Yleistä

Nyt käsiteltävänä olevalla sääntelykokonaisuudella esitetään tekijänoikeuslakiin (404/1961) ja sähköisen viestinnän palveluista annettuun lakiin (917/2014) tarvittavat muutokset, joilla saatetaan voimaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2019/719/EU tekijänoikeuksista ja lähioikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla ja direktiivien 96/9/EY ja 2001/29/EY muuttamisesta (jälj. DSM-direktiivi) sekä direktiivi 2019/789/EU lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden tiettyihin verkkolähetyksiin ja televisio- ja radio-ohjelmien edelleenlähetyksiin sovellettavien tekijänoikeuden ja lähioikeuksien käyttämistä koskevien sääntöjen vahvistamisesta ja neuvoston direktiivin 93/83/ETY muuttamisesta (jälj. verkkolähetysdirektiivi). 

Lakiehdotuksissa toimeenpannaan eräiltä osin myös määräyksiä direktiivistä 2001/29/EY, tekijänoikeuden ja lähioikeuksien tiettyjen piirteiden yhdenmukaistamisesta tietoyhteiskunnassa (jälj. tietoyhteiskuntadirektiivi). Hallituksen esityksissä ehdotetut säännökset perustuvat direktiivien sääntelyyn kuvatallenteella esiintyvän esittävän taiteilijan yksinoikeuden laajentamista lukuun ottamatta. 

Sivistysvaliokunta on päättänyt yhdistää täydentävän hallituksen esityksen (HE 313/2022 vp) käsittelyn ja asiaa koskevan alkuperäisen hallituksen esityksen (HE 43/2022 vp) yhdeksi kokonaisuudeksi täydentävän esityksen mukaisesti. Valiokunta on kuullut laajasti eri tahojen asiantuntijoita, joilta on saatu runsaasti ja osin näkemyksiltään vastakkaisia muutosehdotuksia. Näitä käsitellään tässä mietinnössä jäljempänä asianomaisissa kohdissaan. 

Valiokunnan näkemyksen mukaan käsiteltävänä olevat hallituksen esitykset vastaavat pääosin hyvin voimaan saatettavista direktiiveistä aiheutuvia muutostarpeita. Säännösehdotuksista osa on direktiivien kannalta välttämättömiä ja osa perustuu kansalliseen liikkumavaraan. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnot

Perustuslakivaliokunta on antanut sivistysvaliokunnalle lausuntonsa sekä alkuperäisestä että täydentävästä hallituksen esityksestä. Ensimmäisessä lausunnossaan (PeVL 58/2022 vp) perustuslakivaliokunta on todennut, että tekijänoikeus luetaan perustuslain 15 §:ssä turvattua omaisuuden suojaa nauttiviin varallisuusarvoisiin immateriaalioikeuksiin, jotka koskevat tekijänoikeuteen sisältyviä taloudellisia oikeuksia, kuten oikeutta määrätä teoksen kaupallisesta tai muusta taloudellisesti merkityksellisestä käytöstä. Myös tekijän moraalisilla oikeuksilla on liittymäkohtia perusoikeuksiin, kuten perustuslain 10 §:ssä turvattuun kunnian suojaan, 7 §:ään sisältyviin tahdonvapauteen ja itsemääräämisoikeuteen samoin kuin perustuslain 16 §:ssä turvattuihin sivistyksellisiin oikeuksiin. 

Tekijänoikeuslainsäädäntö on merkityksellistä myös muiden henkilöiden kuin tekijänoikeuden tai sen lähioikeuksien haltijoiden perusoikeuksien näkökulmasta. Esimerkiksi perustuslain 12 §:ssä jokaiselle on turvattu sananvapaus, johon sisältyy oikeus paitsi ilmaista ja julkistaa myös vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Perustuslain 16 §:n säännökset tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaudesta sekä mahdollisuudesta itsensä kehittämiseen varattomuuden estämättä ovat merkityksellisiä paitsi tekijöiden myös teoksia käyttävien henkilöiden näkökulmasta. Merkitystä on myös teoskappaleen omistukseensa hankkineen omaisuudensuojalla. 

Perustuslakivaliokunta on pitänyt tärkeänä sitä, että lainsäädännössä tulevat tasapainoisella tavalla huomioon otetuiksi kaikki sääntelyn kannalta merkitykselliset perusoikeudet. Sääntely ei saa esimerkiksi johtaa sen enempää tekijänoikeuden haltijoiden kuin teosten käyttäjienkään oikeuksien kohtuuttomaan rajoittamiseen. Perusoikeuksien välinen tasapaino tulee ottaa huomioon myös tekijänoikeuslainsäädäntöä tulkittaessa ja sovellettaessa. 

Direktiivien täytäntöönpanon näkökulmasta perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 58/2022 vp) kiinnitetään huomiota siihen, että kansallista liikkumavaraa käytettäessä tulee ottaa huomioon perus- ja ihmisoikeuksista seuraavat vaatimukset. Perustuslakivaliokunta on painottanut, että hallituksen esityksessä on erityisesti perusoikeuksien kannalta merkityksellisen sääntelyn osalta syytä tehdä selkoa kansallisen liikkumavaran alasta. Sivistysvaliokunta perustuslakivaliokunnan lausuntoon yhtyen toteaa, että hallituksen esityksessä HE 43/2022 vp on tehty varsin seikkaperäisesti selkoa direktiivien edellyttämästä sääntelystä, mutta direktiivien jättämää liikkumavaraa perus- ja ihmisoikeuksien kannalta ei ole arvioitu riittävästi. 

Perustuslakivaliokunta on edellä mainitussa lausunnossaan esittänyt tehtäviksi hallituksen esitykseen HE 43/2022 vp muutoksia, joiden tekeminen on edellytyksenä ehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Perustuslakivaliokunta on todennut lausunnossaan, että sääntelyn merkittävyys perusoikeuksien näkökulmasta ja ehdotuksen tiivis kytkös voimaan saatettavaan EU-lainsäädäntöön puoltavat muutostarpeista johtuvan jatkovalmistelun osoittamista valtioneuvostolle, ja myös sitä, että sivistysvaliokunnan on tarkkaan harkittava, onko lakiehdotuksen muuttaminen mahdollista eduskunnassa. Sivistysvaliokunta katsoi perustuslakivaliokunnan tavoin, että lakiehdotuksen jatkovalmistelu oli perusteltua osoittaa valtioneuvostolle perustuslakivaliokunnan lausunnossa ilmenevin perustein sekä myös sivistysvaliokunnan tuolloin vallinneen kiireisen työtilanteen vuoksi. 

Valtioneuvosto on antanut asiasta täydentävän esityksen (HE 313/2022 vp), jolla on pyritty vastaamaan perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitettyihin vaatimuksiin. Täydentävästä hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta on katsonut, että kyseisessä esityksessä on monilta osin otettu huomioon sen aikaisemmassa lausunnossaan (PeVL 58/2022 vp) esittämiä huomioita, mutta säännösehdotuksia verkkosisällönjakopalveluista ja opetusta koskevista poikkeuksista tulee vielä sivistysvaliokunnan huolellisesti tarkastella. Näitä sekä perustuslakivaliokunnan kummassakin lausunnossa esitettyjä huomioita arvioidaan tässä mietinnössä jäljempänä niitä koskevissa kohdissaan.  

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 58/2022 vp) ja sivistysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota hallituksen esityksen HE 43/2022 vp valmisteluun. Lausuntokierroksen jälkeen hallituksen esityksen jatkovalmistelua on avustanut toimeksiantosopimuksen perusteella ulkopuolinen asiantuntija, ja kyseisessä valmistelussa esitykseen on tehty useita merkittäviä muutoksia.  

Sivistysvaliokunta perustuslakivaliokunnan lausunnossa esille tuotuun yhtyen kiinnittää opetus- ja kulttuuriministeriön huomiota siihen, että lainvalmistelu on yksi keskeisimmistä ministeriöiden tehtävistä, jota ei voi ulkoistaa. Vaikka käytännössä on katsottu, että ulkopuolisten selvitysten tai asiantuntija-avun hankkimiselle ei ole estettä, hallituksen esityksen HE 43/2022 vp valmistelu näyttää poikkeavan tyypillisestä tilanteesta, jossa valmistelun alkuvaiheessa käytetään selvityshenkilöä tai muuta vastaavaa asiantuntija-apua. Valiokunta korostaa, että ministeriöiden tulee kiinnittää erityistä huomiota kokeneiden lainvalmistelijoiden riittävyyteen. 

Verkkolähetysdirektiivi

Yleistä

Verkkolähetysdirektiivin johdantokappaleen 1 mukaan direktiivin tarkoituksena on mahdollistaa EU:n sisämarkkinoiden moitteettoman toiminnan edistämiseksi muista jäsenvaltioista peräisin olevien televisio- ja radio-ohjelmien laajempi levitys jäsenvaltioissa käyttäjien hyödyksi kaikkialla unionissa helpottamalla tietyntyyppisten televisio- ja radio-ohjelmien lähetyksiin sisältyvien teosten ja muun suojatun aineiston tekijänoikeuden ja lähioikeuksien lisensointia. Direktiivissä on todettu, että televisio- ja radio-ohjelmilla on tärkeä asema kulttuurisen ja kielellisen monimuotoisuuden ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistämisessä sekä tiedonsaannin parantamisessa. 

Verkkolähetysdirektiivin johdantokappaleessa 3 on tuotu esille, että televisio- ja radio-ohjelmissa on tekijänoikeuksilla suojattua aineistoa, kuten musiikkiteoksia tai audiovisuaalisia, kirjallisia tai graafisia teoksia. Näiden hyödyntämiseksi tarvittavien oikeuksien hankkiminen on monimutkainen prosessi, kun niitä on hankittava useilta oikeudenhaltijoilta ja teosten ja muun suojatun aineiston eri luokkia varten. 

Edellä mainittu ongelma aiheuttaa myös tekijöiden, tuottajien ja muiden oikeudenhaltijoiden kannalta vaaran, että niiden teoksia tai muuta suojattua aineistoa käytetään ilman lupaa tai asianmukaista korvausta. Teosten ja muun suojatun aineiston edelleen lähettämisestä maksettavat korvaukset ovat tärkeitä, jotta voidaan varmistaa monipuolinen sisältötarjonta, mikä on myös kuluttajien edun mukaista. (Verkkolähetysdirektiivin johdantokappale 4.) 

