Selonteon lähtökohdat ja tausta

Kansallinen ilmasto- ja energiastrategia sisältää konkreettiset toimet ja linjaukset, joilla pyritään siihen, että Suomi saavuttaisi yhteisesti EU:ssa sovitut energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030 mennessä ja etenisi kohti vuoden 2050 tavoitteita vähähiilisestä yhteiskunnasta. Suomen pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraalius. Strategia rakentuu hallitusohjelman, Pariisin ilmastosopimuksen ja EU:n ilmasto- ja energiapolitiikan muodostamalle perustalle. Selonteon taustana on parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean lokakuussa 2014 julkaisema mietintö energia- ja ilmastotiekartta 2050, jossa tutkittiin eri vaihtoehtoja päästöjen vähentämiseen ja niiden vaikutuksia.  

Strategian lähtökohtana on energia- ja ilmastopolitiikan kokonaisvaltainen tarkastelu eri sektoreilla. Kolme keskeistä tarkastelukulmaa, joiden tasapainosta selonteossa on pyritty pitämään huolta, ovat olleet i) kustannustehokkuus ja kilpailukyky, ii) kestävyys kasvihuonepäästöjen ja ympäristön näkökulmasta sekä iii) energiajärjestelmän toimitusvarmuus.  

Vaikka kyse on kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta, energiasektorin kotimaiset strategiset linjaukset ovat tosiasiassa vahvasti kytköksissä kansainväliseen ilmastosopimusmekanismiin ja EU-tason instrumentteihin. Tämä asettaa toisaalta tiukat reunaehdot kansallisille politiikkavalinnoille ja toisaalta tarjoaa tilaisuuden hyödyntää niitä mahdollisuuksia, joita kansainväliset sitoumukset ja yhteistyö tarjoavat.  

Keskeisistä ilmastopoliittisista linjauksista päätetään YK:n ilmastonmuutosta koskevassa puitesopimuksessa, joka tuli voimaan vuonna 1994. Sopimus ei kuitenkaan sisällä määrällisiä velvoitteita kasvihuonekaasujen vähentämisestä. Teollisuusmaat sitoutuivat vähentämään hiilidioksidipäästöjään Kioton pöytäkirjassa vuonna 2005. Joulukuussa 2015 hyväksytty Pariisin sopimus vahvistaa maailmanlaajuisia ilmastotoimia, mutta ei velvoita valtioita tiettyihin päästötavoitteisiin; valtiot sitoutuvat itse saavuttamaan asettamansa tavoitteet. 

Myös EU:n energia- ja ilmastopolitiikan lähtökohtana ovat edellä mainitut kolme päätavoitetta, kilpailukyky, toimitusvarmuus ja kasvihuonepäästöjen vähentäminen. Keskeisiä ohjauskeinoja ovat päästökauppajärjestelmä ja energian sisämarkkinat. EU:n ja sen jäsenvaltioiden tuleva panos kasvihuonekaasujen vähentämiseen perustuu Eurooppa-neuvoston vuoden 2014 päätökselle vähentää kasvihuonekaasuja EU:n sisäisesti vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. EU:n energia- ja ilmastopolitiikan sääntelyinstrumentit perustuvat pitkälti tällöin ns. ilmasto- ja energiapaketissa linjattuihin varsin yksityiskohtaisiin tavoitteisiin.  

Nyt käsiteltävän strategian linjaukset ovat siten monilta osin jopa välttämätöntä seurausta EU-tason instrumenttien asettamista reunaehdoista. Yhteys EU-tason tavoitteisiin ja instrumentteihin korostuu entisestään vuonna 2015 lanseeratun ns. energiaunionin ja sitä koskevan hallintomallin kautta. Hallintomalli kattaa energiaunionin kaikki viisi pilaria, mutta keskittyy 2030-tavoitteisiin päästövähennyksistä, uusiutuvasta energiasta ja energiatehokkuudesta. Merkitys korostuu myös sitä kautta, että energiaunionin hallintomalli edellyttää kansallisten energia- ja ilmastosuunnitelmien notifiointia komissiolle: jäsenvaltiot ovat velvoitettuja antamaan kansallisen energia- ja ilmastosuunnitelman, jonka toimeenpanoa komissio seuraa jäsenvaltion joka toinen vuosi antaman raportin pohjalta. 

Kansallisen energia- ja ilmastopolitiikan liikkumavara, strategiset linjaukset ja niiden käytännön toteutusmahdollisuudet riippuvat siten pitkälti siitä, millä tavoin Suomi onnistuu vaikuttamaan kansainvälisen ja EU-tason sääntelyinstrumentteihin. Energia- ja ilmastopolitiikassa korostuu ennakoivan ja proaktiivisen EU-vaikuttamisen merkitys. Nyt käsiteltävässä strategiassa erityisesti painottuva biopolttoaineiden kohtelu on esimerkki tällaisesta aihealueesta: Suomi on ollut aktiivisesti vaikuttamassa siihen, että liikennesektorin päästövähennyspotentiaali ja biopolttoaineiden mahdollisuudet on huomioitu EU:n ilmasto- ja energiapaketissa. Vaikuttamisen onnistumisesta vielä käsittelyssä oleviin säädöshankkeisiin riippuu, miten näitä keinoja voidaan jatkossa käyttää. Tämä korostuu erityisesti 30.11.2016 annettuun EU:n puhtaan energian pakettiin eli ns. talvipakettiin liittyvien ehdotusten käsittelyssä.  

Energia- ja ilmastopolitiikan kansainvälinen luonne tarjoaa erityisesti mahdollisuuksia rakentaa innovaatioita, investointeja ja vientiä kansallisien vahvuuksiemme varaan. Yksi keskeinen kansainvälisen yhteistyön taso, joka tulee huomioida läpileikkaavasti energiapolitiikan toimenpiteissä, on alueellinen. Talousvaliokunta korostaa, että pohjoismainen ja Itämeren alueen yhteistyö tarjoavat Suomelle tilaisuuden toimia ilmasto- ja energiapolitiikan suunnannäyttäjänä. 

