​Arpajaislain uudistus


Säädöshanke ei enää ole vireillä, eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 135/2021 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 135/2021
Hankkeen pohjalta annettu laki: 1284/2021
Muut annetut lait: 1285/2021–1288/2021

Hankkeen tausta

Rahapelaaminen on Suomessa yleistä ja rahapelien kulutus on kansainvälisesti verrattuna korkealla tasolla. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreimman tutkimuksen mukaan noin joka kolmas suomalainen pelaa rahapelejä viikoittain. Internetissä pelaaminen on yleistynyt, mutta suurin osa rahapelaamisesta tapahtuu edelleen esimerkiksi kaupoissa ja kioskeissa. Rahapelien kulutus on keskittynyt pienelle osalle pelaajista, sillä puolet rahapelaamisen kokonaiskulutuksesta tuli 2,5 % pelaajista. Rahapeliongelma oli ollut edeltävänä 12 kuukautena3 prosentilla vastaajista: väestötasolla noin 112 000 henkilöllä THL:n arvion mukaan.

Suomessa rahapelien toimeenpanosta ja valvonnasta säännellään arpajaislaissa. Rahapeleihin liittyvän toimintaympäristön nopean kehityksen myötä arpajaislakia on uudistettu viimeisen kymmenen vuoden aikana useaan otteeseen. Vuonna 2017 Raha-automaattiyhdistys, Fintoto Oy ja Veikkaus Oy yhdistettiin yhdeksi rahapeliyhtiöksi, jolla on rahapelien toimeenpanon yksinoikeus. Samalla arpajaislain tarkoitukseksi tuli pelaamisesta aiheutuvien sosiaalisten ja terveydellisten haittojen vähentämisen lisäksi niiden ehkäisy. Ehkäisy- ja vähentämisvelvoite laajeni koskemaan myös pelaamisesta aiheutuviin taloudellisiin haittoihin.

Tuolloisen lakiuudistuksen käsittelyssä eduskunnan hallintovaliokunta kiinnitti huomiota arpajaislain muutostarpeisiin, joiden jatkovalmistelu aloitettiin vuonna 2018. Seuraavassa vaiheessa muun muassa hajasijoitettujen raha-automaattien pelaajan tunnistautuminen säädettiin pakolliseksi. Lisäksi sisäministeriössä valmisteltiin esiselvitys, jossa tarkasteltiin esimerkiksi pelikieltoja ja kansainvälistä yhteistyötä.

Tämä tietopaketti käsitteli hallitusohjelmaan perustuvaa olevaa arpajaislain uudistusta. Siinä tarkasteltiin muun muassa raha-automaattien sijoittelua, rahapelien markkinointia ja yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolelle suuntautuvan rahapelaamiseen liittyvän rahaliikenteen rajoittamista koskevaa sääntelyä. Sisäministeriön asettaman työryhmän valmistelema luonnos hallituksen esitykseksi oli lausuntokierroksella alkuvuodesta 2021. 

Hyväksytyn arpajaislain muutosten myötä pakollinen tunnistautuminen laajenee vaiheittain kaikkiin Veikkauksen peleihin. Aiemmin kiellettyjen vedonlyönti- ja totopelien markkinointi sallitaan lakiuudistuksen velvoitteet huomioiden. Lisäksi sallitaan maksuliikenne-estot rahapeliyhtiöihin, jotka markkinoivat Manner-Suomessa arpajaislain vastaisesti.

Eduskunta hyväksyi 14.12.2021 lain arpajaislain muuttamiseksi (1284/2021) ja siihen liittyvät muutoslait (1285/2021) – (1288/2021). Lait tulivat voimaan 1.1.2022.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Arpajaislain seuraavan vaiheen toimeenpano ja rahapelipolitiikka, Talouspoliittisen ministerivaliokunnan muistio 8.5.2018.

Arpajaislain uudistamista koskeva lainsäädäntöhanke SM014:00/2018
– Hanke päättyi 17.5.2019

Rahapelilainsäädäntöä koskeva esiselvitys / Elina Rydman, Jukka Tukia. Sisäministeriön julkaisuja 2019:25.

