Hallituksen työrauhalainsäädäntöesityksellä (HE 12/2024 vp) muutetaan pitkään voimassa ollutta työrauhalainsäädäntöämme. Nykyinen lainsäädäntö on ollut voimassa vuodesta 1946 ja sitä on muutettu tämä hallituksen esitys mukaan lukien kymmenen kertaa vuosien varrella.  

Lakiesitystä on valmisteltu ministeriössä asian laajuuteen ja merkityksellisyyteen nähden liian tiukalla aikataululla, joka ei ole mahdollistanut esityksessä esitettyjen muutosten perusteellista selvittämistä ja kunnollista kolmikantaista käsittelyä yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Hallitusohjelman tiukka kirjaus ja etukäteen lukkoon lyöty tavoite on rajoittanut lainvalmistelijoiden mahdollisuutta tehdä harkittua ja hyvän hallintotavan edellyttämää lainvalmistelua ja lakitekstiä.  

Pohjoismaisen käytännön mukaisesti työmarkkinoita on vuosikymmeniä kehitetty yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa, näin pitää olla jatkossakin. Vaikka hallitus on sanonut vievänsä Suomea pohjoismaiseen suuntaan, näillä lakimuutoksilla suunta on itseasiassa täysin eri. Olemme ensimmäinen pohjoismaa, joka rajoittaa laillisen työtaistelun tueksi järjestettyjä myötätuntolakkoja ja poliittisia lakkoja lainsäädännöllä. 

Hallituksen esityksessä poliittisten lakkojen määritelmä on epäselvä, eivätkä valiokunnan tekemät muutokset ole selkeyttäneet määrittelyä riittävästi. Myötätuntotyötaisteluiden järjestämismahdollisuuksia rajataan, muutetaan ja vaikeutetaan tavalla, joka sisältää ongelmia perusoikeusnäkökulmasta. Esitetyt pykälämuutokset eivät ole riittävän selkeitä ja tarkkarajaisia.  

Hallituksen esityksessä lakkojen määrää halutaan vähentää 5—10 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa työtaisteluissa menetettyjen työpäivien määrä on ollut viimeisten vuosikymmenien ajan suhteellisen vähäinen. Viimeisen 25 vuoden aikana työtaisteluja on ollut keskimäärin noin 161 600 työpäivää vuodessa. Se on noin puoli tuntia työssäkäyvää kohti vuodessa. Hallituksen esityksessä esitetty yhden tunnin työajan vuosittainen lisäys työntekijä kohden on todettu ministeriön vastineessakin vääräksi ja oikea luku on kuusi minuuttia.  

Hallituksen esityksen tarkastelussa on lakkojen määrää arvioitaessa käytetty tarpeettoman lyhyttä ajanjaksoa, vain vuodet 2018—2022, johon osuivat työehtosopimusneuvottelut muun muassa paperiteollisuudessa ja julkisella sektorilla. Tänä aikana keskimäärin lakkoja oli esityksen mukaan 350 000 työpäivää vuodessa. Jaksossa vuosi 2022 erottui selkeästi, johon tämän viiden vuoden jakson lakoista sijoittui yli puolet. Tämä saa menetettyjen työpäivien määrän näyttämään isommalta kuin mitä todellinen lakkojen määrä keskimäärin on ollut 2000-luvulla. 

Hallituksen esityksessä ei eritellä muutokseen nähden riittävästi työtaistelujen jakaantumista; tes-neuvotteluihin, myötätuntotyötaisteluihin, poliittisluontisiin lakkoihin, ns. puhtaasti poliittisiin lakkoihin, palkkariitoihin ja muihin esim. ns. surulakkoihin. Tämä on tärkeää, jotta tiedetään, mitä työtaistelujen osaa tällä lainsäädännöllä halutaan muuttaa. Lakkojen syntysyyt ovat olennaista tietoa. Esimerkiksi poliittiset lakot syntyvät hallituksen esittämistä ja päättämistä asioista. Työrauhan vastaisia, niin sanottuja laittomia lakkoja, on ollut keskimäärin 7—12 prosenttia ja ne ovat useimmiten paikallisia.  

Hallituksen esityksessä ei ole nostettu esiin lakimuutosten vaikutuksia työnantajiin, työntekijöihin tai oikeusistuimiin. Tämä on erittäin iso heikkous, kun ollaan muuttamassa oikeutta, jolla on sekä perustuslain että kansainvälisten sopimusten suoja. 

