Ehdotuksen tausta ja tavoitteet
Hallituksen esityksen tarkoituksena on panna kansallisesti täytäntöön luotonhallinnoijia ja luotonostajia koskeva direktiivi (EU) 2021/2167 eli NPL-direktiivi. Sääntelyn tavoitteena on edistää järjestämättömien luottojen jälkimarkkinoita sekä lisätä niiden kysyntää ja markkina-arvoa. Taustalla on pyrkimys vähentää järjestämättömien luottojen osuuksia pankkien taseissa Euroopassa ja näin minimoida niistä pankkisektorille aiheutuvia riskejä. Luottoa pidetään järjestämättömänä, kun se on ollut erääntyneenä yli 90 päivää tai jos luottolaitoksen arvion mukaan on todennäköistä, ettei vastapuoli maksa luottoa täysimääräisesti ilman erityisiä toimia, kuten vakuuden realisoimista.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki luotonostajista ja luotonhallinnoijista. Lisäksi ehdotetaan muutoksia useisiin rahoitusmarkkinoita säänteleviin lakeihin, kuluttajansuojalakiin, perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annettuun lakiin ja positiivisesta luottotietorekisteristä annettuun lakiin. NPL-direktiivin mukainen sääntely on tullut saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä 30.12.2023 mennessä.
Luotonhallinnoijia ja luotonostajia koskevan direktiivin täytäntöönpanoon liittyvän sääntelyn lisäksi hallituksen esityksessä ehdotetaan täsmennystä arvopaperimarkkinalakiin. Arvopaperimarkkinalain tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen julkistamista koskevaan 7 luvun 5 §:ään ehdotetaan muutosta, jolla täydennetään EU:n avoimuusdirektiivin muutosdirektiivin 2004/109/EY täytäntöönpanoa. Talousvaliokunta pitää arvopaperimarkkinalakia koskevaa muutosehdotusta perusteltuna ja toteaa, että muutoksella ei arvioida olevan välittömiä vaikutuksia arvopaperimarkkinoiden toimintaan Suomessa.
Keskeisten ehdotusten arviointia
Yleistä
Luotonhallinnoijia ja luotonostajia koskevan direktiivin tavoitteena on edistää järjestämättömien luottojen jälkimarkkinoiden toimivuutta EU:ssa ja poistaa esteitä, jotka haittaavat järjestämättömien luottojen siirtämistä luottolaitoksilta luotonostajille. Lisäksi direktiivissä säädetään luottojen siirtämistä koskevista suojakeinoista, joiden tarkoituksena on turvata luotonottajien oikeudet. Kansalliseen lainsäädäntöön tulee sisällyttää direktiivin edellyttämät säännökset luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskevista vaatimuksista. Luotonostajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ostaa luottolaitoksen tekemän järjestämättömän luottosopimuksen. Luotonhallinnoijalla puolestaan tarkoitetaan tahoa, joka hallinnoi luottoa luotonostajan puolesta. Ehdotettu sääntely koskee yksinomaan luottolaitosten järjestämättömien luottojen ostamista ja hallinnointia.
Ehdotuksen mukaan luotonostajan on nimettävä luotonhallinnoija luotonhallinnointitoimia varten, kun on kyse kuluttajalle myönnetystä luotosta. ETA-alueen ulkopuolelle sijoittautuneen luotonostajan on nimettävä itselleen ETA-alueelle sijoittautunut edustaja hoitamaan luotonhallinnointitehtäviä. Vastaavasti luottolaitos voisi siirtää järjestämättömän luoton ETA-alueen ulkopuoliselle luotonostajalle vain, jos tämä on nimennyt itselleen ETA-alueelle sijoittautuneen edustajan.
