  

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 83 §:ssä säädetään tietoliikennetiedustelulla hankittujen tietojen hävittämisestä. Ehdotuksen 3 momentin mukaan tieto voidaan pääsäännöstä poiketen säilyttää ja tallettaa, jos tieto on tarpeen 76 tai 77 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. Lakiehdotuksen 76 ja 77 §:ssä säädetään rikostiedon ilmoittamisesta ja tiedon luovuttamisesta eräissä tapauksissa ja ilmoituksesta esitutkinnan tai rikostorjunnan aloittamisesta. Perustuslakivaliokunnan mielestä 83 §:n 3 momentti on sikäli ongelmallinen, että se sallisi tietojen säilyttämisen ja tallettamisen ilman mitään ajallista rajoitusta. Valiokunnan mielestä sääntelyyn on lisättävä velvollisuus tietyin määräajoin arvioida sitä, tarvitaanko tietoa enää. 

Puolustusvaliokunta katsoo perustuslakivaliokunnan lausunnossa tarkoitettavan nimenomaan henkilötietoja. Niistä ehdotetaan säädettäväksi puolustusvoimien henkilötietolaissa (HE 13/2018 vp). Tämän lain 13 §:ään ehdotetaan sisällytettäväksi sääntely henkilötietojen säilyttämisen ajallisesta rajoituksesta, jonka mukaan tietoja saadaan tallettaa sen arvioimiseksi, ovatko ne merkityksellisiä. Tietojen merkityksellisyys on arvioitava ja tarpeettomat tiedot on poistettava viipymättä, kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluttua niiden tallettamisesta. Mainitun lain   43 §:ssä (Henkilötietojen poistaminen sotilastiedustelurekisteristä) säädetään siitä, että rekisteröityä koskevat henkilötietiedot poistetaan sotilastiedustelurekisteristä viimeistään 50 vuoden kuluttua viimeisen tiedon merkitsemisestä, ja 45 §:ssä (Tilapäisen henkilörekisterin hävittäminen) siitä, että tilapäinen henkilötietorekisteri on hävitettävä välittömästi sen jälkeen, kun se ei enää ole käyttötarkoituksensa kannalta tarpeellinen. Tilapäisen henkilörekisterin tarpeellisuutta on arvioitava vähintään kolmen vuoden välein.  

Lisäksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain 6 §:n 3 momentissa säädetään siitä, että henkilötietojen säilyttämisen tarpeellisuutta on arvioitava vähintään viiden vuoden välein, jollei henkilötietojen säilytysajoista muualla toisin säädetä (HE 31/2018 vp). Säännös soveltuu myös henkilötietojen käsittelyyn sotilastiedustelun yhteydessä.  

Puolustusvaliokunta ehdottaa pykälän 3 momentin poistamista tarpeettomana. Pykälän 1 momentista johtuen Suomen sisäinen tietoliikenne poistetaan käytännössä jo automatisoidussa käsittelyssä, minkä jälkeen manuaalisessa käsittelyssä viimeistään poistetaan tiedustelukiellon alainen tieto. Ratkaisu on linjassa 84 §:n 4 momentin, 85 §:n 5 momentin, 87 §:n 3 momentin ja 88 §:n 3 momentin muutosten kanssa. Tästä johtuen säännös tietojen tallettamisesta 79 §:n tai 80 §:n tarkoituksessa on tarpeeton. Valiokunta toteaa lisäksi, että 1 momentin viittaussäännöksiä on tarkistettava lain säännösnumeroinnin muuttuessa. 

87 (84) §. Kiireellisessä tilanteessa päätetyn tiedustelumenetelmän käytön lopettaminen ja sillä saadun tiedon hävittäminen.

Säännösnumeroinnin muuttuessa pykälässä olevia säännösviittauksia on muutettava sekä lisättävä 1 momenttiin myös viittaus lähetyksen jäljentämiseen. Täsmennyksenä ja teknisenä lisäyksenä valiokunta ehdottaa lisäksi 3 momenttia täsmennettäväksi viittaussäännöllä 82 §:n 1 momenttiin. 

88 (85) §. Tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon käyttäminen.

Säännöksen 3 momentin säännösviittauksia on tarve täsmentää ja lisätä säännökseen tekninen viittaus 82 §:n 1 momenttiin. 

89 (86) §. Tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen.

