Kotiin annettavat palvelut

Kotiin annettavia palveluja koskevien sosiaalihuoltolain säännösten rakenne ehdotetaan uudistettavaksi kokonaisuudessaan. Lain nykyiset säännökset kotipalvelusta ja kotisairaanhoidosta yhdistetään sosiaalihuoltolain 19 a §:ssä kotihoidoksi. Kotipalvelun käsite koskee jatkossa vain lapsiperheiden palvelua, josta säädetään ehdotetussa 18 a §:ssä. Muutos ei esityksen perustelujen mukaan vaikuta lapsiperheen oikeuteen saada kotipalvelua, vaan on seurausta edellä mainittujen säännösten rakenteen muuttamisesta. 

Myös tukipalvelut erotetaan erilliseksi hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvaksi sosiaalipalveluksi (19 §). Muutos korostaa tukipalvelujen merkitystä usein ensimmäisinä iäkkäiden tarvitsemina ja heidän toimintakykyään ja kotona asumistaan tukevina palveluina. Voimassa olevan lain mukaisia tukipalveluja ovat ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalvelut sekä sosiaalista kanssakäymistä tukevat palvelut. Samat palvelut täydennettynä asiointipalvelulla ovat mukana myös ehdotetussa laissa. Näiden lisäksi tukipalveluihin voi kuulua muutakin kotona asumista tukevaa palvelua.  

Kotihoitoa järjestetään ehdotetun 19 a §:n mukaan henkilölle, joka tarvitsee sitä sillä perusteella, että hänen toimintakykynsä on alentunut korkean iän, sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi. Lisäksi kotihoitoa järjestetään henkilölle, joka tarvitsee sitä erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella. 

Kotihoitoa on järjestettävä henkilön tarpeen mukaan vuorokaudenajasta riippumatta. Kotihoidon järjestämisvelvoitteen laajentaminen velvollisuudella järjestää asiakkaan tarpeen mukaisesti kotihoitoa vuorokaudenajasta riippumatta tukee asiakkaan palvelutarpeisiin vastaamista sekä edistää hänen mahdollisuuttaan asua omassa kodissaan tai yhteisöllisessä asumisessa. Esityksen vaikutusarvioiden mukaan yöaikaisten kotikäyntien järjestäminen ei merkittävästi lisää kotihoitoon tarvittavan kokonaishenkilöstön määrää ja antaa mahdollisuuden tasoittaa aamuun sijoittuvien kotikäyntien muodostamaa ruuhkahuippua, joka vaatii runsaasti henkilöstöä ja määrittää pitkälti kotihoidon henkilöstötarpeen. Yöaikaisen kotihoidon lisäämisen on katsottu todennäköisesti myöhentävän ympärivuorokautiseen palveluasumiseen siirtymistä niillä asiakkailla, jotka tarvitsevat apua säännöllisesti yöaikaan, mutta eivät muuten vielä tarvitse ympärivuorokautista palveluasumista. Valiokunta korostaa, että kotihoidon toteutumista on seurattava, ettei pääsy ympärivuorokautiseen hoivaan vaikeudu.  

Valiokunta pitää ehdotuksia asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisen kotona asumisen tuen laajentamisesta tarkoituksenmukaisina. Asiakkaiden tarpeet kotihoidossa vaihtelevat asiakkaiden välillä enemmän kuin ympärivuorokautisen asumispalvelujen asiakkailla, joten ei ole tarkoituksenmukaista määritellä kotihoitoon osallistuvia ammattiryhmiä samaan tapaan kuin vanhuspalvelulain 3 a §:ssä on määritelty ympärivuorokautisen hoidon osalta. Ammattiryhmien tällainen määrittely voisi etenkin haastavassa henkilöstötilanteessa entisestään heikentää kotihoidon henkilöstön saatavuutta ja jäykistää palvelujen järjestämistä. Valiokunta pitää asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta tärkeänä, että kotihoidossa työskentelevistä pääosa on sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja kotihoidon soveltuvissa tehtävissä olevilla hoiva-avustajilla on asianmukainen koulutus tehtävään. 

Valiokunta pitää myönteisenä, että ehdotetussa sosiaalihuoltolain 14 §:ssä mainitaan erikseen tukipalvelut ja niistä säädetään tarkemmin myöhemmissä säännöksissä. Sääntely korostaa hyvinvointialueiden velvollisuutta järjestää myös tukipalvelut. Asiantuntijakuulemisissa on pidetty epäselvänä, koskevatko kotihoitoa ja tukipalveluja samat henkilöstövaatimukset ja miten palvelut eroavat toisistaan, kun niillä on lähtökohtaisesti samat saantiedellytykset. Valiokunta viittaa voimassa olevan sosiaalihuoltolain perusteluihin, joiden mukaan tukipalvelujen henkilöstön ei tarvitse olla sosiaalihuollon ammattihenkilöitä. Henkilöstön kelpoisuus määräytyy palvelun sisällön eikä palvelun saantiperusteen mukaan. Valiokunta ehdottaa tukipalveluja koskevasta 19 §:stä poistettavaksi epäselvyyttä aiheuttaneen 2 momentin 6 kohdan, jonka mukaan tukipalveluna järjestetään myös muuta kuin momentissa tarkoitettua kotona asumista tukevaa palvelua. 

Muu henkilön suoriutumista tukeva toiminta voisi säännösehdotuksen perustelujen mukaan käsittää esimerkiksi asiakkaan avustamista tai tukemista ulkoilussa ja kodin ulkopuolella tapahtuvassa asioinnissa sekä sähköiseen asiointiin liittyvien välineiden käytössä asiakkaan tietosuoja huomioon ottaen. Valiokunta pitää myönteisenä, että esityksessä on erityisesti huomioitu asiakkaiden ulkoilumahdollisuuksien vahvistaminen.  

Lapsiperheiden kotipalveluna järjestetään sosiaalihuoltolain 18 a §:n nojalla perheen yksilöllisen tarpeen mukaan hoitoa ja huolenpitoa, lapsen hoidon ja kasvatuksen tukemista, aterioiden valmistamiseen, vaatteiden huoltamiseen ja kodin siisteydestä huolehtimiseen liittyviä tehtäviä sekä muita jokapäiväiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Säännösehdotuksen yksityiskohtaisten perustelujen (s. 91) mukaan kotipalvelun ohella lapsiperheessä voidaan tarvita myös lakiehdotuksen 19 §:ssä tarkoitettuja tukipalveluja, esimerkiksi ateria-, vaatehuolto- ja siivouspalveluja, joita järjestettäisiin lapsiperheen jäsenelle samoin perustein kuin muillekin asiakkaille. Lapsiperheiden kotipalvelu on tarkoitettu ennalta ehkäiseväksi palveluksi, jonka tehtävänä on tukea perheen jaksamista ja pärjäämistä joko tilapäisissä tai pidempiaikaisissa kuormittavissa tilanteissa. Valiokunta yhtyy lapsiasiavaltuutetun näkemykseen siitä, että kynnyksen tarjota perheelle kotipalvelua tulisi olla matala. 