Ehdotetun sääntelyn lähtökohtana on, että NPL-direktiiviä pidemmälle meneviä kansallisia velvoitteita ei esitetä, ja direktiivin mahdollistama kansallinen liikkumavara pyritään hyödyntämään täysimääräisesti. Tämän mukaisesti direktiiviä ei sovellettaisi asianajajiin silloin, kun ne harjoittavat luotonhallinnointitoimia osana ammattiaan. Kansallista liikkumavaraa hyödynnettäisiin myös siltä osin, että luotonhallinnoijiin ei sovellettaisi rahanpesulain velvoitteita. Lisäksi niiden velvollisuus ilmoittaa tietoja positiiviseen luottotietorekisteriin rajattaisiin tilanteisiin, joissa ilmoitettavasta luottosopimuksesta johtuvat luotonantajan oikeudet ovat ehdotetun sääntelyn mukaisesti siirtyneet kyseiselle luotonhallinnoijalle. Talousvaliokunta pitää valittuja linjauksia perusteltuina.
Luotonhallinnoijia koskeva toimilupajärjestelmä
NPL-direktiivin mukaan luotonhallinnointitoiminnan harjoittaminen edellyttää toimivaltaisen viranomaisen myöntämää toimilupaa. Toimilupavaatimuksen ja toimiluvalle asetettujen edellytysten tarkoituksena on turvata direktiivin tavoitteiden toteutuminen sekä markkinoiden toimivuuden että velallisen oikeuksien näkökulmasta. Suomessa saisi tarjota luotonhallinnointipalveluja myös muussa ETA-valtiossa myönnetyn toimiluvan nojalla. Hallituksen esityksen mukaan toimiluvan myöntävä viranomainen olisi Finanssivalvonta.
Toimilupa voidaan myöntää oikeushenkilölle, jonka sääntömääräinen kotipaikka on Suomessa. Toimiluvan myöntämisen edellytykset liittyvät toimiluvan hakijan johdon hyvämaineisuuteen, luotettavuuteen ja osaamiseen, toimiviin hallinto- ja ohjausjärjestelmiin ja sisäiseen valvontaan sekä velallisen suojaamista koskeviin toimintaperiaatteisiin. Talousvaliokunta toteaa, että toimilupavaatimus ja toimiluvan edellytykset perustuvat luotonhallinnoijia ja luotonostajia koskevan direktiiviin 4 ja 5 artiklan säännöksiin, jotka eivät mahdollista kansallista liikkumavaraa. Toimiluvan myöntämiseen ei liity harkinnanvaraa, joten toimilupa on myönnettävä, jos direktiivin mukaiset edellytykset täyttyvät.
Seuraamukset ja korjaavat toimenpiteet
NPL-direktiivin 23 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä asianmukaisista hallinnollisista seuraamuksista ja korjaavista toimenpiteistä. Seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhtaisia ja varoittavia. Seuraamusvalikoimaan pitää hallinnollisten taloudellisten seuraamusten lisäksi kuulua ainakin mahdollisuus peruuttaa luotonhallinnoijan toimilupa sekä mahdollisuus vaatia myös ETA-alueen ulkopuolisen luotonostajan edustajalta korjaavia toimenpiteitä.
Direktiivin asettamat reunaehdot huomioiden hallituksen esityksessä ehdotetaan, että luotonostajaa ja luotonhallinnoijaa koskevien säännösten rikkomisesta voidaan määrätä Finanssivalvonnasta annetun lain 40 §:ssä tarkoitettu hallinnollinen seuraamusmaksu. Lievemmiksi arvioiduista laiminlyönneistä ja rikkomuksista voidaan puolestaan määrätä lain 38 §:ssä tarkoitettu rikemaksu. Finanssivalvonnasta annetussa laissa myös säännellään yksityiskohtaisesti rikemaksun ja seuraamusmaksun määrästä ja määräytymisestä eli siitä, mitkä tekijät vaikuttavat niiden suuruuteen. Lisäksi on huomioitava, että seuraamuksen määrääminen ja sen suuruuden määrittäminen yksittäisissä tapauksissa perustuvat kokonaisharkintaan. Lievissä tapauksissa seuraamus voidaan jopa jättää määräämättä.
Seuraamus- tai rikemaksua koskevan sääntelyn ei ehdoteta koskevan tilannetta, jossa luotonhallinnoija toimiluvan myöntämisen jälkeen rikkoo luvan myöntämisedellytyksiä. Tällöin toimivaltainen viranomainen ensisijaisesti määrää luotonhallinnoijan korjaamaan toiminnassa havaitut puutteet. Tarvittaessa Finanssivalvonta voi myös rajoittaa toimiluvan mukaisen toiminnan laajuutta tai luotonhallinnoijan johdon toimintaa. Toimiluvan peruuttaminen on näissä tilanteissa viimesijainen toimenpide.