Pykälän 2 momentin mukaan muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta on ilmoitettava tiedonhankinnan kohteena olleelle henkilölle kirjallisesti sen jälkeen, kun tiedustelumenetelmän käytön tarkoitus on saavutettu, ja jos käsittelyssä on manuaalisesti selvitetty tietyn Suomessa olevan henkilön luottamuksellisen viestin sisältö. Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, ettei säännöksestä ilmenee, tarkoitetaanko olemisella toimenpiteen suorittamishetken olinpaikkaa vai ilmoitushetken tilannetta. Säännöstä on syytä täsmentää. Puolustusvaliokunta ehdottaa säännöksen 2 momentissa käytettäväksi ilmaisua tietoliikennetiedustelun suorittamisen hetkellä. 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan myös, että ilmoittamisvelvollisuus muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta koskisi vain tilanteita, joissa käsittelyssä on manuaalisesti selvitetty luottamuksellisen viestin sisältö. Säännös ei siten koskisi tunnistamistietojen käsittelyä, mikä kaventaisi merkittävästi ilmoitusvelvollisuuden tosiasiallista merkitystä oikeusturvan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeena.  

Perustuslakivaliokunnan mielestä salaisten tiedustelumenetelmien käyttöön liittyvää ilmoittamisvelvollisuutta on syytä pitää keskeisenä osana tällaisten menettelyjen oikeussuojatakeita. Sähköisen viestinnän käyttöön liittyvät tunnistamistiedot sekä mahdollisuus niiden kokoamiseen ja yhdistämiseen voivat käytännössä olla yksityiselämän suojan näkökulmasta siinä määrin ongelmallisia, että hallituksen esityksessä viitattu erottelu suojan reuna- ja ydinalueeseen ei ole perusteltua, vaan huomiota on yleisemmin kiinnitettävä myös rajoitusten merkittävyyteen. Esimerkiksi paikkatietojen tai vierailtuja sivustoja koskevien tunnistamistietojen perusteella yksilöstä voidaan selvittää hyvinkin tarkasti yksityiselämän suojan ydinalueelle kuuluvia tietoja esimerkiksi henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai sosiaalisista suhteista. Perustuslakivaliokunta pitää tämän vuoksi välttämättömänä, että ilmoittamisvelvollisuus ulotetaan myös viestin tunnistamistietoihin kohdistuvaan manuaaliseen käsittelyyn. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytyksenä lain käsittelylle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Puolustusvaliokunta esittää pykälän 2 momenttia tarkennettavaksi siten, että ilmoittamisvelvollisuus koskee viestin sisällön lisäksi myös viestin tunnistamistietoja. Lisäksi 2, 7 ja 9 momenttien viittaussäännöksiä on muutettava.  

93 (90) §. Asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevan virkavastuu.

Pykälän säännösviittauksia on tarkistettava säännösnumeroinnin muuttuessa. 

95 (92) §. Ilmaisukielto.

Pykälän 3 momentissa säädetään kiellosta valittaa ilmaisukieltoa koskevasta päätöksestä. Oikeusturvakeinona lakiehdotukseen on sisällytetty kantelumahdollisuus. Puolustusvaliokunta ehdottaa mainitun 95 §:n 3 momentin muuttamista niin, että kantelu osoitetaan Helsingin hovioikeuden sijasta Helsingin käräjäoikeuteen, mikä vastaa normaalia oikeusastejärjestystä. Valiokunta esittää 5 momentissa tiedusteluvaltuutetun nimikkeen muuttamista tiedusteluvalvontavaltuutetuksi 

99 (96) §. Korvaus teleyritykselle.

Säännösnumeroinnin muuttuessa pykälässä olevaa säännösviittausta on tarkistettava. 

100 (97) §. Korvaus tiedonsiirtäjälle.

Säännösnumeroinnin muuttuessa pykälässä olevia säännösviittauksia on muutettava. 

106 (103) §. Puolustusministeriön suorittama valvonta.

Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uutta 3 momenttia siitä, että sotilastiedustelun valvonnan järjestämisestä puolustushallinnossa voidaan säätää puolustusministeriön asetuksella. Valiokunta toteaa, että valvonta jakaantuisi puolustushallinnossa yhtäältä puolustusministeriön suorittamaan valvontaan ja toisaalta puolustusvoimien suorittamaan valvontaan. Tarkempia säännöksiä voidaan antaa mahdollisista yhteistyöryhmistä ja niiden toiminnasta sekä tehtävistä. Annettavien selvitysten osalta tarkempia säännöksiä voidaan antaa esimerkiksi selvitysten sisällöstä ja siitä, kuinka usein selvitys on toimitettava. Valiokunta painottaa, että ajantasaiset ja kattavat selvitykset osaltaan mahdollistavat tehokkaan valvonnan sekä antavat ministeriölle tilannekuvaa siitä, kuinka sotilastiedustelu toimii. 

107 (104) §. Sotilastiedustelun ulkoinen valvonta.

Säännöksen mukaan puolustusministeriön on annettava eduskunnan oikeusasiamiehelle ja tiedusteluvaltuutetulle vuosittain kertomus tiedustelumenetelmien ja sotilastiedustelun suojaamisen käytöstä sekä valvonnasta. Perustuslakivaliokunnan mielestä on selvää, että kertomus on annettava myös tiedusteluvalvontavaliokunnalle. Puolustusvaliokunta ehdottaa tiedusteluvalvontavaliokunnan lisäämistä 1 momenttiin, tiedusteluvaltuutetun nimikkeen muuttamista muotoon tiedusteluvalvontavaltuutettu sekä pykälään lisättäväksi uutta 2 momenttia siitä, että sotilastiedustelun valvontaa varten annettavista kertomuksista voidaan antaa tarkempia säännöksiä puolustusministeriön asetuksella. 

108 (105) §. Tiedusteluvalvontavaltuutetulle tehtävät ilmoitukset.

Valiokunta ehdottaa säännöksen otsikon ja pykälän 1 ja 2 momentin tarkentamista siten, että siinä käytetään määritelmää tiedusteluvalvontavaltuutettu. 

Puolustusvaliokunta kiinnittää lisäksi huomiota tuomioistuimen lupaistunnosta ilmoittamiseen tiedusteluvalvontavaltuutetulle. Hallituksen esityksen laiksi tiedustelutoiminnan valvonnasta ja laiksi valtion virkamieslain 7 §:n muuttamisesta (HE 199/2017 vp) perustelujen mukaan tiedusteluviranomaisen on toimitettava tieto tuomioistuimelle toimitetusta lupahakemuksesta yhteisen tietojärjestelmän kautta tai muulla tavalla siten, että valtuutetulla on mahdollisuus varautua osallistumaan tuomioistuimen kyseiseen istuntoon. Läsnäolo-oikeus tulisi turvatuksi valtuutetulle tuomioistuinkäsittelystä kohtuullisessa ajassa tehtävällä ilmoituksella. Tiedusteluviranomaisten ilmoitusvelvollisuuksista säädetään poliisilain 5 a luvun 61 §:ssä, tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annettavan lain 26 §:ssä ja sotilastiedustelusta annettavan lain 105 §:ssä. Näissä säädetään muun muassa velvollisuudesta antaa tiedusteluvalvontavaltuutetulle tieto tiedustelumenetelmää koskevasta tuomioistuinluvasta.  

Lakivaliokunta toteaa lausunnosaan, että jotta tiedusteluvalvontavaltuutettu voi käyttää sotilastiedustelulakiehdotuksen 113 §:ään ehdotetun uuden säännöksen mukaisesti läsnäolo- ja puheoikeuttaan, hänen tulee saada tieto lupa-asiaa koskevasta käsittelystä. Lakivaliokunta toteaa, että ehdotetun uuden säännöksen sanamuodossa varattava tilaisuus tulla kuulluksi (ks. tämän mietinnön 113 § yksityiskohtaiset perustelut) on kyse siitä, että tuomioistuimella on velvollisuus varata tiedusteluvalvontavaltuutetulle tilaisuus tulla kuulluksi lupa-asian käsittelyssä. Näin ollen tuomioistuin huolehtii lupaistunnon ajankohdan ja paikan ilmoittamisesta valtuutetulle ja vastaa myös siitä, että valtuutettu saa kutsun istuntoon. Edellä mainitun sanamuodon ja vastuun kanssa ei olisi linjassa se, että tiedusteluviranomaiselle säädettäisiin velvollisuus toimittaa tieto istunnosta tiedusteluvalvontavaltuutetulle. Muutoinkaan lakivaliokunta ei pidä tiedustelun valvontajärjestelmän luotettavuuden ja uskottavuuden kannalta perusteltuna eikä asianmukaisena, että lupavaatimuksen tekijä ilmoittaisi valvojalle lupa-asian käsittelystä siten, ettei tuomioistuin voisi itse varmistua siitä, että kutsu on annettu valtuutetulle tiedoksi.  

