Yleistä
Päivystysuudistuksen tavoitteena on hallituksen mukaan varmistaa palvelujen yhdenvertainen saatavuus, riittävä osaaminen hoitavassa yksikössä ja asiakas- ja potilasturvallisuus sekä hillitä kustannusten kasvua. Lisäksi tavoitteena on, että ihmiset pääsevät nykyistä helpommin kiireelliseen hoitoon.
Valitettavasti hallituksen päivystysuudistus on viemässä Suomea täysin päinvastaiseen suuntaan. Päivystysuudistuksesta on tullut yksi historiamme suurimpia keskittämisoperaatioita. Eduskuntakäsittelyn aikana on lisäksi tullut ilmi, että päivystysuudistusta koskevan hallituksen esityksen lainvalmistelu on ollut erittäin puutteellista.
Emme voi hyväksyä hallituksen rajua keskittämislinjaa. Päivystysuudistuksen myötä etäisyydet lähimpään päivystävään sairaalaan pitenevät ja kiireellisen hoidon saanti ajoissa vaikeutuu. Tämä on paradoksaalista, kun ottaa huomioon sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen päätavoitteen eli kansalaisten yhdenvertaisen hoidon ja hoivan turvaamisen koko maassa. Miten kansalaisten yhdenvertaisuus paranee, jos palveluita keskitetään ja etäisyydet lähimpään sairaalaan pitenevät ja jos terveyskeskusten ilta-, viikonloppu-, ja yöpäivystystä rajoitetaan? Päinvastoin, riskinä on nyt, että potilasturvallisuus vaarantuu.
Päivystysuudistus tulisi käsitellä samanaikaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen kanssa
Päivystysuudistusta koskeva hallituksen esitys on tällä hetkellä jo eduskunnan käsiteltävänä. Varsinaista sosiaali- ja terveydenhuoltouudistusta koskeva lainsäädäntö on tämänhetkisen tiedon mukaan tulossa eduskuntaan vasta ensi vuoden puolella. Lisäksi uudistuksen yhdestä merkittävimmästä osasta, valinnanvapauslainsäädännöstä, ei edelleenkään ole olemassa edes lakiluonnosta. Eduskunnalla ei täten ole mitään mahdollisuutta arvioida ja käsitellä näitä uudistuksia yhtenä kokonaisuutena.
On perusteltua kysyä, miksi päivystysuudistusta tehdään kiireellisemmällä aikataululla kuin varsinaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Nyt vaikuttaa siltä, että hallitus haluaa ensin lakkauttaa sairaaloita, sulkea lisää synnytysosastoja ja vähentää niin erikoissairaanhoidon kuin perusterveydenhuollon päivystystä ja vasta sitten muodostaa 18 maakuntaa, joille annetaan vastuu siitä, mitä jää jäljelle. Päivystysuudistuksen käsittelyä pitäisi siksi lykätä siihen asti, kunnes varsinainen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, mukaan lukien valinnanvapauslainsäädäntö, tulee eduskunnan käsiteltäväksi.
A- ja B-luokan maakunnat
Hallitus esittää päivystysuudistuksessaan, että Suomessa olisi tulevaisuudessa ainoastaan 12 laajaa ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalaa. Nykyisistä keskussairaaloista Hämeenlinna, Kajaani, Kemi, Kokkola, Kotka, Mikkeli, Savonlinna ja Vaasa jäisivät ilman laajaa päivystystä. Samalla hallitus esittää, että Suomessa olisi kuitenkin 18 maakuntaa. Kaikilla maakunnilla ei siten olisi oikeutta ylläpitää täyden ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalaa. On perusteltua kysyä, miksi jokaiselle maakunnalle ei anneta samoja mahdollisuuksia ja samoja lähtökohtia. Miksi hallitus on jakamassa Suomea kahteentoista A-maakuntaan ja kuuteen B-maakuntaan? Kaikkien maakuntien asukkailla tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet päästä laadukkaaseen hoitoon ja hoivaan. Muuten on syytä kyseenalaistaa koko maakuntauudistuksen järkevyys.
Päivystysuudistus on myös ongelmallinen demokratian toteutumisen kannalta. Hallitus on suureen ääneen puhunut maakuntien itsehallinnosta. Nyt vaikuttaa siltä, että paljon puhuttu itsehallinto vesittyy, kun maakunnat eivät itse saisi päättää, haluavatko ne järjestää laajaa ympärivuorokautista sairaalapäivystystä. Samalla sairaalatoimintaa koskevaa päätöksenteko- ja ohjausvaltaa ollaan keskittämässä valtiovarainministeriölle sekä sosiaali- ja terveysministeriölle.