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019. Osallistava ja osaava Suomi : sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta
– 3.3 Turvallinen oikeusvaltio Suomi. Tavoite 3: Rahapelipolitiikka, Veikkauksen asema ja veikkausvoittovarat

Sisäministeriön hanke arpajaislain uudistamiseksi SM051:00/2019
– Hankkeen ja sen työryhmän asettamispäätökset löytyvät kohdasta Asiakirjat

Sisäministeriö: Usein kysytyt kysymykset – Arpajaislain uudistaminen

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle arpajaislaiksi ja eräiksi siihen liittyvien lakien muuttamiseksi
– Luonnokseen tulleet lausunnot löytyvät hankesivulta kohdasta Lausuntoaika (7.1.2021–5.2.2021)

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto arpajaislaista. Lainsäädännön arviointineuvosto 2.6.2021

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 135/2021 vp eduskunnalle arpajaislain muuttamiseksi ja siihen liittyviksi laeiksi annettiin 23.9.2021.

Lähetekeskustelussa 5.10.2021 asia lähetettiin hallintovaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan, sivistysvaliokunnan, sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja talousvaliokunnan on annettava lausunto.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunto StVL 17/2021, 27.10.2021 

Talousvaliokunnan lausunto TaVL 41/2021, 28.10.2021 

Sivistysvaliokunnan lausunto SiVL 20/2021, 17.11.2021

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 46/2021, 1.12.2021

Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 18/2021, 7.12.2021

Valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot

Ensimmäinen käsittely 9.12.2021:
Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 135/2021 sisältyvien 1.–5. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Toinen käsittely 14.12.2021:
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 135/2021 sisältyvät 1.–5. lakiehdotuksen.
Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvät lausumaehdotukset.

Asian käsittely päättyi.

Aiheen aikaisempi käsittely

Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 25/2016 hallituksen esitykseen laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Kirjallinen kysymys KK 314/2018 arpajaislain ja rahapelituotoista maksettavien avustusten avustusjärjestelmän uudistuksesta / Outi Alanko-Kahiluoto, vihr

Kirjallinen kysymys KK 364/2018 arpajaislain uudistamisen vaikutuksista rahapelituoton edunsaajille / Outi Alanko-Kahiluoto, vihr

Hallituksen esitys HE 213/2018 eduskunnalle laeiksi arpajaislain sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain 1 luvun 3 §:n muuttamisesta

Lakialoite LA 77/2018 laiksi arpajaislain muuttamisesta / Leena Meri, ps

Kirjallinen kysymys KK 515/2018 arpajaislain vastaisen markkinoinnin estämisestä / Heli Järvinen, vihr

Kirjallinen kysymys KK 519/2018 peliriippuvuuden ehkäisemisestä ja rahapeliongelmien hoitopalveluiden kehittämisestä / Päivi Räsänen, kd

Kirjallinen kysymys KK 673/2018 arpajaislain vastaisen markkinoinnin estämisen toimenpiteistä / Heli Järvinen, vihr

Kirjallinen kysymys KK 63/2019 Veikkauksen toiminnan tarkastelusta / Joonas Könttä, kesk

Kirjallinen kysymys KK 64/2019 rahapeliongelmaisten aseman parantamisesta / Ari Koponen, ps

Kirjallinen kysymys KK 79/2019 rahapeliautomaattien hajasijoittelun lopettamisesta ja rahapelihaittojen ehkäisemisestä / Päivi Räsänen, kd

Kirjallinen kysymys KK 214/2019 Veikkauksen aikeista poistaa 3 000 hajasijoitettua rahapeliautomaattia / Vilhelm Junnila, ps

Kirjallinen kysymys KK 274/2019 Suomen rahapelijärjestelmästä ja pelihaittojen ehkäisystä / Elina Lepomäki, kok

Toimenpidealoite TPA 15/2020 Veikkauksen pelaajadatan pohjalta tehtävän tutkimushankkeen käynnistämisestä / Ari Koponen, ps

Kirjallinen kysymys KK 453/2020 peliautomaattien siirrosta valvottuihin tiloihin / Joonas Könttä, kesk

Kirjallinen kysymys KK 655/2020 EU-alueen vedonlyönti- ja rahapelisivustoilla pelaamisen laillisuudesta / Janne Heikkinen, kok

Kirjallinen kysymys KK 670/2020 velkaantumisongelmien vähentämisestä lainsäädännöllisillä muutoksilla / Ari Koponen, ps

Kirjallinen kysymys KK 817/2020 Veikkauksen edunsaajajärjestöjen rahoituksesta ja peliriippuvaisten auttamisesta / Jussi Wihonen, ps

Lisää arpajaislakiin ja rahapeleihin liittyviä valtiopäiväasiakirjoja

Oikeusvertailevaa aineistoa

Sääntely Euroopan unionissa

Hallituksen esitysluonnoksessa on Euroopan unionin oikeutta koskeva osio, kappale 2.12. Hallituksen esitys eduskunnalle arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta: Luonnos 7.1.2021.