Edellä todettuun viitaten puolustusvaliokunta esittää, että pykälän 1 momenttiin lisätään säännös siitä, että tiedusteluvalvontavaltuutetulle on annettava myös tieto tuomioistuimelle tehdystä tiedustelumenetelmää koskevasta vaatimuksesta. Tämä lisäys aiheuttaa tarpeen täsmentää myös 3 momentin sääntelyä. Lisäksi 2 momentissa olevaa säännösviittausta on korjattava. 

Puolustusvaliokunta huomauttaa, että vaikka tuomioistuin ilmoittaa istunnoista asianosaisille ja kuultaville siten kuin oikeudenkäymiskaaren 11 luvussa säädetään, tiedusteluvalvontavaltuutetulle tehtävissä ilmoituksissa on välttämätöntä kiinnittää huomiota salassapitovelvollisuuden ja tietoturvallisuuden toteutumiseen. Valiokunnan näkemyksen mukaan tuomioistuimelle tehtävät vaatimukset sekä tieto istuntopaikasta ja -ajasta ovat yhtä arkaluontoisia kuin tieto tuomioistuimen päätöksistä.  

111 (108) §. Tallenteiden tutkiminen.

Perustuslakivaliokunnan mielestä on selvää, että tiedusteluvalvontavaltuutetulla tulee perustuslain 21 §:stä johtuvista syistä olla sama oikeus tutkia tiedustelumenetelmien käytöstä kertyneitä tallenteita kuin tuomioistuimella ja muilla pykälässä tarkoitetuilla virkamiehillä. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytys sille, että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Perustuslakivaliokunnan mielestä laissa on syytä säätää myös ehdotettua täsmällisemmin henkilöpiiristä, joka voi tulla kyseeseen muuna henkilönä, jota käytetään apuna tiedonhankinnassa. Lisäksi säännösperustaisesti on varmistuttava siitä, että säännöksessä viitatuilla viranomaiskoneiston ulkopuolisilla henkilöillä on tarvittavat tiedot ja taito sekä kokemus toimeksiannon asianmukaiseksi suorittamiseksi. 

Perustuslakivaliokunta kiinnittää myös huomiota muita kuin viranomaisia koskevan 2 momentin sääntelyn avoimuuteen. Perustuslakivaliokunnan mielestä 108 §:ssä tarkoitetun ulkopuolisen asiantuntijan ja muun henkilön, jota käytetään apuna tiedonhankinnassa, osuus tulee rajata vain sotilastiedusteluviranomaista avustavaan rooliin ja sitoa tallenteiden tutkimus hänen osaltaan viranomaisen välittömään ohjaukseen. Lisäksi tulee säätää avustavan henkilön virkavastuusta. Tällaiset muutokset ovat edellytyksenä sille, että sotilastiedustelulakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Edellä todetun johdosta puolustusvaliokunta esittää pykälän 1 momenttia muutettavaksi siten, että tiedustelumenetelmien käytössä kertyneitä tallenteita saa säännöksessä mainittujen tahojen lisäksi tutkia myös tiedusteluvalvontavaltuutettu tai hänen määräämänsä virkamies. Valiokunta ehdottaa momenttiin lisättäväksi myös säännöksen siitä, että pääesikunnan tiedustelupäällikön määräyksestä tai tuomioistuimen osoituksen mukaan tallennetta saa tutkia myös muu asiantuntija tai muu henkilö, jota käytetään apuna tiedonhankintaa toteutettaessa. Valiokunta toteaa, että tällöin kyse voi olla esimerkiksi tallenteiden tutkimisesta, kääntämisestä tai teknisen suojauksen purkamisesta.  

