Viimeksi julkaistu 5.6.2021 19.17

Pöytäkirjan asiakohta PTK 79/2018 vp Täysistunto Torstai 6.9.2018 klo 16.02—18.18

2.5. Suullinen kysymys  metsähakkuiden  lisäämisestä  ja  ilmastopolitiikasta (Touko Aalto vihr)

Suullinen kysymysSKT 121/2018 vp
Suullinen kyselytunti
Puhemies Paula Risikko
:

Vihreä eduskuntaryhmä, edustaja Aalto. 

Keskustelu
16.40 
Touko Aalto vihr :

Arvoisa rouva puhemies! Ilmaston, ympäristön ja luonnon hyvinvointi on kaiken muun hyvinvoinnin ehto ja edellytys, ja sen vuoksi minusta on tärkeää tuoda esiin myös tässä salissa, että YK:n ilmastosopimuksen Suomen seurantaraportista paljastuu hälyttäviä uutisia. Hallituksen päätös lisätä metsähakkuita on tekemässä tyhjäksi kaikki Suomen toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kestämättömän suuret metsähakkuut johtavat siihen, että Suomen kokonaispäästöt kasvavat 30 prosenttia vuoden 2015 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Näin on käymässä, vaikka joka ikinen hallituksen esittämä lisätoimi ilmastopäästöjen vähentämiseksi toteutuisi. Aikana, jolloin Suomen pitäisi tehdä kaikkensa ilmastopäästöjen vähentämiseksi, hallitus on päinvastoin kasvattamassa niitä. Kysyn suoraan pääministeri Juha Sipilältä: aikooko hallitus perua päätöksensä metsähakkuiden lisäämisestä, vai aiotteko edelleen ummistaa silmänne koko yhteiskuntaamme uhkaavalta ilmastonmuutokselta? 

16.41 
Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Hallitus ei päätä Suomen metsien hakkuun tasoa. Hallitus ei ole puukauppaosapuoli. Sen sijaan hallitus päättää Suomen ilmastopolitiikasta, ja hallitus on sitoutunut Pariisin sopimukseen. Hallitus on sitoutunut siihen, että EU-maiden kanssa yhdessä vähennämme energiantuotannon ja teollisuuden päästöjä 43 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Olemme sitoutuneet siihen, että maataloudessa, lämmityksessä ja liikenteessä, eli päästökaupan ulkopuolella, vähennämme päästöjä 39 prosentilla tuohon kyseiseen vuoteen mennessä. Olemme myös sitoutuneet siihen, että säilytämme sen hiilinielutason, jonka tuohon vuoteen 2030 tähdätessä vertailutasona EU:lle tulemme ilmoittamaan ja toimittamaan. 

Pyydän edustajaa tutustumaan tuohon raporttiin ja sen laatijoihin, joita on kymmeniä virkamiehiä, eikä siitä hutaisten tehtyyn blogikirjoitukseen. Voitte kääntyä ympäristöministeriön puoleen, maa- ja metsätalousministeriön puoleen tai työ- ja elinkeinoministeriön puoleen saadaksenne lisätietoa siitä, mikä tuossa uutisoinnissa mättää. 

16.42 
Touko Aalto vihr 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin täytyy todeta, että valtioneuvoston omassa selonteossa ilmasto- ja energiastrategiasta käy ilmi, että valtioneuvoston omat toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovat puhdas nolla. [Välihuutoja] Sen jälkeen tutkijoiden raportit osoittavat sen, että hiilinielujen pienentyminen jatkuu vuosisadan loppuun asti. [Välihuutoja] Nämä pohjautuvat YK:n maaraporttiin. Te olette ensinnä sivuuttaneet tutkijat, tieteen ja myös YK:n raportin tässä asiassa. Monet niistä toimista, joita olette vieneet eteenpäin ilmastonmuutoksen torjumiseksi, ovat toki hyviä, mutta jos otetaan aina yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin, niin tässä on se ilmeinen ongelma. 

Ja mitä tulee vaikkapa budjettiriiheen, tämä on hyvä osoitus: myös ensi vuonna teidän hallituksenne lisää fossiiliselle polttoaineelle tukea miljardi euroa. Se on kolme kertaa se rahamäärä, mitä te laitatte uusiutuvaan energiaan. Jossain vaiheessa tulee vastaan kysymys: mitä te teette ilmastonmuutoksen torjumiseksi? Kaikki käytännön toimet [Puhemies koputtaa] ja puheet ovat täysin ristiriidassa. 

16.44 
Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Kehottaisin edustaja Aaltoa rauhoittumaan eikä sanomaan väärää todistusta hallituksen politiikasta. [Keskustan ryhmästä: Kyllä! — Välihuutoja — Touko Aalto: Valtioneuvoston oma selonteko!]  

Arvoisa puhemies, saanko jatkaa? [Paavo Arhinmäki: Teillä on vielä 50 sekuntia!] 

Puhemies Paula Risikko
:

Olkaa hyvä. 

Kiitoksia. — Ensinnäkin tuo väitteenne siitä, että hallituksen toimet olisivat merkityksettömiä, ei pidä paikkaansa. Kerroin juuri hallituksen toimista ja sitoumuksista päästöjen vähentämiseksi: esimerkiksi kivihiilen käyttökielto, uusiutuvien polttonesteitten sekoitevelvoite, sähköisen ja biokaasuliikenteen edistäminen ja niin edelleen ja niin edelleen, investointituet aurinkosähköön, tuulivoimaan, uusiutuvan sähkön uusi tukijärjestelmä. Tämän kaltaisia toimia konkreettisesti teemme omien ilmastositoumustemme toteuttamiseksi. 

Hiilinielut ovat erittäin tärkeä osa ilmastopolitiikkaa. Maailmassa tarvitaan enemmän metsiä, maailmassa tarvitaan paremmin kasvavia metsiä. Mutta meillä on mahdollisuus myös tuota metsien kasvua kestävällä tavalla hyödyntää, kuten suomalainen traditio on. Mielellämme lähdemme vahvistamaan metsähiilinieluja [Puhemies: Aika!] vaikkapa metsitysohjelmalla ensi kaudella. 

Kysymyksen käsittely päättyi.