Esityksestä ei käy ilmi, miksi juuri kyseinen lakiesitys on sopivin keino valittuihin tavoitteisiin pääsemiseksi, sillä siinä ei ole esitelty tai arvioitu vaihtoehtoisia toteutustapoja. Esityksessä huomioidaan pääasiallisesti vain vaikutukset työnantajien etuihin ja oikeuksiin, kun taas vaikutukset työntekijöihin jäävät suurelta osin huomiotta. Nämä ovat merkittäviä epäkohtia, jotka korostavat lakiesityksen yksipuolisuutta ja tarkoituksenhakuisuutta. 

Vaihtoehdot hallituksen esitykselle

Lainsäädännön arviointineuvosto on lakiesityksestä antamassaan arviossa katsonut, että hallituksen esityksessä pitäisi käsitellä myös vaihtoehtoisia malleja ja toteuttamistapoja. Niitä ei kuitenkaan ole esitetty eikä lisätty missään vaiheessa. Hallitus haluaa yksipuolisesti muuttaa työelämän pelisääntöjä lisäämällä työnantajien määräysvaltaa.  

Suomalaisten yritysten keskimääräinen tuottavuus on ollut 15 vuotta nollan tuntumassa. Yritysten investoinnit ovat valuneet suoraan osinkoihin eikä yritysten kasvuun, innovaatioihin ja tuotekehitykseen ole satsattu riittävästi kuten muualla maailmassa. Työtaisteluoikeuden rajoittaminen työnantajien omaisuudensuojaan vedoten ei ole perusteltua perustuslain eikä Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten osalta. Ratkaisua olisi sen sijaan haettava keinoilla, joilla aidosti parannetaan työpaikkojen toimintaa työmarkkinatoimijoiden kesken. Palkansaajapuolen edustajat ovat esimerkiksi nostaneet esiin keinoja parantaa yritysten kannattavuutta paremman työvoiman sitouttamisen ja osallistamisen kautta.  

Työntekijöiden edustajan tulkintaetuoikeus ristiriitatilanteissa ja henkilöstön edustus yritysten hallinnossa ovat esimerkkejä keinoista, joilla työntekijöitä sitoutetaan yritystoiminnan kehittämiseen. Antamalla tulkintaetuoikeus tietyissä ristiriitatilanteissa työntekijöiden edustajalle tasapainotettaisiin työpaikalla osapuolten voimasuhteita. Tämä vahvistaa edellytyksiä laajempaan paikalliseen sopimiseen ja tehostaa ristiriitatilanteiden ratkaisemista työpaikoilla, kun kummankin osapuolen on aidosti pyrittävä löytämään yhteinen ratkaisu. Henkilöstön edustus yritysten hallinnossa sitouttaisi henkilöstön paremmin yritystoiminnan kehittämiseen ja parempi tiedonsaantioikeus henkilöstöedustuksen kautta parantaisi yrityksen johdon ja työntekijöiden vuoropuhelua yrityksen asioissa.  

Alipalkkauksen kriminalisoinnilla estettäisiin tahalliset väärinkäytökset työnantajien toiminnassa, parannettaisiin työntekijöiden oikeutta saada työsopimuksen edellyttämät oikeudet sekä lisättäisiin valtion verotuloja ja vähennettäisiin harmaan talouden määrää. Harmaan talouden vuoksi menetetyt verotulot ovat sadoissa miljoonissa euroissa vuosittain.  

Ammattiliittojen kanneoikeudella vahvistettaisiin työelämän oikeuksia. Ammattiliiton kanneoikeus parantaisi sellaisten työntekijöiden asemaa työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla, jotka eivät itse tiedä oikeuksistaan ja kykene niitä valvomaan. Samalla se vahvistaisi heidän työsuhteisiinsa liittyvää tukea.  

Kanneoikeuden avulla ammattiliitto voisi paremmin valvoa työehtojen noudattamista. Liitot voisivat myös paremmin puuttua tapauksiin, joissa työpaikoilla rikotaan lakia. Kanneoikeudella tarkoitetaan sitä, että ammattiliitto voi nostaa oikeudessa kanteen työntekijän puolesta. Työntekijän ei tarvitsisi erikseen antaa suostumustaan siihen, että asiaa käsitellään tuomioistuimessa. 

Esitetyt vaihtoehdot ovat tärkeitä tulevaisuuden työelämän kehittämiskeinoja. Edellä mainitut keinot lisäisivät sekä työnantajien että työntekijöiden yhteistoimintaan paremman työelämän kehittämisessä. Hallituksen toimilla työelämää viedään vuosikymmeniä ajassa taaksepäin. 