Hallituksen esityksessä todetaan, että lapsiperheiden kotipalvelun merkitys sosiaalihuoltolaissa säädettynä omana palvelunaan tekee siitä näkyvämmän ja voi siten tosiasiallisesti parantaa lapsiperheiden palvelujen saantia. Lisäksi palvelun sisällön täsmentäminen lapsiperheen tarpeita vastaavaksi vahvistaa palvelun alkuperäistä tarkoitusta lapsiperheen subjektiivisena, arjen toimintakykyä turvaavana ja vahvistavana palveluna. Valiokunta kiinnittää huomiota perheiden tosiasialliseen mahdollisuuteen saada asuinpaikastaan riippumatta perheen tarpeen mukaista kotipalvelua. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 1)  

Lapsiasiavaltuutettu kiinnittää huomiota siihen, että nykytilasta poiketen ehdotetussa tukipalveluja koskevassa 19 §:ssä ei ole mainittu synnytystä edellytyksenä tukipalvelujen saamiselle. Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa vastineessaan, että 19 §:n 3 momentissa todetaan palvelun saantiedellytykset. Erikseen lueteltujen syiden lisäksi palvelua järjestetään ”muun vastaavan syyn” perusteella, mikä kattaa myös esimerkiksi lapsiasiavaltuutetun esiin nostaman synnytyksen vuoksi tarvittavan tukipalvelujen tarpeen.  

THL:n viime vuoden lopulla tekemän kyselyn perusteella kotihoidon yksiköistä joka viides raportoi toimivansa riittämättömällä henkilöstöllä viikoittain tai useammin. Kyselyn tulokset osoittavat jo olemassa olevan merkittävän resurssitarpeen kotihoidossa. Valiokunta pitää tärkeänä, että kotihoitoon, tukipalveluihin ja lapsiperheiden kotipalveluun sekä näiden suunnitteluun kohdistuvien muutosten vaikutusta muun muassa henkilöstön saatavuuteen sekä palvelujen laatuun ja saatavuuteen seurataan huolellisesti. Lisäksi valiokunta pitää tärkeänä, että lakiesityksen vaikutuksia ikäihmisten kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan saatavuuteen ja laatuun seurataan. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 2)  

Perustuslakivaliokunnan lausunto

Perustuslakivaliokunnalla ei ollut perustuslain 19 §:n kannalta huomauttamista sääntelyn perusratkaisuista. Valiokunta kiinnitti yksityiselämän suojaa koskevan perustuslain 10 §:n kannalta huomiota esityksessä ehdotettuun uuteen sääntelyyn turva-auttamispalvelusta ja kotikäyntien korvaamisesta etäyhteyksin tapahtuvalla yhteydenpidolla. 

Turva-auttamispalvelut

Sosiaalihuoltolain ehdotetun 19 b §:n mukaan turva-auttamispalvelua järjestetään henkilölle, joka tarvitsee sitä sairauteen, korkeaan ikään, vammaan tai muuhun vastaavaan toimintakykyä alentavaan syyhyn liittyvän turvattomuuden perusteella. Turva-auttamispalvelulla tarkoitetaan palvelua, johon kuuluvat asiakkaan käytössä oleva tarkoitukseen soveltuva turvalaitteisto, laitteiston kautta tulevien hälytysten ympärivuorokautinen vastaanotto, hälytyksen johdosta tehtävä avun tarpeen arviointi sekä huolehtiminen siitä, että asiakas saa tarvitsemansa avun vuorokauden ajasta riippumatta. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan ehdotetun säännöksen perusteella turva-auttamispalvelun sisältö jää perustuslain kannalta ongelmallisen yleispiirteiseksi. Lainkohdan perusteluissa (s. 96) kuvaillaan, että turvalaitteistojen kirjo on suuri ja uusia vaihtoehtoja syntyy jatkuvasti. Tyypillisimpiä vaihtoehtoja ovat perustelujen mukaan turvaranneke ja -puhelin sekä erilaiset liiketunnistimiin perustuvat järjestelmät. Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että sääntelyn vaikutukset perustuslain 10 §:ssä turvattuihin oikeuksiin ovat hyvin erilaisia esimerkiksi silloin, kun kyse on turvarannekkeesta, jota käyttämällä asiakas voi itse ottaa yhteyden turva-auttamispalvelun tarjoajaan, kuin silloin, kun kyse on jonkinlaisesta automaattisesti asiakkaan liikkumista tarkkailevasta laitteistosta.  

Perustuslakivaliokunnan mukaan nyt ehdotettavassa muodossa sääntely näyttää mahdollistavan hyvin syvälle käyvän puuttumisen yksityiselämän suojaan. Sääntelystä ei esimerkiksi käy ilmi, minkälainen turva-auttamispalvelun toteuttamistapa olisi, mitä henkilötietoja turva-auttamispalvelun tuottamisessa kerättäisiin tai missä määrin turva-auttamispalvelun käyttöönotto perustuisi suostumukseen. Lausunnon mukaan sääntely tulee poistaa lakiehdotuksesta tai sitä on täsmennettävä merkittävästi. Tällainen muutos on edellytyksenä 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa säännöksen poistamista lakiehdotuksesta. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että turva-auttamispalveluja voi toteuttaa myös muu kuin sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen saanut henkilöstö tilanteissa, joissa tällainen koulutus ei ole tarpeen. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus antaa turva-auttamispalvelujen käyttöä koskevan esityksen eduskunnalle mahdollisimman pian.  

