Yleistä

Hallituksen esityksen keskeisenä tarkoituksena on vahvistaa paikallisten ja alueellisten viranomaisten mahdollisuuksia ennakoivalla ja nopealla tavalla ryhtyä koronaviruksen leviämisen estämiseksi sekä siten väestön terveyden suojelemiseksi välttämättömiin ja oikeasuhtaisiin toimiin. Tavoitteena on myös turvata sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kantokyky. Tartuntatautilakiin ehdotetut muutokset ovat pääosin väliaikaisia ja käynnissä olevaan koronavirusepidemiaan liittyviä. Sääntely sisällytetään tavalliseen lakiin, jonka soveltaminen ei edellytä poikkeusolojen toteamista tai toimivaltuuksia. Lisäksi ehdotetaan pysyviä muutoksia tartuntatautilain tiedonsaantioikeuksia, karanteeneja ja virka-apua koskeviin säännöksiin. 

Nykyinen covid-19-pandemia on levinnyt globaalisti hyvin laajalle ja tautitilanne on viime viikkoina ollut monessa muussa maassa huomattavasti vaikeampi kuin Suomessa. Suomen tilanne on alkuvuodesta ollut maltillinen sekä tartuntamäärien että terveydenhuollon kapasiteetin riittävyyden suhteen. Uudet muuntuneet koronavirusvariantit voivat kuitenkin aiheuttaa epidemian leviämisen selvästi aiempaa nopeammin, mikä voi vaarantaa vakavasti terveydenhuollon toimintakyvyn, kun sairastuneiden määrä kasvaa. Riski siihen, että epidemiatilanne äkillisesti huononee koko maassa, on huomattava. 

Uusien rokotteiden nopeasta kehittämisestä huolimatta rokotuskattavuuden saavuttaminen tulee viemään aikaa, minkä lisäksi viruksen muuntuminen voi edelleen vaikeuttaa epidemian torjuntaa. Tautitilanteen kehittymistä ja säädöspohjan ajantasaisuutta onkin seurattava jatkuvasti. Valtioneuvosto on 26.1.2021 täydentänyt epidemian hillinnän hybridistrategian toteuttamisen toimintasuunnitelmaa. Tavoitteena on torjua epidemian kasvun uudelleen kiihtyminen ja herkemmin tarttuvien virusmuunnosten leviäminen ja siten saada lisäaikaa rokotusten ja vuodenaikavaihtelun yhteisvaikutukselle epidemian hillitsemisessä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää covid-19-taudin vakavuuden ja taudin edelleen mahdollisen voimakkaan leviämisen vuoksi välttämättömänä rajoitusten lisäämismahdollisuuksien sekä viranomaisten toimivaltuuksien laajen-tamista tartuntatautilaissa. 

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 44/2020 vp, s. 6), että valiokunnan saaman selvityksen perusteella voidaan edelleen arvioida ehdotettujen rajoitusten olevan perusteiltaan ongelmattomia välttämättömyys- ja oikeasuhtaisuusvaatimusten näkökulmasta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä lähinnä perustuslakivaliokunnan lausunnosta aiheutuvin muutoksin ja täsmennyksin. Lain ehdotetaan olevan voimassa kuluvan vuoden kesäkuun loppuun saakka. Lisäksi ehdotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan laajentamista koskevan säännöksen (9 a §) poistamista sekä viranomaisten sulkemistoimivallan rajaamista eräiden ulkona tapahtuvien toimintojen osalta (58 g §). 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa, että ehdotetut toimenpiteet toteutetaan tautitilanteen mukaan asteittain laajentaen rajoituksia, jos esimerkiksi ehdotetun 58 c §:n mukaiset lakisääteiset perusrajoitukset osoittautuvat riittämättömiksi. Viimesijaisena keinona lakiehdotuksen 58 g § mahdollistaa tilojen sulkemisen enintään kahdeksi viikoksi asiakkailta ja muilta toimintaan osallistuvilta. Tällöin on oltava ilmeistä, että lähikontaktien välttämisen sääntelyä tai muita toimenpiteitä ei voida pitää toimintaan liittyvän erityisen tartuntariskin vuoksi riittävinä. Sulkemisen pitää olla myös välttämätöntä epidemian hallitsemattoman leviämisen estämiseksi.  

Sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan laajentaminen

Tartuntatautilain 9 a §:ään ehdotetaan hallituksen esityksessä lisättäviksi säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan laajentamisesta covid-19-epidemian aikana. Säännös muistuttaa asialliselta sisällöltään varsin paljon sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden toimintaa koskevaa valmiuslain 86 §:ää. Nyt ehdotettavassa säännöksessä mahdollisista toimenpiteistä, niiden edellytyksistä ja menettelystä päätöstä tehtäessä säädetään kuitenkin valmiuslakia täsmällisemmin eikä säännöksen soveltamista ole muodollisesti sidottu poikkeusolojen olemassaoloon. Myös korvaussääntely eroaa valmiuslain sääntelystä. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan (s. 7) ehdotetun 9 a §:n soveltaminen voi merkitä varsin tuntuvaakin puuttumista yhtäältä kuntien ja kuntayhtymien ja toisaalta sosiaali- tai terveyspalveluja kunnalle tai kuntayhtymälle sopimuksen perusteella tuottavan yksityisen palveluntuottajan toimintaan. Säännöksen sanamuodon ja myös lainkohdan perustelujen mukaan 9 a §:n soveltaminen tulee kyseeseen vain varsin poikkeuksellisesti. Edellytyksenä säännöksen soveltamiselle on, että covid-19-taudin leviäminen heikentää tai perustellusti arvioiden saattaa heikentää sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän toimintakykyä palveluiden saatavuutta olennaisesti vaarantavalla tavalla ja jo toteutetut toimenpiteet eivät ole riittäviä näiden palveluiden saatavuuden turvaamiseksi. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan soveltaminen on siten rajattu vain sellaisiin tilanteisiin, joissa käsillä voisivat olla myös valmiuslain 3 §:n 5 kohdassa tarkoitetut poikkeusolot. 

Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan vakavaa huomiota siihen, ettei merkittävästi valmiuslain sääntelyyn nojaavan toimivaltuuden siirtäminen — edes toimivaltuutta täsmentäen — normaaliolojen lainsäädäntöön ole valtiosääntöoikeudellisesti aivan asianmukainen toimintatapa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee perustuslakivaliokunnan mukaan sen vuoksi harkita 9 a §:n sääntelyn poistamista nyt ehdotettavasta laista ja asian jättämistä valmiuslain sääntelyn varaan. 

Kunnille annettavista tehtävistä säädetään perustuslain 121 §:n mukaan lailla. Perustuslakivaliokunnan mielestä nyt ehdotetussa sääntelyssä aluehallintovirastolle ja sosiaali- ja terveysministeriölle jää lailla säätämisen vaatimuksen kannalta liian laaja harkintavalta säännöksen soveltamisessa. Laintasoista sääntelyä on siten perustuslakivaliokunnan mukaan välttämätöntä täsmentää. Tällainen muutos on edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.  