Selonteossa on arvioitu, että Suomi täyttää jo nykyisillä toimilla EU:n 2020-tavoitteet ja hallitusohjelman linjaukset uusiutuvan energian lisäämiseksi: uusiutuvan energian osuuden loppukulutuksesta on arvioitu nousevan yli 40 prosentin ennen vaalikauden loppua. Uusiutuvan energian osalta esitetyt uudet toimet lisäävätkin uusiutuvan energian osuutta pääosin 2020-luvulla. Päästökaupan ulkopuolisen sektorin kasvihuonekaasupäästöjen osalta Suomi näyttäisi täyttävän taakanjakopäätöksen velvoitteensa kotimaisin päästöjenvähennyskeinoin ja päästökiintiöiden siirroilla.  

On huomattava, että nykyiset EU-tasolla linjatut tavoitteet ja toimet eivät välttämättä riitä Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi, joten päästövähennysten tasoa tullaan vielä todennäköisesti uudelleentarkastelemaan EU-tasolla. On kuitenkin myös erittäin tärkeää pyrkiä globaalisti tasapainoiseen päästöjen vähentämiseen. EU:n 2030-tavoitteissa Suomelle asetettu kasvihuonekaasujen päästövähennystavoite on 39 prosenttia. Talousvaliokunta yhtyy valtioneuvoston arvioon tavoitteen haasteellisuudesta. Suomen näkökulmasta ongelmallista on tavoitteiden epätasapainoinen jakautuminen jäsenvaltioiden välillä: toimet eivät kohdistu kustannustehokkaalla tavalla. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää Suomelta joka tapauksessa huomattavia lisätoimia. 

Vaikka vuonna 2014 Eurooppa-neuvoston tasolla päätetyn EU:n ilmasto- ja energiapaketin ainoa jäsenvaltioita suoraan sitova velvoite on päästökaupan ulkopuolelle jääviä sektoreita koskeva päästövähennysvelvoite, EU:n yhteisiä tavoitteita on haluttu asettaa myös uusiutuvan energian käytölle ja energiatehokkuudelle. Nämä tavoitteet heijastuvat parhaillaan käsittelyssä olevista EU:n puhtaan energian paketin säädösehdotuksista. Talousvaliokunta on tässä yhteydessä (TaVL 14/2017 vp — U 8/2017 vp) korostanut, että EU-tason tavoitteiden asettamisen ja seurannan lähtökohtana tulisi olla päällekkäisten sitovien tavoitteiden välttäminen ja ohjauskeinojen yksinkertaistaminen. Vaikka talvipaketin ehdotukset osaltaan merkitsevät uusia mahdollisuuksia suomalaisen uusiutuvan energian tuotannon kehitykselle, niiden ongelmana on erityisesti sitovien ohjauskeinojen päällekkäisyyden korostuminen, hallinnollinen taakka ja toimien epäoptimaalinen kohdentuminen jäsenvaltioiden välillä.  

Keskeiset poliittiset linjaukset

Strategian keskeisenä lähtökohtana on uusiutuvan energian käytön lisääminen niin, että sen osuus energian loppukulutuksesta nousisi yli 50 prosenttiin 2020-luvulla. Pitkän aikavälin tavoitteena ovat energiajärjestelmän hiilineutraalius ja uusiutuvat energialähteet. Tavoitteet kytkeytyvät myös EU-tason uusiutuvan energian tavoitteisiin; uusiutuvan energian direktiiviehdotuksen (RED II) mukaan EU-tason uusiutuvan energian osuuden energian loppukulutuksesta tulee olla koko EU:ssa 27 prosenttia vuonna 2030; Suomen osalta uusiutuvan energian tavoitteen tulee olla vähintään 38 prosenttia vuodesta 2021 eteenpäin.  

Selonteon taustana olevien vaikutusarvioiden perusteella uusiutuvan energian osuus Suomessa kasvaisi jo vuoteen 2020 mennessä 43 prosenttiin energian loppukulutuksesta. Hallitusohjelman tavoite nostaa uusiutuvan energian osuus 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä saavutettaisiin niukasti. Uusiutuvista energianlähteistä voimakkaimmin kasvaisi puuperäisen bioenergian tuotanto. Uusiutuvassa sähköntuotannossa merkittävin kasvu kohdistuisi aurinkosähkön tuotantoon; tuulivoiman kehitys sen sijaan hidastuisi uusien voimaloiden tuotantotuen poistuessa.  

Suomen strategia nojaa vahvasti biopolttoaineisiin ja erityisesti metsäbiomassaan. Tämä lähtökohta tukee suoraan myös strategian linjauksia energian 55 prosentin omavaraisuusasteesta ja tuontiöljyn käytön puolittamisesta. Valiokunta yhtyy strategian lähtökohtaan metsäbiomassan merkityksestä Suomen uusiutuvan energian tuotannolle. Keskeinen tavoite on energian tuottaminen markkinaehtoisesti erityisesti jätteistä, tähteistä ja puun käytön sivuvirroista. Keinoina puupohjaisen energian edistämisessä ovat erityisesti tukipolitiikka ja liikennepolttoaineiden sekoitevelvoite. Liikennepolttoaineiden kannalta erityisesti EU-sääntelyllä on ratkaiseva merkitys biopolttoaineiden markkinoiden kehitykseen. 

Talousvaliokunta yhtyy strategian näkemykseen siitä, että taakanjakosektorin päästöjen vähennyksessä keskeistä on juuri liikenteen päästöjen vähentäminen, ja tämän tavoitteen saavuttamisessa biopolttoaineilla on merkittävä rooli. Eri jätteistä, tähteistä sekä puun käytön sivuvirroista, kuten hakkuujätteistä, -tähteistä ja oksista sekä hakkuiden yhteydessä kertyvästä vähempiarvoisesta puusta, valmistettu biopolttoaine on kestävä keino vähentää liikenteen päästöjä. Lisäksi keskeistä on kuitenkin huomioida sähköisen liikenteen edistämiseen liittyvät tavoitteet ja kansainvälisesti voimakas liikenteen sähköistymiskehitys, jota on tarkasteltu jäljempänä liikennettä koskevassa jaksossa. 