Etäpalvelut

Kotihoitoon kuuluvia kotikäyntejä voidaan sosiaalihuoltolain ehdotetun 46 b §:n 2 momentin mukaan osittain korvata etäyhteyksin tapahtuvalla yhteydenpidolla, jos sellainen palvelujen toteuttamistapa soveltuu asiakkaalle ja jos se vastaa sisällöltään asiakkaan palvelutarvetta. Kotihoidon toteuttamisessa voidaan lisäksi hyödyntää muitakin teknologisia ratkaisuja asiakkaan turvallisuuden, hyvinvoinnin ja kotona suoriutumisen tueksi tai työntekijän työn helpottamiseksi, jos se tapahtuu asiakkaan yksityisyyttä kunnioittaen. Valiokunta suhtautuu myönteisesti teknologian hyödyntämiseen ja samalla korostaa asiakkaan turvallisuuden varmistamista kaikissa tilanteissa. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan etäpalveluja koskeva 46 b §:n 2 momentti muodostuu säännöksen sanamuodon perusteella ongelmallisen väljäksi. Säännös vaikuttaa lausunnon mukaan mahdollistavan paitsi yksittäiset, asiakkaan omaa aktiivisuutta edellyttävät yhteydenotot etävälinein myös esimerkiksi ilman asiakkaan aktiivisuutta tapahtuvan henkilön elintoimintojen seurannan. Sääntelyn perusteella hyvin syvälle käyvä puuttuminenkin yksityiselämän suojaan vaikuttaa mahdolliselta. Sääntelystä ei lisäksi käy ilmi, millaisia henkilötietoja teknologisten ratkaisujen avulla kerätään ja miten niitä käsitellään. Sääntelyä ei myöskään ole rajattu sillä esityksen perusteluissa (s. 127) mainitulla seikalla, ettei asiakkaan toimintoja voida seurata enempää kuin hänen hoidon ja huolenpidon tarpeensa välttämättä edellyttää, eikä sääntelystä käy ilmi, perustuuko teknologisten ratkaisujen käyttöönotto aina asiakkaan nimenomaiseen suostumukseen. Sääntely tulee lausunnon mukaan poistaa lakiehdotuksesta tai sitä on täsmennettävä huomattavasti. Tällainen muutos on edellytyksenä 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa säännöksen poistamista lakiehdotuksesta.  

Perustuslakivaliokunta korosti, että teknisten ratkaisujen avulla voi olla mahdollista parantaa ja täydentää hoitoa ja huolenpitoa eikä tällaisten ratkaisujen käyttäminen sinänsä itsessään ole perustuslain kannalta ongelmallista. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan turva-auttamispalvelua ja etäyhteyksillä toteutettavaa kotihoitoa koskevan sääntelyn perustuslain vuoksi välttämättömät korjaukset ja täydennykset edellyttävät kuitenkin varsin laajaa lainvalmistelua. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan käsitykseen teknisten ratkaisujen mahdollisuuksista hoidon ja huolenpidon toteuttamisessa ja pitää tärkeänä, että lainsäädäntö esityksestä nyt poistettavaksi ehdotettujen säännösten suhteen saatetaan mahdollisimman pian perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla vastaamaan käytännön tarpeita niin hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevien asiakkaiden kuin palvelujen toteuttamisesta ja valvonnasta vastaavien toimijoiden kannalta. Valiokunta pitää tärkeänä, että meneillään oleva kehittämistyö teknologian hyödyntämiseksi sosiaalipalveluissa jatkuu siitä huolimatta, että teknologian käyttöä koskevan sääntelyn lisääminen sosiaalihuoltolakiin siirtyy myöhemmin toteutettavaksi. Kehittämistyössä on myös syytä arvioida teknologian käytön vaikutukset henkilöstömitoitusta koskeviin vaatimuksiin sekä kotihoidossa että ympärivuorokautisessa hoivassa. 

Asumispalvelut

Sosiaalihuoltolain asumispalveluja koskevan sääntelyn uudistamisen tavoitteena on kehittää ja monipuolistaa iäkkäiden asumispalveluja joustavammiksi ja paremmin asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaaviksi. Asumispalveluja ovat esityksen mukaan tilapäinen ja tuettu asuminen, joita koskevat säännökset säilyvät asiasisällöltään ennallaan, sekä yhteisöllinen asuminen ja ympärivuorokautinen palveluasuminen, jotka tulevat nykyisen palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen tilalle. Monimuotoisten asumis- ja palvelukokonaisuuksien edistämiseksi lakiin ehdotetaan lisättäviksi säännökset, joilla mahdollistetaan erilaisten asumispalvelumuotojen toteuttaminen samassa toiminnallisessa kokonaisuudessa.  

Yhteisöllinen asuminen (21 b §)

Esityksen mukaan yhteisöllistä asumista järjestettäisiin henkilölle, jonka toimintakyky on alentunut korkean iän, sairauden, vamman tai muun vastaavan syyn vuoksi ja henkilön hoidon ja huolenpidon tarve on toimintakyvyn alenemisen johdosta kohonnut. Yhteisöllinen asuminen tarkoittaa hyvinvointialueen järjestämää asumista sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa tarjoavassa, turvallisessa ja esteettömässä asumisyksikössä, jossa henkilöllä on käytössään tarpeisiinsa soveltuva asunto. Palvelut yhteisöllisessä asumisessa olevalle järjestetään erikseen esimerkiksi tukipalveluina, kotihoitona ja tarvittaessa muina sosiaalipalveluina. Myös omaishoito voi olla osa palvelua. 

Valiokunta katsoo, että asumispalveluihin esitetty uusi yhteisöllisen asumisen kokonaisuus tehostaa palvelujen tuottamista, kun palvelujen järjestäminen eriytyy asumisen järjestämisestä eikä kohteessa tarvitse olla omaa henkilöstöä palvelujen järjestämistä varten, vaan palvelut voidaan järjestää yhtä asumisyksikköä laajempina kokonaisuuksina. Lisäksi asiakkaat voivat yhteisöllisessä asumisessa joustavasti yhdistää eri palveluntuottajien palveluita yksilöllisten tarpeidensa mukaisesti. Näin ollen yhteisöllisen asumisen kokonaisuus mahdollistaa palvelurakenteen keventämisen ja vähentää ympärivuorokautisen palveluasumisen kasvupainetta. Yhteisöllinen asuminen hillitsee työvoimatarpeen kasvua myös kotihoidossa, koska osa kotihoidon käynneistä, kuten esimerkiksi ruokailu tai toimintakyvyn ylläpito, on mahdollista järjestää ryhmämuotoisina palveluina.  

Valiokunta pitää myönteisenä yhteisölliseen asumiseen liittyvää velvoitetta järjestää ryhmätoimintaa, mikä lisää mahdollisuuksia toimintakykyä ylläpitävään ja ennalta ehkäisevään toimintaan. Sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut ja yhteisöllisyys voivat asiantuntijakuulemisen perusteella esimerkiksi hidastaa muistisairauksien etenemistä sekä edistää toimintakyvyn ja sosiaalisten taitojen säilymistä. 