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan myös, että se on kuntien itsehallintoa koskevassa vakiintuneessa käytännössä korostanut, että tehtävistä säädettäessä on huolehdittava rahoitusperiaatteen mukaisesti kuntien tosiasiallisista edellytyksistä suoriutua velvoitteistaan (ks. PeVL 15/2020 vp, s. 4, PeVL 16/2014 vp, s. 2 ja siinä mainitut lausunnot). Tältä kannalta merkityksellinen on lakiehdotuksen 79 a §, jossa säädetään 9 a §:n mukaisista päätöksistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Valtion korvaukseen kunnille ja kuntayhtymille sellaisista merkittävistä kustannuksista, joita niille aiheutuu 9 a §:n mukaisesta päätöksestä sekä niiden yksityisille palveluntuottajille 9 a §:n mukaisen päätöksen johdosta suorittamista korvauksista, sovelletaan 79 a §:n mukaan terveydenhuoltolain 38 §:n 2 momenttia. 

Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että 79 a §:ssä korvaukselle asetettavat edellytykset ja terveydenhuoltolain 38 §:n 2 momentin mukaisen rahoituksen harkinnanvaraisuus johtavat epäselvyyteen siitä, huolehditaanko kuntien tosiasiallisista edellytyksistä suoriutua velvoitteistaan rahoitusperiaatteen mukaisesti. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee vielä varmistua 79 a §:n sääntelyn ja lakiehdotuksen perusteluissa mainitun kuntien lisärahoituksen riittävyydestä rahoitusperiaatteen kannalta.  

Lakiehdotuksen 9 a § on perustuslakivaliokunnan mukaan merkityksellinen myös perustuslain 18 §:ssä turvatun elinkeinovapauden ja omaisuuden suojaa turvaavan perustuslain 15 §:n 1 momentin kautta suojaa saavan sopimusvapauden kannalta siltä osin kuin sääntely koskee sosiaali- tai terveyspalveluja kunnalle tai kuntayhtymälle sopimuksen perusteella tuottavalle yksityiselle palveluntuottajalle asetettavia velvollisuuksia. Perustuslakivaliokunta kiinnittää tältä osin huomiota perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin kuuluviin lailla säätämisen ja täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksiin. Perustuslakivaliokunnan mielestä viranomaiselle jää sääntelyssä liian laaja harkintavalta velvoitteiden sisällön suhteen. Sääntelyä on perustuslakivaliokunnan mukaan välttämätöntä täsmentää tältä osin. Tällainen muutos on edellytyksenä lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että hallituksen esityksessä ehdotetulle 9 a §:lle voidaan sinänsä katsoa olevan hyväksyttäviä perusteita. Kyseessä on kuitenkin hyvin poikkeuksellinen toimivaltasäännös, jolla alueellisille ja valtakunnallisille toimijoille annettaisiin aivan uudenlaisia ja pitkälle sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen liittyviä toimivaltuuksia. Pykälän toimivaltuuksien käyttämisellä voi siten olla myös sellaisia vaikutuksia, joita on vaikea ennakoida. Myös asiantuntijakuulemisissa on tuotu esiin 9 a §:ään liittyviä ongelmia muun muassa liittyen siihen, ettei säännöksen tarkoittamilla toimivaltaisilla viranomaisilla välttämättä ole tällaiseen tehtävään riittävää osaamista ja resursseja. Tällöin myös kriittisen tilanteen kokonaisjohtaminen voisi vaarantua. Lisäksi huoli potilasturvallisuuden vaarantumisesta on nostettu esiin. Resurssien ja tehtävien uudelleenkohdentamisen muutosten vuoksi palvelujen laatu ja potilasturvallisuus voivat heiketä. Säännöksen tarkoittamat muutokset voivat myös tehdä hoidon ja palvelujen määräaikojen noudattamisen vaikeaksi. Ehdotetun 9 a §:n toimeenpanoon liittyy vastuusuhteiden lisäksi mahdollisia kustannusten jakautumiseen liittyviä ongelmia sekä mm. hankintalain soveltamisen ongelmia. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että 9 a § on tarkoitettu viimesijaisen ohjauksen välineeksi ja käytettäväksi vain tilanteissa, joissa palvelujärjestelmän toimintakyky on vakavasti uhattuna. Näin ollen pykälässä tarkoitetun sääntelyn tarve ilmenee lähtökohtaisesti tilanteessa, jossa käsillä voisivat olla myös valmiuslain tarkoittamat poikkeusolot. Valmiuslaissa on erityiset suojakeinot perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen sekä eduskunnan aseman varmistamiseksi. 

Edellä esitettyyn viitaten sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa, että 9 a § sekä 79 a § poistetaan. 

Vaikutukset lapsiin ja nuoriin

Esityksen perustelujen mukaan ehdotetut määräaikaiset säännökset 58 c, 58 d ja 58 g § toteutuessaan vaikuttavat lasten ja nuorten mahdollisuuksiin lapsen oikeuksien sopimuksen 31 artiklan mukaiseen leikkiin, kulttuuri-, taide-, virkistys- ja vapaa-ajantoimintaan sekä 15 artiklan mukaiseen mahdollisuuteen toimia yhdistyksessä. Toisaalta lapsen oikeuksien sopimuksen 6 artiklan mukainen lasten oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen on niin ikään taattava. 

Ehdotetussa 58 c §:ssä säädetään toimenpiteistä covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi. Säännöksen soveltamisalan piiriin kuuluisivat myös varhaiskasvatuksen järjestäjät sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjät, joiden tulisi noudattaa säännöksen velvoitteita varhaiskasvatuksen, opetuksen, tutkimuksen ja muun toimintansa järjestämisessä. 

Ehdotetulla säännöksellä pyritään perustelujen mukaan koronavirusepidemian aikana turvaamaan lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 6 artiklan mukainen oikeus elämään ja kehitykseen, 24 artiklan mukainen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan sekä samalla myös 28—29 artiklojen mukainen oikeus opetukseen. Myös lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukainen lapsen edun ensisijaisuus korostuu tartuntatautien rajoitustoimien aikana. Esityksellä pyritään siihen, että lapsella on oikeus nauttia mahdollisimman täysimääräisesti hänelle säädetyistä oikeuksista myös tartuntatautitilanteessa. 

Valiokunta pitää välttämättömänä, että lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi otetaan huomioon myös tartuntatautitilanteessa samalla, kun välttämättömillä rajoitustoimenpiteillä pyritään toteuttamaan lapsen oikeus parhaaseen mahdolliseen terveydentilaan. Harrastus- ja vapaa-ajantoiminnan rajoittaminen voi vaikuttaa merkittävästi lasten mahdollisuuksiin ylläpitää sosiaalisia suhteitaan sekä heidän henkiseen ja fyysisen hyvinvointiinsa. Myös perusopetuslain mukaisilla poikkeuksellisilla opetusjärjestelyillä voi olla vastaavanlaisia vaikutuksia lapsiin. Lyhytaikaistenkin rajoitusten toteuttamisessa on otettava huomioon lapsen etu myös sen vuoksi, että jatkettujen rajoitustoimien kokonaiskesto voi muodostua erityisesti lasten kannalta pitkäksi.  