Hallituksen esityksessä ja valtiovarainministeriön 28.2.2025 päivätyssä vastineessa todetaan, että sanktiot ovat lain tavoitteiden toteutumisen, sen täytäntöönpanon sekä velallisen oikeuksien suojaamisen näkökulmasta välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Ehdotetut sanktiot ovat välttämättömiä sen varmistamiseksi, että toimijat noudattavat toiminnassaan ehdotettua sääntelyä, eikä sääntelyn tavoitteita voida saavuttaa vähemmän puuttuvalla tavalla. Lisäksi ne osaltaan edistävät tasapuolisen kilpailuympäristön toteutumista. Talousvaliokunta katsoo, että ehdotetut seuraamukset ja niille hallituksen esityksessä ja valtiovarainministeriön vastineessa esitetyt perustelut ovat asianmukaiset.
Ehdotuksen suhde perintätoimintaa koskevaan sääntelyyn
Luotonhallinnointi kuuluu ehdotetun sääntelyn piiriin siltä osin, kun kyse on luottolaitosten luotoista, jotka on EU:n vakavaraisuusasetuksen mukaisesti luokiteltu järjestämättömiksi luotoiksi. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että Finanssivalvonta olisi näiden luottojen osalta toimivaltainen viranomainen. Muilta osin jatkossa sovellettaisiin voimassa olevaa perintää koskevaa sääntelyä, jonka mukaan toimivaltainen viranomainen on Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Muutamassa talousvaliokunnan saamassa asiantuntijalausunnossa tuodaan esiin, että ehdotettu luotonhallinnoijia koskeva toimilupajärjestelmä on päällekkäinen jo olemassa olevan perintätoiminnan rekisteröintiä koskevan järjestelmän kanssa. Asiantuntijalausunnon mukaan NPL-direktiivin edellyttämä valvonta tulisi järjestää nykyisen valvonnan yhteyteen, jolloin toimivaltainen viranomainen olisi tältäkin osin Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Näin voitaisiin välttää tarpeettomat päällekkäisyydet sekä minimoida sääntelystä aiheutuva hallinnollinen taakka ja kustannukset.
Hallituksen esityksessä ja valtiovarainministeriön vastineessa todetaan, että NPL-direktiivin edellyttämä luotonhallinnoijia koskeva sääntely sisältää voimassa olevaan perintätoiminnan harjoittajia koskevaan sääntelyyn verrattuna yksityiskohtaisempia vaatimuksia ja edellyttää valvovalta viranomaiselta merkittävästi laajempia toimivaltuuksia kuin Etelä-Suomen aluehallintoviranomaisella nykyisin on perintätoiminnan rekisteröinnistä annetun lain mukaisten tehtäviensä hoitamiseen. Finanssivalvonnalla sitä vastoin on jo nykyisinkin laajat ja suurelta osin NPL-direktiivin edellyttämiä toimivaltuuksia vastaavat toimivaltuudet eri tehtäviensä hoitamiseksi. Lisäksi sillä on laaja kokemus näiden toimivaltuuksien käyttämisestä sekä finanssimarkkinoilla toimivien yritysten toimilupajärjestelmiin liittyvistä tehtävistä. NPL-direktiivi sisältää myös luottolaitoksia koskevia velvoitteita, joiden osalta Finanssivalvonta on voimassa olevan sääntelyn mukaan toimivaltainen viranomainen. Saamansa selvityksen perusteella talousvaliokunta pitää perusteltuna ehdotusta, jonka mukaan luotonhallinnoijien toimilupien myöntämisestä ja niiden noudattamisen valvonnasta vastaa Finanssivalvonta.