Valiokunta korostaa, että yhteisöllisen palvelun tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että asiakkaan palvelutarve arvioidaan iäkkään henkilön palvelutarpeen arvioinnissa käytettävällä RAI-järjestelmällä ja palvelutarpeen muuttumista seurataan säännöllisesti, jotta asiakas saa aina tarvitsemansa palvelut. Yhteisöllisen asumisen toimeenpanossa keskeistä on myös kuntien riittävä varautuminen ikääntyneiden asumisen tarpeiden kasvuun sekä uusien asumisratkaisujen syntymisen edistäminen esimerkiksi ARA:n investointirahoituksen avulla. Valiokunta pitää tärkeänä, että lain toimeenpanossa luodaan rakenteet ja toimintamallit asumisen tarpeiden ennakoimiseksi ja seuraamiseksi sekä toiminnan yhteensovittamiseksi kuntien ja hyvinvointialueiden kesken.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa kiinnitettiin huomiota asumispalveluihin esitettyjen muutosten, etenkin asumisen ja palvelujen erottamisen, haasteisiin lupa- ja rekisteröintimenettelyjen ja valvonnan kannalta ennen uutta sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaa koskevaa sääntelyä. Lausunnoissa tuodaan esille huoli palvelujen laadun sekä asiakas- ja potilasturvallisuuden varmistamisesta sekä asiakkaiden palvelujen tarpeen riittävästä huomioon ottamisesta. Valvontaviranomaisten keskeinen huoli kohdistuu yhteisöllisen asumisen vaikutuksiin lupa- ja valvontaprosessiin sekä siihen, mikä on yhteisöllisessä asumisessa yksityisiä sosiaalipalveluja koskevaan rekisteriin merkittävä sosiaalipalvelu. Lisäksi epäselvänä pidettiin sitä, miten palveluntuottajien vastuu palvelujen järjestämisestä jakaantuu tilanteessa, jossa yhteisöllisen asumisen asiakkaan tarvitsemia palveluja tuottaa usea eri toimija.  

Valiokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että yhteisöllinen asuminen on hyvinvointialueen järjestämisvastuulla oleva sosiaalipalvelu, jonka järjestäminen perustuu asiakkaan palvelutarpeen arviointiin, asiakassuunnitelmaan sekä yhteisöllisen asumisen järjestämistä koskevaan hallintopäätökseen. Järjestämisvastuussa oleva hyvinvointialue vastaa siitä, että yhteisöllisessä asumisessa tarjotaan säännöksessä tarkoitettua sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa ja että asiakkaan tarvitsemat muut palvelut järjestetään asiakassuunnitelman ja siihen perustuvan päätöksen mukaisesti.  

Hyvinvointialue voi järjestää yhteisöllisen asumisen palvelun itse omissa tiloissaan tai hankkia sen sopimukseen perustuen yksityiseltä palveluntuottajalta, jonka on mahdollista tarjota säännöksessä edellytettyjä asuntoja ja asumista mukaan lukien asukkaiden yhteiseen käyttöön soveltuvat tilat.  

Valiokunta korostaa, että esitetyillä muutoksilla ei ole tarkoitus puuttua palvelujen valvontaan tai yksityisten sosiaalipalvelujen lupa- ja ilmoitusmenettelyyn. Yhteisöllisen asumisen tuottaminen on yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 11 §:ssä tarkoitettua ilmoituksenvaraista sosiaalipalvelua eli tuottajan on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnasta ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista kunnan toimielimelle siinä kunnassa, jossa palveluja tuotetaan. Hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa vuoden 2023 alussa edellä olevassa säännöksessä mainittu ilmoitus on tehtävä hyvinvointialueelle.  

Säännöksen perustelujen mukaan yksityisten sosiaalipalvelujen valvonta kohdistuu lähinnä asumisyksikön tilojen asianmukaisuuteen. Jos laissa tarkoitettu lupaviranomainen toteaa asumiseen ja yhteisölliseen toimintaan tarkoitetut tilat asianmukaisiksi, sen on merkittävä asumisyksikkö lain 25 §:ssä tarkoitettuun yksityisten palvelujen antajien rekisteriin. 

Valiokunta korostaa, että hyvinvointialueen hankkiessa yhteisöllisen asumisen palvelua yksityiseltä palveluntuottajalta on palvelua koskevassa sopimuksessa huomioitava se, miten yhteisölliseen asumiseen kuuluva sosiaalista kanssakäymistä edistävä toiminta palveluntuottajan tiloissa järjestetään. Toiminnan tuottamisesta asumisyksikön tiloissa voi vastata asumista tuottava toimija tai muu asiasta hyvinvointialueen kanssa sopimuksen tehnyt palveluntuottaja, jolloin palveluntuottaja on yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 11 §:n mukaisesti ilmoitusvelvollinen toiminnastaan sekä vastaa myös muiden laissa olevien velvoitteiden osalta tuottamastaan palvelusta.  

Asiakkaan toimintakyvyn heikentymisen ja siitä seuraavan kohonneen hoidon ja huolenpidon tarpeen vuoksi tarvitsemat palvelut järjestetään yhteisöllisestä asumisesta erillisinä kotiin annettavina palveluina, esimerkiksi tukipalveluina ja kotihoitona. Palveluja voi tuottaa asumisyksikön oma henkilöstö tai yksi tai useampi yksikön ulkopuolinen palveluntuottaja. Yhteisöllisen asumisen asiakkaille erikseen järjestettävät muut palvelut muodostavat rekisteröinnin ja valvonnan suhteen yhteisöllisestä asumisesta erillisen kokonaisuuden.  

Vaikka esityksellä ei ole saadun selvityksen perusteella vaikutusta nykyisiin lupa- ja ilmoitusmenettelyihin eikä palvelujen valvontaan, valiokunta ehdottaa asiantuntijakuulemisen perusteella selkeytettäväksi yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 7 §:ää lisäämällä siihen säännös, jonka mukaan laissa tarkoitettu luvanvaraisuus ei koske sosiaalihuoltolain 19 a §:n 4 momentissa tarkoitettua vuorokaudenajasta riippumatta järjestettävää kotihoitoa eikä 21 b §:ssä tarkoitettua yhteisöllistä asumista. 