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja THL ovat 2.2.2021 julkaisseet ohjeistuksen lasten ja nuorten harrastustoiminnan järjestämisestä, rajoittamisesta ja keskeyttämisestä eri epidemiatasoilla. Ohjeessa todetaan, että harrastustoiminta on hyvin keskeinen osa lasten ja nuorten elämässä ja että harrastustoiminnan mahdollistaminen koskettaa lapsia ja nuoria laajasti. Ohjeistuksen tarkoituksena on tuoda esille toimintatapoja ja tilanteita, joilla on vaikutusta lasten ja nuorten harrastustoimintaan terveysturvallisuuden näkökulmasta. Tällöin tarkastelun kohteiksi on otettava ainakin lasten ikä, ryhmän kokoonpanon pysyvyys, toiminnan sisältö, toimitilan ja harrastusryhmän koko sekä se, harjoitetaanko toimintaa sisätiloissa vai ulkona. Ohjeen mukaan lasten ja nuorten sisätiloissa tapahtuvan ryhmäharrastustoiminnan (ml. taiteen perusopetus) täysimittaisen keskeyttämisen vaihtoehtona olisi, että harrastustoiminta keskeytettäisiin, ellei siinä voida noudattaa ohjeen mukaisia turvallisen harrastamisen kriteerejä. 

Valiokunta pitää tärkeänä, että lasten ja nuorten harrastustoiminnan mahdollistaminen pyritään rajoitusten toteuttamisessa turvaamaan terveysturvallisuus huomioon ottaen. Lisäksi on tärkeää, että rajoitustoimien vaikutuksista lapsiin ja nuoriin kerätään tietoa ja vahvistetaan lapsivaikutusten arviointia rajoitustoimien valmistelussa ja toteuttamisessa.  

Lapsen karanteeni ja eristäminen

Lakiehdotuksessa laajennetaan sääntelyä siitä, missä paikoissa karanteeni tai eristäminen voidaan toteuttaa. Sääntely mahdollistaa tietyin edellytyksin lapsen eristämisen tai karanteenin toteuttamisen myös ympärivuorokautisia asumispalveluja tarjoavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä, perhekodissa, turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa tai muussa karanteeni- tai eristämispäätöksen tekijän hyväksymässä ja osoittamassa paikassa. Näin voidaan toimia esimerkiksi silloin, kun lapsi on sijoitettu kodin ulkopuolelle tai hän asuu vammaisten henkilöiden ympärivuorokautisessa asumispalveluyksikössä. Myös tahdonvastainen karanteeni tai eristäminen on näissä yksiköissä mahdollinen. Valiokunta toteaa, että karanteeni ja eristäminen toteutetaan nykykäytännön mukaisesti lähtökohtaisesti kotona silloin, kun se on lapsen edun mukaista. 

Karanteenin ja eristämisen olosuhteita koskevan 68 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (s. 109—110) todetaan, että tilanteissa, joissa karanteeni- tai eristämispäätös koskee alaikäistä henkilöä, on muiden soveltuvien perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden rinnalla huomioitava lapsen erityisasema sekä useat YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteet. Kun lapsi on määrätty karanteeniin tai eristettäväksi, on samalla päätettävä, miten lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta huolehditaan. Toimenpiteiden toteuttamisessa tulee huomioida lapsen huollon ja hyvän kohtelun periaatteet ja turvattava lapsen perus- ja ihmisoikeuksien mahdollisimman täysimääräinen toteutuminen sekä varmistettava, että lapsi saa hänelle ymmärrettävällä tavalla tietoa tilanteesta. 

Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan ole otettu kantaa siihen, millä tavoin lapsen yhteydenpito hänen läheisiinsä karanteeni- tai eristämistilanteissa varmistetaan, jos lapsi on määrätty karanteeniin tai eristettäväksi kodin ulkopuolelle. Esityksestä ei käy ilmi, miten näissä tilanteissa olevan lapsen yhteydenpito ja tapaamiset omien läheisten kanssa tulisi käytännössä järjestää.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa edellä todettujen hallituksen esityksestä ilmenevien lapsen oikeuksiin liittyvien vaatimusten merkitystä ja toteaa, että sekä päätettäessä karanteenista tai eristämisestä että näiden toimenpiteiden toteutustavasta, tulee aina ottaa ensisijaisesti huomioon kyseisen lapsen etu. Oikeus yhteydenpitoon läheisiin sekä tarvittava valvonta ja muu hoito ja huolenpito koskee kaikkia lapsia, jotka joudutaan eristämään tai määräämään karanteeniin, riippumatta toteutuspaikasta.  

Valiokunta painottaa, että jos karanteeni tai eristäminen toteutetaan ympärivuorokautisia asumispalveluja tarjoavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä, perhekodissa, turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa tai muussa karanteeni- tai eristämispäätöksen tekijän hyväksymässä ja osoittamassa paikassa, tulee tällöin varmistaa lapsen ja hänen läheistensä tapaamiset, yhteydenpito sekä ulkoilumahdollisuudet terveysturvallisesti. Kyseisessä paikassa tulee olla sellaiset tilat ja suojavarusteet, joiden avulla voidaan sallia lapsen ja hänen vanhempiensa tai huoltajiensa sekä mahdollisesti sisarusten tapaaminen turvallisesti. Sopivia tiloja arvioitaessa ja järjestettäessä on otettava huomioon, että ne mahdollistavat eristämisen aikana myös lapsen hoidon. Henkilökunnalla tulee olla riittävä koulutus ja osaaminen sekä eristämis- ja karanteeniolosuhteissa toimimisesta että lasten tukemisesta näissä haastavissa tilanteissa. On huomattava, että muissa kuin terveydenhuollon yksiköissä ei henkilökunnalla välttämättä nykyisin ole osaamista tartuntatautien torjunnasta tai tartuntatautiin sairastuneen hoitamisesta ja muista terveydenhuollon osaamiseen liittyvistä seikoista, joten lapsen eristämisen ja karanteenin toteuttamista niissä tulee harkita huolellisesti huomioiden myös edellä todetut seikat. 

