Eduskunnan talot ja taide

Säätyvaltiopäivien rakennukset Säätytalo ja Ritarihuone olivat uudelle eduskunnalle ahtaat. Ennen kuin Eduskuntatalo valmistui, eduskunta toimi vuosina 1907–1910 Vapaaehtoisen palokunnan talossa Keskuskadulla ja vuodesta 1911 lähtien Heimolan talossa nykyisen Yliopistokadun ja Vuorikadun kulmassa. Siellä eduskunta hyväksyi Suomen itsenäisyysjulistuksen joulukuussa 1917. Eduskunnan väliaikaistiloina toimineet rakennukset purettiin 1960-luvulla. Valiokunnat ja kirjasto toimivat Säätytalolla aina vuoteen 1931 saakka.

Ensimmäinen suunnittelukilpailu Eduskuntatalosta järjestettiin jo vuonna 1908. Eliel Saarisen voitokas ehdotus sijoitti Eduskuntatalon Tähtitorninmäelle, mutta muun muassa keisarin vastustuksen vuoksi hanketta ei voitu toteuttaa. Suomen itsenäistyttyä suunnittelukilpailun vuonna 1924 voitti arkkitehtitoimisto Borg–Sirén–Åberg ehdotuksellaan Oratoribus (Puhujille). Voittaneen ehdotuksen varsinainen laatija oli arkkitehti Johan Sigfrid Sirén (1889–1961). Eduskuntatalon rakentaminen aloitettiin vuonna 1926 ja talo valmistui Arkadianmäelle vuonna 1931.

Sirén oli kansainvälisesti suuntautunut arkkitehti, joka opiskeli aikakautensa virtauksia matkoillaan Pohjoismaissa, Saksassa, Itävallassa ja Italiassa. Merkittävä yksittäinen esikuva Eduskuntatalolle oli Ragnar Östbergin suunnittelema Tukholman kaupungintalo, joka valmistui vuonna 1923. Täysistuntosalissa on toisaalta nähtävissä vaikutteita esimerkiksi Rooman Pantheonista. 

Pikkuparlamentti

Uusin lisärakennus on Pikkuparlamentti, joka valmistui arkkitehtitoimisto Pekka Helinin suunnittelemana vuonna 2004. Pikkuparlamentissa on työhuoneita sekä muun muassa suuren valiokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan kokoushuoneet, auditorio, oikeusasiamiehen toimisto sekä Kansalaisinfo, josta voi noutaa eduskunnan materiaalia.

Pikkuparlamentin koristelemiseksi järjestettiin Suomen kaikkien aikojen laajin taidekilpailu. Sisustuksessa käytettiin Suomessa esiintyviä kivi- ja puulajeja; tervaleppä, mänty, kuusi, koivu, vaahtera, saarni – jopa tontilla kasvaneet mustapoppelit hyödynnettiin.

Pikkuparlamentin edessä on Eila Hiltusen veistos Menneen ritarit, joka paljastettiin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden muistomerkkinä osana eduskunnan 100-vuotisjuhlallisuuksia. Sisäänkäynnin vieressä on Jukka Lehtisen teräsveistos Oma maa mansikka. Veistos on sijoitettu altaaseen, johon on istutettu aluskasvillisuudeksi ahomansikkaa.

Lisää tilaa

Eduskuntatalon kolmiosainen laajennus valmistui 1978 arkkitehtitoimisto Pitkänen-Laiho-Raunion suunnittelemana. Kiinteästi päärakennuksen molemmille puolille tehtiin kansanedustajien työhuonesiivet, joissa on myös lähetystöjen vastaanottotilat ja auditorio.

Näkyvin osa laajennusta on kaarevaa Puhemiehenaukiota kiertävä rakennus. Myös entinen Kaupunkiliiton talo on 1980-luvulta alkaen kuulunut eduskunnalle. Kaikki eduskunnan rakennukset ovat yhteydessä toisiinsa maanalaisten yhdyskäytävien välityksellä.

Vuokratiloissa Antinkadulla toimii Valtiontalouden tarkastusvirasto.

Eduskuntatalo

Itsenäisyyden ja kansanvallan monumentiksi rakennetussa Eduskuntatalossa rakennustaide, taideteollisuus, taidekäsityö ja kuvataide muodostavat arkkitehtuurin saneleman kokonaisuuden.

Eduskuntatalon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat eteishalli, ravintola, sanomalehtisali, puhemiehen edustustilat sekä toimistotiloja. Eteishallista nousevat marmoriportaikot viidenteen kerrokseen.

Toinen kerros on pääkerros, jonka keskipisteenä on pyöreä istuntosali. Istuntosalin lehtereillä ovat paikat yleisöä, tiedotusvälineitä ja diplomaattikuntaa varten. Istuntosalia ympäröivät valtiosali, kahvila, puhemiehistön käytävä ja hallituksen käytävä.

Hallituksen käytävän erikoisuus on Eduskuntatalon viimeinen "naisten huone", joita alun perin oli talossa kolme. Naisten huoneiden tarkoituksena oli taata naiskansanedustajille rauhalliset tilat, jotta he voisivat suojautua julkisuudelta ja miesten katseilta, levätä ja tavata muita naiskansanedustajia.

Kolmas kerros käsittää valiokuntahuoneita ja valiokuntasihteeristön tiloja sekä pöytäkirjatoimiston ja huoneita tiedotusvälineille. Neljäs kerros on valiokuntakerros, jossa suurimmat huoneet ovat vanha suuren valiokunnan sali ja valtiovarainvaliokunnan sali.

Viides kerros on ryhmäkerros, jossa on eduskuntaryhmien kokoushuoneita ja ryhmäkanslioiden toimistohuoneita. Myös kuudennessa kerroksessa on ryhmäkansliahuoneita sekä tiloja tiedotusvälineille.

Kokonaistaideteos

Eduskuntatalo edustaa 1920-luvun klassismia. Talon julkisivulla on 14 korinttilaistyylistä pylvästä ja 46 porrasta ylös pääsisäänkäynnille. Materiaali on kotimaista graniittia Kalvolasta.

Eduskuntatalon sisustus noudattelee talon sisäistä hierarkiaa: mitä tärkeämpi toiminto, sen juhlavampi ulkoasu. Sisustus on pääosin klassistinen, mutta yksityiskohdissa voi nähdä myös funktionalismin pelkistyneisyyttä ja art decon koristeellisuutta.

Kokonaistaideteos toteutettiin J.S. Sirénin johdolla. Hänen piirtämiään ovat myös tärkeimpien tilojen kalusteet, valaisimet ja lukuisat muut yksityiskohdat kuten ovet, porraskaiteet sekä istuntosalin hopeoidut äänestysuurnat.

Arkkitehdin apuna koristelutöissä toimi suuri joukko nuoria eturivin suomalaistaiteilijoita.

Sisustuksen materiaalit pyrittiin löytämään pääosin kotimaasta. Arkkitehti hyödynsi kotimaisten materiaalien lisäksi esimerkiksi ruotsalaista Kolmårdenin kiveä ja italialaista Carraran alueen marmoria lattiapinnoissa ja portaikoissa.

Kalusteet ovat tummanruskeaksi käsiteltyä loimu- ja visakoivus, tammea ja pähkinäpuuta. Istuntosalin ja puhemiehen huoneen kalusto tehtiin eteläamerikkalaisesta jakarandasta.