Ympärivuorokautinen palveluasuminen (21 c §)

Esityksen mukainen ympärivuorokautinen palveluasuminen vastaa sisällöltään pääosin nykyistä tehostettua palveluasumista. Ympärivuorokautisessa palveluasumisessa asiakkaalla on asunto yhteisöllistä toimintaa tarjoavassa yksikössä, jossa on henkilöstöä paikalla kaikkina vuorokaudenaikoina. Ympärivuorokautisen palveluasumisen saannin edellytyksenä on esityksen mukaan päivittäinen ja jatkuva hoidon ja huolenpidon tai vaativan hoidon tarve vuorokaudenajasta riippumatta. Lisäksi edellytetään, että henkilön hoitoa ja huolenpitoa ei ole mahdollista tai hänen etunsa mukaista järjestää kotihoitona tai muulla tavalla. Siltä osin kuin kyse on iäkkäille henkilöille tarjottavasta palvelusta, henkilöstöön sovelletaan vanhuspalvelulaissa säädettyä henkilöstömitoitusta.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on pidetty epäselvänä sitä, milloin asiakkaan tarve edellyttää palvelun järjestämistä yhteisöllisenä asumisena ja kuka olisi ehdotetun lainsäädännön mukaan oikeutettu saamaan ympärivuorokautista palveluasumista. Sääntelyn tarkkarajaisuudella on asiakkaan kannalta merkitystä, koska asiakasmaksut määräytyvät eri tavoin yhteisöllisessä asumisessa ja ympärivuorokautisessa palveluasumisessa.  

Eduskunta on myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (ym.) uudistuksen yhteydessä hyväksynyt lausuman (EV 197/2020 vp), jossa edellytetään, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin tehostetun palveluasumisen ja muun palveluasumisen välisen eron selkeyttämiseksi.  

Valiokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman selvityksen mukaan ympärivuorokautisen palveluasumisen saamisen yksiselitteisten kriteereiden määrittely säädöstasolla on haastavaa, koska etenkin iäkkään henkilön palvelutarpeeseen vaikuttavat lukuisat eri asiat. Säännöksiin tulee jäädä tilaa myös ammattihenkilön suorittamalle tapauskohtaiselle tarveharkinnalle, jotta asiakas saa kaikissa tapauksissa yksilölliseen tilanteeseensa parhaiten soveltuvat palvelut. 

Ympärivuorokautisen palveluasumisen ja yhteisöllisen asumisen erot liittyvät sekä palvelun sisältöön että palveluntarpeen laajuuteen ja intensiteettiin, jotka korostuvat ympärivuorokautisessa palveluasumisessa jatkuvana, vuorokauden eri aikoina ilmenevinä ja ennakoimattomina tarpeina. Valiokunta painottaa RAI-arvioinnin merkitystä palvelun saannin edellytysten arvioinnissa, jotta asiakkaat ohjautuvat heille sopiviin palveluihin. Lisäksi valiokunta korostaa ympärivuorokautista palveluasumista koskevan 21 c §:n perusteluissa todetun (s. 100) mukaisesti, että ympärivuorokautisen palveluasumisen saannin edellytyksiä arvioitaessa on palvelutarpeen arvioinnissa muiden säännökseen ehdotettujen kriteerien ohella erityisen huolellisesti arvioitava asiakkaan edun toteutumista eri palveluissa. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on pidetty todennäköisenä, että yhteisöllinen asuminen uutena palveluna vaikuttaa pidemmällä aikavälillä ympärivuorokautisen palveluasumisen kriteereihin ja muuttaa palvelurakennetta kevyempään suuntaan. Valiokunta toteaa, että asumispalveluja koskevien muutosten toimeenpanon jälkeen tulee arvioida ympärivuorokautisen palveluasumisen kriteerien mahdollisia muutostarpeita.  

Yhteisöllisen ja ympärivuorokautisen asumisen yhdistäminen (46 c §)

Monimuotoisten asumis- ja palvelukokonaisuuksien edistämiseksi lakiin ehdotetaan lisättäviksi säännökset, joilla mahdollistetaan erilaisten asumismuotojen toteuttaminen samassa toiminnallisessa kokonaisuudessa. Kohteessa voi esityksen mukaan olla yhteisöllistä asumista ja ympärivuorokautista palveluasumista sekä asumista tavalliseen asuntokantaan kuuluvissa asunnoissa. Tarkoitus on, että henkilö voi halutessaan elää loppuelämänsä samassa asunnossa eikä hänen tarvitse muuttaa muualle saadakseen toimintakykynsä heikentymisen vuoksi tarvitsemansa palvelut.  

Valiokunta pitää kannatettavana sääntelyn tavoitteita edistää monimuotoisia asumisratkaisuja sekä sellaisten asumismuotojen kehittymistä, jotka mahdollistavat etenkin iäkkäälle henkilölle sen, että hän saa elää loppuelämänsä tutussa kodissaan sinne annettavien tarpeen mukaisten palvelujen turvin. Valiokunta kuitenkin toteaa asiantuntijakuulemisen perusteella, että tavoitteiden käytännön toteuttamisessa on haasteita, ja kiinnittää huomiota asiakkaiden palvelutarpeiden merkittäväänkin vaihteluun sekä riittävän toimeenpanonohjauksen ja yhteisten toimintamallien luomisen tarpeeseen.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa valvontaviranomaiset ovat tuoneet esille huolen eri palvelumuotojen antamiseen samassa kohteessa muun muassa ympärivuorokautisen palveluasumisen henkilöstömitoituksen valvonnan kannalta. Huoli kohdistuu etenkin siihen, minkälaisia vaikutuksia muutoksilla olisi lupa- ja valvontaviranomaisen työhön, sen ylläpitämiin rekistereihin ja mahdollisiin palvelujen tuottajilta edellytettäviin toimenpiteisiin. Lisäksi kiinnitetään huomiota riskeihin asiakkaan palvelutarpeiden mukaisten palvelujen toteutumisessa ja asiakas- ja potilasturvallisuuden toteutumisessa, jos asiakkaiden erilaisia palvelutarpeita ei tunnisteta. Erityisen haastavaksi valvonnan ja lupakäytäntöjen näkökulmasta valvontaviranomaiset arvioivat esityksen mahdollistamaa siirtymistä palvelutarpeen muuttuessa tavalliseen asuntokantaan kuuluvasta asunnosta ympärivuorokautiseen asumiseen, kun eri asumismuotoja toteutetaan samaan rakennuskokonaisuuteen kuuluvissa tiloissa.  