Taloudelliset vaikutukset

Koronaepidemialla on ollut laajoja taloudellisia vaikutuksia elinkeinoelämän eri sektoreilla. Erityisesti taiteen, viihteen ja virkistystoimialan liikevaihdot ovat epidemian vuoksi pudonneet noin 80—95 prosenttia. Voimakkaimmin vaikutukset ovat kohdistuneet matkailualan palveluja tarjoaviin yrityksiin. 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että myös nyt arvioitavassa sääntelykontekstissa on valtiosääntöoikeudellisista syistä perusteltua säätää kohtuullisesta kompensaatiosta elinkeinonharjoittajille näille kunnan tai aluehallintoviraston tekemästä tilojen sulkemispäätöksestä aiheutuvista taloudellisista menetyksistä erityisesti silloin, kun rajoitus kestää pidemmän ajan kuin yhden sulkemispäätöksen enimmäisajaksi säädetyn 14 vuorokauden ajan. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan on lausunnon mukaan syytä täydentää sääntelyä. Myös useat muut lausunnonantajat ovat pitäneet tärkeänä, että toimialoille hyvitetään viranomaispäätöksistä aiheutuvia kustannuksia ja menetyksiä.  

Kuten talousvaliokunta toteaa, sääntelyn perusteella jo ennalta tiedossa olevat kriteerit ja asteittain tautitilanteen perusteella ankaroituvat rajoitustoimet sekä jo tähänastinen tilanteen kehitys mahdollistavat jossain määrin toiminnan sopeuttamista ja rajoitustilanteisiin valmistautumista. Talousvaliokunta kiinnitti kompensaation lisäksi huomioita muihin, jo käytössä oleviin soveltamisalaltaan yleisiin yritysten tukemista koskeviin järjestelmiin. Ennalta asetettuihin tukimekanismeihin on perusteltua suhtautua siinä mielessä pidättyvästi, että ne voivat myös epätoivottavalla tavalla ohjata yritysten valintoja ja toimintaa. Tältä kannalta takautuvat, ns. kustannustukimekanismin kaltaiset järjestelmät ovat yleisesti perustellumpi tapa yritysten tukemiseen, ja niiden tarvetta tulee arvioida viruspandemian edelleen jatkuessa. Mikäli tartuntatautilain nojalla kielletään asiakastilojen käyttö, tulee valtion kompensoida tilojen sulkemisesta aiheutuvia menetyksiä elinkeinonharjoittajalle joko kustannustuen tai muun soveltuvan tukimekanismin muodossa (TaVL 30/2020 vp, s. 5). Myös hallintovaliokunta kiinnitti huomiota kompensaatiomekanismien mahdolliseen ohjausvaikutukseen ja totesi, että yksinomaan tämän esityksen vaikutuksiin kohdennetut kompensaatiomekanismit eivät joka tapauksessa kattaisi kaikkea koko epidemian aiheuttamasta tuen tarpeesta (HaVL 29/2020 vp, s. 12).  

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi tästä esityksestä seuraavan erillisen kompensaatiomekanismin luomisen hyvin haastavaksi. Mekanismia ei olisi mahdollista rakentaa aiemmin käytössä olleiden järjestelmien varaan. Uudessa erillisjärjestelmän suunnittelussa pitäisi ensinnäkin ratkaista, kuinka suurelta osin korvausperusteita kirjattaisiin suoraan lakiin tai sen nojalla annettaviin asetuksiin, ja toisaalta, kuinka suuri osa korvauksen määrästä jäisi asetetun toimivaltaisen viranomaisen ratkaistavaksi. Mahdollisessa erillisessä kompensaatiosääntelyssä olisi ratkaistava muun muassa säätämisvaihtoehdot kompensaation oikeasuhtaisuudesta eri tilanteessa, asetetaanko kompensaatiolle yläraja ja miten kuntien ja aluehallintovirastojen alueellisista päätöksistä seuraavat korvausperusteet ja kompensaation suuruus lukuisilla eri elinkeinotoimialoilla arvioidaan. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei pidä tarkoituksenmukaisena kompensaatiosta säätämistä tämän lakiehdotuksen käsittelyn yhteydessä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan työ- ja elinkeinoministeriössä selvitetään parhaillaan aikaisempien kustannustukien jatkoksi toteutettavia toimenpiteitä. Valiokunta katsoo, että erityisesti asiakastilojen käytön mahdollisesta kieltämisestä aiheutuvia menetyksiä tulee kompensoida elinkeinonharjoittajille kustannustuen tai muun soveltuvan tukimekanismin avulla. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 1)  

Säännösten täsmällisyys

Perustuslakivaliokunta kiinnitti lausunnossaan huomiota joihinkin sääntelyn yksityiskohtiin. Valiokunta totesi lausunnossaan (s. 8), että tartuntatautilain 58 c—58 h §:ssä ehdotetaan säädettäväksi osittain varsin syvälle käyvästäkin puuttumisesta elinkeinovapauteen. Perustuslakivaliokunnan mielestä kyse on kuitenkin perusoikeuksien rajoittamista tarkoittavasta sääntelystä. Valiokunta kiinnittää perusoikeusrajoitusten täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta huomiota joihinkin sääntelyn yksityiskohtiin. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa kyseisen perustuslakivaliokunnan huomautuksen johdosta jäljempänä muutoksia 58 c ja 58 d §:ään. 

Ehdotetun 58 f §:n osalta perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota (s. 9) siihen, että 58 f §:ssä jää epäselväksi, minkä alueen epidemiatilanteeseen säännöksen alueellinen soveltamisala perustuu tilanteessa, jossa on kyse liikennevälineen liikkumisesta useamman sairaanhoitopiirin alueella. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ehdota kyseiseen säännökseen tältä osin muutosta, mutta toteaa, että Liikenne- ja viestintäviraston on päätöstä tehdessään ja matkustajamäärän rajoitusta arvioidessaan otettava huomioon tartuntojen ilmaantuvuus alueilla, joilla liikennöinti pääosin tapahtuu ja joista matkustajia voidaan ottaa kyytiin. Lain tarkoituksen toteutumisen kannalta keskeistä on covid-19-ilmaantuvuus kaikilla niillä alueilla, joilta matkustajia voi nousta liikennevälineeseen. Taudin korkea ilmaantuvuus jollakin tällaisella alueella lisää kyseisen kuljetuspalvelun riskiä epidemian leviämisen näkökulmasta. Näin ollen päätöksenteossa tulee yhtenä harkintakriteerinä käyttää nimenomaan korkeimman tartuntariskin alueen ilmaantuvuuslukua. 

Tilojen väliaikaista sulkemista asiakkailta ja osallistujilta koskevassa 58 g §:ssä tarkoitettu kunnan tai aluehallintoviraston päätös voi koskea laissa tarkemmin määriteltyyn liikunta-, urheilu-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettäviä tiloja. Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota (s. 9) siihen, että tilojen määrittelyssä laissa on jonkin verran väljyyttä. Valiokunnan näkemyksen mukaan täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimuksen kannalta perusteltua olisi, että tilat olisi tyhjentävästi määritelty laissa tai vähintään 58 g §:n nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että toisaalta perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan (s. 4), että vaikka täsmällisyys- ja tarkkarajaisuus on sinänsä perusoikeuksien yleisiin rajoitusedellytyksiin lukeutuva vaatimus (ks. PeVM 25/1994 vp, s. 5/II), saattaa nyt ehdotettujen säännösten kasuistinen, muusta tartuntatautilaista poikkeava sääntelytekniikka aiheuttaa ongelmia ja ennakoimattomuutta tartuntatautilain sääntelyn soveltamisessa vastaisuudessa myös jo voimassa olevan sääntelyn osalta esimerkiksi nyt ehdotettavasta sääntelystä tehtävien vastakohtaispäätelmien vuoksi. Näin ollen sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ehdota säännökseen tältä osin muutosta, vaan toteaa, että 58 g §:ssä tarkoitetut tilat on syytä määritellä tyhjentävästi valioneuvoston asetuksessa.  

