Yleistä

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi vammaispalvelulaki, jolla kumotaan voimassa oleva laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987). Lisäksi ehdotetaan muutettaviksi viittä muuta lakia. Vammaispalvelulain tarkoituksena on toteuttaa vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja osallistumista yhteiskunnassa sekä ehkäistä ja poistaa niiden toteutumisen esteitä, tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä turvata vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen ja edun mukaiset, riittävät sekä laadultaan hyvät palvelut. 

Esityksen tavoitteena on vammaisten henkilöiden keskinäisen yhdenvertaisuuden sekä yhtäläisten oikeuksien edistäminen vamman laadusta ja henkilön asuinpaikasta riippumatta. Tavoitteena on myös vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden edistäminen suhteessa vammattomiin henkilöihin, jotta vammaisten henkilöiden oikeus osallistua ja tehdä samanlaisia valintoja kuin muut kansalaiset toteutuisivat nykyistä paremmin. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää hallituksen esittämien lakiehdotusten säätämistä erittäin tärkeänä. Valiokunta ehdottaa erityisesti vammaispalvelulakiehdotukseen useita muutoksia, joista merkittävimmät liittyvät perustuslakivaliokunnan lausuntoon (PeVL 79/2022 vp) ja siinä esitettyihin säätämisjärjestyshuomautuksiin. Tällaisina merkittävimpinä muutoksina valiokunta ehdottaa erityisesti subjektiivisia oikeuksia koskevien säännösten täsmentämistä ja selkeyttämistä, ikääntymisrajauksen poistamista ja hengityshalvauspotilaiden aseman säilyttämistä lähtökohtaisesti ennallaan.  

Perustuslakivaliokunnan lausunnon (kappale 41) mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnos on saatettava perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi, jos sosiaali- ja terveysvaliokunta päätyy itse valmistelemaan perustuslakivaliokunnan lausunnossa edellytetyt muutokset. Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti 25.1.2023 pyytää perustuslakivaliokunnan lausunnon hallituksen esitystä koskevasta mietintöluonnoksesta. 

Perustuslakivaliokunnan 14.2.2023 sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksesta antaman lausunnon (PeVL 100/2022 vp) mukaan lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, 1. lakiehdotus kuitenkin vain, jos valiokunnan hengityslaitteen varassa elävän henkilön määritelmästä tekemä valtiosääntöoikeudellinen huomautus otetaan asianmukaisesti huomioon. Lisäksi valiokunta pitää valitettavana, ettei mietintöluonnoksen perusteluista saa juurikaan tulkinta-apua esimerkiksi säännösehdotuksissa käytettyjen käsitteiden käyttö- ja merkitysyhteyksiin sekä yleisemmin säännösehdotusten sisältöön. Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan huomiota myös vaikutusarvioiden puuttumiseen, mikä vaikeuttaa esimerkiksi sen arviointia, miten mietintöluonnoksessa ehdotetut muutokset turvaavat vammaisten henkilöiden ja eri vammaisten henkilöiden ryhmien oikeuksia yhdenvertaisesti. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on ottanut perustuslakivaliokunnan lausunnossaan esittämät huomautukset huomioon mietinnössään. 

Lakiehdotusten oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alusta, mutta esitystä ei ehditty käsitellä suunnitellun voimaantulon vaatimassa aikataulussa. Valiokunta toteaa, että tarkoituksenmukaisena ajankohtana voimaantulolle voidaan pitää kuluvan vuoden lokakuun alkua. 

Palvelujen toteuttaminen

Ehdotetun vammaispalvelulain tarkoituksena on tukea vammaisen henkilön itsenäistä elämää ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. Lain tarkoituksena on tukea vammaisia ihmisiä siten, että he saavat omat voimavaransa, kykynsä, taitonsa ja tietonsa parhaalla mahdollisella tavalla käyttöön. Itsenäinen elämä voi tarkoittaa elämää, jossa henkilö tekee asioita omatoimisesti itse ilman ulkopuolista apua, tukea tai ohjausta, mutta myös elämää, jossa henkilö toimii avustettuna tai tuettuna palveluiden avulla. 

Perustuslakivaliokunta kiinnitti ensimmäisessä lausunnossaan (PeVL 79/2022 vp, kappaleet 8—10) huomiota siihen, että vammaispalvelulain subjektiivisina oikeuksina toteutettavien palvelujen sääntely on siinä määrin epämääräistä, etteivät palvelujen sisältö, niiden saamisedellytykset ja palveluihin oikeutettujen piiri käy yksiselitteisesti ilmi laista. Lakiehdotuksessa käytetty käsitteistö on lisäksi osin vaikeaselkoista ja täsmentymätöntä. Perustuslakivaliokunnan mielestä sääntelytavalle esitetyt perustelut ovat sinänsä ymmärrettäviä ja osin myös hyväksyttäviä. Sääntely 6 §:n 1 momentissa tarkoitetuista palveluista ei kuitenkaan lausunnon mukaan täytä lailla säätämisen vaatimukseen sisältyviä vaatimuksia sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta sekä selkeydestä ja ymmärrettävyydestä. Vammaispalvelulakiehdotuksen subjektiivisia oikeuksia koskevien säännösten kirjoitustapaa on siten perustuslain 19 ja 80 §:stä johtuvista syistä välttämätöntä täsmentää ja selkeyttää. Tällainen muutos on edellytyksenä 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Perustuslakivaliokunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksesta antaman lausunnon (PeVL 100/2022) mukaan mietintöluonnoksessa subjektiivisia oikeuksia koskevien säännösten kirjoitustapaa on täsmennetty ja selkeytetty valiokunnan aikaisemmassa lausunnossa edellytetyllä tavalla. Perustuslakivaliokunta kuitenkin painottaa, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee vielä huolellisesti tarkastella ehdotettua sääntelyä siltä kannalta, ettei sääntely aiheuta vammaisten henkilöiden tai heidän tarvitsemiensa palveluiden (esim. pistekirjoituksen opetus) jäämistä sääntelyn ulkopuolelle. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella täsmennyksiä ja täydennyksiä subjektiivisia oikeuksia koskeviin vammaispalvelulain 7, 8, 12—19, 23—26, 28 ja 30 §:iin. Lisäksi ehdotetaan uusia 20, 21, 27 sekä 33 §:iä.  