Yhden asiantuntijalausunnon mukaan ehdotettu sääntely ja sen yrityksille aiheuttamat kustannukset todennäköisesti vähentävät luotonhallinnoijien määrää markkinoilla. Lausunnossa esitetään myös huoli siitä, että ehdotuksen luotonhallinnoijille aiheuttamat kustannukset nostavat velallisen maksettavaksi tulevien erääntyneiden luottojen perinnän kustannuksia. Talousvaliokunta katsoo, että huoli on aiheellinen ja pitää tämän vuoksi erittäin tärkeänä, että esityksessä ei ehdoteta NPL-direktiivin vaatimuksia pidemmälle meneviä kansallisia lisävelvoitteita, ja direktiivin mahdollistama liikkumavara hyödynnetään täysimääräisesti.
Perintätoimen rekisteröinnistä annetun lain (6. lakiehdotus) 2 §:ää ehdotetaan muutettavaksi niin, että mainittua lakia ei sovellettaisi uudessa luotonhallinnoijista ja luotonostajista annetussa laissa tarkoitettuun toimintaan. Yhden asiantuntijalausunnon mukaan ehdotus sisältää ristiriitaisuuksia luotonhallinnointia koskevien soveltamisalarajausten osalta. Valiokunta viittaa valtiovarainministeriön vastineeseen ja toteaa, että ehdotus rajaa soveltamisalan ulkopuolelle luotonhallinnoinnin vain luottolaitosten järjestämättömien luottojen osalta. Lain 2 §:ää on tarpeen täsmentää hallituksen esityksen mukaisesti, jotta luotonhallinnointitoimintaa ei kokonaisuudessaan rajata lain soveltamisalan ulkopuolelle.
Ehdotuksen vaikutukset kuluttajansuojalain säännöksiin
Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalain (5. lakiehdotus) 7 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi 23 a §, joka koskee luottosopimuksen muuttamisesta annettavia tietoja. Luotonantajan on ennen ehdotettavien muutosten voimaantuloa ilmoitettava kuluttajalle pykälän 1 momentin mukaiset tiedot. Yhdessä asiantuntijalausunnossa todetaan, että säännöksestä jää epäselväksi, sovelletaanko sitä myös kuluttajan aloitteesta tehtäviin muutoksiin. Talousvaliokunta toteaa, että ehdotus ja sen muotoilu ovat NPL-direktiivin ja EU:n kuluttajansuojadirektiivin kanssa yhdenmukaiset, eikä direktiivien säännösten sanamuodosta suoraan ilmene, soveltuuko säännös luotonantajan aloitteesta tehtyjen muutosten ohella myös muihin tilanteisiin. Valiokunta viittaa valtiovarainministeriön vastineeseen, ja katsoo, että tiedonantovelvollisuutta tulisi soveltaa tilanteissa, joissa kuluttajalla on intressi saada säännöksessä tarkoitetut tiedot.
Yhden asiantuntijalausunnon mukaan kuluttajansuojalakiin ehdotetuista säännöksistä tulisi selkeämmin käydä ilmi, että lainanhoitoa koskevien maksujärjestelyjen osalta luotonantajan tulee ottaa huomioon kuluttajan yksilöllinen tilanne. Valiokunta toteaa, että hallituksen esityksessä kuluttajansuojalain 7 luvun 13 §:n 2 momentin 6 kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi niin, että luotonantajan on maksujärjestelyjä tarjotessaan huomioitava kuluttajan takaisinmaksukyky ja muut olosuhteet. Näin ollen säännöksessä nimenomaisesti edellytetään, että maksujärjestelyjä tarjottaessa on huomioitava myös kuluttajan yksilölliseen tilanteeseen liittyviä näkökohtia.
Talousvaliokunta kiinnittää huomiota siihen, ehdotetut maksujärjestelyjen tarjoamista koskevat säännökset perustuvat uuteen kuluttajaluottodirektiiviin. Kuluttajaluottodirektiivi tulee panna täytäntöön 20.11.2026 mennessä, ja se sääntelee maksujärjestelyjen tarjoamista yksityiskohtaisemmin kuin NPL-direktiivi. Talousvaliokunta yhtyy hallituksen esityksessä ja valtiovarainministeriön vastineessa esitettyyn näkemykseen, jonka mukaan uuden kuluttajaluottodirektiivin mukainen sääntely on tarkoituksenmukaista ottaa tältä osin osaksi nyt käsiteltävää ehdotusta, jotta vältetään useat peräkkäiset muutokset.