Ehdotetun sääntelyn suhde voimassa olevaan tartuntatautilain 58 §:ään

Voimassa olevan tartuntatautilain 58 §:n nojalla tiettyjä säännöksessä mainittuja tiloja voidaan sulkea ja väkeä kokoavia tilaisuuksia kieltää. Kyseinen säännös on voimassa toistaiseksi. Käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä lakiin ehdotetaan viranomaisille toimivaltuuksia puuttua myös muuhun elinkeino- ja harrastustoimintaan siltä osin kuin kyseiset toimivaltasäännökset puuttuvat laista (58 c §, 58 d § ja 58 g §). Ehdotettava sääntely olisi osin jatkuvaluonteiseen toimintaan käytettävien tilojen osalta rinnakkaista voimassa olevan lain 58 §:n sääntelyn kanssa ja osin muun muassa erilaisten tapahtumien osalta täydentäisi sitä. 

Sivistysvaliokunnan lausunnossa on kiinnitetty huomiota erityisesti 58 ja 58 g §:n suhteeseen. Ehdotettua 58 g §:ää ei sovelleta esimerkiksi perusopetukseen, jota koskevat mahdolliset sulkemispäätökset tehdään 58 §:n nojalla. Sivistysvaliokunnan mukaan epäselvyyttä voi edellä todetusta huolimatta syntyä 58 g §:n 3 momentin 1 ja 3 kohdissa tarkoitettujen ryhmäliikuntaan ja muuhun vastaavaan liikuntaan sekä tiettyihin harrastustoimintoihin käytettävien tilojen kohdalla silloin, kun em. toimintoja järjestetään koulun tai oppilaitoksen tiloissa. Tilanne on sivistysvaliokunnan mukaan ongelmallinen erityisesti silloin, kun opetuksen järjestäminen on sallittua, mutta harrastus- ja vapaa-ajantoimintoja koskee tilojen käyttökielto. Sivistysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan ehdotuksen tarkoituksena on, että edellä mainitussa tilanteessa harrastus- ja vapaa-ajan toimintoja koskeva tilojen käyttökielto ulottuu myös koulujen ja oppilaitosten tiloihin riippumatta siitä, onko niissä opetustoiminta käynnissä vai ei. (SiVL 12/2020 vp, s. 12) 

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman selvityksen mukaan, jos oppilaitoksia ei ole tartuntatautilain 58 §:n nojalla suljettu tai opetuksessa ei ole siirrytty tartuntatautilain 58 §:n päätöksen johdosta perusopetuslain 20 a §:n mukaisiin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin, tällöin opetus ja koulut toimivat normaalisti ja oppilaitoksen kaikki toimitilat ovat opetuskäytössä, myös liikuntatilat. Kunnan tai aluehallintoviraston tekemä 58 g §:n mukainen päätös koskee muuta koulun ulkopuolista toimintaa, kuten harrastustoimintaa, eli ulkopuoliset toiminnan järjestäjät eivät voi kyseisiä tiloja päätöksen voimassaoloaikana kyseiseen toimintaan käyttää. Toisaalta myöskään esimerkiksi varhaiskasvatusta tai oppilaitoksen toimintaa ei voi järjestää päiväkodin tai koulun ulkopuolisessa tilassa, kuten uimahallissa, jos se olisi suljettu asiakkailta ja osallistujilta 58 g §:n nojalla. Näin ollen ehdotettua sääntelyä ei sosiaali- ja terveysvaliokunnan mukaan ole tässä yhteydessä tarpeen tältä osin täsmentää.  

Tartuntatautilakia on uudistettu covid-19-epidemian aikana osittaisilla muutoksilla varsin kiireellisillä aikatauluilla. Valiokunta toteaa, että jatkossa valmisteltaessa toistaiseksi voimassa olevaksi tarkoitettua sääntelyä tartuntatautilakiin tulee myös 58 §:n suhde nyt ehdotettuihin säännöksiin sekä muuhun lainsäädäntöön kokonaisuudessaan arvioida uudelleen sääntelyn loogisen kokonaisuuden näkökulmasta. 

Ulkotilojen rajaus 58 g §:ssä

Valiokunnan saamissa lausunnoissa on kiinnitetty huomiota siihen, että tilojen väliaikaiseen sulkemiseen liittyvä ulkotilojen käytön kieltäminen esimerkiksi hiihtokeskuksissa ja muussa liikuntatoiminnassa ja eläintarhoissa ei olisi epidemian torjunnan kannalta perusteltua. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tauti voi levitä myös ulkotiloissa, jos ihmiset ovat lähikontaktissa keskenään (jonot, tungokset, aktiivinen lähekkäin tapahtuva urheilu, huvittelulaitteet jne.). Esimerkkejä sääntelyn piiriin tulevista ulkotiloissa tapahtuvista toiminnoista ovat muun muassa jalkapallo ja jääkiekko (58 g §:n 4 mom. 1 kohta) sekä huvipuistot, teemapuistot, kiertävät tivolit sekä eläintarhat (58 g §:n 4 mom. 4 kohta). 

Valiokunta korostaa, että lakiehdotuksen lähtökohta on, että tarvittavat toimenpiteet toteutetaan eri toiminnoissa ensisijaisesti 58 c ja 58 d §:n nojalla. Vasta, jos nämä ja muut toteutetut toimet eivät riitä, voidaan turvautua 58 g §:n sääntelyyn. Tällöinkin toimenpiteiden tulee olla epidemian hallitsemattoman leviämisen estämiseksi välttämättömiä ja pykälän 2 momentissa säädettävien edellytysten tulee täyttyä. Edellytyksinä on taudin ilmaantuvuusluvun 50/100 000 ylittyminen, se, että alueella on tautiryppäitä, joita ei pystytä jäljittämään ja ne aiheuttavat merkittävän riskin uusien tartuntojen leviämiseen sekä tartuntojen määrän arvioidaan johtavan sairaala- ja tehohoidon tarpeen merkittävään lisääntymiseen. Sulkeminen voi koskea vain 4 momentissa tarkoitettuja toimintoja, ja päätöksen voi tehdä vain kahdeksi viikoksi kerrallaan. 

Ehdotetun 58 g §:n 4 momentin 1 kohta koskee säännöksen sanamuodon mukaan joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettäviä tiloja sekä kuntosaleja ja muita vastaavia sisäliikuntatiloja. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että säännöksen sanamuoto on siten rajattu, että se ei — toisin kuin hallituksen esityksen perusteluissa todetaan — koske esimerkiksi hiihto- ja laskettelukeskuksia, joissa tulee kuitenkin noudattaa 58 d §:n mukaisesti tehtävää alueellista viranomaispäätöstä lähikontaktien välttämisvelvoitteesta. 