Talousvaliokunta pitää selvänä, että biopolttoaineita koskevaan strategiseen painotukseen liittyy myös riskejä. Riskit liittyvät ensinnäkin siihen, että ilmastolliset hyödyt biopolttoaineista voivat jäädä saavuttamatta, mikäli myös ainespuuta jouduttaisiin käyttämään biopolttoaineiden tuotantoon. Toiseksi riskit ovat taloudellisia: biopolttoaineiden valmistus voi kasvattaa kilpailua puusta ja siten nostaa puun ja samalla biopolttoaineiden hintaa. On kuitenkin huomioitava, että strategia painottaa jäte- ja sivuvirtojen hyödyntämistä, ja lähtökohtaisesti jo markkinamekanismin tulisi ohjata puun käyttöä jalostusarvon mukaan. Kolmanneksi EU:n sääntelystä aiheutuu kiristyviä vaatimuksia sekä nestemäisille että kiinteille biomassoille. Metsänkäytön lisääntyminen korostaa lisäksi tarvetta torjua hakkuista metsäluonnon monimuotoisuudelle aiheutuvia riskejä. Talousvaliokunta viittaa biopolttoaineiden riskien osalta myös ympäristövaliokunnan lausunnossaan (YmVL 1/2017 vp — VNS 7/2016 vp) esittämään arvioon.  

Talousvaliokunta pitää kestävän biotalouden lähtökohtana sitä, että raaka-aineet ohjautuisivat kustannustehokkuus- ja kiertotalousnäkökulma huomioon ottaen korkean jalostusarvon tuotteisiin. Huolestuttavaa on, että puun jalostusarvon kasvattaminen ei ennakoidussa kehityksessä näyttäisi riittävästi toteutuvan. Biopolttoaineissa tulee edistää siirtymää kohti jäte- ja tähdepohjaisia raaka-aineita. Sääntelyn tulee olla sekä EU:n että kansallisella tasolla sellaista, että se mahdollistaa teknologianeutraalisti tulevan kehityksen huomioon ottamisen. Asiaan vaikuttaa keskeisesti myös EU:n uusiutuvan energian direktiivi, jota koskevassa lausunnossaan (TaVL 10/2017 vp — U 5/2017 vp) talousvaliokunta on pitänyt ongelmallisena biopolttoaineiden määrittelyä suljetun raaka-ainelistauksen kautta. Sääntely ei saisi edistää arvokkaiden raaka-aineiden ohjautumista biopolttoaineiden raaka-aineiksi. Ilmastonäkökulmasta puun käytön painottuminen pitkäikäisiin tuotteisiin, kuten rakennusmateriaaleihin, on kannatettavaa. 

Suomen metsät ovat merkittävä hiilinielu, joka vastaa vuositasolla 30—60 prosenttia Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöistä. Strategian taustana olevien arvioiden mukaan puun käytön lisääminen pienentäisi vuosittaista hiilinielua puoleen nykyisestä, mutta nykyinen taso saavutettaisiin uudelleen vuoden 2035 jälkeen, mikäli hakkuut eivät vuoden 2030 jälkeen kasvaisi. Päästövelvoitteiden ja Suomen talouden näkökulmasta hiilinielujen pienenemisen merkitys riippuu pitkälti EU-sääntelystä, erityisesti siitä, millaisen muodon ns. LULUCF-asetus saa. Talousvaliokunta yhtyy ympäristövaliokunnan lausunnon (YmVL 1/2017 vp — VNS 7/2016 vp) arvioon siitä, että Suomen tulee osallistua laskentasääntöjen kehittämiseen aktiivisesti ja pyrkiä omalta kannaltaan hyvään lopputulokseen. Hiilinielujen arvioinnin tulokset riippuvat keskeisesti valitusta vertailukohdasta ja tarkastelujaksosta sekä siitä, tarkastellaanko arvioinnissa metsää vai myös puutuotteita. Talousvaliokunta pitää ongelmallisena, että erityisesti EU-tason sääntelyn taustalla olevat vertailukohdat ja tarkastelujaksot voivat johtaa osin sattumanvaraisiin tuloksiin ja jättää huomiotta pitkällä aikavälillä harjoitetun kestävän ja tieteeseen perustuvan metsäpolitiikan. Talousvaliokunta on tarkastellut asiaa yksityiskohtaisemmin lausunnoissaan (TaVL 34/2016 vp — U 53/2016 vp ja TaVL 35/2016 vp — U 55/2016 vp) ja painottanut aktiivisen ja etupainotteisen EU-vaikuttamisen merkitystä. 

Selonteon keskeisenä lähtökohtana on uusiutuvan energian hankkeiden toteutuminen tulevaisuudessa markkinaehtoisesti. Oikein toimiessaan päästökauppa- ja energiamarkkinoiden tulisi johtaa päästötavoitteiden saavuttamiseen ja energian tuottamiseen alhaisimmilla mahdollisilla kustannuksilla ilman erillisiä tukitoimia. Talousvaliokunta pitää tätä keskeisenä tavoitteena. Tuet vääristävät jo määritelmällisesti markkinamekanismin toimintaa, ja energiamarkkinoilla ollaan lähenemässä tilannetta, jossa uusiutuvan energian tuotanto on kannattavaa ilman erillisiä tukijärjestelmiäkin. Samalla valiokunta kiinnittää huomiota tukien merkittäviin valtiontaloudellisiin vaikutuksiin. Mahdolliset tuet tulisi suunnata ensisijaisesti varhaisessa vaiheessa olevien hankkeiden investointeihin eikä tuotannon tukemiseen. Tästä näkökulmasta jäljempänä erikseen käsitelty metsähakesähkön tuki on ongelmallinen instrumentti. Toisaalta talousvaliokunta yhtyy selonteon arvioon, että päästökauppa ja sähkömarkkinat eivät vielä nykyisin täysin riittävällä tavalla ohjaa uusiutuvan energian investointeihin. Sen vuoksi rajatut tukijärjestelmät ovat välivaiheessa tarpeen uusien teknologioiden kehittämiseksi ja kaupallistamiseksi. Selonteossa esitetään ylimenokauden ratkaisuna teknologianeutraaleja tarjouskilpailuja.  

Talousvaliokunta korostaa teknologianeutraaliutta tukipolitiikan lähtökohtana. Tukien pitäisi ohjautua kustannustehokkuusnäkökulmasta parhaisiin uusiutuvan energian tuotantomuotoihin. Talousvaliokunta pitää sen vuoksi siirtymistä uusiutuvan energian syöttötariffeista tarjouskilpailuihin oikeansuuntaisena toimena. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että tarjouskilpailut ovat tosiasiallisesti avoimia kaikille uusiutuvaa sähköä tuottaville teknologioille. Tuen markkinaehtoisuus tulisi varmistaa niin, että tuottaja kantaisi sähkön markkinahintariskiä; lisäksi tuen määrän täytyy olla budjetoitavissa. 