Valiokunnan saaman selvityksen perusteella esityksellä ei ole vaikutusta yksityisten sosiaalipalvelujen lupa- ja ilmoitusmenettelyyn. Yhteisöllisen asumisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen toteuttamisessa samaan rakennuskokonaisuuteen kuuluvissa tiloissa tulevat sovellettaviksi yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain mukaisia lupa- ja ilmoitusvelvollisuuksia sekä muita palvelun laatuun liittyviä velvoitteita, kuten toimintaedellytyksiä, vastuuhenkilöä ja omavalvontasuunnitelmaa koskeva sääntely erikseen kummankin säännöksessä mainitun palvelun kohdalla. Vaikka ehdotetun säännöksen mukaan voidaan eri asumispalvelujen muotoja toteuttaa samaan rakennuskokonaisuuteen liittyvissä tiloissa, muodostaa kukin palvelu oman toimintayksikkönsä. Asuminen tavanomaiseen asuntokantaan kuuluvassa huoneistossa ei kuitenkaan muodosta sosiaalihuoltolakiin ehdotetun säännöksen mukaista tai vanhuspalvelulaissa tarkoitettua toimintayksikköä. Yksityiskotiin ei näin ollen kohdistu edellä mainittuja yksityisistä sosiaalipalveluista annetussa laissa olevia velvoitteita, eikä sinne myöskään ole mahdollista tehdä yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 9 §:n 1 momentissa tarkoitettua aluehallintoviraston tarkastusta. 

Säännöksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan tilanteessa, jossa asukkaan toimintakyky alenee niin, että hänellä on tarve siirtyä yhteisöllisestä asumisesta tai tavallisesta asumisesta ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, hänelle on tehtävä palvelutarpeen arviointi ja palvelusuunnitelma sekä niihin pohjautuva hallintopäätös ympärivuorokautisen palveluasumisen myöntämisestä. Tässä arvioinnissa on ensisijaisesti otettava asiakkaan etu sosiaalihuoltolain 30 §:n 2 momentin mukaisesti huomioon, kun asiakkaalle parhaiten soveltuvaa asumis- ja palvelukokonaisuutta ja mahdollista siirtymistä toiseen asuntoon arvioidaan. Valiokunta korostaa, että jos asiakkaan etu edellyttää siirtymistä toiseen asuntoon, on pyrittävä järjestämään asiakkaan asuminen vahvempien palvelujen turvin ainakin samassa asuinympäristössä, esimerkiksi palvelukorttelissa. Arviointia tehtäessä on otettava huomioon myös sosiaalihuoltolain 30 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan sosiaalihuoltoa on lähtökohtaisesti toteutettava siten, että avio- ja avopuolisoilla sekä muilla perheenjäsenillä on mahdollisuus asua yhdessä.  

Valiokunta korostaa, että palveluntuottajan velvollisuutena on huolehtia siitä, että ympärivuorokautisen palveluasumisen lakisääteinen mitoitus toteutuu ja että yhteisöllisen asumisen asiakkaat saavat ne palvelut, jotka heille on myönnetty, ja että sitä varten on varattu riittävät henkilöstöresurssit. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan henkilöstön mitoitukseen sovelletaan vanhuspalvelulain säännöksiä ympärivuorokautisen hoidon vähimmäismitoituksesta siltä osin kuin kohteessa järjestetään ympärivuorokautista palveluasumista iäkkäille henkilöille. Henkilöstön vähimmäismäärän iäkkäiden henkilöiden kohdalla on vastattava kulloistakin ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasmäärää. Muilta osin ei edellytä, että kohteessa on asukkaiden palveluja varten erikseen palkattu henkilöstö, vaan palvelut järjestetään erikseen esimerkiksi kotihoitoa ja tukipalveluja koskevien säännösten mukaisesti.  

Valiokunnan saaman selvityksen perusteella säännös on pyritty kirjoittamaan mahdollistavaan muotoon niin, että se ei liikaa sido toimijoiden käsiä ottaen huomioon toimintaympäristön muuttuminen. Valiokunta pitää tärkeänä, että ehdotettujen uusien sosiaalihuoltolain säännösten toimeenpanossa löydetään sääntelyn tavoitteita tukevat yhteiset toimintakäytännöt valvontaviranomaisten, hyvinvointialueiden ja palveluntuottajien kesken. Lisäksi valiokunta painottaa, että uusien asumispalvelujen vaikutusta lupa- ja ilmoitusmenettelyihin, valvontaan sekä asiakkaiden palveluihin tulee seurata ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin lainsäädännön selkeyttämiseksi.  

Henkilöstö

Valiokunta painottaa riittävän ja ammattitaitoisen henkilöstön merkitystä sosiaalihuollon palvelujen laadun turvaamisessa. Hoitohenkilöstön saatavuus heikkenee, kun eläköityminen heikentää henkilöstön saatavuutta ja aikaisempaa pienemmät ikäluokat siirtyvät työmarkkinoille. Henkilöstön saatavuus sekä alan veto- ja pitovoiman vahvistaminen ovat yksi iäkkäiden henkilöiden palvelujen suurimpia haasteita.  

Esityksessä ehdotetaan palvelujen laadun varmistamiseksi muutoksia sosiaalihuoltolain ja vanhuspalvelulain johtamista, omavalvontaa ja henkilöstöä koskeviin säännöksiin. Laadun parantamisen rinnalla tavoitteena on edistää henkilöstön riittävyyttä ja toiminnan toteutusta niin, että alalle saadaan uusia työntekijöitä ja nykyiset työntekijät haluavat jatkaa työskentelyä alan tehtävissä. Valiokunta pitää tärkeänä, että henkilöstön osallistumista ja kuulemista palvelujen kehittämisessä vahvistetaan. 

Kotihoidon riittävyyden ja laadun varmistamiseksi sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös kotikäyntien suunnittelusta ja kotihoidon toteuttamisesta (46 b §). Kotikäyntien hyvällä suunnittelulla tähdätään siihen, että asiakas saa hänelle kuuluvat palvelut ja että olemassa olevan henkilöstön työaika riittää mahdollisimman hyvin palvelujen toteuttamiseen. Sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan myös lisättäviksi säännökset, joiden mukaan toimintayksikön johdon olisi ryhdyttävä toimenpiteisiin henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi, jos suunniteltuja kotikäyntejä ei voida toteuttaa henkilöstön vajauksen vuoksi (49 b §). Ehdotetun säännöksen mukaan toimintayksikön johtajalla on velvollisuus viedä tieto henkilöstövajauksesta välittömästi eteenpäin omassa organisaatiossaan sellaiselle taholle, jolla on konkreettiset mahdollisuudet puuttua henkilöstön määrään.  