Valiokunta korostaa liikunnan merkitystä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta ja ehdottaa, että 58 g §:n 4 momentin 1 kohdassa tarkoitettujen liikuntamuotojen sulkemismahdollisuus rajataan vain sisätiloissa tapahtuvaan toimintaan. Lisäksi ehdotetaan eläintarhojen ulkotilojen jättämistä sulkemismahdollisuuden ulkopuolelle vähäisen tartuntariskin perusteella.  

Valiokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että 58 g §:n 5 momentin mukaan sulkemispäätöstä tehtäessä on otettava huomioon tiedossa oleva asiantuntemus siitä, muodostaako asiakkaiden tai osallistujien fyysinen läheisyys toisiinsa tai yhtä aikaa paikalla olevien ihmisten määrä tai muu sijoittuminen tilassa taikka taudin leviäminen pintojen välityksellä erityisen riskin taudin leviämiselle. Lisäksi on otettava huomioon, onko toiminnassa tai siihen käytettävissä tiloissa erityinen mahdollisuus merkittävien tartuntaketjujen syntymiselle.  

Sääntelyn soveltamiseen liittyviä näkökohtia

Virastot ja laitokset. Hallintovaliokunta kiinnittää lausunnossaan (HaVL 29/2020 vp, s. 5—6) huomiota siihen, että 58 c, 58 d ja 58 f §:n velvoitteet koskevat julkisella sektorilla kuntien, kuntayhtymien ja julkisoikeudellisten laitosten yleisötiloja. Ne eivät sen sijaan koskisi valtion virastoja ja niiden asiakastiloja. Epidemian leviäminen ei kuitenkaan tunnista tällaista rajausta, minkä vuoksi hallintovaliokunta ei pidä soveltamisrajoitusta sääntelyn tehokkuuden kannalta optimaalisena ja johdonmukaisena. Valiokunnan mielestä olisi perusteltua kohdistaa sääntely myös valtion virastoihin ja laitoksiin. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan esityksen taustalla on ollut ajatus siitä, että valtion virastoissa on keskeisesti kyse lakisääteisten, perusoikeuskytkentäisten sekä pääosin ei kovinkaan laajamittaista henkilöasiakkaiden asiointipalvelua sisältävien palveluiden toteuttamisesta ja soveltamisalaan kuulumiseen voisi liittyä esimerkiksi tuomioistuinmenettelyn julkisuuteen tai niin sanottuun valvonnalliseen sulkemiseen (59 c §) liittyviä kysymyksiä, joiden arvioitiin voivan tuottaa hankalia soveltamistilanteita käytännössä. Lisäksi käytännössä valtion virastojen ja laitosten asianmukaiset käytänteet on mahdollista varmistaa myös valtionhallinnon sisäisellä ohjauksella. Edellä esitetyn perusteella sosiaali- ja terveysvaliokunta ei esitä sääntelyä tältä osin muutettavaksi. 

Uskonnonharjoittaminen. Hallituksen esityksen mukaan voimassa oleva yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia koskeva tartuntatautilain sääntely ei koske uskonnonharjoittamista. Ehdotettavat 58 c § (toimenpiteet covid-19-taudin leviämisen estämiseksi) ja 58 d § (asiakkaille ja osallistujille tarkoitettujen tilojen käytön edellytykset covid-19-taudin leviämisen estämiseksi) koskevat ehdotuksen mukaan myös uskonnonharjoittamiseen käytettäviä tiloja. Esityksen mukaan sillä ei ole kuitenkaan tarkoitus rajoittaa uskonnonvapauteen sisältyvää oikeutta harjoittaa uskontoa, joten ehdotettua 58 g §:ää (tilojen väliaikainen sulkeminen) ei sovelleta uskonnonharjoittamiseen.  

Sivistysvaliokunta korostaa lausunnossaan (SiVL 12/2020 vp, s. 7) hengellisen toiminnan merkitystä osana yhteiskunnan laajaa toimintaa kansalaisten henkisen hyvinvoinnin ja jaksamisen ylläpitämisessä. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on yhdenvertaisuusnäkökulmasta kiinnitetty huomiota siihen, että uskonnonharjoittamiseen tarkoitetut tilat ovat sulkemisuhan ulkopuolella. Lakiehdotuksen perustarkoituksen eli koronaviruksen leviämisen rajoittamispyrkimysten kannalta näiden tilojen jättäminen 58 g §:n soveltamisen ulkopuolelle voi antaa muille tahoille kuvan epäjohdonmukaisesta ja epäoikeudenmukaisesta tavasta taistella yhdessä pandemiaa vastaan. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että 58 c ja 58 d § koskevat uskonnollisia yhdyskuntia ja myös uskonnonharjoittamisessa tulee siten kyseiset velvoitteet ottaa huomioon. Myöskään 58 g §:n soveltamisalasta ei ole rajattu uskonnollisia yhdyskuntia pois. Käytännössä 58 g §:n toiminnot eivät kuitenkaan pääsääntöisesti ole uskonnonharjoittamisena pidettyä toimintaa. 

Taudin leviämisen estämisen näkökulmasta on valiokunnan näkemyksen mukaan tärkeää, että sääntelyn piirissä on laajasti niitä toimintoja ja tiloja, joissa on riski taudin leviämiselle (lähikontakti). Uskonnonharjoittaminen eli esimerkiksi kokoontuminen rukoushetkeen voi olla tällainen toiminto, jos tartunnan torjunnan toimia ei asianmukaisesti toteuteta. Siksi on tärkeää, että myös uskonnolliset yhdyskunnat ovat edellä kuvatusti hygienia- ja lähikontaktin välttämisvelvoitesääntelyn piirissä.  

Uskonnonharjoittamiseen käytettävät tilat on kuitenkin rajattu ns. valvonnallisen sulkemisen ulkopuolelle (59 c §:n 4 mom.). Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tämä johtuu valmistelun aikana tehdystä arviosta, jonka mukaan uskonnollisen yhdyskunnan uskonnonharjoittamiseen käyttämän tilan, kuten kirkon tai moskeijan, sulkeminen ulottuisi sillä tavoin uskonnonvapauden ydinalueelle, että sitä ei olisi perusteltua tässä yhteydessä lakiehdotukseen sisällyttää. Kyseessä olisi uskonnonvapauden ydinalueeseen puuttuva rajoitus, joka ei olisi tässä vaiheessa perusteltua ottaen huomioon, että tavoite (epidemian leviämisen ehkäiseminen) olisi saavutettavissa myös lievemmillä keinoilla (hygieniavelvoitteet ja lähikontaktin välttäminen). Huomionarvoista on, että myös uskonnolliseen yhdyskuntaan voitaisiin kohdistaa 59 c §:n 5 mom. säädetty uhkasakko, jos viranomainen katsoisi sen olevan päätöksen noudattamisen tehostamiseksi tarpeen. Valmistelussa on arvioitu, että tämä uhkasakkomenettely on muun valvonnan osana riittävä turvaamaan sen, että myös uskonnolliset yhdyskunnat noudattavat epidemian leviämisen estämisvelvoitteita. 