Luotonhallinnointia koskevien tietojen säilyttäminen
Luotonostajia ja luotonhallinnoijia koskevan ehdotuksen 19 §:n mukaan luotonhallinnointia koskevat tiedot on säilytettävä vähintään viiden vuoden ja enintään kymmenen vuoden ajan luotonhallinnointisopimuksen päättymisestä. Valiokunta viittaa valtiovarainministeriön vastineeseen sekä saamiinsa asiantuntijalausuntoihin ja toteaa, että kymmenen vuoden säilytysaika on tietojen luonne huomioiden liian pitkä. Valiokunta ehdottaa, että säilytysaika olisi viisi vuotta. Lisäksi valiokunta ehdottaa, että velallista koskevien tietojen osalta viiden vuoden säilytysaika laskettaisiin kyseessä olevaan luottoon kohdistuvien luotonhallintatoimien päättymisestä. Ehdotettua säännöstä on perusteltu tarkemmin jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Ehdotetun sääntelyn voimaantuloajankohta
Muutamassa asiantuntijalausunnossa todetaan, että säännösten voimaantulolle tulisi säätää vähintään kuuden kuukauden siirtymäaika, jotta luotonhallinnointitoimintojen harjoittaminen olisi mahdollista lain voimaantulon ja luotonhallinnoijia koskevan toimiluvan myöntämisen välisenä aikana. Asiantuntijalausuntojen mukaan luotonhallinnointitoimintojen keskeytyminen tai siirtyminen aiheuttaisi merkittävää haittaa ja suoria taloudellisia vahinkoja luoton myyjälle, luoton ostajille ja toimilupaa odottaville luotonhallinnoijille. Tästä seuraisi myös epävarmuutta markkinoilla.
Hallituksen esityksessä sääntelyn voimaantulolle ei ehdoteta siirtymäaikaa. NPL-direktiivin soveltaminen on alkanut jo 30.12.2023, joten direktiivin täytäntöönpano on merkittävästi myöhässä. Komissio on 20.3.2025 nostanut EU:n tuomioistuimessa Suomea vastaan rikkomuskanteen direktiivin täytäntöönpanon laiminlyönnistä, ja ehdotetut säännökset tulee saada voimaan mahdollisimman pian. Asiantuntijalausunnoissa esitetyt huolet huomioiden valtiovarainministeriö kuitenkin esittää 24.3.2025 päivätyssä lisäselvityksessään sääntelyn voimaantulolle kuuden kuukauden siirtymäaikaa. Näin voidaan varmistaa hallittu siirtyminen uuteen toimilupajärjestelmään niin, ettei luotonhallinnointitoimintoja jouduta uuden sääntelyn vuoksi keskeyttämään tai siirtämään. Talousvaliokunta pitää asiantuntijalausunnoissa esiin tuotuja näkemyksiä ja valtiovarainministeriön ehdotusta perusteltuina. Talousvaliokunta yhtyy valtiovarainministeriön näkemykseen, jonka mukaan NPL-direktiivin tehokkaan täytäntöönpanon ja direktiivin täytäntöönpanoon liittyvän rikkomuksen minimoimiseksi siirtymäsäännösten tulee olla mahdollisimman tarkasti rajattu sekä ajallisesti että asiallisesti. Ehdotettua sääntelyä on perusteltu tarkemmin jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Muuta
Yhdessä asiantuntijalausunnossa kiinnitetään huomiota siihen, että ehdotuksesta ei käy ilmi, soveltuuko sääntely tilanteisiin, joissa luottolaitos toimii luotonantajasyndikaatin tai -klubin agenttina ja hoitaa luotonhallinnointia kaikkien luotonantajien yhteiseen lukuun. Talousvaliokunta viittaa valtiovarainministeriön vastineeseen ja toteaa, että NPL-direktiivi ei ota näihin tilanteisiin kantaa. Valtiovarainministeriön vastineessa arvioidaan, että luotonantajasyndikaatin myöntämä järjestämätön luotto lähtökohtaisesti kuuluu direktiivin soveltamisalaan, jos syndikaattiin kuuluvat luotonantajat ovat luottolaitoksia. Viime kädessä EU:n tuomioistuin ratkaisee, miten NPL-direktiiviä sovelletaan näissä tilanteissa.