Lisäksi esityksessä ehdotetaan vanhuspalvelulain henkilöstöä koskeviin säännöksiin muutoksia, joiden tavoitteena on lisätä palvelujen laatua ja lisätä henkilöstön riittävyyden, palvelujen laadun ja asiakastyytyväisyyden seurantaa. Esityksen mukaan toimintayksikön johtaja vastaa toimivaltansa rajoissa siitä, että yksikössä on riittävä henkilöstö. Johtamisella on myös tuettava työntekijöiden työhyvinvointia (21 §). Toimintayksikön päivittäisessä toiminnassa toteutettavaan omavalvontaan sisältyisi myös henkilöstön riittävyyden jatkuva seuranta (23 §). Ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksessa ei siirtymäajan jälkeen oteta enää huomioon kotiavustajia eikä hoitoapulaisia välittömään asiakastyöhön osallistuvina työntekijöinä, koska näille vanhoille nimikkeille ei ole määritelty alan koulutusvaatimuksia. Lisäksi lääkehoidon koulutusta edellytetään jatkossa myös iäkkäiden henkilöiden kotihoidossa.  

Valiokunta pitää kannatettavina esityksessä ehdotettuja muutoksia palvelujen laadun, lääkitysturvallisuuden ja henkilöstöjohtamisen parantamiseksi sekä alan houkuttelevuuden lisäämiseksi. Valiokunta pitää myös esitettyjä lisäyksiä lähihoitajien ja sairaanhoitajien koulutuspaikkoihin välttämättöminä henkilöstön pitkän aikavälin riittävyyden turvaamisessa. Valiokunta kuitenkin toteaa, että lainsäädäntömuutosten ja koulutuspaikkojen lisäämisen ohella on kiinnitettävä erityistä huomiota toimintayksiköiden pitkäjänteisen työhyvinvoinnin ja toimintatapojen kehittämiseen yhteistyössä henkilöstön kanssa sekä johtamisen kehittämiseen. Lisäksi henkilöstön saatavuuden rajoite tulee ottaa huomioon palvelujärjestelmän kehittämisessä. 

Valiokunta korostaa myös sosiaalialan ammattiosaamisen monipuolista hyödyntämistä erityisesti osallisuutta ja vuorovaikutusta edellyttäviä toimintoja järjestettäessä. Valiokunta pitää asiakkaiden palvelutarpeiden mukaisten laadukkaiden ja turvallisten palveluiden turvaamiseksi tärkeänä, että myös kotihoidossa hyödynnetään moniammatillista osaamista ja työnjaossa otetaan huomioon työntekijöiden ammatillinen osaaminen.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa nostettiin esille myös hoiva-avustajien rooli kotihoidossa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kotihoidon asiakastyö edellyttää pääsääntöisesti sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön osaamista, koska asiakkaan tarpeisiin tulee vastata kokonaisvaltaisesti. Kotikäynteihin voi kuitenkin sisältyä sellaisiakin tehtäviä, joiden suorittamiseen riittää myös hoiva-avustajan koulutus erityisesti tilanteissa, joissa hoiva-avustaja on koulutuksensa lisäksi saanut perehdytyksen kotihoidon tehtäviin ja jos hän tehtäviä suorittaessaan voi saada ohjausta sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöltä. Hoiva-avustajien osaaminen voi peseytymisessä, pukeutumisessa, ulkoilussa ja ruokailussa avustamisessa asiakkaan tarpeista riippuen soveltua kotihoitoon esimerkiksi tilanteissa, joissa kotikäyntiin ei sisälly asiakkaan lääkehoidosta vastaamista. Hoiva-avustajien käyttö heidän osaamistaan vastaavissa tehtävissä tukee myös sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöiden riittävyyttä. 

Uudistuksen tavoitteena on myös vahvistaa ja lisätä henkilöstön riittävyyden, palvelujen laadun ja asiakastyytyväisyyden seurantaa. Vanhuspalvelulakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen velvollisuudesta seurata palvelujen laatua. Seurannan avulla saadaan säännöllisesti koko maan kattavaa vertailukelpoista tietoa henkilöstön riittävyydestä ja kotihoidon laadusta palvelujen hankinnan ja valvonnan tueksi. Valiokunta pitää tärkeänä, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittää menetelmiä ja ohjausta kotihoidon henkilöstön riittävyyden todentamiseksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kehittämistyötä tehdään parhaillaan kehittämishankkeissa, joita on käynnistetty hyvinvointialueiden tiedolla johtamisen ja valtakunnallisten viranomaisten tiedon tuotannon, tietovarantojen sekä tiedon johtamisessa tarvittavien tiedonhallintaratkaisujen kehittämiseksi. Tavoitteena on luoda yhtenäinen ja kattava tietopohja, joka auttaa hyvinvointialueita järjestämään oikeat ja riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tehokkaasti.  

Vanhuspalvelulain muut muutokset

Johtamista, henkilöstöä ja omavalvontaa koskevien säännösten lisäksi vanhuspalvelulakiin ehdotetaan lisättäviksi informatiiviset säännökset kunnan ja hyvinvointialueen velvollisuudesta ottaa huomioon ikääntyneen väestön asumistarpeet strategisessa suunnittelussaan. Lisäksi vanhuspalvelulain säännöstä iäkkäälle henkilölle sosiaalihuoltolain mukaisesti nimetyn omatyöntekijän tehtävistä ehdotetaan täsmennettäväksi. Omatyöntekijän on ehdotuksen mukaan muun muassa neuvottava asiakastaan, seurattava hänen toimintakykynsä muutoksia ja oltava tarvittaessa yhteydessä palveluiden järjestäjään ja tuottajaan palveluiden riittävyyden ja laadun turvaamiseksi.  

Vanhuspalvelulaista ehdotetaan poistettavaksi mahdollisuus järjestää iäkkäiden henkilöiden pitkäaikainen laitoshoito sosiaalihuollon laitosyksiköissä 1.1.2028 asti ulottuvan siirtymäajan jälkeen. Pitkäaikaista laitoshoitoa voitaisiin järjestää terveydenhuollon laitoksissa ja niissäkin vain, jos siihen olisi lääketieteelliset tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet. 