Ammatillinen järjestäytymisvapaus ja työtaisteluoikeus

Työtaisteluoikeus perustuu perustuslain 13.2 §:ssä turvattuun ammatilliseen yhdistymisvapauteen. Kansainvälisesti työtaisteluoikeutta suojataan Euroopan sosiaalisen peruskirjan 6 artiklan 4 kappaleessa, YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen 1 kohdassa, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 28 artiklassa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 11 artiklassa.  

Vaikka kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleissopimuksissa numero 87 ja 98 ei ole erikseen mainittu lakko-oikeutta, on näiden sopimusten valvontakäytännössä katsottu lakko-oikeuden olevan olennainen osa numero 87 takaamaa ammatillista järjestäytymisvapautta.  

Hallitus perustelee puuttumista perustuslain ja kansainvälisten sopimusten suojaamaan työtaisteluoikeuteen taloudellisilla ja omaisuudensuojaan pohjautuvilla syillä. Ollakseen hyväksyttävä perusoikeusrajoituksen on perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan oltava painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ILOn tulkintakäytännön mukaan taloudelliset ja kaupalliset näkökohdat eivät ole hyväksyttäviä perusteluja lakkojen rajoittamiselle. Myöskään Euroopan ihmisoikeussopimuksen tulkintakäytännön mukaan työnantajalle aiheutuva taloudellinen vahinko ei ole sallittu peruste työtaisteluiden rajoittamiselle. 

Poliittinen työtaistelu

Hallituksen esityksessä poliittisen lakon enimmäiskestoksi esitetään 24 tuntia ilman jatkamiskiellolle asetettua aikarajaa. Valiokunnan muutosehdotuksen mukaan samasta aiheesta ei saisi lakkoilla 12 kuukauteen. Aiemmin tällaisia aikarajoitteita ei ole ollut. 

Hallituksen esityksen poliittisia lakkoja koskevassa sääntelyssä ei ole eroteltu ns. puhtaita poliittisia työtaisteluita ja toisaalta työntekijöiden sosiaalisten ja taloudellisten etujen ja oikeuksien puolustamiseen liittyviä poliittisluonteisia työtaisteluita. Ero näiden kahden poliittiseen päätöksentekoon kohdistuvan työtaistelun välillä on kuitenkin olennainen, sillä poliittisluonteiset työtaistelut nauttivat ILOn yleissopimusten valvontakäytännössä työtaisteluoikeuden suojaa toisin kuin puhtaat poliittiset lakot.  

Erottelu poliittisten ja poliittisluonteisten työtaisteluiden välillä on siis käytännössä erittäin tärkeä, kun arvioidaan sitä, minkä tyyppisiin työtaistelutoimenpiteisiin rajoituksia voidaan esittää. Hallituksen esityksessä rajoitukset tulevat kuitenkin yhteismitallisesti koskemaan kummankin tyyppisiä työtaisteluita.  

Suomea sitovien ILOn yleissopimusten tulkintakäytännön mukaisesti poliittisluonteisia työtaisteluita olisi käsiteltävä yhtenä keinoista, joilla työntekijöiden on mahdollista vaikuttaa itseään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ammatillisesti koskevaan poliittiseen päätöksentekoon. Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on myös noussut esille, että työtaisteluoikeuden suoja jäisi vajavaiseksi, jos työtaisteluoikeus ei ulottuisi työehtosopimusten alaan läheisesti liittyvään poliittiseen päätöksentekoon. 

Yhtäläisesti ongelmia liittyy poliittisluonteisten ja poliittisten työtaisteluiden aikarajoittamiseen ja jatkamiskieltoon. Aikarajoittamisessa on työnseisausten osalta päädytty yhteen vuorokauteen ja muiden työtaisteluiden osalta kahteen viikkoon. Vuorokauden enimmäiskestolle ei kuitenkaan ole esitetty objektiivisia ja Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden näkökulmasta hyväksyttäviä perusteluja. Tiukka aikaraja voi tosiasiallisesti rajoittaa mahdollisuuksia kokoontumisoikeuden ja sananvapauden käyttämiseen. 

Muiden kuin työnseisauksena toimeenpantavien poliittisten työtaistelutoimien kahden viikon enimmäiskesto rajoittaa esimerkiksi ylityö- tai vuoronvaihtokieltoina toimeenpantavia työtaisteluita. Lievempinä työtaistelutoimina nämä lähtökohtaisesti jo edustavat vastantuloa suhteessa työantajan tarpeisiin.  