Ammattiurheilu. Sivistysvaliokunta pitää hyvänä sitä, että ammattiurheilu jätetään 58 d ja 58 g §:n soveltamisalan ulkopuolelle (s. 10). Tämä on valiokunnan näkemyksen mukaan välttämätöntä huippu-urheilijoiden harjoittelun turvaamiseksi ja kilpailutoiminnan jatkamiseksi. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota ammattiurheilun määritelmään hallituksen esityksen perusteluissa (s. 89), joiden mukaan "käytännössä rajaus tarkoittaisi ammattiurheilun rajaamista huippu-urheiluun kattaen palloilulajeissa kaksi ylintä kansallista sarjatasoa, aikuisten A-maajoukkuetoiminnan sekä kansainväliseen menestykseen tähtäävän yksilöurheilun, josta urheilija hankkii elantonsa". Perustelujen mukaisen määritelmän viimeinen lause "josta urheilija hankkii elantonsa" on sivistysvaliokunnan näkemyksen mukaan erittäin ongelmallinen, koska tällä hetkellä useissa lajeissa on urheilijoita, jotka eivät pysty tienaamaan urheilusta elantoaan. Hallituksen esityksen mukainen rajaus ei näitä ammattiurheilijoita koske, joten se estää heidän mahdollisuutensa jatkaa harjoittelua ja kilpailemista säännösten tarkoittamissa poikkeavissa olosuhteissa. Sivistysvaliokunta pitää tarpeellisena, että sosiaali- ja terveysvaliokunta muuttaa lakiesityksen ammattiurheilun määritelmää siten, että siitä poistetaan hallituksen esityksen perusteluissa todettu lause "josta urheilija hankkii elantonsa". 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää sivistysvaliokunnan tapaan hallituksen esityksen perustelujen mainintaa "josta urheilija hankkii elantonsa" ongelmallisena, eikä säännöstä tule soveltaa urheilijan mahdollisesti saaman elannon perusteella. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan näkemyksen mukaan 58 d ja 58 g §:n ammattiurheilua koskeva rajaus tarkoittaa käytännössä ammattiurheilun rajaamista huippu-urheiluun kattaen palloilulajeissa kaksi ylintä kansallista sarjatasoa, aikuisten A-maajoukkuetoiminnan sekä kansallisen lajiliiton valintajärjestelmän kautta kansainvälisiin arvokilpailuihin valmistautuvat urheilijat. 

Koulukuljetukset. Sivistysvaliokunta esittää (s. 11), että sosiaali- ja terveysvaliokunta harkitsee koululaisten henkilökuljetuksia ja matkustajamäärärajoituksia koskevien säännösehdotusten täsmentämistä samalla varmistaen, että ko. rajoitukset eivät estä oppilaiden opetukseen osallistumista.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että 58 f §:n 6 momentissa todetaan, että annettu päätös ei saa estää kenenkään oikeutta lakisääteisiin palveluihin. Perusopetusta ja lisäopetusta saavan koulukuljetus on järjestettävä perusopetuslain 32 §:n mukaisesti myös epidemiatilanteessa, vaikka nyt käsiteltävissä säännöksissä asetettuja velvoitteita, rajoituksia tai alueellisia päätöksiä olisi voimassa. Kunta vastaa koulukuljetusten järjestämisestä ja siitä, että ne toteutetaan terveysturvallisesti.  

Myös esimerkiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (380/1987) ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaiset kuljetukset ovat säännöksessä tarkoitettuja lakisääteisiä palveluja. Joukkoliikenne taas ei ole kuntien lakisääteinen tehtävä, mutta sitä järjestämällä pyritään turvaamaan muun ohella työmatka-, opiskelu- ja koululaisliikennettä. Tarvittaessa olisi syytä arvioida tarvetta lisätä liikennöintivuoroja, jotta terveysturvallinen liikennöinti olisi mahdollista. Toisaalta matkustajamäärät ovat vähentyneet epidemian aikana muutoinkin muun muassa etäopiskelun ja etätyön vuoksi, mikä lisää väljyyttä kulkuneuvoissa. 

Lakisääteisten palvelujen määritelmä. Sivistysvaliokunta esittää (s. 11) myös, että sosiaali- ja terveysvaliokunta harkitsee lakisääteisen palvelun määritelmän täsmentämistä lausunnossa mainittujen säännösten osalta.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan lakisääteisillä palveluilla on esityksessä tarkoitettu käsitteen suppeaa tulkintaa eli esimerkiksi varhaiskasvatusta, perusopetusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, joihin voi kohdistua yksilöllinen oikeus. Tämä myös ilmenee säännöksen sanamuodosta. Tässä esityksessä lakisääteisten palvelujen piiriin ei ole ollut tarkoitus sisällyttää esimerkiksi kuntien järjestämiä muita sinänsä lainsäädännön tuella ja perusteella järjestettäviä yleisiä palveluja, kuten kirjasto-, liikunta- ja kulttuuripalveluja.  

Valiokunta näkee, että ministeriön tulisi selventää liikennepalveluiden tarjoajien ja muiden elinkeinonharjoittajien mahdollisuuksia edellyttää kasvomaskin käyttöä asiakkailtaan. 

Asianosaisten kuuleminen

Sivistysvaliokunnan mukaan (s. 3) päättäminen oikeasuhtaisista rajoitustoimista, viime sijassa tilojen sulkemisesta, edellyttää valiokunnan mielestä vahvaa vuoropuhelua paikallisten ao. toimijoiden kanssa. Valiokunta esittää, että tartuntatautilakiin tulee lisätä viranomaisille velvoite käydä aito vuoropuhelu alan ja järjestävän tahon kanssa. Sivistysvaliokunta myös arvioi (s. 4—5), että ehdotetut säännökset johtavat summittaisiin, kaikkia näissä säännöksissä tarkoitettuja toimijoita koskeviin rajoituksiin ja kieltoihin, jolloin päätöksissä ei tosiasiallisesti voida ottaa huomioon erilaisen paikallisen toiminnan ja kokonaisten toimialojen luontaista mahdollisuutta järjestää tilat ja käytännön toiminta turvallisella tavalla. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että tartuntatautilain 1 §:ssä säädetyn mukaisesti lain tarkoituksena on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä, mutta myös niistä ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Nyt käsillä olevan hallituksen esityksen sisältämien muutosten yksi keskeisistä periaatteista on mahdollistaa portaittaisesti toimijan omat toimet toiminnan turvallisen toteuttamisen varmistamiseksi ennen kuin viranomaiset tekisivät päätöksiä tiukemmista rajoituksista. Viranomaisten päätöksenteon asianmukaisuuden osalta hallintolain (434/2003) säännöksissä säädetään muun muassa asianosaisen kuulemisesta sekä vaikuttamismahdollisuuksien varaamisesta (34 ja 41 §). Kunnanvaltuuston velvollisuudesta pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja menetelmistä säädetään kuntalaissa (410/2015). Valiokunta ei siten pidä tarkoituksenmukaisena säätää erikseen tartuntatautilaissa viranomaisen ja järjestävän tahon välisestä vuoropuhelusta. Vaikka covid-19-epidemian hallinnassa on varsin usein tarve hyvin pikaisille rajoitustoimille, painottaa sosiaali- ja terveysvaliokunta edellä mainittujen asianosaisten kuulemista koskevien säännösten noudattamisen välttämättömyyttä toimia toteutettaessa.  