Tarjouskilpailujen toteuttaminen edellyttää joka tapauksessa huolellista suunnittelua ja eri mallien etukäteisarviointia. Talousvaliokunta esittää harkittavaksi, voitaisiinko välttämättömät tukitoimet toteuttaa esimerkiksi kiinteän preemion ja tarjouskilpailun yhdistelmänä niin, että tuki ohjautuisi teknologiasta riippumatta tarjoajalle, joka edullisimmin tuottaa tietyn määrän energiaa. 

Tukipolitiikan näkökulmasta talousvaliokunta pitää strategian puutteena sitä, ettei strategiassa ole käsitelty järjestelmään sisältyviä verotukia. Myös valtiovarainvaliokunta on kiinnittänyt huomiota tähän strategiasta antamassaan lausunnossa (VaVL 1/2017 vp — VNS 7/2016 vp). Vaikkei verojärjestelmään tässä vaiheessa esitettäisikään muutoksia, pitkän aikavälin tarkastelu olisi tarpeen, koska verotuilla on huomattavia vaikutuksia markkinoiden toimintaan ja eri energiamuotojen väliseen kilpailuun. Lisäksi verotuet vaikeuttavat tukijärjestelmien vertailukelpoisuutta EU- ja kansainvälisellä tasolla.  

Talousvaliokunta on useissa yhteyksissä kiinnittänyt huomiota energiapolitiikan ohjauskeinojen päällekkäisyyteen. Markkinoiden toimiessa tehokkaasti järjestelmässä ei tarvittaisi päästövähennystavoitteiden lisäksi päällekkäisiä tavoitteita eikä erillisiä tuki-instrumentteja. Erityisesti uusiutuvan energian tuet ovat osin päällekkäisiä ja ristiriitaisia päästökauppajärjestelmän kanssa. Päästöjen määräytyessä päästölupien perusteella uusiutuvan sähköntuotannon tukemisella ei ole vaikutusta päästöihin. Sen sijaan seurauksena on päästölupien kysynnän väheneminen ja lupien hinnanlasku, joka hyödyttää suhteellisesti eniten likaisinta tuotantoa. Seurauksena voi olla myös päästölupien hinnan ohjausvaikutuksen heikkeneminen, mikä vähentää kannustimia uusiutuvan energian tuotantoinvestointeihin. 

Yksi selonteon keskeisistä energiapoliittisista linjauksista on kivihiilen energiakäytöstä luopuminen vuoteen 2030 mennessä. Kivihiilen energiakäyttö on trendinomaisesti laskenut runsaan 10 vuoden ajan, ja kehityssuunnan arvioidaan jatkuvan. Hyvin toimiessaan jo päästökauppajärjestelmän tulisi ohjata kivihiilen energiakäytöstä luopumiseen. Nykyisessä tilanteessa on kuitenkin välttämätöntä ohjata kivihiilen käyttöä tämän lisäksi vero- ja tukijärjestelmillä niin, että kotimaisten polttoaineiden kilpailukyky säilyy kivihiilituotantoon verrattuna. Talousvaliokunta pitää perusteltuna, että Suomi toimii suunnannäyttäjänä kivihiilenkäytöstä luopumisessa ja että hallitus valmistelee tarvittavat lainsäädäntömuutokset strategian linjauksen toteuttamiseksi. Tavoite on kannatettava myös energiaomavaraisuuden ja bioenergian kehityksen näkökulmasta. Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että yleisesti tietyn polttoaineen valintaan liittyvät, päästövähennyksiin nähden välilliset tavoitteet ovat omiaan häiritsemään markkinamekanismin toimintaa ja tekevät vaikeaksi toimien kustannustehokkuuden arvioinnin. Talousvaliokunta pitää lisäksi tärkeänä, että selonteossa on kiinnitetty huomiota kivihiilenkäytöstä luopumiseen liittyviin toimitusvarmuuteen, huoltovarmuuteen ja poikkeuksellisiin olosuhteisiin liittyviin seikkoihin.  

Käynnissä oleva energiamurros ja uusiutuvan ja hajautetun energian tuotannon lisääntyminen vaikuttavat olennaisesti säätövoiman ja tehoreservien tarpeeseen. Talousvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että selonteko ei esitä pitkän aikavälin ratkaisuja sähköntuotannon kapasiteetin riittävyyteen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Vaikka kehitys energiaomavaraisuuden osalta onkin ollut viime vuosina myönteinen, valiokunta korostaa, että tämä on eri asia kuin sähkötehon riittävyys.  

Erityisesti tuulivoiman tukijärjestelmät ovat johtaneet Pohjoismaissa säästä riippuvan tuotantokapasiteetin merkittävään kasvuun. Samalla sähkön hinta on talouden taantuman ja teollisuuden rakennemuutoksen myötä laskenut. Sähköntuottajilla ei siten ole ollut kannustimia investoida sähkön tuotantoon, jota voitaisiin hyödyntää tehoreservinä. Tämä korostaa erityisesti jäljempänä käsiteltyjen yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon sekä pohjoismaisen ja alueellisen yhteistyön merkitystä. 

Valiokunta pitää valitettavana, että selonteko ei juuri tarkastele myöskään vesivoiman merkitystä. Strategiassa todetaan, että pienvesivoiman osalta potentiaali perustuu lähinnä käytöstä poistettujen sekä nykyisten voimalaitosten modernisointi- ja tehonkorotushankkeisiin. Talousvaliokunta pitää näitä hankkeita tärkeinä mutta katsoo, että vesivoiman merkitystä erityisesti tehoreservinä ja säätövoimana olisi tullut tarkastella selonteossa laajemmin. Vaikka vesivoiman tulevaan potentiaaliin liittyy epävarmuustekijöitä ja hankkeet liittyvät lähinnä pienvesivoimaan, vesivoima on edelleen merkittävin uusiutuva energiamuoto, ja sen laajempi tarkastelu olisi ollut perusteltua. 

Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että selonteossa viitataan ydinvoiman merkitykseen vain hyvin lyhyesti. Vaikka selonteon lähtökohdat ja toimet eivät liity ydinvoimaan, ydinvoima muodostaa Suomessa tällä hetkellä suurimman sähkön tuotannon energialähteen. Kokonaiskuvan kannalta selonteossa olisi ollut perusteltua tarkastella eri energiamuotojen merkitystä nyt ja tulevaisuudessa eikä keskittyä ainoastaan niihin sektoreihin, joille ehdotetut toimet painottuvat. 