Valiokunta pitää ehdotettuja vanhuspalvelulain muutoksia kannatettavina ja vanhuspalvelujen laatua edistävinä. Valiokunta pitää hyvänä, että kuntien ja hyvinvointialueiden strategisessa suunnittelussa otetaan huomioon iäkkäiden henkilöiden asumisen ja palvelujen monimuotoisuus. Valiokunta ehdottaa kuitenkin täsmennettäväksi säännöksen sanamuotoa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla niin, että se kattaa ehdotettua kattavammin hyvinvointia tukevien palvelujen riittävyyden ja laadun arvioinnin. Valiokunta piti jo vanhuspalvelulakia koskevaa esitystä käsitellessään tärkeänä, että arviointi kohdistuu sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi esimerkiksi ikääntyneen väestön asumisoloihin samoin kuin asiointipalvelujen, liikunta- ja kulttuuripalvelujen ja liikennepalvelujen saatavuuteen sekä ympäristön esteettömyyteen, koska näillä on suuri merkitys hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämisessä ja parantamisessa (StVM 27/2012 vp).  

Voimassa olevan vanhuspalvelulain 12 §:n mukaan kunnan ja jatkossa hyvinvointialueen on järjestettävä ikääntyneen väestön hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista tukevia neuvontapalveluja. Säännöksen mukaan kunnalla on lisäksi velvollisuus tarjota erityisesti riskiryhmiin kuuluville ikääntyneille asukkailleen terveystarkastuksia, vastaanottoja tai kotikäyntejä, jotka tukevat hyvinvointia, terveyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista.  

Esityksessä vanhuspalvelulain 12 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, joka koskee asumisen ennakoinnin sisällyttämistä säännöksessä tarkoitettuihin neuvontapalveluihin. Neuvonnassa on esityksen mukaan kannustettava ikääntynyttä väestöä ennakoimaan tulevia asumistarpeitaan ja toteuttamaan sellaisia asumisratkaisuja, jotka mahdollisimman hyvin tukisivat itsenäistä suoriutumista myös silloin, kun toimintakyky on iän myötä heikentynyt ja palvelujen tarve kasvanut.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille ikääntyneille suunnattu neuvolatoiminta yhtenä toimivana ratkaisuna ja toimintamallina ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, toimintakyvyn ja terveyden ylläpitämiseksi ja ikääntymisestä seuraavien palvelutarpeiden ennakoimiseksi. Voimassa oleva vanhuspalvelulain 12 § mahdollistaa hyvinvointia tukevien palvelujen organisoimisen ja toteuttamisen ja toiminnan nimeämisen useilla eri tavoilla, esimerkiksi neuvolatoimintana tai jollakin muulla alueelliset olosuhteet ja erityispiirteet huomioivalla tavalla. Valiokunta pitää tärkeänä ennalta ehkäisevää toimintaa ja toivoo, että ikäihmisten neuvoloista muodostuu hyvinvointialueilla vaikuttava ja tehokas toimintamuoto. Neuvolatoiminnan vakiinnuttamiseksi valiokunta ehdottaa 12 §:ää täydennettäväksi neuvolatoimintaa koskevalla säännöksellä. Valiokunta edellyttää, että sosiaali- ja terveysministeriö selvittää hyviä toimintatapoja ikääntyneen väestön terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi ja parhaiden käytäntöjen vakiinnuttamiseksi koko maahan esimerkiksi ikäihmisten neuvolatoimintana. (Valiokunnan lausumaehdotus 3)  

Asiakasmaksut

Asiakasmaksulakiin ehdotetut muutokset johtuvat pääosin sosiaalihuoltolakiin ehdotetuista muutoksista. Muutosten tarve johtuu kotiin annettavia palveluja ja asumispalveluja koskevista muutoksista. Asiakasmaksulain 7 c §:ssä säädettyyn asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön jäävään käyttövaraan ei ehdoteta muutoksia. Säännöksen muuttaminen edellyttää sen vaikutusten tarkempaa arviointia, joka on mahdollista tehdä asiakasmaksulain laajemman uudistuksen yhteydessä. 

Sisällöllisenä muutoksena asiakasmaksulain 7 c §:ään ehdotetaan esityksessä lisättäväksi uusi 5 momentti. Sen mukaan, jos puolisojen yhteenlaskettujen kuukausitulojen perusteella määräytyvä maksu muodostuisi suuremmaksi kuin asiakkaan omien tulojen perusteella määräytyvä maksu, asiakkaalta saisi periä enintään hänen omien tulojensa perusteella määräytyvän maksun. Säännöksen perustelujen mukaan tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että kuntien ja jatkossa hyvinvointialueiden tulisi tehdä puolisotilanteissa vertailulaskelmat asiakkaan omiin tuloihin perustuvan maksun suuruudesta sekä puolisojen yhteenlaskettuihin tuloihin perustuvan maksun suuruudesta ja periä enimmillään maksu, joka on näistä pienempi. Esitetyn 7 c §:n 5 momentin on esitetty tulevan voimaan heti, kun ehdotettu laki on hyväksytty ja vahvistettu. Valiokunta ehdottaa voimaantulosäännöksen täsmentämistä siten, että lisättäväksi ehdotettua 7 c §:n 5 momenttia alettaisiin soveltaa heti sen voimaan tultua uusia asiakasmaksupäätöksiä tehtäessä. Ennen 7 c §:n 5 momentin voimaantuloa tehtyjen voimassa olevien asiakasmaksupäätösten tarkistamiselle ehdotetaan kuitenkin siirtymäaikaa vuoden 2022 loppuun saakka.  

Laki yksityisistä sosiaalipalveluista

Saadun selvityksen mukaan hallituksen esityksen tarkoituksena ei ole muuttaa nykyisiä yksityisten palveluntuottajien lupa- ja ilmoitusvelvollisuuksia tai valvontaviranomaisen toimivaltuuksia. Vuorokaudenajasta riippumatonta kotihoitoa ei näin ollen ole tarkoitettu säädettäväksi yksityisiä sosiaalipalveluja koskevassa laissa tarkoitetuksi ympärivuorokautiseksi, lupaa edellyttäväksi sosiaalipalveluksi. Sellaiseksi ei katsota myöskään lakiin ehdotettua yhteisöllistä asumista. Lupaa edellyttävä ympärivuorokautisuus viittaa palveluun, jossa henkilökuntaa on jatkuvasti läsnä ja tavoitettavissa ympäri vuorokauden. Valiokunta ehdottaa asian selventämiseksi, että yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 7 §:ään lisätään uusi 3 momentti, jonka mukaan laissa tarkoitettu luvanvaraisuus ei koske sosiaalihuoltolain 19 a §:n 4 momentissa tarkoitettua vuorokaudenajasta riippumatta järjestettävää kotihoitoa eikä 21 b §:ssä tarkoitettua yhteisöllistä asumista.