On selvää, että Suomessa tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Tästä on olemassa laaja poliittinen yhteisymmärrys. Uudistus tulisi kuitenkin toteuttaa oikeudenmukaisesti niin, että kansalaiset kokevat uudistuksen hyväksi ja yhdenvertaiseksi eri puolilla Suomea.
Laaja ympärivuorokautinen päivystys ja kielelliset oikeudet
Perustuslain 17 §:n 2 momentin mukaan julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan. Ilmaisua "samanlaisten perusteiden mukaan" tulee tulkita niin, että jokaiselle on järjestettävä laadullisesti ja määrällisesti samanlaiset palvelut äidinkielestä (ruotsi tai suomi) riippumatta. Hallituksen esitykseen sisältyvä ehdotus terveydenhuoltolaiksi ei nykyisessä muodossaan riittävästi takaa Vaasan sairaanhoitopiirin 85 000 ruotsinkielisen ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin noin 12 000 ruotsinkielisen asukkaan kielellisten perusoikeuksien tosiasiallista toteutumista. Huomiota on kiinnitettävä myös perustuslain 22 §:n säännökseen siitä, että julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Jokaisen oikeus saada terveyspalveluja omalla kielellä, ruotsiksi ja suomeksi, korostuu kiireellisen sairaanhoidon yhteydessä. On selvää, että kielellisten oikeuksien huomioon ottaminen ja hoidon järjestäminen potilaan omalla kielellä on keskeinen potilasturvallisuuteen vaikuttava tekijä. Valiokunnan enemmistö ei ole ottanut tätä lainkaan huomioon.
Hallituksen esityksen ongelmallisuus Pohjanmaan ruotsinkielisen väestön kielellisten oikeuksien toteutumisen kannalta todetaan sosiaali- ja terveysministeriön perustuslakivaliokunnalle toimittamassa täydentävässä lausunnossa. Lausunnon mukaan ruotsinkielisen väestön "kielellisten oikeuksien kannalta Vaasa olisi selvästi parempi ratkaisu ja että muut vaihtoehdot eivät ole samalla tavoin kaksikielisiä." (s. 7) Lausunnossa kuitenkin päädytään siihen, että "laajan päivystyksen yksikön sijoittaminen Vaasaan ei ole alueen koko väestön näkökulmasta perustuslain 6 §:n tarkoittamalla tavalla yhdenvertainen vaihtoehto sille, että se sijoitettaisiin hallituksen esityksen mukaisesti Seinäjoelle" (s. 7). Samalla ministeriön lausunnossa kuitenkin todetaan, ettei hoidon laadun mittareilla ole kokonaisuudessaan osoitettavissa eroa keskussairaaloiden välillä (s. 6). Vaasassa on 10 erikoisalaa niin kuin Seinäjoellakin, ja Vaasassa on myös erikoistuttu syöpä- ja sydänsairauksiin laajemmin kuin Seinäjoella. Arvioitaessa lisäksi päivystyspalveluiden saavutettavuutta tulee kiinnittää huomiota siihen, että saavutettavuus heikentyy merkittävästi Pohjanmaan alueella. Muun muassa SITRA (Sosiaali- ja tervyspalveluverkon kehityskuva 2025 — Paikkatieto- ja saavutettavuusperusteinen tarkastelu) on katsonut, että Vaasa olisi optimaalinen paikkakunta laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalalle. Myös THL:n tutkimukset tukevat sitä, että Vaasan keskussairaalalla pitäisi olla laaja ympärivuorokautinen päivystys. Näin ollen ei ole perusteita väitteelle siitä, että laajan päivystyksen yksikön sijoittaminen Vaasaan ei ole yhdenvertainen vaihtoehto sille, että se sijoitettaisiin Seinäjoelle.
Perustuslakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa on myös esitetty näkemys, että sosiaali- ja terveysministeriön täydentävässä lausunnossa ei ole ollenkaan haluttu ottaa kantaa päivystyspalvelujen toimivuuteen ruotsin kielellä Seinäjoen keskussairaalassa. Ministeriö ei siten ole lausunut olleenkaan siitä, kuinka hyvin tai huonosti ruotsinkielinen henkilö voisi saada päivystyspalveluja omalla äidinkielellään Seinäjoella. Lausunnossa on sen sijaan kuitenkin todettu, että Vaasan keskussairaala palvelee kielellisten oikeuksien kannalta ruotsinkielisiä henkilöitä paremmin.