Virka-apu

Hallintovaliokunta on lausunnossaan (HaVL 29/2020 vp, s. 6) todennut muun muassa, että virka-avulla voi olla käytännössä tärkeä merkitys lakiehdotukseen sisältyvien säännösten toimeenpanossa. Siksi on tärkeää, että säännökset on asianmukaisesti laadittu. Valiokunta toteaa yleisesti, että sen hallintotoimen, jonka toteuttamiseen pyydetään toisen viranomaisen virka-apua, tulee kuulua virka-avun pyytäjän tehtäväpiiriin. Hallintotoimen tulee siten kuulua virka-avun pyytäjän laissa säädettyihin eli lakisääteisiin tehtäviin. Virka-apua antavan viranomaisen tulee puolestaan olla lakiin perustuvan toimivallan nojalla oikeutettu antamaan virka-apua. Yksinomaan lakiin sisältyvä maininta esimerkiksi siitä, että tietty viranomainen antaa toiselle viranomaiselle virka-apua, ei vielä ilmaise virka-avun antamiseen liittyvää sisällöllistä toimivaltaa, vaan virka-avun antamiseen tulee olla joko yksilöidympi tai yleisempi sisällöllinen toimivaltuus lainsäädännössä. Hallintovaliokunnan käsityksen mukaan maamme lainsäädäntöön sisältyy merkittävästi tässä suhteessa puutteellista lainsäädäntöä, joka olisi syytä ottaa kokonaisvaltaisempaan tarkasteluun sopivassa yhteydessä. Hallintovaliokunta pitää perusteltuna, että virka-avun antamisen edellytyksenä on säännösehdotuksen mukaan, että se ei vaaranna virka-apua antavalle viranomaiselle säädettyjen muiden tärkeiden tehtävien suorittamista.  

Hallintovaliokunta toteaa, että lakiehdotuksen 59 c §:n 8 momentissa oleva yksityiskohtaisempi virka-apua koskeva sääntely on asianmukaista. Lakiehdotuksen 89 § on kuitenkin kirjoitettu yleisempään muotoon, eikä siitä ilmene, millaista virka-apua voidaan antaa. Lausunnon yleisarvion mukaan vaikuttaa siltä, ettei 89 §:n mukaiselle virka-avun antamiselle ole säädetty kattavammin toimivaltuuksia virka-avun sisällön suhteen. Hallintovaliokunnan mielestä lakiehdotuksen 89 §:n virka-apusääntelyä olisi aiheellista täydentää virka-apuviranomaisten asianmukaisilla toimivaltuussäännöksillä.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy hallintovaliokunnan näkemykseen virka-apusääntelyn täsmentämistarpeesta. Valiokunta katsoo, että tartuntatautilain virka-apusääntelyn täsmentäminen on syytä säätää jatkovalmistelussa huolellisen lainvalmistelun perusteella.  

Rajaturvallisuus

Valtioneuvosto päätti 22.1.2021, että maahantulon rajoituksia kiristetään Suomessa. Uudet rajoitukset tulivat voimaan 27.1.2021 ja ne ovat voimassa 25.2.2021 asti. Muutoksilla pyritään vähentämään rajan yli saapuvaa liikennettä, jotta estettäisiin uusien koronavirusmuunnosten leviämistä. Suomen tautitilanne eroaa huomattavasti muista Schengen-maista, ja näin ollen matkustajien myötä syntyvä riski virusmuunnosten leviämiselle Suomessa on merkittävä. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä on tehty täydentävää oikeudellista arvioita siitä, mitkä mahdollisuudet viranomaisilla olisi vaatia Suomeen ns. korkean riskin maista saapuvilta matkustajilta ennakkotesti ja/tai testaus covid-19-taudista. Samaa asiaa on arvioitu jo syksyllä 2020, mutta silloin säätely katsottiin erittäin ongelmalliseksi perusoikeuksien näkökulmasta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan asiaa koskeva hallituksen esitys tartuntatautilain muuttamisesta on tarkoitus antaa eduskunnalle mahdollisimman pian. Valiokunta pitää valmistelua kiireellisenä ja ehdottaa asiasta lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 2) 

Koronakoiratoiminta

Joissakin asiantuntijalausunnoissa on esitetty lakiehdotuksen 89 §:ään lisättäväksi säännös siitä, että Tulli voi virka-apua antaessaan käyttää tartuntatautien tunnistamisessa ja tarkastusten kohdentamisessa apunaan tartuntatautien tunnistamiseen koulutettuja koiria. Nämä koirat eivät todentaisi tartuntatauteja, vaan ainoastaan auttaisivat tunnistamaan infektoituneita matkustajia, jotta heidät voitaisiin ohjata terveydenhoitoviranomaisten jatkotoimenpiteisiin. Hallintovaliokunta toteaa, että on syytä jatkaa koronakoirien kouluttamista ja hyödyntämisen selvittämistä.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan hajuerottelukoirien käyttäminen saattaisi olla yksi mahdollisuus tarjota nopea, helppo ja kustannustehokas menetelmä ohjata ihmisiä koronavirustesteihin. Koirien on kansainvälisissä tutkimuksissa osoitettu pystyvän tunnistamaan koronavirustartunnan saaneen hajua. Koiran hajuerottelukyvykkyyden herkkyydestä ja tarkkuudesta sekä menetelmän soveltuvuudesta eri tilanteisiin on vielä puutteellisesti tietoa. Toiminnan riski on ennen kaikkea puutteellinen tieto menetelmän lääketieteellisestä luotettavuudesta eli kuinka herkästi koira indikoisi mahdollisen tartunnan ja kuinka tarkasti se indikoisi nimenomaan covid-19-tartunnan verrattuna esimerkiksi muihin hengitystieinfektioihin. Yleisvaarallisen taudin toteamisen täytyy tapahtua mahdollisimman luotettavasti. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ehdota tässä vaiheessa tartuntatautilakiin otettavaksi säännöstä koronakoiratoiminnasta, mutta katsoo hallintovaliokunnan tavoin, että koronakoirien kouluttamista ja hyödyntämistä taudin jäljittämisessä on syytä selvittää ja arvioida.