Hallituksen esityksen (HE 43/2022 vp, s. 14) mukaan verkkolähetysdirektiivillä modernisoidaan satelliitti- ja kaapelidirektiivinDirektiivi 93/83/ETY tiettyjen satelliitin välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin ja kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen sovellettavien tekijänoikeutta sekä lähioikeuksia koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta säännöksiä, jotka koskevat televisio- ja radio-ohjelmien lähettämiseksi ja edelleen lähettämiseksi tarvittavien tekijänoikeudellisten lupien hankintaa. Lähetystoimintaa sääntelevien direktiivien tavoitteena on ollut luoda eurooppalainen audiovisuaalinen alue. Verkkolähetysdirektiivi vie Euroopan unionin lainsäädäntöä tältä osin askeleen teknologianeutraalimpaan suuntaan. 

Liikenne- ja viestintävaliokunta on sivistysvaliokunnalle antamassaan lausunnossa (LiVL 41/2022 vp) arvioinut huolellisesti erityisesti edelleen lähettämistä koskevaa sääntelyä. Sivistysvaliokunta kyseisessä lausunnossa esille tuotuun yhtyen pitää tekijöiden oikeuksien turvaamista ja asianmukaisten tekijänoikeuskorvausten toteutumista erittäin tärkeänä ja katsoo, että sääntelyssä on samalla huolehdittava myös muiden toimijoiden oikeuksien toteutumisesta ja sääntelyn asianmukaisesta tasapainosta. 

Myös sivistysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota erityisesti radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettämistä koskevaan ehdotettuun 25 h §:ään, jonka 1 momenttia ilman edelleen lähettämisen ja alkuperäisen lähettämisen määritelmien lisäämistä säännökseen on valiokunnan asiantuntijakuulemisessa yhtäältä kannatettu ja toisaalta pidetty ongelmallisena. Asiantuntijalausunnoissa on esitetty myös tarve lisätä suoraa siirtoa koskevaan 25 m §:ään suoran sopimisen mahdollistava säännös.  

Radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettäminen

Hallituksen esityksessä ehdotetaan lisättäväksi tekijänoikeuslain 25 h §:n 1 momenttiin säännös, jonka mukaan sillä tavalla, jolla edelleenlähetyksen toteuttava osapuoli saa ohjelmasignaalin lähetystoimintaa harjoittavalta organisaatiolta edelleen lähettämistä varten, ei ole merkitystä. 

Hallituksen esityksessä (HE 43/2022 vp, s. 92) säännöksen lisäämistä on perusteltu sillä, että se selventää edelleenlähetystä koskevien säännösten soveltamista. Perusteluissa niin ikään todetaan, että verkkolähetysdirektiivin 14 johdantokappaleen mukaan edelleenlähetyksen palvelujen tarjoajat voivat saada ohjelmasignaalit lähetystoimintaa harjoittavilta organisaatioilta eri keinoin, esimerkiksi kaappaamalla lähetystoimintaa harjoittavien organisaatioiden lähettämiä signaaleja tai vastaanottamalla signaaleja suoraan niiltä suoran siirron menetelmällä. Valiokunta toteaa, että verkkolähetysdirektiivi ei velvoita kyseisen säännöksen säätämiseen. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on suhtauduttu hallituksen esityksessä ehdotettuun 25 h §:n muotoiluun ristiriitaisesti. Osa lausunnonantajista on kannattanut ehdotettua muotoilua ja katsonut, että se vastaa direktiivin mukaista sääntelyä ja on tarkoituksenmukainen. Asiantuntijalausunnossa on pidetty tärkeänä, että laissa säilyy mahdollisuus lisensioida edelleen lähettämistä keskitetysti ja oikeusvarmasti tekijänoikeuslain 26 §:n mukaisella sopimuslisenssillä. Ehdotetun säännöksen säilyttämistä on kannatettu ja pidetty tärkeänä myös sen vuoksi, että tekijöillä ja esittävillä taiteilijoilla olisi mahdollisuus tulevaisuudessa saada edelleen lähettämiseen liittyviä korvauksia. 

Hallituksen esityksessä ehdotettuun 25 h §:ään kriittisesti suhtautuneet asiantuntijat ovat katsoneet, että ehdotettu säännös jää epäselväksi, koska siinä ei määritellä edelleen lähettämistä ja alkuperäistä lähettämistä. Epäselvyyden on katsottu aiheuttavan riskin uusista oikeudenkäynneistäAsiaa koskeva kiista on vireillä korkeimmassa oikeudessa. sekä luovan epävarmuutta alan markkinoilla. Säännösehdotuksen on katsottu olevan epäselvä myös sopimusvapauden ja taloyhtiöihin kohdistuvien vaikutusten kannalta, mitä käsitellään tässä mietinnössä jäljempänä erikseen.  

Liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunnossa sekä valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on ehdotettu säännöksen sisällön muuttamista siten, että siinä määriteltäisiin edelleen lähettäminen — kaapelilähetykset sisältäen — siten, että sillä tarkoitetaan lähetystä, joka lähetetään muun kuin sen lähettäjäyrityksen toimesta, jonka toimesta tai jonka valvonnassa ja vastuulla alkuperäinen lähetys lähetettiin. Kyseisen määrittelyn sisällyttämistä 25 h §:ään on kannatettu ja vastustettu vedoten yhtäältä direktiivin mukaisuuteen tai sen vastaisuuteen ja toisaalta tarkoituksenmukaisuuskysymyksiin. 

Toisten asiantuntijoiden mukaan edellä mainitun kaltainen määrittely, jossa alkuperäisen lähetyksen teknisenä kokoonpanijana tai lähettäjäyrityksen alihankkijana toimivaa yritystä ei pidetä edelleen lähettäjänä, on direktiivin mukainen, kun taas osa asiantuntijoista katsoo, että kyseinen määrittely on direktiivin vastainen. Asiantuntijalausunnoissa asiaa on arvioitu erityisesti direktiivin 2 artiklan ja johdantokappaleen 20 näkökulmista. 

Verkkolähetysdirektiivin 2 artiklan 2 kohdan a-alakohdassa olevan edelleen lähettämistä koskevan määritelmän mukaan edelleenlähetyksellä tarkoitetaan yleisön vastaanotettavaksi tarkoitetun toisesta jäsenvaltiosta peräisin olevan alkuperäisen televisio- tai radiolähetyksen samanaikaista, muuttamatonta ja lyhentämätöntä yleisön vastaanotettavaksi tarkoitettua edelleenlähetystä, lukuun ottamatta direktiivissä 93/83/ETY määriteltyä edelleenlähetystä kaapeleitse, kun alkuperäinen lähetys tehdään johtimitse tai vapaasti etenevillä radioaalloilla, satelliittivälitys mukaan lukien mutta verkkolähetys pois lukien. 

Edellä mainitun määräyksen tarkoittamalle edelleenlähetyksen määritelmälle on sen a-alakohdassa asetettu edellytykseksi, että edelleenlähetys suoritetaan muun osapuolen kuin sen lähetystoimintaa harjoittavan organisaation toimesta, jonka toimesta tai jonka valvonnassa ja vastuulla kyseinen alkuperäinen lähetys tehtiin, riippumatta tavasta, jolla edelleenlähetyksen toteuttava osapuoli saa ohjelmasignaalit lähetystoimintaa harjoittavalta organisaatiolta edelleen lähettämistä varten. Kyseisen määräyksen b-alakohdassa on edellytetty, että jos edelleenlähetys tapahtuu asetuksen (EU) 2015/2120Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/2120 avointa internetyhteyttä koskevista toimenpiteistä ja yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen alalla annetun direktiivin 2002/22/EY sekä verkkovierailuista yleisissä matkaviestinverkoissa unionin alueella annetun asetuksen (EU) N:o 531/2012 muuttamisesta 2 artiklan toisen kohdan 2 alakohdassa määritellyn internetyhteyspalvelun kautta, se tapahtuu hallinnoidussa ympäristössä. 

Verkkolähetysdirektiivin johdantokappaleen 20 mukaan oikeusvarmuuden takaamiseksi ja oikeudenhaltijoiden korkeatasoisen suojan ylläpitämiseksi on syytä säätää, että kun lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot lähettävät ohjelmasignaalinsa suoran toiston menetelmällä ainoastaan signaalien jakelijoille, ilman että lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot lähettävät ohjelmansa suoraan myös yleisölle, ja kun signaalien jakelijat lähettävät ohjelmasignaalit käyttäjilleen ohjelmien katsomista tai kuuntelemista varten, katsotaan, että kyseessä on yksi ja sama yleisölle välittäminen, johon sekä lähetystoimintaa harjoittavat organisaatiot että signaalien jakelijat osallistuvat omilla osuuksillaan. 

Edelleenlähetyksen katsotaan tapahtuvan edelleenlähettäjän toimesta, kun edelleenlähettäjä lähettää lähetyksen edelleen omaan lukuunsa. Verkkolähetysdirektiivin 2 artiklan mukaan kaapeleitse tapahtuvat edelleenlähetykset rajataan artiklan mukaisen edelleen lähettämistä koskevan määrittelyn ulkopuolelle. 

Valiokunta tunnistaa edelleen lähettämisen ja alkuperäisen lähettämisen määrittelemisen hankaluuden tekijänoikeuslaissa ja toisaalta kyseisen määrittelemisen tarpeen oikeusvarmuuden parantamiseksi. Hallituksen esityksen perustelut ehdotetun 25 h §:n 1 momentin lisäyksen tarpeesta ovat niukat. Opetus- ja kulttuuriministeriön valiokunnalle antaman selvityksen mukaan verkkolähetysdirektiivi ei koske alkuperäistä lähettämistä. Alkuperäiseen lähettämiseen liittyvää direktiivin 2 artiklan 2 kohdan a-alakohdassa olevaa edelleen lähettämisen määritelmää (pitäen sisällään sanat toimesta, valvonnassa ja vastuulla) sovelletaan direktiivin mukaan vain muuhun kuin kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen. Kaapeleitse tapahtuvaan edelleen lähettämiseen sovelletaan 9 artiklan mukaisesti muutettua satelliitti- ja kaapelidirektiiviä (93/83/ETY), jossa ei ole vastaavaa viittausta alkuperäiseen lähettämiseen. 

Asiaa koskevat direktiivit eivät ohjaa selkeästi määrittelyn tekemistä kansallisessa lainsäädännössä. Toisaalta on huomattava, että verkkolähetysdirektiivi koskee rajat ylittävää lähetystoimintaa. Jäsenvaltioita on direktiivissä velvoitettu säätämään pakollisesta kollektiivisesta hallinnoinnista, kun kyse on ETA-alueen rajat ylittävästä tv-kanavien jakelusta. Verkkolähetysdirektiivi antaa jäsenvaltiolle mahdollisuuden säätää rajat ylittämättömään toimintaan samoja sääntöjä kuin rajat ylittävään toimintaan (verkkolähetysdirektiivin 7 artikla), mutta tämä ei ole pakollista. Siten nyt ehdotetun lainmuutoksen jälkeen on mahdollista, että suoriin sopimuksiin perustuva oikeuksien hankintaa koskeva käytäntö kotimaisten kanavien alkuperäiseen lähettämiseen antenni-, kaapeli- ja muissa verkoissa jatkuisi nykyisellään. Liikenne- ja viestintävaliokunta on lausunnossaan ehdottanut sääntelyratkaisua, jolla nykyinen käytäntö vahvistettaisiin 25 h §:ssä. 