Sisäministeriön Rahapelilainsäädäntöä koskeva esiselvitys -julkaisun liitteenä on rahapelejä koskeva EU-oikeudellinen selvitys, joka sisältää EU-tuomioistuimen ratkaisuja koskien kansallista rahapelisääntelyä.

Euroopan unionin toiminnasta tehty sopimus
– artikla 56

Vihreä kirja sähköisesti välitettävistä rahapeleistä sisämarkkinoilla (COM 2011/0128) / Euroopan komissio, 2011

Komissio kehottaa jäsenvaltioita noudattamaan EU-oikeutta rahapelien sääntelyssä. Euroopan komission tiedote, 20.11.2013

Euroopan komission suositus 2014/478/EU periaatteista kuluttajien ja sähköisten rahapelipalvelujen pelaajien suojelemiseksi ja alaikäisten sähköisen rahapelaamisen estämiseksi, 2014.

Study on the role of regulators for online gambling : authorisation, supervision and enforcement : executive summary / Euroopan komissio, 2014.

Euroopan Komissio: Online gambling in the EU

Evaluation of regulatory tools for enforcing online gambling rules and channelling demand towards controlled offers / Euroopan Komissio, 2019

Sääntely muissa maissa

Ruotsi

Spellag (2018:1138)
– Täysin uusittu laki tuli voimaan 1.1.2019.
– Hallituksen esitys Prop. 2017/18:220 ja muita valmisteluaineistoja.

Lag (1982:636) om anordnande av visst automatspel

Lag (2018:1139) om skatt på spel

Spelförordning (2018:1475)

Rahapelien valvontaviranomainen Spelinspektionen julkaisee omat määräyksensä (föreskrifter)

Norja

Lov om lotterier m.v. (lotteriloven) LOV-1995-02-24​-11

Lov om pengespill m.v. (pengespilloven) LOV-1992-08-28-103

Lov om veddemål ved totalisator (totalisatorloven) LOV-1927-07-01-3

Forskrift om lotteritilsynet og lotteriregisteret m.m. FOR-2000-12-21-1366

Forskrift til lov om lotterier m.v. FOR-1995-02-24-18​​

Rahapelien valvontaviranomainen Lotteri- og stiftelsestilsynet​

Tanska

Bekendtgørelse af lov om spil LBK nr 1303 af 04/09/2020

Bekendtgørelse om gevinstgivende spilleautomater i spillehaller og restaurationer BEK nr 1289 af 29/11/2019

Bekendtgørelse om almennyttige lotterier BEK nr 1288 af 29/11/2019

Bekendtgørelse om onlinekasino BEK nr 1274 af 29/11/2019

Bekendtgørelse om online væddemål BEK nr 1276 af 29/11/2019

Rahapelien valvontaviranomaisen Spillemyndighedenin verkkosivuilla on lisää rahapelejä koskevia säädöksiä.

Iso-Britannia

Gambling Act 2005

Gambling (Licensing and Advertising) Act 2014

The Gambling Act 2005 (Advertising of Foreign Gambling) Regulations 2007

The Gambling Act 2005 (Advertising of Foreign Gambling) (Amendment) (No.2) Regulations 2008

Gambling Comission – Valvontaviranomainen

Saksan liittotasavalta

Saksassa rahapelejä koskeva sääntely on pääosin osavaltioiden lainsäädäntötoimivallan piirissä. Osavaltiot neuvottelivat vuonna 2020 uuden osavaltioiden välisen sopimuksen, jonka jokainen osavaltio ratifioi erikseen. Sopimuksen myötä esimerkiksi verkossa tapahtuva automaatti- ja pokeripelien pelaaminen vapautuu. Sopimus astuu voimaan 1.7.2021

Staatsvertrag zur Neuregulierung des Glücksspielwesens in Deutschland
– sopimusteksti Brandenburgin osavaltion säädöskokoelmassa

Liittovaltion lainsäädäntöä: 

Elinkeinolaki Gewerbeordnung (GewO)
– rahapelitoimilupien myöntäminen
– esim. §33c, §33d, §33h, §33i

Verordnung über Spielgeräte und andere Spiele mit Gewinnmöglichkeit

Rennwett- und Lotteriegesetz​

Rikoslakikirja Strafgesetzbuch
– englanninkielinen käännös German Criminal Code
– § 284 ja § 285 ​​

Aiheeseen liittyvää aineistoa kirjaston kokoelmassa ja verkossa

Gambling harms caused by electronic gambling machines should be prevented with state control / Johanna Järvinen-Tassopoulos, Virve Marionneau, Janne Nikkinen. Nordic Studies on Alcohol and Drugs, 2021.
Nordic studies on alcohol and drugs-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa 

How Do State Gambling Monopolies Affect Levels of Gambling Harm? / Virve Marionneau, Michael Egerer, Janne Nikkinen. Current Addiction Reports, 8/2021.