Poliittisen työtaistelun jatkamiskieltoa koskeva sääntelyä on valiokunnan käsittelyssä täsmennetty koskemaan 12 kuukauden ajanjaksoa alkuperäisen työtaistelun päättymisestä lukien. Tämä ei kuitenkaan poista kieltoon liittyvää perusongelmaa siitä, että hallitus tavoittelee jatkamiskiellolla itseensä ja erityisesti ajamiinsa asioihin kohdistuvan arvostelun rajoittamista. Suomessa poliittisluonteisia työtaisteluita on perinteisesti ollut harvoin, jolloin kansainvälisillä sopimuksilla suojatun oikeuden harjoittamisen rajoituksia voidaan pitää tarpeettomina.  

Myötätuntotyötaistelut

Hallituksen esityksellä myötätuntotyötaisteluiden käyttövoimaa rajattaisiin merkittävästi. Työmarkkinoilla myötätuntotyötaistelut ovat tyypillisesti olleet tapa tukea toisen ammattiryhmän sopimusneuvotteluita tilanteissa, joissa tämän ammattiryhmän oma työtaisteluvoima on syystä tai toisesta rajoitetumpi. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan saaman selvityksen mukaan esimerkiksi naisenemmistöisellä hoitoalalla muiden alojen myötätuntotaistelut voivat olla keskeisessä asemassa neuvottelutilanteessa. Tällaisilla aloilla neuvottelulähtökohdat ovat erilaiset, jolloin muiden alojen tuki voi olla merkityksellistä. 

Hallituksen esityksessä oikeus myötätuntotyötaisteluun sidottaisiin nykyistä vahvemmin sellaisiin toimenpiteisiin, joilla on suora vaikutus pääriidan osapuoliin. Muiden kuin suoraan pääriidan osapuoliin vaikuttavien myötätuntotyötaisteluiden sallittavuus jäisi arvioitavaksi niiden vaikutusten laajuuden perusteella. Käytännössä jää kuitenkin epäselväksi, miten vaikutuksia mitattaisiin, millaiset vaikutukset olisivat sallittuja pääriitaan vaikuttamiseksi ja millaiset vaikutukset katsottaisiin lakiesityksen tarkoittamalla tavalla suhteettomiksi. Vahingot ja vaikutukset ilmenevät yleensä vasta työriidan päättymisen jälkeen ja ovat väliaikaisia. Vahinkojen etukäteisarviointi on myötätuntotyötaisteluun osallistuvalle järjestölle mahdotonta, vaikka järjestön ei tarvitse ottaa huomioon työnantajan toimia vaikutusten lieventämisessä.  

Myötätuntotyötaisteluihin esitetyt pykälät ja pykälämuutokset tulevat johtamaan oikeusistuimissa useisiin tulkinnallisiin epäselvyyksiin. Säätämällä liian avointa ja tulkinnanvaraista lainsäädäntöä, lainsäätäjä siirtää omia lainsäädännön sisällön määrittelyyn liittyviä tehtäviään tuomioistuimille. Tämä on hyvin ongelmallista ennustettavuuden ja osapuolten oikeusturvan kannalta. 

Seuraamusjärjestelmän tehostaminen

Hallituksen esityksessä on esitetty hyvityssakkojen enimmäismäärän korotusta 150 000 euroon. Nykyisin yläraja on 37 400 euroa. Nykyisestä lainsäädännöstä poiketen hallitus esittää hyvityssakon alarajaksi 10 000 euroa. Hyvityssakkojen euromäärää esitetään kuitenkin nostettavaksi ainoastaan työrauhaan kohdistuvien rikkomusten osalta, samalla kun nykyiset euromäärät jäisivät voimaan muihin työehtosopimusrikkomuksiin. Lisäksi hallituksen esityksessä tuodaan esiin, ettei tuomittavat seuraamukset saa olla kohtuuttomia eivätkä johtaa yhdistysten toiminnan päättymiseen. 

Samalla kun hallitus esittää hyvityssakkojen korottamista, se laajentaa hyvityssakkojen soveltamisalaa koskemaan myös myötätuntotyötaisteluiden ja poliittisten työtaisteluiden rajoitusten rikkomista.  

