Arvoisa puhemies! Tässä ovat sekä valiokunnan jäsenet että varajäsenet käyttäneet hyviä puheenvuoroja. Ehkä alkuun on hyvä todeta, että tämä keliakiakorvauksen historiallinen matka on sillä tavalla alkanut uudelleen, että eri poliittisissa ryhmissä on ollut halua palauttaa keliakiakorvausta, ja tärkeää on se, että hallitusohjelmassa haluttiin lähteä rakentamaan tietä takaisin keliakiakorvauksen maailmaan niin, että tässä lähdettiin kaikkein vähävaraisimpien ihmisten auttamisesta näin ruokamenoissa, jolloin myös se vaikuttavuus on kaikkein suurinta. Tätä kautta sitten se alle miljoonan euron panos, joka hallitusohjelmassa on, on toki tosi pieni, koska tänä päivänä lasketaan, että sen vanhakantaisen keliakiakorvauksen palauttaminen — oli se sitten syytä tehdä samalla tavalla tai eri tavalla, siitä näkemykset vaihtelevat — on kuitenkin tänä aikana jo muutaman, kymmenen miljoonan kysymys. Tässä suhteessa tietenkin panostus on erittäin pieni suhteessa poliittisiin lupauksiin, mutta itse ajattelen samalla tavalla kuin muutkin tässä, että se osoittaa kuitenkin, että tänä hyvin vaikeana taloudellisena aikana on pystytty kohdistamaan tällaista tukea toimeentulotukea saaville, millä on aidosti merkitystä. Keliaakikkojen näkökulmasta tällä on suuri merkitys.
Tuossa äsken kävin tätä lukuhistoriaa läpi ja totean nyt vielä, että tähänhän siis varattiin aikoinaan se alle miljoona euroa, 960 000, ja käytännössä sitten sillä talousarvion täydentävällä saatiin 520 000 euroa lisää. Sanoin äsken virheellisesti tuossa pöntössä ja haluan korjata sen pöytäkirjaan, että kysymys ei ollut alun perin 520 000 euron avustuksesta vaan 960 000 euron avustuksesta. Tällä lisärahalla, joka nyt tuli budjetin täydentävään, pystytään nostamaan keliakiakorvauksen määrä siihen 38 euroon, jota muutamat asiaa erittäin hyvin tuntevat kansalaisjärjestöt ajoivat. Eli kun näiden gluteenittomien tuotteiden summat ovat nousseet, niin tämä on tarkoituksenmukaista siksi, että ilman kuitteja Kelasta tämän avustuksen saisi, sillä silloin kun mennään hyvinvointialueille, tämä harkinnanvarainen johtaisi aika isoon virkatyöhön, ja sen takia on tarkoituksenmukaista, että tässä nyt 500 000:lla reilusti tätä asiaa korjataan.
Itse ajattelen myöskin samalla tavalla kuin edustaja Valtola, että varmaan tässä on vielä töitä pitkällä juoksulla sen takia, että kun toimeentulotuen perusosa on sidottu indeksiin, niin olisi loogista, että kaikki siihen kuuluva olisi sitä. Tässä tapauksessa nyt kuitenkin tämä jää myöhemmälle arvioinnille. Jatkon osalta, niin kuin tässä Strandman jo totesi, on syytä myöskin miettiä, mitä tehdään niille ryhmille, jotka ovat yhtä pienituloisia mutta eivät ole toimeentulotuen varassa.
Tässä näitä korjausehdotuksia nyt lueteltuna. — Kiitoksia.