Regulatory measures' effect on gambling participation : experiences from Norway / Jonny Engebø, Torbjørn Torsheim, Ståle Pallesen. Frontiers in Psychiatry, 2021.

Veikkauskratia : kuinka Suomesta tuli riippuvainen peliriippuvaisista / Senja Larsen. 2021. 310 s.
Larsenin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Suomalainen rahapelijärjestelmä muutoksessa : tulevaisuuden vaihtoehtoja / Erkki Liikanen ym. 2021. Valtioneuvoston julkaisuja 2021:12

Näkökulmia suomalaiseen rahapelaamiseen : KKV:n rahapeliselvitykset 2019–2021 / Mika Maliranta, 2021. Kilpailu- ja kuluttajaviraston selvityksiä 4/2021.

Rahapelihaittojen seurannan indikaattorit : rahapelihaittojen seurantaa ja sen mittareita määritelleen työryhmän loppuraportti / Susanna Raisamo (toim.), 2021. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2021:2.

Rahapelilainsäädäntö ja markkinat / Mikko Alkio, 2020. 259 s.
Alkion julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Verkkokirjahylly-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa

Rahapeliautomaattien ja automaattipelien haittojen hallinta : rahapelien toimeenpanosta aiheutuvien haittariskien ja haittojen arviointiryhmän päätelmät haittojen hallinnan tehostamistarpeista ja ryhmän ohjauksessa tehty selvitys / Maria Heiskanen ym. 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2020:25.

Rahapelaaminen, peliongelmat ja rahapelaamiseen liittyvät asenteet ja mielipiteet vuosina 2007–2019 : suomalaisten rahapelaaminen 2019. Anne Salonen ym. 2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportti 18/2020.

Suomen rahapelipolitiikan suhteesta EU-oikeuteen / Jani Selin. Artikkeli julkaisussa Oikeus 1/2018, s. 96–103.
Oikeus-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa

Setting limits : gambling, science, and public policy / Pekka Sulkunen ym. 2018. 232 s.
Sulkusen ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Gambling policies in European welfare states : current challenges and future prospects / Michael Egerer ym. 2018. 317 s.
Egererin ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

En omreglerad spelmarknad : Del 1–2 : betänkande / Håkan Hallstedt, 2017. 750 ja 590 s. Statens offentliga utredningar, SOU 2017:30.
Hallstedtin julkaisujen saatavuus Eduskunnan kirjastossa
SOU:t ovat luettavissa Regeringskanslietin verkkosivuilla

Sääntelyyn perustuvat rahapelihaittojen ehkäisytoimet ja niiden soveltuvuus Suomen rahapelijärjestelmään / Jani Selin ym., 2017, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017:43.

Förebyggande och behandling av spelmissbruk / Regeringskansliet, Socialdepartementet, 2015.
Förebyggande jne. -julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Selvitys Suomen rahapelijärjestelmän vaihtoehtoisista ratkaisumalleista. Sisäministeriön julkaisu 12/2015.

Verkkorahapelaamisen muodonmuutos / Jani Kinnunen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 12/2010. 72 s.

Sosiaalieettinen näkökulma rahapeliongelmien ehkäisyyn ja hoitoon / Janne Nikkinen, 2008. 51 s.
Nikkisen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Raha- ja uhkapeleihin liittyvää kirjallisuutta Eduskunnan kirjastossa

Kansalaisvaikuttaminen

Vuonna 2019 aikana käynnistettiin kaksi samansisältöistä kansalaisaloitetta, jotka tähtäsivät rahapeliautomaattien poistamiseen kaupoista, kioskeista, ravintoloista ja huoltoasemilta. Kumpikaan ei kerännyt eduskuntakäsittelyyn vaadittavaa 50 000 kannatusilmoitusta.

20.3.2019 jätetty kansalaisaloite
22.10.2019 jätetty kansalaisaloite

Sosiaali- ja terveysministeriö uudistaa rahapelipoliittista ohjelmaa. Kansalaisilla on mahdollisuus antaa näkemyksensä rahapelaamisesta ja pelihaittojen ehkäisemisestä 30.11.2021 asti
Kansalaiskysely: rahapelipoliittinen ohjelma

Hankkeen uutisointia

Yle-uutiset – Rahapelit

Arpajaislain uudistuksella tavoitellaan tehokkaampaa rahapelihaittojen torjuntaa. Sisäministeriön tiedote 22.12.2021.   