Pykälän 2 momentiksi valiokunta ehdottaa lisättäväksi säännöksen siitä, että jos 1 momentissa tarkoitettu asiantuntija tai muu henkilö on yksityinen taho, sovelletaan asiantuntijaan tai muuhun henkilöön rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan tässä luvussa tarkoitettuja tehtäviä. Pykälän 3 momentiin valiokunta ehdottaa säännöstä siitä, että käytettäessä 2 momentissa tarkoitettua asiantuntijaa tai muuta henkilöä on tiedonhankinta ja tallenteiden tutkiminen tapahduttava 1 momentissa tarkoitetun sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen välittömässä ohjauksessa ja valvonnassa. Asiantuntijalla tai muulla henkilöllä on lisäksi oltava tarvittavat tiedot ja taito sekä kokemus toimeksiannon suorittamiseen. 

112 (109) §. Pöytäkirja.

Puolustusvaliokunta esittää pykälään lisättäväksi säännöstä siitä, että toimenpiteiden kirjaamisesta valvontaa varten voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella. Toimenpiteillä tarkoitetetaan kaikkia sotilastiedusteluviranomaisen tekemiä toimenpiteitä. Tämä kattaa muun muassa tiedustelumenetelmien käytön kirjaamisen niiden ominaispiirteistä, sen millä perusteella tieto on hetihävittämistilanteessa hävitetty, tietoliikennetiedustelun hakuehtojen käytön lopettamisen tietyiltä osin tietoliikennetiedustelun aikana ja sen, miksi hakuehdon käyttö lopetettiin, arvion tiedustelumenetelmällä saatujen tietojen merkittävyydestä sekä rikostorjuntaan tehtävän ilmoituksen lykkäämisen. 

Puolustusvaliokunta korostaa, että tiedustelun toimenpiteiden tarkka pöytäkirjaaminen muodostuu sotilastiedustelun valvonnan ja seurannan kannalta keskeiseksi oikeusturvakysymykseksi. Pöytäkirjaaminen ei ole merkittävää ainoastaan hankittujen tietojen osalta, vaan myös tietojen hävittämisen osalta. Puolustusvaliokunta pitää erittäin tärkeänä, että valtioneuvoston asetuksessa pöytäkirjaamisen osalta tullaan huomioimaan myös tallenteiden ja asiakirjojen tai niissä olevien tietojen hävittämisen lisäksi hävittämisen peruste. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi hetihävittämisvelvollisuuden kohdalla, jossa esimerkiksi toimittajan ja tämän lähteen välisiä viestejä tai tietoa hävitetään tiedustelukieltoja koskevan 82 §:n perusteella välittömästi tiedon luonteen käytyä ilmi.  

Valiokunta näkee, että pöytäkirjaaminen mahdollistaa ulkopuolisen tehokkaan valvonnan lisäksi sen, että tiedusteluviranomainen pystyy itse tilastojen perusteella arvioimaan sotilastiedustelun toimenpiteiden kohdentumisen tarkkuutta ja tehokkuutta sekä ryhtymään myös itsenäisesti tarvittaviin toimenpiteisiin toiminnan kehittämiseksi ja parantamiseksi. 

116 (113) §. Menettely tuomioistuimessa.

Perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta ovat lausunnoissaan pitäneet perusteltuina lupa-asioiden keskittämistä Helsingin käräjäoikeuteen: näin voidaan varmistaa parhaiten tuomioistuimen osaaminen ja asiantuntemus. Puolustusvaliokunta pitää tärkeänä lakivaliokunnan huomiota siitä, että on välttämätöntä huolehtia paitsi tuomioistuimen resurssseista myös tuomarien kouluttamisesta, koska kyse on tuomioistuimelle uudesta tehtävästä. 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että tiedusteluvaltuutetun asemasta pitää säätää sotilastiedustelulain 113 §:ssä säädetyssä lupaprosessissa siten, että hänellä on oikeus ilmaista näkemyksensä hakemuksesta ennen kuin käräjäoikeus tekee päätöksensä. Tällaisen muutoksen tekeminen on edellytys sille, että 1. lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.  

