Viimeksi julkaistu 24.6.2024 16.51

Täysistunnon puheenvuoro PTK 54/2024 vp Täysistunto Torstai 23.5.2024 klo 16.00—20.41

3. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi alkoholilain 17 ja 26 §:n muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 7/2024 vp
Valiokunnan mietintöStVM 5/2024 vp
17.50 
Pekka Aittakumpu kesk :

Arvoisa puhemies! Lienee kaikille kuitenkin varsin selvää, että lainsäädännöllä nimenomaan voidaan vaikuttaa paitsi alkoholin saatavuuteen ja siihen, kuinka paljon alkoholia käytetään ja minkälaisia haittoja se aiheuttaa, myöskin moniin, moniin, moniin muihin asioihin, ja siksihän me täällä eduskunnassa töitä teemme. Me säädämme lakeja suomalaisten ja isänmaan parhaaksi.  

Toki alkoholipolitiikan osalta meillä on varsin erilaisia näkemyksiä, jotka nytkin tässä keskustelussa ovat esille tulleet. Itse olen tätä hallituksen lakiesitystä pyrkinyt tarkastelemaan aivan erityisesti niiden asiantuntijalausuntojen pohjalta, tuoreimpien asiantuntijanäkemysten pohjalta, jotka on sosiaali- ja terveysvaliokunnalle nyt tämän talven ja kevään aikana toimitettu.  

Orpon hallitus siis tosiaan haluaa tuoda, tai voisiko sanoa, viedä väkevämpiä alkoholijuomia kauppoihin. Ymmärrän, että tämä on nimenomaan kokoomuksen pitkäaikainen haave, joka taitaa tässä keskustelussa tänäänkin näkyä. Varsinaisestihan tämä hallituksen esityksen toteutuminen ei sinänsä hyödyttäisi juuri ketään muuta kuin muutamia isoja kauppajättejä. Muut tulevat aika lailla kärsimään: lapset ja nuoret, kansanterveys, sosiaali- ja terveydenhuolto, työnantajat ja niin edelleen. Tällaisia esityksiä tulee, kun pelkkä jonkin tahon saama raha ratkaisee. [Sinuhe Wallinheimo: Ei pidä paikkaansa!] Eräs kokoomuksen edustaja jopa sanoi, että tämä on hyvä maaseudulle — hyvä maaseudulle, kun sinne saadaan alkoholia. Kyllä maaseutu ja maaseudun ihmiset tarvitsevat tässä ajassa aivan jotain muuta kuin lisää alkoholia tai lisää päihteitä.  

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan alkoholin saatavuuden lisääntyminen johtaa todennäköisesti alkoholin kulutuksen ja siitä johtuvien haittojen kasvuun. Esitys on siten mielestäni, voisi sanoa, räikeässä ristiriidassa alkoholilain alkuperäisen tarkoituksen kanssa, joka on alkoholista aiheutuvien haittojen vähentäminen. Tässä hallituksen esityksessä itsessään kuvataan hyvin esityksen haitalliset vaikutukset lapsiin ja nuoriin. Täällä todetaan muun muassa: ”Vanhempien alkoholinkäyttö vaikuttaa olennaisesti myös lastensuojelutapausten määrään. Lasten sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat huomattavasti yleisempiä perheissä, joissa vanhemmalla on päihdeongelma, kuin perheissä, joissa näin ei ole. Lakiesityksen seurauksena lasten ja perheiden kokemat haitat voivat siis lisääntyä ja syventyä, ja sen myötä lastensuojelutoimien tarve ja kustannukset voivat kasvaa. Fyysiseen väkivaltaan tai perheväkivaltaan liittyvät haitat lapsille ovat merkittävästi suurempia, yli nelinkertaisia, kotitalouksissa, joissa joku käyttää liikaa alkoholia.” 