Muutosehdotusten tarkoituksena on täyttää lain täsmällisyydelle ja tarkkarajaisuudelle sekä selkeydelle ja ymmärrettävyydelle asetetut vaatimukset. Samalla säännöksissä on pyritty edelleen ottamaan huomioon vammaisten henkilöiden vaihtelevat avun ja tuen sekä huolenpidon tarpeet. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan palvelujen liian tiukasti rajatut myöntämisedellytykset voisivat lisätä väliinputoamisen riskiä ja vähentää yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin ja palvelusuunnittelun merkitystä. Lakiehdotuksessa sääntelyn täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta on punnittu suhteessa kunkin palvelun luonteeseen ja merkitykseen vammaispalvelulain 1 §:n mukaisen tarkoituksen toteutumiseksi.  

Valiokunta ehdottaa palvelujen toteuttamista koskeviin säännöksiin jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin kuvattuja täsmennyksiä. Valiokunta ehdottaa säännösten rakennetta muutettavaksi siten, että niissä säädetään selkeämmin palvelujen myöntämisen edellytyksistä ja asiakkaan subjektiivisesta oikeudesta. Säännöksiä selkeytetään myös siten, että palveluista tehtäviin yksilöityihin päätöksiin kirjataan vähintään palvelun sisältö, määrä ja toteuttamistapa. 

Hallituksen esityksessä ehdotetut uudet säännökset valmennuksesta (7 §) ja lyhytaikaisesta huolenpidosta (24 §) ovat esimerkkejä palveluista, joiden myöntämisedellytyksiä ja sisältöä ei saadun selvityksen mukaan ole mahdollista rajata liian tarkkaan heikentämättä palvelun laatua ja vaikuttavuutta sekä vammaisen henkilön oikeusturvaa. Esimerkiksi valmennuksen tavoitteet, sisältö, toteuttamistavat sekä tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittava valmennuksen määrä ovat erilaisia riippuen siitä, onko kyseessä viittomakielen opettelu, pyörätuolia käyttävän henkilön julkisten kulkuvälineiden käytön harjoittelu vai arjen taitojen harjoittelu silloin, kun henkilöllä on tiedollisia ongelmia. 

Valiokunta toteaa, että useissa vammaispalveluissa on mahdollista ja tärkeää säätää esimerkiksi palvelujen vähimmäismääristä. Tällaisia palveluja ovat henkilökohtainen apu, erityinen osallisuuden tuki, liikkumisen tuki ja päivätoiminta. Sen sijaan tietyissä palveluissa, kuten valmennus, tuettu päätöksenteko, vaativa moniammatillinen tuki, asumisen tuki ja lyhytaikainen huolenpito, palvelun vähimmäismääristä ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollistakaan säätää ilman, että sääntelyn tavoitteen saavuttaminen vaikeutuu. Valiokunta korostaa julkisen vallan velvollisuutta turvata riittävät palvelut, jotka perustuvat asiakkaan yksilöllisen palvelutarpeen perusoikeusmyönteiseen arviointiin, ja sitä, että palvelut annetaan asiakkaan äidinkielellä, suomeksi tai ruotsiksi. Tuen tai palvelun sisältö, määrä ja toteutustapa on arvioitava yhdessä vammaisen henkilön ja tarvittaessa hänen läheistensä kanssa. 

Hallituksen esitykseen sisältyy useita voimassa olevaan lainsäädäntöön verrattuna uusia vammaispolitiikassa käytettyjä käsitteitä, joilla on pyritty uudistamaan terminologiaa siten, että mahdollistetaan myös asiakkaan asemaa vahvistavien palvelujen erilaiset toteuttamistavat. Valiokunta toteaa, että vammaispalvelulain käsitteistön muuttaminen on tarpeen myös sen vuoksi, että lain piiriin tulee uusia kohderyhmiä, kuten kehitysvammaiset, aivovammaiset ja neurokirjon henkilöt. 

Valiokunta kiinnittää huomiota myös vammaispalvelujen hankintaan. Valiokunta pitää tärkeänä, että hyvinvointialueet käyttävät kehitysvammaisten ja autismikirjon henkilöiden elämänmittaisia, välttämättömiä palveluita järjestäessään ensisijaisesti ulkoisten sopimuskumppanien kanssa kestäviä järjestämistapoja, kuten henkilökohtainen budjetointi, yksilöllinen maksusitoumus tai palveluseteli. Jos palvelujen hankinnassa käytetään kilpailutusmenettelyä, tulee valiokunnan näkemyksen mukaan kiinnittää huomiota Euroopan unionin sosiaalisen perusoikeuskirjan säännöksiin hyvään hallintoon kuuluvista hallintomenettelyllisistä oikeuksista.  

Ikääntymisrajaus

Vammaispalvelulain soveltaminen edellyttää 1. lakiehdotuksen 2 §:n mukaan muun muassa, että henkilön avun, tuen tai huolenpidon tarve johtuu pääasiassa muusta kuin iäkkäänä alkaneesta ja tyypillisesti iäkkäillä henkilöillä esiintyvästä sairaudesta tai yleisestä vanhuudesta johtuvasta rappeutumisesta taikka heikkoudesta. Nykyiseen vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annettuun lakiin ei sisälly vastaavan kaltaista ns. ikääntymisrajausta lukuun ottamatta henkilökohtaista apua koskevaa sääntelyä.  

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan (PeVL 79/2022 vp, kappale 15), että esityksen perustelujen valossa vaikuttaa siltä, että iäkkäinä vammautuneet joutuisivat ikääntymisrajauksen vuoksi tosiasiassa muita — yleensä nuorempia — vammaisia henkilöitä epäedullisempaan asemaan kahdessa suhteessa: Heille tarkoitetut sosiaalipalvelut olisivat perustelujen mukaan sosiaalihuoltolakiin perustuvia määrärahasidonnaisia palveluja, joista perittäisiin asiakasmaksulain mukainen maksu, kun taas vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin olisi yleensä subjektiivinen oikeus ja palvelut olisivat pääosin maksuttomia. Esityksen perustelujen mukaan muutos merkitsisi osalle iäkkäistä henkilöistä palvelujen heikentymistä ja asiakasmaksujen lisääntymistä nykyiseen tilanteeseen verrattuna. 

Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan (kappale 17) ikääntymisrajaus nyt ehdotetulla tavalla muotoiltuna ja perusteltuna muodostuu ongelmalliseksi YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen (jäljempänä vammaissopimus) kannalta, eikä nyt käsillä olevassa poikkeuksellisessa asetelmassa ole perustuslakivaliokunnan mielestä esitetty ehdotetulle ikääntymisrajaukselle riittäviä hyväksyttäviä perusteita. Ehdotettu 2 §:n 1 momentin 3 kohta on siten poistettava vammaispalvelulakiehdotuksesta. Tällainen muutos on edellytyksenä 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota (kappale 18) siihen, ettei esimerkiksi palveluiden eriyttäminen vaikkapa työikäisten ja työiän ylittäneiden välillä sinänsä ole välttämättä ongelmallista, kunhan eroille on hyväksyttävä peruste. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan tämänkaltaisesta palvelujen eriyttämisestä säätäminen edellyttää kuitenkin perusteellista säädösvalmistelua. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti ikääntymisrajauksen poistamista 1. lakiehdotuksen 2 §:stä. Ehdotettu muutos vastaa voimassa olevan vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin mukaista tilannetta. Mainitun säännöksen mukaan vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 1 §:ssä tarkoitetulle henkilölle järjestetään kuitenkin hänen vammaisuutensa edellyttämiä palveluja ja tukitoimia ensisijaisesti vammaispalvelulain nojalla siltä osin kuin ne ovat hänen palveluntarpeeseensa nähden riittäviä ja sopivia sekä muutoinkin hänen etunsa mukaisia. Tässä esityksessä kyseinen niin sanottu lain soveltamista koskeva toissijaisuussäännös viittaa nimenomaan henkilön yksilöllisten tarpeiden mukaisiin ja sopiviin palveluihin.  

Perustuslakivaliokunta katsoo toisessa lausunnossaan (PeVL 100/2022 vp, kappale 9), että sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotuksessa on otettu asianmukaisesti huomioon perustuslakivaliokunnan lausunnossa PeVL 79/2022 vp esitetty ikääntymisrajausta koskeva valtiosääntöoikeudellinen huomautus.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoo lainsäädännön tavoitteiden ja myös sen toteutettavuuden näkökulmasta tärkeäksi erottaa iäkkäille henkilöille heidän yksilöllisen tarpeensa mukaan järjestettävät palvelut, joista usein käytetään myös termiä vanhuspalvelut, vammaisille henkilöille järjestettävistä erityispalveluista (vammaispalveluista). Vanhuspalveluilla tarkoitetaan lähtökohtaisesti niitä sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain mukaisia palveluja, joita iäkkäälle henkilölle järjestetään sosiaalihuoltolain ja vanhuspalvelulain säännösten nojalla tapahtuvan palvelu- ja hoitotarpeen arvioinnin ja selvittämisen perusteella. Nykyiselläänkin iäkkäät henkilöt ovat oikeutettuja laissa olevien kriteerien täyttyessä tarpeenmukaisiin erityispalveluihin, kuten vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin, edellä kuvatun vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin soveltamisalasäännöksen mukaisesti. 

Ikääntymisrajauksen poistaminen muuttaa lakiehdotuksen taloudellisia vaikutuksia. Rajauksen poisto vaikuttaa merkittävämmin tulevaisuudessa. Väestön ikääntyessä vammaispalveluiden saajamäärät ja siten myös kustannukset kasvavat tulevaisuudessa ikääntymisrajauksen poiston myötä enemmän kuin jos rajaus olisi säilytetty. 

Palvelut, joiden kustannuksiin ikääntymisrajauksella on eniten vaikutusta, ovat sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan henkilökohtainen apu, johon on ainoana palveluna aikaisemmin sisältynyt ikääntymisrajaus, liikkumisen tuki ja asumisen tuki muiden kuin kehitysvammaisten henkilöiden osalta. Ikääntymisrajauksen sisällyttämisen esitykseen ja sen muutaman vuoden aikana tapahtuvan toimeenpanon arvioitiin lisäävän hyvinvointialueiden asiakasmaksutuottoja asumisen tuen osalta arviolta 0,7 miljoonalla eurolla vuodesta 2026 lähtien. Liikkumisen tuen osalta hyvinvointialueille olisi aiheutunut 2,7 miljoonan euron säästö palvelun kustannuksissa sekä 0,7 miljoonan euron kasvu asiakasmaksutuottoon vuodesta 2026 alkaen. Nämä säästöt ja asiakasmaksutuottojen kasvut, 4,1 miljoonaa euroa, jäävät ikääntymisrajauksen poiston myötä toteutumatta. Lisäksi ikääntymisrajauksen poiston vaikutuksesta henkilökohtaisen avun kustannusten arvioitiin nousevan siten, että ne ovat noin 4,2 miljoonaa euroa vuodelle 2026. 

Hallinnollisen työn arvioitiin hallituksen esityksessä lisääntyvän vuosien 2023—2025 ajaksi, kun asiakkaita olisi siirtynyt sosiaalihuoltolain piiriin. Ikääntymisrajauksen poiston myötä nämä arvioidut kustannukset vähenevät saadun selvityksen mukaan säästyneiden työvoimakustannusten vuoksi (asiakassuunnitelmien päivitykset) yhteensä 0,2 miljoonaa euroa vuonna 2023 ja 0,8 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2024 ja 2025. Kun huomioidaan nämä kustannusten vähenemiset, ikääntymisrajoituksen poistamisen kustannukset syntyvät henkilökohtaisen avun hieman lisääntyvästä asiakasmäärästä, liikkumisen tuen hieman kasvavista järjestämiskustannuksista sekä asumisen tuen ja liikkumisen tuen asiakasmaksutuottojen vähenemisestä niin, että nousu olisi vuonna 2024 3,6 miljoonaa euroa ja vuonna 2025 4,2 miljoonaa euroa. Lisäkustannukset vuodesta 2026 alkaen ovat valiokunnan saaman selvityksen mukaan noin 8,4 miljoonaa euroa. 

Henkilökohtainen apu ja erityinen osallisuuden tuki

Vammaispalvelulakia koskevan 1. lakiehdotuksen 9 §:n 3 momentin mukaan henkilökohtaisen avun myöntämisen edellytyksenä on, että vammainen henkilö kykenee itsenäisesti tai tuettuna muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa osa vammaisjärjestöistä katsoi, että henkilökohtaisen avun voimavaraedellytys eli palvelun myöntämisen edellytys siitä, että vammainen henkilö kykenee itsenäisesti tai tuettuna muodostamaan ja ilmaisemaan tahtonsa avun sisällöstä, tulisi poistaa, koska se on syrjivä ja vammaissopimuksen vastainen. Lausunnoissa tuotiin esiin, että jos voimavaraedellytystä ei poisteta, on erityisestä osallisuuden tuesta tehtävä myönnettävien tuntimäärien osalta yhdenvertainen vapaa-ajan henkilökohtaisen avun kanssa niin, että erityisen osallisuuden tuen kuukausittaista vähimmäistuntimäärää nostetaan. 