Hyvityssakon alarajan määrittäminen on erittäin järeä teko, jolla pyritään rampauttamaan paikallisten ammattiyhdistysten ja ammattiosastojen mahdollisuuksia toiminnan ylläpitämiseen ja jatkamiseen. Lakiehdotuksen mukainen hyvityssakko voi olla kohtuuton, esimerkiksi ns. surulakkotilanteessa, jossa syntyy työrauharikkomus työntekijöiden protestoidessa spontaanisti työpaikkojen vähentämistä vastaan. Nämä paikalliset toimet ovat yleensä lyhytkestoisia eivätkä aiheuta työnantajalle suhteetonta haittaa.  

Tällaisenkin protestin saatetaan katsoa työtuomioistuimessa rikkovan työrauhaa. Tällöin 10 000 euron minimisakkokin, olisi useimmissa tilanteissa täysin kohtuuton. Lainsäädännössä ei tarvitse olla näin korkeaa minimirajaa, vaan se voitaisiin asettaa esimerkiksi 2 000 euroon.  

Asiantuntijakuulemisissa nostettiin esiin myös pariteettiperiaatteen romuttuminen. Pariteettiperiaate tarkoittaa, että kollektiivisen työoikeuden osapuolia eli työmarkkinajärjestöjä kohdellaan tasavertaisesti. Työnantaja tai työnantajayhdistys, joka rikkoo työehtosopimuksen määräyksiä, voidaan tuomita hyvityssakkoon samalla tavalla kuin työehtosopimusta rikkova työntekijäyhdistys. Hyvityssakon enimmäismäärä on ollut sama molemmille osapuolille eli 37 400 euroa. 

Esityksessä kuitenkin ehdotetaan nostettavaksi merkittävästi vain työrauhaan kohdistuvista työehtosopimusrikkomuksista määrättävien hyvityssakkojen euromäärää. Työrauha on työntekijäpuolen pääasiasiallinen sopimusvelvoite ja työrauhaan kohdistuvat työehtosopimusrikkomukset ovat tavallisesti työntekijäpuolen rikkomuksia. Vastaavasti työnantajapuolen rikkomukset taas kohdistuvat tyypillisesti muihin työehtosopimuksen ehtoihin, joista määrättäviä seuraamuksia ei esitetä nostettavaksi. Tämä poikkeaa lainsäädännössä vuosikymmeniä noudatetusta linjasta, jonka mukaan työehtosopimusmääräysten tietensä rikkomisen seuraamusten asteikko on sama rikkomuksen kohdistuessa työrauhaan, kuin sen kohdistuessa muihin sopimusmääräyksiin.  

Hyvityssakkojen suuruuden yhtäläisyys työnantaja- ja työntekijäpuolelle on taannut tietynlaisen tasapainon työtuomioistuimen toiminnassa. Nyt ei kosketa työnantajarikkomusten seuraamuksiin mikä ei ole oikein. Pariteettiperiaatteen tulisi olla jatkossakin entisenlaisensa koska se on toiminut tasapainottavana tekijänä rikkomusten tuomitsemisessa.  

Työntekijän hyvitysvelvollisuus ja toimivaltainen tuomioistuin

Kuten lakivaliokunnan lausuntoon jätetyssä sosialidemokraattien, vihreiden ja vasemmistoliiton edustajien yhteisessä eriävässä todetaan, että Suomen työoikeudessa on perinteisesti lähdetty siitä, että työtaisteluoikeus nähdään työntekijöiden kollektiivisena oikeutena. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on todennut lausunnossaan TyVL 10/2022 vp, että Suomen työoikeudessa keskeisenä lähtökohtana on pidetty sitä, että työtaistelun seurauksista vastuun kantaa työtaisteluun ryhtynyt järjestö, eivätkä sen henkilöjäsenet eli työntekijät. Nykyisen lainsäädännön mukaan, mikäli oikeutta käytetään väärin, vastuun kantaa työtaistelusta päättänyt yhdistys.  

Hallituksen esitys henkilökohtaisesta sanktiosta on näitä vakiintuneita lähtökohtia vastaan. Siihen liittyy työntekijöiden osalta oikeusturvaongelmia, joita ei ole onnistuttu ratkaisemaan ehdotettua sääntelyä muuttamalla. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että työtaistelutoimia ratkaistaisiin jatkossa kahdessa oikeusistuimessa — työtuomioistuimessa ja yleisessä tuomioistuimessa. Työrauha-asiat ovat kuitenkin kuuluneet vuodesta 1946 työtuomioistuimen toimivaltaan. Työtuomioistuin on eritystuomioistuin, jonka toimivaltaan kuuluvat sille erikseen määrättyjen asioiden, kuten työ- ja virkaehtosopimusten, käsitteleminen ja ratkaiseminen. Muut asiat kuuluvat yleisille tuomioistuimille. Esityksessä ehdotetaan, että työrauhavelvollisuuden vallitessa poliittisten lakkojen ja myötätuntotyötaistelujen laillisuutta arvioitaisiin työtuomioistuimessa. Työrauhavelvollisuuden ulkopuolella arviointi tapahtuisi puolestaan yleisessä tuomioistuimessa.  

