Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys näistä eläkelakien muuttamisista erityisesti näiden eläkeyhtiöiden vakavaraisuussäädösten osalta on sinänsä pieni, mutta poikkeuksellisen merkittävässä aiheessa kiinni oleva, ja toivonkin, että tästä voisi syntyä vähän laajempikin keskustelu tässä salissa johtuen siitä, että se kohde, josta me puhumme, on Suomen ylivoimaisesti suurin pääomakeskittymä. Lähes 250 miljardia euroa on noissa rahastoissa tällä hetkellä — se on täysin ylivoimainen. Tähän on hyvä, ennen kuin menen itse näihin lakiteknisiin yksityiskohtiin, antaa tämä kokonaiskuva, jotta me ymmärrämme, mistä me puhumme kansainvälisesti vertailtuna ja myöskin Suomen osalta.
Tämä rahastoiva eläkejärjestelmä, joka Suomeen on syntynyt 60-luvun alussa, on omalla tavallaan poikkeava maailmassa. Ei ole olemassa eri maissa samaa, yhtenäistä eläkejärjestelmää, ne poikkeavat toisistaan, ja useimmissa Euroopan unionin jäsenmaissahan ei ole rahastoivaa järjestelmää ollenkaan. Eli se on jakojärjestelmä, automaattisesti. Kulloinenkin työssäkäyvä sukupolvi maksaa eläketurvan, hoitaa myöskin lapsensa. Näinhän myöskin Macron tässä isossa eläkeuudistuksessa, joka Ranskassa toteutettiin, totesi, kun siellä puhuttiin, että pitäisikö heidänkin siirtyä näihin rahastoiviin järjestelmiin. Hän totesi: ”ei, meillä on sukupolvien ylitse oleva sopimus juuri siitä, että kukin työssäkäyvä sukupolvi vastaa näistä eläkevastuista niin kuin ovat aikaisemmatkin sukupolvet vastanneet.” Sama on Saksassa: kahteen kertaan on menetetty ne valtavat eläkerahastot, jotka sinne oli kasattu, ja sen jälkeen Saksa on päätynyt siihen ratkaisuun, että niitä ei rahastoida. Suomessa on päädytty toiseen järjestelmään, rahastoivaan järjestelmään, enkä ole kritisoimassa sitä. Se on järkevää, että meillä on tämmöinen rahastoiva järjestelmä, ja siinä mielessä se antaa näille eläkemaksuille, myöskin työeläkevakuutusmaksuille, tiettyä turvaa, että ne pysyvät hallinnassa. Se on ihan järkevä linja, ja tämä on oikea lähestymistapa.
Sitten näihin poikkeaviin piirteisiin, missä suomalainen järjestelmä sitten eroaa. Meillä on näitä rahastoivia järjestelmiä muuallakin maailmassa, ennen kaikkea Pohjoismaissa ja anglosaksisissa maissa, lähinnä. Tämä suomalainen järjestelmä on sikäli poikkeava, että muissa maissa lakisääteisiä työeläkerahastoja ei ole kuin yksi. Ne voimavarat keskitetään yhteen lakisääteiseen rahastoon, ei ole olemassa useampia. Meillä ne rahastot ovat vielä yksityisiä, kuitenkin siten, että ne hoitavat lakisääteistä tehtävää — siinä mielessä tavallaan se eläkeyhtiöiden välinen kilpailu on keinotekoista, koska ne tekevät lakisääteistä työtä, kokoavat työeläke- ja vakuutusmaksut ja maksavat työeläkevakuutusmaksut. Siinä ei ole aitoa kilpailutilannetta, koska tämä tehtävä on tällä tavalla selkeästi määritelty. Ja sen vuoksi juuri, koska se on tällainen, niin muissa maissa nämä lakisääteiset eläkerahastot ovat yhdessä ja ainoassa laitoksessa. Tällä on oma merkityksensä Suomeen, että Suomessa on näitä useampia, koska nämä hallintokulut, liikekulut, joihin tässä nyt juuri viitataan, muodostuvat kohtuuttoman korkeiksi, koska meillä on useita yhtiöitä sen sijaan, että meillä olisi yksi, jolloin se hallinto olisi siltä osin heti, välittömästi, keskitetympää, synergiaedut olisivat saatavissa ja se noin 500 miljoonan euron liikekuluerä, mikä meillä menee hallintokuluihin eläkeyhtiöissä, olisi huomattavasti pienempi. Ja nehän olisivat niitä rahoja, jotka olisivat sitten käytettävissä eläkkeisiin — tai työeläkevakuutusmaksuja voitaisiin tarvittaessa pienentää, jos sikseen tulisi. Eli tässä suhteessa meillä on tarpeetontakin olla useampia yhtiöitä, ja tämä olisi tietysti se iso uudistus, jota tässä voisi peräänkuuluttaa.