Ehdotetulla 1. lakiehdotuksen 9 §:n 3 momentilla pyritään turvaamaan henkilökohtainen apu myös niille vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat tukea tahtonsa muodostamiseen ja ilmaisemiseen. Jos vammaisella henkilöllä ei millään kommunikointikeinolla tuettunakaan arvioitaisi olevan säännöksen edellyttämää kykyä muodostaa ja ilmaista tahtoaan avun sisällöstä ja siten käyttää henkilökohtaista apua, olisi huolehdittava, että muilla palveluilla turvataan hänen itsemääräämisoikeutensa ja osallisuutensa toteutuminen. Yleensä parhaiten tämä tuki voitaisiin toteuttaa erityisenä osallisuuden tukena, mutta joissain tilanteissa myös valmennuksena tai osana asumisen tuen palveluita. Henkilökohtainen apu ei parhaalla mahdollisella tavalla vastaa kaikkien vammaisten henkilöiden tarpeisiin. Tarkoituksena lakiehdotuksessa on tarjota vammaisille henkilöille yhdenvertaisuuden toteutumiseksi erilaisia palveluvaihtoehtoja. 

Henkilökohtaisen avun myöntämisperusteet on asetettu niin mataliksi, että valiokunnan saaman selvityksen mukaan henkilökohtaisen avun ulkopuolelle jää vain hyvin pieni joukko sellaisia vammaisia henkilöitä, joiden palvelutarve on erittäin suuri ja jaksaminen usein rajallista. Nämä henkilöt ovat usein päivätoiminnan piirissä.  

Valiokunta ei ehdota vammaispalvelulain 9 §:n 3 momentin poistamista lakiehdotuksesta, mutta ehdottaa 1. lakiehdotuksen 12 §:ssä erityisen osallisuuden tuen tuntimäärän nostamista 30 tuntiin kuukaudessa, mikä vastaa myös 9 §:n 5 momentissa tarkoitetun henkilökohtaisen avun minimituntimäärää. Erityisen osallisuuden tuen minimituntimäärän nosto 30 tuntiin edistää erityisen osallisuuden tuen saajien yhdenvertaisuutta suhteessa henkilökohtaisen avun saajiin. Valiokunta painottaa, että henkilökohtaisen avun ja erityisen osallisuuden tuen toteutumista yhdenvertaisuuden näkökulmasta tulee seurata ja tarvittaessa ryhtyä lainsäädännön muuttamiseksi voimavararajauksen poistamiseksi, jos yhdenvertaisuus ei toteudu. Valiokunta ehdottaa tästä lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 1)  

Hallituksen esityksen mukaan siirtymäsäännösten vuoksi lain voimaantulosta vuoden 2025 loppuun asti minimituntimäärä olisi 10 tuntia kuukaudessa. Vuoden 2026 alusta lähtien määrä nousisi 20 tuntiin. Valiokunta ehdottaa, että erityisen osallisuuden tuen minimituntimäärän voimaantulon siirtymäaikaa muutetaan siten, että minimituntimäärä on 10 tuntia vuoden 2024 loppuun saakka, 20 tuntia vuonna 2025 ja vuodesta 2026 alkaen 30 tuntia kuukaudessa.  

Valiokunta korostaa, että ehdotettu erityisen osallisuuden tuen määrä, 30 tuntia, on vähimmäistuntimäärä ja että palvelua tulee aina myöntää vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen mukaan. 

Hallituksen esityksessä on arvioitu, että palvelun järjestämisen vuosikustannukset silloin, kun palvelua annetaan 10 tuntia kuukaudessa, ovat 6,5 miljoonaa euroa. Näin ollen 10 tunnin lisääminen jo vuodelle 2025 aiheuttaisi 6,5 miljoonan euron kertaluonteisen lisäystarpeen rahoitukseen. Valiokunnan ehdotus tuntimäärän nostamisesta 30 tuntiin kuukaudessa lisää kustannuksia myös 6,5 miljoonaa euroa vuosittain vuodesta 2026 alkaen. 

Lasten asema

Lasten asumisen tuki

Vammaispalvelulakia koskevassa 1. lakiehdotuksen 19 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi lapsen asumisen tuesta ja siitä, että vammaisen lapsen asuminen on mahdollista järjestää myös kodin ulkopuolella. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että päätös lapsen asumisen tuesta kodin ulkopuolelle edellyttää huoltajien suostumusta ja lapsen mielipiteen selvittämistä hänelle merkityksellisistä asioista. 

Valiokunta toteaa, että ehdotettu säännös turvaa nykyistä lainsäädäntöä paremmin lapsen oikeuden asua kotona muun perheensä kanssa ja saada tarvitsemansa asumisen tuki kotiin. Vammaisten lasten asuminen olisi riittävän avun, tuen ja palvelujen avulla järjestettävä ensisijaisesti oman perheen kanssa. Lapsen asuminen kodin ulkopuolella vammaispalveluna voidaan järjestää vain, jos lapsen ei ole mahdollista asua kotona oman perheensä kanssa yksilöllisestä avusta ja tuesta huolimatta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa lapsen asumisen tukea koskevaa säännöstä pidettiin kannatettavana ja tarpeellisena. 

Valiokunta pitää hyvänä, että hallituksen esityksessä rajataan lapsen asuminen kodin ulkopuolella perhehoitoon tai enintään seitsemän lapsen ryhmäkoteihin. Säännöksellä pyritään toteuttamaan pitkäaikainen ja kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ja palvelujen kehittämistä koskeviin valtioneuvoston periaatepäätöksiin vuosina 2010 ja 2012 kirjattu tavoite vammaisten lasten laitoshoidon lakkauttamisesta. Muutos toteuttaa myös useita vammaissopimuksen tavoitteita. 

Perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 79/2022 vp, kappale 25) mukaan ehdotetun sääntelyn suhde perustuslain 6 §:n 3 momenttiin ja 21 §:n 2 momenttiin sekä lapsen oikeuksien yleissopimuksen 12 artiklan määräyksiin lapsen kuulemisesta ja oikeudesta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti jää epäselväksi. Lausunnon mukaan lakiehdotuksen perusteella ei käy selväksi, millainen merkitys lapsen näkemyksille tulee antaa asumista koskevassa päätöksenteossa ja miten lapsen oikeutta vaikuttaa itseään koskeviin asioihin on tässä yhteydessä tarkoitus toteuttaa.  

Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan sääntelyä on täydennettävä esimerkiksi lastensuojelulain 20 §:ään sisältyvää lapsen mielipiteen selvittämistä koskevaa sääntelyä vastaavasti. Lisäksi lakiin tulisi sisällyttää säännökset kodin ulkopuolella asuvan lapsen sivistyksellisistä oikeuksista esimerkiksi lastensuojelulain 52 a §:n sääntelyä vastaavasti sekä yhteydenpidosta läheisten kanssa lastensuojelulain 54 §:n sääntelyä vastaavasti. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa, että lapsen asumista koskevaa vammaispalvelulain sääntelyä täydennetään perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvatulla tavalla siten, että säännökset turvaavat paremmin lapsen oikeutta vaikuttaa itseään koskeviin asumisratkaisuihin, oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä ja lapsen sivistyksellisiä oikeuksia.  

Lapsen asumisen tukea koskevan säännöksen tarkoitus on turvata lapsen mahdollisuus asua kotona oman perheensä kanssa. Valiokunta ehdottaa säännöstä täydennettäväksi niin, että se turvaa lapsen ja perheen tuen vuorokauden ajasta riippumatta. Silloin, kun kotona asuminen ei ole mahdollista ja lapsi asuu kodin ulkopuolella, on erityisen tärkeä huolehtia lapselle tärkeiden ihmissuhteiden ylläpitämisestä, minkä vuoksi valiokunta ehdottaa pykälää täydennettäväksi säännöksellä lapsen oikeudesta hänen kehityksensä kannalta tärkeisiin, jatkuviin ja turvallisiin ihmissuhteisiin. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että lakiehdotukseen lisätään uusi säännös (20 §) lapsen mielipiteen selvittämisestä päätettäessä lapsen muuttamisesta pois kotoa. 

Valiokunta ehdottaa myös, että lakiehdotukseen lisätään uusi säännös (21 §) lapsen sivistyksellisistä oikeuksista tilanteissa, joissa lapsi asuu kodin ulkopuolella. Nämä oikeudet on turvattava kaikille lapsille varhaiskasvatuslain ja perusopetuslain nojalla, mutta selvyyden vuoksi asia ehdotetaan kirjattavaksi vammaispalvelulakiin. Valiokunta korostaa, että varhaiskasvatus, koulunkäynti tai muu koulutus ovat olennainen osa lapsen elämää, kasvua ja kehitystä. Lapsen asuinpaikan valinnan yhteydessä tulee huolehtia myös siitä, että lapsen varhaiskasvatus tai koulunkäynti tulee asianmukaisesti järjestettyä lapsen muuttaessa asumaan kodin ulkopuolelle. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että täydennetyissä säännöksissä on perustuslakivaliokunnan ehdottamalla tavalla käytetty pohjana lastensuojelulain säännöksiä. Vaikka kodin ulkopuolella asuvan vammaisen lapsen asema on erilainen kuin sijoitettaessa lapsi asumaan kodin ulkopuolelle huostaanottotilanteessa, on kuitenkin perusteltua turvata haavoittuvassa asemassa olevan vammaisen lapsen oikeudet vastaavalla tavalla kuin lastensuojelutilanteissa.  

Lasten asumisesta kodin ulkopuolella perittävät maksut

Hallituksen esityksen mukaan vammaisen lapsen asumisen tuesta kodin ulkopuolella on mahdollista periä asiakasmaksu. Asiakasmaksulakiin on hallituksen esityksessä ehdotettu lisättäväksi uusi 7 d §, jonka 4 momentin mukaan lapselta ja hänen vanhemmiltaan lapsen asumisen tuesta kodin ulkopuolella perittävä maksu voisi olla yhteensä enintään 1 860,20 euroa kuukaudessa.  

Hallituksen esityksen mukaan lapsen asumisesta kodin ulkopuolella perittävän maksun enimmäismäärä vastaa asiakasmaksulainsäädännön perusteella lastensuojelusta perittäviä maksuja. Esityksen mukaan ehdotettu säännös saattaa lisätä huomattavasti joidenkin lapsiperheiden kustannuksia nykytilaan verrattuna, koska oman perheen ulkopuolella ilman lastensuojelun sijoitusta asuvien vammaisten lasten perheiltä perittävistä maksuista ei ole ollut aikaisemmin säännöksiä ja kuntien käytännöt perittävistä maksuista ovat vaihdelleet. Hyvinvointialueella on kuitenkin velvollisuus alentaa maksuja tai poistaa ne kokonaan, jos ne muodostuvat kohtuuttomiksi perheen toimeentulolle. 

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vain hyvin pienellä osalla (2 %) vanhemmista elatusapu eli vanhemman maksama avustus elatuksen turvaamiseksi lapselle, joka ei asu pysyvästi hänen luonaan, ylitti 302,73 euroa kuukaudessa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Tilastoraportti 11/2019, Lapsen elatus ja huolto sekä isyyden selvittäminen 2018). Näin ollen asumisen tuesta kodin ulkopuolella perittävän maksun enimmäismäärä koskisi vain hyvin pientä joukkoa. Valiokunta pitää tästä huolimatta ehdotettua enimmäismäärää korkeana ja ehdottaa enimmäismäärän laskemista 1 860,20 eurosta 500 euroon kuukaudessa. Myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa nostettiin esille huoli asiakkaiden selviämisestä uusista asiakasmaksuista ja erityisesti kiinnitettiin huomiota kodin ulkopuolella asuvan vammaisen lapsen asumisesta perittäviin kustannuksiin, jotka nostavat perheiden maksurasitusta. 

Koska vanhemmilta ei ole nykytilassa käytännössä peritty kuin erittäin harvoin yli 300 euron elatusmaksuja, kodin ulkopuolella järjestettävän lapsen asumisen tuen asiakasmaksun enimmäismäärän alentamisella 500 euroon ei käytännössä ole taloudellisia vaikutuksia. 

Lasten aamu- ja iltapäivätoiminta

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on lisäksi kiinnitetty huomiota siihen, että lyhytaikaista huolenpitoa koskevaan pykälään tulisi sisältyä myös vammaisuuteen perustuva aamu- ja iltapäivätoiminta viimeistään kolmannelta luokalta, jolloin kyseessä olisi asiakasmaksulain 4 §:n 5 kohdan perusteella maksuton vammaispalvelu. Hallituksen esityksen mukaan aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään pääsääntöisesti perusopetuslain mukaisena palveluna, jolloin siitä voidaan periä maksu.  

Valiokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman selvityksen perusteella aamu- ja iltapäivätoimintaa vastaavaa lyhytaikaista huolenpitoa voidaan antaa myös silloin, kun vammainen lapsi tarvitsee sitä ennen ja jälkeen koulupäivänsä vanhempien ollessa estyneitä huolehtimasta hänestä. Valiokunta ehdottaa lyhytaikaista huolenpitoa koskevan vammaispalvelulain 24 §:n täydentämistä niin, että tämä mahdollisuus tuodaan selvemmin esiin. Käytännössä maksu on nykyäänkin usein saatettu jättää perimättä, koska se on niin pieni suhteessa käsittelyn vaatimaan työpanokseen. Tämän vuoksi valiokunnan ehdottamalla muutoksella ei ole juurikaan vaikutuksia kotitalouksien asemaan. 