Sivistysvaliokunta puoltaa hallituksen esityksessä ehdotettua muotoilua 25 h §:ksi viitaten opetus- ja kulttuuriministeriön antamaan selvitykseen, jonka mukaan verkkolähetysdirektiiviin sisältyy pakollisten muutosten lisäksi kansallista liikkumavaraa, jonka käyttämisellä hallituksen esityksessä ei ole tavoiteltu merkittäviä muutoksia tv-toiminnan nykytilaan, vaan lakiehdotuksessa on pyritty teknologianeutraaliin ja mahdollistavaan lainsäädäntöön. Ministeriö kiinnittää selvityksessään huomiota siihen, että verkkolähetysdirektiivi koskee vain edelleen lähettämistä, ei alkuperäistä lähettämistä. 

Sivistysvaliokunta asiantuntijakuulemisen perusteella katsoo, että ehdotettu sääntelyratkaisu ei välttämättä parhaalla mahdollisella tavalla selkeytä alkuperäisen lähettämisen ja edelleen lähettämisen määrittelyn ja siihen liittyvää tekijänoikeuskorvauksia koskevaa ongelmaa. Valiokunta pitää tärkeänä, että alkuperäisen lähettämisen ja edelleen lähettämisen määrittelemiseen liittyvät epäselvyydet selvitetään — viimeistään uudistuksen ns. kakkospaketissa — jotta niiden merkitys tekijänoikeuksien kannalta saadaan selkeytettyä. Kyseistä sääntelyä valmisteltaessa on teknologianeutraalisuuden lisäksi huolehdittava siitä, että määrittelyt muodostuvat sellaisiksi, että niillä osaltaan turvataan toimiva oikeuksien hankkiminen ja tekijöiden oikeudet kohtuullisiin korvauksiin sekä varmistetaan se, että sääntely ei vaaranna nykyisestään kotimaisten televisioyhtiöiden harjoittamaa sellaista alkuperäistä lähettämistä antenni-, kaapeli- ja muissa verkoissa, johon televisioyhtiöt ovat hankkineet kaikki tarvittavat oikeudet kattavasti koko Suomen alueelle. (Valiokunnan lausumaehdotus 1) 

Valiokunta painottaa tekijän oikeutta kohtuulliseen tekijänoikeuskorvauksen saamiseen. Kyseisen oikeuden toteutumista on pidetty erittäin tärkeänä myös liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunnossa sekä valiokunnan asiantuntijakuulemisessa. Sen sijaan vastakkaisia näkökantoja on esitetty siitä, johtaako esityksen mukainen sääntelytapa (25 h §) velvollisuuteen maksaa tekijänoikeuskorvaukset kahteen kertaan, ja siitä, onko Suomessa maksettu tekijöille korvauksia edelleen lähettämisestä esimerkiksi siinä vaiheessa, kun oikeuksista on alun perin sovittu. 

Asiantuntijalausunnossa sekä opetus- ja kulttuuriministeriön valiokunnalle antamassa selvityksessä on todettu, että Suomessa ei peritä kaksinkertaisia tekijänoikeuskorvauksia eikä ehdotettu 25 h § sellaista sopimustoimintaa edellytä. Edellä mainitussa selvityksessä on todettu, että lähettäjäyrityksen sopimus oikeudenhaltijan kanssa on keskeinen, kun arvioidaan, mitä oikeuksia sille on alun perin siirtynyt ja mistä se voi sopia oman lähetystoimintansa osalta.  

Sivistysvaliokunta selventää, että lakiehdotuksella ei ole tarkoitus muuttaa nykytilaa siten, että se oikeuttaisi kahdenkertaisen tekijänoikeuskorvauksen perimiseen samasta käyttöoikeudesta ja velvoittaisi sellaisen maksamiseen.  

Verkkolähetysdirektiivin tarkoituksena on varmistaa edelleen lähettämistä koskevien säännösten teknologianeutraalisuus, minkä vuoksi sopimuslisenssiä koskevat säännökset 25 h §:ssä ehdotetaan muutettaviksi käytetyn teknologian suhteen neutraaleiksi poistamalla niistä sanat kaapeleitse ja johtimitse. Valiokunnan näkemyksen mukaan ehdotetut muutokset ovat perusteltuja. Ne mahdollistavat sopimisen kaikilla tekniikoilla tapahtuvasta edelleen lähettämisestä ja myös varmistavat verkkolähetysdirektiivin mukaisesti sen, että ohjelmien tekijöiden ja myös alkuperäisen lähettäjäyrityksen lupa suojatun signaalin käyttöön tarvitaan edelleen lähettämiseen riippumatta siitä, mistä maasta lähetys on peräisin. 

Liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunnossa sekä asiantuntijalausunnoissa on tuotu esille, että kaapeliyritykset ja taloyhtiöt tulevat vähentämään merkittävästi televisiosisällön jakelua kansalaisille, mikäli niiden nykyistä alkuperäisen lähettäjän valvonnassa ja vastuulla tapahtuvaa televisiojakelua pidetään edelleen lähettämisenä. Tämä tarkoittaa myös, että vaikka alkuperäinen lähettäjä on jo maksanut tekijöille koko Suomen osalta televisiosisältöä koskevista oikeuksista, korvauksia voitaisiin vaatia uudelleen verkkoyrityksiltä tai taloyhtiöiltä.  

Sivistysvaliokunta opetus- ja kulttuuriministeriön antamaan selvitykseen viitaten toteaa, että hallituksen esityksen tarkoituksena ei ole merkittävästi muuttaa voimassa olevaa oikeustilaa, vaan saattaa direktiivin velvoitteet kansallisesti voimaan. Ministeriö on selvityksessään katsonut, että kotimaisten kanavien osalta ja ylipäätään kansallisen liikkumavaran käytössä tavoitteena on mahdollisimman vähäiset voimassa olevan lain ja oikeustilan muutokset. 

Suora sopiminen ja sopimusvapaus

Ehdotetun 25 m §:n on asiantuntijalausunnossa katsottu voivan johtaa tekijänoikeuksien rajoittamiseen siten, että tekijöillä ja tuottajilla olisi nykyistä vähäisemmät oikeudet sopia oikeuksista ja korvauksista suoraan televisioyhtiöiden kanssa. Sivistysvaliokunta talousvaliokunnan lausuntoon (TaVL 43/2022 vp) yhtyen katsoo, ettei sopimusvapautta tule rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä, ja siten esimerkiksi verkkolähetysdirektiivin täytäntöönpanoon liittyvissä säännöksissä kollektiivihallinnoinnin tulee olla ainoastaan täydentävä lisensiointimuoto tilanteissa, joissa direktiivi mahdollistaa suoran sopimisen eri osapuolten välillä.  

Opetus- ja kulttuuriministeriön antaman selvityksen mukaan sopimusvapaus toteutuu voimassa olevan lain ja hallituksen esityksen mukaisessa sopimuslisenssissä, sillä se on luonteeltaan aina suoraa sopimista täydentävä. Verkkolähetysdirektiivi edellyttää kuitenkin, että kun lähetys on peräisin toisesta ETA-maasta, luvat voidaan hankkia vain kollektiivisesti (pakollinen kollektiivinen lisensiointi), joka on Suomessa toteutettu sopimuslisenssillä. Tällä ei vaikuteta kotimaisten kanavien edelleen lähettämiseen.  

Valiokunta saamaansa selvitykseen viitaten katsoo, että käsiteltävänä oleva lakimuutos ei rajoita tekijöiden ja tuottajien nykyistä oikeutta sopia oikeuksistaan ja korvauksistaan radio- ja televisioyhtiöiden kanssa, vaan kyseinen oikeus pysyy ennallaan kotimaan sisällä tapahtuvissa lähetyksissä, mikäli luvat edelleen lähettämiseen on mahdollista saada suoraan oikeudenhaltijoilta. Koska tässä yhteydessä kyse on EU-direktiivin kansallisesta soveltamisesta, valiokunta selvennyksenä toteaa, että kollektiivihallinto on ainoastaan täydentävä lisensiointimuoto, myös silloin, kun kyse on muista kuin ETA-maista peräisin olevista lähetyksistä. 

Sivistysvaliokunta ehdottaa yksityiskohtaisissa perusteluissa lakiehdotuksen radio- ja televisio-ohjelmien suoraa siirtoa koskevaan säännökseen (25 m §) suoran sopimisen mahdollistavaa säännöstä.  

Vaikutusten jälkiarviointi

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että edellä tässä mietinnössä todetun edelleen lähettämistä ja alkuperäistä lähettämistä koskevan selvittämistarpeen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö mahdollisimman pian arvioi ehdotetun verkkolähetysdirektiivin kansallisen sääntelyn vaikutukset kaikkien sääntelyn vaikutuspiirissä olevien eri tahojen näkökulmista. Tässä työssä eri ministeriöiden, kuten opetus- ja kulttuuriministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön, välinen saumaton yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. (Valiokunnan lausumaehdotus 1) 

Kyseisen selvityksen tulee tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa, jonka perusteella sääntelyn vaikutuksia eri tahojen näkökulmista ja tasapainosta eri tahojen kesken on mahdollista arvioida ja tehdä johtopäätöksiä lainsäädännön muutostarpeista siten, että se parhaalla mahdollisella tavalla palvelee ohjelmien tuotantojen ja lähettämisen kokonaisuutta eri osapuolet huomioon ottaen. On tärkeä huomata, että radio- ja televisio-ohjelmien tuotanto ja lähettäminen muodostavat kokonaisuuden, jossa sen eri osapuolet tarvitsevat toisiaan. Yhdenkin osan toimintamahdollisuuksien heikennys on sitä myös muille osapuolille ja lopulta kansalliselle ohjelmatuotannolle. 