Asiantuntijakuulemisissa on noussut esille, että esitetyssä kahden eri tuomioistuimen mallissa on vaarana oikeuskäytännön eriytyminen, oikeusvarmuuden heikkeneminen sekä prosessien pitkittyminen ja kustannusten nousu. Hallituksen olisi pitänyt selvittää, miten toimivallanjako kahden eri tuomioistuimen välillä vaikuttaa oikeuskäytännön yhtenäisyyteen ja oikeusvarmuuteen. Nyt tätä ei ole selvitetty riittävän perusteellisesti ja laajasti, vaikka kyse on periaatteellisesti isosta kysymyksestä. Lisäksi pitäisi selvittää vielä paremmin työtuomioistuimen tuomion perusteella oikeus kuitata palkasta 200 euron seuraamusmaksu. Sen käsittelyyn ei asianomainen itse ole voinut lainkaan vaikuttaa. Työntekijän hyvitysvelvollisuus mielletään sakkoluonteiseksi. Sellaisen voi määrätä vain viranomainen ja saajana on valtio. Sakkotasoissa otetaan huomioon myös maksukyky ja syyllisyyden määrä. 

Oikeudenkäytön eriytyminen on ongelma myös henkilökohtaisen sanktion kohdalla. Työntekijöiden yhdistyksen osalta mahdolliset sanktiot käsiteltäisiin työtuomioistuimessa, kun taas yksittäistä työntekijää koskeva kysymys voitaisiin viedä yleiseen tuomioistuimeen. 

Kaikki työrauha-asiat olisi oikeuskäytännön yhtenäisyyteen liittyvistä syistä perusteltua käsitellä työtuomioistuimessa. Tämä edellyttäisi työtuomioistuimen toimivallan laajentamista nykyisestä sekä asian tarkempaa ja kokonaisvaltaisempaa selvittämistä. Nyt esitetyn mallin riskinä on oikeuskäytännön eriytyminen ja oikeusvarmuuden heikkeneminen. 

Työntekijälle asetettuun hyvitysvelvollisuuteen liittyy niin paljon ongelmia, tärkeimpänä yksilön oikeusturvan heikentyminen, että se tulisi poistaa esityksestä. Kollektiivisiin hyvityssakkoihin esitetään lisäksi suuria korotuksia niin että ne nelinkertaistuvat. Työnantajan neuvotteluvoiman ja direktiovallan arvioidaan kasvavan hyvityssakkojen korottamisen ansiosta, minkä arvioidaan johtavan siihen, että etenkin heikosti järjestäytyneillä aloilla on jatkossa nykyistä heikommat työehdot. Hyvityssakot johtavat työrauhan vastaisten työtaistelujen määrän vähenemiseen ja uusintatyötaisteluja on jatkossa todennäköisesti todella vähän, joten henkilökohtaista 200 euron seuraamusmaksua ei senkään vuoksi tarvita. Nykyisilläkin hyvitysten tasoilla jatkamiseen liittyviä tuomioita on ollut erittäin vähän. 2000-luvulla niitä on ollut 39, kun kaikkinensa oikeusjuttuja on ollut yli 1 600, joista yli 1 100 päättynyt kokonaan tai osittain hyväksytyiksi. Oikeaa tarvetta tällaiselle henkilökohtaiselle hyvitysmaksulle ei ole.  

Sukupuolivaikutusten arviointi

Hallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut edistämään työelämän tasa-arvoa. Työrauhalainsäädännön yksipuolisella muuttamisella on isot vaikutukset suomalaiseen työelämään ja sen tasa-arvoon, joita hallitus ei kuitenkaan ole esityksessään arvioinut. Tämä on erittäin suuri ongelma. 