Selonteossa tunnistetaan maakaasun merkitys siltana kohti hiilineutraalia energiajärjestelmää ja keinona vähentää öljyn ja kivihiilen käytöstä aiheutuvia päästöjä. Selonteko käsittelee kuitenkin kaasumarkkinoita varsin rajoitetusti. Esitetyt toimet koskevat Suomen ja Viron välisen Balticconnector-kaasuputken rakentamista, mikä mahdollistaa kaasumarkkinoiden avaamisen kilpailulle. Samalla Gasumin kaasuverkko eriytettäisiin kaasun myynnistä. Valiokunta pitää markkinoiden avaamista tärkeänä mutta katsoo, että selonteossa olisi tullut laajemmin arvioida markkinoiden kehitystä ja kilpailuolosuhteita sekä sitä, seuraako Balticconnector-putkesta tosiasiallisesti kilpailullisten markkinoiden syntyminen. Yksi kaasumarkkinoiden keskeinen osa-alue, nesteytetty maakaasu eli LNG, on jäänyt strategiassa hyvin vähälle huomiolle, vaikka LNG-terminaalien verkoston rakentamiseen on tehty mittavia investointeja.  

Sektorikohtaisia näkökulmia

Strategian ytimessä ovat liikenteeseen kohdistuvat päästövähennykset. Painotus on tärkeä ja perusteltu EU:n 2030-ilmastotavoitteiden ja ei-päästökauppasektorin taakanjakovelvoitteiden täyttämiseksi. Talousvaliokunta pitää tärkeänä tarkastella liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamista sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Lyhyellä aikavälillä tavoitteiden saavuttamiseksi biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen kasvattaminen on kustannustehokas päästöjenvähennyskeino. Pitkällä aikavälillä taas painottuu erityisesti liikenteen sähköistymisen merkitys. 

Talousvaliokunta yhtyy asiantuntijakuulemisessa esitettyyn arvioon siitä, että strategiassa esitetty 30 prosentin jakeluvelvoite biopolttoaineille on varsin kunnianhimoinen. Tämä linjaus asemoi Suomen biopolttoaineiden edistämistoimissa osin eri linjoille muuhun Eurooppaan nähden: EU-tason liikenteen uusiutuvan energian sekoitevelvoitteeksi on esitetty 6,8 prosenttia ja kehittyneiden biopolttoaineiden ja biokaasun ala-osuusvelvoitteeksi 3,8 prosenttia. Toisaalta kunnianhimoisia toimenpiteitä biopolttoaineiden edistämiseksi suunnitellaan myös muissa EU-maissa. Talousvaliokunta viittaa myös liikenne- ja viestintävaliokunnan lausunnossaan (LiVL 3/2017 vp — VNS 7/2016 vp) esittämään arvioon siitä, että Suomen näkökulmasta korkea sekoitevelvoite on edullinen, koska biopolttoaineita tuotetaan pääasiassa suomalaisista jäte- ja tähderaaka-aineista, ja siirtyminen biopolttoaineisiin on lyhyelläkin aikavälillä realistista, kunhan se on fossiilisiin polttoaineisiin nähden liiketaloudellisesti perusteltua. Valiokunta pitää pitkällä tähtäimellä keskeisinä strategiassakin tarkasteltuja biopolttoaineiden käyttömahdollisuuksia raskaassa liikenteessä ja lentoliikenteessä, jossa ne voivat olla joiltain osin jopa ainoa realistinen vaihtoehto fossiilisille polttoaineille. 

Liikenteen sähköistyminen on globaalisti voimakas kehityssuunta. Valiokunta pitää tärkeänä, että tämä trendi on strategiassa sinänsä tunnistettu. Useiden arvioiden mukaan sähköautoista tulisi vuoteen 2025 mennessä polttomoottoriautoja edullisempia, ja siirtyminen sähköiseen autoiluun voi olla ennakoitua nopeampaa. Sähköautot voivat muodostaa myös merkittävän joustoresurssin sähköjärjestelmälle, ja siten sähköautojen yleistyminen voi edistää energiajärjestelmän joustavuutta ja toimitusvarmuutta. Strategia jättää varsin avoimeksi, millä tavoin Suomi tulee vastaamaan tähän odotettavissa olevaan murrokseen esimerkiksi latausverkon laajentamisen tai autokannan uudistamisen osalta. Liikenteen sähköistyminen ei ole vain irrallinen kehityskulku, vaan siihen liittyvät kiinteästi myös yhdyskuntarakenteen muutos ja uusien liiketoimintakonseptien synty. Tämä tarjoaa myös mahdollisuuksia innovaatioille ja palveluviennille. Päätöksenteon taustaksi tulee jatkossa arvioida kokonaisvaltaisemmin EU:n ja Suomen sähkö- ja kaasuautomarkkinoiden ja biopolttoaineiden markkinan kehitysnäkymää ja vaikutuksia.  

Suomessa kulutetusta sähköstä yli neljännes tuotetaan sähkön ja lämmön yhteistuotannossa CHP-laitoksissa, joissa polttoaine-energiasta saadaan talteen jopa 90 prosenttia. Hyvän hyötysuhteensa vuoksi yhteistuotanto säästää siten huomattavasti polttoainetta erillistuotantoon verrattuna. Tuotantomuodolla on suuri merkitys toimitus- ja huoltovarmuudelle, ympäristölle ja taloudelle. Selonteossa tunnistetaan CHP-tuotannon merkitys ja todetaan, että biopolttoaineita käyttävän CHP:n hyödyntämistä säätövoimana tutkitaan Suomessa ja Euroopassa. Sähkön alhainen markkinahinta ja energiatehokkuuden parantuminen rakennuksissa ovat kuitenkin heikentäneet yhteistuotannon kannattavuutta, ja vaarana on, että yhteistuotantolaitoksia muutetaan korvausinvestointien yhteydessä pelkästään lämpöä tuottaviksi laitoksiksi. Myös maa- ja metsätalousvaliokunta on selonteosta antamassaan lausunnossa (MmVL 4/2017 vp — VNS 7/2016 vp) ilmaissut huolensa CHP-tuotannon kehityssuunnasta, joka vaikuttaa olevan ristiriidassa sen kanssa, että muualla Euroopassa CHP-tuotannon osuus on kasvussa. Talousvaliokunta pitää tärkeänä selvittää yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon investointikannustimia ja CHP-tuotannon mahdollisuuksia osallistua sähkön tuotantotuen tarjouskilpailuihin. Tästäkin näkökulmasta tukipolitiikan teknologianeutraliteetti on avainasemassa. 