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että tiedusteluvalvontavaltuutetulle on perusteltua antaa läsnäolo-oikeutta laajemmat osallistumisoikeudet lupa-asian tuomioistuinkäsittelyssä. Erityisesti lakivaliokunta katsoo, että tiedusteluvalvontavaltuutetun kokemuksen ja asiantuntemuksen hyödyntäminen puoltaa sitä, että valtuutetulla on tuomioistuimessa puhe- ja kyselyoikeus, sillä tämä syventää ja monipuolistaa lupa-asian käsittelyä ja siten varmistaa läsnäolo-oikeutta paremmin tuomioistuimen edellytykset arvioida annettuja tietoja ja tehdä asianmukaisia päätöksiä ja näin toteuttaa tehokasta tuomioistuinkontrollia ja antaa oikeusturvaa tiedustelumenetelmiä koskevissa lupa-asioissa. Puolustusvaliokunta yhtyy tähän arvioon. 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan myös, että sotilastiedustelulakiehdotuksen 113 §:n 6 momentissa taataan yleisesti oikeus kannella tehdyistä päätöksistä, mutta siitä puuttuu säännös, jossa määritetään, kuka tällaisen kantelun voisi tehdä. Myös tiedusteluvalvontavaltuutetulle tulee säätää oikeus kannella käräjäoikeuden päätöksistä hovioikeuteen. Tämän oikeuden tulisi koskea tiedustelutoimenpiteitä, niistä ilmoittamisen lykkäämistä ja ilmoituksen tekemättä jättämistä.  

Lakivaliokunnan lausunnossa todetaan, että säännös kanteluoikeudesta vastaa pitkälti voimassa olevia poliisi- ja pakkokeinolain säännöksiä salaisten tiedonhankintakeinojen ja salaisten pakkokeinojen tuomioistuinmenettelystä (poliisilain 5 luvun 45 § ja pakkokeinolain 10 luvun 43 §). Kyseisissä säännöksissä ei määritetä kanteluun oikeutettujen piiriä, mutta selvänä pidetään, että salaisen tiedonhankintakeinon ja pakkokeinon kohteella ja keinon käyttöä vaatineella virkamiehellä on aina oikeus kannella tuomioistuimen päätöksestä. Vastaavalla tavalla lakivaliokunta pitää selvänä, että tiedustelun kohteeksi joutuneella henkilöllä samoin kuin tiedustelumenetelmää hakeneella virkamiehellä on oikeus kannella lupa-asiassa annetusta päätöksestä.  

Edellä todetun lisäksi perustuslakivaliokunnan lausunnossa tuodaan esiin, että puolustusvaliokunnan tulee harkita lupa-asioista päättävän kokoonpanon vahvistamista siten, että tiedustelumenetelmää koskevaa lupa-asiaa käsiteltäisiin ainakin lähtökohtaisesti esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren 1.1.2019 voimaan tulevan 2 luvun 11 §:n mukaisessa kahden tuomarin kokoonpanossa. Tällä on merkitystä oikeusturvan toteutumisen suhteen tiedusteluasioita tuomioistuimessa käsiteltäessä. Perustuslakivaliokunta painottaa tätä näkökulmaa myös uudessa lausunnossaan     (PeVL 76/2018 vp). 

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että eduskunta on 20.12.2018 hyväksynyt tiedustelutoiminnan valvonnasta annetun lain, jonka 15 §:n mukaan tiedusteluvalvontavaltuutettu voi määrätä tuomioistuimen lupaan perustuvan tiedustelumenetelmän käytön keskeytettäväksi tai lopetettavaksi, jos hän katsoo valvottavan menetelleen lainvastaisesti tiedustelutoiminnassa (HE 199/2017 vp). Valtuutettu voi tällöin antaa väliaikaisen määräyksen, joka on viivytyksettä saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi. Tuomioistuin voi vahvistaa tai kumota väliaikaisen määräyksen taikka muuttaa keskeyttämismääräyksen lopettamismääräykseksi. Lain 15 §:n 3 momenttia muutettiin eduskuntakäsittelyssä siten, että yhden tuomarin kokoonpanoa tulee vahventaa lainoppineella jäsenellä, jollei se ole asian laatu huomioiden ilmeisen perusteetonta (PeVM 9/2018 vp).  

Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan kyseisen pykälän tarkoittamassa tuomioistuinkäsittelyssä on kyse erityisestä tilanteesta. Tällaisessa asiassa lähtökohtaa kahden tuomarin kokoonpanosta voidaan siten pitää perusteltuna.  Tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian käsittelyssä ei kuitenkaan lakivaliokunnan mukaan ole perusteltua eikä tarpeen, että tuomioistuin päättäisi asiasta pääsääntöisesti kahden tuomarin kokoonpanossa, vaan hallituksen esityksessä ehdotettua lähtökohtaa yhden tuomarin kokoonpanosta voidaan pitää tarkoituksenmukaisena ja riittävänä. Tämä vastaa nykyistä tilannetta salaisista tiedonhankintakeinoista ja salaisista pakkokeinoista päätettäessä.  