Verkkosisällönjakopalvelut

Yleistä

DSM-direktiivin 17 artikla ehdotetaan kansallisesti täytäntöönpantavaksi lisäämällä tekijänoikeuslakiin uusi verkkosisällönjakopalveluita koskeva 6 a luku (55 a—55 m §). Hallituksen esityksessä HE 43/2022 vp todetun mukaisesti direktiivin 17 artiklan ensisijainen tavoite on täsmentää verkkosisällönjakopalvelun tarjoajan vastuuta palvelussa saataville saatetusta tekijänoikeudella suojatusta aineistosta. Uuden sääntelyn tavoitteena on luoda entistä tasapuolisemmat toimintaedellytykset verkkosisältöpalveluiden ja verkkosisällönjakopalveluiden välillä ja varmistaa, että verkkosisällönjakopalvelujen tarjoajat eivät voi kategorisesti vedota vastuuvapaussääntelyyn ja välttyä velvollisuudesta hankkia asianmukaisia lupia tekijöiltä. Koska verkkosisällönjakopalveluiden tarjoajat hyödyntävät kaupallisesti palvelun käyttäjien palveluun tallentamia sisältöjä, on perusteltua edellyttää erityistä huolellisuutta näiltä palveluntarjoajilta sen varmistamiseksi, että palvelussa ei saateta yleisön saataville tekijänoikeutta loukkaavaa sisältöä. 

Säännöksellä edistetään myös oikeudenhaltijoiden asemaa vahvistamalla heidän mahdollisuuksiaan määrätä teostensa käytöstä joko myöntämällä teoksiin käyttölupia tai kieltämällä niiden käyttö. Voimassa olevaan oikeuteen verrattuna säännöksillä varmistetaan, että tekijänoikeutta loukkaavan aineiston poistamisen lisäksi oikeudenhaltijoille tulee oikeus vaatia, että tekijänoikeutta loukkaavat aineistot myös pysyvät poissa verkkosisällönjakopalveluista.  

DSM-direktiivin 17 artiklan tarkoituksena on vahvistaa myös käyttäjien asemaa, sillä verkkosisällönjakopalveluiden ja oikeudenhaltijoiden välinen yhteistyö ei saa johtaa siihen, että estetään käyttäjien sellaisten palveluun lataamien teosten ja muun suojatun aineiston saatavuus, jotka eivät loukkaa tekijänoikeutta tai lähioikeuksia. Tämä koskee myös tilanteita, joissa tällaiset teokset tai aineistot kuuluvat tekijänoikeuden rajoituksen soveltamisalaan. 

Artiklan tavoitteena on varmistaa, että käyttäjien ilmaisunvapaus toteutuu kaikkialla EU:ssa siten, että perusoikeudet ovat tasapainossa. DSM-direktiivin johdantokappaleessa 70 korostetaan erityisesti sananvapauden ja taiteen vapauden ja toisaalta omistusoikeuden, mukaan lukien teollis- ja tekijänoikeudet, välistä tasapainoa.  

Sivistysvaliokunta toteaa, että alkuperäinen hallituksen esitys HE 43/2022 vp annettiin ennen EU:n tuomioistuimen huhtikuussa 2022 antamaa tuomiota C-401/19 (Puolan tasavalta vs. Euroopan parlamentti ja Euroopan unionin neuvosto), jota ei näin ollen ollut mahdollista ottaa alkuperäisen hallituksen esityksen kirjoitusvaiheessa huomioon. EU:n tuomioistuimen tuomion vaikutuksia ja johtopäätöksiä on analysoitu täydentävässä hallituksen esityksessä HE 313/2022 vp.  

Käytetty terminologia

Valiokunnan asiantuntijalausunnoissa on kiinnitetty huomiota siihen, että 6 a luvun säännöksissä käytetty terminologia ei kaikilta osin vastaa DSM-direktiivin 17 artiklan terminologiaa. Esimerkiksi direktiivin 17 artiklan 1 kohdan 1 alakohdassa ilmaisu ”yleisölle pääsyn antaminen” linkitetään sekä yleisölle välittämiseen että yleisön saataviin saattamiseen. Ilmaisu ”yleisön saataviin saattaminen” kattaa kuitenkin kansallisessa sääntelyssä tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin mukaisesti myös muita asioita kuin mitä direktiivissä on tarkoitettu. Direktiivin sanatarkan säännöksen sisällyttäminen tekijänoikeuslain 55 b §:n piiriin johtaisi näin ollen lain sisäiseen epäjohdonmukaisuuteen ja siitä mahdollisesti seuraaviin tulkintaongelmiin. 

Hallituksen esitys lähtee direktiivin mukaisesti siitä, että palveluntarjoaja suorittaa tekijänoikeudellisesti merkittävän teon, kun se välittää yleisölle ne teokset, joita palvelun käyttäjä on palveluun ladannut. Palveluntarjoajan vastuu alkaa, kun kyseiset teokset välitetään yleisölle. Tällä tavalla yleisö saa pääsyn palveluun ladattuihin teoksiin. Tekijänoikeuslain mukaan 17 artiklassa mainittu yleisölle välittäminen tapahtuu, kun yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.  

Asiantuntijalausunnossa on huomautettu, että lakiehdotuksessa säädetään tallentamisesta, kun taas direktiivissä säädetään yleisölle pääsyn antamisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saadun selvityksen mukaan ajatuksena on, että kun teos välitetään pyynnöstä yleisölle, tapahtuu aina tallentaminen, jonka katsotaan kuuluvan yleisölle välittämiseen. Yleisölle välittämisen käsitettä ei ole säännelty yksityiskohtaisesti DSM-direktiivissä eikä ehdotetussa 6 a luvussa, vaan tietoyhteiskuntadirektiivissä, jonka kansalliseen täytäntöönpanoon liittyy hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta (HE 28/2004 vp). Yleisölle välittämistä koskevat säännökset löytyvät siksi jo voimassa olevan tekijänoikeuslain 2 §:stä. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan 55 b §:n sanamuoto vastaa olemassa olevan tietoyhteiskuntadirektiivin täytäntöönpanon yhteydessä valittua sanamuotoa ja on siten sisällöllisesti sama yleisölle välittäminen kuin nyt täytäntöön pantavan DSM-direktiivin 17 artiklan 1 kohdan mukainen oikeus. Ehdotettu sanamuoto on sopusoinnussa sekä voimassa olevan tekijänoikeuslain, tietoyhteiskuntadirektiivin että nyt täytäntöön pantavan DSM-direktiivin sisällöllisen velvoitteen kanssa. 

Hallituksen esityksessä palveluntarjoajalle esitetään vastuuta hankkia lupa tilanteessa, jossa palveluntarjoaja ei itse lataa teoksia palveluun vaan ainoastaan antaa yleisölle niihin pääsyn. Tämä on pyynnöstä tapahtuvaa yleisölle välittämistä sekä teosten että lähioikeuksilla suojatun sisällön osalta. Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saadun selvityksen mukaan ei tämän vuoksi ole perusteltua säätää, että velvollisuus hankkia lupa koskisi muuta kuin pyynnöstä tapahtuvaa yleisölle välittämistä. Palveluntarjoaja on pääsäännön mukaan aina vastuussa omista toimistaan, jos se saattaa teoksia yleisön saataviin tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin mukaisesti. Jos palvelun käyttäjä striimaa livenä sisältöä omalle kanavalleen, on silti kyseessä pyynnöstä tapahtuva yleisölle välittäminen, josta palveluntarjoaja vastaa. 

Hallituksen esityksestä puuttuvat 55 c §:n 3 momentin perustelut

Asiantuntijalausunnossa on tuotu esiin, ettei alkuperäiseen hallituksen esitykseen sisälly palveluntarjoajan vastuuta ja vastuuvapautta koskevan 55 c §:n 3 momentin yksityiskohtaisia perusteluja. Säännöksen mukaan ”Jos palveluntarjoaja estää 1 momentin 2 kohdan mukaisesti pääsyn teokseen tai poistaa teoksen 1 momentin 3 kohdan mukaisesti, palveluntarjoajan on ilmoitettava tästä viipymättä palvelun käyttäjälle.” 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on esittänyt sivistysvaliokunnalle mainitun säännöksen osalta seuraavat perustelut: Pykälän 3 momentissa ehdotetaan palveluntarjoajalle velvollisuutta ilmoittaa palvelun käyttäjälle, jos palveluun ladattu sisältö on ennakolta estetty tai poistettu. Palvelun käyttäjän intressissä on tietää, onko teos poistettu palvelusta ja mitä teosta estopäätös koskee. Palveluun ladattuun sisältöön voi sisältyä monenlaista sisältöä, jonka oikeudet kuuluvat kolmannelle osapuolelle. Näin palvelun käyttäjä voi tarvittaessa vaatia 55 h §:n mukaisesti ennakollisen eston oikaisua tai valittaa siitä, jotta palveluntarjoaja päästäisi sisällön tai palauttaisi sen yleisön saataviin. Ehdotetun 55 c §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut merkitykselliset ja tarvittavat tiedot ovat tieto teoksesta ja sen tekijästä sekä tieto ilmoituksen tekijästä. 

Sananvapauden huomioiminen ja perusoikeuksien tasapaino

Perustuslakivaliokunta on alkuperäisestä hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa PeVL 58/2022 vp katsonut, että 6 a luvun sääntelyä tulisi muuttaa DSM-direktiivin mahdollistaman liikkumavaran puitteissa niin, että sananvapaus otetaan siinä paremmin huomioon ja että eri perusoikeuksien välinen tasapaino toteutuu esityksessä HE 43/2022 vp ehdotettua paremmin. 

Ehdotetun 6 a luvun sääntelyn ei perustuslakivaliokunnan (PeVL 58/2022 vp) käsityksen mukaan tulisi soveltua sellaisiin tilanteisiin, joissa sisällönjakopalvelun käyttäjä tallentaa ja saattaa yleisön saataville esimerkiksi videosisältöjä, joissa kuuluu sattumalta myös jokin videota otettaessa soinut tekijänoikeuden suojaa nauttiva musiikkiteos ja joissa teos siten sisältyy satunnaisesti ja toisarvoisesti muuhun materiaaliin. Perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen annetussa täydentävässä hallituksen esityksessä on todettu, että teoksen satunnaista sisällyttämistä koskeva tekijänoikeuden rajoitus ei kuulu DSM-direktiivin toimeenpanon alaan, joten tätä koskevaa ehdotusta ei ole sisällytetty täydentävään hallituksen esitykseen.  

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan PeVL 58/2022 vp korostanut lisäksi perusoikeuksien välisen tasapainon kannalta teosten laillista käyttöä palveluissa koskevan sääntelyn merkitystä. Perustuslakivaliokunnan mielestä alkuperäisessä hallituksen esityksessä ehdotetun 55 e §:n 1 momentin viimeinen virke ja sille esitetyt perustelut voivat kuitenkin olla omiaan aiheuttamaan sekaannusta laillisen käytön laajuudesta, joten valiokunta on esittänyt harkittavaksi virkkeen poistamista.  

Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt alkuperäisen hallituksen esityksen osalta huomiota myös erityisesti tekijänoikeuslain 55 f §:ään ehdotettuun sääntelyyn, jonka mukaan palveluntarjoajalla on oltava käytännöt, joilla varmistetaan, etteivät palveluntarjoajan toteuttamat 55 c §:n 1 momentissa tarkoitetut toimenpiteet estä teosten laillista välittämistä yleisölle. Automaattisia estämiskeinoja on alkuperäiseen hallituksen esitykseen HE 43/2022 vp sisältyvän 55 f §:n mukaan mahdollista käyttää vain silloin, kun on suurella todennäköisyydellä oletettavissa, että kysymys on tekijän oikeuksia loukkaavasta suojatun teoksen välittämisestä yleisölle. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että edellytyksiä automaattisten estämiskeinojen käytölle 55 f §:ssä tulee tiukentaa.  

Täydentävässä hallituksen esityksessä on perustuslakivaliokunnan lausunnon PeVL 58/2022 vp perusteella täsmennetty 55 e ja 55 f §:n sanamuotoja. Perustuslakivaliokunta on täydentävästä esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 85/2022 vp) todennut, että ehdotettu 6 a luvun sääntely täyttää perustuslakivaliokunnan aikaisemmassa lausunnossa asetetut vähimmäisvaatimukset. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin katsonut, että 6 a luvun sääntelyä olisi vielä syytä direktiivin sallimissa rajoissa täydentää esimerkiksi säännöksellä, jolla nimenomaisesti kielletään sellainen suodatinjärjestelmä tai palveluntarjoajan muut käytännöt ja menettelyt, jotka eivät riittävästi erota toisistaan laillista ja laitonta sisältöä. Lisäksi lakiehdotusta olisi perustuslakivaliokunnan mukaan syytä täydentää lain soveltamista ohjaavalla säännöksellä, jossa rajoitetaan puuttuminen sananvapauteen ja tiedonvälityksen vapauteen vain siihen, mikä on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa sekä tarve oikeudenmukaiseen tasapainoon eri oikeuksien välillä. 

Ennakollinen suodattaminen

Edellä todetun mukaisesti DSM-direktiivin 17 artiklan mukaisen sääntelyn lähtökohta on, että palveluntarjoajien on hankittava oikeudenhaltijoilta lupa tekijänoikeudella suojattujen teosten ja muiden suojankohteiden välittämiseen yleisölle. Tästä säädetään ehdotetun lain 55 b §:n 2 momentissa. Jos lupaa ei ole saatu, on teokset ja muut tekijänoikeudella suojatut aineistot, joista oikeudenhaltijat ovat antaneet palveluntarjoajalle merkitykselliset ja tarvittavat tiedot, estettävä ennakolta niin, etteivät ne tule yleisön saataviin. Palveluntarjoajien on toisaalta myös varmistettava, ettei laillista käyttöä estetä, kun ennakollista suodatusta tehdään yhteistyössä tekijöiden kanssa niiden toimittamien tietojen perusteella. Laillisella käytöllä tarkoitetaan laissa säädettyjen rajoitussäännösten mukaista käyttöä ja käyttöä, johon lupa on jo saatu, sekä sellaisen teoksen käyttöä, joka ei ole tekijänoikeudella suojattu.  

Direktiivin 17 artiklan 4 kohdassa säädetään edellytyksistä, joiden perusteella verkkosisällönjakopalvelujen tarjoajat vapautuvat vastuusta tekijänoikeudella suojattujen teosten ja muun suojatun aineiston luvattomasta yleisölle saataville saattamisesta. Yhtenä edellytyksenä on, että palveluntarjoajat voivat osoittaa toteuttaneensa parhaansa mukaan toimia estääkseen niiden tulevat lataukset palveluun. Artiklan 5 kohdassa säädetään seikoista, jotka on ainakin otettava huomioon velvoitteiden noudattamista arvioitaessa. Direktiivin 17 artiklan 4 ja 5 kohtaan perustuva sääntely sisältyy lakiehdotuksen 55 c §:ään. 

Sivistysvaliokunta toteaa, että palveluntarjoajan on 55 c §:n 2 momentin velvoitteen täyttämiseksi käytettävä sellaisia teknologioita tai muita käytäntöjä tai menettelyitä, jotka parhaalla mahdollisella tavalla kykenevät tunnistamaan laillisen käytön tilanteet. Valiokunta korostaa perustuslakivaliokunnan tavoin, että palvelun käyttäjän sananvapauden toteutumista ei saa rajoittaa enemmän kuin on välttämätöntä. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että sisältöä ladattaessa käyttäjän on voitava vedota johonkin rajoitussäännöksen käyttöön tai siihen, että sisältö ei ole tekijänoikeuden suojaamaa tai että sisällön käytölle on tekijän lupa (mukaan lukien avoimet käyttöluvat kuten esim. Creative Commons).  

Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole pitänyt perusteltuna lisätä tekijänoikeuslakiin perustuslakivaliokunnan esittämää säännöstä, jossa nimenomaisesti kielletään suodatinjärjestelmä ja palvelun tarjoajan muut käytännöt ja menettelyt, jotka eivät riittävästi erota toisistaan laillista ja laitonta sisältöä. Ministeriön näkemyksen mukaan automaattista suodatusta ei ole syytä mainita 6 a luvun säännöksissä, koska sitä ei nimenomaisesti mainita DSM-direktiivissä. Ministeriö on arvioinut, että uusien reunaehtojen asettaminen vaarantaisi tavoitteen oikeudenhaltijoiden luvan tai kiellon ensisijaisuudesta ja että tällaisen lisäkriteerin asettaminen ei ole DSM-direktiivin ja EU:n tuomioistuimen tuomion C-401/19 valossa mahdollista. EU-sääntely jättää palveluntarjoajan valittaviksi ne teknologiat, jotka se ottaa käyttöön vastuujärjestelmän toteuttamiseksi, joten palveluntarjoajille on annettu elinkeinovapauden toteutumisen edellyttämää liikkumavaraa velvoitteiden täyttämisessä. Mahdollisen tarkemman sääntelyn tarve jää ministeriön näkemyksen mukaan riippumaan EU-tasolla syntyvästä harmonisoivasta oikeuskäytännöstä ja myöhemmistä komission mahdollisista 17 artiklan 4 kohtaa koskevista täydentävistä ohjeistuksista. 

Sivistysvaliokunta korostaa, että sananvapauden toteutumisen varmistamiseksi verkkosisällönjakopalveluntarjoajalla ei saa olla sellaista suodatinjärjestelmää tai muita käytäntöjä ja menettelyjä, jotka eivät riittävästi erota toisistaan laillista ja laitonta sisältöä. Tämän linjauksen voidaan katsoa olevan käytännössä sisäänkirjoitettuna ehdotettuihin 55 e §:n 1 momenttiin ja 55 f §:n 1 momenttiin. Mainituilla säännöksillä palveluntarjoajaa tosiasiassa kielletään estämästä tekijänoikeutta loukkaamattoman, laillisen materiaalin saatavuus ja käyttö. Tämä ei ole mahdollista, mikäli suodatusjärjestelmä ei toimi asianmukaisesti. Käytettävän teknologian on näin ollen kyettävä tunnistamaan laillisen ja laittoman ero riittävällä tavalla, ja se voi tapahtua tunnisteiden ja sisällöntunnistusteknologian yhdistelmiä hyödyntämällä. 

Nykyiset teknologiset järjestelmät eivät saadun selvityksen mukaan vielä tue asianmukaisesti teosten, tekijöiden ja oikeuksien tunnistamista, mutta teknologia kehittyy nopeasti. Hallituksen esityksessä kannustetaankin tekijöitä, oikeudenhaltijoita ja palveluntarjoajia kehittämään teknologiaa niin, ettei yksikään teos pääse yleisön saataviin ilman pysyviä ja yhteen toimivia tunnisteita. Tämä on osa tekijänoikeusinfrastruktuurin kehittämistä. 

Sivistysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen siitä, että ehdotetun sääntelyn tulkinta- ja soveltamiskäytäntöä on tarpeen seurata tarkasti erityisesti perusoikeuksien tasapainottamisen kannalta ja että seurannassa mahdollisesti havaittuihin epäkohtiin tulee puuttua viipymättä ryhtymällä tarvittaviin lainsäädännön muutostoimiin EU-oikeuden mahdollistamissa puitteissa. (Valiokunnan lausumaehdotus 1) 

Tekijän velvollisuus maksaa hyvitystä

Ehdotetun 55 j §:n mukaan palveluntarjoajalla ja palvelun käyttäjällä on oikeus saada tekijältä kohtuullinen hyvitys teoksen perusteettomasta estosta tai poistosta ilman tekijänoikeuslakiin perustuvaa syytä. Velvollisuus maksaa hyvitys on tuottamuksesta riippumaton eli maksuvelvollisuus voi syntyä, vaikka oikeudenhaltija olisi tehnyt esto- tai poistopyynnön vilpittömässä mielessä. Ehdotetusta pykälästä on esitetty valiokunnan asiantuntijalausunnoissa vahvoja kannanottoja sekä säännöksen puolesta että sitä vastaan. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan säännöksen tavoitteena on ennakolta vähentää riskiä perusteettomille esto- tai poistopyynnöille ja laillisen käytön estämiselle. Hyvitysmekanismin on näin ollen tarkoitettu toimivan kannustimena varmistaa, että tekijöiden esto- ja poistopyynnöille on olemassa asialliset perusteet. Ehdotettu hyvitysmekanismi voidaan kuitenkin asiantuntijalausunnossa todetun mukaisesti nähdä ennemminkin rangaistuksenluonteisena seurauksena, jonka käytännön vaikutus saattaisi olla ennalta ehkäisevä toisin kuin on tarkoitettu. Säännöksen on arvioitu johtavan siihen, että oikeudenhaltija ei hyvitysvelvollisuuden pelossa välttämättä uskalla valvoa oikeuksiaan.  

Liikenne- ja viestintävaliokunta on todennut antamassaan lausunnossa, että lakiehdotuksen 55 k §:n 3 momentin mukaan ”palvelun käyttäjällä ja palveluntarjoajalla on oikeus nostaa kanne tekijää vastaan suojatun teoksen saannin estämistä tai teoksen poistamista koskevan oikeudettoman pyynnön aiheuttamasta vahingosta”. Kun käyttäjälle ja palveluntarjoajalle on näin turvattu mahdollisuus saada vahingonkorvausta tekijältä, jää epäselväksi, mitä vahingonkorvauksen lisäksi olisi tarkoitus hyvittää. Liikenne- ja viestintävaliokunta on näin ollen esittänyt sivistysvaliokunnalle, että 55 j §:n 1 momentin säännös poistetaan. 

Tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa säädetään nykyisin kohtuullisen hyvityksen suorittamisesta, eikä saman käsitteen sisällyttäminen lakiin eri asiayhteydessä ole sivistysvaliokunnan näkemyksen mukaan tarkoituksenmukaista. Lisäksi sivistysvaliokunta toteaa, että ehdotettu 55 j § ei perustu DSM-direktiiviin, joten kohtuullista hyvitystä koskeva säännös ei ole tarpeellinen direktiivin täytäntöönpanon kannalta. Näin ollen sivistysvaliokunta yhtyy liikenne- ja viestintävaliokunnan kantaan ja ehdottaa 55 j §:n poistamista ehdotetun 6 a luvun säännöksistä.  

Eräitä muita DSM-direktiiviin perustuvaan sääntelyyn liittyviä näkökohtia

Tekstin- ja tiedonlouhinta tieteellistä tutkimusta varten

Tekijänoikeuslain 13 b §:ssä ehdotetaan säädettäväksi teosten kappaleiden valmistamisesta tekstin- ja tiedonlouhintaa varten. Perustuslakivaliokunta piti alkuperäisestä hallituksen esityksestä antamassaan lausunnossa edellytyksenä tavallisen lain säätämisjärjestyksen käyttämiselle, että tekstin- ja tiedonlouhintaa varten valmistettujen teoksen kappaleiden säilyttämistarkoitusta 13 b §:n 2 momentissa laajennetaan (PeVL 58/2022 vp, kappale 20). Täydentävässä hallituksen esityksessä 13 b §:n 2 momenttia on ehdotettu muutettavaksi siten, että tieteellisessä tutkimuksessa tapahtuvaa tekstin- ja tiedonlouhintaa varten valmistettuja teoksen kappaleita saa säilyttää paitsi tutkimustulosten todentamiseen myös myöhemmin tapahtuvaa tieteellistä tutkimusta varten. Momentin sanamuotoa ehdotetaan perustelujen mukaan muutettavaksi lähemmäksi direktiivin sanamuotoa.  

Perustuslakivaliokunta on todennut lausunnossaan PeVL 85/2022 vp, että täydentävässä hallituksen esityksessä ehdotettu säännös täyttää valiokunnan aikaisemmassa lausunnossa asetetun edellytyksen tiedonlouhintaa varten valmistettujen teosten kappaleiden säilyttämistarkoituksen laajentamisesta. 

Sivistysvaliokunnan asiantuntijalausunnossa täydentävään hallituksen esitykseen sisältyvä 13 b §:n 2 momentti on nähty edelleen hieman ongelmallisena siltä osin, että säännös rajaa tieteellisen tutkimuksen tiedonlouhinnan vain tutkimusorganisaatioihin ja kulttuuriperintölaitoksiin. Tutkijat luonnollisina henkilöinä sekä muut organisaatiot on tällöin rajattu poikkeuksen ulkopuolelle. Tämän vuoksi valiokunnalle on esitetty säännöksen 2 momentin muuttamista yleisempään muotoon siten, että poikkeus kohdistuisi yleisesti tieteelliseen tutkimukseen. 

Sivistysvaliokunta toteaa, että 13 b §:n 2 momentin säännöksillä pannaan täytäntöön DSM-direktiivin 3 artikla, jossa poikkeus kohdistetaan nimenomaisesti tutkimusorganisaatioihin ja kulttuuriperintölaitoksiin. Säännöksen tulkintaa ohjaa DSM-direktiivin johdantokappale 11, jonka mukaan ”Unionin nykyisessä tutkimuspolitiikassa yliopistoja ja tutkimuslaitoksia kannustetaan yhteistyöhön yksityisen sektorin kanssa, joten sen mukaisesti tutkimusorganisaatioiden olisi myös oltava oikeutettuja tällaiseen poikkeukseen silloin, kun niiden tutkimustoimintaa harjoitetaan julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden puitteissa. Tutkimusorganisaatioiden ja kulttuuriperintölaitosten olisi edelleenkin oltava oikeutettuja poikkeukseen, mutta niiden olisi niin ikään voitava käyttää yksityisiä kumppaneitaan tekstin- ja tiedonlouhinnan suorittamisessa, myös niiden teknisiä välineitä käyttämällä.” 

Saadun selvityksen perusteella sivistysvaliokunta ei ehdota muutoksia ehdotettuun 13 b §:n muotoiluun. 

Teosten käyttäminen opetuksen havainnollistamisessa

Perustuslakivaliokunta on lakiehdotuksen opetusta koskevia tekijänoikeuksien rajoitussäännöksiä tarkastellessaan todennut, että alkuperäisen hallituksen esityksen perusteella on jäänyt epäselväksi, miten DSM-direktiivin mahdollistaman kansallisen liikkumavaran käyttämisessä on huomioitu eri perusoikeudet. Perustuslakivaliokunta on kehottanut sivistysvaliokuntaa tarkastelemaan sääntelyä tältä kannalta ja muuttamaan sääntelyä sivistykselliset oikeudet huomioon ottavaksi, jos se on direktiivin puitteissa mahdollista (PeVL 58/2022 vp, kappale 22). 

Opetusta koskevan tekijänoikeuden rajoituksen osalta täydentävän hallituksen esityksen peruslähtökohtana on sivistyksellisten intressien toteuttaminen kollektiivisen lisensioinnin kautta alkuperäisessä esityksessä ehdotetuin tavoin. Täydentävässä esityksessä on näiltä osin pyritty vastaamaan perustuslakivaliokunnan kritiikkiin ensinnäkin saattamalla nuotit ja koulutusmarkkinoille suunnatut opetusmateriaalit rajoituksen piiriin, joten mainittujen aineistojen käyttäminen opetuksen havainnollistamiseen on siten ehdotetun 14 a §:n 1 momentin edellytysten täyttyessä sallittua. Toinen perustuslakivaliokunnan lausunnosta johtuva muutos hallituksen esitykseen on poistaa säännösehdotus tekijän oikeudesta korvaukseen silloin, kun kollektiivista lisenssiä tai muuta käyttölupaa, joka kattaa opetustoiminnassa tarpeellisen teoksen käytön, ei ole lainkaan tarjolla tai helposti saatavilla.  

Edellä mainittujen asioiden osalta sivistysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen siitä, että täydentävässä esityksessä ehdotetut säännösmuutokset ovat myönteisiä sivistyksellisten oikeuksien kannalta. Lisäksi on huomattava, että DSM-direktiivin 5 artiklan sanamuodon mukaan nuotit ja koulutusmarkkinoille suunnatut teokset voidaan sulkea direktiivin edellyttämän poikkeuksen tai rajoituksen ulkopuolelle vain sillä edellytyksellä, että soveltuvia lisenssejä on helposti saatavilla. Siten mainittujen materiaalien kategorinen sulkeminen rajoituksen ulkopuolelle olisi vastoin DSM-direktiivin sanamuotoa. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön antaman selvityksen mukaan korvausoikeutta ei ole Suomessa voimassa olevassa laissa, sillä teosten käyttö opetuksessa on luokkahuonekäyttöä lukuun ottamatta perustunut sopimiseen. Sama sopimusmalli ja mahdollisuus saada korvausta teosten hyödyntämisestä opetuksessa säilyy, mutta sitä täydentämään ehdotetaan rajoitusta. Edellä mainitun selvityksen mukaan korvausoikeutta ei tule olla, koska kyse on direktiivin tarkoittamasta rajatusta käytöstä.  

Valiokunta yhtyy täydentävässä hallituksen esityksessä ehdotettuun ratkaisuun poistaa edellä mainittu korvausoikeutta koskeva säännös nykytila säilyttäen.  

DSM-direktiivin 5 artiklan mukaan teosten ja muun suojatun aineiston käyttöä koskeva tekijänoikeuden rajoituksesta säätäminen opetuksen havainnollistamiseksi edellyttää, että teosten käyttö tapahtuu oppilaitoksen vastuulla sen tiloissa tai muissa paikoissa suojatussa sähköisessä ympäristössä, johon ainoastaan oppilaitoksen oppilailla tai opiskelijoilla ja opetushenkilöstöllä on pääsy. Edellä mainittu 5 artikla koskee digitaalista ja rajat ylittävää opetustoimintaa. 

Ehdotettu 14 a §:n rajoitussäännös, eli opetuksen järjestämisen näkökulmasta julkistetun teoksen hyödyntämismahdollisuus opetuksen havainnollistamisessa, on rajattu koskemaan teoksen käyttöä tietylle rajatulle henkilöpiirille tarkoitetussa tilanteessa tai suojatussa sähköisessä ympäristössä. Säännösehdotus on DSM-direktiivin 5 artiklaa laajempi, koska se ulottuu kaikkeen, ei vain digitaaliseen ja rajat ylittävään, opetukseen. Hallituksen esityksen HE 43/2022 vp perustelujen (s. 84) mukaan ehdotettu säännös perustuu muilta kuin DSM-direktiivin 5 artiklaa koskevilta osin tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 3 kohdan a alakohtaan. Kyseisessä alakohdassa ei edellytetä sitä, että tekijänoikeuden rajoituksen edellytyksenä on teoksen hyödyntäminen tietyssä henkilöpiirissä. 

Perustuslakivaliokunnan (PeVL 85/2022 vp) käsityksen mukaan lakiehdotuksessa käytetty ilmaisu teoksen käytöstä ”tietylle rajatulle henkilöpiirille tarkoitetussa tilanteessa” voi olla omiaan johtamaan tulkintaan siitä, että opetus ja koulutus käytännössä rajautuvat sääntelyn soveltamisalan ulkopuolelle. Perustuslakivaliokunnan mielestä sivistysvaliokunnan tulee vielä huolellisesti tarkastella, missä määrin nyt voimaan saatettavan DSM-direktiivin sanamuoto mahdollistaa opetuksen ja koulutuksen laajemman sisällyttämisen 14 a §:n sääntelyn piiriin, ja muuttaa sääntelyä tämän mukaisesti. Kyseiseen asiaan on kiinnitetty huomiota myös sivistysvaliokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa. 

Nyt käsiteltävinä olevissa hallituksen esityksissä ei ole analysoitu ehdotuksen vaikutuksia koulutusta koskevan lainsäädännön opetuksen julkisuutta koskeviin säännöksiin. Yliopistolain (558/2009) 6 §:n 2 momentin, ammattikorkeakoululain (932/2014) 9 §:n 2 momentin, lukiolain (714/2018) 17 §:n, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/2017) 68 §:n ja perusopetuslain (628/1998) 19 §:n mukaan opetus on julkista. Säännösten mukaan yleisön pääsyä opetusta seuraamaan voidaan rajoittaa vain perustellusta syystä. Opetuksen seuraaminen ei oikeuta osallistumaan opetukseen, vaan ainoastaan seuraamaan sitä. Edellä todetun vuoksi sivistyksellisten oikeuksien kannalta on arvioitava esimerkiksi sitä, mitä ehdotetun 14 a §:n tietylle rajatulle henkilöpiirille tarkoitettu tilanne tarkoittaa suhteessa opetuksen julkisuudesta näissä yhteyksissä pääsäännöksi säädettyyn.  