Puun ensi asteen jalostuksen keskeinen ongelma on sivutuotteiden heikko kysyntä, mikä ilmenee erityisesti sahateollisuuden puru- ja kuorivuorina. Nykyisellä hintatasolla ja käyttömäärillä käyttökohteita ei ole riittävästi. Tähän vaikuttaa osaltaan myös metsähakkeen tuotantotuki, joka on omiaan aiheuttamaan markkinahäiriöitä. Metsähakkeen polton ensisijainen ohjauskeino on päästökauppa, joka oikein toimiessaan poistaisi tarpeen erilliselle metsähakkeen tuelle. Kehittyvä biotuoteteollisuus voi osaltaan helpottaa sahateollisuuden ongelmia, ja erityisesti tukipolitiikan teknologianeutraliteetti on tältä kannalta ratkaisevaa. Talousvaliokunta painottaa, että kiertotalouden näkökulmasta on ensisijaisen tärkeää, etteivät sahateollisuuden sivuvirrat päädy jätteeksi vaan tulevat hyödynnetyiksi esimerkiksi lämmön ja sähkön sekä liikenteen biopolttoaineiden tuotannossa.  

Selonteossa on tunnistettu biokaasun ympärille rakentuvat mahdollisuudet erityisesti lämmön ja sähkön tuotannon, maatalouden ja liikenteen näkökulmista. Talousvaliokunta katsoo, että biokaasuun sisältyy erityisesti kiertotalouden näkökulmasta runsaasti hyödyntämätöntä potentiaalia. Kaasu ja biokaasu ovat monissa maissa Suomea laajemmin liikennekäytössä ja niiden käyttö kasvaa myös raskaassa liikenteessä. Valiokunta pitää selonteon linjauksia sinänsä perusteltuina mutta katsoo, että biokaasulle asetetut tavoitteet voisivat olla nyt esitettyä kunnianhimoisempiakin. Erityisesti kaasun liikennekäyttö ja teollisuusprosessit ovat sektoreita, joilla biokaasun käyttöä voitaisiin edistää entistä tehokkaammin.  

Selonteossa on tarkasteltu kaukolämpösektorin uudistustarpeita ennen muuta uusiutuvan energian lisäämisen näkökulmasta kaukolämmön tuotannossa. Tällä hetkellä suuri osa kaukolämmön tuotannosta perustuu fossiilisiin polttoaineisiin. Selonteossa tunnistetaan mahdollisuudet ottaa tulevaisuudessa kaukolämmön energialähteiksi uusia energialähteitä. Selonteossa ei ole kuitenkaan esitetty konkreettisia toimia kaukolämmön markkinoiden kehittämiseksi. Kaukolämmön tuotanto on vielä nykyisellään vertikaalisesti integroitunutta monopolitoimintaa. Talousvaliokunta pitää tärkeänä kehittää kaukolämpösektoria ja mahdollistaa eri energiajärjestelmien hyvä yhteentoimivuus sekä hajautettujen resurssien integrointi järjestelmään. Kuluttajilla tulisi olla tulevaisuudessa kannusteita joustaa energiankäytössään ja syöttää ylijäämätuotantoa verkkoon myös kaukolämmön osalta. Kaukolämpöverkkojen avaaminen edistäisi myös järjestelmän hyödyntämistä energiavarastona. Nykyisen mallin haitaksi on arvioitu myös se, että monopolihinnoittelu voi pitkällä aikavälillä haitata kaukolämpöinfrastruktuurin kehittämistä ja vaikuttaa CHP-tuotannon mahdollisuuksiin.  

Energiasektorin kehitysnäkymiä

Energiajärjestelmän murros nostaa asiakkaan ja kuluttajan energiamarkkinoiden keskiöön. Ensinnäkin uusiutuvan energian painottumisesta seuraa entistä suurempia energiantuotannon vaihteluita. Toiseksi uusi teknologia mahdollistaa kuluttajien osallistumisen markkinoille ja entistä tehokkaamman energiankäytön optimoinnin. Markkinamekanismin toimiessa hinnan pitäisi ohjata sekä yritysten että kuluttajien sähkön käyttöä tehokkaasti: Sähkön hinnan ajallinen vaihtelu kannustaa yrityksiä ja kuluttajia säätelemään energian käyttöään. Toisaalta esimerkiksi alueelliset hintaerot sähkön tukkuhinnassa ohjaavat sekä yritysten investointeja että kantaverkkoyhtiöiden panostuksia verkon kehittämiseen. Päästöoikeuksien hinta puolestaan vaikuttaa energiamuotojen väliseen kilpailuasetelmaan.  

Energian käyttäjän roolin korostuminen ei ilmene ainoastaan informaatio-ohjauksen ja älykkäiden verkkojen kehityksessä, vaan kuluttajien ja yritysten merkitys energiapolitiikan suunnannäyttäjinä korostuu yhtä lailla esimerkiksi energiansäästössä, energiatehokkuuden edistämisessä ja ympäristöystävällisten tuotteiden valinnassa. Kuluttajalla voi jatkossa olla yhä useammin myös energian tuottajan rooli. Talousvaliokunta viittaa tältä osin myös tulevaisuusvaliokunnan selonteosta antamassaan lausunnossa (TuVL 1/2017 vp — VNS 7/2016 vp) esittämään ja yhtyy arvioon, että tämä ajattelu ei ole välittynyt selonteossa konkreettisiksi toimenpide-ehdotuksiksi. 