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että 1.1.2019 voimaan tulleella oikeudenkäymiskaaren muutoksella on mahdollistettu entistä joustavampien tuomioistuimen kokoonpanojen käyttö ja lisätty tuomioistuimen harkintavaltaa (HE 200/2017 vp — LaVM 2/2018 vp). Sen lisäksi, että uudistuksessa otettiin käyttöön uusi kahden tuomarin kokoonpano, siinä laajennettiin yhden tuomarin kokoonpanon päätösvaltaa aiempaa vakavampiin rikoksiin. Kun rikosasia voitiin ennen uudistusta käsitellä käräjäoikeudessa yhden tuomarin kokoonpanossa, jos syytteessä tarkoitetusta teosta voitiin tuomita enintään kaksi vuotta vankeutta sekä laissa erikseen luetelluissa rikoksissa, se voidaan nyt käsitellä yhden tuomarin kokoonpanossa, jos teosta voidaan tuomita enintään neljä vuotta vankeutta. Yhden tuomarin kokoonpanoa voidaan kuitenkin vahventaa toisella lainoppineella jäsenellä taikka käyttää lautamieskokoonpanoa tai kolmen tuomarin kokoonpanoa, jos se on asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi perusteltua.  

Lakivaliokunta toteaa lausunnossaan edelleen, että arvioitaessa tiedustelumenetelmää koskevaa lupa-asiaa käsittelevän tuomioistuimen kokoonpanoa on lisäksi otettava erityisesti huomioon, että — toisin kuin salaisissa tiedonhankintakeinoissa ja pakkokeinoissa — tiedusteluvalvontavaltuutetulla on oikeus osallistua tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian käsittelyyn. Ottaen huomioon tiedusteluvalvontavaltuutetun rooli ja osallistumisoikeudet sekä oikeudenkäymiskaaren uusien kokoonpanosäännösten joustavuus lakivaliokunta katsoo, että lähtökohtaa yhden tuomarin kokoonpanosta tiedustelumenetelmää koskevan lupa-asian tuomioistuinkäsittelyssä voidaan pitää hyväksyttävänä.  

Puolustusvaliokunta toteaa, että on hyviä perusteita sekä yhden että kahden tuomarin kokoonpanolle Helsingin käräjäoikeudessa sotilastiedusteluun liittyviä lupa-asioita käsitellessä. Etenkin oikeusturvanäkökulmasta kahden tuomarin käyttö on perusteltua. Puolustusvaliokunta ehdottaa pykälän 1 momentin sääntelyn täydentämistä tiedustelun valvonnasta annetun lain 15 §:n 3 momenttia vastaavalla tavalla: ”Kokoonpanoa tulee oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla vahventaa lainoppineella jäsenellä, jollei se asian laatu huomioiden ole ilmeisen perusteetonta.” Puolustusvaliokunta korostaa lakivaliokunnan tavoin sitä, että tuomioistuin harkitsee itsenäisesti, millä kokoonpanolla tiedustelumenetelmälupia käsitellään. Vahvennettua kokoonpanoa tulee käyttää etenkin sellaisissa lupa-asioissa, joissa se on asian laadun, laajuuden tai muun erityisen syyn vuoksi perusteltua.  

Puolustusvaliokunta ehdottaa lisäksi pykälän 2 momenttiin lisättäväksi säännöksen siitä, että tuomioistuimen on varattava tiedusteluvalvontavaltuutetulle tai hänen määräämälleen virkamiehelle tilaisuus tulla kuulluksi tiedustelumenetelmän käyttöä koskevan lupa-asian käsittelyssä. Pykälän 4 momentista valiokunta esittää tarpeettomana poistettavaksi viittauksen 4 lukuun. Pykälän 6 momenttiin valiokunta ehdottaa lisättäväksi säännöksen siitä, että myös tiedusteluvalvontavaltuutetulla on oikeus kannella tiedustelumenetelmän käyttöä koskevasta lupa-asiassa annetusta päätöksestä.  