Asiantuntijalausunnoissa on lisäksi todettu, että ruotsinkielisten päivystyspalveluiden laadun ja saatavuuden arviointi Seinäjoen osalta on ilmeisesti sivuutettu valitun perustelutavan eli hallituksen strategian takia. Ministeriön täydentävässä lausunnossa on pidetty riittävänä sitä, että Seinäjoella järjestettävät päivystyspalvelut katsotaan muiden asiatekijöiden takia paremmaksi kuin Vaasassa järjestettävät palvelut. Kokonaisuutena katsoen kielelliset oikeudet kuitenkin sivuutetaan tässä tilanteessa, sillä abstrakti oikeus palveluihin omalla äidinkielellä harvoin johtaa tosiasialliseen kielellisten oikeuksien toteutumiseen, jos samalla ei tehdä rakenteellisia muutoksia.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossan PeVL 63/2016 vp todennut, että se pitää saamansa selvityksen perusteella selvänä, että kielellisten oikeuksien toteutumisen näkökulmasta Vaasan keskussairaala palvelisi ruotsinkielisiä asukkaita paremmin kuin ehdotettu järjestely. Hallituksen esityksen perustana olevaa 12 sairaanhoitopiirin määrää ei asiallisesti perustella muuten kuin vetoamalla hallituksen sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä tekemiin linjauksiin. Näin ollen perustuslain 17 §:n kielelliset perusoikeudet parhaiten toteuttavana ratkaisuna voidaankin perustuslakivaliokunnan mielestä pitää sitä, että laajan päivystyksen yksikkö sijoitettaisiin sekä Vaasan että Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin.
Perustuslakivaliokunnan lausunto on siten selkeä kannanotto 12 + 1 -mallin puolesta eli sen, että sekä Vaasan että Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille myönnettäisiin täysi ympärivuorokautinen päivystys.
Perustuslakivaliokunnan käsittelyn päättymisen jälkeen on ilmennyt, että sosiaali- ja terveysministeriön antamassa lisäselvityksessä on merkittäviä virheitä ja harhaanjohtavia tulkintoja, jotka ovat vääristäneet vertailua Seinäjoen ja Vaasan välillä. Ministeriön tekemässä vertailussa on esimerkiksi viitattu virheellisesti tilastotietoihin muun muassa kuolleisuuslukujen ja kustannusten osalta. Lisäselvitys on merkittävästi vaikuttanut perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jossa todetaan laajan päivystyksen sijoittamisen Seinäjoelle olevan esillä olleista vaihtoehdoista paras. Kun Vaasaa ja Seinäjokea vertaillaan uuden tiedon valossa, voidaan todeta, että Vaasa näyttäytyy selkeästi vahvempana vaihtoehtona laajan päivystyksen sairaalaksi kuin Seinäjoki.
Lisäselvityksen kyseenalaisuudesta huolimatta sosiaali- ja terveysvaliokunta on katsonut, että Etelä-Pohjanmaan keskussairaaala on parempi vaihtoehto laajan päivystyksen sijoittamisessa ja että kielelliset oikeudet pystytään turvaamaan Seinäjoella. Valiokunnan lausunto ei perustu kestäville argumenteille.
Leikkaustoiminnan keskittäminen
Päivystysuudistusta koskevan hallituksen esityksen 45 §:n 3 momentin mukaan leikkaustoiminta, joka edellyttää leikkaussaliolosuhteita ja anestesiaa, tulee kokonaisuudessaan koota niihin sairaaloihin, joissa on ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystys. Toisin sanoen, ns. päiväkirurgiaa ollaan merkittävästi keskittämässä yhä suurempiin yksiköihin.
Tämä tarkoittaa, että hallitus on ajamassa alas monen pienemmän sairaalan, kuten esimerkiksi Forssan, Riihimäen, Porvoon, Pietarsaaren, Raaseporin ja Turunmaan, toimintaa. Näissä sairaaloissa tehtäisiin tulevaisuudessa pelkästään sellaisia toimenpiteitä, joissa paikallispuudutus on riittävä. Ei ole millään tavalla perusteltua, että Suomen kokoisessa maassa päiväkirurgiaa keskitetään näin rajulla otteella. Jos näin tehdään, tulevat ambulanssikuljetukset ennen ja jälkeen leikkauksen lisääntymään erittäin merkittävästi. On myös selvää, että suuret sairaalat tulevat ruuhkautumaan asiakasmäärän kasvaessa.
Päiväkirurgian keskittämistä ei voida perustella myöskään potilasturvallisuuden tai tehokkuusnäkökulman avulla. Tutkimukset ovat osoittaneet, että suuret yksiköt harvoin ovat laadultaan tai tehokkuudeltaan selkeästi parempia kuin pienemmät yksiköt. Myös kokemukset Norjassa tukevat tätä johtopäätöstä.