Opetus- ja kulttuuriministeriön antaman selvityksen mukaan ehdotetulla säännöksellä mahdollistetaan opetuksen järjestäjälle vapaus toteuttaa opetusta sen tavoitteiden mukaisesti ja sitä tukevan teknologian monipuolisella hyödyntämisellä. Valiokunta toteaa, että on selvää, että digitaalisen ja rajat ylittävän opetuksen osalta DSM-direktiivin 5 artiklan sanamuodosta ei voida poiketa kansallisessa sääntelyssä, vaikka kyseisen artiklan soveltaminen yhdessä kansallista koulutusta koskevan lainsäädännön kanssa ei ole ongelmatonta. Toisaalta käytännön opetuksen järjestämisessä voi olla hankala tehdä eroa digitaalisen ja rajat ylittävän opetuksen sekä muun opetuksen välillä, minkä vuoksi tekijänoikeuslain määritelmä on hankala muotoilla siten, että se rajattaisiin vain digitaaliseen ja rajat ylittävään opetukseen ja olisi yhteneväinen koulutusta koskevien säännösten kanssa. Valiokunta painottaa, että ehdotetulla tekijänoikeuslain 14 a §:n säännöksellä ei ole tarkoitus muuttaa koulutusta koskevan lainsäädännön opetuksen julkisuutta koskevaa sääntelyä ja sen käytännön soveltamista. 

Opetusta koskevassa tekijänoikeuksien rajoitussäännöksessä tukeutumisen kollektiiviseen lisensiointiin on asiantuntijakuulemisessa todettu aiheuttavan opettajille tarpeen selvittää, onko materiaalin käyttämistä varten tarjolla tai helposti saatavilla sopimuslisenssi tai muu käyttölupa. Kyseinen edellytys johtaa tarpeeseen selvittää opetuksessa yksittäistenkin teosten osalta, kuuluvatko ne jonkin olemassa olevan sopimuslisenssin piiriin tai olisiko ja millä ehdoilla muu käyttölupa saatavilla.  

Asian selvittäminen edellyttää tietoa oikeudenhaltijasta, sisältöä koskevasta mahdollisesta käyttöluvasta ja sen ehdoista sekä käyttöluvan helposta saatavilla olosta tai siitä, onko lupia tarjolla. Opetus- ja kulttuuriministeriö on valiokunnalle antamassaan selvityksessä todennut, että ehdotettu 14 a § ei tule aiheuttamaan opettajille lisätyötä. Ministeriö toteaa, että lupien saatavilla olosta tiedotetaan jo nykyisin ja että säännöksessä tarkoitettujen teosten käyttö opetuksen havainnollistamiseen saa tapahtua joko sopimukseen perustuen tai rajoitussäännöksen nojalla ja siten oikeudenhaltijoiden vastuulla on tiedottaa saatavilla olevista luvista ja myös varmistaa, että ne vastaavat oppilaitosten tarpeita. Oppilaitoksen vastuulla on hankkia opetustoiminnassa tarvittavat luvat teosten käyttämiseen. Valiokunta pitää tarpeellisena, että opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa ja arvioi ehdotetun sääntelyn toimivuutta opetuskäytännössä sekä oikeudenhaltijoiden, opettajien ja oppilaitosten näkökulmista ja sen perusteella valmistelee tarvittavat säädösmuutosesitykset. (Valiokunnan lausumaehdotus 2) 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota julkistettujen teosten käyttämiseen opetuksen ja tutkimuksen havainnollistamisessa. Perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa opetuskäytön sopimuslisenssi on neuvoteltu ja maksettu valtion toimesta, mutta korkeakouluissa kukin yliopisto tai ammattikorkeakoulu sopii itse mahdollisesta sopimuslisenssikäytöstään ja myös maksaa käytön itse, jolloin sopimuslisenssimaksut vaikuttavat suoraan yliopiston ja korkeakoulun resursseihin. 

Valiokunta yhtyy asiantuntijalausunnossa esitettyyn huomioon siitä, että tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapautta ei ole kyetty riittävästi huomioimaan yliopisto- ja korkeakouluopetuksen tekijänoikeussääntelyssä. Korkeakoulutasoinen opetus on huomioitu tekijänoikeuslaissa, mutta vain tekijänoikeuslain 21 §:n 3 momentissa, jonka mukaan elokuvateoksen julkisesta esittämisestä korkeakoulutasoisen elokuvaopetuksen yhteydessä säädetään 16 c §:ssä.  

Opetus- ja kulttuuriministeriö on alkuperäisen hallituksen esityksen yhteydessä todennut lausuntokierroksen osoittaneen, että osa hallituksen esityksen luonnokseen sisältyneistä kansalliselta pohjalta tehdyistä muutosehdotuksista edellyttää vielä jatkovalmistelua. Valiokunta pitää erittäin myönteisenä, että ministeriö on päättänyt ryhtyä arvioimaan tekijänoikeuslainsäädännön toimivuutta muun muassa teosten opetus- ja tutkimuskäytön kannalta osana ns. tekijänoikeuslain uudistuksen kakkospaketin valmistelua. On tärkeää, että kyseinen valmistelu aloitetaan viipymättä. (Valiokunnan lausumaehdotus 2) 

Kaupallisesta jakelusta poistuneiden teosten käyttäminen eräissä tilanteissa

Sääntelyä teosten käyttämisestä kulttuuriperintölaitoksissa eli arkistoissa, yleisölle avoimissa kirjastoissa ja museoissa ehdotetaan täydennettäväksi tekijänoikeuslain 16 g—16 j §:ssä. Ehdotetun 16 g ja 16 h §:n mukainen teosten käyttö sellaisen teoksen osalta, joka ei ole koskaan ollut kaupallisessa jakelussa, on mahdollista vasta viisi vuotta sen jälkeen, kun teos on sisällytetty laitoksen kokoelmaan. Uniikkien teosten osalta aikaraja on 16 h §:ssä kiinnitetty tekijän elinaikaan.  

Osa lausunnonantajista on pitänyt ehdotettuja määräaikoja liian pitkinä. Niiden aineistojen, jotka eivät ole koskaan olleet kaupallisessa jakelussa, käyttö viivästyy lausunnonantajien näkemyksen mukaan perusteettomasti vähintään viisi vuotta. Lisäksi yksittäiskappaleiden osalta käyttöoikeus riippuu tekijän kuolemasta, jonka selvittäminen ei ole aina yksinkertaista. Kun otetaan huomioon, että osaa teoksista ei ole alun perin luotu eikä hyödynnetty ansaintatarkoituksessa, on tilanne katsottu kohtuuttomaksi. 

Sivistysvaliokunta toteaa, että DSM-direktiivissä ei säädetä 16 g ja 16 h §:iin sisältyvistä aikarajoista, vaan sääntely on jätetty tältä osin kansallisen liikkumavaran piiriin. Direktiivin reunaehto aikarajoille on, että ”vaatimuksissa ei saa ylittää sitä, mikä on tarpeen ja kohtuullista”. Hallituksen esityksessä on todettu, että säätämällä viiden vuoden määräajasta pyritään varmistamaan, ettei kulttuuriperintölaitoksille synny oikeutta käyttää sellaista teosta, jonka hyödyntämistä ei ole vielä ehditty aloittaa. Samalla määräajan on katsottu olevan riittävän lyhyt, jotta laitokset voivat tehokkaasti käyttää hyväkseen mahdollisuuden tarjota yleisölle pääsyn kulttuuriperintöaineistoihin. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön antaman selvityksen mukaan tekijän elinaikaan sidottu määräaika on arvioitu kohtuulliseksi rajoitussäännökseen perustuvan käytön osalta, kun kyse on ainoista teoksen kappaleista. Uniikkiteoksesta voi syntyä tekijälle tuloa, vaikka teoskappaleiden kaupallista jakelua ei olekaan ollut. Lisäksi säännös mahdollistaa sen, että tekijä voi myös aina halutessaan kieltää teoksen käytön. Valiokunta toteaa, että ainoat teoskappaleet eivät sovellu hyvin kaupallisesta jakelusta poistuneita teoksia koskevan järjestelyn piiriin, sillä niistä ei saateta lukuisia määriä teoskappaleita yleisön saataviin. Silti ne ovat DSM-direktiivin johdantokappaleen 37 perusteella direktiivin soveltamisalan piirissä. Vain ainoiden taideteosten kappaleiden osalta on aikaraja kiinnitetty tekijän elinaikaan. Tekijäoikeusinfrastruktuurin kehittämisessä olisi jatkossa otettava huomioon myös tarve saada tietoon tekijän kuolinvuosi, jolloin voidaan vahvistaa se, onko teos suojan piirissä vai ei.  

Teoksen käyttö parodiassa

Ehdotetun 23 a §:n mukaan julkistettua teosta saa hyvän tavan mukaisesti käyttää parodiassa, karikatyyrissä ja pastississa. Ehdotetulla säännöksellä täytäntöönpannaan DSM-direktiivin 17 artiklan 7 kohdan 2 alakohta. Kansallisella sääntelyllä säännös laajennetaan kuitenkin koskemaan myös muutakin kuin verkkosisällönjakopalveluihin ladattua sisältöä. Parodiaa, karikatyyrejä ja pastisseja koskeva rajoitussäännös muiden kuin 6 a luvun mukaisten tilanteiden osalta perustuu ns. tietoyhteiskuntadirektiivin 5 artiklan 3 kohdan k alakohtaan. Hallituksen esityksessä on arvioitu, että ehdotus uuden tekijänoikeuden rajoituksen ottamisesta lakiin, jonka nojalla on mahdollista käyttää teosta karikatyyriin, parodiaan tai pastissiin, edistää sananvapauden ja sivistyksellisten perusoikeuksien toteutumista. 

Valiokunnan asiantuntijalausunnoissa on esitetty kritiikkiä säännöksen muotoilun ja perusteluiden osalta. Lausunnoissa on todettu mm., että etenkään parodian osalta ei voida edellyttää hyvän tavan mukaisuutta, koska se olisi EU:n tuomioistuimen ns. Deckmyn-ratkaisun (C-201/13) vastaista ja muutenkin huono kriteeri parodian luonteen ja tuomioistuinten tekemien oikeudellisten arvioiden kannalta. 