118 (115) §. Tarkemmat säännökset.

Sotilastiedustelulakiehdotuksen 115 §:ssä säädetään asioista, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella tai puolustusministeriön asetuksella. Säännöksen perusteluissa katsotaan, että kyse ei ole yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista, jolloin asiasta tulisi säätää lailla. Perusteluiden mukaan kaikista asetuksenantovaltuussäännöksistä ilmenee edelleen, että ne on rajattu teknisiin tai menettelyllisiin seikkoihin. 

Perustuslakivaliokunta pitää perusteluissa esitettyä käsitystä osin puutteellisena ja kiinnittää huomiota siihen, että perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Valiokunnan mielestä ei ole lainkaan selvää, että esimerkiksi 115 §:n 1 momentin 4 kohdan valtuus säätää asetuksella rikostorjuntaan luovutettavan tiedon siirtämistä koskevasta menettelystä on perustuslain 80 §:n näkökulmasta asianmukainen, sillä valiokunta on vakiintuneessa henkilötietojen suojaa koskevassa käytännössään katsonut, että perustuslain 10 §:n 1 momentissa edellytetty lailla säätämisen vaatimus ulottuu myös mahdollisuuteen luovuttaa henkilötietoja teknisen käyttöyhteyden avulla. Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että perustuslain 80 §:n takia on olennaista, että säänneltävästä asiasta on riittävät perussäännökset laissa, ja että valtuus on syytä sijoittaa pääsääntöisesti lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen. Valtuus on valiokunnan mielestä syytä muotoilla perustuslain 80 §:n johdosta tarkempien säännösten antamiseen valtuuttavaksi. Riittävää ei ole, että pykälä on otsikoitu sanoilla tarkemmat säännökset. Puolustusvaliokunnan tulee paitsi täsmentää sääntelyä myös varmistua siitä, että sääntelykokonaisuudessa on todella perussäännökset niistä seikoista, joista tarkempia säännöksiä ja määräyksiä valtuussäännöksen nojalla on tarkoitus antaa. Lisäksi asetuksenantovaltuussäännökset on asianmukaista sijoittaa lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen. 

Edellä todettuun viitaten puolustusvaliokunta ehdottaa, että asetuksenantovaltuuksia koskeva sotilastiedustelulain 115 § poistetaan ja asetuksenantovaltuudet sijoitetaan seuraavien perussäännösten yhteyteen (uudet pykälänumerot): 12 § tiedustelumenetelmien käytön yleiset edellytykset, 15 § tiedustelutoiminnan yhteensovittaminen, 17 § yhteistyö suojelupoliisin kanssa, 18 § yhteistyö muiden viranomaisten sekä yritysten ja muiden yhteisöjen kanssa, 19 § salaisen tiedonhankinnan yhteensovittaminen, 75 § sotilastiedustelun suojaaminen, 79 § rikosepäilystä ilmoittaminen, 106 § puolustusministeriön suorittama valvonta, 107 § sotilastiedustelun ulkoinen valvonta ja 112 § pöytäkirja. 

4.  Laki julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Valiokunta ehdottaa 4. lakiehdotuksen hylkäämistä tarpeettomana. Puolustusvaliokunta toteaa, että eduskunta on 17.12.2018 hyväksynyt lain julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain muuttamisesta (eduskunnan vastaus EV 186/2018 vp — HE 226/2018 vp). Verkko- ja infrastruktuuripalvelujen tuottajaa koskevaa 6 §:ää on muutettu siten, että mahdollistetaan turvallisuusverkkolain mukaisten tehtävien järjestely Suomen Erillisverkot Oy:n ja sen kokonaan omistamien tytäryhtiöiden kesken mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Muutoksella mahdollistetaan se, että verkko- ja infrastruktuuripalveluja tuottava tytäryhtiö voi tuottaa myös mainitun lain 8 §:n 2 momentissa tarkoitettuja tieto- ja viestintäteknisiä palveluja. Tytäryhtiöllä voi jatkossa olla myös muita tehtäviä, kunhan 6 §:n 2 momenttiin sisältyvä toimintojen erottamisvaatimus toteutuu. 

Mainittu 6 §:n muutos korvaa käsiteltävänä olevaan esitykseen sisältyvän 4. lakiehdotuksen julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain 6 §:n muuttamisesta.