Monet pienemmät sairaalat ovat lisäksi investoineet päiväkirurgian kehittämiseen. Hallituksen linjaus johtaisi siihen, että leikkaustoimintaa hoitavat keskussairaalat tarvitsisivat uusia tiloja päiväkirurgian hoitamiselle. Samalla resursseja tuhlattaisiin ennenkuulumattomalla tavalla, sillä monien sairaaloiden uusia tiloja ja laitteita ei voida hyödyntää niiden kiinteästä luonteesta johtuen. Tämä tulisi myös johtamaan lukemattomiin ambulanssikuljetuksiin pienempien ja suurimpien sairaaloiden välillä.
Leikkaustoiminnan järjestämisestä tulisi voida päättää alueellisesti maakunnissa, esimerkiksi niin, että päiväkirurgia hoidetaan pienemmissä sairaaloissa ja isommat toimenpiteet keskus- ja yliopistosairaaloissa. Ministeriöllä ei tulisi olla päätäntävaltaa tässä asiassa, vaan kuntien tai sairaanhoitopiirien tulisi itse voida päättää päivystyksen järjestämisestä silloin, kun palvelujen saavutettavuus sitä edellyttää. Vain tällä tavalla voidaan alueelliset eroavaisuudet ottaa huomioon riittävällä tavalla. Laissa tuli säädellä terveydenhuollon järjestämisestä vain siinä määrin kuin se on kokonaisvaltaisesti järkevää.
Puutteellinen lainvalmistelu
Tässä yhteydessä on lopuksi välttämätöntä vielä paheksua hallituksen lainvalmistelun tasoa. Päivystysuudistusta koskevan hallituksen esityksen perusteluihin sisältyy räikeä asiavirhe. Esityksen sivulla 41 on viittaus perustuslakivaliokunnan viime vaalikauden sosiaali- ja terveydenhuoltouudistusta koskevaan lausuntoon PeVL 67/2014 vp. Hallituksen esityksessä on kirjoitettu: "Lainsäätäjällä ei voida kuitenkaan katsoa olevan velvollisuutta valita eri ratkaisuvaihtoehdoista yhden perusoikeuden näkökulmasta parasta ratkaisumallia kunhan eri perusoikeuksiin ja muihin perusoikeusjärjestelmän näkökulmasta hyväksyttäviin näkökohtiin liittyviä seikkoja on riittävästi punnittu keskenään ja on selkeästi, valtiosäännön kannalta hyväksyttävillä perusteilla perusteltu se, jos lainsäätäjä valitsee muun kuin perusoikeuksien ja julkisen vallan kansanvaltaisen käyttämisen kannalta vähiten ongelmalliseen ratkaisumalliin (PeVL 67/2014 vp)."
Tämä kappale hallituksen esityksessä on hyvin hämmentävää luettavaa. Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 67/2014 vp ei sisällä tällaista kannanottoa. Perustuslakivaliokunta on kyseisessä lausunnossa päinvastoin todennut, että "Kielelliset olosuhteet voivat merkitä myös sellaisia erityisiä syitä, joiden vuoksi sinänsä yhteensopivista aluejaotuksista voidaan poiketa. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että jos hallinnollisesti toimiva aluejako on mahdollista määritellä useilla vaihtoehtoisilla tavoilla, perusoikeuksien turvaamisvelvollisuus edellyttää, että niistä valitaan vaihtoehto, joka parhaiten toteuttaa kielelliset perusoikeudet (PeVL 21/2009 vp, s. 3)." Perustuslakivaliokunta on siten toistanut jo aluehallintouudistusta koskevassa lausunnossaan PeVL 21/2009 vp omaksumansa kannan.
Hallitus on täten virheellisesti viitannut perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Nyt hallitus perustelee omaa esitystään sellaisella perustuslakivaliokunnan lausunnolla, jota tosiasiassa ei ole olemassa.
Yksi valtionsääntöoikeuden arvostetuimmista asiantuntijoista professori Olli Mäenpää on julkisuudessa (Vasabladet 22.11.) todennut, että hän ei ole koskaan törmännyt vastaavaan virheeseen. Mäenpää myös toteaa, että koska virhe on niin iso, voi kyse tuskin olla vahingosta.
Tämä asettaa hallituksen menettelyn erittäin kyseenalaiseen valoon. Miten on mahdollista, että tämän mittakaavaan virhe sisältyy hallituksen esitykseen? Asian tekee entistä vakavammaksi se, että hallituksen virhe koskee perustuslakivaliokunnan selkeää kantaa. Se, että sosiaali- ja terveysministeriö on asiantuntijakuulemisten aikana korjannut hallituksen yllämainittua virheellistä osuutta, ei poista sitä tosiseikkaa, että hallituksen esitys ei ole laadittu hyvää lainvalmistelutapaa noudattaen. Lisäksi tieto siitä, että sosiaali- ja terveysministeriön antama lisäselvitys on sisältänyt virheitä ja harhaanjohtavia tulkintoja, on omiaan horjuttamaan luottamustamme lainvalmistelua kohtaan.