Hallituksen esityksessä on viitattu tekijänoikeusjärjestelmän ulkopuolisiin seikkoihin hyvän tavan mukaisuuden arvioinnista, jotta se täydentäisi nykyiseen 11 §:ään sisältyvää yleistä mutta nimenomaista viittausta hyvän tavan mukaisuuteen rajoitussäännöksiä sovellettaessa. Hallituksen esityksessä on todettu, että hyvän tavan mukaisena ei voida pitää esimerkiksi sellaista parodiaa tai karikatyyriä, joka on sukupuolta, etnistä alkuperää, uskonnollista vakaumusta tai muulla tavoin syrjivä tai loukkaava ja näin ristiriidassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan syrjinnän kiellon periaatteen kanssa.  

Sivistysvaliokunta toteaa, että moraalisia oikeuksia koskevat tekijänoikeuslain 3 §:n säännökset ovat voimassa myös parodian, karikatyyrin ja pastissin osalta. Samoin 11 §:n mukaiset vaatimukset laillisesta lähteestä ja moraalisten oikeuksien noudattamisesta koskevat kaikkia 2 luvun rajoitussäännöksiä. Kuten asiantuntijalausunnoissa on tuotu esiin, ehdotettu 23 a §:n parodiasäännös ei oikeuta käyttöä, joka on ristiriidassa teoksen tavallisen hyödyntämisen kanssa tai joka kohtuuttomasti haittaa tekijän oikeutettuja etuja. 

Hyvän tavan mukaisuutta koskeva edellytys ei perustu DSM- tai tietoyhteiskuntadirektiiviin. Tästä syystä ja koska hyvän tavan mukaisuuden kriteeriä on pidetty asiantuntijalausunnoissa jossain määrin epäselvänä, sivistysvaliokunta ehdottaa edellytyksen poistamista pykälästä. Valiokunta toteaa, että velvoite noudattaa mm. EU:n perusoikeuskirjan syrjintäkieltoa ei riipu siitä, säädetäänkö pykälässä hyvän tavan mukaisuudesta vai ei. 

Jatkotyötarpeet

Tutkijoiden rinnakkaistallentamisoikeus

Hallituksen esityksen HE 43/2022 vp lausuntoversioon sisältynyt ehdotus tekijän oikeudesta rinnakkaistallentaa tieteellinen artikkeli poistettiin ristiriitaisen lausuntopalautteen perusteella lopullisesta hallituksen esityksestä ja asia päätettiin siirtää myöhempään tarkasteluun. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena, että direktiivien täytäntöönpanoon liittymättömät säännökset on pääosin jätetty nyt käsiteltävänä olevan hallituksen esityksen ulkopuolelle. Rinnakkaistallentamiseen ja muuhun kansallisiin sääntelytarpeisiin liittyvää tekijänoikeuslainsäädännön valmistelua on valiokunnan näkemyksen mukaan kuitenkin jatkettava mahdollisimman pian. 

Seuranta

Sivistysvaliokunta yhtyy liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunnon näkemykseen siitä, että perusoikeuksien välinen tasapaino tulee viime kädessä keskeisesti määräytymään säädettävän lain ohella sen mukaan, kuinka tekijänoikeuslainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan käytännössä. Sivistysvaliokunta korostaa perustuslakivaliokunnan ja liikenne- ja viestintävaliokunnan tavoin tulkinta- ja soveltamiskäytännön seurannan tärkeyttä ja pitää välttämättömänä, että seurannassa mahdollisesti havaittuihin epäkohtiin puututaan viipymättä valmistelemalla tarvittavat lainsäädäntömuutokset EU-oikeuden mahdollistamissa puitteissa. (Valiokunnan lausumaehdotus 1) 

Sivistysvaliokunta kiinnittää edellä tässä mietinnössä ehdottamiensa lain seuranta- ja arviointitarpeiden lisäksi huomiota siihen, että useissa sivistysvaliokunnan asiantuntijalausunnoissa on esitetty lukuisia kommentteja ja muutostoiveita useisiin hallituksen esityksiin sisältyviin pykäliin. Esimerkiksi oikeus asianmukaiseen ja oikeasuhtaiseen korvaukseen (28 a §), tekijänoikeuden luovutusta koskevan kohtuuttoman sopimusehdon sovittelu (29 §), selvitys teoksen hyödyntämisestä (30 a §), oikeudenluovutuksen peruuttaminen (30 b §), esittävä taiteilija (45 §) ja lehtijulkaisun kustantaja (50 §) ovat säännöksiä, jotka ovat herättäneet lausunnonantajissa vastakkaisia näkemyksiä.  

Valiokunta pitää tärkeänä, että myös lainsäädännön kokonaisuuden toimivuutta seurataan ja arvioidaan tarkasti ja että mahdollisiin muutostarpeisiin reagoidaan viivytyksettä.  

Ulkomaalaisten kanavien näkyvyys Suomessa ja Ahvenanmaata koskeva erityiskysymys

Osana pohjoismaista yhteistyötä on ollut vahva, luonteva ja vuosikymmeniä toiminut pitkä perinne, että esimerkiksi ruotsalaiset TV-kanavat ovat hyvin saavutettavissa eri puolilla Suomea. Valiokunta pitää tärkeänä, ettei EU-direktiivin implementointi vaikuta ja vaikeuta ulkomaalaisten TV-kanavien, esimerkiksi ruotsalaisten TV-kanavien, saatavuutta suomalaisille. 

Hallituksen esityksessä on tuotu esiin (s. 75—76) verkkolähetysdirektiivin voimaan saattamiseen liittyvä ongelma, joka koskee erityisesti Ahvenanmaan maakuntaa. Ahvenanmaan maakuntahallitus on jo hallituksen esityksen valmisteluvaiheessa tuonut esiin, että Ruotsin television tallennepalvelun SVT Playn (video-on-demand-palvelu) koko tarjonta olisi tärkeää saada Ahvenanmaan väestön saataville. Myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on painotettu Ahvenanmaan väestön vahvoja kulttuurillisia ja kielellisiä siteitä Ruotsiin, minkä vuoksi olisi tärkeää saada ahvenanmaalaisten saataville maanpäällisten verkkojen välityksellä lähetettävien ohjelmien lisäksi myös sellaisten ohjelmien koko ajan kasvava osuus, jotka ovat saatavilla vain Ruotsin television verkossa tarjottavina oheispalveluina.  

Hallituksen esityksessä todetaan, että SVT Play -palvelun pääosa ei ole tällä hetkellä saatavilla palveluun liittyvien maarajoitusten vuoksi eikä Ruotsin televisio voi ruotsalaisen yleisradiolainsäädännön takia ostaa oikeuksia ohjelmien välittämiseen Ruotsin ulkopuolelle muiden maiden kansalaisille. Hallituksen esityksessä on todettu myös, että valmistelun yhteydessä on selvitetty mahdollisuutta järjestää palvelun saatavuus edelleen lähettämistä koskevien säännösten muutoksilla Suomessa ja suomalaisten tekijänoikeuden yhteishallinnointiorganisaatioiden kanssa tehtävillä sopimuksilla. Selvityksessä on kuitenkin päädytty siihen, ettei ratkaisu ole lakiteknisesti mahdollinen eikä myöskään takaa SVT Play -palvelun saatavuutta Ahvenanmaalla, vaan ratkaisuun tarvitaan Ruotsin viranomaisten ja Ruotsin television myötävaikutusta.  

Hallituksen esityksen mukaan kysymyksen jatkovalmistelu ja tarpeellisten järjestelyjen aikaan saaminen siirtyvät myöhempään vaiheeseen, jolloin asiasta käydään ruotsalaisten osapuolten kanssa tarpeelliset neuvottelut ja valmistellaan mahdollisesti tarvittavat tekijänoikeuslain muutokset. Asiakokonaisuus liittyy osaltaan myös Pohjoismaiden neuvoston Pohjoismaiden ministerineuvostolle v. 2017 antamaan suositukseen sen selvittämiseksi, miten Pohjoismaiden digitaalisten tv-palveluiden väliset maarajoitukset (ns. geoblokkaus) voidaan poistaa. Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä, että Ahvenanmaan maakuntahallituksen esille nostama SVT Play -palveluun liittyvä ongelma ratkaistaan pikaisesti.  

Kokonaisuudistuksen tarve

Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan kiinnittänyt huomiota tekijänoikeussääntelyn vaikeaselkoisuuteen (PeVL 58/2022 vp, PeVL 85/2022 vp). Perustuslakivaliokunta on jo 2000-luvun alussa todennut, että tekijänoikeuslaki on siihen eri syistä tehtyjen lukuisten osittaismuutosten seurauksena muodostunut varsin mutkikkaaksi ja vaikeaselkoiseksi, eikä esitetty lakiehdotus ole omiaan parantamaan sääntelyn selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Tämä on ongelmallista, koska tekijänoikeuslaki koskee lähes kaikkia ihmisiä. Tekijänoikeuslainsäädäntöön kohdistuu perustuslakivaliokunnan mielestä edelleen erityisiä selkeyden ja ymmärrettävyyden vaatimuksia, mikä tulisi ottaa huomioon sääntelyä valmisteltaessa. 

Sivistysvaliokunta yhtyy perustusvaliokunnan näkemykseen tekijänoikeuslainsäädännön kokonaisuudistuksen tarpeellisuudesta. Lisäksi liikenne- ja viestintävaliokunta on todennut lausunnossaan pitävänsä tekijänoikeuslainsäädännön kokonaisuudistusta välttämättömänä ja katsonut, että kokonaisuudistus on tarpeen tehdä useamman ministeriön yhteistyönä ja avoimesti tarvittavan tasapainon saavuttamiseksi. (Valiokunnan lausumaehdotus 3) 

Tekijänoikeuslaki on nykyisellään monimutkainen ja vaikeasti hahmotettava kokonaisuus, jota on muutettu vuosien saatossa lukuisilla osauudistuksilla. Sivistysvaliokunta katsoo, että tekijänoikeuslakia tulee uudistaa kokonaisuudessaan tekijänoikeusjärjestelmän läpinäkyvyyden sekä lainsäädännön selkeyden ja ymmärrettävyyden vahvistamiseksi. (Valiokunnan lausumaehdotus 3) 

Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkossa tekijänoikeuslainsäädännön valmistelussa huomioidaan myös peliala ottaen huomioon alan merkittävyys. Saadun asiantuntijalausunnon mukaan Suomen suorien tekijänoikeustulojen kokonaismäärä oli arviolta 8,55 miljardia euroa vuonna 2017. Suurimman osan tästä muodostivat ohjelmisto- ja tietokantateollisuuden alat 5,24 miljardin euron osuudellaan ja pelit 2,4 miljardin euron osuudellaan. Kaikkien muiden tekijänoikeuden ydinalojen suorien tekijänoikeustulojen määrä oli arviolta 0,91 miljardia euroa. On oleellista tiedostaa, että toimiva tekijänoikeusjärjestelmä on myös pelialan menestyksen elinehto.