Toinen seikka tässä suomalaisjärjestelmässä on se, että meillä ovat olemassa nämä rahastot nyt tällä noin lähestulkoon 250 miljardin tasolla. Ne ovat maailman suurimmat eläkerahastot henkeä kohden bkt:hen suhteutettuina. Norjassa on epäilemättä suuremmat, mutta eläkerahasto ei siellä ole sillä tavalla eläkerahasto, vaan se on valtion yleisenkin budjetin katteena oleva öljyrahasto, joka on itse asiassa kolminkertainen näihin Suomen rahastoihin nähden eli siinä suhteessa huomattavasti suurempi. Se onkin ainoa poikkeus, mutta se on erityyppinen järjestelmä, ja sitä muun muassa OECD, vertailtaessa näitä eläkerahastoja, ei laske mukaan vaan toteaa, että Suomessa nämä suhteutettuina kansantuotteeseen ovat suurimmat.
Tässä lakiesityksessä puhutaan sitten nyt siitä, että näissä vakavaraisuussäännöksissä huomioitaisiin, että näiden eläkevastuiden kautta mahdollisessa vaikeassa sijoitustilanteessa tai markkinatilanteessa niitä vastuita helpotettaisiin — mikä sinänsä on kyllä järkevä ajatustapa, ettemme me lähde sijoituksia realisoimaan sellaisessa tilanteessa, että tämä vakavaraisuus olisi kyseenalaistunut markkinahäiriötilanteiden vuoksi. Tästähän meillä on esimerkkejä muun muassa vuodelta 2008, jolloin tämän suhteen ei toimittu vaan annettiin joustavuutta, mikä oli järkevää — että me emme myyneet ja realisoineet niitä sijoitusomaisuuksia, mitä meillä oli — ja tässä oli aivan oikea lähestymistapa. Mutta tässä vastuuvelassa, mikä liittyy näihin eläkevastuisiin, tämä on laskennallisesti erikoinen kulma. Valtion eläkerahastoissahan se vastuu on sijoitettu 25 prosenttiin eläkevastuista. Sen jälkeen valtion eläkerahastoihin tulevat uudet sijoitukset, jotka saadaan työeläkevakuutusmaksuista, tulevat valtion budjettiin takaisin. Niitä rahastoja ei kasvateta ylitse sen. Joutuu kysymään, minkä vuoksi meillä on edelleen paine kasvattaa näitä yksityisiä eläkerahastoja kirkkaasti ylitse sen, mikä valtion eläkerahastoissa on katsottu vastuuvelaksi. Meillähän niissä on jo käytännössä 30 prosenttia, ja vielä vain kasvatetaan, jolloin koko ajan joutuu kysymään, minkä vuoksi me yhä edelleen kasvatetaan näitä eläkerahastoja: minkä vuoksi? Tässä on tietysti yhtenä vastauksena usein se, että miksi me emme käytä niitä eläkkeisiin. Meillä olisi varaa nostaa eläketurvaa Suomessa työeläkkeiden kautta, ja sitähän ei ole tehty lainkaan, vaan kuten me hyvin tiedämme tästä taitetusta indeksistä, niin sehän laskee eläketasoa. Tästäkin me voisimme päästä eroon, mutta en nosta, puhemies, tätä kysymystä tähän kohtaan, vaan kerron sen, että meillä on mittava tarve tässä suhteessa vaikuttaa.
Toinen kysymys, jonka halusin hallitukselle esittää, on näitten liikekulujen yrityskohtaisiksi tekemisestä. Se on varmasti uudistuksena tärkeä, läpinäkyvyyttä lisäävä, mutta siinä on vain se ongelma, että me tiedämme, että siinä ovat ne hallintokulut, ja me tiedämme, että näissä hallintokuluissa on ehdottomasti myöskin ylimitoitettuja palkkakuluja. Toimitusjohtajan palkkaus, jos minä muistan oikein, on suurimmassa eläkeyhtiössä Varmassa lähes miljoona euroa vuodessa, sen toimitusjohtaja siellä saa. Myöskin Ilmarisessa ja näissä muissa suurissa eläkeyhtiöissä se on erittäin korkea. Täysin kohtuuttomat palkkiot siitä, että tehdään lakisääteistä työtä. Aitoa kilpailutilannetta ei ole olemassa, vaan tehdään lakisääteisiä töitä, ja nämä on mitoitettu tälle tasolle. Tarjoaako tämä mahdollisuuden nyt siihen, että vielä tehdään yrityskohtaisiksi nämä hoitokulut, liikekulut? Tarjoaako se tänne ikään kuin liikkumatilaa entistä enemmän, näihin tavallaan epäterveisiin palkitsemisjärjestelmiin, joita näissä yhtiöissä on? Siellähän on myöskin muistettava näistä sijoitustuotoista, että nehän ovat bonusperusteisia. Sijoitetaan yhteisiä eläkerahoja, mutta sijoitusrahastot ottavat nimenomaan bonukset siitä, jos sijoitukset onnistuvat — jos eivät onnistu, niin järjestelmä kantaa sen sijoitusvastuun yhdessä.
Tämä on iso, iso kysymys ja ongelma, että meillä on lakisääteinen järjestelmä, jossa viime kädessä on yhteinen vastuu siitä, jos sijoitukset epäonnistuvat, ja silti siellä on tämmöiset palkitsemisjärjestelmät. Toivoisin, että eduskunta, kun se tätä esitystä käsittelee, myöskin käy näitä asioita läpi.