"Sairas järjestelmä”– Kiistelty arpajaislain muutos sai haukut osalta kansanedustajista. Kreeta Karvala, Iltalehti 5.10.2021

Rahapeliongelmissa auttava Peluuri on pettynyt hallituksen esitykseen rahapelilain uudistuksesta: ”Nyt monopolin vahvistamista tehdään pelihaittojen kustannuksella”. Johanna Malinen, Helsingin Sanomat  24.9.2021

Näin rahapelaaminen muuttuu – pakollista tunnistautumista laajennetaan, arpajaislain vastaisesta markkinoinnista voisi tulla yksityishenkilölle jopa 40 000 euron seuraamusmaksu. STT, Ilta-Sanomat 23.9.2021

Snart behöver du ett konto för att köpa skraplotter. Erik Sandström, Huvudstadsbladet  23.9.2021

Arpajaislain uudistuksen tavoitteena pelihaittojen tehokkaampi torjunta. Sisäministeriön tiedote 23.9.2021

Rahapeliautomaattien poistaminen julkisista tiloista olisi tehokas keino ehkäistä haittoja – arpajaislaki ei puutu hajasijoitteluun. Johanna Järvinen-Tassopoulos, Virve Marionneau, Janne Nikkinen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.9.2021

Hyvis-Veikkauksesta tuli pahis, silti uusi laki vahvistaa monopolia. Antti Parviala, Yle 7.9.2021

Arviointineuvosto: Onko Veikkauksen yksinoikeus ainoa vaihtoehto peliongelmien vähentämisessä? Valtioneuvoston uutinen 2.6.2021

Työryhmä: Rahapelituotot valtion budjettiin ja edunsaajat menokehyksiin. Sisäministeriön tiedote 26.2.2021

Työryhmä: Veikkauksen dataa voitaisiin hyödyntää enemmän rahapelihaittojen ehkäisemiseen. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 14.1.2021

Arpajaislain uudistus lausuntokierrokselle, laki tiukentaisi rahapelaamisen sääntöjä. Teemu Luukka, Helsingin Sanomat 7.1.2021.

Ehdotus arpajaislain uudistamiseksi lausuntokierrokselle. Sisäministeriön tiedote 7.1.2021

Arpajaislakihankkeessa kuultiin laajasti sidosryhmiä. Sisäministeriön tiedote 12.11.2020

Hallitus on kieltämässä voittojen lunastuksen ulkomaisilta pelisivustoilta – Ahvenanmaa ongelmana: ”Ei voi Suomen hallitus vain sanella”. Hanna Gråsten, Iltalehti 22.9.2020

Omistajaohjausministeri Tuppurainen: Olen valmis tarkastelemaan pelikoneiden poistamista kaupoista ja kioskeista – monopolilla kuitenkin yhä vankka kannatus. Marja Sannikka, Petra Nykänen, Yle 11.9.2020

Lotterilagen ses över – penningspelens skadeverkningar ska ner. Huvudstadsbladet 1.2.2020

Arpajaislain uudistuksen tavoitteena rahapelihaittojen entistä parempi ehkäisy ja vähentäminen. Sisäministeriön tiedote 31.1.2020

Poliitikot evästävät Veikkausta korjaamaan mainontalinjaansa – omistajaohjausministeri painottaa arpaj​aislain uudistuksen tärkeyttä. STT, Ilkka-Pohjalainen 6.8.2019

Veikkaus halusi sallia rahapelit luottokortilla – nyt ministeriö pohtii "erilaisten maksutapojen mahdollistamista". Antti Honkamaa, Talouselämä 16.2.2019

Muuta aineistoa

Poliisi – Rahapelitoiminnan valvonta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos – Suomalaisten rahapelaaminen

Sotkanet.fi – tilastotietoa suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista
– Rahapelaamisen indikaattorit löytyvät osiosta Alkoholi, tupakka ja riippuvuudet

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA

Opetus- ja kulttuuriministeriö – Rahapelitoiminnan tuotot

University of Helsinki Centre for Research on Addiction, Control and Governance – CEACG

Sisällöllinen toimitus: Eduskunnan kirjasto, sähköposti: kirjasto@eduskunta.fi, huhtikuu 2021, päivitetty 11.1.2022