Alkoholinkäytöllä, erityisesti sen ongelmakäytöllä, on erittäin haitallisia sekä suoria että välillisiä vaikutuksia lasten hyvinvointiin. Suorat vaikutukset liittyvät lasten ja nuorten omaan alkoholinkäyttöön, kun taas välilliset vaikutukset johtuvat esimerkiksi raskaana olevien henkilöiden, lasten vanhempien tai muiden läheisten ongelmallisesta alkoholinkäytöstä. Jo nyt on 65 000—70 000 niiden lasten lukumäärä, jotka elävät perheessä, jossa on alkoholiongelma. Esityksen myötä on odotettavissa, että alkoholiongelmaisten perheiden määrä kasvaa, mikä altistaa lapsia entistä vahvemmin vanhempiensa tai muiden läheistensä päihdeongelman kielteisille vaikutuksille. Vanhempien alkoholinkäyttö, erityisesti ongelmakäyttö, vaarantaa lapsen hyvinvointia ja perusturvallisuutta monella tavoin vaikuttaen lapsen elämään usein pitkälle aikuisuuteen saakka. Hallituksen esityksessä tuodaan esiin, että alkoholijuomien luvanvaraisen vähittäismyynnin muutokset eivät edistä alkoholinkäytön siirtymistä pois kotioloista vaan pikemminkin lisäävät käyttöä ja käyttötilanteita kodeissa — näin siis hallituksen esityksessä itsessään todetaan. Alkoholin ja muiden päihteiden käyttö on yksi merkittävimmistä syistä lastensuojelun toimenpiteiden perusteena. Ja vanhemman alkoholiongelma nostaa selvästi riskiä lapsen huostaanottoon ja sijoitukseen kodin ulkopuolelle. 

Arvoisa puhemies! Näen, että tämä hallituksen esitys kaikkiaan on suorassa ristiriidassa hallituksen oman tavoitteen kanssa rakentaa lapsiystävällisempi Suomi. Kun otetaan huomioon myös muut hallitusohjelman mukaiset lapsiin ja nuoriin kohdistuvat toimet, esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon leikkaukset, on kokonaisvaikutus jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleviin lapsiin erityisen negatiivinen. Alkoholin laajemman saatavuuden on todettu lisäävän kulutusta ja siten myös haittoja. Päihderiippuvuutta sairastavia ihmisiä on Suomessa arviolta 350 000. He tarvitsevat apua ongelmiinsa, eivät päihteiden saatavuuden lisäämistä. Tässäkin kohdassa ja tämänkin lakiesityksen kohdalla on tärkeää ajatella niitä ihmisiä, jotka ovat erityisen heikossa tai haavoittuvassa asemassa.  

Tutkimusnäytön perusteella voidaan olettaa, että nyt näiden esitettyjen alkoholilain muutosten terveysvaikutukset olisivat huomattavan kielteiset. Esityksellä ei olisi myönteisiä terveysvaikutuksia. Sitä ei ole kukaan tuonut missään kohtaa esiin, että tällä olisi minkäänlaisia myönteisiä terveysvaikutuksia.  

Hallituksen esityksessä todetaan, että Suomessa alkoholisairauksiin ja myrkytyksiin kuolee asukaslukuun suhteutettuna ihmisiä yli kolminkertainen määrä Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Alkoholin on todettu olevan yhteydessä ainakin kahteensataan sairauteen ja lisäävän myös tapaturmia. Alkoholin saatavuuden lisäämisellä on vaikutuksia koko väestön hyvinvoinnin ja terveyden tasoon ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuuteen. Liiallinen alkoholinkäyttö on myös heikkoa työkykyä vahvasti ennustava tekijä.  

Tämän esityksen hyväksyminen vaikuttaisi kielteisesti myös turvallisuuteen. Poliisin ja sisäministeriön antamien arvioiden mukaan alkoholijuomien saatavuuden lisääminen lisää järjestyshäiriöitä, väkivaltaa ja liikenneonnettomuuksia.  

Useat valiokunnalle lausuntoja antaneet tahot toivat myös esille, että hallituksen suunnittelemat ja hallitusohjelmaan kirjatut alkoholilainsäädännön muutokset tulisi käsitellä yhtenä kokonaisuutena eikä antaa tällaisina toisistaan irrallisina esityksinä, koska tällä tavalla voitaisiin paremmin arvioida esitettyjen muutosten kokonaisvaikutuksia. Nythän se on likipitäen mahdotonta.  

Maailman terveysjärjestö on nostanut usein esiin, että tutkitusti kustannustehokkaimmat tavat hillitä alkoholin aiheuttamia haittoja yhteiskunnalle ovat saatavuuden ja markkinoiden sääntely sekä vero- ja hintapolitiikka. Tämä hallituksen esitys alkoholilain muuttamisesta on näin monella tavalla tosiaankin epäkelpo, ja siksi se on hylättävä. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Vastauspuheenvuoro, edustaja Wallinheimo, yksi minuutti, olkaa hyvä.