Esityksessä on jätetty kokonaan arvioimatta, minkälaisia vaikutuksia myötätuntotyötaisteluiden ja poliittisten työtaisteluiden rajoittamisella on eri aloilla. Myötätuntotyötaistelut ovat erittäin tärkeä väline työehtosopimusten neuvotteluiden tuloksen aikaansaamisessa. Niitä käytetään tukena matalan järjestäytymisasteen aloilla sekä aloilla, joissa työehtosopimusten kattavuus on matala. Esimerkiksi naisenemmistöisellä hoitoalalla muiden alojen myötätuntotaistelut voivat olla keskeisessä asemassa työehtosopimusten neuvottelutilanteessa. Lisäksi ehdotetulla henkilökohtaisella 200 euron seuraamusmaksulla laittomaksi tuomittuun työtaisteluun osallistumisesta on välillisiä vaikutuksia muun muassa pienituloisiin naisiin ja miehiin. Esityksessä ei ole huomioitu lainkaan millaisia vaikutuksia mahdollisella hyvitysmaksulla voi olla erilaisilla työsopimuksilla, mm. nollatuntisopimuksilla, työskenteleviin työntekijöihin, joiden tulot kuukausittain vaihtelevat ja vaikuttavat seuraamusmaksun kuittaamiseen.  

Poliittisten päätösten sukupuolivaikutukset tulisi arvioida huolellisesti ja kiirehtimättä, jotta sukupuolten tasa-arvon edistäminen voidaan varmistaa. Lainvalmistelun kiirehtimisen vuoksi uudistusten erilaisia toteuttamisvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia ei ehditä riittävästi arvioida ja punnita harkitusti.  

Voimaantulosäännös

Valiokunta on käsitellyt työrauhalainsäädännön muuttamista alkuperäisellä voimaantuloajalla eli 1.7.2024. Valiokunnan poikkeuksellinen kokoontumisaikataulu on osoittanut sen, että lakiesityksen aikataulua kiirehditty, sillä alkuperäisellä voimaantuloajalla mietintö olisi voinut valmistua vielä touko-kesäkuun vaihteessa. Mietintö jättää osittain avoimeksi lakiehdotusten voimaantulon ja tiedon siitä, ollaanko niitä aikaistamassa. Jo mietinnön valmistuessa olisi oltava selvillä se, milloin lakiehdotusten voimaantuloa esitetään, jos sitä aiotaan muuttaa alkuperäisestä. Vastustamme lakiehdotusten voimaantulon aikaistamista. 

Lakia pitäisi alkaa soveltaa vasta lain voimaantulon jälkeen solmittaviin uusin työehtosopimuksiin niin, että muuttunut työrauhalainsäädäntö sisältöineen on osapuolten kesken arvioitavana ja käsiteltävä sopimuksen osana, kun sopimusta solmitaan. Työrauhavelvoitteen laajuus on olennainen osa työehtosopimusta.  

Taannehtiva lainsäädäntö

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle nostanut esiin, ettei perustuslaissa ole ehdotonta taannehtivan lainsäädännön kieltoa. Perustuslakivaliokunta on arvioinut puuttumista olevissa oleviin sopimuksiin perustuslain 15 §:n omaisuudensuojaan kohdistuvana perusoikeusrajoituksena. Perustuslakivaliokunta ei ole pitänyt ehdotettua siirtymäsääntelyä itsessään perustuslain 15 §:n kannalta ongelmallisena. Kuitenkaan hallituksen esityksestä ei ole löydettävissä perusteluja sille, miksi poikkeuksellinen takautuva puuttuminen työehtosopimuksiin olisi perusoikeusrajoitukselta vaadittavalla tavalla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima. Hallituksen pyrkimys rajoittaa omia päätöksiään vastaan protestointia ei voi olla perusoikeuksien rajoitusedellytysten mukainen painava syy. 

Hallituksen esitys loukkaa tältä osin räikeästi sopimusosapuolten sopimusautonomiaa, joka on vahvasti suojattu Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa (ILO 98). Koskaan aikaisemmin ei ole säädetty tällaisesta voimaantulosta työehtosopimuslain muutosten yhteydessä. Se ei yksinkertaisesti täytä Suomen voimassa olevan oikeuden vaatimuksia.  

Keskustan valiokuntaryhmä ei hyväksy 200 euron hyvitysmaksun määräämistä työntekijälle, joka jatkaa työntekijäyhdistyksen toimeenpanemaa tuomioistuimen tuomiossa lainvastaiseksi todettua työnseisausta vielä senkin jälkeen, kun työnantaja on ilmoittanut hänelle tuomiosta. Esitämme siksi, että eduskunta ei hyväksy näiltä osin lakiehdotuksia. 