Päivätoiminta

Vammaispalvelulakia koskevan 1. lakiehdotuksen 25 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi päivätoiminnan järjestämisestä muille kuin vanhuuseläkeikäisille vammaisille henkilöille. Vammaisella henkilöllä olisi oikeus päivätoimintaan, jos hän tarvitsee päivittäistä osallisuuden tukea eikä pysty osallistumaan sosiaalihuoltolain perusteella järjestettyyn työtoimintaan tai työllistymistä edistävään toimintaan tai jos tämä toiminta ei vastaa hänen yksilöllisiin tarpeisiinsa. Palvelu korvaisi osaltaan nykyisen vammaispalvelulain 8 b §:n mukaisen vammaisten henkilöiden päivätoiminnan sekä kehitysvammalain perusteella erityishuoltona järjestetyn vaativinta tukea tarvitsevien kehitysvammaisten henkilöiden päivätoiminnan. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa todettiin, että ehdotuksen mukainen päivätoiminta heikentäisi palvelua nykyisestä. Lausunnoissa pidettiin tärkeänä, että työkyvyttömyys ei olisi päivätoiminnan myöntämisen edellytyksenä, vaan sitä tulisi voida myöntää yksilöllisen tarpeen perusteella myös limittäin esimerkiksi työtoiminnan tai työllisyyttä edistävän toiminnan kanssa.  

Valiokunta ehdottaa vammaisten henkilöiden osallisuuden ja työllistymismahdollisuuksien edistämiseksi, että päivätoimintaa koskevaa vammaispalvelulain 25 §:ää muutetaan niin, että vammainen henkilö voi työssä käymisen, työllisyyttä edistävän toiminnan tai työtoiminnan lisäksi osallistua yksilöllisen tarpeen perusteella myös päivätoimintaan.  

Lisäksi valiokunta ehdottaa, että päivätoimintaa koskevassa säännöksessä säädettäisiin myös päivätoiminnan toteuttamiseksi tarpeellisista matkoista. Valiokunta pitää tärkeänä, että vammaisella henkilöllä olisi oikeus saada maksuttomat matkat päivätoimintaan, jos hänellä on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa eikä hän toimintarajoitteensa takia voi ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia käyttää julkista liikennettä. Tämä parantaa erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien henkilöiden osallistumismahdollisuuksia. Valiokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman selvityksen mukaan maksuttomuudesta ei seuraa merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, koska päivätoimintaan osallistuvien vammaisten henkilöiden tulot ovat useimmiten niin pienet, että heille olisi käytännössä tehtävä päätös maksuhuojennuksesta, jos päivätoiminnan matkat olisivat maksullisia. Lisäksi maksuhuojennuspäätöksistä luopuminen vähentää työvoiman tarvetta ja kustannuksia. 

Hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden asema

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetusta laista (4. lakiehdotus, jäljempänä asiakasmaksulaki) kumotaan 5 §:n 3 kohta, jonka mukaan hengityshalvauspotilaalle annettava hoito ja ylläpito sekä hoitoon liittyvät kuljetukset ovat maksuttomia siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Muutokseen liittyy esityksen mukaan kolmen vuoden siirtymäaika, jonka aikana kumotun säännöksen perusteella järjestetyt palvelut pysyvät maksuttomina (voimaantulosäännös 4 mom.). Lisäksi ehdotuksen mukaan kotihoidossa olevalle hengityshalvauspotilaalle maksettavaa ylläpitokorvausta koskee siirtymäaika niin, että ylläpitokorvaus poistetaan asteittain siten, että ylläpitokorvauksesta vähennetään 20 prosenttia vuosittain viiden vuoden ajan 1 päivästä tammikuuta 2026 alkaen 31 päivään joulukuuta 2030, minkä jälkeen korvaus poistetaan kokonaisuudessaan.  

Hallituksen esityksen mukaan ehdotettu muutos tarkoittaa käytännössä hengityshalvauspotilaiden erityisaseman lakkauttamista. Heidän palvelunsa järjestetään ehdotuksen mukaan jatkossa vammaispalveluina ja yleisinä terveydenhuollon palveluina. Perustelujen (s. 256) mukaan tämä toteuttaisi hengityshalvauspotilaiden itsemääräämisoikeutta, osallisuutta, oikeusturvaa ja yhdenvertaista oikeutta palveluihin muiden vammaisten henkilöiden kanssa. Keskeinen seuraus ehdotetusta muutoksesta on kotihoidossa olevalle hengityshalvauspotilaalle nykyisin maksettavan ylläpitokorvauksen lakkaaminen. Korvauksen keskimääräinen suuruus on esityksen (s. 22) mukaan noin 1 400 euroa kuukaudessa.  

Perustuslakivaliokunnan ensimmäisen lausunnon mukaan (PeVL 79/2022 vp, kappale 23) ehdotettu hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden asemaan kohdistuva muutos ja sen hallituksen esityksessä kuvatut vaikutukset merkitsevät erityisen haavoittuvassa asemassa olevien vammaisten henkilöiden perustuslain 19 §:n 3 momentissa turvattujen oikeuksien oikeasuhtaisuusvaatimuksen vastaisia heikennyksiä. Valiokunnan käsityksen mukaan edes lakiin ehdotetut verrattain pitkät siirtymäajat ja mahdollisuus muihin tukimuotoihin eivät muuta tätä arviota. Hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden asema tukijärjestelmän muutoksissa tulee valiokunnan mielestä turvata nyt ehdotettua paremmin.  

Perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 79/2022 vp, kappale 24) mukaan asiakasmaksulakiehdotusta on muutettava siten, että hengityslaitetta käyttävien hengityshalvauspotilaiden oikeuksiin ei aiheudu esityksellä kuvatulla tavalla vaikuttavia heikennyksiä. Tällainen muutos on edellytyksenä 4. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Perustuslakivaliokunnan toisen lausunnon (PeVL 100/2022 vp, kappale 14) mukaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksessa ehdottamaa hengityslaitteen varassa olevien taloudellista asemaa turvaavaa sääntelyä tulee muuttaa niin, että kaikki vertailukelpoisessa asemassa olevat hengityslaitteen varassa elävät henkilöt tulevat sen piiriin. Tämä on edellytyksenä valiokunnan mietintöön sisältyvän 1. lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. 