Valiokunta korostaa, että edellä kuvattu murros tarjoaa kasvumahdollisuuden energiateknologialle ja innovaatioille, kunhan kasvua ei kahlita liian yksityiskohtaisella sääntelyllä. Sääntelyn tulee olla ensi sijassa mahdollistavaa ja yhteensopivuuden turvaamiseen tähtäävää. Kaikilta kuluttaja- ja asiakasryhmiltä ei toisaalta voida myöskään edellyttää osaamista sähkömarkkinoilla toimimisesta tai dynaamisesta hinnoittelusta taikka investointeja uuteen teknologiaan. Valiokunta pitää tärkeänä huomioida myös älyverkkoihin liittyvät tietoturvaan ja yksityisyyden suojaan liittyvät näkökohdat. Selonteko tunnistaa uuden teknologian mahdollisuudet ja tuo esille näiden edistämiseksi tehtyjä toimia mutta jättää melko avoimeksi keinot, joilla näitä jatkossa edistetään. Valiokunta katsoo, että toimenpiteitä olisi syytä terävöittää ja systemaattiset lisäpanostukset energiasektorin innovaatioihin olisivat tarpeen. Siirtymä älykkääseen sähköjärjestelmään edellyttää käyttäjän aseman vahvistamista, markkinapaikkojen kehittämistä ja markkinatoimijoiden aktiivista osallistumista. Keinoja voivat olla teknisten ratkaisujen yhtenäistäminen ja sähkön hinnoittelun ja verotuksen kehittäminen niin, että ne tukevat sähköverkon kehitystä markkina-alustaksi hajautetuille resursseille. Yksi älykkään sähköjärjestelmän elementeistä on jo valmisteilla oleva sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, datahub, jonka lainsäädännölliset edellytykset on tärkeää turvata.  

Suomi on osa pohjoismaisia ja Baltian alueellisia sähkömarkkinoita sekä laajemmin sähkön eurooppalaisia sisämarkkinoita. Selonteko tunnistaa tämän lähtökohdan ja korostaa Pohjoismaiden edelläkävijyyttä sähkömarkkinoilla. Yhteisellä markkinalla on myös keskeinen merkitys säätövoiman näkökulmasta. Eurooppalaistuvat markkinat voivat muuttaa tätä tasapainoa ja vähentää vesivoiman käyttöä säätövoimana, jos hinta Keski-Euroopassa on Pohjoismaita parempi. Selonteko painottaa erityisesti riittävien siirtoyhteyksien merkitystä toimitusvarmuudelle. Tältä kannalta keskeinen on myös seuraava Suomen ja Ruotsin välinen siirtoyhteys, joka tulisi rakentaa mahdollisimman nopeasti. 

Talousvaliokunta korostaa, että alueellisen sähkömarkkinan kehitys on ratkaisevassa asemassa markkinoiden toimivuuden ja sähkön toimitusvarmuuden kannalta. Talousvaliokunta on useissa asiayhteyksissä painottanut pohjoismaisen ja alueellisen yhteistyön merkitystä. Pohjoismaiden ja Itämeren sähköjärjestelmät muodostavat toisistaan riippuvan kokonaisuuden, jossa yhteistyö on välttämätöntä toimitusvarmuuden turvaamiseksi. Kantaverkkoyhtiöiden ja huoltovarmuusorganisaation yhteistyössä on jo tähän mennessä päästy pitkälle vapaaehtoiselta pohjalta, eikä talousvaliokunta ole pitänyt komission ns. puhtaan energian paketin sähkömarkkinaehdotuksissa esitettyjä organisatorisia ratkaisuja, ml. alueelliset käyttövoimakeskukset, esitetyssä muodossaan tarpeellisina. Keskeistä on välttää hallinnollisesti raskaita, vastuiden ja velvoitteiden näkökulmasta epäselviä rakenteita.  

Alueellista yhteistyötä ei kuitenkaan pitäisi lähestyä ainoastaan sähkömarkkinoiden toimivuuden kannalta. Energiasektorin yhteistyön pohjoismaisen ja Itämeren alueen yhteistyön merkitys korostuu myös muilla sektoreilla, erityisesti biopolttoaineiden ja kaasumarkkinoiden kehittämisessä. Selonteko tunnistaa myös tarpeen luoda biopolttoaineille yhteispohjoismaiset markkinat, mutta asia jää tässä vaiheessa toteamuksen varaan. 

Yhteistyön mahdollisuudet tulisi lisäksi huomioida energiasektorin EU-vaikuttamisessa; Suomen tavoitteiden läpiviemiseksi yhteistyö muiden metsä- ja biotalousmaiden kanssa tulisi ottaa läpileikkaavaksi toimintatavaksi aina, kun tähän on edellytyksiä. Talousvaliokunta yhtyy selonteon havaintoon siitä, että Pohjoismaat ovat osoittaneet, ettei päästöjen vähentämisellä ole taloutta heikentävää vaikutusta. Tämä perusta mahdollistaisi enemmän yhteistä vaikuttamista ja kansallisten energiapolitiikan linjausten nykyistä syvempää koordinointia. Pohjoismaisella tasolla olisi perusteltua pyrkiä strategisen tason yhteistyöhön: mahdollisuudet yhteisen pohjoismaisen energia- ja ilmastostrategian laadintaan tulisi kartoittaa.  

Suomen kaltainen pieni maa pärjää korkealla osaamisella. Kiertotalous ja cleantech ovat Suomelle suuri tulevaisuuden mahdollisuus, joka synnyttää uutta korkean arvonlisän työtä ja vientiä. Kiertotalouden rooli ilmastopäästöjen vähentämisessä on keskeinen: on arvioitu, että päästöistä noin puolet liittyy materiaalien tuotantoon ja kulutukseen. Tältä kannalta on huomionarvoista, ettei selonteko tee kovin selkeää linkitystä ehdotettujen politiikkatoimien ja kiertotalouden edistämisen välille, vaikka selonteossa useissa kohdin viitataankin asiaan ja esitetyt toimet sinänsä osaltaan tukevat kiertotaloutta. Talousvaliokunta painottaa, että kiertotalous voi muodostua Suomelle merkittäväksi kasvun, investointien ja viennin moottoriksi. Se on avainasemassa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja uusiutuvan energian vallankumouksessa. Kiertotalouden edistämisessä korostuu tarve purkaa eri hallinnonalojen väliset siilot ja rakentaa yhteyksiä sektoreiden välille. Kiertotalous on läpileikkaava prioriteetti; sillä on erityisen vahva yhteys energiasektoriin ja se voi suurelta osin muodostaa teeman, jonka ympärille myös energiasektorin innovaatioita ja vientiä rakennetaan.  