Emme näe työntekijän sanktioimista tarpeellisena emmekä tarkoituksenmukaisena. Katsomme, että hallituksen esittämä yhdistyksille tuomittavien hyvityssakkojen merkittävä korottaminen on riittävä vaikuttamaan ennaltaehkäisevästi laittomien lakkojen jatkamisiin. 

Puheena olevan hyvitysmaksun määrääminen työntekijälle olisi Suomen työoikeudessa täysin uusi periaate. Vuosikymmenten varrella sellaista on toisinaan esitetty, mutta ajatus on hylätty eduskuntakäsittelyssä liian ongelmallisena. Siksi meillä on niin lainsäädännössä kuin oikeuskäytännössä omaksuttu periaate, että järjestäytyneessä työmarkkinakentässä vastuun laittomasta työtaistelutoimenpiteestä kantaa sen toimeenpannut työntekijöiden rekisteröity yhdistys tai yhdistykset. Perustuslakivaliokunta kiinnitti työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle antamassaan lausunnossa huomiota siihen, että yksilöllisten sanktioiden mahdollisuus saattaa muodostua tosiasialliseksi esteeksi ammatillisen järjestäytymisvapauden käyttämiselle.  

Katsomme, että vastaisuudessakin on ammattijärjestön asia vastata työrauhavelvollisuudesta ja sen rikkomisen seurauksista samalla, kun yksityinen työntekijä ilman henkilökohtaista taloudellista riskiä voi noudattaa järjestönsä päätöstä ryhtyä työtaisteluun.  

Pidämme hyvitysmaksua ongelmallisena myös työntekijän oikeusturvan kannalta. Suomalaisessa työoikeudessa työnantajalla on niin sanottu tulkintaetuoikeus. Se voisi johtaa tilanteisiin, joissa työnantaja voisi väittää työntekijänsä rikkoneen työrauhavelvoitetta ja vaatia häneltä hyvitysmaksua. Välttyäkseen hyvitysmaksulta työntekijän ainoaksi keinoksi jäisi viedä asia käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Silloin kuluriskin molempien osapuolien oikeudenkäyntikuluista kantaisi työntekijä.  

Keskustan valiokuntaryhmä ei kannata laittomia työtaisteluja. Pidämme kuitenkin riittävänä, että laittomasta työtaistelusta tuomittu yhdistys on hyvityssakon uhalla velvollinen valvomaan, että työrauhavelvollisuus täytetään ja että sen jäsenet noudattavat työrauhaa. Tasapainon nimissä pidämme tärkeänä, että työnantajien työ- ja virkaehtosopimusrikkomuksista tuomittavia hyvityssakkoja olisi korotettava myös vastaavasti. Pidämme työntekijän 200 euron hyvitysmaksua suomalaisen oikeuslaitoksen niukkojen resurssien tuhlaamisena ottaen huomioon intressin pienuus. Katsomme myös, että tärkeä on arvioida, pitäisikö työsopimuslain 3 luvun 6 §:n ja ehdotetun työriitojen sovittelusta ja eräiden työtaistelutoimenpiteiden edellytyksistä annetun lain (420/1962) 18 a §:n mukaiset asiat oikeuskäytännön yhtenäisyyteen liittyvistä syistä käsitellä näihin kysymyksiin erikoistuneessa tuomioistuimessa eli työtuomioistuimessa, kuten valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on esitetty. Nyt esitetyn mallin riskinä on oikeuskäytännön eriytyminen ja oikeusvarmuuden heikkeneminen. Perustuslakivaliokunta toteaa myös työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle antamassaan lausunnossa, että sillä, että työrauhavelvollisuuden aikana toteutettavat myötätuntotyötaistelut kuuluvat työtuomioistuimen toimivaltaan ja sen ulkopuolella toteutetut taas yleisten tuomioistuinten toimivaltaan, voi olla vaikutusta yhtenäisen soveltamiskäytännön muodostumiseen. (Vastalauseen lausumaehdotus)  

Keskustan valiokuntaryhmä korostaa edellä mainitun ohella, että hallituksen pitäisi osaltaan rakentaa kaikin toimin vakautta työmarkkinoilla sen sijaan, että se kiristää ilmapiiriä yksipuoleisella toiminnallaan. Keskusta kantaa huolta myös siitä, että muutokset voivat vaikuttaa niin, että työmarkkinat muuttuvat alueellisesti epätasa-arvoisesti. Keskusta myös muistuttaa, että valiokunta ei ole ottanut riittävästi huomioon sitä, miten kansainväliset sopimukset suhtautuvat lakimuutoksiin.