Perustuslakivaliokunnan lausuntojen johdosta sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa, että 4. lakiehdotuksen 5 §:n 3 kohta muutetaan jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin kuvatulla tavalla niin, että säännös turvaisi jatkossakin hengityslaitteen varassa elävien henkilöiden maksuttoman terveydenhoidon sekä hoitoon liittyvät kuljetukset. Ehdotetun muutoksen johdosta sekä terveydenhuollon laitoshoidossa että kotihoidossa olevat hengityslaitteen varassa elävät henkilöt saisivat jatkossakin kaikki terveydenhuollon palvelunsa ja niihin liittyvät kuljetukset maksutta. Lisäksi hengityslaitteen varassa elävän henkilön ylläpito terveydenhuollon laitoshoidon aikana olisi maksutonta kuten nykyisinkin. Terveydenhuollon laitoshoitoon sisältyvät myös tarvittavat lääkkeet. Laitoshoidossa olevilla henkilöillä ei voimassa olevankaan lainsäädännön perusteella ole oikeutta ylläpitokorvaukseen. 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa, että kotihoidossa olevien henkilöiden osalta nykyiseen asiakasmaksulakiin (5 §) ja -asetukseen (22 §) perustuvaa ylläpitokorvausta vastaava etuus turvattaisiin lisäämällä 1. lakiehdotukseen uusi 33 §, jonka perusteella kotihoidossa oleville henkilöille myönnettäisiin nykyistä ylläpitokorvausta (1 400 e) vastaavaa taloudellista tukea. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan saaman selvityksen perusteella laitoshoidon ulkopuolella oleville hengityslaitteen varassa eläville henkilöille ei ole perusteltua maksaa ylläpitokorvausta asiakasmaksulain ja -asetuksen perusteella, koska kyseisessä laissa säädetään asiakkaalta perittävistä asiakasmaksuista sekä tiettyjen palvelujen maksuttomuudesta. Lisäksi asiakasmaksuja koskevassa lainsäädännössä ei ole ylipäätään perusteltua säätää siitä, miten hengityslaitteen varassa elävä henkilö määritellään. 

Ehdotetusta taloudellisesta tuesta vähennetään Kansaneläkelaitoksen maksama yleisen asumistukilain ja eläkkeensaajan asumistukilain perusteella myönnetty asumistuki tai opintotukilain perusteella myönnetty asumislisä. Kansaneläkelaitoksen maksaman asumistuen tai asumislisän ja uuden taloudellisen tuen yhteenlaskettu enimmäismäärä on aiemmin myönnetyn keskimääräisen ylläpitokorvauksen määrän suuruinen eli noin 1 400 euroa kuukaudessa. Asumistuen tai -lisän vähentäminen ei siten heikennä hengityslaitteen varassa elävän henkilön taloudellista asemaa. Jos henkilö taas joutuisi lyhytaikaisesti terveydenhuollon laitoshoitoon, hän saisi asiakasmaksulain perusteella sairaalassa maksuttoman ylläpidon, mikä voitaisiin vastaavasti vähentää hänen taloudellisesta tuestaan. Tämä olisi perusteltua kaksinkertaisen kompensoinnin välttämiseksi. 

Koska henkilö ei olisi enää kotona asuessaan laitoshoidossa, hän ei voisi saada sairaalahoitoon kuuluvia maksuttomia lääkkeitä sairaalasta, vaan lääkkeet tulisi hankkia itse reseptillä. Lääkkeiden osalta vuosiomavastuu on 592,16 euroa vuonna 2023. Lääkekustannukset jäisivät kuitenkin kuukaudessa (49,35 euroa) kohtuullisiksi suhteessa henkilölle ehdotetun vammaispalvelulain 33 §:n mukaiseen kuukausittain maksettavaan taloudelliseen tukeen. 

Valiokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa asiakasmaksulain siirtymäsäännöstä tarkennettavaksi siten, että säännökset vastaavat hengityslaitetta käyttävien henkilöiden asemaan esitettyjä muutoksia. 

Hallituksen esityksen mukaan hengityslaitetta tarvitsevien asiakkaiden palvelujen ja etuuksien muutokset ehdotetulla tavalla olisivat aiheuttaneet hyvinvointialueille 3,7 miljoonan euron säästöt ja 0,06 miljoonan euron asiakasmaksutuoton kasvun sekä lisäksi Kansaneläkelaitokselle 1,7 miljoonan euron kustannuksien kasvun. Hallituksen esityksessä on arvioitu, että ylläpitokorvaukset laskisivat siirtymäsäännöksen vuoksi asteittain (20 % vuodessa) vuodesta 2026 alkaen ja täysimääräinen säästö saavutettaisiin vuonna 2030. Ylläpitokorvauksen poistamisen täysimääräiseksi säästövaikutukseksi on hallituksen esityksessä arvioitu vuodesta 2030 eteenpäin 1,7 miljoonaa euroa.  

Hengityslaitetta tarvitsevien asiakkaiden palvelujen ja etuuksien muuttaminen valiokunnan ehdottamalla tavalla siten, että kotihoidossa oleville asiakkaille maksettaisiin asumistukea ja lisäksi taloudellista tukea, joiden yhteenlaskettu enimmäismäärä olisi aiemmin myönnetyn keskimääräisen ylläpitokorvauksen määrän suuruinen eli noin 1 400 euroa kuukaudessa, aiheuttaisi sosiaali- ja terveysministeriöstä saadun selvityksen mukaan arviolta 0,4 miljoonan euron asumistuen menojen kasvun huomioon ottaen 1,3 miljoonan euron (1,4 milj. euroa vuoden 2023 tasossa) vuosittaisten kustannusten kasvun hallituksen esityksessä arvioituihin taloudellisiin vaikutuksiin nähden vuodesta 2030 eteenpäin. Kustannukset kasvavat saadun selvityksen mukaan suhteessa hallituksen esityksessä arvioituun asteittain niin, että vuodesta 2026 vuoteen 2029 kustannukset nousevat vuosittain noin 0,3 miljoonaa euroa. 