Strategiassa on tunnistettu energiateknologiaan liittyvien innovaatioiden merkitys ja vientipotentiaali. Globaalit investoinnit puhtaaseen energiaan ylsivät ennätyslukuihin (329 miljardia dollaria) vuonna 2015, ja kasvun arvioidaan jatkuvan lähes 10 prosentin vuosivauhdilla. Investoinnit voisivat ylittää 1 200 miljardia dollaria vuonna 2030. Selonteko ei kuitenkaan tarkastele kokonaisvaltaisesti alan investointien ja viennin edistämistä. Vienti- ja investointipotentiaalin kannalta merkittäviä alueita ovat erityisesti älykäs energiajärjestelmä, liikenneratkaisut, energian varastointi ja energiatehokkuus. Talousvaliokunta pitää tärkeänä tarkastella energiasektoriin liittyvien innovaatioiden rahoitusta osana innovaatio- ja vienninedistämisjärjestelmän uudistamista. Talousvaliokunta korostaa myös julkisten hankintojen hyödyntämisen merkitystä uusien ratkaisujen pilotoinnissa, demonstroinnissa ja referenssien synnyttämisessä; vasta uudistettu hankintalainsäädäntö tarjoaa tähän aiempaa paremmat mahdollisuudet. Lisäksi kehittyvä ns. green bondien eli vihreiden joukkovelkakirjojen markkina voi tarjota merkittäviä rahoitusmahdollisuuksia ilmastotavoitteita edistäville hankkeille. Ympäristöystävällisten sijoituskohteiden markkina on kasvanut maailmalla viime vuosina merkittävästi.  

Kokoavia huomioita

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia on tärkein tulevien vuosien energia- ja ilmastopolitiikkaa koskeva linjaus. Se on samalla luonteeltaan varsin konkreettinen ohjelma, joka tarjoaa uskottavan ja selkeän reitin kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin pääsemiseksi. Selonteon linjaukset ovat voimakkaasti yhteydessä kansainväliseen ilmastosopimusjärjestelmään ja EU-tason tavoitteisiin. Yhteisistä ohjauskeinoista toimiva päästökauppajärjestelmä ja energian sisämarkkinat ovat keskeisessä asemassa energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteiden saavuttamiseksi.  

Strategia painottuu merkittävästi bioenergian edistämiseen. Talousvaliokunta pitää tätä johdonmukaisena ja Suomen näkökulmasta perusteltuna lähtökohtana. Samalla valiokunta katsoo, että valintaan sisältyy myös riskejä. Strategia jättää kokonaiskuvan kannalta liian vähälle huomiolle tiettyjä keskeisiä energia- ja ilmastopolitiikan perusulottuvuuksia ja energiantuotannon muotoja. Suomen on perusteltua olla biotalouden ja bioenergian käytön ja edistämisen eturintamassa, mutta tätä ei pidä nähdä vastakkaisena muille jo nähtävissä oleville globaaleille energiapolitiikan kehitystrendeille, kuten liikenteen sähköistymiselle. Valiokunta korostaa keskeisenä lähtökohtana myös raaka-aineiden ohjaamista ensisijaisesti korkean jalostusarvon tuotteisiin.  

Energiamarkkinoiden kokonaiskuvan muodostamisen kannalta selonteossa on käsitelty tiettyjä energiamuotoja varsin kapeasti; tämä koskee erityisesti vesi- ja ydinvoimaa, joiden merkitystä toimitusvarmuuden ja säätövoiman näkökulmasta on käsitelty edellä. Valiokunta pitää valitettavana, että strategiassa ei ole juurikaan tarkasteltu näiden energiamuotojen merkitystä ja tulevia näkymiä, vaikka niiden osuus Suomen sähkön tuotannosta on keskeinen. Energiamarkkinoiden koordinaatio naapurimaiden välillä jää epäselväksi. Pohjoismaiden hyvin toimivat sähkömarkkinat ovat pohjana EU:n sähkömarkkinoiden uudistamisessa. Pohjoismaat voisivat olla myös suunnannäyttäjinä mm. yhteisellä biopolttoaineiden sekoitevelvoitteella sekä vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluverkon ja älykkäiden sähköverkkojen kehittämisessä. Jorma Ollilan selvitys pohjoismaisista energiamarkkinoista valmistuu kesällä 2017. Raportin johtopäätökset tulisi huomioida kotimaista energia- ja ilmastostrategiaa toteutettaessa. Sekä sähkön toimitusvarmuuden kannalta että laajemmin koko energia- ja ilmastopolitiikan näkökulmasta pohjoismainen ja alueellinen yhteistyö ovat osa-alue, joka tarjoaa potentiaalia jatkotoimille.  

Energiamurroksen mahdollistavaan teknologiseen kehitykseen liittyy epävarmuustekijöitä, jotka asettavat haasteita myös tukipolitiikalle. Voittajateknologioita ei voida valita ennalta, ja tukipolitiikan neutraaliuden merkitys korostuu. Selonteon täytäntöönpanossa tulisi kiinnittää erityistä huomiota ohjauskeinojen taloudelliseen vaikuttavuuteen, tehokkuuteen ja viisaaseen kohdistumiseen.  

Selonteossa on sinänsä tunnistettu keskeiset energia- ja ilmastopolitiikan kehitysnäkymät ja teknologian tuomat tulevaisuuden mahdollisuudet. Selonteko jättää kuitenkin varsin avoimeksi ne jatkotoimet, joita aiotaan kohdistaa esimerkiksi älyverkkoihin ja hajautettuun energian tuotantoon, sähköautoilun edistämiseen, aurinko- ja tuulivoimaan sekä kiertotalouteen laajasti ymmärrettynä. Käytännön teot kiertotalouden, älykkäiden sähköjärjestelmien, virtuaalivoimaloiden, energiatehokkaiden asumisratkaisujen sekä kuluttajien roolin edistämiseksi energian tuotannossa ja joustojen hyödyntämisessä merkitsevät kilpailuetua kasvavilla maailmanmarkkinoilla. Erityisesti innovaatioiden, investointien ja viennin edistämisen kannalta myös näiden osa-alueiden tulisi olla tulevien politiikkatoimien keskiössä. Päästövähennyksissä ei ole kyse vain kustannuksista vaan myös kasvumahdollisuuksista. Käynnissä oleva energiamurros korostaa tarvetta laaja-alaiseen vaikutusten arviointiin ja strategian linjausten päivittämiseen ja täsmentämiseen.