Muut huomiot

Asumisen tuki

Vammaispalvelulakia koskevan 1. lakiehdotuksen 18 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi vammaisen henkilön asumisen tuesta. Vammaisen henkilön asumisen tukemista koskevan sääntelyn tavoitteena on lisätä asiakkaan saataville entistä enemmän asumisen vaihtoehtoja ja yksilöllisiä asumisen ratkaisuja. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa nostettiin esille, että lain lähtökohtana tulisi selkeämmin olla vammaisen henkilön oikeus itse valita, missä ja keiden kanssa hän asuu. Valiokunta toteaa, että ehdotetun 1. lakiehdotuksen 18 §:n mukaan asumisen tukea on järjestettävä vammaisen henkilön yksilöllisen tarpeen mukainen määrä ensisijaisesti vammaisen henkilön toivomalla toteuttamistavalla. Lisäksi säännöksessä korostetaan vammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden, osallisuuden ja yksityisyyden toteutumista. Valiokunta korostaa, että ehdotettu säännös velvoittaa ottamaan laajasti huomioon asiakkaan tahdon. Valiokunta myös korostaa, että vammaisten henkilöiden oma näkemys palveluiden tarpeesta ja tuottamistavasta on aina kirjattava asiakassuunnitelmaan ja asiakassuunnitelmasta poikkeaminen on perusteltava. Nämä muutokset sisältyvät hallituksen esityksen ehdotukseen sosiaalihuoltolain 39 ja 45 §:n muutoksista.  

Vammaispalvelulakia koskevan 1. lakiehdotuksen 22 §:n perusteella vammaisella henkilöllä on oikeus saada esteettömään asumiseen kohtuullinen tuki. Säädöskohtaisten perustelujen mukaan kohtuullisina kustannuksina pidetään lähtökohtaisesti tehtävän muutostyön tai hankittavan laitteen tai teknisen ratkaisun keskimääräistä markkinahintaa. Korvattavissa muutostöissä noudatetaan soveltuvin osin valtion asuntolainoituksessa käytettävää laatutasoa. Kustannusten kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan huomioon, mikä olisi kulloinkin vammaisen henkilön yksilöllisiin tarpeisiin nähden sopiva ja toteuttamiskelpoinen ratkaisu. 

Myös voimassa olevan vammaispalvelulain mukaan hyvinvointialueen on korvattava vaikeavammaiselle henkilölle asunnon muutostöistä sekä asuntoon kuuluvien välineiden ja laitteiden hankkimisesta hänelle aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Valiokunta toteaa, että lakiehdotuksen 22 §:ssä tarkoitettujen kustannusten kohtuullisuuden arvioinnissa voi jatkossakin ohjeellisesti hyödyntää voimassa olevaan lakiin perustuvaa oikeuskäytäntöä. 

Liikkumisen tuki

Hyvinvointialueella on 1. lakiehdotuksen 28 §:n perusteella velvollisuus järjestää kustannuksiltaan kohtuullinen liikkumisen tuki. Kohtuullisuusarviointi tulee tehdä sekä vammaisen henkilön tuen tarpeen että kustannusten näkökulmasta. Valiokunta toteaa, että voimassa olevassa vammaispalvelulaissa on rajattu subjektiivinen oikeus koskemaan kohtuullisia kuljetuspalveluita, joten voimassa olevaan lakiin perustuvaa oikeuskäytäntöä voi jatkossakin hyödyntää ohjeellisesti. Koska liikkumisen tuen kokonaisuus on määriteltävä vammaisen henkilön yksilöllisten tarpeiden mukaan, liikkumisen tuen laajuuden tai kohtuullisuuden määrittely ei voi perustua ennalta asetettuihin yleisiin kilometri- tai eurorajoihin. 

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi liikkumisen tuesta nykyistä vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua laajemmin niin, että liikkumisen tuki voidaan toteuttaa nykyistä monipuolisemmilla ja joustavammilla tavoilla.  

Ehdotetun 1. lakiehdotuksen 29 §:n mukaan lähtökohtana on, että vammaisten henkilöiden liikkuminen toteutetaan ensisijaisesti osana esteetöntä julkista liikennettä, mukaan lukien kutsu- ja palveluliikenne. Kuljetuspalveluiden lisäksi liikkumisen tuki voitaisiin toteuttaa esimerkiksi henkilökohtaisen avustajan avulla. 

Ehdotetun 1. lakiehdotuksen 28 §:n mukaista liikkumisen tukea olisi mahdollista saada, vaikka vammainen henkilö tarvitsisi toisen henkilön apua aina kodin ulkopuolella liikkuessaan. Toisaalta, jos vammainen henkilö kykenee esimerkiksi henkilökohtaisen avun avulla käyttämään tosiasiallisesti käytettävissä olevia julkisia joukkoliikennevälineitä, hänellä ei välttämättä ole avustajan kanssa matkustaessaan oikeutta taksimatkaan. Matkaan käytettävä mahdollisesti pidempi aika pitää kuitenkin ottaa huomioon avustajan tuntitarvetta arvioitaessa. 

Esityksen mukaan liikkumisen tukena annetuista kuljetuspalveluista perittäisiin asiakasmaksu (julkisen liikenteen maksu), joten aiemmin kehitysvammaisten henkilöiden erityishuollon palveluihin tarvittaessa sisältyneet maksuttomat kuljetukset poistuvat päivätoimintaa ja kehitysvammaisten henkilöiden työtoimintaa lukuun ottamatta. Valiokunta toteaa, että ehdotettu muutos lisää vammaisten henkilöiden välistä yhdenvertaisuutta, sillä muut vammaiset henkilöt ovat maksaneet kuljetuksistaan omavastuuosuuden. Esityksen tavoitteen mukaisesti vammaiset henkilöt olisivat siten myös kuljetusten osalta yhteisten palvelujen piirissä, jotka myönnettäisiin henkilön tarpeen eikä diagnoosin perusteella. 

Valiokunta kuitenkin korostaa, että asiakasmaksulain 11 §:n mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Asiakasmaksujen alentaminen tai perimättä jättäminen on ensisijaista suhteessa toimeentulotukeen, joka on luonteeltaan viimesijainen ja väliaikainen taloudellinen tuki. Lisäksi valiokunta painottaa, että asiakkaalle on annettava tieto mahdollisuudesta maksuhuojennukseen ennen ensimmäistä palvelutapahtumaa tai sen yhteydessä.  

Seuranta

Perustuslakivaliokunta korostaa lausunnossaan (PeVL 100/2022 vp, kappale 15) tarvetta seurata tarkoin lainsäädännön vaikutuksia ja tarvittaessa ryhtyä havaittujen ongelmien korjaamiseen. Perustuslakivaliokunnan mielestä seurannan tarvetta korostaa sekin, että lakiehdotusta on muutettu merkittävästi kireällä aikataululla ja ilman tavanomaista vaikutusten arviointia eduskuntakäsittelyn aikana. Perustuslakivaliokunta pitää välttämättömänä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta tekee uudistuksen seurantaa koskevan lausumaehdotuksen eduskunnalle. Sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen lainsäädännön vaikutusten seurannan tarpeesta ja ehdottaa asiasta lausumaa. (Valiokunnan lausumaehdotus 2)